Download as docx, pdf, or txt
Download as docx, pdf, or txt
You are on page 1of 1

Kseniia Endovitskaia

Mitä muut miettivät minusta?

Ihmisen ajattelu on yksi mysteerisimmistä aiheista, josta asiantuntijat ovat tehneet tuhansia tutkimuksia, ja
ihmiset ovat kirjoittaneet miljoonia artikkeleita. Joka tapauksessa jokainen meistä ajattelee eri tavoin, ja se
on hyvin yksilöllinen prosessi. Siihen voi vaikuttaa henkilön tausta, elämänkokemus tai jopa mielenterveys.
Siksi on tärkeää muistaa, ettei ole häpeällistä kysyä toiselta uudelleen, mitä hän tarkoitti jollakin sanomal-
laan.

Jenni Kokander kertoo omassa kolumnissaan "Kannattaisiko miettiä vähän, ennen kuin oksentaa someen
kaiken alitajunnastaan?" (Ilta-Sanomat 1.4.2021) siitä, että hänen päänsä on aina täynnä ajatuksia. Hän
mainitsee kärsivänsä yliajattelusta ja siitä, että monet ihmiset voivat ymmärtää hänet väärin. Itsekin olen ko-
kenut ajanjakson, jolloin huolehdin liikaa muiden ihmisten reaktioista ja palautteista. Mutta lopulta päätin,
etten enää halua kiinnittää huomiota siihen ja tahdon elää omaa elämääni.

Yksi asia, jonka huomasin, kun ajatukseni pyörivät päässäni koko ajan, oli se, etten voinut nauttia hetkestä.
Ajattelin jatkuvasti menneisyyttä tai tulevaisuutta ja tapahtumia ympärilläni. Jenni Kokander kertoo, että ko-
rona-aikana hän seisoi kassalla miettimässä, mitä muut hänestä miettivät, onko hän desinfioinut kädensä vai
eikö. Lopuksi hänen johtopäätöksensä oli sellainen, että mitä väliä siinä on, jos hän itse tietää, että toimii
vastuullisesti ja oikealla tavalla. Voin samaistua hänen ajatukseensa, koska itse tunnen, että kulutan ka-
malasti energiaa ja tulen ahdistuneeksi, kun pääni vain analysoi jatkuvasti. Tämä ilmiö estää saamasta positi-
ivisia tunteita elämästäni.

Toisaalta maailmassamme on myös ihmisiä, jotka eivät ajattele paljon. Heitä ei kiinnosta analysointi, eivätkä
he kiinnitä huomiota kaikkeen. He voivat tehdä spontaaneja asioita koko ajan riippumatta siitä, kuinka iso
päätös on kyseessä. Tämä on vain toinen tapa ajatella ja hyvä esimerkki siitä, että on monia ajattelutapoja, ja
jokaisella meistä on tietenkin oma.

Pystymme ymmärtämään toisiamme parhaiten, kun aloitamme keskustelun ja pyrimme ymmärtämään toisia
ihmisiä. Haluaisin korostaa, että on tärkeää olla avoin erilaisille ihmisten ajattelu- ja ilmaisutavoille.
Keskustelussa on tärkeää kuunnella, ja jos jokin jää epäselväksi, kannattaa kysyä, kunnes ymmärrät, mitä
henkilö tarkoittaa. Joten oletan, että kommunikaatio toisten kanssa on avain menestykseen ja ymmärrykseen.

You might also like