(eBook PDF) Turbomachinery: Basic

Theory and Applications, Second

Edition
Visit to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/download/ebook-pdf-turbomachinery-basic-theory-and-appli
cations-second-edition/
TUAIOMACHINEAY
BASIC THIOAYAND APPLICATIONS
SECOND IDITION 1 11VISED AND EXPANDED

EAAL LOCAN, JA.

Arizona State University
Tempe, Arizona

0 ~~~,~~:~ro"p
Boca Raton london New York

CRC Press is an imprint of the

Taylor & Francis Group, an informa business
Reprinted 2009 by CRC Press
 Preface to the Second Edition

Use of the first edition during the past twelve years has led to the develop-
ment of supplementary material for classroom instruction. This material has
been integrated into the present edition.
The new material comprises equations, graphs, symbol lists, and illus-
trative examples that clarify the theory and demonstrate the use of basic
relations in performance calculations and design. Additionally, a large
number of problems has been added in Chapters 2 through 8. Most of
these problems were developed as numerical or analytical exercises;
however, a few were generated for design projects. In the latter case, the
designs correspond to existing hardware for which performance data and
dimensions are available.
Some material used in the first edition was relocated in the second
edition and some was expanded to provide a complete, but concise picture
of current knowledge useful in preliminary design. The axial-flow pump
material from Chapter 6 has been relocated to Chapter 4. The axial-flow fan
and compressor material has been combined in Chapter 6. Chapter 7 treats
radial-flow gas turbines only and is an expansion of material formerly in
the single gas-turbine chapter. Chapter 8 was enlarged and handles axial-
flow gas turbines exclusively.
The reorganization has evolved from attempts to find packages of
material suitable for classroom instruction that are optimal in both size and
content. Although the book was spawned from classroom instruction of
fourth-year engineering students, it can be used by practicing engineers
outside the classroom and by engineering technology students in the
classroom envirnoment. It is assumed that the student or practicing engineer

iii
iv PREFACE TO THE SECOND EDITION

has studied basic fluid mechanics and thermodynamics .. With this academic
background, one should be able to undertake and complete a study of this
volume.
There is sufficient material in the first eight chapters for a one semester
course. It is recommended that the first four weeks be devoted to Chapters
1 through 3, three weeks to Chapter 4, and two weeks each to Chapters 5,
6, 7, and 8. Experience with the material presented in this edition has
indicated that, after 15 weeks of instruction in a three-semester-hour course,
students are able to perform a very satisfactory preliminary design of any
of several types of turbomachines.

Earl Logan, Jr.

 Preface to the First Edition

This book is intended as a text for undergraduate students of engineering.

The student should have had introductory courses in fluid mechanics and
thermodynamics prior to taking a course for which this book is the assigned
text. The book should also find usefulness in the reference libraries of
graduate engineers who may not have studied the subject while in school.
The plan of the book is first to present the basic principles of turbo-
machine theory and then to apply these principles to specific devices. The
centrifugal pump is studied first, since it is both a common and a simple
device. Then more complex machines are considered, concluding with the
basic types of hydraulic turbines. Each chapter seeks to address the ques-
tions of how the principles may be applied in design and how they may be
used to predict the performance of the turbomachine under consideration.
A conscious effort to minimize theoretical detail has been made, with the
objective of maintaining a clear and unified exposition of the basics.
References are cited wherein the student may find more information, if so
desired. The contribution of the problems on wind turbines by Professor
Robert H. Kirchhoff of the University of Massachusetts is gratefully
acknowledged. The author is indebted to many teachers and students who
have, over the years, shed light on the subjects discussed. Many sources
have been drawn from in preparing the text, and these sources have been
cited at appropriate places. Appreciation is expressed to the Arizona State
University, and in particular, to Drs. George C. Beakley~ Warren Rice, and
Darryl E. Metzger, who during their tenure as Chairmen of Mechanical
Engineering have permitted me to teach the subject matter contained herein.

Earl Logan, Jr.

v
 Contents

Preface to the Second Edition iii

Preface to the First Edition v

1 Types of Turbomachines 1

1.1 Introduction 1
1.2 Geometries 2
1.3 Practical Uses 7

2 Basic Relations 9

2.1 Velocity Diagrams 9

2.2 Mass Flow Rate 9
2.3 Energy Equation 11
2.4 Momentum Equation 12
2.5 Applications 15
References 24
Problems 24
Symbols 27

vii
viii CONTENTS

3 Dimensionless Quantities 29

3.1 Introduction 29
3.2 Turbomachine Variables 29
3.3 Similitude 32
3.4 Examples 36
References 39
Problems 39
Symbols 42

4 Centrifugal Pumps and Fans 45

4.1 Introduction 45
4.2 Impeller Flow 46
4.3 Efficiency 49
4.4 Performance Characteristics 52
4.5 Design of Pumps 57
4.6 Fans 62
4.7 Examples 63
References 71
Problems 71
Symbols 76

5 Centrifugal Compressors 79

5.1 Introduction 79
5.2 Impeller Design 82
5.3 Diffuser Design 86
5.4 Performance 90
5.5 Examples 92
References 101
Problems 101
Symbols 105
CONTENTS ix

6 Axial-Flow Compressors, Pumps, and Fans 109

6.1 Introduction 109

6.2 Stage Pressure Rise 113
6.3 Losses 116
6.4 Pump Design 118
6.5 Fan Design 123
6.6 Compressor Design 126
6.7 Compressor Performance 131
6.8 Examples 133
References 140
Problems 141
Symbols 146

7 Radial-Flow Gas Turbines 151

7.1 Introduction 151

7.2 Basic Theory 153
7.3 Design 165
7.4 Examples 168
References 171
Problems 171
Symbols 173

8 Axial-Flow Gas Turbines 177

8.1 Introduction 177

8.2 Basic Theory 180
8.3 Design 188
8.4 Examples 195
References 199
Problems 200
Symbols 203
X CONTENTS

9 Steam Turbines 207

9.1 Introduction 207

9.2 Impulse Turbines 208
9.3 Reaction Turbines 213
9.4 Design 216
References 216
Problems 217

10 Hydraulic Turbines 219

10.1 Introduction 219

10.2 Pelton Wheel 220
10.3 Francis Turbine 222
10.4 Kaplan Turbine 224
10.5 Cavitation 226
References 227
Problems 227

11 Wind Turbines 229

11.1 Introduction 229

11.2 Actuator Theory 230
11.3 Horizontal-Axis Machines 235
11.4 Vertical-Axis Machines 239
References 241
Problems 241

AppendixA 243
AppendixB 247
AppendixC 249
AppendixD 253
Appendix£ 255
AppendixF 257
Index 259
TU.AIOMACHINEAY
 1 Types of Turbomachines

1.1 Introduction

Turbomachines constitute a large class of machines which are found virtu-

ally everywhere in the civilized world. This group includes such devices as
pumps, turbines, and fans. Each of these has certain essential elements, the
most important of which is the rotor, or rotating member. There is, of course,
attached to this spinning component a substantial shaft through which power
flows to or from the rotor, usually piercing a metallic envelope known as
the casing. The casing is also pierced by fluid-carrying pipes which allow
fluid to be admitted to and carried away from the enclosure bounded by the
casing. Thus a turbomachine always involves an energy transfer between a
flowing fluid and a rotor. Ifthe transfer of energy is from rotor to fluid, the
machine is a pump, fan, or compressor; if the flow of energy is from the
fluid to the rotor, the machine is a turbine.
The purpose of the process described above is either to pressurize the
fluid or to produce power. Useful work done by the fluid on the turbine rotor
appears outside the casing as work done in turning; for example, it can tum
the rotor of a generator. A pump, on the other hand, receives energy from
an external electric motor and imparts this energy to the fluid in contact with
the rotor, or impeller, of the pump.
The effect on the fluid of such devices is that its temperature and
pressure are increased by a pumping-type turbomachine, and the same
properties are reduced in passage through a work-producing turbomachine.
A water pump might be used to raise the pressure of water, causing it to
flow up into a reservoir through a pipe against the resistance of frictional
1
2 TYPES OF TURBOMACHINES

and gravitational forces. On the other hand, the pressure at the bottom of a
reservoir could be used to produce a flow through a hydraulic turbine, which
would then produce a turning moment in the rotor against the resistance to
turning offered by the connected electric generator.

1.2 Geometries

A typical turbomachine rotor, a centrifugal pump impeller, is shown

schematically in Figure 1.1. Liquid enters the eye E of the impeller moving
in an axial direction, and then turns to a radial direction to finally emerge
at the discharge D having both a radial and a tangential component of
velocity. The vanes V impart a curvilinear motion to the fluid particles, thus
setting up a radial centrifugal force which is responsible for the outward
flow of fluid against the resistance of wall friction and pressure forces.
The vanes of the rotor impart energy to the fluid by virtue of pressure
forces on their surfaces, which are undergoing a displacement as rotation
takes place. Energy from an electric motor is thus supplied at a constant rate
through the shaft S which is assumed to be turning at a constant angular
speed.
If the direction of fluid flow in Figure 1.1 is reversed, the rotor becomes
part of a turbine, and power is delivered through the shaft S to an electric
generator or other load. Typically, hydraulic turbines have such a configur-
ation (see Figure 1.4) and are used to generate large amounts of electric
power by admitting high-pressure water stored in dams to the periphery of
such a rotor. A pressure drop occurs between the inlet and the outlet of the

-
rotot ion

-E

Figure 1.1 Pump impeller.

LOGAN 3

Rotor vanes

Figure 1.2 Axial-flow blower.

turbine; the water exits axially and is conducted away and discharged at
atmospheric pressure.
Ifthe substance flowing through the impeller of Figure 1.1 were a gas,
then the device would be a centrifugal compressor, blower, or fan, depend-
ing on the magnitude of the pressure rise occurring during transit from inlet
to outlet. For the reversed flow case, i.e., a radially inward flow, the machine
would be called a radial-flow gas turbine or turboexpander.
A different type of turbomachine is shown in Figure 1.2. Here the flow
direction is generally axial, i.e., parallel to the axis of rotation. The machine
shown in this figure represents an axial-flow compressor or blower, or with
a different blade shape an axial-flow gas or steam turbine, depending on the
direction of energy flow and the kind of fluid present.
In all of the machines mentioned thus far, the working fluid undergoes
a change in pressure in flowing from inlet to outlet, or vice versa. Generally,
pressure change takes place in a diffuser or nozzle, and in the rotor as
well. However, there is a class of turbines in which pressure change does
not occur in the rotor. These are called impulse, or zero-reaction, turbines,
as distinguished from the so-called reaction turbine, which allows a pressure
decrease in both nozzle and rotor. A hydraulic turbine with zero reaction
is shown in Figure 1.3, and a reaction-type hydraulic turbine appears in
Figure 1.4.
Centrifugal machines are depicted in Figure 1.5 through 1.7, and
axial-flow turbomachines are indicated in Figures 1.8 through 1.10. A
mixed-flow pump is shown in Figure 1.11. This class of machine lies part
way between the centrifugal, or radial-flow, types and the axial-flow types.
Sizes vary from a few inches to several feet in diameter. Fluid states
vary widely as well. Steam at near-critical conditions may enter one turbine,
while cool river water enters another. Room air may enter one compressor,
4 TYPES OF TURBOMACHINES

Figure 1.3 Pelton wheel.

Stationary
guide vanes

Figure 1.4 Francis turbine.

Figure 1.5 Centrifugal pump.

LOGAN 5

diffuser
vane

Figure 1.6 Centrifugal compressor.

Casing

Figure 1.7 Centrifugal blower.

Figure 1.8 Kaplan turbine.

6 TYPES OF TURBOMACHINES

------
Figure 1.9 Steam turbine.

Rotor blades
Stator blades

---
-+---- - - - - - - --- L - - - ---
Rotor axiS

Figure 1.10 Axial-flow compressor.

Stator vanes

Figure 1.11 Mixed-flow pump.

Another random document with
no related content on Scribd:
 Miirun talossa jo Eedla suoritteli ensimäisiä kevättöitä. Jooseppi ei
joutanut milloinkaan tupakan taimilavaa laittamaan ja se työ oli jo
varhaisesta lapsuudesta määrätty Eedlalle. Nytkin hän lapiolla
hämmenteli lavan multaa ja porasi, että hänen täytyi aina ukkojen
töitä toimitella.

Iisakki huomasi Eedlan jo kaukaa ja lähelle tultuaan toimitteli

hyvää päivää.

Eedla lakkasi motkottamasta ja käänteli puhisten multaa mitään

virkkamatta.

Miksi Eedla oli aina näin kylmän koppava Iisakille, vaikka tämän
sydän heltyi ja pehmeni joka päivä? Miksi ei tyttö pistänyt lapiotaan
multaan ja tuikannut kättä Iisakille syvään niiaten ja kysynyt, mitä
kuuluu vieraalle? Jos hän olisi näin tehnyt, olisi Iisakki myhähtänyt
ilosta ja arvellut ei muuta kuuluvan kuin hieman sydäntautia vain,
jolle oli nyt tullut tänne saamaan lievitystä.

Mutta tämä tyttö oli kylmä kuin kala järvessä ja nytkin vain käänteli
multaa, ähkäisten joka lapiopistolle.

Iisakki seisoi vieressä neuvottomana. Huomasi siinä navetan

seinuksella vanhan siankaukalon, käänsi sen alassuin ja istui siihen
täyttelemään piippuaan.

— Tupakkamaatako se Eedla siinä laittelee? kysyi…

— Kuka hullu nyt vielä tupakkamaata laittaa, kun on juhannukseen

vielä kuusi viikkoa, kivahti Eedla. Tuo ukko kun ei itse kehtaa tätä
taimilavaansa laitella, niin rupesin multaa kääntelemään.
 — Niin, sitäpä minäkin, että taimilavaa, oikaisi Iisakki. Taisi kasvaa
Eedlan tupakkamaa hyvästi viime kesänä?

— Näkyihän se työntävän vartta, mutta lehdet olivat semmoisia

vaivaisia kurtteloita, sanoi Eedla.

Iisakki hymähti. Pakinatuulellapa tämä Eedla nyt olikin.

— Taisi sentään tulla koko vuodeksi Joosepille käryyttelemistä?

uteli
Iisakki.

— Vielä tuo eilen näkyi noita hienoksi jyskyttävän, jurahti Eedla.

— Siellä Mikkolassa se olisi hyvä tupakkamaa, kehaisi Iisakki.

Kelpaisi siellä Eedlan kasvatella, eikä työntäisikään paljasta vartta,
kasvaisi lehteäkin.

Eedla muljahutti epäluuloisesti Iisakkiin.

— Vai vielä tässä pitäisi kylään lähteä näitä tupakkamaita

penkomaan, niin kuin ei tämä jo riittäisi. Hyh, kelpaisi sitä sitten
laiskojen ukkojen nenänsä alla käryytellä ilmaan akkasen ihmisen
vaivannäköä.

Iisakki istui polvet pystyssä siankaukalolla ja harkitsi, miten voisi

parhaiten asiansa Eedlalle ilmaista.

— Eihän sitä tosin emäntä-ihmiset joutaisikaan tupakkaa

kasvattamaan, ja minä polttelenkin niitä herrastupakoita vain, virkkoi
Iisakki ja tarkasteli salaa Eedlaa, huomasiko tämä mitään.
 Mutta eihän tyttö huomannut. Suotta ei häntä Kolmon puolella
sanottukaan hatarapäiseksi. Näsy tyttö olisi huomannut Iisakin jo
siitä tavasta, millä hän äsken pani piippuunsa, mutta Eedla parka ei
hoksannut vieläkään, vaikka asia jo selvästi sanottiin. Kun sai lavan
käännetyksi, painoi lapion multaan ja lähti keikutellen menemään
tupaan, välittämättä vierastaan. Joku toinen mies olisi jo tässä
tilanteessa kironnut karkeasti, mutta Iisakki ei tiukemmassakaan
paikassa käyttänyt voimasanoja. Painoi nytkin vain hattuaan
lujempaan ja lähti astumaan Eedlan jälkeen. Luonto oli kumminkin
kiehahtanut ja puraisten hammasta, päätti hän kysyä suoraan tytöltä:
tuletko vai et?

— Kuulehan, Eedla, minulla olisi hieman asiaa sinulle, kiirehti

Iisakki sanomaan.

— No mitä?

Eedla seisahti epäluuloisesti.

— Sitä minä tässä vaan olen jo pitkät ajat miettinyt, että

emännättömästä talosta ei ole mihinkään. Pitäisi saada
puuronkeittäjä?

Ja Iisakki katsoi kysyvästi Eedlaan.

— Velliäkö sitten Mikkolassa vaan keitetäänkin? kysyi Eedla

viattomasti ja aikoi mennä edelleen.

— En minä nyt sitä… hätääntyi Iisakki. Minä vaan olen ajatellut,

että jos Eedlan sopisi tulla keittäjäksi.

Eedla ei vieläkään näyttänyt tajuavan Iisakin rehellistä tarjousta.

Katseli vain typerästi Iisakkiin hetkisen ja kääntyi sitten menemään.
 — Jo on siinä tiukkaluontoinen naisihminen, päivitteli Iisakki
jäätyään yksin pihamaalle. Kun pitää mokomalle itsensä paljastaa
ihan pohjia myöten, ennenkuin ymmärtää.

Iisakki meni hiki otsalla tupaan jatkamaan piiritystään.

*****

Tällä välin oltiin myöskin Ylä-Rietulassa suuruksella. Rietula oli

valvonut koko viime yön ja miettinyt naima-asiataan ja sitä, milloin
kävisi Eedlalle tunnustamassa lämpimät, viime aikoina jo polttaviksi
käyneet tunteensa. Rietula istui nyt ruokapöydässä ja ryysti
piimävelliä kuin vihan vimmassa. Hän ei ollut vielä menettänyt
ruokahaluaan, kuten Mikkolan Iisakki. Näyttipä niinkuin ruokahalu
olisi viime aikoina asian johdosta vain parantunut.

Rietula kävi täyttämässä vatinsa piisin nurkalla kolmannen kerran

ja talonväki katseli kauhistuen isännän tavatonta ruokahalua.

Kustaava kysyi jo hätäisesti:

— Mikä sille isännälle on nyt tullut, kun noin kauheasti syö?

Mutta Rietula muljautti vain vihaisesti Kustaavaan, nousi pöydästä,

röyhtäisi pari kertaa niin, että tupa raikui ja pisti puukkonsa seinän
rakoon.

Suutari Horttanaisen eukko tuli tupaan ja, kiirehtimättä istumaan,

kutsui isännän ulos.

— No mitä nyt?

— Voi hyvä isä, kun juoksin niin että henki oli katketa!
 — Ka, mikä nyt? Onko suutari sairas?

— Ei, hyvä isäntä. Nyt on paljon pahempata tekeillä. Kun kuulin,

niin piti kesken syöntini lähteä. Kun se Kyrmyniska kuuluu nyt
meinaavan sitä Miirun Eedlaa… ja kun minä olen vähän kuullut
sellaista, että isäntäkin on katsellut sitä vähän niinkuin sillä silmällä…

— Mitä sinä horiset?

— Voi älkää nyt, hyvä isäntä… Itseltään Miirun Eveliinalta sanoi

Sarvi-Kaisa kuulleensa… ja nyt on Kyrmyniska siellä parhaillaan sitä
Eedlaa kysymässä. Minä niin soisin, että Eedla joutuisi hyvälle
miehelle, kun se Kyrmyniska on semmoinen retku ja…

— Onko se totta? Kyrmyniskako on Miirussa? kysyi Rietula

tiukasti.

— No ukko ei valehtele ja se sanoi nähneensä, ja

pyhävaatteissaan oli oikein ollut…

Rietula pyörähti kamariinsa enempää kuulustelematta. Pisti

verkatakin ylleen ja loikkasi maantielle huohottavan suutarin akan
ohitse, joka jäi vieläkin siunailemaan kovaa juoksuaan.

Ja kun Mikkolan Iisakki ehti tupaan Eedlan jälessä, jytisivät jo

porstuan permantopalkit Rietulan askelten alla, kun hänkin
hengästyneenä kiiruhti etujaan valvomaan.

Hölmistyipä hieman Iisakki nähtyään Rietulan julmistuneen

naaman oviaukossa. Ja huomattuaan Rietulan verkatakin, selvisi
hänelle, millä asioilla Rietulakin Miirussa liikkui.
 Rietula istui penkille ja näytti uhkaavalta. Iisakki istui toisella
penkillä ja katseli neuvottomana eteensä.

— Pahusko sen nyt siihen parhaiksi lennätti? Olisi tässä ehtinyt

saada asiansa valmiiksi, niin olisi Rietula joutanut nuolla näppiään.
Mutta älä nuolase, ennenkuin tipahtaa. Mies tässä nyt olen minäkin.

Sulhaspojat kynivät takkuisia korvallisiaan ja katselivat uhitellen

toisiaan. Eedla puuhaili hellan ääressä heistä välittämättä ja, kenpä
tiesi, aavistamattakaan, että hänestä käytiin ankaraa taistelua,
kenties kohta käsirysyynkin.

Eedla pyörähti ulos ja Iisakki astui heti hänen jälkeensä. Mutta

eipä malttanut Rietulakaan istua, vaan jytisteli toisten jälkeen hänkin.
Eedla pyörähti askareissaan takaisin tupaan ja nyt seisoivat
kilpakosijat porstuassa vastakkain.

— Piruako sinä kuljet täällä toisen morsianta ajelemassa, jyrähti

Rietula.

— Omaani minä olen vain katsellut, kivahti Iisakki.

— Vai omaasi! Minunpa se onkin!

— Vai sinun! Eedla ei huoli sinusta, vaikka voissa itsesi paistaisit!

— Voi hele…!

— Niin se on! Ja minä sen otan!

Emäntä sattui tulemaan parhaiksi ja kesken jäi hosaaminen, joka

pian olisi luultavasti kehittynyt veriseksi tappeluksi.
 Eveliina käski vieraat tupaan ja, arvaten miesten asian, kutsui
tyttärensä kahden kesken puheilleen.

— Se on Iisakki tullut kosimaan sinua ja eikö liene Rietulakin

niissä aikeissa. Mutta minä sanon, että Rietula saa potkut. Täältä ei
anneta akkoja Kolmon puolelle. Iisakki on säyseä mies ja rikas.
Häneltä sopii kyllä kihlat ottaa.

Eedla ei sanonut sanaakaan, istua lekotti vain ja katseli esiliinansa

helmoja.

— No, mitä sinä sanot? kysyi Eveliina.

— Mitäpä minä… Minulla ei ole mitään väliä, kuka vaan, virkkoi

Eedla.

— No jo minä kuulen…! Vai ei ole mitään väliä. Taitaisit mennä

vaikka mustalaiselle. Mutta koska se niin on, niin minun täytyy ryhtyä
siihen asiaan.

Ja Eveliina pyörähti ulos, raotti tuvan ovea ja virkkoi:

— Tule hän, Iisakki, tänne kamariin!

Iisakkia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Heittäen mennessään

vahingoniloisen silmäyksen kilpailijaansa, astui hän kamariin. Mutta
Rietulakin aikoi tulla vatvomaan oikeuksiaan, ja kun Iisakki veti
kamarin ovea kiinni, olivat jo Rietulan kynnet tarttuneet oven laitaan
kiinni.

— Älä sinä tule!

Ja Eveliina pukkasi Rietulaa ja paukautti oven lukkoon.

 Rietula kirosi porstuassa, että kartano kajahti. Tällä kertaa suostui
hän poistumaan, mutta uhkasi tulla uudestaan ja ottaa Eedlan vaikka
kappaleina.

— Vai täältä ne pitäisi Kolmon ukoille akat antaa, pauhasi Eveliina.

Ei tule semmoista tuskaa, että tästä talosta, ainakaan Rietulalle!
Olkoon vaikka kahdesti lautamies!

Eveliinan puhe oli Iisakin sydämelle niinkuin hunajaa.

— Niin… tuota… minähän tässä olen Eedlaa jo pitemmän aikaa

mielessäni hautonut, puheli Iisakki. Onhan se Mikkola iso talo eikä
ole muita perijöitä. Kyllä siinä sopii emäntänä keikutella.

— Sopii hyvinkin, vahvisti Eveliina. Laita vaan, Eedla, itsesi niin

että pääset pappilaan, kun Iisakki tulee noutamaan.

— Oikeinko sitä pitää pappilaankin, mutisi Eedla.

— No mitenkäs! Kovat kirjat ne toki siellä tehdäänkin.

Kumpainenko talo ne laittaa kuuliaiset? kysyi sitten emäntä Iisakilta.

— Kyllä minä laitan, ja laitankin semmoiset, ett'ei koko pitäjässä

ole ennemmin nähty. Kihloja tästä vain pitää mennä puuhaamaan.

Asia oli päätetty ja emäntä kiehautti kahvit ja tarjosi tulevalle

vävypojalleen.

— Mutta mitenkäs sitten, äiti, jos Rietula tulee minua tahtomaan,

arveli Eedla, kun Iisakki oli jo lähtenyt.

— Kyllä tuo tyttö on koko leuhkana, kun aprikoi tuommoisia ja

vielä kyselee. Jos Rietula tulee tahtomaan, niin polkaiset jalkaa ja
sanot että en! Ja sillä hyvä.

— Mutta kyllä minä vaan pelkään sittenkin, että Rietula minut nai.

Eveliina sai jälleen aloittaa saarnan tyttärelleen siitä, mitenkä pitää

ihmisen olla vähämielisen, jotta pelkää turhan päiväisiä.

Iisakki asteli ylävästi peltojensa pientareilla. Ei koskaan ollut

hänen rintaansa avarruttanut sellainen riemu kuin tänään. Ja miten
luontokin oli sopusoinnussa hänen mielialojensa kanssa. Miten
lämpimästi värähtelivät päivänsäteet peltojen tuoreessa mullassa ja
miten suloisesti kiuru viserteli kattojen yläpuolella.

Oli niinkuin sunnuntai tämä siunattu Vappukuun ensimäinen päivä.

XII.

Kolmon emännillä oli lystiä pyykkirannassa joen sillan vieressä.

Toukokuun aurinkoinen päivä lämmitti, ja lipeäpata porisi iloisesti
kivien välissä.

Korpijoen eukot olivat muuttaneet pyykkirantansa vähän

alemmaksi ja sattuivat hekin nyt samana päivänä pyykkirannalleen.

— Tässä onkin paljon parempi ranta ja vesikin on puhtaampaa,

arveli yksi.

— Niin vain. Siellä kolmolaiset sotkivatkin aina veden rytkyillään,

ettei puhdasta saanut, varsinkaan, jos satuttiin pyykille samana
päivänä, arveli toinen.

— Niin oli. Kun nyt vaan pysyisivät pyykkirannallaan eivätkä

muuttaisi tänne.

Kolmon pyykkirannalla keskusteltiin myöskin, mutta paljon

tärkeämmistä asioista. Ylä-Rietulan isännän ja Mikkolan Iisakin
naima-asia oli siellä pohdittavana ja se synnytti vilkasta mielipiteiden
vaihtoa.
 — Kuuluu Miirun Eveliina luvanneen tyttärensä Iisakille. Jo on
siinä hullu ihminen, kun ei osaa valvoa tyttärensä etua. Pääsisi
lautamiehelle ja rikkaaseen taloon.

— Parasta onkin, kun pysyy puolellaan, kivahti Möttösen Taava,

joka salaisesti toivoi pääsevänsä Rietulan emännäksi.

— Kun kuului olleen se Eedla semmoinen löyhkä, ettei ollut

osannut sanoa sitä eikä tätä, kun sulhaset tulivat. Äitinsä oli pitänyt
puuttua asiaan, ja kun se pitää sitä Iisakkia mukamas parempana,
niin sille lupasi ja puhui valmiiksi.

— Kuka sitä puhui?

— Sarvi-Kaisa oli puhunut Rietulan Kustaavalle.

— Voi hyvä isä! Vai semmoinen tuppelo tästä Eedlasta… No

näkeehän sen päällekin päin, että typerä se raukka on.

— Ja semmoista sitten tämä Rietulan lautamies… Kun mies saisi

vaikka kirkonkylän röökinöitä, niin puutuppas nyt tuommoiseen!

— Ja se Eedla kun on vähäkuuloinenkin.

— Älä?

— No varmasti!

— Jo minä nyt ihmettelen sitä lautamiestä!

— Viiraahan se viisastakin, kun sattuu.

Pesupata porisi ja jutut luistivat. Jokainen korpijokelaisista sai

osansa. Ei säästetty Nuusperiakaan, joka istui nytkin polvet pystyssä
osuuskaupan rappusilla ja nautinnolla paistatteli päivää ja heitteli
karamelleja pojille, jotka tappelivat hänen huvikseen.

Kolmon eukkojen likavesi virtaili joessa jo korpijokelaistenkin

pyykkirannalle. Ja siitä nousi melu.

Räätäli Romppasen eukko sen ensiksi huomasi ja kivahti

pyttytoverilleen:

— Katso nyt, mikä kura sieltä sillan rannasta tulee! Joko ne

kutjakkeet taas ovat niitä ryysyjään kurnuttamassa!

Mikkolan Iisakki oli huomannut, että molempien kylien

vaimoihmiset olivat pyykillä ja, tietäen heidän välinsä vielä
kireämmäksi kuin miesten, oli hän yleisen rauhan ja Korpijoen
naisten kunnian puolesta varuillaan, jos tappelu syntyisi. Nytkin, kun
Romppasen akka oli huomionsa lausunut, oli hän kuullut sen ja
laskeutui osuuskaupan törmälle siltä varalta, että taistelu akkojen
kesken syttyisi.

Romppasen akalla on pöyhkeä luonto. Niinpä hän ei nytkään

suvainnut, että kolmolaiset likasivat heidän pesuvetensä. Akka
paapersi sillan korvaan ja aloitti:

— Onko ne korpijokelaisten vaatteet niin syntisiä, että teidän pitää

laskea likavetenne niiden huuhteeksi!

— Älä tolita! Virta se tuo sinne likavedet, ettäs nyt ymmärrät ja

häpeät! vastattiin aivan oikeutetusti Kolmon puolelta. Ja sitten
vähitellen kehkeytyi keskustelu, joka on sopivin sivuuttaa
selostamatta.
 Toran kiihkeimmilleen kehittyessä juoksi suutari Horttanaisen akka
sillan kautta Korpijoen puolelle aseenaan miehensä likaiset ja märät
housut. Tämä kävi niin nopeasti, ettei Romppasen akka
huomannutkaan, ennenkuin sai iskun korvalliselleen suutarin
housuilla.

Romppasen akalla ei ollut asetta ja hän oli vähällä hätääntyä,

mutta pyykkitovereita ehti apuun aseineen.

— Tuos' on märkä säkki, lyö sillä!

— Ja tässä karttu, jos kovempata asetta tarvitaan!

Romppasen akka sai rullalle kierretyn säkin ja antoi sillä

Horttanaisen akalle sellaisen iskun, että tämä horjahti pahasti.

Mutta Horttanaisen akka katsoi edullisemmaksi käydä käsin

vastustajaansa, ja kierien käsirysyssä pyllähtivät akat jokeen.

— Nyt se tappaa suutarin eukon! huudettiin Kolmon puolella ja

riennettiin apuun, ja ennenkuin Romppasen akka sai apua omalta
puoleltaan, revittiin häneltä vaatteet ja ilkosen alasti, jaloissa vain
pieksulätät, sai hän puolustautua julmaa akkalaumaa vastaan.

Mutta apu joutui ja taistelu kävi yhä kuumemmaksi. Räätäli

Romppanen oli lähtenyt käymään osuuskaupassa ja näki nyt tämän
surkean temmellyksen joen äyräällä ja eukkonsa aatamin puvussa
tukka hajalla häilämässä. Räätälille tuli hätä:

— Joko ne tappavat sinut, rakas Amalia! Tule pois, tule, rakas

Amalia, sukkelaan, muuten ne repivät nahkankin päältäsi!
 Mutta räätälin hätähuuto kaikui kuuroille korville. Hänen avionsa
läiskäytteli kartulla iskuja puolelle ja toiselle, ja verissä päin täytyi
akkalauman vihdoin hajaantua.

Iisakki oli aikonut mennä eroittamaan akkoja, mutta ei uskaltanut.

Sen sijaan naureskeli hän ja päivitteli:

— Voi hyvä isä… nyt meni kylien viimeinenkin maine. Ei sitä enää
paljoa ollutkaan, mutta sekin vähä nyt meni ijäksi.

Akat keräilivät hajalle heitetyt vaatteensa ja jatkoivat poraten

työtään, joka räätälin ja suutarin akkojen takia oli hetkeksi
keskeytynyt.

Rietulakin oli huomannut akkojen tappelunäytelmän ja,

siepattuaan tallin naulasta hevospiiskan, lähti hän sovittamaan
riitapuolia, mutta joutui sillalle vasta, kun taistelu oli tauonnut ja
asianomaiset jatkoivat keskeytynyttä työtään.

— Jo tuli nyt yhteinen häpeä kumpaisellekin kylälle, arveli

Rietulakin palatessaan pihaansa.
XIII.

Hiljainen kesä-yö.

Äänet ovat kylistä vaienneet. Ei kuulu muuta kuin jostain

kauempaa koirien haukahtelu yökulkijoille ja karjatarhoissa kalahtaa
silloin tällöin karjan kello. Lehmisavut ovat jääneet kytemään, ja savu
nousee niistä rauhallisena ja yhtyy matalaksi pilveksi, joka painuu
joelle, siellä sekoittuen joesta nousevaan heikkoon usvaan.

On lämmin kesä-yö, ja Kolmojärvessä kutevat lahnat.

Illallisen jälkeen on Iisakki nostanut verkkokimpun olalleen ja hiljaa

painunut karjapolulle, joka luikertaen vie Kolmojärven rantaan.

Lahna on arka kala, ja hiljaa liikkuu Iisakki laitellessaan verkkoja

venheeseen. Ei uskalla lyödä venheen tappia, vaan hartiovoimalla
sen painaa vesireikään. Köyttelee vaatteita hankoihin, etteivät tullot
nariseisi ja siitä lahnaparvet säikkyisi rantapuolelta syvyyteen.

Kun kaikki on kunnossa, seisahtaa Iisakki ja tähystelee tyveneelle

järvelle, joka uneksien pehmeässä valossa kuvastelee saariaan ja
rantojaan.
 Tuolla! Siellä on lahnaparvi, kiireesti vain verkot veteen!

Venhe soluu hiljaa veden pinnalla. Katsellessaan vaalean taivaan

kajastusta veteen ja lehtoisia, tuoksuvia rantoja, hertyy Iisakin mieli
herkän helläksi. Kasvot siliävät valoisaan hymyyn ja käsi pitelee
airoa hellävaroen kuin lasta kädestä.

Saatuaan verkot lasketuksi, vetää Iisakki venheen hiljaa

rantakivelle ja virittää risuista tulen rannalle ison korpikuusen
juurelle.

Onpa siinä nyt lysti piippuvalkea, kun vaan olisi Eedla toisella
puolella istumassa ja kahvia keittelemässä…

Muisti siinä Iisakki isien neuvon, ettei saanut kalaa kudettaessa

naista ajatella ja hänkin pudisti Eedlan pois mielestään, ettei
kalaonni menisi ainakaan nyt ensimäisenä yönä. On niin lysti
päästellä rupipäitä lahnoja verkosta ja kutsua Eedla aamulla
sompiaiskeitolle.

— Keh, joko se taas riipaisi mietteet naiseen. No, ei se mitään,

kun ei enempää…

Piippu oli unohtunut mantereen rantaan vesikivelle ja sitä täytyi

lähteä noutamaan. Vene lipui hiljaa miehen meloessa.

— Olisi pitänyt pyytää Eedla airomieheksi… No, heh, kah, kun

taas hipaisi ajatuksen lanka sitä Eedlaa.

Mutta pian sai Iisakki muutakin ajattelemista. Rietula oli myöskin

kerännyt aitan orrelta lahnaverkot ja sovitellen ne olalleen lähti
hänkin Kolmojärven rantaan päätellen, että nyt saa siellä yksin,
rauhassa kalastella.
 Rietula löi venheen tapin kiinni niin, että kajahti ja kaiku metsän
rajasta vastasi. Työnsi sitten kolistellen venheen vesille ja kurkkuaan
karautellen meloi ruohistoon.

Kuultuaan ensimäisen tapin iskun, hätkähti Iisakki. Kuka kehveli

se sillätavoin kolisteli ja karkoitti lahnat, jotka olivat jo syväyksen
rinnassa nousemassa? Kukapa muu kuin Rietula, se ijänikuinen
kiusankappale!

Iisakin sisälmyksiä kirveli niin, että salpasi henkeä. Miksi tuli

kiusanhenki toisen kalavesille ja lahnakierrokselle? Lempojako se
aina kiertää ja kähnii toisen omaa, niinkuin sitäkin Eedlaa… Jos tuli,
niin miksi ei tullut yhtä hiljaa kuin hänkin? Miksi löi, riivattu, tappia
niin lujasti, että lahnaparvi kaikkosi?

Iisakki veti venheensä rantakiville ja kohensi riutuvaa tulta. Ja siinä

sivussa piti silmällä Rietulan aikeita.

Rietula laski verkkonsa selkäpuolelle Iisakin verkkojen eteen ja

veti saaren rantaan venheensä. Yhä karautteli hän kurkkuaan.

Mutta Iisakki hymähti:

— Jopa nyt Rietula erehtyi, kun luuli kalat kiertävänsä minun

verkoistani. Maapuolelta ne tulevat, jos ovat tullakseen. Karauttele
nyt siellä vaan kurkkuasi, vanha varis! Iisakki tässä nyt kalat keittää
tänä yönä!

Miehet istuivat ja kyyräsivät toisiaan. Kapea salmi oli välissä, niin

että hiljainenkin puhe olisi yli kuulunut, mutta eivätpä miehet
toisilleen mitään virkkaneet, vaan kumpainenkin hautoi povessaan
mustia mietteitään, ehkä vielä enemmän Rietula, jota kaiveli vielä
keväällinen kosintakäyntinsä Miirussa.

Tuli keski-yö, ja Iisakki nosteli jo verkkojaan. Siellä täällä potki

niissä kookkaita lahnoja ja Rietula katseli silmät punaisina
kivenheiton päästä Iisakin kalansaalista ja salamyhkäistä iloa.
Hänkin oli jo muuttanut venheensä mantereen puolelle silmättyään
verkkojaan, jotka olivat tyhjät.

Päästettyään kalat verkoista, mätti Iisakki ne yksin lukien vasuun

ja heitettyään viimeisen, oli Rietula jo melkein hänen viereensä
kävellyt ja virkkoi:

— Sinun yksinomaisuuttasiko ne lahnatkin lienevät, kun kivesit ne

verkkoihisi. Sitä sanoin isävainajalle, kun tänne Hämeestä muutit,
että nyt tuli liika kalavesille ja riistamaille ja niin kävikin. Sinä aina
anastat parhaat kalapaikat ja…

— Älä joutavia… Siellähän ne ovat verkkosi. Laske semmoisille

paikoille kuin haluat.

Keskustelu, joka tällä kertaa kävi sangen säädyllisesti, katkesi

yht'äkkiä, kun metsästä kuului älähdys, jota pian seurasi kaikuva
möyryntä. Mikkolan äkäinen sonni oli huomannut miehet ja tuli
juosten ja mölyten rantaan.

Miesparat hätääntyivät niin, etteivät hoksanneet turvautua

venheisiinsä, vaan Iisakki pötki puuhun, joka oli hänen venheensä
kohdalla ja alimmilla oksillaan antoi hyvän tuen painavalle miehelle.

Rietula pyörähteli hädissään osaamatta lähteä venheelleen, ja

sonni asteli silmät nurin päässä häntä kohti.
 — Nouse puuhun, huomautti Iisakki. Tuos' on mänty. Nouse
sukkelaan!
Kuka piru sen sonnin on irti päästänyt!?

Puussa, johon Rietula kapusi, ei ollut tukevia alaoksia ja kaareva

vatsa oli vielä esteenä kiivetessä. Avuttomasti mulkoili miesparka,
tavoitellen alaoksia, jotka olivat vielä hyvän matkan päässä käsien
ulottuvilta.

— Reisi! komensi Iisakki. Jollet nyt ponnista, niin putoat pian

sonnin niskaan!

Rietula ponnisti ja pääsi vihdoinkin tukeville oksille.

— Älä hellitä rungosta, muuten putoat, neuvoi vielä Iisakki.

Rietula kekotti korkeudessa ja mänty heilui ankarasta painosta.

Jopa lähti hänenkin suustaan sanoja.

— Kun ei vaan tämä puu katkeaisi, virkkoi.

— Kun olet hiljaa, niin jos tuo kestäisi.

Sonni mölähteli ja kuopi maata vihansa vimmassa. Huomattuaan,

että hänen uhrinsa nousivat jonnekin korkeuteen, alkoi hän puskea
puita ja varsinkin sitä, jossa Rietula sydän kuuluvasti takoen istui.

— Kuka kehno sen on irti päästänyt, ihmetteli Iisakki vieläkin. Ja

mistä se meidät huomasi?

— Itse sinä riivattu olet sen päästänyt irti, kivahti Rietula. Jos
minulla nyt olisi pyssy, niin pian siltä lähtisi sisu!
 — Vai pyssyllä sinä… kun se onkin palkittu sonni, vieläpä Kuopion
näyttelyssä.

— Vaikk' olisi saanut kultamitalin, niin kyllä se kaatuisi! Mutta nyt

tämä puu katkeaa!

Ja Rietula kouristi runkoa syliinsä kuin hengen hädässä.

Mutta eihän puu kaatunut. Huomattuaan sen, lakkasi sonni sitä

puskemasta ja tuhkaistuaan muutaman kerran sieraimiinsa, paneutui
se pitkäkseen.

— Katsohan juutasta! ihmetteli Iisakki. Se nähtävästi arvaa, että ei

ne miehet kehtaa kauan puussa istua, ja se jäi odottamaan…

— Vielä sinä sitä viisauttasi…! …tana! murisi Rietula ja kaiveli

taskujaan nähtävästi aikoen pistää piipun käryämään aikansa
kuluksi. Mutta tupakkavehkeet olivat jääneet venheen tuhdolle.

Iisakkia nauratti, huomatessaan naapurinsa toivottomat yritykset.

Itse hän veteli makeita savuja niin, että koppa ritisi ja savupilvi
lainehti oksien lomassa.

— Täältä saisit piipun, kun ylettyisin antamaan, virkkoi hän

suopeasti.
Puut olivatkin niin lähekkäin, että oksat hipoivat toisiaan.

Iisakki taittoi pitkän oksan puustaan, sitoi piipun ja tupakkamassin

sen nenään ja ojensi Rietulalle.

— Otahan tuosta… On niitä keinoja, jos on pahoja päiviäkin.