1

Lahja Hiltunen 12.8.1961

Peipontie 11
62100 LAPUA
lahja.hiltunen@suomi24.fi
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
PSYP110 Kehityspsykologia 1
Opiskelutapa 5: Luento-opetukseen liittyvä tehtävä

IHMISEN KEHITYS JA PSYYKKINEN TOIMINTAKYKY

VARHAISAIKUISUUDESTA VANHUUTEEN
KEHITYSPSYKOLOGIAN TEORIOIDEN VALOSSA

Varhaisaikuisuus kehityspsykologian teorioiden valossa

Vaiheteorioita

Monet tutkijat ovat kuvanneet ihmisen kehitystä vaiheittain eteneväksi. Näistä

vaiheteorioista tunnetuin on psykoanalyytikko Erik H Eriksonin (1950) teoria, jonka
mukaan ihmisen kehitys etenee kuhunkin ikävaiheeseen kuuluvan psykososiaalisen
kriisin kautta. Jos kriisin ratkaisu onnistuu, seurauksena on myönteinen kehitys.
Varhaisaikuisuuden eli ikävuosien 20—40 suotuisan kehityksen tuloksena on
läheisyyden ja rakkauden kokemus. Jos tämän ikävaiheen kriisin ratkaisu puolestaan
epäonnistuu, seurauksena voi olla eristäytyminen tai liiallinen sulautuminen toiseen
ihmiseen.
      Levinsonin (1978) vaiheteoria näkee kullekin ikäkaudelle tyypilliset elämänvaiheet
elämänrakenteina, joita kuvataan tärkeiden asioiden verkostona. Kun siirrytään
elämänvaiheesta toiseen, tärkeiden asioiden verkosto muuttuu. Siirtymävaiheessa
ihminen pohtii, mitä hänen elämästään puuttuu tai mikä tekisi hänen elämästään
merkityksellisemmän. Levinsonin mukaan 17—22-vuoden ikäisenä on siirtymävaihe,
 2

jonka kuluessa valmistaudutaan nuoruudesta varhaisaikuisuuteen. Ikävuosina 22—28

pyritään muodostamaan aikuiselle tyypillinen elämäntapa. Näiden varhaisaikuisuuden
vuosien jälkeen on jälleen siirtymävaihe 28—33-vuotiaana, jolloin aikaisemmin tehtyjä
ratkaisuja pohditaan uudelleen. 33—40-vuotiaana on taas vakiintumisen ja uusien
ratkaisujen toteuttamisen vaihe.
      Havighurst (1972) tarkastelee ihmisen kehityksen vaiheita kunkin ikäkauden
kehitystehtävien avulla. Jokainen elämänvaihe tuo mukanaan erilaisia haasteita ja
vaatimuksia yksilölle. Ne pitää käsitellä ja ratkaista suuntaan tai toiseen, jotta yksilön
suotuisa kehitys voi jatkua. Varhaisen aikuisiän kehitystehtäviä ovat muun muassa
itsenäistyminen lapsuudenkodista, puolison valinta ja perhe-elämän aloittaminen, lasten
ja kodin hoitaminen, työuran aloittaminen, yhteisten asioiden hoitoon osallistuminen ja
samanhenkisen sosiaalisen yhteisön löytäminen. Havighurstin mukaan ihmiset ovat
varhaisaikuisuudessa valmiita oppimaan uusia asioita ja he myös kykenevät
muuttamaan käyttäytymistään uusien kokemusten myötä. Varhaisaikuisuuden
myöhempi puolisko, 30—40 vuoden ikä on vakaata, vähäisen itsetutkistelun aikaa.
      Helson, Soto & Cate (2006) näkevät ihmisen elämässä myös eri vaiheita, mutta
vaiheilla ei ole niin tarkkoja ikärajoja kuin Eriksonilla ja Levinsonilla. Eriksonin ja
Levinsonin vaiheteorioita on kritisoitu siitä, että ne perustuvat paljolti yhteiskunnallisiin
normeihin ja odotuksiin, eivätkä huomioi ihmisten yksilöllisiä eroja, jopa
kapinallisuutta normatiivisia odotuksia vastaan. Varhaisaikuisuutta Helson ym.
nimittävät nousevaksi vaiheeksi. Siihen kuuluu voimakas    motivoituneisuus saada
koulutuksen ja työn kautta elämään itsenäisyyttä, osaamisen ja onnistumisen
kokemuksia. Tässä nousevassa vaiheessa sitoudutaan aikuisikään liittyviin rooleihin ja
odotuksiin. Toisaalta voidaan joutua kohtaamaan paineita ympäristön taholta, varsinkin
jos on tehty yksilöllisiä ratkaisuja. Joudutaan tasapainoilemaan omien ja yhteisön
tarpeiden välillä. Tähän aikaan sisältyy voimakasta identiteetin etsintää, jolloin koetaan
usein myös enemmän negatiivisia tunteita kuin muissa elämän vaiheissa.
      Jeffrey Arnett (2000) on luonut uuden käsitteen varhaisaikuisuuden alkupuolelle:
muotoutuva aikuisuus (engl. Emerging adulthood). Tämä vaihe kuvaa nykypäivän
ihmisiä länsimaisessa kulttuurissa, käsittäen ikävuodet 18—25. Arnettin mukaan
nykyajan nuorilla on pitempi tie aikuisuuteen kuin aikaisemmin. Tähän on ollut
vaikuttamassa ennen kaikkea pidentynyt koulutus ja se, että myös naiset kouluttautuvat.
Perheen perustamisen aika on siirtynyt koko ajan myöhäisemmäksi, ajankohtaan kun on
valmistuttu ammattiin ja päästy työuran alkuun. Tämän on mahdollistanut osaltaan
 3

ehkäisyn yleistyminen ja esiaviollisten seksuaalisuhteiden yleinen hyväksyminen. Kun

ensimmäisen lapsen synnytysikä esimerkiksi Suomessa oli 24,6 vuotta vuonna 1960,
vuonna 2000 se oli jo kolme vuotta enemmän, 27,4.   
      Arnettin mukaan muotoutuvan aikuisuuden vaiheeseen kuuluu identiteetin etsintä.
Silloin mietitään esimerkiksi kesätyöpaikassa, millaista olisi tehdä tällaista työtä koko
loppuelämä, onko tämä sopiva ala, kun nuorempana kesätyö merkitsi ennen kaikkea
oman rahan saamista. Myös kumppania etsitään sillä ajatuksella, voisiko tämän ihmisen
kanssa perustaa perheen, kun aikaisemmin oli tärkeintä, kenen kanssa on nyt mukavaa.
Kaiken kaikkiaan etsitään itselle sopivaa elämänmuotoa. Tehdään suunnitelmia ja
valintoja, kokeilun jälkeen suunnitelmia saatetaan korjata tai ne tehdään kokonaan
uusiksi. Vääristä valinnoista otetaan opiksi.

Elämänkaariteoria

Elämänkaariteorian mukaan kehitys on läpi elämän jatkuva prosessi. Baltes ym. (1998)
ovat kehittäneet mallin, jonka mukaan ihminen vaikuttaa itse kehitykseensä valitsemalla
päämääriään, optimoimalla keinoja päämääriensä saavuttamiseksi ja keksimällä keinoja
kompensoida menetyksiä. Kehitys ei aina merkitse kasvua, vaan se voi sisältää myös
muunlaisia muutoksia. Kehitys voi kulkea moniin eri suuntiin, ja ihmisen eri
elämänalueilla eri suuntiin. Ihmisten on tehtävä elämässään paljon valintoja lukuisista
vaihtoehdoista, ja aikaisemmat valinnat ovat pohjana taas uusille valinnoille. Tästä
seuraa kehityksen kehämäisyys. Niin menestyminen kuin vaikeudetkin näyttävät
ihmisten elämässä usein kasautuvan.
      Teorian mukaan kehitykseen vaikuttavat myös ihmisen ikä ja se historiallinen aika
missä hän elää. Iän myötä ihminen kokee fyysisiä muutoksia itsessään ja toisaalta
ympäristöjen odotuksia. Historiallinen aika voi sisältää sodan tai taloudellisen laman tai
luonnon katastrofin. Lisäksi ihminen voi kokea yksilöllisiä epänormatiivisia
elämäntapahtumia, onnettomuuden, sairauden tai läheisen ihmisen menetyksen, jollaiset
vaikuttavat ratkaisevasti hänen elämäänsä ja siten kehitykseensä. Teorian mukaan
kehityksen vaatima joustavuus säilyy ihmisessä koko eliniän.

Elämänkulkuteoria
 4

Elderin (1998) elämänkulkuteoriassa on sosiaalisempi ote kuin elämänkaariteoriassa.

Teorioilla on myös samoja piirteitä. Myös Elder ottaa huomioon historiallisen ajan,
mutta lisäksi myös kulttuurin vaikutuksen ihmisen kehitykseen. Elderin teoriankin
mukaan ihmiset vaikuttavat myös itse elämänsä kulkuun valitsemalla erilaisia polkuja.
      Elderin mukaan ihmisen elämäntapahtumien ajoittumisella on merkitystä
elämänkulkuun. Varsinkin naisen elämänkulkuun vaikuttaa paljon se, minkä ikäisenä
hän saa lapsensa. Hankkiiko hän ensin ammatin ja uran ja vasta työelämässä ollessaan
lapset, vai toisinpäin. Joillakin elämäntapahtumilla, kuten juuri lasten saamisella naisen
elämässä, voidaan todeta olevan myös biologisesti suotuisa tai riskialttiimpi ikä (engl.
"on-time" tai "off-time").
        Elämänkulkuteoriassaan Elder huomioi myös toisten ihmisten vaikutuksen ihmisen
elämään (engl. "linked lives"). Varsinkin oman perheen jäsenet vaikuttavat huomattavan
paljon yksilön kehitykseen.

Keskiaikuisuus kehityspsykologian teorioiden valossa

Vaiheteorioita

Nykyisin kehityspsykologiassa pidetään keskiaikuisuutena (arkikielessä keski-ikänä)

ikävuosia 40—65. Eriksonin (1950) vaiheteoriassa keskiaikuisuus sisältää vuodet 30—
65. Hänen teoriansa mukaan keskiaikuisuuden psykososiaalisen kriisin onnistuneesta
ratkaisusta seuraa tuottavuus eli generatiivisuus ja kriisin ratkaisun epäonnistumisesta
lamaantuminen. Generatiivisuuteen kuuluu ihmisen halu synnyttää ja ohjata seuraavaa
sukupolvea ja kantaa vastuuta.
      Levinsonin (1978) vaiheteorian mukaan jotkin elämänvaiheet ovat elämänrakenteen
muodostamisen aikaa, toiset taas rakenteen muutoksen eli siirtymän aikaa. Levinsonin
teoriassa neljänkymmenen ikävuoden vaiheilla on siirtymäkausi jota seuraa suhteellisen
pitkä pysyvä vaihe ennen viidenkymmenen iän siirtymävaihetta.
      Levinsonin teoria on saanut osakseen kritiikkiä siitä, että hän on tutkinut lähinnä
amerikkalaisia miehiä, eikä ihmisen elämä etene näin kaavamaisesti; kronologinen ikä
ei ole aikuisen kehityksen kannalta niin tärkeä kuin lapsen. Levinson kokosi tietoa
retrospektiivisesti eli tutkittavien takautuvan muistelun perusteella, jolloin tiettyyn
 5

ikävaiheeseen muistettiin kuuluvan esimerkiksi perheen perustaminen ja sen vaiheen

tuoma tärkeiden asioiden verkosto. Vaikka Levinsonin määrittelemät elämänrakenteiden
vakiintuneiden vaiheiden ja siirtymävaiheiden aikataulut ikärajoineen eivät näytä
nykyaikana aina toteutuvan, näitä erilaisia vaiheita voi kuitenkin havaita ihmisten
elämässä. Ne liittyvät erilaisiin elämäntapahtumiin. Keskiaikuisuutta elävälle
työttömäksi joutuminen tai uralla yleneminen, lasten aikuistuminen ja kotoa lähtö tai
omat terveysongelmat voivat tuoda siirtymävaiheen, jolloin pohditaan uudelleen elämän
asioiden tärkeysjärjestystä ja tärkeiden asioiden verkosto muuttuu.
      Havighurstin (1948, 1973) vaiheteoriassa keskiaikuisuuden kehitystehtäviä ovat
yhteisten asioiden hoitoon osallistuminen, parisuhteen hoitaminen, lasten kasvatus,
työuran ylläpito ja vapaa-ajan toimintojen kehittäminen, fyysisten muutosten
hyväksyminen ja sopeutuminen omien vanhempien ikääntymiseen.
      Helson, Soto & Cate (2006) nimittävät keskiaikuisuuden vaihetta toimeenpanevaksi
vaiheeksi. Elämän painopiste on asemassa, vastuussa ja pätevyydessä.

Elämänkaariteoria

Elämänkaariteoria ei erottele eri ikäkausia, vaan Baltesin ym. (1998) ns. SOC-teorian
mukaan samat periaatteet vaikuttavat kehitykseen läpi elämän. Baltesin mukaan ihmisen
kehämäisen kehityksen osatekijät ovat päämäärien valinta, keinojen optimointi ja
menetysten kompensointi. Keskiaikuisuutta tarkasteltaessa elämänkaariteorian pohjalta
korostuu jatkuva eli kasautuva kehitys, eli henkilön aikaisemmat valinnat ja päätökset
vaikuttavat ratkaisevasti nykyhetkeen. Jos henkilö huomaa tehneensä vääriä valintoja,
hän voi keskiaikuisuudessakin tehdä uusia ratkaisuja, jotka johtavat muutoksiin
elämässä. Tai hän voi pyrkiä kompensoimaan menetyksiä keskittymällä onnistuneiden
elämänalueiden kehittämiseen edelleen.

Elämänkulkuteoria

Elderin (1998) elämänkulkuteorian mukaan ihmisen elämäntapahtumien kokemisen

ajoittumisella on merkitystä elämänkulkuun. Tämän perusteella keskiaikuisuudessa
eletään paitsi historiallisen ajan ja kulttuurin sekä aikaisemmin valittujen
elämänpolkujen tuomassa elämänpiirissä, myös niiden valintojen kanssa, jotka on tehty
 6

ihmisen biologisen kehityksen kannalta "on-time" tai "off-time" –ikäisenä. Esimerkiksi

lapsen saaminen hyvin nuorena tai toisaalta "vanhana" ovat molemmat riskitekijöitä.
      Elämänkulkuteorian yhden periaatteen 'kietoutuvat elämät' voi havaita ilmenevän
keskiaikuisuudessa ainakin yhtä paljon kuin nuoremmalla iällä. Tässä iässä pyritään
paljon sopeutumaan aikaisemmin tehtyjen valintojen tuomaan elämään ja kantamaan
vastuuta tehdyistä valinnoista. Niinpä puolison ja lasten persoonallisuus ja valinnat
vaikuttavat yksilön elämään, samoin työtoverit, naapuruston ja harrastepiirien ihmiset ja
myös omat ikääntyvät vanhemmat voivat alkaa tarvita huolenpitoa.

Vanhuus kehityspsykologian teorioiden valossa

Vaiheteorioita

Eriksonin (1962, 1982; Erikson ym., 1986) kehitysteorian mukaan vanhuuteen

sijoittuu viimeinen kahdeksasta psykososiaalisesta kriisistä. Jos ikääntynyt henkilö
ratkaisee tämän kehityskriisin onnistuneesti, tuloksena on minän eheys eli integraatio.
Tällöin hän hyväksyy eletyn elämänsä kokonaisuuden, löytää merkityksiä eletylle
elämälleen osana sukupolvien ketjua ja pystyy sopeutumaan lähestyvään elämän
päättymiseen. Jos taas kriisin ratkaisu epäonnistuu, henkilö kokee epätoivoa,
kuolemanpelkoa, tyytymättömyyttä menneisyyteen, jonka olisi halunnut elää toisin,
mutta elämää on jäljellä liian vähän, että voisi aloittaa enää uudenlaista elämää.
      Levinsonin (1978) elämänsykliteoriassa myöhäisaikuisuuden siirtymävaihe koetaan
60—65 –vuotiaana. Siirtymävaiheen kuluessa pyritään luopumaan keski-ikään
liittyneistä rooleista ja siirtymään 'viisaan neuvonantajan' rooliin suhteessa nuorempiin
sukupolviin.
      Havighurstin (1972) teoriassa myöhäisaikuisuuden kehitystehtäviä ovat
sopeutuminen eläkkeelle jäämiseen, fyysisten voimien heikkenemiseen ja sairauksiin
sekä mahdollisesti puolison ja ikätovereiden kuolemaan. Kehitystehtävänä on myös
uuden roolin omaksuminen isovanhemmaksi tulon myötä ja oman ikäryhmän
sosiaalisen verkoston ja harrastusmahdollisuuksien löytäminen.
      Peckin (1968) myöhäisaikuisuuden kehitysteemat painottavat joustavuuden ja
sopeutumisen tarvetta vanhenemisen tuomissa elämänmuutoksissa. Henkilön tulee
löytää uusi sosiaalisen aseman kokemus, joka ei ole enää riippuvainen suorituksista
 7

työelämässä. Voimien ja terveyden heikentyessä ihmisen tulee löytää tyydytystä muilta

kuin fyysisten suoritusten alueilta. Ihmisen tulee myös hyväksyä tietoisuus elämänsä
päättymisestä ja pyrkiä näkemään elämänsä jatkuvan jälkeläisten kautta. Ihminen voi
iloita jälkipolvien elämästä.
      Baltesien (Baltes & Baltes, 1989,1990) SOC-malli kuvaa eri elämänalueilla
tapahtuvaa sopeutumista iän myötä: valikointia, optimointia ja kompensointia. Teorian
mukaan iäkkäätkin kykenevät heille tärkeisiin toimintoihin ja myönteisen minäkuvan
säilyttämiseen valikoiden tavoitteiden kannalta olennaisen, hyödyntäen jäljellä olevia
mahdollisuuksiaan optimaalisesti ja korvaten entisiä menetelmiä uusilla
toimintatavoilla.

Baltesin ym. (1998) elämänkaariteoria: ikä, historiallinen aika, epänormatiiviset

elämäntapahtumat     
Elder (1998) elämänkulkuteoria: kulttuuri, historiallinen aika / eril. polkujen valinta /
elämäntapahtumien ajoittuminen ("on-time, off-time") / kietoutuvat elämät (linked lives)
Brandstädter (1997, 2002)
Tornstam (1989, 1994)   

Ihmisen kehitystehtävät ja psyykkinen toimintakyky

varhaisaikuisuudesta vanhuuteen

Varhaisaikuisuuden kehitystehtävät ja psyykkinen toimintakyky

Lain määritelmän mukaan aikuinen on henkilö, joka kykenee ottamaan vastuun omista
asioistaan ja vastaa siten myös lain edessä teoistaan. Psykologisesti aikuisuuden
saavuttaminen sisältää hyvin monia isoja asioita, joista ihmisen odotetaan selviytyvän.
Näitä haasteita ja vaatimuksia sanotaan psykologiassa kehitystehtäviksi. Jokainen
elämänvaihe tuo mukanaan omat haasteensa, jotka vaativat ihmiseltä kehitystä. Elämä
voi sisältää myös menetyksiä, jotka nekin täytyy käsitellä ja ratkaista miten elämää
jatketaan uudessa tilanteessa. Myös aikaisemman elämänvaiheen taakse jääminen voi
aiheuttaa surun kokemusta. Kaikki nämä asiat henkilön tulee käsitellä ja tehdä ratkaisuja
suuntaan tai toiseen, mikä on edellytys suotuisan kehityksen jatkumiselle.
 8

      Varhaisaikuisuus, ikävuodet 20—40, sisältävät enemmän kehitystehtäviä kuin

ihmisen muut elämänvaiheet. Jo ensimmäisen vuosikymmenen aikana, 20—30 –
vuotiaana ihmisen odotetaan viimeistään valmistuvan ammattiin ja aloittavan työuransa.
Myös perheen perustaminen ja lasten saaminen on perinteisesti kuulunut jo tähän
ensimmäiseen vuosikymmeneen, joskin sen ajankohta on länsimaissa hiljalleen liukunut
aina vain myöhäisemmäksi. Työuran aloittamisen myötä päästään irtautumaan
taloudellisesti lapsuuden kodista ja muuttamaan asumaan itsenäisesti, tullen toimeen
omillaan.
      Lisäksi odotetaan, että ihminen solmii perhe- ja ystävyyssuhteita ja hakeutuu
mieleisiinsä vapaa-ajan harrastuksiin löytäen näin oman sosiaalisen verkostonsa.
Ihmisen odotetaan kykenevän pitämään huolta niin fyysisestä kuin henkisestäkin
kunnostaan esimerkiksi riittävällä liikunnalla ja levolla. Yhteiskunnallisesti on
merkityksellistä myös se, että ihmiset seuraisivat sekä maailman tapahtumia että oman
yhteiskunnan olosuhteita, ja osallistuisivat päätöksien tekoon ja erilaisten järjestöjen
toimintaan. Jotta tämä toteutuisi, ihmisten pitäisi löytää oma elämänkatsomuksensa.
Yhteiskunnan taholta aikuisuuden saavuttavilta ihmisiltä toivotaan ja odotetaan
aktiivisuutta; sekä yhteisten asioiden hoitoon osallistumista että omasta ja myös
läheisten hyvinvoinnista huolehtimista, kaiken jaetun tiedon pohjalta, ja myös eettisten
normien mukaan elämistä. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät    tällä tavalla
osallistu yhteisen tai omankaan hyvän elämän rakentamiseen, vaikka ikävuosiensa
perusteella heiltä odottaisi kypsempää, kehittyneempää elämänasennetta ja toimintaa.     

Varhaisaikuisuus, varsinkin sen alkupuoli ikävuosina 20-30, on fyysisesti kaikin puolin

optimaalista aikaa. Länsimaisessa kulttuurissa tämä ajanjakso on psyykkisesti hyvin
vaativaa. Jeffrey Arnett onkin nostanut tämän vaiheen omaksi tutkimuskohteekseen.
Hänen mukaansa tämä on monien mahdollisuuksien ikävaihe, jolloin ihmisellä on
tulevaisuuden suhteen "korkeat toiveet ja suuret odotukset". Ihminen voi tällöin myös
itse vaikuttaa tulevaisuuteensa tekemiensä ratkaisujen kautta hyvin paljon. Mutta vaikka
tässä ikävaiheessa näyttäisi kenellä tahansa olevan suotuisat mahdollisuudet edetä
elämässään hyvään suuntaan, nuori aikuinen ei välttämättä pysty valitsemaan
tulevaisuutensa kannalta eteen päin vieviä, hyvää kehitystä tukevia vaihtoehtoja. Arnett
huomioi tässä kodin merkityksen. Kodin mallit ja arvot samoin kuin mahdolliset
lapsuuden kodin ongelmat vaikuttavat ihmisen valintoihin. Vanhempien
 9

sosioekonominen asema ja varallisuus, yhteiskuntaluokka, ja vanhempien odotukset

vaikuttavat siihen, millaisia ratkaisuja nuori aikuinen tekee.
      Arnettin mukaan ihmisellä on tässä ikävaiheessa vielä voimakasta identiteetin
etsintää. Identiteetti muotoutuu yksilön tehdessä suunnitelmia ja kokeiluja ja korjattuja
suunnitelmia. Elämänvaiheen monet muutokset tuovat epävarmuutta, joka puolestaan
aiheuttaa myös ahdistusta. Arnettin mukaan varhaisaikuisuudessa koetaankin enemmän
ahdistusta kuin muissa elämän vaiheissa.
      Kalambos, Barker & Krahn (2006) ovat tutkineet nuorten aikuisten psykologista
hyvinvointia ikävuosina 18—25. Itsetunto, se miten ihminen arvottaa itseään suhteessa
muihin, oli 18-vuotiailla miehillä parempi kuin naisilla. 25-vuotiaana ei sukupuolten
välillä ollut enää merkittävää eroa. Sen sijaan masennusoireita oli miehillä enemmän
18-vuotiaana kuin naisilla. Sekä miesten että naisten masennusoireet vähenivät 25
vuoden ikään tultaessa. Myös molempien sukupuolten itsearvostus lisääntyi. Havaittiin
myös, että korkeampiasteinen koulutus ennakoi vähäisempiä masennusoireita.

Keskiaikuisuuden kehitystehtävät ja psyykkinen toimintakyky

Psyykkisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan ihmisen psykologista hyvinvointia, elämään

tyytyväisyyttä, kykyä selviytyä elämän tuomista haasteista ja vastuista, kriiseistä ja
menetyksistä. Ihmisen persoonallisuudella on tässä suuri merkitys. McCrae ja Costa
(1990) erottavat synnynnäisen temperamentin päälle rakentuvina viisi eri
persoonallisuuden piirrettä: ekstraversio, neuroottisuus, tunnollisuus, avoimuus ja
myönteisyys. Näillä kullakin on lisäksi vastakohtansa. Jos ihminen on neuroottisuuteen
taipuvainen, eli vaikeuksien kohdatessa helposti ahdistuu ja masentuu, huolestuu,
murehtii, jännittää ja alkaa sääliä itseään, hänen on epäilemättä vaikeampi selviytyä
elämässä ja kokea tyytyväisyyttä.
      Elder (1998) on ottanut huomioon kehityspsykologian elämänkulkuteoriassaan
elämäntapahtumien ajoittumisen merkityksen ihmisen kehitykselle. Myös Eija
Räikkönen Jyväskylän Yliopistosta on tutkinut tätä asiaa Lapsesta aikuiseksi –
tutkimuksen (Pulkkinen ym. 2003) pohjalta. Eija Räikkösen tutkimus Aikuisuuden
elämäntapahtumat ja psykologinen toimintakyky (Räikkönen, E., Kokko, K., &
Rantanen, J.) on painossa European Psychologist –lehteen (tilanne 13.11.2010).
Räikkösen tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena oli elämäntapahtumien ajoittuminen
neljän eri elämäntapahtuman osalta: koulutuksen päättäminen, kokopäivätyön
 10

aloittaminen, parisuhteen muodostaminen ja vanhemmaksi tulo. Elämäntapahtumien

ajoittumista oli kysytty tutkittavien ollessa 27-, 36- ja 42-vuotiaita. Psykologisen
toimintakyvyn muuttujina mitattiin psykologista hyvinvointia, elämääntyytyväisyyttä,
masentuneisuutta, itsetuntoa ja saavutettua identiteettiä. Aikuisuuden
elämäntapahtumien ajoittumisen perusteella muodostettiin kolme ryhmää. Pienimmäksi
ryhmäksi tuli "On-time transitions", missä kaikki neljä elämäntapahtumaa oli koettu 27.
ikävuoteen mennessä. Suurin joukko tutkittavia oli ryhmässä "Late transitions", missä
kaikki neljä elämäntapahtumaa oli koettu 42. ikävuoteen mennessä. Kolmantena
ryhmänä olivat "Unconcluded transitions", missä kaikkia neljää elämäntapahtumaa ei
oltu koettu vielä 42-vuotiaanakaan. Tutkimuksen tuloksista voitiin todeta, että
varhaiskeski-iässä, 42-vuotiaana, henkilöillä jotka olivat kokeneet kaikki
elämäntapahtumat oli parempi psykologinen hyvinvointi ja itsetunto kuin niillä, joilla
oli yhä näitä elämäntapahtumia kokematta. Masentuneisuuden osalta ei ollut tilastollista
eroa, ei myöskään saavutetun identiteetin osalta. Mahdollisina selityksinä sille, että
elämäntapahtumien puuttuminen ei heikentänyt oman identiteetin kokemusta, nähtiin
tapahtumien puuttumisen voivan olla myös oman harkinnan tulos, tai henkilö on voinut
kompensoida tapahtuman puuttumista panostamalla enemmän kokemiinsa
elämäntapahtumiin.
      Myös fyysiset muutokset vaikuttavat ihmisen psyykkiseen toimintakykyyn.
Keskiaikuisuudessa alkaa yleensä ilmaantua fyysisiä sairauksia, mikä vähentää
elämääntyytyväisyyttä. Naiset kohtaavat vaihdevuodet keskimäärin 50 vuoden iässä.
Toisilla vaihe menee ohi ilman suurempia fyysisiä tai psyykkisiä ongelmia, ja voi olla
jopa myönteinen kokemus, kun taas osalla naisista vaihdevuosien aika voi olla hyvinkin
vaikeaa. Myös miehillä mieshormonin testosteronin määrä vähenee hiljalleen jo 30-
vuotiaasta alkaen.

Vanhuuden kehitystehtävät ja psyykkinen toimintakyky

Havighurst (1948, 1972) on kuvannut ihmisen kehitystä eri ikäkausien kehitystehtävien

kannalta. Kehitystehtävät seuraavat osin ihmisen biologisia muutoksia, osin ne tulevat
ympäristön, yhteiskunnan ja kulttuurin odotuksina ja normeina. Myös ihmisen omat
tavoitteet voivat olla haasteellisia ja edellyttää kehitystä.
 11

Erilaisten ikääntymisen tuomien ongelmien vuoksi psyykkisellä toimintakyvyllä on

korostunut merkitys ihmisen vanhuudessa. Ihmiset ikääntyvät hyvin eri tavoin ja eri
aikataululla.

      Perimän vaikutus elinikään?     

      Muistin heikkeneminen, mutta ei kaikilla!    Dementia, Alzheimer
      Näön heikkeneminen
      Hidastuminen
      Fyysinen heikkeneminen ja sairaudet à
      Tietty ikäraja, jonka jälkeen hyvin vaikea luopua omasta talosta, maatilasta,
yrityksestä… vaikka nuoremmat näkevät, että yksin tai omassa talossa asuminen tai
firman asioiden hoitaminen on vanhalle jo mahdotonta…
      Tietty ikä/persoonallisuuden rakenne, jota on hyvin vaikea hoitaa henkilön tarvitessa
apua sairauksiensa vuoksi (omapäisyys, ei usko eikä tottele hoitajia—tietää itse kaiken
paremmin, ärtyisyys, kaikenlainen hankaluus)
      Milloin alkaa vaihe, jolloin halutaan tehdä kaikki niin kuin on ennenkin tehty eikä
hyväksytä uusien asioiden kokeilua?

Nykyajan "nuorekas" vanhuus! Päivätanssit, vanhatkin naiset ehostavat itseään

meikaten ja koruin, yli 70-vuotiaiden rokkikuoro…

Yli 60-vuotiaat taiteilijat, muusikot, joilla säilynyt nuoruuden esiintymistyyli täysin!

Aktiivinen vanhuus, osallistuminen, harrastustoiminnot, opiskelu, tietotekniikka,

matkustaminen…   

Minkä ikäiseksi ihminen itse itsensä kokee – ennustaa myös elinikää!

Mitä rajoituksia vanheneminen tuo?

Miten ihminen voi itse vaikuttaa psyykkiseen toimintakykyynsä sekä

hyvinvointiinsa?
 12

LÄHDELUETTELO

Arnett, J.J. (2000). Emerging adulthood: A theory of development from the late teens   
through the twenties. American Psychologist, 55, 469—480.
Baltes
Erikson, E. H. (1962). Lapsuus ja yhteiskunta. Jyväskylä: K.J. Gummerus Oy.
Havighurst, R. J. (1972) Developmental tasks and education (3. painos). New York:
McKay.
Helson, Soto & Cate (2006)
Levinson
Elder, G. H. Jr. (1998). Life-course and human development. Teoksessa W. Damon & R.
M. Lerner (toim.) Handbook of child psychology. New York: Wiley, 1, 939—991.
Peck, R. (1968). Psychological development in the second half of life. Teoksessa B. L.
Neugarten (toim.) Middle age and aging: A reader in social psychology. Chicago:
Chicago University Press, 88—92.   
Brandstädter, J. (1997) Elämänhallinta ja hyvinvointi ikäännyttäessä. Gerontologia 11,
116—124.
Brandstädter, J. (2002) Searching for paths to succesful development ond aging.
Integrating developmental and actiontheoretical perspectives. Teoksessa L.
Pulkkinen & A. Kaspi (toim.) Paths to succesfull development. Personality in the
life course. Cambridge: Cambridge University Press, 380—408.
Tornstam, L. (1989). Gero-transcendence: A meta-theoretical reformulation of the
disengagement theory. Aging clinical and experimental research. 1, 55—63.
Tornstam, L. (1994). Gerotransendenssi – teoreettinen tarkastelu. Gerontologia 8,
75—81.
Kalambos, Barker & Krahn (2006)
McCrae, R. R. & Costa, P. T. (1990) Personality in adulthood. New York: The Guilford
Press.
Pulkkinen ym. (2003)