Professional Documents
Culture Documents
Euclidean and Non Euclidean Geometries 4Th Edition Full Chapter
Euclidean and Non Euclidean Geometries 4Th Edition Full Chapter
— Isä! Isä!
Nenne tuli ja poika juosta könötti tyttöä kädestä pitäen pihan poikki
luvattua maatansa kohti. Puutarhassa oli takaportti, joka vei suurelle
niitylle. Se heloitti alkukesästä voikukkia täynnänsä ja ruskeahkon
joen rannalla oli miltei läpitunkematon leppien, pajujen ja pihlajien
viidakko, joka kurkisti yli samean veden. Mutta se niitty oli merkillinen
siitä, että sen halki kulkivat kapearaiteiset kiskot, joita pitkin juna
porhalsi edes takaisin kahden tehtaan väliä.
*****
6.
— Vai ei oma! Pidä nyt kitas, sanon minä! Kenen hän sitten olis?
Kenen mahtavat omat kakaras olla — oletkos pitänyt lukua — ja
oletkos ne itse mestaroinut itsellesi oman halusi ja kaavasi mukaan?
Niinkuin eivät olisi kaikki penikat yhtä paljon Jumalan luomia ja
Jumalan lahjoja — omat itsellesi könistettäviksi, koska vissiin sen
ansaitsevat — ja tämä näille kauniisti kasvatettavaksi, koska on kuin
paratiisilintunen tai kuin kuninkaan poika — sokeainkin nähdä.
Senkö takia olit aina niin valoisa mieleltäsi? Kuin kukka aina
aurinkoon päin käännettynä. Vai oliko se sinulle synnynnäistä? Se
saattoi johtua niin toisesta kuin toisestakin. Totuit näkemään hyvää,
eikä usko siihen sitten ennättänytkään horjua. Eikä olisi itse asiassa
horjunut, vaikka olisi ennättänytkin — sydämesi syvimmässä.
*****
7.
Äiti otti ranskankielen tunteja ja istui sipisemässä itsekseen
käsittämättömiä sanoja.
Mutta siihen aikaan äiti sai päähänsä, että pojankin olisi opittava
ruotsia. Mitä varten?
Vai oli niin merkillisiä maita. Maailma tuli yhtäkkiä niin suureksi.
Kolme lajia maita siis oli ja kolme lajia ihmisiä.
Tuli ilta, ja äiti toimitti poikansa vuoteeseen. Hän riisui, pesi kasvot,
kädet ja jalatkin. Poika polskutti vettä lattialle, ripsautti kujeillen äitiä
silmille ja retkautti itsensä selälleen vuoteeseen potkien ja riemusta
kirkuen.
— Niin, mutta eihän sinulla voisi olla ikävä, sillä eihän sinuakaan
silloin olisi olemassa.
Vai niin?! — Käännyin häneen päin. — Oliko pojallani sellaisiakin
taipumuksia — ja tuumiko hän jo elämän takaisia? Mitä vielä, se oli
vain tuollaista pientä ajattelun leikittelyä, jota hän väliin harrasti. Ja
totta oli, että hänellä oli tapana ajatella asiansa loppuun asti.
— No mikä?
8.
Siinä talossa oli avonainen piha, jonka portista näki ahdasta katua
pitkin kauppatorille asti. Sen laidassa kohosi muinaisista ajoista
jäänyt pyöreä torni, entisen kaupungin muurin jäännös. Jos poika
karkasi ensimmäisen kadun nurkkaukseen, oli hän kivitetyllä kujalla,
joka vietti alas rantaan ja jossa hän kuuli kellojen soivan vanhassa
kirkontornissa, joka muinoin oli kuulunut Kathariinan luostariin. Ja
sitä kujaa reunustivat valkoiset rakennukset, joiden välillä hintelä
koivu siellä täällä kurkotti tukevan kiviaitauksen yli nähdäkseen
nykypäivien touhuisaa elämää.
Se oli se vanha Vesiportin katu, jota myöten ennen oli vettä ajettu
Pyhän Kathariinan luostariin. Sen kirkossa oli messu muinoin
kaikunut, siellä olivat nunnat tehneet rippitunnustuksensa ja sen
avoimista ovista oli suitsutusten tuoksu tunkeutunut ulos. Musta- ja
ruskeakaapuiset munkit olivat avojaloin astuneet noita kapeita katuja
palvellen Jumalaansa ja vaalien harhaan joutuneita maailman lapsia.
Mutta kun Väinö ei aina ollut saapuvilla, olisi äiti saanut Yrjön
mielestä vaihtua milloin Väinöksi milloin muuksi. Sillä eihän sitä
voinut äidin kanssa keilojakaan heittää, hän kun vain istua nökötti
lattialla eikä ruvennut pitkälleen, niinkuin olisi pitänyt voidakseen
tähdätä paremmin. Sentakia ei leikki ollut niin jännittävä kuin se olisi
voinut olla jonkun pojan kanssa. Eikä äiti niin paljon kuin Väinö
välittänyt siitä, kumpi voitti. Jos menetti, niin ei hänen poskensa
punoittaneet eikä hän kiihkeästi vaatinut uutta peliä. Ja jos piilosilla
oltiin, niin äiti meni vain oven taakse tai painautui isän matkaturkkiin
eteisessä, mutta ei hän keksinyt niin hurmaavan vaikeita
piilopaikkoja kuin Väinö, joka kiepsahti korkealle kaapin päälle ja