Suomalaisia vapaaehtoisia Serbian - Turkin sodassa 1876

Hinkkalan Eerik - Djunisin Sven Tuuva

Eerik Kukkonen syntyi 23. lokakuuta
1849 Rautalammin Hinkkalassa. Yrjö
Blomstedtin kirjoittaman Kukkosten
sukukirjan mukaan hän asui kotonaan
vuoteen 1875, jolloin muutti Padas-
joelle. Hän toimi siellä kauppiaana
vajaan vuoden Jokioisten kylässä,
mistä lähti vapaaehtoisena Serbian
armeijaan sotaan Turkkia vastaan.
Tästä uutisoi kuopiolainen Tapio-lehti
18.11.1876: ”Serbian sotaan lähtenyt
myös tämän lehden toimittajan veli,
nuori aliupseeri Eerik Kukkonen.”
Eerik kaatui taistelussa Djunisin
kaupungin luona jo 29. lokakuuta
1876. Siitä kertoi hänen Wilhelm-
veljensä toimittama Tapio-lehti
2.12.1876: ”Aliupseeri Eerik Kuk-
kosen ystäville Suomen kaartista on
tullut tieto, että hän on siellä kaatunut
viimeisissä kovissa taisteluissa turk-
kilaisten kuulasta. Missä taistelussa
tämä on tapahtunut emme vielä tar-
kemmin tiedä. Niin makaa jo neljäs
Suomen poikia Serbian mullassa Bal-
kanin niemen Ristittyjen pyhän asian
tähden.”
Lehti tarkensi uutista ”Suomalaisia
Serbian sodassa” muutaman kuukau-
den kuluttua 10.3.1877: ”Wiimeksi
tulleet tiedot aliupseeri E. Kukkosen
kaatumisesta Djunis-kaupungin tap-
pelussa lokakuun 29 p:nä kertowat,
että hän joidenkuiden wapaaehtoisten
etunenässä taisteli kolme tuntia ihme-
tyttävällä uroon uljuudella pajonetti
kädessä erään linnoituksen portilla
aikomuksena walloittaa sitä ja kaasi
joukon turkkilaisia, siksi kun pajonetti
sattui taittumaan, jolloin hän käänsi
kiwärin perän ja taisteli sillä niinkauan
kuin sekin meni kappaleiksi, niin ettei
jäänyt kun rauta käteen. Wielä vähän
aikaa silläkin puolustettuaan monilu-
kuisia turkkilaisia vastaan, kaatui hän
wihdoin kuulasta ja jäi kokonaan turk-
kilaisten käsiin. Kukkonen, joka sa-
massa tappelussa myös haawoitettiin
reiteen, on kohta sen perästä kuollut
haawoihinsa.” (Viite 1)
Serbian tilanteesta
1870-luvulla
Serbiasta muistetaan yleensä sen lähi-
historia sotineen ja poliittisine jännit-
teineen. Maalla on kuitenkin takanaan
pitkä ja vaiherikas historia ennen enti-
sen Jugoslavian hajoamista ja sen jäl-
keisiä tapahtumia. Serbien on arvioi-
tu saapuneen Balkanille 600-luvulla.
Vuoteen 1459 mennessä koko Serbia
oli turkkilaisten vallassa, mitä jatkui
noin 500 vuoden ajan. Vasta Itävalta-
Unkarin Habsburgien joukot työnsivät
turkkilaiset Tonavan eteläpuolelle.
Balkanin kriisi alkoi kesällä 1875
Hertzegovinan kansannoususta. O.V.
Fennanderin teoksen Muistelmia
venäläis-turkkilaisesta sodasta 1877
– 1878 mukaan turkkilaisten veron-
kiskomiset alusmaistaan ja niissä har-
joittamat julmuudet olivat koetelleet
kärsivällisyyttä viimeiseen saakka.
Kun olot eivät parantuneet, aloitti
Herzegovina kapinan Turkkia vastaan

Perheen vaiheita
Eerikin isä Gabriel Kukkonen (s. Suonenjoella 11.11.1807) oli ostanut Hinkkalan tilan Rautalammin Siikakosken
kylästä 15.3.1840 päivätyllä kauppakirjalla varatuomari Forstenilta. Gabrielille ja hänen puolisolleen Helena Kus-
taava Närhelle syntyi kuusi lasta: Albert 14.2.1835, Johan 22.10.1837, Maria Loviisa 15.6.1840, Wilhelm 9.1.1843,
Petter 4.2.1846 ja Eerik 23.10.1849.
Gabriel Kukkonen kuoli 5.8.1871. Vanhin poika, myöhemmin kansanrunoilijanakin tunnettu Albert, oli joutunut
ottamaan jo 16-vuotiaana vastuulleen kotitilan töiden johtoa. Hän osti isänsä kuoleman jälkeen sisaruksiltaan näiden
osuudet 1874 sekä myöhemmin serkultaan Juho Kukkoselta tämän omistuksessa olleen Hinkkalan toisen puoliskon.
Veljeksistä toiseksi vanhin, Johan, oli naimisiin mentyään siirtynyt Angeriastaipaleen taloon jo 1859.
Pojista kolmas, Wilhelm, valmistui opettajaksi Jyväskylän seminaarista 1867. Hän toimi johtajaopettajana Kuopi-
on kaupungin kansakoulussa 1871 - 1892. Hän harjoitti Kuopiossa myös laajaa kirjakauppa- ja kustannustoimintaa
ja oli 1874 - 1878 sanomalehti Tapion vastaava toimittaja.
Veljeksistä seuraava, Petter, oli töissä mm. konepajoilla Helsingissä. Hänestä tuli taitava maatalous- ja pyssysep-
pä. Hän luovutti isänsä kuoltua Hinkkala-osuutensa veljelleen mutta asui vielä muutaman vuoden velimiehen talos-
sa. Avioliiton solmittuaan hän osti Jämsän Juokslahden kylästä vanhan Savion tilan 1881. Sitä hän viljeli vuoteen
1897, jolloin muutti isännäksi ostamaansa vaimon vanhaan kotitaloon Tikkalan Rannilaan Korpilahdelle.
Veljeksistä nuorin, Eerik, palveli Suomen kaartissa 1871 – 1872. Kari J. Talvitie on löytänyt Sota-arkistosta hä-
nen palvelusajastaan seuraavat tiedot: ”Eerik Kukkonen, synt. 22.10.1849 Siikakosken talosta No 12. Muuttokirja
Rautalammilta 22.5.1871. Suomen Kaartissa palvelukseen 3.K reservimieheksi 01.05.1871 (ilman kapitulaatiota)
ja 01.09.1871 tarkk`ampujaksi No 50. Ylennys ja siirto 3.K nuoremmaksi aliupseeriksi 13.4.1872. Ero omasta
pyynnöstä 16.10.1872.” Rautalammin kirkonkirjojen mukaan Eerik oli muuttanut Padasjoelle 13.1.1875. Padasjoen
seurakunnan kirkonkirjoissa on Eerikistä merkintä ”Död i Serbien 1876”.

59
heinäkuussa 1875. Vaikka turkkilai-
set asettivat kahta kertaa suuremman
sotavoiman kapinoitsijoita vastaan,
eivät herzegovinalaiset kumminkaan
menettäneet rohkeuttaan. Serbiasta ja
Montenegrosta alkoi tulla vapaaehtoi-
sia heidän avukseen.
Sitten Serbia julisti sodan Turkkia
vastaan 30.6.1876. Venäläisiä vapaa-
ehtoisia matkasi auttamaan serbia-
laisia. Aikalaisten arvioiden mukaan
heitä oli noin 5000 miestä. Helsing-
fors Dagblad kertoi syyskuun alussa
1876, että noin 100 - 150 vapaaeh-
toista saapui Belgradiin päivittäin.
Huippu vapaaehtoisissa oli saavutettu
elokuussa 1876. ”Myös Monteneg-
rossa edellisenä vuonna mukana ollut
kenraali Mikael Ggregorievitj Tjerna-
jev (1828 - 1898) tuli Serbiaan ilman
keisarillista komennusta ja läksi siel-
tä marraskuussa 1876 ja suurin osa
vapaaehtoisista joulukuun loppuun
mennessä.”(Viite 2)
Tiedot vapaaehtoisten määristä
vaihtelevat jonkin verran. ”Venäläis-
ten määrä Serbian armeijassa ei ylit-
tänyt koskaan 3000 miestä. Noin 2000
värvättyä vapaaehtoista ei koskaan
päässyt rintamalle. Jotkut kuluttivat
värväysrahansa Venäjällä, toiset naut-
tivat elämästään Romanian tai Serbian
kahviloissa.” (Viite 3)
Eerik Kukkonen Serbian sotilaspuvussa. Hink-
kalasta oli aikanaan lähetetty tämä valokuva
suurennettuna ja kehystettynä myös Johan-veljelle
Angeriastaipaleelle, jossa se on edelleen tallessa.
David Mc Kenzien tutkimusten
mukaan vapaaehtoisjoukot matkasivat
Serbiaan kesän 1876 ja alkusyksyn
kuluessa. Kuinka moni jätti Venäjän
ja tuli Serbiaan, ei tiedetä tarkasti.
Slaavilaisen komitean virallisten lu-
kujen mukaan vapaaehtoisia olisi ollut
4303. Professori Nikitinin arvio 5000
kuulostaa järkevältä. Tjernajev arvioi,
että kamppailujen lopussa oli 1806
rivimiestä ja 646 upseeria (venäläisiä)
hänen komennossaan. Elämänkerras-
saan hän toteaa: ”2645 vapaaehtoista
oli kanssani ja he olivat sankareita.”
Kriisissä oli kyse suurvaltain voi-
mainkoetuksesta omien etujensa tur-
vaamiseksi ja lisäämiseksi alueella.
Balkanin niemimaan kansat pyrkivät
itsenäistymään Osmannivaltakunnan
eli Turkin alaisuudesta. Romania, Ser-
bia ja Montenegro olivat jo saavut-
taneet autonomisen aseman, josta ne
halusivat edetä täyteen itsenäisyyteen.
Ne yllyttivät myös Bosniaa ja Hert-
zegovinaa turkkilaisvaltaa vastaan.
Kriisin käyttövoimana olivat alueen
kansannousut ja panslavismi. Kansan-
nousut vetivät mukaansa vapaaehtoi-
sia eri puolilta Eurooppaa.
Taistelujen kulku kesällä ja
syksyllä 1876
Mihailo D. Stojanovicin tutkimusten
mukaan usko sotaan alkoi kypsyä Ser-
biassa toukokuun alussa 1876. Uusi
kabinetti piti tehtävänään valmistella
maata sotaan. Kesäkuun 10:s syntyi
liittouma Montenegron kanssa ja soti-

Lehdistö kirjoitti vapaaehtoisten vaiheista

Keski-Suomi -lehti (28.10.1876) oli saanut Keski-Suomesta Serbiaan lähteneiltä nuorukaisilta Fredrik Ahoselta ja
Usko Tereniukselta kirjeen Belgradista 14.10.1876. Nuoret miehet kirjoittivat: ”Lähdimme vapaaehtoisesti autta-
maan kristittyjä veljiämme serbialaisia, joita turkkilaiset vaivaavat hirmuisesti ja tekevät kaikenmoista julmuutta.”
He olivat lähteneet Jyväskylästä lokakuun 2. päivänä ja saapuneet Belgradiin 12.10. Matka eteni Pietarista Varsovan
kautta Budapestiin ja sieltä jokilaivalla pitkin Tonavaa Belgradiin. Nuoret miehet odottivat siirtoa armeijan joukko-
osastoon muiden noin 30 suomalaisen rinnalle. Heillä oli edessään venäläiskenraali Tjernajevin johtama joukko-
osasto, joka oli muodostettu eri puolilta Serbiaan tulleista vapaaehtoisista.
Hämäläinen-lehdessä oli 21.12.1876 erään Jyväskylän seudulta kotoisin olleen Kärnä-nimisen soturin haastattelu.
Kärnä oli ehtinyt lokakuussa vapaehtoiseksi Serbiaan juuri ”parahiksi tappeluihin”. Lokakuun viimeisinä päivinä
hän saapui sotatantereelle, juuri silloin kun nuo tappelut Djunisin seuduilla käytiin. Hän sai serbialaisen puvun ja
kiväärin, ja hänet sijoitettiin alaupseeriksi komppaniaan, jonka päällikkönä oli venäläinen kapteeni ja alapäällikkönä
eräs bulgarialainen. Näiden välit eivät olleet erityisen sopuisat, ja miehistö oli Kärnän mukaan myös sekalainen ko-
koonpano. Lehdessä oli seikkaperäinen kertomus Kärnän taistelukokemuksista ja selviytymisestä Suomeen.

Suomalainen eversti Becker Bey organisoi Serbian sotavoimia jo 1874

Ernst Gustaf Waldemar Beckerin elämänkertateoksessa on tarkentava kuvaus myös hänen osuudestaan Serbian so-
tajoukoissa sodan aloittamisenkin osalta: ”Keväällä 1874 Becker saapui ruhtinas Milanin kutsusta Serbiaan avusta-
maan armeijan uudelleen organisoinnissa ensin sotaministerin apulaisena. Hänet nimitettiin yleisesikunnan eversti-
luutnantiksi ja armeijan uudelleenjärjestelykomitean jäseneksi 1875. Becker organisoi armeijan uudelleen laatimalla
liikekannallepanoehdotuksen ja sotasuunnitelman. Tämä onnistui niin hyvin, että sodan puhjetessa oli puoleen väliin
toista sataatuhatta miestä käsittävä armeija täysissä aseissa ja varusteissa valmiina rajoilla kuudentoista vuorokauden
kuluessa maassa, jossa silloin oli yksi ainoa rautatie ja kulkukelpoisia maanteitä hyvin harvassa.
Becker oli maaliskuun alussa ylennetty everstiksi ja nimitetty toukokuussa venäläissyntyisen ylipäällikön ken-
raali Tjernajevin esikuntapäälliköksi. Venäjä tuki uskonveljiään ja heimolaisiaan ainoastaan vapaaehtoisjoukoin ja
riittämättömin taloudellisin avustuksin. Sodan loppuvaiheissa Becker siirrettiin Timokin armeijakuntaan. Beckerin
erotodistus Serbian armeijan palveluksesta on päivätty 5.3.1877.” (Viite 4)

60

Serbia 1878. Mc Kenzie
laallinen sopimus allekirjoitettiin. Yh-
teistyön tarkoituksena oli vapauttaa
Balkanin kristityt ja erityisesti serbia-
laiset Turkin ikeestä. Serbian yritykset
elvyttää Balkanin maiden laajempaa
yhteistyötä jäi kuitenkin hedelmättö-
mäksi. Serbian ulkoministeri Jovan
Ristic uskoi, että Venäjä ei voi jäädä
passiiviseksi sivusta katsojaksi näissä
vaikeuksissa.
Alussa serbialaiset edistyivät kai-
killa rintamilla. Serbian armeijassa oli
130 000 miestä. Heinäkuun lopussa
turkkilaiset hyökkäsivät vahvoilla
voimilla ja valtasivat Knjazevacin ja
Zajecarin. Nämä ensimmäiset tappi-
ot masensivat Prinssi Milanin. Hän
ajatteli, että sota oli hävitty, ja ehdot-
ti hallitukselle aselevon pyytämistä.
Hallitus ei kuitenkaan ollut yhtä miel-
tä ja sai hänet luopumaan ajatuksesta.
Omalla maaperällä Serbian armeija
menestyi hetken aikaa paremmin.
Syyskuun alussa venäläisiä vapaa-
ehtoisia alkoi virrata Serbiaan. Tais-
telemaan tulleissa vapaaehtoisissa oli
mukana myös hyvässä sosiaalisessa
asemassa olevia. Slaavilainen komi-
tea lähetti miehiä ja rahaa. Näiden
vapaaehtoisten tuella Tjernajev saa-
vutti miltei rajattoman vaikutusvallan
Serbiassa. Prinssi ja hallitus katsoivat
häneen viimeisenä toivonaan. Tjerna-
jev toivoi jatkavansa taistelua, kunnes
Venäjä tulisi apuun. 16.9 hän julisti
kuninkaalle, että tällä olisi syy jatkaa
taistelua.
Taistelut jatkuivat 28.9. Tjernajev
toivoi löylyttävänsä Turkin pääjoukon,
jota oli koottu Moravan vasemmal-
le rannalle ja valmisteli hyökkäystä.
Veriset taistelut kestivät kaksi päivää,
mutta turkkilaiset pitivät asemansa.
Tilanne säilyi käytännössä muuttu-
mattomana kolme seuraavaa viikkoa.
Turkkilaiset käynnistivät hyökkä-
yksen, mursivat Serbian rintaman ja
valtasivat Djunisin, mikä antoi heille
määräävän aseman ja vapaan pääsyn
Belgradiin.
David Mc Kenzien ja Erik Beckerin
mukaan keskeiset taistelut Serbiassa
käytiin elokuun ja lokakuun lopun vä-
lillä. Taistelupaikkoja olivat elokuun
lopussa mm. Alexinac, Deligrad, Su-
matovic ja lokakuun lopussa Djunis.
Lokakuun 29. päivänä 1876 Tjerna-
jevin armeija koki tuhon. Äkillisessä
hyökkäyksessä turkkilaiset valtasivat
Djunisin asemat. Serbialaiset hylkä-
sivät aseet ja varusteet ja pakenivat
taistelukentältä, kun venäläiset vapaa-
ehtoisetkin kärsivät karvaan tappion.
Tämän jälkeen Tjernajev pyysi säh-
köttämään tsaari Aleksanterille, että
välitön välirauha pelastaisi Serbian.
Neuvottelut käynnistyivät pian. Mar-
raskuun alussa tuli tieto Turkin suos-
tumisesta kuuden viikon välirauhaan.
61
Suomalaisten taistelijoiden
kohtaloita
Suomen sukututkimusseura Genok-
sen artikkelin (63/1992) (jur.lic Åke
Backstrom) mukaan Serbian sodassa
1876 olivat mukana ainakin seuraa-
vat suomalaiset upseerit: August Ami-
noff, Ernst Gustaf Waldemar Becker,
Alexander Sebastian Ehrnrooth, Klas
Magnus Hugo Holm, Georg Jurveli-
us, Ferdinand Kurth, Herman Edward
Salow, Onni Voldemar Alexander
von Schoultz, Otto Emil von Sticht
ja Adolf Wilhelm Severin Tigerstedt.
Aliupseereista ja tarkk´ampujista ei
vastaavaa yhteenvetoa liene olemas-
sa.
Näistä upseereista menehtyi
yksi. Uutinen Hämäläinen-lehdessä
(19.10.1876) kertoi, että suomalainen
oli ammuttu Serbian sodassa: ”Kap-
teeni Venäjän sotaväestä, Edward Za-
low, joka Serbian armeijassa komensi
yhtä joukkoa, on syyskuun 28. päivä-
nä ammuttu kuoliaaksi sotatantereella
(Jarovic). Venäläiset upseerit olivat
hänet haudanneet suurella kunnioituk-
sella. Vainaja palveli nuorempana Ou-
lun ruotuväessä ja oli ollut Kaartin lei-
rillä Luolajassa 1863 – 1864.” Sama
tieto Zalowin (Salow) kuolemasta oli
myös Tapio-lehdessä 28.10.1876.
Hämäläinen-lehti kertoi 2.11.1876,
että Djunisissa oli kaatunut suuri jouk-
ko venäläisiä. Siinä mainittiin Serbian
sotajoukoissa palvelleen myös 30 suo-
malaista. Kolme viikkoa myöhemmin
lehdessä kerrottiin, että Emil Widbäd
oli ammuttu Serbiassa noin 40 vuo-
den iässä. Hän oli lähtenyt yksityisillä
lahjoitusvaroilla sotimaan Serbiaan.
Sitä ennen, ruotuväen jälkeen hän
oli toiminut kauppakirjurina Porissa.
Widbädistä on maininta myös Laitilan
kirjassa (s. 35). Lähdeviittauksen mu-
kaan ”vapaaehtoisena Serbian sotaan
mennyt Emil Widbäd Turun ja Porin
läänistä kuoli siellä syyskuun lopul-
la 1876”. Helsingfors Dagblad kertoi
29.11.1876, että E. Widbäd oli kaatu-
nut lokakuun 20. päivän taistelussa.
Tapio-lehden uutisen mukaan Eerik
Kukkonen Rautalammilta kaatui Dju-
nisissa 29.10.1876. Arkkiveisu kuvaa
häntä Antti Kukkasena. Hiisivaaran
teos (1968) kertoo legendaa Kukkos-
veljeksistä ja kirjassa on myös verta-
us aliupseeri Kukkosesta uutena Sven
Dufana. (Viite 6)
Helsingfors Dagblad uutisoi
29.11.1876 otsikolla Suomalaisia Ser-
biassa: ”Seitsemän suomalaista tarkk-
ampujaa, jotka vapaaehtoisina ovat
taistelleet Serbiassa, saavat korkeaa
kunniaa Eversti Menschinoffilta kir-
 Arkkiveisut Kärnästä ja Kukkosesta
Arkkiveisut Turkin sodasta tuntevat nimeltä vain kaksi suomalaista sotilasta: Kärnän ja Antti Kukkosen (Kukka-
nen). Antti Kukkonen oli toinen Kukkos-veljeksistä, jotka palvelivat vapaaehtoisina Serbian armeijassa. Hän kaatui
Djunis-kaupungin taistelussa vuonna 1876 jo ennen varsinaisen Turkin sodan syttymistä.
Veisu 17: Ol Kärna kowin kaikista / yks nuorukainen Suomesta / Waikk’ kristinuskon puolesta / men monest wal-
takunnasta / waan useampi itsensä uhraisi / Siell Serbian, Montenegron pantiksi / Kärnä se taisteli wahvasti waan /
Ja surmasi Turkkia miekallaan
Veisu 37, sävel ”Woi kuinka kauan kestänee” (Lähteenä Matti Sippolan ”Kolme ihan uutta sotalaulua Nikolain
kaupungissa 1878 78:17): Siellä eräs vapaaehtoinen / nimeltä Antti Kukkanen / Kotoisin Rautalammilta / ja Keski-
Suomen saloilta / Taisteli niin kuin leijona / löi turkkilaisia joukkoja / kuin Simson muinoin Juudassa / löi Filiste-
alaisia
”Nämä kaksi suomalaista kovaa tappelijaa ovat Sven Tuuvan kansanomaisia muunnoksia. Romanttinen käsitys
sinnikkäästä ja peräänantamattomasta sotilaasta oli vallitseva koko 1800-luvun runoudessa.” (Viite 5)

jeessä Suomen kaartin komentajalle.
Kolme heistä oli kaatunut ja neljä haa-
voittunut: Axel Stenman (haavoittui
29.10.), Johan Andersin (haavoittui
20.10.), Johan Kukkonen (haavoittui
29.10.), Anton Will (kaatui 29.10.),
Alexis Tschernikoff (kaatui 29.10.),
Eskil Widbäck (kaatui 20.10.) ja Karl
Wikman (haavoittui 20.10.).”
Serbiassa 1876 kaatuneita vapaaeh-
toisia suomalaisia oli näiden lähdetie-
tojen mukaan viisi: Eerik Kukkonen,
Edward Salow, Alexis Tschernikoff,
Emil Widbäd ja Anton Will.
Jouni Suistola toteaa kirjassaan
Arkkinikkarit Turkin sodassa: ”Jo-
kaisella sodalla on omat sankarinsa.
Kun vielä Balkanin kapinan aikana
saatettiin viisuissa nostaa rivistä esille
taistelutantereelle lähteneitä tavallisia
sotureita, kuten Kukkonen ja Kärnä,
ei se enää Turkin sodan puhjettua ollut
mahdollista. Tilalle tulivat nyt sanka-
rillisten sotapäälliköiden kuvaukset.
Venäjän puolelta otettakoon ensim-
mäisenä esille Keisari Aleksanteri II,
josta viisuja riitti sotaankutsusta lähti-
en. Teemana hänen kohdallaan olivat
myös jalomielisyys ja urhoollisuus.”
Seuranneesta Turkin sodasta viis-
unikkarit saivat kohteekseen mitä
kiinnostavimman tapahtumasarjan.
Tuloksena oli, että ainakin 22 eri lau-
luntekijää tarttui teemaan ja sepitti
vähintään 113 laulua Turkin sodasta.
Niin paljon paperia kuin Turkin sodan
kuvaamiseen on kulutettukin, ei se
vielä ole saanut osakseen tieteellisen
tutkimuksen mitat täyttävää esitystä.
Tätä tutkimuksellista tarvetta tyydyt-
tää osaltaan Teuvo Laitilan teos The
Finnish Guard in the Balkans, joka on
kaartilaisten asenteita ja motiiveja sel-
vittävä tutkimus. Turkin sodasta 1877
- 1878, jossa Suomen kaartin joukko-
osasto oli osa Venäjän armeijaa, on
kirjoitettu paljon mm. muistelmia.
Mukana oli myös eräitä rautalampi-
laisia sodan muistomitaleita saaneita
taistelijoita.
Harri Pirkkalainen

LÄHTEET
Blomstedt Yrjö, Kukkosten sukukirja 1959 (Viite 1, s. 61)
Laitila Teuvo, The Finnish Guard in the Balkans. Heroism, Imperial loyalty and finnishness in the Russo - Turkish
war of 1877-78 as recollected in the memoirs of Finnish guardsmen. Suomalaisen tiedeakatemian toimituksia Huma-
niora 324. Gummeruksen paino Saarijärvi 2003 (Viite 2, s. 15 - 17, kirjan alaviitteet 10 - 11)
Mc Kenzie David, The Serbs and Russian Pan-Slavism 1875-78. Cornell University Press New York 1967 (Viite 3,
s. 122), Serbian karttapiirros v. 1878, s. 144
Becker Erik, Becker-bei - suomalainen sotilas ja poliitikko. Arvi A Karisto 1968 (Viite 4, s. 115 - 122)
Hiisivaara - Hela Marjatta, Arkkiveisut Turkin sodassa 1877 - 78. Pro-gradutyö. Helsingin ylipiston kansanrunous-
tieteen laitos 1982 (Viite 5, s. 58 - 59, 83)
Hiisivaara Tapio, ”Tuhannenpa verran poikia läksi …”. WSOY Porvoo 1968 (Viite 6, s. 6)
Suistola Jouni, Arkkinikkarit Turkin sodassa. Oulun yliopiston historian laitos 1987
Fennander O.V., Muistelmia venäläis-turkkilaisesta sodasta 1877 - 78. Mikkeli 1895
Stojanovic Mihailo D., The Great Powers and the Balkans 1875-1878, Cambridge University Press 1939, Reprinted
1968, s. 84-91
Talvitie Kari J., Suomen kaarti: Henkivartioväen 3. Suomen tarkk`ampujapataljoonan henkilöstö Turkin sodan aika-
na 1877 – 78. I. Aakkosellinen hakemisto 2002
Åke Backstrom, Finska officerare i serbisk-turkiska kriget 1876. Genos, Suomen Sukututkimusseuran aikakausikirja
63/1992
Digitaalinen sanomalehtikirjasto: Helsinfgfors Dagbladin, Tapio-lehden, Hämäläisen ja Keski-Suomi -lehden uutisia
vuodelta 1876

62