Essentials of Economics 3rd Edition Brue

Full download at link:

Test Bank: https://testbankpack.com/p/test-bank-for-essentials-of-economics-

3rd-edition-by-brue-flynn-mcconnell-isbn-0073511455-9780073511450/

Solution Manual: https://testbankpack.com/p/solution-manual-for-essentials-

of-economics-3rd-edition-by-brue-flynn-mcconnell-isbn-0073511455-
9780073511450/
Chapter 5: Market Failures: Public Goods and Externalities

[QUESTION]
1. Market failures occur when:
A. the government sets price floors and ceilings.
B. the competitive market system under- or overallocates resources to production of goods.
C. there are no externalities.
D. goods are rival in consumption.
Answer: B
Difficulty: 1 Easy
Topic: Market failure
Learning Objective: 05-01
Blooms: Remember
AACBS: Analytic

[QUESTION]
2. When the competitive market system does not allocate resources to economically desirable
goods, economists say what has occurred?
A. Market failure
B. Government failure
C. Externalities
D. Productive inefficiency
Answer: A
Difficulty: 2 Medium
Topic: Market failure
Learning Objective: 05-01
Blooms: Remember
AACBS: Analytic

[QUESTION]
© 2013 by McGraw-Hill Education. This is proprietary material solely for authorized instructor use. Not
authorized for sale or distribution in any manner. This document may not be copied, scanned,
duplicated, forwarded, distributed, or posted on a website, in whole or part.
3. Suppose that people want bike paths through town, but no private individual or business is
willing to build it. This is an example of:
A. negative externalities.
B. government failure.
C. market failure.
D. productive inefficiency.
Answer: C
Difficulty: 2 Medium
Topic: Market failure
Learning Objective: 05-01
Blooms: Apply
AACBS: Analytic

[QUESTION]
4. Which of the following is the best example of market failure?
A. Lucian wants more video games but doesn’t buy them because his willingness to pay is less
than the equilibrium price in the market.
B. Kara’s Kitten Shop won’t sell more purebred cats because the equilibrium price in the market
is less than it would cost her to provide more.
C. Alex and others in a community want a new outdoor soccer field and are willing to pay to use
it, but no private business is willing to build it.
D. Government fixes the price of gasoline, resulting in a shortage.
Answer: C
Difficulty: 2 Medium
Topic: Market failure
Learning Objective: 05-01
Blooms: Apply
AACBS: Analytic

[QUESTION]
5. From the economist’s perspective, “market failures” basically arise when:
A. the quantity demanded for a good or service is greater than the quantity supplied of the good
or service.
B. the quantity supplied of a good or service is greater than the quantity demanded for a good or
service.
C. demand and supply do not accurately reflect all the benefits and all the costs of production.
D. the market system is unable to adapt to or to accommodate change.
Answer: C
Difficulty: 3 Hard
Topic: Market failure
Learning Objective: 05-01
Blooms: Remember
AACBS: Analytic

© 2013 by McGraw-Hill Education. This is proprietary material solely for authorized instructor use. Not
authorized for sale or distribution in any manner. This document may not be copied, scanned,
duplicated, forwarded, distributed, or posted on a website, in whole or part.
[QUESTION]
6. Which is an example of a market failure?
A. There are not enough tickets available to concerts of extremely popular performers.
B. The price of medical care has risen dramatically as a result of the introduction of sophisticated
equipment and techniques.
C. Polio shots and chest x-rays provide widespread benefits to the community as a whole as well
as to the individuals who get them.
D. Extensive decreases in the prices of electronic equipment resulted in large numbers of
bankruptcies in the computer industry.
Answer: C
Difficulty: 3 Hard
Topic: Market failure
Learning Objective: 05-01
Blooms: Apply
AACBS: Analytic

[QUESTION]
7. Private goods are characterized by:
A. rivalry and excludability.
B. rivalry and nonexcludability.
C. nonrivalry and excludability.
D. nonrivalry and nonexcludability.
Answer: A
Difficulty: 1 Easy
Topic: Private goods
Learning Objective: 05-02
Blooms: Remember
AACBS: Analytic

[QUESTION]
8. Which of the following is most likely to be a private good?
A. Road
B. Bicycle
C. Park
D. City fireworks display
Answer: B
Difficulty: 1 Easy
Topic: Private goods
Learning Objective: 05-02
Blooms: Apply
AACBS: Analytic

[QUESTION]

© 2013 by McGraw-Hill Education. This is proprietary material solely for authorized instructor use. Not
authorized for sale or distribution in any manner. This document may not be copied, scanned,
duplicated, forwarded, distributed, or posted on a website, in whole or part.
9. “Rivalry” in consumption means that:
A. there are multiple sellers of the good.
B. there are many buyers of the good.
C. a buyer may purchase goods from multiple sellers.
D. when one person buys a good, it is not available for another person to buy.
Answer: D
Difficulty: 2 Medium
Topic: Private goods
Learning Objective: 05-02
Blooms: Remember
AACBS: Analytic

[QUESTION]
10. “Excludability” means that:
A. sellers can restrict the benefits of a good to those who pay for it.
B. buyers can restrict other buyers from making purchases in that market.
C. when one person buys a good, it is not available for others to buy.
D. government can prevent consumers from buying the good.
Answer: A
Difficulty: 2 Medium
Topic: Private goods
Learning Objective: 05-02
Blooms: Remember
AACBS: Analytic

[QUESTION]
11. For which of the following goods would you most likely observe the characteristic of
excludability?
A. A concert in the city park
B. A professional baseball game
C. Exterior Christmas lights
D. An interstate highway
Answer: B
Difficulty: 2 Medium
Topic: Private goods
Learning Objective: 05-02
Blooms: Apply
AACBS: Analytic

[QUESTION]
12. If an economy is being “productively efficient,” then that means the economy is:
A. producing the products most wanted by society.
B. fully employing all economic resources.

© 2013 by McGraw-Hill Education. This is proprietary material solely for authorized instructor use. Not
authorized for sale or distribution in any manner. This document may not be copied, scanned,
duplicated, forwarded, distributed, or posted on a website, in whole or part.
C. maximizing the returns to factors of production.
D. using the least costly production techniques.
Answer: D
Difficulty: 2 Medium
Topic: Private goods
Learning Objective: 05-02
Blooms: Remember
AACBS: Analytic

[QUESTION]
13. With allocative efficiency:
A. the state of technology—or methods used to produce output—does not change.
B. the available supplies of factors of production are fixed in both quantity and quality.
C. production of any particular mix of goods and services occurs in the least costly way.
D. production of any particular mix of goods and services is that mix most wanted by society.
Answer: D
Difficulty: 2 Medium
Topic: Private goods
Learning Objective: 05-02
Blooms: Remember
AACBS: Analytic

[QUESTION]
14. If an economy is being “allocatively efficient,” then that means the economy is:
A. using the least costly production techniques.
B. producing the goods and services most wanted by society.
C. fully employing all economic resources.
D. maximizing the returns to factors of production.
Answer: B
Difficulty: 2 Medium
Topic: Private goods
Learning Objective: 05-02
Blooms: Remember
AACBS: Analytic

[QUESTION]
15. Allocative efficiency means that:
A. the law of increasing opportunity costs has reached a maximum.
B. the least costly methods are being used to produce goods and services.
C. resources are being devoted to the production of goods and services most desired by society.
D. the amount of other products that must be sacrificed to obtain production of a given product is
at a minimum.

© 2013 by McGraw-Hill Education. This is proprietary material solely for authorized instructor use. Not
authorized for sale or distribution in any manner. This document may not be copied, scanned,
duplicated, forwarded, distributed, or posted on a website, in whole or part.
Another document from Scribd.com that is
random and unrelated content:
 Ja neiti tulikin.

Mösjöö-Tommila, joka vissihin oli entisestä tuttu neitin kans, esitti

meirät sille ja seliitti, jotta se on harvinaane kappales Thüringenistä. Kun
oli syäty ja vähä viinillä virutettu hampahia, lährettihin taas autolla
kattelemhan kaupunkia. Me istuumma kaverin kans etupenkillä autos ja
Mösjöö-Tommila keskusteli vilkkahasti neitin kans takaistuumella. Ja
aina välhin kuuluu niinku lehmä olis vetäny takakoipensa syvästä
savesta.

Viimmee mä rupesin epäälemhän, käännyn ympäri ja kysyynki jotta:

— Ettähän te vai siälä peräpenkillä pussaale? —

— Oooh, te rakkaat tyhmät maamiäheni! — huitaasi Mösjöö-

Tommila. — Mitä te ymmärrätte näistä suuren mailman tavoista!

— No pruukathan sitä meilläki silloo tällöö tärähyttää — —

— Jo on aika epeli — tykkäs kaveriki kuivilla suin ja pyhkii

huuliansa.

Illalla jo lährettihin Perliinistä ja se Mösjöön opasneiti saattoo meitä

uskollisesti asemalle asti. Raskas oli eronhetki, n'otta Mösjöö-Tommila
sanooki, jotta:

— Jos ei mull' olsi niin paljo tuttuja madmuasellia Pariisis, nii mä

ottaasin tämän Freulein Thüringenin joukhoni Pariisihin asti.

Heti sitte lährettihin, ku Mösjöö-Tommila oli viälä kerran pussannu

fröökynää kärelle. Kyllä ne suuren maailman tavat on sellaasia, jotta aiva
me pakkasimma mennä sekaasinsa. Mutta oli se hyvä jotta meill' oli se
Mösjöö-Tommila joukos, jottei me aivan puuhevoosilta näyttäny kaverin
kans.
 Taisi olla jo hyvästi pimiä ku Perliinistä lährettihin pikajunalla
painamhan Kölnin kautta Pariisia kohre. Ainakin tuntuuvat kaikki
tavalliset pasiseerarit kovasti väsynehiltä ja fletkuusilta ku
makuuvaunuhu kontittihin. Ja paljo meit' oliki suamalaasia samas
matkas, kokonaasta neljä makuuvaunullista. Niis' oli urheelijoota kaks
vaunullista, ja meitä joukkoho lähtenehiä sivilistiä, huutosakkia, niinku
meitä karahteerattihin, toiset kaks vaunua. Mihkä osastoho vai päänsä
pisti, nii joka paikas puhuttihin suamia, n'ott'oli aiva ku Suames olis
reissannu, sillä erootuksella vai, jotta ei ruattinsanaa kuullu koko
matkalla.

Siin oli vähä sellaasta kiirusta ja sekaasta se makuupaikkansa ettimine,

jotta Mösjöö—Tommilanki kapsäkit joutuuvat muiren ihmisten pussien
joukkohon, eikä Mösjöölle ittelle tahrottu löytää paikkaa ollenkaa. Se ku
oli nii liikutettu siitä erosta sen fröökynän kans, jotta vaikka se olis
istunu mihkä penkkihi, nii aina hetken päästä jokin pukkas kylkehen
jotta:

— Anteeksi, täs on mun paikkani!

Ja Mösjöö, jok' on rauhanmiäs ja aina kohtelias, nousi ylhä, teki fiinin

kumarruksen ja jenkkas seuraavahan osastohon.

Min' olin jo nukkunu hyvän aikaa, ku Mösjöö ummes silmin yäpaita

käres ilmestyy mun osastohoni ja kysyy jotta:

— Pardong mösjöö, voitteko sanua, herraseni, onko minun sänkyni

tuotu tänne! — Se pitäisi olla tässä junassa mukana, mutta minä en jaksa
käsittää, minne se on joutunut — — Ihmeellistä — — Mutta sehän on
Jaakkoo! Hyvä veli pelasta minut noiden Holopaisten käsistä.

— Minkä Holopaisten? —

— Herra Jumala, minä tulen hulluksi! Koko juna on täynnä

Holopaisia! — voihkii Mösjöö. — Minä olen etsinyt sänkyäni, ja mihin
vain olen tullut, joka paikas on Holopaisia. Miehiä ja naisia, kaikki ne on
Holopaisia. Tualla oli koko vaunu Holopaisia täynnä. Aina vain
sanottihin, vaikka olisin minne mennyt:

— Anteeksi, tämä kuuluu Holopaisille!

Löyrettihin se lopuksi toki Mösjöön sänkykin.

Tyytyväisenä Mösjöö oikaasi siihen ittensä ja huakaasi:

— Koko Holopaisten sukukunta on lähtenyt Suamesta liikkeelle! —

Aamulla oltihin Kölnis. Se oli paljo siistimpi ja hauskemmannäkööne

kaupunki ku Perliini, johna kaikki taloot on kolisavusta mustia ja
likaasia. Kölnis on komeeta puistokatuja, rakennukset vaihtelevia. On
ahtahia kiamurtelevia keskiaikaasia katuja, satavuatisia vanhoja taloja,
luasteri- ja kirkkoraunicota ja niiren rinnalla uurenaikaasia
loistohuviloota. Kölnin vanha tuamiokirkko oli nimensä arvoone ja
Reinin mahtava silta saksalaasen teutoonihengen puhuva ilmennys.
Franskalaasten miähitysjoukot Reininsillan molemmis päis seisovien
jättiläiskokoosten kivisten keisaripatsahien juurella näyttivät hyttyysiltä
härjän sarvis. Pari tuntia me suamalaasroikka kiärtelimmä Kölniä
suurilla autopussiilla ja kattelimma ympärinsä. Käytihin ravintoloos
pistämäs vähä sapuskoota poskehen ja olutta maaruhun ja nii taas
junahan.

Kyllä näki jott' oli tultu teollisuusmaahan. Tehtahia ja savupiippuja

joka pualella. Pelkias oli tehtahan piippuja ku honkia mettäs.
Ykstoikkooseksi se pakkas käyrä kattella sellaasia näköaloja; ei ollu eres
korttipakkaa joukos. Nälkäki rupes tulemhan eikä meirän juna seisonu
sen enempää asemilla, ku että parahiksi kerkes suklaapussin ostaa, n'otta
s'oli yhtehe aikaa oikee murheellista menua.

Franskan tullis meinas tulla tappelu. Sellaaset pikkuuset

mustapartaaset franskalaaset äijänkänttyrät meinasivat viärä meiltä
paperossit kapsäkiistä joka miäheltä. Ei olsi muka saanu tuara rajan yli
muuta ku 20 suamalaasta paperossia, ja meill oli niitä plakkarit täynnä ja
loput kapsäkiis. Siinä tuliki eri pulina ja kiälillä puhumine, mutta loppu
oli se jotta me voitimma ja pirimmä paperossimma. Mutta kyllä siinä
kans piti mekastaa ja huitoja molemmin käsin oikee hiespäin. Ja tupakin
pistää tullimiähenkin suuhu, ennenku se oikee käsitti, mitä me
meinasimma.

Sitte sitä mennä jurrattihin koko päivä kylien ja kaupunkien läpitte ja

tuumattihin vai jotta minkähänlaane se Pariisi oikee on. Lentääköhän
siälä heti flikat kaulahan — — —
PARIISIA KATTELEMAS.

Vaikka kyllä lujaa ajettihin, nii kaks tiimaa kumminki myähästyttihi.

Vasta klo 12 yällä oltihin Pariisis Pohjoosella asemalla eli niinku ne
franskalaaset sanoovat Gaar dy Noordilla. Ei sitä oikee tiänny, koska sitä
Pariisihi tultihinkaa, ku mahtavaa kaupunkia oli ollu jo ainakin kaks
tiimaa ennenku juna toppas. Silloo me pussit ja kassit käthhen,
nytkähytettihin housuja ylemmäs ja nii astuttihin silmät tapilla junasta ku
maalaaset ainaki jotta

— Hoo-oh soo-oh, tämäkö se ny on se mailmankuulu Pariisi —

Ihmisiä oli kovasti vastas ja aiva me olimma mennä sekaasinsa ja

vähält' oli jottei me jo pyärtäny takaasi ku koko asemasali oli täynnä aiva
tavallisia suamalaasia, jokka hurrasivat ja huutivat jotta:

— Hei hei hei, Suami eläköön! — Terve tultua kaupunkihi! — Kah

päivää!
Ook säki Jaakkoo tullu? — No terve miäheen, mitäs Vaasahan kuuluu?
——

Peijakas viäkhön, meni koko tämninki penkin ala, ku oli ku ei olsi

Pariisihi tullukkaa. M'otin nii noukkahani jotta huitaasin vai mahtavaa
toisella kärellä ja sanoon jotta:

— Ai dunt noo, wat jusej! — Parlee vu vai frangseeta, perttanan

poijat, ku kerran ollahan Pariisis! — Kyllähän tuata suamia saa aina
puhua kotonaki —
 Me olimma tilannehet etukäthen huanehen jottei meirän trängänny
muuta ku ottaa auto ja sanua jotta:

— Hotel Reshinaa, Ryy Masagraan, anna huippia äijä!

Tämän hotellin nimen ja osoottehen m'oIimma kaverin kans Mösjöö-

Tommilalta oppinehet nii hyvi puhtaalla franskankielellä n'otta se meni
ku ittestänsä. Oli mihn' oli ja tuuli mistä tykkäs, nii ei tarvinnu koskaa
muuta ku ottaa auto ja prätistää nua sanat — sitä paree jota pahemmin ne
nenällänsä veti — nii aina tultihin n'otta plutkahti oman hotellin ethen.

Me olimma matkasta nii väsynehiä, jotta heti ku hotellihi päästihin, nii

suaraa sänkyhy ja kuorssattihin vähä hartahasti n'otta oikee oli aamulla
nenä kipiä ja paisuksis siitä tärinästä, mutta kyllä sitte kans oltihin friskiä
poikia. Ja heti aamusta lährettihin kaupunkia kattelemhan ja suuri se
pehkana oliki. Meill' oli neljä päivää aikaa kiärtää ja kattella ja me
otimma sen asian oikee perinpohjaasesti. Meirän veljesroikkamma kulki
joka hoolas, kolus kaikki teparttaamentit. Mutta lujalla siinä oli ja
kiirusta sai pitää n'ottei tahtonu keriitä kotia ennenkö kahreksan aikoohi
aamulla. Välhin oltihin nii väsyksis n'ottei tahtonu millää jaksaa portahia
ylhä. Vahtimestarin piti usee perästä puntata.

Kyllä täytyy sanua, jotta eri kylä s'oon se Pariisi kaiken pualesta.
Pinta-alaaki on kuulemma 78 neliökilometriä ja esikaupunkiinensa
sanothan olevan asukkahia tuas 5 miljoonaa; s'oon melkeen kaks kertaa
eneet ku koko Suames. Siitä sen arvaa mikä kihinä ja kuhina siälä
karuulla kans sitten on. Suurimpia puistokatuja sanothan bulevardiiksi ja
niitä siälä on jos kuinka pitkältä ja paljo. Saa tuntikaupalla mennä
pökkööttää samaa katua, eikä loppua näytä tulovankaan. Ei siälä
jalkapatikas jaksa pitkällekkää potkia ja sitä varte käytethän junia,
raitiovaunuja, linjaautoja, maanalaasia sähköratoja, jokka mennä
rytistäävät n'otta henkiä salpaa. Mutta pian niillä kans pääsöö kaupungin
toisesta lairasta toisehen eikä kyyttikää oo ollenkaa tyyristä. Kovasti
mukavia on n.s. »taksit» eli taksa-autot, joita siäl' on kymmeniätuhansia.
Pohjamaksu on 75 santiimia, Suamen rahas silloon 1:50 mk ja matkan
mukhan kohuaa maksu aina 20 santiimilla. Sellaasella nopialla ja
mukavalla autolla saa laskettaa monia kilometriä 10 Suamen markalla,
nii jotta autolla ajelu on siälä paljo halvempaa ku meillä. Mutta yleene
tapa on jotta kuskille annethan viälä 10 prosenttia juamarahaa.

Juamarahan käyttö onkin Pariisis niin yleestä, jottei suamalaanen esti

tahro hoksatakkaa kelle kaikille niitä lanttia pitää lykätä. Mutt' ei tarvitte
peljätä, jotta siinä skantaali tulis, kyllä ne itte kukin pitäävät varansa ja
muistavat osansa vaatia. Ottavat oikee kovillekki, jos ei meinaa antaa.
Sanua tuiskaavat jotta, mitä se on herra, maksakaa pois vain. Kun menöö
teatterihin, ravintolahan, varieteehi ja melkee mihkä vain, nii heti lentää
vastahan jokin haarahäntä ottamhan lakkia, takkia eli sateenvarjua.
Kovasti on kohtelias, kumarteloo ja hymyylöö jotta: olkaa hyvä — ja nii
viärähän herran mösää johki naulahan jotta vinkuu. Ja poislähties
tuarahan taas selkä kumaras ja vinoottaan jotta vassokuu — ja lantit
käthen!

Sitte on viälä ovenaukaasijoota ja useen niin nättiä ja koreeta flikkoja;

jokka heittäävät häntää ja kattoovat silmihin nii suloosen korjasti jotta
rahapussi tahtoo hypätä ittestänsä herran plakkarista ja pakkaa
lykkäämhän flikalle liijankin suuria rahoja. Kättä perhän vilkutethan ja
sanothan jotta:

— Tulkaa pian takaasi!

Ja moni tulookin, eikä turhaan, kunnes oppii Pariisin tavoolle.

Teatteris on erityysiä paikannäyttäjiä, eikä niistä kiittämällä pääse,
vaikka kuinka pokkaas. Markat pois vain ja koville otethankin. Jos ei
heti lykkää lanttia kourahan, nii melun nostavat jotta kaikki suu auki
kattomhan jotta:

— Mikä moukka se tua on, jok'ei hoksaa maksaa flikalle?

 • Kyllä siälä kovasti palvellahan ja ollahan huamaavaasia viarahan
kukkarolle. Ja ku ulkomaalaasilla, jokka sinne ovat mekastamhan ja
rypemhän tullehet, on rahaa, nii mitäs siinä, antaa setelitukkujen lentää,
saahan niitä joka aamu pankista uusia. Ja hauskaa on. Ja monellaasta.

Niin mä tykkäsin, jotta koko Pariisi onkin tehty ja tällätty vain

ulkomaalaasia varten. Ei ne franskalaaset itte paljokaa niis ilonpiroos oo
mukana. Ne hoitaavat vain ruljanssia ja kattoovat, jotta ulkomaalaasill'
on lystiä ja lämmintä. Kaikki nua lukemattomat tairemuseot, palatsit,
puutarhat, oopperat, varieteet, sirkukset, tanssisalongit ja jos jonkillaaset
huvi- ja ilopaikat ovat vain ulkomaalaasia varte. Ja niin se on, jotta
satojatuhansia eri kansallisuuksia siälä kulkoo vuaret ympärinsä
kattelemas ja mekastamas. Ei oo New-Yorkki amerikkalaasille mitää,
Pariisihin pitää siältäki lähtiä ku oikee lystäällä tahrothan. Siinä sivus on
sitten viälä se siunattu »taire», jonka nimellä ja varjolla saa ja passaa
tehrä mitä tykkää. Onhan siälä Pariisis tiätysti vakavaa ja torellista
tairettaki, samoon tiärettä, mutta humpuukia ja hulinaa s'oon pääasia.
Pariisi s'oon suarahan sanojen yksinkertaasesti maallisten mekastusten
puuronsilmä. Moraali ja siveellisyys näyttää siälä olevan
herraparatkohon paljasta kuttaperkkaa. Hoitakhon kukin asiansa ja
aapiskirjansa kuinka tykkää, ei siihe viranomaaset sekaannu eikä estettä
paa. Keskellä yätäkin, ja yä se onkin Pariisis varsinaane päivä, saa nährä
iloosen seurueen kulkevan keskellä katua tanssien ja laulaan täyttä
kurkkua. Poliisi kattoo päältä, lysti loistaa senki silmistä ja saattaa
kapulallansa lyärä tahtia. Elämä hotellils on omis huanehis yhtä vapaata.
Ei siälä juuri suhriteta vaikka kymmenestä kurkusta verethän torvet
suarina ja syrämmen pohjasta Anssin-Jukkaaki viiren aikahan aamulla.

»Herrooll' on hauskaa» — sanoo huanepalvelija, eikä verä ollenkaa

noukkaa sikkarahan, sillä se ajatteloo juamarahaa, ku herrat lähtöövät. —
Ja sit'eivät herrat ajattele.

Hotellia ön Pariisis joka toises taloos. Ei tarvitte peljätä, jottei siälä

yäsijaa saa. On niinkin suuria, jott'on tuhannen matkustajahuanesta. Sen
arvaa sanomata jotta n'oon sisustettu ja kalustettu kaikella mahrollisella
loistolla ja mukavuurella. Hinnat on sen mukhan, mutta 20 frangin
huanes on jo sellaane, johna passaa huanonpualeesen keisarinkin
käännyyllä. Pääasia huanehes näyttää olevan mahrottoman leviät ja
hyvin raurootetut sängyt, suuret peilioviset vaatekaapit ja erityyset ja
erikooset pesualtahat, joist'ei ensikertalaane honaa mitää, ennenku kysyy.
Suu siinä jää auki ja naama sellaaseksi jotta:

— Vai nii, vai sillä lailla ja oikeeko sitä varte — —

Hotellihuanehien hinnat vaihteloovat kuinka rookaa. Voi olla kaks

samallaasta hotellia sisältä ja päältä, mutta toises maksaa pualta enempi
kaikki ku toises. Samoon on ravintoloos hinnat. Sama ruaka, samat
juamat, mutta hinnat kahta tyyrihimmät. Likööriklasi maksaa yhres
paikas 4 frangia, toises 3, kolmannes pualitoista ja koko siistis
pikkuravintolas, jok'on aivan viäres, vain 75 penniä. Yleensä juarahan
ravintoloos vain klasiittaan parempia juamia. Kyypparit on mennä päästä
sekaasin ku pohjoosmaalaaset komentaavat jotta:

— Pottu pitää jäärä pöythän!

Siinä tarvithan itte hotellin isäntä, ennenku se kumma ja summa

selviää, mitä koko putilkka maksaa. Ja sivupualehen jäävät isäntä ja
kyypit kattelemhan hulluja ulkomaalaasia, jokka maksaavat 50 frangia
munkkiheelasta, vaikka sen saa viäreesestä viinapuarista 28 frangilla. Itte
franskalaaset tilaavat vain piänen klasin halpaa viiniä, klasin kaffia tai
mehua ja katteloovat vesi kiälellä ulkomaalaasia pohatoota, jokka
heilutteloovat laskun maksos saran frangin suuria ja koreeta seteliä.

Olo ja elo on Pariisin hianooski ravintoloos kaikista kankeesta

pöytätavoosta vapaata. Siälä näköö kunkin syävän kuinka tykkää, kynsin
hampain. Sivullisist' ei välitetä juuri mitään, paitti kaikista hianoommis
n.s. perhehotelliis. Ruaka-annokset ovat tavallisesti nii suuria, jotta
yhrestä piisaa kahrelle. Niin siälä kans yhren portsuuna jaetahan
kahrelle, kahren kolmelle j.n.e., eikä siin'oo mitää tavatoonta, s'oon aivan
yleestä. Hyviähän n'oon franskalaaset ruakalait, mutta outoja ovat
monellekki. Varsinkin harmitti meitä se, jotta liha oli paistinakin aiva
veristä. Me kuljimma ravintolasta toisehe ja ettiimmä sellaasta, josta
saisimma ruakaa suamalaasehe laihi. Viimmee otimma ittellemmä yhren
piänen ravintolan aivan hotellimma likiltä ja rupesimma itte
köökkimestariiksi. Menimmä keittiöhön, seisoomma kaasukeittiön ääres,
viisasimma ja näytimmä kuinka meille pitää lihat paistaa. Pian ne kokit
oppiivakki ja iloosesti kokkaroottivat meille sitten parin viikon aijan.
Ruakalajien nimet oli tiätysti kaikki franskalaasia ja siin'oli aluuksi eri
klottaaminen, ennenku päästihin kärryylle.

Se keittiöhön meno sai alkunsa siitä, ku meirän Mösjöö-Tommila

mahtavuuksisnansa trossas, jotta hän kyllä ymmärtää näiren
franskalaasten räättien päälle. Sanoo jottaL

— Ku me nyt oomma kerran Pariisis, nii me tiätysti syärähän oikia

Chatobrianki, ja tilas kans.

Kun ne »satopriangit» monellaasten ruakaöljys kastettujen

vihannesten kans tuathin pöytähän, nii koreeta n'oli nährä. Mutta ku
Mösjöö sitte suuta maiskutellen veti veittellä piffin syrjästä palan, nii
veri truiskas ja raaka liha irvisti vastahan.

Ei se mitää puhunu, koitti vain pistää poskehen ja niällä. Ja me kaverin

kans tiätysti peräs. Koitettihin nirhata sitä lihanpalaa ympärinsä, purra ja
niällä ja huhtua viinillä alha. Mutta kun toistensa päälle sitte vilkaastihin
nii, nii olthin ku lahtisikoja naamasta: veres koko truuttu. Siihen se jäi
meiltä koko fiini satoprianki. Nii julmaa ja kovasti fiiniä ku se meirän
syäminen oliki, remahti siitä lopuksi aikamoonen nauru jotta:

— Eikhän Mösjöö tilata viälä toinen satsi?

 Mutta Mösjöö otti nii ittehensä jotta lähti suaraa päätä ravintolan
keittiöhön ja ku oli siälä aikansa pullikoonu, nii jo tuathin tukevat ja
hyvin paistetut suamalaaset sianlihakotletit.

— Täm'on nyt poijat »pork rotii», jottas tiärättä! — mahtavootti

Mösjöö.

Muttei ne kommellukset siihe loppunhet; pahin munaus tuli lopuksi,

ku Mösjöö tilas jälkiruakaa. Me kaverin kans syäthin jotaki kräämiä
päälle, mutta Mösjöö seliitti jotta hänen vattansa ei siärä sellaasta. Hän
tahtoo »viillettyjä omenoota». Se tilas sitte jotaki »pom'ia» ja oli syvästi
loukkaapunu ku flikka toi sille — paistettuja perunan paloja!

Omena ja peruna on kuulemma melkee samoon franskankiälellä ja

meirän
Mösjöölle tuli katala mistaaki, josta s'ei kärsiny kuulla puhuttavankaa.

Me kotoonnuumma siinä hotellis nii, jotta teimmä ittellemmä aivan

oman ruakalistan, jottei tullu sekaannusta. »Voo a la Myrrha» (Myyrän
vasikanlihaa), »Kotlet a la Kolehmaine» (Kolehmaisen kotletti), »Piff a
la Peltone» (Peltosen piffi), »Potaash de la Fintupp» (Fintupin soppa),
»Omelett Finlandais» (Suamalaasten munasotku) — mutta harikot ja
muut hapankaljat tilattihin aina »a la francee».

Paljo siäl'oli Pariisis katteltavaa, monet suuret museot ja

tairekokoelmat, maailman kuuluusat puutarhat Tuileriat ja muut
mahtavat julkiset rakennukset, kuninkahalliset linnat ja yksityysten
palatsit. Muistomerkkiä ja veistokuvia jos kuinka paljo. Tarvitaas
kuukausia jos kerkiääs niitä tarkemmin syynätä. Muutamas mekki
käyymmä. Se Louvren kuuluusa museo oli niin mahrottoman suuri ja
paljo huanehia, jotta hyssytellä sai hyvällaasesti että päivänmittahan läpi
pääsimmä. Kuvatauluja, suuria ja piäniä, oli siälä satoja huanehia täynnä.
Siäl'on Italian, Hollannin, Espanjan vanhojen mestarien tauluja
sylikaupalla. Oli se kuuluusa Monna-Liisakin, joka täs joku vuasi sitte
varaastettihin mutta saatihin kumminki takaasi.

Kiärän näköönen flikka s'oon. Kattella luimisteloo kulmiensa alta

jotta:

— Mitäs tykkäät pihlajanmarjoosta?

Yhrellä silmällä vain saatoon mäkin sitä silmihin kattella.

Monta suurta huanesta oli täs entises kuninkahallises linnas, josta nyt
on tehty museo, viälä siinä kunnos, kun ovat ollehet kuuluusien
kuninkahien viirennen- ja kuurennentoista Lutviikin aikana, jokka täs
samas raris huushollia ja hovia aikoonansa pitivät. Siäl'oli Lutviikin
kirjootuspöytä, pännä, sakset ja sikillit, mutta Lutviikia ittiä ei näkyny.
Kattelin sen kaunihin Maria Anttuanetin mahtavaa sänkyratia jotta:

— Vai täs s'oon sekin Maija aikoonansa peppurehtanu? — Joo, joo,

mahtuu mahtajat maanrakhon, mutta pykningit, sängyt ja
huushollikapinehet, niinku tua Lutviikin nuuskatoosaki, tänne jäävät.
Mitäs sillä sitte on väliä, onko ihmine elääsnänsä trenkinä hakannu
halkoja toiselle, vai ähkyny rikkauttansa ja puhkunu mahtavuuttansa,
komeellu, komennellu ja kurpinnannu toisia? Kummastakaa ei oo, ei
isännästä enempää ku trengistäkää enää aivastusta jälellä.

Siälä entisten kuninkahien sänkykamaris muistuu miäleheni yhren

vanhan kreikkalaasen filosoofin lystiksensä kirjoottama juttu rikkahan ja
köyhän miähen kualemasta:

Se rikas miäs oli ollu suuri herra. Oli vippakonstiilla, vähinsä

alkaappäältä varaastamallaki ja sitte muutoon puljuttamalla saanu paljo
rahaa ja valtaa, »sivistystä» ja tiätysti ystäviä ja hännänkannattajia, n'otta
s'oli lopuuksi siinä maas aika porho. Tapatti viimme hallittijanki ja rupes
itte keisariksi. Mutta kesken kaiken tuli kualema ja sanoo jotta:
 — Nyt lährethän!

Keisari pani vasthan ja koitti seliittää jotta:

— Mull'on niin kovasti asiat levjällänsä ja viälä paljo tekemätä, jotta

min'en ny tahro oikee keriitä!

Mutta se viikatesmiäs sanoo vai jotta:

— Ne saa ny jäärä ne sellaaset — — Täs on justhin kuallu yks köyhä

suutarikin ja mun on määrä viärä teirät molemmat samalla paatilla
Tuanelan virran yli.

— Orota nyt eres hetken aikaa — tykkäs keisari — Ja joutaahan se

yks vaivaane suutari siälä paatis sen verran orottaakki, jotta mä saan
määrätä asiani, kuinka pitää olla mun jälkheni ja kuka mun tavarani saa.

— S'oon aiva turhaa! — sanoo viikatesmiäs. — Tuu pois nyt vain.

Ja ku se ruhtinas rupes panhon vasthan, nii viikatesmiäs siappas

korvista kiinni ja karjaasi jotta:

— Nyt mennähän, suutari orottaa!

Ja nii kans menthin.

Paatis istuu jo kauan sitte se suutari iloosena ja tyytyvääsenä jotta:

— Eikö jo pian lähretä.

Sitä imehteli se ruhtinas ja kysyy jotta:

— Kuinka sä nuan iloonen oot? —

Ja siitäkös suutari seliittämhän jotta:

 — Pääsin nuasta vihliääsistä lestoostani, katkennehesta naskalista ja
kenkärauskoosta, hyyrynmaksosta ja kylmän kynsistä. Ilolla mä jätän
koko omaasuuteni, lestipussini sinne, viäkhön kuka tahtoo, syrämmestäni
annan — —

Kuka tiätää kuinka syvhin ajatuksihin m'olsin siinä vaipunukkaa, jos

ei se Mösjöö-Tommila olsi nykäässy käsivarresta ja sanonu jotta:

— Mitäs me näistä vanhoosta romuusta kattelemma! Lährethän me

»Punaasehen myllyhyn», siälä s'oon elämä! — —
PARIISIN PUNAASES MYLLYS.

Pariisin monista kuuluusista huvipaikoost' on se, jota sanothan

»Punaaseksi Myllyksi» kaikkihin kuuluusin. Ja vaikkei sitä piretäkkää
ensiluakkaasena varieteena, nii kyllä siälä vai jokahinen, joka Pariisis
käy, pistäytyy. Sanokhot kukin luakista mitä tykkäävät, mutta eri mylly
s'oon kumminki ja hauskempaa siälä vai pakkaa olemhan, ku niis, joita
pirethän parempina. Kyllä me kolusimma ne kaikki, Kasinoo dö Parii,
Olympic, Foliipersheer, Ampasadöörit ja monet muut, mutta niis oli se
vika, jotta niis oli kovasti paljo valmista ohjelmaa katteltavana — mutta
Punaases Myllys sai kukin pitää sellaasta mylläkkää ku itte tykkäs. Ja
sehän se parasta ohjelmaa kumminki on!

Se Punaanen Mylly sijaattoo Montmartren kaupunginosas, johna

enimmät muukki hulinapaikat on. Ennen sillä paikalla on kuulemma ollu
oikia vanha mylly, josta sitte se huvipaikka tehtihin, mutta se on sitte
palanu ja tilalle on rakennettu suurempi teatteri ku Helsingin
Kansallisteatteri, jonka mallinen se Punaanen Myllyki on sisältä. Sen
pääkäytävän yläpualella on punaasista sähkölampuusta tehryt
myllynsiivet, jokka kaiken yätä pyäriivät. Ilonpito alkaa vasta pualenyän
jälkhen ja kaikki karut on valaastu tuhansilla sähkövaloolla n'otta s'oon
yhtä tulimerta koko kaupunginosa. Yäkahviloota, teatteria, varieteeta ja
tanssisalonkia on joka taloos ja soitto ja tanssin humu kuuluu joka
ovesta. Ihmisiä kuhisoo sakiana karuulla, autoja tuloo ja menöö. Fiiniä
silkkipyttyherroja, kirjavia sakilaastyyppiä, paksuja isoomaha-pohatoota,
erifärisiä naamoja, pikimustia neekeriä, keltaasia jaapanilaasia,
konkkanoukka-enklantilaasia, piäniä vikkelöötä franskalaasia ja jos
jotaki sorttia väkiä siinä vilisöö. Ja tuntuu siltä, jotta kaikki on hyvällä ja
iloosella päällä, naurunremakkaa ja iloosta pulinaa joka pualella.

Paljo menöö väkiä Punaasehe Myllyhynki. Sinne mekki Mösjöö-

Tommilan ja kaverin kans painumma.

Ihmisiä oli kaikki paikat täynnä, ja musiikki pelas n'otta katto kohooli.
Ku toinen soittokunta lopetti, nii töine jatkoo ja koko se mahrottoman
suuri ympyriääne sali oli tupate täynnä tanssivia paria. Kaiken yllä
yhtämittaane kohu, ilo ja nauru. Se tanssiva ihmisläjä siinä laattialla
porisi ja kuahuu ku pärinäpata. Samppanjakorkit paukkuuvat ja erifärisiä
keijukaasia lenteli vasthan joka taholta n'otta henkiä salpas.

Tuskin m'olimma kaverin kans keriinny pöythän istua, ku Mösjöö jo

mennä paasootti yhren krepuhännän kans tanssin tohinas keskellä salia ja
huikkas meille jotta.:

— Hei te tyhmät rakkahat maanmiäheni! Tämä se on elämää! Min'en

lähre enää koskaa Suamehe — —

Kyllä s'oli niin villi miäs se Mösjöö-Tommila, jotta oikee meitä

peljätti.

Ku takaasi tuli, niin kovasti oli hämmästynv jotta:

— Täm'on veljet tavallisen kansan puali. M'oomma tullu väärähän

salihi.

— Tuall'on kuulemma herraan puali! —

Se vei meitä toisehen salihi, john'oli kaikki seinät purkista peilinklasia,

silkkiä ja samettia, kukkakiahkuroota katot ja seinät täynnä. Laattialla
tanssii parikymmentä balettiflikkaa ja viskoo tulipunaasia ruusuja
ympärinsä. Jos oli toisilla kallihia hepeniä yllä, nii toisten puku ei
maksanu penniäkää. Siinä ne pyärii, potkiivat ja sätkyttelivät sääriänsä
n'otta olis pitäny olla pikimustat silmäklasit, mutta mistäs ne siihen
häthän otti. Nästyykillä koitin mäkin nenänvarttani peitellä.

Humu oli täyres käynnis. Ku koitimma siitä niiren tassijaflikkojen

sivuutte sivupöythän päästä, nii takinhännästä nykiivät, n'ottei tahtonu
irti saara.

Mösjöö sai heti kaulahansa pulskan italialaasen flikan, joka silmät

loistaan ruusukimppua heilutteli jotta:

— Uiii mösjöö…!

Tanssihin menivät ja me kaverin kans tukiimma istumhan yhtehe

syrjäsoffahan, john'oli mukava nojata ja kattella sitä kuhinaa.

Tuas 3—4 aikhan aamulla s'oli parahillansa. Soittokunta veti mitä

kiälistä lähti, pianisti hakkas ja ulvoo, fiuluniakat hyppiivät ja hihkuuvat
ja neekeri, joka trumpas, takoo vasarallaansa n'otta seinät täräji. Kirjavia
paperinauhoja heiteltihin ympäri salia, paperisilppua paiskittihin suut
silmät täythön, samppanjapullojen korkit paukkuuvat, monenfäriset
valonheittäjät katon rajasta, vaihtelivat färiä salis ja villi tanssin
sekasotku pyärii laattialla. Loistavia, kahisevia silkki- ja harsopukuja,
itämaan ilkosia tanssijattaria sen seittemät kilkuttimet ja tampuriinit
käsis. Siinä keskellä paksuja klanipää ukkelia, solakoota frakkiherroja,
enklanti, franska, espanjå ja koko Paapelin kiältensekootus ympärillä.

Kaks tukholmalaasta tukkuporvaria, tuas 60 vuatta, klania ja

kauppaneuvoksen vattat, valkooset liivit ja kultaaset knapit, monen
tukholmalaasen hyväntekevääsyysyhristyksen jäseniä, istuu meirän
viäreeses pöyräs ja jutteli ruattia jotta:

— Ja de häär kalla ja fö Pariis, Juuhansson — hihkaasoo töine. (Tämä

s'oon Pariisi.)
 — Se på den lilla söötnuusen där, hun e sharmant — vastas toine —
den taa ja! (Katto tuata kullanmurua.)

Pian oli kauppaneuvosten pöyräs koko kasa iloosia kukkaastyttöjä,

jokka kittasivat pullon samppanjaa toisensa perästä ja sitten piti pappojen
ostaa ruusuja korikaupalla. Ne oli 5 frangia kappales, ja enklantilaasia
paperossia, ja paperihuiskia ja samppanjaa — ja kyllä vai papat ostiki
sillä:

— Nu ska vi hålla ruulit, int'e man altti i Pariis! (Ny pirethän lystiä, ei
me aina olla Pariisis.)

— Hö du Juuhansson ja truu ja ska danssa (Kuule J. mä luulen jotta

mä tanssin nyt) — innostuu toine — ja kolme tanssijaflikkaa pyärittää jo
pappaa piirileikkiä. Hiki juaksoo ja naama loistaa — — —

Ilo on katos ja hulina käy.

Mutta sitte tuli salihin yks yksinääne, juhlallisen näkööne herra. S'oli
tuas 50 ikääne ja vissihi enklantilaane. Eikhän se vai ollu joki pappi eli
opettaja, ku s'oli nii kovasti totisen ja juhlallisen oloone.

Mun pisti se miäs heti silmähä ja rupesin kattelemhan sen hommia.

Näytti jotta s'oli tullu vai kattomhan, kuinka syntine mailma huvitteloo.
S'oli puettu oikee enklantilaasen säännöllisesti, jakooski oli pääs ku
puukoolla veretty.

Se istuu tyhjän pöyrän äärehen ja ennenku se kerkes mitää sanuakkaa,

paukahti jo samppanjapottu ja kuahuva klasi oli sen nenän alla.

Se yritti sanua jotaki, ettei se halua, mutta kyyppari vai kohautti

olkapäitä, levitti kätensä ja iloosesti hymyyli jotta:

— Olkaa hyvä! — ja meni.

Herra katteli ihmeesnänsä ku kiartokoulunopettaja jotta:

 — Tämä ny vasta kummallista! Ehä mä ny koko pullua ainakaa — —

Mua huvitti miähen hämmästelevä käytös ja samalla huamasin parin

kolmen veikiännäköösen tanssijatytön supattavan keskenänsä ja
suunnittelevan hyäkkäystä.

Mitäs ollakkaa, kaks tanssijaflikkaa lähti yhres tanssimhan ja ennenku

se »kiartokoulu-herra» oli viälä saanu sitä samppanjajuttuansa
käsitetyksi, niin siitä meni ne flikat tanssien sivuu — ja toinen hairas
klasin ja juara litkaasi liämen poskehensa!

Ku herra rupes haukottelemhan ja aukoomhan suutansa — niin se

flikka-pakana liputti kiältä vastahan ja katos joukkohon.

Herra istuu ja puhalteli.

Samas lenti jo pöythän kyyppari ja taas oli herran klasi täynnä.

Herra räpytteli silmiänsä ja sitte aukaasi suunsa äkkiä aiva seljällensä

— ku taas siitä meni sivuu pikkuune siävä piperöösfröökynä, joka
litkaasta lotkaasi herran klasin — ja tuikkas suuren ruusun sen
hämmästynheshe suukkuhu.

Sekös sylkemhän! — Jo rupes tulemhan ääntäki. Nousi ylhä, mekasti

jotta:

— Tämä ny on vasta kauhiaa!

Siihen juaksi jo itte kellarimestariki, joka kaatoo klasihi ja kehootti

nopiaa juamhan, ennenku tytöt kerkiäävät.

Ja herra pomilootti ja oli suuttunu.

Meitä sivullisiaki rupes jo harmittamhan, jotta mitä tualla jurtikalla

täälä tehrähän, jok'on ku puuäijä. Siksi iskettihin flikoolle silmää
monesta pöyrästä jotta hus kiinni vai!
 Flikat orottivat hetken aikaa, mutta sitte astuu yks sen pöyrän ethen,
teki nättiä niiauksia ja keikisteli ja veikisteli oikee suloosesti.

Mutta se kiartokoulunopettaja istuu vai kylmällä naamalla, piti klasista

lujaa kiinni ja marisi jotta:

— Noo! (ei) — ja puristeli päätä.

Flikka koitti taputella sitä mörökölliä poskelle, mutta se vai:

— Noo, noo — — —

Mutta silloonkos flikka äkkiä molemmin käsin otti ja pörrötti sen äijän
tukan, jok'oli ollu nii fiinillä jakooksella, n'otta s'oli hassallansa ja pörrös
ku uuniluuta!

Herra pomppas pystyhy aiva pleikinä ja huuti vahtimestaria jotta:

— Täm'on kamalaa!

Sinne juaksi kyypparia häntä suarana, ne pyyteli anteeksi ja

pokkuroottivat. Samalla siihe tukkii kymmenkunta flikkaa, jokk'oli
samas juanes ja ne ku pulittivat ja plotisivat nii joka pualelta, jotta herran
puheest'ei kuullu sanaakaa.

Suu vai käy ku kanelilla.

Se huitoo käsin ja riahuu, mutta joka sormes kiikkuu ja kinnas korja

balettiflikka silmät sulooses sikkaras ja huulet supulla jotta:

— Pappakulta, hassuhan sä oot — — —

Toisia kiikkuu kaulas, toisia takin hännäs ja lempiää väkivaltaa

käyttään vetivät ne sen marisevan äijän keskelle salia yhres rymäkäs ja
rupesivat pyärittämhän ja tanssittamhan joukolla. Kyllä se koitti jurrata
vastahan ja seisua kankiana, muttei siinä auttanu. Se kukitettihin joka
knapinläpehe tulipunaasilla ruusuulla, kiaroottihin ympärinsä kirjavilla
paperilangoolla ja pyäritettihin jotta hiki poskista pruuttas. Ja koko muu
yleesö nauroo ja huuti joukkohon. Viimmee se flikkaroikka kuljetti sen
likille suurta samettisoffaa, jolle sen kaatoovat läkähröksis ja istuuvat
päälle.

Ei jaksanu äijäparka enää. Suu vääntyy kankiahan hymyhy — — —

Flikat sai kaataa samppanjaa suuhu ja pyhkiä ruusuulla truutun.

Molemmilla polvilla istuu nättiä flikkoja käret lujasti kaulan ympäri,
toisia konttii olkapäillä, pehmooset kissintassut silittelivät leukaa ja
poskia — —

Mitäs voi siinä miäs?

Ku oli saanu vähä hengähtää ja tukkaansa sortteerata, nii otti klasista

kiinni, ja kilisteli koko paholaaslaumansa kans. Pulloja rupes lentämhän
pöythän ja hetken päästä koikkaali sekin miäs ku karvaane Fauni
flikkakasan keskellä — — —

Musiikki vihloo, neekeritrumpari kiljuu ku sakaali, silkki kahajaa,

väkevät hajuveret huumaa ja koko sali hehkuu sateenkaaren färisenä.
Välhin ovat kaikki ruusunpunaasia naamasta, välhin vehriääsiä, kamalan
sinisiä, välhin keltaasen kullanhohteesia. Luannottoman suuria
belladonnasta hehkuvia tulisilmiä loistaa salis, karmiinihuulet punottavat
ku pihlajamarjat routaasena syysaamuna, ku pakkaane on jo purru — —

Sellaasta s'on elämä Punaases Myllys.

PELIT ALKAA.

Pariisin olympialaaset kisat alkoovat juhlallisilla avajaasilla heinäkuun 5

päivänä, lauantaina. Kilpakenttä oli rakennettu nuan 12 kilometrin
päähän Colombesin etukaupunkihin, johka päästihin junilla ja monilla
autopussiilla. Avajaasjuhlihi oli saapunu ihmisiä kaikilta mailman
kantiilta, oli pikimustia neekeriä, kaffinpruunia intiaania, keltaasia
kiinalaasia, vehriääsiä senekaalia, maitonaamaasia pohjoosmaalaasia ja
ainaki pualituhatta turpianaamaasta suamalaasta. Oli siälä Enklannin
perintöruhtinaski, se Walesin prinssi ja paljo muita hunskeleita.

Statiooni oli rakennettu rautapetoonista tavallisen soikian pesupunkan

muatohon, jonka pohjalla oli sitte komja vehriääne nurmikenttä,
heittopaikat ja ympäriinsä kiärti 500 meetrin pituune juaksurata. En tiärä
kuinka se oli tehty, mutta aiva se oli punaane färiltänsä ja nii siloone ja
tasaane ku pöytä. Ympärinsä oli sitte toine toisensa takana istumariviä
aina vai korkiammalla ja kummallaki pitkällä sivulla oli auringon ja
sathen suajaksi rakennettu mahtavat katokset. Meille suurille herroolle
— mailman sanomalehristölle — oli varattu tiätysti parhaat plassit n.s.
Maratoni-katoksen alla. Kuussataa mustehentuhrijaa meitä siälä istuu
silmät kovana päältäkattomas, kuinka näitä olympialaasia oikee pelathan.
Suamalaasiakin oli aika roikka, toistakymmentä miästä, kaikki ne, jokka
jotakin urheelusta ymmärtävät niinku itte Pihkala, Yrjö-Halme, Uuren-
Suamen Kaarna, Penttalan veli Kouvolasta, Ylikangas Viipurista ja
varsinki Rasilaane Etelä-Savosta. Ja ne muut oli sitte mithän olivat
ruattalaasia, espanjalaasia, jaapanilaasia, amerikkalaasia, enkesmannia ja
taisi olla hottentottiaki. Mikä hakkas konehella, mikä plyijypännällä
kraapusti. Kuuma oli, paitahiaasilla ja hiespäin siinä touhuttihin. Ja aina
välhin piti krääkäästäkki, hypätä pystyhyn ja kovasti huitoja, ku oli oman
maan miäs voiton päällä. Silloo toiset huutamhan jotta:

— Asii mösjöö, mitä te siälä huuratta, jottei näje mitää, pitäkää,

sivuplee, kitanna kiinni! Asii parplöö!

Ku kaikki sitte oli valmista ja Pihkala pyhkiny silmäklasinsa jotta se

paremmin näkis, nii alkas ne avajaaset. Neljä rykmentin soittokuntaa
punaasis pöksyys puhalti torvehen marseljeesia n'otta roikuu ku 45
kansakuntaa tulla tömisti peräkanaa flakuunensa kentälle ja marssii
ympäri rataa. Oli siinä miästä jos minkälaasta. Kiinasta oli tullut kaks
piäntä vääräsääristä hessua. Toinen kantoo nimitaulua, toine valtakunnan
lippua. Mihkä laihi ne ottivat osaa, sit'en mä ainakaa tiärä, mutta tikulla
vellin syännis n'olis tainnu olla mestaria. Tanskan joukos oli pualitusinaa
solakoota naisia miakkaalupukimis ja floretit käsis. Ne olivakki
viännehet ensimmääsen ja kolmanne palkinnon naisten miakkaalus.
Ekyptin joukolla oli färikkähät puvut: kirkkahan vehriääset takit,
punaaset patalakit, valkooset housut ja suklaanfäriset naamat. Viroll' oli
ainaki 25 miästä; se oli pulska sakki ja piänelle maalle kunniaksi.
Amerikan joukko oli kaikista suurin. Siin' oli tuas 500 miästä ja naista.
Niille hurrattihin lujaa. Amerikan peräs tuli mailman suurin piänvalta eli
piänin suurvalta, Suami. Meirän joukos oli nuan 150 miästä, jokk' oli
pujettu aiva valkoosihi pukuuhi. Valkoone fiini filttihattu pääs ja nii
perhanan fiininnäkööstä joukkua s'oli, jottei meinannu omiksensa tuntia.
Kyllä huomattihin heti suamalaasekki, sillä meirän joukkua tervehrittihin
yhtä huikein huuroin ku muitaki suurvaltoja. Varsinkin franskalaaset ja
unkarilaaset näyttivät iloosta miältä — ja tiätysti meirän oma
huutosakkimma pani kans parastansa. Se oli oikee enteellistä, ku Suamen
joukko joutuu esittämhän ittensä mailmalle heti Amerikan peräs. Ku
joukot marssiivat siitä Maratoni aition sivuu Franskan presitentin ja
kaiken mailman tiplomaattikunnan ohitte ja Suamen sakille nii hurjasti
hurrattihin, nii mä ajattelin jotta eikhän vai amerikkalaasten mahtanu
vähä kantapäitä polttaa, jotta siälä se tuloo meirän peräs tua pikkuune
Suami-takkiaane, joka aiva pakkaa meirän erelle.

Suamen joukon perästä tuli Franskan oma sakki, john oli n. 250
urheelijaa. Niille hurrasivat kaikki kansallisuuret kurkut suarina, niinku
ystävällisille isännille pitääki. Ja oikiastansa ne franskalaaset ovakki
reiruja poikia ja miällyttäviä urheelijoota. Enklannin joukko oli suureet
ku Franskan. Erikoosta huamiota ja hianoosta hymyä heräätti Enklannin
joukos kirjava skotlantilaane säkkipillisoittokunta, joka piti sellaasta
peijakkahan ininää, jott' oikee vihaksi pisti. Mutta komjat niill' oli
pukimet n'otta silmiä huikaasi. Kapellimestarilla oli pitkä hopiaane sauva
ja jos jotaki hetalehia yllä. Se marssii joukon eres nii hävyttömän
ylpiännääköösenä ja noukka pystys, jottei sille voinu muuta ku nauraa.
Toisilla soittajill' oli pantterin ja leopardin nahkoja yllä, paljahat sääret ja
kirjavia saalia roikuu hartioolla. Ne antoo oikee näytöksen keskellä
kenttää, mutta se ininä niiren säkkipilliis oli nii ykstoikkoosen
viheliäästä, jotta jos olis vai ollu tyhjiä pulloja paiskia, nii jo vai
olsivakki saaneet kallohonsa.

Italialaaset olivat iloosia poikia. Niill' oli kirkkahan siniset faskisti-

puserot päällä, pikkuune lakkikippana pääs. Ku sivuu menivät, nii oikian
kären nostivat ylhä ja tervehtivät ku entiset Rooman gladiaatorit yleesöä.
Siinä sakis oli iloosta vilkkautta ja elämää ja sillä ne voittivakki kaikkien
suasion pualellensa. Unkarill' oli piäni, mutta uljas joukko ja hyviä
urheelijoota, heittäjiä ja pulska painija-' joukko. Me suamalaaset tiätysti
hurrasimma sukulaasrakkauresta aiva sinisenä. Sen huamaisivat
unkarilaaset sanomalehtimiähet ja tulivat heti tutustumhan. Meistä
suamalaasista ja unkarilaasista tuliki heti liittolaasia ja pesta pruuteria.
Mutta Jaapanin joukko oli sitte eri juhlallinen ja arvokkahan näkööne.
Siin'oli parikymmentä miästä ja kaikki oli pujettu häntätakkihi ja
silkkipyttyhy. Piäniä matalia leviänaamaasia poikia, toiset aika
tanakoota, mutta kovasti fletkusäärisiä kaikki. Jaapanilaasten käynnis on
jotakin akkamaasta vetelyyttä. Muutoon saathin näis Pariisin kisoos jo
nährä tulevan Jaapanin kynnet. Jaapani sai jo oikian olympialaasen
pisteenki tällä kertaa ja ilo oli suuri. Siitä sähkötettihin heti kotomaahan
ja lähretettihin nii pitkiä kuvauksia ja kertomuksia sähkösanomalla, jotta
sanottihin maksanehen kolme-, neljäkymmentä tuhatta meirän markkaa.
Yhren miähen lährettämine Pariisin kisoohi oli tullu Jaapanille
maksamhan 100,000 markkaa, jotta kyllä ne poijat hassaavat. Mutta nyt
tuli jo oikia piste. Niiren joukos oli jo sellaasia poikia, jokka osasivat
kaikki samat temput kun amerikkalaaset ja muut kansat ja saivat
tuloksiakin, joilla pääsivät aivan palkintomiästen kintuulle. Meistä
tuntuu ja nii se sanoo Pihkalaki, jotta ensi kerralla jaapanilaaset taitavat
jo nyppiä ensi palkintoja.

Ruattill' oli paljo piäneet joukko ku meillä. N'oli meinannehet ottaa

oppia meiltä jotta lährettävät vai vähemmän joukon ja ottavat sitä enempi
palkintoja, — niinku me teimmä Antverppenis. Mutta taas me petimmä
niitä. Nyt me panimmaki suuren joukon ja taas veimmä melkee pualet
palkinnoosta. Ei ne tahro pestapruurit pysyä meirän kans samas tahris.

Tsekko-Slovakialla oli komja painijajoukko ja Turkill' oli kans

mahtavia miähiä. Niil' oli sellaane härkä lipunkantajana jotta sitä
ihaalivat kaikki. Viimmeesenä tuli Etelä-Slaavian 5 miästä. Ne erustivat
lähinnä vanhaa Venäjää, joka ennenkin on näis juhlis kulkenu häntäpääs.
Ku ympärimarssi oli suaritettu, asettuuvat joukot viärekkään kentälle ja
eri mairen liput koottihin suurehe pualiympyrähän joukkojen etehen. Itte
Franskanmaan prisitäntti astuu puhujalavalle niiren ethen ja juhlallisella
parranpäristyksellä ilmootti Kahreksannet Pariisin olympialaaset kisat
avatuuksi. Ja se se kumma oli, jotta ku se ukko huiskutti siinä kentällä
vai vähä huuliansa, nii meirän pään päältä, siältä katonrajasta, paasas
ääntä suurista torvista n'otta se kuuluu kilometrien päähän. Ne oli
erinomaasia äänenvahvistajia, jokka sitte kuuluttivat tuloksia aamusta
iltahan ja aina huutivat ensiksi ykstoikkoosella pukinäänellä jotta: »Alloo
alloo!» — ja sitte prätistivät numeroota pitkän protoiskan tulemhan. Tua
alloo-alloo oli nii merkillinen jotta se jäi ijäksi päiviksi kaikkien
korvahan, jokka Pariisin kisoos olivat. Alloo alloo — —

Avajaasmenoohi kuuluu viälä olympialaasvalan vannominen ja se

tapahtuu sillä lailla, jotta Franskan suasituun urheelija Geo Andree astoo
lavalle ja saneli kaikkien pualesta lupauksen, että jokaane urheelija tuloo
jalosti ja rehellisesti kilpaalemhan, ei pure eikä' potki.

Sitte laskivat partiopojat lentämhän monta sataa kirjekyyhkystä, joiren

jalkoohi oli kuulemma sirottu paperilappu ja siinä ilmootus jotta Pariisis
on nyt alkanehet Olympian kisat. En tiärä sitte mihkä ne kyhkyyset
lähtivät, mutta puhet oli sellaane, jotta niiren olis pitäny viärä tämä
juhlalline tiato jokaasehe Franskanmaan eri läänihi. Niin mä kumminki
ajattelin, jotteivät tainnehet viittiä kauemmas räpytellä ku ensimääsen
nurkan taa.

Ja kaikista viimmeeseksi ampua moikotettihin monta kovaa kutia

kanuunoolla n'otta paikat jyskyy. Päälle hurrattihin ja huiskutettihin
piänillä kansallisuuslipuulla, joita siälä oli myytävänä. Suamen lippuja ei
esti tahtonnu saara mistää, mutta ku sitte ensimmääsenä kilpaalupäivänä
sen mallia oli mailmalle näytetty voiton tangos, nii jo rupes olemhan
Suamen siniristiäki saatavana.

— Se oli hirviän rasittavaa nämä juhlallisuuret — huakaasi

Mösjöö-Tommila, ku statioonilta tultihin. — Mitähän siälä Punaases
Myllys mahtaa olla tänä iltana. — —
KEIHÄÄNHEITTO JA 10,000 JUAKSU.

Kenttäurheelun ensimmääne päivä oli sunnuntai ja meirän poikaan

erikooslajiista oli sinä päivänä ohjelmas keihäänheitto ja 10 kilomeeterin
juaksu. Siinä välis suaritettihin muitaki lajia, john' ei meirän miähillä
kuitenkaan ollu paljo mitää sanomista. 400 metrin aitajuaksuhun otti
suamalaasista osaa Vileeni ja Jukola. Ne juaksivat taktillisesti alkueris
vain nii, jotta pääsivät hännillä välierihin ja antoovat toisten poikaan
paasoottaa heti alkukilpaalus ittensä pilalle. Ei me täs sortis palkintoja
ajatellehekkaa, mutta välieräs se Vileeni jo pisti nii vinkiää jotta Pihkala
rupes tuhisemhan jotta

— Ei s'oo sanottu, vaikka Vileeni pärjääski! Se juaksi hyvi ja käytti

hyvin hermojansa, piti vai varansa, jotta pääsi viimmeesenä miähenä
loppukilpaaluuhi — —

Korkeushypys oli mukana kaks suamalaasta, Kreemeri ja Yrjölä,

muttei ne piisannehet kyyttipoijiksi amerikkalaasille, jokka pomppiivat
ku häkää vai overoolit päällä 190 sentistä. Meirän poijat jäivät jo 170 ja
joutuuvat pelistä pois.

100 meeterin pikajuaksus oli miästä ku merenmutaa. Meiltäki oli

lähteny koittamhan Halme, Härö, Huuskaffel ja Eskola, mutta
pikkupoikia ne viälä olivat mestarien rinnalla. Halme tuli alkueränsä
hyväksi kakkoseksi, mutta välieräs putos kolmoseksi ja pois, ku vähä
myähästyy varaslährös. Härö jäi pois jo alkueräs, vaikkei ensimmääsen
miähen tulos ollu ku 11,2. Huuskaffeli oli joutunu siihe sakkihi,
poikaparka, johna loikkaalivat petomenijät Abrahams ja Carr. Siin' ei
auttanu muu ku pylkkiä kunnioottavasti herraan peräs. Samoon pääsi
nuari Eskola kaikista luuloosta jo ensi koitokses. Nii että se oli selvää
meirän pualesta heti alkaapäältä.

Viälä suaritettihin sinä päivänä 800 meetrin juaksun karsinnat. Tälle

matkalle oli ilmootettu meiltä Nurmi, Peussa, Jaanssoni ja Luama, mutta
vai Jaanssoni lähti matkalle ja ittiänsä säästellen piti varansa jotta tuli
kolmantena maalihi ja pääsi loppukilpaaluuhi. Nurmen poisjäämistä
pirettihin pahana ja yleesö pakkas napisemhan. Olis sen pitäny mennä
koittamhan! On hyvin luultavaa, jotta olis voittanukki. Muutoon
näyttivät meirän poijat heti aluusta aikaan kylmää sisuansa. Ei ne
juassehet niinku monet muut, jotta alkukilpaaluus jo vetivät kaikkensa.
Antoovat muiren poikaan vai niittää alkukilpaalujen kunnian ja pitivät
varansa jotta pääsivät välierihi.

Näiren pikkukilpaalujen loppuottelut suaritettihin seuraavana päivänä.

Meirän heiniä oli tänä päivänä keihäänheitto ja Ritolan 10,000. Ku

kentälle tultihin, nii me suamalaaset olimma aiva varmoja, jotta
keihäänheitos tuloovat kaikki palkinnot Suamehen ilman epäälystä. Kuka
meille pärjääs, ku meill' on Myyrä, Saaristo, Juhanssonin-Pekka ja
Eekvisti, jokka kaikki paiskiivat 63—65 meeteriä? Oikee tuli sääli ku
ajatteli ruattalaasia — —

Mutta s'oli poijat niukin naukin ja herranähköhön jos saimma eres

ensimmäästä palkintua! Aiva syrän kylmänä istuttihin ja ähkyttihin, eikä
sittekää meinannu tulla. — Niin se on ku ollahan liika varmoja
etukäthen.

Oli kuuma ukkoospäivä ja alkas satelemhan ku se keihäänheitto alkoo.

Kuluu horvin aikaa ennenkö pääsivät alkamhan. Me fintupit istuumma ja
vahtasimma silmä kovana koska valkopaitaaset ja sinireunaaset
suamalaaset käyvät keihääseen kiinni. Ensimmääne suamalaane heittäjä
oli Eekvisti. Sivalti ja keihäs lenti tuskin 50 m. ja lisäksi astoo ylitte.

— Rikki!

Tuli Myyrä ja veti n. 58 silmämäärällä ja sekin meni rikki.

— No nyt on jeekeli irti! Täm' on pahan merkki, hermostuuvat ja

tuloovat niin arooksi, jotteivät uskalla enää voimalla sivaltaa! — Ja nua
toiset perttanat paiskiivat yli meirän poikaan merkkien!

— No eikhän ne ny siltä viälä toisella ja kolmannella heitolla petraa

—

— Totisesti ku joka sorkka meirän poijista paiskaa kotona tavallisis

oloos yli 60 ja nyt eivät saa 58! — —

— Aha, aha, Eekvistin toinen heitto meni nyt 57 — — — ja kas

perttana!! — — heeei poijat, Myyrä sivalti — — hurraaaa, huutakaa —
kiljumma me lehterillä.

— Menikö se 60?

— Ei taira aiva olla —

— No s'oon ylittekki! — Näkööhän tuan ny selevästi — —

— Eikä oo, vaikka se tänne näyttää.

— Nyt ilmootethan — — hiljaa! — — Se oli 59,5. —

— Mikäs se tua ruattalaane sinipöksy on, joka nyt paiskaa? —

— S'oon ny se Ruattin ylpeys, Lindströmi, vaaralline miäs, vetää 62—

63.

— Älä hiivatis! Kun menis ylitte noukallensa! —

 — Hyss hyss Lindström kastar — huutaa Tekneeri, »Ruattin-Pihkala»,
jok' istuu meirän oikian Pihkalab viäres.

— Nyt veti! — Hyi saakeli, alas alas, putua putua maaha keihäs! —
huuran mä ja Pihkala ähkyy kans ku mahatauris.

— Yli meni! Heitti Myyrän merkin yli!! — Voi saksanpukki sentähre

— — ruattalaane, tämähän on kauhiaa —

Sateloo ja käy tuuliaaspäitä.

Ja viälä kaks amerikkalaasta heitti aiva Myyrän merkin ympärille, ku

ei vai olsi ollu ylittekki.

— Eekvisti, verä verä, nyt on hätä käsis! —

— Äs, meni liika alhaalta, tuskin 55.

— Ja viälä toinenkin ruattalaane, jokin Plumpkvisti tuli aiva kintuulle

— ähkyyvät suamalaaset tuskan hies.

— Poijat, nyt on Myyrällä viimmeene heitto! — Paa ny kaikkes miäs,

tiärä jotta kotomaas orotethan. Verä sisulla sekahan nyt, olishan se
kamalaa, jos jokin Ruattin Lindströmi voittaas meirän kultametallin! —

Myyrä näyttää olovan hermostuksis, kulkoo ympärinsä, koitteloo

keihähiä, eikä saa mialuusta. Hairaa viimmee yhren ku huurethan
paikalle.

— No nyt poijat! Myyrä heittää kolmannen kerran!

— Istukaa siälä, istukaa!! — karjuthan joka pualelta.

— Asii! — (se on purkista franskaa ja merkittöö jotta istukaa!)