C ■■■■ ■■■ C how to program ninth

edition ■ Paul Deitel Harvey Deitel■

■■■■
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookstep.com/download/ebook-38396738/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Programmare in Java 11th Edition Paul J. Deitel -

Harvey M. Deitel

https://ebookstep.com/product/programmare-in-java-11th-edition-
paul-j-deitel-harvey-m-deitel/

Il linguaggio C - Fondamenti e tecniche di

programmazione 9th Edition Paul J. Deitel

https://ebookstep.com/product/il-linguaggio-c-fondamenti-e-
tecniche-di-programmazione-9th-edition-paul-j-deitel/

Konverter AC AC Prinsip dan Aplikasi Tole Sutikno Tri

Wahono

https://ebookstep.com/product/konverter-ac-ac-prinsip-dan-
aplikasi-tole-sutikno-tri-wahono/

Intro to Python for Computer Science and Data Science:

Learning to Program with AI, Big Data and The Cloud 1st
Edition Deitel

https://ebookstep.com/product/intro-to-python-for-computer-
science-and-data-science-learning-to-program-with-ai-big-data-
and-the-cloud-1st-edition-deitel/
Notos Say■ 95 1st Edition Kolektif

https://ebookstep.com/product/notos-sayi-95-1st-edition-kolektif/

As 95 Teses Nós Devocionais diárias nas 95 Teses de

Martinho Lutero Sample André Bispo

https://ebookstep.com/product/as-95-teses-nos-devocionais-
diarias-nas-95-teses-de-martinho-lutero-sample-andre-bispo/

Sunan Ad Darimi Jilid 2 Imam Ad Darimi

https://ebookstep.com/product/sunan-ad-darimi-jilid-2-imam-ad-
darimi/

Le Psautier Troisieme livre Ps 73 89 1st Edition R

Meynet

https://ebookstep.com/product/le-psautier-troisieme-livre-
ps-73-89-1st-edition-r-meynet/

Dealing With The Bad Boy Febriani Ad.

https://ebookstep.com/product/dealing-with-the-bad-boy-febriani-
ad/
Another random document with
no related content on Scribd:
takaisin maksettava kreditivilaina merkitsi täsmälleen koko
ensivuoden tullitulojen panttausta. Semmoisiin toimiin rupeaminen
olisi kyllä saattanut arveluttaa rohkeimpiakin, ja semminkin olisi
luullut Snellmanin, joka ei suinkaan keveästi liikutellut miljoonia,
tässäkin asettuvan säästäväisyyden kannalle. Perheen-isännän ei
kuitenkaan käy katsominen vaaroja ja varomisia, kun perheen
pelastaminen on kysymyksessä, ja kiitollisena näkyy Snellman
ainiaan pysyneen tuolle "hädässä löydetylle ystävällensä."
VII.

Waltion vilja- ja siemenkauppa.

"Mikä ihmeen ihana ilma", huudahti Snellman kohdatessaan erään

tuttavansa Elokuun keskivaiheilla Helsingin kadulla. "Pelastus on
ehkä vieläkin mahdollinen!" "Ei ole paljon toivoa", vastasi puhuteltu;
"vaikka kestäisikin tämmöistä ilmaa pari viikkoa, niin eivät joudu
sittenkään viljat tuleentumaan, koska meidän tavalliset syys kuun
hallat, suven yleensä alhaisen lämpömäärän tähden, luonnollisesti
tulevat sekä varhain että tavallista ankarampina." Keskustelu loppui
siihen, mutta tällä satunnaisella yhtymisellä oli se tärkeä ja
onnellinen seuraus, että Snellman siinä miehessä, jonka kanssa
nämä sanat vaihdettiin, löysi toimeliaan ja taitavan viljan-ostojen
välittäjän.

Syyskuun 5:nä päivänä tulvaili kaikista maamme osista mitä

kamalimpia sähkösanomia valtiovarain-toimituskunnalle. Edellisenä
yönä on pakkanen pannut tuleentumattomat suviviljat, siementä ei
ole toivottavanakaan ja elatuksen puute tulee olemaan yleinen ja
kauhea. Ei siis saatu enää häälyä toivon ja pelon vaiheella; Suomen
kansa oli saanut ratkaisevan päätöksen.
 Edellisissä kirjoituksissani olen koettanut osoittaa minkälaisissa
taloudellisissa oloissa tämä hirmuinen aika kohtasi kansaamme.
Ponteviin ja pikaisiin toimiin oli ryhtyminen, ja ainoa onni, mutta se
verraton, tässä onnettomuudessa oli, että Suomen senaatissa ja
valtiovarain toimituskunnan päällikkönä istui mies, joka jaksoi kantaa
sen kuorman, jota kovat ajat latoivat hänen hartioilleen, ja kykeni
niiden lievittämiseksi tekemään, mitä ihmisvoiman vallassa oli.

Aseman selvittyä, pyysi ja sai Snellman avoimen valtuun ryhtyä

aputoimiin ja sen ohessa tietystikin suunnattoman edesvastauksen.
Syyskuun 11 p. kirjoitti hän äsken mainitulle tuttavallensa, kauppias
A.F. Vaseniukselle kirjeen, jonka ensimmäiset sanat kuuluivat: "Ole
hyvä, käy luonani tänä iltana", ja viimeiset: "Kysymys koskee
ainoastaan hyvien neuvojen saamista ahdingon-alaisessa tilassani"
("i min nödställda belägenhet"). Keskustelu koski: annetaanko
rahalainoja liikemiehille vai ryhdytäänkö kruunun puolesta ostoksiin.
Jokainen päivä oli kullan arvoinen, ja kuka tiesi koska ja montako
liikemiestä rohkenee sitoutua kauppaan. Jos niitä tulvaili joukottain
vilja markkinoille, oli hinnan-ylennys luonnollinen, semminkin kun
Ruotsista, koska Norrbotteni oli samassa tilassa kuin Suomi,
niinikään oli odotettava kilpailijoita. Päätettiin siis ryhtyä valtion
puolesta viljan-ostoon ja otti hra Vasenius tätä laveata ja
vastuunalaista tointa hoitaaksensa sillä ehdolla, että silloisten
Suomen höyrylaivojen asiamies, konsuli J. Harff, ottaisi tarvittavia
laivoja hankkiaksensa. Siemenen ostot päätettiin jättää talveksi,
mutta Pietariin lähti hra Vasenius suoraan jauhojen ostoa varten.

Warastot siellä olivat tavattoman niukat. Pähkinä linnassa kyllä

sanottiin olevan pitkiä jonoja jauhoilla lastattuja soimia, mutta
kestävät ja kovat lounastuulet estivät niitä pääsemästä sieltä
liikkeelle. Warastoista, joissa tavallisesti oli tuhansittain mattoja,
täytyi nyt sadottain koota sieltä täältä laivanlastit täytetyiksi.
Ensimmäiset lähetykset saapuivat säännöllisesti pohjan perille,
Kuopioon ja Joensuuhun, mutta Lokakuun lopussa alkoivat satamat
jo jäätyä, ja viimeiset lastit eivät päässeetkään määrä paikkoihinsa.
Niistä kuitenkin saatiin jauhot, kun jäät vahvistuivat, hevosilla maalle
vedetyiksi. Jotkut yksityisten kauppiaiden laivoista lienevät joutuneet
haaksirikkoonkin, joka ei ollut ihmeellistä, sanoi eräs meikäläinen
merikapteeni, koska venäläisten vanhentuneet merikortit osoittavat
ankkuripaikkoja keskellä Limingan niittua.

Kutakuinkin saatiin siis niukat talvi-varat kootuiksi. Eteläpuolisista

kruununmakasiineista siirrettiin sitten talven mittaan mitä vaan
suinkin liikenemään joutui.

Kevätsiemenien hankkiminen oli monimutkaisempi. Yleensä sopii

sanoa, että sitä puuttui melkeen kokonaan, paitsi Lounais-
Suomessa, Suomenlahden rannikolla ja Mikkelin läänissä. Wiimeksi-
mainitussa läänissä olivat olot verrattain suotuisia. 1866 vuoden sato
oli siellä ollut erittäin runsas. Wielä suvella 1867 oli siellä jotensakin
runsaasti rukiita ostettavissa. Niinpä niitä hankki Kangasallekin eräs
kauppaa harjoitteleva talon-isäntä, "ylimaasta", kuten hän sanoi,
kuljettaen niitä veneillä ja taipaleiden poikki hevosilla, jotensakin
huokealla hinnalla. Mainitut seudut olivat ainoat, joista saattoi toivoa,
että ne kuta kuin kin voivat tulla toimeen omin neuvoin. Muualla oltiin
kaikkialla sekä elatuksen että siemenen puutteessa.

Kuinka ja missä määrin siementä saatiin hankituksi, sen kerron

tässä alempana kertomuksen mukaan, jonka Keis. Senaatti
Maaliskuussa 1868 antoi H.K.M:llensa kevät siementen
hankkimisesta.
 Jo varhain syksyllä, kun tiedettiin, että ohria ja kauroja oli halla
turmellut, ryhtyi senaatti toimiin ostaaksensa näitä viljalajia
pohjoisten läänien tarpeeksi Turusta sekä Uudenmaan ja Wiipurin
läänien kaupungeista (Näitä ostoksia välitti luullakseni
kauppaneuvos G.A. Lindblom.). Mutta pian huomattiin, että ohria,
joita eteläisissä lääneissä vähemmän viljellään, ei ollut myytävänä,
eikä kelvollisia kaurojakaan saatu suuremmassa määrässä muualta
kuin Turun läänin eteläosasta. Onnistui saada ostetuksi ainoastaan
300 tynnyriä ohria ja 9,200 tynnyriä kauroja Turussa, 300 tynnyriä
Uudenmaan ja 150 tynnyriä Wiipurin läänissä. Ulkomailta tuontia esti
rahanpuute, koska kreditivi laina saatiin vasta Marraskuussa, ja
Suomen pankista saatuja varoja täytyi käyttää jauhojen ostoon.
Arveluttavaa onkin tuottaa syksyllä riihimätöntä viljaa, eikä Itä meren
maakuntien satamissa ollut riihittyä saatavissa. Maamme pohjoisia
osia varten onkin eteläisemmistä maista tuotu siemen sopimatonta.
Kuitenkin tilattiin Waasan lääniä varten 8,000 tynnyriä ohria
Tanskasta ja Etelä Ruotsista, pääasiallisesti elatukseksi. Niistä
saapui syksyllä paikalleen 3,000 tynn. Sama verta täytyi jättää
Öregrundiin. Loppuja urakkamies ei voinut hankkia. Nämä 6,000
tynn. olivat kuitenkin hyvin säilyneet talven yli, ja käytettiin
siemeneksi Waasan läänissä.

Suurin tuotanto jäi siis kevääksi. Etupäässä tarkoitettiin pohjoisten

läänien tarpeita, koska siellä hätä oli suurin, eikä valtion varatkaan
kannattaneet etelä-osan auttamista. Koska ensinmainituissa
lääneissä ohria viljellään melkein saman verran kuin rukiita, mutta
kauroja vähemmän, niin ostettiin ainoastaan ohria näiden läänien
tarpeeksi. Kauppoja toimitti erittäin sitä varten lähetetty
asianymmärtäväinen mies (A.F. Vasenius), agronomin kanssa
(valtioagronomi Forsberg). Pietarista ja Riiasta ei saatu juuri mitään.
Itämeren maakunnissa oli vuonna 1867 korjatut ohrat kelvottomat
siemeneksi, jota vastoin 1866 vuo den vilja oli ollut mitä oivallisinta
laatua, mutta se oli kaikki jo lähetetty Hollannin suuriin oluttehtaisiin.
Sepä kysymys, vieläkö ohrat olivat käyttämättä ja olivatko ne
ostettavissa.

Asiamiehet lähtivät löytöretkellensä, ja etsityt aarteet tavattiinkin

suurissa määrin erittäin Schiedamissa, Rotterdamin läheisyydessä
Hollannissa. Kauppoja hierottiin ja käskyn mukaan ilmoitettiin
kotimaahan minkä verran kuna kin päivänä oli saatu ostetuksi. Jos
joku päivä oli mennyt tuloksia tuottamatta, saatiin kovia varoituksia
jouduttamaan kauppoja.

Ostetuksi saatiin siten 39,600 tynnyriä. Lisäksi tuli nuo ennen

mainitut Ruotsissa ja Tanskassa ostetut 6,000 tynnyriä, kotimaassa
ostetut 600 tynnyriä ja kruunumakasiineissa säilyneet 14,600
tynnyriä. Hämeen läänin kuvernööri, joka oli saanut käytettäväkseen
150,000 markkaa, ilmoitti tilanneensa ulkomailta 2,700 tynn., ja
Wiipurin kuvernöörin sallittiin ostaa 500 tynn., niin että koko se
siemenmäärä, jolla hallitus saattoi auttaa väestöä, nousi 64,000
tynnyriin. Samaa tarkoitusta varten oli käytettävissä kotimaassa
ostettuja ja makasiineissa löytyviä 12,000 tynn. kauroja. Nämä
76,000 tynnyriä jaettiin seuraavalla tavalla:

Ohria Kauroja
tynnyriä tynnyriä
Oulun lääniin 13,400 1,000
Kuopion " 15,650 700
Waasan " 15,200 7,000
Mikkelin " 6,700 850
Turun " 5,550 1,600
Hämeen " 5,700 1,000
 Uudenmaan " 1,300 —
Wiipurin " 500 —
_____________________________________
Summa: 64,000 12,150

Maaliskuussa oli vielä käyttämättömiä Hämeen läänin

kuvernöörillä noin 25,000 markkaa, Wiipurin läänin kuvernöörillä
16,000 markkaa ja Waasan lääniä varten annettiin lisäksi 10,000
markkaa. Oulun ja Waasan läänin rantapitäjissä, Laukaan ja
Rautalammin kihlakunnissa ja osissa Kuopion ja Ilomantsin
kihlakuntia arveli senaatti saaduksi itäviäkin kevätviljoja. Tilastollisien
tietojen mukaan, jotka kuitenkin olivat jotensakin epätarkkoja, oli
laskettu että koko kylvömäärä kolmessa pohjoisessa läänissämme
nousi noin 110,000 à 120,000 tynnyriin. Kruunun näihin lääneihin
hankkimat siemenvarat nousivat noin 53,000 tynnyriin, siis melkein
puoleen koko kylvömäärästä. Ohrat lainattiin 32—35 markan hinnan
mukaan ja kaurat 18— 22 markkaan, maksettaviksi vuoden
kuluessa.

Kaiken sen siemenen raha-arvo, joka näin annettiin lainaksi, nousi

2,430,000 markkaan. Leiväksiksi määrätyn viljan ja jauhojen raha-
arvo teki 2,450,000 markkaa. Ja kun lisäksi annettiin rahassa
kaikenlaisiin aputoimiin 724,060 markkaa, ja viljantuottajille lainattiin
700,000 markkaa, niin tekivät nämä summat yhteenlaskettuina
6,304,060 tahi lähemmäs 900,000 markkaa enemmän kuin mitä
Rothschildin kauppahuoneelta saatiin kreditivinä. Kaikki nämä
summat olivat jo Maaliskuussa ulosannetut. Mutta senkin jälkeen
täytyi yhä antaa uusia summia. Mitä lopullisesti käytettiin yleisiin
töihin on jo tämän kirjan 28:lla sivulla ilmoitettu. Wiimeisiä tiliä viljan
ja siemenen kaupasta en ole tavannut.
 Lopuksi lausutaan käyttämässäni kertomuksessa: "Kun hallituksen
huoleksi jää väestön suurimman osan varustaminen leiväksillä ja
siemenillä, niin täytyy varojen käydä riittämättömiksi. Oulun, Kuopion
ja Waasan läänien väkiluku tekee yhteensä 730,000 henkeä maan
koko väkiluvun ollessa 1,800,000. Ja kun mainituissa lääneissä
ainoastaan vähempi osa saattaa tulla toimeen ilman mitään apua,
niin on se taakka, jota valtiovaraston tulee kantaa, pidettävä
suunnattomana. Yllämainitut rahanmääräykset vastaavat enempää
kuin puolta yleisen valtiorahaston vuosi tuloista eli kaikista
valtiotuloista. Ja yhä määrätään uusia rahaeriä yleisiä töitä varten,
jota paitsi otaksuttava on, että kruununmakasiineihin täytyy, kun
laivaliike alkaa, hankkia uusia varoja."

Mutta Maaliskuussa, jolloin tässä käyttämäni kertomus annettiin,

oli suurin osa siinä mainituista siemenvaroista vielä Itämeren
vankkojen jäiden takana. Ja kuitenkin riippui niiden säännöllisestä ja
aikaisesta saapumisesta määräpaikkoihinsa Suomen kansan
hengissä pysyminen. Jos jääsuhteet olisivat olleet edes
sinnepäinkään samat kuin edellisenä vuonna, olisi tulevaisuus ollut
hukassa, huolimatta kaikista ponnistuksista ja kulungeista. Sopii
arvata kuinka levollisena Snellman venyi "leveallä vuoteellaan."

Tietystikin käytettiin siemenen kuljettamiseen yksinomaan

höyrylaivoja. Mutta sittenkin oli riihimättömien ohrien lastausajan
määrääminen arveluttava, koska ne eivät voineet laivoissa
kauankaan pilaantumattomina säilyä. Kahdentenatoista päivänä
Toukokuuta saapui vihdoin ensimmäinen viljalaiva Helsinkiin. Mutta
osa lastia oli määrätty Wiipurin lääniä varten, ja väylä sinne oli vielä
jäiden vallassa. Laivan täytyi odottaa täällä kunnes pääsö tuli
vapaaksi, ja lienee joku osa lastia koneen läheisyydessä lämminnyt.
Se oli ainoa vahinko, mikä tässä viljantuonnissa kohtasi.
Pohjanmaalle määrätyt laivat saapuivat kaikki ennen jään lähtöä, ja
missä voittamattomia esteitä kohtasi, siellä odotti laiva jäiden
partaalla, valmiina syöksemään esiin niin pian kun mahdollisuus
siihen ilmaantui. Lastina oli niillä yksinomaan riihittyjä Kuurinmaan
ohria, niin oivallista laatua, ettei Suomessa niiden vertaisia en nen
ole nähty. Kaikkialla oli siemenlaivat ensimmäiset, jotka saapuivat
satamiin, eikä ne missään kylvyajasta myöhästyneet.

Melkein ihmeeltä tuntui, kun maamme joka sopukassa siemenet

saatiin täsmälleen tarpeesen. Mitenkä ne kaikkiin paikkoihin saatiin
kuljetetuiksi, se jäi järjestäjien salaisuudeksi. Wäestö peri tilatut
määränsä kunnallislautakunnilta.

Missä hätä oli suurin, siellä apukin tuli runsain. Nuo kolme
pohjoista lääniä leikkasivat syksyllä 1868 erittäin runsaan sadon
kylvöstänsä. Etelämmällä tosin vaivasi kovat poudat, eikä sato,
semminkin omista heikommista siemenistä, ollut varsin kiitettävä.
Mutta eihän silloin oltu paljoon totuttukaan. Jos olivatkin hinkalot
puolillaan, niin oli tuo jo ilahuttava näky edelliseen tyhjyyteen
verraten.

Warmuudella sopii sanoa, ettei minäkään aikana eikä missään

kansassa hallitus ole, verraten maan valtiovaroihin, käyttänyt
runsaampia summia kansan auttamiseksi. Snellmanin suuressa
elämäntyössä on tämä hänen ihmeellisesti kestävä, miehuullinen ja
ponteva toimensa oleva sen kauniimpia lehtiä. Epäilemättä mursikin
tuo kauhea vuosi hänen voimiansa. Hänen lähin palkkansa oli, että
hän sai eronsa senaatista, sitten kun aika oli käynyt niin suotuisaksi,
että luultiin voitavan tulla ilman häntäkin toimeen. Wirkajonotuksen
miehet eivät koskaan voineet tottua tuohon "vanhaan koulurehtoriin",
joka puolestansa ei ikinä oppinutkaan käsittämään heidän "virallisten
paperiensa" pyhyyttä.

Johtaja oli väistynyt näyttämöltä, mutta Suomen kansalle oli hän

kestävän voiton voittanut, millä hinnalla, se tulee näkyviin, kun vasta
tulen osoittamaan kuolevaisuuden suhteet murhavuonna 1867—68.
Nääntyneen suku polven haudoille kasvoi todellakin parempi
tulevaisuus. Se oppi, minkä suomalainen maanviljelijä oli
katovuodesta saanut, oli ankara, mutta vaikuttava. Pellot ojitettiin ja
muokattiin huolellisemmin. Tuo entinen veltto puhe, että syyskylvön
oikea aika oli "molemmin puolin Perttua", sai vihdoin väistyä, ja
yleisesti kylvetään tätä nykyä Laurin päivän vaiheilla. Karjanhoidon
ja heinänviljelyksen tärkeys huomattiin, ja entisten "viinarännien"
sijaan nousivat meijerit. Pysyväisen voiton sai siis Suomen kansa
kauheista kärsimyksistään. Luultava on, ettei enää niin yleistä
onnettomuutta tarvitse pelätä, mutta jos niin onnettomasti kävisi,
ovat avunhankkeet verrattomasti helpommat rautateiden ja
"Murtajan" myötävaikutuksella.
VIII.

Riihimäen—Pietarin rautatie.

Rautatierakennukset eivät mitenkään voi olla minään

hätäaputyönä. Sitä tietysti ei tarkoittanutkaan tässä mainittu suuri
kansallis-yritys. Sattumus teki, että se tuli kyllä kipeään tarpeesen,
tuottaen sekin lievitystä hädän alaisille. Mutta itse
rautatienrakennukselle ei tämä sattumus suinkaan ollut eduksi.
Suunnattomat sairaanhoitokustannukset ja heikontuneiden
työmiesten huono työntulos nieli kyllä mitä kenties vähän alhaisempi
päiväpalkka säästi. Siksi eivät olleet mielettömiä eivätkä
sydämettömiä rauta tienrakennuksen johtavat miehet, että "he
tunsivat itseänsä sangen iloisiksi, kun nälänhädän tähden alhaiset
työpalkat lupasivat alentaa rakennuksen loppusumman jollakulla
miljoonalla alkuperäisestä kulunkiarviosta".

Epäilemättä oli kurjuus pitkin rautatielinjaa kauhea, kuten koko

maassa yleensä, mutta siellä kenties vieläkin silmiinpistävämpi. Jos
todellakin työ olisi 1867 jo ollut täydessä järjestyksessä ja vauhdissa,
olisi saanut vaatia monen surkean epäkohdan poistamista. Mutta
niin ei ollut asianlaita. Tulisimmassa kiiruussa tehtiin kaikki
valmistustyöt, ja ensimmäinen lapio pistettiin maahan 18 p.
Helmikuuta 1868.

"Suurempiin aputoimiin ei pitäisi ryhtyä muualla kuin niissä

paikkakunnissa, joissa hätä on yleinen ja kovin. Ne ovat surkeita
hätäkeinoja, surkeampia sentähden, että hädän-alainen väestö tulee
houkutelluksi kodeistansa, jonka kautta kurjuus yhä lisääntyy." Niin
kirjoitti Snellman jo syksyllä 1867. Mutta kansanvaellus oli jo, kaikista
varoituksista huolimatta, täydessä tulvassaan. Rautatierakennus ei
houkutellut väestöä liikkeelle. Sitä liikkui yhtä tiheästi kaikkialla
maassamme, kuljettaen kuolettavaa lavan tautia muassaan.
Rautatierakenuus tosin vaikutti tulvan seisahdusta pitkin
rautatielinjaa, ja ainoastaan siitä syystä saattaa pitää rautatietä
syypäänä siihen murhe-dramaan, jonka näyttämönä rautatielinja
todellakin alussa oli. "Herra insinööri, tuolla ladossa on kuollut mies",
sillä aamutervehdyksellä kohtasi useinkin johtavaa insinööriä
työnjohtaja. "Laitata arkku ja hautaa!" kuului vastaus, mutta ehkäpä
monenkin saapasvarret sitte yön hiljaisuudessa kylläkin likosivat.

Pidettäköön rautatietyötä hätä-apuna tahi älköön pidettäkö, niin

kuuluu sittenkin Riihimäen—Pietarin rautatien rakennus kaikkine
välttämättömine seurauksineen 1867 vuo den historiaan. Se on
puolestansa sekin todistuksena kansamme henkisestä tarmosta,
joka ei epäile tulevaisuuttaan onnettomimmissakaan oloissa.
"Elohon elävän mieli, ehkä surma suun edessä."

Keis. Majesteetin esitys Suomen säädyille Pietarin rautatien

rakennuksesta on allekirjoitettu 1 päivänä Toukok. 1867. Säätyjen
vastaus ei viipynyt, ja valtuutettiin siinä hallitus nostamaan 18
miljoonan lainan. Lisäksi rupesi Wenäjän hallitus osakkaaksi työhön
10 miljoonalla markalla, ehdolla, että radan leveys määrättäisiin 5
jalaksi, joka muu toin ei olisi ollut meidän oloissamme tarpeellinen, ja
että 1/3 puhtaasta tulosta menisi Wenäjälle. Tämä osake-osuus on
sittemmin takaisin maksettu, joka ei kuitenkaan estä venäläisiä
sanomalehtiä kertomasta, että meidän rautatiemme ovat venäläisten
rahoilla rakennetut.

Wälittämään tuota tarvittavaa lainaa matkustivat pankintirehtööri

R. Frenckell ja pormestari Zilliacus Saksaan. Tällä kertaa ei ollut
löydettävissä tuo entinen "ystävä hädässä", missä lienee ollutkaan.
Arvattavasti oudoksuivat ulkomaan rahamiehet, kun tuo sama pieni
kansa, joka äsken oli pyytänyt 1 1/2, miljoonaa thaleria nälkään
kuolemasta pelastuaksensa, nyt ilmaantui lainanhakijana 35
peninkulman rautatien rakentamista varten. Wälittelyt Rothschildin
pankkihuoneen kanssa eivät menestyneet, vaan suostui
pankkihuone von Erlanger & Söhne Frankfurt am Mainissa ynnä
Hampurilaisen pankkihuoneen Haller Söhle & kump:in kanssa
välittämään lainaa, jonka ehdot Keis. Majesteetti hyväksyi
julistuksella 12 p. Maalisk. 1868. Nämät ehdot olivat yleisten olojen
tähden luonnollisesti varsin rasittavat. Lainan nimellismäärä oli
4,670,000 thaleria, kuoletettava 43 ½ vuoden kuluessa 6 ½
prosentin vuosimaksulla, josta 6 % korkoa ja ½ % kuoletusta.
Kuitenkin saatiin laina irtisanoa kymmenen vuoden kuluttua.
Pääomanvähennys oli 6 %, jotenka valtio sai 100 thalerista 94
thaleria. Kurssitappio nousi päälle yhden miljoonan, johon lisäksi tuli
kulungit provisioneista ja muista välttämättömistä menoista.

Mutta pankkiirit olivat kiinteästi kirjoittaneet ainoastaan puolet tästä

lainasta, ja toista puolta ei voitu myydä, huolimatta korkeasta
korosta. Lieneekö "ystävä hädässä" tällä kertaa vetänyt vastakynttä.
30 p. Lokakuuta 1868, jolloin Snellman jo oli senaatista erotettu,
vahvisti Keis. Majesteetti niiden lainan ehdot, joissa säädetään, että
mainitut pankkirihuoneet maksavat Suomen valtiolle 2 miljoonaa
thaleria sitä vastaan, että heille annetaan 240,000 kymmenen
thalerin palkinto-obligationia, jotka ovat arpomisella kuoletettavat 43
vuoden kuluessa 120,000 eli 6 %, vuosimaksulla. Tässäkin lainassa
olivat siis ehdot kovin epäedulliset. Edellinen laina on konvertattu,
mutta palkintolainaa ei tietysti käy konverttaaminen.

Sillä välin oli, kuten ylempänä mainitsin, työhön ryhdytty

Helmikuussa. Mahdoton oli tietysti kohta käyttää sanottavaa
työvoimaa, verraten siihen mitä tarjona oli pitkin tienvartta. Täytyi
sen ohessa pitää huolta asumuksista ja ruoastakin. Maaliskuussa oli
kuitenkin jo työssä 1,513 miestä. Mutta valitettavasti oli sairaiden
hoito ylen rasittava ja kuluttava. Yhteensä avattiin pitkin rautatielinjaa
talven kuluessa 15 sairashuonetta 725 vuoteella. Kun ottaa
huomioon, että työmiesten luku vasta Elokuussa nousi 7,000
mieheen ja Heinäkuussa oli ainoastaan 4,228, niin täytynee
myöntää, että työmiehistä pidetään se huoli, mikä suinkin
ihmisvoimalle mahdollista oli. Mutta niin kauan kun epäedulliset
suhteet ruton ja ilman takia kestivät, oli lääkäritaidon ja huolellisenkin
hoidon mahdoton päästä vihollisesta voitolle. Maaliskuussa oli
työmiehistä 168 sairaana; Huhtikuussa, jolloin työvoima oli 1,631,
sairasti 378 miestä eli 22% koko luvusta. Toukokuussa oli tämä
prosentti vielä 17, kunnes se Lokakuussa pääsi alimpaan
määräänsä 1,8 %. Kulungit sairashoidosta Maaliskuusta Joulukuun
loppuun 1868 nousivat 92,836 markkaan.

Työmiehille suoritetut palkat eivät kuitenkaan olleet ainoa lievitys,

jonka rautatienrakennus tuotti hädän-alaiselle maallemme. Pitkin
talvea ostettiin tienvarrella runsaasti puuaineita. Kynnyksiä tarvittiin
kaikkiaan koko tiehen 530,000 ja niistä oli vuoden 1868 kuluessa jo
tuotu paikalle 250,000 kappaletta. Mimmoisessa tilassa muutoin
teollisuutemme siihen aikaan oli, siitä mainittakoon valaisevana
esimerkkinä, että ainoastaan yksi tarjomus 100,000 tiilin
hankkimisesta Kaipiaisten asemalle tehtiin 126 markkaan
tuhannelta. Tarjousta tietysti ei hyväksytty, vaan ryhtyi rakennusjohto
kunta itse tiiliä teettämään.

Surullinen totuus on, että pitkin tätä mahtavaa Suomen

valtamaantietä valkenee kammoksuttavassa määrässä
kansalaistemme luita. Heidän pelastamiseksi tehtiin mitä mahdollista
oli, mutta ihmisvoiman täytyy tunnustaa riittämättömyytensä. kun
Jumalan tuomio käy maan yli. Ne ovat kuitenkin rehellisesti
taistelleet tappotantereella, joka on tuottanut niiden jälkeläisille
pysyväisempää voittoa kuin monet historiassa loistavat voitot, joissa
sokeat luodit ja hurjistuneiden miekat ovat kaataneet
kymmentuhansia maan mahtavien käskystä. Arvokkaampaa
hautapatsasta kuin Riihimäen—Pietarin rautatie ei ole kansamme
voinut meidän nimettömille kaatuneillemme pystyttää.
IX.

Yksityisten ponnistukset.

Ilahuttavaa myötätuntoisuutta ja kiitollisessa muistissa

säilytettävää avuliaisuutta sai hätääntynyt väestömme kokea omien
kansalaisten puolelta, mutta myöskin ulkomailta ja erittäin
keisarikunnassa. Tämä yhä kestävä avuliaisuus on sitä
ihmeteltävämpi, koska olisi sopinut otaksua, että nuo avunhuudot ja
valitukset, joita useain vuosien kuluessa melkein yhtä mittaa oli
kuultu maastamme, jo kylläksi olisivat väsyttäneet ainakin
ulkomaalaisten harrastusta meitä kohtaan. Mitä omiin kansalaisiin
tuli, niin oli aseman kauhea todellisuus kyllin selvä heille, mutta
maaseutu taisteli kussakin paikkakunnassa omaa hätäänsä vastaan,
ja kaupunkilaisten kyky auttamaan oli supistettu niihin tulvailevien
kerjäläisten kautta, ja muutoinkin seisahtuneen liikkeen tähden.
Kaikkialla myönnettiin kuitenkin velvollisuus ja osoitettiin halua
rientää avuksi. Tästä oli omituisena poikkeuksena ainoastaan "St.
Petersburger Zeitungin" törkeä menettely. Tämä lehti kyllä sekin
kehotti avunkeräyksiin, vaikka Suomesta aina kuului valitusvirsiä, ja
vaikka "suomalaiset ovat itsekästä ja kiittämätöntä kansaa, jolle ei
maksaisi vaivaa antaa mitään." Snellman, joka aina oli valveilla, kun
maamme ja kansamme arvo oli kysymyksessä, vastasi F.A.
Tidningissä miehekkäästi ja ankarasti. Mitä hyvästä sydämestä
annetaan, sitä olemme velvolliset kiitollisuudella vastaan-ottamaan,
mutta kerjätä ja nöyrtyä meidän ei tarvitse. F.A.T:gillä oli Snellmanin
aikana toinen merkitys kuin tätä nykyä.

Kun arvostelee kokoontuneita varoja, täytyy tässäkin kohden ottaa

huomioon epäedulliset olot. Walitettavasti ei näytä olevan mitään
mahdollisuutta saada edes likimaisia tietoja keräysten yleisestä
tuloksesta. Sanomalehdet vuosilta 1867 ja 1868, joita olen läpi
käynyt, antavat niin vaillinaisia tietoja, ettei niistä voi saada muuta
kuin käsitystä siitä, kuinka lavealta maamme kova kohtalo oli
nostanut huomiota, ja kuvernöörien kertomuksetkin vuosilta 1865—
1870 eivät voi antaa mitään täydellisiä tietoja, koska monet avun-
annot lähetettiin suorastaan johonkuhun eri paikkakuntaan.

Useissa kaupungeissamme oli kutsuttu neuvotteluihin jo Syyskuun

viimeisinä päivinä. Helsingissä tapahtui neuvottelu 1 p. Lokakuuta.
Myönnettiin välttämättömäksi ryhtyä ponteviin toimiin, ja päätettiin
panna keräyslistoja kiertämään sekä virka- ja ammattikunnittain, että
myöskin taloissa. Mutta yleisesti arveltiin, ettei suinkaan ollut
toivottavissa tuloksia, jotka vastaisivat tarpeen suuruutta, eikä edes
niin tyydyttäviä kuin 1862. Uudenmaan läänin kuvernöörin
kertomuksessa sanotaan, että keräykset Helsingissä tuottivat
yhteensä 53,391 markkaa, siis ei niinkään paljon kuin tänä vuonna
on annettu paikkakunnallisten katojen helpottamiseksi. Mutta
huomattava on, ettei 1867 vuoden Helsinki ole verrattava 1892
vuoden Helsinkiin.

Mainitussa kokouksessa ehdotti prov. A.S. Forsman yhtiön

perustamista väestön käsityöteosten ostamista varten. Tämä varsin
viljava ajatus, joka nähtävästi oli sa maan aikaan ilmilausuttu parissa
muussakin kaupungissa sai kohta harrasta kannatusta, ei
ainoastaan Helsingissä, vaan useissa muissakin kaupungeissa:
Turussa, Hämeen linnassa, Waasassa. Mainittakoon tästä
harrastuksesta ainoastaan, että Novgorodissa majailevassa
Savonlinnan rykmentissä palvelevat suomalaiset upseerit kirjoittivat
15 osaketta Helsingin käsityö-osakeyhtiöön. Warsin valaisevaa olisi
saada tietoja siitä, kuinka suuria summia nämä yhtiöt panivat
liikkeelle ja mitä vahinkoa osakkaat kenties lopullisesti tulivat
kärsimään. Mutta ei ole edes Helsingin yhtiöstä ollut saatavissa
mitään tietoja ostosumman yhteisestä määrästä; ainoastaan
loppusuorituksesta tiedän, että osakkaat saivat 80 % takaisin
osakkeiden sisäänmaksetusta hinnasta. Werraten siihen apuun,
minkä yhtiö tuotti, oli tämä tappio pidettävä mitättömänä. Sillä
omasta paikkakunnastani voin sanoa yhtiön vaikutusta semmoiseksi,
että juuri sen kautta kunnallishallitus ilman tappiota sai autetuksi niitä
perheitä, missä äiti oli edes johonkin määrin taitava kankuri. Mitä
kotiteollisuus voi tuottaa, se tuli kyllä silloin ilmi.

Useissa muissa kaupungeissamme oltiin yhtä hartaassa toimessa

sekä käsityö-yhtiöitä perustaessa, että rahojen keräyksessä.
Lopputuloksia en ole mistään paikasta sattunut löytämään, vaan
ainoastaan muutamia satunnaisia lähetyksiä. Marraskuussa oli
Wiipurissa jo koossa 24,000 markkaa, jota paitsi sikäläinen
rouvasväenyhdistys oli saanut neulomuksillaan kokoon 600 m.
Waasasta mainitaan kootuksi 30 p. Lokakuuta 19,000 m.

Keisarikunnassa olivat keräykset erittäin runsaat. Kohta kun tieto

saapui Syyskuun onnettomista halloista, muodostettiin
hätäapukomitea H.K.K. Perintöruhtinaan, nykyisen armollisen
Keisarimme johdolla avunhankkeita varten hätääntyneille sekä
Pohjois-Wenäjällä että Suomessa. Yksinomaan Suomea varten pani
H.K.K. Prinsessa Eugenia Maksimilianovna toimeen erityisen
keräyksen. Kummaltakin taholta lähetettiin kohta 10,000 ruplaa.
Lopputuloksista, jotka olivat erittäin runsaat, en ole saanut tietoja.
Toukokuussa lähetti keis. senaatti sekä Perintöruhtinaalle että
Prinsessalle kiitoskirjeet. Kansa puolestansa osoitti kuinka syvästi
meille osoitettu myötätuntoisuus oli sen mieleen painunut, kun se
kykynsä mukaan ja innokkaasti otti osaa siihen keräykseen, joka
muutamia vuosia myöhemmin Wenäjällä ja täällä pantiin toimeen
Samaran kuvernementin hädänalaisia varten. Paitsi näitä yleisiä
keräyksiä tuli Wenäjältä muutoinkin arvokasta apua. Ensimmäisiä oli
eräs kauppamies Orloff, joka puolestansa antoi 100 kulia jauhoja
sekä kuljetuskulungit Kuopioon. Mutta pitkäksi tulisi luettelo kaikista
sanomalehdissä tapaamistani lahjoituksista, jotka eivät sittenkään
antaisi sinnepäinkään täydellistä tulosta. Riiasta saapui ainakin
16,000 m., Räävelistä, Moskovasta jopa Tulasta suurempia ja
pienempiä lähetyksiä. Mutta melkeinpä useimmissa Europan
valtakunnissa muistettiin maatamme. Saksa ja Englanti kävivät
etupäässä. Hampurista olen laskenut tulleeksi ainakin 36,000 m.,
Bremenistä 14,000, Lybekistä 3,500 m. Englannin kvääkerit
lähettivät yhdellä kerralla 25,000 m.; sittemmin saapui "Englannin
perhekunnilta" noin 11,000 m. Sveitsistä, Ranskasta, Unkarista,
Saksenista olen löytänyt tiedon-antoja. Kööpenhaminassa pani
nykyinen provessori Thomsen keräyksen toimeen. Kuinka
vaillinaisesti sen-aikuisista sanomalehdistä yleensä saa tietoja
keräyksien tuloksista, käy selville siitä, että olen niissä tavannut
ainoastaan yhden tiedon saapuneista 4,500 markasta. Yksityiseltä
henkilöltä olen kuitenkin kuullut, että Kööpenhaminasta tuli noin
27,000 markkaa, joka kyllä lienee oikein, koska eräässä Pielisjärven
seurakunnan julkaisemassa tilissä mainitaan sinne lähetetyksi
Kööpenhaminasta 9,000 markkaa. Sama tili osoittaa, että
seurakunta oli saanut kruunulta lainaksi käsityöteoksien ostoa varten
3,000 markkaa, työhuonetta varten 700 m., vaivaishoitoa varten
3,200 m. ja 260 mattoa jauhoja, sekä lahjoja yhteensä 16,472
markkaa. Jos olisi kaikista seurakunnista samanlaatuisia tiliä
saatavissa, niin vasta silloin voitaisiin saada täysi selko yksityisten
uhrauksien määrästä.

Kuvernöörien viisivuotiskertomuksista saadaan ne tiedot, että

hätäapukomiteain kautta Oulussa jaettiin yhteensä 303,187
markkaa, 170 tynnyriä viljaa, 149 kulia ja 250 säkkiä jauhoja;
Kuopiossa 113,918 markkaa, 150 kulia jauhoja, ja Waasassa
124,129 markkaa ja 270 tynnyriä viljaa. Muista lääneistä ei anneta
mitään tietoja, paitsi Mikkelin läänistä, jonka kuvernööri lausuu, että
"lääniin saapui runsaita lahjoja sekä omasta maasta että sen
ulkopuolelta, semminkin keisarikunnasta."

Waikka siis hallitus, kunnat ja yksityiset näin auliisti riensivät

apuun, ei voitu sittenkään ehkäistä katovuoden kauheita seurauksia.
Walitettavasti täytyy sanoa, että kaikki ponnistukset olivat ainoastaan
tippa meressä, verraten tarpeesen. Tilastolliset tiedot vuosilta 1866
—1870 osoittavat seuraavat satomäärät:

1866 . . 4,210,834 tynnyriä viljaa. 1867 . . 2,424,530 " "

1868 . . 3,951,574 " " 1869 . . 4,954,092 " " 1870 . . 5,324,514
""

Näiden numerojen täsmällisyys on pidettävä ainakin

verrannollisesti riittävänä. Mutta ne osoittavat noin 2 miljoonan
tynnyrin vajavuuden, ja kun siihen lisätään, että perunansato
arvattiin noin 600,000 tynnyriin alle tavallisen keskimäärän, niin
laskee tilastollinen virasto sen vahingon, joka 1867 kohtasi Suomen