Professional Documents
Culture Documents
2010 Ympäristökertomus FI
2010 Ympäristökertomus FI
2010 Ympäristökertomus FI
YMPÄRISTÖrAportTI 2010
Paraisten kaivoksessa Länsi-Turunmaalla on louhittu kalkkikiveä
teollisesti vuodesta 1898. Louhos sijaitsee kaupungin keskustassa.
3. Vastuullista toimintaa
4. Kalkkikivi kuuluu jokaiseen päivään
6. Työturvallisuus aina asialistan kärjessä
8. Raaka-aineesta tuotteeksi
10. Vaihtoehtoisten polttoaineiden osuus kasvaa
12. Ympäristötavoitteet ja -toimenpiteet 2010
13. Nordkalk-konsernin toimintaperiaatteet
14. Kaivoksille laaditaan jälkihoitosuunnitelmat
16. Kaivosten toimintaedellytykset turvattava Kansikuva: Raportin kansikuvassa näky-
vät Nordkalkin kalkkiuuni ja jauhatuslaitos
18. Konsernirakenne Parfill Paraisilla. Kuva on otettu vierasve-
19. Nordkalk kartalla nesataman suunnasta.
2
Vastuullista
toimintaa
Kannamme vastuumme ympäristökysymyksissä
ja työskentelemme aktiivisesti ympäristövaikutusten vähentämiseksi.
Monet Nordkalkin tuotteet ovat tarpeellisia nykyisen Nordkalkin toiminnassa vastuullisuus on perustavan- näihin haasteisiin. Tämä tapahtuu uudistamalla ja työympäristöstämme ja tuotantolaitostemme ympä-
elintason ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Tuottei- laatuinen asia. Kannamme vastuumme ympäristö- parantamalla osaamistamme sekä koulutuksen että ristöstä. Toimimme osana yhteiskuntaa. Olemme
tamme tarvitaan lukuisten päivittäishyödykkeiden kysymyksissä, roolimme on selkeä sekä itsellemme rekrytointien kautta. Nordkalk on näkyvästi ja aktii- vakuuttuneita siitä, että kalkkiteollisuus ja luonto-
valmistuksessa, ja ne ovat tärkeitä ympäristönhoi- että muille, ja työskentelemme aktiivisesti ympäristö- visesti mukana näiden kysymysten kannalta keskei- arvot voivat elää rinnakkain, voimassaolevaa ympä-
dossa, esimerkiksi vedenpuhdistuksessa, pH:n sää- vaikutusten vähentämiseksi. Pidämme huolta toimi- sillä foorumeilla ja kalkkialan järjestöissä paikalli- ristölainsäädäntöä noudatten.
telyssä ja savukaasujen puhdistuksessa. paikkojemme ja niiden ympäristön viihtyisyydestä, sesti ja Euroopan tasolla.
samoin kuin työterveydestä ja -turvallisuudesta.
Nordkalkin toiminnalla on monia ympäristövaikutuk- Nordkalk täyttää standardien ISO 9001, ISO 14001
sia. Hyödynnämme uusiutumatonta raaka-ainetta, ja Tänä päivänä vastuullista toimintaa vaativat niin suuri ja OHSAS 18001 vaatimukset ja noudattaa EU:n Bertel Karlstedt
kaivoksemme ja louhoksemme muuttavat maisemaa yleisö kuin viranomaiset ja lupia myöntävät tahot- ohjeita esim. kemikaalien käsittelyssä. Osallistumme Konsernijohtaja
siten, että se ei koskaan palaudu täysin entiselleen. kin. Paikallinen lainsäädäntö, samoin kuin Euroopan aktiivisesti moniin hankkeisiin, joiden tavoitteena on
Toimintamme aiheuttaa ns. kasvihuonekaasupääs- Unionin direktiivit ja vaatimukset, edellyttävät yhä yhä ympäristöystävällisempi teollisuus; esimerkkinä
töjä, sillä raaka-aineemme jalostaminen merkitsee parempaa asiantuntemusta, edunvalvontaa ja rapor- tästä suomalainen energiatehokkuussopimus Motiva.
usein hiilidioksin vapautumista (kemiallis-termisessä tointia keskeisissä ympäristökysymyksissä.
prosessissa kalsiumkarbonaatti muuttuu kalsiumok- Meille Nordkalkissa vastuullinen toiminta tarkoit-
sidiksi ja hiilidioksidiksi). Nordkalk varmistaa kykynsä vastatata ennakoivasti taa vastuun ottamista itsestämme ja toisistamme,
3
Kalkkikivi kuuluu
jokaiseen päivään
Nordkalkin tuotteita tarvitaan monien sellaisten
päivittäishyödykkeiden valmistuksessa,
jotka muodostavat hyvinvointimme perustan.
Nordkalk louhii ja jalostaa kalkkikiveä teollisuuden, Vuonna 2010 taloudellinen kehitys oli erittäin myön- yrityksestä yksityiseksi ja nimi muutettiin Nordkalk Uusi dolomiittilouhos Virossa
maatalouden ja ympäristönhoidon käyttöön. Meistä teinen, ja kalkkikivipohjaisten tuotteiden kysyntä Oy Ab:ksi (aiemmin Oyj Abp). Nordkalkin ainoa dolomiittiesiintymä on Kureveressä,
jokainen hyödyntää kalkkikivipohjaisia tuotteita päi- kasvoi voimakkaasti. Useimmat asiakassegmenteistä Lounais-Virossa. Avolouhos on nyt jotakuinkin lop-
vittäin: esimerkiksi tavalliselta aamiaispöydältä löy- näyttävät toipuneen taloudellisesta taantumasta Uusi kalkkikivilouhos Gotlantiin puun louhittu, ja viime vuonna aloitettiin louhinta
tyy useita tuotteita, joiden valmistuksessa on jossain viime vuoden aikana. Edelleen on kuitenkin myös Nordkalkin suunnitelma uuden kalkkikivilouhoksen läheisessä Esiveren esiintymässä.
vaiheessa käytetty kalkkikiveä. Sitä tarvitaan pape- epävarmuutta markkinoiden tulevasta kehityksestä. avaamiseksi Bungessa Pohjois-Gotlannissa varmis-
rin, teräksen, sokerin ja lasin valmistuksessa sekä tui lokakuussa 2010, kun Ruotsin korkein oikeus Tukea ympäristöprojekteille ja tutkimukselle
vedenpuhdistuksessa. Leipävilja kasvaa kalkitussa Terveys ja turvallisuus ilmoitti, että se ei ota asiaa käsiteltäväksi. Nordkalk Suomessa Nordkalk tukee Pidä Saaristo Siistinä
maassa, ja kana tarvitsee kalkkia jotta kananmunaan ensimmäisenä asialistalla investoi uuteen louhokseen noin 50 miljoonaa euroa, -yhdistystä, joka vastaa jätteiden käsittelystä saa-
muodostuu kuori. Nordkalk jatkoi järjestelmällistä työtä terveyden ja ja toiminta voi jatkua 25-40 vuotta. Gotlantilainen ristossa ja tiedottaa aktiivisesti ympäristöasioista.
turvallisuuden parantamiseksi. Toiminta Suomessa, kalkkikivi on korvaamaton raaka-aine pohjoismai- Nokialla Nordkalk seuraa veden laatua Alinenjärven
Lyhyesti sanottuna: kalkki täyttää, puhdistaa ja stabi- Ruotsissa, Puolassa ja Virossa on sertifioitu OHSAS selle terästeollisuudelle. vesistössä, ja mahdollinen happamoituminen estetään
loi. Sen kemiallisia ominaisuuksia tarvitaan useissa eri 18001 –standardin mukaisesti. Venäjällä sertifiointi tarpeen vaatiessa lisäkalkituksella. Lappeenrannan
prosesseissa, ja monessa tapauksessa voidaan konk- on tarkoitus saada päätökseen vuonna 2011. Ympäristölupa Kolarin kalkkikivikaivokselle tehtaat täytti 100 vuotta 15. marraskuuta 2010, ja
reettisesti todeta, että yhteiskuntamme on rakennettu Pystyäkseen tyydyttämään kaivosteollisuuden kas- juhlan kunniaksi Nordkalk lahjoitti 100 000 euroa
kalkkikivelle. Nordkalkista kokonaan vaneen kalkkikivitarpeen Nordkalk ottaa uudelleen Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle tutkimuk-
Rettigin omistama yritys käyttöön Kolarin kalkkikivilouhoksen Pohjois-Suo- sen ja opetuksen tukemiseksi.
Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava ja koko Euroo- 19. toukokuuta 2010 Rettig osti Nordkalkin koko osa- messa. Nordkalk sai ympäristöluvan louhinnalle jou-
pan kolmanneksi suurin kalkkikivipohjaisten tuottei- kekannan, ja 21. elokuuta EU:n kilpailuviranomai- lukuun 2010 lopussa. Vuosittainen louhintamäärä on Ruotsissa Nordkalk toimii aktiivisesti MinFo-yhdis-
den valmistaja. set hyväksyivät kaupan. Nordkalk muuttui julkisesta enimmillään 400 000 tonnia vuodessa. tyksessä, joka panostaa toiminnassaan ympäristöön
4
Rikastamo,
Lappeenranta
Muut 8 % Ympäristönhoito 7 %
250
Ympäristötyö on järjestelmällistä
koko Nordkalkissa 200
Ympäristötyön tavoitteena on nostaa järjestelmäl-
lisesti esille tärkeitä parannuskohteita ja ylläpitää 150
5
TYÖTURVALLISUUS
AINA ASIALISTAN
KÄRJESSÄ
Vimpelin tehtaalla oli vuoden 2010 lopussa työs-
kennelty yli 3100 päivää ilman tapaturmia. Kuvassa
Kaikkein tärkeintä tapaturmien ehkäisyssä on henkilös-
vasemmalta Jaakko Mässbacka, Sari Tuohimaa, tön myönteinen asenne työturvallisuusasioihin ja yhtei-
Petri Saarela, Asmo Lehtorinne, Mika Metsälä ja
Tero Mikola. siin sääntöihin.
Raportoitujen työtapaturmien lukumäärä koko kon- saadaan ehkäistyä tapaturmia, ja lisäksi vaarojen organisaatio on tarkoitus auditoida keväällä 2011. turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Tämän tukemiseksi
sernissa nousi vuonna 2010 verrattuna edelliseen raportointi parantaa henkilöstön työturvallisuus- henkilöstölle järjestettiin terveysalan ammattilaisten
vuoteen. Kehitys selittyy osittain toiminnan kasvulla tietoisuutta. Raskaiden koneiden ja kaivostyön turvallisuusaudi- tilaisuuksia, joissa kerrottiin päihteiden terveydelli-
ja osittain konsernin raportoinnin yhtenäistämisellä. tointeja jatkettiin. Kaikkien tuotantomaiden suurim- sistä ja sosiaalisista vaikutuksista.
Tyypillisimpiä tapaturmia olivat liukastumiset ja Turvallisuusauditoinnit antavat mat kaivokset on nyt auditoitu. Auditoinnit ovat osoit-
kompastumiset. Vuonna 2010 ei sattunut kuolemaan mahdollisuuden vaikuttaa tautuneet erinomaisiksi tilaisuuksiksi nostaa kaivos- Ensimmäistä kertaa konsernitasolla järjestettiin
johtaneita tapaturmia. Vuonna 2010 nostettiin tasoa monessa turvallisuus- ten turvallisuuskäytäntöjen tasoa koko konsernissa. Health & Safety Day, johon osallistui edustajia kai-
johtamisjärjestelmään liittyvässä asiassa, sillä tavoit- kista tuotantomaista. Tarkoituksena oli välittää hyö-
Läheltä piti -tapausten ja muiden vaarojen raportoin- teena on saada OHSAS 18001 -sertifikaatti kaikille Turvallisuus on asennekysymys dyllistä tietoa ja työkaluja työturvallisuusjohtamista
tiin kiinnitettiin paljon huomiota. Tuotantoyksiköitä paikkakunnille. Työhön osallistui paljon henkilöstöä, Vuonna 2009 aloitettua nollatoleranssipolitiikkaa varten sekä antaa mahdollisuus jakaa kokemuksia.
kehotettiin ottamaan käyttöön erilaisia palkintoja, ja esimerkiksi vakanssikohtaisten riskinarviointien päihteiden suhteen jatkettiin. Tuotantomaat suunnit-
joilla raportointia saataisiin kampanjaluontoisesti päivityksen kautta moni työntekijä oli mukana vai- telivat konsernipolitiikan toimeenpanon sellaiseksi, Motivoitunut ja työssään viihtyvä henkilöstö
aktivoitua. Raporttien lukumäärä saatiinkin kaksin- kuttamassa oman työnsä ja työympäristönsä järjes- joka sopii paikalliseen lainsäädäntöön ja kulttuuriin. Syksyllä 2010 toteutettiin henkilöstötutkimus, jonka
kertaistettua vuoteen 2009 verrattuna, ja yhteensä telyihin. Vuoden 2010 päätteeksi ulkoinen auditoija Erityisesti esimiehiä varten annettiin konkreetti- tulokset kertovat työtyytyväisyyden olevan Nordkal-
läheltä piti -tapauksia raportoitiin noin 1000 kap- myönsi sertifikaatin niille Suomen, Ruotsin, Puolan set keinot puuttua havaittuihin epäkohtiin. Nolla- kissa hyvällä tasolla. Edellisen, vuonna 2007 toteu-
paletta. Korjaamalla työympäristön vaaratekijöitä ja Viron yksiköille, joilla sitä ei vielä ollut. Venäjän toleranssipolitiikan tärkein viesti on oikea asenne tetun tutkimuksen osoittamiin kehityskohteisiin on
6
IKÄJAKAUTUMA PALVELUSVUODET TAPATURMATAAJUUS HENKILÖSTÖ MAITTAIN
Ruotsi Ruotsi (yhteensä 1144 henkilöä)
Henkilöiden lukumäärä
150
Venäjä 5 %
200 40
100 150 30
100 20 Puola 25 %
50
50 10
Viro 9 %
0 0 0
15-19 25-29 35-39 45-49 55-59 66-69 Ikäluokka <1 6-10 16-20 26-30 36-40 46 - Palvelusvuodet Suomi Ruotsi Puola Viro Venäjä
20-24 30-34 40-44 50-54 60-65 70- 1-5 11-15 21-25 31-35 41-45 SUKUPUOLI
Naiset 21 % Miehet 79 %
panostettu ja varsinkin Puolassa työtyytyväisyys on Yhteistyötä yli rajojen asiat yhden järjestelmän piiriin. Tällä tavoin tullaan
parantunut merkittävästi. Tutkimuksen osoittamia Nordkalkin kansainvälisen yhteistoiminnan eli jatkossa tehostamaan erityisesti osaamisen kehittä-
vahvuuksia ovat omaan työhön ja motivaatioon liit- EWC:n (European Works Council) ensimmäinen mistä ja varmistamaan toiminnan yhdenmukaisuus.
tyvät asiat, vastuut ja työn organisointi, työkuorman kokous pidettiin kesäkuussa 2010 Helsingissä.
kohtuullinen taso sekä selkeät tavoitteet. Kehittämis- Kokoukseen osallistui henkilöstöryhmien ja johdon H&S Network yhtenäistää ja yhdenmukaistaa työtur- HENKILÖSTÖRYHMÄT
toimenpiteet tulevat seuraavina vuosina keskittymään edustajia Suomesta, Ruotsista, Puolasta, Virosta ja vallisuuskäytäntöjä ja -raportointia koko konsernissa.
arvostavan, luottamuksellisen ja oikeudenmukaisen Venäjältä. Tulevaisuudessa kansainvälisen yhteis- Toimihenkilöt 39 % Työntekijät 61 %
työilmapiirin kehittämiseen. toiminnan muoto tulee muuttumaan, koska Rettigin Nordkalkin ympäristötyön asiantuntijoiden kan-
omistajuuden vuoksi Nordkalk liittyy Rettig Grou- sainvälinen yhteistyöverkosto on Environmental
Osaamisen kehittäminen jatkuvaa pin kansainväliseen yhteistoimintaan, Euroforumiin. Network, ja energia-asioita koordinoi Energy Team.
Kehityskeskustelut ovat olennainen osa johtamista
ja osaamisen kehittämistä Nordkalkissa. Tavoitteena Nordkalkin eri maiden henkilöstöammattilaisista koos-
on, että kehityskeskustelut käydään vuosittain koko tuva HR Network jatkaa yhteistyötään. Vuoden 2010
henkilöstön kanssa ja sovittujen kehittämistoimien aikana käynnistettiin järjestelmäkehitystyö, jonka
toteutumista seurataan. Osaamisen kehittämisen tar- tavoitteena on saada kaikkien Nordkalkin toimin-
peet selvitetään kehityskeskusteluissa huolellisesti. tamaiden strategiseen henkilöstöhallintoon liittyvät
7
RAAKA-AINEESTA
TUOTTEEKSI
Nordkalk ottaa ympäristön huomioon jo tuotantoa
suunniteltaessa. Työ melun, pölyn ja tärinän
vähentämiseksi on jatkuvaa.
Nordkalk tekee aktiivisesti työtä minimoidakseen ja varastoitua kiviainesta kastelemalla kaivosten suodinpölyn läjityspaikka. Naapurit valittivat tilan- sivukiven hyötykäyttöä edelleen ja louhia ympäris-
toiminnan ympäröivälle luonnolle ja henkilöstön ympäristön pölyttyminen vähenee. teesta, ja myös valvontaviranomainen on huoma- töä säästäen. Vuonna 2010 hyödynnettiin 88 % lou-
työympäristölle aiheuttamia vaikutuksia. Kalkkiki- uttanut haitasta. Suodinpölyn osalta tilanne korja- hitusta kivestä. Nordkalkin kaikilla kaivoksilla laadi-
veä louhitaan kallioperästä joko avolouhintana tai Nordkalk rikastaa Lappeenrannan kaivoksen kivi- taan kuluvan vuoden aikana. Ensisijaisesti pyritään taan paikallinen suunnitelma sivukiven käsittelystä ja
maanalaisissa kaivoksissa. Louhittu kivi kuljetetaan raaka-aineesta kalsiittia ja wollastoniittia. Nordkal- lisäämään suodinpölyn hyötykäyttöä. Sitä mukaa varastoinnista kaivannaisjäteasetuksen mukaisesti.
karkeamurskaukseen ja lajitteluun ja sieltä edelleen kin tytäryhtiö Suomen Karbonaatti Oy jatkojalostaa kun laitoksen modernisointi etenee, myös hajapö-
jalostettavaksi. Toiminnasta aiheutuu tärinää, melua rikastetun kalsiitin paperipigmentiksi. Rikastuspro- lyäminen vähenee. Paraisilla on yhteistyössä asiakkaiden kanssa haettu
ja pölyämistä, ja avolouhos muuttaa maisemaa. Muita sessi on pääosin suljettu. uusia tuotantotapoja, jotka mahdollistavat harmaan
haittoja ovat louhinnasta syntyvä, perinteiseen jalos- Luulajassa keskityttiin vuonna 2010 etsimään käyt- kalkkikiven käytön tilanteissa, joissa on aikaisem-
tukseen soveltumaton kivi sekä tuotantoprosessien Jatkuvaa ympäristötyötä tuotantolaitoksissa tökohteita suodinpölylle, jota muodostuu kaikissa min käytetty vain kaikkein valkoisinta kiveä. Koska
oheistuotteet. Kaivoksiin valuu vettä, mikä saattaa Vuonna 2010 tehtiin useita investointeja melun ja kalkkiuuneissa. valkokiveä on saatavilla rajallisesti, edesauttaa har-
vaikuttaa alueen pohjaveden tasoon. pölyämisen vähentämiseksi tuotantopaikkakunnilla. maan kalkkikiven käyttö kaivoksen erilaisten kalkki-
Puolassa Miedziankassa parannettiin lajittelulai- Raahessa esiintyi pölyämistä. Uunien suodattimia kivityyppien hyödyntämistä. Varastoalueen laajennus
Kalkkikivituotteet ovat murskattua, jauhettua tai seu- toksen äänieristystä, ja mittaukset osoittavat melun uusitaan ja korjataan vuonna 2011. helpottaa kiven eri raekokojen erottelua.
lottua kalkkikiveä eli kalsiumkarbonaattia (CaCO3). selvästi vähentyneen. Miedziankassa otettiin myös
Kalkkikiven jauhaminen on useimmiten kuivapro- käyttöön siirrettävä ajoneuvojen pyörien pesulaite, Esiintymiä hyödynnetään tehokkaasti Ympäristötuotteet
sessi, joten pölynmuodostus on kalkkikiven jauha- mikä vähentää pölyn leviämistä maanteille. Varsinaisen hyödyllisen kiven lisäksi louhitaan myös Nordkalkin tuotteita käytetään ympäristönhoitoon,
tus- ja käsittelylaitosten suurin haitta ympäristölle. sivukiveä, jota hyödynnetään sepelinä. Sivukiven määrä sillä erilaisilla kalkkikivipohjaisilla sovelluksilla
Pölypäästöjä voidaan kuitenkin tehokkaasti rajoittaa Epätavallisen kuiva kesä ja syksy aiheuttivat ongelmia riippuu mm. geologisista tekijöistä ja louhintasuun- voidaan sekä ehkäistä että korjata monia ympäris-
puhdistamalla poistoilma suodattimien avulla. Teitä Storugnsissa Gotlannissa, jossa pölysi kalkkiuunin nitelmista. Nordkalk-konsernin tavoitteena on lisätä töongelmia. Maanparannuksessa kalkitaan peltoja
8
NordkalkIN TUOTANTOPROSESSI
jauhatus
Nordkalk louhii 21 paikkakunnalla esiintymistään kalkkikiveä ja jalostaa siitä kalkkikivijauhetta
ja -rouhetta, rikastettua kalsiittia sekä poltettua ja sammutettua kalkkia. Lisäksi tuotevalikoi-
maan kuuluvat dolomiitti ja wollastoniitti.
sa
Kalkkikiveä louhitaan kallioperästä joko avolouhintana tai maanalaisissa kaivoksissa. Louhittu m
kivi kuljetetaan karkeamurskaukseen ja lajitteluun ja sieltä edelleen jalostettavaksi. Karbonaat- a
m
t
ut
on
tituotteet ovat murskattua, jauhettua tai seulottua kalkkikiveä eli kalsiumkarbonaattia (CaCO3).
us
ul
se
Poltettua kalkkia valmistetaan kuumentamalla murskattu ja lajiteltu kalkkikivi noin 1100 °C:ssa
joko kierto- tai kuilu-uunissa. Poltettu kalkki eli kalsiumoksidi (CaO) on rakeista tai jauhe-
pala- poltettu
maista, ja eri tuotteet saadaan murskaamalla, seulomalla ja jauhamalla. Sammutettua kalkkia
ni
valmistetaan lisäämällä vettä poltettuun kalkkiin. Kalsiumoksidi reagoi veden kanssa muodos-
taen kalsiumhydroksidia (Ca(OH)2), eli sammutettua kalkkia, joka on kuivaa, puuterimaista, kalkki KALKki
iuu
vaaleaa jauhetta.
kalkk
lu / välivarastointi
it te ta jau
j on ha
la eul tu
maaperän happamuuden vähentämiseksi, mikä myös s s
vähentää lannoituksen tarvetta.
s s sammutettu
au
eu
kalkki
sk
lo
r
nt
mu
a
vedenlaatu voidaan palauttaa kalkituksilla happa-
moitumista edeltävälle tasolle. Nordkalk panostaa
vesistöjen hajakuormitusta vähentävien tuotteiden
ja toimintatapojen kehittämiseen. Ruotsissa on mah-
ta
9
vaihtoehtoisTEN
polttoaineiDEN OSUUS
KASVAA
Nordkalk panostaa uuden ympäristöystävällisen teknologian
tutkimukseen ja kehittämiseen.
Nordkalk käyttää tuotannossaan monenlaisia ener- parantavaa teknologiaa ja lisätä uudistuvien energia- vaihtoehtoisia polttoaineita perinteisten rinnalla. Vuoden Köpingissä on kalkkiuuniin asennettu uusi ohjaus-
giamuotoja. Työ tuotantolaitosten energiatehokkuu- lähteiden käyttöä. 2010 aikana on parannettu varastotiloja ja laitteita, jotta järjestelmä, joka säästää energiaa huomattavasti.
den parantamiseksi on jatkuvaa. Energiatehokkuus on tämäntyyppisten polttoaineiden käyttöä voidaan edel-
tärkeä näkökanta suunniteltaessa uusia investointeja, Useita uusia projekteja vuonna 2010 leen lisätä. Syksyllä Nordkalk solmi biokaasua koskevan Tytyrin kalkkiuuneissa on jatkettu koeajoja kier-
ja nykyisiä tuotantoprosesseja optimoidaan energia- Suomessa on meneillään kehitysprojekti biopolttoai- aiesopimuksen ruotsalaisen Cortuksen kanssa. Cortus rätysöljyllä. Kompressoriasema uusittiin loppuvuonna
kulutuksen vähentämiseksi. neiden käyttöönottamiseksi Paraisten kalkkiuunissa. suunnittelee koekaasutuslaitoksen rakentamista Köpin- 2009, minkä ansiosta vuonna 2010 on säästetty ener-
Projektiin liittyy myös uunin polttoprosessin kehittä- giin. Kaasutusprosessi mahdollistaa ongelmallisten ja giaa tuntuvasti.
Kalkinpoltossa on perinteisesti käytetty hiiltä, öljyä ja minen. Projektille on saatu rahoitusta Tekesiltä (tek- huonolaatuisten biopolttoaineiden muuttamisen kor-
maakaasua, mutta nyt on käynnissä intensiivinen tut- nologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus). kealuokkaiseksi hiilidioksidineutraaliksi polttoaineeksi, Paraisten Parfill-tehtaalla on energian käytön opti-
kimustyö vaihtoehtoisten polttoaineiden löytämiseksi. joka sopii kalkinpolttoon. Prosessia hienosäädetään, eri moimiseksi parannettu paineilmalla toimivaa kul-
Murskauksessa ja jauhatuksessa käytetään sähköä, ja Vampulan jauhatuslaitokselle on asennettu uusi pol- polttoaineyhdistelmiä testataan ja tuottavuutta arvioi- jetinta, joka vie tuotteita suoraan asiakkaan tiloihin.
kuivatusprosessissa tarvitaan polttoöljyä tai nestekaa- tin, jossa voidaan käyttää myös biokaasua. Testaukset daan seuraavan kolmen vuoden aikana.
sua. Nordkalk panostaa myös uuden ympäristöystä- aloitettiin joulukuussa 2010 ja poltin otettiin kokonai- Kaivoksissa työskentelevät ovat jo vuosien ajan ope-
vällisen teknologian tutkimukseen ja kehittämiseen. suudessaan käyttöön alkuvuodesta 2011. Kaasu toi- Koko Nordkalk säästää energiaa telleet ajamaan kaivosajoneuvoja mahdollisimman
mitetaan 1,5 kilometriä pitkää putkea pitkin läheisestä Nordalkissa säästetään paljon energiaa parantamalla taloudellisesti, mikä vähentää ympäristökuormitusta.
Työ prosessien tehostamiseksi ja toiminnan ympä- biokaasutuottaja Vambion laitoksesta, jossa kaasua laitteita ja ohjausteknologiaa sekä uusimalla toimin-
ristövaikutusten vähentämiseksi jatkui. Suomessa tuotetaan elintarviketeollisuuden, teurastamoiden ja tarutiineja tehtailla. Henkilöstö opetetaan huomioi- Vähentyneet päästöt ja kierrätys
Nordkalk liittyi jo vuosia sitten suomalaisen elinkei- karjanhoidon jäännöstuotteista sekä jätevesilietteestä. maan energiatehokkuus jokapäiväisessä työssään, ja Nordkalk osallistuu aktiivisesti tutkimuksiin, joissa sel-
noelämän energiatehokkuussopimukseen, jonka pyr- suurten investointien rinnalla tehdään tehtailla jat- vitetään hiilidioksidipäästöjen vähentämistä sekä hiili-
kimyksenä on jalkauttaa uutta, energiatehokkuutta Köpingin kalkkiuunissa Ruotsissa on jo vuosia käytetty kuvasti pieniä parannuksia. dioksin talteenottoa ja varastointia.
10
nordkalk-konsernin päästöt ilmaan
11
YmpäristöTYÖN
TAVOITTEET JA
TOIMENPITEET 2010
Raaka-aine EnergiA tärinä, melu, pöly
• Luulajassa ja Storugnsissa (Ruotsi) sekä Raahessa on tehty aktiivisesti • Tytyrin kalkkiuuneissa jatkettiin koeajoja kierrätysöljyillä. Kompres- • Äänieristystä on parannettu toimipaikoilla Miedzianka (Puola), Lands-
työtä hyötykäyttökohteiden löytämiseksi suodinpölylle. soriasema uusittiin loppuvuonna 2009, minkä ansiosta vuonna 2010 krona (Ruotsi) ja Sipoo.
säästettiin energiaa tuntuvasti.
• Paraisilla otettiin käyttöön uusia tuotantotapoja, jotka mahdollistavat • Paraisilla käynnistyi yhteistyöprojekti muiden teollisuuslaitosten ja
harmaan kalkkiven käytön valkoisen sijasta. Varastoalueen laajennus • Vampulan jauhatuslaitokselle asennettiin biokaasulle soveltuva poltin. kaupungin kanssa ilmanlaadun seuraamiseksi.
helpottaa raaka-aineen homogenisointia. • Rikastushiekka-altaiden kastelu Lappeenrannassa.
• Köpingissä (Ruotsi) on parannettu varastotiloja ja laitteita vaihtoeh-
toisten polttoaineiden käytön lisäämiseksi. Biokaasua varten suunni- • Uudet pölysuodattimet asennettiin Tytyrissä (Lohja) ja Rakkessa (Viro).
tellaan kaasutuslaitoksen rakentamista. Kalkkiuuniin asennettiin uusi
ohjausjärjestelmä kiertouunin energiankäytön vähentämiseksi. • Teitä ja lastauspaikkoja asfaltoitiin Tytyrissä ja Karinussa (Viro).
• Laivojen purkurutiineja on uusittu pölyämisen vähentämiseksi Lands-
• Kaivoksissa työskentelevät koulutetaan ajamaan kaivosajoneuvoja
mahdollisimman taloudellisesti, mikä säästää polttoainetta ja vähen- kronassa (Ruotsi).
tää ympäristökuormitusta.
• Suomessa jatkuu kehitysprojekti biopolttoaineiden käyttöönottami-
seksi Paraisten kalkkiuunissa.
• Paraisten Parfill-tehtaalla modernisoitiin paineilmalla toimivaa kul-
jetinta, joka vie tuotteita suoraan asiakkaan tiloihin. Näin voidaan
optimoida energiankäyttöä, eikä autokuljetuksia tarvita.
• Luulajan kalkkiuuniin on asennettiin energiaa säästävää teknologiaa.
12
NORDKALK-KONSERNIN
TOIMINTAPERIAATTEET
Nordkalk louhii, jalostaa ja toimittaa kalkkikiveä asi-
akkaille sekä tuottaa toimintaansa liittyviä palveluja.
Toiminnan suuntaviivat
Työympäristön tulee olla kaikille hyvä ja turvallinen.
Noudatamme voimassaolevia lakeja, määräyksiä ja sopimuksia.
Toiminnan ympäristövaikutukset pyritään minimoimaan.
Toimintaamme ohjaavat arvomme luottamus, osaaminen ja laatu.
Toimitamme oikean tuotteen ja palvelun sovittuna ajankohtana.
LOUHITUN KIVEN HYÖDYNTÄMINEN Jatkuva parantaminen
Kaivosten jälkihoito (2010)
Päämäärämme on parantaa jatkuvasti tuotteitamme, palvelujamme ja prosesse-
TAVOITE: Hyödynnetyt sivutuotteet jamme huomioiden taloudelliset seikat, ympäristönäkökohdat ja energiankäyttö.
11 %
13
kaivoksillE
laaditaan jälki-
hoitosuunnitelmat
Kaivoksesta louhitaan tärkeitä raaka-aineita usein
Tutkija Juha Pykälä Suomen ympäristökeskuksesta
on kartoittanut biodiversiteettiä Nordkalkin louhos-
kymmenien vuosien ajan. Louhinnan päätyttyä alkaa jälkihoito,
ten läheisyydessä. jota suunnitellaan jo kaivosta perustettaessa.
Nordkalkilla on kaivosten sulkemista koskevat toi- testataan hissejä. Gotlannin Stougnsissa vanhaan yhteydessä vesiensuojelualueeseen, josta kunta ottaa sekä louhoksesta poistetun moreenin ja mullan hyö-
mintaperiaatteet, joissa määritellään käytöstä pois- louhokseen on rakennettu moottoriurheilurata ja sen juomavettä. Maisemoidusta alueesta voi tulevaisuu- dyntäminen läjitysalueen teossa. Pinta katettiin vaa-
tettujen kaivosten jälkihoito. Jokaiselle kaivokselle läheisyydessä on luovutettu maata tuulivoimaloita var- dessa muodostua luonto- ja virkistysalue. rattomalla lähialueen teollisuudelta saadulla kompos-
laaditaan alustava jälkihoitosuunnitelma, jossa huo- ten. Kaivosalueilla on myös järjestetty konsertteja, ja tiaineksella kasvuston juurtumisen nopeuttamiseksi.
mioidaan kaivoksen ja alueen erityispiirteet. Näi- esimerkiksi Paraisten toiminnassa olevan kaivoksen Virossa Rakken lähellä Kamarikun louhoksessa on Tavoitteena on tulevaisuudessa tehdä alueesta hou-
den suunnitelmien avulla pyrimme huomioimaan näyttävät maisemat on ikuistettu valokuviin, mainos- tehty jälkihoitosuunnitelma yhteistyössä Tarton yli- kutteleva ja viihtyisä viheralue.
entistä paremmin yhteiskunnan tarpeet. Kaivosten filmeihin ja jopa elokuvaan. Esimerkki kalkkipitoisen opiston kanssa. Yhteistyö on jatkunut vuosia, ja aiem-
elinkaari on usein kymmeniä vuosia, joten suunni- maaperän taloudellisesta hyödyntämisestä on arvok- min vastaavanlainen jälkihoitosuunnitelma on tehty Vuosi 2010 oli biodiversiteetin teemavuosi
telmia päivitetään sen mukaan miten louhinta ete- kaan tryffelisienen viljely Gotlannissa. Kureveren ja Vasalemman louhoksille. Nordkalk pyr- YK julisti vuoden 2010 luonnon monimuotoisuuden
nee ja alue muuttuu. Jälkihoidon lähtökohtana on kii lisäämään louhinnan yhteydessä irroitettujen maa- teemavuodeksi. Teema on edelleen ajankohtainen, sillä
kaivosalueen turvallisuuden varmistaminen mm. Alueita maisemoidaan louhinnan edetessä massojen hyödyntämisastetta. Tavoitteena on erotella EU ei päässyt tavoitteeseensa, joka on lajien monimuo-
aitaamalla. Usein osa louhoksen jyrkistä seinämistä Etelä-Ruotsissa Ignabergan louhoksen hyödynnet- maa-aines, jota voidaan käyttää esimerkiksi maise- toisuuden köyhtymisen pysäyttäminen. Nyt halutaan
loivennetaan, ja louhosta maisemoidaan, jotta se tyjä osia on maisemoitu samalla kun louhinta jatkuu moinnissa (mm. multa ja savi) ja varastoida se erik- parantaa ymmärrystä perimmäisiä yhteiskunnallista-
sopii ympäristöönsä. muissa osissa. Maisemointi käsittää louhoksen reu- seen tulevaa tarvetta varten. Myös Karinun louhok- loudellisia näkökohtia kohtaan, jotta tavoite voitaisiin
nojen osittaisen loiventamisen, läjityskasojen poista- sessa maisemoidaan jo hyödynnettyjä alueita samalla saavuttaa vuoteen 2020 mennessä.
Kaivos on osa yhteiskuntaa misen ja suoja-aidan rakentamisen paikalle, jolla on kun louhinta jatkuu muissa osissa.
Kaivosten erikoispiirteitä voidaan hyödyntää myös jyrkkiä seinämiä. Työ tehdään yhteisymmärryksessä Kalkkipitoisilta kaivosalueilta löytyy monia harvinaisia
monin muin tavoin. Lohjalla Nordkalkin Tytyrin maan- viranomaisten kanssa. Alueelle on vuosien saatossa Paraisten louhoksen Skräbbölessä sijaitsevan vanhan kasvi- ja eliölajeja, ja käytöstä poistettu kalkkikivilou-
alaisen kaivoksen käytöstä poistetuissa osissa toimii muodostunut viheralueita, jotka on huomioitu maise- läjitysalueen jälkihoito saatiin valmiiksi vuonna 2010. hos tarjoaa erinomaisen kasvuympäristön kalkinsuo-
museo, näyttelytila ja juhlasali. Osa Tytyrin tyhjistä moinnissa. Vedenpumppausta suunnitellaan vähennet- Suunnitelma laadittiin vuonna 2005 viranomaisvaati- sijakasveille. Biodiversiteetti on suuri kalkkialueilla ja
kaivoskuiluista on hyötykäytössä voimalaitostuhkan tävän lintulampien luomiseksi, sillä louhoksen lähei- musten perusteella. Suunnitelmiin ja tehtyyn työhön aina selvästi korkeampi kuin niiden lähiympäristöjen
loppusijoituspaikkana. Hylätyssä kaivoskuilussa syydessä on rikas lintukanta. Ignabergan louhos on sisältyi myös kaupungin maatöiden puhtaan materiaalin kalkkiköyhissä elinympäristöissä. Länsi-Turunmaan
14
Etelä-Ruotsissa Ignabergan louhoksen hyödynnet-
tyjä osia on maisemoitu samalla kun louhinta jat-
kuu muissa osissa. Louhoksen pohjalle muodostuu
lintulampia.
15
kaivosten toiminta-
edellytykset
turvattava
On tärkeää löytää tasapaino luonnonsuojelun ja elintasomme
ylläpitämiseen tarvittavien luonnonvarojen louhinnan välillä.
Maan saatavuus taattava Suomessa hyväksyttiin uusi kaivoslaki keväällä kasveja että eliöitä, jotka viihtyvät kalkkipitoisessa 2011 aikana EU-parlamentti kertoo kantansa uuteen
Nordkalk on osallistunut aktiivisesti EU:n vuoden 2011. Uusi laki sisältää tiettyjä uusia maksuja ja maassa. On tärkeää löytää tasapaino luonnonsuoje- lakiehdotukseen. Ehdotuksen mukaan kalkkiteolli-
2008 raaka-ainealoitteesta käytyyn keskusteluun. velvoitteita kaivosyhtiöille, mutta sen ei odoteta lun ja elintasomme ylläpitämiseen tarvittavien luon- suudelle jaetaan päästöoikeuksia sovitun vertailu-
Aloite perustuu kasvavaan tietoisuuteen tarpeesta vaikuttavan merkittävästi Nordkalkin toimintaan. nonvarojen louhinnan välillä. arvon (benchmark) mukaisesti. Ehdotuksessa ver-
taata mineraaliperäisten raaka-aineiden saatavuus Monet lain osa-alueet, esimerkiksi kaivosten jäl- tailuarvo on 0,954 päästöoikeutta jokaista tuotettua
kiristyvässä maailmanlaajuisessa kilpailutilanteessa. kihoito, on huomioitu jo tämänhetkisessä toimin- Raaka-ainealoite johti siihen, että EU-maat panos- kalkkitonnia kohden. Tällä on merkittävä vaikutus
Keskeinen kysymys on maan saatavuus: tunnistet- nassa. Kansallisen mineraalistrategian laadinta on tivat vuonna 2010 kokemusten jakamiseen maan kalkintuottajille, ja toimiala on ajanut asiaa voimak-
tuja raaka-ainelähteitä on saatava louhia nykyisten suunnitteilla myös Ruotsissa. saatavuudesta ja kriittisten sekä tärkeiden mineraali- kaasti eri foorumeissa.
kaivoslakien puitteissa. Maankäytön suunnittelussa pohjaisten raaka-aineiden tunnistamiseen. Tärkeisiin
on huomioitava eri sidosryhmien tarpeet. Teollisuus ja luonnonsuojelu voidaan yhdistää raaka-aineisiin luetaan myös kalkkikivi, jonka osalta Kalkinpoltolle saadaan vain yksi vertailuarvo, mikä
Kesäkuussa 2010 EU julkaisi ohjeistuksen, joka sel- huomioitiin erityisesti paperipigmentissä käytettävä tarkoittaa, että kalkinpoltolle on erilaiset edellytyk-
EU ei pyri luomaan koko unionia koskevaa kaivos- ventää mineraalilouhinnan määräyksiä niillä Natura valkoinen kalsiitti. Raaka-aineen saatavuus voi olla set kuilu- ja kiertouuneissa. Tarve vähentää edelleen
direktiiviä tai muunlaista yhteistä lainsäädäntöä. On 2000 -alueilla, joilla on louhintakelpoisia mineraa- myös alueellisesti painottunutta, esimerkkinä Got- kiertouunien päästöjä kasvaa, samoin kuin tarve
jokaisen jäsenmaan oma asia luoda lakinsa niin, että leja, sekä näiden alueiden läheisyydessä. Esimerkiksi lannin kalkkikivi, joka on korvaamaton raaka-aine lisätä hiilidioksidivapaiden polttoaineiden käyttöä.
ne vastaavat paikallisia ja kansallisia vaatimuksia. Pohjois-Gotlannissa on useita alueita, jotka rajoit- pohjoismaiselle terästeollisuudelle.
tuvat Nordkalkin louhoksiin. Uusien toimintaohjei- Otsikon ”Vaihtoehtoisten polttoaineiden osuus kas-
Suomi on laatinut EU:n raaka-ainealoitteen perus- den mukaan louhinta on mahdollista näillä alueilla Kalkkiteollisuus on riippuvainen vaa” alla kuvataan lähemmin Nordkalkin pyrkimyk-
teella oman mineraalistrategian. Se käsittelee mine- edellyttäen, että toiminta on kestävällä pohjalla. Bio- vapaista päästöoikeuksista siä korvata fossiiliset polttoaineet muilla, hiilidiok-
raaliresursseja koskevia sääntöjä, raaka-aineen diversiteetti eli luonnon monimuotoisuus voi jopa Kalkkiteollisuus on osallistunut kauden 2013-2020 sidipäästöjä vähentävilla vaihtoehdoilla.
saatavuutta ja louhinnan ympäristönäkökohtia. hyötyä kalkin louhinnasta, koska on olemassa sekä päästökauppaa koskevan lain muokkaamiseen. Vuoden
16
Miedzianka, Puola
17
Konsernirakenne
Nordkalk Oy Ab
Suomi
Parainen
Suomen
Nordkalk AB Nordkalk AS Nordkalk GmbH NK-East Oy Nordkalk Sp. z o.o Karbonaatti Oy NorFraKalk AS
Ruotsi Viro Saksa Suomi Puola Suomi Norja
Lärbro Vasalemma Lyypekki Parainen Krakova Lappeenranta Verdal
67 % 51 % 10 %
98 % 100 %
51 %
OOO Techno-Invest
Russia,
Sverdlovskaya oblast
18
Jauhatus
Myynti/toimisto
Kolari
Kaivos
Kalkkiuuni
Luulaja
Oma satama/terminaali
Raahe
Suomi
Verdal
Kokkola
Örnsköldsvik
Vimpeli
Seinäjoki
Ruotsi Louhi
Siikainen
Norja Orsa
Tampere Lappeenranta
Venäjä
Vampula
Tytyri Sipoo
Parainen Helsinki Pietari
Alekseevka
Köping Vasalemma
Tukholma Kurevere Rakke
Uddagården
Viro
Storugns
Moskova
Ignaberga
Siauliai
Landskrona
Liettua
Lübeck
Szczecin
Puola
Sławno
Saksa Miedzianka
Krakova
Wolica
Ukraina
Ivano-Frankivsk
19
Suomi Ruotsi Viro Puola Saksa Venäjä
Nordkalk Oy Ab Nordkalk AB Nordkalk AS Nordkalk Sp. z o.o. Nordkalk GmbH Nordkalk Alekseevka Ltd
Skräbbölentie 18 Nya Hamnvägen / Box 901 Vasalemma Pl. Na Groblach 21 Konrad-Adenauer-Strasse 6 Business Centre Bazen
21600 Parainen SE-731 29 Köping EE-76101 Harju maakond PL-31-101 Krakow DE-23558 Lübeck Pr. Shaumiana, 4-1, liter A, Office 204
Puh. 020 753 7000 Puh. +46 221 292 00 Puh. +372 6713 266 Puh. +48 12 428 65 80 Puh. +49 451 30 09 38 0 RU-195027 Saint-Petersburg
Fax 020 753 7001 Fax +46 221 128 71 Fax +372 6713 148 Fax +48 12 429 50 05 Fax +49 451 30 09 38 44 Puh. +7 812 448 9454
Fax +7 812 449 9453