Download as pdf or txt
Download as pdf or txt
You are on page 1of 2

Jokioisten kunta MUISTIO

Lukuliike –ryhmä 28.1.2019

LUKULIIKE –RYHMÄN ENSIMMÄINEN KOKOONTUMINEN 28.1.2019


Paanan koulun opettajainhuone

1. Kokouksen avaus
Ensimmäisen kokouksen puheenjohtajana ja kokoonkutsujana oli Jari
Sillanpää. Hän avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Työryhmän
perustamista hän perusteli toteamalla, että lukeminen on vähentynyt ja
tekeminen lisääntynyt, eikä vähiten sosiaalisen median käytön vuoksi.

2. Työryhmän jäsenet / työryhmän järjestäytyminen


Päätettiin, että ensimmäisen kokouksen puheenjohtajana toimii Jari
Sillanpää. Kaikkien seuraavien kokousten puheenjohtajana toimii Leena
Pienräihä. Sihteerin tehtävä hoidetaan työryhmän muiden jäsenten kanssa
vuorotellen. Ensimmäisen kokouksen sihteerinä toimi Anu Nokkala.
Muistio kokouksista toimitetaan aikanaan perustettaville Pedanet –
sivuille.

Työryhmän jäsenet ovat Jari Sillanpää, Tuula Peltonen, Leena Simola, Anu
Nokkala, Leena Pienräihä, Sari Huiko, Leena Vainio, Maarit Siren, Heli
Rantala ja Pauliina Hartikainen.

3. Koulutuslautakunnan toimeksianto
Lukeminen ja lukutaito otetaan painopistealueeksi Jokioisten kunnassa.
Tästä on ollut keskustelua jo edeltävänä keväänä. Tätä varten on päätetty
perustaa työryhmä. Työryhmän tehtävänä on pohtia keinoja, joilla
kannustamme perheitä / oppilaita lukemisen pariin kaikkina ikäkausina.
Miten satsataan / mihin satsataan, jotta saadaan aikaan positiivisia
vaikutuksia lukutaitoon?

- Keskustelua miten voidaan panostaa kotien toimintaan.

4. Työryhmän työskentely, tavoitteet, esitykset, tiedotus, nettisivut jne.


Työ itsessään tehdään yksiköissä sisältyen tavanomaiseen toimintaan.
Mitä periaatteita noudatetaan joka vuosi? Säännöllisiä teemoja? Milloin?
Mitä tehdään missäkin vaiheessa? Vuosikello? Miten Jokioisilla toimitaan,
toimintatapoja, vierailijoita, millä edistetään lukutaitoa? Miten
kannustetaan? Kustannukset? Tarvitaanko kouluttajia?
Tavoitteet, asenteet, tiedottaminen, näkyvyys. Miten lukemisen teema
näkyy Jokioisilla? Suunnitellaan jatkuvia vuosittain toistuvia toimintoja ja
vuosien päästä saadaan selville toiminnan vaikutuksia. Lukemiseen
panostaminen pyritään saamaan jokaisen opettajan ja jokaisen
oppiaineen ”yhdeksi sisällöksi”, eli asiaksi joka on koko ajan läsnä. Lisätään
kirjaston osuutta yhteistyössä. Harkinnassa esim. koulun ja kirjaston
yhteistyösopimuksen laatiminen. Rauhallisten lukemissoppien
järjestäminen.

- Todettiin, että lukemiskulttuurin löytyminen vie aikansa.


- Tavoitteena, että vuoden / kahden päästä olisi olemassa toimiva malli,
jota toteutetaan kaikissa yksiköissä.

5. Muut asiat
Keskusteltiin käytännön järjestelyistä.

Aikataulu: Ensimmäiset suunnitelmat valmiina huhtikuulla 2019. Esim.


yhteiset vanhempainillat kouluun meneville.

Seuraava tapaaminen: Maanantaina 4.3. 2019 klo 15.00 Paanan koulun


opettajainhuone.

6. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja Jari Sillanpää päätti kokouksen.

You might also like