Download as doc, pdf, or txt
Download as doc, pdf, or txt
You are on page 1of 1

Karl Friedrich von Wrangel, 33v

Karl Friedrich syntyi Wrangelin laajaan sukuun kartanossa Pihkovan lähistöllä Venäjällä.
Nuorukainen sai kasvatuksen parhaitten preussilaisten perinteiden mukaan, ja häneen
iskostettiin jo lapsena tarve olla rohkea ja päättäväinen. Wrangellin suvun miehet olivat
perinteisesti menneet joko sotilas- tai virkamiesuralle, ja lukuisien sukulaisten
myötävaikutuksella nuori Karl Friedrich aloitti opilliset pyrkimyksensä Pietarin
kadettikoulussa. Heti valmistumisen jälkeen pojan setä Ferdinand osti tälle
kasakkaluutnantin vakanssin Henkikaartin 1. Ratsuväkirykmentissä. Karl Friedrich oli
kuitenkin viehättynyt kadettikoulussa koulusivistykseen, ja jäi heti valtakirjansa saatuaan
virkavapaalle, jota on säännöllisesti jatkettu tähän päivään asti.

Tarton yliopisto oli toiminut ennenkin nuorten Wrangelien opinahjona, ja sinne suuntasi
myös Karl kulkunsa. Fysiikan ja tähtitieteen opinnot täyttivät hänen päivänsä, mutta aikaa
riitti myös opiskelijaelämälle. Kuorolaulun, shakinpeluun ja poliittisen debatin lisäksi
jungherr Wrangel kunnostautui myös innokkaana korporaatiomiekkailijana, olihan hän
tottunut käyttämään aseita jo kadettikoulussa. Arpiöissä saadut vammat tekevätkin hänen
kasvoistaan helposti erottuvat.

Tohtorinväitöksen jälkeen Karlin elämältä puuttui suunta. Osallistuminen Krimin sotaan ei


houkuttanut, mutta halu nähdä maailmaa poltti nuoren miehen sielua. Lopulta valinta oli
helppo: Karlin pikkuserkku Alexandra oli lähdössä sukuloimaan Brandenburgiin, ja Karl
lupautui nuoren neidin esiliinaksi.

Elämä muodikkaassa Berliinissä viehätti Karlia paljon takapajuista Liivinmaata


enemmän.Tieteet, taiteet, seuraelämä: kaikki oli uutta ja kiehtovaa. Hyväluontoisena ja
hyväsukuisena miehenä hän tutustui ihmisiin ja sai kutsuja tanssiaisiin, kävi oopperassa ja
myös muutaman kaksintaistelun. Elämä oli makeaa ja juovuttavaa, ja aika kului kuin
siivillä. Rauhattomuus kuitenkin poltti Karlin veressä, ja kaupunki alkoi käydä ahtaaksi.
Kun sitten eräs hänen tuttavistaan, Hans Voltstain, nimitettiin attaseaksi Englannin
suurlähetystöön, pyysi Karl suvun patriarkkaa Papa Wrangelia järjestämään hänet Hansin
seurueeseen.

Heidän laivansa saapui Lontooseen vuoden 1859 keväällä, ja Karl pääsi tutustumaan
Ison-Britannian seuraelämään. Nuori, hurmaava paroni ui pian seuraelämässä kuin kala
vedessä, ja ystävystyi nuoremman sukupolven kanssa niin tiedepiireissä luin
paraatikentällä. Toki britit ovat aina suhtautuneet ulkomaalaisiin hiukan ynseästi, mutta
asiaa auttoi se, että erinäiset seurapiireissä vaikuttavat herrasmiehet olivat hänen
kaukaisia sukulaisiaan.

Eräs Karlin uusista tuttavista, husaariluutnantti Malcolm Teslember, kutsui ulkomaalaista


vierastaan rientoihin: raviradalle, yksityisklubeille, kortti-iltoihin. Freiherr Wrangel tapasi
ihmisiä, joilla oli samansuuntaisia ajatuksia politiikasta, tieteestä ja elämästä yleensä.
Varsinkin eräs heistä, poliisikomendantti Raphael Tanis Rockford, oli mies Karlin mieleen.
Suoraselkäinen, jämäkkä ja oppinut Raphael olisi voinut käydä lähes preussilaisesta. Kun
komendantti sitten aikanaan kysyi, haluaisiko hänen ystävänsä tutustua kerhoon, jonka
jäsenet olivat heidän tavallaan oppineita ja tiedonjanoisia, ei Karlia tarvinnut kahdesti
kutsua. Näin Karl Friedrich tutustui Vril Societyyn.

You might also like