Professional Documents
Culture Documents
Futures Options and Swaps 5th Edition Kolb Solutions Manual
Futures Options and Swaps 5th Edition Kolb Solutions Manual
Karl Krögerin pää pysyi tämän kuuman päivän perästä jonkun aikaa
väsyneenä ja raskaana. Paljon oli sitäpaitsi puhumista ja kertomista,
milloin vanhojen toverien, milloin uusien, haaksirikkoutuneiden kanssa.
Mutta viikon lopulla pääsi hän kuitenkin lasaretin ovelle nähdäkseen,
mitä tulinen Jan Guldt siellä saa aikaan Paul Grienin kanssa.
Sitte hän vielä kerran kääntyi häneen päin ja lausui painavasti, silmät
suurina ja sormet harassa rintaa vastaan: »Minäpä sanon sinulle, että
minä sidon tuon ihmisen, tuon Grienin silmät joka aamu. Minä yksin!
Minä yksin olen nähnyt hänen silmänsä — senverran kuin niistä voi
mitään nähdä, sillä ne ovat vielä aika lailla turvoksissa. No niin, sillä
ihmisellä on pahat silmät!»
Karl Kröger katsahti kompassiin, nykäisi peräsintä oikeaan suuntaan
ja vastasi välinpitämättömästi: »minä en koskaan välitä miesväen
silmistä, vaan ainoastaan tyttölasten. Mutta kun te sanotte, että hänellä
on pahat silmät, niin minä sen kyllä uskon! Ja se on paha asia. Sillä
silmät ovat niinkuin rako nahassa ja näyttävät mitä siellä sisällä on; eikä
kukaan ihminen pääse nahastaan.»
Karl Kröger, joka kuultuaan hurjat huudot oli palannut, seisoi kalman
kalpeana hänen vieressään ja sanoi, onnettoman lakkaamatta öhkiessä.
»Ei hän sure rahojaan kapteeni, vaan sitä, ettei hän saanut siitä miehestä
kalua. Sanoinhan minä teille, että hän niin hurjasti tavoittelee sitä mitä
hän pitää oikeana. Hän ei voi sietää, että tämä meni häneltä hullusti!»
NELJÄS LUKU.
Hän oli ajatellut, että jossakin koulun likellä olisi hankittava sen
verran työtä, että saisi siitä asunnon ja ruuan, ja hän läksi paikalla — oli
jo ilta — hakemaan. Hän kiersi muutamia katuja ja katsahti erinäisille
pihamaille, joilla oltiin työssä; mutta hän huomasi, että joka työn ääressä
oli tekijä eikä viitsinyt kysyä. Koko yritys näytti alunpitäen
epäonnistuvan.
»Vai niin!» sanoi eukko. »Varmasti nekin ovat olleet kurjia matkoja.
Brasilian rannikolle!»
»Se ei ole totta», sanoi kuski tyynesti eukolle, »se on selvä valhe.
Henrikki ei ensinkään ollut sellainen. Hän oli vaan parempi kuin muut.
Hän oli hyvä ihminen ja piti vanhuksen likaisia vehkeitä silmällä.
Siinä se oli.»
»Näittekö te?» sanoi Jan Guldt leimuavin silmin: »Miten hän pelästyi
isoisäni nimeä? Näittekö te, että isoisäni on ollut kunnioitettava mies?
Näittekö te? Senkin vanha roisto! Kuinka minä olen iloissani, että annoin
hänelle!»
Hän meni vielä kerran keittiöön tarkastamaan tulta liedellä, sitte hän
rupesi riisuutumaan ja vaipui siinä, kuten vanhojen vaimojen tapa on,
niin ajatuksiinsa ja mielikuvitteluunsa, että hän oli kuin muissa
maailmoissa. Nuorukainen taas veti saappaat jalastaan, pani ne tyynyn
alle, joka ei ollut tarpeeksi korkea ja heitti pitkäkseen.
Silloin paiskasi nuorukainen kirjat käsistään ja läksi ulos. Kun hän tuli
pihamaalle veneenrakentajan asunnon edustalle, pysähtyi hän ja katseli
veneitä, joita erimuotoisina ja eri asennoissa makasi pitkin kenttää, ja
työpajalle, joka kaikessa laajuudessaan aukeni taempaa. Ei näkynyt
yhtään ihmistä, he olivat kai kaikki paraikaa aamiaisella. Nuori mies
seisoi hetken päättämättömänä, odottaisiko hän täällä vai lähtisikö ylös
asunnolleen. Silloin alkoi komean purjeveneen takaa, joka oli asetettu
kallelleen, kuulua vihellystä. Se oli vanha kansanlaulu ja se soi niin
ohuena piipatuksena, ettei hän alussa kiinnittänyt siihen mitään
huomiota. Hän ei ajatellut, että tuon pikku äänen kanssa sopisi
keskustella hänen tärkeästä, vakavasta asiastaan. Mutta varmaan oli hyvä
tutustua pihamaahan ja niin hän astui sen poikki. Purjeveneen takana oli
polvillaan noin viiden- kuudentoista vanha tyttö — hiukset kuivat,