Graphene Oxide: Fundamentals and

Applications Dimiev Ayrat M. (Ed.)

Visit to download the full and correct content document:
https://textbookfull.com/product/graphene-oxide-fundamentals-and-applications-dimie
v-ayrat-m-ed/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Oxide Based Materials and Structures Fundamentals and

Applications 1st Edition Rada Savkina (Editor)

https://textbookfull.com/product/oxide-based-materials-and-
structures-fundamentals-and-applications-1st-edition-rada-
savkina-editor/

Metal Oxide Powder Technologies: Fundamentals,

Processing Methods and Applications (Metal Oxides) 1st
Edition Yarub Al-Douri (Editor)

https://textbookfull.com/product/metal-oxide-powder-technologies-
fundamentals-processing-methods-and-applications-metal-
oxides-1st-edition-yarub-al-douri-editor/

M health fundamentals and applications 1st Edition

Istepanian

https://textbookfull.com/product/m-health-fundamentals-and-
applications-1st-edition-istepanian/

Inverse Heat Transfer Fundamentals and Applications

First Edition M Necat Ozisik

https://textbookfull.com/product/inverse-heat-transfer-
fundamentals-and-applications-first-edition-m-necat-ozisik/
2D and 3D Graphene Nanocomposites Fundamentals Design
and Devices 1st Edition Olga E. Glukhova (Editor)

https://textbookfull.com/product/2d-and-3d-graphene-
nanocomposites-fundamentals-design-and-devices-1st-edition-olga-
e-glukhova-editor/

Graphene Nanomaterials: Fabrication, Properties, and

Applications 1st Edition Dharmesh P. Hansora

https://textbookfull.com/product/graphene-nanomaterials-
fabrication-properties-and-applications-1st-edition-dharmesh-p-
hansora/

Nanomechanics of Graphene and Design of Graphene

Composites Xiaoyi Liu

https://textbookfull.com/product/nanomechanics-of-graphene-and-
design-of-graphene-composites-xiaoyi-liu/

A New Generation Material Graphene: Applications in

Water Technology Mu. Naushad

https://textbookfull.com/product/a-new-generation-material-
graphene-applications-in-water-technology-mu-naushad/

Structural Dynamics Fundamentals and Advanced

Applications, Volume I: Volume I 1st Edition Alvar M.
Kabe

https://textbookfull.com/product/structural-dynamics-
fundamentals-and-advanced-applications-volume-i-volume-i-1st-
edition-alvar-m-kabe/
Graphene Oxide
 Graphene Oxide
Fundamentals and Applications

Edited by

Ayrat M. Dimiev
Laboratory of Advanced Carbon Nanostructures, Kazan Federal
University, Kazan, Russian Federation

Siegfried Eigler
Department of Chemistry and Chemical Engineering,
Chalmers University of Technology, Sweden
This edition first published 2017
© 2017 John Wiley & Sons, Ltd

Registered Office
John Wiley & Sons, Ltd, The Atrium, Southern Gate, Chichester, West Sussex, PO19 8SQ, United Kingdom

For details of our global editorial offices, for customer services and for information about how to apply for permission to reuse
the copyright material in this book please see our website at www.wiley.com.

The right of the author to be identified as the author of this work has been asserted in accordance with the Copyright, Designs
and Patents Act 1988.

All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or
by any means, electronic, mechanical, photocopying, recording or otherwise, except as permitted by the UK Copyright, Designs
and Patents Act 1988, without the prior permission of the publisher.

Wiley also publishes its books in a variety of electronic formats. Some content that appears in print may not be available in
electronic books.

Designations used by companies to distinguish their products are often claimed as trademarks. All brand names and product
names used in this book are trade names, service marks, trademarks or registered trademarks of their respective owners. The
publisher is not associated with any product or vendor mentioned in this book.

Limit of Liability/Disclaimer of Warranty: While the publisher and author have used their best efforts in preparing this book,
they make no representations or warranties with respect to the accuracy or completeness of the contents of this book and
specifically disclaim any implied warranties of merchantability or fitness for a particular purpose. It is sold on the understanding
that the publisher is not engaged in rendering professional services and neither the publisher nor the author shall be liable for
damages arising herefrom. If professional advice or other expert assistance is required, the services of a competent professional
should be sought.

The advice and strategies contained herein may not be suitable for every situation. In view of ongoing research, equipment
modifications, changes in governmental regulations, and the constant flow of information relating to the use of experimental
reagents, equipment, and devices, the reader is urged to review and evaluate the information provided in the package insert or
instructions for each chemical, piece of equipment, reagent, or device for, among other things, any changes in the instructions or
indication of usage and for added warnings and precautions. The fact that an organization or Website is referred to in this work
as a citation and/or a potential source of further information does not mean that the author or the publisher endorses the
information the organization or Website may provide or recommendations it may make. Further, readers should be aware that
Internet Websites listed in this work may have changed or disappeared between when this work was written and when it is read.
No warranty may be created or extended by any promotional statements for this work. Neither the publisher nor the author shall
be liable for any damages arising herefrom.

Library of Congress Cataloging‐in‐Publication Data

Names: Dimiev, Ayrat M., 1965– | Eigler, Siegfried, 1978–
Title: Graphene oxide : fundamentals and applications / Ayrat M. Dimiev, Siegfried Eigler.
Description: Chichester, West Sussex : John Wiley & Sons, Inc., 2017. |
 Includes bibliographical references and index.
Identifiers: LCCN 2016018225| ISBN 9781119069409 (cloth) | ISBN 9781119069430 (epub)
Subjects: LCSH: Graphene. | Graphene–Oxidation. | Graphene–Industrial applications.
Classification: LCC TA455.G65 D56 2017 | DDC 662/.9–dc23 LC record available at https://lccn.loc.gov/2016018225
A catalogue record for this book is available from the British Library.

Set in 10/12pt Times by SPi Global, Pondicherry, India

10 9 8 7 6 5 4 3 2 1
 Contents
About the Editors xi
List of Contributors xiii
Foreword xv
Preface xvi

Part I Fundamentals 1
1 Graphite Oxide Story – From the Beginning Till the Graphene Hype 3
Anton Lerf
1.1 Introduction 3
1.2 Preparation of Graphite Oxide 5
1.2.1 Trials for Improving and Simplifying GO Preparation 5
1.2.2 Over‐Oxidation of Graphite 8
1.2.3 Formation Mechanism – First Approximation 9
1.3 Discovery of Essential Functional O‐Containing Groups and its Relation
to the Development of Structural Models 10
1.3.1 Analytical Composition of Graphite Oxide 10
1.3.2 Creation of the Structural Model from 1930 till 2006 11
1.3.3 Considerations for the Formation Mechanism – Second
Approximation16
1.4 Properties of Graphite Oxide 18
1.4.1 Thermal Degradation and its Products 18
1.4.2 Chemical Reduction Reactions 19
1.4.3 Reactions with Acids and Bases 21
1.4.4 “Osmotic Swelling”: Hydration Behavior and Colloid Formation 22
1.4.5 GO Acidity 23
1.4.6 Intercalation and Functionalization Reactions 26
1.4.7 Functional Groups, their Reactions and their Relation to GO
Formation and Destruction 28
1.5 Epilogue 29
References30
2 Mechanism of Formation and Chemical Structure of Graphene Oxide 36
Ayrat M. Dimiev
2.1 Introduction 36
2.2 Basic Concepts of Structure 37
2.3 Preparation Methods 39
vi Contents

2.4 Mechanism of Formation 41

2.4.1 Theoretical Studies and System Complexity 41
2.4.2 Step 1: Formation of Stage‐1 H2SO4‐GIC Graphite
Intercalation Compound 42
2.4.3 Step 2: Transformation of Stage‐1 H2SO4‐GIC
to Pristine Graphite Oxide 43
2.4.4 Pristine Graphite Oxide Structure 45
2.4.5 Step 3: Delamination of Pristine Graphite Oxide 47
2.5 Transformation of Pristine Graphite Oxide Chemical
Structure Upon Exposure to Water 47
2.6 Chemical Structure and Origin of Acidity 51
2.6.1 Structural Models and the Actual Structure 51
2.6.2 Origin of Acidity and the Dynamic Structural Model 57
2.7 Density of Defects and Introduction of Oxo‐Functionalized Graphene 64
2.7.1 Oxo‐Functionalized Graphene by Charpy–Hummers Approach 65
2.7.2 Oxo‐Functionalized Graphene from Graphite Sulfate 69
2.8 Addressing the Challenges of the Two‐Component
Structural Model 72
2.9 Structure of Bulk Graphite Oxide 76
2.10 Concluding Remarks 80
References81
3 Characterization Techniques 85
Siegfried Eigler and Ayrat M. Dimiev
3.1 Nuclear Magnetic Resonance Spectroscopy of Graphene Oxide 85
3.1.1 Nuclear Magnetic Resonance Spectroscopy in Solids 85
3.1.2 Nuclear Magnetic Resonance Spectroscopy of Graphene Oxide 87
3.1.3 Discussion 92
3.2 Infrared Spectroscopy 93
3.3 X‐ray Photoelectron Spectroscopy 97
3.4 Raman Spectroscopy 100
3.4.1 Introduction 101
3.4.2 Raman Spectroscopy on Molecules 101
3.4.3 Raman Spectroscopy on Graphene, GO and RGO 101
3.4.4 Defects in Graphene 103
3.4.5 Raman Spectra of GO and RGO 104
3.4.6 Statistical Raman Microscopy (SRM) 109
3.4.7 Outlook 110
3.5 Microscopy Methods 111
3.5.1 Scanning Electron Microscopy 113
3.5.2 Atomic Force Microscopy 114
3.5.3 Transmission Electron Microscopy 115
3.5.4 High‐Resolution Transmission Electron Microscopy 115
References118
 Contents vii

4 Rheology of Graphene Oxide Dispersions 121

Cristina Vallés
4.1 Liquid Crystalline Behaviour of Graphene Oxide Dispersions 121
4.1.1 Liquid Crystals and Onsager’s Theory 121
4.1.2 Nematic Phases in Carbon Nanomaterials 122
4.2 Rheological behaviour of aqueous dispersions of LC‐GO 124
4.2.1 Dynamic Shear Properties 125
4.2.2 Steady Shear Properties 128
4.2.3 Recovery of the Structure 133
4.2.4 Tuning the Rheology of GO Dispersions to Enable
Fabrication133
4.2.5 Electro‐Optical Switching of LC‐GO with an Extremely
Large Kerr Coefficient 136
4.3 Comparison with Other Systems 138
4.3.1 Comparison of Aqueous and Polymer Matrix Systems 138
4.3.2 Comparison Between Aqueous Dispersions of GO and Oxidized
Carbon Nanotubes: Role of Dimensionality 141
4.4 Summary and Perspectives 142
References143

5 Optical Properties of Graphene Oxide 147

Anton V. Naumov
5.1 Introduction 147
5.2 Absorption 148
5.3 Raman Scattering 153
5.4 Photoluminescence 155
5.5 Graphene Oxide Quantum Dots 168
5.6 Applications 169
References170

6 Functionalization and Reduction of Graphene Oxide 175

Siegfried Eigler and Ayrat M. Dimiev
6.1 Introduction 175
6.2 Diverse Structure of Graphene Oxide 176
6.3 Stability of Graphene Oxide 178
6.3.1 Thermal Stability of Graphene Oxide 178
6.3.2 Stability and Chemistry of Graphene Oxide in Aqueous Solution 179
6.3.3 Stability of Oxo‐Functionalized Graphene 182
6.4 Non‐Covalent Chemistry 184
6.5 Covalent Chemistry 186
6.5.1 Reactions Mainly at the Basal Plane 187
6.5.2 Consideration About C–C Bond Formation on the Basal Planes 192
6.5.3 Reactions at edges192
viii Contents

6.6 Reduction and Disproportionation of Graphene Oxide 200

6.6.1 Reduction 200
6.6.2 Disproportionation 203
6.6.3 Reduction Strategies 207
6.6.4 Reduction of Oxo‐Functionalized Graphene 209
6.7 Reactions with Reduced form of Graphene Oxide 212
6.8 Controlled Chemistry with Graphene Oxide 215
6.8.1 Nomenclature of Polydisperse and Functionalized Graphene 215
6.8.2 Organosulfate in Graphene Oxide – Thermogravimetric
Analysis216
6.8.3 Synthetic Modifications of Oxo‐Functionalized Graphene 218
6.9 Discussion 223
References224

Part II Applications 231

7 Field‐Effect Transistors, Sensors and Transparent Conductive Films 233
Samuele Porro and Ignazio Roppolo
7.1 Field‐Effect Transistors 233
7.2 Sensors 237
7.2.1 Gas Sensors 238
7.2.2 Humidity Sensors 240
7.2.3 Biological Sensors 240
7.3 RGO Transparent Conductive Films 243
7.4 Memristors Based on Graphene Oxide 245
7.4.1 Fabrication of Devices 246
7.4.2 Switching Mechanisms 248
References250
8 Energy Harvesting and Storage 257
Cary Michael Hayner
8.1 Solar Cells 257
8.2 Lithium‐Ion Batteries 258
8.2.1 Introduction 258
8.2.2 Electrochemistry Fundamentals 258
8.2.3 Anode Applications 261
8.2.4 Cathode Applications 270
8.2.5 Emerging Applications 275
8.3 Supercapacitors 278
8.3.1 Introduction 278
8.3.2 Electrochemistry Fundamentals 279
8.3.3 Carbon‐only Electrodes 280
8.3.4 Pseudo‐Capacitive GO–Composite Electrodes 287
8.4 Outlook and Future Development Opportunities 291
References292
 Contents ix

9 Graphene Oxide Membrane for Molecular Separation 296

Ho Bum Park, Hee Wook Yoon and Young Hoon Cho
9.1 Rise of Graphene‐Based Membranes: Two Approaches 296
9.2 GO Membrane: Structural Point of View 298
9.3 GO Membrane for Gas Separation 299
9.4 GO Membrane for Water Purification and Desalination 305
9.5 Other Membrane Applications 309
9.5.1 Fuel Cell Membrane 309
9.5.2 Ion‐Selective Membrane for Next‐Generation
Batteries310
9.5.3 Dehydration 311
9.6 Conclusions and Future Prospects 311
References312

10 Graphene Oxide‐Based Composite Materials 314

Mohsen Moazzami Gudarzi, Seyed Hamed Aboutalebi and
Farhad Sharif
10.1 Introduction 314
10.1.1 How Graphite Met Polymers? 316
10.1.2 Graphite Oxide‐Based Composites 318
10.1.3 CNTs Versus Graphene (Oxide) 319
10.2 Why Mix Graphene Oxide and Polymers? 323
10.2.1 Making Stronger Polymers: Mechanical Properties 325
10.2.2 Electrical Properties 333
10.2.3 Thermal Conductivity 339
10.2.4 Barrier Properties 341
10.3. Graphene Oxide or Graphene Oxides? 344
10.3.1 Size Effect 344
10.3.2 Effect of Medium on GO Structure 347
10.3.3 The Purification Process 347
10.3.4 Thermal Instability 349
10.3.5 Health Issues 349
10.3.6 Environmental Impact 351
10.4 Conclusion 351
References352

11 Toxicity Studies and Biomedical Applications of Graphene Oxide 364

Larisa Kovbasyuk and Andriy Mokhir
11.1 Introduction 364
11.2 Toxicity of Graphene Oxide 365
11.3 On the Toxicity Mechanism 366
11.3.1 Membrane as a Target 366
11.3.2 Oxidative Stress 368
11.3.3 Other Factors 369
x Contents

11.4 Biomedical Applications of Graphene Oxide 370

11.4.1 Graphene Oxide in Treatment of Cancer and Bacterial
Infections370
11.4.2 Photothermal Therapy 370
11.4.3 Graphene Oxide as a Drug Carrier 371
11.5 Bioanalytical Applications 376
Acknowledgments378
References378
12 Catalysis 382
Ioannis V. Pavlidis
12.1 Introduction 382
12.2 Graphene Oxide Properties 383
12.3 Oxidative Activity 384
12.3.1 Oxidation Reactions of GO 384
12.3.2 Oxidation of Sulfur Compounds 391
12.3.3 Functionalized Materials 393
12.4 Polymerization 394
12.5 Oxygen Reduction Reaction 396
12.6 Friedel–Crafts and Michael Additions 399
12.7 Photocatalysis 400
12.8 Catalytic Activity of Other Layered Carbon‐Based Materials
and Hybrid Materials of GO 400
12.8.1 Non‐Functionalized Carbon‐Based Nanomaterials 400
12.8.2 Hybrid Catalysts and Alternative Applications 401
12.9 Outlook 404
References405
13 Challenges of Industrial‐Scale Graphene Oxide Production 410
Sean E. Lowe and Yu Lin Zhong
13.1 Introduction 410
13.2 Scope and Scale of the Graphene Market 411
13.3 Overview of Graphene Oxide Synthesis 414
13.4 Challenges of Graphene Oxide Production 416
13.4.1 Graphite Sources 416
13.4.2 Reaction Conditions 418
13.4.3 Work‐up and Purification 422
13.4.4 Storage, Handling and Quality Control 425
13.5 Concluding Remarks and Future Directions 427
References428

Vocabulary 432
Index 435
 About the Editors
Dr. Ayrat M. Dimiev
Laboratory of Advanced Carbon Nanostructures, Kazan
Federal University, Kazan, Russian Federation
Ayrat M. Dimiev received his PhD degree in physical chem-
istry from Kazan University, Kazan, Russian Federation.
After three years of holding an assistant professorship at Kazan
Agricultural University, he emigrated to the USA to teach the
International Baccalaureate chemistry course. In 2008 he joined
the group of Professor James M. Tour at Rice University,
where he started his studies in the field of carbon. His
research spreads over the areas of unzipping carbon nano-
tubes, carbon‐based dielectric composite materials, graphite
intercalation compounds, and graphene oxide chemistry. His
most important contributions to the field were revealing the mechanism of the stage tran-
sitions in graphite intercalation compounds, and developing the dynamic structural
model of graphene oxide. In 2013, Dr. Dimiev accepted a personal invitation from AZ
Electronic Materials (presently EMD Performance Materials Corp., USA, a business of
Merck KGaA, Darmstadt, Germany) to help in developing their newly started carbon pro-
gram. During his time at EMD Performance Materials Corp, he employed his expertise in
the field to develop and commercialize new products comprising graphene oxide and
other carbon nanostructures. In May 2016, Dr Dimiev returned to his alma mater in
Kazan as a head of the Laboratory of Advanced Carbon Nanostructures, Kazan Federal
University. Dr. Dimiev is the author of 18 recent publications in the carbon field, with
an overall total number of citations exceeding 2000; he also has five recent patent
applications.

Dr. Siegfried Eigler

Department of Chemistry and Chemical Engineering, Chalmers
University of Technology, Sweden
Siegfried Eigler received his PhD in organic chemistry from
the Friedrich‐Alexander‐Universität Erlangen‐Nürnberg in
2006 under the guidance of apl. Prof. Dr. Norbert Jux.
Subsequently he conducted industrial research at DIC‐Berlin
GmbH, part of DIC Corporation, Japan. The research concen-
trated on electrically conductive polymers and the development
of novel semiconducting monomers. In 2009 he started work-
ing on the synthesis and application of ­graphene oxide. Two
years later he became a lecturer and research a­ ssociate at the
Friedrich‐Alexander‐Universität Erlangen‐Nürnberg. There, he
xii About the Editors

conducted deep research on the synthesis of graphene oxide and he realized that defects in
the carbon lattice could be avoided by controlling the synthesis. With this discovery he
could investigate the controlled chemistry of graphene oxide and synthesized several new
graphene derivatives and composites. Currently, his research focuses on advancing the con-
trolled chemistry of graphene. Dr. Eigler has authored 27 papers in the field of carbon
research and applied for one patent related to the wet‐chemical synthesis of graphene that
allows the control of the defect density. He accepted an offer from Chalmers University of
Technology, Gothenburg, Sweden, as Associate Professor which started in 2016.
 List of Contributors
Seyed Hamed Aboutalebi Condensed Matter National Laboratory, Institute for Research
in Fundamental Sciences (IPM), Tehran, Iran

Young Hoon Cho Department of Energy Engineering, Hanyang University, Seoul,

Republic of Korea

Ayrat M. Dimiev Laboratory of Advanced Carbon Nanostructures, Kazan Federal

University, Kazan, Russian Federation

Siegfried Eigler Department of Chemistry and Chemical Engineering, Chalmers

University of Technology, Gothenburg, Sweden

Mohsen Moazzami Gudarzi Department of Inorganic and Analytical Chemistry,

University of Geneva, Geneva, Switzerland

Cary Michael Hayner Chief Technology Officer, SiNode Systems Inc., Chicago, IL,
USA

Larisa Kovbasyuk Department of Chemistry and Pharmacy, Inorganic Chemistry II,

Friedrich‐Alexander‐Universität, Erlangen‐Nürnberg (FAU), Erlangen, Germany

Anton Lerf Emeritus Walther‐Meissner‐Institut der Bayerischen Akademie der

Wissenschaften, Garching, Germany

Sean E. Lowe Department of Materials Science and Engineering, Monash University,

Clayton, Australia

Andriy Mokhir Department of Chemistry and Pharmacy, Inorganic Chemistry II,

Friedrich‐Alexander‐Universität, Erlangen‐Nürnberg (FAU), Erlangen, Germany

Anton V. Naumov Department of Physics and Astronomy, Texas Christian University,

Fort Worth, USA

Ho Bum Park Department of Energy Engineering, Hanyang University, Seoul,

Republic of Korea

Ioannis V. Pavlidis Department of Biochemistry, University of Kassel, Kassel, Germany

xiv List of Contributors

Samuele Porro Department of Applied Science and Technology, Politecnico di Torino,

Torino, Italy

Ignazio Roppolo Center for Space Human Robotics, Istituto Italiano di Tecnologia,
Torino, Italy

Farhad Sharif Department of Polymer Engineering and Color Technology, Amirkabir

University of Technology, Tehran, Iran

Cristina Vallés School of Materials, University of Manchester, Manchester, UK

Hee Wook Yoon Department of Energy Engineering, Hanyang University, Seoul,

Republic of Korea

Yu Lin Zhong Department of Materials Science and Engineering, Monash University,

Clayton, Australia
 Foreword
This book presents a timely review of research on graphene oxide, which is a term
representing the individual layers obtained by exfoliation of graphite oxide.
Although graphite oxide was first synthesized in the 1850s, it is a material that has
attracted renewed and intense interest only in the past decade because it affords a product
material, by relatively straightforward exfoliation in water, of individual layers of function-
alized graphene. The functionalization of the graphene consists of hydroxyl and epoxide
groups, among others, and the individual layers, for which the term “graphene oxide” has
been used, are thus hydrophilic, such that they form stable dispersions in solvents like
water. This has allowed stable dispersions of chemically modified graphene (of a particular
type) to be readily prepared and then used in interesting ways.
It was fortunately possible that we could help with “early contributions” in this past
decade, including use of graphene oxide or its modifications to make (i) electrically
conducting polymer composites, (ii) thin “paper‐like” material composed of stacked and
overlapped platelets, and (iii) electrodes for supercapacitors. It has been gratifying to see
the growth of a now relatively large body of literature about both fundamental aspects of
the chemistry and properties of graphene oxide and its derivatives, and of applications or
potential applications. Graphene oxide and its related product or derivative materials have
been shown to be highly versatile and have been applied in a wide range of studies.
Fundamental aspects as well as applications are well covered herein, and the book should
be useful for learning about graphene oxide and related materials, and thus for providing a
basis for thinking about new possibilities as well.
It is perhaps of interest to speculate about the future, and I do so here only briefly. For
graphene oxide, and in general chemically modified graphenes, there are many exciting
possibilities. Fine control of the chemical functionalization, including with oxygen‐containing
groups, remains an important challenge. As greater control of the specific location and
distribution of functional groups is achieved, and, when desired, of the deliberate removal of
carbon atoms from the “graphene lattice”, a wider range of applications, including for better
sensors and in materials such as composites and filters, will emerge. There is also the fasci-
nating possibility of control of folding or “crumpling” through thermodynamics and clever
design of where functional groups are “placed” and how they interact: intra‐sheet to “fix”
certain morphologies, or perhaps inter‐sheet and also with their surrounding environment.
(This could be a type of origami but is not limited to specific types of folding.)

Rodney S. Ruoff
IBS Center for Multidimensional Carbon Materials
Ulsan National Institute of Science and Technology
March 2016
 Preface
Graphene oxide (GO) has become one of the most extensively studied materials of the
last decade. It has facilitated massive interdisciplinary research in the fields of chemistry,
physics and materials science. Due to its unique properties, GO has been successfully
tested for numerous applications. This fruitful research has resulted in an enormous
number of publications. Several review articles have summarized the most recent advances.
However, up to the present day, very little has been done to systematize all the published
research, and to assist a non‐expert audience interested in the field. This book is designed
to fulfill this task. The content of each chapter and the book in general develops from basic
to more complex. The material is presented in the categories typical for the classical fields
of science. This makes this book unique and different from the other literature.
Today, keeping track of all the recent publications in the field is difficult even for experts.
For non‐experts, it is practically impossible to navigate this ocean of publications. This task
is further complicated by confusion that is widespread in the modern GO field. This confu-
sion is caused by the misuse of the main fundamental concepts, and by oversimplification
and misinterpretation of GO chemistry. It is very difficult to identify trustable high‐quality
publications that correctly employ fundamental chemical terms, and correctly interpret
experimental data. In this book, we intend to demonstrate the actual GO chemistry based
on trustable publications, with correct usage of the main fundamental concepts, as they
have been identified up to now.
Since the beginning of the graphene era in 2004, GO has been closely associated with
graphene. At that time, GO was considered mainly as a precursor for graphene. The term
“chemically converted graphene” (CCG) was introduced for reduced graphene oxide
(RGO) to highlight the graphene‐like nature of RGO. The misuse of the term “graphene”
instead of RGO in the literature creates significant confusion among a non‐expert reader-
ship. We aim to help readers to differentiate between the two by drawing a clear borderline
between graphene and RGO, and by showing where they are similar, and where they are
different. Additional confusion arises from the misuse of the term RGO for material
obtained by annealing of GO. We highlight that those two are very different materials, and
we introduce the term “thermally processed graphene oxide” (tpGO) for the latter.
Since the electrical properties of RGO are inferior of those of real graphene, GO is often
considered as graphene’s “younger brother”, or as a low‐grade graphene. This point of view
was dominant up until about 2011. Later, it was demonstrated that GO is a unique and valuable
material in itself, both from fundamental science perspectives and for practical applications.
The main advantage of GO over the graphene counterpart is its solubility and processability
in water and in several organic solvents. Another benefit of GO is due to its versatility of
chemical modification to alter its properties. The ability for mass production on the scale of
tonnes makes GO especially attractive for applications compared to its graphene counterpart.
We intend to demonstrate all the advantages and uniqueness of GO in this book.
 Preface xvii

The book is divided into two parts. Part I focuses on the fundamentals of GO, and Part II
on the applications of GO.
Part I starts with research on GO, which has a very long history. It did not start in 2006
with the work on GO reduction, as one might think by looking at the citation indexes of
some publications from that period. Very serious and in‐depth studies on GO chemistry
were conducted throughout the entire twentieth century. Most of these studies, performed
in the best old‐school traditions, were in many ways advantageous when compared to some
modern publications. The fundamentality of scientific thinking, the methodology of the
research, and, importantly, the trustworthiness of reported data were on a level that is rather
rare in the modern GO field. One could easily avoid misinterpretations of experimental
results by studying those early works before even designing one’s own experiments.
Because of the high importance of that early research, and in an attempt to make the
connection between the two eras, we begin the book with a historical retrospective of GO
research done in the twentieth century (Chapter 1). This is written by the long‐term
expert in the field, one of the developers of the famous Lerf–Klinowski structural model,
Anton Lerf.
In the modern literature, the structure of GO is greatly oversimplified. This leads to
misinterpretation of the chemical reactions involving GO. Chapter 2, written by Ayrat
Dimiev, aims to clarify some aspects of GO structure. In the form typical for textbooks, the
mechanism of GO formation, its transformation during aqueous work‐up, and the fine
chemical structure of GO are methodologically described. The structure of GO is discussed
with respect to its intrinsic chemical properties, such as the acidity of aqueous solutions.
The methods used for GO characterization are reviewed in Chapter 3 in a tutorial
manner. This chapter will be of particular importance for researchers entering the field. The
advantages and disadvantages of different methods are highlighted. Several examples
where different methods have helped to understand the structure of GO are discussed. This
chapter is written jointly by the editors, Siegfried Eigler and Ayrat Dimiev.
In aqueous solutions, GO delaminates to single‐layer sheets and forms colloidal solutions.
From aqueous solutions, GO flakes can be transferred into the phase of low‐molecular‐weight
alcohols; the alcoholic solutions are as stable against precipitation as aqueous ones.
At certain concentrations, GO solutions form liquid crystals. The rheology of GO solutions
is reviewed in Chapter 4 by Cristina Vallés. Colloid chemistry, surface science, rheology
and liquid chemistry of GO are discussed in this chapter.
Due to its electronic configuration, GO possesses a number of remarkable optical
properties. As opposed to pristine graphene, GO exhibits photoluminescence in the ultra-
violet, visible and near‐infrared regions, depending on its structure. The origins of this
emission and other related questions are discussed in Chapter 5 by Anton Naumov.
The chemical properties of GO is the largest, most difficult and most controversial
topic. In Chapter 6, written by Siegfried Eigler and Ayrat Dimiev, the following topics
are discussed. The thermal and chemical stability of GO is reviewed first, followed by
introducing wet‐chemical non‐covalent functionalization protocols. The covalent function-
alization of GO, which is discussed next, is a very controversial topic. When well‐known
organic chemistry principles are applied to GO, it remains challenging to prove the successful
accomplishment of reactions by analyzing the as‐modified GO product. We provide an
alternative interpretation for experimental results of some selected examples to demonstrate
this challenge. The chemical reduction methods are summarized next, and special emphasis
 Graphite Oxide Story – From the Beginning Till the Graphene Hype 11

C/O ratio is the amount of hydration water left in the sample after careful drying without
the risk of deterioration. Boehm and Scholz [30] recommend using samples for analysis
with 10–17% residual water because this corresponds to the water content of GO in the
normal water vapor pressure in the laboratory atmosphere; thus, the samples do not change
the weight so much during weighing.
For samples prepared via “Brodie’s method”, the carbon and hydrogen contents are
fairly constant over the time of GO research. Brodie reported a carbon content of 60–61%
and a hydrogen content of 1.75–1.91%; Gottschalk [7] reported similar values, but ques-
tioned whether these values mark an endpoint of drying. However, Boehm and Scholz [30]
confirmed, despite some scatter, the values of Brodie [2].
For their GO prepared via the modified “Staudenmaier method”, Kohlschütter and
Haenni [10] found after the first oxidation a carbon content of 59% and a hydrogen content
of 1.91%. The carbon content decreases with the number of oxidation/purification cycles
to 55%. Such strong alterations have not been reported since. Boehm and Scholz [30]
reported values between 56% and 58% with an average of 57%.
Hummers and Offeman [28] reported a carbon content of 47% for their product and a
carbon content of 52% for the sample prepared according to the “Staudenmaier method”.
These values are the lowest to be found in publications. Boehm and Scholz [30] found the
carbon content in the range from 56% to 63.7% for the Hummers–Offeman GO product.
Boehm and Scholz [30] stated that there is always a large scatter in the analytical results
of various samples, but they are convinced that there is a trend in the degree of oxidation:
the value of the C/O ratio is highest for the Brodie samples (C/O = 3.5), slightly lower for
the Hummers–Offeman samples (3.3) and lowest for the Staudenmaier materials (2.9). In
contrast, Thiele [14] stated (without giving experimental proof) that the number of oxida-
tion cycles and the method of preparation have no serious influence on the analytical
results. On the other hand, he gave the ratio of C : O : H of 2 : 1 : 1 for his own samples
prepared via the “Staudenmaier method”. This would correspond to the full oxidation of all
aromatic double bonds.
Summing up all the analytical data in the Boehm and Scholz publication [30] and the
analytical work done by all scientists working on GO since Brodie, I conclude that carbon
contents lower than 55% (corresponding to a C/O ratio below 2.5) indicate over‐oxidation
of GO, and that carbon contents higher than 63% (C/O ratio above 3.3) are caused by
incipient decomposition due to drying the samples at about 100 °C.

1.3.2 Creation of the Structural Model from 1930 till 2006

Based on his analytical result and especially on the unusually high hydrogen content, in
1930 Thiele proposed that oxygen is attached to the carbon grid in the form of OH groups
[14]. Since the carbon atoms form a honeycomb arrangement, he gave a sum formula
C6O3H3. To be in agreement with this sum formula, Thiele had to assume that the OH func-
tions are covalently bound to every second C atom on both sites of a carbon bilayer, which
are interconnected by covalent C–C bonds. A sketch of this structural model is shown in
Figure 1.1. Thiele considered the possibility to transform GO into humic acid as an addi-
tional hint for the presence of OH groups in GO.
Almost 60 years after Thiele, Nakajima et al. [44, 45] presented a very similar structural
model of GO (see Figure 1.1, right), without giving any reference to Thiele’s paper. Nakajima
Another random document with
no related content on Scribd:
kuulumaton seikka: tultuaan Moskovasta hän oli jo ensimmäisenä
päivänä kokonaan ja peruuttamattomasti antautunut sen hehkuvan
ja järjettömän intohimon valtaan, jota hän tunsi Katerina Ivanovnaa
kohtaan. Tässä ei ole syytä ryhtyä kertomaan tuosta Ivan
Fjodorovitšin uudesta intohimosta, joka sitten löi leimansa koko
hänen elämäänsä: tämä kaikki voisi olla pääjuonena aivan toisessa
kertomuksessa, toisessa romaanissa, josta en tiedä, ryhdynkö
koskaan sitä kirjoittamaan. Mutta en voi nyt tässä kuitenkaan olla
mainitsematta sitä, että kun Ivan Fjodorovitš mennessään, kuten
olen jo kertonut, yöllä Aljošan kanssa pois Katerina Ivanovnan luota
sanoi Aljošalle: »Minä en välitä hänestä», — niin hän sillä hetkellä
valehteli hirveästi: hän rakasti mielettömästi Katerina Ivanovnaa,
vaikka totta oli sekin, että hän joinakin hetkinä vihasi tätä siinä
määrin, että olisi voinut vaikka tappaa hänet. Tässä yhtyi monta
syytä: aivan järkytettynä Mitjaa kohdanneesta asiasta Katerina
Ivanovna lyöttäytyi hänen luokseen palanneeseen Ivan Fjodorovitšiin
kuin jonkinlaiseen pelastajaansa. Hänen tunteitaan oli loukattu,
häntä oli halvennettu. Mutta nyt ilmestyi taas mies, joka oli ennenkin
häntä niin paljon rakastanut, — oi, hän tiesi sen varsin hyvin, — ja
jonka älyä ja sydäntä hän aina oli pitänyt niin suuressa arvossa.
Mutta ankara tyttö ei antautunut kokonaan uhriksi, huolimatta
häneen rakastuneen Ivanin toiveitten koko karamazovilaisesta
hillittömyydestä ja kaikesta Ivanin hurmautumisesta häneen.
Samaan aikaan tyttöä kuitenkin yhtä mittaa kiusasi katumus siitä,
ettei hän ollut uskollinen Mitjalle, ja ankaran riidan hetkinä Ivanin
kanssa (ja näitä hetkiä oli monta) hän suoraan lausui tämän julki
Ivanille. Tätä juuri Ivan olikin Aljošan kanssa puhuessaan nimittänyt
»valheeksi valheen päällä». Siinä tietysti todella olikin paljon
valhetta, ja tämä kaikkein enimmän suututti Ivan Fjodorovitšia…
mutta kaikesta tästä myöhemmin. Sanalla sanoen, hän oli joksikin
aikaa miltei unohtanut Smerdjakovin. Ja kuitenkin kahden viikon
kuluttua hänen ensimmäisestä käynnistään tämän luona alkoivat
häntä taas kiusata samat omituiset ajatukset kuin ennenkin. Riittää,
kun sanomme, että hän alkoi myötäänsä kysellä itseltään: miksi hän
silloin, ollessaan viimeistä yötä Fjodor Pavlovitšin talossa ennen
lähtöään, oli hiipinyt hiljaa kuin varas portaille ja kuunnellut, mitä isä
alhaalla tekee? Miksi hän muisteli tätä inhoten, miksi hänen
mielensä seuraavana aamuna matkalla yhtäkkiä oli tullut niin
surulliseksi ja miksi hän Moskovaan tultaessa oli sanonut itselleen:
»Minä olen roisto!» Ja nyt hän kerran tuli ajatelleeksi, että kaikkien
näitten kiusallisten ajatusten tähden hän kenties on valmis
unohtamaan Katerina Ivanovnankin, niin voimakkaasti ne yhtäkkiä
taas saivat hänet valtaansa! Juuri kun hän tätä ajatteli, hän kohtasi
Aljošan kadulla. Hän pysähdytti heti hänet ja kysyi häneltä yhtäkkiä:

— Muistatko sinä, kun päivällisen jälkeen Dmitri syöksyi taloon ja

löi isää ja minä sitten sanoin sinulle pihalla, että pidätän itselleni
»toivomisen oikeuden», — sano, luulitko sinä silloin minun toivovan
isän kuolemaa vai etkö?

— Luulin, — vastasi Aljoša hiljaa.

— Niin se muuten olikin, ei siinä ollut mitään arvaamista. Mutta

luulitko sinä silloin sitäkin, että minä nimenomaan toivoin, jotta
»toinen inhoittava olento söisi toisen», eli että juuri Dmitri tappaisi
isän, vieläpä niin pian kuin suinkin… ja että minä itsekään en ollut
haluton myötävaikuttamaan?

Aljoša kalpeni hiukan ja katsoi ääneti veljeään silmiin.

— Puhu toki! — huudahti Ivan. — Minä haluan kaikin voimin

tietää, mitä sinä silloin ajattelit. Minun pitää saada tietää totuus,
totuus!

Hän veti raskaasti henkeä katsoen jo etukäteen vihamielisesti

Aljošaan.

— Anna minulle anteeksi, minä ajattelin silloin sitäkin, — kuiskasi

Aljoša ja vaikeni lisäämättä mitään »lieventävää asianhaaraa».

— Kiitos! — tokaisi Ivan ja lähti kiireesti matkaansa jättäen

Aljošan. Siitä asti Aljoša huomasi, että veli Ivan alkoi omituisen
jyrkästi loitota hänestä eikä näyttänyt hänestä pitävän, niin että hän
itsekin lakkasi sitten käymästä tämän luona. Mutta sillä hetkellä, heti
tämän kohtaamisen jälkeen, Ivan Fjodorovitš kotiinsa poikkeamatta
lähti yhtäkkiä taas Smerdjakovin luo.

7.

Toinen käynti Smerdjakovin luona

Smerdjakov oli tähän aikaan päässyt sairashuoneesta. Ivan

Fjodorovitš tiesi hänen uuden asuntonsa: juuri tuossa kallellaan
olevassa, pienessä hirsimökissä, jossa oli kaksi eteisen erottamaa
huonetta. Toisessa tuvassa asui Maria Kondratjevna äitinsä kanssa
ja toisessa Smerdjakov yksinään. Jumala tiennee mistä syystä hän
oli joutunut asumaan heidän luokseen: elikö hän siellä ilmaiseksi
vaiko maksusta? Myöhemmin arveltiin, että hän oli asettunut heidän
luokseen asumaan Maria Kondratjevnan sulhasena ja eli aluksi
ilmaiseksi. Sekä äiti että tytär pitivät häntä hyvin suuressa arvossa ja
henkilönä, joka oli heidän yläpuolellaan. Kolkutettuaan Ivan
Fjodorovitš astui eteiseen ja meni Maria Kondratjevnan osoituksen
mukaan suoraan vasemmalle »siistiin tupaan», jossa Smerdjakov
asui. Tässä huoneessa oli kaakeliuuni, ja se oli hyvin kuumaksi
lämmitetty. Seiniä koristivat siniset seinäpaperit, tosin aivan
repaleiset, ja raoissa niitten alla kihisi torakoita ja russakoita kauheat
määrät, niin että kuului yhtämittaista kuhinaa. Kalustus oli kurjaa:
kaksi penkkiä kummankin seinän vierustalla ja kaksi tuolia pöydän
luona. Vaikka pöytä olikin paljasta puuta, niin sitä kuitenkin peitti
ruusunpunaisilla kuvioilla koristettu liina. Kahdella pienellä ikkunalla
oli kummallakin ruukku, jossa oli pelargoni. Nurkassa oli
pyhimyskuvainkaappi kuvineen. Pöydällä seisoi pieni, pahoin
kolhiintunut vaskinen teekeitin ja tarjotin, jolla oli kaksi kuppia. Mutta
teen oli Smerdjakov jo juonut ja teekeitin oli sammunut… Hän itse
istui pöydän takana lavitsalla ja katseli vihkoon sekä piirteli jotakin
kynällä. Mustepullo oli siinä vieressä ja samoin valurautainen matala
kynttilänjalka, jossa oli steariinikynttilä. Ivan Fjodorovitš päätteli heti
Smerdjakovin kasvoista, että tämä oli täydelleen parantunut
taudistaan. Hänen kasvonsa olivat terveemmän väriset ja
lihavammat, hiustöyhtö painettu alas, ohimohiukset voidellut. Yllään
hänellä oli kirjava, vanulla sisutettu viitta, joka kuitenkin oli hyvin
kulunut ja melko risainen. Hänen nenällään oli silmälasit, joita Ivan
Fjodorovitš ei ennen ollut hänellä nähnyt. Tämä aivan vähäpätöinen
seikka yhtäkkiä ikäänkuin teki kaksinkertaiseksi Ivan Fjodorovitšin
suuttumuksen: »Tuommoinen elukka, mutta silmälasit on nenällä!»
Smerdjakov kohotti hitaasti päänsä ja katsoi kiinteästi silmälasien
läpi tulijaan: sitten hän otti hiljaa lasit silmiltään ja nousi lavitsalta,
mutta ei ollenkaan kunnioittavasti, vaan ikäänkuin laiskastikin,
ainoastaan noudattaakseen kaikkein välttämättömintä
kohteliaisuutta, jota ilman ei juuri voi tulla toimeen. Kaikki tämä
välähti nopeasti Ivanin silmissä, ja hän huomasi sen kaiken heti, ja
varsinkin — Smerdjakovin katseen, joka oli ehdottomasti
vihamielinen, tyly ja kopeakin: »Mitä, mukamas, maleksit,
puhuttiinhan silloin kaikki selväksi, miksi olet taas tullut?» Ivan
Fjodorovitš jaksoi vaivoin hillitä itsensä.

— Kuuma sinulla on täällä, — sanoi hän vielä seisoen ja avasi

päällystakkinsa.

— Riisukaa pois, — salli Smerdjakov.

Ivan Fjodorovitš riisui päällystakkinsa ja heitti sen lavitsalle, otti

vapisevin käsin tuolin, siirsi sen nopeasti pöydän viereen ja istuutui.
Smerdjakov oli ennättänyt painautua lavitsalleen ennen häntä.

— Ensiksikin, olemmeko yksin? — kysyi Ivan Fjodorovitš ankarasti

ja tiukasti. — Eivätkö kuule puhettamme tuolta?

— Ei kukaan kuule mitään. Itse näitte: siinä on eteinen.

— Kuulehan, ystäväni: mitä sinä silloin lörpötit, kun lähdin luotasi

sairaalasta, että jos minä en kerro, miten sinä olet mestari
teeskentelemään kaatuvatautia, niin sinäkään muka et kerro
tutkintatuomarille kaikkea keskustelustamme portilla? Mitä se on tuo
kaikkea? Mitä sinä silloin oikeastaan tarkoitit? Uhkasitko sinä minua,
vai mitä? Olenko minä jonkinmoisessa liitossa sinun kanssasi,
pelkäänkö minä sinua, vai mitä?

Ivan Fjodorovitš lausui tämän aivan vihan vimmassa, antaen

selvästi ja tahallaan ymmärtää halveksivansa kaikkia esipuheita ja
kaikkea kaksimielisyyttä ja pelaavansa avointa peliä. Smerdjakovin
silmät välähtivät ilkeästi, vasen silmä alkoi vilkuttaa, ja hän vastasi
katseellaan heti, vaikkakin tapansa mukaan hillitysti ja tasaisesti:
»Jos tahdot puhdasta peliä, niin kyllä sitä saat minun puolestani.»

— Sitä minä silloin tarkoitin, — vastasi hän, — ja sitä varten minä

sen silloin lausuin, että te tietäen edeltäpäin isänne tulevan
murhattavaksi jätitte hänet silloin uhriksi ja että ihmiset eivät tämän
jälkeen päättelisi mitään pahaa teidän tunteistanne ja ehkäpä
jostakin muustakin, — sitä minä silloin lupasin olla ilmaisematta
viranomaisille.

Vaikka Smerdjakov puhuikin kiirehtimättä ja näennäisesti hilliten

itsensä, niin hänen äänessään oli kuitenkin jotakin lujaa ja
järkähtämätöntä, ilkeätä ja häikäilemättömän uhmaavaa. Hän loi
julkeasti silmänsä Ivan Fjodorovitšiin, ja tämän silmissä melkein
maailma meni sekaisin ensihetkellä:

— Kuinka? Mitä? Oletko sinä järjissäsi vai etkö?

— Aivan täydessä järjessäni!

— Tiesinkö minä sitten silloin murhasta? — huudahti Ivan

Fjodorovitš viimein ja iski lujasti nyrkkinsä pöytään. — Mitä
merkitsee: »ehkäpä jostakin muustakin?» Puhu, lurjus!

Smerdjakov oli vaiti ja katseli yhä Ivan Fjodorovitšia yhtä julkein

katsein.

— Sano, senkin löyhkäävä lurjus, mitä on »jostakin muustakin?»

— karjaisi Ivan.

— Tuolla »jollakin muulla» minä sillä hetkellä tarkoitin, että te

kenties itsekin suuresti toivoitte silloin isänne kuolemaa.
 Ivan Fjodorovitš hypähti pystyyn ja iski kaikin voimin nyrkillään
häntä olkapäähän, niin että hän horjahti seinää vastaan.
Silmänräpäyksessä Smerdjakovin kasvot kostuivat kokonaan
kyynelistä. Lausuen: »On häpeä, herra, lyödä heikkoa miestä!» hän
yhtäkkiä peitti silmänsä siniruutuisella pumpulisella nenäliinallaan,
joka oli täyteen niistetty, ja alkoi hiljaa itkeä ja kyynelehtiä. Kului noin
minuutti.

— Riittää! Lakkaa! — sanoi viimein Ivan Fjodorovitš käskevästi ja

istuutui taas tuolille. — Älä pane minun kärsivällisyyttäni liian kovalle
koetukselle!

Smerdjakov otti rievun silmiltään. Jokainen piirre hänen

ryppyisissä kasvoissaan kuvasti hänen äsken juuri kärsimäänsä
loukkausta.

— Sinä ajattelit siis silloin, lurjus, että minä yksissä tuumin Dmitrin
kanssa tahdoin tappaa isän?

— Teidän silloisia ajatuksianne minä en tietänyt, — lausui

Smerdjakov loukkaantuneena, — ja siksi minä teidät silloin
pysähdytinkin mennessänne sisälle portista, jotta olisin teitä juuri
tässä kohdin tutkinut.

— Mitä tutkinut? Mitä?

— Nimenomaan juuri tuota asianhaaraa, tahdotteko te vai ettekö

tahdo, että isänne mahdollisimman pian tapetaan.

Enimmän suututti Ivan Fjodorovitšia tuo järkähtämättömän julkea

äänensävy, josta Smerdjakov itsepintaisesti ei ottanut luopuakseen.

— Sinä olet hänet tappanut! — huudahti hän yhtäkkiä.

 Smerdjakov naurahti halveksivasti.

— Että minä en ole tappanut, sen tiedätte itse aivan hyvin. Ja

luulinpa, ettei älykkäällä miehellä olisi tästä enää mitään puhuttavaa.

— Mutta miksi, miksi sinussa silloin syntyi sellainen epäluulo

minua kohtaan?

— Niinkuin te jo tiedätte, niin yksinomaan pelosta. Minä olin näet

silloin semmoisessa tilassa, että pelon vallassa vavisten epäilin
kaikkia. Teitä päätin myös tutkia, sillä jos tekin, ajattelen, toivotte
samaa kuin veljennekin, niin silloin on koko tämä asia mennyttä, ja
siinä mylläkässä nitistetään minutkin kuin kärpänen.

— Kuule, kaksi viikkoa sitten sinä puhuit toista.

— Sitä samaa minä sairaalassakin teidän kanssanne puhuessani

tarkoitin ja arvelin vain, että te ymmärrätte ilman liikoja sanojakin
ettekä itsekään tahdo suoraan puhuttavan, kun olette sangen älykäs
mies.

— Kas vain! Mutta vastaa, vastaa, minä vaadin: miksi

nimenomaan, miten nimenomaan minä saatoin silloin herättää sinun
alhaisessa sielussasi semmoisen minua halventavan epäluulon?

— Tappaa — sitä te ette itse mitenkään olisi voinut ettekä te

tahtonutkaan, mutta että joku toinen tappaisi, sitä te tahdoitte.

— Ja miten levollisesti, miten levollisesti mies puhuukaan! Mutta

miksi minä olisin tahtonut, mistä ihmeen syystä minä olisin tahtonut?

— Kuinka niin, että mistä ihmeen syystä? Entä perintö? — tarttui

Smerdjakov puheeseen myrkyllisesti ja ikäänkuin
kostonhimoisestikin. — Saattoihan teille silloin jokaiselle kolmelle
veljelle langeta isän perintönä melkein neljäkymmentätuhatta
kullekin tai kenties enemmänkin, mutta jos Fjodor Pavlovitš silloin
olisi nainut sen rouvan, Agrafena Aleksandrovnan, niin tämä olisi
siirtänyt koko kapitaalin kohta vihkimisen jälkeen omalle nimelleen,
sillä he ovat sangen ymmärtäväinen, niin että teille kaikille kolmelle
veljelle ei olisi jäänyt isänne jälkeen kahta ruplaakaan. Mutta
kaukanako silloin oli naimisiinmeno? Hiuskarvasta se riippui: tuon
rouvan ei olisi tarvinnut kuin hiukan viitata pikkusormellaan, niin he
olisivat heti juosseet kieli pitkällä heidän jäljessään kirkkoon.

Ivan Fjodorovitšin oli hyvin vaikeata hillitä itseänsä.

— Hyvä on, — lausui hän viimein, — sinä näet, että minä en ole
hypännyt paikaltani, en ole pieksänyt sinua, en tappanut sinua. Jatka
puhettasi: sinun käsityksesi mukaan minä siis ennakolta määräsin
veli Dmitrin tekemään sen, toivoin hänestä apua?

— Kuinka ette olisi toivonut heistä apua; sillä jos he tappaisivat,

niin silloinhan he menettäisivät kaikki aatelisoikeutensa, virka-
arvonsa ja omaisuutensa ja joutuisivat pakkotyöhön. Silloinhan
heidän perintöosansa jäisi teille veli Aleksei Fjodorovitšin kanssa,
tasan jaettavaksi, siis ette saisi enää neljääkymmentä, vaan
kuusikymmentätuhatta mieheen. Ehdottomasti te silloin toivoitte
Dmitri Fjodorovitšista apua!

— Ihmeen paljon minä jaksan sietää puhettasi! Kuule, roisto: jos

minä silloin toivoin jostakusta olevan apua, niin tietystikin sinusta
enkä Dmitristä, ja minä vannon, että aavistelinkin jotakin katalaa
sinun puoleltasi… silloin… minä muistan vaikutelmani!
 — Minäkin ajattelin silloin hetken ajan, että te toivotte minustakin
olevan apua, — tokaisi Smerdjakov ivallisesti, — niin että sillä te
juuri vielä enemmän silloin todistitte minulle syyllisyytenne, sillä jos
aavistelunne kohdistui minuun ja te kuitenkin samaan aikaan
matkustitte pois, niin siten te ikäänkuin sanoitte minulle: sinä voit
tappaa isäni, minä en ole esteenä.

— Roisto! Niinkö sinä ymmärsit!

— Ja kaiken vain tuon Tšermašnjan kautta. Hyväinen aika! Olette

lähdössä Moskovaan ja kaikkiin isänne pyyntöihin, että kävisitte
Tšermašnjassa, annoitte kieltävän vastauksen! Ja vain minun
tyhmän sanani johdosta yhtäkkiä suostuitte! Ja mitä syytä teillä
silloin oli suostua menemään tuonne Tšermašnjaan? Jos ette
lähtenyt Moskovaan, vaan Tšermašnjaan ilman syytä, yksistään
minun sanani johdosta, niin jotakin te siis minulta odotitte.

— En, vannon etten! — karjaisi Ivan hampaitaan kiristellen.

— Kuinka ette? Päinvastoin teidän, isänne pojan, olisi silloin

pitänyt ensityöksi sanojeni johdosta toimittaa minut poliisin huostaan
ja panna koville… ainakin iskeä siinä paikassa minua vasten
kuonoa, mutta te, Herra nähköön, päinvastoin ollenkaan
vihastumatta heti paikalla ystävällisesti teette aivan täsmälleen
tyhmän sanani mukaisesti ja matkustatte, mikä oli aivan päätöntä,
sillä teidän olisi pitänyt jäädä suojelemaan isänne henkeä… Kuinka
minä en olisi tehnyt sellaista johtopäätöstä?

Ivan istui otsa rypyssä, molemmat nyrkit suonenvedontapaisesti

polvia vastaan painettuina.
 — Niin, se oli vahinko, että en iskenyt sinua silloin päin kuonoa, —
naurahti hän katkerasti. — Poliisiputkaan ei sinua silloin voinut
kuljettaa: kuka minua olisi uskonut, ja mihin minä olisin voinut
vedota, mutta antaa päin kuonoa… uh, olipa vahinko, etten
hoksannut tehdä sitä; vaikka päin naamaa iskeminen onkin kielletty,
niin kylläpä olisin lyönyt naamataulusi mäsäksi.

Smerdjakov katseli häntä melkein nauttien.

— Tavallisissa elämän tilanteissa, — alkoi hän puhua sillä

itserakkaalla ja opettavaisella äänensävyllä, jolla hän aikoinaan oli
väitellyt Grigori Vasiljevitšin kanssa uskosta ja ärsytellyt tätä Fjodor
Pavlovitšin tuolin takana seisoessaan, — tavallisissa elämän
tilanteissa on päin kuonoa lyöminen nykyjään todellakin laissa
kielletty, ja kaikki ovat lakanneet lyömästä, mutta erinäisissä elämän
tilanteissa, ei ainoastaan meillä, vaan koko maailmassa, olkoonpa
kysymyksessä vaikkapa täydellinen ranskalainen tasavalta, yhä
kuitenkin lyödään aivan kuin Aatamin ja Eevan aikaan, eikä koskaan
lakatakaan sitä tekemästä, mutta te silloin erikoisessa tilanteessa
ette uskaltanut.

— Miksi sinä opiskelet ranskalaisia sanoja? — sanoi Ivan

nyökäyttäen päätään vihkoa kohti, joka oli pöydällä.

— Miksi minä en opiskelisi niitä edistääkseni siten sivistystäni

ajatellen, että ehkäpä minä itsekin joskus saan oleskella noilla
onnellisilla Euroopan seuduilla.

— Kuule, hylkiö, — sanoi Ivan silmät salamoiden ja koko ruumis

vavisten, — minä en pelkää sinun syytöksiäsi, todista minua vastaan
mitä tahdot, ja jos minä äsken en lyönyt sinua kuoliaaksi, niin jätin
sen tekemättä vain siksi, että epäilen sinua syylliseksi tähän
rikokseen ja toimitan sinut oikeuden käsiin. Minä paljastan sinut
vielä.

— Minun mielestäni teidän on parempi pitää suunne kiinni. Sillä

mistä te voitte minua syyttää, kun minä olen täysin viaton, ja kuka
teitä uskoo? Mutta jos te vain alatte, niin minäkin kerron kaiken, sillä
kuinka en puolustaisi itseäni?

— Luuletko, että minä nyt pelkään sinua?

— Olkoonpa, että kaikkia näitä sanojani, jotka nyt olen puhunut

teille, ei uskota oikeudessa, niin sen sijaan yleisö uskoo ja te saatte
hävetä.

— Tämä merkitsee taaskin, että: »viisaan miehen kanssa maksaa

kyllä vaivan puhua», — vai mitä? — sanoi Ivan kiristellen
hampaitaan.

— Osasitte ihan oikeaan. Viisas tulette olemaankin.

Ivan Fjodorovitš nousi inhosta väristen, otti päällystakin ylleen ja

poistui nopeasti huoneesta vastaamatta enää Smerdjakoville ja
häneen edes katsomatta. Raikas illan ilma virkisti häntä. Taivaalla
loisti kirkkaana kuu. Ajatukset ja tunteet kiehuivat hänen sielussaan
muodostuen kauheaksi painajaiseksi. »Menisinkö heti ilmiantamaan
Smerdjakovin? Mutta mistä minä hänet ilmiantaisin: hän on kuitenkin
syytön. Päinvastoin hän syyttää silloin minua. Miksi minä todellakin
silloin lähdin Tšermašnjaan? Miksi, miksi?» kyseli Ivan Fjodorovitš.
»Niin, tietysti minä odotin jotakin, ja hän on oikeassa»… Ja hänelle
muistui taas jo sadannen kerran mieleen, kuinka hän viimeisenä
yönä isänsä luona salaa kuunteli portailta tämän toimia, mutta nyt
tuo muisto tuotti niin suurta kärsimystä, että hän ihan pysähtyi
paikalleen aivan kuin hänet olisi lävistetty: »Niin, minä toivoin silloin
sitä, se on totta! Minä tahdoin, minä nimenomaan tahdoin murhaa!
Tahdoinko minä murhaa, tahdoinko?… Täytyy tappaa Smerdjakov!…
Jos minä en uskalla nyt tappaa Smerdjakovia, niin ei kannata
elääkään!…» Ivan Fjodorovitš meni silloin kotonaan käymättä
suoraan Katerina Ivanovnan luo ja pelästytti hänet tulollaan: hän oli
kuin mieletön. Hän kertoi Katerina Ivanovnalle koko keskustelun
Smerdjakovin kanssa aivan pikkupiirteitä myöten. Hän ei voinut
rauhoittua Katerina Ivanovnan tyynnyttelystä huolimatta, asteli koko
ajan huoneessa ja puhui katkonaisesti, omituisesti. Viimein hän
istuutui, nojasi kyynärpäänsä pöytään, pani päänsä molempien
käsiensä varaan ja lausui omituisen mietelmän:

— Jos murhaaja ei ole Dmitri, vaan Smerdjakov, niin silloin tietysti

minä olen vastuunalainen yhdessä hänen kanssaan, sillä minä yllytin
häntä. Olenko minä yllyttänyt häntä, — sitä en vielä tiedä. Mutta jos
vain hän on murhannut, eikä Dmitri, niin tietysti minäkin olen
murhaaja.

Kuultuaan tämän Katerina Ivanovna mitään sanomatta nousi

paikaltaan, meni kirjoituspöytänsä luo, avasi sillä olevan lippaan, otti
lippaasta erään paperin ja pani sen Ivanin eteen. Tämä paperi oli se
sama asiakirja, jota Ivan Fjodorovitš myöhemmin mainitsi Aljošalle
»matemaattisesti sitovana todistuskappaleena» siitä, että veli Dmitri
oli surmannut isän. Se oli kirje, jonka Mitja oli juovuksissa kirjoittanut
Katerina Ivanovnalle sinä samana iltana, jolloin hän oli kohdannut
kedolla Aljošan tämän ollessa matkalla luostariin, sen Katerina
Ivanovnan kodissa sattuneen kohtauksen jälkeen, kun Grušenjka oli
loukannut Katerina Ivanovnaa. Erottuaan Aljošasta Mitja silloin riensi
Grušenjkan luo; ei tiedetä, tapasiko hän Grušenjkan, mutta iltayöstä
hän ilmestyi »Pääkaupunki»-ravintolaan ja joi siellä itsensä
asianmukaisesti humalaan. Humalassa ollessaan hän pyysi kynän ja
paperia ja raapusti kokoon hänelle tärkeän paperin. Se oli päätön,
monisanainen ja sekava kirje, »humalainen» kirje. Se oli samanlaista
kuin on silloin, kun juopunut mies kotiin tultuaan alkaa tavattoman
kiihtyneenä kertoa vaimolleen tai jollekulle muulle kotiväestä, kuinka
häntä äsken juuri on loukattu, millainen lurjus loukkaajana on, miten
hän itse sen sijaan on mainio ihminen, ja kuinka hän vielä näyttää
tuolle loukkaajalle, — ja kertoo tämän kaiken hirveän pitkään ja
laajasti, sotkuisesti ja kiihtyneenä lyöden nyrkkiä pöytään ja itkien
juopuneen kyyneliä. Kirjepaperi, joka hänelle oli ravintolassa
annettu, oli likainen palanen tavallista kirjepaperia, huonoa lajia, ja
sen takapuolelle oli kirjoitettu jokin lasku. Juopuneen
monisanaisuudelle nähtävästi ei ollut siinä riittävästi tilaa, ja Mitja oli
kirjoittanut täyteen kaikki reunustat sekä kirjoittanut viimeiset rivit
poikittain jo kirjoitetun yli. Kirje oli näin kuuluva:

»Kohtalokas Katja! Huomenna hankin rahaa ja annan sinulle

takaisin kolmetuhattasi, ja hyvästi — suuren vihan nainen, mutta
hyvästi myös rakkauteni! Tehkäämme loppu! Huomenna koetan
hankkia kaikilta ihmisiltä, mutta jos en saa ihmisiltä, niin vakuutan
sinulle kunniasanalla, että menen isäni luo ja halkaisen hänen
kallonsa ja otan hänen tyynynsä alta, kunhan vain Ivan lähtisi pois.
Menen pakkotyöhön, mutta annan takaisin kolmetuhatta. Ja sinä
itse jää hyvästi. Kumarran maahan asti, sillä olen sinun edessäsi
lurjus. Anna minulle anteeksi. Ei, mieluummin älä anna anteeksi:
niin on helpompi sekä minulle että sinulle! Mieluummin pakkotyö
kuin sinun lempesi, sillä lemmin toista, mutta hänet sitä tulit tänään
liian hyvin tuntemaan, kuinka voisitkaan antaa anteeksi? Tapan
sen, joka on minulta varastanut! Menen teidän kaikkien luota pois
Itään, jotta en tietäisi kenestäkään. Hänestäkään en tahdo tietää,
sillä et sinä yksin ole kiduttaja, vaan hän myöskin. Hyvästi!
 P.S. Kirousta kirjoitan, mutta sinua jumaloin! Kuulen äänen
rinnassani. Kieli on jäänyt jäljelle ja se soi. Mieluummin sydän
haljetkoon! Tapan itseni, mutta sitä ennen kuitenkin koiran. Riistän
häneltä kolme ja paiskaan sinulle. Vaikka olenkin lurjus edessäsi,
niin en ole varas! Odota kolmeatuhatta. Koiralla on patjan alla,
ruusunpunainen nauha. En minä ole varas, vaan minulta
varastaneen tapan. Katja, älä katso halveksivasti: Dmitri ei ole
varas, vaan murhaaja! Isänsä tappoi ja itsensä syöksi turmioon,
jotta seisoisi eikä sietäisi ylpeyttäsi. Eikä rakastaisi sinua.

PP.S. Suutelen jalkojasi, jää hyvästi!

PP.SS. Katja, rukoile Jumalaa, että ihmiset antaisivat rahoja.

Silloin en tule olemaan veren tahrima, mutta jos eivät anna, — niin
olen veressä! Tapa minut!

Orja ja vihamies

D. Karamazov.»

Kun Ivan oli lukenut »asiakirjan», niin hän tuli täysin vakuutetuksi.
Murhaaja oli siis hänen veljensä eikä Smerdjakov. Ei Smerdjakov,
siis ei myöskään hän, Ivan. Tämä kirje sai yhtäkkiä hänen silmissään
matemaattisen todistuksen merkityksen. Hänellä ei voi enää olla
mitään epäilyksiä, etteikö Mitja olisi syyllinen. Semmoista epäluuloa,
että Mitja oli voinut murhata yhdessä Smerdjakovin kanssa, ei
koskaan ollut Ivanin mielessä ollut eikä se sopinut yhteen
tosiseikkain kanssa. Ivan oli täydellisesti rauhoittunut. Seuraavana
aamuna hän tunsi vain halveksimista muistellessaan Smerdjakovia
ja tämän ivallisia puheita. Muutaman päivän kuluttua hän ihan
ihmetteli, kuinka oli voinut niin syvästi loukkaantua tämän
epäluuloista. Hän päätti halveksia Smerdjakovia ja unohtaa hänet.
Näin meni kuukausi. Smerdjakovista hän ei enää kysynyt
keneltäkään mitään, mutta kuuli pari kertaa sivumennen tämän
olleen hyvin sairaana ja päästään sekaisin. »Hän kuolee hulluna»,
sanoi hänestä kerran nuori lääkäri Varvinski, ja tämä jäi Ivanille
mieleen. Tämän kuukauden viimeisellä viikolla Ivan itse alkoi tuntea
olevansa hyvin huonovointinen. Lääkärin kanssa, jonka Katerina
Ivanovna oli Moskovasta tilannut ja joka oli saapunut juuri vähän
ennen kuin tuomio julistettiin, hän oli jo käynyt neuvottelemassa. Ja
juuri tähän aikaan hänen suhteensa Katerina Ivanovnaan kärjistyivät
äärimmilleen. He olivat ikäänkuin kaksi toisiinsa rakastunutta
vihamiestä. Katerina Ivanovnan hetkelliset, mutta voimakkaat
kiintymyksen puuskat Mitjaan saivat Ivanin aivan raivostumaan.
Omituista oli, että ihan viimeiseen kohtaukseen saakka, jonka
kuvasimme tapahtuneen Katerina Ivanovnan luona, kun sinne
saapui Mitjan luota Aljoša, ei hän, Ivan, ollut koko kuukauden aikana
kertaakaan kuullut Katerina Ivanovnan epäilevän Mitjan syyllisyyttä
huolimatta kaikista tämän »palaamisista» takaisin Mitjan ystäväksi,
joita Ivan niin suuresti vihasi. Merkillistä on sekin, että hän tuntien
vihaavansa Mitjaa päivä päivältä yhä enemmän samalla ymmärsi,
ettei hän vihannut häntä Katjan »palaamisten» takia, vaan
nimenomaan siksi, että hän oli tappanut isän! Hän tunsi ja tiesi
tämän itse täydelleen. Siitä huolimatta hän kymmenkunta päivää
ennen tuomion lankeamista kävi Mitjan luona ja esitti tälle
pakosuunnitelman, — suunnitelman, jonka hän ilmeisesti oli jo kauan
sitten miettinyt. Paitsi tärkeintä syytä, joka oli saanut hänet astumaan
tämmöisen askelen, vaikutti siihen myös eräs Smerdjakovin pikku
sana, joka oli raapaissut hänen sydämeensä parantumattoman
haavan, nimittäin se, että hänelle, Ivanille, muka oli edullista, että
hänen veljeään syytettiin, sillä silloin isältä peritty rahasumma
kohoaa hänen ja Aljošan osalta neljästäkymmenestätuhannesta
kuuteenkymmeneentuhanteen. Hän päätti omasta puolestaan uhrata
kolmekymmentätuhatta järjestääkseen Mitjan paon. Palatessaan
silloin tämän luota hän oli hirveän surullisella ja ahdistuneella
mielellä: hänestä oli äkkiä alkanut tuntua, ettei hän tahdo pakoa
ainoastaan sen vuoksi, että saisi uhrata kolmekymmentätuhatta ja
parantaa sydämeensä raapaistun haavan, vaan jostakin muustakin
syystä. »Senköhän vuoksi, että sydämessäni minäkin olen
samanlainen murhaaja?» kysyi hän itseltään. Jokin kaukainen, mutta
polttava tuska kirveli hänen sieluaan. Tärkeintä oli, että koko tämän
kuukauden aikana hänen ylpeytensä oli kärsinyt, mutta tästä
edempänä… Tarttuessaan asuntonsa ovikellon ripaan sen jälkeen
kuin oli keskustellut Aljošan kanssa ja päättäessään yhtäkkiä mennä
Smerdjakovin luo Ivan Fjodorovitš toimi erään erikoisen, yhtäkkiä
hänen rinnassaan kiehahtaneen pahastumisen vallassa. Hän oli
äkkiä muistanut, miten Katerina Ivanovna äsken juuri oli huudahtanut
hänelle Aljošan läsnäollessa: »vain sinä, yksistään sinä olet saanut
minut uskomaan, että hän (t.s. Mitja) on murhaaja!» Muistettuaan
tämän Ivan ihan jähmettyi: ei koskaan elämässä hän ollut koettanut
saada Katerina Ivanovnaa vakuutetuksi, että murhaaja on Mitja,
päinvastoin hän oli vielä epäillyt itseään hänen edessään silloin kun
oli palannut Smerdjakovin luota. Päinvastoin hän, Katerina Ivanovna,
oli pannut silloin hänen eteensä »asiakirjan» ja näyttänyt toteen
veljen syyllisyyden. Ja nyt juuri hän yhtäkkiä huudahtaa: »Minä olen
itse ollut Smerdjakovin luona!» Milloin hän on ollut? Ivan ei tietänyt
mitään tästä. Katerina Ivanovna ei siis ole niinkään vakuutettu Mitjan
syyllisyydestä! Ja mitä on Smerdjakov saattanut hänelle sanoa?
Mitä, mitä hän on hänelle sanonut? Kauhea viha syttyi Ivanin
sydämeen. Hän ei käsittänyt, miten hän oli voinut puoli tuntia
aikaisemmin antaa noitten Katerina Ivanovnan sanojen livahtaa
ohitseen rupeamatta silloin heti huutamaan. Hän jätti ovikellon
sikseen ja lähti rientämään Smerdjakovin luo. »Minä tapan hänet
kenties tällä kertaa», ajatteli hän matkalla.

8.

Kolmas ja viimeinen käynti Smerdjakovin luona

Puolimatkassa alkoi puhaltaa pureva, kuiva tuuli, samanlainen

kuin oli puhaltanut aikaisin aamulla sinä päivänä, ja alkoi putoilla
tiheään hienoa, kuivaa lunta. Se putosi maahan tarttumatta siihen,
tuuli pyöritteli sitä, ja kohta alkoi täydellinen lumipyry. Siinä osassa
kaupunkiamme, missä Smerdjakov asui, ei juuri nimeksikään ole
lyhtyjä. Ivan Fjodorovitš asteli pimeässä huomaamatta lumimyrskyä,
vaistomaisesti löytäen tien. Hänen päätään kivisti ja ohimoissa
jyskytti kipeästi. Hänen kämmenissään, hän tunsi sen, oli
suonenvetoa. Jonkin matkan päässä Maria Kondratjevnan talosta
Ivan Fjodorovitš yhtäkkiä kohtasi yksinäisen juopuneen,
pienikokoisen miehen, jolla oli yllään paikattu talonpoikaisviitta ja
joka kulki polvitellen, murisi ja riiteli, mutta lakkasi yhtäkkiä
riitelemästä ja alkoi käheällä humalaisen äänellä laulaa laulua:

Jussi Pietariin on mennyt, enkä häntä odota.

Hän katkaisi kuitenkin aina laulunsa tähän toiseen säkeeseen ja

alkoi taas torua jotakuta, mutta sitten hän taas yhtäkkiä alkoi vedellä
samaa laulua. Ivan Fjodorovitš oli jo pitkän aikaa tuntenut hirveätä
vihaa häntä kohtaan, ollenkaan ajattelematta häntä, ja huomasi
äkkiä hänet. Heti alkoi hänen vastustamattomasti tehdä mieli iskeä
ylhäältäpäin nyrkillä pientä miestä. Juuri sillä hetkellä he tulivatkin
toistensa kohdalle, ja mies kovasti horjahtaen törmäsi yhtäkkiä
voimakkaasti Ivania vastaan. Tämä töytäisi hänet raivostuneena
luotaan. Mies lensi pitkän matkan päähän ja mätkähti kuin tukki
jäätyneeseen maahan, voihkaisi vain yhden kerran: »o-o!» ja
vaikeni. Ivan harppasi hänen luokseen.

Mies makasi selällään aivan liikkumatta, tajuttomana. »Paleltuu!»

ajatteli Ivan ja lähti taas astelemaan Smerdjakovin luo.

Jo eteisessä Maria Kondratjevna, joka oli kynttilä kädessä juossut

avaamaan ovea, kuiskasi hänelle, että Pavel Fjodorovitš (t.s.
Smerdjakov) ovat hyvin sairas, eivät kylläkään vuoteen omana, vaan
aivan kuin eivät olisi täydessä järjessään, ja käskivät korjata teenkin
pois, eivät tahtoneet sitä juoda.

— Raivoaako hän, vai kuinka? — kysyi Ivan Fjodorovitš tylysti.

— Vielä mitä, päinvastoin ovat aivan hiljaa, mutta älkää te

kuitenkaan keskustelko hänen kanssaan kovin kauan… — pyysi
Maria Kondratjevna.

Ivan Fjodorovitš avasi oven ja astui sisälle tupaan.

Huonetta oli lämmitetty yhtä kovasti kuin edelliselläkin kerralla,

mutta siellä oli havaittavissa eräitä muutoksia: toinen sivuilla olevista
penkeistä oli viety pois, ja sen sijalle oli ilmestynyt iso, nahalla
päällystetty mahonkinen sohva. Sille oli laitettu vuode, jossa oli
jokseenkin siistit valkoiset tyynyt. Vuoteella istui Smerdjakov
entisessä viitassaan. Pöytä oli siirretty sohvan eteen, niin että
huoneessa nyt oli sangen ahdasta. Pöydällä oli jokin paksu kirja,
jossa oli keltainen päällyspaperi, mutta Smerdjakov ei lukenut sitä,
vaan näytti istuvan mitään tekemättä. Hän loi pitkän, äänettömän
katseen Ivan Fjodorovitšiin eikä näyttänyt ollenkaan hämmästyvän
tämän tulosta. Hänen kasvonsa olivat suuresti muuttuneet, hän oli
tullut hyvin laihaksi ja keltaiseksi. Silmät olivat kuopalla, silmien
alukset olivat siniset.

— Oletko sinä siis todella sairas? — sanoi Ivan Fjodorovitš

pysähtyen. — Minä en pidätä sinua kauan enkä edes riisu
päällystakkianikaan. Minne täällä voi istuutua?

Hän astui pöydän toiseen päähän, siirsi pöydän luo tuolin ja

istuutui.

— Mitä sinä katsot ja olet vaiti? Minulla on vain yksi kysymys

tehtävänä, ja minä vannon, etten lähde luotasi vastausta saamatta:
oliko sinun luonasi neiti, Katerina Ivanovna?

Smerdjakov oli pitkän aikaa ääneti katsellen kuten ennenkin hiljaa

Ivania, mutta yhtäkkiä hän viittasi kädellään ja käänsi kasvonsa
poispäin hänestä.

— Mitä sinä? — huudahti Ivan.

— En mitään.

— Mitenkä et mitään?

— No oli, samantekeväähän se teille on. Jättäkää rauhaan.

— Ei, en jätä! Sano, milloin hän oli?

— Olen unohtanut muistaakin häntä, — naurahti Smerdjakov

halveksivasti ja kääntäen yhtäkkiä taas kasvonsa Ivaniin päin hän
katsoi tätä raivokkaan vihaisella katseella, samalla katseella, jonka