Professional Documents
Culture Documents
Soil and Environmental Chemistry 2Nd Edition Bleam Solutions Manual Full Chapter PDF
Soil and Environmental Chemistry 2Nd Edition Bleam Solutions Manual Full Chapter PDF
III.
"Ne ovat nyt senkin miesparan asiat kovin huonolla tolalla. Mikä
oikein lienee ihmisekseen senkin eukko… Avioliittoon mentiin
sellaisella riemun rytinällä ja joutavalla komeilemisella, että vakavain
ihmisten tuntoa oikein pisteli, — ja sitten, ei ihmeitäkään aikoja,
ennenkuin jo koko pitäjä tiesi, että elettiin niinkuin kissat ja koirat…
Liekö ennen Martikaisten suvussa mokomata ilmennyt?"
"On tok' onni ettei niillä ole kun yksi lapsi", sanoo Anna, katkaisten
kiivaasti heinänkorren porraskiven vierestä.
"Eihän tuo kuulu sitä ainuttaankaan kunnolleen hoivaavan, —
mikä liekään vetelys koko nainen." —
"Kyll' on sitten!" —
Muistihan Anna. —
"No mikähän siinä on… Jos menet sunnuntaina kirkkoon, niin ota
poika rattaillesi. Kyllä kait se äitinsä raahtii sen laskea…"
Se on hänen metsäänsä.
"No —?"
Anna panee kohta merkille sen, että lapsi ei pyri puhumaan mitään
äidistään, eikä kaipaa häntä.
Niitä voipi siis löytyä sellaisiakin äitejä, jotka eivät ole lapsilleen
enemmän kuin muutkaan ihmiset.
IV.
"Pyh —" sanoo tyttö, raivaa itsellensä tietä joukon läpi ja menee
hänkin kisakentän reunalle ottajaansa odottamaan. —
Hetkisen kuluttua keskeytetään soitto, tanssivat parit hajautuvat ja
niitten tilalle kerääntyy pieni joukkue naisia ja miehiä, jotka
heläyttävät ilmoille raikkaan säveleen. —
Niin, milloinka —?
NUORISOLLE:
*****
"Niin teki."
"Tahtoo!"
"Voithan lähteä."
VI.
"Mitähän sen tuon naama nyt noin loistaa…" tuumii Antti vaanien,
— hänen sisäänsä on sittenkin jäänyt hitunen routaa opettajaa
kohtaan siitä viime kesäisestä juhannusillasta. —
"Huomena aloitetaan."
"Oli kyllä."
Se tieto saa Antin aivan suunniltaan, eikä hän sinä iltana astuisi
Iso-Marttilan kynnyksen yli, ei vaikka kuolemalla uhattaisiin. —
"Ja sitten sen piti joutua tänä iltana vielä kirkolle —: pappilaan…"
*****
Illalla etsii hän isän kompeista sen kaapin avaimen jossa tietää
isän viinalekkeriään säilyttävän. Saatuaan sen käsiinsä hyökkää hän
kaapille, kuin nälkäinen eläin halmeeseen, asettelee vapisevin käsin
avainta lukkoon, heti osaamatta — kuuntelee, pidättäytyy ja
kuulostaa onko ketään lähettyvillä.
Ei ole.
*****
"Pikku-Hilma!" —
VII.
Mutta kerran, kun lunta oli ollut enemmän kuin kolmena talvena
yhteensä, oli se eräänä pyry-yönä haudannut pienen jauho-aitan
aivan näkymättömiin. —