Professional Documents
Culture Documents
Full Smith and Robersons Business Law Mann Roberts 15Th Edition Solutions Manual PDF Docx Full Chapter Chapter
Full Smith and Robersons Business Law Mann Roberts 15Th Edition Solutions Manual PDF Docx Full Chapter Chapter
Product details
Language : English
ISBN-10 : 0538473630
ISBN-13 : 978-0538473637
Another random document with
no related content on Scribd:
Anna on jo pitemmän aikaa ihmetellyt, mikä on Pikku-Hilman
muuttanut.
Kauan sen jälkeen kun muut iltasin ovat vaipuneet unen uumeniin,
valvoo
Anna kamarissaan kauniitten käsitöittensä ääressä.
Ja nyt! —
*****
Lokakuu on lopullaan.
"Sano, sano!" —
"… Antti…"
"Kipeäksikö se on kääntynyt?" —
"Niin sanoo koskevan, — vaan kunhan lepää rauhassa, niin ehkä
se menee ylitse." —
VIII.
Mutta kummalleko — —?
"Sanoin…"
"Anna!"
"Sano!" —
"Kuulithan, että minä kysyn sitä sinulta." Antin kasvot ovat niin
valkoiset, kuin olisi viime yö satanut niihinkin lumen.
"Täytä velvollisuutesi."
"Pikku-Hilmaa kohtaan."
"Et milloinkaan!"
"Ei aivan, — tahdon vielä lisätä sen, että sinun tulee kohdella
hyvin Pikku-Hilmaa, kaiken elinaikanne — elä unhoita sitä!" — Sitten
kääntyy hän menemään. Kylmänä, repivänä virtana kulkee tuuli
autioitten peltojen ylitse. Se pistää ahnaan kielensä jokaiseen
pienimpäänkin soppeen, — ikäänkuin peläten menneen kesän
onnistuneen piiloittamaan niihin muistojansa…
"Isä —" sanoo hän silloin hiljaa ja painaa päänsä ukon syliin. —
*****
"Lähteekös tätikin?" —
"En. Minä olen aina täällä kotimaassa, — täällä Iso-Marttilassa."
—
Uusi oluttehdas.
*****
Tuvan ovi oli auki ja ilta aurinko paistoi vienosti vasta pestylle
lattialle.
"Aj, teelkö sine asukin, sine Eljas poika, joka toi meille se punase
mansika… niin söötti, niin make…" rätysti neiti iloisesti.
"Kiitosta paljo! No mine istu vehen… Ja tuo sine Eljas viel huomen
aamun mansikat minulle. Ilta junalla mine lähde Parisiin, Franskan
maalle. — Tietekö Eljas sen?"
"Tiedän."
"Jaa mut mine sano, at sine anta nyt selkä sen! Ja teke sine töö ja
maka sine öö, — mut parempi ihmisi et sine saa söö…!"
"Itse sinä ihmisiä syöt…", ajatteli Tuomas mutta sanoa ei hän sitä
olisi voinut, siksi oli hän liian arka ja hyväluontoinen. Mutta kotiin
tultuansa oli hän niin kiihdyksissä, että tosiaankin vähällä oli panna
täytäntöön tehtailijan määräyksen selkäsaunasta…
"Kun on niin typerä että ottaa sen harmiksi", vastasi Mari. "Anna
vaan pojan olla rauhassa, sillä siinä asiassa hän ei pienintäkään
pahaa tehnyt! Kun sanoo sen mikä on totta ja oikeata, niin ei ole
mitään syytä perästä päin pahoitella."
"Sillehän se juuri oli sanottava. Tee aina niin Eljas, jos tahdot
miehestä käydä — se on äitisi neuvo!"
*****
"Niin kuuluu. — Vaan tullappa kerran sellainen aika ettei olisi sitä
turmion lientä herroilla eikä talonpojilla… Mitähän ne sitten
kesteissään kulauttelisivat?"
"Talonpoika! Työmies!"
"Minä vaan arvelin", sanoi Mari, "että kun Luoja kerran sanoi:
hallitse! niin voisi se silloin myöskin olla hallittavissa, — sekin."
"Vai akat täällä isäntinä… kyllä siitä lystistä pian loppu tulee…" ja
kohotti nyrkkinsä lyöntiin.
"Voi hyvä Jumala, kun sen piti vielä lapseen sattua!" vaikeroi Mari
polvistuen pienokaisen viereen lattialle. — "Tuo Eljas kulta joutuin
kylmää vettä kaivosta! — Ja te nahjukset menkää katsomaan, ettei
enemmän pahaa tapahdu… Viekää sinne tehtailijan hoviin mokoma
räysääjä — viskelköön sitten kiviään — jos kuin…"
Mutta ilo oli liian aikaista, se sai jälleen väistyä harmaan, raskaan
todellisuuden tieltä. Kun arpi pikku Hilman ohimossa oli parantunut ja
tapaus unhottunut mielistä, solui isänkin elämä takaisin entiselle
ladullensa — ja se oli samaa kuin jokapäiväinen juopottelu.
Odotat! —
Sellaiset puheet soivat Helvin korvissa tyhjääkin tyhjemmältä.
Eivät ne antaneet etsivälle hengelle minkäänlaista kiinnekohtaa,
korkeintaan ne vaan myllersivät painostavan epämääräisyyden
entistäkin epämääräisemmäksi…
Jos hän puhui siitä äidille, hymähti tämä vaan ja sanoi Helvillä
olevan yllin kyllin työtä, jos sitä halusi. — Salin pieni nurkkasohva
kaipasi tyynyä, — samoin isän lepotuoli uutta mattoa, — punaiseen
lampunvarjostimeen olisi ollut poimuteltava uusi petsi — ja
ennenkaikkea isän kirjoituspöydälle ommeltava kynttiläjalan matot.
*****
Syksyinen tuuli, jonka sydämessä on intoa ja siivissä voimaa,
puhalsi kiihkeästi ylitse routaisen, alastoman maan. Se puski päänsä
rajusti seiniä vasten, puisteli puutarhan puita, ikäänkuin
koetellakseen niiden niskojen norjuutta ja koetettuaan turhaan
tunkeutua kaksinkertaisten akkunaruutujen lävitse, malttoi sen
viimein hetkiseksi mielensä ja jättäytyi niiden taakse salaperäisenä
suhajamaan…
Toisinaan, kun Helvi luuli Eeron nukkuvan aikoi hän hiljaa vetäistä
kätensä hänen kädestään, vaan silloin puristautuivat sairaan heikot
sormet yhä lujempaan ja polttavat huulet kuiskasivat hiljaa:
"En jätä."
"Lapsiko?" —
"Viija."
"Kiitoksia." —