Professional Documents
Culture Documents
Upm Vuosikertomus 2014
Upm Vuosikertomus 2014
Upm Vuosikertomus 2014
YEAR OF
PROGRESS
VUOSIKERTOMUS 2014
SISÄLTÖ
Sisältö
UPM konserni
1 UPM lyhyesti
3 Toimitusjohtajan katsaus
5 Strategia
11 UPM sijoituskohteena
13 Taloudelliset tavoitteet ja tulokseen vaikuttavat tekijät
14 Riskienhallinta
Liiketoiminta-alueet
15 UPM Biorefining
19 UPM Energy
21 UPM Raflatac
23 UPM Paper Asia
25 UPM Paper ENA
27 UPM Plywood
29 Innovaatiot ja T&K
Sidosryhmät
31 Lisäarvoa vuoropuhelusta sidosryhmien kanssa
35 UPM:n veropolitiikka painottaa säädösten
noudattamista, riskienhallintaa sekä toiminnan
läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta
37 Jatkuvaa vuoropuhelua ja yhteistyötä asiakkaiden kanssa
39 Toimittajat ovat olennainen osa UPM:n arvoketjua
41 Henkilöstö mahdollistaa yhtiön uudistumisen
44 Merkittävä muutos UPM:n turvallisuuskulttuurissa
Vastuullisuus
45 Vastuullisuus tukee liiketoiminnan kehittymistä
49 Tuotteiden koko elinkaari otetaan huomioon
50 Eilisen jäte on tämän päivän raaka-aine
51 Parannusta energiatehokkuudessa ja
tunnustusta ilmastotoimenpiteistä
53 UPM varmistaa, että sen käyttämä puu ja puukuitu
on kestävästi hankittua
54 Vastuullista veden käyttöä
55 UPM:n materiaalitase 2014
57 GRI-sisältövertailu
59 Riippumaton varmennusraportti
Hallinnointi
60 Hallinnointi
65 Hallitus
67 Johtajisto
Tilinpäätös 2014
69 Sisältö
UPM BIOREFINING UPM ENERGY UPM RAFLATAC UPM PAPER ASIA UPM PAPER ENA UPM PLYWOOD
UPM Biorefining muodostuu sellu-, saha- ja UPM Energy tuottaa kustannuskilpailukykyis- UPM Raflatac valmistaa tarralaminaattia UPM Paper Asia tuottaa hienopapereita UPM Paper ENA valmistaa sanoma- ja UPM Plywood tuottaa vaneria ja viilua
biopolttoaineliiketoiminnoista. UPM:llä on tä, vähäpäästöistä energiaa ja toimii Poh- tuote- ja informaatioetiketöintiin mm. elintar- Aasian kasvaville markkinoille sekä tarrama- aikakauslehtipapereita sekä hienopapereita pääasiassa rakentamiseen, ajoneuvojen
kolme sellutehdasta Suomessa sekä selluteh- jois- ja Keski-Euroopan fyysisen sähkön vike- ja juomateollisuudelle, vähittäiskaup- teriaaleja maailmanlaajuisille markkinoille. useisiin erilaisiin käyttökohteisiin 17 tehok- lattioihin ja LNG-laivanrakentamiseen
das ja puuviljelmät Uruguayssa. Lisäksi yhti- kaupassa sekä sähkön johdannaismarkki- paan ja logistiikkaan. UPM Raflatac on Hienopapereita valmistetaan UPM Changshun kaalla paperitehtaalla Euroopassa ja Yhdys- sekä muuhun teollisuustuotantoon. UPM on
öllä on neljä sahaa Suomessa. UPM:n puu- noilla. UPM:n energian tuotantokapasiteetti maailman toiseksi suurin tarralaminaatin tehtaalla Kiinassa ja tarra- ja pakkausmate- valloissa. Asiakkaita ovat pääasiassa kus- johtava vanerintoimittaja Euroopassa, ja
pohjaista uusiutuvaa dieseliä valmistavan koostuu vesivoimasta, ydinvoimasta ja lauh- valmistaja. UPM Raflatacin tavoitteena on riaaleja UPM Tervasaaren ja UPM Jämsän- tantajat, vähittäismyyjät, painotalot ja sillä on tuotantolaitoksia Suomessa, Virossa
biojalostamon toiminta käynnistyi alkuvuo- devoimasta. UPM Energy aikoo kasvaa poh- edetä kasvumarkkinoilla ja vahvistaa kosken tehtailla. Asiakkaita ovat pääasiassa jakelijat. UPM:llä on maailmanlaajuinen ja Venäjällä. UPM Plywood pyrkii vahvista-
desta 2015. Selluliiketoiminnan asiakkaita joismaisilla hiilidioksidipäästöttömän energi- asemaansa filmi- ja erikoistuotteissa. vähittäismyyjät, painotalot, kustantajat, jake- paperinmyyntiverkosto ja tehokas logistiik- maan markkina-asemaansa valikoiduilla
ovat pehmo-, erikois- ja painopapereiden an markkinoilla. lijat ja paperin jalostajat. UPM Paper Asia kajärjestelmä. UPM Paper ENA keskittyy loppukäyttöalueilla ja tuottaa lisäarvoa
sekä kartongin tuottajat. Biopolttoaineiden hakee kasvua toimistopapereissa Kiinassa kustannusjohtajuuteen ja kannattavuuden asiakaslähtöisellä palvelutarjonnalla.
asiakkaat ovat polttoainejakelijat, kun taas ja Aasian-Tyynenmeren alueella sekä tarra- parantamiseen rahavirran maksimoimiseksi.
sahatavaraa toimitetaan rakennus- ja puuse- materiaalimarkkinoilla maailmanlaajuisesti.
pänteollisuuteen. UPM:n tavoitteena on kas-
vaa edelleen luotettavana selluntoimittajana
ja kasvaa kehittyneissä biopolttoaineissa. MUU Puunhankinta ja metsätalous vastaa kilpailukykyisen puun hankinnasta UPM:n liiketoiminnoille
sekä hallinnoi UPM:n omia metsiä. Lisäksi UPM tarjoaa laajan valikoiman erilaisia puukauppa-
TOIMINTA ja metsäpalveluita metsänomistajille ja metsäsijoittajille. Muuhun toimintaan kuuluvat myös
komposiittiyksikkö UPM Biocomposites sekä biokemikaaleja tutkiva UPM Biochemicals.
Liikevoitto *) Liiketoiminnan Tulos per osake *) Oman pääoman Velkaantumisaste Liikevaihto 2014 *) 9 868 miljoonaa euroa Käyttökate (EBITDA) 2014 Sijoitettu pääoma 2014
847 milj. euroa rahavirta per osake 1,17 euroa tuotto *) 32 % 1 287 miljoonaa euroa 10 944 miljoonaa euroa
UPM Biorefining 18 % UPM Biorefining 28 % UPM Biorefining 26 %
2,33 euroa 8,3 %
SISÄLTÖ
SELLU:
BIOPOLTTOAINEET: 10 %:n kapasiteetin lisäys
3 4
Lappeenrannan
biojalostamo
TARRAMATERIAALIT:
2 Changshun laajennushanke
UPM UPM
Biorefining Paper
Asia
TARRALAMINAATIT:
kasvu kehittyvillä markkinoilla
ja korkeamman jalostusarvon
UPM tuotteissa
UPM
Plywood
1 Raflatac
UPM UPM
Paper Energy
ENA Uusi tarramateriaaleja ja erikoispapereita
valmistava tuotantoyksikkö on rakenteilla
UPM Changshun tehtaalla Kiinassa. Yksikön
odotetaan käynnistyvän vuoden 2015 lopulla.
SISÄLTÖ
Maailma muuttuu nopeasti, ja tulevaisuus tuo UPM:N LIIKETOIMINTAAN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Kasvumarkkinat: UPM:llä on houkut-
tullessaan ennennäkemättömiä haasteita ja televat kasvunäkymät Aasian, Latinalaisen
mahdollisuuksia. Öljyn, ruoan, veden, energian Amerikan ja Itä-Euroopan sellu-, paperi-,
ja muiden resurssien maailmanlaajuinen kysyntä AIHE Vähäpäästöinen ja Nopeasti liikkuvat kulutus- Mainonta, Biopohjaiset tarramateriaali- sekä puutuotemarkkinoilla.
voimistuu jatkuvasti, kun maailman väkiluku Yhtiö vastaa kulutuksen kasvuun ekologisesti
kasvaa, kaupungistuminen jatkuu ja kasvu-
uusiutuva energia tavarat, vähittäiskauppa toimistoviestintä materiaalit kestävällä tavalla.
markkinoiden keskiluokka kasvaa. Ilmaston-
muutos on jo noussut merkittäväksi maailman- Tehokkaat toiminnot: Kustannustehok-
laajuiseksi ilmiöksi. Lisäksi maailmantalouden TRENDIT Energian epävarma hinta ja saatavuus Maailmanlaajuinen väestönkasvu Digitalisoituminen – paperilta näytölle Raaka-aineiden niukkuus kuus ja skaalautuvat toiminnot ovat tärkeitä
voimasuhteiden muutokset lännestä itään, liike- kaikessa liiketoiminnassa, mutta Euroopan ja
toiminnan muutostahdin nopeutuminen sekä Euroopan markkinoiden integroituminen Kypsien markkinoiden ikääntyvä väestö Painopisteen siirtyminen kypsiltä Kestävä kehitys ja uusiutuvat materiaalit Pohjois-Amerikan kypsillä graafisen paperin
jokapäiväisen elämän uudet digitaaliset tekno- kehittyville markkinoille markkinoilla ne ovat menestyksen kulmakivi.
logiat muuttavat toimintaympäristöä merkit- Ilmastonmuutos Kehittyvien markkinoiden BKT:n kasvu, Puhtaan veden saatavuus
tävästi. kaupungistuminen ja kasvava keskiluokka Innovaatio: UPM hyödyntää osaamistaan ja
UPM:n Biofore-strategia sopii hyvin tähän Luonnon monimuotoisuuden väheneminen vahvaa asemaansa puunjalostuksen – tai bio-
muuttuvaan maailmaan. Muutos kuluttajakäyttäytymisessä jalostuksen – arvoketjussa innovoidessaan
Öljypohjaisten materiaalien korvaaminen uutta kestävää liiketoimintaa, jolla on suuret
Uusiutuvat luonnonvarat: UPM:n tuot- kohdemarkkinat ja korkeampi jalostusaste.
teet perustuvat kestävistä lähteistä hankittuihin VAIKUTUS Lisääntyvä säännöstely, energiamarkki- Kehittyneiden markkinoiden kasvumahdol- Graafisen paperin kulutuksen lasku Raaka-aineiden hinnan nousu ja Monet näistä uusiutuviin raaka-aineisiin perus-
uusiutuviin raaka-aineisiin. UPM:ÄÄN noiden epävarmat säädökset lisuudet selluliiketoiminnassa ja lisäarvoa kypsillä markkinoilla epävarma saatavuus tuvista vaihtoehdoista korvaavat uusiutumatto-
tuovissa tarramateriaaliratkaisuissa mia tuotteita.
More with Biofore: Enemmän vähemmällä Uusiutuvan energian suosiminen Kulutuksen lasku vaihtelee paperin Kasvava kiinnostus kestävän kehityksen
on keskeinen periaate UPM:n resurssitehok- Houkuttelevat kasvunäkymät sellu-, tarra- loppukäyttökohteen mukaan mukaisia tuotteita ja ratkaisuja kohtaan Vastuullisuus: UPM soveltaa samoja tiukko-
kuudessa ja merkittävä kustannustehokkuuden Päästömaksut materiaali-, puutuote- ja toimistopaperi- ja ympäristösuorituskykyä, työturvallisuutta,
ja kilpailukyvyn lähde. liiketoiminnoissa kehittyvissä maissa Useimmissa UPM:n tuotteissa kysynnän Ekodesignin tuomat uudet liiketoiminta- vastuullista hankintaa ja liiketoimintatapoja
kasvu on voimakkainta kehittyvillä mahdollisuudet koskevia periaatteita kaikkialla maailmassa.
Kierrätys: Valtaosa UPM:n tuotteista on markkinoilla
kierrätettäviä, ja UPM kierrättää monet niistä Suurin osa maailman muutosta ohjaavista
uusiksi tuotteiksi, kuten paperiksi, biokompo- UPM:N Keskittyminen kustannuskilpailukykyisiin, Kasvu kilpailukykyisen sellun tuotannossa Kustannuskilpailukyvyn jatkuva paran- Uusiutuvien raaka-aineiden käyttö tekijöistä tukee UPM:n liiketoimintaa pitkällä
siiteiksi ja energiaksi. VASTAUS vähäpäästöisiin energianlähteisiin taminen aikavälillä, mutta niiden vaikutukset eivät
Kasvu tarramateriaali- ja laminaattiliike- Vastuullinen hankinta kuitenkaan kohdistu tasaisesti kaikkiin UPM:n
Energia: UPM käyttää energian – sähkön, Energiatehokkuuden parantaminen toiminnassa kehittyvillä markkinoilla Keskittyminen paperin houkuttelevampiin liiketoimintoihin. Eri liiketoiminnoilla on
loppukäyttösegmentteihin Materiaalitehokkuuden parantaminen
lämmön ja biopolttoaineiden – tuotannossa tämän vuoksi kullakin oma strateginen suun-
Kasvu kehittyneiden biopolttoaineiden Kasvu lisäarvoa tuovissa tarralaminaatti-
luotettavia, vähäpäästöisiä ja kustannuskil- tansa, tavoitteensa ja toimenpiteensä, jotta
tuotannossa tuotteissa kehittyneillä markkinoilla Graafisen paperin tuotantokapasiteetin Tuotantojätteiden kierrättäminen ja
pailukykyisiä energianlähteitä. UPM kehittää mukauttaminen asiakkaiden tarpeisiin uudelleenkäyttö mahdollisuudet voidaan hyödyntää ja haas-
energiatehokkuuttaan jatkuvasti. Vaneriratkaisut nesteytettyä maakaasua Kasvu toimistopapereissa Aasian ja teisiin vastata niin lyhyellä kuin pitkälläkin
kuljettaviin tankkereihin Tyynenmeren alueella UPM:n maailmanlaajuinen monimuo- aikavälillä.
toisuusohjelma
Puutuotteiden toimitukset Euroopan
Maailman ensimmäinen puu- ulkopuolelle Uuden biopolttoaine-, biokemikaali- ja
pohjaista uusiutuvaa dieseliä biokomposiittiliiketoiminnan kehittäminen
valmistava biojalostamo on
käynnistynyt Lappeenrannassa.
SISÄLTÖ
Vuodelle 2015 suunnitellut Uusi liiketoimintarakenne suuksia tutkittiin vuoden aikana, mutta
Liiketoiminta-alue Strategiset tavoitteet Vuoden 2014 toimenpiteet toimenpiteet *) tukee UPM:n muutosta merkittäviä kauppoja ei tehty.
ja tulosten saavuttamista Uusien liiketoimintojen kehitys saavutti
UPM BIOREFINING Kasvu kustannuskilpailukykyisessä, Tuotantokapasiteettia lisättiin UPM Pietarsaaren ja UPM Fray
2
UPM Kymin laajennuksen valmistuminen
2014 oli UPM:n ensimmäinen kokonainen tärkeän merkkipaalun, kun UPM Biofuels
korkealaatuisessa sellussa ja kehittyneissä Bentosin sellutehtailla, UPM Kymin tehtaan laajennustyö alkoi UPM Pietarsaaren ja UPM Fray Bentosin 2
biopolttoaineissa sellutehtaiden tuotannon laajennukset vuosi uudessa liiketoimintarakenteessa. Yhtiöllä käynnisti maailman ensimmäisen puupohjaista
Lappeenrannan biojalostamon tuotanto käynnistyi 2 4 täyteen vauhtiin. on kuusi liiketoiminta-aluetta: UPM Biorefining, uusiutuvaa dieseliä valmistavan biojalostamon
UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper osana UPM Biorefining -liiketoiminta-aluetta.
Tehokas sahatavaraliiketoiminta
Muuttuvat kustannukset laskivat 1 Lappeenrannan biojalostamon tuo- Asia, UPM Paper ENA (Eurooppa & Pohjois-
Synergiaetujen hyödyntäminen ja jalostus- tannon kasvattaminen ja optimointi
2 4 Amerikka) ja UPM Plywood. Muita toimintoja Painopiste vastuullisuudessa
arvon kasvattaminen biojalostuksessa Sahaliiketoiminnan tehokkuus ja kannattavuus parani 1 ovat UPM:n puunhankinta ja metsätalous sekä ja johtajuudessa
Osallistuminen 150 miljoonan euron UPM Biocomposites- ja UPM Biochemicals Vastuullisuus on keskeinen osa UPM:n tapaa
1
kannattavuusohjelmaan -liiketoimintayksiköt. Jokaiselle liiketoiminta- toimia, ja myös kilpailuetu. UPM on vahvasti
alueelle on määritelty strateginen rooli ja sitoutunut taloudellisen, yhteiskunnallisen ja
UPM ENERGY Kannattava kasvu vähäpäästöisen energian Onnistunut johdannaiskauppa ja fyysisen sähkön kauppa, OL3:n rakennustöiden ja vesivoima- selkeät tavoitteet, jotka on esitelty oheisessa ympäristösuorituksensa jatkuvaan parantami-
1 2 taulukossa. seen. Viime vuosina UPM:n kehitystoimien
tuotannossa Pohjoismaissa kustannusten lasku laitosten kunnostaminen jatkuu
2014 oli edistyksen vuosi, joka osoitti, painopiste on ollut erityisesti työturvallisuuden
Arvon luonti fyysisen sähkön kaupassa ja OL3:n rakennustyöt jatkuivat 2 Osallistuminen 150 miljoonan euron että uusi organisaatio pystyy tekemään tulosta. ja tuotantolaitosten ympäristösuorituskyvyn
1
johdannaiskaupassa kannattavuusohjelmaan Kaikki liiketoiminnot ja funktiot osallistuivat parantamisessa. Vuonna 2014 erityistä huomio-
Vesivoimalaitosten kunnostus jatkui 2 elokuussa 2013 käynnistettyyn 200 miljoonan ta kiinnitettiin myös vastuulliseen hankintaan.
euron kannattavuusohjelmaan. Ohjelman Kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttami-
UPM RAFLATAC Kannattava kasvu lisäarvoa tuottavissa Kiinteiden kustannusten lasku tuotannon optimoinnin ansiosta 1
Kiinan, Malesian ja Puolan investointi- tavoitteet saavutettiin vuoden 2014 kolmannella seen tarvitaan huippusuorituksiin yltäviä ja
2
filmi- ja erikoislaminaateissa sekä hankkeiden valmistuminen neljänneksellä, eli aikataulusta edellä. UPM muutosta ohjaavia ihmisiä ja tiimejä. UPM:lle
kehittyvillä markkinoilla Espanjan ja Australian laminointilinjat suljettiin tunnisti tuolloin mahdollisuuksia lisäsäästöihin on myös tärkeää olla kiinnostava työnantaja,
1
ja tuotanto siirrettiin muille tehtaille Uusien leikkuu- ja jakeluterminaalien ja käynnisti toisen, 150 miljoonan euron jonka innostavat ja osallistavat johtajat
2
suunnittelu kasvumarkkinoille kannattavuusohjelman marraskuussa 2014. tarjoavat mahdollisuuksia menestyä ja kehittyä.
Investointien toteutus tuotantokapasiteetin kasvattamiseksi 2
Orgaaniset kasvuhankkeet etenivät UPM UPM:n johto panostaa erityisesti tulosten
Kiinassa, Malesiassa ja Puolassa alkoi Globaalin T&K-toiminnan kehittäminen 2
Biorefining-, UPM Raflatac-, UPM Paper saavuttamiseen ja henkilöstön sitoutumiseen
Asia- ja UPM Energy -liiketoiminta-alueilla. liiketoimintojen ja henkilöstön menestyksen
Uusi leikkuu- ja jakeluterminaali avattiin Meksikoon 2 Osallistuminen 150 miljoonan euron 1 Suurin osa nykyisistä hankkeista arvioidaan takaamiseksi.
kannattavuusohjelmaan
saatavan päätökseen vuoden 2015 loppuun
mennessä.
UPM PAPER ASIA Kannattava kasvu globaaleilla tarra- UPM Changshun kolmannen tuotantoyksikön 2
UPM Changshun investoinnin
2 Liiketoimintaportfolion kehitys jatkui
materiaalimarkkinoilla ja Aasian korkea- rakennustyöt alkoivat valmistuminen Kiinassa
orgaanisilla kasvuhankkeilla ja metsäalueiden Lue lisää vastuullisesta hankinnasta (s. 40) ja
laatuisten toimistopaperien markkinoilla
Muuttuvien ja kiinteiden kustannusten lasku 1 Osallistuminen 150 miljoonan euron myynnillä. Fuusio- ja yrityskauppamahdolli- työturvallisuuden parantamisesta (s. 44).
1
kannattavuusohjelmaan
UPM PAPER ENA Kannattavuuden parantaminen ja Muuttuvien ja kiinteiden kustannusten huomattava lasku 1
Osallistuminen 150 miljoonan euron
1
rahavirran maksimoiminen kustannus- kannattavuusohjelmaan
kilpailukyvyn ja asiakaslähtöisen Yksinkertaistettu, asiakassegmenttilähtöinen organisaatio 1
myyntistrategian avulla Neljän paperikoneen sulkeminen TAPAHTUMIA 2014
1
UPM Docellesin paperitehtaan sulkeminen 1 Euroopassa vuoden 2015 alussa
22.1. UPM sulki Docellesin 16.6. UPM allekirjoitti sopimuksen
hienopaperitehtaan Ranskassa North European Oil Trade Oy:n
(NEOT) kanssa uusiutuvan dieselin,
UPM PLYWOOD Kannattava kasvu valituissa asiakas- Muuttuvien ja kiinteiden kustannusten lasku 1
Osallistuminen 150 miljoonan euron 1 28.2. UPM ilmoitti etenevänsä UPM BioVernon, myymisestä ja
segmenteissä toimintaa tehostamalla kannattavuusohjelmaan Changshun tehtaan kolmannen jakelusta
ja asiakaslähtöisellä palvelulla tuotantolinjan investoinnin
toteutuksessa Kiinassa 11.9. UPM listattiin alansa
PUUNHANKINTA JA Kilpailukykyisen biomassan saannin Osallistuminen 150 miljoonan euron parhaaksi yritykseksi globaalissa
Puukustannusten lasku 1 1
turvaaminen kannattavuusohjelmaan 28.2. UPM ilmoitti 160 miljoonan Dow Jonesin kestävän kehityksen
METSÄTALOUS
euron tehtaan laajennusinvestoin- indeksissä
nista Kymin tehtaaseen
LIIKETOIMINTA- Kasvu synergisten yrityskauppojen kautta Mahdollisten yrityskauppojen selvittäminen, Arvoa lisäävien yrityskauppojen 25.9. Valtioneuvosto ei myöntänyt
3 3
PORTFOLION KEHITTÄ- ei merkittäviä yrityskauppoja etsiminen 3.4. UPM Raflatac ilmoitti suun- TVO:n Olkiluoto 4 -ydinvoimayksi-
MINEN JA ARVON Parasta arvoa UPM:lle yksinkertaistamalla nittelevansa tuotantokapasiteetin kön periaatepäätökselle jatkoaikaa
LUOMINEN 51 000 hehtaarin metsäalueiden myynti Suomessa 3 Metsien myynti jatkuu 3 lisäämistä Kiinassa ja Malesiassa
13.11. UPM ilmoitti uudesta
Koko 7 100 hehtaarin metsäalueiden myynti Isossa-Britanniassa 3 24.4. UPM Raflatac ilmoitti suunnit- 150 miljoonan euron kannattavuu-
televansa investointia filmitarralami- den parantamistavoitteesta – UPM
UUSIEN UPM Biocomposites: UPM Formi -liike- Biopolttoaineet-liiketoiminta aloitti osana UPM ProFi -tuotevalikoiman laajenta- naattituotantoon ja arkkitoimintojen Paper ENA ilmoitti suunnittelevansa
toiminnan luonti ja UPM ProFi -biokompo- UPM Biorefining -liiketoiminta-aluetta 2 4
minen ja UPM Formin kaupallistaminen uudelleenjärjestelyjä Euroopassa painopaperikapasiteetin vähen-
LIIKETOIMINTOJEN 4
siittien kasvun jatkuminen jatkuu tämistä 800 000 tonnilla vuoden
KEHITYS 12.6. UPM Fray Bentosin sellu- 2015 aikana
Renmatixin kehittämän Plantrose™-prosessin testaaminen
4 tehdas Uruguayssa sai lupapro-
UPM Biochemicals: biofibrillien ja yhteistyössä Renmatixin kanssa Biokemikaalien kehittäminen jatkuu 4
sessin päätökseen ja lisäsi tehtaan
-kemikaalien käyttösovellusten kehityksen
tuotannon kapasiteetin mukaiseksi
jatkaminen ja pilotointi Ligniinipohjaisten tuotteiden kehittäminen 4 Tutkitaan mahdollisuuksia teknologian
kaupallistamiseen ja sivuvirtoja 4
Teknologian kaupallistaminen ja sivuvirtoja UPM:n kehittämän tuoreusvahdin koskevien patenttien hyödyntämiseen
4
koskevien patenttien hyödyntäminen kansainvälinen kaupallistaminen Indicatorium Oy:lle
*) ei täydellinen luettelo
SISÄLTÖ
SISÄLTÖ
vaikuttavat tekijät
tärkeimpiin kilpailijoihinsa verrattuna. UPM
on myös määrittänyt pitkän aikavälin EBITDA- ULKOMAAN VALUUTAN
marginaalin ja sijoitetun pääoman tuottotavoit-
NETTORAHAVIRTA
teet kaikille liiketoiminta-alueille. UPM Paper
milj. euroa
ENA -liiketoiminta-alueen pitkän aikavälin Myyntihintojen muutokset
tavoitteet on määritetty rahavirran marginaalina Suurin UPM:n tulokseen vaikuttava tekijä USD 810 Riskin kuvaus Vaikutus Hallinta
ja sijoitetun pääoman rahavirtatuottona. on paperin myyntihinta. Toimitusmäärän yhtä GBP 500
STRATEGISET Rakenteelliset muutokset paperin kulutuksessa Jatkuvasti alhaiset käyttöasteet ja teollisuuden- Toiminnan kustannustehokkuuden varmista-
UPM Energy -liiketoiminta-alueen tasearvo suuren suhteellisen muutoksen vaikutus tulok- JPY 160 johtavat paperin kysynnän laskuun ja alan heikko hinnoitteluvoima minen
RISKIT
arvostetaan käypään arvoon ja sijoitetun pää- seen on alle puolet myyntihinnan muutoksen Muut, yhteensä 170 sen seurauksena ylikapasiteettiin Ennakoiva tuotevalikoiman hallinta
oman tuottotavoite on 6 %. Vähemmän pääomaa vaikutuksesta.
sitovassa jalostusteollisuudessa, UPM Raflatacis- Viive uuden Olkiluodon ydinvoimalaitoksen Merkittävä kustannusten ylitys Kummankin osapuolen sopimusvelvoitteiden
sa, sijoitetun pääoman tuottotavoite on 18 %. 10 %:N HINNAN MUUTOKSEN Kustannusrakenne (OL3) käynnistyksessä ja siitä seuraavat tulon täyttämisen varmistaminen
Prosessiteollisuuden liiketoiminnoissa eli UPM Yhtiön suurimmat kustannuserät ovat kuitu- menetykset ja kustannusylitykset Kumpikin osapuoli on aloittanut
VAIKUTUS VUODEN LIIKEVOITTOON
Biorefining-, UPM Paper Asia- ja UPM Plywood raaka-ainekulut sekä henkilöstökulut. välimiesmenettelyn
-liiketoiminta-alueilla sijoitetun pääoman tuotto- milj. euroa
tavoite on 10–12 % tai UPM Paper ENA-liike- KUSTANNUKSET ILMAN POISTOJA Mahdollisen yritysoston hankintakustannukset Sijoitetun pääoman tuotto ei saavuta tavoitteita Järjestelmällinen kaupan valmistelu strategisen
Paperit, UPM Paper ENA 509
toiminta-alueella rahavirran tuotto. osoittautuvat korkeiksi ja/tai toimintojen sopivuuden, oikean arvostuksen ja tehokkaan
Hieno- ja erikoispaperit, strategisen sopivuuden ja integraation integraation takaamiseksi
Nykyisellä liiketoimintaportfoliolla liike- 90 % 2014 2013
UPM Paper Asia tavoitteita ei saavuteta
toiminta-alueiden tavoitteiden saavuttaminen Tarramateriaalit 125 Omien tuotteiden jakelu 10 11
samanaikaisesti johtaisi noin 10 %:n liikevoitto- Puu ja kuitu 31 29
Vaneri 40 Muutokset sääntelyssä, esimerkiksi EU:n Tuet puuraaka-aineen vaihtoehtoiselle Selkeä viestintä sääntelyn vaikutuksista
prosenttiin ja noin 9 %:n sijoitetun pääoman
Sahatavara 29 Energia 9 10 ilmastopolitiikka ja uudet vaatimukset käytölle lisäävät kustannuksia työllisyyteen ja lisäarvon luomiseen
tuottoon koko konsernissa. hiilidioksidipäästöille
Sellu (nettovaikutus) 18 Täyteaineet, päällysteet ja kemikaalit 11 12 Energiamuotojen suhteellinen kilpailukyky Investointi uusiin, lisäarvoa tuottaviin
Konsernitasolla UPM:n taloudelliset tavoit- muuttuu biomassan käyttömahdollisuuksiin
teet perustuvat oman pääoman tuottoon ja Muut muuttuvat kustannukset 14 13
Kustannustehokkaat toiminnot
velkaantumisasteeseen. Oman pääoman tuoton Henkilöstökulut 15 15
tulee ylittää vähintään viidellä prosenttiyksiköllä Valuuttakurssit Muut kiinteät kustannukset 10 10
kymmenen vuoden riskittömän sijoituksen – Pitkäkestoiset valuuttakurssimuutokset OPERATIIVISET Tärkeiden tuotantopanosten, kuten Kasvavat raaka-ainekustannukset Materiaalitehokkuuden parantaminen
Yhteensä 100 100 ja mahdolliset tuotantokatkokset
kemikaalien, täyteaineiden tai puun, Pitkäaikaiset hankintasopimukset ja
esimerkiksi Suomen valtion euromääräisen vaikuttavat merkittävästi tulokseen. RISKIT alentaisivat kannattavuutta
Kustannukset olivat vuonna 2014 yhteensä hinta ja saatavuus turvautuminen vaihtoehtoisiin toimittajiin
obligaation – tuotto. Vuoden 2014 lopussa näin Yhtiön noudattaman suojauspolitiikan 8,7 miljardia euroa
määritelty vähimmäistuotto oli 5,9 %. Yhtiön mukaan arvioidusta 12 kuukauden tulevasta Metsänomistus ja pitkäaikaiset
(2013: 9,1 miljardia) metsänhoitosopimukset
ROCE % (*
ROCE % ROCE % CF/CE % **)
ROCE % ROCE %
20 Kyky hankkia ja pitää palveluksessa Liiketoiminnan suunnittelun ja Osaamisen kehittäminen
ammattitaitoista henkilöstöä toteutuksen heikkeneminen vaikuttaa Kannustinjärjestelmät
16 pitkän aikavälin kannattavuuteen
4
RAHOITUS- Tärkeät kauppavaluutat, kuten Yhdysvaltain Valuuttakurssien muutokset muuttavat viennin Nettovaluuttavirran jatkuva suojaaminen
dollari, muuttuvat merkittävästi suhteessa kannattavuutta ja eri valuutta-alueiden
0 RISKIT
2013 2014 2013 2014 2013 2014 2013 2014 2013 2014 2013 2014 euroon suhteellista kilpailukykyä Taseen suojaaminen
UPM Energy UPM Biorefining UPM Paper Asia UPM Paper ENA UPM Plywood UPM Raflatac
Tavoite *)
UPM Energyn osakkuudet on arvostettu käypään arvoon **)
rahavirta investointien, käyttöpääomamuutosten ja uudelleenjärjestelymaksujen jälkeen Maksukyvyttömyys tai asiakkaan konkurssi Tulonmenetykset Luottoriskien aktiivinen hallinta ja
luottovakuutuksen käyttö
3,600 72 Henkilöstölle tai omaisuudelle koituva Työntekijälle koituva vamma ja maineen Työterveys- ja turvallisuusjärjestelmät
9 9
fyysinen vahinko vahingoittuminen Ennaltaehkäisevä työ sekä havaitsemis- ja
2,700 54 Omaisuusvahinko tai tuotannon menetys estojärjestelmät
6 6 Hätätilanneohjeistus ja liiketoiminnan
1,800 36 jatkuvuuteen liittyvä ohjeistus
3 3
800 18
1)Yksityiskohtaisempi kuvaus riskeistä ja riskienhallinnasta
0 0 0 0 on hallituksen toimintakertomuksessa sivulla 70.
10 11 12 13 14 10 11 12 13 14 10 11 12 13 14
Kasvava
ensimmäisen puupohjaista
uusiutuvaa dieseliä tuottavan • Kestävä kuidunhankinta ja erin-
omainen ympäristösuorituskyky
biojalostamoinvestoinnin
selluliiketoiminta
kaupallistaminen ja UPM:n • Puupohjaisen uusiutuvan dieselin
patentoiman teknologian valmistusteknologia
kehittäminen edelleen
• Kilpailukykyiset sahat ja ammatti-
• Sahaliiketoiminta: kannattavuu- taitoinen globaali myynti ja biojalostamon käyttöönotto
den parantaminen tehokkaan
puun käytön, toiminnan • Synergiaetuja yhteisestä puun Liiketoiminnan tulos Integroidun tuotannon edut
tehokkuuden ja terävöitetyn toimitusketjusta sahatavaran, sellun Liikevoitto laski pääasiassa lehtipuusellun UPM on integroinut UPM Biorefining -liike-
kaupallisen strategian avulla ja uusiutuvan dieselin tuotannossa alempien hintojen johdosta. Kiinteät kustan- toiminta-alueella sellun, uusiutuvan dieselin ja
nukset nousivat UPM Kaukaan ja UPM Pietar- sahatavaran tuotannon ja hyödyntää yhteistä
saaren sellutehtailla vuoden alkupuoliskolla puuraaka-aineen toimitusketjua. Sellutehtaat
toteutettujen suunniteltujen huoltoseisokkien tuottavat soodakattiloissaan uusiutuvaa energiaa
Puupohjaisen sekä biopolttoaineliiketoiminnan organisaation ja hiilidioksidineutraalia biomassapohjaista
uusiutuvan dieselin kasvun johdosta. Biojalostamon käyttöönotto sähköä. Selluntuotannon tähteenä syntyy raaka-
kaupallinen tuotanto alkoi heinäkuussa, ja kehittyneen uusiutuvan mäntyöljyä, jota käytetään puupohjaisen uusiu-
alkoi Lappeenran- dieselin kaupallinen tuotanto aloitettiin tammi- tuvan dieselin raaka-aineena biojalostamossa.
nassa tammikuussa kuussa 2015. Sahaliiketoiminnan kannattavuus Sahojen rooli puun toimitusketjussa on keskei-
2015. parani myynnin ja tuotannonohjauksen edel- nen, sillä niiden sivutuotteita käytetään sellun ja
leen kehittämisen ansiosta. energian tuotannossa. UPM Biorefining -liike-
toiminta-alueella UPM hyötyy tehokkaasta
puuraaka-aineen käytöstä ja integroidusta
tuotannosta.
PUUNHANKINTA
Pääomavaltainen prosessi- SELLU SELLU SELLU Turvalliset ja kestävän
Synergiaetuja integroidussa tuotannossa
SISÄLTÖ
SISÄLTÖ
PÄÄOMAT MONIPUOLINEN TUOTANTO FYYSISEN SÄHKÖN KAUPPA SIIRTO JAKELU KOTITALOUKSIEN VAIKUTUKSET
(omat vesivoimalaitokset ja osuudet KULUTUS
Pääomavaltainen energiayhtiöissä) o Markkina-arvon luonti fyysisillä Vähäpäästöinen sähkö
liiketoiminta markkinoilla Työturvallisuus
VESIVOIMA YDINVOIMA
Vähäpäästöiset energia- o Pääasiassa Nord Pool Spot Turvattu energian saanti
o Joustava o Toimiva perus-
lähteet, ml. vedenkäyttö- -sähköpörssin kauppaa päiväksi
o Kustannuskilpailu- kuormakapasiteetti PIENET JA Joustava sähkön tarjonta
oikeudet eteenpäin tai päivän aikana
kykyinen o Kustannuskilpailu- Riskien minimointi
Polttoaineet KESKISUURET
o Vähäpäästöinen kykyinen o Jäsenet (myyjät ja ostajat)
o Uusiutuva o Vähäpäästöinen YRITYKSET Pääoman tuotto
Sitoutunut ja huippusuori- solmivat sähkön
tuksiin yltävä henkilöstö toimitussopimuksia
LAUHDEVOIMA
Organisaation osaaminen o Luotettava huippukuormakapasiteetti
Osaaminen ja työkalut TEOLLISUUDEN
sähkön kaupankäyntiin JOHDANNAISMARKKINAT SÄHKÖNKULUTUS
Sääntely Johdannaissopimukset Nasdaq Commodities -pörssissä
o Arvon suojaus ja luonti
SISÄLTÖ
Vakaa kannattavuus Liiketoiminnan kehitys joonan euron kasvuinvestointi on osa UPM:n 50 %:lla. Tämä noin 14 miljoonan euron inves- en hyödynnettävissä, sen markkinaosuus
ja kasvua toimitusmäärissä UPM Raflatac toteutti kasvustrategiaansa ja
jatkoi tehostamistoimia tuotanto- ja jakeluver-
kohdennettuja kasvuhankkeita. Investoinnin
seurauksena silikonointilinja Tervasaaressa
tointi on osa UPM:n kohdennettuja kasvu-
hankkeita. •
kaikista etiketöintiratkaisuista on kasvussa.
Vuonna 2014 tarramateriaalien maailman-
kostonsa hyödyntämiseksi parhaalla mahdolli- suljettiin. Molemmat kasvuhankkeet odotetaan laajuisen kysynnän arvioidaan kasvaneen
sella tavalla. Investoinneilla ja uudelleenjärjes- Osana tarraliiketoiminnan tehostamistoimia saatavan päätökseen vuoden 2015 ensimmäi- 4 % edellisvuoteen verrattuna.
telyillä pyrittiin vastaamaan kysyntään kehit- arkkipäällystys lopetettiin ja arkkijälkikäsitte- sellä neljänneksellä. • Tarramateriaaleilla on useita erilaisia
tyneillä ja kasvavilla markkinoilla sekä paran- lyä vähennettiin Polinyassa Espanjassa. Arkki- UPM:n tarraliiketoiminta on kasvanut loppukäyttökohteita, joista 80 % perustuu
Liikevoitto*) Liiketoiminnan tulos tamaan kustannuskilpailukykyä. päällystys keskitetään Nowa Wiesiin Puolaan. Aasiassa nopeasti, ja suunnitellulla kapasitee- yksityiseen kulutukseen ja 20 % teollisiin
milj. euroa Liikevoittoa nostivat pääasiassa korkeammat Kehittyneillä markkinoilla, kuten Länsi- Myös laminointilinjat Melbournessa Aust- tin lisäyksellä UPM pystyy vastaamaan kasva- sovelluksiin.
100
toimitusmäärät ja alemmat kiinteät kustan- Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, UPM raliassa ja Polinyassa Espanjassa suljettiin. vaan kysyntään laadukkailla ja kustannus- • Nopeasta kaupungistumisesta, keskiluo-
nukset, jotka ylittivät negatiiviset myyntikate Raflatac on jatkuvasti vahvistanut filmi- ja Kasvumarkkinoilla, kuten Itä-Euroopassa, kilpailukykyisillä tuotteilla. Vuonna 2014 kan kasvusta ja tulotason noususta joh-
80 ja valuuttavaikutukset. erikoistuotevalikoimaansa. Liiketoiminta-alue Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa, UPM UPM Raflatacin liikevaihto kasvumarkkinoilla tuen kasvu on voimakkainta Aasiassa,
on panostanut erityisesti jakeluun, markki- Raflatac on laajentanut palvelu- ja tuotantover- kasvoi 10 % vuoteen 2013 verrattuna. Latinalaisessa Amerikassa ja Itä-Euroo-
60 nointiin ja tuotekehitykseen ja tehnyt kasvua kostoaan viime vuosina investoimalla uuteen passa. Tarramateriaalien kysyntää tukee
tukevia täydentäviä yritysostoja. teknologiaan sekä perustamalla uusia leikkuu- Markkinat ja liiketoimintaan myös vähittäiskaupan, jakeluverkostojen
40 UPM Raflatac ilmoitti huhtikuussa lisää- ja jakeluterminaaleja. Vuonna 2014 avattiin vaikuttavat tekijät ja automatisoidun tuote-etiketöinnin
vänsä tarralaminaatin tuotantokapasiteettia uusi terminaali Meksikossa, ja kasvumarkki- • Maailmanlaajuisten tarramateriaalimarkki- nopea kehitys.
20
Euroopassa investoimalla uuteen laminointi- noille on suunnitteilla lisää terminaaleja vuon- noiden kasvunäkymät ovat vahvat. Taustal- • Länsi-Euroopan, Yhdysvaltojen ja Japa-
0
linjaan Nowa Wiesissä Puolassa. Tavoitteena na 2015. la on kasvava keskiluokka sekä pakattujen nin kypsillä markkinoilla kasvua vauhdit-
2012 2013 2014 on varmistaa kustannuskilpailukykyinen Huhtikuussa UPM Raflatac ilmoitti tuotan- ja merkkituotteiden yksityinen kulutus. tavat pääasiassa tuotteiden uudistaminen
*)
ilman kertaluonteisia eriä
kasvu filmilaminaateissa. Tämä noin 13 mil- tokapasiteettinsa lisäämisestä Aasiassa yli Koska tarralaminaatti on etiketöintimene- ja asiakkaille räätälöidyt ratkaisut. Myös
telmänä monikäyttöinen ja helposti brändi- yksityinen kulutus kasvattaa markkinaa.
Silikonit Uudet konseptit ja tuotteet, kestävä kehitys koko elinkaaren ajalta Pääoman tuotto
SISÄLTÖ
Huippusaavutus
Henkilöstö 31.12. 1 652 1 457
SISÄLTÖ
STRATEGIAMME VAHVUUTEMME UPM Valorin laatu ja ominaisuudet ovat samat kuin vastaavilla paperilaaduilla,
mutta paperi on neliömassaltaan jopa 15 % kevyempää ja pienentää siten postitus-
• Kannattavuuden parantaminen • Suuri, matalan kustannustason tuotanto- ja toimituskustannuksia. UPM Valorin valmistukseen kuluu vähemmän raaka-aineita,
joten sen ympäristöjalanjälki on pienempi, ja se parantaa ympäristösuorituskykyä
ja rahavirran maksimointi ympäristö tarjoaa jatkuvasti mahdolli-
koko toimitusketjussa.
yksinkertaistetun, asiakaslähtöisen suuksia toimintojen optimointiin
myyntistrategian avulla Monet kansainväliset brändinomistajat, kuten Spiegel, IKEA ja Finnair, ovat ottaneet
• Luotettava toimittaja, joka takaa UPM Valorin osaksi paperivalikoimaansa. Esimerkiksi Finnair saavuttaa säästöjä
• Optimointimahdollisuuksien tasaisen laadun, erinomaisen palvelun polttoainekustannuksissa käyttämällä kevyempää UPM Valoria lehtensä painatukseen.
hyödyntäminen suuressa, ja laajan tuotevalikoiman
Lue lisää:
matalan kustannustason tuotanto- www.upmpaper.com
ympäristössä
• Laajuus ja osaaminen vastuullisissa AVAINLUVUT
(englanniksi)
hankinnoissa ja tuotannossa 2014 2013
Liikevaihto, milj. euroa 5 284 5 560
• Hyvä ympäristösuorituskyky, tekninen Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä, milj. euroa 181 0
asiantuntemus ja jatkuva tuotekehitys Sijoitettu pääoma (keskimäärin), milj. euroa 2 511 2 672
ROCE ilman kertaluonteisia eriä, % 7,2 0,0
Rahavirta/Sijoitettu pääoma % 12,9 4,6
Henkilöstö 31.12. 10 467 11 081
Kannattavuus Liiketoiminnan kehitys Vuoden 2014 alkupuoliskolla UPM Paper Marraskuussa UPM ilmoitti suunnitel- Markkinat ja liiketoimintaan
parani merkittävästi
Vuotta 2014 leimasi vuonna 2013 päätetty ENA toteutti ensimmäiseen, elokuussa 2013 masta vähentää vuonna 2015 Euroopassa vaikuttavat tekijät
liiketoiminnan uudelleenjärjestely asiakaslähtöi- käynnistettyyn kannattavuusohjelmaan liittyviä sanomalehtipaperikapasiteettia 345 000 ton- • Graafisten papereiden kysyntää ohjaa mainon-
siin yksiköihin ja niiden strategioiden eriyttämi- toimenpiteitä. Kiinteitä kustannuksia leikattiin nilla ja aikakauslehtipaperikapasiteettia nan määrä painetussa mediassa ja osoitteellises-
nen. UPM Paper ENA jaettiin kolmeen keskittämällä, organisaatiotasoja vähennettiin, 460 000 tonnilla. UPM pyrkii mukauttamaan sa ja osoitteettomassa suoramarkkinoinnissa,
strategiseen tulosyksikköön: Magazine Publis- lisättiin skaalautuvuutta ja yksinkertaistettiin tuotantoaan asiakkaiden tarpeisiin ja varmis- aikakaus- ja sanomalehtien levikki ja määrä
hing & Advertising, Newspaper Publishing ja työtapoja. Muuttuvia kustannuksia leikattiin tamaan jäljelle jäävän tuotantokapasiteetin sekä tulostus- ja toimistopapereiden kulutus.
Liikevoitto*) Liiketoiminnan tulos Merchants, Home & Office. hankinnoissa, logistiikassa ja tuotannossa. tehokkaan käytön ilman toimitusten vaaran- • Digitaalisen median suosio kuluttajien keskuu-
milj. euroa Liikevoiton nousu oli seurausta huomatta- Uudelleenjärjestely terävöitti tulosyksiköiden Tuloksellinen kannattavuusohjelman toteutus tumista. Kapasiteetin sulkemisten odotetaan dessa on aiheuttanut paperin kulutuksen raken-
200
vasti alemmista muuttuvista ja kiinteistä toimintaa, antoi mahdollisuuden erillisiin tavoit- ja alemmat tuotantokustannukset paransivat vähentävän kiinteitä kustannuksia 55 miljoo- teellisen laskun Euroopan ja Pohjois-Amerikan
kustannuksista. Alemmat kustannukset teisiin ja nopeutti päätöksentekoprosessia. Uusi merkittävästi UPM Paper ENAn kannatta- nalla eurolla. Summa on osa konserninlaa- kypsillä markkinoilla. Kulutuksen yleisestä
150 olivat suurelta osin seurausta kannattavuus- matalampi organisaatiorakenne ja hajautettu vuutta. juista 150 miljoonan euron kannattavuus- laskusta huolimatta kasvumahdollisuuksia on
ohjelmista, ja niiden vaikutus ylitti myynti- tulosvastuu lisäsivät organisaation ketteryyttä ja Markkinaolosuhteet jatkuivat haastavina ohjelmaa. edelleen tietyissä loppukäyttökohteissa ja
100 hintojen ja toimitusmäärien negatiivisen sitoutumista ja loivat perustan tuotannon, vuonna 2014, vaikka paperin kysynnän lasku UPM Docellesin paperitehdas Ranskassa tietyillä markkinoilla.
vaikutuksen. toimitusketjun hallinnan ja asiakaslähtöisyyden hidastuikin hieman ja hintojen lasku tasaantui. suljettiin tammikuussa 2014. Tehdas valmisti • Euroopassa graafisten papereiden kysyntä
50 kehittämiselle edelleen. Euroopan paperimarkkinoilla vallitsi kuitenkin vuosittain 160 000 tonnia päällystämätöntä laski 3 % vuonna 2014. Lasku oli jyrkempää
UPM Paper ENA toteutti onnistuneita edelleen ylikapasiteetti. Euroopan talouskasvun puuvapaata paperia. sanomalehti- ja aikakauslehtipapereissa, mutta
0
2012 2013 2014 tuotelanseerauksia, kuten UPM Valor, UPM näkymät heikentyivät vuoden toisella puoliskolla hienopapereiden kysyntä säilyi tasaisena.
-50
Impresse sekä UPM ReCat. ja vaikeuttivat osaltaan markkinatilannetta. • Pohjois-Amerikassa aikakauslehtipaperin
kysyntä laski 3 % vuonna 2014.
*)
ilman kertaluonteisia eriä
SISÄLTÖ
AVAINLUVUT
2014 2013
Liikevaihto, milj. euroa 440 429
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä, milj. euroa 44 21
Määrätietoinen
Sijoitettu pääoma (keskimäärin), milj. euroa 268 286
ROCE ilman kertaluonteisia eriä, % 16,4 7,3
Henkilöstö 31.12. 2 441 2 455
Liikevoitto*) Liiketoiminnan tulos UPM Plywood kehitti asiakaslähtöisyyttään WISA Bonded Floor Solution -perävaunu- paransivat tuotteiden laatua ja toimitusvar- Markkinat ja liiketoimintaan
milj. euroa
Liikevoitto nousi merkittävästi myyntikatteiden edelleen vuonna 2014. Vuonna 2013 asiakkaille lattian. Uusi lattiaratkaisu tuo käyttäjilleen muutta ja pienensivät yksikkökustannuksia. vaikuttavat tekijät
selvän parannuksen ansiosta, joihin vaikuttivat selkeästi määritelty arvolupaus mahdollisti taloudellisia etuja ja hyödyttää ympäristöä. Vuonna 2014 tuotantotehokkuus parani var- • Vanerin kysyntää ohjaavat rakennus- ja
50
sekä korkeammat myyntihinnat että alemmat teknisen tuen parantamisen ja loppukäyttäjien UPM Plywoodin entistä arvokeskeisempi sinkin Savonlinnan koivuvaneritehtaalla, jonka huonekaluteollisuus sekä teolliset loppu-
40 muuttuvat kustannukset. Kiinteät kustannuk- tarpeisiin mukautettujen sekä asiakkaan pro- asiakastarjonta paransi keskimääräisiä myynti- laajennus- ja uudistustyöt saatiin päätökseen käyttösegmentit kuten logistiikka.
set pysyivät edellisvuoden tasolla. sesseja tehostavien palveluiden kehittämisen. hintoja edellisvuoteen verrattuna. vuonna 2012. Uudistuksen myötä tehtaan • Vanerin kysynnän arvioidaan kasvaneen
30 Entistä parempi asiakaslähtöisyys on lisän- Vuonna 2014 UPM Plywood jatkoi toimin- tehokkuus on parantunut jatkuvasti, ja siellä hieman Euroopassa vuonna 2014. Kysyntä
Liiketoiminnan kehitys nyt UPM Plywoodin myyntiä vaativiin teolli- nan tehokkuuden parantamista. Kiinteät kus- on myös tunnistettu mahdollisuuksia lisä- oli hieman suurempaa teollisissa sovelluk-
20 UPM Plywood on jatkuvasti parantanut tulos- suuden loppukäyttökohteisiin, kuten nestey- tannukset pysyivät edellisvuoden tasolla, sillä parannuksiin. sissa kuin rakennusalan loppukäyttöseg-
taan edellisvuosien uudelleenjärjestelyiden, tetyn maakaasun (LNG) kuljetusaluksiin ja uusi kunnossapitomalli ja tiukka kulukuuri Turvallisuus on otettu olennaiseksi osaksi menteissä.
10
tehostamistoimien ja uuden kaupallisen strate- perävaunujen valmistajille. LNG-alaan inves- kompensoivat kustannusten nousun vaikutusta. liiketoiminnan johtamisjärjestelmää ja päivit- • Euroopan vanerimarkkinat olivat tasapai-
0
gian ansiosta. Vuonna 2014 UPM Plywood toidaan paljon, ja alan kehitysnäkymät ovat Suomen tehtailla pidettiin aiempaa lyhemmät täistä toimintaa. Systemaattinen turvallisuus- nossa vuonna 2014 ja markkinahinnat
2012 2013 2014 jatkoi toiminnan tehostamista eri alueilla. edelleen lupaavat. Tiekuljetusalalla UPM huoltoseisokit, joiden ansiosta tuotannon työ ja vaaratilanteiden ehkäiseminen ovat nousivat jonkin verran.
*)
ilman kertaluonteisia eriä
Toimenpiteet kohdistuivat pääasiassa myynnin- Plywood on kehittänyt yhdessä perävaunujen joustavuus parani ja UPM pystyi vastaamaan vuonna 2014 johtaneet merkittävästi parempiin
hallintaan, palveluvalikoimaan, toiminnan valmistajien kanssa ratkaisuja perävaunujen kysyntään lisäämällä tuotantomääriä. Toimi- turvallisuustuloksiin ja teollisuudenalan
tehokkuuteen ja työturvallisuuteen. painon keventämiseksi ja kehittänyt tätä varten tusketjun ja tuotannonohjauksen toimenpiteet huipputason turvallisuuskulttuuriin.
SISÄLTÖ
tehokkaampaan
käytettäville tuotteille asettamat säädökset.
haluaa kehittää uusia liiketoimintamalleja *)
Sisältää negatiivisen operatiivisen
Komposiitti täyttää myös EU:n leluille
ja kaupallistaa kumppanuuksien avulla rahavirran ja investoinnit
asettamat turvallisuusvaatimukset.
yhtiöltä hyödyntämättä jäämiä patentteja.
käyttöön
UPM Biochemicals on ligniini- Kumppanit voivat olla toisia teollisia Vireille laitetut patenttihakemukset
pohjaisten tuotteiden asiantuntija yrityksiä, start-up yhtiöitä, tutkimuslaitok- 2010–2014
UPM Biochemicals -yksikkö kehittää puupoh-
sia (esim. FIBIC) tai muita erilaisia 400
jaisia kemiallisia rakenneaineita, toiminnallisia
teknologioiden kaupallistamiskumppaneita
kemikaaleja ja biofibrillejä.
(VTT, Sitra). Toisinaan kumppaneita voivat 320
Vuonna 2014 UPM käytti tutkimukseen ja kehi- teen ja uusiutuviin materiaaleihin perustuvien Kemialliset rakenneaineet ovat kustannus-
olla yhtiön asiakkaat, kuten esimerkiksi
tykseen 112 (155) miljoonaa euroa, mikä on tuotteiden kehittämiseen ja tukevat siten UPM:n kilpailukykyinen vaihtoehto fossiilipohjaisille 240
RafCycle-tarrajätteen kierrätyskonseptissa.
9,0 % (21,1 %) UPM:n liiketoiminnan rahavirras- omaa tutkimus- ja kehitystyötä. Lisäksi UPM mono meereille ja kemikaaleille, ja niistä voi-
ta. Tutkimuksen ja kehityksen suorat kustannuk- on osakkaana suomalaisessa CLEEN Oy -tutki- daan valmistaa esimerkiksi biomuoveja. Toimin- 160
Kumppanuuksien avulla UPM saa
set olivat noin 35 (38) miljoonaa euroa, minkä musyrityksessä, joka keskittyy energia- ja ympä- nallisissa kemikaaleissa hyödynnetään puun
joustavuutta ja ketteryyttä toimintaansa, 80
lisäksi luvut sisältävät liiketoiminnan negatiivisen ristötutkimukseen. luonnollisten biopolymeerien, kuten ligniinin ja
kun kaikkea ei tehdä itse. UPM osallistuu
rahavirran sekä kehittyvien liiketoimintojen Tutkimuskeskittymät tukevat suomalaista hemiselluloosan, perusrakenteita.
hankkeisiin mm. siirtämällä ja jakamalla 0
investoinnit. biotaloutta ja cleantech-strategioita ja pyrkivät Biofibrils™-tuotteet ja puun sideaineena 10 11 12 13 14
teknologia- ja ympäristöosaamistaan.
siten kasvattamaan kestävän kehityksen mukais- toimiva ligniini ovat esimerkkejä UPM:n toi-
Puubiomassan monipuolista käyttöä ta liiketoimintaa Suomessa. Tutkimushankkeet minnallisista kemikaaleista. Biofibrillit ovat
Lue lisää: UPM:n vireille laitettujen patenttihakemusten
UPM:n Biofore-strategia perustuu uusiutuvan ovat UPM:n Biofore-strategian mukaisia. mikro- tai nanokuituisia selluloosatuotteita, määrä on kasvanut merkittävästi viime
www.upm.fi vuosina. Patenttihakemukset liittyvät pääosin
puubiomassan monipuoliseen käyttöön innova- Heinäkuussa 2014 Euroopan komissio ja joiden avulla voidaan muotoilla materiaaleja ja
UPM:n uusiin liiketoimintoihin kuten
tiivisella, resurssitehokkaalla ja kestävällä tavalla. biomassoja jalostava sektori käynnistivät tutki- lisätä niihin uusia ominaisuuksia. Esimerkiksi biopolttoaineisiin, biokomposiitteihin ja
Tarkoituksena on korvata uusiutumattomia mus- ja innovaatioyhteenliittymän, jonka ligniiniä voidaan käyttää erilaisissa hartsiseok- biokemikaaleihin.
materiaaleja uusiutuvilla, kierrätettävillä ja perustajajäseniin UPM kuului. sissa ja sideaineissa.
ympäristöä vähän kuormittavilla materiaaleilla. Tämä biotalouden kumppanuusohjelma Vuonna 2014 UPM Biochemicals testasi
Tavoite on yksi biotalouden tärkeimmistä ohjaa- (Public Private Partnership, PPP) kannustaa yhdessä Renmatixin kanssa Renmatixin vesi-
vista tekijöistä. investointeihin ja luo kilpailukykyisiä markki- pohjaista Plantrose™-prosessia, jolla muunne-
Parantamalla materiaalitehokkuutta voidaan noita paikallisista raaka-aineista tuotetuille taan puupohjaista biomassaa sokerivälituot-
vähentää resurssien ja raaka-aineiden kulutusta biopohjaisille tuotteille ja materiaaleille. teiksi. Sokerivälituotteita voidaan jalostaa
tuotantoprosesseissa. Tästä syystä UPM on UPM:lle hankkeiden tukemiseen varattu rahoi- edelleen biokemikaaleiksi.
lisännyt tuotannon sivuvirtojen tehokkaampaan tus nopeuttaa uusien alueiden kuten biokemi- Lisäksi UPM Biochemicals solmi Domtar
hyödyntämiseen ja uudelleenkäyttöön liittyvää kaalien, biokomposiittien ja biopolttoaineiden Inc:n kanssa ligniinin jakelusopimuksen, jonka
tutkimus- ja kehitystyötä. Uusimpia esimerkkejä investointien toteuttamista. avulla se pyrkii kehittämään markkinoita ja
innovatiivisuudesta ovat UPM:n rakennustuot- Vuonna 2014 teknologian ja innovaatioiden tarjoamaan kestäviä korkeamman jalostusarvon
teet Elurit ja Cinerit, jotka valmistetaan biojät- kehittämiskeskus Tekes rahoitti UPM:n tutki- tuotteita yhä useampiin loppukäyttökohteisiin.
teen polton sivutuotteena syntyvästä musprojekteja noin 2,1 (3,8) miljoonalla eurolla. UPM Biochemicals -yksiköllä on monipuo-
TAPAHTUMIA 2014
lentotuhkasta. Projektit toteutettiin yhteistyössä tutkimuslai- lista osaamista ja teollisuusoikeuksia ligniini- 4.3. UPM:n Biofore-konseptiauto
UPM:n liiketoimintoja ja niiden kehitystä tosten, yliopistojen ja muiden yritysten kanssa. pohjaisiin tuotteisiin liittyen. Ligniinipohjaisia esiteltiin Geneven kansainvälisessä
tukee maailmanlaajuinen tutkimus- ja kehityskes- UPM:n immateriaalioikeuksia koskevat tuotteita, kuten esimerkiksi hartseja, voidaan autonäyttelyssä. Auto demonstroi
kusten verkosto. Kaikki UPM:n liiketoiminnot ja hakemukset ovat lisääntyneet viime vuosina käyttää muun muassa puutuoteteollisuuden biomateriaalien innovatiivista
tutkimus- ja kehityskeskukset ovat ottaneet eko- huomattavasti. Patenttien rekisteröimisen sideaineissa. Yksi esimerkki tällaisista tuotteista käyttöä autoteollisuudessa
designin osaksi tuotekehitysprosessiaan. Ympä- merkitys korostaa uusissa liiketoiminnoissa on UPM:n omaan aktivointiteknologiaan
ristönäkökohdat otetaan systemaattisesti huomi- tapahtunutta edistymistä. perustuva, hartsiseoksiin soveltuva BioPiva™- 11.3. Fortum, UPM ja Valmet
oon tuotesuunnittelun varhaisessa vaiheissa. ligniini. ilmoittivat kehittävänsä yhdessä
edistyneiden biomassapohjaisten
UPM:n biokomposiitit yhdistävät UPM Biochemicalsin tuotekehitys on
polttoaineiden valmistustekniikkaa
Laajaa yhteistyötä uusissa luonnonkuidut ja muovin esikaupallisessa vaiheessa. UPM pyrkii kehit-
liiketoiminnoissa UPM Biocomposites -liiketoimintayksikkö tämään teollisen mittakaavan konsepteja kehit- 19.3. UPM Plywood ja huone-
UPM on osakkaana Suomen metsäalan yhteises- kehittää, valmistaa, markkinoi ja myy korkea- tämällä ja testaamalla teollisuussovelluksia kaluvalmistaja Isku allekirjoittivat
sä strategisen huippuosaamisen keskittymässä laatuisia komposiittituotteita ja -granulaatteja aktiivisesti kumppaneidensa kanssa. kumppanuussopimuksen, jonka
Finnish Bioeconomy Clusterissa (FIBIC). lukuisiin kuluttajien ja teollisuuden käyttö- ansiosta lämpömuotoiltava puuma-
FIBIC:n tutkimusohjelmat keskittyvät biotalou- kohteisiin. Lue lisää materiaalien uusiokäytöstä (s. 50). teriaali UPM Grada puolittaa Iskun
muotopuristeiden valmistusajan
SISÄLTÖ
Lisäarvoa vuoropuhelusta
Report 2014 -seminaarissa, CEPI European
Paperweek -tapahtumassa ja YK:n Maailman
metsäpäivässä Genevessä.
SISÄLTÖ
Korkea
Arvonluonti (suora/epäsuora)
Euroopan unioni on asettanut tavoitteeksi lisätä uusiutu- Liiketoimintaportfolion kehittäminen
vien polttoaineiden käyttöä liikenteessä vuoteen 2020 Biofore-brändi ja uudet Biofore-tuotteet
mennessä. Vuoden 2014 aikana EU:n päätöksenteko- Sidosryhmien odotukset ja Biofore-mahdollisuudet muuttuvassa
prosessissa käsiteltiin nk. ILUC (Indirect Land Use Change) houkuttelevuus sijoituskohteena toimintaympäristössä *)
Läsnäolo markkinoilla Lait, säädökset ja sääntely
-direktiiviehdotusta, jonka tavoitteena on suosia sellaisia Luotettavuus toimittajana Kannattavuus
uusiutuvia raaka-aineita, jotka aiheuttavat mahdollisim- Tiedon saatavuus ja Riskienhallinta Hyvä hallinnointi ja liiketoimintatapa
Merkitys sidosryhmille
man vähän maankäytön muutoksia. Esimerkiksi erilaisten olennaisuus Lahjonnanvastainen toiminta Kasvu
puupohjaisten tähteiden käyttöä halutaan edistää. Kustannuskilpailukyky
Läpinäkyvyys Ympäristösuorituskyky: raaka-aineet,
Arvolupaus ja yhteistyö Riskienhallinta vesi, ilmasto, jäte
Uusiutuvien liikennepolttoaineiden lainsäädännöllä on
asiakkaiden kanssa Metsien hoito ja puun alkuperä Tuotevastuu: ekodesign, vaatimusten
vaikutus UPM:n biopolttoaineliiketoiminnan kehitykseen. Verotus mukaisuus ja tuoteturvallisuus
Monimuotoisuus (biodiversiteetti)
UPM:ssä kehitetään korkealaatuisia, tähdepohjaisia Vastuullinen hankinta
uusiutuvia polttoaineita, jotka eivät aiheuta maankäytön Kuljetukset Vastuullinen toiminta
muutosta tai kilpailua ruuantuotannon kanssa. Maankäyttö uudelleenjärjestelyissä Henkilöstön sitoutuminen
Laillisuus ja sertifiointi Henkilöstön kehittäminen ja Työterveys ja -turvallisuus
työnantajakuva Vastuullinen hankinta
UPM on ollut mukana perustamassa Leaders of Sustainable
Syrjinnän kielto Paikallinen sitoutuminen
Biofuels -koalitiota yhdessä eurooppalaisten kehittyneitä Palkitseminen
Kasvava
biopolttoaineita tuottavien ja kehittävien yhtiöiden Huomio terveyteen
kanssa. Koalitio viestii kehittyneiden biopolttoaineiden
mahdolli-suuksista ja kehityksestä, teknologioista ja
millä edellytyksillä investointeja saadaan eteenpäin. Kasvava Nykyisten tai tulevaisuudessa mahdollisten vaikutusten merkitys UPM:lle Korkea
Järjestö viestii näkemyksensä mm. järjestämällä yhteisiä *)Muutos kuluttajakäyttäytymisessä, ilmastonmuutos, väestörakenteen muutos, digitalisoituminen,
tapaamisia sekä avoimia asiantuntijaseminaareja. Asian- raaka-aineiden niukkuus, poliittinen ja taloudellinen epävakaus
Ympäristökysymyksissä yhteistyö
parantaa toimintaedellytyksiä tuntijaselvitykset lisäävät myös tietoisuutta biopolttoainei-
Yhteistyö paikallisten lupaviranomaisten kans- siin liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista.
sa jatkui aktiivisena eri puolilla maailmaa.
Ympäristö- ja vastuullisuuskysymyksissä sidos- Lue lisää:
ryhmätoiminnalla pyrittiin varmistamaan toi- www.sustainablebiofuelsleaders.com (englanniksi)
minnan ja tuotteiden laatu sekä tulevaisuuden
UPM:N SIDOSRYHMÄTYÖN
toimintaedellytykset. 1 Vakaa ja tulevaisuuteen suuntautunut
Yhteistyötä jatkettiin monien sidosryhmien PAINOPISTEALUEET kumppani ja läpinäkyvät toimittajavaatimukset
kanssa vapaaehtoisten hankkeiden kuten 2 Yhteistyöhankkeet, urakoitsijoiden
UPM:n Biofore-strategia on yhtiön sidosryhmä-
ympäristömerkkien, standardien ja standardi- turvallisuuden parantaminen
yhteistyön perusta. Keskeiset painopistealueet ja 1 Luotettava, turvallinen naapuri,
soinnin puitteissa sekä luonnonsuojelukysy- toimenpiteet vaihtelevat alueittain ja sidosryhmien 3 Kustannustehokkuus, lisäarvon luominen ja työllistämismahdollisuudet, vuoropuhelu
myksissä. tarpeiden mukaan. Oheisessa kuvassa on toimittajien Toimintaohjeen (Supplier Code) paikalliskysymyksissä ja vastuullinen
Yhteistyötä on jatkettu mm. WWF:n, mahdollisuuksista laajalle kansainväliselle ylei- taa koulutus-, yrittäjyys- ja työllistämistoimin- lisätietoja toiminnastamme vuonna 2014. noudattaminen toiminta uudelleenjärjestelyissä
IUCN:n ja uruguaylaisen Vida Silvestren kans- sölle. Auto valmistui yhteistyössä Metropolia taa sekä terveitä elintapoja ja virkistystoimin-
2 Paikalliset keskustelufoorumit, sponsorointi
sa ympäristöasioissa. Ympäristömerkkeihin ja Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. taa pienissä paikallisyhteisöissä Uruguayn ja paikallishankkeet, vastuullinen toiminta
standardisointiin liittyvissä kysymyksissä UPM Yhtiöllä oli useita erilaisia yhteishankkeita maaseudulla. uudelleenjärjestelyissä
Toimittajat Paikallis-
on tehnyt yhteistyötä FSC:n, PEFC:n, Saksan erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Esi- UPM ei tue taloudellisesti poliittisia puolu- yhteisöt 3 Hyväksyntä ja hyvä yhteistyö
Sinisen Enkelin, Joutsenmerkin ja EU:n ympä- merkiksi VR:n kanssa kartoitettiin ratapihojen eita tai ehdokkaita. 1 Aktiivinen ja vuoro-
ristömerkin kanssa. turvallisuusriskit puukuljetuksissa. WWF Suo- Yleishyödyllisiin tarkoituksiin yhtiö lahjoitti vaikutteinen viestintä
Globaaleja kestävän kehityksen hankkeita men kanssa käynnistettiin yhteistyö talousmet- noin 225 000 euroa, jotka kohdistettiin lasten
2 Selkeä ja luotettava 1 Turvallinen ja kannustava
on viety eteenpäin mm. WBCSD:ssa (World sien ja puupohjaisten nestemäisten biopoltto- ja nuorten hyvinvointia ja korkeakouluja tuke- tiedottaminen, Tiedotus- työympäristö
Business Council for Sustainable Development) aineiden kestävyyden edistämiseksi. viin hankkeisiin. aktiiviset mediasuhteet välineet Henkilöstö
ja The Forest Dialogue -järjestön kanssa. 2 Työturvallisuuden ryhtiliike
3 Tosiasioihin perustuva
Sponsorointi uudistui Jatkuvaa kehitystä korjaavilla toi- uutisointi 3 Henkilöstön sitoutuminen
Biofore-strategiaa viestittiin moni- UPM valitsee sponsoroinnin kohteiksi hank- menpiteillä 1 Sidosryhmien tärkeimmät
huolenaiheet ja odotukset
puolisesti keita, jotka tukevat kuvaa tulevaisuuteen suun- UPM ei hyväksy UPM:n Toimintaohjeen
Vuoden aikana UPM:n Biofore-strategiaa ja tautuneesta, innovatiivisesta biometsäteolli- (Code of Conduct) tai sitä täydentävien sään- 2 Pääasialliset yhteistyömuodot
sen edistymistä viestittiin sidosryhmille vahvas- suusyhtiöstä, joka kunnioittaa kestävän kehi- töjen ja ohjeiden rikkomista. 3 UPM:n tavoite
ti. Yhtiön jatkuva muutos, kasvuhankkeet ja tyksen periaatteita. Yhtiö uudisti loppuvuo- Vuonna 2014 Raportoi väärinkäytöksestä 1 Omistaja-arvo
Sijoittajat
innovaatiot kiinnostivat. desta 2013 sponsorointia ja lahjoituksia koske- -kanavan kautta raportoitiin 16 tapausta. 2 Selkeä ja luotettava tiedot-
Vuoden lopussa toteutetussa brändikartoi- van ohjeensa vastaamaan paremmin yhtiön UPM ryhtyi tapausten johdosta asianmukaisiin taminen ja viestintä, sijoittajata- Viranomaiset 1 Toiminnan lainmukaisuus,
paamiset ja -tapahtumat läpinäkyvyys veroasioissa
tuksessa, UPM:n sidosryhmät antoivat erittäin strategiaa ja määritteli sponsoroinnin uudet korjaaviin toimenpiteisiin. Ilmoitukset liittyivät ja päättäjät
myönteisen arvion yhtiön tulevaisuussuuntau- tavoitteet ja painopistealueet vuosiksi 2014– pääasiassa epäiltyihin väärinkäytöksiin ja 3 Houkutteleva sijoituskohde 2 Yhteistyö edunvalvontajär-
jestöjen kanssa, keskusteluja
tuneisuudesta, toiminnan kestävyydestä ja 2016. epäiltyihin rikkomuksiin yhtiön henkilöstö- päättäjien kanssa eri tasoilla,
innovaatiokyvystä. Tulevaisuudessa näillä omi- Yhtiön paikallisten sponsorointikohteiden sääntöjen sekä lainmukaisuusprosessien osalta. Asiakkaat yhteistyö veroviranomaisten
naisuuksilla arvioitiin olevan erityinen painoar- painopiste oli tehdaspaikkakuntien elinvoimai- Joihinkin tapauksiin liittyi rikkomuksia, ja ne 1 Luotettava kumppani, palvelun yhden- Kansalais- kanssa
mukaisuus, tuoteturvallisuus ja -laatu, järjestöt
vo Aasian kasvumarkkinoilla. suuden tukemisessa. UPM käytti paikallisiin johtivat sanktioihin, kuten työsuhteiden lopet- tuoteselosteet ja ympäristömerkit 3 Kilpailukyvyn ja tasapuolisen
Yhtiön uuteen Biofore-toimitaloon ja yhti- sponsorointihankkeisiin ja lahjoituksiin noin tamisiin. toimintaympäristön sekä
ön muutosstrategiaan tutustui Helsingissä 490 000 euroa vuonna 2014. Kaupallisiin spon- 2 Yhteistyö, asiakastyytyväisyyskyselyt, johdonmukaisen energia- ja
yhteistyö tuotteiden ympäristö- ilmastosääntelyn turvaaminen
22 000 vierasta. Lappeenrannan biojalostamolla sorointihankkeisiin käytettiin noin 750 000 ominaisuuksiin liittyen 1 Erinomainen suorituskyky ympäristö-
vierailijoita varten perustettiin vierailukeskus. euroa. ja sosiaalisen vastuun kysymyksissä
Lue lisää UPM Kaukaan hajukaasupäästöistä 3 Liiketoiminnan menestys sekä
Geneven autonäyttelyssä esitelty Biofore- UPM:n tuki uruguaylaiselle UPM Säätiölle (s. 52), yhteistyöstä Vida Silvestren kanssa (s. 53) Biofore-mahdollisuudet 2 Vuoropuhelu, läpinäkyvyys ja
konseptiauto kertoi uusiutuvien materiaalien jatkui 530 000 eurolla. Säätiö tukee ja kannus- ja UPM:n Biofore-konseptiautosta (s. 32). yhteistyö olennaisten kansalais-
järjestöjen kanssa
3 Yhteistyö, yhteishankkeet
SISÄLTÖ
UPM maksaa tuloksestaan verot sinne, missä lisäarvoa syntyy ja tulos tehdään. Näin
ollen erityisesti maissa, joissa UPM:n eri liiketoiminta-alueilla on merkittävää lisäarvoa
tuottavaa toimintaa, yhtiö on myös tärkeä veronmaksaja niin välittömien verojen
(esimerkiksi yhteisöverot, kiinteistöverot) kuin välillisten verojenkin (arvonlisäverot)
osalta. Suomen lisäksi UPM:llä on merkittäviä tuotannollisia investointeja esimerkiksi
Uruguayssa, Saksassa, Kiinassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.
UPM:n veropolitiikka painottaa Maksettava yhteisövero määräytyy paikallisen lainsäädännön mukaisesti. Joissakin
maissa valtiot tukevat merkittäviä investointeja myöntämällä yrityksille esimerkiksi
määräaikaisia toimilupia erityistalousalueille. Uruguayssa valtio on myöntänyt UPM:n
sellutehtaalle luvan toimia verovapaalla erityistalousalueella.
säädösten noudattamista, riskienhallintaa Suomessa yhteisöverokanta laski 20 %:iin vuoden 2014 alusta. UPM:n arviolta lähes
SISÄLTÖ
UPM tarjoaa laajan valikoiman uusiutuvia UPM:n vuorovaikutus asiakkaiden Asiakkaat arvostavat UPM:n
ja kierrätettäviä tuotteita, joista val- kanssa perustuu jatkuvaan kattavaa tuotevalikoimaa,
mistetaan jokapäiväisiä kulutustuotteita. vuoropuheluun ja säännöllisiin luotettavuutta ja erinomaista
Lisäksi yhtiö tarjoaa erilaisia palveluja asiakastyytyväisyyskyselyihin. ympäristösuorituskykyä.
monipuolisen asiakaskunnan tarpeisiin.
Jatkuvaa vuoropuhelua
ja yhteistyötä asiakkaiden kanssa
Vastuullisuus kiinnostaa asiakkaita Tärkeät Metsäsertifiointi, Kasvihuonekaasupäästöjen Puun alkuperän seuranta- Vaelluskalojen Tuoteturvallisuus, Metsäsertifiointi, Turvallisuus, metsäserti- Metsäsertifiointi, puun Kilpailukykyinen hinta ja
Vuoropuhelu ja kyselyt osoittavat, että UPM:n yritysvastuu- kestävä metsänhoito, vähentäminen, biopolttoainei- järjestelmä, puun alkuperä liikkuvuus ja elinkaarianalyysi, puun alkuperä, tuote- fiointi, ympäristösuori- alkuperän seurantajärjes- kestävä metsänhoito
asiakkaat ovat kiinnostuneita yhtiön vastuulli- alueet vedenkäyttö ja resurssi- den sertifiointi kestävän ja metsäsertifiointi vähäpäästöinen jätehuolto, kierrätettävyys turvallisuus ja resurssite- tuskyky, ympäristömerkit, telmä, tuoteturvallisuus ja
tehokkuus kehityksen mukaisesti, EU:n energia ja metsäsertifiointi hokkuus resurssitehokkuus, resurssitehokkuus
suudesta ja kestävän kehityksen mukaisesta uusiutuvan energian direk- toimittaja-auditoinnit
toiminnasta. tiivin vaatimukset sosiaalisen tehtailla ja toimittajien
Eniten asiakkaita kiinnostavat tuoteturvalli- vastuun ja jäljitettävyyden taloudellinen vakaus
suus, metsäsertifiointi, puun alkuperän seuranta- osalta
järjestelmä, resurssitehokkuus, turvallisuustulok-
set ja toimitusketju. Toimittajien pitkän aikavälin Merkittävät • Pehmopaperin ja • Kehittyneiden biopolttoai- • Itä-Euroopan kasvava • Sähkömarkki- • Hygieniatuotteiden kysynnän Hienopaperit Aasian- • Digitalisoituminen • Palvelujen, varastojen ja • Tiukentunut kilpailu
taloudellisen tuloksen ja kannattavuuden merki- muutokset pakkauskartongin neiden tuotannon ja rooli tuotantoalueena noiden kasvu Tyynenmeren alueella: • Rakenteellinen nopeiden toimitusten • Uuden metsälain ja
tys on asiakkaiden keskuudessa korostunut. asiakastoimi- tuotannon merkittävä kysynnän maailman- rakennemuutok- • Vähittäismyynti- ja jakeluverkos- • Muutokset graafisten ylikapasiteetti kysynnän kasvu muiden lakimuutosten
kasvu laajuinen kasvu set
UPM tarjoaa useimmista tuotteistaan tuo- aloilla ton kehitys papereiden loppukäyt- • Raaka-aineiden • Metsäsertifiointivaatimus- vaikutus metsänhoi-
• Paino- ja kirjoituspaperi- • Asiakkaat ja lain- • Verkkokauppa tökohteissa saatavuuden ja ten yleistyminen tokäytäntöihin ja
teselosteet ja ympäristötiedot, joiden avulla teollisuuden jyrkkä lasku säädäntö suosivat jäte- rakennusalan loppukäyt- kilpailuympäristöön
• Automatisoidun tuote-etiketöin- • Sähköisen median kustannusten vaihtelut
asiakkaat saavat tietoja tuotteiden ja toimitusket- kypsillä markkinoilla ja tähdepohjaisia tökohteissa Suomessa
nin ja -tunnistuksen kasvu kasvava osuus • Muutokset maailmanta-
jun vastuullisuudesta. • Kiinan rooli suurimpana biopolttoaineita • Asiakasspesifikaatioiden
• Liimapohjaisten kiinnitysratkai- • Toimistopaperiliike- louden voimasuhteissa
sellunkulutusmaana toiminnan laadun yleistyminen teollisuuden
sujen kasvu teollisuudessa • Rakennejärjestelyt loppukäyttökohteissa,
parannus
• Komposiittimateriaalien mikä vähentää toimitta-
osuuden kasvu materiaalitekno- Tarramateriaalit: katso jien mahdollisuuksia
Lue lisää uudesta UPM Valor -painopaperista logian kehityksessä UPM Raflatac erottautua tuotteiden
(s. 26), uudesta läpinäkyvästä VANISH-filmitarra- perusteella
laminaatista (s. 22) ja UPM:n yhteistyöstä Hamelin-
konsernin kanssa ympäristömerkeissä (s. 49).
SISÄLTÖ
Vuonna 2014 UPM paneutui entistä voimakkaammin toimitusketjunsa sosiaaliseen vastuuseen. UPM arvioi
Hankinnoilla on merkittävä rooli UPM:n toiminnan tehokkuuden ja kannat- hankintaprosessinsa ja ryhtyi hankintaketjussa tarvittaviin toimenpiteisiin erityisesti ihmisoikeuksia koskien.
tavuuden turvaamisessa. UPM:n hankinnan tavoitteena on varmistaa, että Arvio perustui vuonna 2013 tehtyyn ihmisoikeuksien noudattamista koskevaan tarkasteluun.
toimittajakanta pystyy tarjoamaan kustannustehokkaita ja innovatiivisia
Koko toimittajakantaan liittyvää riskien arviointia tehostettiin. Sen seurauksena riskienhallintaan liittyviä
materiaali- ja palveluratkaisuja UPM:n liiketoiminnoille maailmanlaajuisesti. toimittaja-arviointeja tehtiin entistä kattavammin ympäri maailmaa ja yhteensä kaksi kertaa enemmän
Tämä edellyttää läheistä yhteistyötä UPM:n hankinta-ammattilaisten ja kuin edellisvuonna. Osa näistä arvioinneista kattoi koko toimitusketjun.
liiketoimintojen välillä. UPM:n hankinta-asiantuntijat
Kiinassa UPM teki yhteistyötä Fair Working Conditions (FWC) -organisaation kanssa ja vertasi toimittajien
auditoimassa sellutoimittajaa
työsuhdekäytäntöjä perustuen mm. kansainvälisen työjärjestön ILO:n suosituksiin.
Brasiliassa.
Tarvittavien tuotteiden ja palveluiden hankinta Lisäksi UPM järjesti vastuullista hankintaa käsittelevää koulutusta lähes 200 työntekijälle ja lisäsi hankinta-
PUUN TOIMITUKSET UPM:N TEHTAILLE
muodostaa merkittävän osan UPM:n liike- henkilöstön yleistä tietoutta asiasta. Vastuullisen hankinnan käytäntöjen kehittäminen jatkuu vuonna 2015.
toimintakuluista. UPM:n hankinnan tärkein 1 000 m3 2014 2013
periaate on kustannustehokkuus, joka kattaa Suomi 17 910 17 907 Lue lisää:
hintojen lisäksi myös muut kulut. Saksa 1 336 1 691 www.upm.com/suppliers (englanniksi),
Kulujen lisäksi UPM:n kokonaisvaltaisissa Itävalta 962 1 098 www.upm.fi/vastuullisuus ja www.fairworkingconditions.ie (englanniksi)
hankintaperiaatteissa otetaan huomioon myös Venäjä 328 352
toimitusten luotettavuus pitkällä aikavälillä,
Iso-Britannia 289 297
tuotteiden ja palveluiden laatu, toimittajien
taloudellinen vakaus, ympäristöasioiden hallin- Viro 135 123 UPM:n ulkoiset ostot
ta, sosiaalinen vastuu, työturvallisuus ja tuote- Yhdysvallat 940 881
Kuituraaka-aine 30 %
turvallisuus. Uruguay 4 366 4 519
Logistiikka 17 %
Yhteensä 26 266 26 868
Läheinen ja laaja-alainen
toimittajayhteistyö Epäsuorat
materiaalit
UPM haluaa toimia ammattimaisena kumppa- ja palvelut
nina ja kehittää vastuullista yhteistyötä toimit- on määritelty UPM:n Toimintaohjeessa toi- 15 %
tajiensa kanssa siten, että molemmat osapuolet mittajille (Supplier Code). Puun alkuperän hallinta on UPM:n Kartoituksen tuloksia käsitellään toimittajien ta 67 % (67 %) oli peräisin uusiutuvista lähteistä.
hyötyvät pitkällä aikavälillä. Vuonna 2014 hankintojen arvosta 67 % perusvaatimus kanssa tehdaskäyntien yhteydessä ja niiden Oman sähköntuotantonsa lisäksi UPM
Raaka-
Yhtiön hankintaverkostossa on toimittajia (64 %) oli peräisin toimittajilta, jotka ovat UPM:n puun alkuperän hallintajärjestelmässä ulkopuolella, ja niiden pohjalta tehdään paran- ostaa sähköä myös Pohjoismaiden ja Keski- aineet 27 % Energia 11 %
yksityisistä metsänomistajista ja paikallisista hyväksyneet UPM:n Toimintaohjeen toimitta- otetaan huomioon sekä PEFC™- että FSC®- nuksia, toimintasuunnitelmia ja muutoksia Euroopan energiamarkkinoilta. Lisäksi yhtiöllä
yrityksistä aina maailmanlaajuisiin suuryhtiöi- jille. Hyvää edistystä saavutettiin paperin ja metsäsertifiointijärjestelmän vaatimukset. UPM jatkuvan parantamisen hengessä. on Saksassa kahdenvälisiä sopimuksia sähkön-
hin. UPM:llä on avaintoimittajien kanssa tarrojen raaka-aineiden hankinnassa, jossa yli pitää metsäsertifiointia erinomaisena tapana UPM Raflatac on vuodesta 2011 lähtien toimittajien kanssa. Vuonna 2014 sähköä
pitkän aikavälin yhteistyösopimuksia, jotka 80 % hankintojen arvosta oli Toimintaohjeen edistää kestävää metsänhoitoa. lähettänyt vuosittain vastuullisuuskyselyn ostettiin 4,9 TWh (5,1 TWh). Puun hankinta UPM:n tehtaille 2014
perustuvat keskinäiseen sitoutumiseen ja avoi- hyväksyneiltä toimittajilta. Erilaisia lisävaati- Puun alkuperän seurantajärjestelmän avulla tärkeimmille paperin-, filmin- ja kemikaalintoi-
muuteen. Yhteistyöllä pyritään optimoimaan muksia sovelletaan esimerkiksi puun, kemikaa- UPM huolehtii puuraaka-aineen jäljitettävyy- mittajilleen. Vuonna 2014 kysely lähetettiin 70 Toimiva logistiikka on täsmällisten Yhtiön
metsät 17 %
koko arvoketju sekä jakamaan parhaita käy- lien, työturvallisuuden, logistiikan, sellun ja destä eri puolilla maailmaa. UPM:llä on useiden toimittajalle. Toimittajien vastaukset arvioitiin toimitusten perusta Tuontipuu 12 %
täntöjä esimerkiksi toimitusketjuja, valmistusta pakkausmateriaalien osalta. vuosikymmenten kokemus puun toimittajien ja pisteytettiin, ja heille annettiin palautetta UPM toimittaa vuosittain noin 1,3 miljoonaa
ja tuotekehitystä koskevissa asioissa. UPM kannustaa toimittajiaan käyttämään auditoinneista. niiden perusteella. tuote- ja raaka-ainekuormaa (n. 25 t/kuorma) Valtion
metsät 4 %
Toimittajat ovat yksi UPM:n tärkeistä kansainvälisesti tunnustettuihin standardeihin UPM varmistaa, että sen tehtaille toimitetta- eri puolille maailmaa, mikä tarkoittaa yhtä
sidosryhmistä. UPM:n hankinnan ammattilai- perustuvia hallintajärjestelmiä sekä ajanmu- va puuraaka-aine on kestävästi hankittua, UPM on merkittävä keräyspaperin kuormaa 25 sekunnin välein. Kaikista UPM:n
set ovat markkinoiden huippuasiantuntijoita ja kaisia tekniikoita ja käytäntöjä. laillisesti hakattua ja kansainvälisten metsäserti- käyttäjä ja ostaja toimituksista 68 % kuljetetaan rauta- tai Hankinta-
kaupat
yksi UPM:n avainresursseista. fiointijärjestelmien, EU:n puutavara-asetuksen, UPM on maailman suurin keräyspaperin maanteitse ja 32 % meritse. Sopimuskumppa- Yksityis- ml. hake
Vastuullisen hankinnan takaaminen on Puu on UPM:n liiketoiminnan Yhdysvaltojen Lacey Act -säädöksen ja muiden käyttäjä graafisten papereiden tuotannossa. nit hoitavat valtaosan UPM:n kuljetuksista. metsät 35 % ja puru
keskeinen osa toimittaja-arviointia. Yhteistyöl- pääraaka-aine alueellisten säädösten mukaista. Seurantajärjes- Vuonna 2014 yhtiö käytti keräyspaperia UPM:n tavoitteena on luoda pitkäaikaisia 32 %
lä toimittajien kanssa UPM pyrkii varmista- UPM on merkittävä metsänomistaja ja puun telmän avulla UPM pystyy valvomaan omia yhteensä noin 3,4 miljoonaa tonnia. strategisia kumppanuuksia, jotka tuovat
maan, että yhtiön vaatimuksia noudatetaan ja ostaja. UPM:n puunhankinta on läheisessä hakkuitansa ja varmistamaan muualta hankitun Paperin tehokas kierrätys edellyttää paikal- hyötyjä niin yhtiölle kuin sen asiakkaille.
Konsernin sähköhankinta
että kestävä kehitys ja sosiaalinen vastuu ote- yhteydessä puuta perusraaka-aineenaan käyttä- puun alkuperän sopimusehdoilla sekä toimittaja- lista keräysinfrastruktuuria sekä kansallisia UPM pyrkii optimoimaan logistiikkansa ja
TWh
taan huomioon. viin UPM:n liiketoimintoihin. Puu on arvokas auditoinneilla. kierrätysjärjestelmiä. UPM:n käyttämä keräys- minimoimaan sen aiheuttamat päästöt.
raaka-aine, ja UPM varmistaa sen optimaalisen Kaikkea UPM:n käyttämää puuta seurataan paperi ostetaan Euroopasta, jossa merkittävim- Puunhankinnalla, kuljetuksilla ja logistii- 20
Johdonmukainen toimittaja-arviointi hyödyntämisen hankkimalla kaikenlaisia puuta- kolmannen osapuolen varmentamilla alkuperän piä toimittajia ovat paikalliset viranomaiset, kalla on merkittäviä sosioekonomisia vaikutuk-
16
ja vaatimukset toimittajille varalajeja. seurantajärjestelmillä, ja 83 % (80 %) tuotan- jäteyhtiöt ja painotalot. UPM pyrkii optimoi- sia UPM:n tehtaita ympäröiviin maaseutuihin.
UPM valitsee ja arvioi toimittajansa johdon- Vuonna 2014 UPM osti 26,3 miljoonaa nossa käytetystä puusta on sertifioitu. maan keräyspaperin arvoketjun keskittämällä Sopimuskumppaniensa kautta UPM työllistää 12
mukaisten ja läpinäkyvien toimittajavaatimus- (28,0 miljoonaa) kuutiometriä puuta eri puolil- hankinnat tehtaiden lähellä toimiville paikalli- yksin Suomessa yhteensä 1 000 metsäkoneen
tensa perusteella. UPM:n riskiarvioinnissa la maailmaa. Valtaosa puusta ostetaan yksityis- Sellua ja kemikaaleja ostetaan sille toimittajille. Näin voidaan pienentää sekä kuljettajaa, 1 400 kuorma-auton kuljettajaa, 8
otetaan huomioon ympäristöön liittyvät, sosi- metsänomistajilta, joita vuonna 2014 oli lähes maailmanlaajuisesti kustannuksia että ympäristövaikutuksia. 550 rautatietyöläistä, 360 satamatyöläistä ja
aaliset ja taloudelliset riskit, ja riskiarviointeja 24 000. UPM ostaa noin 1,8 miljoonaa tonnia sellua 650 merimiestä. Yhtiö tekee yhteistyötä 230 4
tehdään toimittajittain. Toimittajia auditoidaan Hakkuista, logistiikasta ja metsätöistä ulkopuolisilta toimittajilta. Sellun toimittajille Energiaa uusiutuvista lähteistä logistiikkayrittäjän ja -yrityksen kanssa, minkä
0
toiminnassa tunnistettujen riskien tai puuttei- huolehtii paikallisten yrittäjien verkosto. Vuon- on asetettu erityisiä ympäristösuorituskykyä, UPM on merkittävä energian ostaja ja tuottaja. lisäksi se ostaa puuta paikallisilta metsänomis- 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14
den perusteella. na 2014 UPM:n puunhankinta työllisti lähes sosiaalista vastuuta, metsänhoitoa, puunhan- Valtaosa UPM:n kuluttamasta sähkö- ja lämpö- tajilta. Yhdessä puunostojen kanssa UPM
UPM edellyttää, että kaikki toimittajat 3 000 sopimusyrittäjien hakkuukonekuljettajaa kintaa sekä raportointia koskevia vaatimuksia. energiasta kuluu yhtiön sellun ja paperin tuo- tukee merkittävästi maaseudun elinkeinoja ■ Lämmön ja sähkön yhteistuotanto
■ Vesivoima
noudattavat yhtiön Toimintaohjeessa (Code of ja yli 3 000 kuorma-auton kuljettajaa eri puolil- Ympäristöä ja sosiaalista vastuuta koskevan tantoon. UPM suosii erilaisia vähäpäästöisiä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Uruguayssa.
■ Ydinvoima
Conduct) määriteltyjä periaatteita sekä täyttä- la maailmaa. UPM:n puunhankinta luo työ- tiedon keruu on keskeinen osa toimittaja-arvi- energialähteitä ja panostaa liiketoiminnassaan ■ Lauhdevoima
vät sosiaalista ja ympäristövastuuta koskevat paikkoja tuhansille UPM:n hankinta-alueella ointeja ja riskienhallintaa. UPM kerää tiedot energiatehokkuuteen sekä energiansäästöön. ■ Sähköhankinta
vaatimukset. Toimittajille asetetut vaatimukset asuville ihmisille. säännöllisesti sellun ja kemikaalien toimittajilta. Vuonna 2014 UPM:n käyttämistä polttoaineis- Lue lisää kestävästä metsänhoidosta (s. 53). Sähkön kulutus
SISÄLTÖ
80 UPM Biorefining 12 %
yhtiön uudistumisen
Muu toiminta 3 %
60
UPM Energy 0 %
UPM Plywood
12 % UPM Raflatac
40 14 %
UPM Paper
ENA 51 %
20 UPM Paper
Vuonna 2014 UPM:n henkilöstöstrategian tärkeimpiä painopisteitä olivat turvallinen Asia 8 %
ja innostava työpaikka, vahva kaupallinen asenne, myynnin kyvykkyyden kehittä- 0
07 08 09– 10 11 12 13 14
minen, muutosvalmius ja joustava mukautuminen liiketoimintaympäristön muutoksiin. 10
■ Vastausprosentti (%)
Nämä osa-alueet otettiin myös osaksi liiketoimintojen strategiaprosesseja. Henkilöstön sitoutumisen indeksi (EEI)
Esimiestyön tehokkuuden indeksi (MEI)
Työterveys- ja turvallisuusindeksi
UPM tukee ammatillista kehitystä UPM panostaa osallistavaan lyhyen aikavälin kannustepalkkio-ohjelmasta
UPM pyrkii tarjoamaan työntekijöilleen tur- johtamiseen maksetaan palkkioita arviolta noin 51 miljoo-
vallisen ja inspiroivan työympäristön, jossa he UPM:n tavoitteena on, että yhtiöllä on innos- naa euroa. Poikkeuksellisen hyvistä henkilökoh-
voivat saavuttaa hyviä tuloksia. UPM tukee tavat johtajat, jotka osallistavat ja sitouttavat taisista tai tiimisaavutuksista voidaan palkita
työntekijöidensä ammatillista kasvua ja auttaa työntekijöitä kaikilla organisaation tasoilla. myös erillisellä kertapalkkiolla.
heitä kehittämään ammattitaitoaan ja hankki- UPM panostaa johtamistaitojen kehittämiseen UPM:llä on kaksi pitkän aikavälin kannus-
maan uusia taitoja. myös koulutusohjelmilla, joiden avainteemoja tejärjestelmää: tulosperusteinen osakepalkkio-
Yhtiö soveltaa 70/20/10-mallia, jonka ovat itsensä johtaminen, valmentava johtajuus, järjestelmä ylimmälle johdolle ja viivästetty
mukaan 70 % kehittymisestä tapahtuu työssä, innovointi ja kompleksisuuden johtaminen. osakepohjainen kannustepalkkiojärjestelmä
20 % opitaan työtovereilta tai heidän kokemuk- Vuonna 2014 UPM jatkoi valmentavan muille avainhenkilöille. Osakepalkkiojärjestel-
sistaan ja 10 % erilaisissa kehitysohjelmissa. johtamistavan edistämistä ja kannusti käyttä- mät käynnistyivät vuonna 2011, ja niiden uudet
UPM hyödyntää kehityskeskusteluja järjes- mään erilaisia palautetyökaluja toiminnan ja ohjelmat alkavat vuosittain. Ohjelmien piirissä
telmällisesti strategisten tavoitteiden asettamises- työsuoritusten arvioinnissa. UPM:n tavoitteena on noin 600 henkilöä. Kummassakin ohjelmas-
sa ja kehityssuunnitelmien laatimisessa on parantaa yhtiön sisäistä vuoropuhelua ja sa ansaitaan osakkeita konsernin tai liiketoi-
maailmanlaajuisesti. Kehityskeskustelut ovat palautekulttuuria. UPM jatkoi myös mento- minta-alueen tason tavoitteiden saavuttamisen
esimiehille ja alaisille tilaisuus antaa ja saada rointiohjelmaansa, jota se pitää arvokkaana perusteella. Nykyiset pitkän aikavälin kannus-
palautetta omasta työsuorituksesta ja UPM:n johtamistaitojen kehittämisen työkaluna. tejärjestelmät ovat korvanneet vuoden 2007
arvojen mukaisesta toiminnasta. optio-ohjelman, joka päättyi vuonna 2014.
Viime vuosina UPM on kehittänyt kehitys- Palkitseminen kannustaa hyvään Lisätietoja pitkän aikavälin kannustejärjes-
keskusteluprosessiaan korostamalla esimiesten suoritukseen telmistä on Palkka- ja palkkioselvityksessä
roolia tuloksellisessa johtamisessa ja palautteen UPM:n palkitsemis- ja kannustejärjestelmissä osoitteessa www.upm.fi, Sijoittajat-osiossa
antajina. Esimiesten odotetaan seuraavan korostetaan suoriutumisen merkitystä. UPM Hallinnoinnin alla.
tiiminsä jäsenten työsuoritusta ja tukevan heitä käyttää kokonaispalkitsemisen mallia, joka
tavoitteiden saavuttamisessa. Vuonna 2014 koostuu UPM:n globaalien sääntöjen, paikalli- UPM edistää aktiivista osallistumista HENKILÖSTÖ MAITTAIN
kaikista vakituisista UPM:n työntekijöistä sen lainsäädännön ja markkinakäytäntöjen Vuoden 2014 lopussa UPM:n palveluksessa oli
86 % (85 %) kävi kehityskeskustelun esimies- mukaisen peruspalkan lisäksi luontaiseduista ja yhteensä 20 414 henkilöä 45 maassa. Monikan- 31.12. 2014 2013 2012
tensä kanssa. kannustepalkkiosta. sallisena yhtiönä UPM noudattaa kansainväli- Suomi 7 855 8 110 8 636
Aineeton palkitseminen on osa UPM:n siä, kansallisia ja paikallisia lakeja ja määräyk- Saksa 4 586 4 609 4 714
Yhteistyöllä parempi työpaikka kokonaispalkitsemismallia, johon sisältyy kil- siä sekä kansainvälisiä ihmisoikeus- ja työoike- Iso-Britannia 1 098 1 136 1 205
UPM:n vuosittainen henkilöstökysely (Emplo- pailukykyisen rahallisen palkitsemisen lisäksi ussopimuksia. UPM kunnioittaa myös yhdisty- Venäjä 787 771 970
yee Engagement Survey, EES) antaa kaikille esimerkiksi turvallinen työympäristö, kiinnosta- misvapautta.
Ranska 785 901 1 146
yhtiön työntekijöille mahdollisuuden arvioida vat ja mielekkäät työtehtävät, hyvä johtaminen UPM noudattaa laillisesti sitovia työehtoso-
Itävalta 549 547 546
työympäristönsä eri osa-alueita. Kyselyssä ja uramahdollisuudet. Palkitsemissuunnitelmis- pimuksia. Yhtiö ei kerää eikä raportoi työnteki-
mitataan kehitystä kolmen pääindeksin avulla: sa ja -päätöksissä otetaan huomioon yksittäisen jöidensä ammattiliittojäsenyyksiä koskevaa Puola 499 440 454
henkilöstön sitoutuminen, esimiestyön tehok- työntekijän, tiimin ja liiketoiminnan suoriutu- tietoa globaalilla tasolla eri maiden lainsäädän- Viro 204 206 217
kuus ja työterveys ja -turvallisuus. minen ja tulokset. nön eroavaisuuksien vuoksi. Työehtosopimus- Espanja 109 194 212
Vuonna 2014 kyselyn vastausprosentti oli Peruspalkka määräytyy yleissopimusten ja järjestelmien piirissä arvioidaan olevan 73 % Italia 61 62 65
78 % (78 %), mikä kertoo UPM:n työntekijöi- paikallisten markkinakäytäntöjen, työtehtävän (65 %) aktiivisessa työsuhteessa olevasta henki- Turkki 40 38 39
den halusta osallistua työpaikkansa kehittämi- ja henkilökohtaisen suorituksen perusteella. löstöstä vuonna 2014. Ruotsi 27 26 29
seen. Henkilöstön sitoutumista kuvaava indeksi Työntekijät voivat vaikuttaa peruspalkkaansa UPM edistää henkilöstön aktiivista osallis-
Belgia 28 32 35
nousi edellisvuodesta ja oli 63 % (60 %). Myös omalla suorituksellaan ja toiminnallaan. tumista ja kuulemista kansainvälisten ja kansal-
Muu Eurooppa 111 177 208
työterveyttä ja -turvallisuutta kuvaava indeksi Koko UPM:n henkilöstö kuuluu yhtenäisen, listen sääntöjen ja määräysten mukaisesti.
nousi hieman ja oli 78 % (77 %). Johdon tehok- vuosittain arvioitavan lyhyen aikavälin kannus- UPM kunnioittaa työntekijöiden yksityisyyttä Kiina 1) 1 424 1 412 1 430
kuutta kuvaava indeksi on noussut tasaisesti tepalkkiojärjestelmän piiriin. Kannustepalkkio- ja edistää tasavertaisia mahdollisuuksia ja Yhdysvallat 2) 1 087 1 116 1 129
viime vuosina ja oli nyt 75 % (74 %), mikä on järjestelmä koostuu yrityksen ja liiketoiminta- työ- ja urakehitystä. Uruguay 565 562 576
lähellä kansainvälisen tason parasta neljännestä. alueen tavoitteista, turvallisuustavoitteista sekä UPM edistää avointa kansainvälistä vuoro- Malesia 175 174 185
Henkilöstökysely on tehokas keino pitkän yksilö- ja/tai tiimitavoitteista. Käyttökate puhelua European Forum -yhteistyöelimensä Brasilia 89 95 48
aikavälin trendien ja kehitystoimien vuosittai- (EBITDA) on yksi keskeisistä tunnusluvuista, kautta. European Forum käsittelee pääasiassa
Etelä-Afrikka 67 66 72
seen seuraamiseen. Kyselyn tuloksia ja kehitys- jolla mitataan yrityksen ja liiketoiminta-aluei- yhtiön sisäisiin muutoksiin ja liiketoimintaym-
Australia 61 77 86
toimien edistymistä arvioidaan konsernitasolla den tavoitteiden saavuttamista. Vuonna 2014 päristön muutoksiin liittyviä kysymyksiä ja
ja tiimeittäin, ja niiden pohjalta tunnistetaan henkilöstölle maksettiin vuoden 2013 lyhyen kokoaa säännöllisesti yhteen liiketoimintayksik- Intia 39 41 36 UPM panostaa erityisesti
uusia kehityskohteita. aikavälin kannustepalkkio-ohjelmasta palkkioi- köjen henkilöstön edustajia Euroopassa. Muu maailma 168 158 142 tulosten saavuttamiseen ja
ta yhteensä 50 miljoonaa euroa ja vuoden 2014 Yhteensä 20 414 20 950 22 180 henkilöstön sitoutumiseen.
SISÄLTÖ
turvallisuuskulttuurissa
97 % 80 %
3% 20 %
80 %
97 % UPM ANTAA VASTUUTA
Työntekijät 20 % NUORILLE AMMATTILAISILLE
3%
61 % 79 %
97 %
21 % Emmi Reinikainen on yksi UPM Kaukaan Yhtiön työturvallisuuden parantamiseksi laitosta oli ollut yli vuoden ilman poissaoloon lisuuskäytäntöjen toteuttamiseen ja paikallisten
60 %
ensimmäisen ammattikoulutusohjelman opis- johtaneita tapaturmia. toimintatapojen hiomiseen.
Toimihenkilöt
kelijoista. Ohjelman tarkoituksena on opet-
käynnistetty hanke, Työturvallisuuden ryhti-
39 % 60 % Valitettavasti vuonna 2014 UPM:n tiloissa UPM Paper ENA -liiketoiminta-alue käyn-
40 % taa paperinvalmistusta ja paperikoneiden liike 2012–2014, päättyi. Edellisvuoteen tapahtui yhteensä kolme kuolemaan johtanutta nisti Safety 2.0 -turvallisuusohjelman taatak-
huoltoa asettamalla opiskelijat todellisiin verrattuna tapaturmataajuus parani noin tapaturmaa; yksi UPM:n työntekijälle Suomes- seen uusien turvallisuuskäytäntöjen täyden
40 %
työtehtäviin tehtaiden eri osastoilla. sa ja kaksi urakoitsijoille Suomessa ja Saksassa. käyttöönoton paperitehtailla.
Määräaikainen 12 %
12 %
18 %, ja koko hankkeen aikana parannus
13 % Vuonna 2014 UPM otti käyttöön uuden Turvallisuusmääräysten tavoitteena on
Reinikaisen mukaan työssä oppiminen on oli 70 % lähtötasoon nähden. tunnusluvun TRIF (total recordable injury varmistaa, etteivät UPM:n työntekijät ja ura-
tehokas ja konkreettinen tapa opiskella alaa. frequency). Luku kertoo tapaturmien määrän koitsijat altistu riskeille työskennellessään
87 %
88 %
Turvallisuus on olennainen osa UPM:n toimin- miljoonaa työtuntia kohti ja ottaa huomioon UPM:n tiloissa.
88 % 2012 22 180 Vaikka paperiala on tällä hetkellä muutosten toja ja liiketoimintajärjestelmää. Kaikkia UPM:n poissaoloon johtaneiden tapaturmien lisäksi
Vakituinen kourissa, hän uskoo omiin uramahdollisuuk-
2013 20 950 työntekijöitä, vierailijoita ja urakoitsijoita koske- myös ne työtapaturmat, jotka vaativat korvaa- UPM parantaa urakoitsijoiden
2014 20 414
siinsa. vat samat turvallisuusvaatimukset UPM:n tiloissa. vaa työtä tai lääkärin hoitoa. Vuonna 2014 turvallisuutta
Henkilöstömäärä yhteensä Vuonna 2014 UPM:n tapaturmataajuus eli UPM:n TRIF-luku oli 11,6 (13,5). UPM edellyttää urakoitsijoiden noudattavan
“Yleinen epävarmuus on läsnä kaikilla teolli- poissaoloon johtaneiden työtapaturmien määrä Sairaudesta ja työtapaturmista johtuvien turvallisuusohjeita, jotta he voivat työskennellä
suuden aloilla, mutta uskon, että työmahdol- miljoonaa työtuntia kohden (lost time accident poissaolojen määrä maailmanlaajuisesti oli 3,4 % turvallisesti yhtiön tiloissa. Urakoitsijoiden on
2014 2013 2012
lisuudet lisääntyvät tulevaisuudessa. Olen frequency, LTAF) oli 4,4 (5,4). Tavoite vuoden (3,4 %). Tapaturmista johtuvien poissaolojen osallistuttava turvallisuusperehdytykseen ennen
Henkilöstön vaihtuvuus % 10,86 12,45 15,06 viihtynyt koulutusohjelmassa, ja toivon saa- 2014 loppuun mennessä oli alle 5. määrä väheni lähes 20 % vuonna 2014. UPM:n tiloissa työskentelyä. Lähes 40 000
Henkilöstön vaihtuvuus % (vapaaehtoinen) 4,76 5,49 5,95 vani ammatin paperialalta.” Vuoden lopussa yhteensä 11 tuotanto- urakoitsijoiden työntekijää on suorittanut
Tapaturmien ehkäisy sähköisen UPM turvallisuusperehdytyksen
Henkilöstön keski-ikä 43,7 43,4 42,8 Koulutusohjelmassa on yhteensä 40 harjoit- Vuonna 2014 UPM:n turvallisuustyössä keski- vuoden 2014 loppuun mennessä.
Henkilöstön kehittäminen telijaa neljällä paperitehtaalla Suomessa. tyttiin erityisesti ehkäisemään liukastumisia, Vuonna 2014 urakoitsijoiden tapaturmien
Ohjelma toteutetaan yhteistyössä paikallis- kaatumisia ja putoamisia, sillä ne aiheuttivat määrä oli samalla tasolla kuin 2013.
Keskimääräiset koulutustunnit *)
(tuntia/työntekijä) 15 15 17 ten ammattioppilaitosten kanssa, ja opiske- noin kolmasosan kaikista poissaoloon johtavista UPM palkitsi urakoitsijoita hyvistä työtur-
lijat suorittavat sen yhteydessä paperiteol- työtapaturmista. vallisuustuloksista, sitoutumisesta ja aloitteelli-
TTT-luvut
lisuuden ammattitutkinnon. Kaksivuotinen Työntekijöitä vaaditaan tekemään ilmoitus suudesta jakamalla vuosittaisia työturvallisuus-
Tapaturmataajuus 4,4 5,4 8,5
ohjelma käynnistyi helmikuussa 2014. kaikista läheltä piti -tilanteista niiden vakavuu- palkintoja vuonna 2014. Tämän paikallisen
TRIF-luku 11,6 13,5 n/a
desta riippumatta. Lisäksi työntekijöiden on työturvallisuuspalkinnon sai 11 urakoitsijaa
Poissaolot % 3,4 3,4 3,5 UPM järjestää ammattikoulutusohjelmia tehtävä turvallisuushavaintoja. Kaikki UPM:n Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Kiinassa.
*) Koskee aktiivisessa työsuhteessa olevaa henkilöstöä
myös muissa maissa. Saksassa UPM tarjoaa liiketoimintayksiköt raportoivat kuukausittain
15:een eri ammattiin valmistavia oppi- läheltä piti -tilanteista ja turvallisuushavainnois- Huomio terveyteen
sopimuskoulutuksia. Vuosittain koulutuksen ta virallisen järjestelmän kautta. Kaikki korkean UPM tukee henkilöstönsä hyvinvointia teke-
aloittaa yli 100 nuorta. riskin läheltä piti -tilanteet tutkitaan juurisyy- mällä läheistä yhteistyötä työntekijöiden ja
UPM tukee uudelleentyöllistymistä analyysin avulla ja toteutetaan korjaavat toi- ulkoisten työterveysorganisaatioiden kanssa.
UPM Docellesin paperitehdas Ranskassa menpiteet, jotta sama tilanne ei toistu. Vuonna Vuonna 2014 UPM käynnisti Huomio
suljettiin tammikuussa 2014. UPM:n vastuulli- 2014 UPM:ssä raportoitiin yhteensä 47 095 terveyteen -hankkeen, jolla se tuki henkilöstön
nen toiminta tehtaiden sulkemisten sekä uudel- Lue lisää: läheltä piti -tilannetta ja turvallisuusha- terveyden, elämänlaadun ja toimintakyvyn
leenjärjestelyjen yhteydessä keskittyy henkilös- www.upm.fi/tyopaikat vaintoa. kehittymistä. Hanke oli osa Työturvallisuuden
tön uudelleenkoulutukseen ja -työllistymiseen, UPM palkitsee hyvät turvalli- ryhtiliikettä.
uudelleensijoittamiseen yhtiön sisällä sekä suustulokset konsernin laajuisilla Henkilöstölle vapaaehtoisessa hankkeessa
yrittäjyyden tukemiseen. Aktiivista työllisty- työtur-vallisuuspalkinnoilla. keskityttiin jokaisen henkilökohtaiseen tervey-
mistä ja uudelleenkoulutusta edistäviä toimen- Vuoden 2014 työturvallisuus- teen ja erityisesti liikuntaan, palautumiskykyyn
piteitä tehdään tiiviissä yhteistyössä viran- palkinto myönnettiin UPM ja ruokavalioon. Hankkeen aikana tarkasteltiin
omaisten ja muiden ulkoisten kumppanien Changshun paperitehtaalle eri liiketoimintojen, toimintojen ja toimipaik-
kanssa. Sairaudesta ja työpaikka- turvallisuustulosten ja -toiminnan kojen terveyskäytäntöjä ja käynnistettiin useita
UPM kertoi marraskuussa 2014 suunnitel- tapaturmista johtuvat poissaolot, Tapaturmataajuus, erinomaisesta kehittämisestä. vapaaehtoisia terveyteen ja hyvinvointiin liitty-
UPM:n koko henkilöstö koko UPM:n henkilöstö
mistaan vähentää Euroopan painopaperikapa- UPM juhlisti huhtikuussa toista viä hankkeita.
% poissaolotunnit/teoreettinen
siteettiaan pysyvästi Ranskassa, Suomessa ja säännöllinen työaika työturvallisuusviikkoaan kansainvälisen Osassa Suomen toimipaikoista toteutettiin
Isossa-Britanniassa. Lisäksi UPM ilmoitti 5 25 työjärjestön (ILO) järjestämän kansainväli- pilottihanke, johon sisältyi terveystarkastus,
keskittävänsä UPM Paper ENAn toimitusket- sen työturvallisuuspäivän yhteydessä. hyvinvointikartoitus, oman terveysohjelman
4 20
jun suunnittelun ja tilausten käsittelyn Augs- Vaikka UPM:n työturvallisuushanke päättyi, luominen ja henkilökohtainen valmennus.
burgiin ja Dörpeniin Saksaan. Näiden turvallisuustyö säilyy edelleen toiminnan keski-
3 15
suunnitelmien seurauksena henkilöstömäärä össä. UPM on asettanut uudeksi tapaturma- UPM seuraa henkilöstönsä
vähenisi noin 500 henkilöllä vuoden 2015 2 10 taajuustavoitteeksi kolme vuoden 2017 loppuun hyvinvointia
loppuun mennessä. mennessä. Tulevina vuosina keskitytään turval- UPM pyrkii edistämään työterveyttä seuraa-
Tarraliiketoiminnan osalta UPM Raflatacin 1 5 malla vuosittain työntekijöidensä hyvinvointia
tehostamistoimiin lukeutuivat laminointilinjan erilaisilla mittareilla ja indikaattoreilla, joihin
sulkeminen ja päällystämiskapasiteetin vähen- 0 0 kuuluvat muun muassa vuosittainen henkilös-
70 % :N PARANNUS
UP E ing
UP Pa afl y
P r c
yw A
UP P Rafl rgy
M er a
UP M E ning
P er ac
20 2
M r E ia
Pl NA
20 2
20 0
20 1
13
d
20 0
20 1
20 3
4
14
oo
1
1
1
1
Bi 01
oo
UP ape As
M ap at
M n
UP M ne
e
20
20
UP refi
yw
UP M n
UP refi
siteetti keskitetään Nowa Wiesiin, Puolaan. TAPATURMATAAJUUDESSA kuvaavat indikaattorit sekä kansallisen lainsää-
o
o
Bi
KOLMESSA VUODESSA
M
M
UP
UP
SISÄLTÖ
Biofore-strategian ytimessä ovat UPM on listattu paperi- ja metsäteol- Yhtiön vastuullisuustoiminnan paino-
US
Lisäarvon luominen yhdessä
sidosryhmien kanssa
4
T
US
Vuoropuhelu, palaute ja yhteistyö
NN
uusiutuvia ja kierrätettäviä raaka- lisuussektorin parhaaksi yritykseksi pistealueet vuonna 2014 liittyivät
EE T
IN
TU
aineita käyttävät nykyiset ja uudet Dow Jonesin eurooppalaisessa ja työturvallisuuden ryhtiliikkeeseen, -A
KA
N
liiketoimintomme. Tavoitteenamme on globaalissa kestävän kehityksen urakoitsijoiden työturvallisuuden paran- Uudet liiketoimintamahdolli-
A
E
3
suudet ekodesignin avulla
RA
LIN
luoda enemmän vähemmällä kaikessa indeksissä (DJSI) vuosiksi 2014– tamiseen sekä Clean Run -ympäristökam- Biopolttoaineet
ÄT EN
PUO
toiminnassamme. Raaka-aineiden ja 2015. UPM on mukana listauksessa panjaan. Myös vastuullisen hankinnan Biokomposiitit
T IN
TY ÖN AAT V
M
Ä
TU US
ÖS N O V T E T T
Biokemikaalit
O
ULKO
energian tehokas käyttö säästää sekä jo kolmatta kertaa peräkkäin. edelleen kehittämiseen panostettiin
I
SU
U
Ä
UR IT O
ympäristöä että kustannuksia. erityisesti.
RR
I
LL
Kilpailuetu ja pitkän
S
KIE
VA
2
aikavälin arvonlisäys
N
JA
Parhaisiin tuloksiin yltävät ihmiset
T
I
ÖT
Resurssitehokkuus
AT
Vastuullisuus
KI L
TUV
Ympäristömerkit ja sertifiointi
JA
HEN
UUSIU
1
Riskien ennakointi ja hallinta
Toimintaohje (Code of Conduct)
tukee liiketoiminnan kehittymistä TAPAHTUMIA 2014
Ympäristösuorituskyky
Vastuullinen hankinta ja metsänhoito
Muutos- Yritysvastuun
voimat osa-alue Tavoite Saavutettu 2014
TALOUDELLINEN
Tulos • Liikevoittomarginaali yli 10 % Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,6 % liikevaihdosta. Neljä
Omistaja-arvon kasvattaminen kuudesta liiketoiminta-alueesta saavutti pitkän aikavälin tulostavoitteensa.
MUUTOKSET MAAILMANTALOUDEN
Johtajisto vastaa vastuullisuuden painottui myös ympäristömerkittyjen tuottei- UUSIA TYÖKALUJA • Oman pääoman tuotto ylittää vähintään Oman pääoman tuotto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,3 %.
johtamisesta den määrän lisäämiseen ja tuoteturvallisuuden TUOTEVASTUUSEEN 5 prosenttiyksiköllä 10 vuoden riskittömän
Yhtiön Biofore-strategia sekä hallituksen varmentamiseen ja viestintään. sijoituksen tuoton
VOIMASUHTEISSA
hyväksymä Toimintaohje (Code of Conduct) Lisäksi vastuullisen hankinnan edelleen • Velkaantumisaste alle 90 % Velkaantumisaste oli 32 % vuoden 2014 lopussa.
Tuoteturvallisuus on UPM:n asiakkaille tär-
luovat edellytykset vastuulliselle liiketoimin- kehittämiseen panostettiin erityisesti. Kehitys- kein yksittäinen vastuullisen toiminnan
nalle ja jatkuvalle parantamiselle. työ perustui vuonna 2013 tehtyyn ihmisoikeus- Hallinnointi • Yli 90 % henkilöstöstä suorittanut UPM:n Noin 88 % henkilöstöstä on suorittanut Toimintaohjekoulutuksen.
osa-alue. Selkeät vastuut ja ohjeiden toimintaohjekoulutuksen vuoteen 2015 mennessä
UPM:n yritysvastuuta ohjaa toimitusjoh- arviointiin, joka pohjautui YK:n Protect, noudattaminen
tajan johtama konsernin johtajisto, joka aset- Respect and Remedy-viitekehykseen sekä Vuonna 2014 UPM loi paperiasiakkaiden-
taa suuntaviivat ja ohjaa kehitystyötä. Päivit- siihen liittyvään YK:n liike-elämän ja ihmis- sa avuksi uuden tuoteturvallisuusprofiilin SOSIAALINEN 1)
täinen työ on integroitu liiketoimintoihin ja oikeuksien periaatteisiin. (Product Safety Profile). Se on ainutlaa- Johtaminen • Henkilöstön sitoutumista mittaavan indeksin tulos Henkilöstön sitoutumista kuvaava indeksi nousi hieman ja oli 63 %.
konsernitasolla yritysvastuuta hallinnoi ympä- tuinen työkalu, jonka avulla UPM:n asiak- Vastuullinen johtaminen yli 70 % vuoteen 2015 mennessä
ristö- ja vastuullisuustiimi, joka koordinoi Teknologian, osaamisen kaat saavat kaikki tärkeät tuotetiedot • Henkilöstökyselyn vastausprosentti vähintään Henkilöstökyselyn vastausprosentti oli 78 %.
liiketoiminta-alueiden ja funktioiden hank- ja kehitystyön tulosta yhdestä paikasta. Profiileissa on perus- 70 % vuoteen 2015 mennessä
keita. Investoinneilla vaikutetaan siihen, että hyvän tiedot tuotteiden koostumuksesta ja sertifi-
Yhtiön Toimintaohjeessa käsitellään ihmis- ympäristösuorituskyvyn edellytykset säilyvät. kaateista sekä niihin liittyvistä säädöksistä Henkilöstön kehittäminen • Yli 90 % henkilöstöstä kehityskeskustelujen (PPR) Kehityskeskustelujen kattavuus nousi hieman edellisvuodesta
oikeuksia, työntekijöiden oikeuksia, hyvää UPM:n investoinnit ympäristösuorituskykyyn Parhaisiin tuloksiin yltävät ihmiset piirissä vuoteen 2015 mennessä ja kattoi 86 % henkilöstöstä.
ja muista tuoteturvallisuuteen liittyvistä
liiketoimintatapaa, työturvallisuutta ja ympä- ovat osa konsernin investointiohjelmaa ja asioista.
ristökäytäntöjä. Toimintaohjetta täydentävät niiden tavoitteena on edistää energian, veden Työolosuhteet • Ei kuolemaan johtaneita tapaturmia (jatkuva) Kolme kuolemaan johtanutta tapaturmaa: yksi UPM:n työntekijälle
Turvallinen ja kannustava Suomessa ja urakoitsijoille yksi Suomessa ja yksi Saksassa.
yksityiskohtaisemmat politiikat, säännöt ja raaka-aineiden tehokasta ja vastuullista UPM:n rajoitettujen kemiallisten aineiden työympäristö • Tapaturmataajuus alle 5 (miljoonaa työtuntia Edellisvuoteen verrattuna tapaturmataajuus parani noin 18 %,
ja ohjeet, joista järjestetään säännöllisesti käyttöä. luettelo (UPM RSL) päivitettiin vuonna kohden) vuoteen 2015 mennessä ja kolmen vuoden aikana parannus oli 70 % lähtötasoon nähden.
koulutusta. Vuonna 2014 ympäristöinvestoinnit olivat 2013, ja uusi luettelo otettiin käyttöön
VÄESTÖRAKENTEEN MUUTOS
Tapaturmataajuus vuonna 2014 oli 4,4.
Toimintaohjeeseen liittyvä koulutus koskee 12 (29) miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen vuonna 2014. Luettelossa on lähes 6 000 • Läheltä piti -tilanteiden ja turvallisuushavaintojen Vuoden tavoite (2 läheltä piti -tilannetta tai turvallisuushavaintoa
yhtiön koko henkilöstöä ja on osa yhtiön investointi oli savukaasujen puhdistuslaitteisto ainetta, joiden käyttö tuotannossa on raportoinnille asetetaan tavoitteet vuosittain raportoitu työntekijää kohden) asetettu ja saavutettu konsernitasolla.
uusien työntekijöiden perehdyttämisohjelmaa. UPM Changshun paperitehtaalla Kiinassa. rajoitettu tai kielletty.
Vuoden 2014 loppuun mennessä noin 88 % Yhtiön ympäristönsuojelukustannukset Yhteistyö paikallis- • Strategisten kestävän kehityksen aloitteiden jatkuva Yhteistyö IUCN:n, WWF:n ja Vida Silvestren kanssa jatkui.
aktiivisessa työsuhteessa olevasta henkilöstös- olivat yhteensä 127 (134) miljoonaa euroa yhteisöjen kanssa kehittäminen johtavien kansalaisjärjestöjen kanssa
Vuonna 2014 UPM järjesti kemikaalikoulu-
tä on osallistunut Toimintaohjeen koulutuk- poistot mukaan lukien, ja ne koostuivat pää- Paikallinen sitoutuminen • Sidosryhmäyhteistyötä koskevien parhaiden Parhaiden käytäntöjen jakaminen varmistettu esimerkiksi eri
tusta hankintahenkilöstölle, viesti aktii- käytäntöjen jakaminen (jatkuva) paikkakuntien vakiintuneiden ja toiminnassa olevien sidosryhmä-
seen. Vuonna 2015 yhtiö päivittää Toiminta- asiassa jätevesien puhdistamisen ja jätehuollon visesti toimittajia päivitetystä kemikaali foorumeiden kautta.
ohjetta ja samalla aloittaa uuden koulutuskier- kustannuksista. luettelosta ja tarkisti toimittajien vaatimus-
roksen. tenmukaisuuden uuden luettelon mukai- Vastuullinen hankinta • Yli 80 % UPM:n hankintojen arvosta toimittajilta, Hankintojen arvosta 67 % toimittajilta, jotka ovat hyväksyneet
UPM pyrkii jatkuvasti parantamaan toi- Ei merkittäviä sesti. Lisäarvon luominen jotka ovat hyväksyneet UPM:n Toimintaohjeen UPM:n Toimintaohjeen toimittajille. Kasvua edellisvuodesta 3 prosent-
mintaansa ympäristö-, terveys- ja turvallisuus- ympäristövahinkoja vastuullisilla toimintatavoilla toimittajille vuoteen 2015 mennessä 5) tiyksikköä.
asioissa muun muassa sertifioitujen johtamis- Vuonna 2014 UPM:n tuotantolaitoksilla Lue lisää: • Jatkuva systemaattiseen riskien Toimittajakantaan liittyvää riskien arviointia tehostettiin ja riskienhal-
järjestelmien avulla. Vuonna 2014 sellu- ja ei sattunut merkittäviä ympäristövahinkoja. arviointiin perustuva toimittajien arviointi lintaan liittyviä toimittaja-arviointeja tehtiin määrällisesti enemmän ja
www.upm.fi/vastuullisuus entistä kattavammin ympäri maailmaa. Yleistä tietoutta vastuullisesta
paperitehtailla aloitettiin johtamisjärjestelmien Useita pieniä, tilapäisiä poikkeamia lupa- hankinnasta lisättiin järjestämällä sisäistä koulutusta.
uusiminen, tavoitteena toimintatapojen yhte- ehdoista kuitenkin tapahtui. UPM raportoi
näistäminen. näistä välittömästi paikallisviranomaisille
Yhtiö valvoo ja arvioi korruption- ja lah- ja ryhtyi tarvittaviin toimenpiteisiin niiden YMPÄRISTÖ 2)
jonnanvastaista toimintaansa. Tätä varten on korjaamiseksi ja vastaavien tilanteiden Tuotteet • Ympäristöjohtamisjärjestelmät sertifioidaan Kaikilla tuotantolaitoksilla yhtä lukuun ottamatta on sertifioitu
perustettu neuvoa antava eettinen komitea. Se ennaltaehkäisemiseksi. laajuudesta ja tiedonkeruutavoista löytyvät Koko elinkaari huomioitu kaikissa tuotantolaitoksissa (jatkuva) ympäristöhallintajärjestelmä. UPM on globaali edelläkävijä EU EMAS
raportoi säännöllisesti tarkastusvaliokunnalle Toimenpiteet ovat osa UPM:n sisäistä yhtiön internetsivuilta osoitteesta www.upm.fi/ -hallintajärjestelmän käytössä.
yhtiön sääntöjen noudattamisesta. Clean Run -kampanjaa, jonka tavoitteena on vastuullisuus. • Ympäristötuoteselosteet kaikkiin tuoteryhmiin Ympäristötuoteselosteet saatavilla kaikkiin relevantteihin tuoteryhmiin.
(jatkuva) UPM lanseerasi Tuoteturvallisuusselosteet kaikille paperituotteille 2014.
ILMASTONMUUTOS
parantaa ympäristösuorituskykyä edelleen, Yhtiö haluaa korostaa vahvaa panostusta
Vastuullisuusperiaatteet ja jakaa parhaita käytäntöjä sekä edistää ja sidosryhmäyhteistyöhön ja kestävään kehityk-
• Ympäristömerkittyjen tuotteiden osuutta Ympäristömerkittyjen tuotteiden osuuden kasvu oli tavoitteiden mukaista.
-tavoitteet ohjaavat toimintaa ylläpitää ympäristötietoisuutta. seen ja on sitoutunut AA1000 AccountAbility kasvatetaan 25 % vuoteen 2020 mennessä 3) UPM oli luomassa EU:n ympäristömerkkikriteereitä paperijalosteille.
Vastuullisuustoimintansa ohjaamiseksi UPM Principles Standard (2008) -standardin määrit-
on laatinut olennaisuusarvioinnin pohjalta UPM tarjoaa kattavaa telemiin periaatteisiin sidosryhmien osallistami-
Ilmasto • Fossiilisia hiilidioksidipäästöjä vähennetään Kehitys ei ollut tavoitteen mukaista. Huolimatta parannuksista polttoaine-
vastuullisuusperiaatteet sekä asettanut tavoit- varmennettua tietoa sesta, olennaisuudesta ja sidosryhmien Ympäristöystävälliset ratkaisut 15 % vuoteen 2020 mennessä 4) jakauman ja energiatehokkuuden suhteen, toimenpiteet eivät kompen-
teet ja mittarit, joilla seurataan periaatteiden UPM soveltaa konsernitasolla Global Repor- odotuksiin vastaamisesta. UPM tarjoaa katta- soineet vuoden 2011 Myllykoski-kaupan aiheuttamaa päästöjen kasvua.
toteutumista (katso taulukko seuraavalla ting Initiativen G3-raportointiohjeistoa yritys- vaa, kolmansien osapuolten varmentamaa
RESURSSIEN NIUKKUUS
sivulla). ten yritysvastuun mittaamisessa ja ympäristötietoa sekä konserni- ja tehdastasolla Vesi • Jäteveden määrää vähennetään 15 % vuoteen Kehitys ei ollut tavoitteen mukaista. UPM:n keskimääräinen vedenkulutus
Taloudellisen vastuun osa-alueen vastuul- raportoinnissa. että yksittäisistä tuotteista. Ympäristömerkityt Vastuullista vedenkäyttöä 2020 mennessä 4) väheni, mutta vain vähän sellun painoarvon kasvaessa, vaikka
UPM Fray Bentosin tehtaan prosessiveden kulutus on alan pienimpiä.
lisuusperiaatteet ovat taloudellinen suoritus- Englanninkieliset vastuullisuustiedot tuotteet, tuoteselosteet sekä toimintojen sertifi-
• Kemiallista hapenkulutusta (COD) vähennetään Kehitys oli tavoitteen mukaista. Vuodesta 2008 vähennys tuotetonnia
kyky ja hyvä hallinnointitapa. Sosiaalisessa (katso Riippumaton varmennusraportti sivulla ointi kertovat yhtiön sidosryhmille kestävästä
20 % vuoteen 2020 mennessä 4) kohden on ollut 16 %.
vastuussa keskitytään hankintaan, paikalliseen 59) on varmentanut riippumaton kolmas kehityksestä, läpinäkyvyydestä ja riskienhallin-
sidosryhmäyhteistyöhön, työturvallisuuteen ja osapuoli, PricewaterhouseCoopers Oy, ja nasta.
Metsä • Sertifioidun kuidun osuus pysyy 85 %:ssa Kehitys oli tavoitteen mukaista. Sertifioidun kuidun määrä kasvoi
UPM:n rooliin vastuullisena työnantajana. suomenkielisille vastuullisuustiedoille on Täynnä elämää edellisvuoden 80 %:sta 83 %:iin.
• Puun alkuperän seurantajärjestelmän kattavuus
Ympäristövastuun osa-alueet ovat kestävän tehty vastaavuustarkistus. 100 % (jatkuva) Puun alkuperän seurantajärjestelmän kattavuus on 100 %.
kehityksen mukaiset tuotteet, ilmasto, veden ja PricewaterhouseCoopers on tarkistanut,
metsien käyttö sekä jätteiden vähentäminen. että UPM:n vastuullisuusraportointi vuodelta Jätteet • Kiinteän kaatopaikkajätteen määrää vähennetään Kehitys oli tavoitteen mukaista. Keskimääräinen jätemäärä tuotetonnia
Vuonna 2014 UPM:n konserninlaajuinen 2014 täyttää GRI:n soveltamistason B+ vaati- Vähentäminen, uusiokäyttö 40 % vuoteen 2020 mennessä kohti on vähentynyt 21 % vuodesta 2008.
vastuullisuustyö keskittyi työturvallisuuden mukset. Taso ei heijasta laatua vaan mittarei- ja kierrätys
ryhtiliikkeeseen, urakoitsijoiden työturvalli- den määrää. Sivuilla 57-58 on GRI-sisältöä Lue lisää työturvallisuuden ryhtiliikkeestä (s. 44),
suuden parantamiseen sekä Clean Run -ympä- kuvaava taulukko. Taulukon laajennettu versio vastuullisesta hankinnasta (s. 40) ja
ristökampanjaan. Liiketoiminnoissa työ sekä yksityiskohtainen kuvaus raportoinnin UPM Changshun ympäristöinvestoinnista (s. 51). 1) Sosiaaliset tavoitteet: vuoden 2011 tasosta 4) Numeeriset sellun ja paperin tuotantoa koskevat tavoitteet
2) Ympäristötavoitteet: vuoden 2008 tasosta 5) Kattaa kaikki UPM:n business-to-business -hankinnat mukaan
3) Sisältää paperin, sahatavaran, vanerin, sellun ja tarrat lukien puu ja puupohjainen biomassa ja pois lukien energia
SISÄLTÖ
Lähes kaikilla UPM:n tuotantolaitoksilla ja yhtiön FI/28/002 Yhtiö käyttää lähes kaiken tuotantoprosessissa
puunhankinnassa on käytössä ympäristö-, laatu- Please collect used
syntyvän orgaanisen jätteen, kuten kuoret ja
sekä työterveys ja -turvallisuusjärjestelmät, jotka
EU:N YMPÄRISTÖMERKKI HAMELININ paper for recycling.
aali
EU:n ympäristömerkki VALMISTUKSESSA KÄYTETTÄVÄSTÄ teiden polton sivu-
Myynti ilman 50 % (sis. tuotteita, KUITURAAKA-AINEESTA ON KIERRÄ-
- UPM BioVerno uusiutuva diesel joilla useampia
tuotteena syntyvästä
ympäristö-
- UPM Biofore-konseptiauto merkkiä 24 % merkkejä) TYSKUITUA lentotuhkasta.
Muut ympäristö-
UPM:n More with Biofore -ajattelun tavoittee- merkit 26 %
na on vähentää tuotteiden ympäristövaikutuksia (FSC, PEFC,
SFI, Saksan UPM:n kaatopaikkajätteen
niiden koko elinkaaren ajan. Tämä kunnianhimoi- ympäristö- kokonaismäärä
nen tavoite edellyttää resurssitehokkuutta yhtiön merkki) 1 000 t
kaikessa toiminnassa. UPM:n uutta len-
250
UPM haluaa toimittaa asiakkailleen turvallisia Kiinteän kaatopaikkajätteen totuhkasta tehtyä
*)
sis. paperi, sellu,
ja ympäristön huomioon ottavia tuotteita. Tuote- kokonaismäärä on vähentynyt yli
vaneri, sahat ja ProFi 200 ELURIT-tuotetta
turvallisuudella on tässä merkittävä rooli. 30 % kymmenen viime vuoden
aikana. Vuodesta 2012 vuoteen voidaan käyttää pa-
150
Vuonna 2014 kaikista UPM:n paperi-, sellu-, 2013 määrä kuitenkin kasvoi perin valmistuksessa
vaneri- ja sahatuotteista 76 % (75 %) oli merkittävästi. Tämä johtui tuhkan
ympäristömerkittyjä. Luku sisältää FSC- ja 100 aiempien hyötykäyttömahdolli- massan kuidutus- ja
PEFC-metsäsertifikaatit, EU:n ympäristömerkit suuksien loppumisesta yhdellä valkaisuvaiheissa.
Lue lisää uudesta UPM Valor-painopaperista sekä kansalliset ympäristömerkit. UPM:n 50 paperitehtaalla. Vuonna 2014
(s. 26), uusiutuvasta UPM BioVerno-dieselistä tavoitteena on lisätä ympäristömerkittyjen otettiin käyttöön uusia hyötykäyttö-
(s. 18), UPM Biofore-konseptiautosta (s. 32) ja tuotteiden osuutta 25 % vuoden 2008 0 tapoja. Hyödyntämisvaihtoehtoja
tuoteturvallisuudesta (s. 47). tasosta vuoteen 2020 mennessä. 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 selvitetään edelleen.
SISÄLTÖ
50
nossa. UPM:n tavoitteena on minimoida
UPM käyttää kolmannen osapuolen varmistamaa puun toiminnan vaikutukset paikallisiin vesis- 40
alkuperän seurantajärjestelmää ja metsäsertifiointia töihin ja suojata veden luonnollista
30
puunhankinnassaan. kiertokulkua metsissä.
20
10
Puu on uusiutuva raaka-aine ja UPM:n UPM:n globaali UPM:n kaikki suurimmat tuotantolaitokset
liiketoiminnan pääraaka-aine. UPM on sekä monimuotoisuusohjelma sijaitsevat alueilla, joilla vettä on riittävästi. 0
merkittävä metsänomistaja että puun ostaja. UPM:n maailmanlaajuisen monimuotoisuus- UPM käyttää vettä vastuullisesti niin määrälli- 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14
Koko metsäsektorille olennainen huolen- ohjelman tavoitteena on ylläpitää ja lisätä sesti kuin laadullisesti. Minimivaatimuksena ■ sellutonnia kohti
aihe on kansainvälinen ja erityisesti tropiikis- metsien monimuotoisuutta sekä edistää UPM:n sellu- ja paperitehtailla on sekä mekaa- ■ paperitonnia kohti
sa esiintyvä yhä kasvavasta ruuantuotannosta kestävän metsänhoidon parhaita käytäntöjä. ninen että biologinen jätevedenpuhdistamo.
ja puun tarpeesta johtuva metsäkato. UPM UPM toteutti useita monimuotoisuusohjel- Vuonna 2013 valmistuneen UPM Pietarsaa-
UPM on vähentänyt jäteveden määrää
on tunnistanut haasteen ja vastaa siihen maan liittyviä hankkeita sidosryhmien kanssa ren sellutehtaan jätevedenpuhdistamon ajomal- paperitonnia kohti 25 % ja sellutonnia kohti
oman toimintansa lisäksi mm. aktiivisena vuonna 2014. lien optimointi jatkui. Työssä auttoi osana 17 % kymmenen viime vuoden aikana.
jäsenenä WBCSD:n Forest Solutions -ryh- Esimerkkinä pitkäkestoisesta, jo kymme- Clean Run -kampanjaa perustettu työryhmä,
mässä. nen vuotta kestäneestä hankkeesta yhtiö joka keskittyy kaikkien jätevedenpuhdistamoi-
UPM ei käytä trooppista sademetsäpuuta jatkoi säästöpuiden hyönteisten lajistoseuran- den hyvien ajotapojen jakamiseen ja poikkeus-
raaka-aineenaan eikä hyväksy puuta viljelmil- taa Janakkalassa. Hanke toteutetaan yhteis- tilanteisiin valmistautumiseen.
Lisää graafeja sivulla 139.
tä, jotka on raivattu sademetsien tilalle. UPM työssä tutkijoiden ja Suomen Ympäristö- Vuoden aikana UPM osallistui ISO:n vesi-
ei toimi alueilla, joissa alkuperäiskansojen keskuksen kanssa. jalanjälkistandardin kehittämiseen ja liittyi
oikeudet olisivat vaarantuneet tai uhattuina. Yhtiö on Saksassa mukana Biodiversity in WBCSD:n vesiklusterin WASH Pledge -ohjel-
UPM jatkoi osallistumistaan WWF:n Uuden Good Company ja Suomessa FIBSin Yrityk- maan ensimmäisenä
sukupolven puuviljelmät -hankkeessa, jolla set ja biodiversiteetti -ohjelmissa osana YK:n metsäteol-
pyritään kehittämään ja edistämään kestäviä biodiversiteettiverkostoa. Lisäksi UPM on lisuusyrityksenä.
puunviljelykäytäntöjä. tehnyt yhteistyötä IUCN:n kanssa. WASH Pledge
UPM edistää metsänhoidossaan bio- VIDA SILVESTRE EDISTÄÄ LUONNON -ohjelmassa UPM
logista monimuotoisuutta, luontaisia eko- MONIMUOTOISUUTTA URUGUAYSSA sitoutuu järjestä-
systeemejä ja hiilen varastointia. Lisäksi se Lue lisää puunhankinnasta (s. 39). mään puhtaan veden
noudattaa toiminnassaan kestävän metsän- “Työmme tähtää luonnonsuojeluun sekä saatavuuden ja sani-
hoidon periaatteita. ekosysteemien, eläinten ja kasvien moni- teettitilat kaikilla
Vuoden 2014 lopussa UPM omisti 765 000 muotoisuuden lisäämiseen yhteistyössä eri työpaikoilla.
hehtaaria metsää Suomessa ja 75 000 hehtaa- yhteiskuntaryhmien kanssa”, Vida Silvestren UPM:n tavoittee-
ria Yhdysvalloissa. Joulukuussa UPM myi na on vähentää jäte-
kaikki, pinta-alaltaan yhteensä 7 100 hehtaa- 83 % UPM:N PAPERISTA TUO- johtaja Oscar Blumetto kuvaa organisaa-
tionsa tavoitteita. veden määrää vuo-
rin metsätilansa Isossa-Britanniassa Englan- TETAAN KUIDUSTA, JOKA TÄYT- teen 2020 mennessä
nin Kirkon Komissiolle. UPM:llä on Urugu- TÄÄ JOKO FSC- TAI PEFC-SERTIFI- 15 % ja kemiallisen
Vida Silvestre on sopinut UPM:n puuviljelyyn
ayssa 235 000 hehtaaria puuviljelmiä. Yhtiön OINTIKRITEERIT hapenkulutuksen
erikoistuneen yhtiön Forestal Orientalin MERITAIMEN JA SIIKA TEKEVÄT PALUUTA
omissa metsissä on noin 43 000 suojeltua kanssa kolmevuotisesta ympäristönsuojelu- (COD) määrää sel-
kohdetta, kokonaisuudessaan 121 000 yhteistyöstä. Yksikään metsäyhtiö ei ole lun ja paperin tuo- Meritaimen ja siika ovat herkkiä kalalajeja, joiden
hehtaaria. Tehtaille toimitetun sertifioidun tannossa 20 % vuo-
puun osuus
aiemmin tehnyt vastaavaa yhteistyötä läsnäolo vesistössä kertoo toimivasta jäteveden käsittelystä
Lisäksi yhtiön hoidossa on 1,6 miljoonaa kansalaisjärjestöjen kanssa Uruguayssa. den 2008 tasosta. ja luonnon palautumisesta. Lajit ovat nyt palaamassa
hehtaaria yksityismetsänomistajien metsiä ja % Hanke on edennyt vanhoille kutupaikoilleen Raumanjoessa ja Pitkäjärven-
65 000 hehtaaria puuviljelmiä. 100
Yhteistyön tavoitteena on edistää luonnonva- niin hyvin, että vuo- ojassa, joka kulkee UPM Rauman paperitehtaan alueella.
Kaikki UPM:n omistamat metsät ja rojen kestävää käyttöä pitkällä aikavälillä. den 2020 tavoitetta
eukalyptusviljelmät on FSC- ja/tai PEFC- 80 kiristettiin vuonna
UPM ja Vida Silvestre haluavat parantaa “Tämä on loistava uutinen, sillä kumpikin laji on luokiteltu
sertifioitu. Lisäksi UPM:llä on Suomessa luonnon monimuotoisuutta edelleen myös etsi- 2012. erittäin uhanalaiseksi Itämeren alueella. Vaikka kalojen
60
FSC- ja PEFC -ryhmäsertifikaatit ja Isossa- mällä uusia julkisia ja yksityisiä sidos- yksilömäärät alueella ovat pieniä, ne ovat tärkeitä lajin
Britanniassa UKWAS-ryhmäsertifikaatti, 40 ryhmäkumppaneita. geneettisen perimän säilymisen kannalta”, kertoo Rauman
joihin yksityiset metsänomistajat voivat kaupungin ympäristönsuojelupäällikkö Juha Hyvärinen.
liittyä. 20 “Arvostamme suuresti UPM:n halua perustaa
UPM valittiin materiaalisektorin johta- Uruguayn eukalyptuspuuviljelmien yhteyteen Rauman edustan merialueen tilaa on seurattu systemaatti-
vaksi yhtiöksi CDP:n vuoden 2014 metsä- 0
alkuperäislajien suojelualueita. Autamme sesti 1960-luvun lopulta lähtien. Alueella on nykyään yksi
raportissa. UPM sai tämän tunnustuksen jo
05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 PROSESSIJÄTEVEDEN
UPM:ää valitsemalla suojelualueet ennen MÄÄRÄ ON VÄHENTYNYT yhteinen, UPM:n hallinnoima jätevedenpuhdistamo, jossa
toista kertaa. UPM:n tehtaille toimitetun sertifioidun kuidun puuviljelmien perustamista”, Blumetto lisää. käsitellään UPM:n jäteveden lisäksi kaikki Rauman
osuus nousi 83 %:iin (80 %). UPM:n tavoit-
teena on lisätä sertifioidun kuidun osuutta
17 % SELLUTONNIA KOHTI kaupungin ja Metsä Fibren sellutehtaan jätevedet. Puhdista-
tuotannossa 85 %:een vuoteen 2020 men- Lue lisää: KYMMENEN VUODEN AIKANA mon käyttöönoton jälkeen vedenlaatu alueella on parantu-
nessä. Tavoitetta nostettiin vuonna 2012, www.upm.fi/vastuullisuus nut huomattavasti.
koska hanke on edennyt hyvin.
Lue lisää:
www.upm.fi/vastuullisuus
SISÄLTÖ
SISÄLTÖ
GRI-sisältövertailu
UPM soveltaa vastuullisuusraportoinnissaan Global Reporting Initiativen (GRI) yhteiskuntavastuun raportoin-
tiohjetta (versio 3.0). Raportointi täyttää GRI:n soveltamistason B+ vaatimukset, mikä kertoo indikaattorien YMPÄRISTÖVASTUUN TUNNUSLUVUT
määrästä. Tämä sisältövertailu osoittaa GRI-indikaattoreiden sijainnin vuosikertomuksessa ja yhtiön inter-
net-sivuilla. Laajennettu GRI-sisältövertailu on saatavilla osoitteessa www.upm.fi/vastuullisuus.
Lähestymistapa ympäristövastuun johtamiseen VSK sivut 45–54 •
Materiaalit
VSK = Vuosikertomus 2014 EN1 Materiaalien käyttö VSK sivu 55 •
• Kokonaan raportoitu EN2 Kierrätysmateriaalien käyttö VSK sivut 50–55 •
Osittain raportoitu Energia
EN3 Välitön energiankulutus VSK sivut 52, 55 •
EN4 Välillinen energiankulutus VSK sivu 55
EN5 Energiansäästötoimilla ja energiatehokkuudella saavutetut säästöt VSK sivu 51 •
Sisältö Tiedot Raportoitu EN6 Energiatehokkaiden tai uusiutuvalla energialla tuotettujen tuotteiden tai palveluiden kehittäminen VSK sivut 29, 32, 51 •
Vesi
1. STRATEGIA JA ANALYYSI EN8 Vedenotto VSK sivu 55 •
1.1 Toimitusjohtajan katsaus VSK sivut 3–4 • EN9 Vesilähteet, joihin organisaation vedenkulutus vaikuttaa merkittävästi Laajennettu GRI-sisältövertailu •
1.2 Keskeiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet VSK sivut 7–8, 14, 48 • EN10 Veden kierrätys ja uudelleenkäyttö Laajennettu GRI-sisältövertailu
2. ORGANISAATION KUVAUS Luonnon monimuotoisuus
2.1 Organisaation nimi VSK sivu 85 • EN11 Luonnon monimuotoisuuden kannalta rikkailta alueilta omistetut ja hallinnoidut maa-alueet VSK sivu 53, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
2.2 Tärkeimmät tuotteet, palvelut ja tavaramerkit VSK sivut 1–2 • EN12 Toiminnan vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen sen kannalta rikkailla alueilla Laajennettu GRI-sisältövertailu •
2.3 Operatiivinen rakenne VSK sivut 10, 117 • EN13 Suojellut tai kunnostetut elinympäristöt Laajennettu GRI-sisältövertailu •
2.4 Organisaation pääkonttorin sijainti VSK sivu 144 • EN14 Luonnon monimuotoisuuteen liittyvät strategiat, toimenpiteet ja suunnitelmat VSK sivu 53, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
2.5 Toimintojen maantieteellinen sijainti VSK sivut 141–142 • EN15 Uhanalaiset lajit, joilla on elinympäristöjä toiminta-alueella Laajennettu GRI-sisältövertailu
2.6 Organisaation omistus ja juridinen muoto VSK sivu 85 • Päästöt ja jätteet
2.7 Markkinoiden kuvaus VSK sivut 37–38, 95 • EN16 Välittömien ja välillisten kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt VSK sivut 52, 56 •
2.8 Organisaation toiminnan laajuus VSK sivut 1, 133 • EN17 Muut merkittävät välilliset kasvihuonekaasupäästöt VSK sivu 56, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
2.9 Merkittävät muutokset organisaation koossa, rakenteessa tai omistuksessa raportointikaudella VSK sivut 71–72 • EN18 Aloitteet, toimet ja saavutukset kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi VSK sivu 51, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
2.10 Raportointikaudella saadut palkinnot VSK sivut 10, 11, 45, Laajennettu GRI-sisältövertailu • EN20 Typen ja rikin oksidit ja muut merkittävät päästöt ilmaan jaoteltuna päästölajeittain VSK sivu 56 •
3. RAPORTOINTIPERIAATTEET EN21 Päästöt veteen ja jätevedet päästölajeittain VSK sivu 56, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
Raportin kuvaus EN22 Jätteiden kokonaismäärä jaoteltuna jätelajeittain ja käsittelymenetelmän mukaan VSK sivu 56 •
3.1 Raportointiajanjakso 1. tammikuuta 2014–31. joulukuuta 2014 • EN25 Vesistöt, joihin organisaation päästöillä on merkittävä vaikutus Laajennettu GRI-sisältövertailu
3.2 Edellisen raportin ilmestymisajankohta 26. helmikuuta 2014 • Tuotteet ja palvelut
3.3 Raportointitiheys Vuosittain • EN26 Toimenpiteet tuotteiden ja palveluiden käytönaikaisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi VSK sivut 2, 49–50 •
3.4 Yhteystiedot VSK sivu 144 • EN29 Merkittävät kuljetuksiin liittyvät ympäristövaikutukset VSK sivu 40, Laajennettu GRI-sisältövertailu
Raportin laajuus ja rajaukset EN30 Ympäristönsuojelumenot ja ympäristöinvestoinnit VSK sivu 47
3.5 Raportin sisällön määrittely VSK sivut 31–34, 47 • SOSIAALISEN VASTUUN TUNNUSLUVUT
3.6 Raportin laskentarajat ja kattavuus Laajennettu GRI-sisältövertailu • Lähestymistapa sosiaalisen vastuun johtamiseen VSK sivut 41–48, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
3.7 Erityiset rajoitukset raportin laajuudessa tai rajauksessa Laajennettu GRI-sisältövertailu • TYÖNTEKIJÄT JA TYÖOLOSUHTEET
3.8 Raportointiperiaatteet yhteisyritysten, tytäryhtiöiden, vuokrakohteiden Laajennettu GRI-sisältövertailu • Työvoima
ulkoistettujen toimintojen raportoinnille ja tietojen vertailukelpoisuus LA1 Henkilöstö työsuhteittain VSK sivut 42–43 •
3.9 Mittaus- ja laskentaperiaatteet Laajennettu GRI-sisältövertailu • LA2 Henkilöstön vaihtuvuuden kokonaismäärä ja osuus ikäryhmittäin, sukupuolen mukaan ja alueittain VSK sivu 43
3.10 Muutokset aiemmin raportoiduissa tiedoissa Laajennettu GRI-sisältövertailu • Työntekijöiden ja työnantajan väliset suhteet
3.11 Merkittävät muutokset raportin kattavuudessa, rajauksissa tai mittausmenetelmissä Laajennettu GRI-sisältövertailu • LA4 Työehtosopimuksen piirissä olevien työntekijöiden osuus työvoimasta VSK sivu 41 •
Varmennus LA5 Uudelleenjärjestelytilanteissa noudatettava vähimmäisilmoitusaika Laajennettu GRI-sisältövertailu •
3.13 Periaatteet ja käytäntö raportin ulkopuoliseen varmennukseen VSK sivut 47, 59 • Työterveys- ja turvallisuus
4. HALLINTOKÄYTÄNNÖT, SITOUMUKSET JA VUOROVAIKUTUS LA7 Tapaturmataajuus, ammattitaudit, menetetyt työpäivät, poissaolot, kuolemaan johtaneet tapaturmat VSK sivut 43–44, 139
Hallinto LA8 Työntekijöiden, perheiden ja paikallisyhteisön jäsenten valistus vakavista sairauksista VSK sivu 44
4.1 Organisaation hallintorakenne VSK sivut 60–62, Laajennettu GRI-sisältövertailu • Koulutus
4.2 Hallituksen puheenjohtajan asema Laajennettu GRI-sisältövertailu • LA10 Keskimääräiset koulutustunnit työntekijää kohden VSK sivu 43
4.3 Hallituksen jäsenten riippumattomuus VSK sivut 65–66, Laajennettu GRI-sisältövertailu • LA11 Osaamisen kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen liittyvät ohjelmat VSK sivu 41 •
4.4 Osakkeenomistajien ja henkilöstön vaikutusmahdollisuudet hallituksen toimintaan VSK sivut 60–61 • LA12 Kehityskeskustelujen ja suoritusarviointien piirissä oleva henkilöstö VSK sivu 41 •
4.5 Organisaation tulosten vaikutus hallituksen ja johdon palkitsemiseen VSK sivut 62–63 • Monimuotoisuus ja tasavertaiset mahdollisuudet
4.6 Intressiristiriitojen ehkäiseminen hallitustyöskentelyssä VSK sivut 60–62 • LA13 Hallintoelinten ja henkilöstöryhmien monimuotoisuus VSK sivu 43, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
4.7 Hallituksen jäsenten pätevyys strategisen johtamisen ja yhteiskuntavastuun alueilla VSK sivut 60–62, 65–66 • IHMISOIKEUDET
4.8 Missio, arvot ja eettiset periaatteet VSK sivut 2, 39, 45–47 • HR2 Merkittävät toimittajat, joista tehty ihmisoikeusarviointi sekä tästä seuranneet toimenpiteet VSK sivu 39
4.9 Hallituksen tavat seurata yhteiskuntavastuun johtamista, mukaan lukien riskienhallinta VSK sivu 47 • HR3 Henkilöstön koulutus ihmisoikeuksiin liittyvistä politiikoista ja toimintakäytännöistä VSK sivu 47
4.10 Hallituksen oman toiminnan arviointi VSK sivut 61–62 • HR6 Toiminnot, joissa on merkittävä riski lapsityövoiman käytöstä VSK sivut 45–47, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
Ulkopuoliset sitoumukset HR7 Toiminnot, joissa merkittävä riski pakko- ja rangaistustyövoiman käytöstä VSK sivut 45–47, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
4.11 Varovaisuusperiaatteen soveltaminen Laajennettu GRI-sisältövertailu • HR9 Alkuperäiskansojen oikeuksien rikkomukset ja toteutetut toimenpiteet VSK sivu 53, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
4.12 Sitoutuminen ulkopuolisiin aloitteisiin VSK sivut 45–47 • YHTEISKUNTA
4.13 Jäsenyydet järjestöissä, yhdistyksissä ja edunvalvontaorganisaatioissa Laajennettu GRI-sisältövertailu • Paikallisyhteisöt
Sidosryhmävuorovaikutus SO1 Paikallisyhteisöihin kohdistuvien vaikutusten arviointi ja hallintaan liittyvät ohjelmat VSK sivu 43
4.14 Organisaation sidosryhmät VSK sivu 34 • Korruptio
4.15 Sidosryhmien tunnistaminen ja valinta VSK sivut 31–34 • SO3 Henkilöstön koulutus korruptioon liittyvistä politiikoista ja toimintakäytännöistä VSK sivu 47
4.16 Sidosryhmävuorovaikutuksen muodot VSK sivut 31–34, 37–38 • SO4 Korruptiotapausten yhteydessä toteutetut toimenpiteet VSK sivu 33
4.17 Sidosryhmävuorovaikutuksessa esiin nousseet asiat ja huolenilmaukset VSK sivu 34 • Poliittinen vaikuttaminen
5. TOIMINTAA MITTAAVAT INDIKAATTORIT SO6 Poliittisille puolueille, instituutioille ja poliitikoille annetut lahjoitukset VSK sivu 33 •
TALOUDELLISEN VASTUUN TUNNUSLUVUT SO7 Kilpailuoikeudellisten säännösten rikkomiseen, kartelleihin ja määräävän
Lähestymistapa taloudellisen vastuun johtamiseen VSK sivut 13–14, 48, Laajennettu GRI-sisältövertailu • markkina- aseman väärinkäyttöön liittyvät oikeustoimet VSK sivu 75–76 •
EC1 Taloudellisen lisäarvon luominen ja jakautuminen sidosryhmien kesken VSK sivu 36 • Määräystenmukaisuus
EC2 Ilmastonmuutoksen taloudelliset vaikutukset ja riskit sekä mahdollisuudet VSK sivut 14, 51 SO8 Merkittävät lakien ja säännösten rikkomuksiin liittyvät sakot ja muut sanktiot Laajennettu GRI-sisältövertailu •
EC3 Eläkesitoumusten kattavuus VSK sivut 108–111 • TUOTEVASTUU
EC4 Valtiolta saatu taloudellinen tuki VSK sivut 29, 98–99 • Tuotteisiin liittyvät merkinnät
Välilliset taloudelliset vaikutukset PR3 Tuotteisiin ja palveluihin liittyvä pakollinen informaatio ja osuus VSK sivu 49, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
EC9 Välilliset taloudelliset vaikutukset VSK sivut 36, 43 PR5 Asiakastyytyväisyyteen liittyvät toimintakäytännöt ja asiakastyytyväisyyskyselyiden tulokset VSK sivut 37–38, Laajennettu GRI-sisältövertailu •
Itsearviomme mukaan raportointimme vastaa GRI G3-ohjeiston soveltamistasoa B+.
SISÄLTÖ PricewaterhouseCoopers Oy on tarkistanut, että raportointimme vastaa GRI:n soveltamistasoa B+.
UPM-Kymmene Oyj:n johdolle taa, ettei UPM-Kymmene Oyj kaikilta olennai- Varmennusraporttiamme luettaessa on otet- UPM-Kymmene Oyj on julkinen listattu osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Helsinki. Lue lisää:
silta osiltaan soveltaisi AA1000 AccountAbility tava huomioon yritysvastuutietojen tarkkuutta www.upm.fi/hallinnointi
Se on UPM-konsernin emoyhtiö, jolla on 110 tytäryhtiötä 44 eri maassa. Konsernin
Olemme UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä Principles -periaatteita ja etteikö Vastuullisuus- ja täydellisyyttä koskevat luontaiset rajoitteet.
myös Yhtiö) johdon pyynnöstä suorittaneet rajoi- raportointi olisi kaikilta olennaisilta osiltaan
liiketoiminnot on jaettu kuuteen liiketoiminta-alueeseen ja niitä tukeviin konserni-
tetun varmuuden antavan toimeksiannon, jonka luotettavaa raportointikriteeristön perusteella. Havainnot ja suositukset toimintoihin.
kohteena ovat olleet yritysvastuun toimintaindi- Rajoitetun varmuuden antavassa toimeksi- Tässä raportissa kuvaamamme työn perusteella
kaattorit taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristö- annossa evidenssin hankkimistoimenpiteet ovat raportoimme seuraavat havainnot ja suositukset,
vastuun alueilla raportointikaudelta 1.1. 31.12.2014. rajoitetumpia kuin kohtuullisen varmuuden jotka koskevat AA1000 AccountAbility Princip-
Varmennetut toimintaindikaattorit on esitetty antavassa toimeksiannossa, minkä vuoksi siinä les -periaatteiden soveltamista UPM-Kymmene
UPM-Kymmene Oyj:n vuosikertomuksessa 2014 saadaan vähemmän varmuutta kuin kohtuulli- Oyj:ssä. Nämä havainnot ja suositukset eivät UPM:n hallinnointirakenne UPM-KYMMENE OYJ:N HALLINNOINTIRAKENNE JA POLITIIKAT
ja yhtiön verkkosivuilla ”Vastuullisuus”-osiossa, sen varmuuden antavassa toimeksiannossa. Var- vaikuta edellä esittämiimme johtopäätöksiin. UPM:n hallinnoinnista ja ohjauksesta vastaa-
ja ne on lueteltu GRI-sisältövertailun jaksossa 5 mennustoimeksiantoon kuuluu toimenpiteitä vat yhtiökokous, hallitus ja toimitusjohtaja
”Toimintaa mittaavat indikaattorit” (jäljempänä evidenssin hankkimiseksi Vastuullisuusrapor- • Sidosryhmien osallistaminen: UPM-Kymmene oheisessa kuvassa esitetyn mukaisesti. Yhtiön YHTIÖKOKOUS (OSAKKEENOMISTAJAT)
Vastuullisuusraportointi). GRI-sisältövertailu on tointiin sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä Oyj:llä on käytössään prosessit sidosryhmien operatiivisessa johtamisessa toimitusjohtajaa Antaa tilin-
esitetty Yhtiön vuosikertomuksessa 2014 ja muista tiedoista sekä AA1000 AccountAbility osallistamiseen ja sidosryhmäyhteistyöhön. avustaa konsernin johtajisto. Valitsee Valitsee tarkastus-
Palkitsemisvaliokunta kertomuksen
verkkosivuilla. Principles -periaatteiden soveltamisesta Yhtiös- Sidosryhmäsuhteet-funktio koordinoi sidos- Konsernin ja liiketoiminta-alueiden strategi- Raportoi
Rajoitetun varmuuden antavan toimeksian- sä. Toimenpiteiden valinta perustuu varmentajan ryhmäyhteistyötä konsernitasolla. Suositte- oiden, taloudellisten tavoitteiden, strategisten HALLITUS
Nimitys- ja hallinnointi- TILINTARKASTAJA
tomme kohteena on lisäksi ollut AA1000 Account- harkintaan ja arvioihin riskeistä, että Vastuulli- lemme, että Yhtiö selvittää tarpeet lisätä projektien, investointien, yritysjärjestelyjen Avustaa
valiokunta
Ability Principles -periaatteiden soveltaminen suusraportoinnissa on olennainen virheellisyys sidosryhmäyhteistyön ohjausta Sidosryhmä- sekä muiden strategisten kehityshankkeiden Nimittää
UPM-Kymmene Oyj:ssä. ja arvioihin riskeistä, että Yhtiö poikkeaa olen- suhteet-funktion taholta liiketoimintojen valmistelussa toimitusjohtajaa avustaa strate- Ohjaa Raportoi
Tarkastusvaliokunta Valvoo
naisesti AA1000 AccountAbility Principles suuntaan. giaryhmä, joka koostuu talous- ja rahoitusjoh-
Johdon vastuu -periaatteiden soveltamisesta. Olemme toteutta- • Olennaisten vastuullisuusnäkökohtien tajasta sekä strategiasta, teknologiasta ja TOIMITUSJOHTAJA
UPM-Kymmene Oyj:n johto vastaa Vastuulli- neet muun muassa seuraavat toimenpiteet: määrittäminen: UPM-Kymmene Oyj:llä on lakiasioista vastaavista johtajista.
suusraportoinnin laatimisesta raportointikritee- käytössään systemaattinen prosessi vastuulli- Yhtiön kullakin liiketoiminta-alueella ja SISÄINEN TARKASTUS Ohjaa
STRATEGIARYHMÄ
Valvoo Nimittää Raportoi
ristön eli Yhtiön raportointiohjeiden ja Global • Haastatelleet Yhtiön ylimmän johdon edustajia. suusnäkökohtien olennaisuuden arvioimiseksi konsernitoiminnolla on oma johtoryhmänsä,
Reporting Initiativen laatiman yhteiskuntavas- • Haastatelleet Yhtiön työntekijöitä organisaa- ja määrittämiseksi. Yhtiö laati vuoden 2014 jonka tehtävänä on avustaa kyseisen liiketoi-
tuun G3-raportointiohjeiston mukaisesti. tion eri tasoilta koskien olennaisuutta, sidos- aikana olennaisuusarvion, joka kuvaa Yhtiölle minta-alueen tai toiminnon johtajaa strategioi-
UPM-Kymmene Oyj:n johto vastaa myös ryhmien odotuksia, niihin vastaamista sekä ja sen sidosryhmille keskeisimmät kysymykset. den, budjettien, kaupallisten strategioiden, JOHTAJISTO
siitä, että Yhtiö soveltaa AA1000 AccountAbility sidosryhmävuorovaikutusta. Suosittelemme, että Yhtiö jatkaa tältä pohjalta liiketoiminnan kehityssuunnitelmien ja kyseisen
Principles -periaatteita (sidosryhmien osallista- • Arvioineet sidosryhmien osallistamista ja erityisen huomion kiinnittämistä liiketoiminta- liiketoiminta-alueen tai toiminnon toiminta-
minen, olennaisten vastuullisuusnäkökohtien odotuksiin vastaamista Yhtiön dokumentaation ja aluekohtaisiin erityispiirteisiin vuoropuhe- mallin ja organisaation valmistelussa ja toteut-
määrittäminen, sidosryhmien odotuksiin vastaa- ja sisäisen viestinnän perusteella. lussaan sidosryhmien kanssa. tamisessa.
minen) AccountAbilityn AA1000 AccountAbility • Arvioineet Yhtiössä olennaisiksi määriteltyjä • Sidosryhmien odotuksiin vastaaminen: Työjärjestys/ Hyväksynyt Hyväksytty Viimeksi muutettu
politiikka/ohje
Principles Standard 2008:n mukaisesti. vastuullisuusnäkökohtia sekä arvioineet Vas- UPM-Kymmene Oyj:llä on käytössään pro- Hallinnointiperiaatteet
tuullisuusraportointia näiden näkökohtien sessit sidosryhmien tarpeisiin ja huoliin vas- Suomalaisia listayhtiöitä koskevien lakien ja Yhtiöjärjestys Yhtiökokous 31.10. ja 1.11.1995 *) 22.3.2010
Varmentajan velvollisuudet perusteella. taamiseksi. Suosittelemme, että Yhtiö harkit- säädösten lisäksi UPM noudattaa Arvopaperi- Toimintaohje Hallitus 31.5.2006 3.8.2010
Meidän velvollisuutenamme on esittää suoritta- • Toteuttaneet media-analyysin ja internethaun see mahdollisuuksia hyödyntää Sidosryhmä- markkinayhdistyksen julkaiseman Suomen
Hallituksen työjärjestys Hallitus 31.5.2006 24.10.2013
mamme työn perusteella johtopäätös Vastuulli- viittauksista Yhtiöön raportointikaudella. suhteet-funktiota yhä enemmän parhaiden listayhtiöiden hallinnointikoodin suosituksia,
suusraportoinnista ja AA1000 AccountAbility • Vierailleet Yhtiön pääkonttorissa ja kolmessa käytäntöjen jakamisessa liiketoimintojen välillä. joihin UPM:n hallinnointi myös perustuu. Tarkastusvaliokunnan Hallitus 31.5.2006 24.10.2013
Principles -periaatteiden soveltamisesta Yhtiössä. toimipaikassa Suomessa ja Uruguayssa. UPM:n selvitys yhtiön hallinto- ja ohjausjärjes- työjärjestys
Tämä varmennusraportti on laadittu toimeksi- • Haastatelleet Vastuullisuusraportoinnin Varmentajan riippumattomuus telmästä vuodelta 2014 sekä 3.3.2015 päivätty Palkitsemisvaliokunnan Hallitus 31.5.2006 24.10.2013
antomme ehtojen mukaisesti. Vastaamme työs- sisältämien tietojen keruusta ja raportoinnista ja pätevyys palkka- ja palkkioselvitys, jotka on laadittu työjärjestys
tämme, varmennusraportista ja esittämistämme vastaavia henkilöitä konsernitasolla ja vierai- Noudatamme riippumattomuusvaatimuksia ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin Nimitys- ja hallinnointi- Hallitus 31.5.2006 24.10.2013
johtopäätöksistä vain UPM-Kymmene Oyj:lle, lumme kohteena olleissa toimipaikoissa. muita eettisiä vaatimuksia, jotka sisältyvät suositusten 54 ja 47 mukaisesti, ovat nähtävissä valiokunnan työjärjestys
emme kolmansille osapuolille. • Arvioineet, miten konsernin työntekijät sovel- IESBA:n (the International Ethics Standards yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.upm.fi
Riskienhallintapolitiikka Hallitus 1.2.2007 6.4.2009
Olemme suorittaneet toimeksiannon kansain- tavat Yhtiön raportointiohjeita ja menettely- Board for Accountants) antamiin Eettisiin sään- Sijoittajat-osion kohdassa Hallinnointi.
välisen varmennustoimeksiantostandardin tapoja. töihin tilintarkastusammattilaisille. Yhtiön hallinnointi perustuu lisäksi oheises- Tiedonantopolitiikka Hallitus 24.7.2008 –
(ISAE) 3000 ”Muut varmennustoimeksiannot • Testanneet tietojen oikeellisuutta ja täydelli- Moniammatillisella yritysvastuun ja varmen- sa taulukossa lueteltuihin työjärjestyksiin, Konsernin rahoitus- Hallitus 1996 26.4.2012
kuin menneitä kausia koskevaan taloudelliseen syyttä alkuperäisistä dokumenteista ja järjes- nuksen asiantuntijoista koostuvalla tiimillämme politiikkoihin ja ohjeisiin. politiikka
informaatioon kohdistuva tilintarkastus tai yleis- telmistä otospohjaisesti. on tämän varmennustoimeksiannon suorittami- UPM:n Toimintaohje muodostaa perustan
Tytäryhtiöiden ja Hallitus 1996 26.4.2012
luonteinen tarkastus” mukaisesti. ISAE 3000 • Testanneet tietojen yhdistelyä ja suorittaneet seksi vaadittavat taidot ja kokemus taloudellis- yhtiön kaikille toiminnoille ja määrittää kaik- liiketoimintayksiköiden
-standardi edellyttää ammattieettisten periaattei- uudelleenlaskentaa otospohjaisesti. ten ja muiden kuin taloudellisten tietojen var- kien UPM:n työntekijöiden tavan toimia. rahoituspolitiikka
den noudattamista ja varmennustoimeksiannon mentamisesta, yritysvastuun strategian ja johta- Toimintaohjeessa käsitellään lakien noudatta-
Sisäpiiriohje Hallitus 31.10.2006 24.10.2013
suunnittelemista ja suorittamista siten, että saa- Johtopäätös misen alueella, sosiaalisissa ja ympäristöön liit- mista ja tietojen julkistamista, eturistiriitoja,
daan rajoitettu varmuus siitä, ettei tietoomme ole Tässä raportissa kuvaamamme työn perusteella tyvissä kysymyksissä sekä relevantti lahjoja ja lahjonnan kieltoa sekä henkilöstöön, Hyväksymispolitiikka Hallitus 5.2.2009 3.2.2015
tullut seikkoja, jotka antaisivat aiheen olettaa, tietoomme ei ole tullut seikkoja, jotka antaisivat toimialatuntemus. ihmisoikeuksiin ja ympäristöön liittyviä toi- Sisäisen tarkastuksen Hallitus 1.2.2010 –
ettei Vastuullisuusraportointia olisi kaikilta olen- aiheen olettaa, ettei UPM-Kymmene Oyj kai- mintatapoja. Toimintaohjeen vastainen toimin- työjärjestys
naisilta osiltaan laadittu raportointikriteeristön kilta olennaisilta osiltaan soveltaisi AA1000 ta johtaa kurinpidollisiin toimiin ja tarvittaessa *) Hyväksytty sulautuvien yhtiöiden Repola Oy:n ja Kymmene Oy:n yhtiökokouksissa.
mukaisesti. AccountAbility Principles -periaatteita. työsuhteen lopettamiseen. Toimintaohjetta
Olemme lisäksi suorittaneet työmme AA1000 Tietoomme ei myöskään ole tullut seikkoja, Helsingissä 19. päivänä helmikuuta 2015 täydentävät konsernin johtajiston hyväksymät
Assurance Standard 2008:n mukaisesti. Suorit- jotka antaisivat aiheen olettaa, ettei UPM- yksityiskohtaisemmat säännöt ja ohjeet, jotka Varsinainen yhtiökokous 2014 edustamana yhteensä 1 984 (2013: 1 769) osak-
taaksemme varmennustoimeksiannon Yhtiön Kymmene Oyj:n Vastuullisuusraportointia olisi PricewaterhouseCoopers Oy koskevat muun muassa lahjonnan kieltoa, Yhtiökokous on yhtiön ylin päättävä elin. keenomistajaa, jotka edustivat 45,6 % (42,4 %)
kanssa sovitulla tavalla Type 2 -muotoisena kaikilta olennaisilta osiltaan laadittu käytetyn kilpailulainsäädännön noudattamista, sopi- Vuonna 2014 UPM:n varsinainen yhtiökokous yhtiön rekisteröidystä osakepääomasta ja
AA1000AS (2008) edellyttää varmennustoimeksi- raportointikriteeristön mukaisesti tai etteikö Sirpa Juutinen Maj-Lis Steiner musten hallinnointia, henkilöstöä, ympäristöä pidettiin 8. huhtikuuta Helsingissä. Kokouk- äänimäärästä kokouspäivänä.
annon suunnittelemista ja suorittamista siten, että Vastuullisuusraportointi olisi kaikilta olennai- Partner Director, KHT sekä työturvallisuutta ja tasavertaisuutta. seen osallistui henkilökohtaisesti tai lakimääräi- Varsinainen yhtiökokous hyväksyi yhtiön
saadaan rajoitettu varmuus siitä, ettei tietoomme silta osiltaan luotettavaa raportointikriteeristön Sustainability & Tilintarkastuspalvelut sen edustajan tai valtuutetun asiamiehen tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2013,
ole tullut seikkoja, jotka antaisivat aiheen olet- perusteella. Climate Change
SISÄLTÖ
SISÄLTÖ
SISÄLTÖ
BJÖRN WAHLROOS BERNDT BRUNOW MATTI ALAHUHTA JUSSI PESONEN ARI PUHELOINEN
Finanssialan Keskusliitto ry:n toimitusjohtaja Lane Holdings, Inc:n hallituksen puheenjohtaja vuo- ABB-konsernin Euroopan aluejohtaja vuodesta 2015 Strømstangen AS:n hallituksen puheenjohtaja vuo-
vuodesta 2009. Euroopan parlamentin ja parlamen- desta 1992. Johtajana Donaldson, Lufkin & Jenrette ja ABB Ltd:n johtokunnan jäsen vuodesta 2006. desta 2009. Eurooppalaisen pääomasijoitusyhtiö IK
tin usean eri valiokunnan jäsen 1999–2008, Suomen Securities Corp:ssa 1981–1992. Investointipankkiirina ABB-konsernin Process Automation -liiketoiminta- Investment Partnersin hallituksen varapuheenjohtaja
valtuuskunnan vetäjä Euroopan parlamentin EPP- Goldman, Sachs & Co:n palveluksessa 1977–1980. ryhmän johtaja 2006–2014. ABB Process Automation ja perustaja 1989–2009. Osakas, Yritysrahoitus,
ED -ryhmässä 2004–2008. Kokoomuksen eduskun- -liiketoiminta-alueen johtaja 2005. ABB-konsernin Goldman, Sachs & Co. 1987–1989.
Willis Group Holdings PLC:n ja Al-Dabbagh Group
taryhmän lainopillinen neuvonantaja 1997–1999. Automation Technologies -liiketoimintaryhmän
Holding Company Limitedin hallitusten jäsen. DNB Bank ASA:n ja Intermediate Capital Group
johtaja Kiinassa 2003–2004. ABB Drives -yhtiön
Sulava Oy:n ja Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan hal- plc:n hallitusten jäsen. Voxtra AS:n ja Voxtra-säätiön
johtaja 1997–2002. ABB Industry Oy:n talousjohtaja
litusten jäsen. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön hallitusten puheenjohtaja. Kansainvälisen kauppa-
1994–1996. Ennen vuotta 1994 erilaisia tehtäviä pa-
ja Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön hal- korkeakoulu INSEADin apulaisprofessori.
peri- ja pakkausteollisuusyrityksissä Suomessa.
lintoneuvoston jäsen. Euroopan Pankkiyhdistyksen
(EBF) työvaliokunnan puheenjohtaja.
SISÄLTÖ
JUSSI PESONEN TAPIO KORPEINEN HEIKKI VAPPULA MIKA SILLANPÄÄ KARI STÅHLBERG JUHA MÄKELÄ
TAPIO KOLUNSARKA KIM POULSEN BERND EIKENS JYRKI OVASKA RIITTA SAVONLAHTI PIRKKO HARRELA
Tapio Kolunsarka Kim Poulsen Bernd Eikens Jyrki Ovaska Riitta Savonlahti Pirkko Harrela
UPM Raflatac -liiketoiminta-alueen johtaja UPM Paper Asia -liiketoiminta-alueen johtaja UPM Paper ENA -liiketoiminta-alueen johtaja Teknologiajohtaja Henkilöstöjohtaja Sidosryhmäsuhdejohtaja
Dipl. ins., kauppat. maist. Kauppat. maist. Tekniikan tohtori Dipl. ins. Kauppat. maist. Fil. maist.
s. 1975, Suomen kansalainen s. 1966, Suomen kansalainen s. 1965, Saksan kansalainen s. 1958, Suomen kansalainen s. 1964, Suomen kansalainen s. 1960, Suomen kansalainen
Johtajiston jäsen vuodesta 2013. Johtajiston jäsen vuodesta 2013. Johtajiston jäsen vuodesta 2013. Johtajiston jäsen vuodesta 2002. Johtajiston jäsen vuodesta 2004. Johtajiston jäsen vuodesta 2004.
UPM-Kymmenen palveluksessa vuodesta 2002. UPM-Kymmenen palveluksessa vuodesta 2011. UPM-Kymmenen palveluksessa vuodesta 1998. UPM-Kymmenen palveluksessa vuodesta 1984. UPM-Kymmenen palveluksessa vuodesta 2004. UPM-Kymmenen palveluksessa vuodesta 1985.
McKinsey & Companyn konsultti 2000–2002. Useita Koskisen Oy:n johtaja 1993–1996. Useita johtoteh- Prosessi-insinööri International Paper Co:ssa Useita johtotehtäviä Yhtyneet Paperitehtaat Oy:ssä Henkilöstötehtäviä ABB:ssä 1990–1994. Nokia Oyj:n Viestinnän eri tehtäviä Finnpapissa ja UPM:n
johtotehtäviä UPM Raflatacissa Suomessa ja Yhdys- täviä Finnforest Oyj:ssä Suomessa, Isossa-Britanni- 1996–1998. Useita johtotehtäviä UPM Nordland ja UPM:n Painopaperit-toimialalla 1984–2001. Salon matkapuhelintehtaan henkilöstöpäällikkö Painopaperit-toimialalla 1985–2002. UPM-konsernin
valloissa 2002–2008. UPM Raflatacin Euroopasta assa ja Saksassa 1996–2006. Paloheimo-konsernin Papierissa 1998–2005. UPM-Kymmenen Pohjois- Toimialajohtaja, UPM:n Hieno- ja erikoispaperit 1995–2000. Raisio Yhtymä Oyj:n henkilöstöjohtaja viestintäjohtaja 2003–2013.
vastaava johtaja 2008–2011. UPM Raflatacin EMEA- ja Fenestra Oy:n toimitusjohtaja 2006–2010. UPM:n Amerikan paperiliiketoimintojen johtaja 2005–2008. 2002–2003. Toimialajohtaja, UPM:n Aikakaus- 2000–2001. Elcoteq Network Oyj:n henkilöstöjohtaja
S-ryhmän vastuullisuuden Advisory Groupin jäsen.
alueesta vastaava johtaja 2011–2013. vaneriliiketoiminnasta vastaava johtaja 2011–2013. UPM-Kymmenen paperiliiketoiminnan toimitus- lehtipaperit 2004–2008. Paperiliiketoimintaryhmän 2001–2004.
Paperiliiketoiminnan Aasian-Tyynenmeren alueesta ketjusta vastaava johtaja 2008–2013. johtaja 2008–2013.
Posti Group Oyj:n hallituksen jäsen.
ja yhteistyösuhteista vastaava johtaja 2013.
Euroopan painopaperituottajien järjestön Amerikkalaisen kauppakamarin AmCham Finlandin
EUROGRAPHin ja Saksan sellu- ja paperiteollisuus- hallituksen varapuheenjohtaja. Finnish Bioeconomy
järjestön (VDP) hallitusten jäsen. Madison Paper Cluster FIBIC Oy:n hallituksen jäsen.
Industries -yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Johann
Bunte Bauunternehmung GmbH & Co. KG:n
hallituksen jäsen.
SISÄLTÖ
SISÄLTÖ
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta/tappiosta laskettu osakekohtainen tulos milj. euroa Liite 2014 2013
Laimentamaton osakekohtainen tulos, euroa 14 0,96 0,63
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, euroa 14 0,96 0,63 Oma pääoma ja velat
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
Osakepääoma 27 890 890
Omat osakkeet –2 –2
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
UPM Energy 8) Eliminoinnit ja täsmäytykset sisältävät sisäisen liikevaihdon ja sisäisen varastokatteen eliminoinnin sekä MPI:n yhdistelyn yhteisenä toimintona. Lisäksi realisoitumattomien hyödy-
UPM Energy-segmentti vastaa energiatuotannon lisäksi fyysisen sähkön kejohdannaisten käyvän arvon muutokset, joita ei allokoida segmenteille sisältyvät täsmäytyksiin.
kaupasta ja käy kauppaa sähkön johdannaismarkkinoilla. Segmentti
koostuu UPM:n vesivoimaloista ja osuuksista energiayhtiöissä.
UPM Raflatac
UPM Raflatac-segmentti valmistaa tarramateriaaleja tuote- ja informaa-
tioetiketöintiin.
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
Yritysmyynnit
Vuonna 2014 UPM:llä oli vähäisiä yritysmyyntejä. Vuonna 2013 ei tehty
yritysmyyntejä.
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
Laskennalliset verovelat
Aineettomat hyödykkeet ja aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 366 –127 – – 239
Biologiset hyödykkeet 224 –26 – – 198
Eläkevelvoitteet ja varaukset 5 –3 16 – 18
Muut väliaikaiset erot 139 –2 2 – 139
Laskennalliset verovelat yhteensä 734 –158 18 – 594
Kirjattu Kirjattu
tulos- muihin laajan Muunto-
milj. euroa 1.1.2014 laskelmaan tuloksen eriin erot 31.12.2014
Konsernilla oli 31.12.2014 verotuksellisia liiketappioita 782 (831) miljoo- 29 Eläkevelvoitteet
Laskennalliset verosaamiset naa euroa, joista yhtiö on kirjannut laskennallista verosaamista. Vero-
Aineettomat hyödykkeet ja aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 213 –53 – – 160 tuksellisista liiketappioista 630 (678) miljoonaa euroa aiheutui Saksan Konsernilla on maissa, joissa se toimii useita etuuspohjaisia ja maksu-
Vaihto-omaisuus 27 8 – – 35 tytäryhtiöistä ja 39 (74) miljoonaa euroa Kanadan tytäryhtiöstä. Saksas- pohjaisia eläkejärjestelyjä, joiden osalta noudatetaan kyseisten maiden
Eläkevelvoitteet ja varaukset 135 –23 46 – 158 sa liiketappiot eivät vanhene. Muissa maissa liiketappiot vanhenevat eri paikallisia säännöstöjä ja käytäntöjä. Etuuspohjaiset järjestelyt ovat
Muut väliaikaiset erot 30 7 – – 37 aikoina ja eri suuruisina. Ne liiketappiot, joiden käyttöön liittyy epävar- 90 %:sti Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Konsernilla on
Käyttämättömät verotukselliset tappiot ja hyvitykset 252 –12 – 1 241 muutta ja joista siksi ei ole kirjattu laskennallista verosaamista, olivat
Laskennalliset verosaamiset yhteensä 657 –73 46 1 631 etuuspohjaisia velvoitteita myös Itävallassa, Hollannissa, Ranskassa,
1 088 (903) miljoonaa euroa vuonna 2014. Nämä aiheutuvat etupäässä Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Noin neljäsosa konsernin henkilöstöstä
Kanadan tytäryhtiöstä, sekä tietyistä Saksan ja Ranskan tytäryhtiöistä. maailmanlaajuisesti kuuluu etuuspohjaisten järjestelyjen piiriin.
Laskennalliset verovelat Laskennallista verovelkaa ei ole kirjattu suomalaisten tytäryhtiöiden
Aineettomat hyödykkeet ja aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 239 –28 – – 211 Suomessa työnantajien tulee vakuuttaa henkilöstönsä työntekijöi-
ja osakkuusyhtiöiden jakamatta olevista voittovaroista, koska nämä den eläkelain (TyEL) mukaisesti. Työeläkettä kartutetaan työuran
Biologiset hyödykkeet 198 3 – 4 205 voidaan jakaa ilman veroseuraamuksia.
Eläkevelvoitteet ja varaukset 18 –1 –8 – 9 aikana vanhuuseläkettä ja työkyvyttömyyseläkettä varten. Työntekijöi-
Lisäksi konserni ei kirjaa laskennallista verovelkaa muiden kuin suo- den edut voidaan vakuuttaa joko vakuutusyhtiössä tai työnantajan
Muut väliaikaiset erot 139 8 –45 – 102 malaisten tytäryritystensä jakamatta olevista voittovaroista sikäli kuin
Laskennalliset verovelat yhteensä 594 –18 –53 4 527 perustamassa eläkekassassa tai eläkesäätiössä. Noin 92 % Suomen hen-
kyseiset tulot on tarkoitus investoida pysyvästi kyseisiin liiketoimintoi- kilöstön eläke-etuuksista on vakuutettu vakuutusyhtiössä, jolloin edut
hin tai ne voidaan jakaa ilman veroseuraamuksia. luokitellaan maksupohjaisiksi järjestelyiksi. Henkilöstöstä noin 8 %:n
Laskennalliset verot taseessa
Laskennalliset verosaamiset 564 –79 46 1 532 TyEL -vakuutukset on hoidettu konsernin oman, Kymin eläkesäätiön
Laskennalliset verovelat 501 –24 –53 4 428 kautta. Eläkesäätiön kautta hoidetut etuudet luokitellaan etuuspohjai-
Nettoverovelka –63 55 –99 3 –104 siksi järjestelyiksi, joissa eläke riippuu työntekijän keskimääräisestä pal-
kasta. TyEL-säätiön hallinnossa ovat edustettuina sekä työnantaja että
Laskennalliset verosaamiset vähennetään laskennallisista veroveloista, mikäli on olemassa laillisesti toimeenpantavissa oleva oikeus kuitata tilikauden verotettavaan tuloon perustuvia työntekijät. Säätiölle on valittu valtuutettu asiamies, joka huolehtii sää-
verovelkoja tilikauden verotettavaan tuloon perustuvia verosaamisia vastaan ja jos laskennalliset verot liittyvät samaan veronsaajaan. tiön säännönmukaisista toimista. Säätiön toimintaa valvoo Finanssival-
vonta.
Isossa-Britanniassa konsernilla on etuuspohjainen eläkejärjestely,
joka on suljettu uusilta jäseniltä eikä uutta eläkekertymää synny. Kon-
sernilla on myös maksupohjainen järjestely, joka on avoin koko henki-
löstölle. Eläkejärjestely toimii konsernista erillisen ja riippumattoman
säätiön (Trust) hallinnoimana.
Saksassa etuuspohjaisten järjestelyjen piiriin kuuluvat työntekijät
ovat oikeutettuja eläkkeeseen, joka perustuu palvelusvuosiin ja loppu-
palkkaan. Edut kattavat turvan myös työkyvyttömyys- ja kuolemantapa-
uksissa.
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
milj. euroa Suomi Saksa Iso-Britannia Muut maat Yhteensä 1.1.2013 1 296 31 1 327 –659 – –659 668
Rahastoitujen velvoitteiden nykyarvo 294 29 381 32 736 Kauden työsuoritukseen perustuva meno 12 1 13 – – – 13
Rahastoimattomien velvoitteiden nykyarvo – 447 – 85 532 Järjestelyn supistamiset –3 – –3 – – – –3
Järjestelyyn kuuluvien varojen käypä arvo –380 –2 –305 –30 –717 Aiempaan työsuoritukseen perustuva meno sekä voitot ja
Nettovelka –86 474 76 87 551 tappiot velvoitteen täyttämisestä 1 – 1 – – – 1
Korkokulu (+) korkotuotto (–) 39 1 40 –22 – –22 18
Yhteensä sisältyy henkilöstökuluihin (liite 7) 49 2 51 –22 – –22 29
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
Yllä esitetyt herkkyysanalyysit perustuvat siihen, että oletusten muutokset tapahtuvat toisista erillään, muiden oletusten pysyessä muuttumattomina.
Samaa ennakoituun etuusoikeusyksikköön perustuvaa arvostusmenetelmää (projected unit method) on sovellettu sekä eläkevastuiden että herkkyysa-
nalyysien laskennassa.
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
10 9 12 9
Henkivakuutusyhtiö Mandatum 9 531 219 1,79 1,79
8 6 8 6
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma 8 074 488 1,51 1,51
6 3 4 3
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö ELO 6 610 000 1,24 1,24
4 0 0 0
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 10 11 12 13 14 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
Kuntien Eläkevakuutus 4 521 794 0,85 0,85
■ Kuukauden keskikurssi, euroa
Osakkeiden vaihto, %
Valtion eläkerahasto 4 230 000 0,79 0,79
12 0,9 4 500
Hallintarekisteröidyt ja rekisteröidyt ulkomaiset omistajat 333 204 242 62,43 62,43
8 0,6 3 000
Muut 142 923 776 26,78 26,78
4 0,3 1 500
UPM:n osakekurssi
NASDAQ OMX Helsinki (suhteutettu) -2,39
Yhtiö on vastaanottanut vuoden 2014 aikana seuraavat arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 §:n mukaiset ilmoitukset omistusosuuksien muutoksista: DJ STOXX 600 (suhteutettu) ■ Tulos per osake
UPM on vastaanottanut ilmoituksen, jonka mukaan Norges Bankin (the Central Bank of Norway) omistus UPM:stä on laskenut alle 5 prosentin ■ Osinko per osake
rajan 3. huhtikuuta 2014 tapahtuneen osakelainauksen jälkeen, jossa Norges Bank on lainanantaja. UPM on vastaanottanut ilmoituksen, jonka mu- (2014: ehdotus)
kaan Norges Bankin omistus UPM:stä on 17. huhtikuuta 2014 noussut yli 5 prosentin rajan osakelainauksen jälkeen, jossa Norges Bank on lainanan-
taja.
800 10 0,50 80
400 5 0,25 40
0 0 0,00 0
2010 2011 2012 2013 2014 10 11 12 13 14
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
1) Ehdotus.
2) Kaupankäynti NASDAQ OMX Helsingin pörssissä. Omien osakkeiden ostot sisältyvät osakevaihtoihin.
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
Liiketoiminnan rahavirta/osake:
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden keskimääräinen osakeantioikaistu
osakemäärä ilman omia osakkeita
Helsingissä 13. päivänä helmikuuta 2015
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT-yhteisö
SISÄLTÖ TILINPÄÄTÖS
Liikevaihto ja henkilöstö EBITDA Liikevoitto Liiketoiminnan rahavirta Investoinnit ilman yrityshankintoja Rahavirta investointien jälkeen
milj. e Henkilöä milj. e % milj. e % milj. e EUR milj. e milj. e
500 1
2 000 8 000 500 5 250 2,50 200 200
0 0 0 0 0 0,00 0 0 0 0
05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14
0 0 0 0.0 0 0 0 0 0 0 0
05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 *) 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14
SISÄLTÖ
Sairaudesta ja työpaikka-
Henkilöstön palvelusvuodet tapaturmista johtuvat poissaolot, Hiilidioksidipäästöttömän sähkön UPM:n fossiiliset hiilidioksidipäästöt Kasvihuonekaasupäästöt UPM:n
UPM:n palveluksessa 2012–2014 UPM:n henkilöstön ikäjakauma 2014 UPM:n koko henkilöstö tuotantokapasiteetti UPM:ssä paperitonnia kohti toiminnasta lähteittäin*)
henkilöä henkilöä % MW kg/t
Suorat päästöt
5 000 4 000 5 2 500 500 polttoaineiden
kulutuksesta 30 %
4 000 4 2 000 400 Muut epäsuorat
3 000
päästöt 50 %
3 000 3 1 500 300
2 000
2 000 2 1 000 200
Epäsuorat
1 000 päästöt
1 000 1 500 100
ostosähköstä
0 0 0 0 0 20 %
05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 mitattu
*)
a
ka
a
a
y
la
21 0
31 0
41 0
51 0
61 0
ni
i
26 5
36 5
46 5
56 5
4
5
<1
10
0
5
CO2-ekvivalentteina
in
om
ua
ks
≤2
–3
–4
–5
–6
–2
–3
–4
–5
–6
≥6
al
ns
–2
–3
an
1–
–1
>3
Ki
Sa
6–
ug
sv
Su
Ra
16
21
rit
11
■ Biomassa
dy
Ur
-B
Yh
Iso
■ 2012, yhteensä 22 180 ■ Vesivoima Uusiutuvan energian käyttö ja parantunut Viime vuoteen verrattuna UPM:n kokonais-
■ 2013, yhteensä 20 950
Poissaolotunnit/
■ Ydinvoima energiatehokkuus vähentävät fossiilisten hiili- kasvihuonekaasupäästöt pienenivät noin
teoreettinen säännöllinen työaika
■ 2014, yhteensä 20 414 dioksidipäästöjen (CO2) määrää. Fossiilisia 3 %. Laskennan mukaan noin 50 % UPM:n
polttoaineita käyttävien paperitehtaiden han- suorista ja epäsuorista kasvihuonekaasupääs-
Kymmenen viime vuoden aikana hiilidioksidi- kinta on kasvattanut hiilidioksidin kokonais- töistä liittyy energiankulutukseen, mutta myös
päästöttömän sähkön tuotantokapasiteetti on päästöjä merkittävästi. Fossiiliset hiilidioksidi- raaka-aineilla, logistiikalla ja myytyjen tuottei-
kasvanut UPM:ssä jatkuvasti. päästöt paperitonnia kohti ovat vähentyneet den jatkojalostuksella on merkittävä vaikutus.
noin 25 % vuodesta 1990. Lisätietoja www.upm.fi/vastuullisuus.
3 500 30 20 25 0,20 80
2 800 24 16 20 64
0,15
2 100 18 12 15 48
0,10
1 400 12 8 10 32
700 6 4 5 0,05 16
0 0 0 0 0 0
05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 08 09 10 11 12 13 14
■ sellutonnia kohti
■ paperitonnia kohti
Kaatopaikkajätteen määrä on vähentynyt Kiinteän kaatopaikkajätteen määrä Kemiallinen hapenkulutus (COD) on AOX ilmaisee jäteveden eloperäisiin Vuodesta 2008 (61 %) paperi-, sellu-,
71 % kymmenen vuoden aikana. paperitonnia kohti on vähentynyt 48 % laskenut kymmenen viime vuoden aikana yhdisteisiin sitoutuneiden halogeenien vaneri-, saha-, ja biokomposiittituotteiden
Vuodesta 2007 luku sisältää ainoastaan kymmenen viime vuoden aikana. Vuodesta 26 % paperitonnia kohti ja 39 % määrän. AOX-päästöt valkaistua sellu- ympäristömerkitty myynti on noussut 15 %
UPM Raflatacin tarratuotteet. 2012 vuoteen 2013 määrä kuitenkin sellutonnia kohti. tonnia kohti ovat vähentyneet 53 % vuoteen 2014 (76 %). Luku sisältää
kasvoi merkittävästi. Tämä johtui tuhkan kymmenen viime vuoden aikana. FSC- ja PEFC metsäsertifikaatit, EU:n
aiempien hyötykäyttömahdollisuuksien ympäristömerkit sekä kansalliset
loppumisesta yhdellä paperitehtaalla. ympäristömerkitympäristömerkit.
Vuonna 2014 otettiin käyttöön uusia
hyötykäyttötapoja. Hyödyntämisvaihto-
ehtoja selvitetään edelleen.
SISÄLTÖ
UPM PLYWOOD
UPM:n liikevaihto markkina-alueittain 2014: 9 868 miljoonaa euroa • Vaneria ja viilua pääasiassa rakentamiseen,
ajoneuvojen lattioihin ja LNG-laivanrakentamiseen
sekä muuhun teollisuustuotantoon
ka
pa
rik
me
nn
aa
is-A
ita
U
Mu ka
um
uE
uE
mi
ksa
sia
hjo
-Br
MUU TOIMINTA
Mu
Mu
Aa
Iso
Sa
Ra
Su
Po
ja Venäjällä
-komposiittimateriaalia ruiskuvalutuotantoon
is-A pa
rik
ma
p
me
ia
il
Viilutehdas
nn
aa
U
ita
um
uE
sa
sia
nsk
hjo
-Br
Mu
Mu
Aa
Iso
Sa
Ra
Su
39 %
0 20
22 %
40 60
5 %4 %8 % 4 %6 % 8 %
80
4%
100
Biokomposiittitehtaat
Saksa: UPM Bruchsal (Karlsruhe) Lue lisää:
1)
Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko www.upm.fi
Suomi: UPM Lahti
SISÄLTÖ
Liiketoiminnot
UPM Biorefining UPM Raflatac
Alvar Aallon katu 1 Tesomankatu 31
PL 380 PL 53
00101 Helsinki 33101 Tampere
Puh. 02041 5111 Puh. 02041 6143
info@upm.com Faksi 02041 6142
info@upmraflatac.com
Metsät ja puunhankinta
Åkerlundinkatu 11 B UPM Paper Asia
PL 85 23F, Grand Gateway Tower 2
33100 Tampere 3 Hongqiao Road
Puh. 02041 6121 Shanghai 200030
Faksi 02041 6120 People’s Republic of China
metsaviestinta@upm.com Puh. +86 21 6288 1919
Faksi +86 21 5292 8912
UPM Timber paperasia@upm.com
Åkerlundinkatu 11 C, 5. krs
PL 203 UPM Paper ENA (Europe and
33101 Tampere North America)
Puh. 02041 5113 Georg-Haindl-Strasse 5
Faksi 02041 5112 D-86153 Augsburg, Germany
timber@upm.com Puh. +49 821 31090
Faksi +49 821 3109 156
UPM Energy paperinfo@upm.com
Alvar Aallon katu 1
PL 380 UPM Plywood
00101 Helsinki Niemenkatu 16
Puh. 02041 5111 PL 203
info@upm.com 15141 Lahti
Puh. 02041 5113
Faksi 02041 5112
plywood@upm.com
LinkedIn: www.linkedin.com/company/UPM-Kymmene
Youtube: www.youtube.com/upmdotcom
.
SISÄLTÖ
Liiketoiminta-alueet Osinko
15 UPM Biorefining
Hallitus on päättänyt esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että vuodelta 2014
19 UPM Energy
maksetaan osinkoa 0,70 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkaalle, joka
21 UPM Raflatac
osingonmaksun täsmäytyspäivänä 13.4.2015 on merkitty Euroclear Finland Oy:n
23 UPM Paper Asia ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus esittää, että osinko maksetaan
25 UPM Paper ENA 23.4.2015.
27 UPM Plywood
29 Innovaatiot ja T&K
Taloudelliset tiedotteet vuonna 2015
Vastuullisuus
45 Vastuullisuus tukee liiketoiminnan kehittymistä
49 Tuotteiden koko elinkaari otetaan huomioon
50 Eilisen jäte on tämän päivän raaka-aine
51 Parannusta energiatehokkuudessa ja
tunnustusta ilmastotoimenpiteistä
53 UPM varmistaa, että sen käyttämä puu ja puukuitu
on kestävästi hankittua
54 Vastuullista veden käyttöä
55 UPM:n materiaalitase 2014
57 GRI-sisältövertailu
59 Riippumaton varmennusraportti
Hallinnointi
60 Hallinnointi FI / 28 / 003
65 Hallitus Kerää käytetty paperi
kierrätykseen.
67 Johtajisto
UPM:n vuosikertomus 2014 on saanut
EU:n painotuotteiden ympäristömerkin.
UPM ei julkaise erillistä ympäristö- ja yritysvastuuraporttia,
Tilinpäätös 2014 vaan tiedot on yhdistetty tähän vuosikertomukseen. Vuosi-
Painoprosessin pitää täyttää tiukat
kertomuksen liiketoimintaosioon on koottu useita vuoden
vaatimukset kemikaalien, energian
69 Sisältö 2014 tärkeitä tapahtumia. GRI-sisältövertailu on liitteenä
kulutuksen, vesi- ja ilmapäästöjen sekä
sivuilla 57–58.
jätehuollon osalta. Myös painopaperin
137 Avaintietoja 2005–2014
on oltava EU-ympäristömerkittyä. UPM
139 Vastuullisuuteen liittyviä lisätietoja Lisätietoja UPM:n vastuullisesta toiminnasta löytyy
edistää painetun median vastuullisuutta.
141 UPM:n liiketoiminnot maailmankartalla osoitteessa www.upm.fi/vastuullisuus.
144 Yhteystietoja
146 Yhtiökokous
SISÄLTÖ