Test Bank for Intermediate Algebra with Applications and

Visualization 3rd Edition Rockswold Krieger 0321500032

9780321500038

Full link download

Test Bank:

https://testbankpack.com/p/test-bank-for-intermediate-algebra-with-applications-
and-visualization-3rd-edition-rockswold-krieger-0321500032-9780321500038/
Solution Manual:
https://testbankpack.com/p/solution-manual-for-intermediate-algebra-with-
applications-and-visualization-3rd-edition-rockswold-krieger-0321500032-
9780321500038/
 Chapter 2, Test Form A Name:

1. Evaluate f 2 if f  x   4  3x2. 1.

2. Write a symbolic representation (formula) for a function 2.

S that calculates the number of seconds in x minutes.
Evaluate S  4  and interpret your result.

3. Sketch a graph of f  x   x2  2. 3.

4. Use the graph of f to evaluate f 1. 4.

5. Determine the domain and range of f . 5.

19
20 INTERMEDIATE ALGEBRA: Chapter 2, Test Form A

6. A function f is represented verbally by “Square the input x 6.

and then add 3.” Give a symbolic representation of f .

7. Determine whether the graph represents a function. 7.

8. Find the domain of f  x  3 x  7. 8.

4

9. Find the slope and y-intercept of the graph of y  3x  5 . 9.

2

10. Find the slope of the line passing through 10.

 12 , 2 and  0, 3 .

11. Determine the slope of the line shown in the graph. 11.

12. Write the slope-intercept form of a line with x-intercept 2 12.

and y-intercept 3 .
2
INTERMEDIATE ALGEBRA: Chapter 2, Test Form A 21

13. Write the slope-intercept form of the line passing through 13.
1, 3 and  12 ,1 .

14. Let f be a linear function. Find the slope of the graph of f. 14.

x 4 2 1 0 1
f  x  6 0 3 6 9

15. Let f be a linear function. Find the x- and y-intercepts 15.

of the graph of f.

x 2 0 1 2 3
f  x  8 4 2 0 2

16. Give the slope-intercept form of a line parallel to 16.

y  5  4x , passing through 12 ,1 .  
17. Find the slope-intercept form for the line shown in the graph. 17.

18. Use the graph in #17 to find the equation of a line that passes 18.
through the origin and is perpendicular to the given line.
22 INTERMEDIATE ALGEBRA: Chapter 2, Test Form A

19. Find an equation of the vertical line passing through the 19.

point 12 ,  34 .
20. Find an equation of the horizontal line passing through the 20.
point  32 ,1.
 Chapter 2, Test Form B Name:

1. Evaluate f 2 if f  x   3x  1. 1.

2. Write a symbolic representation (formula) for a function 2.

C that calculates the cost of x gallons of gasoline at $2.50
per gallon. Evaluate C 10 and interpret your result.

3. Sketch a graph of f  x   x  3. 3.

4. Use the graph of f to evaluate f 2. 4.

5. Determine the domain and range of f . 5.

23
24 INTERMEDIATE ALGEBRA: Chapter 2, Test Form B

6. A function f is represented verbally by “Cube the input x 6.

and then subtract 4.” Give a symbolic representation of f .

7. Determine whether the graph represents a function. 7.


8. Find the domain of f  x  x  5. 8.

9. Find the slope and y-intercept of the graph of y  2x  3. 9.

10. Find the slope of the line passing through 1, 3 and  12,1 . 10.

11. Determine the slope of the line shown in the graph. 11.

12. Write the slope-intercept form of a line with x-intercept 1 12.

and y-intercept 5 .
3
INTERMEDIATE ALGEBRA: Chapter 2, Test Form B 25

13. Write the slope-intercept form of the line passing through 13.

 
the points 32 , 2 and 1, 12 .  

14. Let f be a linear function. Find the slope of the graph 14.
of f.

x 2 0 2 3 4
f  x  6 4 2 1 0

15. Let f be a linear function. Find the x- and y-intercepts 15.

of the graph of f.

x 2 1 0 1 2
f  x  9 6 3 0 3

16. Give the slope-intercept form of a line perpendicular to 16.

y  3 x  2 , passing through 6, 2.
5

17. Find the slope-intercept form for the line shown in the graph. 17.

18. Use the graph in #17 to find the equation of a line that passes 18.
through the origin and is perpendicular to the given line.
26 INTERMEDIATE ALGEBRA: Chapter 2, Test Form B

19. Find an equation of the vertical line passing through the 19.
point 32 ,1.
20. Find an equation of the horizontal line passing through the 20.
point  3 , 1
2 2 .
 Chapter 2, Test Form C Name:

1. For the years 1890 to 1960, the median age for a man’s first 1.
marriage can be modeled by f  x   0.0492x  119.1,
where x is the year. Find the median age in 1930. Round
answer to the nearest year.

2. The median price of a single-family home during the years 2.

1990 to 2000 can be approximated by P  x   5421x  89, 000,
where x  0 corresponds to the year 1990 and x  10

corresponds to the year 2000. Find the median price of a

single-family home in 1998.

3. Use your graphing calculator to graph f  x   3x  5. 3.

6, 6, 1 by 6, 6, 1



4. Susan begins driving along a country road at a rate of 40 mph. 4.
The graph illustrates the distance from her place of origin
after t hours. How far has Susan traveled after 3 hours?

0, 4, 1 by 0, 160, 40



5. Determine the domain and range of f . 5.

6, 6, 1 by 6, 6, 1

27
 28 INTERMEDIATE ALGEBRA: Chapter 2, Test Form C

6. A function f is represented verbally by “Square the input 6.

x and then subtract 4.” Give symbolic, numerical and
graphical representations of f . Let x  3, 2, 1,..., 3

in the numerical representation (table) and let 4  x  4

for the graph.

4, 4, 1 by 5, 5, 1



7. Determine whether the graph represents a function. 7.

4, 4, 1 by 6, 6, 1




8. Find the domain of f  x  x  2.5 . 8.

9. The monthly cost of operating a car can be modeled by

the linear function C  x   0.39x  395, where x represents
the number of miles driven.
(a) Find the slope of the graph of the function. 9. (a)
What does the slope represent?
(b) Find the y-intercept of the graph of the function. (b)
What does the y-intercept represent?

10. In 1994, tuition and fees at a public four-year college were 10.
$2125. In 1997, tuition and fees increased to $2689. What
was the average yearly increase in fees from 1994 to 1997?
INTERMEDIATE ALGEBRA: Chapter 2, Test Form C 29

11. The graph represents the amount of water (in gallons) 11.
remaining in a tank after t hours. At what rate was
water being drained from the tank when 2  t  4 ?

12. Write the slope-intercept form of a line with x-intercept 12.

1.29 and y-intercept –2.58.

13. On Labor Day 2000, there were 24.8 travelers (in millions). 13.
On Labor Day 2004, there were 29.2 travelers (in millions).
Let x represent the number of years since 2000. Write the
slope-intercept equation of the line that passes through
0, 24.8 and 4, 29.2.

14. The following table shows equivalent temperatures in 14.

degrees Celsius and degrees Fahrenheit. This data can
be modeled by a linear function. Use your graphing
calculator to find the slope of the graph of that function.

C 40∘ 0∘ 15∘ 35∘ 100∘

F 40∘ 32∘ 59∘ 95∘ 212∘

15. (a) Find the y-intercept of the graph of the linear function 15. (a)
modeled in #14.
(b) What does the y-intercept represent? (b)

16. Give the slope-intercept form of a line parallel to 16.

y  1.28x  7.18, passing through 2, 3.17.
 30 INTERMEDIATE ALGEBRA: Chapter 2, Test Form C

17. Find the slope-intercept form for the line shown in the graph. 17.

6, 6, 1 by 6, 6, 1



18. Use the graph in #17 to find the equation of a line that passes 18.
through the origin and is parallel to the given line.

19. Find an equation of the horizontal line in the graph. 19.

6, 6, 1 by 6, 6, 1



20. From 1980 to 1997, the number of U.S. marriages 20.
(in millions) could be modeled by f  x   2.4 , where
x represents the years since 1980. Estimate the number
of marriages in 1986.
Another random document with
no related content on Scribd:
 Tosi on, ettei Snellman, joka tietysti yksinään sai kantaa koko
kuorman, eikä juuri pyytänytkään sitä latoa toisten hartioille, varsin
suopeasti kohdellut noita tuollaisia neuvon antajia, kun ne
tunkeutuivat suoraan hänen puheillensa. Niinpä tapahtui, että eräs
senaattori ja eräs kuvernööri lähtivät hänen puheillensa,
ilmoittamaan sitä hänelle tietysti varsin tuntematonta tosiasiaa, että
Turun läänin pohjois-osassakin oli kova nälänhätä. Mitä tällä
käynnillä tapahtui tuli yleisölle tunnetuksi ainoastaan näiden herrojen
kertomuksista. Siitä olivat molemmat yksimielisiä, että Snellman
"haukkui" heitä pahemmin kuin jos he vielä olisivat olleet hänen
oppilaina lyseossa, mutta erimielisiä olivat ainoastaan siitä,
kumpaako heistä pahemmin "haukuttiin". Mitä parempaa todistusta
tarvittiinkaan siihen, että "viisaat miehet vetivät vanhurskasten unta
leveillä vuoteillaan".

Wäestö oli edellisten katovuosien aikana tottunut luottamaan

kokonaan avuntekoihin. Kovalta kyllä tuntui huomauttaa sille, nyt kun
sekä aineelliset että henkiset voimat olivat masentuneet, että ainoa
mahdollinen pelastus oli sen omissa ponnistuksissa. Mutta tämä
huomautus oli tuiki välttämätön. Ehkä olisi se ollut paikallaan jo
edellisinäkin aikoina, mutta kun hätä ei ole ylimmillään, on aina niitä,
jotka vaan osaavat turvata avunkeräyksiin, ja semmoinen
huomautus olisi silloin ollut turha: pelkkää kova-sydämellisyyttä.
1867 otettiin varoitus vihdoin kuuleviin korviin.

Kahdessa Finlands Allmänna Tidning'issä n:o 221 ja 228

luettavassa kirjoituksessa, joista toinen koski kysymystä "millä
ostetaan viljaa", ja toinen "kerjäämisen estämistä", lausui Snellman
mielipiteensä silloisesta asemasta. Edellisessä sanotaan:
 "Wiljantuonnin täytyy tulla tavattoman suureksi. Wastaiseksi käy
vaikeaksi ainoastaan Oulun läänin varustaminen leivän-aineilla sulan
veden aikaan saakka. Mutta väestön on kaikkialla hyvin vaikea ostaa
viljaa tuottajilta, ja pohjoisissa lääneissä on tämä vaikeus tietysti
suurin."

Ei saa ihmetellä, etteivät kauppiaat viimeksimainituissa lääneissä

rohkene ryhtyä suurempaan viljantuontiin. He eivät voi nyt enää
antaa lainaksi. He tuottavat ainoastaan mitä luulevat voivansa
myydä puhdasta rahaa tahi metsäntuotteita vastaan.

1863 vuoden valtiopäivillä lausuttiin toivomuksena, ettei krunnu

antaisi ennakkolainoja viljantuottajille, vaan että rahat lainattaisiin
suorastaan väestölle. Tuo on varsin mukava keino. Jos rahvaalta
pyydetään ainoastaan puumerkki velkakirjaan, semminkin kruunulle,
on se siihen varsin myöntyväinen. Wie saadut rahat kauppiaalle, niin
kyllä hänkin on myöntyväinen viljaa tuottamaan.

Entä takaisin-maksu? Se on lisättävä niihin 170,000 tynnyriin ja 1

miljoonaan markkaan, jotka tätä nykyä jo ovat lainoina yksistään
Oulun, Kuopion ja Waasan lääneissä. Jos valtion täytyy vieläkin
lainata nuo viljan ostoon käytettävät rahat, muuttuu toimi todelliseksi
huimaukseksi. Rahvaalle tulisi kuitenkin se helpotus, ettei sen
tarvitsisi käyttää vähintäkään omaa työtään tahi omia tuotteitansa
tarpeellisen viljan maksamiseen. Helppo on käsittää kuinka järkevätä
tämä olisi.

Wnonna 1862 lainattiin liikemiehille 2,130,000 ruplaa. Wuoden

kuluessa suoritettiin niistä jo 1,700,000.

Rahvaan lainojen joukossa kruunulle on velkoja vuosilta 1856 ja

1857, ja kaikki myöhemmät lainat ovat suoritta matta, koska sekin
vähä, mikä on maksettu, uudestaan on lainattu ulos. Lisäksi tulee,
että kauppiaillakin on suuret saatavat, niin että useimmat eivät enää
voi uskoa velaksi.

Ainoa keino on, että rahvaan vientitavarain luku ja paljous

kartutetaan, että kauppiaat kehottavat niiden hankkimiseen ja ottavat
niitä vastaan maksuna. Mitkä ovat nämä tuotteet? Waikeata on
tähän kysymykseen vastata. Mutta sopii kyllä sanoa: Kaikki mitä
rahvaan omaa on, jota voidaan myydä ja ostaa. Käsinsahattuja
lautoja, ruoteita, riukuja, raaka-aineita, pihkaa, tervaa, potaskaa,
vuotia, lammas- ja vasikannahkoja, luita, villoja, lankoja ja kankaita
kaikenlaisia.

Niitä on usein vaikea myydä ulkomaille, mutta tuo riippuu

ostohinnasta. Hädän aikana täytyy rahvaan alen taa myyntihintansa.
Köyhimmälle väestölle täytyy apukomiteain ja kunnallishallitusten
olla välittäjinä.

Ei ole ainoastaan tyhjä lause tuo: "muuta apua ei ole. Sillä muuta
ei ole."

"Leipää ei hankita 180,000 hengelle Oulun ja 200,000 hengelle

Kuopion läänissä sillä, että pätkä rautatietä rakennetaan Wiipurin ja
Riihimäen välillä. Kysymys koskee 75,000 tynnyrin hankkimista
Oulun lääniin. Sitä voivat ainoastaan liikemiesten isänmaallinen toimi
ja väestön oma ponnistus saada aikaan.

"Ellei tähän aputoimeen ryhdytä, niin ei ole apua ihmisvoimassa."

Jälkimäisessä kirjoituksessa sanotaan näin:

 "Kun viljansato pettää maataviljelevässä maassa, on työttömyys
siellä yhtä luonnollinen kuin on työttömyys Englannin
pumpulitehtaissa, kun raakaa pumpulia puuttuu. Tätä nykyä on
mahdoton välttää työttömyyttä Suomessa. Jopa kuuluu, että etelä-
Suomenkin talolliset rupeavat yleisemmin irtisanomaan
palvelusväkeänsä. Syytä siihen lieneekin. Mutta toivottua etua siitä
ei saada. Sillä ellei maan-omistaja tahdo ruokkia työmiehiänsä
työmiehinä, täytyy hänen ruokkia niitä kerjäläisinä.

"Waltio ei voi antaa maanviljelijäin työmiehille työtä ja ruokaa

ilmaiseksi. Eikä valtiolla ole muita varoja, kuin ne, joita se maan-
omistajilta kantaa."

Näillä perustuksilla kehotetaan yksityisiä, kunnallishallituksia ja

kauppamiehiä paikkakunnilla tekemään mitä suinkin mahdollista on.
Ei sovi luottaa suuriin aputöihin, koska ne vain saattaisivat ihmiset
liikkeelle. Mutta sitä vastoin täytyy kussakin hätääntyneessä
paikkakunnassa laittaa kruununtöitä.

Tämä vetominen jokaisen kansalaisen itsetoimintaan oli

välttämätön herätyksen sana silloin ja kelpaisi ehkä muullostikin.
Mitä se vaikutti saamme vasta nähdä.

Kirjoitus loppuu seuraavilla sanoilla: "Älköön kukaan käsittäkö tätä

niin, ettei valtion pitäisi ruveta avunhankkeisin. Epäilemättä tulevat
kaikki mahdolliset varat viimeiseen saakka käytettäviksi. Mutta ne
eivät riitä. Wäestön omat ponnistukset ovat pääasiana ja jäävät
siksi."
IV.

Kunnalliset aputoimet.

Edellisessä kirjoituksessa esitetty Snellmanin ohjelma oli, kuten

ainakin, selvä ja miehuullinen. Ensi kädessä täytyi väestön turvautua
omiin ponnistuksiinsa. Jotta asema kävisi täysin selväksi,
matkustivat kuvernöörit lääneissään. Keskustelut
kunnallislautakuntien kanssa kuuluivat lyhimpään muotoonsa
supistettuina näin: "Kuinka aiotte syötävän puolesta tulla toimeen
uutiseen saakka?" — "Ei tiedä, vaikealta tuntuu." — "Mutta hätä on
nyt niin ylimmillään, ettei kruunu voi auttaa." — "Täytyyhän sitten
koettaa tulla omin neuvoin toimeen." — "Mistä aiotte kevätsiementä
saada?" — "Eipä tuota oikein ymmärrä." — "Mutta ei kruunukaan voi
auttaa." — "No, mitä siihen sitten tekee, täytyy koettaa omin neuvoin
tulla toimeen." — "Hyvästi sitten." — "Jumalan haltuun."

No olipa tuokin erinomaista viisautta! Sopisipa siitä hyvää ivaakin

kirjoittaa. Mutta niin on vieläkin minun luuloni, että tuo
yksinkertaisuus sillä hetkellä oli tuiki terveellinen. Saatiin ainakin
tietää, ettei ollut "keisarin" pataan luottaminen, ja sitä tietoa kansa
välttämättömästi tarvitsi. Toisella tavalla menetteli silloinen Oulun
läänin kuvernööri Alfthan. Hän kutsui kuntien edustajia jommoisiinkin
lääninkäräjiin, asetti heille kysymyksiä vastattaviksi, neuvoi ja
kehotti. Missä määrin tulokset vastasivat hyvää tahtoa, en voi sanoa.
Mutta yleisesti kuultiin että miehet lähtivät kotipaikoilleen virkistynein
mielin ja hyvin tyytyväisinä.

Jyrkästi erosi silloinen menettely entisistä ajoista, jolloin kureerit

olivat matkustaneet läänissänsä kirjoittaaksensa muistiin paljonko
viljaa kussakin paikkakunnassa tarvittiin lahjaksi tai lainaksi. "Jos ei
muuta pyydetä kuin puumerkkiä" — —, sanoi Snellman. Mutta
kiitollisuus tuli ilmi vasta silloin kun lainat olivat takaisin maksettavat.

"Jos eivät tilalliset tahdo ruokkia työmiehiänsä, saavat he ruokkia

niitä kerjäläisinä." Tätä huomautusta otettiin vähemmän korviin, eikä
siihen hallitus mitään voinut. Jälkimäistä ehtoa käytettiin yleisesti,
mutta oli niitä semmoisiakin, jotka käyttivät "hyviä aikoja" talonsa
rakentamiseen. Tätä keinoa olisi voitu yleisemmin menestyksellä
käyttää, mutta riittävää rohkeutta ja tulevaisuuden toivoa puuttui.

"Wäestön täytyy hankkia enemmän tuotteita, kauppa miesten

täytyy tuottaa enemmän viljaa ja ottaa näitä tuotteita maksuna
viljasta." Missä määrin kauppamiehet noudattivat edellistä neuvoa,
sitä en voi sanoa. Woikauppa kuitenkin virkistyi tuntuvasti. Hätäpä
nyt kun voista saadaan 12 markkaa. Silloin osattiin olla ilosia siitäkin,
mitäpä sitten jos, kuten sittemmin, olisi saatu 20:kin markkaa. Kellä
vain oli lehmä, se eli uljaasti muka. Wiljantuonti tietystikään ei
vastannut tavallista tarvetta, mutta siksi sitä oli, että kellä rahoja oli,
se jauhoja sai.

"Kunnallislautakuntien tulee olla välittäjinä köyhimmille." Tämän

toimen toteuttamiseen ulottui hallituksen käsi paremmin kuin
edellisiin ja sentähden siitä jotakin tuli. Käskyjä ja kehotuksia sateli,
lainoja tarjottiin, mitättömän pieniä, sopii sanoa, noin 800 à 1000
markkaa kullekin kunnalle. Mitä semmoisella summalla voi tehdä,
kysyttänee kyllä tähän aikaan? Ostettiin pellavia, rohtimia, karvoja;
kehräytettiin lankoja, kudotettiin aivinaisia ja rohtimisia kankaita,
karvamattoja, piikkoa, käärekankaita, joista parhaat neulottiin
säkeiksi. Hämeen läänissä otti niitä hallituksen kehotuksesta
hyväntahtoisesti ulkomaille viedäksensä kunnallisneuvos Lönnholtz,
joka tuloksesta sitten teki tiliä kunnille. Muualla arvattavasti muut.

Tästä tulee kiitoksella mainita siihen aikaan Helsingissä perustettu

"kotiteollisuusyhtiö", jonka kanssa kauppa, sitten kun maisteri B.
Öhberg oli tullut sen johtajaksi, kävi varsin sujuvasti. Muistan vielä
iloni, kun tavarakuormallani ensikerran saavuin Helsinkiin ja nostin
yhtiöltä 1,000 markkaa. Se oli melkoinen summa — siihen aikaan.

Sen-aikuiset kunnallislautakuntien esimiehet muistavat

epäilemättä erinomaisella kiitollisuudella sitä apua, jota heille näissä
toimissa tekivät emännät. Tuo alinomainen raaka aineiden
punnitseminen ja jakeleminen, lankojen vastaan ottaminen ja
uudestaan jakeleminen kankureille ja neulojille, kankaiden
valkaiseminen, työpalkan muuttaminen jauhoiksi ei suinkaan ollut
vähäpätöisenä lisätaakkana heidän muihin sen-aikuisiin
rasituksiinsa, kun toinen puoli päivää kului kerjäläisten ruokkimiseen,
toinen puoli sairaiden hoitamiseen.

Muutoin ostivat kunnallishallitukset mitä ikänä kaupaksi tuotiin:

ryijyjä, patjoja, silkkiliinoja, puuastioita, mitä vain tuotiin, uusia ja
vanhoja, käsityöläisiltä heidän tuotteitansa. Kyllä sitä yhtä ja toista
löytyy, kun hätä on etsijänä. Ne jotka voivat, saivat jälestäpäin
lunastaa omansa takaisin, muut tavarat myytiin syksyllä, jolloin
mielet jo olivat iloiset kuin koulusta päässeen oppilaan,
huutokaupassa, eikä kunnat niissä yleensä joutuneet tappiolle.
Ainoastaan yhdessä kaupassa tuli se kunta, jossa minä työskentelin,
vahinkoon. Meidän onnistui saada 2,000 lapiovarren tilaus eräältä
tehtaalta, joka oli ottanut valmistaakseen lapioita, lähetetyn mallin
mukaan, vastaista rautatierakennusta varten. Suuri ilo! Mutta se,
joka hoiti tätä tointa, ei käsittänyt tehtävänsä tärkeyttä. Warret
lähetettiin paikalle, josta ilmoitettiin, ettei yksikään kelvannut. Minä
näin varret vasta Järvenpään rautatien-asemalla, ja tunnustaa täytyi,
ettei ollut yhtäkään kelvollista. Wahinko nousi 400 markkaan, mutta
mitäpä siitä. Työpalkka oli kokonaan joutunut köyhäin leipäpyttyyn ja
raaka-aine ei maksanut mitään.

Kuinka suuria summia näillä toimilla tuli hädänalaisille? Eihän niitä

kehtaa mainitakaan, siksi mitättömät ne olivat nykyajan kaavan
mukaan. Mutta järkähtämätön vakuutukseni on, että ne vaikuttivat
arvaamattoman paljon. Ne estivät köyhiä täydelliseen epätoivoon
joutumasta. "Saahan sitä työtä kunnallishallitukselta." Ja lähdettiin
noutamaan 5 naulaa pellavia, kehrättiin, saatiin 2 markalla jauhoja
(matto maksoi silloin 50 à 58 markkaa). Mihinkä sillä mennään?
Tietysti venytettiin nuo usein valitettavasti ylen huonot Wenäjän
jauhot, joiden koviksi kapaantuneita möhkäleitä täytyi kirveenpohjalla
pienentää, kaikenlaisilla hätäleivän aineksilla, meidän
paikkakunnalla, missä ei enään osattu pettua valmistaa,
enimmäkseen pavunvarsi- ja ruumenjauhoilla. Wiheriäisinä
leikatuista ja hallan panemista suviviljan oljista tehtiin jonkinlaista
kaljaa. Kunnallishallitukset olivat kehottaneet jäkälien kokoomiseen
ja ostelivat niitä sekä valmistelivat niistä leipää. Taito oli vaillinainen
ja leipä oli kovin katkeraa, mutta hyvin se sitten kin kului, kun
jokaviikkoisissa lautakunnan kokouksissa määrättiin avunpyytäjille
sata ja puolisataa leipää.
 Olihan tuo kaikki ylen kurjaa. Mutta nuo kaikenlaiset puuhat pitivät
ainoata särvintä, toivoa, vireillä. Omat ponnistukset eivät näyttäneet
varsin mahdottomilta, kun vastamäessä oltiin kaikin miehin
vetämässä. Saihan köyhä joskus markan ansaituksi; elettiin tunti
tunnilta, päivä päivältä. Ja annettiinhan lisäksi — mutta ainoastaan
lisäksi — suoranaistakin apua.

Raaka-aineidenkin hankkimisessa kunnille koetti hallitus olla

avullisena. Eräs sen aikuinen senaatin virkamies, joka, kuten tapana
silloin oli, tärisi vihasta kun Snellmanin nimi vaan mainittiin, kertoi
minulle, että S. muiden hullutuksiensa lisäksi käytti suunnattomia
summia rohtimien ostamiseen Pietarista, ja olisi kenties tehnyt lopun
valtiovaroista, elleivät rohtimet Pietarista sitä ennen olisi loppuneet.

Tosiasia on, että kirjeellä 15 p:ltä Lokakuuta 1867, määrättiin

rohtimien ostamista varten hätäapuvarastosta käytettäväksi 10,000
ruplaan saakka. Kaikkiaan käytettiin siihen tarpeesen 14,182
markkaa. Jos lukija on minun kanssani samaa mieltä kunnallisten
aputoimien merkityksestä, en luule hänen moittivan tätäkään
hätäkeinoa.

Siihen aikaan sanottiin, että kunpa vaan päästäisiin sulaan

maahan, kyllä sitte jo elää, kyllä sitten jo saadaan työtä talollisiltakin.
Näitä aikoja ajatellessani tuntuu todellakin omituiselta, kun tätä
nykyä luetaan sanomalehdissä jotakin tähän suuntaan: kyllä nyt
saadaan työn-ansiota metsissä ja rahdinvedossa; mutta kuinka
käynee Huhtikuussa! Silloin taas arveltiin: kunpa päästäisiin
Huhtikuuhun, kyllä sitten jo kelpaa. Ja kun todellakin tuli kevät
tavalliseen aikaan, rupesi tauti helpottamaan, kasvot loistivat, mielet
virkistyivät, taistelun hirveät päivät olivat tavallansa lopussa.
 "Ja elleivät ne päivät olisi lyhetyt, niin ei yksikään liha tulisi
autuaaksi", se huokaus pääsi jokaisen suomalaisen sydämestä.

Suokoon Jumala että vast'edes ruokapöytä olisi kaikille

kansalaisillemme Tammikuussa varattuna Huhtikuun tarpeeksi,
silloin tulisi suomalaisen kestävin ateria: "syödä mitä milloinkin",
vanhaksi taruksi. Mutta oudolta tuo vaatimus tuntuu 1867 vuoden
miehille.

V.

Yleiset työt.

Wälttämätöntä oli hankkia elatusta hätääntyneelle väestölle

yleisien töiden toimeenpanemisella myöskin kruunun puolelta. Jotta
väestö estettäisiin lähtemästä koti seuduiltaan liikkeelle, olivat nämä
työt, Snellmanin ohjelman mukaan, järjestettävät eri paikkakuntiin.
Jos olisikin rautatienrakennus, kuten muutamien muistossa näkyy
kummittelevan, ollut täydessä vauhdissa jo ennen vuotta 1867, niin
se ei sittenkään olisi soveltunut hätäaputyöksi. Metsän hakkuu
kruunun ja yksityisten metsissä olisi sitä vastoin ollut omiansa
tuottamaan edes jonkinlaisia tuloja työttömille. Mutta tässäkään
suhteessa ei käy sen aikuisia oloja vertaaminen nykyisiin.
Warsinainen sahausliike virkistyi vasta 1870-luvulla. Nälkävuosina oli
se tavallistakin hiljaisempi. Säädyille 1872 vuoden valtiopäiville
annetut "Pääsummalaskut yleisistä valtiovaroista" näyttivät
seuraavat tulot kruunun metsistä: 1864—312,183, 1865—197,937,
1866—177,689, 1867-143,045 ja 1868- 97,517. Nämä numerot
osoittavat, ettei metsätöistä ollut mitään toivottavissa. Jotta kuitenkin
väestö tulisi tilaisuuteen omin neuvoin hyötymään metsistä, sai
metsähallitus käskyn myydä 500,000 puuta Oulun läänin asukkaille
3:sta pennistä kuutiojalalta, ja kaikkialla, missä kruununmetsiä oli,
tervaskantoja 20 pennillä kuutiosylistä. Snellman noudatti siis
kruunun puolesta samaa neuvoa, jota hän oli antanut rahvaalle:
"hädän aikana täytyy alentaa myyntihintaansa."

Työntilaisuuden hankkimiseksi hädän-alaisilla paikka kunnilla ei

ollut siis muuta mahdollisuutta kuin jatkaa en nen aloitettuja
kanavoimis-töitä, järvenlaskuja, korven ojituksia, tientekoja ja ryhtyä
uusiin. Oli semmoisia järvenlaskuja, joihin osalliset olivat sitoutuneet
tekemään työ päiviä. Niihin ruvettiin hetimiten. Mutta pian ilmoittivat
työnjohtajat, "etteivät osalliset hätääntyneen tilansa ja kalliin viljan
tähden jaksaneet suorittaa luvattuja työpäiviänsä." Silloin suostui
H.K.M:tinsa siihen, että noista työpäivistä maksetaan yleisistä
varoista 50 penniä päivältä, jota paitsi säädetty vuosirahanmääräys
tavallisesti korotettiin, niin että voitiin enemmän työmiehiä käyttää.

Tämänlaatuisia töitä mainitaan tie- ja vesirakennusten

ylihallituksen kertomuksessa vuodelta 1868 useampia, erittäinkin
Oulun läänissä. Mutta hallitus ryhtyi, missä vaan suinkin tilaisuutta
oli, uusiin töihin, niinkuin kanavien kaivattamiseen, siltojen
korjauttamiseen, korpien ojittamiseen, tietysti enemmän
työntilaisuuden hankkimiseksi kuin parhainten työntulosten
saavuttamiseksi. Sentähden oli näissä hätäaputöissä yleisenä
sääntönä, ettei päiväpalkka saanut nousta yli 80 pennin, joista vielä
vedettiin pois 2 penniä sairaanhoitoa varten ja 20 penniä
kotopaikalla olevia perheitä varten. Suurimmat näistä tämmöisistä
töistä olivat Nerkon ja Ahkiolahden kanavat Iisalmessa ja
Lempoisten kanava Hämeen läänissä.
 Paljon on viisasteltu näiden työpalkkojen mitättömyydestä.
Huomattava ensiksikin on, että tuo 50 pennin ruokaraha oli suora
lahja, koska asianomaiset olivat velvolliset tekemään työnsä
sitoumuksen mukaan ilmaiseksi. Mutta kruunun varsinaisissa töissä
oli kieltämättä 80 penniä perin mitätön palkka. Siitä kuitenkin saa
mielinmäärin kiistellä, olisiko ollut viisasta kruunun puolelta kilpailla
työ miehistä niidenkln harvojen kanssa, jotka kenties tahtoivat
yksityisiä töitä toimittaa. Olisiko ollut viisasta suuremmilla palkoilla
houkutella työpaikoille tuhansia, silloin kun vain oli työtä sadoille?
Ratkaiskoon se, joka uskaltaa, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että
hän oikein käsittää silloiset olot, eikä tuomitse nykyajan
kaunosielulliselta kannalta.

Sellaisia yleisiä työpaikkoja, joissa tie- ja vesi-ylihallituksen

insinöörit olivat johtajina, luetellaan yllämainitussa kertomuksessa
55. Paitsi niitä rakennettiin tavallisia maan teitä ja toimitettiin muita
töitä nimismiesten ja kunnallishallitusten johdolla. Ihmeteltävällä
tavalla riitti huomiota ja apua kaikkialle. Niinpä saapui esim.
Kangasalle, joka ei ollut kaikkein huonoimpia paikkoja, 8
jauhomattoa käytettäviksi tientekoon n.s. Keisarin harjulle. Oivana
apuna sitäkin pidettiin, ja arvattavasti annettiin köyhimpiin paikkoihin
runsaampaa apua.

Niitä varten, jotka luulevat, että kruunu ja insinöörit olivat hyvinkin

mielissään, kun saivat työt suoritetuiksi niin ylen halvalla hinnalla,
pyydän saada mainitusta kertomuksesta esiintuoda pari lausuntoa.
Nerkon kanavasta mainitaan, että työn tulos oli peräti vähäinen,
koska työmiehet olivat nälästä ja taudista kovin heikontuneet. Se
kävi erittäin näkyviin ensimmäisinä kuukausina työn alkamisen
jälkeen. Niinpä tarvittiin yhden kuutiosylen maata kaivamiseen ja
nostamiseen 18 työpäivää, mutta Huhtikuussa ainoastaan viisi tahi
kuusi päivää, kun sitä tavallisissa oloissa saadaan tehdyksi 3 tahi 4
päivätyöllä. Tämä nälkäajan lamauttava vaikutus työn menestykseen
tuntui vielä kauan sen jälkeen kun työtä lakattiin tekemästä
hätävarana.

Eräästä järvenlaskutyöstä Sotkamon ja Paltamon pitäjissä

kerrotaan niinikään, että kuutiosylen vuorta särkemiseen ja
siirtämiseen meni 35 työpäivää, koska työhön täytyi ottaa
heikontuneita ja työhön vähän kykeneviä miehiä ja vaimoja, jopa
lapsiakin. Lopputulos tässä paikassa oli sittenkin työpalkan
vähyyden tähden edullinen, koska tuo kuutiosyli tuli maksamaan
ainoastaan 30 markkaa, kun tavallisissa oloissa semmoinen työ
lasketaan nousevan noin 40 markkaan. Mutta tämä onkin ainoa
paikka, josta sanotaan, että työmiesten terveydentila oli hyvä.
Muutoin nieli sairashuoneet, joita täytyi laittaa jokaiseen suurempaan
työpaikkaan, suhdattomia summia.

Tuota määräystä, että päiväpalkka ei saanut nousta 80 penniä

korkeammaksi, ei kaikkialla varsin tarkalleen noudatettu, eikä
asianomainen työnjohtaja siitä nuhteita saanut. Niinpä eräässä
kanavatyössä johtava insinööri kertoi minulle kohta huomanneensa,
että tätä määräystä noudattaessa rahat menisivät kokonaan. Työn
todellinen tulos vastasi kohtuullisen urakkahinnan mukaan tuskin 25
penniä, mutta oli maksettava 80 penniltä. Hän siis omin luvin
määräsi tinkityötä, ja siitä palkan, jolla huonompikin mies voi ansaita
toista markkaa tai puolitoista. Tätä tarjousta ei otettu kuuleviin
korviinkaan, ja työntulos antoi entisiä tuloksia, koska muka tiedettiin,
että työnjohtajan kuitenkin täytyi maksaa kruunun lupaama palkka.

Hyvin elävästi kuvasi tuo insinööri ensimmäisen tili päivän tämän

jälkeen. Pirtissä istui hän ankarana pöydän takana rahalaatikko ja —
vankka ruoska pöydällä. Pirtti oli täpötäynnä työmiehiä. "Mikä olisi
estänyt tuota nälkäistä laumaa syöksemästä päälleni ja ryöstämästä
rahojani", arveli kertoja. Mutta kansamme lainkuuliaisuus piti nytkin
paikkansa. Kun ilmoitettiin että se ja se oli ansainnut ainoastaan 25
penniä, syntyi kyllä hirveä melu, mutta taipumattomana istui
paikallaan työnjohtaja. "Ota rahasi, tahi mene kohta ulos!" "Tilinteon
loputtua lähdin ulos läpi ahdetun väkijoukon. Uhkauksia kyllä kuului,
mutta väkivaltaan ei ryhdytty." "Siksi oli kuitenkin koko tapaus
sydäntä särkevä, että minä, päästyäni kotia, itkin, — itkin niin että
saappaanvarteni likosivat", huudahti kertova insinööri vieläkin
kauheain muistojensa vallassa. Jättäkäämme liiallisuudet sikseen,
mutta tapaus todistaa sittenkin, etteivät insinöörit olleet niinkään
sydämettömiä kuin joksi heitä toisinaan kuvataan. Olkoon se
niinikään todistuksena siitä, että kärsimykset ulottuivat pitemmällekin
kuin varsinaisten nälkäisten piiriin. Toisessa tilinteossa olivat kaikki
tyytyväiset. Huomattiin että täytyi tehdä työtä, mutta myös, että sitä
kohtuullisesti korvattiin.

Suomenmaan virallisessa tilastossa VI, väestötilaston 2:sessa

vihossa, on seuraava yhteenveto hätäavun määräyksistä 1:stä
päivästä Syyskuuta 1867 Maaliskuun loppuun 1868:

R
a
h
a
a
W
i
l
j
 a
a
m
a
r
k
k
a
a
t
y
n
n
y
r
i
ä

Yleisiin tölhin käytetty………………. 503,060 10,824 Lainoiksi

kunnille työn antamista varten.. 192,500 225 " tilallisille ja
leivoksina myytäväksi. 11,225 Lainoiksi talletettuja ohria ja
suoritettavaa työtä vastaan……………. 500 Lainoiksi yksityisille
työnhankkijoille…. 175,000 Ilmaiseksi jaettavaksi………………….
750 Sairashuoneiden ja sairasten hoidoksi……. 7,500 624
Yleisistä valtiovaroista töitä varten kruunun
metsissä………………………. 48,000 Tie- ja vesiylihallituksen
tilille……… 223,000

Kaikkiastaan 1,149,060 markkaa rahaa ja 24,048 tynnyriä viljaa,

yhteensä raha-arvossa 2,110,980 markkaa. Maaliskuussa oli Pietarin
rautatienrakennus jo alkuun pantu ja käytettiin siinä noin 2,000
miestä.
VI.

Waltiovarat ja rahanhankkeet.

Arvostellessamme niiden summien suhteellista suuruutta, joita

hallitus käytti aputoimiin 1867 vuoden kadon johdosta, emme saa
ajatella Suomen valtion nykyisiä tuloja. Niiden varaksi, jotka
luulottelevat, ettei valtiovarastomme koskaan olisi ollut paremmassa
tilassa, esitämme vastaukseksi muutamia numeroita. Ne osoittavat,
että hallituksen tulot kaikilla aloilla arveluttavasti hupenivat, ja
jokaiselle vähänkin ajattelevalle pitäisi olla selvä, ettei valtio voinut
hyötyä niistä suurista lainoista, joita se muka korkeilla koroilla
lainaeli. Päinvastoin olivat tappiot, kuten kyllä ymmärtää, hirvittävän
suuria. Yksin hätäapu rahastosta saatiin suorastaan pyyhkiä pois
päälle 2 miljoonaa markkaa.

Suomen säädyille 1872 annetussa kertomuksessa valtiovaraston

tilasta, joka sisältää pääsummalaskut vuosilta 1864—1868,
näemme, että tullitulot 1864 olivat korkeimmillaan ja nousivat
7,344,515 markkaan. Siitä alkaen hupenivat ne hupenemistaan
huonojen vuosien tähden ja tekivät 1865 - 6,906,498, 1866 -
5,712,499, 1867 — 5,371,354 ja 1868 — 5,556,889 markkaa. Kun
aputoimiin kaikkiaan käytettiin seitsemättä miljoonaa markkaa, niin
kului niihin siis enemmän kuin kaikki tullitulot yhteensä, joka tähän
aikaan, jolloin tullitulot tekevät 20-21 miljoonaa, tie tää samaa, kuin
jos käytettäisiin noin 22 miljoonaa hätä apuun.

Merkillistä on huomata, kuinka maamme ahdas taloudellinen tila

vaikutti kaikkinaisiin välillisiin veroihinkin. Niinpä nousivat postitulot
1864 ja 1865 vielä päälle 500,000 markan, mutta alenivat sitten
vuosina 1865— 1868 järjestään 484,234, 461,125 ja 455,392
markkaan. Tulot karttapaperista alenivat niin ikään vuodesta 1864,
jolloin ne nousivat 601,175 markkaan, 1867 398,693 markkaan.
Wiinavero, joka sittemmin on noussut joskus lähes 5 miljoonaan,
osoittaa seuraavat tulokset vuosilta 1866— 1870: 312,048, 382,594,
570,388, 1,214,042 ja 1,858,930, eikä niistä siis voitu suorittaa edes
sitä 600,000 markan korvausta valtiolle, jonka säädyt olivat ottaneet
suorittaaksensa, vaan oli viinanpolttorahaston velka erinäisille
valtiorahastoille, paitsi kasvanutta korkoa, 865,925 markkaa. Siihen
aikaan suoritettu suostuntavero aleni 1865 vuoden määrästä,
676,674 markasta, v. 1868 — 505,634 markkaan. Näin supistuivat
valtion tulot kaikilla aloilla. Mutta sen sijaan lisääntyi tietysti se
menomäärä, jota "vähennykseksi" tileissä sanotaan. 1864—1868
tekivät "vakinaiset ja yli määräiset vähennykset" 128,916, 100,986,
391,425, 195,191, 322,332 markkaa. Tuntuvia summia nämäkin jo
ennestään ylenmäärin supistuneissa kassoissa.

Tämmöisissä oloissa täytyi hallituksen ryhtyä suureen taisteluunsa

ennen kuulumattoman hädän seurausten torjumiseksi. Mutta, kuten
sanotaan, sodassa on kolme menestymisen ehtoa: raha, raha ja
taasen raha. Pitkiin miettimisiin ei ollut aikaa. Ennen talven tuloa
täytyi hankkia elatus-aineita erittäin pohjoisiin lääneihin, sillä eihän
niitä silloin käynyt lennättäminen rautateitse Pietarista Ouluun ja
Kuopioon. Mikä jäi syksyllä tuottamatta, se oli 100 peninkulman
päästä hevosilla raahattava. Olisihan ollut aivan tarpeellista tuottaa
kevätviljan siemeniäkin, mutta kipein tarve oli ensin täytettävä. Mitä
apua olisi siemenistä ollut, jos väestö olisi sukupuuttoon kuollut
talvikinoksiin, ja täytyi ainakin toivoa, että kevätsiemenet saataisiin
vielä keväälläkin tuoduiksi.

Mutta mistä olivat nuo tarvittavat miljoonat otettavat? Se oli

kysymys, johon ei ollut helppo vastata. Toinen kysymys, joka
luonnollisesti nousi katovuosien lakkaamattoman sarjan
masentamissa mielissä, oli kyllä arveluttava sekin. Millä ovat nuo
miljoonat takaisin maksettavat, jos sattuu tulemaan vieläkin yksi
katovuosi? Jos ennestään lainoihin uupuneelle väestölle
annetaankin avut lainojen nimellä, onko vähintäkään toivoa saada ne
takaisin?

Mitkä mietteet liikkuivatkaan Snellmanin povessa, mutta toimiin

hän ryhtyi sillä verrattomalla miehuudella ratkaisevina hetkinä, joka
oli hänelle omituinen. Omasta puolestansa ryhtyi hallitus suuriin
viljan-ostoihin, ja rahoja tarjottiin yksityisille liikemiehille, jotka
tahtoivat ruveta viljaa tuottamaan. Halullisia ottajia ilmaantui
kuitenkin varsin vähän entisiin aikoihin verraten, sillä liikemiehet kyllä
ymmärsivät, että tuon ylen kalliin viljan jälleenmyynti kävisi varsin
vaikeaksi, ja velaksi ei voitu enää mitään uskoa.

Sekä kruunun omiin ostoksiin että yksityisille hankittiin rahoja

Suomen pankista valtiovarain-toimituskunnan hyväksymillä kolmen
kuukauden vekseleillä. Mistä nuo rahat kolmen kuukauden perästä
otetaan, siitä pitäköön vekselein hyväksyjä huolta. Silloin elettiin
päivä päivältä. En varmaan tiedä, kuinka suuria summia Suomen
pankista nostettiin syyskuun kuluessa, mutta kun olen valtiokonttorin
tileissä nähnyt, että valtiovarain-toimituskunta Joulukuussa 1867
suoritti Suomen pankille 1,441,652 markkaa, niin lienee tämä
summa se, jota vekseleillä oli nostettu.

No, mistä ne tulivat? "Minä löysin ystävän hädässä", sanoi minulle

Snellman monta vuotta myöhemmin, kun hänen mielensä jo oli
kutakuinkin tyyntynyt, kertoessaan leikillisellä tavalla
"vippausjuoksunsa" vaiheista.

"Minä kirjoitin Rothschildille, valittaen äärimmäistä hätäämme, ja

vaadin häneltä kuuden miljoonan kreditiviä. Wastauksessaan arveli
hän, että kaiketi hätä on saanut minunkin pääni pyörälle, kun luulen,
että pankkiirit omista varoistansa antavat moisia taskulainoja.
Laittakaa valtiolaina tavalliseen muotoon, niin kyllä koetan myydä
obligationejanne mahdollisuuden mukaan. Muuhun en voi ryhtyä. —
Snellman puolestansa vastasi, että sen verran viisautta minussakin
löytyy, mutta ennen kuin tuon valtiolainan kaikki mutkat ovat
suoritetut ja hra R. hyväntahtoisesti on noita obligationeja kaupitellut,
on Suomen kansa nääntynyt nälkään. Tämmöisissä oloissa eivät
kelpaa säännölliset temput; kyllä teidän nyt täytyy sittenkin omasta
taskustanne ottaa tuo meille välttämätön laina."

Snellmanin oli tapana sanoa sanottavansa niin, että se tuntui ja

tarttui. Seurauksena olikin, että Rothschild Marraskuussa allekirjoitti
1,5 miljoonan Saksan taalerin suuruisen kreditivilainan, joka tuotti
5,400,000 Suomen markkaa ja suoritettiin takaisin 5,529,550
markalla. Näillä varoilla maksettiin Suomen pankissa diskontatut
vekselit, joten pankki pääsi tilaisuuteen muutoinkin supistuneilla
varoillaan auttamaan maamme ahdistettuja liikemiehiä, ja valtio
puolestaan sai ryhtyä enempiin viljan ja siemenen ostoihin. Mutta
huomattava on, että puolenkuudetta miljoonan, vuoden kuluessa