1.

Keskinäisinduktanssi

Tommi Harjula, 09I220A

Marko Leppänen, 09I220A

11.2.2010
Tietotekniikan koulutusohjelma
Fysiikan laboratoriotyöt 2
Tampereen ammattikorkeakoulu
Ohjaava opettaja: Erkki mäkinen
 2

SISÄLLYS

1 JOHDANTO..................................................................................................................3
2 KESKINÄISINDUKTANSSI.......................................................................................4
4 MITTAUSTULOSTEN KÄSITTELY..........................................................................7
4.1 Etäisyyden vaikutus...............................................................................................7
4.2 Kulman vaikutus ...................................................................................................8
4.3 Taajuuden vaikutus................................................................................................9
4.4 Sydänaineen vaikutus..........................................................................................10
4.5 Kierrosten lukumäärän vaikutus..........................................................................10
5 VIRHETARKASTELU...............................................................................................11
6 LOPPUTULOKSET....................................................................................................13
6.1 Etäisyyden vaikutus ............................................................................................13
6.2 Kulman vaikutus..................................................................................................13
6.3 Taajuuden vaikutus..............................................................................................14
6.4 Sydänaineen vaikutus..........................................................................................15
6.5 Kierrosten lukumäärän vaikutus..........................................................................16
LÄHTEET......................................................................................................................17
 3

1 JOHDANTO

Lorem ipsum
 4

2 KESKINÄISINDUKTANSSI

Johtimessa kulkeva virta synnyttää ympärilleen magneettikentän H (kuva 1), jonka

voimakkuus riippuu Ampèren lain mukaan ainoastaan johtimen virrasta I ja
kohtisuorasta etäisyydestä r johtimen akseliin (Ampèren laki 2011)

I
H= . (1)
2πr

KUVA 1: Suoran johtimen synnyttämä magneettikenttä

Kun johtimeen – myös kierrettyyn sellaiseen eli kelaan – kytketään virta, indusoi sen
läpi kulkevan magneettivuon muutos kelan päiden välille vastasuuntaisen
lähdejännitteen E (kuva 2), joka vastustaa virran muutosta (Induktanssi 2011). Ilmiötä
kutsutaan itseinduktioksi ja kelan kykyä vastustaa virran muutosta itseinduktanssiksi L,
[L]=H.

KUVA 2: Virran I synnyttämä ja kelan läpi kulkeva magneettivuo Φ, sekä sen

indusoima lähdejännite E
 5

Lähdejännite E riippuu faradayn induktiolain (Faradayn induktiolaki 2011)

∣dΦ∣
∣E∣=N (2)
dt
mukaan Φ:n aikaderivaaatasta eli magneettivuon muutoksesta. Kelan tapauksessa
jännite kertautuu vielä kierrosten lukumäärällä N.

Koska magneettivuo Φ on verrannollinen silmukan virtaan I ja kelan itseinduktanssi L

kierrosten lukumäärään N, voidaan lähdejännitteen E yhtälö (2) kirjoittaa myös
itseinduktanssin ja virran muutosnopeuden tulona

∣dI∣
∣E∣=L (3)
dt .

Jos kahden kelan läpi kulkee sama magneettivuo, synnyttää ensiökäämissä muuttuva
virta tosiokäämiin lähdejännitteen E2 (kuva 3) (Puranen 2011). Tämän
vuorovaikutuksen voimakkuutta kuvataan keskinäisinduktanssilla M, [M]=H, joka
itseinduktanssin tavoin voidaan ratkaista indusoituneen lähdejännitteen yhtälöstä

∣dI 1∣
∣E 2∣=M , (4)
dt
jossa E2 on toisiokäämiin indusoitunut jännite ja I1 on ensiökäämiin kytketty virta.

KUVA 3: Ensiökäämissä 1 muuttuvan (vaihto)virran I1 synnyttämä magneettivuo Φ

indusoi toisiokäämin 2 päiden välille lähdejännitteen E2.
 6

3 MITTAUSMENETELMÄT

Työssä selvitettiin vierekkäin asetettujen kelojen keskinäisen etäisyyden ja asennon,

toisiokäämin sydänaineen (kuva 5), sekä ensiökäämin syöttöjännitteen taajuuden ja
kelojen kierrosten lukumäärän vaikutusta kelojen väliseen keskinäisinduktanssiin.

Keskinäisinduktanssi M ratkaistiin mittaamalla toisiokäämiin indusoitunut lähdejännite

E2pp ja sijoittamalla se lähdejännitteen yhtälöstä (4) ratkaistuun kaavaan

Ê2 E ⋅R
M= = 2pp (5)
2πfÎ1 2πfE1pp ,

jossa virran I paikalle on ohmin lain mukaisesti sijoitettu resistanssin R ja RL-piirin

syöttöjännitteen E1 osamäärä, ja jossa f on syöttöjännitteen taajuus.

KUVA 4: Mittausten looginen kytkentäkaavio. Vasemmalla RL-piiri, jonka

syöttöjännitettä mitataan oskilloskoopin kanavalla y1. Oikealla toisiokäämi, johon
indusoitunutta lähdejännitettä mitataan oskilloskoopin kanavalla y2. Vastuksen R
resistanssi 20 Ω. Ensiokäämissä 1 on 250 kierrosta ja toisiokäämissä 2 on 1000
kierrosta.

KUVA 5: Havainnollistus kelojen fyysisestä sijainnista. Vasemmalla on kuvattu kelojen

välisen etäisyyden, keskellä kulman ja oikealla ensiökäämin sydämen muutosta
koejärjestelyssä. Kuvasta poiketen käämin sydän asetettiin (vahingossa) toisiokäämiin.
 7

4 MITTAUSTULOSTEN KÄSITTELY

4.1 Etäisyyden vaikutus

Syöttöjännitteen taajuus 500 Hz. Kelojen välinen keskinäisinduktanssi M laskettiin

sijoittamalla ensiökäämistä mitattu syöttöjännite E1pp, sen taajuus f, toisiokäämistä
mitattu lähdejännite E2pp, ja piirin vastuksen resistanssi R yhtälöön (5):

E 2pp⋅R E 2pp⋅20Ω
M= = (6)
2πfE 1pp 2π⋅500Hz⋅E 1pp .

Esimerkiksi 4 cm etäisyydellä kelojen keskinäisinduktanssi on:

E 2pp⋅R 0,186 V⋅20 Ω

M= = =0,44 mH . (7)
2πfE 1pp 2⋅π⋅500 Hz⋅2,68 V

TAULUKKO 1: Kelojen välisen etäisyyden vaikutus keskinäisinduktanssiin M.

Etäisyys (cm) E1pp (V) E2pp (mV) M (mH)

0 2,68 544 1,29
2 2,68 294 0,70
4 2,62 186 0,44
6 2,60 119 0,28
8 2,64 92 0,22
10 2,62 65 0,15

1,4
Keskinäisinduktanssi (mH)

1,2

0,8

0,6

0,4

0,2

0
0 2 4 6 8 10
Etäisyys (cm)

KUVIO 1: Keskinäisinduktanssi kelojen välisen etäisyyden funktiona

 8

4.2 Kulman vaikutus

Kelojen välisen kulman vaikutuksen selvityksessä käytettiin myös kiinteää 500 Hz

taajuutta. Keskinäisinduktanssit laskettiin sijoittamalla mitatut jännitteet yhtälöön (5),
kuten edellisen sivun esimerkissä.

TAULUKKO 2: Kelojen välisen kulman vaikutus keskinäisinduktanssiin M.

Kulma (°) E1pp (V) E2pp (mV) M (mH)

0 2,68 544 1,29
30 2,64 286 0,68
60 2,64 180 0,43
90 2,60 132 0,31
120 2,60 114 0,27
150 2,60 125 0,30
180 2,60 188 0,45

1,4

1,2
Keskinäisinduktanssi (mH)

0,8

0,6

0,4

0,2

0
0 30 60 90 120 150 180
Kulma (°)

KUVIO 2: Keskinäisinduktanssi kelojen välisen kulman funktiona

 9

4.3 Taajuuden vaikutus

Kolmannessa koesarjassa tutkittiin syöttöjännitteen taajuuden f vaikutusta

keskinäisinduktanssiin M. Kelassa käytettiin rautasydäntä, jotta erot tuloksissa
korostuisivat. Edellisistä sarjoista poiketen mitattujen jännitteiden lisäksi myös
vaihteleva syöttöjännitteen taajuuden arvo tuli sijoittaa yhtälöön (5).

TAULUKKO 4: Syöttöjännitteen taajuuden vaikutus keskinäisinduktanssiin

Taajuus E1pp (V) E2pp (V) M (mH)

100 Hz 2,560 0,428 1
500 Hz 2,180 1,840 5
1 kHz 1,820 2,860 10
5 kHz 0,544 4,400 51
10 kHz 0,288 4,720 104
20 kHz 0,162 5,480 215
50 kHz 0,052 33,600 4114
100 kHz 0,030 2,300 488
800 kHz 0,121 0,420 22
2 MHz 0,472 0,184 2

10000
Keskinäisinduktanssi (mH)

1000

100

10

1
100 Hz 500 Hz 1 kHz 5 kHz 10 kHz 20 kHz 50 kHz 100 kHz 800 kHz 2 MHz
Taajuus

KUVIO 3: Keskinäisinduktanssi taajuuden funktiona

 10

4.4 Sydänaineen vaikutus

Kelat olivat kiinni toisissaan ja nollakulmassa toisiinsa nähden. Ohjeistuksen mukaan

sydänaine olisi pitänyt sijoittaa ensiökäämiin, mutta me sijoitimme sen epähuomiossa
toisiokäämiin. Kokeen onnistumisen kannalta sillä ei tosin ollut suurta merkitystä.
Myös tässä kokeessa syöttöjännitteen taajuus oli 500 Hz ja RL-piirin vastuksen
resistanssi 20 Ω. Keskinäisinduktanssi M laskettiin myös totuttuun tapaan sijoittamalla
mitatut jännitteet yhtälöön (5).

TAULUKKO 3: Toisiokäämin sydänaineen vaikutus keskinäisinduktanssiin M

Materiaali Profiili E1pp (V) E2pp (V) M (mH)

Alumiini 2,60 0,21 0,5

Alumiini 2,38 0,44 1,1

Rauta 2,56 7,20 19,3

4.5 Kierrosten lukumäärän vaikutus

Kierrosten määrän vaikutusta keskinäisinduktanssiin testattiin toistamalla aivan

ensimmäinen mittaus:

Etäisyys (cm) E1pp (V) E2pp (mV) M (mH)

0 2,68 544 1,29

vaihtamalla kelojen paikkaa keskenään:

Etäisyys (cm) E1pp (V) E2pp (mV) M (mH)

0 1,30 262 7,68
 11

5 VIRHETARKASTELU

Mittaustuloksia esittävissä viivakuvaajissa esiintyvät muodot ovat sen verran kauniita,

ettei ole syytä epäillä mittauksissa sattuneen karkeita virheitä. Satunnaisvirheillä taas ei
yleensä ole merkitystä lopputulosten kannalta. Sen sijaan systemaattiset virheet, eli
mittausmenetelmästä tai mittalaitteista johtuvat virheet, tulee pyrkiä arvioimaan
mahdollisimman tarkasti.

Keskinäisinduktanssin virheraja määräytyy seuraavista virheistä:

• Virheraja funktiogeneraattorin taajuudelle:

Δf = f ± 0,1 %

• Oskilloskoopin lukutarkkuuden virheraja jännitteelle:

ΔEpp = Epp ± 3 % + 0,1 * V / div. + 1 mV

• Virheraja vastuksen resistanssiarvolle:

ΔΩ = Ω ± 0,3 Ω

Lasketaan esimerkkinä suhteellinen ja absoluuttinen virhe tilanteelle, jossa laskettiin

keskinäisinduktanssi 1 kHz taajuudella ja 0,5 voltin jakovälillä (V / div.):

Taajuus E1pp (V) E2pp (V) M (mH)

1 kHz 1,820 2,860 10

Suhteellinen virhe lasketaan summaamalla mittausvirheiden ja mittaustulosten

osamäärien itseisarvot

∣ ∣∣ ∣∣ ∣∣ ∣∣ ∣ .
ΔM
M
=
Δf
f

ΔE 1pp
E1pp

ΔE 2pp
ΔE 2pp

ΔR
R
(8)
 12

Sijoitetaan virherajat ja esimerkkitilanteen mitatut arvot yhtälöön (6)

∣ ΔMM ∣=∣0,001⋅1
1 000 ∣ ∣
000 0,03⋅1,820,1∗0,50,001

1,82 ∣ (9)
∣ ∣∣ 20 ∣=0,1218 .
0,03⋅2,860,1∗0,50,001 Δ0 ,3
2,86

Absoluuttinen virhe on suhteellisen virheen ja mittaustuloksen tulo

ΔM =0,1218⋅10 mH =1,28 mH . (10)

Kun tutkitaan virherajojen ja esimerkkitilanteen mittausarvojen sijoitusta yhtälöön (8),

voidaan havaita että taajuuden ja resistanssin virheet ovat vakioita jokaisessa
mittaustilanteessa ja merkitykseltään kokonaisvirheessä varsin pienet (0,1 % ja 1,5 %).

Suurin yksittäinen tekijä koko mittausprosessin virheessä on oskilloskoopin herkkyys,

eli jakoväli. Mittaustuloksen tarkkuus on verrannollinen jännitesignaalin
pystysuuntaiseen skaalaukseen oskilloskoopin näytöllä, sillä jännitteen arvot huipusta
huippuun tulkittiin mittauksissa osoittimien avulla graafisesti suoraan ruudulta. Tämän
virheen vaikutusta olisi voinut eliminoida käyttämällä parempaa mittalaitetta. Otimme
tämän ainoan mittalaitteesta riippumattoman virheen kuitenkin huomioon jo
mittaustilanteessa ja skaalasimme jännitesignaalit pystysuunnassa aina
mahdollisimman suuriksi.

Täten voimme olettaa, että oskilloskoopin jakovälin tuottama virhe on aina samaa
5 %:n suuruusluokkaa, joka puolestaan tarkoittaa sitä, että kaikki lopputulokset voidaan
ilmoittaa samalla 12 %:n suhteellisella virheellä.
 13

6 LOPPUTULOKSET

Keskinäisinduktanssi on olennaisen tärkeä ilmiö tekniikassa. Esimerkiksi muuntajien

toiminta perustuu kesskinäisisinduktanssiin. Kuten tämä laboratoriotyö osoitti, voi
keskinäisinduktanssiin vaikuttaa monella tapaa aina kelojen fyysisestä geometriasta
käämin sydämen materiaaliin, rakenteeseen, tai vaikkapa syöttöjännitteen taajuuteen.
Keskinäisinduktanssi on aina kahden kelan välinen ominaisuus, joten kirjallisuudesta
löytyviin arvoihin ei tuloksia oikein voi verrata.

6.1 Etäisyyden vaikutus

Minimietäisyydellä, eli kelojen koskettaessa toisiaan, keskinäisinduktanssi oli

1,29 ± 0,15 mH. Tästä eteenpäin 10 cm asti keskinäisinduktanssi kelojen välisen
etäisyyden funktiona (kuvio 1) on vähenevä funktio, jonka arvo kohdassa 10 cm on
enää 0,15 ± 0,02 mH, eli murto-osa alkuperäisestä. Kelojen välinen
keskinäisinduktanssi siis pienenee melko lineaarisesti kohti nollaa kelojen välisen
etäisyyden kasvaessa.

Tämän voi päätellä helposti tarkastelemalla yhtälöä (1) ja (kuvaa 2). Kelan virran
synnyttämä magneettivuo riippuu etäisyydestä johtimen akseliin. Mitä kauempana
kelasta ollaan, sitä heikompi on magneettivuo. Keskinäisinduktanssin ollessa kääntäen
verrannollinen magneettivuohon, pienenee se kelojen välisen etäisyyden kasvaessa.

6.2 Kulman vaikutus

Suurimmillaan keskinäisinduktanssi on tietysti silloin, kun niiden läpi kulkee suurin

mahdollinen magneettivuo. Tämä saavutetaan tietysti tilanteessa, jossa kelat ovat
peräkkäin kiinni toisissaan, 0° kulmassa (kuva 3).
 14

Kun kelojen välistä kulmaa kasvatetaan, pienenee magneettivuo ja siten myös

keskinäisinduktanssi melko lineaarisesti kohti minimiarvoaan, joka kokeen arvoilla ja
resoluutiolla oli 0,27 ± 0,03 mH kelojen välisen kulman ollessa 120° (kuva 6).

KUVA 6: Kelojen välinen kulma 120°

Kun kulmaa kasvatetaan edelleen yli 120°:n, alkaa toisiokäämin läpi kulkeva
magneettivuo ja sen myötä myös keskinäisinduktanssi hieman kasvaa. Ääriasennossa,
eli kelojen välisen kulman ollessa 180° (kuva 7), keskinäisinduktanssiksi laskettiin
0,45 ± 0,05 mH.

KUVA 7: Kelojen välinen kulma 180°

6.3 Taajuuden vaikutus

Kuten keskinäisinduktanssin kuvaajasta taajuuden funktiona (kuvio 3) voi lukea, on

keskinäisinduktanssi koejärjestelyssämme voimakkaasti taajuusriippuvainen. Tämä
johtuu käämin rautasydämestä, joka vahvistaa huomattavasti ensiökäämin virran
synnyttämää magneettikenttää. Eri taajuisilla syöttöjännitteillä keskinäisinduktanssiin
saatiin yli 4000-kertaiset erot. Pienin arvo oli 1 ± 0,1 mH taajuudella 100 Hz ja suurin
arvo 4,11 ± 0,49 H taajuudella 50 kHz.
 15

6.4 Sydänaineen vaikutus

Sydänaineen vaikutus keskinäisinduktanssiin perustuu kahteen tekijään; sydänaineen

materiaalin suskeptibiliteettiin ja sydänaineen rakenteeseen.

Ferromagneettisten aineiden, kuten raudan, suskeptibiliteetti on

luokkaa 10⁵ (Puranen 2010). Suskeptibiliteetti on verrannollinen materiaalin
suhteelliseen permittiivisyyteen, joka puolestaan on verrannollinen magneettivuohon.
Näin ollen ferromagneettinen rautasydän vahvistaa huomattavasti myös
keskinäisinduktanssia. Keskinäisinduktanssiksi rautasydämellä saatiin 19,3 ± 2,3 mH.
Vertailun vuoksi keskinäisinduktanssin arvoksi ilman sydäntä (luvussa 6.1) saatiin
1,29 ± 0,15 mH.

Alumiini ei ole ferromagneettista vaan paramagneettista, joka tarkoittaa, että se

vahvistaa ulkoista kenttää vain hieman (Puranen 2010). Vahvistuksesta huolimatta
alumiinisydämet eivät kasvata keskinäisinduktanssia ilmasydämeen verrattuna, vaan
niihin syntyvien pyörrevirtojen synnyttämä vastakkaissuuntainen lähdejännite
pienentää sitä. Pyörrevirtoihin pystyy vaikuttamaan sydämen kennomaisella
rakenteella, jolloin suurempi osa käämin läpi kulkevasta magneettivuosta kulkee
sydämen sisällä (Virtanen 2005). Pelkällä neliöprofiilin alumiiniputkella
keskinäisinduktanssiksi laskettiin 0,5 ± 0,1 mH, ja ristikkoprofiilin putkella 1,1 ± 0,15
mH. Vertailun vuoksi keskinäisinduktanssin arvoksi ilman sydäntä (luvussa 6.1)
saatiin 1,29 ± 0,15 mH.
 16

6.5 Kierrosten lukumäärän vaikutus

Kuten yhtälöstä (2) näkyy, on itse- tai keskinäisinduktanssi verrannollinen käämin

kierrosten määrään. Kun ensiökääminä oli 250-kierroksinen kela, keskinäisinduktanssi
oli jo useaan otteeseen todettu 1,29 ± 0,15 mH. Kun tilalle vaihdettiin 1000 kierroksen
käämi, nousi keskinäisinduktanssi 7,68 ± 0,92 mH:yyn. Kierrosten määrän
nelinkertaistuessa voisi olettaa keskinäisinduktanssinkin nelinkertaistuvan, mutta
kokeessamme se kasvoi hieman enemmän.
 17

LÄHTEET

Tammertekniikka (2005) Tekniikan kaavasto

KARISTO OY, Hämeenlinna

Puranen, Jari (2010) Induktanssi

Tampereen ammattikorkeakoulu

Puranen, Jari (2010) Magneettikentistä ja Faradayn induktiolaista

Tampereen ammattikorkeakoulu

Virtanen, T. 2005. Jännitteennostomuuntajan mitoitus sähkökonekorjaamon

koekentälle. Sähkötekniikan koulutusohjelma. Sähkövoimatekniikan
suuntautumisvaihtoehto. Tampereen ammattikorkeakoulu. Tutkintotyö.

Wikipedia. Induktanssi. Luettu 11.2.2011

http://fi.wikipedia.org/wiki/Induktanssi

Wikipedia. Keskinäisinduktanssi. Luettu 11.2.2011

http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskin%C3%A4isinduktanssi

Wikipedia. Ampèren laki. Luettu 11.2.2011

http://fi.wikipedia.org/wiki/Amp%C3%A8ren_laki

Wikipedia. Faradayn induktiolaki. Luettu 11.2.2011

http://fi.wikipedia.org/wiki/Faradayn_induktiolaki