The International Political Economy of

the BRICS New Regionalisms Series 1st

Edition Li Xing (Editor)
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmeta.com/product/the-international-political-economy-of-the-brics-new-re
gionalisms-series-1st-edition-li-xing-editor/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Ruling the Waves The Political Economy of International

Shipping Alan W. Cafruny

https://ebookmeta.com/product/ruling-the-waves-the-political-
economy-of-international-shipping-alan-w-cafruny/

International Political Economy in the 21st Century Roy

Smith

https://ebookmeta.com/product/international-political-economy-in-
the-21st-century-roy-smith/

The Political Economy of Housing Financialization

Comparative Political Economy Gregory W. Fuller

https://ebookmeta.com/product/the-political-economy-of-housing-
financialization-comparative-political-economy-gregory-w-fuller/

The Political Economy of International Agreements A

Collection of Essays 1st Edition Florian Kiesow Cortez

https://ebookmeta.com/product/the-political-economy-of-
international-agreements-a-collection-of-essays-1st-edition-
florian-kiesow-cortez/
The International Political Economy of the Renminbi
Currency Internationalization and Reactive Currency
Statecraft 1st Edition Hyoung-Kyu Chey

https://ebookmeta.com/product/the-international-political-
economy-of-the-renminbi-currency-internationalization-and-
reactive-currency-statecraft-1st-edition-hyoung-kyu-chey/

The Political Economy of Populism 1st Edition Petar

Stankov

https://ebookmeta.com/product/the-political-economy-of-
populism-1st-edition-petar-stankov/

A New Introduction to Karl Marx: New Materialism,

Critique of Political Economy, and the Concept of
Metabolism 1st Edition Ryuji Sasaki

https://ebookmeta.com/product/a-new-introduction-to-karl-marx-
new-materialism-critique-of-political-economy-and-the-concept-of-
metabolism-1st-edition-ryuji-sasaki/

The Political Economy of Corruption 1st Edition Chandan

Kumar Jha

https://ebookmeta.com/product/the-political-economy-of-
corruption-1st-edition-chandan-kumar-jha/

The Political Economy of Border Drawing 1st Edition

Regine Paul

https://ebookmeta.com/product/the-political-economy-of-border-
drawing-1st-edition-regine-paul/
Another random document with
no related content on Scribd:
pienentää, konttoristi Kemppainen ja Nurhos-vainaan veljen poika,
laivan perämies Elias Saira. Lisäksi Asplund ja minä.

Jonkunaikaa kaikellaista kevyttä, asiaan kuulumatonta puheltua,

muuttui Asplund vakavaksi, otti pöydältä kasan papereita käteensä ja
siirsi keskustelun varsinaiseen asiaan. Hän selitti että niinkuin rouva
tietää olivat liikkeen asiat kauppiaan kuollessa siksi huonot, että lain
mukaan olisi pesä ollut asetettava konkurssitilaan, pesäluettelo kun
osoitti velkoja yli omaisuuden. Säälistä surevata leskeä kohtaan
alaikäisine lapsineen, eivät pesän saamamiehet tätä kuitenkaan
silloin tahtoneet, vaativat ainoastaan liikkeen uudestaan
järjestettäväksi ja heille oikeutta vuosittain nähdä
kannattavaisuustulokset, kuten rouva kyllä tietää.

— Niinhän sitä silloin sanottiin, vastasi rouva Nurhonen huoaten.

Asplund jatkoi:

— Mutta nyt ovat ajat kovin muuttuneet. Rahanpuute on yleinen ja

pankit tahtovat supistaa krediittiään. Vanhat saamamiehet haluavat
saataviaan, ja ne jotka viime aikoina ovat nimellään meitä auttaneet,
esim. Helander, eivät sitä enää mielellään jatka.

Helander puuttui puheesen:

— Niin, nähkääs hyvä rouva, minä menin pariin vekseliin

Asplundin pyynnöstä, joista en ole päässyt erilleni, vaan päinvastoin,
kerran alun tehtyäni, olen ollut pakotettu yhä samaa jatkamaan, niin
että nyt on nimeni kiinni jo parissakymmenessä tuhannessa
markassa. Varallisuuteeni ja omiin asioihini nähden en tätä voi
jatkaa, vaan täytyy minun saada nimeni vapaaksi, jos se on
mahdollista ilman erityisiä ikävyyksiä. Muussa tapauksessa on liike
saatava sille kannalle että sitä voidaan jatkaa, joka ei voi tapahtua
ilman pääomain lisäämistä ja muuta liikkeen uusimista.

— Niinkuin rouva tietää, sanoi Asplund, tahtovat pankit vähentää

luottoa ja tehtailija Kahva haluaa myös saatavaansa.

— Juu, sanoi harvapuheinen vanha Kahva, tarvitsen nyt rahoja,

kun olen niin monen takia viime aikoina saanut kärsiä. Ainakin olisi
minun saatava puolet saatavastani.

Hetken äänettömyyden perästä jatkoi Asplund:

— Ainakaan en minä nykyisellään voi liikettä eteenpäin hoitaa.

Lankeaviin asioihin en mistään saa rahoja, kun yhä pankeissa uutta
luottoa supistavat. Varsinkaan sen jälkeen kun saivat tietää viime
vuoden huonon tuloksen, ovat he olleet aivan jyrkkiä kielloissaan.

Kaikkea tätä ei rouva Nurhonen jaksanut täysin käsittää, mutta

huomautus viime vuoden huonosta tuloksesta aiheutti hänet
purkamaan salpautunutta pahaa mieltänsä.

— Niistä viime vuoden huonoista kaupoistahan sitä nyt aina

puhutaan, hän sanoi. On se nyt ihmeellistä että ne niin huonot olivat,
vaikka tässä nyt on paljon oppineita miehiä ja kaikki pitäisi oleman
uudenaikaisella kannalla.

Kun kukaan ei mitään vastannut, jatkoi hän:

— Aina minä olen ajatellutkin, ettei tämä nykyinen

kaupanhoitotapa ole oikea. Väkeä on paljon, mutta kukaan ei välitä
asioista. Sakari-vainaan aikana oli vähemmän väkeä, vaan toimeen
sentään tultiin. Mutta hän hoitikin vaan kauppaa, eikä hommannut
kaikellaisia muita asioita, jatkoi hän minuun päin silmäten.
 — No, en minä tällä ajalla vielä ole ennättänyt tätä taloa hävittää,
vastasin vitkalleen.

— Enhän minä sitä sano, vastasi hän. Mutta niitten

sanomalehtipuuhienkin takia ovat monet vanhat kundit siirtyneet
Koskiseen.

Asia kyllä niin olikin. Asplundin ja minun suoranainen osanottoni

uuden lehden aikaansaamishankkeisiin, ei jäänyt kaupungin
vanhalta sanomalehdeltä huomaamatta. Useita pelottamaan
tarkotettuja artikkeleja uudesta turmiollisesta suunnasta oli kirjoitettu,
ja papinkokelas-toimittaja höysti melkein joka numeroa jollain
typerällä sukkeluudella uudesta lehdestä ja sitä puuhaavista
henkilöistä. Vaikka minun osani lehtihankkeessa supistui
yksinomaan käytännöllisiin asioihin, osakkeitten myömiseen ja
muuhun sellaiseen, pääsin kuitenkin minäkin pari kertaa tuollaisen
sukkeluuden esineeksi. Kaikki tämä vaan edisti uuden lehden
asioita, mutta oli siitä sekin seuraus että lyseon vanhat lehtorit ja
muut lehdelle läheiset lopettivat kaupantekonsa Nurholassa. Tämän
seikan kuvaili rouva Nurhonen hyvin vaikuttavasti koskeneen
liikkeensä asioihin.

Asplund ryhtyi monasti ennen tehtyyn selontekoon:

— Eivät nämä muutamat perheet mitään ole voineet vaikuttaa.

Yleiseenhän liike on laajentunut, mutta mitäs sille on voitu että
huonon ajan takia on niin paljon hävitty. Useammat vahingot
pohjustavatkin kauppiaan aikaisista asioista.

— Ei suinkaan liike lehtorskain pakanalähetys-ompeluseuran

kahvien takia kumoon mene, sanoi Helander, siten huomauttaen
erästä paljon pilkattua ompeluseuraa ja saaden läsnäolevat
nauramaan.

— Eihän sitä suinkaan entiseen aikaan liikemiehet semmoisista

asioista kuin sanomalehdistä välittäneet, yhtyi Kahva puheesen,
mutta nykyaikanahan tuota kaikissa enemmän rimpuillaan. Ja
hyvähän se olisi, että kauppiastenkin puolesta sana sanottaisiin noita
maistereita vastaan.

Lehtorien lehti Kansalainen oli varsinkin kunnallisissa vaaliasioissa

asettunut kauppiaita vastustavalle kannalle.

— Eikö se olisi parempi että toiset puuhaisivat sanomalehtiä,

toiset hoitaisivat muita tehtäviään, sanoi koko ajan vaiennut
konttoristi Kemppainen.

— No, joko minäkin, nauroi Helander.

Ja siihen tämä keskustelu loppui. Huomattiin aivan poiketuksi

varsinaisesta asiasta.

Hetken kuluttua Asplund kysyi:

— Niin, mitä rouva siitä yhtiöstä nyt sitten lopullisesti arvelee?

— Mitäs minä, en minä häntä ymmärrä. Herrat vaan tekevät

niinkuin paras on.

— Vaan te olette alaikäisten lastenne holhoja, sanoi Helander. Jos

kauppa syntyy, täytyy sen tapahtua teidän täydellisellä
suostumuksellanne, käsittäen sen ainoaksi tavaksi pelastaa
lapsillenne mitä pelastettavissa on.
 Tehty pesän tilalasku osoitti liikkeen omaisuuden olevan jotenkin
tasassa velkojen kanssa, mutta pakkorealisatioonissa arveltiin
etuoikeudettomien saamamiesten saavan tuskin puoliakaan
saataviaan. Kaupanteossa tarjottiin rouva Nurhoselle kuitenkin
20,000 markkaa, koska vanhan kauppahuoneen nimen katsottiin
olevan huomattavasta arvosta. Yhtiön pääomaksi oli ajateltu 50,000
markkaa, siten että Asplund, Helander, rouva Nurhonen ja minä
rupeaisimme siihen kukin 10,000 markalla ja loppu jätettäisiin
toistaiseksi myömättä siinä tarkoituksessa että joku nuorista
Nurhosista tuonnempana haluaisi ja olisi tilaisuudessa omaan
lukuunsa rupeamaan yhtiön osakkaaksi. Rouva Nurhoselle näin
jääpä summa 10,000 markkaa maksettaisiin viiden vuoden aikana,
2,000 markkaa vuodessa, 6 % korolla.

Perämies Saira ja konttoristi Kemppainen istuivat vieretysten ja

kuiskuttelivat. Hetken vaitiolon jälkeen Saira hiljaisella äänellä kysyi:

— Voiko rouva perheineen tulla kahdella tuhannella markalla

toimeen?

Rouva ei vastannut mitään. Asplund ilmoitti talouskonton viime

vuonna nousseen noin 5,000 markkaan.

— Mutta kun krediittiasiat ovat sillä kannalla kuin Asplund on

kertonut, sanoi Helander, niin rouvan tulee muistaa että tässä täytyy
tehdä konkurssi, ja silloin muuttuu rouvan asema vielä paljoa
huonommaksi. Muuten rouva vaan tekee aivan niinkuin parhaaksi
näkee. Sen vahingon, minkä minä tässä saan kärsiä, ehkä jaksan
kestää; olen tähän puuhaan ryhtynyt helpottaakseni asiain
järjestämistä ja saadakseni minulta vaatimaan tultavat maksut edes
tuonnemmaksi lykätyksi.
 Hiljaisuus.

— Niin, en suinkaan minä tässä mitään taida, jos herrat sen niin
tahtovat, sanoi hetken päästä rouva Nurhonen.

— Ei se meistäkään riipu, vastasi Asplund. Jos raha-asiat eivät

olisi muuttuneet näin tiukoiksi, niin olisihan tätä vielä entisellään
koeteltu jatkaa.

— Mistäs Saarela sitten saa ne 10,000 markkaa? kysyi rouva

minuun kääntyen.

Selitin entisen isäntäni Söderbergin takuulla voivani ne tällaiseen

tarkoitukseen hankkia.

— Ja minulle siis jäisi vaan 10,000 markkaa, sanoi hän taas.

— Sekä edeskinpäin osa liikkeestä, huomautti Helander.

Hetken päästä jatkoi rouva:

— Kyllä se kuitenkin on kovin vähän. Voi voi kuinka paljon Sakari-

vainaa tähän rahoja tuhlasi, sellaisia suuria summia kun hän aina
milloin minnekin lähetteli.

— Tarvitseehan sitä afäärissä rahoja lähetellä, sanoi Kahva, mutta

omiakos ne ovat. Ne ovat ostajilta saatuja ja menevät niille, joilta itse
tavaransa saapi.

Mieliala seurassa yhä raskaantui ja puhelu harveni. Äänettöminä

laitoimme uudet totilasimme ja rouva poistui toisiin huoneisiin.
Helanderia ja minua alkoi tämän kaupanteko vaivata, me siitä jo
mainitsimmekin, mutta Asplund, joka sukulaisuutensa ja liikkeen
isäntänä olonsa takia tahtoi välttää ikävyyksiä, koetteli meitä
rauhoittaa.

Hetken kuluttua tuli rouva taas sisään, entistään päättävämmän

näköisenä. Hän ei voinut käsittää puheita lisätyn pääoman
välttämättömyydestä eikä mahdottomuudesta hoitaa asioita
nykyisellään, mutta hän tunsi että liikkeen joutuminen vieraisiin
käsiin kokonaan muuttaisi hänen suhteensa siihen ja että elämä
tulisi ahtaammaksi kuin tähän asti. Köyhän elämän hän kyllä tunsi
entisajoilta.

— Vieläkö minä sitten saisin täällä asuakaan?

Hänelle selitettiin liikkeen huoneiston olevan vanhentuneen ja

ahtaan, niin että välttämätöntä olisi saada enemmän tilaa, että
yleisöllä olisi hauskempi käydä ostoksillaan. Lisäksi vaatii uusi
piakkoin voimaan astuva asetus erityisen myymähuoneiston
punssille ja viinille, olipa ajateltu, jos yhtiö aikaan saadaan, laajentaa
sitä erityisellä maanviljelyskoneitten kaupallakin. Huoneet tarvittaisiin
siis kaikki.

Muuttaminen näistä vanhoista asuinhuoneistaan tuntui rouvasta

enimmän erottavan hänet tästä liikkeestä, jonka miehensä oli aikonut
poikiensa jatkettavaksi, se tuntui kuin maanpakolaisuuteen
lähettämiseltä.

— Kuka täällä sitten puhtauttakaan hoitaa? hän huokasi.

Hyväntahtoinen hymähdys oli meidän vastauksemme.

— Pahin on miten rouva sitten viiden vuoden perästä toimeen

tulee, kun jälellä oleva kauppasummakin on loppu, sanoi Saira.
 — Niin kylläkin, ja jos minä en silloin enää eläkkään, niin kuitenkin
nämä lapset.

Taas selitettiin että viiden vuoden perästä pojat jo ovat siinä ijässä
että voivat elättää äitinsäkin. Vanhin voisi jo nyt lopettaa koulunsa ja
ruveta tässä kotona liikemieheksi harjoittelemaan.

— Taitava ja tienaava afäärimies elää aina paremmin kuin

velkainen maisteri, sanoi Kahva.

— Ja olenhan tässä vähän apuna minäkin, lisäsi Asplund.

Sen että John siirtyisi liikkeesen rouva Nurhonen mielellään

hyväksyi, sanoi Sakarinkin aikomuksen niin olleen. Kun minäkin
tyytyväisyyteni tähän lausuin ja selitin liikkeelle suureksi hyödyksi
että on sellaisia kasvavia nuoria voimia, joista voi toivoa vakituista
miestä tuonnempana, ja vakuutin että omissa asioissaan toimiva
mies on aina vieraan asioissa työskentelevää innokkaampi, jatkoi
rouva kuin ajatuksissaan:

— Niin, olisihan silloin yksi Nurhonen vielä edes vähäsen mukana.

Saira ja Kemppainen salaisesti naurahtivat.

Kun mitään sen lopullisempaa ei asiassa alkanut tapahtua, rupesi

Helander tuskaantumaan ja pyysi rouvan selvää vastausta nyt tahi
parin päivän perästä, että tietää sen mukaan toimia.

Raskasmielisenä rouva selitti ettei suinkaan asia siitään parane,

vaan että jos se nyt kerran välttämätöntä on, niin pitänee kai siihen
suostua.

— Eiköhän Jumala meistä huolta pitäne, hän huokasi.

 Helander yhä enemmän kiusaantui, ja varmalla äänellä kysyi josko
rouva siis jo nyt tahtoo allekirjoittaa kauppakirjan?

Kun ei vastausta tullut, luki Helander laatimansa kaavan ja kysyi

josko rouva puolestaan sen tällaisena hyväksyy?

— Kai tuo hyvä on, oli vastaus.

Näin ollen pyysi Helander rouva Nurhosta allekirjoittamaan sen,

jos tahtoi kaupan tehtäväksi.

Melkein horjuen, vedet silmissä, nousi rouva tuoliltaan ja kirjoitti

vapisevalla kädellä nimensä osoitettuun kohtaan. Painostava tunne
valtasi kaikki muutkin.

Sairaa ja Kemppaista pyydettiin todistamaan allekirjoitus. Ennen

tätä kysyi Saira josko rouva tämän siis on tehnyt vapaasta
tahdostaan?

Nyt ei rouva enää voinut pahaa mieltään pidättää. Viha sai

hänessä vallan.

— Herrathan tuon niin tahtovat, hän sanoi. Sinne nyt menee

Sakarin työ ja ne paljot rahat, jotka hän on liikkeesen kiinnittänyt,
menevät omasta edestään, niin ettei meille jää kuin tyhjät kädet.
Mutta minkäs minä sille voin, herrat ovat vaan hyviä ja ottavat.
Kyllähän me tästä lähdemme vaikka mieron tielle.

Helanderin maltti loppui. Hän nousi, otti kauppakirjan pöydältä,

repi sen pieniksi palasiksi ja heitti nurkkaan.

— Hyvästi, sanoi hän ja lähti pois.

Kahva ja minä seurasimme häntä.
VII.

Kesäkuun 23 p.

Olen eilisen päiväkirjamuistelmani lopettanut siihen kohtaan, jota

pitemmälle en yhtiöasiamme silloin luullut kehittyvän. Mutta jo
seuraavaan päivään oli rouva Nurhonen tyyntynyt. Varhain aamulla
kutsui hän konttoristi Kemppaisen luokseen ja kyseli tämän neuvoja.
Kemppainen ei voinut muuta kuin myöntää raha-asiain hoidon viime
aikoina olleen kovin vaikeata ja Helanderin nimeä paljon käytetyn.

— Mutta kyllä tästä talosta lähdettävä on itse kunkin, jos Saarela

isännäksi tulee, oli Kemppainen sanonut.

— Sehän se on, kuului rouva vastanneen, hän tulee tähän kaikiksi

ajoiksi, eikä ole näillä omilla pojilla tulevaisuudessakaan toivoa
päästä isänsä liikkeen jatkajiksi.

— Kyllä Saarela vähitellen valtaa kaiken johdon ja

määräämisvallankin.

Rouva huokasi, mutta pysyttäen tyyneytensä meni hän Asplundin

kanssa
Helanderiin, jossa pyysi anteeksi eilistä käytöstään.
 Helander sanoi hyvin ymmärtävänsä rouvan mielentilan, olisi vaan
toivonut että rouva käsittäisi kaiken tämän tapahtuvan etupäässä
vararikkohäpeän poistamiseksi. Kun rouva sanoi sen nyt, asiata
ajateltuaan, paremmin kuin eilen ymmärtävänsä, kokoonnuttiin taas
illalla uudestaan, jolloin kauppakirjat allekirjoitettiin.

Heti sen jälkeen pidettiin ensimäinen yhtiökokous, jossa

tärkeimpiä ja kiireellisempiä asioita järjestettiin sekä päätettiin John
Nurhonen ottaa heti liikkeesen, antaen hänelle tilaisuuden rinnakkain
perehtyä kauppaan ja konttoripuoleen. Sen jälkeen menimme me
ostajat kaupungin Seurahuoneelle sulettuun huoneesen
harjakaiskekkereille. Pyysimme sinne myös moniaita liikkeen
saamamiehiä, pankinjohtaja Granbergin ja parisen Asplundin ja
Helanderin läheisintä tuttavaa.

— Tule nyt sinäkin Kemppainen muitten seuraan, sanoi Helander

lähdettäessä.

— En minä nyt — — — on vähän muualle menoa, oli vastaus.

Seurahuoneella oli mieliala huoleton, kuten tämän tapaisissa

kekkereissä ainakin. Onniteltiin, toivottiin hyvää menestystä, oltiinpa
menestyksestä varmojakin nyt kun liike tulee nuorten miesten omiin
käsiin.

Isäntänä toimi Helander ja siksi kaikki kävi tottuneesen tapaan.

Illallispöytään ilmestyi samppanjaa, jonka kanssa lyhyet, kuivat
onnittelupuheet pidettiin ja hetken merkitystä sanoin mitattiin. Mutta
illallisen jälkeen, kahvia ja likööriä juotaessa, puheetkin vasta saivat
suurempaa lentoa.
 Helander sanoi voivansa tässä puhua sanasen aivan kuin
syrjäisenä, koska hän ei tule varsinaisesti työskentelemään yhtiössä
eikä se tule olemaan hänen elinkeinonsa. Hän on joutunut yhtiöön
syistä, jotka läsnäolevat kyllä tuntevat. Sen vuoksi katsoi hänkin
olevansa oikeutettu toivottamaan menestystä minulle, joka nyt saan
koko kantamuksen hartioilleni. Mutta hän ei ollenkaan epäillyt ettei
minun hartijani kestäisi, „nuorilla voimilla soutaa pahimpainkin
selkäin yli".

— Minä siis vaan onnittelen ja toivon että veli Löfbergin eli muilla
sen seudun retkillään pian löytää sen kalliin esineen, joka pidetään
itse, eikä parhaimmankaan kurssin aikana muille myödä.

Toinen niin sanoakseni yleismaailmallisempikin puolensa on tällä

nyt tapahtuneella kaupalla, jatkoi hän yhä vielä. Ystävämme
Asplund, joka vastoin kutsumustaan — kuten hän on väittänyt — on
täytynyt olla kauppiaana, pääsee taas tästä väärän mammonan
palveluksesta ja saa vapaasti alkaa miettiä mitä tässä elämässä on
vinossa, mitä muuten mutkallaan. Kun nyt asiat ovat niin kehittyneet
että se meidän uusi lehtemme kai ensi vuoden alusta alkaa
ilmestymisensä ja kun Asplund asiain nykyiselleen käännyttyä voi
meidän kaikkien toivomuksemme täyttää ja lehden päätoimittajan
tehtävän vastaanottaa, niin voi nyt tapahtuneen liikkeenkaupan
katsoa vaikuttaneen koko meidän yhteiskuntaamme.

Juotiin meidän molempien onneksi ja Helander pyysi Asplundin

lehdessään laupeudella kohtelemaan meitä puuttuvaisia ihmisiä,
jonka Asplund nauraen lupasi.

Myöskin pankinjohtaja Granberg puhui. Hän onnitteli minua

itsenäiseksi kauppiaaksi tulemisesta, toivotti tervetulleeksi
kauppiasyhdistykseen, jossa tarvitaan miehiä ja johon hän luuli
minusta saatavan siellä kaivatun työteliään nuoremman jäsenen.
Sitten kääntyi hän Asplundiin ja jatkoi:

— Se mitä tuomari Helander tässä on sanonut, on kylläkin

paikallaan. Se on huomattava tapaus että paikkakunnan liikemies- ja
kauppiasluokka saa oman julkisen äänenkannattajansa —
sellaiseksi minä olen uuden lehden ymmärtänyt ja sellaisena siihen
osakkeeni merkinnyt. Tässä kaupungissa pyrkii hallitsemaan ja
toisinaan on enemmistönä ollutkin epäkäytännöllinen lehtoripuolue,
joka ei käsitä kunnan asioita, vaan joka kaupungin menot maksavilta
liikemiehiltä tahtoisi kieltää kaiken edustusoikeuden, jaa, vieläpä
rajoittaa sen vapaan elinkeinonkin. Jos uusi lehti tulee tätä suuntaa
vastustamaan, niin katson minäkin nyt tapahtuneen liikkeenkaupan
olleen eduksi koko paikkakunnan liikemiessäädylle.

Innostuttiin julkisiin puheisiin, ja niitä piti pian joka mies.

Luonnontieteenopettaja Hellfors kielteli lyömästä näin tarkkoja
rajapyykkejä uudelle lehdelle jo nyt ennen sen ilmestymistä.
Liikemiesalalla voi olla paljon sanomalehden ajettavia ja
kannatettavia hyviä asioita, sanoi hän, mutta kyllä uudesta lehdestä
kokonaisuudessaan pitäisi tulla paljon muutakin: tuleman aatteiden
lehden, henkisesti herättävän ja piintyneen vanhoillisuuden
pimeyteen valoa loihtivan. Hän oli lehden päätehtävän ymmärtänyt
etupäässä tähän suuntaan.

Me kiitimme onnitteluista. Asplund puhui sanomalehdestä, sanoi

nyt, vapauduttuaan liikkeen hoidosta, olevansa halukas
vastaanottamaan väliaikaisen toimikunnan hänelle tarjoaman
päätoimittajan tehtävän.

— Heikkohan minä tähän toimeen olen, sanoi hän, sen kyllä

tiedän. Tässä tarvittaisiin voimakasta miestä, mutta minä tunnen
mieltymystä siihen ja tulen koettamaan parastani. Tässä on puhuttu
lehden tehtävästä. Tehtävää sillä ymmärtääkseni on paljon ja kaikilla
aloilla, tietysti etupäässä henkisellä, mutta myös käytännöllisellä
alalla. Sillä aikaa kun minä nyt olen ollut vähäsen kauppiaskin, olen
tullut huomaamaan harrastusten käytännöllisillä aloilla olevan yhtä
rehellisiä, yhtä oikeutettuja kuin muittenkin harrastusten, ja sen
vuoksi kyllä tulen lehdessä näitäkin pyrkimyksiä seuraamaan.

— Sanoinhan minä aikanaan että käytännöllinen työ avaa sinulle

uusia, järjellisiä näköaloja, replikeerasi Helander.

Tähän loppuivat yleiset puheet. Sen jälkeen puhuttiin vapaasti, —

lopulta kaikki yhtaikaa.

*****

Muutamia päiviä myöhemmin oli sanomalehtiyhtiön perustava

kokous. Se tapahtui aivan virallisesti, ilman puheita lehden
ohjelmasta tahi muusta sellaisesta. Toimittajalle, joksi valittiin
Asplund, myönnettiin oikeus toimittaa lehteä "vapaamieliseen
suuntaan". "Tarpeellisissa erikoistapauksissa" tuli johtokunnan
yhdessä toimittajan kanssa lähempi menettelytapa määritellä.
Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin pankinjohtaja Granberg,
varapuheenjohtajaksi tuomari Helander ja muiksi jäseniksi rouva
Löfberg, luonnontieteen opettaja, maisteri Hellfors ja sopivan
vanhemman miehen puutteessa minä. Taloudellisten asiain ja
perustettavan pienen kirjapainon hoitajaksi otettiin eräs latoja
pääkaupungista. Annettiin kaikki tarpeelliset valtuudet, lausuttiin
menestyksen taikasanat uudelle lehdelle, jonka nimeksi oli tuleva
Uusi Aika. Kiitettiin kokouksen puheenjohtajaa ja sihteeriä. Sitten tuli
herroille nälkä ja he menivät Seurahuoneelle syömään.
 Minä en päässyt mukaan.

Yhdyin nimittäin täti Löfbergiin ja hän vei minut heille. Ensin kertoi
hän totisuutta teeskennellen kaupungilla kulkeneen kertomuksen
tapaan, kuinka me olemme huokealla ostaneet Nurhosen kaupan ja
sitten ilosta koko yön juoneet samppanjaa. Myönsin kaikki mitä hän
vaan väitti tietävänsä. Mutta sitten hän rupesi vakavaksi. Oli kuullut
meidän harjakaiskekkereissä puhutun uuden lehden ohjelmasta, siitä
riitaannutun ja koko lehdestä epätoivoisiksi tullun. Täydyin hänelle
kaikki tarkasti kertoa.

— Vai semmoista se vaan olikin, häh sanoi. Ja mitäs siinä

ohjelmassa mitään epäselvyyttä ja erimielisyyttä voi ollakaan. Lehti
tulee tietysti kaikessa olemaan lehtorien lehden ja sen paljaspäisen
papinkisällin vastakohta: herättävä ja ruoskiva. Sen pitää kaikille
tarvitsijoille antaa niin että paukkuu. Ohjelman ensi kohta pitäisikin
kuuluman: niin että paukkuu.

Tätä selittäessään matki rouva kädellään piiskaajan liikkeitä. Me

kuulijat nauroimme tädin ohjelmalle ja ilmoitimme pelkäävämme
hänen mahdollisesti tässä rupeavan tämän, ohjelmansa
toteuttamista harjoittelemaan.

Hilma Raiva oli myös sinä iltana Löfbergilässä. Saatoin hänet

poismentäessä kotiin.

Elämä näytti silloin lupaavalta. Olin hyvin toivehikas tuonakin iltana

— ja matkalla puhelias Hilmalle. Olinhan juuri päässyt itsenäiseksi
työ-alallani, päässyt suoranaisesti yhteiskunnan jäseneksi, niin
kuvittelin, sen toimivaksi ja vaikuttavaksi jäseneksi. Kaikki, mitä
edessään näki, oli kuin aamuauringon hymyilyä.
 Perusteilla oleva uusi sanomalehtikin tuntui olevan kuin meidän
jokaisen, kuin minunkin omani. Se tulisi olemaan kuin paimentorvi,
joka tässä vanhoillisessa yhteiskunnassa toitottaisi uutta huomenta,
huomenta, jolloin nuoret virkeämmät voimat astuvat näyttämölle ja
ottavat ohjakset käsiinsä. Tunne, että on yksi nousukkaista, on
innostava tunne nuorelle miehelle. En tiedä miltä tuntuu kun nuorena
saapi tietää omaavansa rakastettunsa vastarakkauden. En ole sitä
kokenut. Mutta minä kuvittelen sen olevan kuin soutelua tyynellä
sisälammilla verrattuna siihen mielentilaan, jolloin näkee edessään
tulevaisuuden tehtävänsä, ja joka on kuin peräsimeen tarttuneen
purjehtijan tunne suurelle merelle lähdettäessä.

Hilma oli yhtä innostunut kuin minäkin. Me puhelimme paljon

kaikellaista ja kävelimme enemmän kuin kotiamenoon olisi tarvinnut.
Enkä vielä kotona vuoteellanikaan saanut rauhaa ajatuksiltani.

Kyllä minä sittenkin luulen että jo tuohon aikaankin olisin mielelläni

ollut tyynen sisälammin soutelijakin.
VIII.

Kesäkuun 30 p.

Useaan päivään en ole tavannut ketään tuttavaa enkä kuullut

muuta maailman menosta kuin minkä sanomalehteni minulle
kertovat. Olen koettanut kalastella, mutta ilman tulosta, kävely ei ole
huvittanut, ja aika on tuntunut pitkältä. Ilman talon pikku Ainoa
kuolisin ikävään.

Jotakin työtä ja tointa minun pitää taas saada, niin päämaalitonta

kun se kaikki minulle onkin. Työ kuitenkin hälventää ajatuksia. Tämä
nykyinen tilani on kuin invaliidi sotamiehen, joka makaa vuoteellaan
ja muistelee niitä aikoja, jolloin hänkin oli muitten joukossa. Minä
luulenkin täällä eläväni liiaksi vähäisessä entisyydessäni, lyhyessä
joukossaolo ajassani, mutta kun se minua huvittaa eikä muuta
mielenkiinnikettä ole, niin miksen sitä tekisi. Kun muuta elämää ei
ole, niin pääpiirteissään elän muistoissani uudestaan koko
entisyyteni täällä.

Vaihteluna yksitoikkoisuudelle ovat Raivassa käynnit kaupungissa.

Olen myöskin saanut suuren halun tavata muita lähempiä entisiä
tuttaviani, kuten nykyistä Nurholan väkeä. Tähän asti olen heitä
välttämällä välttänyt.

John Nurhosen luulin tässä eräänä päivänä loitommalta nähneeni

kaupungin läheisessä maantien risteyksessä. Jos se oli hän, niin
kylläpä oli työ jo painanut häneenkin leimansa.

Hän oli noin seitsemäntoista vuotias kun rupesi liikkeen

palvelukseen. Keskikokoinen, käytökseltään hieman kömpelö, mutta
mielikuvitukseltaan vilkas. Väriä hänessä ei ollut minkäänlaista.
Hänen ei voinut sanoa olevan tummanverevän, ei vaaleanverevän,
ei ruskean, eikä yleiseen minkään. Hän oli vähän kaikkea, eikä
kuitenkaan mitään.

Luonteeltaan hän oli avonainen, mutta kuten useimmat

nuorukaiset paljon itseensä luottava. Se käsitys että liike on kaikista
ostoista huolimatta oikeastaan heidän ja että minä olen vaan
syrjäinen kaikessa, oli häneenkin juurtunut ja toisinaan täydessä
avonaisuudessaan ilmenikin. Muuten hän osoitti harrastusta ja
taipumusta tehtäväänsä.

Asplundia tapasin niihin aikoihin varsin harvoin. Hän kävi vaan

silloin tällöin liikkeessä ja minun käyntini hänen kotonaan olivat vielä
harvinaisempia. Kuitenkin huomasin hänellä olevan paljon tietoja
kaikellaisista liikkeessä tapahtuneista pikkuseikoista, joita hän sai
Kemppaisen ja John Nurhosen välityksellä. Kun nämä kertomukset
useinkaan eivät olleet mainittavan hyväntahtoisia minulle, ja kun
Asplund ei ottanut niistä lähempää selkoa, jäi häneen joku murunen
kertomusten tarkoitettua vaikutusta, vaikkeikaan tämä moniin
aikoihin missään muodossa ilmestynyt.
 Kerran, pitemmän ajan perästä, tuli hän luokseni, sanoen
haluavansa puhella kanssani kahden kesken.

Hän pyysi etten ymmärtäisi häntä väärin enkä loukkaantuisi. Hän

olisi halunnut vähän muutosta liikkeemme hoitotavassa, tahtonut
kauppaa hoidettavan enemmän lämmöllä ja osanotolla ihmisten
kohtaloihin sekä vähennettäväksi toisen asemasta väliäpitämätöntä
liikaa kylmyyttä.

— Mistä sinä nyt tämän uuden kauppaharrastuksen olet saanut?

kysyin.

Hän sanoi jo kauvan tätä ajatelleensa, mutta nyt hänelle oli

ilmestynyt erikoisempi aihe tulla asiasta puhumaan.

— Mitenkä sinä sitten käytännössä olet aikonut tuon lämmön

kahvipusseihin sovittaa?

— Pyydän että puhumme vakavasti, vastasi hän.

— Ja mikä on kaikella tällä nyt tarkoitus? kysyin taas.

— Minä olen jo pitemmän ajan huomannut sinussa taipumusta

liialliseen tunteettomuuteen.

— Esimerkkiä?

— Olisi useitakin, mutta en ole heitä pitänyt mielessäni. Nyt

tahtoisin etupäässä puhua liikkeen saatavien uloshakemisesta.
Niissä käytetään liikaa sydämettömyyttä.

— Kaikki uloshakemukset on Helander hoitanut, valita hänelle.