The Project Gutenberg eBook of Remusen kotiripitykset

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this ebook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will
have to check the laws of the country where you are located before using
this eBook.

Title: Remusen kotiripitykset

Ilveily yhdessä näytöksessä

Author: Gustav von Moser

Release date: May 14, 2024 [eBook #73625]

Language: Finnish

Original publication: Kuopio: U. W. Telén & Co, 1909

Credits: Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK REMUSEN

KOTIRIPITYKSET ***
REMUSEN KOTIRIPITYKSET

Ilveily yhdessä näytöksessä

Kirj.

G. von Moser

Kuopiossa, U. W. Telén & Co, 1909.

JÄSENET:

Evert Kauppi, nuori kauppamies Amalia, hänen vaimonsa. Hilarius,

asioitsija. Remunen, kauppias Mikkelistä. Mimmi, hänen vaimonsa.
Palvelija. Tavarankantaja.

Odotussali rautatieasemalla; holvimainen käytävä tahi suuret lasiovet

perällä. Oikealla ja vasemmalla sivuovet. Oikealla naisten salonki.
Lähempänä katsojia oikealla puolella pöytä ja tuoleja. Pöydällä kello.
Vasemmalla sohva ja tuoleja. Perempänä, niinikään vasemmalla puolella,
pöytä ja tuoleja. Keskellä suuri pyöreä pöytä ja tuoleja. Pöydällä
sanomalehtiä.

Esiripun kohottua istuu perempänä olevan, oikeanpuolisen pöydän

ääressä kaksi naista, jotka puhelevat keskenään; vasemmalla eräs herra,
lukien sanomalehtiä. Evertin tultua menevät naiset pois oikean-, herra
vasemmanpuolisesta ovesta. Nähtävästi ovat nämä jäsenet ainoastaan
kappaleen elähyttämistä, eivätkä ollenkaan itse toimintaa varten, joten siis
voivat jäädä poiskin. Takalistosta kuuluu kellon helinää ja lokomotiivin
vihellyksiä.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Kauppi, Amalia ja Kantaja.

(Evert ja Amalia muodinmukaisissa matkavaatteissa tulevat

sisään keskiovesta. Kumpikin heistä kantaa pientä matkasäkkiä.
Heidän jälessään käy kantaja matkalaukku kädessä.)

Evert. Jumalan kiitos, armaani, että matka kyytihevosilla on viimeinkin

loppunut! (Panee pois matkasäkin).

Amalia. Olenpa ininäkin uuvuksissa!

Evert (kantajalle). Saammeko me vielä kauankin odottaa junaa?

Kantaja. Yhden tunnin, herra. Kas niin, tässä on matkalaukkunne, muut

tavarat ovat tuolla ulkona, kunnes juna tulee.

Evert. Hyvä — kas tässä; (antaa hänelle rahaa) toimittakaa meille myös
piletit (menee kantajan kanssa peremmälle) ja tässä on teille vaivoistanne.

Amalia (on astunut etupuolelle pöydän luo ja panee pois matkasäkin).

Täällä on kaikki niinkuin ennenkin, muuttumatta! Voi, kuinka tämä huone
muistuttaa minua meidän häämatkastamme! Siitä on nyt kulunut jo
kokonainen vuosi, ihan ummelleen vuosi.

Kantaja. Kiitoksia paljon, herra! (Menee.)

Amalia. Muisteleelcohan Evertkin, että tänään vuosi sitten olimme myös

täällä alkaaksemme yhteistä matkaamme elämän ulapalla? (Istuikse.)

Evert (lähenee Amaliaa). Kas niin, kultamuruseni — levähdä nyt hiukan.

Saanko käskeä sinulle virvoketta? Saamme odottaa vielä kokonaisen tunnin.

Amalia. Kiitos kaunis, hyvä Evert! — Sinä olet aina niin kiltti. (Ojentaa
hänelle kätensä.)
 Evert. No, mitäpä tuosta — sehän on suurin huvitukseni. Mutta — katsos
vaan — siinähän on jo tämänpäiväinen lehtikin! (Ottaa lehden.) Onpa
niinkin — torstaina —

Amalia. Aiotko nyt ruveta lukemaan?

Evert. En, minä silmäilen vaan — noin viimeisimmät kurssit. (Lukee

istuen keskimmäisen pöydän ääressä.)

Amalia. Kummallista, että miesten päässä pyörivät aina vaan heidän

asiansa, ja meidät unhottavat he kokonaan.

Evert (lukien). Italian kurssi kohoaa — sepä merkillistä, se.

Amalia (puoliääneen itsekseen). Minusta nähden ei ollenkaan.

Evert. Amerikan — hm, seisoo kuin naulattuna paikallaan — kolmen

viikon kuluessa ei ole liikahtanutkaan.

Amalia (erikseen). Ei sekään liikuta minua. Vuosi takaperin tästä päivästä

hän ei ajatellut amerikkalaisia, eikä italialaisiakaan.

Evert (lukien). Mitä sinä sanoit?

Amalia. Minäkö — ajattelin vaan, mikähän kurssi oli vuosi sitten?

Evert. Amerikanko?

Amalia. No vaikkapa Amerikankin, sama se minusta — mutta ummelleen

vuosi sitten — kenties muistatkin?

Evert. Ummelleen vuosi sitten — mitenkä se nyt juolahtikaan päähäsi?

Mutta maltappas (aprikoiden). Heinäkuussa — mennä vuonna heinäkuussa.
 Amalia (itsekseen). Aha — hääpäivään ne kurssit sittenkin päättyvät.

Evert. Heinäkuussa — heinäkuussa — oikein — möin silloin koko

joukon venäläisiä 5 %:n maan lunastusseteleitä ja ostin muutamia Etelä-
Suomen höyrylaivayhtiön osakkeita. Mutta aivan varmaan tiedän, että
ultimo elokuussa —

Amalia (keskeyttäen). Ei, ei elokuussa. Minä tarkotan heinäkuuta —

pysykäämme nyt vaan heinäkuussa —.

Evert. Mutta sehän on merkillistä — heinäkuussa —

Amalia. Niin juuri! Jollen erehdy, matkustimme silloin —

Evert (tuijottaen lehteen). Vai niin — onpa sekin kysymys:

arvopaperiako, vaiko puhdasta rahaa? Hm, erotus ei ole tosin aina suuri,
mutta onpa siinä erotusta kuitenkin. Ymmärräthän?

Amalia. Arvopaperi ja puhdas raha eivät liikuta minua; tuumin yhä vaan,
mikä kurssi oli viime vuonna heinäkuussa.

Evert. Aina vaan heinäkuussa. Viime heinäkuussahan oli meillä häät —

—

Amalia (iloissaan). Häät! Katsoppas, Evert, enkö ollut nyt oikein

näppärä?

Evert. Näppäräkö? Hyvänen aika — etköhän vaan pannut salaa jotakuta

rahasummaa Yhdyspankkiin — vaimo parka — silloin olisit saanut aika
tappion.

Amalia (pahoillaan). Joutavia — enhän minä edes ajatellutkaan sellaista.

 Evert. Etkö? Nyt tuntuu, kuin olisi taakka pudonnut hartioiltani. Mutta
onko se aivan varma?

Amalia. Ihan varma — tahdoin vaan saada sinut muistelemaan.

Evert (neuvovalla äänellä). Rakas lapsi! Tee minulle mieliksi, älä

koskaan osta äläkä myy mitään arvopapereita minun tietämättäni! Et voi
uskoa, kuinka siitä saattaa toisinaan saada turkkiinsa.

Amalia. Mutta minä tahdoinkin vaan —

Evert. Se on sinun välttämättömästi luvattava minulle — sillä nykyjään

muuttelevat kurssit ihan hirveästi. Kuules vain — (Lukee joitakuita kurssi-
ilmotuksia.)

Amalia. Voi tuota miestä! (Ääneen.) Mutta kuulehan minua toki, Evert!

Evert (lukemiseen syventyneenä. Ulkoa kuuluu lokomotiivin

vihellyksiä.) Hm — kyllä minä kuulen — kuulen —

Amalia. Eikö lainkaan muistunut mieleesi, että ummelleen vuosi sitten

istuimme juuri samalla paikalla, juuri tässä näin? Tuossa noin sanoit
minulle: Amalia, sinä olet minulle tuonut paratiisin maan päälle — en voi
tulla enää onnellisemmaksi! Maailma, sanoit sinä, on suuri näkinkenkä,
jossa sinä vaan olet ainoa helmi… Mutta ethän sinä kuulekaan minua?!

Evert. Kuulen kyllä, — sanoit äskettäin: paratiisi on suuri näkinkenkä.

(Lukee edelleen lehteä.)

Amalia. Voi meitä vaimoparkoja, me vasta olemme raukkoja — niin ne

miehet muuttuvat ja nyt vasta vuosi hääpäivästämme — mitenkähän sitten
vastedes käynee! (Pitää liinaa silmiensä edessä ja nyyhkii.)
 Evert. Mitä nyt — mitä nyt on tapahtunut oikeinhan sinä itket!

Amalia (itkien). Puhuin sinulle kokonaisen tunnin etkä sinä huolinut

kuulla minua edes minuuttiakaan. —

Evert (panee pois lehden). Kokonaisen tunnin, enkelini — emmehän ole

olleet tässä kuin korkeintaan viisi minuuttia, — mutta lakkaa jo, kuuntelen
nyt sinua, — mitä sinä juttelitkaan?

Amalia, Puhuin siitä, että tänään vuosi sitten olimme me myös täällä,
juuri tässä näin. Tulimme silloin, istuimme tähän ja —

Evert. Ja söimme suuruksen! Oikein, täällä haukkasimme me pihvin, —

nyt muistan vallan hyvästi! (Nousee ja soittaa kelloa.)

Amalia. Ei — nyt menet sinä jo liian pitkälle.

(Palvelija tulee)

Evert (palvelijalle). Laittakaa pihvipaisti!

Palvelija. Heti paikalla, herra! (Menee.)

Amalia. Sinä olet tänään ihan — sietämätön.

Evert. Minäkö sietämätön?

Amalia. Niin juuri, sinä itse. Siinä ei ollut tarpeeksi, että sain niin paljon
vaivata itseäni, vieläpä ihan turhaan — muistuttaakseni sinua niistä hetkistä,
joita itse sanoit mitä ihanimmiksi — minun täytyy vielä kärsiä sitäkin, että
paljon paremmin muistat jonkun pihvin kuin noita aikoja —

Evert. Mutta Amalia kulta, minä —

 Amalia. Älä koetakkaan puolustaa itseäsi, tunnen sinut kuin viisi
sormeani. — Tiedän nyt ihan selvästi olevani raakalaisen hirmuvaltiaan
uhri. (Purskahtaa itkuun).

Evert (sivulle). Onko mokomata kuultu! (Ääneen.) Pyydän sinua, hyvä

lapsi, — ole nyt toki viisas — äläkä itke — en voinut aavistaakaan, että sinä
olet niin herkkähermoinen! —

Amalia. Turhaa onkin itkuni. En tahdo itkeä, enkä ole

herkkähermoinenkaan — olen vaan onnettomin vaimo maailmassa. Etkä
sinä suinkaan nainut minua rakkaudesta — silloin et olisi niin pian
unhottanut kaikkea — ne tytöt ovat olleet todellakin minua viisaammat,
jotka ovat antaneet sinulle rukkaset, — mutta sitten iskit sinä kyntesi kuin
haukka minuun kyyhkysraukkaan.

Evert (ivallisesti). Vai kyyhky.

Amalia. Sinun kanssasi tulee lampaastakin susi. Meidän vaimoraukkojen

tulee aina vaan vaieta, vaikka te marmattaisitte päivät pitkät.

Evert. Enhän minä puhunut sanaakaan.

Amalia. Ja kun me joskus avaamme suumme puolustukseksi, niin

sanotaan meitä heti harakoiksi.

Evert. Kas niin, nyt alkavat kotiripitykset.

Amalia (yhä enemmän kiihtyneenä). Kotiripityksetkö? Sinä tiedät kuinka

tuo sana leikkaa sydäntäni, sillä minä en ripitä koskaan sinua. Mutta kas
sinä osaat ärsyttää hermojani ja kääntää jok'ainoan lempeän sanan pahaksi.
Kun sinä edes kerrankin sanoisit minulle jonkun hyvän sanan, puhuisin
minäkin tyynesti —
 Evert (erikseen). Enhän minä saa sananvuoroakaan.

Amalia. Mutta siinä seisot sinä vaan ja mulistelet silmiäsi, kuin marttyyri
— minä vaan olen se lohikäärme, joka sinua raatelee — kun minä kuitenkin
olen itse kärsivällisyys! Mutta te miehet voitte katsoa meitä säälimättä,
vaikka meidän sydämemmekin verta vuotaisi, kun teillä on vaan
pihvipaistia.

Evert (koomillisella epätoivolla). Siinäkö nyt ollaan taas!

Amalia. Mutta kauan ei minun heikko terveyteni sellaista siedä, ja minä

tunnen jo kuinka nämä kiihotukset kaluavat elämääni.

Evert (erikseen). Ahaa — nyt hyppää hän heti paikalla jo hautaan.

Amalia (jatkaen). Tämä ankara sydämmentykytys saa viimein aikaan

sydänhalvauksen. Se ei kestä kauan, — ja tunnen jo voimani heikkenevän,
— mutta se onkin minulle parempi, kuin elää ypö yksinään, — hyljättynä,
— ilman rakkautta, kukahan ei minun sijassani tahtoisi kernaammin päästä
kaikista vaivoista ja levätä kuusi kyynärää maan alla!

Evert (ironisesti). Oikein! Kuusi kyynärää maan alla!

Amalia. Voi, voi sentään! (Itkee.)

Evert. Nyt. olemme päässeet jo loppuun. Nämä ripitykset ovat yhtähyvin

aika ikäviä. (Kuuluu lokomotiivin vihellyksiä.) Kas — tuolta tulee ihmisiä
— Amalia — Mali — Ami lakkaa jo itkemästä!

Amalia (tihkuen). En!

Evert. Minä pyydän sinua, — mitähän vieraat ihmiset ajattelevatkaan

meistä!
 Amalia. Ajatelkoot mitä hyvänsä! Min' en luovu ainoasta lohdutuksestani
— kyyneleistäni.

Evert. Minä pyydän sinua, Ami kulta, olehan nyt toki järkevä. (Asettuu
niin että hän estää tulijoita näkemästä Amaliaa.) Nauravathan he meille.
(Vaunun kolinaa, kellonhelinää, vihellyksiä.)

TOINEN KOHTAUS.

Samat. Hilarius. Serafina. Kantaja.

Hilarius (matkavaatteissa, valkoinen kappa, valkoinen lakki, kantaen

matkasäkkiä, kantajalle). Kuulkaapas hyvä ystävä, minä, tahi oikeammin
vaimoni on hävittänyt tavaralipun; pitäkää te nyt huolta siitä, että saisin ne
molemmat kapsäkit, joita teille osoitin.

Kantaja. Kyllä, herra!

Hilarius. Niin saatte kelpo juomarahat.

Kantaja. Kiitos, herra! (Menee.)

Palvelija (Kaupille.) Pöytä on katettu. (Menee.)

Evert. Hyvä! Tule Ami kulta, — olehan nyt toki järkevä.

Amalia. Minä olen aina järkevä.

Evert (viepi vaimonsa vasemmanpuolisesta ovesta). Oletpa kyllä —

kyllä. (Tervehtien Hilariusta.) Ah — hyvää päivää herra Hilarius!

Hilarius. Päivää, herra Kauppi!

KOLMAS KOHTAUS.

Hilarius. Serafina.

Serafina (vasemmanpuolisen pöydän luona, haparoi taskujaan). En voi

ollenkaan ymmärtää, mihin kummaan panin tavaralipun.

Hilarius. Vai niin — olisipa se vaan ollut minulla, niin —

Serafina. Mutta se olikin vaan sellainen pieni lippu!

Hilarius. Pieni lippu. Eihän tavaralippuja sovi laittaa niin suuriksi, kuin
sinun matkasäkkisi ovat, ja — hävittäisit sinä ne sittenkin.

Serafina. Juurikuin minä en tekisikään muuta, kuin aina vaan hävitän.

Tämä on vasta ensimmäinen kerta eläissäni ja sinä olet jo hävittänyt paljoa
enemmän.

Hilarius. No — no — no, älähän toki kiivastu! Sanoinhan sinulle, että

olen itse siihen syypää, kuin annoin sen sinulle. Ei sinun ole siihen syytä
ollenkaan. Ethän sinä vaatine multa sen enempää?

Serafina. Kyllä tiedän jo mitä tarkoitat, juuri kuin en tekisi muuta kuin
vahinkoa, — juuri kuin en ymmärtäisi tehdäkään muuta kuin vahinkoa.
Hoho, jollei minua olisi, niin kuinkahan pitkälle olisit päässyt, sinä, joka et
ymmärrä järjestyksestä niin mitään? Mutta hyvistä töistäni et puhu
sanaakaan, vaan kas kun rupattamaan rupeat, kyllä sinulla sitten sanoja on
kuin paraassa sanakirjassa.

Hilarius. Mutta teehän nyt minulle mieliksi, ja anna minun edes

kerrankin olla oikeassa.

Serafina (-päättävästi). En!

 Hilarius. No tämähän vasta veikeätä on. Hän hävittää lipun, minä otan
syyn päälleni, sanon: se on minun syyni, se — siis minähän olen sen
oikeastaan hävittänytkin, — ja hän ei ole tyytyväinen sittenkään. Voi sinua,
muoriseni, kuitenkin!

Serafina. Kas, nyt olet mielestäsi taas onnettomin mies auringon alla! —
Katsokaa poloista, katsokaa ristinkantajaa — niin, niin, murise nyt vaan
tuolla lailla! — Sinä olet erittäin kunnollinen mies, aivan moitteeton,
sinussa ei ole vikaa vähääkään ja sinulla on vaan se onnettomuus, että olet
nainut! —

Hilarius (kuivasti). Niinpä kyllä!

Serafina. Ja vaimosi on ristisi, jalkapuusi, kahleesi, joka on joka paikassa

tielläsi, joka tasoittaa maahan kaiken sen hyvän, minkä sinä rakennat, —
joka estää sinua olemasta Suomen, vieläpä Euroopan suurin mies, joka ei
osaa muuta, kuin tehdä pahaa, kääntää kaikki nurin, hävittää —

Hilarius. Koska hävittämisestä kerran on puhe, niin voisinpa sinun

kanssasi hävittää monta kertaa kärsivällisyytensäkin, (levollisesti) mutta
minä en ole sitä vielä hävittänyt.

Serafina. Niin, niin — sinä olet uhri! Sinä kärsit kuin lammas! Sinulla on
paljon vaivaa saada kaikki taasen oikeaan järjestykseen, mitä minä
pelmutan. Ja sinä olet aina oikeassa, ja jos minä heikko vaimo kärsin, niin
se ei liikuta sinua; jos murhe murtaa sydämmeni ja sieluni, niin sinulle on
se samantekevä.

Hilarius. Eipä niinkään, — onhan tuttua, vanhaa virttä tämä kaikki!

Olehan nyt vaan ääneti.

Serafina. Ääneti, vai ääneti…

 Hilarius. No pidä ääntä sitten!

Serafina. Enhän voi puhua — minun täytyy aina vaan antaa myöten; saan
ensin kärsiä vääryyttä, ja sitten pitäisi minun rukoileman vielä anteeksi; ei,
se on liian paljon se. Ah, tunnen jo, etten voi enää kauan kärsiä sellaista
kohtelua!

Hilarius (sivulle). Nyt sanoo hän paikalla ottavansa eron.

Serafina. Äläkä luule, että me vaimot olemme luodut ainoastaan

kärsimään ja olemaan vaiti, ei, meitäkin on 19:s vuosisata sivistyttänyt
elikkä emansipierannut, mekin olemme oppineet ryhtymään toimiin, ja saat
olla varma siitä, että minäkin niihin toimiin kykenen, — emmehän me ole
kiinni taotut toisiimme.

Hilarius. Emme suinkaan!

Serafina. Ja jos kohtelet minua liian tylysti, niin minä, ijästäni

huolimatta, katkaisen nämä siteet. Saat nähdä, että jos minä suutun, niin —
otan kuin otankin eron sinusta.

Hilarius (yhtaikaa). Eron sinusta! — Hyvä juttu, tulipa ripityksistä loppu

viimeinkin.

Serafina. Ah, kuinka tämä kiihtymys heikontaa hermojani!

Hilarius (levollisesti). Kas niin, — näetkös, mitä varten yllyt sinä

sellaiseen raivoon! — Kuuleppas, papuseni, mene tuonne salonkiin ja
rauhotu hieman!

Serafina. Tuolla laukussa on etikkapulloni.

 Hilarius (hakee pulloa, erikseen). Annettuansa ensin etikkaa minulle,
suvaitsee hän nyt itsekin sellaista. (Ääneen) Tuoss'on, mammaseni, tuossa,
— (taluttaa häntä pois) levähdä nyt vaan hieman!

Serafina. Niin, levähdä — tällaisessa kiihkotilassa! — Sinä olet minun

teurastajani! (Menee oikeanpuolisesta ovesta.)

NELJÄS KOHTAUS.

Hilarius, sitten Evert.

Hilarius (katsoo vaimonsa jälkeen). Nuku, nuku nurmilintu…! Niin se

on, niin se on, sellaisia ovat nuo ämmät! Kun heillä on väärin, niin saamme
me siitä kärsiä. Onneksi tottuu ihminen kaikkeen — ja tunnenhan nuo
ripitykset jo ulkoa, — mutta alussa tuntuivat ne jotenkin happamilta. Vaan
"va' ska' ma' jööra", sanoo ruotsalainen, — sitä kuusta kuuleminen, jonka
juuressa asunto. (Ulkoa kuuluu vihellystä.)

Evert (vasemmalta, allapäin). Kuinka nuo äyhkeet saattavatkaan miehen

alakuloiseksi, .- en voi sitä kertoakaan, — ne tuntuvat niin ilkeältä…

Hilarius. Kas, hyvää päivää, herra Kauppi!

Evert (arasti). Hyvää päivää!

Hilarius. Olette kai huvimatkalla? Nykyjään matkustaa melkein koko

Suomenmaa. Matkanne käy kaiketi johonkin kylpypaikkaan?

Evert. Ei, olen vaan pienellä huvimatkalla. Ja te, herra Hilarius, olette kai
myös…
 Hilarius. Ihan oikein, minä olen myös muijani kanssa pienellä ilottelulla,
(sivulle) tähän saakka toki ilman mitään iloa.

Evert (sivulle). Onnen mies! Minä en voi iloa ajatellakaan, vielä

vähemmän siitä puhua.

Hilarius. Mutta ettehän te hyvä ystävä, näytä ollenkaan

huvimatkalaiselta! Kentiesi puristaa saapas varpaitanne?

Evert. Saapasko — varpaitani? Ei —

Hilarius. Tahi kentiesi olette saanut pienet kotiripitykset vaimoltanne?

Evert (hämillään, sitten tointuen). Kotiripityksetkö vaimoltani? En

suinkaan — hahaha (nauraa väkinäisesti). Minä olen ollut vasta vuoden
päivät naimisissa — kotiripityksiä vaimoltani suokaa anteeksi, että minua
naurattaa — ha ha ha —

Hilarius. Suokaa anteeksi — minua naurattaa (sivulle). Mutta olisiko hän

ainoa muukalainen aviomaailmassa!

Evert. En voi käsittää, kuinka tuollainen ajatus juolahtikaan päähänne?

Kentiesi te itse saatte joskus pikku kotiripityksiä vaimoltanne?

Hilarius. Minäkö — kotiripityksiäkö? Mitä joutavia! — Mitä te

ajattelettekaan, ystäväni? Olen jo lähes 30 vuotta ollut naimisissa, — ei
sellaisia kuitenkaan nyt enää tapahdu. —

Evert (sivulle). Onnen mies!

Hilarius (sivulle). Lyönpä vetoa että hän sievistelee.

Evert, Siis, kun on oltu 30 vuotta naimisissa, niin ripitykset lakkaavat,

sanoitte te..
 Hilarius (sivulle). Aha, tartuitkos ansaan? (Ääneen.) Arvattavasti —
silloin ne lakkaavat. Mutta tämä asia näkyy huvittavan teitä.

Evert. Minuako? — Eipä juuri (nauraa väkinäisesti). Minua naurattaa

vaan mokoma juttu — hahaha! suokaa anteeksi!

Hilarius. Tehkää hyvin ja naurakaa, — hahaha — sallikaa minun nauraa

yhdessä teidän kanssanne. Hahaha!

Evert (totisena). Mutta minkätähden te nauratte niin paljon!

Hilarius. Minäkö? Näettekös, ystäväni, minua naurattaa niin sydämmen

pohjasta, kuin ajattelen jotakin aviomiestä, joka saa kotiripityksiä.

Evert (nolona). Vai niin!

Hilarius. Niin juuri! (Sivulle.) Semmoisia kuin esimerkiksi sinä.

Evert. Mutta saanko kysyä, minkätähden niin?

Hilarius. Katsokaapas vaan — me esimerkiksi emme saa kotiripityksiä,

niinhän?

Evert. Niin!

Hilarius. Se tulee siitä, että olemme viisaita miehiä. Syy on, näettekös,
aina miehessä, jos hän saa ripityksiä, — sillä silloin on hän joko pöllö tahi
ämmämäinen.

Evert. Niin vai —

Hilarius. Niin juuri — katsokaa — me emme saa kotiripityksiä, niinhän?

Evert. Niin kyllä!

 Hilarius. Nyt on paitsi pöllömäisiä ja vetelyksiä vielä kolmaskin laatu
aviomiehiä.

Evert (uteliaasti). No?

Hilarius. On kyllä, ja tätä kolmatta laatua, luokkaa ja järjestystä ovat

kaikki hiljaiset ja sävyisät miehet — he ovat, sivumennen sanoen, juuri ne,
jotka saavat kaikkein ankarimmat ripitykset, vaikkeivät he siitä koskaan
puhu, kun ovat pikku sievistelijöitä. Ne ovat, meidän kesken sanoen,
semmoista juhti-nahkaa, josta tehdään tohvelin pohjia. (Antaa Kaupille
kättä.) Olkaamme, herra Kauppi, iloissamme siitä, ettemme ole tätä
kolmatta luokkaa!

Evert. Niin — olkaamme iloiset!

Hilarius (sivulle). Saitkos, ystäväni! (Ulkoa kuuluu hälinää.)

VIIDES KOHTAUS.

Samat. Remunen ja Mimmi (keskiovesta).

Remunen (kantaa ainoastaan -pari myttyä). Mutta on vallan hirveätä

matkustaa naisten kanssa; joka asemalla kaksinkertaiset puuhat. Joka
paikassa pitää juoda buljonkia tahi seltterivettä. Tahdotko sinä kupillisen
buljonkia?

Mimmi (kantaa koko joukon matkakapineita, puhuu aina lempeällä

äänellä). Olen aina kiittänyt sinua hyväntahtoisuudestasi ja kiitän nytkin.

Remunen. Kiitos kiittämästäsi, mutta minä en näet suvaitse ijankaikkisia

pyyntöjä. Ja sitten nuo lukemattomat matkakapineet! Alinomaa täytyy pitää
mielessä noita neljä-, viisi-, kuusilaatuisia säkkiä ja laukkuja.
 Mimmi (lempeästi kuten ainakin, oikeanpuolisen pöydän luona perällä,
panee kapineita yksi kerrassaan pois). Tässä on sinun pleedisi, tässä sinun
hattukotelosi, tässä sinun palttoosi, tässä keppisi, tässä sinun sateenvarjosi
—

Remunen. Merkillistä, kuinka muistitkaan sen ottaa? Luulin jo, että

täytyisi ostaa neljäs, vielä viideskin sateenvarjo tänä vuonna. Mutta kaiketi
muistit sen ottaa mukaan varjellaksesi omaa hattuasi.

Mimmi. Enhän minä ole koskaan unohuttanut sinun kapineitasi. Mutta

luulenpa olevan parasta levähtää hiukan; tuo matka kyydillä oli niin
väsyttävä.

Remunen. Levähdä, levähdä — mutta tee vaan minulle mieliksi, äläkä

pyörry taas, sehän esti meitä jatkamasta matkaamme.

Mimmi. Voin nyt vallan hyvin ja kiitän sinua vieläkin siitä, että otit minut
kerran mukaasi. Tämä matka on antanut minulle paljon huvia.

Remunen. Otin sinut kerrankin mukaani!

Evert (puoliääneen Hilariukselle). Onpa tuo koko peto!

Hilarius (samoin). Minä tunnen hänet, hän on muuan mikkeliläinen

kauppias, Remunen.

Remunen. Otin sinut kerrankin mukaani! Mutta sehän kuuluu ihan kuin
sinä tahtoisit pitää minulle isällisiä "vörmaaninkeja". Enhän minä ole
saattanut ottaa sinua mukaani markkinoille. Otin kerrankin mukaani!
Ikäänkuin minä matkustelisin ainoastaan omaksi huvikseni! Sinä rupeat
tässä näköjään jo saarnaamaan minulle. Otin kerrankin mukaani! Sepä oli
merkillinen mutkasana, se!
 Mimmi. Minä en tahtonut tehdä sinulle mitään muistutusta, päinvastoin
tahdoin sanoa kiitokseni hyväntahtoisuudestasi.

Remunen. Niin vai, — mutta se ei suinkaan kuulunut siltä tahi et sanonut

sitä oikein sattuvasti… Mutta… tokkohan nyt lie vaan kaikki kapineet
paikallansa… luultavasti jää puolet tielle.

Mimmi (nousten ylös). Menen heti katsomaan. Suo anteeksi, että jätän
sinut.

KUUDES KOHTAUS.

Remunen. Hilarius. Evert.

Hilarius (hyppää pystyyn). Mutta sallikaa, herra Remunen, minun auttaa

häntä hiukan.

Remunen. Antakaa hänen olla — hän tekee sen kyllä itse.

Hilarius. Suokaa anteeksi, herra Remunen, te olette vähän tyly tuota

nuorta naista kohtaan, luultavasti on hän teidän sukulaisenne.

Remunen. Onpa kyllä — hän on minun vaimoni.

Hilarius. Teidän vaimonne — vai niin! —

Remunen. No, onko se sitten niin ihmeellistä?

Hilarius. Antakaa anteeksi, ei suinkaan, ei suinkaan, — minä tunnustan

vaan, etten puolestani voisi olla niin tyly vaimoani kohtaan.

Remunen. Tylykö? Se näyttää vaan niin teistä, herraseni? Minä en

tylyydelläni, josta puhuitte, koeta muuta, kirin rakentaa rauhaa talossani.
 Hilarius. Tuollako lailla?

Remunen. Juuri sillä lailla, — näettekös, olen keksinyt uuden keinon ja

konstin perheellisen rauhan pysyttämiseksi.

Hilarius. Eiköhän saisi tietää tuota konstia?

Remunen. Hyvin kernaasti… Minä arvelin jo tuonnoin lähteä

lähetyssaarnaajana ympäri maailmaa saarnaamaan uutta keinoani. Mutta
ensiksi, tiedättekö te, mitä kotiripitykset ovat?

Hilarius. Kyllä — kyllä olen hiukan kuullut ja lukenut niistä, — vaan

sallikaa minun esittää ensin virkatoverini: herra Kauppi — herra Remunen.
— Hän on myöskin nainut ja voisi siis myös koettaa keinoanne.

Remunen. No, sepä on hauskaa, se. — Siis tekin, herra Kauppi, tiedätte
mitä kotiripitykset ovat?

Evert. Tiedän kyllä, tehän herra Hilarius taisitte taannoin puhua niistä —

Remunen (Kaupin ja Hilariuksen välillä, keskellä näyttämöä). Niin

kuulkaa sitten! Hm… Kotiripitykset ovat avioelämän epämukavin —
epämukavuus.

Hilarius ja Evert (yhdessä). Se on totta, se!

Remunen. Mutta ne eivät ole ainoastaan epämukavia ja ikäviä, ne ovat

myös, juuri niiden epämukavan ja ikävän laatunsa kautta — aseet, joilla
vaimot hosuvat meitä ja pakottavat meitä heidän tahtonsa alle, — ja me
miehet, me annamme myöten, saadaksemme ainoastaan rauhaa.

Evert ja Hilarius (yhtaikaa). Niin juuri, niin —

 Remunen. Minun ensimäinen vaimoni — kepeät mullat haudallensa, —
oli kelpo eukko, hänessä oli paljon hyvää, mutta myös tuo paha tapa pitää
kotiripityksiä. Hän oli siinä aika mestari, oikein "virtuoosi". Olipa oikein
hirveätä kuulla häntä, sillä sanon teille: hän alkoi toisinaan nuppineulasta,
vikurteli sitten asiaa sinne tänne, kiipesi yhä korkeampiin ja korkeampiin ja
korkeampiin asioihin ja lopetti aina tällä klanetilla: hän ottaa eron tai
kuolee.

Evert. Eihän se ole mahdollista!

Hilarius. (iroonisesti). Se on meille umpioutoa!

Remunen. Ja kun minä nain toisen kerran, niin ajattelin minä: nyt ei
sellaista enää tapahdu! Ensimmäiseen vaimoon nähden täytyi minun aina
olla alakynnessä ja sain täyttää kaikki hänen oikkunsa. — Kun nyt tiesin
keinon, niin ajattelin itsekseni: nyt rupean minä puolestani sitä käyttämään.
Siinä koko temppu. — Nyt pidän minä kotiripityksiä vaimolleni.

Hilarius. Ja oletteko sillä mitään voittanut?

Remunen. Erinomaisen paljon. Ja luonnollistahan se onkin. Jos nyt

tahdon jotakin, niin en sano sitä koskaan suoraan, ei — alan kuten
vaimovainajani, maailman alusta, kiertelen sitten sinne tänne, pistän pari
kolme kovaa sanaa väliin, rupean sitten puhumaan erosta ja kuolemasta —
ja vaimoni sanoo lopuksi: tapahtukoon sinun tahtosi! Otetaan esimerkiksi:
tänään tahdon minä ajaa koko yön läpi — hän ei tahdo — nyt käytän minä
keinoani ja saatte nähdä, ettei viivy kauvan ennenkuin hän sanoo: olkoon
niin, tapahtukoon sinun tahtosi!

Evert. Mutta tuohan ei näytä olevan hullumpia konsteja, tuo.

 Remunen. Koettakaa vaan kerrankin, niin saatte itse nähdä, miltä
suunnalta tuuli puhaltaa. Elelen tuon keinoni avulla kuin paratiisissa,
seuratkaa te minun esimerkkiäni, niin saatte tekin tuntea paratiisin esimakua
jo täällä maailmassa.

Evert (päättävästi). Kyllä minä koetan. (Puoliääneen.) Minä pidän

vaimolleni ihan saman saarnan kun hänkin minulle tänä aamuna. Ja —
(ääneen) eihän tuo keino ole niin vaarallinen. Kiitän teitä, herra Remunen,
sydämeni pohjasta.

(Antaa Remuselle kättä ja menee oikeanpuolisesta ovesta.)

Hilarius. Mitähän jos minäkin koettaisin. Saas nähdä mitä eukkoni

tuumaa moisesta makupalasta.

(Menee vasemmanpuolisesta ovesta.)

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Remunen, sitten Mimmi.

Remunen. Olenpa taaskin tehnyt kaksi miestä onnelliseksi. Aikaa myöten

häviää tuo aviosäädyn turilas kokonaan ja sen hävittäjä olen minä —
Mathias Remunen Mikkelistä! (Ulkoa kuuluu hälinää.)

Mimmi (tulee keskiovesta).

Remunen. Mutta todellakin, jollet sinä levähdä, niin eipä ihmettä, jos
vaivut ihan kokonaan.

Mimmi. Minä voin vallan hyvin, rakas Remunen.

 Remunen. Te, naisväki, olette merkilliset elävät — aina käyttäydytte
sopimattomasti. Nyt kun sinun pitäisi levähtää, juoksentelet pitkin stationaa.
Kun aurinko paistaa, niin käytte te sateenvarjo kourassa, ja kun sataa, niin
teillä on tietysti paras hattu päässä ja ainoastaan viuhka kädessä.

Mimmi. En ymmärrä, hyvä Remunen, mitä auringon paiste tähän asiaan

kuuluu.

Remunen (erikseen). Oikeastaan — hän on oikeassa, mutta vaimo

vainajani teki tavallisesti niinkuin sanoin. (Ääneen.) Sinä sanoit, ettei ne
kuulu tähän?

Mimmi. Niin sanoin.

Remunen. Niin te aina marmatatte, kun teille sanoo jotakin suoraan

vasten silmiä. Mutta kun sellaisesta tulee jotakin vahinkoa, tappiota, kas
silloin saamme kärsiä me, juurikuin miehet olisivat maailmaan luodut
ainoastaan teidän vikojanne korjaamaan. — Sen lisäksi maksaa kaikki
rahaa, niin muotikauppiaat kuin tohtoritkin. Kuinka kävikään äsken, kun
menimme katsomaan kilpa-ajoja; sanoin sinulle: älä pane päällesi tuota
pitkähelmuksista leninkiä; — siellä on suuri väen tungos, ja helmukset
voivat pian tallata ja repiä rikki.

Mimmi. Mutta, hyvä Remunen, olihan minulla silloin päälläni harmaa

leninki, joka on kylläksi lyhyt —

Remunen. Niin — no, mutta se on taas liian lyhyt. Olen sinulle sanonut
sen seitsemänkin kertaa, että se on liian lyhyt, — minä en suvaitse niin
lyhyttä leninkiä. Silloin jos käyskentelen kanssasi, niin sorkehtii heti
jälessäni kokonainen lauma nuoria herroja, jotka tähystävät jalkoihisi.

Mimmi. Ah! (Istautuu keskimäisen pöydän luo.)

 Remunen. Kas niin!… nyt hän menee istumaan pahimpaan vetoon.

Mimmi. Mutta eihän tässä ole mitään vetoa.

Remunen. Niin — niin — siihen asti ei vetokaan mitään haittaa, kunnes

täytyy kutsua tohtori. Niinhän tässä vetää, että tukka menee pörröön. Tule,
haen sinulle hiljaisen paikan asemasillalla.

Mimmi (nousten). Kuten käsket.

Remunen (taluttaa Mimmiä). Käsket, — minä en koskaan käske, —

mutta sinä teet aina juurikuin käskystä, niinkuin orja, ja kuitenkin katson
minä aina vaan sinun omaa etuasi.

(Menevät keskiovesta. Mimmi vetää mennessään nenäliinan

taskustansa ja pudottaa ruusupaperisen kirjeen.)

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Evert, sitten Palvelija.

Evert (vasemmalta hyvin liikutettuna). En kuuna kullan valkeana enää

koeta tuon Mikkelin viisaan keinoa! Olinpa kuin kimalaisten pesällä.
(Huoaten.) Palvelija! (Soittaa.)

Palvelija (vasemmalta). Mitä käskette?

Evert. Lasi seltterivettä — ei, kokonainen pullo! Ei, kaksi pulloa, toinen
vainiolleni tuolla.

Palvelija. Heti paikalla. (Menee.)

 Evert. Pitää nauttia jotain rauhottavaa. Mutta enpä voi käsittää, mistä
kummasta vaimot keksivät kaikkia noita puheenparsia… onpa tuo oikein
hirveätä!

Palvelija (tuo seltterivettä). Tässä on herra! (Evertin juodessa kumartaa

palvelija maahan ja nostaa lipun.)

Palvelija (antaen Evertille paperin). Te olette kaiketi pudottaneet tämän,

herra! (Menee vasemmalle.)

Evert. Minäkö? Ruusupaperisen kirjeenkö? Mitä kummaa tämä tällainen

on — (Aukaisee kirjeen.) Ainokainen enkelini, — minä jumaloitsen sinua,
— sinun toiveesi ovat minulle käskyjä, — mutta minun oli vallan mahdoton
päästä tänä aamuna matkalle. Tulen ensi junassa, — sinun tulee keksiä
keino, mikä hyvänsä, jäädäksesi jäljelle. — Voi kuinka ikävöitsen sinua, —
tuhansia muiskuja! Tämäpäs nyt somalta kuuluu. — Mutta minulle ei tämä
kirje ole. Merkillinen lippu. (Ulkoa kuuluu hälinää.)

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Evert. Hilarius vasemmalta ja Palvelija.

Hilarius (käsi poskella). Ai-Ai-ai-ai-ai — sepäs vasta oli tuhkalöyly!

Palvelija hoi! (Palvelija tulee vasemmalta.) Pullo seltterivettä ja toinen
vaimolleni tuolla… (Palvelija menee.) Kokeeni meni päin mäntyyn. — Ah,
kunnon nuori ystäväni, on hyvä että tapaan teidät täällä yksin, minun on
tunnustettava teille eräs synti.

Evert. Minulle?

Hilarius. Niin — teille — minä petin teitä taannoin. Me puhuimme

kotiripityksistä.
 Evert. Niin teimme.

Hilarius. Ja minä sanoin, että ainoastaan veltot ja ämmämäiset saavat

sellaisia, mutta nyt tahdon lohduttaa teitä. — (Palvelija tulee
vasemmanpuolisesta ovesta, panee pullon ja yhden lasin keskimäiselle
pöydälle, ja vie ennen tuomansa pullon ja lasin, menee oikeanpuolisesta
ovesta)

Evert. Lohduttaa? Ettehän te toki uskone minun —

Hilarius. Mitäpä tyhjästä häpeästä, herraseni — olen elänyt maailmassa

kylläksi pitkän ajan ja tiedän sen tähden yhtä ja toista omasta
kokemuksestani, niinpä tiedän myös kaikkien aviomiesten saavan
kotiripityksiä.

Evert. Kaikkienko?

Hilarius. Niinpä kyllä — uskokaa minua, vanhaa miestä! Mutta eipä nuo
ripitykset ole niin hirveitä — niihin täytyy vaan tottua — niitä tulee kärsiä
taitavasti ja vakaasti — sen pituinen se! Kaikki ponnistelemiset niitä
vastaan ovat pelkkää mielettömyyttä, eikä niistä tule kuin mieliharmia.

Evert. Oh, sitä mieliharmia!

Hilarius. Näettekös, tekin näytte tuntevan niitä.

Evert. Mutta missä on sitten aviosäädyn runollinen puoli?

Hilarius. Aviosääty, nuori ystäväni, on kesänlainen: kaikki iloitsevat sen

lähenemisestä, mutta kun se tulee, — niin on se kostean kylmä; mutta se tuo
mukanansa kuitenkin urpuja, kukkia, runollista mieltä, ja päivänpaistetta.
Ettekö te sano kesää kauniiksi, vaikka toisinaan sataa, jyrisee ja
salamoikin? Tulee ainoastaan kärsiä, ystäväni, ja kun rouva nostaa
raesateen, — niin kärsimystä ja malttia vaan.

Evert. Malttia! — Teidän on hyvä sanoa: malttia — te olette jo päässeet

siitä pahasta — silloin voi jo ollakin maltillinen.

Hilarius. Minäkö päässyt siitä pahasta? Oho, ystäväni, siitä pahasta ei

pääse yksikään.

Evert. Mutta oltua 30 vuotta naimisissa, sanoitte te —

Hilarius. Joutavia — minä koristelin asiaa niinkuin tekin äsken. Olkaa

vakuutettu siitä, että minä saan kotiripityksiä, niinkuin tekin ja niinkuin
kaikki muutkin aviomiehet — ja, voinpa lyödä vetoa, melkein ihan samoilla
sanoilla — näyttää aivan siltä, kuin vaimot kopioisivat karttansa toinen
toiseltaan.

Evert. Te laskettelette liikoja.

Hilarius. Liikojako? Malttakaapas hiukan — (riisuu päältänsä takin). Te

saatte itse nähdä, puhuinko liikoja; — kas tässä — pankaapas minun takkini
päällenne.

Evert. Mutta mitä varten? (Panee takin päällensä.)

Hilarius. Pankaa nyt minun lakkini päähänne.

Evert. Mutta —

Hilarius. Kas niin, — ja istukaa nyt tuonne noin, — ja pitäkää joku

sanomalehti tahi nenäliina silmienne edessä, — minun eukkoni on pitävä
teitä miehenään, — ja te saatte kuulla mitä kauniimman kotiripityksen. Hän
on paraillaan haltioissaan, ihan valmiina.
 Evert. Mutta eihän tämä sovi.

Hilarius. Sopii vallan hyvin eikä teidän tarvitse puhua yhtäkään sanaa, —
siitä pitää hän huolen aivan yksin.

Evert. Entäs kun hän tuntee minut?

Hilarius. No, se olkoon hänen rangaistuksensa, se! Istukaa nyt vaan

tuonne. (Taluttaa häntä oikealle, Kauppi istuutuu). — Kas niin — ja ottakaa
nyt kaikki tyynesti vastaan, älkääkä röyhätelkö, vaan nielkää hyvin minun
osani. (Yskii) Hm, hm! (Katsoo sivusalonkiin.) — Hiljaa, hän tulee!
(Menee keskiovesta.)

KYMMENES KOHTAUS.

Evert. Serafina.

Evert. Kummallinen tuuma todellakin, en voi käsittää mitä hänen

vaimonsa on ajattelevakaan minusta, — mutta tuossa hän jo onkin.

Serafina (vasemmalta). Tuolla istuu hän ja lukee, — ikäänkuin ei olisi

mitään tapahtunutkaan, — ja minun tulisi muka aina vaan kärsiä. Ei, mies ja
vaimo tulevat yhdeksi, heidän siis pitää olemankin yksi ja — hänen tulee
siis saada osansa hänenkin!

Evert (tuijottaa ja tuijottaa yhä syvemmin ja syvemmin lehteen). Minä

istun kuin tulisilla hiilillä!

Serafina (yskii siten huomauttaakseen läsnäolostaan). Hm, hm! Luulen

vilustuneeni. (Istuikse, lyhyt paussi.) Mokoma sysmäläinen — no eikö tämä
nyt harmita? — Sinä ajattelet kaikitekin, kuinka sinä äskettäin loukkasit
minua? Niinhän? (Nousee ylös.) Minä tunnen jo sinun tapasi — istua
lekotella tuolla lailla — eikä vastata sanaakaan, eikö se ole totta se, sinä
uhrilammas? Niin, sehän on moisten jörrien laita, se! Sen sijaan että
pyytäisit minulta anteeksi, kun teit minulle vääryyttä, — istut sinä tuolla
kuin mikäkin suolapatsas. (Hyvin kiihkeästi.) Ei — kun minä ajattelen noita
aikoja, jolloin sinä kosit minua, — vaikka siitä nyt onkin vuosia, — kas
silloin osasi hän olla simasuu ja liverrellä: "pienokaiseni, kultaseni,
manssikkani, sievä enkelini", — minä myönnän olleeni silloin sievä, mutta
enhän minä nytkään ole mikään tiikerikissa! Mutta nyt hoksaankin minä,
että kaikki oli vaan pelkkää viekkautta. Sinä olet houkutellut minut
naimisiin, iskeäksesi ainoastaan kyntesi kuin haukka minuun,
kyyhkysraukkaan, — sinä peto, sinä iiliäinen!

Evert (sivulle). Ihan kuin minunkin vaimoni!

Serafina. Imeäksesi siten minun sydänvertani. Rakkaudesta et sinä

suinkaan minua nainut, — sillä silloin et olisi voinut unohtaa kaikkea.
Mokoma sysmäläinen! Hän ei puhu yhtään sanaa! Tuollaisen kanssa kuin
sinä tulee lampaastakin susi, ja minun heikko luontoni ei voi kauvan kärsiä
tätä tällaista. Tuottaahan tämä ikuinen kiusa viimeinkin sydänhalvauksen, ja
minä tunnen jo kuinka nuo kiihotukset kalvavat elämäni lankaa, vaikken nyt
vielä näytäkään niin heikolta. Mutta kauan ei se voi kestää, ja se onkin
minun ainoa lohdutukseni. Eron otosta en minä puhukaan enää, vaikka se
tekisikin minun viimeiset päiväni niin hauskoiksi! Mutta ei minun laitani
tule kokonaan hyväksi, ennen kuin — kuin —

Evert. Aha! Nyt tulee jo maahanpanijaiset.

Serafina. Ennen kuin minut lasketaan kolme kyynärää alas maan mustaan
multaan, — siellä vasta saan levon. (Itkee.) Silloin saat sinä omantunnon
vaivan, että olet istunut, kuin pökkelö, etkä puhunut sanaakaan kelpo
vaimollesi. Onpa oikein hirveätä, kun ajattelen, että tämä kaikki tuli vaan
siitä, kun sinulle sanoin hävittäneeni sen pienen lipun.
 Evert. Kuinka — hänkö tämän lipun hävittänyt! (Hypäten ylös.) Oletteko
te, rouva hävittäneet sen lipun?

Serafina. Herranen aika — mitä tämä on se ei ollutkaan minun mieheni,

tuo vanha pökkelö. Ah! — ah! — (Juoksee nopeasti oikealle.)

Evert. Mutta kuulkaahan toki, rouva, minä olen sen löytänyt.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Hilarius. Evert.

Hilarius (keskiovesta). Hahaha! Olipa tuo soma "spitaakeli!"

Evert (totisena). Älkääpäs naurako, herra Hilarius.

Hilarius. Sallikaa minun toki nauraa, eikö se ollut oikein somaa.

Olettekos nyt tyytyväinen?

Evert. Kiitän teitä, — mutta lahja lahjaa vaatii, hyvä päivä vastausta, ja
sentähden annan teille hyvän neuvon.

Hilarius. No? Minkähän niin?

Evert (paatoksella). Teidän tulee kaikin mokomin lähteä ensi junassa

pois.

Hilarius. Niinhän minä ajattelenkin tehdä.

Evert. Mutta vaimonne kanssa.

Hilarius. Niin — arvattavasti!

 Evert (hyvin totisena). Vaimonne ei sitä tahtone, mutta älkää jättäkö
häntä millään ehdolla, kuulettekos?

Hilarius. Mutta tehän olette oikein ankaran totinen.

Evert (erikseen). Miesparka! Oh noita vaimoja — vaimoja! — Kuka olisi

voinut ajatellakaan sellaista, ja vieläpä sellaisella ijällä!

Hilarius. Minusta näytätte te voivan pahoin.

Evert (erikseen). Ja sen ohessa tämä ijäkäs kunnon mies, — jonka

häviötä toivotaan. Kurja miesparka!

Hilarius Heretkäähän nyt jo, minä en suvaitse tuollaisia soimauksia!

Evert. En minäkään suvaitse sitä, että teitä tahdotaan häväistä, — minä

tahdon sanoa teille salaisuuden.

Hilarius. Salaisuuden? No antakaapas kuulla!

Evert. Mutta olkaa vahva, — jaksakaa kärsiä!

Hilarius. Hyvä, hyvä, — antakaa nyt vaan kuulla!

Evert. Teidän vaimollanne on rakastaja. Hän seuraa häntä. —

Hilarius. Vaimollaniko? Niinkö te sanoitte?

Evert. Täällä kohtaavat he toisensa.

Hilarius. Mitä te sanottekaan? Johan te kerrotte ryövärihistorioita!

(Sivulle.) Hänellä on varmaan iili päässä.
 Evert (erikseen). Hän ei usko minua. (Ääneen.) No katsokaa nyt itse, eikö
minulla ole oikein? (Antaa Hilariukselle ruusupaperisen kirjeen.) Kas tässä!
— Lukekaapas!

Hilarius (lukee). "Pienokainen enkelini — ja tämä olisi minun vaimolleni

muka!" — Sangen hyvästi — (lukee) "minä jumaloitsen sinua — ensi
asemalla — joku keino — tuhansia muiskuja."

Evert. No, mitä te nyt sanotte?

Hilarius. Mistä olette saanut tämän lipun?

Evert. Minä löysin sen täällä. — Teidän vaimonne on sen kadottanut.

Hilarius. Kuulkaapas, nuori ystäväni, minä annan teille hyvän neuvon.

Evert. Mikä niin?

Hilarius. Lähtekää täältä kaikinmokomin ensi junalla.

Evert. Niin minä aijonkin.

Hilarius. Mutta pitäkää myös huolta siitä, että vaimonne tulee mukaan.

Evert. Vaimoni?

Hilarius. Niin, minulla on syytä luulla hänen haluavan jäädä tänne.

Evert. Mutta, herra Hilarius! — Ettehän te saata ajatella jotain sen

tapaista, että minun vaimoni muka —

Hilarius. Hiljaa, hiljaa, herraseni — minä en ajattele mitään — mutta

tuomitkaahan itse; täällä seisoo: "ainokainen enkelini", kuinka luulette,
onko tämä kirjoitettu 50 vuotiselle eukolle, vai nuoremmalle.
 Evert. On esimerkkejä vanhoistakin!

Hilarius. Jos tämä olisi kirjotettu minun vaimolleni, niin kuuluisi alku
näin: "paksu papuseni", mutta ei suinkaan "ainokainen enkelini" — sepä
olisi kummallinen rakastaja — kolmen päivän perästä toisi hän varmaankin
sellaisen serafiini enkelin takaisin.

Evert (aprikoiden). Minun vaimoni! Mutta ajatelkaahan toki, — me

olemme olleet vasta vuoden naimisissa.

Hilarius. Onpa esimerkkejä nuoristakin!

Evert. Ei, se on vallan mahdotonta! Pohjaltaan kyllä olette oikeassa, vaan

olisipa se kauheata! Eikö minulla ole jotakin puukkoa, — pistoolia, —
pyssyä?

Hilarius. Hiljaa, ystäväni — voipihan tämä kaikki olla pelkkää

leikintekoa — erehdystä.

Evert. Kummallista leikkiä — merkillistä erehdystä! Voi minun päätäni!

Hilarius. Kas, tuolla tulee eukkoni, — nyt saan aika löylyn.

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Serafina (tulee oikeanpuolisesta ovesta).

Hilarius (katsoen kelloansa). Kymmenen minuuttia vaille neljä. Juna

lähtee heti paikalla. Meidän pitää pistää pillit pussiin, mammaseni.

Serafina. Tee kuten suvaitset, en välitä mitään, — olen kiusasta ja

kauhusta niin väsynyt, että saat matkustaa yksin, — minä jään tänne.
(Istuikse.)
 Evert (erikseen). Hän jää tänne! Nyt putosi taakka hartioiltani.

Hilarius (leppeästi) Mutta mammaseni —

Evert (antaa Hilariukselle kirjeen). Tässä on — vanha mies parka — se

on teidän omanne. Onpa esimerkkejä vanhoistakin! (Menee
vasemmanpuolisesta ovesta.)

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

Hilarius ja Serafina.

Hilarius (Evertille). Ah, joutavia! (Serafinalle) Kuuleppas, mammaseni,

olehan nyt järkevä, olemmehan jo liijaksi vanhat laskemaan lasten leikkiä.
Sen kautta pilaamme vaan matkahuviamme, — ja sehän on ihan mieletöntä.

Serafina. Niin se onkin — mieletöntä se onkin.

Hilarius. Kas niin — sinä olet kuitenkin viisas, eukkoseni — papuseni —

katsohan nyt minuun edes luopuisasti.

Serafina. Juurikuin komennon mukaan voisi laittaa sadetta ja

päiväpaistettta.

Hilarius (hyvin lempeästi). Mitäpä komennosta — mutta kun sinä puhut

päivänpaisteesta niin katsopas, kuinka aurinko paistaa koreasti tuolla —
ikäänkuin olisi joku juhlapäivä. Eihän meillä, sinun kanssasi lie enää monta
suvea jäljellä, — eikö ole siis mieletöntä turmella nuo moniaat kesäpäivät?
(Tahtoo suudella häntä.)

Serafina. Mutta noin ihmisten nähden! Niin — niin — ainoastaan

moniaat kesäpäivät! mutta kyllä sinä elät vielä monta päivää minun
jälkeeni.

Hilarius. Lakkaahan jo haudasta puhumasta — tee minulle mieliksi —

minä soisin sinun vielä kauvan elävän.

Serafina (leppeästi). Oikeinko todella?

Hilarius (lähempänä kuin ennen). Ihan toden totta, mammaseni — ole

nyt järkevä — kas niin —

Serafina (on katsonut muutaman kerran koomillisesti ympärille).

Hilarius. Tule tänne, serafiini enkeli! (He syleilevät toisiaan.) Olen

pohjaltani hyvä sinulle, mammaseni — mutta minkätähden annoit sinä
tänään niin ukkosen jyristä?

Serafina. Älkäämme puhukokaan siitä enää, ja puhdistaahan ukkosen

jyrinä ilman ja virvottaa koko luonnon.

Hilarius. Niinpä kyllä, se virvottaa koko luonnon. (Pakkaavat plaideja

y.m. yhteen. Ulkoa kuuluu kellon helinää ja kaukaista vihellystä.)

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

Samat. Evert. Amalia.

Evert (vasemmanpuolisesta ovesta, puoliääneen Hilariukselle). No —

mitä tämä on — hän lähtee kuitenkin kanssanne?

Hilarius. Ihan niin — hän matkustaa minun kanssani yhdessä.

Evert (vaimollensa). Etkö sinä, Amalia, istunut taannoin täällä näin?

 Amalia. Istuinpa kyllä.

Evert. Tässäkö näin?

Amalia. Niin — tässä on vielä nenäliinanikin.

Evert (erikseen). Tässähän oli kirjekin. (Ääneen.) Valmista itsesi

matkalle, — lähdemme heti paikalla täältä.

Amalia (on istahtanut ja useasti käyttänyt hajuvesi-pulloa). Mekö? En

ainakaan minä lähde!

Evert (peljästyneenä). Kuinka!

Amalia. Minua miellyttää enemmän tietää, missä läheisin kaupunki on!

Evert. Läheisin kaupunkiko — mitä varten niin?

Amalia. Kun minun luultavasti täytyy pyytää sinua — menemään

tohtoria hakemaan.

Evert. Mutta Amalia!

Amalia. Olen aivan puolipyörryksissä — hermoni — pääni — en

ainakaan voi ensi junalla lähteä — ja luultavasti täytyy minun viipyä täällä
kauemminkin.

Evert. Oikeinko todella?

Hilarius (antaa Evertille kirjeen). Tässä on, nuori miesparka! — Onpa

kyllin esimerkkejä nuoristakin!

Evert (painavasti). Oletko sinä todellakin kipeä?

 Amalia. Olen ja — kovasti.

Serafina. Mitä nuo todella marmattavat?

Hilarius. Luultavasti käy sielläkin ukkonen! He virkistävät luontoa.

Evert (paatoksella). Mutta onko se mahdollista, Amalia! Kuka olisi sitä

voinut uskoa!

Amalia. Ole hyvä ja jätä pois tuo tarpeeton paatoksesi!

Evert. Amalia — minä tiedän kaikki.

Amalia (pelästyneenä). Kaikki?

Evert (erikseen). Minä sanelen hänelle nuo makeat lauseet kirjeestä!

(Läheten vaimoansa painavasti.) "Ainokainen enkelini!"

Amalia (katsoo kummastellen Evertiin).

Evert. "Ainokainen enkelini!" mitä sinä siihen sanot?

Amalia (levollisesti ja hätäytymättä). Se on ensimmäinen hyvä sana,

jonka kuulen sinulta jo moneen kuukauteen!

Evert. "Minä jumaloitsen sinua." (Pieni paussi, niinkuin edelläkin.)

"Minä jumaloitsen sinua!"

Amalia (nousten ylös). Mutta sinäpä nyt äkkiä kiltiksi tulit!

Evert. "Sinun toivosi ovat minulle käskyjä."

Amalia. Sinä olet ihan muuttunut, rakas mieheni.

Evert. "Sieluni ikävöitsee sinua."

 Amalia. Niin tekee minunkin sieluni — Evert kulta. (Antaa hänelle
kättä.)

(Kuuluu kellon soitto.)

Kantaja (huutaen ovelta). Juna lähtee heti paikalla!

Amalia (ottaa laukkunsa). Tavaramme, rakas mieheni!

Evert. Sinä lähdet siis mukaan, Amalia?

Amalia. Tietysti!

Evert. Sinä et ymmärtänyt — mitä minä oikeastaan tahdoin sanoa —

Amalia. No?

Evert (liikutettuna). Etkö sinä tiedäkään sitten tuhansista muiskuista —

ruusupaperisesta kirjeestä?

Amalia. Tuhansista muiskuista — ruusupaperisesta kirjeestä? — En

sanaakaan!

Evert (hyvin liikutettuna, tarttuu Amalian molempiin käsiin, suutelee

niitä vuorotellen). Rakas armas — Ami — ah — kuinka paljon minä pidän
sinusta — armas vaimoni — herttaiseni! Jälestäpäin kerron sinulle kaikki.

(Ulkoa hälinää, vihellystä ja vaunun jyrinää.)

VIIDESTOISTA KOHTAUS.

Samat. Remunen, sitten Mimmi.

 Remunen. Viimeinkin sain minä voiton. Minun keinoni on ihan taidetta,
vastikään sanoi vaimoni tahtovansa matkustaa minun kanssani koko yön
läpi!

Hilarius. Toivotan onnea, herra Remunen!

Remunen. Oletteko koettaneet keinoani? No? Eikö se ollut helppo keino

— hä?

Hilarius. Oli — oli — minä kiitän teitä. —

Kantaja (huutaen ovelta). Junaan herrasväki, junaan!

(Kaikki ottavat matkakapineensa. Oikealta ja vasemmalta tulevat

nuo 1:ssä kohtauksessa mainitut 3 henkeä.)

Mimmi (oikealta, — lankeaa tainnoksiin). Oh, — minun päätäni — tuo

vanha tautini — Remunen — Remunen!

Remunen (juosten Mimmin luo.) Mitä nyt mitä on sinulle tapahtunut?!

Hilarius (Evertille). Aha — tuolla on nyt se "ainokainen enkeli".

Remunen. Juna lähtee heti — Mimmi — vettä — vettä! (Juoksee ympäri

huonetta, hätiköitsee.)

Serafina (läheten Mimmiä). Tässä jätän minä teille etikkapulloni.

Mimmi (joka on siihen asti maannut liikahtamatta). Kiitoksia paljon!

Hilarius. Herra Remunen — jätämme teille etikkamme — voikaa hyvin!

Tuo tuli teidän kotiripityksistänne. (Menevät, Remunen häärii yhä Mimmin
luona. Kellon helinää ja vihellystä).
Esirippu alas.
 *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK REMUSEN
KOTIRIPITYKSET ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be
renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law
means that no one owns a United States copyright in these works, so the
Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States
without permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying
and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the
PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a
registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook,
except by following the terms of the trademark license, including paying
royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge
anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is
very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg
eBooks may be modified and printed and given away—you may do
practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by
U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license,
especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

 THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free

distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any
other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you
agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License
available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing

Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic

work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all
the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright)
agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement,
you must cease using and return or destroy all copies of Project
Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for
obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and
you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may
obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set
forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on

or associated in any way with an electronic work by people who agree to be
bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can
do with most Project Gutenberg™ electronic works even without
complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below.
There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic
works if you follow the terms of this agreement and help preserve free
future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E
below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation”

or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an individual
work is unprotected by copyright law in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works
based on the work as long as all references to Project Gutenberg are
removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™
mission of promoting free access to electronic works by freely sharing
Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement
for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You
can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in
the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a
constant state of change. If you are outside the United States, check the
laws of your country in addition to the terms of this agreement before
downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating
derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™
work. The Foundation makes no representations concerning the copyright
status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the
phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project
Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied
or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from
texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice
indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the
work can be copied and distributed to anyone in the United States without
paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a
work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on
the work, you must comply either with the requirements of paragraphs
1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with

the permission of the copyright holder, your use and distribution must
comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms
imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the
Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of
the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™

License terms from this work, or any files containing a part of this work or
any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

electronic work, or any part of this electronic work, without prominently
displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or
immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than
“Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on
the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at
no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of
exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work
in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format
must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph
1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing,
copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply
with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to
or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the
use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you
already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the
owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to
donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days
following each date on which you prepare (or are legally required to
prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly
marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation at the address specified in Section 4, “Information about
donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”

• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does
not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You
must require such a user to return or destroy all copies of the works
possessed in a physical medium and discontinue all use of and all
access to other copies of Project Gutenberg™ works.

• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any

money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.

• You comply with all other terms of this agreement for free distribution
of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™

electronic work or group of works on different terms than are set forth in
this agreement, you must obtain permission in writing from the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project
Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3
below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works
not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and
the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as,
but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription
errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or
damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that
damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except

for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to
you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE
THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT
EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE
THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY
DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE
TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL,
PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE
NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you

discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you
can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with the
defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund.
If you received the work electronically, the person or entity providing it to
you may choose to give you a second opportunity to receive the work
electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you
may demand a refund in writing without further opportunities to fix the
problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in
paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING
BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR
FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or

the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or
limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable
to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum
disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity
or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that
arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause
to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b)
alteration, modification, or additions or deletions to any Project
Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project

Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic

works in formats readable by the widest variety of computers including
obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the
efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of
life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance

they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring
that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for
generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation was created to provide a secure and permanent future for
Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and
donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information
page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg

Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)

(3) educational corporation organized under the laws of the state of
Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service.
The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541.
Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax
deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s
laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt
Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date
contact information can be found at the Foundation’s website and official
page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project

Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread

public support and donations to carry out its mission of increasing the
number of public domain and licensed works that can be freely distributed
in machine-readable form accessible by the widest array of equipment
including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are
particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating

charities and charitable donations in all 50 states of the United States.
Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort,
much paperwork and many fees to meet and keep up with these
requirements. We do not solicit donations in locations where we have not
received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or
determine the status of compliance for any particular state visit
www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have
not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against
accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us
with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any

statements concerning tax treatment of donations received from outside the
United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods
and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including
checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit:
www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project

Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™

concept of a library of electronic works that could be freely shared with
anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™
eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions,
all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a
copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in
compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility:
www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including

how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to
our email newsletter to hear about new eBooks.
Table of Contents
JÄSENET:
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
TOINEN KOHTAUS.
KOLMAS KOHTAUS.
NELJÄS KOHTAUS.
VIIDES KOHTAUS.
KUUDES KOHTAUS.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
KAHDEKSAS KOHTAUS.
YHDEKSÄS KOHTAUS.
KYMMENES KOHTAUS.
YHDESTOISTA KOHTAUS.
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
NELJÄSTOISTA KOHTAUS.
VIIDESTOISTA KOHTAUS.
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE