SÄDEHOIDON

ANNOSSUUNNITTELU
Tuomas Vuokko
Röntgenhoitaja, FM(fysiikka)
 SISÄLTÖ
• Sädehoidon perusteet annossuunnittelun näkökulmasta
• Sädehoitolaitteista
• Annoslaskennan peruskäsitteet
• Röntgenhoitaja annossuunnittelussa
• Rakenteiden piirtäminen
• Hoitokohteet ja workflow
• Tarkemmin pienryhmissä
• Sanastoa ja käsitteitä
 SÄDEHOITO

• Sädehoidon tavoitteena on tuottaa kasvaimeen riittävä sädeannos toivotun terapeuttisen tehon

saavuttamiseksi, mutta kuitenkin siten, että hoidon sivuvaikutukset pysyvät mahdollisimman vähäisinä ja
ainakin hyväksyttävällä tasolla.
• Sädehoidon suunnittelussa joudutaan ottamaan huomioon sekä terapeuttisen tehon kasvaimeen
tuottava annostaso että normaalikudosten kestokyvyn toleranssirajat, koska kasvainvasteen tuottavan
annoksen ja normaalikudoksen ei-toivottuja sivuvaikutuksia aiheuttavan annoksen välinen marginaali on
yleensä kapea.
• Annosvastekäyrät, eli kudos- tai kasvainvasteen todennäköisyydet annoksen funktiona, ovat tyypillisesti
jyrkkiä, mikä johtaa siihen, että hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa on noudatettava suurta tarkkuutta.
• Tarkkuusvaatimus koskee sekä kohteeseen tuotetun annoksen tarkkuutta, että sädekeilan muotoilun ja
kohdistuksen tarkkuutta
 LAITTEIDEN KEHITYS
• Lineaarikiihdyttimien käyttöönotto ja tekninen kehitys
· sädekeilan ominaisuuksien optimointi: tunkeutumissyvyys, annosnopeus, isosentrinen laitekonstruktio
(1960-luvulta alkaen)
· sädekeilan stabiilisuus ja luotettava dosimetria (1970-luvulta alkaen)
· erilaisten lisälaitteiden integroiminen, mm. kuvauslaitteet ja moniliuskarajain (1990-luvulta alkaen)
• Kolmiulotteisen leikekuvatiedon hyödyntäminen hoidon suunnittelussa
· tietokonetomografian (TT) tarkka geometrinen tieto ja kudostiheystieto (1980-luvulta alkaen)
· magneettikuvauksen (MK) tuottama erinomainen kontrasti (1990-luvulta alkaen)
• Tietokonepohjainen kolmiulotteinen annossuunnittelu ja –laskenta
· kenttäjärjestelyn optimointi yksilöllisen anatomian mukaisesti (1980-luvulta alkaen: TT, 3-ulotteinen
annossuunnittelu)
· annoslaskennan parantunut tarkkuus (1980-luvulta alkaen)
· entistä fysikaalisemmat annoslaskentamenetelmät
 LAITTEIDEN KEHITYS
• Hoidon kohdistusmenetelmien kehitys
· yksilöllinen fiksaatio (1980-luvulta alkaen)
· simulaattorit (1970-luvulta alkaen) ja TT-simulaattorit (1990luvulta alkaen)
· digitaaliset konekuvauslaitteet, kuvantaohjaus (1990-2000 – luvulta alkaen)
· stereotaktinen menetelmä sädehoidossa (1990-luvulta alkaen)
· hoidonaikaisen liikkeen hallinta (2010-luvulla)
• Sädekeilan muokkausmenetelmien kehitys
· kenttien muotoilu suojilla (1960-luvulta alkaen) ja moniliuskarajaimella (1990-
luvulta alkaen) sekä moniliuskarajaimen dynamiikka (2000-luvulla)
 SÄTEILYBIOLOGIA LYHYESTI
SÄDEHOIDON KANNALTA
• Oletetaan tuman DNA solun ainoaksi rakenteeksi joka voi vaurioitua säteilyssä.
• DNA on kaksoiskierteinen molekyyli, ja korjausmekanismien takia geneettinen tieto
tallentuu kaksinkertaisena.
• Kun säteily osuu DNA:han, solu tuhoutuu jos geneettiseen informaatioon saadaan
aikaan korjaamaton vaurio
• Näin käy kun osumatyyppi on
•1. Letaali - Molemmat DNA:n kaksoiskierteen säikeet katkeavat samanaikaisesti
•2. Subletaali – toinen säikeistä katkeaa. Jos kuitenkin ajallisesti ja paikallisesti kaksi
vauriota syntyy riittävän lähelle toisiaan, ne muodostavat yhdessä letaalin vaurion.

•Subletaaleista vaurioista palautuminen on kudoskohtaista

• BED – biologisesti efektiivinen annos (biologically effective dose) Yksikkö Gy
Fraktioinnista riippumaton annoskäsite
 KUDOKSEN SÄTEILYHERKKYYS

• Oletetaan kolme yhtä nopeasti

kasvavaa kasvainta A, B, C.
Kasvain A ja B ovat yhtä
sädeherkkiä ja kasvain C ei niin
sädeherkkä.
• Sädehoito osuu kasvaimeen A ja
C yhtä tarkasti, jolloin kaikki
syöpäsolut ovat hoidon
vaikutuspiirissä. Kasvaimen b
hoidonsuunnittelu on jostakin
syystä epäonnistunut ja 0.1 %
kasvainsoluista ei ole
sädehoidon vaikutuspiirissä
kasvaimessa B.
• hoito hävittää kasvaimen A
• kasvain B uusiutuu nopeasti,
koska kantasoluja jäi runsaasti
kohdealueen ulkopuolelle
• kasvain C häviää väliaikaisesti,
koska se jää joksikin aikaa
diagnostisen kuvantamisen
erotuskykyrajan alapuolelle.
Kasvain uusiutuu kuitenkin jonkin
ajan kuluttua, kun
solunjakautuminen tuottaa
tarpeeksi uusia soluja ja kasvain
kasvaa kuvantamisen
erotuskykyrajaa suuremmaksi.
 TERVEET KUDOKSET
• Jos kasvain ja sen ominaisuudet olisivat ainoat asiat, jotka sädehoidon
suunnittelussa jouduttaisiin ottamaan huomioon, sädehoito olisi helppoa ja
onnistuisi aina. Antamalla vain tarpeeksi suuri sädeannos, kasvain kuin
kasvain saataisiin tuhottua.
• Käytännössä hoidon toteutuksessa on aina otettava huomioon hoitokohteen
läheisyydessä olevat terveet kudokset ja niiden kestokyky säteilylle, ns.
”toleranssi” (Liite lopussa suuntaa-antaville arvoille)
• Normaalikudosten sivuvaikutukset riippuvat sädetetyn tilavuusosuuden lisäksi
annosjakauman sijoittumisesta kudoksen anatomiaan -> elimet eivät ole
homogeenisia, vaan niissä on erilaisia alueita. Lisäksi vaikutusta on
sädehoidon fraktioinnilla ja potilaskohtaisilla ominaisuuksilla, kuten
sädeherkkyydellä.
 HOITOPOLKU SÄDEHOIDOSSA
• Hoitopäätös (Lääkäri)
• Hoitoasennon varmistaminen (Lääkäri, Röntgenhoitaja)
• Kuvantaminen annossuunnittelua varten (TT, MRI)(RH)
• Annossuunnittelu
•Rakenteiden piirto (RH)
•Tarvittaessa kuvafuusiointi vanhoista, diagnostisista tai MRI kuvista (RH)
•Kohdealueen määritys (GTV, CTV, PTV) (Lääkäri)
•Suunnitelman teko (Koneen fyysikko, RH)
•Suunnitelman hyväksyntä ( Lääkäri)
• Hoidon toteutus (RH)
• Potilaan seuranta (RH, Lääkäri, Terveyskeskus)
RAKENTEIDEN PIIRTÄMINEN
 ANNOSSUUNNITTELUN KRITEERIT
• 1. Kohdealueelle saadaan haluttu (lääkärin määräämä) annos
• 2. Kohdealueen annosjakauma on niin tasainen kuin mahdollista
• pyritään aina mahdollisimman tasaiseen annosjakaumaan esim. sallittu 10 %
epätasaisuus tarkoittaa, että minimiannos on > 95 % ja maksimiannos < 105
% hoitoannoksesta (100%).
• 3. Kriittisten normaalikudosten annokset ovat niin alhaiset kuin mahdollista ja
ainakin hyväksyttyjen rajojen alapuolella

• 4. Potilaan saama integraaliannos on niin pieni kuin mahdollista

• 5. Hoito on teknisesti mahdollinen toteuttaa ja niin yksinkertainen kuin
mahdollista
 VÄHÄN
FYSIIKKAA
• Nimellisenergialtaan 6 MV ja pinta-
alaltaan 10*10 cm olevan
fotonikentän suhteellinen syväannos.
SSD = 100 cm.
•Annosmaksimi ei ole aivan pinnassa,
vaan n. 0.5 – 4 cm syvyydessä
kudoksessa. Annosmaksimisyvyys
kasvaa keilan energian funktiona.
Annosmaksimin paikka on seurausta
fotonien primäärivuorovaikutuksissa
sironneiden elektronien energia- ja
suuntajakaumasta. Pinnan ja
annosmaksimin välistä aluetta
kutsutaan kasvu- tai build-up -alueeksi.
• Annosmaksimia syvemmällä
syväannos vähenee monotonisesti.
Käyrän muoto riippuu fotonilähteen
etäisyydestä sekä fotonien
absorptiosta ja sironnasta väliaineessa.
Absorptio ja sironta ovat keilan
energian funktioita. Energia
spesifioidaan syväannoskäyrän avulla.
• Eri säteilylajien
syväannoskäyriä
• 6 MV:n 10*10 cm fotonikentän isodoosit (90, 80,…, 10 %) SSD:llä
100 cm sekä vastaavan kentän 90, 80, 50 ja 10 %:n
dekrementtikäyrät. Kentän keskipiste on origossa ja keilan suunta
alhaalta ylös. Huom! Mittakaava (yksiköt cm) x- ja z-suunnissa ei
ole sama.
 ANNOSSUUNNITTELU
• ICRU 50 – Raportin mukaiset kohdealueet (täydennetty
raporteilla 62 ja 83)
1. Kasvain- tai tuumorialue (GTV) = gross tumour volume
GTV sisältää kaiken jollakin kuvausmodaliteetilla näkyvän tai
palpoitavan kasvaimen. GTV:n koko on riippuvainen
käytetystä menetelmästä, mutta sen määrittely erillisenä
alueena on perusteltua, koska koko GTV:n täytyy saada
riittävä annos - hoidon tehoa arvioidaan GTV:n perusteella

2. Kliininen kohdealue (CTV) = clinical target volume

CTV on tilavuus, joka sisältää GTV:n sekä sitä ympäröivän
todennäköisen subkliinisen (kuvantamismenetelmillä
näkymättömän, mikroskooppisen) syövänkasvun sekä
kohdealueeseen sisällytettävät syövän todennäköiset
leviämistiet (esim. alueelliset imusolmukkeet). Tällöin
ajatellaan, että syöpäsolujen tiheys on suuri GTV:n reunan
lähellä ja pienenee kauemmas mentäessä.
 ANNOSSUUNNITTELU
3. Annossuunnittelun kohdealue (PTV) =
planning target volume
Geometrinen käsite, joka on määritelty asianmukaisen
kenttäjärjestelyn löytämiseksi eli fysikaalisen annossuunnittelun
toteuttamiseksi. Se sisältää CTV:hen lisätyn marginaalin, jonka on
määrä ottaa huomioon nettoefekti potilaan
asetteluepätarkkuudesta, hoitolaitteen ja simuloinnin
geometrisesta tarkkuudesta ja elinten liikkeestä potilaan sisällä.
4. Hoidettu alue (= treated volume)
Hoidettu alue käsittää sädehoitolääkärin valitseman isodoosin
(ks. luku 3.1) sisään jäävän alueen. Valittu isodoosi edustaa
hoidon kannalta merkityksellistä annosta ja se ei ole yleensä
sama kuin hoitoannos. Hoidetun alueen voi rajata esim. 95
%:n isodoosi, kun 100 % vastaa valitun referenssipisteen
annosta = hoitoannosta.
5. Sädetetty alue (= irradiated volume)
Sädetetty alue saa normaalikudoksen toleranssin kannalta
merkittävän annoksen.
 ANNOSSUUNNITTELU
• Hoitoannos = lääkärin määräämä annos (prescribed dose)
• Referenssipisteen annos = ref D (reference dose, ICRU 50) /
Dmed (ICRU 83)
• Maksimiannos = Dmax (maximum dose, ICRU 50) / D2
(ICRU 83)
•Maksimiksi katsotaan kooltaan väh. 15mm oleva alue
• Minimiannos = Dmin (minimum dose, ICRU 50) / D98 (ICRU
83)
•Uusimmassa raportissa (83) suositellaan minimiannos
korvattavaksi parametrilla D98, eli 98%:n osuuden PTV-
tilavuudesta kattava annos.
• Keskimääräinen annos = Dmean (mean dose)
• ”Kuumat pisteet” (”hot spots”)
•Alue, joka on PTV:n ulkopuolella, mutta saa yli 100 % PTV:n
referenssipisteen annoksesta. Kuten maksimiannoksen
tapauksessa, halkaisijaltaan vain yli 15 mm alue katsotaan
merkittäväksi.
 ANNOSSUUNNITTELU
• Vaatimus PTV:n annosjakauman tasaisuudelle asetetaan
ICRU 50:ssä seuraavasti
• Dmax pienempi tai yhtäsuuri kuin 1.07 x Dref
• Dmin suurempi tai yhtäsuuri kuin 0.95 x Dref

• Suurin osa, noin 90% annossuunnitelmista on muutamien

perustekniikoiden erilaisia variaatioita potilaskohtaisesti
sovitettuina.
• Kliininen annossuunnittelutaito kehittyy vähitellen
suunnittelutyön ohessa.
Annoslaskenta graafisella menetelmällä oikeaan rintaan
kahden vastakkaisen kentän tapauksessa. Vasemmalla
jakauman siirto isodoosikäyristä, oikealla muodostuneet
summa-isodoosit.
 SANASTOA JA KÄSITTEITÄ
• Annossuunnitelma
(Edelleen yleensä paperinen) tuloste toteutettavan hoidon kenttäjärjestelystä. Sisältää hoitokenttien asettelussa
tarvittavat parametrit, hoitokoneannokset, suhteellisen annosjakauman edustavassa leikkeessä kohdealueen
keskeltä, mahdollisesti muitakin tasoja eri korkeuksilta tai projektiosuunnissa, summajakauman jne.

• Bolus
Likimain kudosta vastaavasta materiaalista valmistettu levy tai matto, joka asetetaan säteilykentän alueelle ihon
pinnalle. B:n tarkoituksena on nostaa pinta-annosta tai pienentää syväannosta (varsinkin elektronikentissä).
Tyypillisiä B-materiaaleja ovat erilaiset kudosekvivalentit geelit, mehiläisvaha, kostutettu kangas jne.
• Divergenssi
Ilmiö, jolla sädehoidossa tarkoitetaan kenttäkoon kasvua mentäessä kauemmas fokuksesta.
• DRR
Digitaalisesti rekonstruoitu röntgenkuva (digitally reconstructed radiograph). Tavallisesti TT-pakasta hoitokentän
geometriassa tuotettu samasta suuunasta otettua röntgenkuvaa geometrisesti ja kontrastiltaan vastaava
kuva.
• Elektronisäteily
Lineaarikiihdyttimessä kiihdytetyt elektronit ohjataan sirontafolioiden läpi potilaaseen. E. soveltuu pinnallisten
kasvainten hoitoon, koska sen läpitunkevuus fotonisäteilyyn verrattuna on huono, ks. syväannoskäyrä. Koska E. on
likimain monoenergista, voidaan puhua esim. 6 MeV:n säteilystä (vrt. esim. 6 MV:n fotonisäteily = jarrutussäteily)
 SANASTOA JA KÄSITTEITÄ
• FAD Focus to axis distance
Fokus-akselietäisyys = etäisyys fokuksesta isosentriin, tavallisesti 100 cm.
• FFD Focus to film distance
Fokus-filmietäisyys = filmin/kuvadetektorin etäisyys fokuksesta. FFD määrää kuvan
suurennuksen.
• Fiksaatio
Eri menetelmiä, joilla pyritään varmistamaan potilaan liikkumattomuus
suunnittelukuvauksen, simuloinnin sekä hoitojen aikana. Mm. potilaskohtaiset maskit,
muotit, tyhjiötyynyt ja yleiskäyttöiset vakiotyynyt, hiekkapussit jne.
• Fokus
Piste, josta säteily hoitokoneessa tai simulaattorissa emittoituu. Geometrisessä mielessä
ei kyseessä tietenkään ole ”piste” vaan muutaman mm:n kokoinen levy. Koska säteily
alkaa hajaantua etäisyyden kasvaessa F:sta, säteilykeilasta tulee kartiomainen (=>
divergenssi).
 SANASTOA JA KÄSITTEITÄ
• Fotonisäteily
Lineaarikiihdyttimessä kiihdytetyt elektronit törmäytetään kohtioon (target), jossa niiden energia muuttuu osittain
sähkömagneettiseksi jarrutussäteilyksi = fotoneiksi. Sädehoidossa käytetyn F:n tuottamiseksi elektronit kiihdytetään yleensä 4 – 25
MeV:n energioihin. Jarrutussäteily sisältää energioita lähes nollasta kiihdytysenergiaan saakka = jatkuva säteilyspektri. Sen vuoksi
ei puhuta ”6 MeV:n fotoneista” vaan 6 MV:n fotoneista, koska mukana on energioita 0 – 6 MeV. F. on läpitunkevampaa kuin
elektronisäteily ja sitä käytetään sekä pinnan lähellä että syvällä kehossa sijaitsevien kohteiden hoidossa (=> syväannoskäyrä).
• Gray (Gy)
Absorboituneen annoksen mittayksikkö. Ionisoituneesta säteilystä absorboitunut 1 Joulen energia 1 kilogramman massaa kohti:
1 Gy = 1 J/kg. Ennen käytettiin yksikköä rad: 1 rad = 1 cGy = 0.01 Gy.
• Hoitopöytä
Isosentrisesti kiinnitetty pöytälevy, jolle potilas sijoitetaan hoidon ajaksi. H. liikkuu kolmessa kohtisuorassa suunnassa: lateraali,
longitudi ja korkeus, sekä pyörii akselinsa ympäri n. puoli kierrosta. H:n pyörimisakseli kulkee isosentrin kautta. Pöytälevy on suora
ja hoitopöytään voidaan kiinnittää erilaisia apuvälineitä fiksaatiota varten, mm. käsiteline ja stereotaktista hoitoa varten
tarvittavat telineet.
• Intensiteettimuokattu sädehoito, intensiteettimoduloitu sädehoito, IMRT (intensity modulated radiotherapy)
Sädehoitoa, jossa kenttien intensiteettiä muokataan kaksiulotteisesti. Useimmiten IMRT toteutetaan moniliuskarajaimen
dynaamisella toiminnalla. IMRT:hen liittyy käytännössä aina annossuunnitelman automaattinen optimointi.
• Isodoosi (tasa-annoskäyrä)
Käyrä, joka saadaan, kun yhdistetään viivalla saman annoksen saavat pisteet. (=>) Annossuunnitelmassa tulee olla edustavat
I:t kohdealueen annostasaisuuden kuvaamiseksi, sekä mm. kriittisten elinten maksimiannoksia kuvaavia I:ja.
 SANASTOA JA KÄSITTEITÄ
• Jälkilatauslaite
Sisäisessä sädehoidossa (brakyterapia) käytetty laite, jossa radioaktiiviset lähteet ohjataan
kauko-ohjauksella yleensä toisessa huoneessa olevasta ohjausyksiköstä käsin hoitokatetreihin.
Tyhjät katetrit on asetettu potilaaseen edeltävässä toimenpiteessä, jossa ei siis ole ”säteileviä”
työvaiheita. Ennen hoitoa on voitu myös ottaa annoslaskentaa varten tarvittavia röntgenkuvia,
joiden ajaksi katetreihin laitetaan säteilylähteitä simuloivat merkkilangat. J. -tekniikkaa käyttäen
henkilökunta välttyy säteilyaltistukselta.
• Kanturi (gantry)
Hoitolaitteen liikkuva osa. Kanturikulma (gantrykulma) määrittelee säteilyn tulosuunnan
potilaaseen yhdessä pöytärotaation kanssa.
• Keilanäkymä, Beam’s eye view, BEV
K:ssa kuvataan kolmiulotteista leikekuvatietoa hyväksikäyttäen potilaan anatomiset rakenteet,
mm. kriittiset elimet ja kohdealue, sellaisina, kuin ne näkyvät kentän tulosuunnassa fokuksesta
katsottuna. Samaan kuvaan heijastetaan myös kentän reunat ja mahdolliset suojaukset, jolloin
esim. suojan osuvuutta voi kätevästi arvioida joko annossuunnittelun työaseman kuvaputkella
tai, jos K. on tulostettu oikealla suurennuksella paperille, sijoittamalla K. ja simulaattorin
kenttäkuvafilmi päällekkäin. Suurennus on oikea kun kenttäkuvafilmin (=>) FFD ja K:n
tulosetäisyys ovat samat. K. on kolmiulotteisen suunnittelun tärkeä apuväline.
 SANASTOA JA KÄSITTEITÄ
• Keilanrajain, kollimaattori, kaihdin, ”blenda”
Mekaaninen rakenne hoitokoneessa, jolla rajataan hoitokentän alue. Koostuu kohtisuoraan portaattomasti liikuteltavista n. 80-100 mm paksuista
lyijy/volframi/teräs –levyistä, jotka määrittelevät kentän leveyden ja korkeuden (suorakulmainen kollimaattori). Rajaimia voi liikutella toisistaan
riippumattomasti: asymmetrinen = epäsymmetrinen kollimaattori, ja uusissa laitteissa keilanrajain koostuu useasta vierekkäisestä liuskasta, joita voi
liikutella toisistaan riippumatta ja tuottaa epäsäännöllisen muotoisia kenttiä: moniliuskakollimaattori, MLC.
• Kenttä
Säteilykenttä määritellään säteilyn annosjakauman avulla: kentän reuna sijaitsee paikassa, jossa on 50 % annoksesta normitettuna annokseen
samalla syvyydellä kentän keskiakselilla. Kentän reuna yhtyy varsin tarkasti fokuksesta rajaimien (kollimaattorin leuat) kautta piirretyn säteen jatkeen
kanssa fotonikentissä, mutta elektronikentissä ero voi olla suurikin. Ulkoisen sädehoidon annossuunnitelmassa on yksi tai useampia kenttiä.
• Kenttäkuva
Perinteisessä simulaattorissa otettu kuva hoitokentästä. K. otetaan hoitotilanteen geometriassa, joten kuvassa näkyvät anatomiset rakenteet
kuvautuvat hoitotilanteen mukaisesti. Nykyisin K:ta vastaa useimmiten laskennallisesti tuotettu => DRR.
• Kiila
Säteilykenttään sijoitettava tavallisesti teräksestä tai lyijystä valmistettu metallikappale, jolla säteilykenttään tuotetaan vakiosyvyydessä vaihteleva
annos, ts. kentän toisessa reunassa (kiilan terävän pään puolella) on suurempi annos, ja annos pienenee jokseenkin tasaisesti toista reunaa kohti.
Yksittäiskentän annosjakaumassa tämä näkyy (=>) isodoosien kaltevuutena, jonka perusteella määritellään ns. kiilakulma = kulma, jonka 50 %:n
isodoosi (tai vaihtoehtoisesti isodoosi 10 cm:n syvyydessä) tekee kentän keskiakselia vastaan kohtisuoran tason kanssa. K:t ovat yleiskäyttöisiä, ts.
niitä ei valmisteta potilaskohtaisesti. Tyypillisesti hoitokoneessa on esim. 15 (loivin), 30, 45 ja 60 (jyrkin) asteen K:t. Avokenttää voidaan siis luonnehtia
”0 asteen K:ksi”. K:lla tasoitetaan paksuuseroista johtuvaa epätasaista annosjakaumaa ja niitä käytetään samassa tarkoituksessa tilanteissa, joissa
kaksi tai useampia kenttiä leikkaa toisensa viistosti. Moottorikiila tarkoittaa teknistä ratkaisua, jossa hotiokoneessa on vain yksi K. (esim. 60 astetta),
jota liikutellaan moottorin avulla sädetyksen aikana. Yhdistämällä sopivasti painottaen avokenttä ja 60 asteen K-kenttä, voidaan tuottaa
mielivaltainen K-kenttä välillä 0-60 astetta. Dynaaminen K. tarkoittaa ratkaisua, jossa hoitokoneen yksittäistä keilanrajaimen leukaa siirretään
tietokoneohjatusti sädetyksen aikana ja tuotetaan tällä tavalla kentän eri osiin erilainen annos. Jos vain yhtä rajainta liikutellaan kerrallaan,
annosjakauma saadaan vastaamaan kiinteän K:n annosjakaumaa, josta nimi.
 SANASTOA JA KÄSITTEITÄ
• Kohdealue (”target”)
•Lääkärin määräämä alue, johon tavoiteannos halutaan kohdentaa. ICRU 50 –raportissa määritellään kolme
eritasoista kohdealuetta:
• GTV (= gross tumor volume, tuumorialue), joka tarkoittaa jollakin kuvausmodaliteetilla näkyvää tai esim. palpoitavaa
syöpäkasvainta.
• CTV (= clinical target volume, kliininen kohdealue), jossa edellisen lisäksi rajataan todennäköinen subkliininen kasvu
sekä ne leviämistiet, jotka halutaan sisällyttää kohdealueeseen.
• PTV (= planning target volume, annossunnittelun kohdealue), jossa CTV:n ympärille lisätään elinten liikkeestä ja
asetteluepätarkkuudesta koostuva marginaali. PTV on (fysikaalisen) annossuunnittelun lähtökohta ja sen ympärille ei
lisätä enää muuta marginaalia, kuin mitä kentän reunan (=>) penumbra vaatii. Tuottamalla PTV:n kattava
annosjakauma taataan se, että CTV:n sisältämä kliininen tai subkliininen tauti saa halutun annoksen.
• Kompensaatiofiltteri, kompensaattori
Säteilykentän intensiteettijakaumaa muotoileva suodatin, joka asetetaan hoitokoneessa esim. kiilan paikalle. K.
valmistetaan esim. tina-parafiiniseoksesta, messingistä, alumiinista tms. potilaskohtaisesti leikekuvatiedon perusteella.
K:lla voidaan tasoittaa paksuuseroista tai kudostiheyden epähomogeenisuudesta johtuvaa annosepätasaisuutta, tai
sillä voidaan tuottaa myös tarkoituksella epätasainen annosjakauma.
• Konekuvaus
Kuvaus, joka tehdään sädehoitolaitteen tuottamalla (fotoni-)säteilyllä. Ilmaisimena käytetään filmiä tai nykyisin
yleisemmin elektronista, suoraan digitaalisen kuvan tuottavaa detektoria (esim. amorfinen pii). Konekuvassa näkyy
hoitokentän geometria suhteessa potilaan anatomiaan sellaisena, kuin se sädehoidossa toteutuu. Johtuen
konekuvauksessa tyypillisesti käytetyn säteilyn korkeasta energiasta diagnostiseen röntgenkuvaukseen verrattuna,
konekuvan laatu on diagnostista röntgenkuvaa huonompi.
 SANASTOA JA KÄSITTEITÄ
• Konformaalinen sädehoito
Sädehoitoa, jossa annosjakauma mukailee hoitokohteen muotoa tarkasti. Edellyttää 3-Dkuvantamista ja –annossuunnittelua, tarkkaa potilasfiksaatiota ja kenttien
muotoilua. Yleensä > 2 hoitokenttää.
• Lineaarikiihdytin
Nykyisin yleisin ulkoisen sädehoidon laite. Elektronit kiihdytetään lineaarisesti = suoralla radalla käyttäen mikroaaltokenttää ja suunnataan erilaisten
ohjausmagneettien avulla kohtioon (target), jolloin saadaan jarrutussäteilyä, tai ohjataan elektronisäteily sirontafolioiden läpi potilaaseen. Muita ulkoisen sädehoidon
kiihdyttimiä ovat mm. betatronit (jääneet pois käytöstä) tai mikrotronit (harvinaisia). Kobolttikanuuna (kobolttihoitolaite) ei ole kiihdytin, vaan säteily syntyy
radioaktiivisen Co-60-isotoopin hajotessa. Pinnallisten kohteiden hoidossa käytetään edelleen joskus röntgenhoitokonetta, jossa säteilylähteenä on röntgenputki.
• Monitoriyksikkö, MU
Lineaarikiihdyttimen sisäinen annosmonitorikammion herkkyyttä kuvaava yksikkö, jonka vastaavuus Gy-yksikköihin annosjakauman normituspisteessä annetaan
annostaulukon avulla. Riippuu säteilylajista, energiasta, kenttäkoosta, kiilasta jne. Hoitoannos annostellaan MU-yksikköinä, jotka lasketaan
annossuunnittelujärjestelmällä tai käsin käyttäen apuna annostaulukkoa.
• Penumbra, puolivarjo
Koska säteily ei todellisuudessa lähde aivan pistemäisestä fokuksesta, kenttä reunustaa alue, johon fokus näkyy osittain. Tämän vuoksi annosjakauma ei leikkaudu
aivan terävästi kentän reunassa, vaan havaitaan siirtymäalue kentän sisäosien täydestä annoksesta kentän ulkopuolella tai suojan takana transmissiosta johtuvaan
pieneen annokseen. Myös säteilyn sironta kudoksessa kasvatta p:a, ja käytännössä p:n laajuus (20-80%) on n. 6-10 mm. P. riippuu kenttäkoosta, syvyydestä,
energiasta, säteilylajista jne.
• SAD source to axis distance
Lähde-isosentri –etäisyys. Etäisyys fokuksesta (”lähde” ) isosentriin, tavallisesti 100 cm.
• Simulaattori
Laite, jolla varmistetaan kenttien lokalisaation annossuunnittelun jälkeen. Käytetään joskus myös ennen leikekuvapohjaista annossuunnittelua tai sen asemasta, jos kentät asetellaan
anatomisten (luisten) maamerkkien perusteella (”ristikkokuvaus”). Simulaattorin geometriset mitat vastaavat tarkalleen hoitokoneita, mutta säteilylähteen tilalla on röntgenputki,
jolla otetaan tavallisia röntgenkuvia, ns. kenttäkuvia. Perinteisen simulaattorin tilalla käytetään nykyisin usein (=>) TT-simulaattoria.

• SSD source to skin distance

Lähde-iho –etäisyys. Etäisyys fokuksesta (”lähde”) iholle. Jos kyseessä on vakio-SSD – hoito, tämä etäisyys on kaikissa kentissä sama, tavallisesti 100 cm. Isosentrisessä hoidossa kenttien
ihoetäisyys vaihtelee.
 SANASTOA JA KÄSITTEITÄ
• Stereotaktinen sädehoito
Sädehoitoa, joka kohdistetaan pelkästään potilaan ulkoista koordinaatistoa hyödyntäen. Yleensä pään alueella käytetään ns. stereotaktista
kehystä (frame). Vartalon alueella on erilaisia ratkaisuja, kuten vartalokehys ja ns. kehyksetön (frameless) stereotaksia.
• Suoja
Lyijystä tai matalassa lämpötilassa sulavasta suojametallista (Woodin metalli, Lipowitzin metalli) valmistettu kappale, jolla voidaan muotoilla
säteilykenttää. Suoja sijoitetaan hoitokoneessa ns. varjotarjottimelle, jossa se saadaan toistetusti samaan paikkaan jokaisella hoitokerralla.
Fotonikenttien suojat ova säteilyn läpitunkevuudesta johtuen paksuja, 80-100 mm lyijyä tai Lipowitzin metallia, elektronikentissä riittää n. 20 mm
suojapaksuus. Suojien tarvetta fotonikentissä on vähentänyt voimakkaasti uusien lineaarikiihdyttimien varustaminen MLC:lla.
• Syväannoskäyrä
Graafinen esitys annos syvyyden funktiona, jolla kuvataan säteilyn vaimenemista kudoksessa tai vedessä. Syväannoskäyrät normitetaan yleensä
annosmaksimiin = 100%. Tällöin annosmaksimia syvemmällä tai pinnemmassa on pienempiä %-lukuja. Kudosepähomogeenisuudet vaikuttavat
huomattavasti S:än.
• Tubus, Elektronitubus, Applikaattori
Hoitokoneeseen kiinnitettävä lisälaite, jolla rajataan elektronikentän kenttäkoko. Elektronien suuremmmasta sivuttaissironnasta johtuem kaukana
potilaasta olevilla fotonikollimaattoreilla ei saada riittävän pientä puolivarjoa, vaan lisärajaus tuodaan lähemmäksi ihoa = lisätään elektronitubus.
Joskus käytetään nimitystä elektroniapplikaattori.
• TT-simulaattori
Tietokonetomografialaite, johon on liitetty laserkohdistusjärjestelmä sekä ns. virtuaalisimulaation työasema (myös tavallinen
annossuunnittelutyöasema sisältää vastaavat toiminnot). Potilaasta otettuun TT-kuvapakkaan asetetaan hoitokenttä
annossuunnittelun/virtuaalisimulaation työasemalla. Tämän jälkeen laserlaitteistolla voidaan osoittaa kentän paikka potilaan iholla. TT-
simulaattorilla on siis mahdollista tehdä samoja tehtäviä kuin perinteisessä (=>) simulaattorissa, mutta lisäksi saadaan leikekuvatieto annoslaskentaa
varten. TT-simulointi on korvannut suuren osan perinteisestä simulaatiosta.
 TAULUKOITA
KIINNOSTUNEILLE
• Quantec-projekti ”Quantitative
analysis of normal tissue effects
in the clinic” v. 2010 (Int. J.
Radiat. Oncol. Biol. Phys. 76:
Suppl 3, 2010).
• Taulukkoa ei ole normalisoitu ja
se antaa vain karkeat ns
"hyväksyttävät"
todennäköisyydet
komplikaatioille tietyillä
annoksilla.
• Dmax on pistemaksimi, V50
kuvaa annosta, jonka 50%
elimestä saa
 LÄHTEET
• M.Tenhunen et al, Sädehoidon fysiikka
• Quantitative analysis of normal tissue effects in the clinic” v. 2010 (Int. J.
Radiat. Oncol. Biol. Phys. 76: Suppl 3, 2010).
• Varian technologies ja Varian Medical
KIITOS!