Professional Documents
Culture Documents
Read Online Textbook A Very Mountain Man Wooing Fallen Peak Military Heroes Book 3 1St Edition Shaw Hart Ebook All Chapter PDF
Read Online Textbook A Very Mountain Man Wooing Fallen Peak Military Heroes Book 3 1St Edition Shaw Hart Ebook All Chapter PDF
Read Online Textbook A Very Mountain Man Wooing Fallen Peak Military Heroes Book 3 1St Edition Shaw Hart Ebook All Chapter PDF
— Niin on. Enkä minä osaa kiivauttani hillitä, vaikka minun olisi
pitänyt se oppia autuaan isävainajani nuhteista, autuaan äitivainajani
esimerkistä ja ystävä vainajani, esimunkki Mathiaksen seurustelusta
sekä lukemalla uutta testamenttia ja Tuomas Kempiläistä.
Kaksikymmentä vuotta ja enemmänkin aikaa on kulunut minun
tietämättäni, että tämä intohimo entisellään rehenteli rinnassani. Sen
uinutti uneen täällä talossa ennen vallitseva rauha; mutta viime
aikoina on se näyttänyt ilkeitä elon oireita. Ja kun en ole laskenut
sitä irroilleen, on se ruvennut työntämään juuriaan syvemmälle ja
tuntuu usein ikäänkuin kirveltävänä polttona sydämen ympärillä.
Näytäpäs nyt minulle, Arvi, piirustustasi. Se on asuinkartano…
— Niin se, jonka aijon rakentaa isäni asumattomalle talontilalle
Kortebohon. Siitä tulee minun taloni, on isä sanonut. Tuohon
kylkirakennukseen laitetaan maalarimaja, jos suinkin ihan tämän
kaltainen, mutta näköala Vetterille päin.
— Ah, mestari, sanoi Fabbe, ette näy tietävän että olen erot
saanut.
*****
— Hän ei olisi sitten niin joutunut Laurin yksinvallan alle kuin nyt.
Sinä olet jaloluontoinen mies. Lauri ei ole. Äiti olisi helpommin tullut
sinun vaikutukseksi alaiseksi kuin hänen, sillä äiti on jalo hänkin,
mutta hän ei tule toimeen ilman miehen johtavaa arvostelua.
— Isä, luuletkos meidän siltä olevan kiirettä, että kello soi? Lauri
sitä salinakkunasta kalistelee, eikä minulle soittokellon äänessä, ole
enempää isännyyttä kuin hänenkään äänessään. Isä, minulla on
jotain muutakin sinulle sanottavaa, kun näin saamme tuttavallisesti
jutella eikä minun tarvitse sinun edessäsi hävetä. Etpä tiedä, että
Lauri on antanut minulle vitsaa…
— Mitä sanot?
— Takaisin mies!
Hän astui nyrkit ojossa Klasea kohden. Mutta tämä juoksi pajaan
ja tuli ulos heiluttaen vasaraa, valmiina lyömään. Silloin kajahti
Gudmund mestarin ääni, kaikuvammin kuin milloinkaan ennen
hänen eläessään:
VIIMEINEN ILTAVAHTIKÄVELY.
*****
— Mitä sanot?
*****
Illallista syötäessä ei Margarccta rouva ollut saapuvilla.
Naispalvelija ilmotti hänen aikaisin menneen levolle. Tämä ei ollut
mitään uutta; hän teki nyttemmin aina niin, ja hän tarvitsi sen. Hän,
niin tottunut onneen, oli jo kauvan elellyt aikojaan, saamatta
sielulleen päivänpaistetta. Kesken talonaskareita, jotka muuten
tuottivat hänelle huvia saman verran kuin työtäkin, istahti hän usein
itkemään ja käsiänsä vääntelemään, kun ei kukaan nähnyt. Mikä
vaivasikaan Gudmundia? Sitä hän kyseli. Hän oli toivonut tälle
elonsyksyä ihanaa kuin kaunis takasuvi. Hän oli toivonut hänelle
uuden kevään elpymistä siinä lämpimässä ja valossa, joka säteili
pojan pontevasta toimesta ja Jumalalle altistuneesta innosta. Eikö
tämä poika ollut kuin Libanonin seetri määrätty pylväänä Siionin
templiä kannattamaan? Eikö kaikki mitä hän tahtoi ollut harkittu
kaukaa ennalta näkevällä älyllä ja eikö se tähdännyt ainoastaan
hyvään päämäärään? Ja kuitenkin — pojan palattua kotiin vanheni
Gudmund silminnähtävästi päivä päivältä, hän ei viihtynyt enää
missään, paitsi maalarimajassaan, karttoi mikäli mahdollista pojan
läheisyyttä, ei osottanut sitä isällistä leppeyttä, joka on omalle pojalle
annettava, ja, vaikka olikin ainoastaan koulua käymätön
käsityöläinen, väitteli hän oppinutta vastaan, tämän selittäessä
Jumalan sanan oikeaa käsittämistä, olipa äskettäin kohdellut häntä
varsin sopimattomastikin. Ja kuitenkin oli Lauri menetellyt niin
maltillisesti, jättäen niin kauvan kuin suinkin toimeenpanematta
milloin minkin tarkoin mietityn parannuspuuhan, eikä suinkaan
väkirynnäköllä ajanut käännytystyötä, vaan koetti pikemmin
viittauksilla ohjata isää perikadon tieltä pelastuksen tielle. Mikä
vaivasi hänen Gudmundiaan? Sitä rouva ei saanut selville.
Margit oli eilisestä asti itsekseen hautonut uutista, joka hänen piti
ilmottaa isälleen, jotta tämä aikanaan ehtisi estää aijotun
toimenpiteen. Mutta sopivaa tilaisuutta ilmottamiselleen hän ei vielä
ollut saanut, ja nykyhetki ei ensinkään siihen sopinut. Lauri oli näet
hänen kuullensa lohduttanut äitiään sillä että tuo pakanallinen
tulitupa, josta he molemmat välisti olivat kuulleet kummallisia ääniä,
ennen pitkää tulisi revittäväksi. Hän ei muka enää aikonut isälle sen
enempää asiasta puhua, sillä Jumalan edessä oli hänellä oikeus,
mutta jos häneltä puuttui maallista oikeutta, niin voisihan isä
haastattaa hänet tuomioistuimen eteen. Lisäksi oli hän päättänyt,
isältä lupaa pyytämättä, siirtää kirjansa maalarinmajaan ja sisustaa
sen itselleen lukukammioksi. Jos isää sitten haluttaisi istua siellä
tuhrimassa, olkoon se hänen vallassaan, kunhan vaan luopuu
paavilaisista kuvailuksista. Lauri oli tuonut Saksasta kymmenittäin
Martti Lutherin kuvia, tehtyjä karkean, törkeän ja kaikittain
onnistumattoman puupiirroksen mukaan, sekä sitä paitse uuden,
melkoisesti parannetun puupiirroksen tuosta merkillisestä, Tiberistä
saadusta paavikalasta, siitäkin useita kappaleita. Nämä aikoi Lauri
antaa isänsä väritettäväksi. Siten tuhrailu ei ainakaan vahingoittaisi
hänen sieluansa.
*****
*****
Lauri ei sanonut mitään, mutta ajatus että hän tuhrisi väreillä tuntui
hänestä liian hävyttömältä.