Long Play 66: Vauhdin maailma

Teksti: Perttu Häkkinen

Kuva: Viivi Prokofjev
Julkaisija: Long Play Media Oy
Päätoimittaja: Hanna Nikkanen
ISSN 2323-7619
ISBN 978-952-6686-70-7

Helsingissä kesäkuussa 2018

 VAUHDIN MAAILMA
Amfetamiini on Suomen suosituin kova huume. Suomessa sitä
on käytetty aina enemmän kuin muualla Euroopassa ja eritoten
suonensisäisesti. 2000-luvun aikana amfetamiinin käyttäjäkunta on
monipuolistunut ja keskiluokkaistunut. Huumekaupan siirtyminen
verkkoon on helpottanut saatavuutta, ja nykyisin Helsingissä
amfetamiinia voi tilata jo kotiinkuljetuksella. Pitkäaikaiskäyttäjistä
suuri osa on kuitenkin yhä huono-osaisia ihmisiä, joiden elämää
varjostavat terveyshuolet ja väkivallan uhka.

PERTTU HÄKKINEN
ENSIMMÄINEN KOSKETUKSENI amfetamiinin maailmaan tapahtui
Helsingin Vaasanaukiolla eli Piritorilla – tai oikeammin sen
alla – talvella 1992. Olin 13-vuotias ja tapoin aikaa koulutoverini
kanssa Sörnäisten metroasemalla. Hasiksen poltto oli lama-aikana
Itä-Helsingissä muodissa, ja olimme lähteneet hakumatkalle
kantakaupunkiin. Varrottuamme jo kotvan toverini alkoi käydä
levottomaksi. Silloin luoksemme saapui mies.
Lapsena aikuisen ikää on vaikea arvioida, mutta veikkaan
hänen lähennelleen kolmeakymmentä. Miehellä oli kiiltävä musta
nahkatakki ja pitkät mustiksi värjätyt hiukset. Hän näytti verrattain
siistiltä mutta oli hirvittävän laiha. Kalvakka luurankomaisuus
puistatti minua. En koskaan unohda hänen ohimoitaan: ne olivat
niin kuopalla, että näyttivät melkein koskettavan toisiaan.
Mies esitteli itsensä Mikaksi ja tiedusteli nimiämme. Sitten
ystäväni esitti asiansa.
Mies vastasi: ”Joo. Voin mä hakee sulle blossii. Mut ois mul
piriiki.”
Olin kuullut amfetamiinista isommilta pojilta ja legendaarisen
huumepoliisin Torsti Koskisen valistuskiertueella Itäkeskuksen
yläasteella, mutta ymmärrykseni aineesta oli rehellisyyden nimissä
verrattain olematon. Mika sanoi, että piristä tulee hyvä olo.
”Mä oon vetäny sitä kymmenen vuotta, ja mutsikin aina sanoo, et
Mika, ei sust huomaa mitään. Mä oon helvetin hyväs kondikses. Ainoo
vaan, et piri kutistaa munaa, mut se menee ohi. Haluutteks te stedaa?”
Kieltäydyin tarjouksesta ja jäin tasanteelle odottamaan, kun
toverini lähti Mikan kanssa Pengerkadun suuntaan. Odotin lähes
tunnin. Huoli alkoi kalvaa mieltäni. Noihin aikoihin lapsilla ei ollut
matkapuhelimia, joten en voinut edes soittaa kaverilleni.

4
 Lopulta hän saapui taskussaan muutama gramma huokeaa
marokkolaista hasista, niin kutsuttua peruslätkää. Hän oli silmin
nähden kauhuissaan.
”Se oli jonkun venäläisen äijän kämppä”, hän selitti kalpeana. ”Se
suuttu Mikalle ihan vitusti ja alko huutaa, et miks sä tuot tänne jengii.
Sillä oli ase pöydällä. Mä pelkäsin, et ne ei päästä mua ulos sieltä.”
Tunnelma oli pilalla. Hyppäsimme metroon ja menimme
kumpikin koteihimme.
Tuona päivänä lapsekkaassa mielessäni sikisi lähtemätön
kiinnostus amfetamiinia ja siihen niveltyvää kulttuuria kohtaan.
Muiden huumausaineiden sosiaalinen ja etnografinen ulottuvuus ei
ole koskaan puhutellut minua (kenties ketamiinia lukuun ottamatta).
Amfetamiinin käyttäjissä on jotain perustavanlaatuisesti erilaista
kuin esimerkiksi pilvenpolttajissa tai opioidiriippuvaisissa: jotain
levotonta, padottua, purkautumista odottavaa. Erään sanonnan
mukaan he ovat ihmisiä elämän moottoritiellä. Ylinopeutta kiitäviä
yksilöitä, jotka unohtavat käyttää vilkkua ja katsoa taustapeiliin.
Kuvaus on mielestäni osuva. Levottomia eleitä, jauhavia leukoja,
silmiä jotka vaikuttavat pullistuvan ulos kuopistaan.
Populaarikulttuurissa amfetamiinin ympärille ei ole muotoutunut
sellaista kulttia kuin kannabiksen, heroiinin, kokaiinin ja LSD:n
kohdalla on käynyt. Siihen ei ole liitetty samanlaisia kohtalonomaisia
konnotaatioita kuin rappioromanttiseen heroiiniin tai vaarattomaksi
koettuun kannabikseen. Amfetamiinia ovat kiskoneet Lou Reedin,
Tuomari Nurmion, Remu Aaltosen, Wilko Johnsonin ja Lemmy
Kilmisterin kaltaiset elämän kolhimat einzelgängerit. Amfetamiinissa
on jotain karskia, miehekästä, proletaarista.
”Piri on arjalaisen työmiehen huume, kola on diskohinteille”,
kuvaili kyseistä merkitysmaailmaa minulle eräs kontulalainen pitkän

5
linjan käyttäjä vuosituhannen taitteessa.
En ole ainoa suomalainen, jota amfetamiini kiinnostaa.
Suhteemme aineeseen on nimittäin jopa maailman mittakaavassa
erityislaatuinen: amfetamiinia käytetään Suomessa poikkeuksellisen
paljon ja eritoten suonensisäisesti.

HELSINGIN YLIOPISTON talous- ja sosiaalihistorian dosentti Mikko

Salasuo kaivaa työhuoneessaan Helsingin Länsi-Pasilassa esille Euroopan
kartan, osoittaa sormellaan Suomea ja vetää siitä viivan alaspäin.
”Menee melkein kuin kaskiviljelyssä tämä linja. Itä- ja Pohjois-
Eurooppa ovat vauhtialuetta”, hän sanoo.
Nykyään Nuorisotutkimusseurassa työskentelevä Salasuo on
tutkinut huumekysymystä pitkään ja väitteli huumekulttuureista
vuonna 2004. Hänen mukaansa amfetamiinin asema ”kovien
aineiden” hierarkiassa Suomessa on kiistämätön.
”Jos katsotaan, kuinka paljon väestötasolla käytetään, niin
olemme eurooppalaista keskitasoa, mutta jos katsomme, mikä
on maan päähuume ja vielä ongelmakäytön kehyksessä, niin se
kansallinen erityisyys tulee siinä”, Salasuo sanoo. ”Muissa maissa
muita aineita käytetään enemmän. Suomessa laittomista aineista
kannabiksen jälkeen tulevat piri ja ekstaasi. Meillä on 18 000–23 000
ongelmakäyttäjää, joista ainakin kolme neljäsosaa on pirinkäyttäjiä.
Ongelmakäytöllä tarkoitan suonensisäistä käyttöä. Viihdekäytössä
poikkeamaa ei sillä tavalla ole, mutta ongelmakäyttöskene on
Suomen erityispiirre ja se on ollut sitä aina.”
Suonensisäistä amfetamiinin käyttöä pidetään ongelmakäyttönä,
koska siihen liittyy enemmän terveyshaittoja ja käyttö on yleensä
jatkuvaa.

6
 Salasuo kertoo, että ennen rautaesiripun romahtamista
amfetamiinimaina pidettiin Suomea, Ruotsia ja Japania – Itä-
Euroopan tilanteesta tutkijoilla ei ollut vielä tietoa. Muualla
Euroopassa käytettiin opioideja eli pääasiassa heroiinia ja morfiinia.
Viime vuosina Suomen tulli on takavarikoinut amfetamiinia
keskimäärin 55,85 kiloa vuodessa. Huippuvuonna 2015 ainetta jäi
tullin haaviin 135,9 kiloa. Viranomaisten oman arvion mukaan noin
kymmenesosa Suomen markkinoille tulevista huumeista saadaan
takavarikoiduksi.
Vuonna 2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) laski, että
Suomen amfetamiinimarkkinoiden arvo oli noin 70 miljoonaa euroa
– seitsemän kertaa enemmän kuin kokaiinin ja metamfetamiinin
markkinoiden yhteenlaskettu arvo.
Jätevesien huumejäämiä tutkimalla on selvinnyt, että amfetamiini
on käytetyin kova huume kaikkialla Suomessa. Asukasmääriin
suhteutettuna sitä käytetään eniten Lahdessa ja Kotkassa. Viime
keväänä Lahden huumetilanne nousi lehtien otsikoihin, kun selvisi,
että poliisin tietoon tullut huumerikollisuus oli kasvanut Lahdessa
2010-luvun aikana 71 prosentilla. (Valtakunnallisesti kasvu oli 29
prosenttia.)
Toukokuussa lahtelainen kaupunginvaltuutettu Kalle
Aaltonen (Pro Lahti) vaati, että Lahti on julistettava ”Suomen
amfetamiinipääkaupungiksi”. Aaltosen ehdotuksesta repesi viestinten
ja Lahden kaupungin välinen imagokamppailu. Lehdistö maalaili
kauhukuvia 12-vuotiaista puistoissa vaeltelevista amfetaministeista,
ja kaupunginjohtajan virkaa toimittanut Mika Mäkinen yritti
liennytellä kohua. Hänen mukaansa luvut selittyvät ennen kaikkea
Lahden poliisin tehokkuudella. Puhuessaan yhdessä sisäministeri Kai
Mykkäsen (kok.) kanssa Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa

7
Mäkinen arveli, että kynnystä huumekokeiluihin madaltavat nuorison
passiivisuus ja tylsistyminen. Hänellä oli tarjota siihen oma lääkkeensä:
”On jo sovittu, että esimerkiksi Poliisisoittokunta vierailee Lahdessa.
Siinä rokin säestyksellä kerrotaan kovia faktoja huumeista.”

ON HELTEINEN KESÄILTA helsinkiläisessä puistossa. Odotan

sovitussa paikassa pohjoissuomalaista miestä, jolla on takanaan
viisitoistavuotinen historia amfetamiinin myymisessä. Hän haluaa
esiintyä tässä jutussa nimellä Herra A. Hän on luvannut kertoa
minulle, kuinka ”homma toimii”.
Nelissäkymmenissä oleva laiha mies on siististi pukeutunut:
lierihattu, kauluspaita ja muodinmukaiset aurinkolasit. Hän on
sivistyneen oloinen ja mielenlaadultaan analyyttinen. Puhe on
rivakkaa, ja tasaisin väliajoin kumpaankin suupieleen muotoutuu
amfetamiinin käyttäjien heimotunnus: pieni vaahtokukkanen.
Heti tavattuamme Herra A irrottaa kännykästään akun.
Hän kertoo valvoneensa edellisyön, koska hänellä oli ”asioita
hoidettavanaan”.
”En viitsinyt mennä nukkumaan, kun olen huono heräämään,
joten ajattelin valvoa pari päivää piiskan avulla.”
Piiska on yksi amfetamiinin lukuisista hellittelynimistä. Ainetta
kuulee kutsuttavan myös nimillä piri, spiidi, svimba, vauhti, viuhu,
vireeni, feta, alapeukku, alis, työmies, puolannuha, pörri, pärrä,
pirkko, pore sekä pöhinä, joka kuuluu myös startup-jargoniin ja
Alexander Stubbin (kok.) kaltaisten ihmisten suuhun – toki täysin eri
merkityksessä.
Herra A:lle amfetamiini on sekä elämäntapa että sivubisnes.
Aiemmin hän sai koko toimeentulonsa huumeiden myymisestä

8
mutta nykyisin hän käy päivätöissä. Pelkällä huumekaupalla
eläminen oli liian kuluttavaa.
”Hirveitä seteleitä aina taskussa, jatkuvaa rahan törsäämistä ja
sekasin olemista vapaa-ajalla. Ja sitten pitää taas lähteä hoitamaan
hommia. Se on vitun kuumottavaa ja ahdistavaa elämää”, hän sanoo.
”Koko ajan miettii, nasahtaako, kun haetaan tuo juttu, tai tuleeko
joku ovesta sisään, kun ollaan jakamassa tätä. Saatanan rankkaa
elämää se on, ei mitään normi-ihmisen työtä.”
Kokonaan hän ei ole myymistä lopettanut. Huumekaupan
moniportaisessa hierarkiassa hän on niin kutsuttu tukkuri eli välikäsi
maahantuonnin ja myynnin välissä. Hän saa maahantuojalta kerralla
satoja grammoja amfetamiinia, jonka hän levittää eteenpäin myyjille.
Kun amfetamiinierä päätyy Herra A:n käsiin, aineen pitoisuus voi
olla hyvin korkea, jopa 70–80 prosenttia.
”Se lieju hikoilee läpi lasipurkeistakin. Tuntuu, että se vaikuttaa,
jos vaan piteleekin kiinni pullosta. Se on ällöttävää ainetta.”
Ennen kuin amfetamiini myydään käyttäjille, sitä usein
”poljetaan” eli jatketaan sekoittamalla joukkoon esimerkiksi MSM-
lisäravinnejauhetta, kreatiinia, hienoja sokereita, maltodekstriiniä,
lääkekalkkia tai jauhemaista kofeiinia. Katukauppaan päätyessään
amfetamiini on yleensä noin 20-prosenttista.
Valmiin tuotteen kanssa Herra A lähtee toiseen kaupunkiin.
Kotikulmilla sana alkaisi herkästi kiertää. Huumekaupan seuraava
porras hakee aineen sovitusta kaupungista autoilla, polkee sen taas
kertaalleen ja myy eteenpäin seuraavalle portaalle. Ennen käyttäjille
myymistä amfetamiini poljetaan vielä ainakin kerran.
”Joskus tulee käskyjä, ettei saa polkea. Joskus taas käsketään
polkemaan, jos tuote on liian vahvaa. Jo kaksikymmenprosenttinen
on ton katupaskan joukossa vitun hyvää”, Herra A sanoo.

9
 Sitten hän avaa oluen ja nostaa puuteriluodin sieraimelleen.
Puuteriluoti on ulkonäöltään oikeaa luotia muistuttava väline,
jonka avulla nenähuumeita voi nauttia huomaamattomasti julkisilla
paikoilla.
Hän nostaa sieraintaan ja rykäisee. Edessä on taas yksi uneton yö.
Olen kiinnostunut siitä, minkä kokoisia määriä Herra A on
vuosien aikana liikutellut.
Seuraa haastattelun ainoa hiljainen hetki. Lopulta hän sanoo:
”No sun täytyy ajatella sitä niin, että jos sulla on kerralla kolmesta
kuuteen tyyppiä, joille sä heität vaikka heikit [100 grammaa], ja ne
polkee sitä ja myy eteenpäin tyypeille, jotka taas polkee sitä, niin…”
Vuosien mittaanhan siitä tulee siis useita kiloja?
”Mmh…”
Herra A ei ole halukas keskustelemaan aiheesta enempää.
”Sun täytyy ymmärtää se, et ne ihmiset, joiden kanssa mä
työskentelen, eivät olisi hirveän innoissaan siitä, että mä puhun
journalistille. Joku voisi pitää tätä jo jonkinasteisena vasarointina.”
Huumekaupassa toimivalla on alituinen uhka ajautua väkivallan
uhriksi. Herra A:lle ei ole kuitenkaan niin käynyt. Varuillaan saa silti
olla.
”Piiskakaupassa pyörii äkkipikaista, arvaamatonta porukkaa:
hormonihirmuja, isoja ukkoja. On sairasta, mihin tilanteisiin
ihmiset laittavat itsensä hoitamalla asiat päin vittua ja väistelemällä
ja pakenemalla. Jos asiat kusee, niin sä ilmoitat niille, joille sulla on
velvoitteita, ja sitten katsotaan, miten asiat hoidetaan. Ne kerran
katsovat, mutta toisella kerralla se on jo kipeämpää ja kolmannella
kerralla sitten lähetään reissulle, johon ei olisi toivonu ikinä
lähtevänsä. Ei ole mukava olla alistettuna ja vangittuna jossain, missä
sua hakataan päiväkausia.”

10
 Toisinaan perimistoimet lähtevät käsistä ja uhri kuolee.
Herra A pitää moista toimintaa käsittämättömänä. ”Ei ole mitään
järkeä tappaa tyyppiä, joka on sulle velkaa. On niin paljon muita
tapoja tehdä ihmisen elämästä helvettiä: pakottaa se tekemään
ryöstö, talousrikos tai panemaan nimiä papereihin, joista lähtee
luottotiedot.”
Herra A ei itse karhua saataviaan. Hän on ulkoistanut perimisen
muille.
”Mä en kykene siihen, voin liian huonosti niissä jutuissa.”
Väkivallan lisäksi elämää varjostaa kiinni jäämisen uhka. Herra A
myöntää, että vuosien varrella hänen liikuttelemansa huumemäärät
ovat moninkertaistuneet. Jos hän jäisi kiinni, seurauksena
olisi pitkä vankeustuomio. Amfetamiinin kohdalla törkeän
huumausainerikoksen raja kulkee sadassa grammassa.
”Nuorempana oli ahdistusta, jos oli kolmekymmentä grammaa
piiskaa kädessä. Sitten kun niitä säkkejä oli laittanut pari menemään,
niin ei tuntunut missään. Sitten olikin heikin säkki ja seuraavaksi
useita. Kun törkeän raja ylittyy, niin ei niillä määrillä ole enää
oikeastaan väliä – ahdistaa joka tapauksessa. Se on henkisesti raskasta
hommaa: hirveästi stressiä, kun joku voi yhtäkkiä viedä kaikki sun
vapaudet pitkäksi aikaa.”
Herra A ei ole joutunut kertaakaan vankilaan. Poliisin kanssa hän
on kuitenkin ollut tekemisissä. Kerran asuntoon, jossa hän säilytti
amfetamiinia, tehtiin kotietsintä. Herra A:n onneksi etsintä hoidettiin
huonosti ja piilotetuista huumeista löytyi vain murto-osa.
”Kyttä piti kädessään jo pakettia, jossa oli heikki vitun vahvaa
piiskaa, muttei se tajunnut sitä. Sydän tykytti hulluna, mutta se vain
laittoi sen paketin takaisin ja jatkoi hommia. Pari vuotta olisi voinut
tulla.”

11
 Kello lähenee iltakymmentä. Yöjuna pohjoiseen on lähdössä.
Herra A nuuskaa vielä pienen viivan amfetamiinia ja pyytää
tuhoamaan haastattelunauhan mahdollisimman pian.

AMFETAMIINI ELI alfametyylifenetyyliamiini kuuluu stimulantteihin.

Se lisää liikeaktiivisuutta, torjuu väsymystä ja nälkää sekä tuottaa
mielihyvää. Amfetamiiniin voi kehittyä voimakas psyykkinen
riippuvuus, mutta se ei aiheuta samanlaisia fyysisiä vieroitusoireita
kuin opioidit.
Amfetamiinia on saatavilla nestemäisessä, tahnamaisessa ja
jauhemaisessa muodossa. Se voi olla väriltään valkoista, vaaleanpunaista,
rusehtavaa, vihertävää, kellertävää tai jopa mustaa. Hajutkin vaihtelevat
suuresti: joku amfetamiinilaatu voi tuoksua mantelimassalta, toinen
kynsilakalta. Jotkut laadut soveltuvat paremmin suonensisäiseen
käyttöön, kun taas toisia nuuskataan tai niellään.
Viime vuosina Suomessakin yleistynyt metamfetamiini on
amfetamiinin vahvempi sukulaisaine. Metamfetamiini on se aine,
jota laulaja Jari Sillanpää on myöntänyt käyttäneensä ja jonka
hallussapidosta hän sai alkuvuodesta sakkotuomion.
Amfetamiinin kaltaisten stimulanttien historia ulottuu
vuosituhansien taakse: Kiinalaisessa lääkinnässä efedriinipitoista ma
huang -yrttiä käytettiin lääkkeenä ja stimulanttina jo 5 000 vuotta
sitten. Vuonna 1885 japanilainen kemisti Nagayoshi Nagai onnistui
syntetisoimaan efedriinin, ja kolme vuotta myöhemmin saksalainen
lääkeyhtiö Merck alkoi valmistaa synteettistä efedriiniä teollisesti.
Vuonna 1929 kalifornialaisella allergiaklinikalla työskennellyt
biokemisti Gordon Alles kehitti oman muunnelmansa synteettisestä
efedriinistä ja antoi sille nimeksi amfetamiini.

12
 Viisi vuotta myöhemmin Smith Kline & French -lääkeyhtiö
toi markkinoille Benzedrine-nimisen amfetamiinisumutteen,
jolla hoidettiin astmaa. Benzedrinestä tuli hittituote sekä
Yhdysvalloissa että Euroopassa, ja sitä alettiin käyttää nopeasti myös
päihtymistarkoituksessa.
Suomessa sodan aikana yleistyi saksalaisten vuonna 1938
kehittämä Pervitin-niminen metamfetamiinivalmiste. Se hillitsi
tehokkaasti nälkää ja väsymystä, ja sitä käytettiin rintamalla yleisesti.
Päämajan lääkintäosaston 15. elokuuta 1941 lähettämän kirjeen
mukaan ainetta oli varattu Puolustusvoimain lääkevarastoihin
yhteensä 850 000 tablettia. Suomalaisten hyökkäysvaihe oli tuolloin
kiihkeimmillään.
Moni sotilas addiktoitui aineeseen. Sodan jälkeen osa heistä alkoi
käyttää suonensisäisesti huumeita, ja erityisesti Helsingin Vanhassa
kirkkopuistossa eli ”Ruttopuistossa” pyöri paljon sotaveteraaneja,
joiden sanottiin ”jääneen juoksuhautoihin”.
”Voi sanoa, että täkäläinen huumeongelma alkoi sotien jälkeen
ja sodan seurauksena”, kirjoitti huumepoliisi Risto Nordman (1934–
2017) vuonna 1991 ilmestyneessä muistelmateoksessaan Huumekyttä.
”Vanhat narkit käyttivät vaikeasti saatavan morfiinin sijasta
algidonia ja medetriiniä. – – Medetriini on amfetamiinin tyyppinen
piristävä aine ja aiheuttaa samanlaisen riippuvuuden. Muun muassa
merimiehet salakuljettivat ainetta Suomeen eri puolilta maailmaa.
Medetriini ja algidoni kaupattiin lasiampullissa. Molempia otettiin
piikillä suoneen.”
Mutta Suomessa oli jo nuoriakin narkomaaneja. Kirjailija Henrik
Tikkanen haastatteli vuonna 1959 Suomen Kuvalehden artikkelia
varten 16–19-vuotiaita nuoria amfetamiinin käyttäjiä Sörnäisissä.
Hän kuvaili heidän katseitaan oudon tenhoaviksi. Vaikutelma johtui

13
hänen mukaansa siitä pelottavasta vastakohtaisuudesta, että he olivat
lapsia, joilla oli kuolleet silmät.
Yksi Methedrine-nimistä metamfetamiinivalmistetta käyttävä
nuorimies kuvaili vaikutusta Tikkaselle seuraavasti: ”Pää on
vesiselvä, askeleet tavallistakin varmemmat. Kuulo ja näkö paranevat,
jopa hajuaisti. On ihmeellisen hyvä olla.”
Amfetaministit nauttivat aineensa jo tuolloin suonensisäisesti.
Tikkasen haastattelemat nuoret hankkivat vanhemmilta käyttäjiltä
reseptejä ja hakivat aineensa apteekeista. He kavahtivat hampaansa
menettäneitä, vanhempia käyttäjiä ja kutsuivat näitä ”yli
kolmekymppisiksi sadisteiksi”.
Erityisen huonossa valossa nuori polvi näki Ruttopuistossa
pyörineet vanhemmat, huonokuntoiset morfiininkäyttäjät. Moni
heistä kulki kepeillä, joiltakuilta oli amputoitu sodassa raaja. Nuoriso
piti morfiinin käyttöä vanhanaikaisena ja säälittävänä.
1950-luvun lopulla huumausaineiden käyttö ei ollut vielä laitonta.
Kaikki eivät laskeneet amfetamiinia edes huumeiden joukkoon; sitä
käytettiin yleisesti esimerkiksi laihdutuslääkkeenä.
Kun lääkäri Achilles Westling tuolloin teki tutkimuksen
suomalaisista narkomaaneista, hän rajasi pervitiinin eli
metamfetamiinin käytön tutkimuksen ulkopuolelle.
”Käsitteeseen narkomania olen lukenut kuuluviksi vain ne
väärinkäyttötilat, jotka juontuvat varsinaisista huumausaineista
kuten ooppiumista ja sen johdannaisista (so. morfiinista, heroiinista
ja kodeiinista), fysiologisilta vaikutuksiltaan näihin läheisesti
liittyvistä synteettisistä dolantiinista ja metadonista sekä kokaiinista.
Sitä vastoin en ole lukenut mukaan esim. pervitiiniä sen varsin
poikkeavan vaikutustavan vuoksi…”, Westling kirjoitti. Hänen
mielestään kokaiini ja kipulääkkeissä yhä käytettävä kodeiini olivat

14
siis huumeita mutta metamfetamiini ei.
Vuonna 1966 amfetamiinin päihdekäyttö muuttui rangaistavaksi.
Kaksi vuotta myöhemmin amfetamiiniyhdisteet poistettiin
lääkekäytöstä, ja viimeistään silloin markkinat avautuivat laittomalle
amfetamiinin valmistukselle. Yksi mies haistoi tilaisuutensa tulleen.

KOSTI KUSTAA KARTIOKARI oli mies, joka kirjaimellisesti toi

amfetamiinin Suomeen: häntä pidetään yhä yhtenä Pohjoismaiden
suurimmista huumausainerikollisista.
Kartiokari salakuljetti ensimmäisen suuren amfetamiinieränsä
Suomeen vuonna 1968. Ainetta oli viisi kiloa, ja se oli piilotettu auton
konepellin alle.
Kartiokari oli tuolloin 45-vuotias paksuniskainen ja
yrmeäilmeinen liikemies, jonka yritys rakensi peltihalleja. Hän
käytti aina tyylikkäitä mustia pukuja ja ajan muodin mukaisia
paksusankaisia silmälaseja. Entinen huumepoliisi Risto Nordman
kuvaili muistelmissaan hänen olleen kuin suoraan Chicagon kadulta
repäisty.
Kartiokari kuoli vuonna 1981 Sörnäisten vankilassa, ja Nordmanin
kirja on käytännössä ainoa kirjallinen lähde, jossa kuvaillaan
yksityiskohtaisesti hänen huumebisneksiään.
Kun Kartiokari saapui Suomeen viiden kilon amfetamiinilastin
kanssa, hän liuotti aineen kaksiprosenttiseksi liuokseksi. Hän oli
ostanut Arabian tehtaalta tuhansia lasisia lääkeampulleja ja täytti ne
amfetamiiniliuoksella. Kartiokarin kautta myyntiin tullutta amfetamiinia
alettiin kutsua ”koukkunokaksi” lääkeampullin muodon vuoksi. Siitä
tuli käyttäjien keskuudessa tunnettu brändi – huumemarkkinoilla kuten
millä tahansa muillakin markkinoilla – tuotemerkki on tärkeä.

15
 Kartiokari hankki amfetamiinia myös genovalaisesta
lääketehtaasta väärillä papereilla, ja ennen pitkää hän alkoi valmistaa
itse amfetamiinipillereitä.
Kartiokari ja hänen rikostoverinsa hallitsivat 1960-luvun lopulla
Suomen lisäksi muidenkin Pohjoismaiden amfetamiinimarkkinoita.
Suomen huumepoliisi sai tietää hänen toimittaneen Ruotsiin
200 kiloa amfetamiinia, mutta siitä ei saatu takavarikoiduksi
grammaakaan.
Suomessa poliisi sai käsiinsä noin 60 kiloa Kartiokarin
amfetamiinia. Aine oli puhtaassa muodossaan, ja käyttövalmiuteen
laimennettuna siitä olisi riittänyt noin 3 000 kiloon.
”Kostin touhuilun takia loppuvuodesta 1969 kadut olivat täynnä
piriä, myyjiä oli ainakin parikymmentä ja hinnat olivat alhaalla”,
Nordman kirjoittaa. ”– – Koska amfetamiinia sai halvalla, nuoret
pilvenkäyttäjät siirtyivät hasiksesta piriin. Monesta tytöstä tuli
pirihuora, joka jakoi viisikymppisille myyjille tavaraansa tavaraa
vastaan. Voi sanoa, että juuri Kosti teki amfetamiinin tunnetuksi
Suomessa. Silti hänen huumebisneksensä oli suuruudenhullua
puuhaa. Sellaisille ainemäärille kuin hän toi, ei vielä tuolloin ollut
riittäviä markkinoita.”
Mutta tarjonta loi nopeasti kysyntää. Amfetamiini löysi käyttäjiä
eritoten Helsingin ja muiden kaupunkien laidoille kohonneissa
betonilähiöistä, ja siitä tuli Suomen ensimmäinen urbaani huume.
Lähiöiden vauhtiveikkojen myötä syntyi myös kotimainen
huumausainerikollisuus, jonka peruskivet ovat edelleenkin
nähtävissä: omaisuusrikollisuus, myynti, valmistus, väkivalta.
”Amfetamiini raaisti suomalaista rikollisuutta ja integroi sen
pirtukauppaa vahvemmin kansainvälisiin kuvioihin”, dosentti Mikko
Salasuo toteaa. ”Myös sekakäytön käsite syntyi, alkoholi oli nimittäin

16
aina kuviossa mukana.”
Muutos oli ennennäkemätön ja peruuttamaton. Lähiöiden
amfetamiininkäyttäjät poikkesivat moni tavoin pilveä tai LSD:tä
käyttäneistä hipeistä: he eivät käyttäneet huumetta vahvistaakseen
heimoidentiteettiään, vaan pystyäkseen paremmin ryyppäämään ja
rötöstelemään. Amfetamiinista muotoutui heille identiteetti.

KARTIOKARI JÄI KIINNI Tanskassa marraskuussa 1969. Hän sai

liki kuuden vuoden tuomion, jota joutui suorittamaan silloiseen
Helsingin keskusvankilaan eli Sörkkaan. Siellä Kartiokarista tuli
anarkisti. Hän kirjoitteli kansainvälisille anarkistijärjestöille erikoisia
kirjeitä ja kanteli poliisin toimista kaikille mahdollisille tahoille.
Sanomalehti Uuteen Suomeen hän lähetti kirjeen, jossa uhosi voivansa
”tyrehdyttää koko Euroopan amfetamiinisulfaatin ulostulon”.
Hän myös tilasi vankilaan kemian kirjoja ja opiskeli niiden
avulla amfetamiinin valmistusta. Päästyään vapaaksi hän pani opit
käyttöön. Tuttu liikemies vuokrasi hänelle vedytyskoneen Åbo
Akademista. Kartiokari valmisti amfetamiinia Helsingin Vuosaaressa
ja Kiteen Kesälahdella. Poliisin arvion mukaan hän ehti valmistaa sitä
toistakymmentä kiloa, ennen kuin joutui taas vankilaan, jossa kuoli.
Kartiokari ei ole ainoa suuri suomalainen huumekauppias,
joka on jättänyt jälkensä Pohjoismaiden amfetamiinihistoriaan.
Itse asiassa aina 1990-luvun alkuun asti pohjoismainen
amfetamiinikauppa oli melko tiukasti suomalaisten käsissä.
Värikäs liikemies Lauri ”Lasse” Suojanen tuli alalle 1970-luvulla,
kun hän pakeni Yhdysvaltain veroviranomaisia Ruotsiin.
Yhdysvalloissa asuessaan hän oli oman kertomansa mukaan tehnyt
rakennusbisneksiä Ronald Reaganin kanssa. Ruotsissa hän alkoi

17
kaupitella amfetamiinia, vaikka ei itse sitä käyttänytkään.
”Lasse oli synnynnäinen liikemies. Se myi kaikkea, mitä
ajatella saattaa: Lapin puolukoita, tukkeja ja taloja”, Suojasen vanha
rikoskumppani Juha ”Jussi” Koski kertoi minulle, kun haastattelin
häntä Helsingin Sanomain Nyt-liitteeseen vuonna 2008. (Suojanen oli
jo tuolloin kuollut.)
Tukholmassa Suojanen ja Koski päättivät laajentaa
bisneksiään: He alkoivat valmistaa amfetamiinia itse. He tilasivat
valmistukseen tarvittavaa fenyyliasetonia Sveitsistä ja perustivat
laboratorionsa pieneen kaksioon keskiluokkaiseen Lilla Essingenin
kaupunginosaan. Avukseen he palkkasivat juopon kemistin, joka oli
aikaisemmin työskennellyt poliisin leivissä.
Ei kestänyt kauankaan, kun miehet jäivät kiinni. He istuivat
Ruotsissa lyhyet vankeustuomiot. Vapauduttuaan Suojanen palasi
Suomeen. Hän vuokrasi Urjalasta omakotitalon, jonka saunaan hän
rakensi amfetamiinilaboratorion. Se ehti toimia vain muutaman
kuukauden vuonna 1983 mutta tuotti siinä ajassa jo viisi kiloa hyvin
vahvaa ja korkealaatuista amfetamiinia. Poliisin arvion mukaan
Suojanen tienasi amfetamiinin valmistuksella yhdessä päivässä noin
25 000 markkaa, mikä tekee nykyrahassa noin 9 400 euroa.
Suojasen nappasi kiinni ryhmä poliiseja, joita johti helsinkiläinen
huumepoliisi Risto Nordman. Muistelmissaan Nordman kertoo
poliisien kytänneen Suojasta poikkeuksellisen pitkään.
Olemme viidettä viikkoa metsän keskellä Urjalan Raitoon kylässä.
Hirvet, valkohäntäpeurat ja muut metsän eläimet käyvät ihmettelemässä
puiden alla sitkeästi kyykkiviä miehiä. On syksy 1983.
Parin sadan metrin päässä postauspaikastamme on tyypillinen
suomalainen pika-asutustalo viisikymmenluvulta. Rapattu talo on
puolitoistakerroksinen, lisäksi siinä on kellarikerros. Tietojemme mukaan

18
talossa on amfetamiinilaboratorio, ensimmäinen laatujaan Suomessa. Jos
muita oli ollut, niin ne olivat saaneet toimia poliisin tietämättä.
Itse pidätystä Nordman kuvaa näin:
Jonkin ajan kuluttua joku tulee ikkunaan hengittämään raikasta ilmaa.
Tunnistamme miehen Suojaseksi. Lassen raittiin ilman kaipuu vahvistaa
oikeaksi uskomme siitä, että tehdas on käynnissä: amfetamiinin valmistus
tuottaa voimakkaita hapon tuoksuja, sillä siinä käytetään muun muassa
rikkihappoa, suolahappoa ja muurahaishappoa… Menee puolisen tuntia ja
Suojanen tulee taas ulos. Hän seisoskelee hetken ulkorappusilla. Annamme
hänen palata kaikessa rauhassa sisään. Muita kuin Suojanen ei näy.
Sovimme, että nappaamme Suojasen heti kun hän seuraavan kerran
tulee ulos. Määrään Pellisen Erkin ja Paakalan Markun menemään aivan
talon viereen odottamaan. Haluan mennä myös itse, mutta minulla on
yskä ja pelkään, että se paljastaa meidät.
Pojat kyykkivät ikkunan alla ja noin puolen tunnin kuluttua Suojanen
tulee ikkunaan aivan heidän yläpuolelleen ja henkäilee taas raikasta
syysilmaa. Hän ei huomaa pimeän kätkemiä miehiä. Hetken kuluttua hän
palaa puuhiinsa.
Menee vielä tunti, sitten ovi aukeaa ja Suojanen tulee ulos. – Älkää,
älkää, älkää, kuulen hänen huutavan kun pojat syöksyvät pimeästä hänen
kimppuunsa.
Samalla hetkellä kutsun radiolla kaikki apujoukot talolle. He ovat
hetkessä paikalla.
Suojanen rimpuilee vastaan, mutta rauhoittuu kun kuulee, että
päällekarkaajat ovatkin poliiseja. Hän luulee meitä apajille aikoviksi
rosvoiksi.
Menemme sisään. Emme ole varmoja, onko talossa muuta väkeä ja
olemme varuillamme. Eteisessä ei ole ketään ja keittiökin on tyhjä. Keittiön
hyllyltä löytyy ladattu pistooli.

19
 – Rosvoja varten, Suojasen Lasse sanoo.
Keittiön hyllyllä on vajaa pullo hyvää viskiä.
– Saanko ottaa ryypyn? Lasse kysyy.
– Ota, taidat olla tällä hetkellä sen tarpeessa.
Lasse ottaa. Sen jälkeen hän ohjaa meidät kaikessa sovinnossa
kellarisaunaan, missä laboratorio on, ja esittelee tehtaansa. Yksi erä on
parhaillaan tislausvaiheessa. Noin neljässä tunnissa se olisi ollut valmista
amfetamiinia.
Keittoastia on lasinen. Se kuumenee laboratoriokäyttöön tarkoitetulla
keittolevyllä. Tisleen lämpötilaa on pystyttävä valvomaan muutaman
asteen tarkkuudella.
Tislauksesta nousevat väkevät huurut ovat polttaneet saunan seinät
mustiksi. Ei ihme, että Suojanen tarvitsi raitista ilmaa.
Kolvissa oleva tislekin on viittä vaille valmiina yhä emäksistä ja
tappavan myrkyllistä. Vasta kun neste kiteytetään hapolla, se muuttuu
amfetamiini-sulfaatiksi, eli jauhemaiseksi amfetamiiniksi.
Suojanen kertoo maistaneensa kerran omaa keitostaan suoraan
tislauslaitteesta.
– En ottanut paljon, mutta silti tuli kiire sairaalaan.
Palaamme keittiöön ja alamme tutkia muita paikkoja. Keittiön kaapista
muovikulhosta löytyy noin kilo valmista jauhemaista amfetamiinia. Lisäksi
löytyy puolen litran verran emäksisenä liuoksena olevaa amfetamiinia. Se
luokitellaan jo huumeeksi.
Joulukuussa 1983 Lasse Suojanen tuomittiin jatketusta
törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aseen luvattomasta
hallussapidosta kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.
Kolme vuotta myöhemmin kiinni jäi seuraava merkittävä
suomalainen amfetamiinikauppias. Alamaailmassa ”Proffana”
tunnettu Miika Kortekallio oli aikoinaan opiskellut Cambridgen

20
yliopistossa ja oli kielitaitoinen kosmopoliitti. Hänen johtamansa
salakuljetusrinki ehti tuoda Hollannista lähes neljäsataa kiloa hasista
sekä muutamia kymmeniä kiloja amfetamiinia ja heroiinia ennen
kiinnijäämistä.
Kartiokarin ja Suojasen tavoin Kortekallio levitti huumeita
Suomen lisäksi muihinkin Pohjoismaihin. Lehdissä häntä kutsuttiin
”huumeparoniksi”, ja hän itse käytti liigastaan nimeä ”Firma”.

1990-LUVULLA SUOMEN amfetamiinimarkkinat mullistuivat.

Mullistuksen pani alulle Neuvostoliiton romahtaminen ja sitä
seurannut rajojen avautuminen Baltian maissa. Huumekauppa siirtyi
ulkomaisiin käsiin. Muutos oli nopea, ja eniten siitä tietää mies, joka
seurasi pääkaupunkiseudun huumekuvioita tuolloin hyvin läheltä.
Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio ottaa
minut vastaan Vantaan vankilan perhetapaamishuoneessa, joka
muistuttaa Ikean myymälän lastenhuoneosastoa: seinillä on
vaaleanpunaisia lampaita, lattialla Duplo-palikoita ja ikkunassa
kukkaverhot. Aarniolla on yllään Adidaksen sininen verryttelytakki,
jalassaan harmaat villasukat ja mustat nahkatohvelit.
Aarnio on istunut vankilassa jo vuosia. Nyt hän odottaa
Helsingin hovioikeuden ratkaisua suuressa huumejutussa, josta
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet kymmeneksi vuodeksi
vankeuteen. (Hovioikeus antaa tuomionsa vasta ensi vuonna, ja
Long Playn haastattelun jälkeen 19. kesäkuuta se päätti päästää
Aarnion odottamaan ratkaisua vapaana, jottei tutkintavankeudesta
muodostuisi kohtuuttoman pitkä. Jo vuonna 2016 hovioikeus
tuomitsi Aarnion toisessa asiakokonaisuudessa kolmeksi
vuodeksi vankeuteen törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä,

21
törkeästä petoksesta, törkeästä lahjuksen ottamisesta ja
rekisterimerkintärikoksesta. Korkein oikeus ei myöntänyt Aarniolle
valituslupaa, joten tuo tuomio on lainvoimainen.)
Aarnion kertomusten luotettavuuteen voi siis joiltain osin
suhtautua epäilevästi. Long Play haastatteli häntä siitä huolimatta, sillä
hän on ollut pitkään tekemisissä suomalaisen huumerikollisuuden
kanssa.
Aarnio kertoo, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen muutos
huumemarkkinoilla oli valtava.
”Viro itsenäistyi 1991, eikä kukaan osannut arvioida, mitä tulee
tapahtumaan. Puolasta tuli piriä, Liettuasta tuli piriä, Latviasta tuli
piriä, Narvassa oli tehtaita… Piriä tuli joka tuutista”, hän sanoo.
1990-luvun aikana amfetamiinin ongelmakäyttäjien määrä
Suomessa moninkertaistui. Markkinoille tulvi monia muitakin
aineita, esimerkiksi ekstaasia. Päihdetutkijat puhuvat 1990-luvusta
”toisena huumeaaltona”.
Rajojen avautuminen hankaloitti huumepoliisin työtä. Tekijät
eivät olleetkaan enää vanhoja tuttuja, ja virolaiset huumerikolliset
olivat suunnitelleet maahantuonnin huolellisesti. Väliportaita oli
monia. Virolaiset halusivat pitää hommat tiukasti omissa näpeissään,
koska pitivät suomalaisten kiinnijäämisriskiä suurena.
Aarnion mukaan suomalaisten ja virolaisten rikollisten välit olivat
jonkin aikaa viileät:
”NBK, Enkelit ja Bandidokset olivat aluksi kriittisiä virolaisia
kollegoitaan kohtaan, mutta ei se kestänyt kuin vuoden. Sitten ne
alkoivat tehdä hommia yhdessä.”
Huumemarkkinoiden mullistuminen näkyy hyvin
takavarikkotilastoissa. 1990-luvun alussa poliisi ja tulli takavarikoivat
amfetamiinia 15–20 kiloa vuodessa – kymmenen vuotta myöhemmin

22
haaviin jäi jo lähes 150 kiloa. Huumepoliisi törmäsi yhä useammin
suuriin huume-eriin.
”Jos me 80-luvulla löydettiin viiskyt ketolaa [grammaa] piriä,
niin me pidettiin saunailta. Aina”, Aarnio sanoo. ”90-luvulla sä
saatoit kävellä jonkun möllin kämppään ja sillä oli viiden kilon säkki
pöydällä. Enää ei pidetty saunailtaa.”
Kovaäänisessä kaikuu kuulutus. Aarniota kutsutaan parturiin.
”Voinksmä mennä?” hän kysyy pahoitellen. ”Seuraava mahis on
kuuden viikon päästä.”
Kun Aarnio puolen tunnin kuluttua palaa, hänen hiuksensa ovat
lyhentyneet kaksi senttiä.
Aarnion mukaan amfetamiini ei ole pelkästään huono-osaisten
huume. Sitä on käytetty aina yhtä lailla kalliimmillakin asuinalueilla.
”Piriä on kaikkialla. Rokkibändit vetää pirii, iskelmämiehet vetää
pirii… Se pitää sut liikkeellä. Siinä on etuja”, hän sanoo ja nauraa.
Vankilasta käsin Aarnio on seurannut uutisia laulaja Jari
Sillanpään metamfetamiinin käytöstä. Hän pitää siitä syntynyttä
kohua ”mielipuolisena kaksinaismoralismina”.
”Aina on ollut viihdetaiteilijoita koukussa! Sillanpää vain ei
sattunut olemaan Pena Kontulasta. Me olemme jättäneet monia
juttuja tekemättä poliitikoista, taiteilijoista ja urheilijoista niiden
vähäisyyden perusteella. Snoopin, vai mikä sen nimi oli, maripussi
oli takahuoneessa, mutta me ei tehty asialle mitään. Ruotsalaiset
tekivät. Olemme joutuneet vakavasti pohtimaan, onko pikkuasian
väärti pilata jonkun julkkiksen elämä.”
Aarnio sanoo puhuneensa jo 1990-luvulla sen puolesta, että
poliisi jättäisi yksittäiset käyttäjät rauhaan. Aarnion mukaan hänen
aikoinaan huumepoliisissa pidettiin tärkeämpänä napata isoja kaloja.
Yhden sellaisen Aarnio sai kiinni jo uransa alkumetreillä. Vuonna

23
1986 hän aloitti päätutkijana Miika Kortekallion salakuljetusliigan
tapauksessa. Seuraavana vuonna hän sai vuoden poliisi
-kunniamaininnan.
Kun Helsingin käräjäoikeus joulukuussa 2016 tuomitsi Aarnion
kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, lyhyemmän tuomion sai samalla
kaksi naista, joita oikeus piti Aarnion rikoskumppaneina. Toinen
heistä oli Miika Kortekallion sisko Seija Kortekallio-Lampi ja toinen
Kortekallion entinen naisystävä Mari Romano, josta on julkisuudessa
käytetty myös nimeä ”Malmin nainen”. (Kortekallio kuoli vuonna
2000.)

VIIME VUODEN MARRASKUUSSA koodari Kim Holviala istuskeli

asunnossaan Vantaalla, kun oven läpi tuli runsaasti poliisimiehiä sekä
joukko Tullin henkilökuntaa.
He olivat tulleet ottamaan Holvialan kiinni. Holviala on hieman
alle viisikymppinen kahden lapsen isä, joka oli toiminut kolmen
vuoden ajan ylläpitäjänä Sipulikanava-nimisellä -sivustolla, jonka hän
oli itse myös perustanut.
Sipulikanava oli anonyymi sivusto, jonka alalautoja käytettiin
kaikenlaiseen keskusteluun, myös huumekauppaan liittyvään.
Sen /tori/-alalaudalla myyjät ja ostajat saattoivat sopia kaupoista.
Tulli epäilee, että Sipulikanavalla välitettiin kaikkiaan kuusi kiloa
amfetamiinia ja suuria määriä muitakin huumeita.
Sipulikanava suljettiin heti, kun Holviala pidätettiin. Holvialaa
pidettiin seitsemän viikkoa tutkintavankeudessa, mutta nyt hän
seisoskelee baaritiskin ääressä Helsingin Kampissa ja tilaa gimletin
kuin Raymond Chandlerin Marlowe-kirjojen parhaita perinteitä
kunnioittaen.

24
 Syyttäjä ei ole vielä nostanut syytteitä Holvialaa vastaan.
Viranomaisten tutkinnassa on ollut yli kaksisataa Sipulikanavaan
liittyvää huumerikosepäilyä. Holvialan mukaan viime
kuulustelussa hänelle oli ilmoitettu, että häntä epäillään törkeästä
huumausainerikoksesta. Se oli hänelle uusi tieto. Holvialan
mukaan aiemmissa kuulusteluissa oli puhuttu vain avunannosta
huumausainerikoksiin eli huomattavasti lievemmästä rikoksesta.
Holvialan mukaan Sipulikanavalla ei ole käyty lainkaan
huumekauppaa. Kanavaa on käytetty ainoastaan alustavien
kontaktien luomiseen, mutta itse kaupat on sovittu täysin salatulla
Wickr-sovelluksella, jota Holviala ei hallinnoi. Omien sanojensa
mukaan Holviala ei ole myöskään osallistunut yhteenkään
huumekauppaan eikä tienannut niistä senttiäkään. (Tulli epäilee
hänen hankkineen sivustonsa avulla huumeita myös omaan
käyttöönsä.)
Tapaus on oikeusfilosofisesti mielenkiintoinen. Oikeus joutuu
punnitsemaan, kuinka pitkälle rikosvastuu huumekaupassa
ulottuu. Holviala arvelee, että oikeus pyrkii tekemään hänestä
ennakkotapauksen.
Olipa Holvialan oma osuus huumekaupassa mikä hyvänsä, se
on selvää, että hän on katsellut sitä lähietäisyydeltä. Hän sanoo, että
amfetamiinin kysyntä ylittää nykyisin jo tarjonnan.
”Kaikki menee kaupaksi. Kaikki. Se kuvastaa käytön laajuutta. Ei
vauhti ole enää sosiaalisesti hyljeksittyä, kunhan sitä ei rännätä.”
Holviala arvelee, että osa amfetamiinin suosiosta saattaa selittyä
suomalaisten luterilaisella työmoraalilla. Ainetta käytetään, jotta
jaksetaan tehdä töitä, opiskella, siivota. Sellaisiin selityksiin hän
törmäsi usein Sipulikanavan keskusteluissa.
”Tehdään töitä ja vasta seuraavassa elämässä nautitaan tuloksista.

25
Siihen kuvioon eivät sovi hitaat, hedonistiset huumeet. Suomessa
kansallishuume on alkoholi ja vauhdistahan tulee sama pärinä. Ehkä
suomalaiset haluavat sitä pärinää opiaattien sijaan. Opiaatit eivät
sovi edes mökkikuvioon: jos sä vedät niitä, sä et saa edes saunaa
lämpimäksi.”
Sipulikanavan ohella suomalaista huumekauppaa on viime
vuosina mullistanut Tor-verkossa vuosina 2014–16 toiminut
Douppikauppa. Siellä huumeita myytiin suoraan käyttäjille ja
jälleenmyyjille ja Tullin arvion mukaan pelkästään amfetamiinia
meni kaupaksi 25 kiloa.
Jutun päätekijöinä toimineet veljekset saivat marraskuussa 2017
Turun hovioikeudessa kymmenen vuoden ja kuuden kuukauden
sekä yhdeksän vuoden vankeustuomiot.
Huumekaupan siirtyminen verkkoon on murtanut perinteisen
mallin, jossa ostajan tuli tuntea huumeiden myyjä. Nyt gramma
amfetamiinia on jokaisen halukkaan ulottuvilla.

37-VUOTIAS JANI ON TAITEEN MAISTERI, muusikko ja amfetamiinin

viihdekäyttäjä. (Hän ei esiinny jutussa oikealla nimellään välttääkseen
ongelmia viranomaisten kanssa.) Vuosi sitten hän päätyi Sipulikanavan
/tori/-alalaudalle, jossa myytiin huumeita. Hän halusi ostaa kaksi
grammaa amfetamiinia ja sopi tapaamisen Helsingin Arabianrantaan
tietylle puistonpenkille. Matkalla hän lähetti myyjälle vielä useamman
varmistusviestin, mutta ei saanut vastausta.
Penkillä istui keski-ikäinen, ahavoitunut mies. Hänellä oli
silmillään suipot pyöräilylasit, jotka jostain syystä ovat muodostuneet
amfetamiinin myyjien ja käyttäjien tavaramerkiksi ja joista käytetään
nimitystä ”nopeat lasit” tai ”pirikiikarit”.

26
 Jani istui miehen viereen, ja kumpikin oli hiljaa. Jani oli varma,
että siinä oli hänen diilerinsä muttei uskaltanut kysyä mitään.
Minuutit kuluivat. Lopulta Jani rohkaistui, aukaisi oluttölkin ja
töksäytti:
”Mitä äijä?”
Mies ei vastannut mitään, tuijotti vain eteenpäin lasiensa takaa.
Jani ei tiennyt, mitä hänen tulisi tehdä. Millaista koodia näissä
asioissa oli ylipäänsä tapana noudattaa? Aiemmin hän oli ostanut
amfetamiinia muutamia kertoja, mutta vain omilta tutuiltaan.
Lopulta mies nousi ja lähti sanaakaan sanomatta kävelemään.
Jani jäi typertyneenä penkille. Sinne menivät hänen kaksi
grammaansa.
Seuraavat hakukerrat sujuivat paremmin. ”Sovittiin tällit
tyyliin ’Tikkurilan asema, näytän tältä, seison tässä’. Sitten tuli
joku tyyppi nopeet päässä ja maalarinhanskat kädessä, että ’jou
jou’ ja läpsystä vaihto”, Jani kuvailee puhelimitse. ”Ammattimaista
tyyliä.”
Kaikki Janin käyttämistä myyjistä ovat olleet 20–40-vuotiaita
miehiä, joilla on ollut alaan niveltyviä nimimerkkejä, kuten
”Kasipallo”, ”HKI_Piri” tai ”Haudankaivaja”.
Mitään ongelmia Jani ei ole hakureissuillaan kohdannut,
mutta ajoittain toiminta on ollut epäammattimaista. Yksi hänen
käyttämistään myyjistä asuu Herttoniemessä ja sopii tapaamiset
paikallisen S-marketin viereiseen alikulkutunneliin. Kerran Janin
saapuessa paikalle myyjä käyttäytyi sekavasti ja hänen seurassaan
ollut mies heilutteli kädessään olutmäyräkoiraa. Amfetamiinin ostajia
oli jonoksi asti.
”Tilanne oli gettoinen. Se jätkä heitti jollekin tosi nistinnäköselle
muijalle ennen meikää. Sillä myyjällä oli itselläänkin semmoinen

27
nistihiki päällä. Kerran se sanoi mulle, ettei ollut nukkunut
seitsemään päivään.”
Monet muutkin myyjät ovat vaikuttaneet siltä, että he käyttävät
itsekin runsaasti amfetamiinia. Joidenkin kanssa hän on testannut
ainetta yhdessä.
”Yksi tyyppi, jolta ostin enemmän, vei mut Meilahdessa pieneen
metsikköön ja esitteli eri laatuja. Ryittiin siinä puskassa keltaista
jauhetta kortin kulmalta.”
Amfetamiinia voi nykyisin tilata myös kotiinkuljetuksena.
Ilmiö on tuttu esimerkiksi Lontoosta ja Berliinistä, joissa autoilevia
huumekauppiaita kutsutaan ”valkoisiksi takseiksi”. Janikin on
tilannut amfetamiinia suoraan kotiovelleen.
”Nimimerkillä Haudankaivaja oli kotiinkuljetus, jos osti isompia
määriä. Sellainen hyvin toimeentulevan oloinen ystävällinen nuori
mies. Skarpinoloinen tyyppi, käynyt parturissa, siisti auto.”
Jani kertoo käyttävänsä amfetamiinia nykyisin kahdesti
kuukaudessa. Myös viina, kannabis ja kokaiini maistuvat.
”Pirin vaikutus ei minulla ole supervoimakas nousu, mutta
tulee mukava lisä siihen muuhun päihtymiseen. Tykkään samalla
tissutella tai pössytellä. Mukava lisätwist, mutta en tunne valtavasti
skarppeutuvani vaan itse asiassa rauhoitun. Liittyneekö adhd:hen?”
Käyttömetodistaan hän on tarkka. Hän ei ole koskaan
pistänyt amfetamiinia suoneensa eikä aio niin tehdäkään.
Omassa tuttavapiirissään Jani on nähnyt viime vuosina selvän
asennemuutoksen suhtautumisessa amfetamiinin käyttöön.
”Kaikille maistuu. Muutaman vuoden aikana pöhiseminen ja
nenähuumeet ovat normalisoituneet. Suhtautuminen on muuttunut
täysin positiiviseksi.”

28
MYÖS MARKKU JA MINNA luokittelevat itsensä satunnaisiksi
huumausaineiden viihdekäyttäjiksi. (Hekään eivät esiinny jutussa
oikeilla nimillään.) Kun he tutustuivat, he käyttivät jo toisilla
treffeillään yhdessä amfetamiinia. Se oli Minnan toive. Amfetamiini
on hänen suosikkipäihteensä.
”Jos joku tarjoo mulle kolaa tai pirii, niin niin hullulta kuin se
kuulostaakin, otan mieluummin piriä”, hän sanoo.
Markku ja Minna ovat nelikymppisiä, siististi pukeutuneita ja
urheilullisia ihmisiä. Minna työskentelee terveydenhoitoalalla,
Markku on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Kummallakin
on lapsia aiemmista liitoistaan, ja nyt pariskunnalla on uusperhe
ja pankkilainalla hankittu omistusasunto eteläsuomalaisessa
kaupungissa.
Minna kertoo käyneensä usein töissä amfetamiinin vaikutuksen
alaisena.
Ensimmäisen kerran hän kokeili amfetamiinia 20 vuotta sitten –
puolivahingossa yökerhon vessassa – ja valvoi sen jälkeen muutaman
yön. Hän piti kokemuksesta.
”Olin siihen aikaan todella masentunut. Aloin sitten ottaa sitä
salaa, jotta jaksoin tehdä asioita.”
Markulla on pitkähkö kokemus huumeista, mutta amfetamiinia
hän alkoi käyttää oikeastaan vasta Minnan kanssa. Hän pitää
enemmän kokaiinista.
”Jotain minulla on ollut vauhtia vastaan, vaikka otankin sitä,
kun nenän eteen tuodaan”, Markku sanoo. ”Amfetamiini on vienyt
minulta enemmän kuin antanut. Siinä on haittoja. Piristä tulee
kiimaiseksi, mutta kikkeli ei toimi.”
Markku ei pidä vaimonsa amfetamiininkäytöstä. Hän kertoo
katsoneensa sitä aluksi läpi sormien.

29
 ”Sä vedit sitä salaa, ja mä näin sen. Mä annoin sen mennä.”
”Amfetamiini on toisaalta myös pelastanut mut. Kovettanut”,
Minna vastaa.
Markku puistelee päätään.
”Ei se enää pelasta sua. Se latistaa sut.”
Pariskunnan tuttavapiirissä amfetamiini on muodostunut
joillekuille ongelmaksi, toisille ei. Yksi tärkeä raja kulkee
pistämisessä. Minna kertoo olleensa aina tarkka siitä, ettei hänen
seurassaan kukaan muukaan käytä amfetamiinia suonensisäisesti.
”Nyt meidän viihdekäyttäjäkaveripiiristä on tosin yksi aika
kujalla: se on alkanut vetää hihaan ja menettänyt kämppänsä ja
luottotietonsa”, hän sanoo.
Toisaalta harmittomampana pidetty viihdekäyttö voi sekin
johtaa ongelmiin. Yksi Minnan ystävä työskenteli pitkään kokkina
huippuravintoloissa ja nautti säännöllisesti amfetamiinia ”pommina”
eli nielemällä. Hänellä oli vaimo, kolme lasta, omistusasunto ja hieno
katumaasturi. Kerran kokki lainasi autoaan entiselle vankilakundille
ja poliisi pysäytti tämän. Rekisterinumeron perusteella poliisi teki
kotietsinnän kokin perheen asuntoon. Sieltä löytyi kannabiskasveja.
Seuraavaksi ovella olivat lastensuojeluviranomaiset. Sitten tuli
avioero, ja lopulta kokki sai potkut töistään.
”Hän menetti kaiken”, Minna sanoo. ”Ja vaimo ei ollut
huomannut mitään, vaikka mies hääri juhannuksena piripäissään
kesämökillä, niin että joutui nestehukan takia sairaalaan. Eivät
ihmiset tajua, kuinka yleistä se on.”

VIIMEISTÄÄN SILLOIN KUN iltapäivälehtien lööppeihin ilmestyi

tieto Jari Sillanpään huumekärystä, kävi selväksi, että amfetamiinin

30
käyttäjä voi nykyisin olla lähestulkoon kuka vain.
”Ne merkitykset, joita liitämme huumeidenkäyttöön ja -käyttäjiin
ovat vanhaa perua. Todellisuus on moninaistunut niin, että sitä on
hankala tavoittaa vanhoilla kategorisoinneilla”, sanoo dosentti Mikko
Salasuo.
”On myytti, että amfetamiininkäyttö on aina suonensisäistä ja
johtaa väistämättä sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin. Sillanpään
kaltaisten käyttäjien motiiveista on hankala sanoa mitään.”
Oikeus-lehden numerossa 1/2018 THL:n tutkimusprofessori Pekka
Hakkarainen ja neljä muuta tutkijaa arvostelivat lehdistön tarjoilemaa
narratiivia ”arvaamattomista pirinisteistä”.
”Mediassa vallitsee käsitys, että stimulantit lisäävät käyttäjiensä
aggressiivisuutta, mutta kirjallisuudesta tällaisia viitteitä ei löydy.
Esimerkiksi amfetamiinilla ei ole havaittu yhteyttä aggressiivisuuden
runsaaseen esiintymiseen, vaikka sen tiedetään nostavan sydämen
sykettä ja verenpainetta. Ihmisillä amfetamiinin on todettu
aiheuttavan lähinnä paniikkia ja ahdistusta”, tutkijat kirjoittivat.
Toisaalta Suomessa kuitenkin on paljon ihmisiä, joilla
amfetamiininkäyttö on suonensisäistä ja johtaa sosiaalisiin ja
terveydellisiin ongelmiin, pahimmillaan jopa kuolemaan.
Oikeuskemisti Pirkko Kriikku THL:stä kertoo, että viime vuonna
Suomessa tehdyissä oikeustoksikologisissa tutkimuksissa 76 vainajan
elimistöstä löydettiin amfetamiinia ja 35 vainajan elimistöstä
metamfetamiinia. Kuolemat eivät kuitenkaan ole välttämättä
aiheutuneet amfetamiinista tai metamfetamiinista. Amfetamiini ei
aiheuta myrkytyskuolemia läheskään yhtä usein opioidit. Sen sijaan
amfetamiinin käyttö saattaa aiheuttaa rytmihäiriöitä, kohonnutta
verenpainetta, hyperventilaatiota, kouristelua, aivoverenvuotoja ja
suonitukoksia.

31
 Suonensisäisesti nautittuna vaarana ovat myös tartuntataudit,
kuten hepatiitti ja hiv.
Amfetamiinin käyttäjällä on myös kohonnut riski joutua
väkivallan uhriksi.
Vaikka amfetamiinin käyttäjäprofiili on 2010-luvulla merkittävästi
laventunut, käyttäjien joukossa huono-osaiset ihmiset ovat yhä
yliedustettuina. Monet amfetamiinin käyttäjät ovat lähtöisin
perheistä, joissa huono-osaisuus on periytynyt sukupolvelta toiselle.

SOITAN 33-VUOTIAALLE NAISELLE, joka puhuu hyvin

vauhdikkaasti. Hän kertoo käyttäneensä amfetamiinia 14-vuotiaasta
lähtien suonensisäisesti mutta joutuneensa suitsimaan tapojaan
synnynnäisen sydänvian pahennuttua. Nainen valittaa elämänsä
olleen helvetillistä ja kertoo olevansa parhaillaan jossain virastossa
selvittelemässä rästiin jäänyttä sähkölaskuaan. Hän sanoo, ettei luota
toimittajiin, mutta suostuu silti tapaamiseen.
Sovittuna päivänä seison sovitulla bussilaiturilla Helsingin
Herttoniemessä. Naista ei näy. Kymmenen metrin päässä
levottomana hääräävä lähiöpukeutunut pariskunta katselee minua
ja nyökkäilee merkitsevästi toisilleen, luulee kenties siviilipoliisiksi.
Mies ja nainen toimittavat asiansa ja katoavat välähdyksenomaisesti.
Neljännestunnin jälkeen soitan naiselle. Ei vastausta. Lähetän
tekstiviestin, ei vastausta siihenkään.
Ihmisiä elämän moottoritiellä.
Parin päivän kuluttua soitan toiselle naiselle. Pia on
helsinkiläistynyt kajaanilainen ja lähestyy kolmenkymmenen vuoden
ikää. (Hän ei esiinny jutussa nimellään välttyäkseen lisävaikeuksilta.)
Hän on käyttänyt amfetamiinia 15-vuotiaasta lähtien. Siinä iässä hän

32
myös muutti pois kotoa, koska ei tullut toimeen isäpuolensa kanssa.
Pia asusteli kavereidensa nurkissa kolme vuotta ja oppi käyttämään
aineita: pillereitä, pilveä, amfetamiinia. Nopeasti hän siirtyi
suonensisäiseen käyttöön. Rahaa aineisiin hän hankki näpistelemällä
ja varastelemalla.
19-vuotiaana Pia tuli raskaaksi ja oman kertomansa mukaan
lopetti kaikkien aineiden käytön kuin seinään.
”Neljä vuotta olin lapsen kanssa kotona enkä käyttänyt mitään”,
hän sanoo puhelimessa. ”Lopulta kuitenkin koukutin itseni
Subutexiin. Sen jälkeen lapsi otettiin huostaan ja minulla alkoi
alamäki ja aloin taas vetää poretta.”
Amfetamiinia käytettyään Pia on valvonut pisimmillään viikon
putkeen. Valvominen tekee hänestä vainoharhaisen ja äkkipikaisen.
Hän on käyttäytynyt monta kertaa väkivaltaisesti.
”On tullut hakattua ihmisiä ihan joistain nolla-asioista. Jos mulle
tai kaverilleni on oltu velkaa, olen käyttäytynyt aggressiivisesti.”
Pian rakkaus amfetamiiniin on kuitenkin vuosien varrella
kylmennyt. Hän ei kertomansa mukaan saa aineesta enää samanlaisia
olotiloja ja haluaisi siitä kokonaan eroon. Hän sanoo käyttävänsä
amfetamiinia enää todella harvoin. Sen sijaan hän käyttää
katukaupasta hankkimaansa korvaushoitolääkettä buprenorfiinia.
Buprenorfiini kuuluu opioideihin, ja sitä on korvaushoitoon
tarkoitetuissa Subutex- ja Subuxone-tableteissa sekä kipulääke
Temgesicissä.
Pian päihdecocktail on tavanomainen: Suomessa monet
amfetamiiniongelmaiset käyttävät myös muita huumeita, esimerkiksi
opioideja tai kannabista. Buprenorfiininsa Pia ostaa kadulta, mutta
tulevaisuudessa hän voi saada sitä laillisesti, sillä hän on parhaillaan
korvaushoidon arvioinnissa. Opioidiriippuvaisten hoidossa

33
korvaushoitolääkkeiden on havaittu olevan tehokkaita, etenkin
psykososiaaliseen hoitoon yhdistettynä.
Pelkästään amfetamiinia käyttäville korvaushoitoa ei ole tarjolla,
koska amfetamiiniriippuvuuden hoitoon ei ole löydetty toimivaa
lääkettä. Tarjolla on lähinnä psykososiaalista hoitoa esimerkiksi
A-klinikoilla.

SUOMALAISTEN INTO amfetamiiniin käyttöön ei osoita

minkäänlaisia laantumisen merkkejä. Euroopan unionin
huumeviraston EMCDDA:n kesäkuussa julkaiseman tutkimuksen
mukaan 2,4 prosenttia 15–34-vuotiaista suomalaisista oli käyttänyt
viimeksi kuluneen vuoden aikana amfetamiinia. Luku on EU:n
kolmanneksi suurin Hollannin ja Viron jälkeen. Myös ekstaasin
käyttö oli Suomessa keskimääräistä yleisempää.
Ekstaasi ja amfetamiini ovatkin vaikutuksiltaan lähellä toisiaan.
Silti niiden imagot ovat tyystin erilaiset, ja moni ekstaasin käyttäjä
haluaa pysyä kaukana amfetamiinia käyttävistä.
”Ero liittyy paljon merkityksiin: toisen katsotaan nostattavan
rakkaudellista olotilaa ja toisen ei. Silti molemmat ovat stimulantteja,
joten perusvaikutus on pohjimmiltaan sama”, sanoo THL:n
tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen.
Kaikki käyttäjät eivät erottele aineita näin hienosyisesti.
”Huono-osaisuudessa ei ole sosiaalisen merkitysmaailman
kannalta niin paljon väliä, mitä ainetta käytetään. Tärkeintä on, että
on jotain alkoholin seuraksi”, dosentti Salasuo sanoo.
Hän palaa vielä Euroopan maiden huumetilastoihin. Tällä
vuosikymmenellä Etelä-Euroopan maissa on havaittu kiinnostava
ilmiö: siellä on alettu käyttää huumeiden rinnalla enemmän alkoholia.

34
 ”Eurooppalainen kulttuuri on siis yhtenäistynyt: vauhti on
lähentänyt itää ja länttä”, Salasuo sanoo.
Hänen mielestään oli suomalaisen yhteiskunnan onni, että
tällä kovien huumeiden kuninkaaksi sattui valikoitumaan juuri
amfetamiini eikä Länsi-Euroopassa suosittu heroiini.
”Jos Suomi olisi integroitunut länsimaiseen heroiinikulttuuriin,
huumetilanne olisi pahempi ja koko skene aivan toisennäköinen.
Heroiinin vetäminen vaatii huomattavasti kovempaa autostereoiden
pöllimistä.”
Esitin Salasuon ajatelman Jari Aarniolle, kun haastattelin häntä
Vantaan vankilassa. Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö oli eri
mieltä kuin Salasuo.
”Heroinisti on passiivinen ja jää tuoliin jököttämään”, Aarnio
sanoi. ”Pirinisti nousee tuolista ja lähtee rötöstelemään.”

Janin, Markun, Minnan ja Pian nimet on muutettu heidän yksityisyytensä

suojelemiseksi.

35
PERTTU HÄKKINEN (s.1979) on filosofian maisteri ja vapaa toimittaja. Häkkinen
on kirjoittanut tietokirjoja ja työskennellyt muun muassa Helsingin Sanomille,
Yleisradiolle ja BBC:lle.

Long Play julkaisee perusteellista tutkivaa journalismia, hyvin kirjoitettuja

reportaaseja ja kiinnostavia henkilökuvia. www.longplay.fi

36