Educational Neuroscience 1st Edition

Tolmie
Visit to download the full and correct content document:
https://textbookfull.com/product/educational-neuroscience-1st-edition-tolmie/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Positive Neuroscience 1st Edition Greene

https://textbookfull.com/product/positive-neuroscience-1st-
edition-greene/

Systems Neuroscience in Depression 1st Edition Frodl

https://textbookfull.com/product/systems-neuroscience-in-
depression-1st-edition-frodl/

Chemistry 1st Edition Britannica Educational Publishing

https://textbookfull.com/product/chemistry-1st-edition-
britannica-educational-publishing/

Exercise-cognition interaction : neuroscience

perspectives 1st Edition Mcmorris

https://textbookfull.com/product/exercise-cognition-interaction-
neuroscience-perspectives-1st-edition-mcmorris/
Philosophy of Cognitive Neuroscience 1st Edition Lena
Kästner

https://textbookfull.com/product/philosophy-of-cognitive-
neuroscience-1st-edition-lena-kastner/

Moral brains : the neuroscience of morality 1st Edition

Liao

https://textbookfull.com/product/moral-brains-the-neuroscience-
of-morality-1st-edition-liao/

Philosophy of Cultural Neuroscience 1st Edition Joan Y.

Chiao

https://textbookfull.com/product/philosophy-of-cultural-
neuroscience-1st-edition-joan-y-chiao/

Essentials of Modern Neuroscience (LANGE) 1st Edition

Erik Roberson

https://textbookfull.com/product/essentials-of-modern-
neuroscience-lange-1st-edition-erik-roberson/

Cognitive Neuroscience Marie T. Banich

https://textbookfull.com/product/cognitive-neuroscience-marie-t-
banich/
17mm 174mm 24mm 174mm 17mm

17mm
Edited by Mareschal, Butterworth, Tolmie
Educational
“People involved in the theory and practice of education are urgently looking for
insights from neuroscience. At last here is a source book that presents state of the
art knowledge and reflects critically on how this knowledge can be used to improve
teaching and learning. From language and maths to emotion and self-control, this
Neuroscience
Edited by
volume offers inspiring reviews of studies that are the first fruits from a hopeful
merger between education and neuroscience.”

Denis Mareschal, Brian Butterworth,

Uta Frith, Emeritus Professor of Cognitive Development,
UCL Institute of Cognitive Neuroscience

In recent years, important strides have been made in realizing the potential of Andy Tolmie

Educational Neuroscience
neuroscience to make meaningful contributions in the field of education. Educational
Neuroscience presents a key reference source for students, educators, policy
makers, and educational and developmental psychologists interested in bridging
the gap between the biological basis of learning and the delivery of education
in the classroom. An overview of the latest finding in developmental cognitive
neurosciences and their possible applications to education is provided, with
individual chapters written collaboratively by educationalists, psychologists, and

250mm
neuroscientists to ensure maximum clarity and relevance to a broad range of readers.

Topics and themes include neuroscience and educational methodologies,

language and mathematical development, literacy, and various skills associated
with conceptual, social, and emotional development. Educational Neuroscience
offers important insights into the current state of research findings related to the
interactions between biological processes and education while paving the way to
new frontiers and directions in learning and teaching.

Denis Mareschal is Professor of Psychology at Birkbeck, University of London.

He is the coeditor of The Making of Human Concepts (2010), the coauthor of
Neuroconstructivism: How the Brain Constructs Cognition (2007), and the joint editor
of Developmental Science (2004–2012).

Brian Butterworth is Emeritus Professor of Cognitive Neuropsychology in the

Institute of Cognitive Neuroscience at University College London, and founding
chair of the London Centre for Education Neuroscience. He is the author of The
Mathematical Brain (1999).

Andy Tolmie is Chair of Psychology and Human Development and Dean of the
Doctoral School at the Institute of Education, Deputy Director of the London
Centre for Educational Neuroscience, and editor of the British Journal of Educational
Psychology from (2007-2012).

17mm
Educational Neuroscience
Educational Neuroscience

Edited by

Denis Mareschal
Brian Butterworth
Andy Tolmie
This edition first published 2013
© 2014 John Wiley & Sons, Ltd
Registered Office
John Wiley & Sons, Ltd, The Atrium, Southern Gate, Chichester, West Sussex, PO19 8SQ, UK
Editorial Offices
350 Main Street, Malden, MA 02148–5020, USA
9600 Garsington Road, Oxford, OX4 2DQ, UK
The Atrium, Southern Gate, Chichester, West Sussex, PO19 8SQ, UK
For details of our global editorial offices, for customer services, and for information about how
to apply for permission to reuse the copyright material in this book please see our website
at www.wiley.com/wiley-blackwell.
The right of Denis Mareschal, Brian Butterworth, and Andy Tolmie to be identified as the
authors of this work has been asserted in accordance with the UK Copyright, Designs and
Patents Act 1988.
All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system,
or transmitted, in any form or by any means, electronic, mechanical, photocopying, recording, or
otherwise, except as permitted by the UK Copyright, Designs and Patents Act 1988, without the
prior permission of the publisher.
Wiley also publishes its books in a variety of electronic formats. Some content that appears in
print may not be available in electronic books.
Designations used by companies to distinguish their products are often claimed as trademarks.
All brand names and product names used in this book are trade names, service marks,
trademarks, or registered trademarks of their respective owners. The publisher is not associated
with any product or vendor mentioned in this book.
Limit of Liability/Disclaimer of Warranty: While the publisher and author(s) have used their best
efforts in preparing this book, they make no representations or warranties with respect to the
accuracy or completeness of the contents of this book and specifically disclaim any implied
warranties of merchantability or fitness for a particular purpose. It is sold on the understanding
that the publisher is not engaged in rendering professional services and neither the publisher nor
the author shall be liable for damages arising herefrom. If professional advice or other expert
assistance is required, the services of a competent professional should be sought.
Library of Congress Cataloging-in-Publication Data
Educational neuroscience / edited by Denis Mareschal, Brian Butterworth, Andy Tolmie.
  pages cm
Includes bibliographical references and index.
ISBN 978-1-119-97319-5 (cloth) – ISBN 978-1-118-72589-4 (pbk.) 1. Educational
psychology–Handbooks, manuals, etc. 2. Learning–Physiological aspects–Handbooks,
manuals, etc. 3. Cognitive neuroscience–Handbooks, manuals, etc. 4. Neurosciences–
Handbooks, manuals, etc. I. Mareschal, Denis, editor of compilation. II. Butterworth, Brian,
editor of compilation. III. Tolmie, Andrew, editor of compilation.
LB1051.E348 2013
370.15–dc23
2013025391
A catalogue record for this book is available from the British Library.
Cover image: the concept of learning process of children © VLADGRIN/Shutterstock
Cover design by Cyan Design
CEN Logo Designer: Storm Thorgerson at Stormstudios
Set in 11/13.5pt Minion by SPi Publisher Services, Pondicherry, India

1 2014
 Dedication

To all the learners and teachers who contributed to the work described in
this book
 Contents

List of contributorsix
Prefacexi

Foreword: Imaging the Future xii

Michael I. Posner

1. Introduction 1
Brian Butterworth and Andy Tolmie
2. Neuroimaging Methods 13
Frederic Dick, Sarah Lloyd-Fox, Anna Blasi, Clare Elwell,
and Debbie Mills
3. Computational Modeling of Learning and Teaching 46
Michael S. C. Thomas and Diana Laurillard
4. Genetics for Education 77
Yulia Kovas, Sergei Malykh, and Stephen A. Petrill
5. Research Methods in Educational Psychology 110
Andy Tolmie
6. Language Development 134
Victoria Knowland and Chris Donlan
7. Literacy Development 172
Liory Fern-Pollak and Jackie Masterson
8. Mathematical Development 201
Brian Butterworth and Sashank Varma
viii Contents 

9. The Development and Application of Scientific Reasoning 237

Jonathan Fugelsang and Denis Mareschal
10. Social Development 268
Sarah-Jayne Blakemore, Kathrin Cohen Kadosh,
Catherine L. Sebastian, Tobias Grossmann, and Mark H. Johnson
11. Emotional Development 297
Alice Jones
12. Attention and Executive Control 325
Michelle de Haan
Afterword 349
John T. Bruer

Index364
 List of Contributors

Sarah-Jayne Blakemore, Institute of Cognitive Neuroscience, University College

London
Anna Blasi, Centre for Brain and Cognitive Development, Birkbeck University
of London
John T. Bruer, James S. McDonnell Foundation
Brian Butterworth, Institute of Cognitive Neuroscience, University College
London
Kathrin Cohen Kadosh, Department of Experimental Psychology, University of
Oxford
Michelle de Haan, University College London Institute of Child Health
Frederic Dick, Birkbeck/UCL Centre for NeuroImaging, Birkbeck University of
London
Chris Donlan, Division of Psychology and Language Sciences, University College
London
Clare Elwell, Department of Medical Physics and Bioengineering, University
College London
Liory Fern-Pollak, Centre for Cognition and NeuroImaging, Brunel University
Jonathan Fugelsang, Department of Psychology, University of Waterloo
Tobias Grossmann, Max Planck Institute for Human Cognitive & Brain Sciences
Mark H. Johnson, Centre for Brain and Cognitive Development, Birkbeck
University of London
x List of Contributors

Alice Jones, Department of Psychology, Goldsmiths College, University of London

Victoria Knowland, Language and Communication Sciences, City University,
London
Yulia Kovas, Department of Psychology, Goldsmiths College, University of London
Diana Laurillard, London Knowledge Lab, Institute of Education, University of
London
Sarah Lloyd-Fox, Centre for Brain and Cognitive Development, Birkbeck
University of London
Sergei Malykh, Laboratory for Cognitive Investigations and Behavioral Genetics,
Tomsk State University; Laboratory of Developmental Behavioral Genetics,
Psychological Institute of Russian Academy of Education
Denis Mareschal, Centre for Brain and Cognitive Development, Birkbeck
University of London
Jackie Masterson, Department of Psychology and Human Development, Institute
of Education, University of London
Debbie Mills, School of Psychology, Bangor University
Stephen A. Petrill, Department of Human Development and Family Science,
Ohio State University
Michael I. Posner, Department of Psychology, University of Oregon
Catherine L. Sebastian, Department of Psychology, Royal Holloway, University of
London
Michael S. C. Thomas, Developmental Neurocognition Lab, Birkbeck University
of London
Andy Tolmie, Department of Psychology and Human Development, Institute of
Education, University of London
Sashank Varma, Department of Educational Psychology, University of Minnesota
 Preface

Educational Neuroscience is intended as a reference tool for use by active

researchers and practitioners alike. It reflects the activities of the Centre for
Educational Neuroscience (CEN), a joint venture between Birkbeck University
of London, University College London, and the Institute of Education, all based
in Central London. We are very grateful to these institutions for their continuing
support of the CEN, whose mission is not just to further our understanding of
how neural and biological processes can help understand learning in the class-
room, but also to ensure that there is a real dialogue between educational prac-
titioners and basic science researchers. We are also grateful to the following
individuals for their help in reading and fine-tuning the chapters within this
volume: Caspar Addyman, Gizelle Anzures, Jasmine Cockcroft, Teodora Gliga,
Victoria Knowland, Nick Lange, Manuela Mielke, Greg Pascoe, Daisy Powell,
Angelica Ronald, Michael Thomas, and Rachel Wu.
 Foreword: Imaging the Future
Michael I. Posner

It is the goal of this book to summarize the methods employed and the evidence
so far collected to support educational neuroscience. Each chapter deals with
infancy, childhood, and adult education. A foreword, however, is free to attempt
to imagine an educational system that may never really exist, but could be rea-
sonably implied by what is already known. Below I have tried to help the reader
separate fantasy from reality by using real references to mark what has actually
taken place and separate it from what I think might someday happen.
One could imagine young parents taking their 10-month-old daughter to the
pediatric specialist for an educational checkup. Records of electrical activity at
the scalp are taken to see how well native phonemes are solidifying their repre-
sentation in the brain (Guttorm et al., 2005; Molfese, 2000). At the same time
Mandarin phonemes are studied to see if the parents’ goal of preparing their
daughter for a Chinese emersion school is likely to be worthwhile (Kuhl, 1994;
Kuhl, Tsao, & Liu, 2003). A new robot tutor is available to help the family reach
their goal. Entry to school might depend upon having developed a strong enough
phonemic organization to support learning to read. To obtain more information
on this the reader should examine the chapters by Victoria Knowland and Chris
Donlan, as well as Liory Fern-Pollak and Jackie Masterson, on language and
literacy. These chapters may help you decide how likely these events are.
A research laboratory at the NATO center for brain and education has released
a new report comparing English children with Chinese children in the brain
mechanisms involved in simple number comparison with Arabic digits. It has
previously been found that English-speaking and Chinese-speaking adults,
equally familiar with Arabic digits, use entirely different brain pathways to make
simple numerical comparisons (Tang et al., 2006). The new functional magnetic
resonance imaging (fMRI) study, not yet conducted, could show that following
 Foreword: Imaging the Future xiii

extensive exposure to special lessons adapted from Chinese classrooms, English-

speaking children use the Chinese pathways. Could such studies lead to changes
designed to raise success and to close the achievement gap between Asian and
Western children? To find out whether this could work, even in theory, read
Butterworth and Varma on mathematical development.
There has been widespread panic about increases in the prevalence of autism
and attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) in the United States of
America. There is also worry among the parents of typically developing children
that in the digital age their child will not be able to resist distraction and focus
on their school subjects. Research has discovered specific attention networks
that underlie our ability to focus attention on sensory information as is needed
in reading and arithmetic (Posner & Rothbart, 2007). One of these attention net-
works, involved in orienting to sensory stimuli, is disrupted in children with
autism (Townsend, Keehn, & Westerfield, 2011) but not in children with ADHD
(Johnson et al., 2008). ADHD children have shown deficits in other attention
networks involved in alerting and voluntary control of responses (Johnson et al.,
2008). Moreover, the connectivity of the network involved in voluntary control
of response is also important in control of emotion and of the social world.
Chapters by Blakemore and colleagues and Jones show how important such con-
trols are to the development of children.
Research to be published shortly by the London Center for Educational
Neuroscience has shown that the different attention networks can be suppressed
or enhanced with drugs that influence the chemicals that modulate them.
However, drugs might not be the only or even the best alternative. A number of
recent studies of children with ADHD and those developing typically have
improved aspects of their attention by training exercises that might use com-
puters or live classroom instruction (Diamond, Barnett, Thomas, & Munro,
2007; Klingberg, 2011; Rueda, Rothbart, McCandliss, Saccamanno, & Posner,
2005). It is not yet known whether such training really makes a long term
improvement in disorders such as ADHD, or whether strengthening of attention
networks can prevent disorders and improve performance in schools. We can
imagine a future where it is possible to tailor these exercises to enhance the
performance of all children and perhaps to close achievement differences based
on social class. Background for these ideas can be obtained by reading the
chapter by Michelle de Haan.
An important development in cognitive science is that concepts based on clear
rules are often less important in human thinking than fuzzy sets in which semantic
categories are represented by typical instances (Rosch, 1975). The consequences
of such categories have been elaborated and applied to a wide range of human
thought through the study of metaphorical thinking (Lakoff & Johnson, 2003).
Imaging has begun to explore the neural basis of how the brain supports Roschian
xiv Foreword: Imaging the Future

concepts and metaphorical thinking. Expertise in a large number of domains pro-

duces activation of a posterior brain area related to the visual system, which can
automatically deal with relevant written words. Many humans are experts in face
perception (Kanwisher, 2000) and most are in reading (McCandliss, Cohen, &
Dehaene, 2003). These activate parts of the fusiform gyrus, which plays a crucial
role in both fluent face recognition and reading. As new skills are learned they can
also develop such areas and allow the person to automatically interpret new input in
light of old knowledge (Posner 2013, in press; Righi, Tarr, & Kingon, in press;
Tanaka & Curran, 2001). The study of the brain mechanisms of experts may help us
determine if a given teaching method is establishing genuine expertise. The chapter
by Jonathan Fugelsang and Denis Mareschal provides the background by discussing
the importance of training in conceptual thinking and reasoning in science.
To foster the development of an educational system related to neuroscience it
will be important for the next generation of educational researchers to under-
stand the methods and ways of thinking in neuroscience. Neuroscience results
do not dictate curricular development; rather, they require creative application
by designers to synthesize the results into appropriate curricula. To do this
means understanding how neuroscience ideas (Fred Dick and colleagues,
Chapter 2) are brought together in the formation of computational models
(Michael Thomas and Diana Laurillard, Chapter 3), and in addition how those
neural networks that are common to all ­people relate to network efficiency,
which differs among individuals and within individuals from time to time.
Genetic variations in interaction with the environment are one of the influences
on such individual differences (Chapter 4, Yulia Kovas and colleagues). As a link
to curricular development, education researchers need to know how to study
and evaluate preliminary designs of educational interventions to see which can
be integrated into the overall curriculum (Chapter 5, Andy Tolmie).
Although not all of these educational applications of neuroscience may come
to pass, I hope this book will play a role in conveying the exciting present and
future possibilities of educational neuroscience.

References
Diamond, A., Barnett, S., Thomas, J., & Munro, S. (2007). Preschool improves cognitive
control. Science, 30, 1387–1388.
Guttorm, T. K., Leppanen, P. H. T., Poikkeus, A. M., Eklund, K. M., Lyytinen, P., & Lyytinen,
H. (2005). Brain event-related potentials (ERPs) measured at birth predict later lan-
guage development in children with and without familial risk for dyslexia. Cortex,
41(3), 291–303.
Johnson, K. A., Robertson, I. H., Barry, E., Mulligan, A., Daibhis, A., Daly, M., Watchorn,
A., Gill, M., & Bellgrove, M. A. (2008). Impaired conflict resolution and alerting in
 Foreword: Imaging the Future xv

children with ADHD: Evidence from the ANT. Journal of Child Psychology and
Psychiatry, 49, 1339–1347.
Kanwisher, N. (2000). Domain specificity in face perception. Nature Neuroscience, 3,
759–763.
Klingberg, T. (2011). Training working memory and attention. In M. I. Posner (Ed.),
Cognitive neuroscience of attention (2nd ed., pp. 475–486). New York: Guilford.
Kuhl, P. K. (1994). Learning and representation in speech and language. Current Opinion
in Neurobiology, 4, 812–822.
Kuhl, P. K., Tsao, F. M., & Liu, H. M. (2003). Foreign-language experience in infancy:
Effects of short-term exposure and social interaction on phonetic learning.
Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America,
100(15), 9096–9101.
Lakoff, G., & Johnson, M. (2003). Metaphors we live by. Chicago, IL: University of
Chicago Press.
McCandliss, B. D., Cohen, L., & Dehaene, S. (2003). The visual word form area: Expertise
for reading in the fusiform gyrus. Trends in Cognitive Sciences, 7(7): 293–299.
Molfese, D. L. (2000). Predicting dyslexia at eight years of age using neonatal brain
responses. Brain and Language, 72, 238–245.
Posner, M. I. (2013). The expert brain. In J. J. Staszewki (Ed.), Expertise and skill scquisi-
tion: The impact of William G. Chase. New York: Psychology.
Posner, M. I., & Rothbart, M. K. (2007). Educating the human brain. Washington, DC:
APA Books.
Righi, G., Tarr, M. J., & Kingon, A. (in press). Category-selective recruitment of the fusi-
form gyrus with chess expertise. In J. J. Staszewki (Ed.), Expertise and skill acquisi-
tion: The impact of William G. Chase. New York: Psychology.
Rosch, E. (1975). Cognitive representation of semantic categories. Journal of Experimental
Psychology: General, 104, 192–233.
Rueda, M. R., Rothbart, M. K., McCandliss, B. D., Saccamanno, L., & Posner, M. I.
(2005). Training, maturation and genetic influences on the development of execu-
tive attention. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of
America, 102, 14931–14936.
Tanaka, J. W., & Curran, T. (2001). A neural basis for expert object recognition.
Psychological Science, 12, 43–47.
Tang, Y. Y., Zhang, W. T., Chen, K. W., Feng, S. H., Ji, Y., Shen, J. X., Reiman, E. M., & Liu,
Y. Y. (2006). Arithmetic processing in the brain shaped by cultures. Proceedings of
the National Academy of Sciences, 103(26), 10775–10780.
Townsend, J., Keehn, B., & Westerfield, M. (2011). Abstraction of mind in autism. In
M. I. Posner (Ed.), Cognitive neuroscience of attention (2nd ed., pp. 357–373).
New York: Guilford.
 Introduction 11

Finally, there will also need to be engagement with policy makers and policy
shapers, in order to help ensure that educational neuroscience has socially per-
ceived value, and that team members are therefore in some sense sanctioned to
contribute to the development and deployment of novel forms of provision.
Given an environment within which politicians and policy specialists are sub-
jected to constant streams of lobbying by organizations with competing vested
interests, success on this front will depend on standing out in some way – hence
the importance of good science and a convincing application based upon it. If
this was true for public health science, it is even more so now.

References

Bradley, L., & Bryant, P. (1978). Difficulties in auditory organisation as a possible cause
of reading backwardness. Nature, 271, 746–747.
Bruer, J. T. (1997). Education and the brain: A bridge too far. Educational Researcher,
26(8), 4–16.
Caramazza, A., & McCloskey, M. (1987). Dissociations of calculation processes. In
G. Deloche & X. Seron (Eds.), Mathematical disabilities: A cognitive neuropsycholog-
ical perspective. Hillsdale, NJ: LEA.
Dehaene, S. (2009). Reading in the brain: The science and evolution of a human invention.
New York: Penguin.
Dehaene, S., & Cohen, L. (1995). Towards an anatomical and functional model of
number processing. Mathematical Cognition, 1, 83–120.
Dumontheil, I., & Klingberg, T. (2011). Brain activity during a visuospatial working
memory task predicts arithmetical performance 2 years later. Cerebral Cortex,
22(5), 1078–1085. DOI: 10.1093/cercor/bhr175
Editorial. (2005). Bringing neuroscience to the classroom. Nature, 435, 1138.
Ehri, L. C., Nunes, S. R., Stahl, S. A., & Willows, D. M. (2001). Systematic phonics
instruction helps students learn to read: Evidence from the National Reading
Panel’s meta-analysis. Review of Educational Research, 71(3), 393–447.
Elliott, J. (2005). The dyslexia debate continues. The Psychologist, 18(12), 728–730.
Frith, C. D. (2007). Making up the mind: How the brain creates our mental world. Oxford:
Blackwell.
Hulme, C., & Snowling, M.J. (2009). Developmental disorders of language learning and
cognition. Chichester: Wiley-Blackwell.
Klingberg, T. (2010). Training and plasticity of working memory. Trends in Cognitive
Sciences, 14(7), 317–324.
Laurillard, D. (2007). Making the link between neuroscience and teaching methods. Paper
presented at the Numbra Summer School Numeracy and brain development:
progress and prospects.
Lyytinen, H., Ahonen, T., Eklund, K., Guttorm, T. K., Laakso, M.-L., Leinonen, S.,
Leppanen, P. H. T., Lyytinen, P., Poikkeus, A.-M., Puolakanaho, A., Richardson, U., &
Another random document with
no related content on Scribd:
 »Niin, toisinaan minua värisyttää, kun näen hänet», sanoi madame
ääntänsä alentaen. »Hän on kärsinyt niin hirveästi — ja meidän
tähtemme. Mutta soisin, että se olisi tapahtunut toisenlaisissa
olosuhteissa. Vakoojat ovat välttämättömiä, mutta niiden kanssa ei
mielellään ole tekemisissä. Kaikki, mikä vähänkin vivahtaa
kavallukseen, on niin kauheata.»

»Pian, Louis!» huudahti mademoiselle. »Hiukan konjakkia, jos sitä

on.
Pelkään, että te… olette vielä pahoinvointinen, monsieur.»

»Ei, kiitos», mutisin käheästi ja yritin väkisinkin malttaa mieleni.

»Olen ihan terve. Se oli… vanha haava, joka minua toisinaan
vaivaa.»

IV luku

Madame ja mademoiselle

Vilpittömästi puhuen ei minulle vanha haava tehnyt kipeää, vaan

madamen sanat, jotka täydensivät, mitä Clonin äkillinen
ilmestyminen puutarhassa oli aloittanut, ja ne edistivät melkoisesti
paatumistani ja entiselleni pääsemistä. Minä näin katkeruudekseni
— minkä kenties olin hetkiseksi unohtanut — kuinka leveä se juopa
oli, joka erotti minut noista naisista, kuinka mahdotonta oli, että me
voisimme pitkää aikaa ajatella samalla tavalla, kuinka kaukana me
olimme toisistamme mielipiteittemme, kokemustemme ja
tarkoitusperiemme puolesta. Ja kun mielessäni tein tai kuvittelin
tekeväni pilaa heidän korkealentoisista tunteistaan, en vähemmin
nauranut sitä typeryyttä, joka oli viehättänyt minut hetkeksikään
uneksimaan, että vielä tällä iälläni voisin kääntyä — kääntyä ja
panna kaikki peliin mielijohteen, tunteellisten arkailujen, yksinäisen
hetken kuvittelujen tähden.

Vähitellen, aterian jatkuessa, Louisin astellessa edestakaisin yli

kiilloitetun lattian, kesän viimeisten hyönteisten suristessa uneliaina
ulkona ja molempien viehkeiden kasvojen yhäti myhäillessä minulle
hämystä — sillä naiset istuivat selin oveen — aloin kuitenkin taas
uneksia. Vaivuin jälleen hupsuihin kuvitelmiin, jotka olivat puolittain
nautintoa, puolittain kärsimystä. Pelihuoneen hurjat kohtaukset,
Zatonin majatalon melu tuntuivat minusta etäisiltä. Vielä
miekkailusalin voitotkin kävivät mitättömiksi ja huonoiksi. Ajattelin
elämää aivan erillisenä kaikesta tuollaisesta. Tein vertailuja ja
kummeksuin, minkätähden lopultakaan punainen kaapu merkitsisi
paljoa enempää kuin arkimekko ja yhden päivän kuuluisuus
enempää kuin rauha ja turvallisuus.

Elämä Cocheforêtissa oli ainiaan samansuuntaista kun tuona

päivällishetkenä. Joka päivä, voin melkein sanoa jokainen ateriain
väli, herätti saman aatossarjan. Clon saapuvilla ollessa tai madamen
tietämättään lausuessa jonkun julman sanan muistuttamaan minulle,
mikä juopa oli välillämme, olin kyllä oma itseni. Mutta muutoin huokui
mieleeni kummaa vienoutta tämä rauhallinen ja tuttavallinen elämä,
jonka tekivät mahdolliseksi ainoastaan paikan syrjäinen asema ja ne
omituiset olosuhteet, joissa nämä naiset elivät. Metsien yksinäisyys,
jotka ympäröivät taloa ja ainoastaan siellä täällä päästivät näkyviin
kaukaisen vilahduksen lumipeitteisistä huipuista, — kaiken sen
puute, mikä oli voinut olla yhdyssiteenä minun ja entisen elämäni
välillä, niin että se toisinaan tuntui minusta unelta, — se pitkä taival,
joka erotti meidät suuresta maailmasta, — kaikki tämä oli omiaan
heikentämään tahdonlujuuttani ja horjuttamaan niitä päämääriä,
joiden tähden olin tänne tullut.

Mutta neljäntenä päivänä tuloni jälkeen tapahtui jotakin mikä rikkoi

lumouksen. Satuin saapumaan myöhään päivälliselle ja astuin
ruokailuhuoneeseen nopeasti, ilman mitään muodollsuuksia, luullen
tapaavani madamen ja hänen sisarensa jo pöydässä. Sensijaan
havaitsin heidän seisovan avoimen oven vieressä puhelemassa
puolikovaa ja kuohuksissaan; Clon ja Louis seisoivat heidän
lähellään katseet maahan luotuina ja tyrmistynein kasvoin.

Tämän kaiken ehdin nähdä, mutta sitten sai minun tuloni aikaan
äkillisen muutoksen, Clon ja Louis asettuivat kiireesti paikoilleen;
madame ja hänen sisarensa istuutuivat pöytään, ja kaikki ponnistivat
saadakseen näyttämään siltä kuin ei olisi mitään erityistä ollut
tekeillä. Mutta mademoisellen kasvot olivat kalpeat, hänen kätensä
vapisivat, ja vaikka madame suuremman hillitsemiskykynsä avulla
suoriutui paremmin, näin kuitenkin, ettei hänkään ollut entisellään.
Pari kertaa hän puhutteli Louisia ankarasti tai sitten vaipui synkkiin
mietteisiin, ja kun hän luuli, etten nähnyt häntä, ilmaisivat hänen
kasvonsa ahdistavaa rauhattomuutta.

Kummastelin, mitä tämä kaikki merkitsi, ja tulin vielä enemmän

ihmeisiini, kun he molemmat aterian jälkeen kävelivät Clonin kanssa
kokonaisen tunnin puutarhassa. Mademoiselle tuli yksinään sisälle
tästä keskustelusta, ja minä olin varma, että hän oli itkenyt. Madame
ja synkeä portinvartija viipyivät ulkona vielä tuokion, sitten tuli
madamekin sisälle ja hävisi.

Clon ei tullut hänen kanssaan, ja kun viittä minuuttia myöhemmin

pistäysin puutarhaan, oli Louiskin kadonnut. Talo näytti olevan
tyhjillään, lukuunottamatta kahta palvelijatarta, jotka istuivat
yläkerran ikkunan ääressä ompelemassa. Ei ainoakaan ääni
häirinnyt ehtoopäivän hiljaisuutta sisällä tai ulkona, ja kuitenkin
tunsin mielessäni, että tässä hiljaisuudessa tapahtui enemmän kuin
päältäpäin näytti. Aloin tulla uteliaaksi ja epäluuloiseksi; hiivin ulos
tallitietä pitkin, livahdin metsänreunaa myöten linnan taitse ja
saavuin joltisenkin työläästi sillalle, joka johti joen yli ja kylään.

Siellä käännyin ympäri ja silmäilin taloa. Sitten siirryin hiukan

sivulle pensastoon ja seisoin siinä katsellen ikkunoihin ja jännittäen
ajatuksiani arvoituksen ratkaisuun, ei ollut todennäköistä, että herra
de Cocheforêt uudistaisi käyntinsä näin pian, ja sitäpaitsi oli
molempien naisten mielenliikutus ilmaissut vain levottomuutta ja
surua; siinä ei ollenkaan heijastunut sitä tyytyväisyyttä, jota sellaisen
kohtauksen täytyi varkainkin siepattuna ilona ehdottomasti herättää.
Luovuin sentähden ensimmäisestä ajatuksestani, että hän oli
odottamatta tullut takaisin, ja koetin keksiä muuta ratkaisua.

Mutta sellaista ei ottanut ilmestyäkseen. Ikkunat pysyivät pimeinä

kuten ennenkin, ketään ei näkynyt ulkona pengermällä, puutarha oli
autio ja eloton. Minun poistumiseni ei ollut, kuten olin melkein
odottanut, saattanut salaisuutta ilmi.

Kuitenkin pitkitin vaanimistani, toisinaan noituen omaa

alhaisuuttani, mutta hetken jännitys auttoi minua voittamaan sen
tunteen. Päätin nyt lähteä kylään katsomaan, oliko siellä mitään
tekeillä. Olin kerran käynyt majatalossa, ja minut oli siellä otettu
vastaan puolittain jurosti, puolittain kohteliaasti, kuten henkilö, jolla
oli pääsy ylhäiseen perheeseen, joten hänelle oli annettava arvoa. Ei
voinut näyttää kummalliselta, jos poikkesin sinne jälleen, ja hetkisen
mietittyäni ohjasin kulkuni pitkin polkua.
 Metsän läpi mennessään se jäi niin syvään varjoon, että aurinko
ainoastaan paikka paikoin loi sille täpliä. Silloin tällöin kapusi orava
ympäri puunrunkoa tai viiletti yli kuivan lehvistön. Villisika röhki ja
penkoi etäämpänä metsässä. Mutta paikka oli hyvin rauhallinen,
enkä käsitä, kuinka siellä osuin yllättämään Clonin, hänen ensin
keksimättä minua.

Hän käveli pitkin polkua edelläni, silmät maahan tähdättyinä; hän

eteni niin verkalleen ja laiha vartalo niin kumarassa, että olisin voinut
luulla hänet sairaaksi, ellen olisi nähnyt hänen päänsä säännöllistä
liikuntaa oikealta vasemmalle ja huomannut kuinka rivakasti hän
tuon tuostakin sohaisi sivulle multakokkareen tai kuivan
lehväkimpun. Toisinaan hän kohottausi suoraksi ja katseli
epäluuloisesti ympärilleen, mutta nyt olin hiipinyt puunrungon taakse
näkymättömiin; ja hetken kuluttua hän rupesi uudestaan
askarrukseensa, köyristäysi jos mahdollista vielä syvempään kuin
ennen ja tarkasteli maata mitä tyystimmin.

Nyt olin joutunut siihen päätelmään, että hän etsi jonkun jälkiä.
Mutta kenen? Siitä minulla ei voinut olla aavistustakaan. Tiesin vain,
että salaisuus kävi yhä käsittämättömämmäksi, ja aloin tuntea
aseman jännittäväksi. Jos asia ei ollenkaan koskenut Cocheforêtia,
niin ei minullakaan luonnollisesti ollut sen kanssa mitään tekemistä,
mutta vaikka tuntui uskomattomalta, että hän niin pian olisi tullut
takaisin, saattoi hän kuitenkin olla jotenkuten osallisena tässä.
Sitäpaitsi tunsin helposti käsitettävää uteliaisuutta. Kun Clon vihdoin
joudutti askeleitaan ja läksi kylää kohti, omaksuin minä vuorostani
hänen toimensa. Muistuttelin mieleeni kaikkia niitä ohjeita, joita olin
kuullut neuvottavan tuollaisesta jälkien etsinnästä, ja terävin katsein
tarkastelin pienimpiäkin kuoppia ja maahan tallattuja lehtiä. Mutta
turhaan. En päässyt mihinkään lopputulokseen ja viimein
suoristausin selkä kivistelevänä ja mitään saavuttamatta.

En sitten mennyt kylään, vaan käännyin takaisin linnaan, missä

tapasin madamen kävelemässä edestakaisin puutarhassa. Hän
katsahti kiihkeästi minuun päin, kuullessaan askeleeni. Olisinpa
suuresti erehtynyt, ellei hän tuntenut itseään pettyneeksi ja odottanut
jotakuta muuta tulevaksi. Hän salasi kuitenkin taitavasti
nolostuksensa ja otti minut vastaa muutamin luontevin sanoin, mutta
hän kääntyi useankin kerran taloon päin meidän puhellessamme ja
tuntui koko ajan olevan rauhaton ja varuillaan. Niinpä en
kummastunut, kun Clon sitten ilmestyi ovelle ja hän heti jätti minut
mennäkseen palvelijan luokse. Tulin vain yhä varmemmaksi siitä,
että jotakin kummallista oli tekeillä. Mitä se oli ja koskiko se
ollenkaan herra de Cocheforêta, sitä en voinut sanoa. Mutta jotakin
merkillistä oli tapahtumassa, ja minä kävin sitä uteliaammaksi, mitä
kauemmin seisoin yksinäni.

Madame tuli nyt takaisin ja näytti miettiväiseltä ja hiukan

alakuloiselta.

»Se oli Clon, eikö niin?» sanoin, tutkivasti vilkaisten hänen

kasvoihinsa.

»Niin oli», vastasi hän. Hän puhui hajamieliseen tapaan eikä

katsonut minuun.

»Miten hän puhuu teille?» kysyin hiukan ivallisesti.

Sävyni herätti hänen huomionsa, kuten olin arvellut.

»Merkeillä», sanoi hän.

 »Eikö hän… eikö hän ole hiukan höperö?» kysyin edelleen.
Tahdoin houkutella hänet puhumaan ja unohtamaan itsensä.

Hän loi minuun äkkiä läpitunkevan silmäyksen ja katsoi sitten alas.

»Te ette pidä hänestä?» sanoi hän hiukan uhkamielisesti »Olen

huomannut sen, monsieur.»

»Enpä luule, että hänkään pitää minusta», vastasin kuivasti.

»Hän on vähemmän luottavainen kuin me», selitti madame

yksinkertaisesti. »Ja sehän on aivan luonnollista. Hän on nähnyt
enemmän maailmaa.»

Tämä sai minut hetkeksi vaikenemaan, mutta hän ei näyttänyt

huomaavan sitä.

»Minä hain häntä vähän aikaa sitte, mutta en tavannut», sanoin

hetken vaitiolon jälkeen.

»Hän on käynyt kylässä», vastasi madame.

Olisin mielelläni jatkanut asiaa pitemmälle, mutta vaikka hän ei

näyttänyt epäilevän minua, en kuitenkaan uskaltanut antautua siihen
vaaraan. Koetin sensijaan johtaa häntä toiselle tolalle.

»Neiti de Cocheforêt ei nähtävästi jaksa oikein hyvin tänään?»

huomautin.

»Eikö?» vastasi hän välinpitämättömästi. »Niin, nyt kun te sanotte

sen, en minäkään luule hänen olevan oikein voimissaan. Hän on
usein levoton jonkun tähden, josta me pidämme.»
 Viimeiset sanat hän virkkoi hiukan epäröiden ja vilkaisi sen
sanottuansa minuun. Me istuimme nyt kivipenkillä talon seinustalla,
ja onneksi leikittelin köynnöskasvin oksalla, joka riippui syvälle alas,
niin että hän näki kasvoni ainoastaan syrjästä. Sillä siitä olen varma,
että ne muuttuivat. Mutta ääntäni pystyin paremmin hallitsemaan ja
kiirehdin vastaamaan: »Niin, sen voin arvata», niin viattomaan
tapaan kuin mahdollista.

»Mieheni on Bosostissa Espanjassa. Tiedätte kai sen?» virkahti

hän hiukan terävästi. Ja hän katsoi minua taasen suoraan kasvoihin.

»Kyllä», vastasin minä ja vapisin.

»Olette kai myös kuullut, että hän… että hän toisinaan tulee yli
rajan?» jatkoi hän matalalla äänellä, mutta sen sävy oli omituinen.
»Tai jollette ole kuullut sitä, niin arvaatte sen?»

Nyt jouduin kovin hämilleni, ja poskeni kuumenivat. Epätietoisena,

minkä verran tietävinäni minun piti esiintyä, turvausin
kohteliaisuuteen.

»Minua kummastuttaisi, ellei hän sitä tekisi», vastasin kumartaen,

»kun hänellä on niin lähellä peräti houkutteleva aihe tännetuloon,
madame.»

Hän henkäisi pitkän, väräjävän huokauksen, luultavasti

ajatellessaan puolisonsa vaaroja ja nojautui seinää vasten. Hän ei
puhunut enempää, mutta minä kuulin hänen huokaavan vielä kerran.
Sitten hän nousi.

»Ehtoopäivät ovat alkaneet käydä kylmiksi», virkkoi hän. »Minä

lähden sisälle kuulemaan, kuinka mademoiselle jaksaa. Toisinaan
hän ei tule illalliselle. Jos hän ei voi tulla tänä iltana, niin teidän
pitänee suoda minullekin poissaoloni anteeksi, herra de Barthe.»

Minä vastasin, kuten sopivaisuus vaati, ja näin hänen menevän

sisälle, ja kaiken aikaa kirosin tehtävääni ja sitä halpamaista kehnoa
uteliaisuutta, jonka se oli minussa herättänyt voimakkaammaksi kuin
ennen. Voi noita naisia, silloin melkein vihasin heitä heidän
suoruutensa vuoksi, heidän mielettömän herkkäuskoisuutensa ja
yksinkertaisen luottamuksensa tähden, joka teki heistä niin helpon
saaliin.

Nom de Dieu! Mitä hän tarkoitti kertoessaan minulle kaiken

tämän? Kohdellessaan minua sillä tavoin, tehdessään minut
sellaisella menettelyllä aseettomaksi hän käytti etujansa liiallisesti
hyväkseen. Se antoi alhaisen, halveksittavan leiman sille tehtävälle,
jonka olin ottanut suorittaakseni.

Tämä oli joka tapauksessa kovin kummallista! Mitä saattoikaan

herra de Cocheforêt tarkoittaa tulemalla takaisin näin pian, jos hän
todella oli täällä? Ja toiselta puolen, jollei hänen odottamaton
paluunsa ollut taloa mullistanut, niin mikä sitten olikaan
salaisuutena? Kenen jälkiä Clon oli seurannut? Ja mikä oli syynä
madamen levottomuuteen? Pian voitti uteliaisuus minut uudelleen, ja
kun naiset eivät näyttäytyneet illallispöydässä, oli minulla hyvä
tilaisuus antaa aivojeni askarrella, ja tunnin kuluessa ehdin ajatella
monen monituisia ratkaisuja salaisuuteen. Mutta mikään niistä ei
oikein sopinut, mikään ei selittänyt asiaa uskottavasti.

Väärä hälytys tuotti minulle sinä iltana vielä lisää päänvaivaa. Noin
tunnin verran illallisen jälkeen istuin samalla penkillä puutarhassa —
minulla oli viitta ylläni ja istuin tupakoimassa — kun madame tuli ulos
kuin haamu, näkemättä minua, ja hiipi pimeässä talliin päin.
Epäröitsin hetkisen ja sitten seurasin häntä. Hän käveli pitkin tietä Ja
kääntyi tallin taakse, enkä vielä nähnyt mitään outoa hänen
käytöksessään; mutta sitten ehdittyään vasemman siipirakennuksen
taakse hän meni polkua myöten pensaikon läpi takaisin talon
itäpuolelle ja tuli siten uudestaan puutarhaan. Senjälkeen hän astui
käytävää ylöspäin, meni sisälle salin ovesta ja hävisi, kierrettyään
talon ympäri kertaakaan seisahtamatta tai sivulleen vilkaisematta!
Myönnän olleeni kovin ihmeissäni. Istuuduin taas penkille, josta olin
lähtenyt, ja huomasin päässeeni kerrassaan niukkaan tulokseen.
Olin varma siitä, ettei hän ollut vaihtanut sanaakaan kenenkään
kanssa. Yhtä varma olin siitä, ettei hän ollut havainnut minun
seuranneen häntä. Minkätähden hän oli sitten tehnyt tämän
kummallisen kävelyn, yksin ilman suojelijaa, tuntia jälkeen pimeän
tulon? Ei yksikään koira ollut haukkunut, ei ainoatakaan ihmisolentoa
ollut näkynyt; hän ei ollut edes pysähtynyt kuuntelemaan kuin
odottaen tapaavansa jonkun. Tosiaan en voinut käsittää tätä. Enkä
päässyt lähemmäksi ratkaisua, vaikka makasin valveilla kokonaisen
tunnin pitempään kuin tavallisesti.

Seuraavana päivänä ei kumpainenkaan nainen tullut alakertaan

päivälliselle, ja sitten kuulin, että mademoiselle ei voinut oikein hyvin.
Yksinäisen aterian jälkeen — nyt kaipasin heitä enemmän kuin olisin
luullut — lähdin sentähden mielipaikalleni ja vaivuin mietteisiini.

Päivä oli kaunis ja puutarha miellyttävä. Siinä istuessani ja

katsellessani vanhanaikaisia ruoholavoja, hengittäessäni entisten
aikojen tuoksua ilmassa ja tummien puurivien rajoittaessa näköalaa
kummaltakin puolen, olisin voinut uskoa, etten ollut viipynyt poissa
Pariisista kolmea viikkoa, vaan kolme kuukautta. Hiljaisuus verhosi
minut, joka taholta. Olisin voinut kuvitella, etten milloinkaan ollut
rakastanut mitään muuta. Metsäkyyhkyset kuhertelivat
hiljaisuudessa; silloin tällöin kuului närhin kimakka ääni. Kello saattoi
olla yhden tienoissa päivällä, ja oli hyvin lämmin. Luullakseni
torkahdin.

Äkkiä, kuin unessa, näin Clonin kasvojen kurkistavan minuun salin

ovelta. Hän vetäytyi heti takaisin, ja sitten kuulin kuisketta. Ovi
pantiin hiljaa kiinni. Kohta oli taas kaikki hiljaista.

Mutta nyt olin täysin valveilla ja ajattelin. Talon asukkaat tahtoivat

nähtävästi varmistautua siitä, että minä nukuin ja olin poissa tieltä.
Yhtä selvää oli, että minun piti olla saapuvilla. Taipuen kiusaukseen
nousin penkiltä, kumarruin eteenpäin, jottei minua voinut nähdä
ikkunoista, ja hiivin rakennuksen itäisen pään ohi seinän ja
punakataja-aidan välitse. Siellä oli kaikki rauhallista; pidin edelleen
tarkoin silmällä ympäristöäni ja menin ympäri talon, samaa tietä,
vaikka päinvastaiseen suuntaan, kuin madame oli kävellyt edellisenä
iltana, kunnes jouduin tallin taakse. Olin tuskin sekuntia seissyt siinä
tähystellen, kun kaksi henkilöä tuli ulos tallirakennuksesta. Ne olivat
madame ja portinvartija.

He seisoivat tovin ulkopuolella, katsellen ympärilleen. Sitten

madame sanoi jotakin miehelle, ja tämä nyökkäsi vastaukseksi.
Madame erosi hänestä, ja mies jäi seisomaan paikalleen, madamen
mennessä ruohikon yli kevein askelin, kunnes hävisi puiden sekaan.

Vakuutettuna siitä, että hän oli menossa kohtaamaan miestänsä,

jota minun läsnäoloni esti saapumasta linnaan, aavistin nyt, että
ratkaiseva hetki oli vihdoinkin tullut, ja kiihdyin askel askeleelta yhä
enemmän. Minua inhotti vakoilla madamea; tämä tehtäväni kiusasi ja
kuohutti mieltäni. Mutta juuri sentähden, että vihasin sitä, olin
innokas suoriutumaan siitä, onnistumaan yrityksessäni, sulkemaan
korvani ja poistumaan seudulta. Kun hän sitten saapui pyökkimetsän
reunaan ja astui pienelle aukiolle, näyttäen epäröivän, hiivin vielä
varovammin eteenpäin. Tämä kaiketi oli kohtauspaikka, ajattelin ja
nyt seisahduin ja kurkistin varovasti, nähdäkseni milloin herra de
Cocheforêt ilmestyisi tiheiköstä.

Mutta sitä hän ei tehnyt, ja vähitellen kiirehti madame askeleitaan.

Hän meni pikku ahon poikki ja siirtyi leveälle sivutielle, joka oli
raivattu matalaan ja sankkaan leppä- ja vaivaistammimetsään. Tämä
kasvoi niin tiheässä, ja sen seassa versoi niin runsaasti
pähkinäpensaita, seljoja ja puksipuita, että oksat loivat miltei
läpipääsemättömän kahtatoista jalkaa korkean muurin molemmin
puolin tietä.

Nyt en odottanut pitempään. Juoksin niin hiljaa ja kevyesti kuin

suinkin pitkin vihreätä käytävää. Aurinko paistoi sinne, puut
tukahduttivat tuulen henkäilyn kokonaan ja minua hikoilutti helle ja
kiire. Mutta sammal oli pehmeää, maaperä hiukan kaltevaa, ja vähän
enemmän kuin minuutin kuluttua olin käytävän päässä. Vähän
matkaa käänteestä seisahduin ja katselin varovasti eteenpäin,
nähdäkseni minne hän oli mennyt.

Näin edessäni vielä toisen ratsastustien, edellisen kaltaisen, ja

madame oli jo edennyt noin sataviisikymmentä askelta sitä myöten
viheriäisten pensasaitojen välitse. Seisoin siinä huohottaen ja kirosin
metsää, kuumuutta ja madamen varovaisuutta. Me olimme varmasti
kävelleet jo lieuen tai vähintään kaksi kolmasosaa lieueta. Kuinka
kauas mies tahtoi saadakaan vaimonsa tapaamaan häntä? Minua
alkoi suututtaa. Kaikella on rajansa, mutta tämä metsä näytti
ulottuvan Espanjaan asti!

Nyt hän taas poikkesi ja katosi, ja minun täytyi uudistaa temppuni.

Tällä kertaa luulin varmasti näkeväni jotakin ihan toista. Mutta ei!
Taaskin kaivautui vihreä ratsastuskuja metsän uumeniin,
pensasseinämien milloin vaalein, milloin tummin värivivahduksin
loistellessa aina sen mukaan, missä määrin pähkinäpensaat ja seljat
tai orapihlajat, marjakuuset ja puksipuut olivat enemmistönä, mutta
aina korkeina, jäykkinä ja läpipääsemättöminä. Noin puolitiessä
käytävää näin madamen samoavan eteenpäin tasaisin askelin,
ainoana liikkuvana olentona, mitä oli näkyvissä. Ihmettelin,
pysähtelin ja hänen kadotessaan seurasin perässä — mutta
ainoastaan havaitakseni, että hän oli poikennut toiselle vähän
kapeammalle, mutta muutoin samanlaiselle polulle.

Ja sitä menoa jatkui puoli tuntia. Toisinaan kääntyi madame

oikealle, toisinaan vasemmalle. Sokkelolla ei näyttänyt olevan
loppua. Pari kertaa arvelin, että hän oli kenties eksynyt ja koetti vain
löytää takaisin kotiinsa, mutta hänen varma ryhtinsä ja säännölliset
askeleensa todistivat toista. Sen myöskin huomasin, että hän
harvoin katsoi taaksensa tai sivulleen. Eräällä kohdalla eivät tietä,
jota pitkin hän käveli, kattaneet vihreät lehvät, vaan jonkun
kiertokasvin hopean valkeat, kiiltävät lehdet, joiden kimmellys etäältä
näytti iltahohteessa heijastuvalta vedenkalvolta. Kun hän astui sille
taipaleelle, laskevan auringon valaistessa hänen kasvojaan, sai
hänen pitkä harmaa hahmonsa puhtauden leiman, joka
silmänräpäykseksi hämmästytti minua — hän näytti yliluonnolliselta
olennolta. Minä laskettelin pitkiä sadatuksia ja olin katkeroittunut
itseäni kohtaan, mutta seuraavassa mutkassa sain palkkioni, Hän ei
samonnut enää eteenpäin. Näin hänen pysähtyneen ja istuutuneen
kaatuneelle puunrungolle tien viereen.

Seisoin tuokion piiloutuneena ja pidin häntä silmällä, käyden hetki

hetkeltä kärsimättömämmäksi. Aloin lopulta johtua kummallisiin
ajatuksiin. Vihreät seinämät verhoutuivat hämyyn. Aurinko oli
laskemaisillaan; suippo, valkoinen vuorenhuippu, joka usean
peninkulman päässä sulkien näköalan tieltä, alkoi punoittaa ja
hehkua. Vihdoin, minun jo käytyäni levottomaksi, hän nousi ja jatkoi
vaellustaan verkallisemmin askelin. Odotin kuten tavallisesti; kunnes
hän oli hävinnyt seuraavan polvekkeen taakse. Sitten kiirehdin
hänen jälkeensä, ja kun varovasti käännyin kulmasta — seisoin
kasvoista kasvoihin häntä vastassa.

Käsitin silmänräpäyksessä kaikki — että hän oli viekoitellut minut,

pettänyt minut, tahallaan toimittanut minut pois. Hänen kasvonsa oli
viha vaalentanut, hänen silmänsä leimusivat, ja hänen ruumistaan
värisytti mielenkarvaus ja rajaton halveksiminen.

»Vakooja!» huusi hän. »Koira! Te — aatelismies! Voi, hyvä

Jumala! Jos te olette yksi meistä — jos te ette todellakaan kuulu la
canailleen, niin saamme vielä kalliisti maksaa tästä! Saamme
katkerasti sovittaa sen vastedes. Minä en uskonut», jatkoi hän, ja
joka tavu sattui kuin ruoskan sivallus, »että maailmassa oli mitään
niin kunnotonta kuin te!»

Minä sopersin jotakin — en tiedä mitä. Hänen sanansa polttivat

sydäntäni. Jos hän olisi ollut mies, niin hän olisi pian maannut
kuolleena jaloissani.

»Luulitte harhaannuttaneenne minut eilen», pitkitti hän matalalla

äänellä, mutta lieventämättä sitä ylenkatsetta ja suuttumusta, joka
vapisutti hänen huuliaan ja teki hänen äänensä niin hehkuvan
teräväksi. »Te vehkeilijä! Te kavala teeskentelijä! Luulitte, että oli niin
helppo pettää naista — nyt olette itse tullut petetyksi. Jumala
suokoon, että teillä olisi kylliksi hävyntuntoa, voidaksenne kärsiä!»
jatkoi hän armottomasti. »Puhuitte Clonista, mutta teihin verraten on
Clon maailman puhtain ja kunniallisin ihminen.»
 »Madame», sanoin käheästi ja samalla tunsin kasvojeni käyneen
tuhkanharmaiksi, »ymmärtäkäämme toisiamme oikein…»

»Jumala varjelkoon siitä!» huudahti hän heti. »Niin en tahdo

itseäni tahria!»

»Hyi, madame», sanoin vapisevalla äänellä. »Mutta te olette

nainen. Tuo olisi maksanut miehelle hänen henkensä.»

Hän nauroi katkerasti.

»Olette oikeassa», vastasi hän, »minä en ole mies, ja että te

olette, siitä saatte kiittää Jumalaa. Mutta minä en ole myöskään
'madame'. Madame de Cocheforêt on viettänyt tämän ehtoopäivän
— teidän poissaolonne ja typeryytenne ansiosta — miehensä
parissa. Niin, toivon, että se viiltää sydäntänne!» jatkoi hän ja puri
raivoissaan valkoiset hampaansa yhteen. »Toivon, että se vihloo
teitä! Olette vakoillut ja ollut halpamainen ja samalla toimittanut
asianne huonosti, monsieur Tomppeli — onnittelen teitä!»

»Te ette olekaan madame de Cocheforêt?» huudahdin kesken

häpeilyni ja raivoni kivettyneenä tästä tiedosta.

»En, monsieur», vastasi hän kiivaasti. »Sitä en ole. Ja suokaa

minun huomauttaa — sillä meille ei valehteleminen ole yhtä helppoa
kuin teille — että minä en ole milloinkaan sanonut olevani madame.
Te itse erehdyitte niin perinpohjin, että meidän ei tarvinnut johtaa
teitä harhaan.»

»Mademoiselle on siis…»

»Madame… niin, ja minä olen mademoiselle de Cocheforêt. Ja

markiisin sisarena ja kunniallisena naisena minä pyydän että
tuttavuutemme on lopussa tästä silmänräpäyksestä alkaen,
herraseni. Kun vielä tapaamme — jos koskaan tapaamme, mistä
Jumala varjelkoon!» lisäsi hän säkenöivin silmin, »ette rohkene
puhutella minua, sillä silloin annan tallirenkien ruoskia teidät.
Älkääkä häväiskö taloamme nukkumalla sen katon alla enää
ainoatakaan kertaa! Ensi yön saatte viettää majatalossa. Kukaan ei
saa sanoa», jatkoi hän ylpeästi, »että Cocheforêtit rankaisevat
kavallusta vieraanvaraisuuden epäämisellä ja minä annan käskyn
siitä. Mutta huomisaamuna on teidän, lähdettävä takaisin isäntänne
luo, suomittu kylänrakki… vakooja, kehno raukka!»

Näin sanoen hän kääntyi poispäin ja meni.

V luku

Hyvitys

Yksin ja raivosta kiehuen! Jos hän olisi vain syytänyt kaikki nämä
soimaukset silmilleni sinä hetkenä, jolloin minä olisin saavuttanut
voittoni, — jos hän olisi hävinneenä lopuksi sanonut sen, mitä nyt oli
sanonut, kun hän itse oli voittanut, niin olisin voinut kestää sen. Jos
hän olisi silloin häväissyt minua, niin olisin niellyt häpeän ja antanut
hänelle anteeksi. Mutta nyt seisoin lisääntyvässä hämärässä,
pimenevien pensasseinämien välissä, pettyneenä, satimeen saatuna
ja voitettuna! Naisen nujertamana! Hän oli pannut
teräväjärkisyytensä minun oveluuttani vastaan, naisellisen
tahdonvoimansa minun kokemustani vastaan, ja hän oli päässyt
voitolle. Ja miten hän olikaan nöyryyttänyt minut! Kun ajatuksissani
haudoin kaikkea tätä ja myöskin aloin oivaltaa etäisempiäkin
seurauksia sekä kuinka täydellisesti hänen menettelytapansa oli
tehnyt mahdottomaksi omien suunnitelmieni kehittymisen mihinkään
suotuisaan tulokseen, vihasin häntä todella.

Niin kuohuksissani kuin olinkin, olisi minun toki tunnin kuluttua

pitänyt olla tyyntynyt. Mutta kun aioin lähteä kotimatkalle, jouduin
uudelleen raivoihini, sillä nyt muistin, etten voinut löytää tietä ulos
siitä sokkelosta, johon hän oli minut houkutellut; se ja sittemmin
sattuneet vastukset pitivät raivoani vireillä. Runsaan tunnin harhailin
ympäri metsää; tiesin kyllä, missäpäin kylä oli, mutta en kyennyt
tapaamaan suoraa tietä sinne. Aina kun kehnosti onnistuneen
yrityksen jälkeen taas seisoin jonkun läpipääsemättömän tiheikön
edessä, olin kuulevinani hänen nauravan sen sisältä, ja tämä
häpeällinen rangaistus ja se pakko, johon pulmallinen asemani
vangitsi raivoni, oli vimmastuttaa minut järjiltäni. Usein kompastelin
pimeässä ja nousin noituen; käteni revin orjantappuroihin ja tahrin
vaatteeni, joita jo oli niin pahoin pidelty muutamia päiviä takaperin.
Lopulta, kun jo olin melkein tyytynyt siihen ajatukseen, että minun
täytyi viettää yöni metsässä, sain näkyviini tulia kylästä ja suuntasin
kulkuni niitä kohti, vapisten innostuksesta ja vihasta. Muutaman
minuutin kuluttua olin kylän raitilla.

Majatalon valot tuikkivat vain pienen matkan päässä minusta,

mutta ennen kuin voin näyttäytyä edes siellä, täytyi minun ylpeyteni
vaatimuksesta hiukan siistiä pukuani. Niinpä pysähdyin ja aloin
raapia ja puistella vaatteitani ja samalla tein kaikkeni omaksuakseni
huolettoman sävyn. Sitten menin ovelle ja koputin. Melkein samassa
silmänräpäyksessä huusi isännän ääni sisältä: »Astukaa sisään,
monsieur!»
 Kohotin säppiä ja astuin tupaan. Mies oli yksinään; hän istui
kumartuneena tulen yli ja lämmitteli käsiään. Rautainen pata porisi
hiilloksella. Minun tullessani hän nosti kantta ja kurkisti pataan. Sitten
hän vilkaisi minuun olkansa yli.

»Odotitte minua?» sanoin uhkamielisesti, mennessäni lieden

ääreen ja nostaessani toisen märän saappaani halkojen päälle.

»Niin tein», vastasi hän nyökäten. »Illallisenne on juuri valmis.

Ajattelin teidän saapuvan näihin aikoihin.»

Hän irvisteli niin sanoessaan, ja vaivoin sain kiukkuni hillityksi.

»Onko mademoiselle de Cocheforêt sanonut teille», kysyin

välinpitämättömäksi tekeytyen, »missä olin?»

»On, mademoiselle… tai madame», vastasi hän taas virnistäen.

Hän oli siis kertonut tuolle miehelle, minne hän oli minut jättänyt ja
miten hän oli minut pettänyt! Hän oli tehnyt minut koko kylän
naurunaiheeksi! Raivoni leimahti uudestaan sitä ajatellessani, ja
nähdessäni miehen ilkkuvat kasvot kohotin nyrkkini.

Mutta hän luki uhkauksen silmistäni ja ponnahti vikkelästi

jaloilleen, muristen ja käsi veitsen päätä tapaillen.

»Älkää tehkö sitä toistamiseen, monsieur!» huusi hän rumalla

murteellaan. »Minulla on vielä haava päässäni. Nostakaa kätenne
kerran vielä, niin minä viillän teidät kuin tapetun sian!»

»Istuutukaa, pölkkypää», sanoin minä. »Ei ole aikomuksenani

tehdä teille mitään pahaa. Missä on vaimonne?»
 »Työssään.»

»Hänenhän pitäisi laittaa illalliseni pöytään», huomautin.

Hän nousi vastahakoisesti, haki lautasen ja kaatoi siihen

kaalisoppaa. Sitten hän meni kaapille ja otti sieltä ruisleivän ja tuopin
viiniä, vieden ne pöytään.

»Tässä sen näette», sanoi hän lyhyeen.

»Huono vastaanotto», vastasin.

»Ei, kuulkaas nyt, hyvä herra!» mutisi hän kiukkuisesti. »Saatte

olla tyytyväinen! Minulla on omat epäluuloni. Ja jollei armollinen neiti
olisi antanut käskyä, iskisin puukon nahkaanne tänä iltana. Saisitte
maata ulkona ettekä täällä sisällä, ja minä luulen, ettei kukaan surisi
teitä. Mutta tämän nyt saatte pitää hyvänänne. Pitäkää suunne kiinni,
ja kun huomenna käännätte selkänne Coeheforêtille, niin menkää
kerrassaan älkääkä ikinä palatko.»

»Tyhmyyksiä!» sanoin, mutta myönnän olleeni hiukan

tyrmistyksissäni.
»Uhkaukset eivät merkitse mitään, niistä huolimatta voi elää kauan.»

»Pariisissa ehkä», tokaisi hän merkitsevästi, »mutta täällä ei.»

Sitten hän oikaisi vartensa suoraksi, nyökkäsi ja meni takaisin

tulen ääreen; minä kohautin olkapäitäni, aloin syödä ja olin
unohtavinani hänen läsnäolonsa. Liedellä paloivat halot synkästi
eivätkä valaisseet ollenkaan. Viheliäinen öljylamppu, joka levitti
aaveellisia varjoja yli huoneen, teki pimeyden vain vielä
tuntuvammaksi. Matalakattoinen pirtti, jonka permanto oli tiiviiksi
tallattua multaa ja jossa oli likaisia vaatekappaleita viskeltyinä hujan
hajan, löyhkäsi valkosipulille ja pilaantuneelle, huonolle ruualle.
Ajattelin Cocheforêtin linnan valoisaa salia, hauskasti katettua
pöytää, sen rauhallisuutta ja tuoksuvia ruukkukasveja; ja vaikka olin
liian vanha soturi menettääkseni ruokahaluni pesemättömän lusikan
takia, tunsin kuitenkin muutoksen ja panin sen mademoisellen tiliin.

Isäntä katseli minua salavihkaa lieden äärestä, arvasi ajatukseni ja

nauraa virnisteli itsekseen.

»Hieno ruoka, hieno käytös!» jupisi hän halveksivasti. »Pane

mieronkiertäjä hevosen selkään, niin hän ratsastaa — takaisin
kapakkaan!»

»Suu kiinni», vastasin vain, muljauttaen häneen vihaisen katseen.

»Oletteko lopettanut?» kysyi hän.

Pian nousin välittämättä vastata hänelle, menin lieden luo ja vedin

likomärät saappaat jalastani. Hän vei heti leivän ja viinin kaappiin,
tuli sitten takaisin noutamaan lautasta, jota olin käyttänyt, otti sen,
avasi huoneen takaoven, meni ulos ja jätti sen longalleen. Ovesta
tullut veto liehutteli lampun liekkiä ja teki likaisen, pimeän huoneen
yhä kolkomman näköiseksi. Nousin suutuksissani ja menin ovelle
lyödäkseni sen kiinni.

Mutta sinne tullessani näin oven raosta jotakin, mikä sai käteni
pysähtymään. Ovi vei komeroon, jossa emännän oli tapana pestä
astioita ja toimittaa muita sellaisia askareita. Sentähden hämmästyin
hiukan, kun huomasin, että siellä oli valoa näin myöhään illalla, ja
vielä enemmän tulin ihmeisiini nähdessäni, mitä hän teki.