Professional Documents
Culture Documents
Max Horkheimerin Monitieteellinen Materialismi Ja Kriittinen Teoria
Max Horkheimerin Monitieteellinen Materialismi Ja Kriittinen Teoria
Max Horkheimerin Monitieteellinen Materialismi Ja Kriittinen Teoria
Frankfurtin koulun historian varsinaisena alkuna voidaan pitää Felix J. Weilin ja Karl
Korschin organisoimaa Erste Marxistische Arbeitswoche-tapahtumaa, joka järjestettiin
kesällä 1923. Tapahtumaan osallistuivat mm. Georg Lukács, Béla Fogarasi, Friedrich
Pollock, Karl A. ja Rose Wittfogel sekä Richard Sorge. Tarkoituksena oli paneutua
erityisesti Karl Korschin tekstiin “Marxismus und Philosophie”. Vaikka tapahtumaa
pidettiin onnistuneena, suuret odotukset koskivat kuitenkin Weilin projektia. Hänen
ajatuksenaan oli perustaa marxilainen tutkimusinstituutti, jossa marxilainen
näkökulma olisi vahvempi ja radikaalimpi kuin akateemisessa sosialismissa ja toisaalta
avoimempi kuin Saksan kommunistisessa puolueessa (1). Frankfurtin yliopisto oli
tuohon aikaan Weimarin tasavallan sallivin yliopisto (hallituksen muodosti Saksassa
tuolloin sosiaalidemokraatit), joten instituutin perustaminenkin kävi suhteellisen
helposti.
Sosiaalitutkimuksen instituutin synty ajoittuu Saksan historiassa erikoiseen
aikakauteen. Elettiin Weimarin tasavallan aikaa (1919-1934). Tasavalta oli
kulttuurisesti erittäin viriiliä ja perinteiset roolidotukset olivat kyseenalaistuneet. Niin
Fritz Lang ja F.W. Murnau kuin Thomas Mann ja Bertolt Brechtkin toimivat Weimarin
tasavallan suomissa vapaamielisissä puitteissa. Tämä demokraattinen henki
mahdollisti myös Frankfurtin koulun toimimisen. Tasavallan demokratiakokeilu jäi
kuitenkin varsin lyhyeksi johtuen sen hyvin keinotekoisesta luonteesta. Ihmiset eivät
olleet valmiita demokratialle. Julkiset instituutiot (ja koko demokratia laajemmin) ikään
kuin tuotettiin yhteiskunnallisten suhteiden päälle eivätkä nousseet niistä. (Tämä on
hyvä pitää mielessä nykypäivänä kun ajatellaan vaikkapa Irakin tilannetta.
”Demokratia”, jota Yhdysvallat on sinne vienyt, ei ole onnistunut. Demokratia
ajatellaan tällöin jonain itsenäisenä oliona, sen sijaan, että nähtäisiin sen
yhteiskunnallinen alkuperä. Demokratia ei voida viedä minnekään, vaan sen täytyy
nousta todellisista yhteiskunnallisista suhteista ollakseen kestävää.)
Filosofia ei Horkheimerille siis ole mikään kuningastiede. Mutta myös ajatus ”filosofian
lopusta” oli hänelle täysin vieras. Juuri filosofia on se opinala, jonka tarkoitus pelastaa
tieteet erityistieteeliseltä pirstoutumiselta. (Meidän aikanamme ongelma on yhä
polttavampi.) Hänen mukaansa juuri erityistieteellinen pirstoutuminen oli oire
yhteiskunnallisesta kriisistä. Hän sanoikin, että ”tieteen pyrkimykset heijastelevat
ristiriitojen täyttämää taloutta.” Yhteiskuntatieteillä ei erityistieteellistymisen vuoksi
ollut voimaa ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia. Horkheimerin visiossa filosofit,
psykologit, sosiologit jne. toimisivat yhteistyössä seuraamalla yleisiä filosofisia
suuntaviivoja. ”Monitieteellisen materialismin perustavana ajatuksena oli siis yhdistää
filosofinen reflektio ja erityistieteellinen tutkimus.” (4) Tutkijoiden oli tutkittava
talouden, kulttuurin ja psyyken yhteen kietoutumista.
Horkheimer huomasi myös, että porvarilliset arvot voitiin jakaa kahteen periaatteiden
ryhmään. Ensimmäinen ryhmä sisälsi yksityisen omistuksen ja yrittäjyyden perinteiset
liberalistiset arvot (”taloudellinen ryhmä”). Toinen ryhmä (”sosiaalinen ryhmä”) koostui
universaalin onnen, vapauden ja oikeudenmukaisuuden ideoista. Horkheimerin
mukaan kapitalismissa sosiaaliset arvot oli sivuutettu taloudellisten arvojen tieltä.
Yksityisomistuksen periaate johti hänen mukaansa jokseenkin suorasti totalitarismiin,
kun taas vapauden ja onnen kaltaiset sosiaaliset arvot johtaisivat sosialismiin.
Yksityisomaisuus tulikin Horkheimerin mielestä murskata, mutta samalla tuli säilyttää
porvarillisen ajattelun sosiaaliset arvot. Kuitenkaan pelkkä yksityisomistuksen
kumoaminen ei välttämättä tuota todellista yhteiskunnallistamista. Horkheimerin
mielestä yhteiskunnallistaminen ”riippuu yhtälailla yhteiskunnan luonteesta ja
kehityksestä missä kaikki nämä erityiset vaiheet tapahtuvat […]. Jopa jos ’luonnolliset
etuoikeudet’, jotka riippuvat yksilöllisestä lahjakkuudesta ja tehokkuudesta ovat
olemassa vielä hetken, ei ainakaan yhtään uutta sosiaalista etuutta tule niiden
korvaajaksi. Tällaisessa väliaikaisessa tilanteessa epätasa-arvon ei tule sallia muuttua
piintyneeksi vaan sitä tulee pyrkiä jatkuvasti eliminoimaan.” Yhteiskunnallistaminen
on yksityisomaisuuden kumoamista laajempi ilmiö. Kriittisen teorian tehtävä on pyrkiä
löytämään yhteiskunnallistamisen ehdot ja auttaa tuottamaan todellista
yhteiskunnallistumista.
Yksilön intressejä Horkheimer ei suostunut uhraamaan minkään korkeamman
päämäärän vuoksi. Sosialistisen suunnitelmataloudenkin hän pyrki perustelemaan
juuri yksilön kautta. Ensiksikin hän oletti suunnitelmatalouden takaavan yksilön
tarpeet suhteessa yhteiskunnan tuotannollisiin kykyihin annetuissa kehitystasoissa.
Toiseksi hän näki suunnitelmatalouden nostavan yksilön yhteisön jäseneksi, pois
eristyneisyyden ja kilpailun tilasta. Kaikenlisäksi suunnitelmatalous Horkheimerin
mielestä tekisi lopun luokkayhteiskunnasta ja antaisi yhteiskunnalle suunnan ja
tarkoituksen. Toinen maailmansota ja monet muut tapahtumat tosin tekivät
Horkheimerista huomattavasti pessimistisemmän ja kyynisemmän. Mutta niin pitkälle
en tässä kirjoituksessani mene.
Keijo Lakkala
Viitteet:
kriittiseen teoriaan”, s. 9
2. Sama, s. 12
kriittiseen teoriaan”, s. 12
5. Sama, s. 13
6. Rauno Huttunen, ”Frankfurtin koulu ja kriittinen teoria”, kohta 1.3 ”Frankfurtin koulun
tutkimustyön disipliinit”, http://joyx.joensuu.fi/~rhuttun/jkl/frankfurt.html#disipliinit
kriittiseen teoriaan”, s. 17
10. Sama, s. 23
11. Rauno Huttunen, ”Frankfurtin koulu ja kriittinen teoria”, kohta 1.5 ”Rekonstruktio”
http://joyx.joensuu.fi/~rhuttun/jkl/frankfurt.html#rekonstruktio
Pekka Moisio (toim.), ”Kritiikin lupaus – näkökulmia Frankfurtin koulun kriittiseen teoriaan”, s.
157
13. Olli-Pekka Moisio ja Rauno Huttunen, ”Totuuden ja oikean elämän kaipuu – Max
kriittiseen teoriaan”, s. 32