Professional Documents
Culture Documents
Livre
Livre
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Vaihteissa
Veturinkuljettajan romaani
Language: Finnish
VAIHTEISSA
Veturinkuljettajan romaani
Kirj.
Oulussa,
Pohjolan Kustannus Osake-Yhtiö,
1921.
* * * * *
Kun Karhula nyt tulla tallusteli koneensa luo, katsoi hän vetopyörän
käsivarsien välistä koneen alla olevaan kanavaan, jossa, rahilla
seisoen, Erkki Teräs juuri rasvasi epäkeskoja. Katse sanoi: vai sinä se
nyt olet tullut lämmittäjäksi! Jokainen ele ilmaisi: nulikka, mitä sinä
ymmärrät tästä, röhkiikö tämä vai hirnuu!
Kun yli puoli tuntia kestävä tarkastus oli vihdoinkin loppunut, asettui
kuljettaja jälleen hyttiin ja lämmitti höyrysilinterit perusteellisesti
ja varovaisesti aivan niinkuin pieninkin varomaton teko olisi ne
halkaissut siihen paikkaan. Katsottuaan hyttiin kohonnutta toveriaan,
joka järjesteli työkaluja paikoilleen sekä pyyhki puhtaiksi äsken
nuhraantuneita rasva-astioita tervehti hän:
"Söitkö?"
"Söin."
"Luukku!"
Erkki avasi vetoluukun, ja paksu musta savu alkoi kohota piipusta sekä
laskeutua väkijoukkoon.
"Nukuin."
"Eikö perilläkään?"
"Jos jää joku hetki yön selkää itsellesi, niin pidä hyvänäsi!"
* * * * *
"Enpä minä kunnollisesti taida osata tehdä mitään", oli hän sanonut
avomielisesti.
Hän oli jo ollut miestä mielestään, kun oli päässyt sepän rengiksi,
vaikka se olikin ollut rasittavin työ koko harjoitusajalla. Niin oli
hän ollut kuin pieksetty iltasilla, kupeet hellinä ja vyörytellen
oli hän päässyt aamusin vuoteestaan. Mutta hän oli hammasta purren
tarttunut työhönsä, iskenyt sen lujemmasti, minkä jokainen jänne oli
ollut kiinteällä, ja niin oli ruumis vähitellen tottunut ja alkanut
kasvaa voiman pesiä, niinkuin miehet sanoivat hartioittensa ja
käsivarsiensa lihasjyrkylöistä.
* * * * *
Seuraavana päivänä oli palattava takaisin varhain. Puoli kolme oli kone
jo täysin valmiina tavarajunan edessä.
"Pitkältä näyttää."
Junassa oli painoa, sen sai tuntea kohta ensi iskuista. Vaikka kone oli
jo liikkeellä, ei viimeisissä vaunuissa vielä ollut tietoa lähdöstä.
Omituinen, rautojen hankauksesta aiheutunut haju nousi kiskoilta,
joilla pyörät pyörivät paikoillaan kymmeniätuhansia kiloja painavan
jättiläisen alla. Viimein kuitenkin tapausivat pyörät hiekoitetuille
kiskoille, kone alkoi saada yhä säännöllisemmän käynnin ja juna
vieri pohjoisesta vaihteesta. Vauhdin kiihtyminen ei kuitenkaan
ollut kunnollinen. Karhula oli tyytymätön. Häntä vaivasi epäilys,
että jotakin oli huonosti "hännässä". Hän oli jo asemalla kävellyt
ensimäisten vaunujen sivulla ja kuunnellut jokaista ilmajohdon
kiinnityskohtaa.
Erkki avasi edessään olevan oven, josta puhdas aamuilma tulvi sisälle
ja meni ulos kulkusillalle, joka kiertää kattilaa. Aivan kattilan
etupäässä lämmittäjän puolella oli ilmapumppu, jonka toiminnasta ei
voinut saada selkoa koneen käynnin aiheuttaman melun takia. Ylhäältä
savusta satoi sammuneita hiiliä, jotka olivat savupiipun sihdeissä
pirstoutuneet karkeain sorajyvien kokoisiksi.
"Mitäs nyt?"
"Mihin?"
"Emme."
"Sinä tiedät, ettei siellä saa kompastua!" huusi Karhula jälkeen, kun
Erkki pudottausi tiepuoleen.
Mutta vaikeampi tehtävä oli jälellä. Hänen oli mentävä yli kytkimien
toiselle puolelle.
"Voitinpa kuitenkin."
"Hm!"
"Pane alle!"
Mutta Erkkiä olivat alkaneet nämä juottelut kiusata. Mitä hän sitä
tyrkytteli, joisi itse. Ensin ylimielinen kohtelu, sitten kahvikuppi,
aivankuin piiskatulle lapselle piparikakku. Hän oli jo kauvan hautonut
mielessään mitä tehdä, nakatako kahvi Karhulan eteen lattialle vai
kieltäytyä siivosti ja kohteliaasti.
"Juo!"
Ja Erkki joi.
Veturi kiisi kuin riivattu rinnettä alas aivan kuin sekin olisi juonut
jonkun hulluksi tekevän pisaran. Karhula repi vuoroin viheltimiä,
vuoroin höyrynsulkijaa. Vaunut paiskautuivat kiskoilla, jarruttajat
huojuivat torneissaan, sinkoillen seinästä toiseen, kauhistuen kamalaa
vauhtia. Varaventtiilit puhalsivat pois kattilan liikaa painetta, joka
oli kohonnut huomaamatta riidan aikana. Niin kiisi juna kähisten ja
kiskojen liitekohtia hakaten halki metsän kuin saalistaan takaa ajava
ärsytetty eläin. Oli onni, ettei ketään sattunut tielle...
"Älä, älä!"
"Hyvä ystävä, älä juo nyt. Älä ainakaan noin paljon!" pyysi Erkki.
"Vie!" tuli kuin tuskan parahdus, mutta käsin piteli hän edelleenkin
lasista kiinni. "Ei, salli edes tämä lasi!"
Hän joi sen ahmien kuin janoinen eläin, ja Erkki riensi pullon kanssa
ulos. Ensi ajatuksensa oli lyödä se rikki rakennuksen kivijalkaan,
mutta hän uskoi sentään asian selviytyvän ilman sitäkin, vei pullon
omaan kaappiinsa ja pisti avaimen taskuunsa.
"Niin juuri, vettä ynisevä vasikka sinä olet, ellet anna pulloa tänne.
Loppu Knorrimäessä."
Erkki tarttui pulloon vetääkseen sen pois, mutta Sirola piti sitä
lujasti kiinni.
Erkki ajatteli kauhulla, mihin tämä olisi päättyvä. Sirola oli juonut
huimaavan paljon. Pullo täytyi saada pois ja siten viimeiset ryypyt
siirretyksi lähemmäksi kotia. Hän laski matkaa, mikä oli Knorrimäestä
Oulankaan. Onneksi ei tarvinnut ottaa puita sillä välillä. Ei hän
oikein tiennyt, mistä syystä teki noita laskelmia. Ne vain tulivat
mieleen. Saatuaan vihdoin houkutelluksi pullon Sirolalta pani hän sen
kaappiinsa, mutta katsoi sitä tehdessä, mitä muuta sinne oli kertynyt
aikojen kuluessa: tivistelankakerä, vyyhti sormenvahvuista männänvarren
tivistettä, trasseleita, ruuveja, muttereita... pala köyttä — mitähän
lämmittäjä Nevala sillä oli tehnyt?
"Miten niin?"
Erkki oli toivonut, ettei hän sitä enää muistaisikaan, mutta huomasi
erehtyneensä. Nyt oli mentävä mukaan niin pitkälle kuin suinkin. Hän
antoi pullon, johon toinen tarttui kiihkeästi.
Kun Sirola ei vastannut, sulki hän sen. Mutta silloin Sirola kohosi
asennostaan ja hänen silmänsä leimahtivat heikossa valossa, joka
peitetyn kattolampun kupuun leikatun raon kautta lankesi hänen
kasvoilleen.
Erkki otti usein esille Irjan kortin ja katsoi sitä pitkään. Olipa
siellä tyttö riemuissaan. Ja olihan siitä räiskähtänyt pieni pisara
tännekin. Miksi oli hän siihen ollenkaan vastannut? Ensi vaikutuksesta
kohta, ja olikin se vilpitön tervetuloa. Puuttui vain, että olisi sen
saanut kädestä pitäen sanoa.
Postijunan kuljettajana oli Erkki. Hän oli huomannut Irjan ja tuli alas
veturista rientäen luokse.
"Niinkuin näet. Missäs sinä olet ollut, kun ei ole täällä näkynyt?"
* * * * *
"Me olemmekin kyntäneet halki kinoksien, eikä ole kumma, jos niitä
onkin vielä osa niskassamme."
"Ja nyt minulla on sinulle eräs ehdotus: sopisiko sinun tulla luokseni
tänä iltana?"
"Ei, muuten vain. Eräs tuttavani täältä, neiti Lillström tulee myöskin.
Se johtui äsken mieleeni, kun tiesin sinun olevan tänne tulossa ja on
tällainen huono ja kylmä ilma..."
"Sen arvasin."
"Tule vain."
* * * * *
Nyt hän tuli, kun pystyvalkea oli iloisimmilleen kerjennyt.
"Neiti Lillström ei ole tullut vielä. Hänellä lienee joku este. Mutta
voinemmehan odottaa kahdenkin?"
* * * * *
"Tuskin yhtään."
* * * * *
Ovikello soi. Sen ääni tuntui kuin kylmän raudan kosketus lämpöiseen
ihoon. Lumous katosi. Pienet hengettäret, jotka aivan äsken olivat
ympäröineet heidät, pakenivat.
"Sinäpä olet niin pirteän näköinen; mikä sinulle nyt on tullut!⁰, kuuli
Erkki raolleen jääneestä ovesta tulijan kysyvän.
"Niin, katsos syy oli siinä, etten muistanut päivällä, kun kutsuit,
että proviisori oli matkalla. Kun juna myöhästyi niin hänkin myöhästyi.
Enkä ymmärrä, missä ihmeellä hän viipyi vielä sen jälkeen. Luulin jo
että minun pitää jäädä apteekkiin yövuoroon.
* * * * *
* * * * *
Mahtoiko Irja olla toimessaan vai oliko vapaana. Hänestä tuntui heidän
asiansa olevan kuin veitsenterällä eikä hän voinut saada mielestään
pois eilisen illan kiusallista vaikutusta. Hän olisi mielellään
halunnut nähdä Irjan, katsoa kerrankaan silmiin, saadakseen jotakin
varmuutta asiaan.
Hän asetti tämän ehdon, vaikka kohta tuntui, ettei olisi pitänyt
sitä tehdä, sillä saattoihan Irjalla olla voittamattomia esteitä.
Mutta toiselta puolelta pyörähti taasen voimakkaasti, että juuri niin
piti tehdä, sillä häntä oli loukattu, Irjan ystävätär oli loukannut,
mittaillut häntä katseellaan melkein kuin maantienkulkijaa, ja Irja oli
sen huomannut. Sitä osoitti hänen kätensä vavahduskin hyvästellessä,
sitä hämmästyksensä, sitä katseensa, joka oli käynyt merkillisen
sulkeutuneeksi. Mistä syystä? — Mutta mitä ihmeen syytä tästä oli näin
kiivastua. Jokaisellahan oli vapaus arvostella, muodostaa se tai tämä
käsitys toisesta ihmisestä. — Kuitenkin kuohahti koskena jäljessä
loukattu ylpeys, sillä neiti Lillströmin katse oli piirrellyt kuin
polttoneula. Muulloin olisi hän sen voinut kestää — nyt ei. Eikä Irja
jäänyt osattomaksi. Nuo kaksi olivat häntä vastaan, ja jollei hän
voita, niin kaikki ratketkoon...
Kun juna läksi sinä aamuna Norvannon asemalta, oli kuin sen veturi
olisi ollut poissa suunniltaan. Ne matkustajat, jotka olivat
seisoaltaan, horjahtelivat toisiaan vastaan ja junapalvelijat
kerkesivät hädintuskin hyppäämään viimeisen vaunun portaalle.
Hän antoi varoitusmerkin ja kun tiesi radan tässä olevan hyvin suojatun
ja arveli tien olevan selvän, uskalsi hän hetkeksi poistua paikaltaan
ja auttaa toveriaan pesän hoitamisessa. Yhdessä latoivat he kivihiilet
tasaisesti, laittoivat kunnollisen pohjan, kun nyt vielä oli siihen
tilaisuutta. Pikku seikoista riippui paljon.
"On siellä nyt tulta," sanoi lämmittäjä. "Niin ovat putket, kuin sulaa
metallia täynnä."
"Terve!"
Joku oven lähellä istuvista koetti avata ovea, mutta sieltä syöksyi
lumisade sisälle, ja myrsky pyyhkäisi vaunun päästä toiseen.
"Niin mitä?"
Ja nyt alkoi myöskin ponne vähetä. Vesi oli laskeutunut. Ei ollut enää
kattilassa sitä varastoa kuin äsken, mistä höyryä muodostua.
Mutta olihan tämä heidän yhteinen asiansa. Samalla hän myöskin tunsi,
ettei hän olisi ymmärtänyt eikä osannut tehdä mitään varmasti tällä
hetkellä. Hänen täytyi sittenkin ihailla uljasta toveriaan, joka seisoi
lattialla, käsi työssä kuin sydämellä. Ja miten hän seisoi! Kuin
kuningas! Hän on näkevinään hänen jokaisen lihaksensa jännityksen,
silmiensä tulen, sydämensä lyönnin, ohimosuontensa tykinnän.
Mutta Erkki puri hampaansa yhteen yhä lujemmin ja katsoi eteensä kuin
olisi tahtonut katseensa voimalla pakoittaa koneensa siihen mitä
tarvittiin. — Nyt kumartui hän yht’äkkiä, katsoi nopeasti vesilasiin ja
höyrykelloon sekä lisäsi koneensa tehoa, minkä tilaisuuden oli jättänyt
viime varaksi. Ote oli rohkea, tehty määrätyllä hetkellä. Se meni
kytkimestä kytkimeen pitkin pinoa, ja vaunut vyöryivät avattua tolaa
raskaasti... vastustellen...
Samassa vilahti ohi puoleksi lumeen hautautunut kuusi. Erkki näki sen
avatusta sivuakkunasta. Taistelu oli loppuun suoritettu.
"En."
Ei vastausta.
"Minä raportteeraan...!"
Kirjuri meni.
* * * * *
* * * * *
* * * * *
Kirahti vaunun ovi. Mies hyppäsi alas. Unessa oli joukko. Hän
yksin oli valvonut ja kuunnellut yön ääniä seinän takaa. Äsken oli
hän kuljeskellut vähän ympäriinsä, syönyt iltasen ja koettanut
ruveta nukkumaan, mutta ei ollut saanut unta, ja koska ei tuntunut
miellyttävän loikoilu ummehtuneessa vaunussa, hän lähti ulos. Vähän
matkan päässä Erkki pysähtyi ja katsoi taaksensa. Heikko savu kohosi
veturin piipusta, ja Erkin mieleen tuli kuva vanhasta miehestä, joka
istuu porraskivellä syvissä ajatuksissa vähitellen sammuva piippu
hampaissaan. Savu kohosi vaisusti melkein suoraan ylös, kallistuen
sitten länttä kohden. Vähän matkan päässä se muutamien metrien
etäisyydelle maasta muodosti ohuen, paikallaan pysyvän, sinisen
kerroksen ilmaan. Rauhaa henki lempeä yö.
Erkki nousi jo pihaan ja meni korkean kiven juurelle, jolle tyttö oli
istunut.
Kun hän vähän ajan kuluttua loikoili vaunun lavalla, muisteli hän
Annia. Eipä olisi uskonut, kuinka kaunis tyttö oli saattanut yletä
täällä metsän yksinäisyydessä. Tukka oli vaalea, muoto kapea, suora
nenä, jonka muutamat kasvojen liikkeet taivuttivat vähän kyömyksi, iho
nuortevan raikas ja kuultavan puhdas, silmissä uneksiva katse... Mutta
eipä antanut auttaa itseään kun laskeutui alas kiveltä. Kaunis kuva
mielessään nukkui Erkki vihdoin.
* * * * *
* * * * *
Nyt mäkeä ylös, taasen alas. Mitä on tuon mutkauksen takana — pimeys
sen kätki. Tuuli vain puhui, lennätinpylväät valittivat jaksottaista
säveltään...
* * * * *
Nyt se kohousi metsään, kääntyi mäen päällä, meni ohi kylän laidassa
olevan vahtituvan.
* * * * *
Hän hoiti tehtäviään vaistomaisesti. Katse vain oli valpas, sillä kevät
oli, luonto oikullinen. Tällä kertaa tunsi Erkki itsensä väsyneeksi.
Ruumis kaipasi lepoa, mutta nyt ei saanut torkahtaa. Pysyäkseen
virkeämpänä avasi hän toisinaan sivuakkunan ja antoi raittiin
ilmavirran sivellä kasvojansa. Juna oli pimeä, ainoastaan viimeisenä
olevan konduktöörivaunun akkunasta kajasti tuli. Joka kerta, kun hän
katsoi nukkuvaa junaa, selvisi hänelle, mikä karkoitti unen silmistä...
* * * * *
Ourun oja oli oikeastaan pienoinen joki, joka kulki yhtä rintaa
valtajoen kanssa, johon sitä esti yhtymästä kolme kilometriä leveä
kangas. Vasta suupuolella se käytti hyväksensä jotakin notkelmaa
ja purkausi jokeen. Mutta joskus tällaisina keväinä kuin nytkin,
saattoi valtaväylä antaa sille mahdottomista varastoistaan. Ja nyt
oli iltapäivällä sattunut sellainen tapaus. Yläkylien suvannot olivat
laskeneet jäänsä.
* * * * *
Ourun ojalle!
* * * * *
"Herra Jumala, Herra Jumala!" hoki hän haparoidessaan lukkoa. Sai oven
auki, riensi sisälle, kykeni sentään hillitsemään itsensä ja herätti
tyyneesti vaimonsa ja tyttärensä.
* * * * *
Anni seisoi yksin radalla. Myrsky pieksi hameita ja painoi ne pitkin
jalkoja. Siitä huolimatta hänellä oli lämmin.
Mikä juna nyt olikaan tulossa? Anni muisti numeron, tiesi kuljettajan.
Hän painoi kädellä sydäntään. Hän!...
Miten kaikki oli tapahtunut? Miten oli isä saanut tiedon tästä. Jumala
itse sen oli ilmoittanut, hänet vuoteeltaan nostanut.
Oli ollut aikoja, jolloin hän ei voinut tätä paikkaa lähestyä, taasen
toisia, jolloin ei olisi muualla ollutkaan kuin täällä ja radan
varrella, suohon laskevalla rinteellä, josta silloin oli viime hyvästin
vilkuttanut...
* * * * *
Ja hetken kuluttua:
"Mitäs sanoisit, jos tuolta pimeydestä ilmestyisi yhtäkkiä eteesi
murtunut ratapenger, kiskot ja sillankansi hiivatissa — ja me myöskin?"
* * * * *
Tuskin elämänsä päivinä lienee Kaijala tehnyt niin nopeaa liikettä kuin
nyt hyökätessään akkunaan. Hapuilevat ajatukset ja järkyttävät kuvat,
jotka sitten kuljettajan äskeisen kuvittelun olivat häntä vaivanneet,
veti punainen tuli kuin magneetti itseensä. Mennessään ne koskettivat
äitiä ja lapsia kotona, mutta hän mykistyi katsellessaan suurenevaa
valopilkkua edessä.
Kun Irja ennen yöjunan lähtöä oli tullut asemasillalle, oli hän
varmasti päättänyt puhutella Erkkiä, ylpeäksi käynyttä Erkkiä, joka
ei enää luonut katsettakaan lapsuudentoveriinsa. Mutta kun hän oli
nähnyt Erkin pikatavaratoimiston edessä puhelevan jonkun kanssa ja
sitten varmoin askelin nousevan veturiinsa, oli sydäntä omituisesti
kouristanut ja arkuus oli hiipinyt mieleen. Hän oli vetääntynyt
syrjään ja koettanut katseellaan herättää hänen huomionsa, mutta
Erkin kirkkaiden silmien ilme oli tyly ja kova, eikä hän ollut edes
tervehdystä nyökännyt.
Irja niin hyvin muisti, milloin se oli alkanut. Hän näki edessään Erkin
silmien lieskan, joka oli hänelle ollut arvoitus kauvan aikaa, ja
semminkin se mitä sen jälestä oli seurannut. Saattoiko Erkki todellakin
loukkautua Einen, vieraan, tuskin tuntemansa naisen harkitsemattomasta
silmäyksestä? Ei, se ei voinut olla mahdollista. Hän oli monesti
pitänyt sen mahdollisena, melkeinpä varmanakin, mutta toisinaan hän
taas epäili: kenties ei Erkki välittänyt hänestä.
Jospa hän vain olisi voinut lähestyä häntä, saada hänet kuuntelemaan
selitystään, voinut pyytää anteeksi käyttäytymistään, ryhditöntä, ei
harkittua.
Hän katui, että oli edes itselleen tehnyt tämän kysymyksen. Erkkikö sen
tekisi? Ei ikinä!
Oikein hän tunsi kesken kaiken ylpeäksi itsensä, että saattoi hänestä
noin ajatella, niin varmasti sen sanoa. Niin juuri piti ollakin.
Sellainen sisäinen ryhti ainoastaan sopi hänelle, jonka pää oli
pystyssä, käynti luja ja koko ryhti miehekäs.
Kello seinän takana löi. Irja havahtui vasta sitten, kun sen ääni oli
lakannut jo kuulumasta. Mitä se mahtoi lyödäkään? Kaksi; niin hänestä
tuntui kuin kaksi lyöntiä olisi jäänyt korvaan soimaan. Nyt päätti hän
jo nukkua.
Tässä hän muisti Erkin kerran, kun ei ollut vielä tapahtunut ikävyyksiä
heidän välillänsä, sanoneen tai oikeammin hämärästi viitanneen siihen
suuntaan, että hän oli ollut jotenkin tarpeellinen hänen elämässään.
Kuin päivän säde mustien pilvien hämäryyden alta, alkoi toivo elää
sittenkin: "Sinä voit kuulla, puhua vielä, minä saan nähdä sinut, puhua
sinulle... Saamme kaiken sovittaa..."
"Hän rakastaa minua, hän rakastaa minua", soi riemuunsa pakahtuva sävel
hänen rinnassaan.
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.