(Original PDF) Crime Control in America

What Works 4th Edition by John L.

Worrall
Visit to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/download/original-pdf-crime-control-in-america-what-works-
4th-edition-by-john-l-worrall/
 Contents vii

Chapter 4 PROACTIVE POLICING, DIRECTED PATROL,

AND RECENT ADVANCEMENTS 73
Proactive Arrests 74
Proactive Arrests for High-Risk Repeat Offenders 74
Proactive Arrests for Specific Offenses 75
Targeting Drug Offenders 75
Targeting Drunk Drivers 76
Targeting Immigrants 76
Does It Work? 77
Directed Patrol 77
Classic Studies 78
Lawrence Sherman and the Hot Spots 79
Directed Patrol of Drug Hot Spots 79
Directed Patrol of Gun Violence Hot Spots 80
Stop, Question, and Frisk 81
Stop, Question, and Frisk: Effects on Crime 81
Does It Work? 82
Broken Windows and Disorder Reduction 82
Fear, Disorder, and Crime 83
Quality-of-Life Policing 84
Micro-Level Research 84
Macro-Level Research 85
Disorder Reduction 85
Missing the Boat on Broken Windows 85
Does It Work? 85
Focused Deterrence 86
Group Violence Reduction 86
Does It Work? 86
Partnering 87
Police–Corrections Partnerships 87
What does the Research Show? 88
Multijurisdictional Drug Task Forces 88
Military Partnerships and Militarization 89
The Police–Military Connection 90
Police Paramilitary Units 90
Does It Work? 91
Technology and Less-Lethal Weapons 92
Safely Ending Pursuits 92
Crime Detection Devices 92
Less-Lethal Weapons 92
Conducted Energy Devices 93
Does It Work? 93
Using Data to Inform Decisions 94
viii Contents

COMPSTAT 94
Fusion Centers and Intelligence-Led Policing 95
Predictive Policing 96
Does It Work? 97
Summary 97 • Notes 97

Chapter 5 COMMUNITY INVOLVEMENT IN POLICING 102

Fixing Strained Police–Community Relations 103
Procedural Justice 103
The President’s Task Force on 21st Century Policing 104
Community Justice 104
Problem-Oriented Policing 105
Community Policing: Some History 106
Reasons for Community Policing 107
Community Policing: What is it? 109
The Definition Problem Rears Its Head 110
Community Policing: Is it Really Happening? 111
Structural Change 111
Attitudinal Change 111
Research on Community Policing Effectiveness 112
Moving the Police into the Community 113
Citizen Contact Patrol 113
Improving the Police Image 114
Organizing Neighborhood Watch Programs 114
Hosting Community Meetings 115
Disseminating Crime Control Newsletters 115
Storefronts and Substations 116
Specialized Patrols 116
Operation Identification 117
Police-Sponsored Television and Websites 117
Police in Schools 118
Does It Work? 119
Integrated Community Policing 119
The Seattle Approach 119
The Hartford Approach 120
Does It Work? 120
Bringing the Community to the Police 121
Citizen Patrol 121
Citizen Police Academies 121
Does It Work? 122
Third-Party Policing 122
Beyond the Criminal Law 123
Some Examples of Third-Party Policing 124
Does It Work? 125
Summary 125 • Notes 126
 Contents ix

Chapter 6 PROSECUTORS AND CRIME CONTROL 130

Prosecutors 131
The Shift Toward Strategic Prosecution 131
The Harder Side of Prosecution 132
No-Drop Prosecution Policies 133
Juvenile Waiver 134
Raising the Age of Majority: A Retreat from Waiver? 134
Police–Prosecution Partnerships 135
Partnering to Reduce Gun Violence 135
Federal–State Partnerships 136
Richmond’s, Virginia, Project Exile 136
Texas Exile 137
Project Safe Neighborhoods 137
Cross-Designation 138
Does It Work? 140
The Softer Side of Prosecution 140
Victim Assistance 140
Community Prosecution 142
The Structure of Community Prosecution 143
Nontraditional Restraining Orders 143
Code Enforcement 144
Nuisance Abatement 144
Forfeiture 144
Community Prosecution Research 144
Deferred Prosecution 144
Deferred Sentencing 145
Does It Work? 147
A Plea Bargaining Pandemic? 147
Arguments for and against Plea Bargaining 147
Attempts to Limit Plea Bargaining 149
Ad Hoc Plea Bargaining 151
Does It Work? 151
Summary 152 • Notes 153

PART THREE LEGISLATION, COURTS, AND CORRECTIONS

Chapter 7 CRIME CONTROL THROUGH LEGISLATION 156
Legislative Bans 157
Where There’s a Demand, There’s a Supply 157
Historical Lessons 158
Gambling And Prostitution 158
Prohibition 158
Bans and Their Enforcement 159
x Contents

Gun Bans 159

Ban Specific Guns and Gun Possession 160
Drug Bans 160
The Scope of America’s Drug Problem 160
Drug Ban Problems 162
Does It Work? 165
Legislative Gun Controls 165
Altering Gun Designs 165
Regulating Gun Transactions 165
Denying Gun Ownership to Dangerous Persons 166
Buybacks 168
The Right-to-Carry Controversy 168
Concealed Carry Laws 169
Does It Work? 169
Public Notification and Related Laws 169
Megan’s Law 170
Legal Issues 170
Effects on Crime 171
Punitive Sanctions for Sex Offenders 172
Sex Offender Residency Restrictions 172
Does It Work? 173
Other Legislative Approaches 173
White-Collar Crime Laws 173
Does It Work? 175
Antiterrorism Laws 175
The USA Patriot Act 175
The USA Freedom Act 177
Does It Work? 179
Summary 179 • Notes 179

Chapter 8 CRIME CONTROL IN THE COURTS

AND BEYOND 183
Courts and Incapacitation 184
Pretrial Incapacitation 184
Preventive Detention 185
Setting Bail at a High Level 185
Does It Work? 186
Diversion 186
Examples of Programmatic Diversion 187
Diversion Evaluations 188
Does It Work? 189
Shaming 189
A Brief History of Shaming 190
 Contents xi

Examples of Shaming Penalties 190

Public Exposure Penalties 191
Debasement Penalties 191
Apology Penalties 191
Reverse Burglary? 191
Criticisms of Shaming 192
Braithwaite’s Reintegrative Shaming 192
Shaming and Recidivism 193
Does It Work? 193
Restorative Justice 194
Examples of Restorative Justice 196
What the Research Shows 197
Does It Work? 198
Antigang Injunctions 198
Does It Work? 198
Problem-Solving Courts 199
Drug Courts 200
Possible Limitations of Drug Courts 200
The Empirical Evidence 200
Domestic Violence Courts 202
Therapeutic Jurisprudence 202
A Domestic Violence Court in Operation 203
The Evidence 203
Community Courts 204
The Midtown Community Court 204
The Research 204
Teen Courts 205
Other Specialized Courts 206
Homeless Courts 206
Mental Health Courts 207
Reentry Courts 208
Does It Work? 208
Summary 208 • Notes 209

Chapter 9 SENTENCING 214

Nonprison Sentences 215
Traditional Fines 215
Day Fines 216
Fees 216
Forfeiture 217
Restitution 218
Does It Work? 219
Types of Prison Sentences 219
xii Contents

Prison Strategies Without Regard to Sentence Length 220

Selective Incapacitation 220
Civil Commitment 221
More Prisoners, Less Crime? 222
Less Prisoners, More Crime? 224
Supermax Prisons 225
Does It Work? 226
Does Sentence Length Matter? 226
Thinking about Various Types of Offenders 226
Can Incarceration Cause Crime? 227
Sentence Length and Crime 227
Does It Work? 228
Determinate Sentencing 228
The Hydraulic Displacement of Discretion 228
Impact on Prison Populations 228
Impact on Crime 229
Does It Work? 229
Sentence Enhancements 229
Sentence Enhancements for Guns 229
More On Deterrence 229
More on Incapacitation 230
State-Specific Research 230
Multisite Research 230
Sentence Enhancements for Hate-Motivated
Offenses 231
Does It Work? 231
Mandatory Sentencing 231
A Life of Their Own? 232
Mandatory Sentences for Drug Offenders 232
Mandatory Sentences for Drunk Driving 233
Mandatory Sentences for Persistent Offenders 233
Three-Strikes Legislation 234
The Supporters 234
The Critics 234
Some Legislative Details 234
To Deter or not To Deter 236
Deterrence and Incapacitation 236
Variations in Enforcement 236
The Research 237
Mandatory Death Sentences? 238
Does It Work? 238
 Contents xiii

Capital Punishment 238

Our Stubborn Adherence to Capital Punishment 239
Does the Death Penalty Deter Crime? 239
Brutalization? 240
Does It Work? 240
Castration 240
Methods of Castration 241
European Origins 241
California’s Law 241
Effects on Recidivism 241
Does It Work? 242
Summary 242 • Notes 242

Chapter 10 PROBATION, PAROLE, AND INTERMEDIATE

SANCTIONS 249
The Organization and Administration of Probation
and Parole 251
Probation 251
Parole 252
Common Probation and Parole Conditions 252
Probation and Parole Issues 253
To Serve or to Supervise 254
Caseload Concerns 255
Probation and Recidivism 255
Parole and Recidivism 255
Caseloads and Crime 257
Offender Characteristics over Time 258
Are Parolees Equipped to Reenter Society? 258
Consequences to Society of Prisoner Reentry 259
Improving Probation and Parole 261
Reentry Initiatives 261
Does It Work? 262
Intermediate Sanctions 263
The Net Widening Problem 263
A Typology of Intermediate Sanctions 263
Community Restraints 264
Intensive Supervision Probation 264
Home Confinement and Electronic Monitoring 265
GPS Monitoring 267
Structure and Discipline 267
Adult Boot Camps 268
Juvenile Boot Camps 268
xiv Contents

Hybrid Intermediate Sanctions 269

Shock Probation 269
Halfway Houses 269
Day Reporting Centers 270
Foster and Group Homes 270
Scared Straight 270
Does It Work? 271
Summary 271 • Notes 272

Chapter 11 REHABILITATION, TREATMENT, AND JOB

TRAINING 278
A Movement Toward the Left 279
Some Definitions 279
Criminals are not Created Equal 280
Risk 280
Needs 281
Responsivity 281
Rehabilitation 281
Targeting Cognitive Skills 281
Morals Training 282
Reasoning Training 283
Anger Management 285
Improving Victim Awareness 286
Life Skills Training 287
Does It Work? 288
Treatment 288
Treating Drug Addicts 288
In Prison 288
Out of Prison 290
Drug Testing and Treatment 290
Treating Sex Offenders 291
In Prison 291
Out of Prison 291
The Big Picture 291
Does It Work? 292
Job Training 292
The Employment–Crime Connection 292
Job Training for Convicts 293
Education as Job Training 293
Vocational Training 293
Correctional Industries 294
Work Release 294
Job Training for the General Population 295
 Contents xv

Housing Dispersal and Mobility Programs 295

Does It Work? 296
More Lessons from Meta-Analysis 296
Summary 297 • Notes 297

PART FOUR APPROACHES BEYOND THE CRIMINAL

JUSTICE SYSTEM
Chapter 12 INDIVIDUAL, FAMILY, AND HOUSEHOLD CRIME
CONTROL 303
Government May Still be Involved 304
Individual Crime Control 305
Guns and Personal Defense 306
Measuring Gun Prevalence 306
How Often are Guns Used in Self-Defense? 307
Debunking the “Good Guy to the Rescue” Narrative 308
Gun Prevalence And Crime 308
Anecdotal Accounts 309
Armed Resistance and Crime Completion 310
Armed Resistance and Victim Injury 310
Do Criminals Care? 310
Compensating Risks and Offsetting Behavior 310
Guns and Accidental Deaths 312
Comparing the United States to Other Nations 312
A Gun in Every Home? 312
Risk-Avoidance Behaviors 313
Characteristics of Victims 313
Research Complications 315
Risk-Management Behaviors 315
Self-Defense Training 315
Forceful Resistance 316
Nonforceful Resistance 316
Does It Work? 316
Household and Family Crime Control 317
The Aim of Crime Control in Households and
Families 317
How Families Influence Delinquency and Youth
Victimization 317
Varieties of Crime Control in Households and
Families 319
Parent Training and Education 319
Family Preservation Therapy 322
Multisystemic Therapy 323
Financial Assistance to Families 323
Does It Work? 324
Summary 325 • Notes 325
xvi Contents

Chapter 13 CRIME CONTROL IN THE COMMUNITY

AND IN SCHOOLS 331
Community Crime Control 332
What Is Community? 332
The Social Ecology of Crime 333
Poverty 333
Mobility and Change 333
Racial Composition 334
Population Density 334
More on Families 334
Social Disorganization and Collective Efficacy 335
Concentrated Disadvantage 336
Communities and Crime: A Two-Way Relationship? 336
Financial Assistance to Communities 336
Enterprise Zones 337
Community Development Block Grants 337
Community Investment Programs 338
Justice Reinvestment 338
Other Methods of Community Crime Control 340
Mobilizing Residents 340
Antigang Initiatives 340
Youth Mentoring 342
After-School Programs 343
Publicity Campaigns 344
Does It Work? 345
School-Based Crime Control 346
Crime in Schools 346
The Role of Schools in Crime Control 346
The Role of the Government in School-Based
Crime Control 347
Targeting the School Environment 347
Building Administrative Capacity 347
Normative Education 348
Managing Classrooms and Education 349
Separate Classrooms for At-Risk Youths 349
Targeting Students 350
Instructional Interventions 350
Drug Abuse Resistance Education 351
Gang Resistance Education 352
Behavior Modification 352
Other Methods of Crime Control in Schools 353
Does It Work? 353
Summary 354 • Notes 354
 Contents xvii

Chapter 14 REDUCING CRIMINAL OPPORTUNITIES THROUGH

ENVIRONMENTAL MANIPULATION 360
Some Perspective 361
A Quick Return to Theory 362
Rational Offenders 362
Crime Pattern Theory 364
Territorial Functioning and Defensible Space 364
The Return of the Broken Windows Theory 365
How Environmental Manipulation Occurs 366
Access Control 367
Surveillance 367
Activity Support 367
Motivation Reinforcement 367
The Effectiveness of Environmental Manipulation 368
Residential Areas 368
Residences 368
Areas Surrounding Residences 369
Comprehensive Approaches 370
Life Behind the Wall: Gated Communities 371
Does It Work? 373
Businesses 373
Stores 374
Banks 375
Bars and Taverns 375
Does It Work? 375
Transportation 376
Public Transit 376
Airports 377
Does It Work? 377
Other Places 378
Parking Garages 378
Open Spaces 378
Parking Meters and Public Phones 379
Does It Work? 380
Summary 380 • Notes 381
xviii Contents

PART FIVE CONCLUSION

Chapter 15 PUTTING IT ALL TOGETHER AND EXPLAINING
CRIME TRENDS 385
A Quick Review 386
Effective Crime Control 386
Failures 387
Uncertainties 388
Three Important Themes 389
Beyond the Justice System 389
Early Intervention Is Key to Success 390
More Research Is Needed 390
Explaining Crime Trends 391
Liberal Explanations 393
Economic Conditions 393
Demographic Shifts 394
Citizen Attitudes 395
Family Conditions 395
Gun Control 396
Conservative Explanations 397
More and Better Policing 397
More Prisoners 398
Other Criminal Justice Policies 398
More Concealed Weapons Permits 399
More Capital Punishment 399
Other Explanations 399
Cultural Shifts 399
Waning of the Crack Epidemic 400
Legalization of Abortion 400
Summary 401 • Notes 401

Appendix 404
Name Index 412
Subject Index 414
 PREFACE

NEW TO THIS EDITION

• New sections in Chapter 3 on de-policing and the alleged Ferguson effect; use
of automatic vehicle location (AVL) systems to reduce patrol downtime; and the
relationship between clearance rates and detective resources.
• New sections in Chapter 4 on immigration enforcement, “stop question and frisk”
(SQF), disorder-reduction strategies, broken windows theory testing, focused
deterrence, group violence reduction, and predictive policing.
• New sections in Chapter 5 on procedural justice and the President’s Task Force
on 21st Century Policing. New systematic review and meta-analysis research on
community policing’s effectiveness is also included.
• New section in Chapter 6 on the crime prevention effects of raising the age of
majority.
• New sections in Chapter 7 on sex offender residency restrictions’ efficacy and
concealed carry on college campuses. A completely revised section on antiterror-
ism legislation is also included.
• New sections in Chapter 9 on restitution and the relationship between reduction
of prison populations and crime.
• New section in Chapter 12 on whether concealed carry can deter mass shooter
situations.
• New sections in Chapter 14 on community investment programs and the Bureau
of Justice Assistance’s Justice Reinvestment Initiative.

The purpose of this book is to identify what works and what does not work to control
crime in the United States. This is a difficult task—Herculean, as one reviewer of the
first edition put it—but still a necessary one. A few books (cited several times through-
out the chapters to come) have attempted to do what this book does, but most of them
have not been very accessible to nonexperts, particularly undergraduate students in the
fields of criminal justice, criminology, and policy studies. The first reason I decided to
write this book was therefore to reach a wider audience, especially people with little
background in the area, while keeping the content to a reasonable length.
Other crime control books do not cover enough of what is done to control crime
in America. That is, the amount of material on crime control that has made its way into
textbooks and into the crime policy literature in general has been relatively modest.
This book will make it abundantly clear that a great deal is done in the United States in
response to crime, much of which has yet to be researched or laid out in the pages of a
textbook—until now. I believe that the field needs a more comprehensive look at crime
control in America, which was my second reason for writing this book. I’m sure you
will agree, after having read the book, that the range of alternatives for dealing with
crime is quite extensive.
Some competitive texts tend to take a strong ideological stance, almost to the
point at which a balanced review of the literature is not presented. My third reason
for writing this book, then, was to present a comprehensive view of crime control in

xix
xx Preface

America while maintaining a neutral ideological stance. To be sure, even the driest of
introductory textbooks cannot be totally objective. Every book reflects a perspective;
this one reflects mine. But whether you agree or disagree with my perspective, you
will come to realize that it is not a predictable one. I lean in no particular ideological
direction, I am not registered with any specific political party, and I have no specific
agenda to further by writing this book.
I have been teaching crime control courses at the university level for more than
15 years. They are the courses I most look forward to teaching. The subject of crime
control tends to liven up discussions in many a course, much more than other topics.
(When was the last time undergraduates expressed excitement over chi-square tests
or theoretical integration?) Even the most reserved students tend to chime in when
opinions are voiced as to the best method of targeting crime in America. Three-strikes
laws, the death penalty, and other approaches have brought some of my classes to the
brink of an all-out brawl. I hope that this book leads to much (constructive) discourse
in other university classes, as well.

PRESENTATION
There is no easy way to organize the study of crime control in the United States. Some
authors have organized it according to ideological perspectives. Others have presented
it in something of a linear fashion, in the order in which the criminal process plays out
(starting with police, then going on to courts, sentencing, corrections, and so forth). I
part with past approaches and present crime control from its point of origination. That
is, most of the chapters in this book discuss crime control in terms of who does it and/
or where it comes from. But I also follow something of a linear progression by begin-
ning with police and then moving on to prosecution, courts, sentencing, and correc-
tions before getting into less traditional topics.
Importantly, much is done to control crime that is informal in nature, which does
not rely on involvement by the criminal justice system or other forms of government
intervention. For example, when a person purchases a firearm to protect himself or
herself, that person is engaging in informal crime control. Likewise, a person who
installs a home security system is engaging in informal crime control. Approaches
such as these have been largely overlooked in previous books on crime control, so a
significant effort has been made to include them here. Indeed, three chapters discuss
the effectiveness (and ineffectiveness) of what I call “approaches beyond the criminal
justice system.”

CRIME CONTROL APPROACHES

As will become clear in Chapter 1, the title of this book was chosen quite deliberately. In
fact, the book’s title is the first point at which my perspective comes out. I have chosen
the term “crime control,” not because I don’t believe in crime prevention, but because
most of what is done to deal with crime is not proactive. Additionally, I have avoided
the term “crime control policy” and elected instead to discuss “approaches” to the crime
problem. Doing so makes it possible to discuss not just formal crime control policies
but also some of the less formal methods governmental entities and private parties take
to make America a safer place. For those who prefer “prevention” in lieu of “control,”
some of the book’s content covers genuinely prevention-oriented approaches. Even so, I
 Preface xxi

think you will come to agree that most approaches to the crime problem that have been
taken in the United States amount to control rather than prevention.

UNIQUE CONTENT
Another one of my motivations for writing this book was to include topics and
approaches that always seem to come up in my classes but have rarely been included
in the text I assigned for the course (for example, I have yet to find a book in our field
that discusses the effect of civil asset forfeiture on the drug problem). Yet another
impetus for this project was a desire on my part to educate readers about many of
the lesser-known and underexplored methods of crime control in America. When I
share these with my students, many of whom are outgoing seniors who have already
received the bulk of their criminal justice education, they often express surprise, if not
total shock.
By way of overview, some of the relatively unique content (in comparison to
competitive texts) consists of sections or chapters on residency requirements for cops,
college degrees for cops, police–corrections partnerships, multijurisdictional drug task
forces, COMPSTAT, citizen patrol, citizen police academies, no-drop prosecution poli-
cies, federal–state law enforcement partnerships, community prosecution, deferred
sentencing and prosecution, fines, fees, forfeiture, sentence enhancements, chemi-
cal castration of sex offenders, civil commitment, antigang injunctions, job training,
shaming, problem-solving courts, self-protective behaviors, and several others.

DOES IT WORK?
As Chapter 1 will discuss at great length, it is nearly impossible to claim that a particu-
lar form of crime control is effective or ineffective. Additional research, new analytic
techniques, and the like can cast doubt on what has been considered gospel truth. At
the other extreme, a slew of studies confirming a single finding would tend to sug-
gest an effective approach, but time passes and things change, which makes scientific
knowledge very tenuous and uncertain, especially in the crime control context. Yet in
an effort to avoid beating the “we-just-don’t-know-for-sure” horse to a bloody pulp, I
have decided to include “Does It Work?” sections in all but the first and last chapters.
In these sections, I attempt to summarize the state of the literature as it currently stands.

CHAPTER OVERVIEW
The book is divided into five parts. Part One lays a foundation for assessing the evi-
dence. Chapter 1 discusses what is meant by crime, crime control, and effectiveness.
It also discusses many of the issues associated with research in the social sciences. For
example, Chapter 1 points out how difficult experimental research is in our field, and it
highlights the tentative nature of scientific knowledge. Chapter 2 continues in this vein
by introducing various crime control perspectives that readers should be familiar with.
It also presents the goals of crime control, including deterrence, retribution, incapaci-
tation, and rehabilitation—each of which informs, to varying degrees, the approaches
discussed throughout the book.
Part Two consists of the law enforcement approach to the crime problem. Because
most research on the law enforcement approach has been concerned with police, three
xxii Preface

chapters are devoted to the effectiveness of police approaches. Chapter 3 discusses

traditional policing (e.g., hiring more cops), then Chapters 4 and 5 discuss more
imaginative approaches, including directed patrol and community policing. Chapter
6 discusses the effectiveness of prosecutorial approaches to the crime problem. This
is another unique feature of this book; it does not appear that anyone has attempted to
publish a summary of prosecutorial approaches to the crime problem with attention to
their effectiveness.
Part Three consists of courts, corrections, and legislative approaches to the crime
problem. Chapter 7 discusses crime control through legislation, including legislative
bans, gun control, sex offender laws, and laws aimed at control of white-collar crime
and terrorism. Chapter 8 covers crime control in the courts and beyond. It looks at the
effectiveness of approaches ranging from pretrial incapacitation, diversion, shaming to
restorative justice, antigang injunctions, and problem-solving courts.
Chapter 9 focuses on sentencing policy, including the effectiveness of fines,
forfeiture, civil commitment, mandatory sentencing, sentence enhancements, capital
punishment, castration, and several other sentencing strategies. Chapter 10 focuses on
probation, parole, and intermediate sanctions. Examples of the latter include intensive
supervision probation, home confinement, electronic monitoring, boot camps, shock
probation, halfway houses, and day reporting centers. Finally, Chapter 11 examines the
effectiveness of rehabilitation, treatment, and job training.
Part Four moves the book’s focus away from the criminal justice system to
approaches taken by individuals, families, schools, and communities. Chapter 12
begins with individual-level crime control, including buying a gun to protect one-
self, risk avoidance, and risk management behaviors. It then discusses the effective-
ness of household and family-based crime control. Chapter 13 covers both community
and school-based crime control. Examples of the former include financial assistance
to communities, resident mobilization programs, and youth mentoring. School-
based approaches include targeting the school environment, such as through efforts
to build administrative capacity, and interventions aimed at students, such as Drug
Abuse Resistance Education, Gang Resistance Education, and behavior modifica-
tion. Continuing with the focus on crime control beyond the criminal justice system,
Chapter 14 looks at efforts to reduce criminal opportunities through environmental
manipulation. In that chapter, we cover efforts to discourage crime by altering the
physical appearance of places.
Part Five consists of a single chapter, one that summarizes previous chapters and
then presents and critically reflects on several explanations that have been offered for
the crime decline that took place throughout the 1990s. Explanations are organized
into liberal, conservative, and miscellaneous categories. The message that this section
presents is that there were (and continue to be) many different forces at work that help
to explain national trends in crime.

APPENDIX
I assume that not everyone who picks up this book is intimately familiar with the
criminal justice system in America. Accordingly, the appendix presents an ultra-brief
introduction to the criminal justice system. It discusses sources of crime statistics, the
actors involved in the justice system (in terms of executive, legislative, and judicial
 Preface xxiii

functions), the criminal process (pretrial, adjudication, and beyond conviction), and
sanctions. It is not intended to replace an introductory text, but I feel that it gets much
important information across.

INSTRUCTOR SUPPLEMENTS
Instructor’s Manual with Test Bank. Includes content outlines for classroom discus-
sion, teaching suggestions, and answers to selected end-of-chapter questions from the
text. This also contains a Word document version of the test bank.
TestGen. This computerized test generation system gives you maximum flexibility
in creating and administering tests on paper, electronically, or online. It provides state-of-
the-art features for viewing and editing test bank questions, dragging a selected question
into a test you are creating, and printing sleek, formatted tests in a variety of layouts.
Select test items from test banks included with TestGen for quick test creation, or write
your own questions from scratch. TestGen’s random generator provides the option to
display different text or calculated number values each time questions are used.
PowerPoint Presentations. Our presentations offer clear, straightforward outlines
and notes to use for class lectures or study materials. Photos, illustrations, charts, and
tables from the book are included in the presentations when applicable.
To access supplementary materials online, instructors need to request an instruc-
tor access code. Go to www.pearsonhighered.com/irc, where you can register for an
instructor access code. Within 48 hours after registering, you will receive a confirming
e-mail, including an instructor access code. Once you have received your code, go to
the site and log on for full instructions on downloading the materials you wish to use.

ALTERNATE VERSIONS
eBooks. This text is also available in multiple eBook formats. These are an exciting
new choice for students looking to save money. As an alternative to purchasing the
printed textbook, students can purchase an electronic version of the same content.
With an eTextbook, students can search the text, make notes online, print out read-
ing assignments that incorporate lecture notes, and bookmark important passages for
later review. For more information, visit your favorite online eBook reseller or visit
www.mypearsonstore.com.

ACKNOWLEDGMENTS
Special thanks to the researchers everywhere for their efforts to inform crime control
policy. This book is a literature review, and it would not have been possible but for their
efforts. Thanks also goes to Gary Bauer, Jennifer Sargunar, and Rinki Kaur. Also, the
­reviewers who provided valuable feedback on this edition deserve thanks. They are:
Carina Aquirre, Everest College; Janet Foster Goodwill, Yakima Valley Community
College; Coy Johnston, Arizona State University; Laurie Collins-Levy, Washington
State University - Vancouver and Cindy Scott, Northern Arizona University. Finally, I
must once again thank my family, especially my wife, Sabrina, for putting up with me
on yet another book project; the compulsion to write is difficult to shake.
 ABOUT THE AUTHOR

John L. Worrall is Professor of Criminology and Director of the

M.S. Program in Justice Administration and Leadership (JAL) at the
University of Texas at Dallas (UTD). Both his M.A. (criminal jus-
tice) and Ph.D. (political science) were received from Washington
State University, where he graduated in 1999. Dr. Worrall has pub-
lished articles and book chapters on a variety of topics ranging from
legal issues in policing to crime measurement, having been ranked
one of the most prolific sole and lead authors in the discipline.
He has also authored a number of other popular books, including
Introduction to Criminal Justice (with Larry Siegel) and Criminal Procedure: From
First Contact to Appeal. Dr. Worrall is Executive Director of the Academy of Criminal
Justice Sciences and continues to serve as editor of the journal Police Quarterly, a
position he has held since 2008.

xxiv
Another random document with
no related content on Scribd:
torninsa, johon oli maailman parhaimmassa sovussa ripustettu
kaikkien nähtäville kalvinilainen kukko, luterilainen tähti ja katolinen
risti; jokaisella kaupungilla oli niinikään tuotavana kaupan omia
kuuluiksi tulleita elintarpeitaan, Debreczinillä makkaraa,
Kecskemetillä omenia, Szegedinillä paprikaa. Henkisestikin ne
pyrkivät kehittymään samaan mittaan; jokainen osoitti, mihin hän
hengen viljelyssä pystyi. Debreczinillä oli Csokonainsa, Szegedinillä
Dugonitsinsa ja Kecskemetillä Katonansa [unkarilaisia runoilijoita].

Mutta sankarimme matkasivat iloisina, kunnes he vihdoin

saapuivat Budan suureen muurahaiskekoon, jossa he heti
suoriutuivat tehtävineen, kukin omalle erikoiselleen. Ensimäinen osa
oli "voitelijan", joka eroaa tavallisista "voitelija"-naisista [unkarilainen
hierojatar] vain siinä, että he hierovat tuskat ihmisistä kullalla eivätkä
rasvalla. Hän juoksi Pontiuksen luota Pilatuksen puheille,
saadakseen siellä varmuuden, että vastaanottoon suostutaan.
Padishah myöntyi siihen, että seuraavana keskiviikkona
Kecskemetin kaupunki saisi astua hänen säteilevien kasvojensa
eteen.

5.

Loistoasussaan ilmestyivät ystävämme, miekat kupeella. Herra

Lestyak osoittihe uljaaksi sorjaksi nuorukaiseksi. Hän piti puheen,
kuvaili Kecskemetin oloja niin uskollisesti, niin kauniisti, että hänen
takanaan seisovat neljä senaattoria puhkesivat kyyneliin. (Herra
Imecs oli lähetetty eilen kotiin.) Monien tyylikukkasten jälkeen
kärjistyi puhe siihen anomukseen, että kecskemetiläiset lankeavat
Kaikkivaltaisen jalkojen juureen, anoen, että tämä suostuisi
antamaan heille Kecskemetissä aina asuvan pashan tai jonkun
muun arvohenkilön, vaikkapa vain pikkusormen kokoisen, joka heti
vapauttaisi heidät riistolta. Vain se tietoisuus, että mahtavan
sulttaanin mies asuu Kecskemetissä, takaa kaupungille rauhan ja
olemassaolon. Puhetaiteellisen käänteen jälkeen hän sitten maalaili
lennokkaasti, mitä ihanaa elämää pasha saisi siellä viettää; he
rakentavat hänelle kivitalon, he pitävät arvossa ja kunnioittavat
häntä, palvelevat häntä, heidän käsistänsä hän saa syödä makeaa
hunajaa ja niin edespäin.

Budan pashan tulkki Nazur bey käänsi nyt puheen sulttaanille,

joka kuunteli sitä ilmeettömin kasvoin ja ylen ikävystyneenä. Hän oli
— sivumennen — aika miellyttävä herra; nelissäkymmenissä.
Paikoitellen hän nyökäytti päätään.

Ibrahim pasha, Budan kenraali, seisoi kädet ristissä ryntäillä

sulttaanin vieressä ja vaani kaikkea verestävin silmin; oli kuin olisi
tahtonut sanoa: "Puheen olemme kuulleet, sallikaa meidän nyt
nähdä jotakin painavampaa. Se seurasikin heti."

Gabriel Porossnoki astui esiin, avasi omenanvihreän silkkikotelon,

jota hän piti käsissään, otti siitä hyvin tehdyn ruoskan ja fokoshin ja
pani ne tyynylle sulttaanin jalkoihin. "Mahtava herra, me laskemme
jalkojesi juureen Kecskemetin vaakunamerkit."

Sulttaani kumartui, nosti ruoskan permannolta ja tarkasteli sitä

hetken. Sitten hän virkkoi hiljaa pari sanaa Ibrahimille.

Sillävälin oli herra senaattori Inokai karaissut kurkkuaan ja

pamautti nyt kunnioittavasti kröhisten seuraavan: "Sinun
sankarillisille sotureillesi olemme tuoneet pienen paistin, suurin
sulttaaneista, ole armollinen ja katsele sitä ikkunasta."

Nazur bey tulkitsi tämänkin koneellisesti, ja vastahakoisesti nousi

sulttaani sohvaltaan astuakseen ikkunan ääreen, minne pulskat
härät ja hevoset voi hyvin nähdä, joista herra Frans Kriston oli
esipuheen änkyttänyt. Kaikki nämä nähtävyydet eivät erikoisesti
huvittaneet Idän mahtavaa herraa, väsyneenä hän pudottautui
jälleen sohvalle… Nyt aukeni salin ovi ja vilpas tuulenleyhkä hiipi
sisään. Ehkä sen oli synnyttänyt neljän naishameen kahina.
Kecskemetin tyttäret astuivat huoneeseen, raikkaina ja suloisina.

Sulttaani ponnahti kiihkeänä ylös. Kristoffer Agoston astui keskelle

salia, koulupojan tavoin ja elein aivan kuin hänen kädessään olisi
ollut kukkavihko, jonka hän ojentaa isälleen, ja lausui hämillään:
"Armollinen herra, me toimme myöskin pienen kukkavihon."

Sulttaani ei tosin ymmärtänyt näitä unkarilaisia sanoja, suvaitsi silti

ilman lisäselityksiäkin hymyillä. Sitten hän huudahti iloisena Budan
pashalle: "Huntu heidän kasvoilleen, pian, Ibrahim!" (Tämä merkitsi
itämaisin kielin: "Älkää hetkeäkään kauempaa saastuttako näitä
himokkailla katseillanne.")

Pashan syöksyessä ulos ryhtyäkseen tarpeellisiin toimenpiteihin,

jutteli sulttaani tulkilleen jotakin pitkäveteisin, venytetyin sanoin.

"Hänen majesteettinsa sulttaani, jonka varjoa Allah varjelkoon,

sanoo teille, te uskottomat, että hän ottaa tutkiakseen
toivomuksianne. Olkaa siihen asti rauhassa ja odottakaa ulkona."
Tulkki viittasi, ja näin oli lähetystö saanut käskyn poistua.
 Mutta kun herra Agoston huomasi sulttaanin iloisen mielialan, luuli
hän hetken lyöneen suorittaa jotakin ikuisesti merkittävää; hän pidätti
uloskiiruhtavaa esimiestä viitanliepeestä ja virkkoi tulkille: "Mahtava
tulkki, herrasi oikea käsi, välitä vielä muutama pyyntö!"

Suurvisiiri, salissa olevat pashat ja ulemat katselivat ällistyneinä

tuota hullunrohkeata. Kecskemetin herrat eivät liioin olleet
vähemmän säikähtyneitä, mutta sulttaani, joka ajatteli Kecskemetin
kukkasia, hymyili yhä, ja kun sulttaani hymyilee, paistaa päivä, ruoho
kasvaa, kivet soittavat harppua ja kaikki on niinkuin olla pitääkin.

"No, mitä vielä tahdotte?" huudahti Hassan, Ibrahim pashan

edustaja.
"Sanokaa pian, sillä toiset lähetystöt odottavat."

"Asia on näin", sanoi Kristoffer Agoston rohkeampana. "Näimme

ulkona Nagy-Körösin lähetystön ja me pyydämme alamaisimmin
Hänen majesteetiltaan, ettei hän suostuisi siihen, mitä se
anoneekin."

Sulttaanin edustaja nauroi ja tulkitsi itse uskovaisten hallitsijalle

tämän toisen pyynnön.

Uskovaisten valtias nauroi niinikään tätä omituista toivomusta

(sellaista ei ollut hänelle vielä ennen esitetty) ja kysyi vilkkaasti, mikä
sen perustana oli.

Lestyak otti vastatakseen: "Nagy-Körös ja Kecskemet ovat

toisiinsa kuin
Mekka ja Medina, kuin koira ja kissa."
 Sulttaani tuli hyvälle tuulelle, tulkki käänsi heti ilosta säteilevin
kasvoin valtiaan vastauksen: "Iloitkaa! Armollinen padishah harkitsee
tarkoin ensimmäistä pyyntöänne, täyttää toisen."

Kecskemetiläiset lähtivät nyt ulos, toivottaen mennessään

vuoroaan odottaville körösiläisille naapureilleen "hyvää huomenta".

Hetken perästä pujahti sulttaanin uskottu heidän pakeilleen, ja

lohdutteli senaattoreja heitä olalle taputtaen: "Te olette onnellisia
lurjuksia! Olette valloittaneet sulttaanin täydelleen. Ei epäilystäkään,
kaikki toivomuksenne täytetään." Hän hieroi tyytyväisenä käsiään.
Hänelle oli luvattu jälkeenpäin sata dukaattia, jos Kecskemetiin
sijoitettaisiin turkkilainen hallinto.

Suuria toiveitaan hautoen kulkivat he edestakaisin ylistellen

ylituomarin puhetta ja Agostonin esiintymistä. Agoston itse oli aivan
hurmaantunut. "Eikö totta, olen minäkin jonkin arvoinen? Jotakin
järkeä on minullakin, kuomakullat."

Noin puolentoista tunnin kuluttua saapui turkkilainen uskottu

takaisin. Vihaisena huitoi hän käsillään, hänen kasvonsa olivat
kiukun punaamat kuin paprika. "No, siat", huusi hän jo kaukaa.
"Olette onnenne tallanneet jalkoihinne!"

Kunnon miehemme katsoivat häneen kivettyneinä. "Jumalan

nimessä, mitä on tapahtunut?"

"On tapahtunut, te aasit, että Nagy-Körösin lähetystö Budan ja

Szolnokin pashojen etäisyyttä valittaen toivoivat Kecskemetiin
sijoitettavaksi turkkilaisen komennuskunnan."

"Mutta me"… sopersi Josef Inokai.

 "Niin, te saitte sulttaanin lupaamaan, ettei hän täyttäisi Nagy-
Körösin anomusta, mikä se lieneekin. Jähmettykää!"

Sitten hän käänsi heille selkänsä, kirottuaan sitä ennen jonkun

kerran turkiksi.

Olisi pitänyt olla näkemässä sitä ällistystä. Lestyak hieroi viiksiään,

rehellinen Porossnoki sadatteli, Kriston sai kauhusta verenvuodon
nenästään, vanhaa Inokaita alkoi nikottaa, herra Agoston juoksi
suoraa päätä vaunuille, jotka seisoivat Tonavan rannalla, painui
yhteen niistä ja kietoutui bundaansa [unkarilaiset turkit], sillä häntä
kouristeli sellainen horkka, että se — tasan jaettuna — olisi riittänyt
sataankin nuhaan.

"Nyt voimme lähteä kotiin", katkaisi Kriston murheellisen

äänettömyyden.

"Odotamme ensin sulttaanin päätöstä", arveli ylituomari.

Lienee ollut iltasoiton aika, kun sulttaanin kaimakani saapui tulkin

mukana heitä noutamaan. Hän vei heidät erääseen saliin ja jätti
heille viitan ja virkkoi tulkin suun kautta heille: "Tämän lähettää teille
hänen majesteettinsa padishah. Arvattavasti osaatte sitä käyttää
hyvin."

Senaattorit katselivat surullisina tuota tummanvihreätä

samettikauhtanaa, joka oli kirjailtu kultanyörein ja -nauhoin, ja
kummissaan tuntuivat kecskemetiläiset virkkavan toisilleen: "Näinkö
paljo siis?"

"Ei enempää", vastasi kaimakani ylen levollisena. "Sulttaani katsoi

teidän parastanne, mutta hän ei voinut syödä sanaansa. Te itse
olette näin halunneet."

"Eikö voisi vielä kerran päästä hänen puheilleen?"

"Ei käy laatuun."

"Tuhat tulimmaista! Olemmepa kauniisti kiikissä! Kylläpä kotona

riemuitaan!"

"Koska niin on asiat", sanoi ylituomari kylmästi, "niin ottakaa te,

herra Kriston, viitta huostaanne".

Frans Kriston tarttui äkäisenä ja halveksien tuohon karhuntaljalla

vuorattuun vaippaan niin, että sen lieve laahasi maata, ja vei sitä
pahasti mokaten ylituomarin perässä. Vaunuille saavuttuaan hän
heitti sen nurkkaan kuin minkäkin rääsyn.

Herra Agoston oli jo hävinnyt. Toinen ajureista tiesi hänestä sen

verran, että hän oli käskenyt ajaa Waitzeniin, missä hänellä oli nainut
tytär; hän ei ollut puhunut paljoa, sillä hänen hampaansa löivät
loukkua, mutta sen verran hän toki oli sanonut, ettei häntä kuunaan
enää nähtäisi Kecskemetissä. Kun hevoset oli syötetty ja juotettu ja
miehemme pääsivät lähtemään, hämärsi jo ja savutorvien sauhu
sekaantui nousevaan usvaan, sammakot kurnuttelivat rumasti Pestin
soissa (nykyisen ketjusillan tienoilla), papit hoilasivat taukoamatta
Budan minareteista ja Pestin vanhasta tornista pöllöt aaveellisesti
huhuilivat. Vain kaukaa, jostakin kyläpahasesta kuului kristityn kellon
itkevä ääni. Sumu oli vaaleanpunervaa kuin vastalypsetty maito,
melkein läpinäkyvää, niin että siinä saattoi helposti eroittaa
tiimeltäviä louhikäärmeitä, panssaripeitteisiä ihme-eläimiä ja lakana-
aaveita. Taivaankumulle levittäytyi raskasmielisenä yksi ainoa
tummansininen pilvi.
 Pestin talot oli jo sivuutettu, ja hädin tuskin selviydytty Hatvanin
portin pieleisistä soista, joiden liejuun Kristonin vaunut olivat tikahtaa
kiinni, kun äkkiä pilvi syöksyi esiin ja nielaisi kuun aivan kuin siniseen
sukkaan uppoaa suuri hopeataalari. Pimeni; juhlallinen, alakuloinen
hiljaisuus painui nukkuvan luonnon yli. Vain vaunut natisivat
akseleistaan ja tuolloin tällöin kuului kukon luikutus Pestin
uutisasunnoilta. Hevoset kulkivat varsin vastahakoisina, ajurit
sadattelivat ja senaattorit istuivat syvissä mietteissään sanattomina
toistensa vieressä, vaihtoivat sentään joskus sanan pari. Ja silti he
olisivat voineet ajatuksiaankin vaihtaa, sillä samanlaisia ne olivat
kaikkialla. Jos yksi ajatteli: "Kuinka meidän pitää nyt kotona antaa
saamamme suuri olematon?" vastasi toinen tuijottaen ensin syvään
yöhön: "Olisin mieluummin paimenkoira kuin senaattori." Kolmas
kohotti painuneen päänsä ja lisäsi huoahtaen: "Sadasta härästä ja
viidestäkymmenestä hevosesta yksi vihreä viitta — sitä voi sanoa
hyväksi kaupaksi." Taas he vaikenivat ja tuijottivat jälleen tuohon
valkeahtavaan usvaan, josta yhä ilmestyi noita ihmeotuksia. Äkkiä
astui tästä usvapylväistöstä muuan aave. Selvempänä,
todellisempana kuin toiset — se asteli päin hevosia… ja sen varjo
piirtyi tielle. Ensimäisten vaunujen hevoset hätkähtivät. Ajuri silmäsi
sinnepäin. Pehmeä naisääni kuului: "Pysähtykää!"

Katolinen Inokai teki ristinmerkin. "Kaikki hyvät henget ylistävät

Herraa!"

"Ken olet?" kysyi Kriston.

"Olen Czinna, mustalaistyttö. Ottakaa minut pian vaunuihin."

Ensin pelästyi vain Inokai, mutta nyt säikähtivät Kriston ja

Porossnoki miltei kuoliaiksi. Seuraavissa vaunuissa ajava
ylituomarikaan ei pitänyt sopimattomana hypähtää ulos vaunuista.
"Kuinka tänne tulit, variksenpoikanen?"

"Pakenin!" vastasi Czinna lyhyesti.

"Niinpä tietenkin, mutta miksi pakenit?"

"Pitkästyin aikojani."

"Sinä koiranmaksa", ähisi Kriston korvallistaan raapien. "Tiedätkö,

että meidät sinun tähtesi hirtetään? Menetkö kiireenvilkkaa tiehesi!
Mitä teemme? Mihin ryhdymme?"

"Hänet täytyy toimittaa takaisin" arveli Porossnokikin.

Kuun kiiltävä naama pilkisti pilvien raosta ja valaisi kaunista

tyttöämme. Hänen upea pukunsa oli yltyleensä tahraantunut, hänen
pikkusaappaansa olivat loassa, nuttu läpikastunut suossa, jonka
halki hän oli kahlannut.

"En halua palata", uhmaili hän ja hänen valkoiset hampaansa

välähtivät, sillä kylmästä ne hieman kalahtivat. Väristen hän napitti
päällysnuttunsa.

"Sinun täytyy palata", sanoi ylituomari, "meidän päämme on

kysymyksessä".

Tyttö lysähti kokoon, suuntasi kauniit, suuret silmänsä ylituomariin,

mutta niin ihmeellisin ilmein, että ylituomari huudahti: "Tule, istu
viereeni minun vaunuihin! Vien sinut kotiin."

"Herra ylituomari! Herra ylituomari!" varoitti Porossnoki

alakuloisena.
"Mitä teettekään!"

"Minun vastuullani!"

"Juventus ventus", murahti Inokai.

Czinnan silmät välähtivät jälleen, niissä oli koiran uskollisuuden

lämpöä. Sitten hän hypähti ylituomarin luo keveänä ja notkeana kuin
metsäkissa.

Vaunut lähtivät taas liikkeelle.

"Sinun on kylmä", virkkoi ylituomari kuunnellen hänen

hengitystään. Hän otti keisarin viitan esiin ja kietoi sen hänen
polviensa ympärille. Käden sivulla hän kosketti tytön otsaa, se oli
hieman kuuma, mutta kuinka sileä ja pehmyt sivellä!

"Ah, maailmassa on vain yksi onnellinen ihminen", huokaili

ensimäisissä vaunuissa Inokai, "herra Kristoffer Agoston, joka on
saanut päänsä turvaan Waitzeniin".

"Ah, maailmassa on vain yksi onnellinen ihminen", huokaili

perimmäisten vaunujen vierellä härkäpaimen vanhalle
hevospaimenelle, "ylituomarimme, herra Lestyak, sillä hän saa
maistaa mustalaistytön punaisia huulia ja kietoa käsivartensa hänen
ihanan, solakan vartalonsa ympäri".

"Sanoppa, Czinna", kysyi ylituomari, "kuinka pääsit pakosalle?"

"Minä käskin ovella vartioivan vanhan turkkilaisen nukkua, ja hän

nukkui."

"Kuinka pystyit hänelle turkkia haastelemaan?"

 "Otin helminauhan kaulaltani ja annoin sen hänelle."

"Entä toiset?"

"Hoputin niitäkin lähtemään, mutta he eivät tahtoneet. Kotona

heidän täytyisi käydä päivätöihin, täällä tarjottiin runsas päivällinen,
paisti, kolmenlaista maukasta hedelmävanukasta. Taisi olla
mamaligaakin [Jonkunlaista maissimuhennosta]. Jälkiruokaa en
enää odottanut."

"Mutta sinähän lähdit mielelläsi mukaamme."

"Iloitsin niin kovin vaatteista."

"Ja nyt olet niihin jo kyllästynyt?"

"Halveksin niitä ja ikävöin jälleen vanhoihin ryysyihini."

"Aijai", virkkoi ylituomari surullisena, "Kecskemetille voit vielä

tuottaa monta pahaa! Sinua ajetaan takaa, saat olla siitä varma,
Czinna!"

Tyttö takertui pelokkaana ylituomariin ja koko hänen ruumiinsa

vapisi kuin haavanlehti.

"Älä pelkää, en jätä sinua, kun kerran lupasin sinua suojella. Mitä
sanoin, se pysyy."

Tyttö kumartui, tarttui Lestyakin käteen, suuteli sitä ja itki.

Hermostuneena, miltei töykeästi tarttui nuori mies hänen

päähänsä irroittaakseen sen kädeltään ja mutisi pahatuulisena: "En
minäkään ole mikään piispa." Mutta kun hän kohotti tytön päätä,
pyöri maailma äkkiä hänen silmissään, se kieppui yhtenä hyrränä ja
tähtiä sinkoili hänen edessään, vaunut tuntuivat kaatuvan, ja hän
painoi tuota ihanaa päätä rintaansa vasten. Äkkiä hän katui… ja hän
päästi sen irti.

"No no, mitä lempoa sinä teet, Czinna? Älä hulluttele äläkä suutele
kättäni, sillä muutoin sidon palmikkosi seinään, jottet voi päätäsi
liikuttaa. Sinähän panet ihmisen sekaisin!"

Hän tarttui ilakoiden tytön paksuun, pehmeään hiuspalmikkoon.

"No, sidonko mä tämän seinään?"

"Kuinka vain teidän armonne tahtoo", sanoi tyttö lempeästi,

tyynesti.

"En sido, älä pelkää. Mietin muuta keinoa."

Pitkän tovin he olivat vaiti. Lestyak hieroi monesti otsaansa.

"Luulen parhaaksi", virkkoi hän vihdoin kuiskaten, "että sinun

palmikkosi leikataan tyystin pois".

Czinna kohotti ihmettelevät silmänsä häneen, ne loistivat

pimeässäkin.

"Kumarru lähemmä minua, Czinna, jottei ajuri kuule, mitä minä

sanon.
Nojaa korvasi kasvoihini. Vielä lähemmä. Älä pelkää, en sinua
suutele."

"Entä sitten, vaikka suutelisittekin."

"Sinun tukkasi pitää leikattaman."

 "Entä sitten, leikatkaa vain."

"Sitten sinun täytyy poistua vaunuista…" Tyttö liikahti

rauhattomana.

"Sillä sinua etsitään, eikä minulla ole kylliksi voimia sinua suojella.
Kukapa tietänee, kuinka minunkaan käy. Hankaluudet panevat tieni
pystyyn. Sinun täytyy poistua, se on varmaa."

"Mutta minkätähden?

"Koska sulttaani tahi Budan pasha ovat mahtavampia kuin

Kecskemetin tuomari. Jos minä olisin heitä voimakkaampi, saisit sinä
nyt jäädä luokseni eikä hiuskarvaakaan päästäsi pudotettaisi."

"En ymmärrä teitä."

"Pian ymmärrät. Tuossa arkussa on miehen puku, ostin sen

vastikään itselleni Budassa. Hypättyäsi vaunuista voit jossakin
pukeutua pojaksi. Sinusta tulee sorja poika, saat uskoa! Lempokaan
ei tuntisi sinua entiseksi Czinnaksi."

Czinna huoahti ja alkoi itkeä.

"Hyvin hitaasti, päivien vieriessä sinä kuljet Kecskemetiin takaisin,

mikäli mahdollista toisia teitä, ja menet isäni luo kiertelevänä
räätälinkisällinä, joka hakee työtä."

Czinna kuivasi kyynelensä ja nauraa remusi.

"Älä hirnu kuin pikku varsa… Asema on vakava. Jos vanhus

kieltäytyy ottamasta sinua taloonsa, niin sinä näytät hänelle tätä
sormusta merkiksi, että minä niin tahdon."
 "Mutta tulettehan te kotiin ja voitte asian esittää suullisesti."

"Enhän tiedä, kuinka minun käy", vastasi toinen yrmeissään, otti

sormestaan opaalisormuksen ja antoi sen Czinnalle.

Hetkiseksi vaiettuaan hän lisäsi: "Mutta jos hän ottaa sinut ilman
sormustakin, niin älä näytä sitä ollenkaan; isäni ei saa aavistaa,
kenenkään ei tarvitse tietää, kuka on miehenpukuun kätkeytynyt.
Minä tahdon niin."

"Tapahtukoon myös niin", sanoi Czinna.

"Ja nyt käymme työhön. Sinun täytyy ehtiä pois vaunuista niin
kauan kun vielä on pimeää."

Laatikossa oli isot keritsimet, joilla tasailtiin varsojen harjat. Kun

ylituomari oli ne ottanut esiin, alkoivat hänen kätensä vapista ja
varsinkin silloin kun hän tarttui tytön paksuun palmikkoon
tuhotakseen sen.

"En voi sitä tehdä." Ja hervottomana hän pudotti keritsimet.

"Miksi suotta epäröitte?" kiivaili tyttö siepaten keritsimet.

Terävä rauta kirahti, ja hiusmetsä oli kaadettu. Tyttö hymyili
kruunuriistetyin päin. Sitten hän irroitti suortuvistaan nauhat
Lestyakin ottaessa arkusta miehenpukua.

"Kun olet saanut tämän yllesi, — kuuntele tarkoin —, sinä menet

Tiszan rannalle mistä sen nopeimmin löytänetkin ja siellä sinä jätät
omat vaatteesi pajupensaan juurelle, niinkuin itsemurhaa
havittelevien tyttöjen on tapa tehdä; hehän heittävät vaatteensa
rannalle mukaansa vain suuren surunsa…"
 "Kaikki tehdään niin… kaikki."

"Hohoi! Voi! Voi!" kuului samassa Kristonin vaunuista.

"Mitä on tapahtunut?" huusi ylituomari pimeään.

"Olemme vajoamassa suohon." Se ei ollutkaan ihme. Siihen

aikaan olivat kunnat vielä neitseitä tienteossaan. Valituksella, että
lokaa kasattiin loan niskalle ja sitä sanottiin tieksi, ei silloin vielä ollut
perusteita, sillä ylimalkaan ei kasattu mitään. Se käsitys oli yleinen,
"että vaunut tehkööt itse tiensä". Missä rattaanjälkiä näkyi, siellä oli
ihmisiä liikkunut, ja mistä jo oli kuljettu, "sieltä voimme mekin
mennä".

Tie loppui äkkiä ja vaunut olivat akseleitaan myöten suossa, joka

kuutamossa oli näyttänyt viherväsilkkiseltä niityltä. Tällainen puszta,
jota Petöfi kutsuu avoimeksi kirjaksi, on hullua seutua. Päivisin se
näyttää kangastuksiaan, maan vedeksi, öisin veden maaksi. (Milloin
voi ihminen siihen luottaa?)

Ajuri sadatteli, suomi hevosia niin että siimat olivat katketa, mutta
hän ei oikein tiennyt, mikä suunta oli valittava, missä poikkitie oli.
Toiset vaunut koettivat onneaan toisaalla. Nekin painuivat suohon.

"Me menemme täällä pohjaan! Kuka tuntee tien?"

Kaikki poistuivat vaunuista ja alkoivat neuvotella.

"Niin paljon on varmaa, että me olemme nyt 'Helvetinlammikoilla'",

sanoi herra Porossnoki. "Jostain kulkee ajotie. Olen usein kuullut
ajomiesten sanovan, että järvien lomista kyllä voi löytää oikean tien."
 "Mutta mistä? Me etsimme niin kauan että ehdimme upota
ennenkuin löydämme."

"Täytynee herättää vanha Marcsi; hän on jo usein ajanut härkiä

Pestiin, myöskin sateisilla syksyillä. Ehkä hän tuntee tien? Sinä,
pieni hevospoika siellä perivaunuissa, herätä veljesi Marton."

Hoikka Pali ei tarvinnut enempiä kehoituksia, hän ravisteli

nukkuvaa vanhusta kaikin voimin.

"No, mitä nyt? Miksi ravistelet, lurjus?"

"Kunnioittaen pyydän teitä ilmoittamaan, vanha sukulainen,

tunnetteko tien Kecskemetiin?"

"Luulen", virkkoi harvasanainen härkäpaimen.

"Olemme nyt 'Helvetinlammikoilla'. Kahdet ensimäiset vaunut

makaavat jo suossa. Katsokaahan ympärillemme, mistä löydämme
oikean tien."

Marcsi tähyili taivaalle ja katseli hyvin tarkkaavasti tuota

suunnatonta holvikkoa miljaardeine tuikkivine tähtineen.

"Ettekö nouse vaunuista tutkiaksenne seutua?"

"Mitä tutkimista siinä?" tokaisi toinen äreästi. "Suo kuin suo"

Ja jälleen hän loi tutkivan silmäyksen taivaanlakeen. Äkkiä

kohottautui hän vaunuissaan pystyyn ja huusi Kristonin vaunuissa
oleville: "Näetkö, rakas poikani, Otavan tällä puolella noita kahta
pikku tähteä, toinen on kalpea, kirkkaanvaalea, toinen säkenöivämpi,
mutta vähäisempi, molemmat ovat toisiaan vastassa".
 "Näen, Marcsi bacsi." [Setä, serkkunen, kuoma.]

"No hyvä, ohjaa vaunut päin näitä kahta tähteä, veliseni. Siitä
kulkee tie."

Senjälkeen hän kaikessa rauhassa paneutui levolle, niinkuin

ainakin mies, joka on saanut kaikki hyvälle tolalle.

Herrat kiipesivät nyt polvensyvyisestä vedestä vaunuihinsa, mutta

kun ylituomari saapui omilleen, ei Czinnaa näkynyt missään. Yleisen
hämmingin aikana hän oli huomaamatta kadonnut, vain hänen suuri
hajaantunut palmikkonsa enää kiilsi vaunujen nurkassa. Maks otti
huoaten nuo ihanat kiharat käteensä, alkoi sitten suortuvin viskellä
pieninä palleroina suohon. Nuo mustat kutrit leijailivat hiljalleen alas,
tuuli kuljetti niitä, niin että ne näyttivät ikäänkuin lentävän; vihertävä
vesi leikki niillä ja kietoi ne vesililjojen, kaislojen ja kirjavien
vesiherneiden ympärille… Kun vihdoinkin oli päästy turvaan, oli
ylituomarin kädessä enää vain yksi hapsi; sen hän kietoi sormensa
ympäri.

"Hoi, kuulkaa!" huusi hän jyristen. "Minne on tyttöni joutunut?

Missä vaununsa hän on?"

Kaikkialta kuului vastaus: "Täällä hän ei ole. Eikä täälläkään!"

"Jumalan kiitos!" kuiskailivat senaattorit keventynein mielin, "että

hän on hukkunut, se pieni kilpikonna!"

Seikkailu oli nyt lopussa. Nyt saavuttiin selkkauksitta

uutisasunnoilta kyliin ja kylistä uutisasunnoille. Silloin tällöin ajettiin
harhaan, mutta ei ollut hätää, olihan Marcsi mukana; kun hänet
herätettiin, neuvoi hän heti oikean suunnan.
 "Ajakaa vain päin tuota vilkkuvaa pientä tähteä, jonka tuolla Pikku
Otavan kyljessä näette…"

Hän liikkui kuin kotonaan tähtitaivaan tuikkivilla kiertolaisilla. Maa

on muuttelevainen, mutta taivas sinisine pohjineen on
vankkumattomasti aina samanlainen. Sieltä käsin hän mittasi tien
Pestistä hamaan Kecskemetiin. Hän löysi sieltä niin tarkan ratkaisun,
hän näki tien niin selvästi, että sillä hänen silmissään suorastaan
tuprui pölypilviä…

6.

Pintyö asetti ladatut kanuunaräiskät torille; sinne tänne pystytettiin

ulkojulisteita: "Tervetuloa!" "Eläköön!" y.m.s. Loistava kaunopuhuja
Paul Fekete hikoili paraikaa valmistaessaan puhetta, joka alkoi:
"Kukapa ei tuntisi oppineen ja kunnioitettavan Senecan mainetta?"
(Tietysti kaikki sen tunsivat, sillä herra Paul Fekete eli tuon kuuluisan
ja oppineen miehen lauselmilla.)

Burün mustalaiset hankasivat käyriinsä hartsia, lyhyesti, oli

ryhdytty suuriin valmistuksiin ja olisi kukaties soitettu suuria
kellojakin, ellei herra Porossnoki terveen järkensä neuvoa
noudattaen olisi Czegledissä istuttanut Palia, koreaa hevospaimenta,
hevosen selkään ja antanut hänen tehtäväkseen ajaa kotiin
sanomaan, ettei järjestettäisi minkäänlaista huvinäytelmää, koska
iloisuuksiin ei nyttemmin ollut mitään syytä.

Lähetti sai aikaan melkoisen mielenmasennuksen, äkämielin ja

vihaisina katseltiin ikkunoiden ja aitojen takaa, kun edustajat iltasella
saapuivat. Ei kajahtanut ainoatakaan 'eljen'-huutoa, koirat vain
ärhentelivät vaunujen jäljessä. Mutta näin olikin parempi, miksi
suurentaa häpeää, joka muutenkin oli kyllin suuri!…

Samana iltana vielä saivat Budan tapahtumat siivet alleen; saatiin

selville, minkä sopan Körös oli Kecskemetille, tai paremmin minkä
Kecskemet oli itselleen keittänyt, ja että sulttaani annettujen monien
lahjojen vastineeksi oli heittänyt heille viitan.

Kirous ja häpeä!

Mutta kuinka heillä saattoi olla häpyä tuoda tuo viitta kotiin?
Seuraavana päivänä kokoontui sankkaa joukkoa raatihuoneen
edustalle; arvokkaammat kansalaiset menivät saliin asti kuullakseen
oikein virallisesti matkan vaiheista kerrottavan. Sellainen oli näet
tapa jokaisen suuren yrityksen jälkeen.

Tavallinen rahvas, vaimoja ja lapsia, elämöi ulkona, hoilasi ja yritti

aivan mahdottomin äänin sovittaa säveltä runosäkeihin, jotka
tekijättöminä olivat syntyneet roskaväen huulille:

"Kecskemet, et muusta piittaa, kun keisarin vain kannat

viittaa!"

Muutamat kujia kulkevat Suur Körösin ajomiehet vielä lisäsivät

ärtymystä. Tukevasti hevosiaan läimäytellen he viskasivat joukkoon
ivallisen:

"Pitääkö se viitta myöskin lämmintään?"

Ja ainakin se lämmitti sisällä istuvia senaattoreja aimotavalla.

Synkkinä he istuivat tuoleillaan. Toiset, kuten herra Inokai, aivan
murtuneina ja toivottomina. Vain ylituomarin kauniit kasvot ilmaisivat
rohkeutta ja uhmaa.

Porossnoki kuvaili matkan vaiheita hyvin sepitetyssä puheessa, ja

hän alkoi taivaan jumalasta, joka koettelee Kecskemetiä niin usein,
että häntä jo voi pitää vakinaisena kaupungin asukkaana. He olivat
tehtäväänsä käyneet hyvää tarkoittaen (Herra jumala on siitä
todistajana!) eivätkä he voineet mitään, että suunnitelma ajautui
karille.

Mikä on totta, se pysyy totena, kulunki oli suunnaton, mutta he

olivat ajatelleet: "rohkea rokan syö!"

Aluksi kuunneltiin häntä tyynesti ja tuo kaunis puhe olisi kenties

pelastanutkin maistraatin, ellei niiden yksityisseikkojen yhteydessä,
jolloin Porossnoki mahtipontisesti lausui: "Ja keskiviikkona me
ilmestyimme hänen majesteettinsa, Turkin keisarin eteen, joka siinä
istui kaikessa prameudessaan", ellei tällöin, kuten sanottu, Gaspar
Permete olisi huutanut väliin: "Piippua hänellä ei ainakaan ollut
suussa?"

Hillitön ilo kuvastui kaikkien kasvoille ja sitten seurasi ruma

sivuhuudahdus toinen toistaan. Arvovalta laski ja tuskin oli
ensimäinen kipuna singonnut olkikasaan, kun jo kaikki leimahti
ilmiliekkiin.

"He ovat heittäneet ne ihanat rahat lemmon kitaan!

Rubiinivälkkyvät puvut he ovat noille neulottaneet! Virallisia
tilaisuusmiehiä! Jalokivivartisen ruoskan he ovat ottaneet mukaansa!
Rahaa tuhlattiin tolkuttomasti! He ovat meidät saaneet imeväisten
pilkattaviksi! Tulen juuri ulkoa ja siellä torilla körösiläiset huutelevat: