Johdanto

1. Projektivastaava Katja Lemberg, kuntoutuja

2. Projektityöntekijä Ulla Hietanen, ammattilainen
3. Ammattilaisen perustelua johdannolle
4. Kokemustietoa hyödyntävä?
5. Masentunut asiakkaana
6. Mitä varten Kasvava työ ja sen rakenteet?

JOHDANTO

Kuntoutuja/ ammattilainen työparius on väline, joka projektin aikaisessa kehittämistyössä on

toiminut näkökulmia avaavana. Portaat- projektissa toimineessa työparityöskentelyssä on yhdistetty
myös kaksi erilaista tietomallia. Toisen työntekijän mielenterveyshoitajan koulutus ja kokema antaa
ammattitiedon ja luovuusterapian asiantuntijuus koulutus LT.koul.ohj.©WTK. antaa tiedon miten
uuden luomisen prosessi etenee ja tuottaa sisältäpäin syntyvän rakenteen. Projektin toisen
työntekijän insinööri AMK- koulutus ja yrittäjä kokema tuo tiedon rakenteista sekä omakohtainen
kokema mielenterveyskuntoutumisesta ja työhön paluusta kokemustiedon. Molempia tietoja on
käytetty Portaat- projektin aikana rakenteiden luomiseen, joissa kokemustieto on sisäänkirjoitettuna.

Kokemus:
Voin luottaa ihmiseen, jonka tunnen. Joka ei arvostele ja jakaa asiansa kanssani tasavertaisena. En
voi tietää mitä kukakin tietää ja osaa, ellei ne kerro. En minä tiedä mitä missäkin toimistossa
tehdään.

Projektin ensimmäisiä löydöksiä oli, että asiakas näkökulmasta on tärkeää tietää keitä työntekijät
ovat ja mitä he osaavat, jotta luottamus heihin voi syntyä. Tieto työntekijöiden osaamisalueista ja
omista elämän kokemista mahdollistaa työhön palaajan esittää oikeita kysymyksiä oikeille ihmisille
ja luottaa saavansa niihin vastauksia.
 1. Projektivastaava Katja Lemberg 2.11.2010

Olen Katja Lemberg, 37- vuotias 8- vuotiaan pojan äiti. Olen mielenterveyskuntoutuja. Olen
kahdesti pudonnut työelämästä vakavan masennuksen takia. Tai oikeammin, olen kahdesti
menettänyt elämäni, pudonnut ulos omasta elämästäni. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1997 en
ymmärtänyt mikä minuun iski, mikä minulla oli mitä minun olisi kuulunut tehdä. Joten makasin
kotona piilossa aikani, jätin psykiatrin käynnit ja lääkkeet ja käynnistin uuden elämän. Uudella
paikkakunnalla uusi alku.

Takaisin työelämään ja uusi romahtaminen 2002. Itse asiassa eihän kyse ollut uudesta
romahtamisesta, vaan siitä että ahdistavat asiat saivat minut uudelleen kiinni. Toisella kerralla
tajusin itse, että voimani ovat hiipuneet ja hain apua. Ja sain, pienen pojan yksinhuoltajana
tukitahoja ja -muotoja oli useita. Laskin vuonna 2007 käyttäneeni ja saaneeni apua 30 eri
organisaation palveluista vuosien 2002-2006 aikana. Tässä joukossa oli vähintään 100 eri
työntekijää, jotka tukivat ja auttoivat minua talouteni, asumiseni, lapseni asioiden, mielenterveyteni
ja monien muiden elämääni liittyneiden asioiden kanssa. Eli heille jokaiselle aloitin aina tarinani
alusta: Olen Katja ja minulle on mielenterveysongelmia, jotka vaikuttavat minuun…. …eli mistä
saisin apua ja miten?

Moni avunhaku matkani puhelimitse sekä jalan jäivät puolitiehen, koska vähäisillä voimillani ja
tiedoillani järjestelmän toiminnasta, en ollut kykenevä selviytymään niinkään pitkälle, että olisin
löytänyt oikean tukitahon. Joten monet asiani jäivät kokonaan hoitamatta suuresti tukijoukosta ja
lukuisista auttajista huolimatta. En tiennyt ja ymmärtänyt, enkä osannut kysyä. Koin myös, etten
saanut ja löytänyt sitä tietoa mitä olisin tarvinnut silloin, kun minulla oli hiukan voimia asioista
kiinnostua. Minulle tarjottiin palveluita ja ehdotettiin tukevia toimia, mutta en voinut niihin tarttua.
Jokin sisälläni vastusti, sai minut pakenemaan ja hautautumaan entistä syvemmälle peittoni alle.
Tänään tiedän sisäisen ääneni, minussa olleen tietoni, estäneen minua. Minussa oli tieto mikä
minulle on parasta. Ja kaikesta tarjotusta parasta pitkän aikaa oli mennä kotiin lepäämään. Koska
olin niin väsynyt ja tarvitsin lepoa, en vaan osannut sitä tarpeeksi selviksi ja vahvoiksi sanoiksi
tuottaa. Ja kun oli aikani jaksaa enemmän, tulin pois kotoani ja aloin kuunnella mitä minulle
tarjottaisiin seuraavaksi.

Sairastumisestani vuonna 1997 asti olen ajatellut, että tämä kärsimys ei voi olla turhaa. Tälle täytyy
olla jokin merkitys. Masennus on kamala kumppani, kirjoitin siitä näin:

Masennus.

Musta aukko.

Mistä masentuneelle elämä?

Musta aukko, vakava masennus, pimeys, olemattomuus.

Kun ei ole olemassa, kun itseä ei ole.

Sielu, hengen asuinsija, sirpaleina.

Itse on vääristynyt, kun mieli on itsen ulkopuolella.

Itseä ei ole, kun henki on mennyt pois, siirtynyt itsen ulkopuolelle.

Sielu sirpaleina, henki hävinnyt, mieli lukossa.

Elävä kuollut, zombie.

Itsensä kadottanut, henkensä menettänyt.

Millään ei ole mitään väliä, koska mitään ei ole.

Masennus, reaktion takana paikassa, jossa ei enää ole reaktioita.

Ei enää ääntä millä huutaa, liikettä millä paiskoa, ei voimaa millä liikkua.

Ei kuule, ei näe, ei ole.

Koko ajan halusin voida paremmin, halusin parantua. Mutta kukaan ei kertonut minulle kuinka
masennuksesta parannutaan. Enkä tiennyt ketään parantunutta. En halunnut voida vähän paremmin,
saada jotakin joka vähän helpottaa oloa, vaan tiedon, että tästä voi PARANTUA. Ja kun näin
ensimmäisen omasta mielestään hyvässä kohdassa toipumismatkallaan olevan kuntoutujan, joka
uskoi paranevansa, sain takaisin toivoni. Jos hän, niin sitten minäkin. Ja päätin, että tuota minäkin
haluan tehdä. Alkaa voida paremmin ja kertoa siitä muille, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi lukita
itseään kotiinsa ja elää valtavassa pelossa, tietämättömänä, kuten minä olin tehnyt. Minulle
ominainen tapa tehdä työtä on innostua jostakin ja alkaa tutkia. Ottaa selvää ja uppoutua asiaan.
Tavattuani ihmisen, joka voi paremmin, puhui vertaisuudesta ja kokemustiedosta, innostuin. Tunsin
jonkin koskettavan hyytynyttä sisintäni, minussa liikahti jokin tunne. Eli masentuneessa olossani
tapahtui jokin muutos, minussa syttyi kuntoutumisvalmius. Vertaisuudesta ja sen eteenpäin
kehittämisestä löysin uuden innostumiseni kohteen masennuksen mustaan syöveriin. Tajusin
kokemuksen jakamisen merkityksen masentuneelle ja sitä halusin alkaa tekemään:

Kokemustarina puhaltaa hengen takaisin, näyttää valon tielle, josta henki löytyy, jonne se on
mennyt.

Näin minulle siis tapahtui, löysin henkeni takaisin. Sain aloittaa hitaan palaamiseni takaisin
elämään.

Halusin tehdä itselleni ja tarjota muille sitä hyvää, joka sai masennuksen tunteettomuuden minussa
hetkeksi väistymään. Näin syntyivät Kakspyn vertaistoiminnot. Siihen sisäiseen
mielenterveyskuntoutujien tarpeeseen voida hyvin, saada musta väistymään ja alkaa parantua. Minä
aloin tehdä asioita määrätietoisesti voidakseni paremmin. Tässä kohtaa huomasin kuinka nopeasti
paha olo ja masennuksen tunne palasivat ja ottivat minut valtaansa, kun koitin tehdä jotain mistä en
nauti. Yrittäessäni toimia sisäistä tietoani vastaan väsyin ja masennuin. Toteuttaessa itseäni ja
seuratessani innostustani jaksoin ja pulppusin ideoita. Olin löytänyt oman kuntoutumiseni punaisen
langan.

Vuosien 2004-2005 aikana Kakspyn asiakkaana ja työkokeilijana tutkin ja perehdyin. Otin selvää
valtakunnan mielenterveystoimijoista, sekä vapaaehtoisista että ammattilaisorganisaatioista. Luin ja
selvitin diagnooseista ja terapiamuodoista kirjoitettuja kirjoja ja nettisivustoa. Luin
työhyvinvoinnista ja työhön paluusta. Olin niin innoissani ja sain käyttööni erään tärkeän
voimavarani, tiedon janon. Jatkoin tiedon keruuta vapaaehtoisena ja tuntityöntekijänä syksyn 2005
ja silloin syvensin sitä sosiaali- ja terveysministeriön, työterveyslaitoksen ym. julkaisuilla.
Alkaessani saada tuntipalkkaa vertaisuudesta ja projektityöstä (OTE- projekti RAY 2005-2007)
työhöni ja tietooni alkoi yhdistyä tietämykseni ja kokemani oppilaitos- ja yritysmaailmoista entisten
työurieni ajoilta. Aloin saada itseäni takaisin menetettyäni uskoni osaamisestani masennuksen
monttuun.

Portaat- projekti tuli mukaan työnkuvaani alkuvuodesta 2006. Kiersin vuoden 2006 aikana Kakspyn
kaikki silloiset yksiköt ja tapasin työvuorossa olleet työtekijät, asukkaat ja päivätoimintojen
asiakkaat. Kerroin heille tarinani ja pyysin apua. Halusin kuulla mitä he kaipaisivat Portaat-
projektin kaltaiselta kehittämistyöltä ja he kertoivat. Ja minä kuulin heidät. Kuulemisen jälkeen
halusin kuulla lisää, kuntoutujia, koska heillä oli niin paljon tietoa, jota en tutkimisistani ja
selvittelemisistäni huolimatta ollut löytynyt. Joten 8 kk tapasin kaikkia mukaan halunneita
kuntoutujia 2 viikon välein ja kuuntelin ja kirjasin mitä he toivoivat, mitä he tarvitsivat, mitä he
olivat saaneet, mikä oli toiminut ja mitä voisi heidän mielestään vielä kehittää. Ja kaikki tuo tieto on
Portaat- projektin pohjana ja minun ammatillisuuteni kivijalkana. Vuosi 2006 kasvatti minusta
kokemusasiantuntijan.

Työni vuosien 2006- 2010 välillä on ollut Kokemusasiantuntijuutta hyödyntävän työtoimintojen

kuntoutumismallin kehittäminen työparina yhdessä mielenterveystyön ammattilaisen kanssa. Ja
elämäni aikana keräämäni tieto ja läpielämäni kokemukset, oma kokemani masentumisesta,
palvelujärjestelmän asiakkaana olosta, masennuksesta parantumisesta ja kahdesta erilaisesta työhön
paluusta, keräämäni tieto 2004-2006, OTE- projektin tieto, Portaat- projektissa asiakkailta (51kpl)
saatu tieto ja kaikkien projektin aikana tapaamien ihmisten kanssa peilattu kokemustieto on minulla
työkalupakissani tehdessäni tätä työtä kokemusasiantuntijana. Olen insinööri koulutukseltani.
Tapani on aloittaa tyhjästä, visioida valmis ja alkaa rakentaa. Kerätä tarvitsemani kasaan pala palata
saadakseni valmista. Näin minussa on valmistunut kokemustieto, pala palalta, muokkautuen
rakenteiksi ja työvälineiksi. Masentumiseni ja kaikki paha oloni ei siis ole ollut turhaa, vaan
kaikella on ollut merkityksensä. Minusta on tullut kokemusasiantuntija, jonka tietoa voi käyttää
palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa, kuten mieli 2009 suosituksiin on kirjattu.
Minun tarinani on kokonainen parantuneen työhön palanneen ihmisen tarina, jolla on arvonsa
asennetyössä sekä kuntoutujille itselleen, että heitä elämässään kohtaaville. Ja kirjoittamani
kokemustarinat, runot ja pohdinnat toimivat masentuneelle valona kunkin omalla tiellä kohti
parempaa.

Onko projektissa siis onnistuttu viiden vuoden aikana?

Minun kokemani on, että on.

Tietoni kertoo, että on.

Sinun valinnaksesi jää haluatko ja kuinka kokemiini ja tietooni liittyä.

Sillä kokemani ja tietoni kertoo, että oikeudessa valita lepää hyvinvointi.

Sydämellisesti Katja
 2. Projektityöntekijä Ulla Hietanen
AMMATTILAISEN KOKEMATIETO

MTH, luovuusterapian asiantuntija LT koul.ohj.©WTK

Olen 53 vuotias mielenterveystyön ammattilainen. Aikuisena ammattia vaihtanut, kun en enää

voinut silloista työtä jatkaa. Työtä johon olin lapsena ajautunut. Viimeiset vuodet omistajien
vaihdosten, kannattamattomuuksien ja yrityksen hengissä selviytymistaistelun sairastuttamassa
työyhteisössä. Työryhmässä jossa jokainen oli todistamassa korvaamattomuuttaan työntekijänä,
jossa laatu vaihtui taloudellisuuteen ja työnilo ”kyttäämiseen”. Ranteeni pettivät, ihoni sairastui
vakavasti ja selkäni kaatoi minut helpottuneena sänkyyn hetkeksi luvallisesti keräämään voimani
rippeet.

KOKEMUSTIETO:

■Työyhteisön sairastumisprosessista
Mitä tapahtuu, kun keho stressin alla huolehtii pysähtymisestä.

■Näky kiusaamisen eri asteista

Mitta tuli täydeksi ja ammatinvaihto ainoaksi oveksi ulos mahdottomasta. Ammatin valita testit
aukoivat näkyjä uuteen tuntemattomaan. papereita pinoittain moneen paikkaan. Hakuja
pääsykokeita, preppauskursseja, todistusten metsästystä….Yksinäistä yritystä ymmärtää , mikä
minusta tulee isona, kun on nahka auki, selkä poikki ja ranteet rikki? Ammatin arvontakoneisto oli
suosiollinen. Pääsin läpi kahden hakuseulan ja sain valita alan josta olin kiinnostunut.

KOKEMUSTIETO:

■Sattumanvaraisuus ammatinvalinnassa näkyväksi

1990-1994

Matkani ravintolakokista mielenterveyshoitajaksi alkoi syksyllä. Imin tietoa 110 lasissa. Olin
innoissani uudesta elämästä., uudesta tiedosta uudesta näkökulmasta.. Uupumuksen rajalla
käyneenä, monta tietoa itseni kautta peilaten ja ymmärtäen ja tiedon nälkääni tyydyttäen, kysyen,
kyseenalaistaen katsoin opittavaa tietoa ja elämääni, ymmärsin enemmän. Ja tahdoin lisää.

Tieto aikuisopiskelijan elämästä rahapulasta, talouden palasista kokoamista, lastenhoidon seassa

lukemisesta.

KOKEMUSTIETO:

■Mitä on vaihtaa alaa 37 vuotiaana

■Kun saa aikuisena intohimoisesti innostua oppimisesta
■Kokemani sai arvon
■Mitä haasteita aikuisopiskelija kohtaa: rahapulasta, talouden palasista
kokoamisesta, lastenhoidon seassa lukemisesta ym.

Harjoittelut psykiatrian eri osa alueilla saattelivat minut isoon prosessiin ammatillisessa kasvussani.
Oli paikkoja ja ammattilaisia joiden tiedon äärelle asetuin ahnehtimaan osaamista ja sitten oli niitä
paikkoja, joissa tunsin itseni totaalisen ymmärtämättömäksi siitä, mitä täällä tapahtuu, mikä ihmeen
mielenterveyshoitaja minusta on tulossa, kun en ymmärrä mikä tässä tavassa soveltaa ammattitietoa
on se joka auttaa asiakasta. Miten niin yhteisöhoidon teoria tarkoittaa tätä, miten niin hoitajat
takahuoneessa suunnittelevat etukäteen ja kokouksessa valitaan kuka tekee? Tätä ääneen
ihmettelemässä, harjoitteluvihkoon kirjaamassa ja kohta yksin harjoittelupaikassa, kun ohjaaja
sairaslomalla. Eri harjoittelupaikkojen myötä huomasin olevani eniten omalla alueellani kun olin
masentuneiden kanssa tekemisissä.

KOKEMUSTIETO

■Tietämättömyydestä
■Valmistuin ammattiin hämmennyksen vallassa ”mikä hemmetin mielenterveyshoitaja” Mitä se
tarkoittaa, mitä ”mun pitäs osata”, mikä mieli, mikä sen hoitaja, miten? Miten niin teoria asettuu
käytäntöön, vai asettuuko? Soveltaako jokainen miten vaan vai soveltaako?
■Sain stipendin ja hyvät arvosanat, mitä sitten?

Valmistumisen aikoihin kävin omaa pariterapiaani, jossa sain katsoa omaa keskeneräisyyttäni
ihmisenä.

■Sain kokeman autetuksi tulemisesta.

■Tiedän mitä on olla asiakkaana, kun en itse saa elämääni järjestykseen

Onnekseni sain paikan avoimelta akuutilta viikko osastolta, jonka työtekijät olivat työstään
innostuneita oman alansa ammattilaisia ja tekivät töitä suurella sydämellä. Löysin asiakaskunnan,
joiden kanssa työhöni asettui mielekkyys, masennuksesta kärsivät. Nuo ihmiset joiden kokemaan
sain peilipinnan oman synnytyksen jälkeisen masennus jaksoni kautta. Ymmärsin mistä he puhuivat
ja osasin kuulla, enkä pelännyt kuulemaani. Sain paljon tietoa ja luottamusta, mutta entä sitten?
Olin sairaalassa, omapotilaat tulivat ja menivät. Hoitosuunnitelmia laadittiin ja tarkistettiin,
lääkitystä seurattiin. Työryhmä toimi toinen toistaan tukien, etsittiin parhainta mahdollista. ja
kuitenkin minä kyselemässä ”mikä ihmeen mielenterveyshoitaja”.

Osastonhoitajamme osallistui (silloiselta nimeltään )luovanterapian koulutukseen ja alkoi tuoda

osaton viikkorytmiin luovuusterapeuttisen viitekehyksen mukaisia rakenteita ja työtapoja. Osastolla
aloitettiin luovuusterapeuttisia menetelmiä käyttävä ryhmä johon pääsin noviisiksi. Ensimmäisessä
ryhmässä tiesin mitä ja miten minä haluan alkaa työtäni tehdä. Näin ihmiset ensi kertaa kokonaisina
oman tiedon etsijöinä ja löytäjinä, oivaltajina, innostujina ja masennuksen takaa sisimpäänsä
kontaktin saavina.” Minun ei tarvitsekaan tietää eikä pelastaa. Tieto onkin sinussa kaikkineen ja
kokonaan.” Elämäntaipaleeni on valmistanut minut tätä varten, haluan juuri tämän koulutuksen ja
sen työtavat työvälineikseni. En enää kysynyt ”mikä hemmetin mielenterveyshoitaja ”. Kahden
noviisivuoden jälkeen pääsin koulutukseen Kymenlaakson kesäyliopiston järjestämään
ammatilliseen täydennyskoulutukseen.
KOKEMUSTIETO:

■ihmisenä sain prosessoida oman elämäni kokemat kantavaksi tiedot ja sain alkaa kasvun omaksi
itsekseni. Aina, kun sain itsessäni jonkun asian prosessoitua voin sen saman kohdata asiakkaassani
ja heidän toipumisensa mahdollistui.
■asiakas sai tilaa ja välineet etsiä oman tietonsa, käydä oman kasvuprosessinsa.
■sain kokeman noenverbaalisen työtavan kosketuksesta ihmisen ehyeen
■sain kokeman, mitä on kun oma työtapa on uudenlainen ja asiakkaat käyvät oman prosessinsa niin
että se näkyy, tuntuu ja vaikuttaa.
■sain kokeman uudenlaisen työtavan tuomista ennakkoluuloista.
■sain innostua

Tein työtäni 6 vuotta kolmen kuukauden määräyskirjoilla 100 Prosenttisesti sitoutuen sielussani,
mutta todellisuus oli pätkitty läksiäisten ja uusien alkujen pitkään ketjuun. Niin minäkin tulin ja
menin, kuten asiakkaatkin. Maksoin kalliin koulutukseni pienestä sijaisen palkastani. Tulotasoni oli
laskenut huomattavasti uuden ammattini myötä.

KOKEMSUTIETO:

■Kokemus työn pätkimisen vaikutuksen

■Kokonaisuuksien hahmottaminen hajosi
■Tajusin ettei ammattitaiton arvostus hoitopuolella näy taloudessani

Mielisairaalaa alettiin taloudellistaa ja sairaansijoja vähentää. Osastot alkoivat todistaa omaa

korvaamattomuuttaan ja naapuriosaston lopettamisen järkevyyttä. Näin miten huhut alkoivat kulkea
ja sulkea korvia, viedä voimia ja aikaa siltä työltä, mitä halusin niin kovin tehdä. Osastomme oli
lopetusuhan alla monena vuotena. Kerran sitä koko kevät ajettiin alas oikeaoppisesti työnohjaus
tukena ja syksyllä käynnistettiin uudelleen. Miten lopetetun voi käynnistää? Miten hävitetyn voi
löytää udelleen? Miten surrun voi nostaa haudastaan ja sanoa ”aprillia”. Eihän kukaan niin sanonut,
mutta siltä se tuntui. Se viimeinen kausi työnilon haamuina, lopetetulla osastolla, kaikkien katseet ja
mielet kohdistuneena ”miten minulle käy, minne minut sijoitetaan, mihin voisin lähteä”. Kahvitauot
täynnä huhuja ja pois lähtösuunnitelmia. Työ hoidettiin vailla jatkuvuutta huoli asiakkaiden
jatkoista mielessä. Sisäänpäin sulkeutuneena, jokainen osasto ja yksikkö. Minun oli aika aukoa
uusia ovia, hypätä uppoavasta laivasta. Vuoden kuluttua lähdöstäni sairaala lopetettiin ja sain
seurata sen luhistumisen jylyjä vähän kauempaa, mutta tieto tunnelmista kaikui korviini entisiltä
työtovereilta ja asiakkailta.

KOKEMUSTIETO:

■Kokema siitä miten työnilo katoaa

■Tieto hajoavan rakenteen vaikutuksista työyhteisöihin
■Tieto asiakkaiden ja hoitajien itsemurhista
■Kokema miten auttavat tahot alkavat asettua vastakkain kilpailutilanteessa
■Tieto siitä, miten tieto ja kehitetyn taitavan työryhmän osaamisen hedelmät katoavat hajoavien
rakenteiden nostamaan tomuun ja työ menettää arvonsa.
2000-2003

Uusi työ, uusi alku yhdistyksen työntekijänä. Aivan uutena ja tietämättömänä aivan uudessa ja
rakenteettomassa vailla kokemaa kehittämistyöstä tai avoimesta päivätoiminnasta. Takana pieniä
palasia toimintakeskusten sijaisuuksista vielä vihreämmältä ajalta yli kuuden vuoden takaa. Avointa
päivätoimintaa aloittamassa, uutta uuteen paikkaan. Tilojen sisustamista isolla innolla iloa
kauneudesta, suunnittelua, ihmettelyä. Irti sairaalan rakenteista, ilman uusia rakenteita. Kun on uusi,
eikä tiedä omaa rooliaan eikä siitä mitä tarvitaan, jotta tämä paikka päivätoimintapaikaksi
muotoutuisi. En tiennyt suunnitelmien pohjaa, en saanut ymmärrystä minkä tiedon pohjalle tämä
toiminta oli syntynyt. Minut oli haastateltu työhön, minusta tiedettiin se mitä olin osannut
jännittävässä kohdassa itsestäni kertoa. En tiennyt mikä asia tai ominaisuus oli se, jonka takia tulin
valituksi. En osannut kysyä mitään työstäni. Olin onnellinen valinnastani olin valittu ja asetuin
oppimaan. Olin työpaikkani perustyötä toteuttava työntekijä. Työn kehittäminen ja suunnittelu
tapahtui silloin muualla suljettujen ovien takana. Kehittyvässä työssä suunta muuttui usein ja sain
siitä ohjeistuksen, jonka mukaan yritin oman arkityöni toteuttaa. Innostuin, tahdoin, sitouduin, tein,
toteutin ja opin. Vaihdoin suuntaa kun täytyi. Epäonnistuin ja kokeilin uudelleen, yritin, mutta en
ymmärtänyt, yritin ja kohta en osannut. Koin itseni hitaaksi ja kömpelöksi, kun uutta oli vasta alettu
toteuttaa, tai se oli päässäni vasta suunnitteluasteella, kun suunta jo vaihtui ja tuli uudet
suunnitelmat ja tärkeysjärjestykset. Koin jalkojeni irtoavan maasta ja ajelehtivani. Olin ohjaajana
hukkaamassa punaista lankaani, minä sairaalan tiukoista rakenteista ja joustamattomuudesta
vapauteen astunut.

KOKEMUSTIETO:

■Työhaastattelun merkitys työhön tulijalle

■Ymmärrys työn erilaisuudesta eri tahoilla
■Kokema, ettei mikään ole valmentanut minua tähän työhön
■Perehdyttämisen tärkeys

Minulla oli mielenterveyshoitajan ja luovuusterapian asiantuntijuus koulutus ja olin tehnyt

hoitotyötä sairaalassa 6 vuotta. Nyt olin avoimessa päivätoimintakeskuksessa ja opettelin olemaan.
Tämä ei ole hoitopaikka. Asiakkaistamme iso osa oli tuttuja sairaala ajoista ja he tunsivat minut sen
hoitajuuden kautta. Oli aika alkaa pois oppiminen. Aika luopua vanhasta, vaikka ei vielä tiennyt,
mitä työ tulee olemaan. Aika luopua vanhasta, jossa oli niin paljon sitä, miten halusin työtäni tehdä
ja sitä mistä halusinkin luopua. En osannut kertoa mitä osaan, kun oli niin paljon sitä mitä en
osannut ja tiennyt. Osa taidoistani oli täällä käyttökelvotonta, enkä tiennyt mikä osa se oli. Alkoi
oman ammattitaidon soveltamisen aika. Taitoni oli ryhmä ohjaajuudessa. Erilaisten ryhmätapojen ja
rakenteiden kokeilemisen aika alkoi. Avoimet, määräaikaiset, toiminnalliset ryhmät, retket ym.
alkoivat ja loppuivat.

Luovuusterapeuttisia menetelmiä käyttävät ryhmät lisääntyivät vuosi vuodelta asiakkaiden tarpeen

ja oman innostukseni vuoksi. Aina kun tein työtä ihmisten kanssa näissä ryhmissä, minut valtasi
syvä läsnäolo ja rauha, koska olin nyt juuri siellä, mihin kuuluin ja mitä parhaiten osasin ja halusin
tehdä. Näin oivalluksen riemun ja ymmärryksen tuoman helpotuksen, kun ihminen sai kiinni oman
elämänsä asioista ja siihen vielä jaetun kokemuksen tuoma helpotus ja ilo. Innostuin, suunnittelin ja
tein paljon. Työhöni kuului paljon muutakin mitä avoimessa kahvilassa täytyi tehdä ja löysin ajan
myötä tavat ja rutiinit selvitä niistä. Siinä kahvia myydessäni, avoimessa kahvilassa istuessani näin
ihmisiä jotka olivat ryhmissäni. He tulivat ja menivät. Harvoin osuivat kohdakkain yhtä aikaa ja jos
sattuivatkin niin olivat eri ryhmistä eivätkä tienneet, että minä tiskin takana mietin, kuinka paljon
heillä olisi toisilleen sanottavaa. Tuskailin tätä, mutta en osannut muuta. Sitten olivat he, jotka
löysivät toisensa tulivat kahville kerta toisensa jälkeen, voi sitä naurun määrää.

Olin pulassa, kun piti löytää sanoja joilla perustella työni sitä osuutta, jossa käytin
luovuusterapeuttisia menetelmiä. Yritin löytää sanoja, joilla saan työtavalleni tilaa ja aikaa, jottei se
lakkaa olemasta osa työtäni. Sisälläni tieto” jollei jotain ymmärrä niin sen voi lopettaa”.

Pidin luentoja joissa näytin työ tapaani. Niihin tuli työtovereita, ammattilaisia yhteistyöverkostosta
ja opiskelijoita. Sain innostuneen yleisön heistä ja esiin nousi halu saada välineistöni käyttöön ja
mukaan otettavaksi. Kerroin koulutuksen rakenteista ja mahdollisuudesta opiskella ne oman työn
välineiksi.” Luennoille” ei tullut niitä jotka päättivät, saanko tilaa ja aikaa. Asioista päättäville yritin
kertoa sanoilla, mutta en löytänyt oikeita kuvaamaan noenverbaalista työtäni. Asetuin usein
puolustamaan työtapojani jalat juntattuna maahan ja kädet puuskassa, kun en muuta osannut. Sain
kaudeksi kerrallaan tilan. Tein paljon työtä, koska pidin työstäni, innostuin suunnittelin toteutin.
Esimies vaihtui, sain uuden työkaverin. Kehitettiin, suunniteltiin, toteutettiin avoimen pienen
yksikkömme arkea. Siellä sisällä, suhteessa asiakkaisiin kokonainen vuoden kierto.

KOKEMUSTIETO:

■mitä on aloittaa uutta uudessa

■luovuusterapeuttisen työtavan soveltamisesta uuteen toimintaympäristöön.
■Miten näyttäytyy erilaisten viitekehysten tuoma ymmärtämisen vaikeus,
kun käytetään samoja sanoja, mutta niillä on eri sisältö

■tarve jollekin uudelle vertaisuuden tiimoilta

2003-2006

2003 Projekti loppui, vaikka en oikein edes tiennyt mitä se tarkoitti. Siis projekti ja loppu.
Vastustan, kun en ymmärrä! Siis rahoitus pohja muuttui siis, mitä nyt. Äkkiä meitä olikin kahden
eri organisaation ja yksikön työtekijät etsimässä tilaa ja tapaa tehdä työtä yhdessä, samoissa
riittämättömissä tiloissa, kahden eri asiakaskunnan tarpeisiin. Aloitettiin, tutustuttiin ihmeteltiin,
muokattiin tiloja ja aikoja saatiin uusia tiloja, remontoitiin, muutettiin ja remontoitiin, huonekalut ja
tilat tuntuivat olevan koko ajan liikekannalla. Jokainen muutos jonkun kalenterissa tiesi muutosta
toisten aikatauluissa. Suunniteltiin kehitettiin, asetuttiin kilpailutusten alaiseksi. Joka vuodenvaihde
toi rahoitustahojen uuden linjauksen. Alkuvuosi laitettiin taas rakenteet uusien määrityksen
mukaisiksi ja loppuvuosi jännitettiin, mitä seuraava linjaus tuo mukanaan. Työryhmään liittyi uusi
työryhmä ja työyhteisömme koko tuplaantui, työt jaettiin roolit muokattiin. Jatkuva muutos oli
asettunut taloksi.

KOKEMUSTIETO:

■työn sisällön kehittämisen vaikeus ulkoisen muutoksen paineessa.

■Kehittämistyötä tehtiin valtavasti, mutta se käytettiin selviytymiseen muuttuvissa
rahoituskuvioissa.
■tuli koettua mikä estää ja mikä auttaa asiakaslähtöistä työtä
■näkemys työryhmän prosesseista isoissa ja jatkuvissa muutoksissa.
■Kokema siitä kuinka paljon energiaa vie jatkuva ulkoa tuleva muutos, johon ei voi millään tavalla
vaikuttaa
■Kysymys kuuleeko kukaan, mitä työtä täällä oikeasti tehdään, näkeekö työn arvon.
Tapani käyttää luovuusterapeuttisia menetelmiä oli löytänyt tilansa ja asiakkaansa. Ryhmiä oli niin
paljon, kuin vain aikatauluuni ikinä mahtui, ja olin siitä innoissani. Ryhmien rakenne sai entistä
enemmän huomiotani kasvavan taitoni myötä. Alkoi masentuneiden, kaksisuuntaisten, sosiaalisten
jännittäjien, naisten, nuorten, miesten jne. tarpeen mukaan. Ryhmiä, joissa luovuusterapeuttisten
menetelmien avulla ihmiset prosessoivat asioitaan kukin tarpeensa mukaan.

Ihmisen sisällä on kaikki tieto, mitä toipumiseen tarvitaan. Minun tehtäväni on antaa ihmisille tilaa
ja aikaa niin paljon kun he tarvitsevat ja oikeat työtavat ja välineet teemoihin ja ilmiöihin jotka heitä
nyt puhuttelevat. Miten tärkeää onkaan, kun voi sanoa” kiire loppu nyt”. Tämä tarkoittaa
ryhmäkertojen ja ryhmässä olo aikojen suunnittelua ryhmien sisällä tarpeen mukaan. Olen onnekas,
kun minulla on ammattikoulutus ja työvälineistö, joka antaa ihmisen kasvaa itsekseen, antaa
ihmiselle tilan olla, mitä on, juuri sellaisena kun nyt on, vapaana sanojen löytämisen pakosta, jotta
tulisi ymmärretyksi. Se, kun voi asettua kuulemaan ja katsomaan, kun ihminen itse löytää sen,
minkä löytäminen on nyt tarpeen ja tulee siinä nähdyksi. Jokainen voi käydä omat prosessinsa
itselleen ominaisella tavalla ja löytää oman tapansa, totuutensa ja keinossa selviytyä. Saa tuen kun
elämän arki ja juhla hakee uutta muotoa, kun kadonneet tunteet palaavat keikkuen laidasta toiseen
ja asettuvat oikeaan kokoon. Jaettu yhteinen ihmisen kokema työstetystä aiheesta antaa sanoja ja
laajentaa ymmärrystä. Kadonneet tunteet alkavat palata ja elämän arki hakea suoria sanoja ja uusia
tapoja ilmaista sitä mihin ihminen ei enää voi asettua. Kun alkaa nähdä asioita, jotka eivät ole enää
hyväksi niin ihmisten arki alkoi muuttua.

Entisiä ryhmäläisiä piipahti joskus kertomaan koulujensa loppuun saattamisesta, uudesta työstään ja
gradujensa valmistumisesta minulle kahvilaan. Voi kun joku, joka nyt on toivonsa heittänyt kuulisi
heitä, matkaansa jatkaneita oman tiensä löytäneitä. Kunnes kävimme työryhmän kanssa
tutustumassa paikkaan, jossa oli kehitetty toimintaa, joka vastasi tähän minun tarpeeseeni. Keräsin
esitteet ja seuraavana päivänä kippasin ne keinutuolissa istuvan syliin silmät loistaen. Yhteinen
tarve vertaisuuden kehittämiselle sitten pistikin meidät liikkeelle vuosiksi yhdessä ja samaan
suuntaan. Tämä taisi olla työpariutemme syntyhetki.

Avoimen päivätoimintayksikön etu oli se, että asiakkaat saivat hakeutua ryhmiimme myös ilman
lähetettä, oman tarpeensa mukaan. Tämä näkyi innossa liittyä ja sitoutua. Oli myös ihmisiä, jotka
oli hoitotahoilta lähetetty ja motivoitu, mutta eivät kokeneet työtapaani omakseen. Joille heti alkuun
lopettamisen lupa toi helpotuksen huokauksen.

KOKEMUSTIETO:

■Ryhmäläiset sitoutuvat, kun voivat itse määrittää oikea aikaisuuden

■Täysillä keskittyminen asiakastyöhön ryhmien sisällä auttaa säilyttämään työmotivaation
■Voimavarat eivät enää riitä yhteistyöhön ja kokonaisuuksien hahmottamiseen jatkuvan muutoksen
vuoksi
■Oma innostumiseni, sitoutumiseni, uskoni työtapojeni toimivuuteen ja se, että elän itse todeksi sitä
mitä ohjaan, tuo minulle kokeman, että olen itse tekemässä oikeaa työtä oikeiden asiakkaiden
kanssa oikeaan aikaan.
 3. Ammattilaisen perustelua johdannolle
Projektityöntekijä Ulla Hietanen

MIKSI TIETOMME TULEE NYT KOKEMUSTARINOIDEN KAUTTA?

JA MYÖHEMMIN RAKENTEIDEN JA MALLIEN KAUTTA.

Portaat projektissa on 5 vuotta kiinnitetty huomio ihmisen kokemaan kuntoutumisesta.

Nyt on tiivistynyt olennainen prosessoitu tieto kuntoutujan ja ammattilaisen kokemista. Kokemia on

jaettu ja peilattu koko kuntoutujien ja ammattilaisten kentän kanssa.

Projektin nimessä on sanat kokemustietoa hyödyntävä ………

Tavassamme kertoa työstämme ja raportoida hyödynnämme kokemuksellista kieltä kokoamamme

tiedon esiintulo tapana.

Masentuneiden kanssa tekee töitä ja on tekemisissä ihmisiä eri viitekehyksillä, sosiaalipuolen,

terveys, mielenterveys, lakiasioiden työvoimahallinnon, lääketieteen jne. ammattilaiset joilla on
jokaisella oma kielensä jota asiaan perehtymättömän on vaikea ymmärtää.

Siksi tieto tulee tästä projektista ihmisen kielellä kokemustietona.

Tuomme tiedon kokemuskielen muodossa:

■Prosessien ja elämisen esteiden ymmärtämistä helpottamaan

■laajentamaan näkökulmia.
■Tuomaan vastauksia kysymykseen ”mitä masentunut mielessään ajattelee”.
Kokemuksellinen kieli kuljettaa mukanaan tiedon lisäksi mahdollisuuden liittyä tarinaan oman
kokeman pohjalta. Kun kokema yleistetään ja viedään perinteiselle teorisointi-, analysointi- tai
raportointikielelle kokemustiedon koskettavuus katoaa.

Tieto pysyy elävänä ja arkeen kiinnittyneenä, kun sitä ei ole analysoitu, vaan sen pohjalta on
rakennettu malli ja rakenteet.

Minun näkökulmani on se, että ihmisen rakenne on itseään korjaava ja eheyteen pyrkivä. Fyysisellä
puolella valkosoluilla on oma tehtävänsä korjata sisältä ja immuunijärjestelmä suojaa ulkoa
tulevilta…Tämä sama pyrkimys eheyteen on myös psyykkisyydessä. Tieto on ihmisen sisällä. Entä
jos tietoa ei tavoita? Miten silloin auttamisjärjestelmän rakenteet voivat auttaa ihmistä löytämään
omat tietonsa ja tiedolle sanat joilla tulee kuulluksi. Mistä masentunut saa tilan jossa kasvaa oman
näköisen tiedon mukaiseksi? Tilan jossa voi opetella valitsemaan itselle sopivia tekemisen, työn ja
oppimisen alueita. Tilan jossa omat toivomukset ja innostukset voi muuttua teoiksi ja saada
vahvistuksen. Tässä ei ole oikotietä, pikavalintanäppäintä eikä teoriakaaviota jolla asia ratkaistaan
helposti heti. Asiakas tarvitsee tilan prosessilleen.

Kokemustarinat tuovat toivoa, sanoja, ja tietoa sekä peilipintoja asiakkaan prosessista.

 Kokemustarinallani ammattilaisena tuon näkyville ammattilaiseksi kasvun prosessin ja sen mistä
tieto tulee ja mikä on minun tapani ja tulkintani oppimilleni asioille. Kokemustarina näyttää sen
missä minä voin toimia peilipintana ja mihin asioihin minussa on tilaa.

Kokemustarinani on:

■ihmisen tarina.
■Se on elävää tietoa jota ei tarvitse todistaa oikeaksi tai vääräksi
■Tietopaketti johon voi peilata omaa työnsä tekemisen tapaa
■Tietopaketti josta voi poimia itseään koskettaneet tiedot evääksi omalle kasvumatkalleen
■mahdollisuus ymmärtää toista ihmistä ihmisenä, myös sitä puolta johon ei ole omaa kokemusta.
Puhutusta ja valmiista tiedosta ihminen muistaa n.5 %.Kuultu kokemustarina koskettaa syvemmälle
ihmisenä olemisen rakenteisiin ja auttaa ulkoa oppimisen sijasta prosessoimaan kuulemansa tiedon.
Silloin oppiminen tapahtuu omaan tietoon peilaamisen kautta. Näin saatu sisäistetty tieto muuttaa
arkea, työtapoja ja asenteita.

Ammattilaisen tarinani on kasvukertomus. Tai sitä voi myös sanoa ammatti identiteetin kasvun
kuvaukseksi.

Kouluttautumisen tarpeeni ohjasi minut tiettyyn ammattiin.(tarve, motivaatio)

Koulutuksen aikana opin ja sisäistin ne asiat joihin minulla löytyi kokemuksen ymmärrystä auttava
pohja ja intohimo oppia juuri ne asiat, joille sydämeni lauloi ja luokkatoverini oppi jotain aivan
muuta.(motivaatio).

Koulutuksen jälkeen minuun alkoi kerääntyä ns. hiljaista tietoa. (l.kokemustietoa).

Asenteeni olen imenyt jo sukuni asenteista, mutta ammattitieto parhaimmillaan avartaa ja muokkaa
asenteitani tai jäykistää ne entistä jyrkemmiksi.

Kohta, jossa asenteemme, tietomme ja taitomme tulevat näkyville on kohtaaminen asiakkaan kanssa
siinä perustyössä johon olen asettunut.

Sen verran kun ymmärrän omaa kasvuani ihmisenä ja arvostan omaa tietoani ammatissani, voin
ymmärtää asiakkaan kasvuprosessia. Kun tietoni ja taitoni rajat tulevat vastaan, kerron sen
asiakkaalle ja yhdessä mietimme miten tämä tieto tai taito hankitaan? Etsitäänkö ammattilainen,
jolla on tämä tietotaito vai etsimmekö yhdessä tiedon sieltä mistä sitä löytyy.

Ei ole olemassa jotain kasvuprosessia, joka koskee vain osaa ihmiskuntaa.

Kun valmennetaan ihmisiä työhön tai opiskelemaan niin meillä on jo oma kokemustieto siitä miten
tähän työhön olen päätynyt ja työkaverini on tehnyt saman, mutta omalla tavallaan.

MIKSI ULKOISET JA SISÄISET ESTEET TUODAAN NÄKYVILLE

KOKEMUSTARINOIDEN KAUTTA?

Ulkoisia ja sisäisiä esteitä on tuotu näkyville, jotta tieto niistä auttaisi masentuneita ja ammattilaisia
kuntoutumis ja ammattilaistyössä.
Kokemustarinoita ei voi kyseenalaistaa. Sisäisille esteille ei ole aina sanoja, mutta ne salpaavat
jokaisen mahdollisuuden ajatella, valita, toimia, tulla paikalle, kuulla, sanoa, haluta, liittyä, toipua,
toivoa, parantua, olla.

Ammattilaisen tarinoilla ja teksteillä olen tuonut näkyville ulkoisia, ihmisen luomiin

auttamisrakenteisiin ja asenteisiin liittyviä etenemistä estäviä tekijöitä. Auttamiskentän
kokonaiskuva on projektissa hahmottunut vuosien varrella ihmisten putoamiskohdista kertomien
tarinoiden ja omien kokemieni kautta. Tuon kokemustarinani näkyväksi, jotta toisetkin
ammattilaiset saisivat saman tiedon, joka on auttanut minua ymmärtämään masentuneen usein
pitkän toipumismatkan aikana tapahtuviin käänteisiin liittyviä ilmiöitä ja riskikohtia. Tieto on
auttanut näkemään sitoutumattomuuden ja sitoutumis mahdollisuuksien takana olevat tarinat, jotta
en ammattilaisena turhaudu ja hakkaa päätäni seinään tässä suoritteita mittaavassa työkentässä.

Kokemustarinaa voi käyttää avaamaan tietoa masennukseen liittyvistä tuntumista ja masennuksen

seurauksista sekä järjestelmän toimintaan liittyvistä kokemuksista..

SISÄISET ESTEET

Kerromme kokemustietoa masennuksesta muuttamaan asennetta.

Asennemuutoksella tehdään jo ihmeitä

ULKOISET ESTEET

Kerromme kokemustietoa löytämistämme ulkoisista esteistä, nykyrakenteiden sirpaleisuuden

vaikutuksesta ihmiseen.

Tällä tehdään näkyväksi, ettei aina olekaan asiakkaan vika, kun asiat eivät etene. Ei voida enää
diagnosoida sairaudeksi reaktioita, kun tarjotaan vääräaikaista tointa, toimimatonta palvelua tai
keskeneräistä palvelurakennetta. Silloin asiakkaan sitoutumattomuus voikin olla se terve reaktio.
 4. KOKEMUSTIETOA HYÖDYNTÄVÄ ?

Projektityöntekijä Ulla Hietanen

Mitä se minulle ammattilaisena tarkoittaa?:

Olemme toimineet yhdessä 7 vuotta. Aluksi Katja tuli luovuusterapeuttisia menetelmiä käyttävään
ryhmääni oman elämänsä” tutkimusmatkalle” yhdeksäksi kuukaudeksi. Yhdessä intouduimme
vertaisuuden ajatuksista ja toteuttamisen mahdollisuuksista. Työkokeilujen aikana sain hänet
ryhmiini vertaisohjaajaksi. OTE- projektin aikana työskentelimme paikallisella
ammattikorkeakoululla työparina, sen kummemmin roolejamme miettimättä. Kumpikin teki sitä
mitä osasi. Katja tunsi ammattikorkeakoulumaailman insinööriksi valmistuneena, sinne työhön
jääneenä ja siellä uupuneena. Tein työtä oman viitekehykseni kautta täysin vieraassa maailmassa.
Katjan tarina loi sillan insinöörimaailman ja minun maailmani välille mahdollistaen kohtaamisen.
Työvälineenämme oli kokemustarina, kokemustieto ja Luovuusterapeuttiset menetelmät. Loimme
työpariudellemme uusia rakenteita.

Kokemustarinan käyttö:

Työtavaksemme asettui tilanteiden avaaminen Katjan ”miten kuntoutuja minussa on kokenut

tällaisen tilanteen” kokema aiheesta oli sitten kyseessä työmme esittely, asiakas haastattelut
tukitapaamiset, ryhmät, luokkatapaamiset, kokoukset, tutoreiden valmennukset, luennot tai
lähialueyhteistyön vertaiskoulutus valmennukset. Näin syntyi luonnostaan rakenne, työpariuden
pohjaksi. Aina, kun poikkeamme aloitustavasta joudumme tekemään asiat vaikeamman kautta ja
jokin tilanteessa vääntyi mutkalliseksi ja rooleihin sidonnaiseksi.

Kokemustarina, minkä tahansa tilanteen alussa avaa tilan osallistujille olla ihmisenä ihmiselle.
Kohtaamisesta häviää kilpien kiillotuksen tarve ja asiat tulee puhuttua sellaisina, kun ne ovat suoraa
yhteisymmärryksineen ja ristiriitaisuuksineen. Asiaan liittyvä prosessi on mahdollista käydä siinä ja
löytää ratkaisuja, jotka ovat yhdessä työstettyjä.

Kokemusasiantuntijuus:

Minulla on työparinani ammattilainen, jolla on käytössään kahden vakavan masennusjakson tuoma

kokematieto ja oman koulutuksensa ja ammattihistoriansa tuoma ammattitaito insinöörien
maailmasta. Kokemusasiantuntijaksi hänet tekee se, miten hän on kokemansa prosessoinut syväksi
kokemustiedoksi ja käyttää sitä työvälineenään. Seuraavassa työpariutemme ydinprosessin kulku:
Seuraavan prosessi lähtee liikkeelle aina, kun esiin nousi asia joka on syytä katsoa tarkemmin, siis
kokemustietoa käyttäen

1. Pysäyttäjänä toimii:

Katjan reaktio ja sanat”-tämän kanssa kuntoutuja minussa ei voi olla”.

2. Yhteinen prosessi:

Katja kertoo mitä näkee ja kokemat, jotka tapahtumaan tai asiaan liittyvät. Tuon siihen
ammattilaisena omia kokemia, sukelletaan asiaan tai tilanteeseen liittyvän ahdistuksen läpi.
Katsotaan missä kaikessa kyseessä oleva ilmiö tai tapa näyttäytyy, mitä se tekee asiakkaan,
työtekijän, yhteistyön tai palveluverkoston tasoilla.

3. Löydetään siihen yksittäiseen tilanteeseen joka pysäytysreaktion aiheutti ratkaisu, jolla

tilanne pysäytetään tai suunnataan uudelleen nyt.

4. Tapahtuma on aukaissut silmät ilmiölle ja asetutaan näkemään kaikki mahdolliset sen

muodot ja vaikutukset.

5. Katjan insinööri käynnistää oman rakenteiden rakentamisprosessinsa täydessä mitassaan.

Rakenne, työväline tai toimintamalli syntyy.

6. Työväline otetaan käyttöön ja siihen tulee vielä hienosäätöä asiakkaiden ja ammattilaisten

kokemien kautta.

Ammatillisen peruskoulutukseni, työkokemukseni ja työmaailman pelisääntöjen oppimisen myötä ,

hyväksyin ja keräsin mukaani paljon itsestäänselvyyksiä, joita en ole uskaltanut kyseenalaistaa. Se
tieto miten täällä toimitaan on imeytynyt ihoni alle. Vaikka ne ovat saattaneet minut usein
uupumuksen rajalle. Luovuusterapeuttisia menetelmiä käyttävässä ryhmässä olen toiminut sen
koulutuksen lainalaisuuksien mukaisesti ja kokenut sen tavan tehdä työtä itselleni sopivaksi ja
asiakkaille merkitykselliseksi. Siksi olen vielä tässä, enkä lähtenyt Siksi monet vuodet vetäydyinkin
ryhmien sisälle tekemään työtä. joka toimi ihmisen sisäisiä rakenteita vahvistaen.

Iso etu on siitä, että työparillani ei ole sosiaali- eikä hoitoalan koulutusta. Katjalla on tuoreet silmät,
korvat ja sanat ihmetellä tämän työkentän tapoja sanoja ja toimintoja. Jokainen asiakastilanne,
kaavake, apupaperi, palaverirakenne, arviointitapa, rahoituskentän toimintatapa, lausunnot,
todistukset, aloittamiset, siirtymät ja lopettamiset kävivät vuorollaan edellä kuvatun prosessi näiden
viiden vuoden aikana. Tämä on tehnyt projektin kokemustietoa hyödyntävästä työtavasta minulle
tuskallisen. Oli tultava ulos ryhmätilasta ja katsottava koko se kenttä, jonka masentunut joutuu
kohtaamaan. Niin monen tiedon ja käytännön pohja kyseenalaistui mureni ja menetti arvonsa. Ja
juuri näihin kohtiin rakentui kokemustiedon pohjalta työvälineistö, jossa voisi lukea
allekirjoituksena ”näin masentunut tämän tekisi”
5. MASENTUNUT ASIAKKAANA; Katja Lemberg

Näitä minä haluaisin teille sanoa, masennuksen läpi eläneenä. Tätä kaikkea en ole osannut
sanoa masentuneena, en edes ole ymmärtänyt näin kokonaisuudessaan ajattelevani. Mutta
nyt osaan kertoa, se on nykyään työvälineeni. Ja vertaisena rehellisesti kuulemani muiden
tarinat vahvistavat, että nämä eivät ole vain minun tunteitani, vaan masentuneiden tunteita.
Ihmisen tunteita.

Masentuneena olen tarvinnut ja kaivannut:

uskoa, jonkun joka tiesi että masennuksesta voi parantua ja kertoi miten

kokeman kohtaamisesta asenteettomasti, avoimesti ja tasa-arvoisesti

tietoa masennuksesta ja siitä parantumisesta voidakseni kuntoutua
tieto, että minulla on tieto omaan kuntoutumiseeni luottaakseni itseeni
kokemusten jakamista vertaisteni kanssa, jotta löysin oman tietoni
taloudellisen turvan voidakseni hengittää ja keskittyä kuntoutumiseeni
tietoa työntekijästä, hänen osaamisestaan ja työnkuvastaan voidakseni häneen luottaa
kokeman kuulluksi tulemisesta omilla sanoillani minun oikea aikaisuuden löytämiseksi
tietoa palveluista voidakseni valita minulle sopivat
kentän yhteistyötä saadakseni tarvitsemani hajoamatta palveluiden väliin
tilaa, jatkuvuuden, joustavuutta ja aikaa omille prosesseilleni
ettei kukaan ollut tietävinään minun ylitseni mitä minä tarvitsen

aitoutta, rehellisyyttä ja suoruutta, sillä siihen voin luottaa mikä on totta

　

KOHTAAMINEN: IHMISENÄ IHMISELLE, ILMAN ASENNETTA

Masentunut on ihminen, jolla on kyse koko elämästä. Hän on älykäs, aikaansaava ja osaava
ihminen, kuten jokainen ihminen. Masentuneen ongelma on ollut liian vähän tai liikaa
elämässään, joka on saattanut hänet masennukseen. Hän on ollut ensin väsynyt, kyllästynyt,
uupunut ja lopulta masentunut, eri syistä. Minä en olisi voinut kuvitellakaan masentuvani,
en edes tiennyt mikä masennus on ennen kuin olin jo siellä, mustan pohjalla. Olin ihan
tavallinen ihminen, joka eli ihan omasta mielestään tavallista elämää. Koin itseni tyhmäksi,
kun minulle ei kerrottu asioita. Ja jos ajattelin jossakin asiassa olevan jotain vikaa, jonkin
olevan väärin, ajattelin olevani niin sairas.

TÄSTÄ SYYSTÄ KERROMME IHMISTEN TARINOITA, JOTTA NÄEMME KUINKA

SAMANLAISIA LOPPUJEN LOPUKSI OLEMME. JA ETTÄ MONI HYVÄ
TOIMINTAMALLI VOI SYNTYÄ AJATTELEMALLA KUINKA ITSE HALUAISIN
ITSEÄNI KOHDELTAVAN, JOS OLISIN MASENTUNUT ASIAKAS. KOSKA KUKA
VAAN MEISTÄHÄN VOI OLLA HUOMENNA ASIAKAS JA KEHITTÄMÄMME
PALVELUN TARPEESSA.

MASENTUNUT SAATTAA OLLA HILJAA, VAIKKA HALUAISI SANOA NIIN

PALJON.

TAI EI TULE PAIKALLE, VAIKKA AINOA HALU OLISI VOIDA PAREMMIN.

Masentunut ei ole tyhmä. Masennus vie sanat, kyvyn kertoa asioitaan, kyvyn kuvata
todellisia tuntemuksiaan, kyvyn jaksaa. Mutta masentuneen aivot toimivat. Masentuneena
unohtaa omat tietonsa ja taitonsa. Menettää kyvyn hahmottaa itsensä kokonaisena ihmisenä,
koska aika joka on johtanut masennukseen on murentanut minä kuvaa. Mutta masentunut
aistii asioita ympärillään valtavasti. Ja reagoi niihin voimalla itse pahoin. Minä puhuin
paljon, mutten osannut kuvata niitä tunteita ja syvimpiä ajatuksiani mitä varten koin kuten
koin. Ja olin välillä turhautunut, kun odotin oikeita kysymyksiä, tietoa ja selityksiä siitä
mikä minulla on. Ja tietoa siitä kuinka tästä selviää. Ja pidin itseäni vielä niin sairaana, niin
vähän ymmärtävänä, että minun pitää tehdä vielä itsestäni parempi, jotta minulle voidaan
kertoa. En osannut ajatellakaan, että muutkaan eivät ehkä tiedä. Minulle työntekijän
kohtaaminen jonkun palvelun piirissä tarkoitti, että he tietävät. Ja he tietävät, miksei minulle
voi kertoa. Janosin tuota tietoa. Halusin tietää miten voin parantua, mikä masennus on, mistä
se on tullut ja miten se menee pois. Halusin tietää, että se menee pois.

TÄSTÄ SYYSTÄ OLEMME KERÄNNEET KOKEMUSTIETOA MASENNUKSESTA

HELPOTTAMAAN MASENTUNEEN OLOA. MUIDEN KOKEMUSTEN
KUULEMINEN AUTTAA JA TUO TOIVOA. LUO HALUN YRITTÄÄ VOIDA
PAREMMIN JA PARANTUA.

MASENTUNEENA ON SISÄISIÄ JA ULKOISIA ESTEITÄ KUNTOUTUMISELLENI.

SISÄISET VÄHENEVÄT KÄSITTELEMÄLLÄ NIITÄ ITSENI KANSSA.

ULKOISISTA ASIOISTA SAATTAA KERTYÄ ESTEITÄ KUNTOUTUMISELLENI

KOKO KUNTOUTUMISMATKAN AJAN.

Masentuneena imee helposti kaikki ympäristön asiat itseensä. Minä olin "pelastettavissa"
siinä vaiheessa, jossa masennukseni todettiin. Minulla oli vielä tunteet auki, reagoin asioihin
ja halusin tulla kuulluksi, vaikken selkeästi ehkä enää osannutkaan asioita kuvata. Tässä
vaiheessa tunne, etten tullut kuulluksi, hajotti loputkin yrittämisen halut. Tunsin, ettei minua
ymmärretä ja tiedetä mitä tunnen. Enkä itse kyennyt kertomaan. Enkä minä asiakkaana
ymmärtänyt mistä probleemat ympäristössä johtuivat, rakenteista, rakenteettomuudesta,
työntekijästä itsestään vai minusta. Joten aluksi päädyin ratkaisuun, että minusta.
Kuntouduttuni hieman aloin nähdä rakenteellisia ongelmia. Minulle asiakkaana on sama
mistä kohdasta rakennetta ongelma johtuu. Minulle kyseessä on ongelma, joka estää minua
voimasta paremmin. Enkä voi ymmärtää miksei asialle tehdä mitään. Eikö olla terve tarkoita
kykyä muuttaa asioita ja rakentaa parempaa? Pettymys ja raivo jossakin vaiheessa huomata,
että niin monet tunnustaa ongelmat, mutta niiden annetaan silti olla, oli syöstä minut
uudelleen masennukseen. Joten minulla oli vaihtoehtoja: masentua uudelleen, lopettaa
kuntoutumismatkani ja jäädä kotiin (ja masentua sinne) tai alkaa vaikuttaa rakenteiden
muuttamiseen. Tästä syystä olen tehnyt vuosia työtä itseni kanssa ja lähtenyt etsimään
sanoja kuvaamaan masennusta. Jotta seuraavat masennuksen kanssa elävät voivat lainata
minun valmiita sanojani, jotka löytyvät joskus vasta pitkään parantumisen jälkeen.
TÄSTÄ SYYSTÄ OLEMME KIRJANNEET KOKEMUSTIETOA, LUONEET
YHTENÄISEN KARTOITUSRAKENTEEN JA KEHITTÄNEET SEN SISÄÄN
TYÖVÄLINEET MASENTUNEIDEN KÄYTTÖÖN HEIDÄN TARPEISTAAN HEIDÄN
KANSSAAN: NÄIN MASENTUNEET SEN TEKISIVÄT, NÄIN ME OLEMME SEN
TEHNEET JA ME OLEMME PARANTUNEET.

TOTUUS, SUORAAN JA REHELLISESTI HELPOTTAA MASENNUSTA

Tunne siitä, ettei itse tiedä itseensä liittyviä asioita on musertava. Kohdassa, jossa väsymys
ottaa vallan, menettää otteen kaikkeen mitä elämään on aiemmin kuulunut. Kun yhtäkkiä ei
kykenekään hoitamaan asioitaan, muuttuu hajamieliseksi, joutuu luopumaan niin paljosta
itselleen tärkeästä: työstä, ystävistä, rahasta, harrastuksista, mistä kukin sitten luopuukaan.
Mutta luopumaan joutuu, enemmän tai vähemmän repivästi. Ja sitten kuulee sairastavansa,
olevansa masentunut ymmärtämättä mitä se tarkoittaa. On kuin menettäisi ihmisarvonsa.
Aivot jumissa seuraa ulkopuolelta asioita, joita ei ymmärrä. Kaipaa vastauksia, vaikkei osaa
ääneen esittää kysymyksiä. Ja kaikki ympärillä on niin viisaista. He tietävät koko ajan mitä
he tekevät, kuinka ja koska. Tai ainakin siltä he näyttävät. Oma tunne omasta alemmuudesta
vaan kasvaa. Muut pystyvät ja minä en. Muut pystyvät niin paljoon, heillä on kaikki
järjestyksessä ja minulla ei. Tulee toivottamaksi pelkästä ajatuksesta, että pitäisi.
Hyvinvoiva ihminen on niin kaukana korkealla masennuksen pohjalta katsottuna, ettei
masentunut sinne yletä. Ja minkä häpeän, alistumisen ja oman arvonmenetyksen kautta
joutuukaan kulkemaan voidakseen ottaa apua vastaan, myöntääkseen olevansa kykenemätön
kaikkeen. Ja kun ei edes ymmärrä mikä on terve, hyvinvoiva ja normaali. Joten siitä yrittää
kalastaa palasia seuraamalla sivusta, lukemalla eleitä, sivulauseita ja kokoamalla niistä
kuvaa. Ja jos käykin niin, että kuuleekin rivien välistä, että työntekijän asiat eivät olekaan
niin hyvin, työssä ei olekaan mieltä, niin mistä sitten masentuneena keräisin halun aktivoitua
ja pyrkiä sinne missä terve työntekijä on, jos sielläkin on paha olla. Ja onko se edes tervettä,
käy mielessä. Jatkuva itsensä epäily syö voimia, kun huomaa asioita jotka ovat toisin kuin
ympärillä puhutut sanat.

TÄSTÄ SYYSTÄ YHTEISTYÖRAKENNE JA PALAVERIKÄYTÄNNÖT, JOSSA

ASIAKAS ON KESKIÖSSÄ TIETÄEN KUKA KUKAKIN ON, MITÄ KUKAKIN
TEKEE JA MITEN VOI MINUA ASIAKASTA AUTTAA. ASIAKKAALLE
RAKENTUU JOUSTAVA YHTENÄINEN SUUNNITELMA, JOHON AUTTAVAT
TAHOT LIITTYVÄT JA SITOUTUVAT YHTEISEN SUUNNITELMAN MUKAAN.
KAIKKI TIETO KULKEE ASIAKKAAN MUKANA JA KAIKISTA ASIOISTA
PUHUTAAN ASIAKKAAN LÄSNÄOLLESSA TAI ERIKSEEN KESKUSTELLULLA
LUVALLA.

MONET PALVELUJÄRJESTELMÄN TOIMINTATAVAT, VIRASTOT JA PALVELUT

OVAT MASENTUNEELLE TÄYSIN VIERAITA ELÄMÄSTÄÄN ENNEN
SAIRASTUMISTA.

JA OLLESSAAN VÄSYNEIN SIELLÄ PITÄISI OSATA SELVITÄ.

On ollut hetkittäin vaikeaa olla masentuneena asiakkaana minulle tarkoitetuissa palveluissa

 ja töissä insinöörinä sosiaali- ja terveysalalla. En ole aina ymmärtänyt kieltä, tapaa toimia ja
tapaa vuorovaikuttaa. Monet tavat ymmärrän ja allekirjoitan tarpeellisiksi vaiheessa, jossa
ollaan potilas-hoitaja suhteessa ja potilas oireiden vallassa, selkeästikin psykiatrisen hoidon
piirissä. Mutta masentuneena kuntoutumis- ja työhön paluu vaiheessa asian kanssa alkaa olla
vaikea olla. Tunne, että omat asiat elävät jossakin omaa elämäänsä muiden ihmisten
ohjailemana alkaa muuttua esteeksi. Kasvaa halu ottaa omat asiat omiin käsiin, mutta kyky
puuttuu. Kenties, koska ei ole koskaan ennen elämässään tarvinnut jotakin tietoa tai taitoja.
Ja väsyneenä uuden opettelu on raskasta. Aiheuttaa suurta ristiriitaa ja ärtymystä haluta,
mutta olla kykenemätön. Ja potilasvaiheen jälkeen ei ole helppoa tajuta ja osata alkaa
palauttamaan ohjia itselleen. Ja ulkoa ehdotettuna lisävastuu tuntuu liian raskaalta ja voi
tulla väärään aikaan ja vie taas omaa itsemääräämisen tunnetta alaspäin. Ihmisten asioiden
käsittely ilman ihmisen itsensä läsnäoloa, hänen puolestaan päättäminen, ulkoa motivointi ja
sitouttaminen sanktioilla, osallistaminen etukäteen työntekijöiden kesken sovituilla tavoilla
ja monet muut kohdat, jossa masentuneena asiakkaana koen jotain epämääräistä, mutten
osaa nimetä mitä se on. Tunnen vaan ahdistuksen lisääntyvän, kiukun kasvavan ja
luottamuksen itseeni latistuvan entisestään.

TÄSTÄ SYSTÄ OLEMME RAKENTANEET KASVAVAN TYÖN RAKENTEEN

ASIAKKAAN TUEKSI VAIHEESEEN, JOSSA OMAT VOIMAT EIVÄT KANNA. JA
KEHITTÄNEET TYÖVÄLINEET ASIAKKAAN ITSENSÄ SAATTAA OMAT
ASIANSA JÄRJESTYKSEEN JA OPETELLA SELVIYTYMÄÄN TARVITSEMISSAAN
PALVELUISSA VOIDAKSEEN TULLA ITSENÄISEKSI JA SAADAKSEEN
TARVITSEMANSA TUEN JA AVUN. SEKÄ OSATAKSEEN PITÄÄ ELÄMÄNSÄ
TASAPAINOSSA MASENTUMATTA UUDELLEEN.

6. Mitä varten Kasvava työ ja sen rakenteet?

Olemme päätyneet prototyyppivaiheessa oleviin Kasvavan työn rakenteeseen, työskentelytapaan ja

työvälineisiin pitkän kehittämistyön ja koekäyttöajan tuloksena.
Yksi tarina kehittämistyön takana
Katja 2.12.2009:
Olen ihminen, joka olen palannut takaisin työelämään mielenterveysongelmista selvittyäni. Olen
pudonnut yhteiskunnan rattaista kaksi kertaa vakavan masennuksen takia. Ensimmäisellä kerralla
1997 en ymmärtänyt mistä oli kyse, enkä juurikaan saanut apua. Joten palasin työhön ja
entisenlaiseen elämän rytmiin hetken levon ja itsehoidon jälkeen. Kun 2002 romahdin uudelleen,
elämäntilanteeni pienen lapsen äitinä varmisti minulle parhaat mahdolliset tukitoimet. Kun
pysähdyin miettimään kuntoutumismatkaani työhön palattuani, löysin luvut 30/ 100. Eli olen
aloittanut tarinani alusta 30 eri luukulla 100:lle uudelle virkailijalle selittäen kuka olen, mikä minua
vaivaa ja mitkä asiani ovat sekaisin. Se on ollut raskasta, häpeällistä, aikaa vievää ja kallista.
Kallista minulle puheluina, bussimatkoina ja lapsenhoitokustannuksina. Sekä aika-/
rahakustannuksena virkailijoiden ja organisaatioiden näkökulmasta. Minua on ylläpidetty, hoidettu
ja tuettu vuosia yhteiskunnan varoin. Ja suuren osan ajasta olen maannut kotona tekemättä mitään,
menemättä mihinkään ja haluamatta (?)/ osaamatta kuntoutua. Ja minua on kuitenkin autettu
valtavasti monelta taholta. Mutta kun minä en "motivoitunut".

Vasta kun löysin vertaisuuden ja kaltaiseni. ihmisen, joka oli tehnyt sen, mahdottoman työhön
paluun. Hän kertoi kuinka oli pudonnut, ollut pimeässä ja sitten päässyt ylös. Voimistunut ja nyt
onnellinen. Että joku todella tiesi mitä tunsin, jakoi sen ja oli siinä tolkuissaan elämässä kiinni.
Tuolloin päätin, että jos hän, niin kyllä minäkin pystyn, jaksan ja kykenen. En tiennyt miten, mutta
päätin ottaa selvää. Tartuin ammattilaisten tarjouksiin erilaisista kuntouttamisvaihtoehdoista ja
löysin tieni. Ja päätin, että jonain päivänä matkani muuttuu käyttövoimaksi ja tueksi muille. Siitä
aukesi minulle työkokeilu, vapaa-ajantoiminta ja lopulta työ. Nyt tuo työ on tehty ja tässä sen tulos.
Näin olen kokemaani jalostanut.

Turva kuntoutumiselle tulee riittävästä kuntoutumistiedosta, tilasta ja ajasta omalle yksilölliselle

prosessille. Projektin asiakkaille tila ja aika kuntoutumiselle on tullut yhteispalaverissa kerrotun
vertaisen tarinan kautta. Niillä, joiden kanssa yhteispalaveria ei ole ollut tai vertaisen tarina ei
muusta syystä ole tullut kuulluksi muille asiakkaan tukitahoille, tilaa kuntoutumiselle on ollut
vaihtelevasti monien tukimuotojen päällekkäisyyksien vuoksi.

Ilman prosessia ei ole kuntoutumista. Ja parantuminen on pitkä prosessi. Kuntoutuminen/

parantuminen on muutosprosessi, joka tarvitsee tilaa ja aikaa sekä tuen ja avun sen läpikäymiseen.
Kuntoutuja ei halua olla sairas, eikä kärsiä. Hän haluaa tiedon, että parantuminen on mahdollista. Ja
kaiken mahdollisen tuen parantumiseen. Miten kuntoutujalle turvataan aika ja tila? Miten hänen
prosessiaan autetaan ja tuetaan?

Kun on uupunut, voinut huonosti töissä, pitää löytää uusi, itselle sopiva tapa oppia, tehdä työtä ja
vuorovaikuttaa ihmisten kanssa. Ja työn on oltava mielekästä, omia tietoja ja taitoja vahvistavaa.
Innostus on merkki oikeasta suunnasta. Väsymys kertoo väärästä ajankohdasta tai väärän kokoisesta
työvastuusta. Liian pieni vastuu on yhtä stressaava kuin liian suuri. Jaksamisen riittämiseksi pitää
löytää itselleen sopivan näköinen, kokoinen, oloinen työ ja vastuu ennen siirtymistä opiskelu- ja
työelämään. Ja se pitää oppia itse määrittämään.

Minun matkani kuoppia välttämään, tyhjiin kohtiin asiakkaalle täytteeksi ja tueksi/ turvaksi
työuupuneille ja masentuneille olemme työmme tehneet. Siksi Kasvavan työn rakenteellinen
toiminta ja kuntoutujien kehittämät ja koekäyttämät työvälineet.