Osmo Buller:

Väinö Merivirta (1892-1937)

V
äinö Merivirta syntyi Porissa 16. heinäkuu­
ta 1892 ja tuli ylioppilaaksi Turussa vuonna
1911. Hän valmistui filosofian kandidaatik­
si 1917 ja suoritti ylemmän oikeustutkin­
non ja hallintotutkinnon 1921.
Opintojen jälkeen hän alkoi
työskennellä isänsä Johannes
Merivirran asianajotoimistos­
sa. Isä ei ollut akateemisesti
koulittu lakimies, vaan alun
perin konetehtaan työmies,
joka oli omatoimisesti pereh­
tynyt lakiasioihin. Hän ryhtyi
sitten asioitsijaksi ja esiintyi
myös oikeudessa asianajajana.
Hän toimi jonkin aikaa myös
Sos.dem. puolueen piirisihteer­
inä. Johannes Merivirta oli syn­
tynyt 1870 ja kuoli 1927.
Väinö Merivirta seurasi isänsä
esimerkkiä sekä ammatin että
poliittisen suuntautumisen
valinnassa. Asianajajaksi ja
poliitikoksi hän oli saanut erin­
omaiset puhujan lahjat, jotka
ilmenivät jo oppikouluaikana. Oman asianajotoimen omalla nimellään. Samana vuonna Eklund siirtyi
lisäksi hän oli myös Turun kaupungin köyhäin asi­ Työväen Sivistysliiton ensimmäiseksi sihteeriksi.
anajajana 1929-1934. Kansanvalistus oli Merivir­
Merivirta eritteli artikkelissaan idon yksityiskohtia ja
ralle sydämen asia ja niinpä hän oli pitkään Turun
osoitti niiden olevan huononnuksia esperantoon näh­
työväenopiston johtokunnan puheenjohtaja ja opetti
den. Hänen johtopäätöksensä oli:
itse lakitietoa ja yhteiskuntaoppia. Vuodesta 1934
kuolemaansa saakka hän oli Helsingin kaupungin
lainopillinen asiamies. Hän kuoli 20. marraskuuta
1937 ankaran sairauden jälkeen.
Esperantisti
Merivirran aktiivinen esperantotoiminta kesti kol­
misen vuotta. Se alkoi 20. tammikuuta 1910, kun
hänet valittiin Turun esperantoyhdistyksen Verda
Grajneto (Vihreä jyvä) perustavassa kokouksessa sen
varapuheenjohtajaksi. Huhtikuussa 1910 hän piti esi­
telmän esperantosta yli sadalle kuulijalle, joista suu­
rin osa oli lukiolaisia. ”Monet kuulijat kiinnostuivat
ja aloittivat esperanton opiskelun”, raportoi Finna
Esperantisto (1910: 3-6). Merivirta opetti useilla es­
perantokursseilla Turussa. Enemmän tietoja hänen
toiminnastaan yhdistyksessä olisi varmaan sen käsin
kirjoitetussa lehdessä, mutta yhtään numeroa ei tiet­
tävästi ole säilynyt.
19. lokakuuta 1910 18-vuotias
Merivirta julkaisi turkulaisessa
Sosialistissa artikkelin Yleis­
maailmallinen kieli: Ido vaiko
Esperanto? Idon harrastus alkoi
Suomessa juuri 1910, kun il­
mestyi sen suomenkielinen op­
pikirja. Välitön kimmoke Me­
rivirralle oli samassa lehdessä
kaksi päivää aiemmin ilmesty­
nyt nimetön kirjoitus, joka esit­
teli idoa esperanton ”parannet­
tuna versiona”. Kirjoittaja oli
todennäköisesti matemaatikko-
loogikko Hjalmar Eklund, joka
oli paitsi idon harrastaja myös
sosialisti. Vuonna 1919 hänestä
myös tuli vähäksi aikaa lehden
päätoimittaja (lehti oli tuolloin
nimeltään Demokraatti) ja hän
alkoi kirjoittaa idon puolesta
”On selvää, ettei tuo esperanton väännös, joka
on esperantoa paljon vaikeampi, voi kauan kes­
tää taistelussa esperanton rinnalla. Tuon tais­
telun jälkiaallot ovat nyt vasta tulleet meidän
maahamme, mutta ovat nähtävästi pian ohi es­
peranton voitoksi.”
Merivirta kirjoitti idoa vastaan myös Punanen Viesti
-lehden vuoden 1911 numerossa. Tämä työväen kult­
tuurilehti ilmestyi keväisin Turussa ja levisi ympäri
maata. Artikkelissa Sosialidemokratian suhde Espe­
ranto-liikkeeseen Merivirta jälleen selitti, miksi espe­
ranto on parempi kuin ido, ja totesi lopuksi, että ”mie­
lestäni sosialidemokraatin [on] katseltava esperantoa
suopein silmin ja myöskin edistettävä sen käytäntöön
saattamista”.
Vuosina 1912-1913 Merivirta kuului esperanto­leh­ puolueopistossa esperantoa jo opetetaan. Puolue­
ti Finna Esperantiston toimituskuntaan. Viimeinen toimikunta suositti esityksen hylkäämistä ”ainakin
maininta hänestä siinä on vuoden 1913 numerossa toistaiseksi” ja näin kävi niukasti äänin 45 - 42, kuten
6-8, jonka mukaan hänet oli valittu Turun esperan­ Merivirta raportoi kirjoituksessaan Muutamia sanoja
toyhdistyksen tilintar­
kastajaksi. Aktiivisessa
johtokuntaroolissa hän
ei enää olisi voinut ol­
lakaan lähdettyään opis­
kelemaan Helsinkiin.
Ainoa esperantoon liit­
tyvä myöhempi tieto hä­
nestä on uutinen Turun
Sanomissa 10.7.1918,
joka kertoo hänen las­
keneen yhdistyksen
kukkalaitteen sen en­
tisen puheenjohtajan
Tyko Vesan haudalle.
Valkoisen armeijan
jääkärivääpeli, 24-vuo­
tias Vesa oli kaatunut Viipurissa 28. huhtikuuta. sosialismista ja esperanto-aatteesta Finna Esperan-
tisto -lehdessä (1912:5).
Voi vain arvailla, miksi Merivirta lopetti toimintansa
esperantoliikkeessä. Ehkä opiskelu, työ, perheen pe­ Äänten pieni ero antaa olettaa, että esityksen kaatoi
rustaminen tai poliittinen toiminta ei jättänyt siihen hämmennys, jonka Hjalmar Eklund aiheutti kirjoituk­
aikaa. Hän vaikuttaa olleen ihminen, joka ei halunnut sillaan puoluelehdistössä ”parannetun esperanton” eli
olla mukana passiivisesti ellei voinut antautua asial­ idon puolesta. Edellä mainitussa kirjoituksessaan So-
le täysin rinnoin. Mieluummin hän silloin vetäytyi sialistissa lokakuussa 1910 Merivirta jo valitti idon
kokonaan. aiheuttavan vahinkoa toiminnalle kansainvälisen kie­
len puolesta. Hän kirjoitti:
”Tämä uusi tulokas, joka nähtävästi piankin
Esitys puoluekokoukselle häviää esperanton tieltä, voi kuitenkin tehdä
19-vuotias Väinö Merivirta ehdotti sosialidemokraat­ esperantolle vähän vahinkoa, kun se ilmestyy
tien 7. puoluekokoukselle syyskuussa 1911, että juuri nyt, kun esperanto on saamassa yleisen
merkityksen, kun sitä aletaan käyttää pakollise­
esperanto otettaisiin oppiaineeksi puolueopistoon,
na oppiaineena kouluissa, kuten se jo on Eng­
jonka perustamista silloin kaavailtiin. Jo kesäkuussa lannissa ja Ranskassa muutamissa kouluissa.
hän julkaisi Työmiehessä ja muissa puoluelehdissä On sen tähden ikävää, että tämä ’uusi kieli’ häi­
artikkelin Sosialidemokratisen puolueen suhde espe­ ritsee esperanton voittokulkua, vaikkakaan se ei
rantokieleen, jonka lopussa hän juhlalliseen tyyliin voi sitä estää.”
muotoili esityksensä:
Artikkelissa, jossa Merivirta teki esityksensä puo­
”Sen perustuksella, että esperanto oivallisena luekokoukselle, hän kommentoi idoa lyhyesti sanoen,
keinona useitten yhteiskunnassa vallitsevien
että ”sen aika on jo ohi”. Ilmeisesti Eklundin kirjoit­
kielellisten epäkohtien poistamiseen, ja katsoen
telun takia siitä oli jotakin sanottava.
etenkin siihen, että esperanto samalla vastaten
kansainvälisen kielen vaatimuksia on sosialis­
min taistelussa suureksi hyödyksi, päättää ko­
kous: Uuteen puolueeseen
että puolueopisto, sitten kun se perustetaan,
Merivirta ajautui lopulta eroon puolueesta, josta oli
ottaa yhdeksi oppiaineekseen esperantokielen.”
tullut hänen mielestään ääriliike. Hän kannatti Eduard
(Työmies, 28.6.1911)
Bernsteinin oppeja, joita hän oli kuvannut myötätun­
Isä Johannes Merikoski oli kokousedustaja ja puhui toisesti jo lukiolaisena kirjoittamassaan artikkelissa
poikansa esityksen puolesta mainiten, että Saksan Revisionismi, joka ilmestyi vuoden 1911 Punasessa
Viestissä. Nuori lukiolainen oli tuon numeron tuot­
teliain kirjoittaja: hänen kynästään olivat siinä paitsi
artikkelit esperantosta ja revisionismista myös Aat­
teet ja taloudelliset olot ja Luokkavaistosta luokka­
tietoisuuteen. Kirjoittajaksi hän
merkitsi kaikissa vain -ö, siis etu­
nimensä viimeisen kirjaimen.
Joulukuussa 1917 Merivirta ja
muut oikeistososialistit alkoivat
järjestäytyä julkaisemalla Työn
valta -nimistä sanomalehteä, jon­
ka punainen valta kuitenkin kielsi
tammikuun lopulla 1918. Se saat­
toi ilmestyä uudelleen huhtikuun
puolivälissä saksalaisten val­
loitettua Helsingin.
Työn valta julkaisi tammikuussa
1918 Vilho Setälän kirjoituksen
esperantosta, mutta Merivirta
kirjoitti muista aiheista, mm. jo
kesä-heinäkuussa artikkelisarjan
sisällissodan syistä. Se julkais­
tiin samana vuonna myös kirjas­
ena Mikä johti punakapinaan?
ja oli ensimmäinen entisen,
sotaa jyrkästi vastustaneen so­
sialidemokraatin tilitys aiheesta.
Myöhemmin Merivirta käsitteli
tuota Suomen historian traagista
vaihetta kaunokirjallisestikin ai­
noassa romaanissaan Vihan valta
(1931).
Kesäkuussa 1919 reformistit pe­
rustivat Sosialistisen Työpuo­
lueen ja Merivirta valittiin sen
puoluetoimikuntaan. Puolue sai
kuitenkin vain mitättömän kan­
natuksen ja sen toiminta sam­
mui jo samana vuonna. Tämän
jälkeen Merivirta erkani lopul­
lisesti työväenliikkeestä ja liittyi
vuonna 1918 perustettuun liberaaliin Kansalliseen
edistyspuolueeseen, jossa entinen oikeistososialisti
löysi itsensä puolueen vasemmistosiivestä. Hän edusti
puoluetta useita vuosia Turun kaupunginvaltuustossa.
Vuonna 1935 Merivirta nousi varasijalta kansanedus­
Näin Merivirta jo 20-vuotiaana kirjoitti testamenttinsa
tajaksi vajaan vuoden ajaksi, mutta paikan uusiminen
esperantistina. Helsingissä 1922 pidettyyn Esperan­
vuoden 1936 vaaleissa ei onnistunut.
ton maailmankongressiin hän ei osallistunut. Osallis­
1930-luvulla Merivirta esiintyi näkyvästi kansanval­ tujien joukossa oli sitä vastoin hänen sisarensa Inkeri
lan puolustajana Lapuan liikettä ja IKL:ää vastaan. Merivirta (myöh. Paasio; 1894-1977), joka oli mu­
Yksi kiistakysymys tuolloin oli Suomen ja Neuvos­ kana Turun esperantotoiminnassa sen jälkeenkin. n
to-Venäjän välillä vuonna 1920 solmittu Tarton rau­
hansopimus. Juristi Merivirta perehtyi sen syntyyn
ja julkaisi aiheesta kirjasen Totuus Tarton rauhasta
(1936). Siinä hän puolusti rauhansopimusta oikeis­
topoliitikkoja vastaan, jotka
parjasivat sitä häpeärauhaksi.
Merivirta piti sitä kaikin puo­
lin kunniallisena ja perusteli,
että puoli vuotta aikaisemmin
olisi saatu vieläkin edullisempi
sopimus, ellei juuri oikeisto olisi
torjunut sitä. Merivirta esitelmöi
aiheesta useilla paikkakunnilla
ja radiossa. Hän alkoi myös val­
mistella valtio-opillista väitöskir­
jaa itsenäisyyden alkuajasta, mut­
ta ei ehtinyt saada sitä valmiiksi.
Idealisti
Kirjoituksissaan demokratiasta ja
kansalaisoikeuksista ja kaikessa
toiminnassaan Väinö Merivirta
näyttäytyy suurena idealistina.
Jo kirjoittaessaan revisionismista
vuonna 1911 hän kiinnitti huomi­
ota siihen, kuinka ”revisionistit
moittivat Marxia siitä, että hän
sosialismia perustellessaan ei
ole ottanut huomioon siveellisiä
näkökohtia”.
Merivirta oli idealisti myös espe­
rantistina. Viimeisessä artikkelis­
saan Finna Esperantisto -leh­
dessä (1913:1), jonka otsikkona
oli Esperantotoiminnan ihan­
nepuoli, hän kirjoitti:
”Sitten kun esperantoa voi
käyttää aina ja kaikkialla,
nykyistä toimintaamme ei enää
tarvita. Silloin olemme jo saa­
vuttaneet tavoitteemme. Nyt
on kuitenkin tärkeää puhua propagandassamme
aina aatteemme ihannepuolesta sitä koskaan
unohtamatta. Ihanteellisesti kiinnostuneista tu­
lee aina todellisia esperantisteja.”