The effect of the binary space and

social interaction in creating an actual

context of understanding the traditional
urban space 2nd Edition Ph. D.
Candidate Mustafa Aziz Mohammad
Amen
Visit to download the full and correct content document:
https://textbookfull.com/product/the-effect-of-the-binary-space-and-social-interaction-i
n-creating-an-actual-context-of-understanding-the-traditional-urban-space-2nd-edition
-ph-d-candidate-mustafa-aziz-mohammad-amen/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

The inspiration of Bauhaus principles on the modern

housing in Cyprus (Journal of Contemporary Urban
Affairs) 2nd Edition Mustafa Aziz Amen

https://textbookfull.com/product/the-inspiration-of-bauhaus-
principles-on-the-modern-housing-in-cyprus-journal-of-
contemporary-urban-affairs-2nd-edition-mustafa-aziz-amen/

Establishment of Space syntax to read and analyze urban

network the case of study Famagusta city of Cyprus 1st
Edition Ph.D. Candidate Ehsan Valipour

https://textbookfull.com/product/establishment-of-space-syntax-
to-read-and-analyze-urban-network-the-case-of-study-famagusta-
city-of-cyprus-1st-edition-ph-d-candidate-ehsan-valipour/

Tafilelt the Neo Traditional Model of Ksour in Algeria

Assessment of the Multi functionality of Urban Spaces
2nd Edition Phd Candidate Souidi Manel And Dr.
Bestandji Siham
https://textbookfull.com/product/tafilelt-the-neo-traditional-
model-of-ksour-in-algeria-assessment-of-the-multi-functionality-
of-urban-spaces-2nd-edition-phd-candidate-souidi-manel-and-dr-
bestandji-siham/

Space Time and the Limits of Human Understanding 1st

Edition Shyam Wuppuluri

https://textbookfull.com/product/space-time-and-the-limits-of-
human-understanding-1st-edition-shyam-wuppuluri/
The Endless Reconstruction and Modern Disasters The
Management of Urban Space Through an Earthquake Messina
1908 2018 Domenica Farinella

https://textbookfull.com/product/the-endless-reconstruction-and-
modern-disasters-the-management-of-urban-space-through-an-
earthquake-messina-1908-2018-domenica-farinella/

The Space Between Experience Context and Process in the

Therapeutic Relationship 1st Edition Carmel Flaskas

https://textbookfull.com/product/the-space-between-experience-
context-and-process-in-the-therapeutic-relationship-1st-edition-
carmel-flaskas/

Living an Examined Life Wisdom for the Second Half of

the Journey James Hollis Ph D

https://textbookfull.com/product/living-an-examined-life-wisdom-
for-the-second-half-of-the-journey-james-hollis-ph-d/

The Limitations of Social Media Feminism: No Space of

Our Own Jessica Megarry

https://textbookfull.com/product/the-limitations-of-social-media-
feminism-no-space-of-our-own-jessica-megarry/

Education Space and Urban Planning Education as a

Component of the City 1st Edition Angela Million

https://textbookfull.com/product/education-space-and-urban-
planning-education-as-a-component-of-the-city-1st-edition-angela-
million/
 Journal Of Contemporary Urban Affairs
2018, Volume 2, Number 2, pages 71–77

The effect of the binary space and social interaction

in creating an actual context of understanding the
traditional urban space
*Ph. D. Candidate MUSTAFA AZIZ MOHAMMAD AMEN1*, Dr. DUSKO KUZOVIC2
1 Cihan University, Kurdistan, Iraq
2University of East Sarajevo, Bosnia and Herzegovina
E mail: mustafaamen@gmail.com E mail: dusko.kuzovic@gmail.com

A R T I C L E I N F O: ABSTRACT
Article history: Urban Space is not just a simple, physical configuration. Instead, it is a
Received 2 August 2017 transformation of human experiences with the differentsynchronicarchitectural
Accepted 11December 2017 characteristic that needs a critical examination to segregate discrete layers of
Available online 16December structural elements. As a result, the traditional urban space is a unique existence
2017 of reality; it is a product of prolonged interaction between society and
Keywords: architecture. The association is so prevailing that each portion has a significant
Urban Space; role in creating a combination of mental prototypes of interpretation between the
Traditional city; different factors that gives the urban space its final form. Neglecting any part in
Prototypes; the public space perception process is leading to crash the binary equation letting
Context; the meaning paralyzed without being able to represent any society or potentially
Synchronic; keep the sense. There are many examples of worn-out urban space some of them
Diachronic. was a result of ignorance and absent of realization of the interaction between
Society and architecture. Al-Kadhimiya, a city north of Baghdad, the capital of
Iraq, is a crucial example of this type. The Iraqi municipality demolished that
relationship by importing different layers that are not compatible with the
This work is licensed under a
original one or as a result of inserting new means of technology in the heart of
Creative Commons Attribution
the historic cities. The other example from Erbil, a city north of Iraq, where the
- NonCommercial - NoDerivs 4.0.
municipality determinable removed the old fabric to insert a well-defined
"CC-BY-NC-ND"
rectangle space, somehow to create an urban public space, that procedure
juxtaposed by form a barrier to isolate the old Souk from the other part of the old city. Both cities suffered from
a misunderstanding of the urban binary equation between space and architecture as a tool to understand the
context.
Journal Of CONTEMPORARY URBAN AFFAIRS (2018) 2(2), 71-77.
https://doi.org/10.25034/ijcua.2018.3672
www.ijcua.com
Copyright © 2017 Journal Of Contemporary Urban Affairs. All rights reserved.

1. Introduction role in that language as a Part of the whole, the

There are many ways for communication,
but the Spaces is the interactive one.
According to Lawson the very phrase ‘face to
face’ is implicitly refers to space(Lawson,2001).
There is a hidden language between the
different part of the societies, the urban space
as a component of the urban fabric plays its
part has a phenomenological dimension in
addition to its relational structure with the
system as a whole.
*Corresponding Author:
Cihan University, Kurdistan, Iraq
E-mail address: mustafaamen@gmail.com
 JOURNAL OF CONTEMPORARY URBAN AFFAIRS, 2(2), 71-77 / 2018
Social science support that the “‘personal
space’ and ‘human territoriality’ also tie space
to the human agent, and do not acknowledge
its existence independently of the human
agent.
2. Communication through urban fabric
Harold Proshansky said, «The physical
environment that we construct is as much a
social phenomenon» (Lawson, 2001). If any
urban fabric has its internal system, then those
«descriptions of space can be related both to
the everyday buildings that make up the system
and to the various»(Hlillier &Hanson , 2009) kinds
of public building that exist within the urban
fabric. Space is medium for interaction
understanding as well as understand the
message behind the urban fabric. There are
different layers of combinations to transfer the
meaning or as a way of shifting the meaning. In
another word, there is continuous changes and
modifications in the fabric from diachronic point
view. So, there is a need to understand the
underlying structure which regulates the spaces
within the entire urban fabric. For Space gets its
meaning through its direct connections with
human consciousness.
3. Society and Urban Fabrics binary interaction.
3.1 Introduction
Both Space and Society have a particular
structure which is modified and molded in
almost complete compatibility with the other
with all its intrinsic values. The understanding of
the reality through a binary interaction and
understand the meaning of the context, text,
and urban fabric is a vast field, its root goes
back to some other artistic field. In linguistics,
Saussure insisted «that our ability to discern
phonemic structures requires that we recognize
units of meaning such that they are reiterable.»
(Winters, 2007). Saussure did not consider it
necessary to distinguish between a language
where that consists in the mastery of concepts
and grasping content on the one hand and
investing insight with connotation on the other.
3.2 Structuralism binary interpretation.
In its simplest form, structuralism is an
analytical approach to consider phenomena as
a complex system of variables operating under
the certain universal rule. The urban space plays
a significant role in understanding the essential
meaning of any urban fabric. The
undistinguishable world comprises of the
structures that inspire and establish all of these
phenomena is the underlying phenomena,
which is «consists of the structures that underlie
and organize all of these phenomena so that
wecan make sense of them.» (Tyson, 2006). The
first one related to the physical world.
Architecture and urban design are similar to the
internal relationships between the different
spaces and architectural masses to create
some pattern or order or Deep Structure (Hlillier
&Hanson , 2009).Although the meaning has a
structure, that meaning is not alone and related
to different layers with a different period. As a
result, there are different layers of structures that
stacked above each other, the combination of
those layers composes the final sign of the
urban form
3.3 Phenomenological view
Phenomenology role is to probe for the
deeper structure of human reality and thereby
to articulate the «language of metaphors that
can be identified with our existence.» (Hlillier
&Hanson , 2009) Phenomenology further
emphasizes the fact that architecture is first and
foremost a multi-sensory experience as
opposed to a purely visual or conceptual
exercise. There is a focus on the human place
«the structure of place becomes manifest as
environmental totalities which comprise the
aspects of character and space.» (Schulz,
1991). The theory focused on experiences and
its interpretation by a human. It is crucial to get
that the skills play a prominent role in
understanding the space, but then what
remains is how to transfer those feeling or
experience accordingly. This method is well
determined and identified for a single area
where spectator could record his own
experiences, but the question remained about
the relationship of that space with the other
related spaces! How could be so sure about the
interconnection with other spaces? Although
the phenomenological offer a useful tool to
recognize places and its internal structures, it is
suffering from indications that connect spaces
with each other. It is worth to say that the
Structuralists offer a better method for
understanding the connection between the
elements.
3.4 Post-Structuralism and Deconstructionism
approach.
The post-structuralism focused on time
and Changing of the meaning accordingly
Mustafa Aziz Mohammad Amen, Dusko Kuzovic 72
 JOURNAL OF CONTEMPORARY URBAN AFFAIRS, 2(2), 71-77 / 2018

there is no fixed connection between the principle will be very evident in the case study
signifiers and the signified or between the urban of Erbil City.
fabric or space as well as the context with 3-Combine the different structure in such
interpretationbeing created by the a way that each structure could be
subconscious or the spectator so it distinguishedconsciously from the whole
Sought to redress the universalizing overlapped structure in the urban Form.
tendencies of structuralism by introducing a Just in combining those (Figure 1) three
particular specificity into the discourse. Thus points there will be an acceptable approach to
against the static and universal models of understanding the urban form.
structuralism, post-structuralism introduced notions
of time and difference (Leach, 1997).
In its most exciting form, deconstruction
saw as a way of undermining «all statements
about the world, leaving us both silent and
stricken with the acute condition of
undesirability a fatal malady in most academic
and political circles.» (Mallgrave & Goodman,
2011). The instability of the meaning is the
purpose coherent in the post and Figure 1.Methodology. Source: Developed by the Author.
deconstruction it leads to «emphasize the
aspect of a difference it which is differentiation
over that which is a deferral.» (Massey, 2008). 4. Traditional Urban fabric as a product of the
Here we have the concept of (Time/Space) as interaction between the social, culture and
a tool to affect the different structures of the the physical existence.
meaning accordingly. The research believes Most of the values in cities located in the
that the understanding of the final meaning traditional area where the physical form and
through various layers is more reliable and the spatial distribution of activities in the city
acceptable in the urban space. Consequently, partly contained in the traditional fabric.
it is possible to combine the different structure of
meaning. 4.1 Centrality / Exteriority
This element is more related to the whole
understanding of the urban space from one
3.5 Conclusion from meaning theories
side and the urban fabric as a whole
The physical existence of the urban fabric
phenomenon. The human being could
is the realistic thing to start from with its existed
understand the city or a part of the urban fabric
Structure and Phenomena. The problem is that
when there is the point of interactions or social
both elements have a dynamic identity and
gravity to guide the people to those points. This
influence that has an unremitting change, this is
principle reached its maximum in the traditional
important when the case of discussing is related
cities and historical towns and lost that
to the traditional are in cities, it will be more
importance on behalf of the Exteriority in the
complicated if it has some historical monuments
gridded system where space has a fluent
or religious shrines. From this point of view, there
continuous dimension. According to this
is a need to understand the urban fabric
element, all the direction could lead to
through:
something more important or a place where all
these points collected together or leading to
1-Direct involvement in the studying the
some other place that has more gradient
urban space, this provides direct interaction
power or performance. This type of movement
with space with all its features and
has its own internal rules as centrality has its own
manipulations, it is exploring the Part of the
morphological rules.
Wholeness of the urban structure which is a real
understanding for the Phenomena. 4.2 Exposure / Enclosure
2-The study of the Relations between Raymond Unwin declared that «we should
parts, these could be varied from different and secure some orderly line up to which the
varied structures and influences (inside/outside), country and town may each extend and stop
(Down/Up), (Focus/Diffusion), definitely.» (Samuels, 2004). The principle related
(Toward/backward),…etc. The effects of this to the enclosure of the space and feeling of the

Mustafa Aziz Mohammad Amen, Dusko Kuzovic 73

 JOURNAL OF CONTEMPORARY URBAN AFFAIRS, 2(2), 71-77 / 2018
human that he is in a definite way. A type of
interaction between the people and building
around them. Unwin (1909) confirmed the
previous point by saying that « the designer of
the buildings, much may be done to produce
interest and variety in the street pictures, while
at the same time maintaining the general sense
of unity which is usually so wanting in modern
suburban roads.» (Unwin, 1909). Feeling to be
inside is an influential factor to encourage social
activities it is thus tempting to correlate the
particular morphology of the close with these
types of common practice.
4.3 Concentration/ Separation
The mental image of cities depends on
some point as landmarks to create a
comprehensive mental image for the city.
Lynch described it as nodes that according to
him «Nodes are points, the strategic spots in a
city into which an observer can enter, and
which are the intensive foci to and from which
he istraveling. They may be primarily junctions,
places of a break in Transportation, a crossing or
convergence of paths, moments of shift from
one structure to another» (Lynch, 1960).
However, it is «an outstanding feature of
the visual cityscape, a marker that helps anchor
the individual’s mental map of the city.»
(Williams, 2010). Without these landmarks or
focus point, the observer loses the ability to
build an image or description of the layout that
he is trying to decipher. This concept changed
according to the modern development and
transportation requirements “Due to dynamic
of urban growth the city expanded itself to the
exterior part of the city” (NIA & SULEIMAN, 2017).
4.4 Continuity/Discontinuity
The continuity of the space was one of
the aesthetic value of the modern space,
accordingly “The Aesthetic Values based
on creating simple, straight Shapes and forms,
the whole Compositions stand on square forms”
(Amen,2017) This structure is related to the
continues urban language in the traditional
area, «In ordinary daily life people need more
continuity and predictability in their
surroundings» (Williams, 2010). People inside any
space need enough mystery and complexity to
keep their interest in looking around them.
Discontinuity in the language or the structure
lead to misconception and fragility of the
meaning, some cities suffered from this kind of
discontinuity when some elements inserted
which is far from the existed structure or which is
in the total discord with it. That why there
should be guidelines and structures assuring
continuity both regarding physical form and
cultural context.
4.5 Variations/ uniformity
The principle is related to the dynamic
change of the space and place simultaneously
with the movement of the pedestrian. Space
focus on internal elements inside the traditional
cities which are similar to the human scale and
the limit of the definition of the space, these
variations can drive by personality, status, and
culture. Most of the traditional cities built
compactly for some or other reason that reason
ranged from religious, social and environmental
issues and manifestations. The Variation is a
reflection of two factors, the scale, and
movement. The variations of the area depend
on the magnitude and power of connectivity
and disconnected perceptual image.
5. Erbil City Center /Kurdistan Region/ Iraq
Abril is ancient town, in Kurdistan
Region, in the foothills of the mountains that rise
to the east. Abril is one of the oldest
continuously inhabited cities in the world
according to the UNESCO. The current city
inhabits the top of a hill formed by consecutive
building over an extended period), rising about
100 feet. Ongoing efforts to revitalize the
Citadel and the close relationship that the
people of Erbil have will be determining factors
in returning the Citadel to the role and position
it has always held in its history, and as an urban
landscape of importance for all humanity.
5.1. Centrality / Exteriority
The traditional old city concentrated on
the existence of the old castle; there is no other
element could contest the monumentality of
that part, the language of the centrality was
unambiguous where the spectator used to
keep in the unconscious that there is something
important to concentrate. The concept of
centrality represented in the existence of the
castle and the spaces and the pedestrians all
around it. The idea of centrality suffered from
the development when the developer decided
to locate a gigantic commercial mall in
opposite direction of the Citadel (Figure 2). The
procedure followed the location of the new
mall is a sharp contrast with the old castle, this
difference enforced and increased by creating
removing the area between the two ports
Creating a sharp slicing with the old fabric. Here
Mustafa Aziz Mohammad Amen, Dusko Kuzovic 74
 JOURNAL OF CONTEMPORARY URBAN AFFAIRS, 2(2), 71-77 / 2018

we find the new language stand on creating
more nodes instead in the old structure node
stranded on the only one prime existence.
building a barrier between the fence and the
old souq, from another side the deliberate use
of the brick material forced the old citadel to
lose its specialty in favor of the new design. The
main languages used in the new development,
as well as the between the Citadel, features
proposed by the new developers. The second
point continuity of the space created a direct
visualization with the new mall that made the
Citadel work as a barrier for the newly
developed open space.

5.5. Variety / Uniformity

The transformation from the ambiguity to
uniformity in the form of new space in the
central area lead to loss of the diversity of the
space and make something similar to an
international space in the old central area. At
Figure 2. New Centers near the citadel pushing out Source the same time using the same material in all
Developed by the author. around the old citadel create a feeling of
repetitive with enforced rapture with the old
skin.
5.2. Exposure / Enclosure
This structure has reversed in the center by
creating the open space in the primary is that
cause the changed the direction of looking
from inside that was looking to the castle to
outside, which is the developed Open Space.
In the first case, space was secondary in
position to the castle while the development
made the castle walls worked as an envelope
to the new Space (Figure 3). The whole
philosophy of the urbanform and space
organization changed according to the new
term.

5.3. Concentration/ Separation

According to this mental structure, there is
Figure 3. New Centers near the citadel pushing out Source Developed
a particular thing that we have to concentrate. by the author.
More dominant points in the same area result in
a competition between the forces and distort
the internal structure of the mental images in
the area; the more concentrated the points,
the more distracted the people with the area.
That is evident in the old city of Erbil where the
Old castle which once was the focal point of
the whole town lost its power in favor of the
New open space built on demolishing the old
fabric and the giant mall -Nishtiman Mall-(
Figure 4).
5.4. Continuity/Discontinuity.
This principle related to the atmosphere of
the space all around the citadel, there was a
direct visual interaction between the citadel
before the development. The continuity
disrupted when the developer suggested

Mustafa Aziz Mohammad Amen, Dusko Kuzovic 75


Figure 4.Both side of the new square development with sharp contrast.
6. Al-Kadhimiya /Baghdad/ Iraq
Kadhimiya is one of the suburbs of
Baghdad and its holiest place; it is 5 km to the
north of the center of Baghdad. The urban
fabric of the city organized around the sacred
shrine; the municipality developed the area in
1980, the area around the main shrine
demolished with roads crossing the area all the
way to the main shrine (Figure5). The new
project has characteristics with sharp discord
with the structural view of the area. In
comparison with the five fundamental points,
we will find that the language is transformed
according to as it cleared below.
6.1. Centrality / Exteriority.
Here we could conclude that the
creating of the giant space all around the
shrine made the shrine wall works as a barrier for
space (Figure 5), which competes in power with
the existence of the shrine itself. It is as two
centers of authority in the same area power of
shrine and the spaces all around it and
competing with the first one.
6.2. Exposure / Enclosure.
Here the whole procedure change as
space worked as a magnet to expose the entire
shrine while it was enclosing it the first stage.
6.3. Concentration/ Separation
Almost the newly created
diffusing the power of the old shrine.
JOURNAL OF CONTEMPORARY URBAN AFFAIRS, 2(2), 71-77 / 2018
6.4. Continuity/Discontinuity.
The right axis and isolation all together
worked as one combination to increase the
segregation with the other part of the city.
6.5. Variety / Uniformity.
The unique material and design of the
shrine forced to sharp repetition that all these
elements created in s diverse way that affected
the urban fabric, and most of the solution run
opposite to the old City structure.
Conclusion
The urban fabric is the final product of the
prolonged process between human activities
and the architectural space; each part
contains a compatible structure with the other
part. It is good to comprehend that many
layers of meaning and transformation live
implicitly in any urban fabric, that why there is a
difficulty to understand the urban fabric through
one layer of interpretation.
As we have seen through the paper, there
was a sharp conflict in the internal structure of
Erbil old city, and the developed one. The most
important part of the city (the Citadel) has lost
its power and gravity influence in favor of the
newly developed space and the giant mall just
in the opposite direction. Also, the using of
traditional material around the Citadel worked
to reduce the impression of the Citadel old walls
and features. All these elements worked in
large part to crash the old structure and create
conflict with the old one and create a
language based on diffusion, marginality, and
exposure which in all combinations are in far
contrast with enclosure, centrality, and variety
that the old fabric had adopted. There is a
sharp atmosphere between the existing fabric
and the developed models, some new element
(the new open space) has started to share the
centrality with existed dominant elements (the
Citadel).
Baghdad city suffered from the same
differentiations and points. The approved
design by the municipality focused on the
negative space that decreases the dominance
part of the shrine. That why any urban fabric
should keep multi-layers of interpretation
extracted from the diachronic period of city life
space is that is the main point to start with to build a real
image for cities that based on cultural and
social activities.
Mustafa Aziz Mohammad Amen, Dusko Kuzovic 76
 JOURNAL OF CONTEMPORARY URBAN AFFAIRS, 2(2), 71-77 / 2018

http://home.fa.utl.pt/~al7531/pedidos/livros/
Acknowledgments Genius%20Loci%20Towards%20a%20Phenom
This research did not receive any specific grant enology%20of%20Architecture.pdf
from funding agencies in the public, Tyson, L. (2006). Critical theory today: a user-
commercial, or non-for-profit sectors. friendly guide. New York: Routledge.
https://www.amazon.com/Critical-Theory-
Today-User-Friendly-Guide/dp/0415974100
References
Unwin, S. (1909). Town Planning in Practice: An
Amen, M. A. (2017, August). The inspiration of Introduction to the Art of Designing Cities
Bauhaus principles on the modern housing in and Suburbs. : . New York: Charles Scribner &
Cyprus. Journal of Contemporary Urban Sons. https://trove.nla.gov.au/work/11624231
Affairs, 1(2), p. 21-32. Williams, J. (2010). Understanding post-
https://doi.org/10.25034/ijcua.2017.3645 structuralism. New York: Acumen.
HIillier, B., & Hanson, J. (2009). The Social Logic of https://www.amazon.com/Understanding-
Space. Cambridge University Press. Poststructuralism-Movements-Modern-
https://www.cambridge.org/core/books/soci Thought/dp/1844650332
al-logic-of Winters, E. (2007). Aesthetics and Architecture.
space/6B0A078C79A74F0CC615ACD8B250A Continuum International Group. New York:
985 Routledge.
Lawson, B. (2001). The Language of Space. https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=
Architectural Press. &esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=
https://www.amazon.co.uk/Language- 8&ved=2ahUKEwiE2IWCha_fAhWvtYsKHQ42C
Space-Bryan-Lawson/dp/0750652462 5wQFjAAegQIDBAC&url=http%3A%2F%2Faest
Leach, N. (1997). Rethinking Architecture. hetics.ff.cuni.cz%2Ffile_download%2F21&usg
Routledge. =AOvVaw1YfZc9VP2nsz64GSpkI_ZX
https://designpracticesandparadigms.files.w
ordpress.com/2013/01/leach-ed-rethinking-
architecture.pdf
Lynch, K. (1960). The Image of The City.
Cambridge, MA: The MIT Press.
http://www.miguelangelmartinez.net/IMG/p
df/1960_Kevin_Lynch_The_Image_of_The_City
_book.pdf
Mallgrave , H. F., & Goodman, D. (2011). An
Introduction to Architectural Theory 1968 to
the Present. Wiley-Blackwel.
https://www.wiley.com/en-
us/An+Introduction+to+Architectural+Theory
%3A+1968+to+the+Present-p-9781405180634
Massey, D. (2008). Doreen Massey: For Space.
SAGE Publications Ltd.
https://selforganizedseminar.files.wordpress.c
om/2011/07/massey-for_space.pdf
NIA, H. A., & SULEIMAN, Y. H. (2017, August).
Identity in Changing Context: Factors of
losing Identity in new developed part of the
city of Famagusta, North Cyprus. Journal of
Contemporary Urban Affairs., 1(2), 11-20.
https://doi.org/10.25034/ijcua.2018.3661
Samuels, I. (2004). Urban forms the death and
life of the urban block. Architectural Press.
https://www.amazon.co.uk/Urban-Forms-
Death-Life-Block/dp/0750656077
Schulz, C. N. (1991). Genius Loci: Toward a
phenomenological view in Architecture.
Rizzoli.

Mustafa Aziz Mohammad Amen, Dusko Kuzovic 77

Another random document with
no related content on Scribd:
 — En toisin, vaan olen pahoillani, että niin häntä vihasin.

— Tunnette katumusta?

— En, ei se ole katumusta, älkää kirjoittako sitä. Itsehän minä olen

huono, herrat, siinä se, itsekään en ole kovin kaunis, ja siksi minulla
ei ollut oikeutta pitää häntä vastenmielisenä, siinä se! Tämän voitte
ehkä kirjoittaa muistiin.

Tämän sanottuaan Mitja tuli äkkiä tavattoman surulliseksi. Jo

kauan sitten, sikäli kuin hän oli vastaillut tutkintatuomarin
kysymyksiin, hän oli alkanut muuttua yhä synkemmäksi. Ja äkkiä,
juuri tällä hetkellä taas sattui odottamaton kohtaus. Asia oli niin, että
vaikka Grušenjka äsken oli poistettu huoneesta, niin häntä ei
kuitenkaan oltu viety sen kauemmaksi kuin kolmanteen huoneeseen
siitä sinisestä huoneesta, jossa nyt toimitettiin kuulustelua. Se oli
pieni yksi-ikkunainen huone heti sen ison huoneen takana, jossa
yöllä oli tanssittu ja pidetty komeita kemuja. Siellä hän istui, ja hänen
kanssaan oli toistaiseksi ainoastaan Maksimov, joka oli hirveän
hämmästynyt, hirveän pelästynyt ja oli takertunut häneen aivan kuin
hakien pelastusta hänen läheisyydestään. Heidän ovellaan seisoi
joku talonpoika, jolla oli laatta rinnassa. Grušenjka itki, ja nytpä
äkkiä, kun murhe liiaksi ahdisti hänen sieluaan, hän hypähti pystyyn,
löi käsiään yhteen ja huutaen kovalla, vaikeroivalla äänellä: »Voi
onnettomuuttani, onnettomuuttani!» hän syöksyi pois huoneesta
oman Mitjansa luo, ja niin äkkiarvaamatta, että kukaan ei ennättänyt
häntä pysähdyttää. Kun Mitja kuuli hänen vaikerruksensa, alkoi hän
vapista, nousi seisomaan, parkaisi ja syöksähti suin päin häntä
vastaan aivan kuin olisi ollut suunniltaan. Mutta heidän ei taaskaan
annettu yhtyä, vaikka he jo olivat nähneet toisensa. Mitjaa tartuttiin
lujasti kiinni käsistä: hän heittelehti, riuhtoi, tarvittiin kolme tai neljä
miestä häntä pidättämään. Myöskin Grušenjkaan tartuttiin kiinni, ja
Mitja näki, kuinka Grušenjka huutaen ojensi häntä kohti kätensä, kun
hänet vietiin pois. Kohtauksen päätyttyä hän tuli tajuihinsa taas
entisellä paikallaan pöydän ääressä vastapäätä tutkintatuomaria ja
huuteli kääntyen heidän puoleensa:

— Mitä te hänestä tahdotte? Miksi te häntä kiusaatte? Hän on

viaton, viaton!…

Prokuraattori ja tutkintatuomari tyynnyttelivät häntä. Näin meni

jonkin verran aikaa, kymmenkunta minuuttia; viimein astui
huoneeseen kiireesti sieltä poistunut Mihail Makarovitš ja lausui
prokuraattorille kovalla äänellä ja kiihkeästi:

— Hänet on viety pois, hän on alhaalla, ettekö salli minun sanoa,

herrat, vain pari sanaa tälle onnettomalle miehelle? Teidän kuullen,
herrat, teidän kuullen!

— Olkaa hyvä, Mihail Makarovitš, — vastasi tutkintatuomari, —

tässä tapauksessa meillä ei ole sanottavana mitään sitä vastaan.

— Dmitri Fjodorovitš, kuulehan, hyvä mies, — alkoi Mitjan puoleen

kääntyen Mihail Makarovitš puhua, ja hänen liikutusta osoittavissa
kasvoissaan kuvastui lämmin, melkein isällinen myötätunto
onnetonta kohtaan, — minä olen vienyt sinun Agrafena
Aleksandrovnasi alas itse ja antanut isännän tytärten huostaan, ja
hänen kanssaan on siellä nyt koko ajan tuo ukko Maksimov, ja minä
olen saanut hänet suostumaan, kuuletko, — saanut suostumaan ja
rauhoittumaan, saanut hänet käsittämään, että sinun pitää saada
puolustaa itseäsi hänen häiritsemättään ja ilman että hän saattaa
sinut surulliseksi, muuten sinä voit joutua hämillesi ja todistaa väärin
itseäsi vastaan, ymmärrätkö? No niin, sanalla sanoen minä puhuin ja
hän ymmärsi. Hän on viisas, veliseni, hän on hyvä, hän tuppasi
suutelemaan minun, vanhan, käsiäni, pyysi sinun puolestasi. Itse
lähetti minut tänne sanomaan sinulle, että olisit levollinen hänen
puolestaan, ja on tarpeen, ystäväni, on tarpeen, että minä menisin ja
sanoisin hänelle, että sinä olet rauhallinen etkä ole huolestunut
hänestä. Rauhoitu siis, ymmärrä tämä. Minä olen syyllinen hänen
edessään. Hän on kristitty sielu, niin, hyvät herrat, se on nöyrä sielu
eikä syyllinen mihinkään. Mitä siis sanon hänelle, Dmitri Fjodorovitš,
istutko rauhallisena vai etkö?

Hyväluontoinen ukko puheli paljon liikoja, mutta Grušenjkan

murhe, inhimillinen murhe oli vaikuttanut hänen hyvään
sydämeensä, ja kyyneletkin loistivat hänen silmissään. Mitja hyppäsi
ylös ja syöksähti hänen luokseen.

— Suokaa anteeksi, herrat, sallikaa, oi, sallikaa! — huudahti hän.

— Teillä on enkelin sydän, Mihail Makarovitš, minä kiitän hänen
puolestaan! Minä olen, olen rauhallinen, olen iloinen, kertokaa se
hänelle sydämenne rajattomassa hyvyydessä, ilmoittakaa, että minä
olen iloinen, alan ihan heti nauraakin, kun tiedän, että hänellä on
läheisyydessään sellainen suojelusenkeli kuin te. Heti lopetan kaikki,
ja paikalla kun olen vapaa, heti paikalla tulen hänen luokseen, hän
saa nähdä, odottakoon! Hyvät herrat, — kääntyi hän äkkiä
prokuraattorin ja tutkintatuomarin puoleen, — nyt avaan teille koko
sydämeni, kaikki vuodatan siitä, me pääsemme silmänräpäyksessä
loppuun — rupeammehan lopuksi nauramaan, eikö niin? Mutta,
hyvät herrat, tämä nainen on sieluni kuningatar! Oi, sallikaa minun
sanoa se, minä tunnustan sen teille… Näenhän minä, että olen
kunnon ihmisten seurassa: hän on minun valoni, minun pyhä
olentoni, jospa te vain tietäisitte! Kuulitteko hänen huutonsa: »Sinun
kanssasi olen valmis kärsimään vaikka kuolemanrangaistuksen!»
Mitä minä olen hänelle antanut, minä, kerjäläinen, köyhä raukka,
miksi tämmöinen rakkaus minua kohtaan, olenko minä sen arvoinen,
minä kömpelö, häpeää ansainnut elukka, jolla on häpeälliset kasvot,
olenko minä ansainnut sellaista rakkautta, että hän lähtisi kanssani
pakkotyöhön? Minun tähteni hän makasi äsken teidän jalkojenne
juuressa, hän on ylpeä eikä mihinkään syyllinen! Kuinka minä en
jumaloisi häntä, kuinka en itkisi, en pyrkisi hänen luokseen niinkuin
äsken? Oi, herrat, antakaa anteeksi! Mutta nyt, nyt olen lohdutettu.

Ja hän vaipui tuolille, peitti kasvonsa molempiin käsiinsä ja

purskahti itkemään. Mutta ne olivat jo onnellisia kyyneliä. Hän tuli
silmänräpäyksessä entiselleen. Vanha poliisipäällikkö oli hyvin
tyytyväinen, ja lakimiehet näyttivät niinikään olevan hyvillään; he
tunsivat kuulustelun nyt joutuneen uuteen vaiheeseen. Saatettuaan
ovelle poliisipäällikön Mitja suorastaan tuli iloiseksi.

— No, hyvät herrat, nyt olen käytettävissänne, täydelleen

käytettävissänne. Ja… jos ei vain olisi kaikkia noita pikkuasioita, niin
me pääsisimme heti yksimielisyyteen. Minä puhun taas
pikkuasioista. Minä olen teidän, hyvät herrat, mutta, minä vannon,
tarvitaan molemminpuolista luottamusta, — teidän on luotettava
minuun ja minun teihin — muuten emme pääse koskaan tulokseen.
Teidän takianne puhun. Asiaan, hyvät herrat, asiaan, ja, ennen
kaikkea, älkää penkoko niin paljon minun sieluani, älkää kiusatko
sitä tyhjänpäiväisillä asioilla, vaan kysykää ainoastaan asiaa ja
tositapahtumia, niin minä annan heti kaikki tarpeelliset tiedot. Mutta
pikkuseikat hiiteen!

Näin huudahteli Mitja. Kuulustelu alkoi uudelleen.

 4.

Toinen koettelemus

— Ette usko, miten te rohkaisette meitä itseämme, Dmitri

Fjodorovitš, tällä auliudellanne… — alkoi Nikolai Parfenovitš puhua
vilkastuneen näköisenä ja ilmeisen tyytyväisyyden loistaessa hänen
suurista, vaaleanharmaista, pullollaan olevista, muuten sangen
likinäköisistä silmistään, joilta hän hetkistä aikaisemmin oli ottanut
pois silmälasit. — Ja te teitte äsken oikean huomautuksen tuosta
molemminpuolisesta luottamuksesta, jota ilman toisinaan on
mahdotonta tulla toimeenkin näin tärkeissä asioissa, siinä
tapauksessa että epäluulonalainen henkilö todellakin haluaa, toivoo
ja voi osoittaa syyttömyytensä. Me puolestamme teemme
voitavamme, ja te olette itse jo nytkin voinut nähdä, miten me
hoidamme tätä asiaa… Oletteko samaa mieltä, Ippolit Kirillovitš? —
kääntyi hän äkkiä prokuraattorin puoleen.

— Oi, epäilemättä, — lausui prokuraattori hyväksyvästi, vaikka

hänen puheensa tuntuikin hieman kuivalta Nikolai Parfenovitšin
purkaukseen verrattuna.

Huomautan kerta kaikkiaan: meille äskettäin saapunut Nikolai

Parfenovitš oli virkatoimintansa alusta asti täällä tuntenut meidän
prokuraattoriamme Ippolit Kirillovitšia kohtaan tavatonta kunnioitusta
ja tullut hänen kanssaan miltei sydämellisiin väleihin. Hän oli
melkeinpä ainoa ihminen, joka ehdottomasti uskoi meidän
»virkauralla väärin kohdellun» Ippolit Kirillovitšimme harvinaiseen
psykologiseen kykyyn ja puhujalahjoihin ja täydellisesti uskoi senkin,
että häntä oli väärin kohdeltu. Hän oli kuullut hänestä jo Pietarissa.
Sen sijaan oli vuorostaan nuori Nikolai Parfenovitš samoin ainoa
mies koko maailmassa, jota meidän »syrjäytetty» prokuraattorimme
vilpittömästi rakasti. Matkalla tänne he olivat ennättäneet jonkin
verran päättää ja sopia kysymyksessä olevasta jutusta, ja nyt
pöydän ääressä Nikolai Parfenovitšin terävä äly tajusi kuin lennosta
siepaten ja ymmärsi jokaisen osviitan, jokaisen liikkeen vanhemman
virkatoverin kasvoissa, ymmärsi puolesta sanasta, katseesta,
silmäniskusta.

— Hyvät herrat, antakaa vain minun itseni kertoa älkääkä

keskeyttäkö minua jonninjoutavilla asioilla, niin minä teen teille
silmänräpäyksessä selon kaikesta, — puhui Mitja kärsimättömästi.

— Se on hyvä. Kiitän teitä. Mutta ennenkuin siirrymme

kuuntelemaan teidän omaa kertomustanne, pyytäisin saada vain
todeta vielä erään tosiseikan, joka on meille sangen
mielenkiintoinen, nimittäin noista kymmenestä ruplasta, jotka te eilen
noin kello viisi lainasitte panttaamalla pistolinne ystävältänne Pjotr
Iljitš Perhotinilta.

— Panttasin, herrat, panttasin kymmenestä ruplasta, entä mitä

vielä siitä? Siinä koko juttu, heti palattuani kaupunkiin matkaltani
panttasin.

— Palasitteko te matkalta? Kävittekö ulkopuolella kaupungin?

— Kävin, herrat, neljänkymmenen virstan päässä kävin, ettekö te

tietänyt sitä?

Prokuraattori ja Nikolai Parfenovitš katsahtivat toisiinsa.

— Ja yleensäkin, jospa te aloittaisitte kertomuksenne

järjestelmällisesti kuvaamalla koko eilisen päivänne aamusta
alkaen? Olkaa hyvä ja ilmoittakaa esimerkiksi: minkä tähden te
poistuitte kaupungista, mihin aikaan lähditte ja saavuitte takaisin… ja
kaikki nämä tosiseikat.

— Olisitte noin kysynytkin alusta pitäen, — alkoi Mitja nauraa

äänekkäästi, ja jos tahdotte, niin asiaa ei ole aloitettava eilisestä,
vaan sen edellisestä päivästä, aivan aamusta, silloin ymmärrätte
minne, miten ja mitä varten läksin ja matkustin. Minä menin, herrat,
toissa päivänä aamulla täkäläisen kauppiaan Samsonovin luo
lainatakseni häneltä rahaa kolmetuhatta mitä parhainta vakuutta
vastaan, — oli äkkiä tullut kova rahan tarve, oli tullut rahan tarve…

— Sallikaa minun keskeyttää teidät, — lausui prokuraattori

kohteliaasti, — miksi teille tuli niin yhtäkkiä tarvis ja juuri tuollaista
rahamäärää, kolmeatuhatta ruplaa?

— Äh, hyvät herrat, ei tarvitsisi takertua pikkuseikkoihin: miten,

milloin ja miksi, ja minkätähden juuri niin paljon eikä niin paljon
rahaa, ja kaikkea tuota hölynpölyä… sehän ei mahdu kolmeen
nidokseenkaan, ja sittenkin vielä tarvitaan epilogi!

Kaiken tämän Mitja sanoi hyväntahtoisen, mutta kärsimättömän

tuttavallisesti niinkuin ihminen, joka tahtoo sanoa koko totuuden ja
joka on täynnä mitä parhaimpia aikeita.

— Hyvät herrat, — sanoi hän ikäänkuin äkkiä hoksaten, — älkää

nurkuko minun vastaanpäkistämistäni, pyydän taaskin: uskokaa
vieläkin, että minä tunnen täydellistä kunnioitusta ja ymmärrän asian
nykyisen tilan. Älkää luulko minun olevan juovuksissa. Olen nyt jo
selvinnyt. Ja jos olisin humalassa, niin se ei ollenkaan haittaisi asiaa.
Minun laitanihan on näin:
 Selvisi ja viisastui — niin tyhmeni, vaan kun joi ja tyhmeni,
— niin viisastui.

Hahhah! Muuten huomaan, hyvät herrat, että minun toistaiseksi

vielä on sopimatonta lasketella sukkeluuksia teidän edessänne,
nimittäin ennenkuin olemme selvitelleet asiat. Sallikaa minun pitää
vaaria omasta arvokkuudestanikin. Ymmärränhän, mikä on ero tällä
kertaa: minähän istun edessänne joka tapauksessa rikollisena, olen
siis kaikkea muuta kuin teidän vertaisenne, ja teille on annettu
tehtäväksi pitää minua silmällä: ettehän te silitä päätäni siitä, mitä
minä tein Grigorille, eihän todellakaan saa rankaisematta puhkoa
vanhusten päitä, tehän pistätte minut hänen takiaan tuomion
perusteella ehkäpä puoleksi vuodeksi, ehkäpä vuodeksi
kuritushuoneeseen, en tiedä, miten teillä siellä tuomitaan, vaikkapa
en menettäisikään kansalaisluottamustani, enhän menetä
kansalaisluottamusta, prokuraattori? No niin, herrat, ymmärränhän
minä tämän erotuksen… Mutta myöntäkää toki sekin, että tehän
voitte saattaa itse Jumalan ymmälle tämmöisillä kysymyksillä: missä
astuit, miten astuit, milloin astuit ja mihin astuit? Minähän
sekaannun, jos noin tehdään, mutta te takerrutte heti siihen ja
kirjoitatte muistiin, ja mitä siitä tulee tulokseksi? Ei tule mitään! Jos
taas minä nyt olen alkanut valehdella, niin valehtelen loppuun asti, ja
te, herrat, ollen korkeasti sivistyneitä ja kunnon miehiä, annatte
minulle anteeksi. Lopetan nimenomaan pyytämällä: jättäkää pois,
herrat, tuo virallinen kuulustelutapa, että ensin muka on aloitettava
jostakin vähäpätöisestä ja jonninjoutavasta: millä tavoin nousit
makuulta, mitä söit, mihin sylkäisit, ja »saatuasi rikollisen huomion
laukeamaan» anna äkkiä pudota tyrmistyttävä kysymys: »kenet
tapoit, kenet ryöstit?» Hahhah! Semmoistahan on teidän virallinen
viisautenne, sehän on teillä sääntönä, siihenhän pohjautuu koko
teidän oveluutenne! Tuudittakaa moukkia uneen moisilla tempuilla
älkääkä minua. Minähän ymmärrän asian, olen ollut virassa,
hahhahhah! Älkää suuttuko, herrat, annattehan anteeksi
röyhkeyteni? — huudahti hän katsoen heihin miltei hämmästyttävän
hyväntahtoisesti. — Mitja Karamazovhan sen sanoi, voi siis antaa
anteeksi, sillä mitä viisaalle miehelle ei anneta anteeksi, se annetaan
anteeksi Mitjalle! Hahhah!

Nikolai Parfenovitš kuunteli ja nauroi myös. Prokuraattori ei tosin

nauranut, mutta katseli Mitjaa tarkasti, silmiään pois kääntämättä,
aivan kuin ei tahtoisi jättää huomaamatta pienintäkään sanaa, hänen
pienintäkään liikettään, pienintäkään värähdystä hänen kasvoissaan.

— Sillä tavoinhan me kyllä ensin aloimmekin kanssanne, — lausui

yhä nauraen Nikolai Parfenovitš, — ettemme ruvenneet sotkemaan
teitä kysymyksillä: miten te aamulla nousitte ja mitä te söitte, vaan
aloitimme hyvinkin oleellisesta kohdasta…

— Ymmärrän, ymmärsin ja annoin sille arvoa, ja vielä

suuremmassa arvossa pidän minulle nyt osoittamaanne hyvyyttä,
verratonta hyvyyttä, joka on jalojen sielujen arvoinen. Meitä on tässä
yhdessä kolme kelpo miestä, ja niin olkoonkin meillä tässä kaikki
keskinäisen luottamuksen perustalla kuten ainakin sivistyneitten
maailmanmiesten kesken, joita yhdistää aateluus ja kunnia. Sallikaa
joka tapauksessa minun pitää teitä parhaina ystävinäni tällä elämäni
hetkellä, kunniani alennuksen hetkellä! Eihän se ole teille
loukkaavaa, herrat, eihän?

— Päinvastoin, te lausuitte tuon kaiken ilmi oikein kauniisti, Dmitri

Fjodorovitš, — myönsi Nikolai Parfenovitš arvokkaasti ja
hyväksyvästi.
 — Mutta pikkuseikat, hyvät herrat, kaikki nuo koukkuina käytetyt
pikkuseikat pois, — huudahti Mitja innoissaan, — muuten menee
kaikki päin hiiteen, eikö niin?

— Seuraan täydelleen teidän järkeviä neuvojanne, — puuttui

yhtäkkiä prokuraattori puhumaan, — mutta kysymyksestäni pidän
kuitenkin kiinni. Meille on oleellisesti kovin välttämätöntä saada
tietää, mihin te nimenomaan tarvitsitte tuon rahasumman, nimittäin
juuri kolmetuhatta.

— Mihin tarvitsin? No, yhteen ja toiseen… no, maksaakseni velan.

— Kenelle.

— Sitä kieltäydyn ehdottomasti sanomasta, herrat! Nähkääs, en

siksi, etten voisi sanoa tai en uskaltaisi tai että jotakin pelkäisin, sillä
kaikki tämä on vähäpätöistä ja aivan jonninjoutava asia, vaan — sen
tähden en sano, että tässä on periaate: tämä on minun yksityistä
elämääni, enkä minä anna kajota yksityiselämääni. Se on minun
periaatteeni. Teidän kysymyksenne ei kuulu asiaan, ja kaikki, mikä ei
kuulu asiaan, on minun yksityistä elämääni! Tahdoin maksaa velan,
tahdoin maksaa kunniavelan, mutta kenelle — sitä en sano.

— Sallikaa meidän merkitä tämä muistiin, — sanoi prokuraattori.

— Olkaa hyvä. Kirjoittakaa näin: että en sano enkä sano.

Kirjoittakaa, herrat, että pidän kunniattomanakin ilmaista sitä. Onpa
teillä aikaa kirjoittaa niin paljon muistiin!

— Sallikaa, hyvä herra, ilmoittaa teille ja muistuttaa vielä kerran

mieleenne, jos mahdollisesti ette ole sitä tietänyt, — lausui
prokuraattori erikoisesti ja varsin ankarasti sitä painostaen, — että
teillä on täysi oikeus olla vastaamatta teille nyt esitettäviin
kysymyksiin ja että meillä sitävastoin ei ole mitään oikeutta pakottaa
teitä vastaamaan, jos te itse kieltäydytte vastaamasta syystä tai
toisesta. Se on asia, jonka saatte itse harkita. Mutta meidän
tehtävänämme on myös esittää teille ja selittää semmoisessa
tapauksessa kuin tämä teidän nykyinen, miten suuresti te voitte
itseänne vahingoittaa kieltäytymällä antamasta erinäisiä selityksiä…
Tämän jälkeen pyydän nyt jatkamaan.

— Herrat, enhän minä ole vihainen… minä… — mutisi Mitja

hieman hämillään huomautuksesta, — nähkääs, herrat, tuo
samainen Samsonov, jonka luo minä silloin menin…

Emme tietysti rupea yksityiskohtaisesti esittämään hänen

kertomustaan siitä, minkä lukija jo tietää. Kertoja tahtoi
kärsimättömästi kertoa kaikki pikku piirteitä myöten, mutta samalla
kertaa saada kerrotuksi pian. Sikäli kuin hän kertoi, kirjoitettiin hänen
kertomustaan muistiin, ja siksi hänet pakostakin tavan takaan
keskeytettiin. Dmitri Fjodorovitš moitti tätä, mutta alistui, oli äkäinen,
mutta vielä hyväntahtoinen. Tosin hän väliin huudahteli: »Herrat,
tämä saisi Jumalankin raivostumaan», tai: »Herrat, tiedättekö te, että
te vain suotta ärsytätte minua?» mutta näin huudahdellessaan hän
oli edelleenkin tuttavallisen avomielinen. Näin hän kertoi, kuinka
Samsonov oli toissa päivänä häntä »vetänyt nenästä». (Hän oli nyt
täydelleen hoksannut, että häntä silloin oli petkutettu.) Kellon
myyminen kuudesta ruplasta matkarahojen saamiseksi, josta
tutkintatuomari ja prokuraattori eivät olleet mitään tietäneet, herätti
näissä heti tavatonta huomiota ja he pitivät tarpeellisena, Mitjan sitä
rajattomasti paheksuessa, kirjoittaa tämän seikan tarkasti muistiin,
koska siinä saatiin toistamiseen vahvistetuksi se asianhaara, että
hänellä ei edellisenäkään päivänä ollut juuri nimeksikään rahaa.
Vähitellen Mitja alkoi muuttua nyrpeäksi. Kerrottuaan sitten
matkastaan Ljagavyin luo ja häkäisessä mökissä viettämästään
yöstä y.m. hän teki selkoa kaupunkiinpalaamisestaan ja alkoi sitten
itse, ilman erikoista pyyntöä, kuvailla seikkaperäisesti Grušenjkan
takia tuntemiaan mustasukkaisuuden tuskia. Häntä kuunneltiin
ääneti ja tarkkaavaisesti, erityisesti syvennyttiin siihen seikkaan, että
hänellä jo kauan oli ollut paikka, josta hän oli pitänyt silmällä
Grušenjkaa, Fjodor Pavlovitšin talon »takalistossa» Maria
Kondratjevnan talossa, ja että tietoja oli hänelle tuonut Smerdjakov:
se pantiin erittäin tarkasti merkille ja kirjoitettiin muistiin.
Mustasukkaisuudestaan hän puhui tulisesti ja laajasti, ja vaikka hän
sisäisesti häpesikin sitä, että toi esille sisimmät tunteensa niin
sanoakseni »kaikkien häväistäväksi», niin ilmeisesti hän voitti
häpeäntunteensa pysyäkseen totuudessa. Häneen kertomuksen
aikana kiinteästi suunnattu, tutkintatuomarin ja varsinkin
prokuraattorin ankarat ja osanottoa ilmaisemattomat katseet saivat
hänet lopulta tulemaan melko lailla hämilleen: »Tuo poika, Nikolai
Parfenovitš, jonka kanssa vain muutama päivä takaperin puhelin
tyhmyyksiä naisista, ja tuo sairas prokuraattori eivät ole sen arvoisia,
että minä kertoisin heille tätä», ajatteli hän yhtäkkiä surullisesti, »se
on häpeä!» »Sä kärsi, tyydy sekä ole vaiti», lopetti hän mietteensä
runosäkeellä, mutta kokosi taas voimia ja jatkoi kertomistaan.
Siirryttyään kertomaan rouva Hohlakovista hän taas ilostui, vieläpä
aikoi kertoa tästä rouvasta asiaankuulumattoman anekdootin, mutta
tutkintatuomari keskeytti hänet ja kehoitti kohteliaasti siirtymään
»oleellisempaan». Kun hän sitten lopulta oli kuvannut epätoivoaan ja
kertonut siitä hetkestä, jolloin hän tullessaan rouva Hohlakovin luota
oli ajatellut, että »mieluummin vaikka tappaa jonkun, mutta hankkii
kolmetuhatta», niin hänet taas keskeytettiin ja se, että hän »oli
tahtonut tappaa», kirjoitettiin muistiin. Mitja salli mitään puhumatta
kirjoittaa sen muistiin. Viimein hän pääsi kertomuksessaan siihen
kohtaan, jolloin hän äkkiä oli saanut tietää, että Grušenjka oli hänet
pettänyt sekä poistunut Samsonovilta heti, kun hän oli hänet sinne
saattanut, vaikka oli itse sanonut istuvansa ukon luona puoleen
yöhön. »Jos minä silloin en tappanut, herrat, tuota Fenjaa, niin vain
sen vuoksi, että minulla ei ollut aikaa», pääsi yhtäkkiä hänen
suustaan tässä kohden kertomusta. Tämäkin kirjoitettiin huolellisesti
muistiin. Mitja odotti synkkänä ja alkoi sitten kertoa siitä, kuinka hän
juoksi isänsä puutarhaan, mutta silloin hänet tutkintatuomari äkkiä
pysähdytti ja avattuaan vieressään sohvalla olevan ison salkun otti
siitä esille vaskisen survimen.

— Tunnetteko tämän esineen? — sanoi hän näyttäen sitä Mitjalle.

— Ah, niin! — naurahti tämä synkästi. — Kuinka en tuntisi!

Antakaahan katsoa… Hitto vieköön, ei tarvitse!

— Te unohditte mainita tästä, — huomautti tutkintatuomari.

— Ah, hitto! En olisi salannut sitä teiltä, ei kai olisi tultu toimeen
ilman sitä, mitä arvelette? Tipahti vain pois muististani.

— Olkaa siis hyvä ja kertokaa seikkaperäisesti, kuinka te

varustauduitte sillä.

— Hyvä on, minä olen niin hyvä, herrat.

Ja Mitja kertoi, kuinka hän oli ottanut survimen ja lähtenyt

juoksemaan.

— Mutta mikä tarkoitus teillä oli, kun varustauduitte tämmöisellä

aseella?
 — Mikä tarkoitus? Ei mitään tarkoitusta! Sieppasin sen ja läksin
juoksemaan.

— Miksi siis, jos ei ollut tarkoitusta?

Mitjassa kiehui kiukku. Hän katsoi tiukasti »poikaa» ja naurahti

synkästi ja vihaisesti. Seikka oli semmoinen, että häntä oli alkanut
yhä enemmän hävettää se, että hän äsken oli niin vilpittömästi ja
semmoisin purkauksin kertonut »tämmöisille ihmisille» koko
mustasukkaisuutensa historian.

— Vähät survimesta! — pääsi äkkiä hänen huuliltaan.

— Mutta kuitenkin.

— No, sieppasin sen turvaksi koiria vastaan. No, oli pimeä… Niin
no, kaiken varalta.

— Oliko teillä ennenkin tapana lähtiessänne yöllä talosta ottaa

mukaanne jokin ase, jos te niin pelkäsitte pimeässä?

— Äh, perhana, hyi! Hyvät herrat, teidän kanssanne on

suorastaan mahdotonta puhua! — huudahti Mitja äärimmilleen
ärtyneenä, ja kääntyen kirjurin puoleen hän aivan punaisena
kiukusta ja äänellä, jossa tuntui jonkinmoinen raivostunut sävy,
lausui tälle nopeasti:

— Kirjoita heti… heti… »että sieppasin mukaani survimen

juostakseni tappamaan isäni… Fjodor Pavlovitšin… iskemällä häntä
päähän»! No, oletteko nyt tyytyväisiä, herrat? Onko olonne nyt
helpompi? — lausui hän katsellen uhmaavasti tutkintotuomaria ja
prokuraattoria.
 — Me ymmärrämme varsin hyvin, että tämmöisen lausunnon te
annoitte nyt suuttuneena meihin ja kiukustuneena kysymyksistä, joita
me teille esitämme ja joita te pidätte vähäpätöisinä, mutta jotka itse
asiassa ovat sangen oleellisia, — vastasi hänelle prokuraattori
kuivasti.

— Mutta hyväinen aika, herrat! No, minä otin survimen… No, miksi
otetaan tämmöisissä tapauksissa jotakin käteen? Minä en tiedä
miksi. Sieppasin ja lähdin juoksemaan. Siinä kaikki. Hävettää, herrat,
passons, muuten, minä vannon sen, lakkaan kertomasta!

Hän nojasi kyynärpäillään pöytään ja tuki päätään kädellään Hän

istui syrjittäin heihin ja katseli seinään koettaen hillitä pahaa tunnetta
itsessään. Todellakin hänen teki hirveästi mieli nousta ja selittää, että
hän ei enää sano sanaakaan, »vaikka veisitte teloitettavaksi».

— Näettekö, herrat, — lausui hän äkkiä vaivoin hilliten itsensä, —

näettekö. Minä kuuntelen teitä, ja mielessäni häämöttää… minä,
näettekö, toisinaan uneksin erästä unta… erästä sellaista unta, ja
minä näen sen unen usein, se uudistuu, on niinkuin joku ajaisi minua
takaa, joku sellainen, jota minä hirveästi pelkään, hän ajaa minua
takaa pimeässä, yöllä, etsii minua, minä piiloudun häntä jonnekin
oven tai kaapin taakse, piiloudun häpeällisesti, mutta pääasia on,
että hän tietää erinomaisen hyvin, minne minä olen mennyt häntä
piiloon, mutta hän ikäänkuin tahallaan ei ole tietävinään, missä minä
olen, jotta voisi kauemmin kiduttaa minua, jotta voisi nauttia
pelostani… Tätä tekin nyt teette! Samanlaista se on!

— Näettekö te tämmöisiä unia? — tiedusti prokuraattori.

— Niin, sellaisia unia näen… Ettekö tahtoisi kirjoittaa muistiin? —

kysyi Mitja vääristäen suunsa nauruun.
 — Ei, ei kirjoiteta, mutta mielenkiintoisia unia te joka tapauksessa
näette.

— Nyt se ei ole unta! Realismia, herrat, todellisen elämän

realismia!
Minä olen susi ja te olette metsästäjiä, nyt te ajatte sutta.

— Suotta te otitte tuollaisen vertauksen… — alkoi Nikolai

Parfenovitš puhua tavattoman lempeästi.

— En suotta, herrat, en suotta! — kivahti taas Mitja, vaikka

nähtävästi äkillinen vihanpurkaus oli keventänyt hänen sydäntään ja
hän alkoi puhuessaan taas tulla yhä hyväntahtoisemmaksi. — Te
voitte olla uskomatta rikollista tai syytettyä, jota kysymyksenne
kiduttavat, mutta kunnon miestä, herrat, sydämen jaloimpia
purkauksia (huudan sen rohkeasti julki!) — ette saa olla uskomatta!
Sitä te ette voi… eikä teillä siihen ole oikeuttakaan… — mutta —

ole vaiti, sydän, sä kärsi, tyydy

sekä ole vaiti!

No, mitä, jatkanko kertomusta? — katkaisi hän synkästi puheensa.

— Kuinkas muuten, olkaa hyvä, — vastasi Nikolai Parfenovitš.

5.

Kolmas koettelemus
 Vaikka Mitja olikin alkanut puhua kiivaasti, niin hän nähtävästi
entistä enemmän koetti parastaan, ettei unohtaisi eikä jättäisi
esittämättä ainoatakaan piirrettä kerrottavasta. Hän kertoi, miten oli
kiivennyt isänsä puutarhan aidan yli, miten oli mennyt aina ikkunan
luokse asti ja viimein kaikesta, mitä oli tapahtunut ikkunan alla.
Selvästi, täsmällisesti, melkeinpä iskevästi hän kertoi tunteistaan,
jotka kuohuttivat hänen mieltään niinä hetkinä puutarhassa, jolloin
hänen niin hirveästi teki mieli saada tietää, oliko Grušenjka hänen
isänsä luona vai eikö. Mutta omituista: sekä prokuraattori että
tutkintatuomari kuuntelivat tällä kertaa hirveän hillitysti, katsoivat
kuivasti, tekivät paljon vähemmän kysymyksiä. Mitja ei voinut
päättää mitään heidän kasvoistaan. »Ovat suuttuneet ja
loukkaantuneet», ajatteli hän, »no, hitto heistä!» Kun hän kertoi,
miten hän lopulta oli päättänyt antaa isälle merkin, että Grušenjka oli
tullut ja että hän avaisi ikkunan, niin prokuraattori ja tutkintatuomari
eivät ollenkaan kiinnittäneet huomiota sanaan »merkin», aivan kuin
eivät olisi ymmärtäneet, mikä merkitys sillä sanalla tässä oli, niin että
Mitja sen ihan huomasi. Tultuaan viimein siihen hetkeen, jolloin hän
näki isänsä kurottautuvan ikkunasta ulos ja viha kuohahti hänessä ja
hän tempasi taskustaan survimen, hän äkkiä aivan kuin tahallaan
pysähtyi. Hän istui ja katsoi seinään ja tiesi, että toisten katseet olivat
tiukasti kiintyneet häneen.

— No, — sanoi tutkintatuomari, — te tempasitte esille aseen ja…

ja mitä tapahtui sitten?

— Sitten? Sitten tapoin… iskin häntä päälakeen ja puhkaisin

pääkuoren… Niinhän se on teidän käsityksenne mukaan, niinhän! —
sanoi hän ja hänen silmänsä alkoivat äkkiä salamoida. Koko jo
sammunut viha nousi taas hänen sydämeensä tavattoman
voimakkaana.
 — Meidän käsityksemme mukaan, — lausui Nikolai Parfenovitš,
— no, entä teidän käsityksenne mukaan?

Mitja loi alas silmänsä ja oli pitkän aikaa vaiti.

— Minun käsitykseni mukaan, herrat, minun käsitykseni mukaan

asian laita oli seuraava, — lausui hän hiljaa. — Jonkun kyyneletkö
vai äitinikö rukoili Jumalaa vai kirkastuksen henkikö minua
suudelmallaan kosketti sillä hetkellä — sitä en tiedä, mutta perkele
oli voitettu. Minä syöksyin pois ikkunan luota ja läksin juoksemaan
aitaa kohti… Isäni pelästyi ja näki nyt ensimmäisen kerran minut,
huudahti ja hyppäsi edemmäksi ikkunasta, — minä muistan sen
sangen hyvin. Minä juoksin puutarhan läpi aidan luo… siinä minut
sitten saavutti Grigori, kun jo istuin aidalla…

Tässä hän viimein nosti silmänsä kuulijoihin. Nämä näyttivät aivan

tyynesti tarkkaavan häntä. Jonkinmoinen paheksumisen vavahdus
kulki Mitjan sielun läpi.

— Tehän, herrat, pidätte tällä hetkellä minua pilkkananne! —

keskeytti hän äkkiä puheensa.

— Mistä te sen päätätte? — huomautti Nikolai Parfenovitš.

— Ette usko sanaakaan, siitä päätän! Ymmärränhän tulleeni

tärkeimpään kohtaan: vanhus makaa nyt siellä pää puhki lyötynä,
mutta minä — traagillisesti kuvattuani, kuinka tahdoin tappaa ja
kuinka jo tempasin esille survimen, minä juoksenkin yhtäkkiä pois
ikkunan luota… Se on runoelma! Runomitassa! Nuorta miestä voi
uskoa ihan sananmukaisesti! Hahhah! Pilkantekijöitä te olette,
herrat!
 Ja hän käännähti koko ruumiillaan tuolilla, niin että tuoli rutisi.

— Ettekö te huomannut, — alkoi äkkiä prokuraattori puhua aivan

kuin ei olisi kiinnittänyt mitään huomiota Mitjan kiihtymykseen, —
ettekö te huomannut, kun juoksitte pois ikkunan luota, oliko
puutarhaan johtava, rakennuksen toisessa päässä oleva ovi auki vai
eikö?

— Ei, ei ollut auki.

— Eikö ollut?

— Se oli päinvastoin kiinni, ja kuka sen olisi voinut avata? Häh,

ovi, malttakaahan! — sanoi hän aivan kuin muistaen jotakin ja oli
miltei hätkähtää. — Löysittekö te sen avoimena?

— Avoimena.

— Kuka sen sitten oli saattanut avata, jos te ette itse sitä avannut?
— hämmästyi Mitja yhtäkkiä hirveästi.

— Ovi oli avoinna, ja teidän isänne murhaaja oli epäilemättä

mennyt sisälle tästä ovesta ja tullut murhan tehtyään samasta ovesta
ulos, — lausui prokuraattori aivan kuin painostaen, hitaasti ja
selvästi, — se on meille aivan selvä asia. Murha on nähtävästi
tapahtunut huoneessa eikä ikkunan läpi, mikä täydelleen käy selville
toimitetusta tarkastuksesta, ruumiin asemasta ja kaikesta. Tähän
asianhaaraan nähden ei voi olla mitään epäilyksiä.

Mitja oli hirveän hämmästynyt.

— Sehän on mahdotonta, herrat! — huusi hän ollen aivan

ymmällä. — Minä… minä en käynyt sisällä… minä sanon teille
varmasti, aivan täsmällisesti, että ovi oli kiinni koko ajan, kun minä
olin puutarhassa ja kun juoksin pois puutarhasta. Minä seisoin
ainoastaan ikkunan alla ja näin hänet ikkunasta, en mitään, mitään
muuta… Muistan viimeiseen hetkeen asti. Ja vaikka en
muistaisikaan, niin tiedän sen kuitenkin, sillä merkit tunsin vain minä
ja ne tunsi Smerdjakov, sekä hän, vainaja, eikä hän ilman merkkejä
olisi avannut kenellekään maailmassa!

— Merkit? Mitkä merkit? — lausui prokuraattori ahneen, miltei

hysteerisen uteliaisuuden vallassa ja menetti silmänräpäyksessä
koko pidättyvän esiintymistapansa. Hän kysyi aivan kuin arasti
luokse madellen. Hän vainusi tässä olevan tärkeän, hänelle vielä
tuntemattoman tosiasian, ja alkoi heti hirveästi pelätä, että Mitja
kenties ei halua täydelleen paljastaa sitä.

— Ettekö te sitten tietänyt! — iski Mitja hänelle silmää pilkallisesti

ja häijysti hymähtäen. — Entäpä jos en sano? Keneltä silloin sen saa
tietää? Merkeistähän tiesivät ainoastaan vainaja ja Smerdjakov, siinä
kaikki, ja vielä taivas tiesi, ja sehän ei teille sano. Mutta sehän on
mielenkiintoinen tosiseikka, piru sen tietää, mitä sille voi rakentaa,
hahah! Rauhoittukaa, herrat, minä ilmaisen, teillä on tyhmyyksiä
mielessä. Te ette tiedä, kenen kanssa olette tekemisissä! Olette
tekemisissä sellaisen syytetyn kanssa, joka itse tuo
todistuskappaleita itseänsä vastaan, todistaa omaksi vahingokseen!
Niin, sillä minä olen kunnian ritari, mutta te — ette ole!

Prokuraattori nieli kaikki pillerit ja vain värisi kärsimättömyydestä,

että saisi tietää uuden tosiasian. Mitja esitti heille täsmällisesti ja
laajasti kaikki, mikä koski Fjodor Pavlovitšin Smerdjakovia varten
keksimiä merkkejä, kertoi, mitä mikin kopahdus ikkunaan merkitsi,
koputtikin nämä merkit pöytään, ja Nikolai Parfenovitšin