Instant Download PDF Developmental Psychology From Infancy To Adulthood 4th Edition White Test Bank Full Chapter

Developmental Psychology From
Infancy to Adulthood 4th Edition White

Test Bank
Go to download the full and correct content document:
https://testbankfan.com/product/developmental-psychology-from-infancy-to-adulthood
-4th-edition-white-test-bank/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...
Developmental Psychology From Infancy to Adulthood 4th

Edition White Solutions Manual
https://testbankfan.com/product/developmental-psychology-from-
infancy-to-adulthood-4th-edition-white-solutions-manual/
Psychology From Inquiry to Understanding 4th Edition

Lilienfeld Test Bank
https://testbankfan.com/product/psychology-from-inquiry-to-
understanding-4th-edition-lilienfeld-test-bank/
Psychology From Inquiry to Understanding 4th Edition

Lilienfeld Solutions Manual
understanding-4th-edition-lilienfeld-solutions-manual/
Child Development From Infancy to Adolescence An Active

Learning Approach 1st Edition Levine Test Bank
https://testbankfan.com/product/child-development-from-infancy-
to-adolescence-an-active-learning-approach-1st-edition-levine-
test-bank/
Developmental Psychology 1st Edition Keil Test Bank
https://testbankfan.com/product/developmental-psychology-1st-
edition-keil-test-bank/
CDN ED Developmental Psychology Childhood and

Adolescence 4th Edition Shaffer Test Bank
https://testbankfan.com/product/cdn-ed-developmental-psychology-
childhood-and-adolescence-4th-edition-shaffer-test-bank/
Psychology From Inquiry to Understanding 3rd Edition

Lilienfeld Test Bank
understanding-3rd-edition-lilienfeld-test-bank/
Psychology From Inquiry to Understanding Canadian 3rd

Edition Lynn Test Bank
understanding-canadian-3rd-edition-lynn-test-bank/
Psychology From Inquiry to Understanding Australia 2nd

Edition Lilienfeld Test Bank
understanding-australia-2nd-edition-lilienfeld-test-bank/
Chapter 7: Language development
MULTIPLE CHOICE. Choose the one alternative that best completes the statement or answers the
question.
1) Comprehension is also referred to as: 1) _______
A) productivity
B) pragmatics
C) receptive language
D) expressive language
Answer: C
A-Head: The components of language
Learning Obj.: 7.1 Define the various components of human language
Graduate Attribute: 1 Core knowledge and understanding
Diff: 1
2) A rising tone at the end of a statement indicates it is a question. This use of tone to change the meaning
is called: 2) _______
A) inflection
B) intonation
C) morphemes
D) production
Answer: B
Diff: 2
3) Phonology is: 3) _______
A) understanding the communicative acts of other people

B) the sounds used by the speakers of a particular language
C) the rules that govern acceptable word order within a language
D) the meaning of words and utterances
Answer: B
Diff: 1
4) Language processing is represented in the left hemisphere of the cerebral cortex for: 4) _______
A) everyone
B) the majority of left-handed people only
C) the majority of right- and left-handed people
D) the majority of right-handed people only
Answer: C
A-Head: Language and the brain
Learning Obj.: 7.2 Explain the relationship between language development and the development of the brain
Diff: 3
Copyright © 2016 Pearson Australia (a division of Pearson Australia Group Pty Ltd)
9781486018277, White, Developmental Psychology 4e
5) Dysfluent and halting speech that lacks grammatical structure and inflections is characteristic of those with
damage to: 5) _______
A) the left hemisphere of the cerebral cortex

B) Wernicke's area
C) Prefrontal cortex
D) Broca's area
Answer: D
Diff: 3
6) Which of the following statements is true? 6) _______
A) research has provided poor support for the critical period hypothesis
B) bilingual studies do not support the critical period hypothesis
C) children must be exposed to a language early in life in order for them to master it
D) research has identified specific features of children's cognitive system that make them good language
learners
Answer: C
Diff: 3
7) Which of the following statements about Chomsky is false? 7) _______
A) Chomsky's approach focuses heavily on productive speech

B) Chomsky argued that language is better understood as an innate mechanism
C) Chomsky believed that all languages are based on a set of abstract, unconscious rules
D) Chomsky, a linguist, subscribed to the nativist approach
Answer: A
A-Head: Theories of language development
Learning Obj.: 7.3 Explain the major theories of language development
Diff: 2
8) Which theorist proposed the 'language acquisition device' (LAD)? 8) _______
A) Noam Chomsky
B) Lenneberg
C) B. F. Skinner
D) none of these answers is correct
Answer: A
Diff: 1
9) The characteristic rhythm, tempo and intonation patterns of a spoken language are referred to as:
9) _______
A) phonology
B) pragmatics
C) inflection
D) prosody
Answer: D
A-Head: Language acquisition: Preverbal period
Learning Obj.: 7.4 Describe the key changes in language development that take place in the first 12–18
months of life
Diff: 1
10) A speech synthesiser is used to gradually change one speech sound into a related one. It is often used to
study what ability? 10) ______
A) phonemic awareness
B) prosody
C) categorical perception
Answer: C
months of life
Diff: 2
11) Researchers studying infants' categorical perception of speech sound conclude that this ability is likely:
11) ______
A) due to experience
B) due to combined innate ability and experience
C) too difficult to determine since this ability does not emerge until children are older
D) an innate ability
Answer: B
months of life
Diff: 2
12) Child-directed speech (CDS) assists language acquisition in the following way(s): 12) ______
A) it helps infants make important speech discriminations

B) it increases the chance that the infant will pay attention to the adult
C) it helps facilitate speech segmentation and discrimination between vowel sounds
D) all of these answers are correct
Answer: D
months of life
Diff: 2
13) Infants first use gestures as a form of communication at what age? 13) ______
A) 6 months
B) 12 to 18 months
C) 8 to 10 months
D) 12 months
Answer: C
months of life
Diff: 2
14) Around what age are infants capable of identifying and remembering new spoken words? 14) ______
A) 9–10 months
B) 11–12 months
C) 7–8 months
D) 5–6 months
Answer: C
Learning Obj.: 7.5 Explain the major phenomena and mechanisms of early word learning
Diff: 2
15) 'Mummy eat', 'Doggie woof' and 'All gone' are examples of: 15) ______
A) underextension
B) elegraphic speech
C) overextension
D) holophrases
Answer: B
Diff: 1
16) By the time they start school, children have learnt the meanings of how many words on average?
16) ______
A) several thousand
B) several dozen
C) several hundred
D) fewer than 100
Answer: A
Diff: 2
17) A child who demonstrates an understanding of a word after hearing it only once demonstrates:
17) ______
A) fast mapping
B) they have entered the period of vocabulary explosion
C) Chomsky's Language Acquisition Device
D) both A and C are correct
Answer: A
Diff: 2
18) Which of the following is an example of a constraint on early word learning? 18) ______
A) whole-object assumption
B) mutual exclusivity
C) both A and B are correct
D) syntactic bootstrapping
Answer: C
Diff: 2
19) When a child says 'I runned home' they demonstrate: 19) ______
A) exposure to poor adult language models

B) an overregularlisation error
C) syntactic bootstrapping
Answer: B
A-Head: Grammatical development during childhood
Learning Obj.: 7.6 Describe the major milestones in grammatical development
Diff: 2
20) A child says to his parents, 'The mans eated their breakfast.' According to the Environmental approaches,
his parents may respond: 20) ______
A) by recasting the phrase (e.g. 'Yes, the men were really hungry so they ate all their breakfast.')
B) by using an expansion (e.g. 'That's right. The men ate their breakfast.')
C) by asking a clarification question
D) All of these answers are correct
Answer: D
Diff: 2
21) The ‘Whorfian hypothesis’ suggests that you cannot think about an object, event or relation unless you
have a _______ for it. 21) ______
A) schema
B) concept map
C) word
D) memory
Answer: C
A-Head: Language and thought
Learning Obj.: 7.8 Explain the relationship between language and thought
Diff: 2
22) Children can learn concepts before they have acquired labels for those concepts. This finding
demonstrates: 22) ______
A) support for a strong version of the Whorfian hypothesis

B) that a weak version of the Whorfian hypothesis is implausible
C) that you cannot think about a concept before you have a word for it
D) that our language does not entirely determine the way we think about the world
Answer: D
Diff: 3
23) Learning to read is possible when a child has: 23) ______
A) developed cognitive skills such as inference

B) an understanding of spoken language
C) an understanding of grammatical rules
D) both A and B are correct
Answer: D
A-Head: Reading
Learning Obj.: 7.9 Identify the major factors that lead to proficient reading
Diff: 2
24) Which of the following is believed to not be an important factor in one's reading comprehension?
24) ______
A) age
B) working memory capacity
C) ability to make inferences
D) none of these answers are correct
Answer: D
A-Head: Reading
Diff: 2
TRUE/FALSE. Write 'T' if the statement is true and 'F' if the statement is false.
25) It is well agreed that, in language development, production precedes comprehension. 25) ______
Answer: F
Diff: 1
26) One of the first challenges for children learning their native language is to distinguish, recognise and then
reproduce the phonemes. 26) ______
Answer: T
Diff: 2
27) Rules that govern word order are called grammar. 27) ______
Answer: F
Diff: 1
28) An example of an inflection is adding 'ed' onto the word 'jump' to form the past tense of 'jumped'.
28) ______
Answer: T
Diff: 2
29) For most right-handed people, the majority of language is represented in the right hemisphere of the
cerebral cortex. 29) ______
Answer: F
Diff: 2
30) Adults rarely achieve full fluency of a second language unless it is acquired as a child. 30) ______
Answer: T
Diff: 2
31) The perceptual and information-processing limitations of young children help them to learn languages.
31) ______
Answer: T
Diff: 2
32) Most children do not begin to combine words into larger units until approximately 18 months to 2 years
of age. 32) ______
Answer: T
months of life
Diff: 2
33) Research findings suggest that infants are born with an ability to perceive the sounds of any human
language. 33) ______
Answer: T
months of life
Diff: 2
34) Evidence suggests that parents speak to their infants in a way that is likely to be very helpful for early
language acquisition. 34) ______
Answer: T
months of life
Diff: 1
35) Child-directed speech often entails the use of exaggerated facial expressions with normal emotional tone.
35) ______
Answer: F
months of life
Diff: 2
36) Cooing emerges at approximately four months of age, and reduplicated babbling is typically evident at
seven months of age. 36) ______
Answer: F
months of life
Diff: 2
37) The period of 'vocabulary explosion' ends at approximately six years of age. 37) ______
Answer: T
Diff: 1
38) When children use the grammatical structure of a sentence to infer the meaning of a novel word, it is
termed 'Semantic bootstrapping'. 38) ______
Answer: F
Diff: 2
39) With increasing language experience, overregularisation errors decrease. 39) ______
Answer: T
Diff: 1
40) Young children learn grammar at a rapid rate partly because their parents often give them explicit
instructions regarding grammatical rules. 40) ______
Answer: F
Diff: 1
41) Young children may take conversational turns, but often focus on different themes and topics.
41) ______
Answer: T
A-Head: Pragmatic development
Learning Obj.: 7.7 Describe the major changes that take place in pragmatic development
Diff: 2
42) Language development continues into adolescence, even though the basic elements have been mastered
by approximately six years of age. 42) ______
Answer: T
Diff: 2
43) Jokes and puns begin to be appreciated during primary school years as they gain a better understanding
of the potential ambiguities of words and sentences. 43) ______
Answer: T
Diff: 3
44) The ‘Whorfian hypothesis’ suggests that the way we think about the world determines the way we use
language. 44) ______
Answer: F
Diff: 2
45) It is possible to have complete understanding of a concept even if the relevant vocabulary for that
concept is not present, as supported by research on numerical concepts. 45) ______
Answer: T
A-Head: Reading
Diff: 2
46) At the logographic stage of reading, children begin to learn the rules that govern how letters and letter
combinations can be translated into the more familiar units of spoken language. 46) ______
Answer: F
A-Head: Reading
Diff: 2
47) Phonemic awareness is an early reading skill and is a crucial part of the reading process. 47) ______
Answer: T
A-Head: Reading
Diff: 1
48) One factor that is thought to affect the development of reading comprehension is the capacity of an
individual's knowledge. 48) ______
Answer: T
A-Head: Reading
Diff: 2
ESSAY. Write your answer in the space provided or on a separate sheet of paper.
49) Identify and discuss three areas of the brain that are important for language development.

Diff: 2
50) Compare and contrast the nativist approach to other approaches of language development.

Diff: 2
51) Parents who speak a language other than English in the home are often concerned about the influence of
the second language on their development of English. What suggestions can be made from research evidence
to parents in such a situation to promote positive language development in their children?
A-Head: Language acquisition: preverbal period

months of life
Diff: 3
52) Name and describe the three major stages of reading development as outlined by Frith (1985).
A-Head: Reading
Diff: 1
53) Many school-aged children do not have well-developed phonemic awareness skills. Discuss how 'phonics'
methods attempt to improve the reading skills of students. Does research evidence support their efficacy?
A-Head: Reading
Diff: 3
1) C
2) B
3) B
4) C
5) D
6) C
7) A
8) A
9) D
10) C
11) B
12) D
13) C
14) C
15) B
16) A
17) A
18) C
19) B
20) D
21) C
22) D
23) D
24) D
25) F
26) T
27) F
28) T
29) F
30) T
31) T
32) T
33) T
34) T
35) F
36) F
37) T
38) F
39) T
40) F
41) T
42) T
43) T
44) F
45) T
46) F
47) T
48) T
Another random document with
no related content on Scribd:
— Minä pelkään sellaisia esineitä. Sattuu vielä laukeamaan!
Hän hymähti ja sanoi:
‒ Mitähän jos sattuu laukeamaan? Niin, jos se nyt yhtäkkiä

laukeaa!
Otti esille revolverin ja hitaasti ikäänkuin olisi kädellään koettanut

vanhan, kuuliaisen aseen painoa, antoi sen tytölle. Otti patruunatkin
esille.
— Vie.
Jäätyään yksin, ilman revolveria, jota oli kantanut niin monta

vuotta, kuullessaan puoliavoimesta ovesta kaukaiset tuntemattomat
äänet ja hiljaisen kannusten kilinän, tunsi hän koko sen kuorman
suuruuden, jonka oli hartioilleen ottanut. Hiljaa kulki yli huoneen ja
kääntyen sinne päin, missä entisten toverien piti olla hän lausui:
— No?
Tämä lyhyt sana sisälsi paljon: siinä oli viimeinen hyvästijättö,

sanaton vaatimus kaksintaisteluun, peruuttamaton päätös taistella
kaikkien kanssa, omienkin, ja hitunen, aivan hiukan verran hiljaista
sääliä.
Yhä samassa asennossa seisoi hän, kun Ljuba saapui ja

innokkaana alkoi puhua kynnykseltä:
— Rakkaani, älä suutu? Älä ole vihoissasi, olen kutsunut tänne

tovereitani. Muutamia vain. Ethän pane vastaan? Ymmärrätkö, kovin
teki mieleni näyttää heille sinua, minun valittuani, omaa armastani.
Eihän tee mitään? Ne ovat kilttiä tyttöjä, tänään ei heitä ole kukaan
ottanut ja he ovat yksin siellä. Upseerit ovat hajaantuneet huoneisiin.
Eräs heistä näki revolverisi ja kehui sitä: erinomaisen hyvä, sanoi
hän. Ethän pane vastaan rakkaani, ethän? — tukahutti tyttö hänet
lyhyillä, tulisilla suuteloilla.
Ne jo astuivat sisään, virnistellen, teeskennellen ja säädyllisesti

istuivat riviin, toinen toisensa viereen. Heitä oli viisi tahi kuusi
kaikkein ruminta, vanhanpuoleista tyttöä. Maali peitti heidän
kasvonsa, silmät olivat mustatut ja hiukset kammatut otsalle kuin
mikäkin hevosen otsaharja. Muutamat olivat häpeävinään, toiset
rauhallisina odottivat konjakkia ja katsoivat häneen totisesti, sekä
ojensivat käsiään tervehtiäkseen. Nähtävästi he olivat jo levolle
menossa koskapa kaikki esiintyivät kevyissä aamupuvuissa ja yksi,
suunnattoman lihava ja laiska kylmäverinen nainen, jolla oli
uskomattoman paksut käsivarret, oli tullut pelkässä alushameessa.
Tämä lihava sekä vielä toinen, jolla oli vihaiset linnunkasvot, joilla
maali halkeili kuin likainen vanha rappaus seinällä, olivat aivan
päihtyneitä, toiset vain sen verran että olivat hyvällä tuulella. Ja koko
tämä puolialaston, avomielinen hihittävä joukko ympäröi hänet ja heti
alkoi tuntua ruumiin, porterin ja sen saman irstaisen, saippuaisen
hajuveden löyhkä. Tarjoilija, ruumiinmukaisessa hännystakissa tuli
juosten ja toi konjakkia sekä porteria. Kaikki tytöt kuorossa
tervehtivät häntä:
— Markusha! Rakas Markusha! Markusha.
Nähtävästi kuuluu tapoihin näin tervehtiä häntä, sillä juopunut

lihavakin lausui laiskasti:
‒ Markusha!
Kaikki tämä oli niin kummallista. Joivat, kilistivät laseja, puhuivat
kaikki yhtaikaa ja jotain omaansa. Se vihainen, jolla oli linnun
naama, kiihtyneesti kertoi jostain vieraasta joka oli ottanut hänet
lyhyemmäksi aikaa ja jonka kanssa taisi sitten riitaantua. Usein
pistivät väliin kirosanoja, mutta eivät lausuneet niitä
välinpitämättömästi kuten miehet tekevät, vaan aina erikoisen
purevasti.
Kaikkia esineitä nimittivät omilla nimillään.
Ensimmältä kiinnittivät häneen vähän huomiota ja hänkin vaikeni

itsepintaisesti ja katseli vain. Onnellinen Ljuba istui vuoteella hänen
vieressään, käsi hänen kaulallaan, itse joi vähän, mutta hänen
lasiaan täytti yhtämittaa. Usein kuiskaili ihan korvan sisään:
— Rakkaani!
Hän joi paljon mutta ei päihtynyt, vaan jotain muuta tapahtui

hänessä, joka synnyttää ihmisiin salaista ja sangen voimakasta
alkohoolia. Ikäänkuin olisi hänen juodessaan hänen sisällään
tapahtunut nopea purkautuminen. Tuntui siltä kuin kaikki, mitä hän
oli elämän kuluessa oppinut, rakastanut ja ajatellut, puheet toverien
kanssa, kirjat, vaarallinen ja kunniakas työ, olisi hiljalleen palanut
loppuun, kadonnut jäljettömiin. Mutta hän itse ei tästä kukistunut,
vaan omituisesti vahvistui ja tuli lujemmaksi. Kuin olisi jokainen
tyhjennetty lasi lähentänyt hänet hänen alkuperäänsä — isoisään,
esivanhempiin, niihin ensimäisiin, alkuaineista kokoonpantuihin
kapinoitsijoihin, joille kapina oli uskonto ja uskonto kapina. Niinkuin
lähtevä väri kuumassa vedessä ‒ luopui ja vaaleni kirjaviisaus, ja
sen sijalle asettui oma, niin kurja ja pimeä, kuin kaikkein mustimman
mullan ääni. Tästä hänen viimeisestä viisaudestaan tuulahti rajaton
vapaus, synkkien metsien äärettömyys ja niittyjen vieno tuoksu.
Siinä näkyi tulipalojen verinen kajastus, siinä kuului kellojen sekava
kumina ja jalkarautojen helinä sekä tuhansista kurkuista nousevat
tylsät rukoukset ja pirullinen nauru — ja mustana tunsi
taivaankannen lepäävän paljaan päänsä yli.
Näin istui hän, tämä kalpea, joka yhtäkkiä oli käynyt niin läheiseksi
kaikille näille hänen ympärillään hyöriville. Tyhjentyneessä, poroksi
palaneessa sielussaan ja hävitetyssä maailmassaan valkoisena
tulena välkkyi ja valaisi kirkkaasti hänen hehkuva tahtonsa yksin.
Tuntien valtansa mahdolliseksi kaikkea luomaan ja kaikki
hävittämään, terästyi hänen ruumiinsa rauhallisena.
Äkkiä hän löi nyrkillään pöytään.
— Ljubka! Juo!
Kun tyttö, säteilevänä hymyillen täytti lasin, kohotti hän sen

lausuen:
— Meikäläisten malja!
— Niittenkö? — kuiskasi Ljuba.
— Ei, näitten. Meikäläisten malja! Lurjuksien, konnien, pelkurien,

maailmanmurjomien malja! Niitten malja, jotka kuolevat kuppaan…
Tytöt nauroivat, mutta lihava sanoi laiskasti:
— Tämä on jo liikaa ystäväni.
— Pidä suusi kiinni, — sanoi Ljuba kalpeana: hän on minun

valittuni!
… Kaikkien syntymästään sokeiden malja. Näkevät!
puhkaiskaamme silmämme, sillä hävettää, — hän löi nyrkkinsä
pöytään, — sillä hävettää näkevän katsella syntymästään sokeita.
Jollemme lyhdyillämme voi valaista koko tätä pimeyttä, niin
sammuttakaamme lyhdyt ja syöksykäämme kaikki pimeyteen. Ellei
ole paratiisia kaikille, niin en minäkään sitä tarvitse — tämä ei ole
paratiisi, hyvät naiset, vaan yksinkertaisesti sikopahna. Juokaamme
tytöt, kaikkien sammuneitten tulien malja. Juo, pimeys! Pimeyden
malja!
Hän horjahti hiukan ja joi. Hän puhui vähän kankeasti, mutta lujalla
äänellä, selvästi lausuen joka sanan. Ei kukaan ymmärtänyt tätä
pontevaa puhetta, mutta hän itse tuo kalpea ja omituisesti äkäinen
mies alkoi miellyttää kaikkia.
Yhtäkkiä alkoi Ljuba puhua, käsiään liikuttaen:
— Hän on minun omani. Hän jää kanssani. Hän oli rehellinen,

hänellä on tovereita, mutta nyt hän jää minun kanssani.
Tule meille Markushan toimeen sanoi lihava laiskasti.
— Pidä suusi kiinni, Manjka, saat vasten naamaasi! Hän jää minun
kanssani. Hän oli rehellinen.
— Kaikki me olemme olleet rehellisiä, sanoi vanha, äkäinen. Ja

toiset jatkoivat:
‒ Minä olin rehellinen neljän vanhaksi… Minä olen nytkin

rehellinen,
Jumalan kautta! — Ljuba oli pyrskähtämäisillään itkuun.
— Olkaa vaiti.
— Teiltä on väkivallalla kunnia riistetty, mutta hän on luopunut siitä
vapaaehtoisesti. Hän antoi sen minun kunniastani! En tahdo mitään
tietää rehellisyydestä ja kunniallisuudesta. Te olette kaikki… vaan
hän on vielä viaton…
Ljuba takertui nyyhkytykseen, kaikki toiset remahtivat nauramaan.

Niinkuin he nauroivat, voipi nauraa ainoastaan juopunut, joka on
kadottanut taidon hillitä tunteitaan. Niin kuin he nauroivat, voipi
nauraa ainoastaan pienessä huoneessa, jossa ilma jo on täyttynyt
äänenväreillä eikä enää ota niitä vastaan, vaan kumeasti lähettää ne
takaisin. He itkivät paljosta nauramisesta, retkahtelivat toistensa
päälle ja vaikeroivat. Lopulta hänkin, heitä katseltuaan, pyrskähti
nauruun. Ikäänkuin koko saatanan valtakunta olisi kokoontunut
tänne naurulla saattaakseen hautaan pienen, viattoman kunnian —
hiljaa nauroi itse kuollut kunniakin. Ljuba yksin ei nauranut.
Mielenkuohusta vavisten, hän väänteli käsiään, huusi jotain ja lopulta
yltyi nyrkeillä lyömään lihavaa, joka vaivoin voimattomana torjui
hänen lyöntejään paljailla tukin paksuisilla käsivarsillaan.
— Riittää! — huusi vieras vielä kerran, mutta häntä ei kukaan

kuunnellut. Viimein kaikki hiljeni vähitellen.
— Riittää! — huusi hän vieläkin kerran. — Malttakaa. — Näytän

teille vielä jotain.
— Anna heidän olla, — puhui Ljuba pyyhkien nyrkillään kyyneleitä.

— Täytyy ajaa ne kaikki pois täältä! — Pelästyitkö? — käänsi hän
kasvonsa, jotka vieläkin värisivät naurusta. — Rupesi mielesi
tekemään kunniaa? Tyhmä raukka, — sitä oletkin koko ajan
halunnut! Jätä minut!
Vähääkään välittämättä Ljubasta, kääntyi hän toisten puoleen,
nousi ja ojensi kädet ylös:
— Kuunnelkaa. Odottakaa. Heti näytän teille. Katsokaa tänne

minun käsiäni.
Iloisina ja uteliaina tytöt tottelevaisesti, kuin lapset, katselivat

hänen käsiään suu auki.
— Tässä, — hän pudisti käsiään — pitelen minä elämääni.

Näettekö?
— Näemme! Eteenpäin!
— Se oli ihana, se minun elämäni. Se oli puhdas ja kaunis, se

minun elämäni. Se oli kuin kaunis kristallimaljakko, tiedättehän. Ja
nyt katsokaa: minä heitän sen! — hän laski kätensä alas ja kaikkien
silmät kääntyivät maahan, ikäänkuin siellä todellakin olisi ollut jokin
hauras ja siro, palasiksi särkynyt esine — ihana ihmiselämä.
— Polkekaa sitä, ilotytöt! Polkekaa, ettei jälelle jäisi palastakaan!

—
Hän polkasi jalallaan.
Kuten lapset, jotka iloitsevat uudesta kepposesta, alkoivat kaikki

tytöt vinkuen ja nauraen talloa sitä paikkaa, jossa näkymättömänä oli
särkynyt siro kristallimaljakko — ihana ihmiselämä. Vähitellen valtasi
heidät raivo. Lakkasi vinkuna ja nauru, kuului vain raskas hengitys ja
raju, taukoamaton jalkain töminä.
Kuin loukattu kuningatar, katseli Ljuba häntä olkansa yli, silmissä

raivoisa ilme ja äkkiä, ikäänkuin olisi tullut mielenvikaan, vaikeroiden
heittäytyi hän keskelle naislaumaa ja alkoi kiihkeästi polkea
jalkaansa. Ellei olisi huomannut juopuneitten kasvojen vakavuutta,
eikä sammuneitten silmien hurjistunutta katsetta ja vääristyneitten
suiden vihaa, olisi voinut luulla, että tämä oli jokin erityinen, uusi
tanssi, ilman soittoa ja ilman tahtia.
Tarttuen käsin suureen, karvaiseen päähänsä katseli hän

rauhallisena ja synkkänä.
*****
Pimeydessä puhui kaksi ääntä.
Ljuban ääni oli niin läheinen, tarkkaavainen ja herkkä. Siinä tuntui

pelon värähdys, kuten tavallisesti naisäänessä pimeydessä. Hänen
äänensä oli voimakas, rauhallinen ja kaukainen. Sanat lausui hän
liian kovaan, liian selvästi ja siitä voi huomata ettei hän vielä
täydellisesti ollut humalasta selvinnyt.
— Ovatko silmäsi auki? — kyseli nainen.
— Ovat.
— Sinä ajattelet jotain?
— Ajattelen.
Äänettömyyttä ja pimeyttä, sitten uudelleen tarkkaavainen, valpas

naisääni:
— Kerro minulle lisää tovereistasi. Voitko kertoa?
— Miksei? Ne olivat… Hän puhui "olivat", — kuten elävät puhuvat

kuolleista tahi kuten kuollut voisi sanoa elävistä. Hän kertoi
rauhallisena melkeinpä välinpitämättömänä, niinkuin vanhus kertoo
lastenlapsille sankarisatua aikoja vierineiltä vuosilta. Ja pimeydessä
kuvasi hän Ljuban lumottujen silmien eteen kourallisen hyvin nuoria,
isättömiä ja äidittömiä ihmisiä, jotka olivat vihamieliset sille
maailmalle, jota vastaan taistelivat sekä sille, jonka edestä taistelivat.
Joutuneina mielikuvituksissaan kaukaiseen tulevaisuuteen, veljes-
ihmisten luo, jotka eivät vielä ole syntyneet, kulkevat he koko
elämänsä kalpeina haavoitettuina varjoina, aaveina, joilla ihmiset
peloittavat toisiaan. Ja järjettömän lyhyt on heidän elämänsä.
Jokaista heistä odottaa hirsipuu, tahi pakkotyö, taikka
mielenvikaisuus. Heidän joukossaan on myöskin naisia…
Ljuba kiljasi ihmetyksestä ja kohottautui kyynärpäittensä varaan:
— Naisia! Mitä sinä puhut rakkaani!… Nuoret, hempeät neitoset,

melkeinpä keskenkasvuiset tytöt, miehuullisesti kulkevat miesten
jälkiä ja hukkuvat…
— Hukkuvat. Herra Jumala! — Ljuba pidätti henkeään ja

puristautui lähemmäksi hänen olkapäätään.
— Mitä — tulitko liikutetuksi?
— Ei mitään, armaani, minä muuten vain. Kerro eteenpäin! Ja hän

kertoi eteenpäin. Ja ihmeellistä: jää muuttui tuleksi, ja hänen
kuolinkellojensa kajahduksesta, aukesi tytölle uuden, riemuisan,
mahtavan elämän salaisuus. Kyyneleet rajusti nousivat hänen
palaviin silmiinsä ja kuivivat kuin tulella. Liikutettuna tyttö ahnaasti.
kuunteli ja jokainen vakava sana takoi hänessä uutta sointuvaa
sielua, kuin vasara takoo rautaa. Tasaisesti laskeutui vasara ja yhä
soinnukkaammaksi kävi sielu, ja äkkiä huoneen ummehtuneessa
ilmassa selvänä kajahti uusi, tuntematon ääni — ihmisen ääni:
— Rakas! Minäkin olen nainen!
— Entä sitten?
— Voinhan minäkin mennä heidän luokseen!
Hän vaikeni. Ja siksi että hän vaikeni sekä siksi että hän oli ollut
heidän toverinsa, elänyt heidän kanssaan, muuttui hän äkkiä tytöstä
erityisen tärkeäksi, niin että alkoi tuntua pahalta maata hänen
kanssaan. Siirtyi loitommalle ja asetti kätensä niin etteivät ne
koskeneet häneen. Unohtaen vihansa hyviä kohtaan, kaikki
kyyneleensä ja kirouksensa, pitkät vuodet yksitoikkoista
yksinäisyyttä tässä luolassa, valtasi hänet pelko siitä etteivät ne ota
vastaan häntä niin kauniiseen elämään, joka on täynnä
itsekieltäymystä.
— Rakas! Mutta huolivatkohan ne minusta? Jumalani, mitenkähän

sen käy? Kuinka sinä luulet, luuletko sinä että he huolivat minusta,
luuletko etteivät he halveksi minua. Eivätkö he sano: sinulle ei ole
luvallista, olet likainen, olet myynyt itseäsi? Sano pian!
Hiljaisuutta ja sitten vastaus:
— Kyllä he huolivat. Miksi eivät huolisi?
— Rakkaani! Miten he ovat…
— Hyviä, — lisäsi miesääni, ikäänkuin olisi pistänyt tylsän,

pyöreän pisteen. Riemuissaan, liikuttavalla luottamuksella toisti tyttö:
— Niin. Hyviä.
Niin kirkas oli hänen hymyilynsä että tuntui kuin olisi itse pimeyskin
alkanut hymyillä ja ikäänkuin olisivat tähdet tuikkineet. Saapui uusi
totuus tyttöön, eikä pelkoa, vaan ilon toi se tullessaan.
Sitten reipas, rukoileva ääni:
Menkäämme heidän luokseen, rakas! Vietkö sinä minut, ethän

häpeä että tällaisen olet tuonut? Kyllähän he ymmärtävät miten sinä
tänne jouduit. Todellakin, ihmistä ajetaan takaa, minne hän menisi.
Johan sitä voisi mennä vaikka lokaviemäriin. Ja minä…. minä…
minä koetan. Miksi vaikenet?
Syvä hiljaisuus. Sen keskellä kuului miten kaksi sydäntä löi —

toinen tiheästi, kiirettä pitäen, levottomasti — toisen lyönnit olivat
voimakkaat, harvat, omituisen harvat.
— Hävettääkö sinua viedä tämmöistä?
Pitkällinen syvä hiljaisuus ja sitten vastaus, josta tuulahti kylmyys

ja kivenkovuus.
— Minä en mene. En tahdo olla hyvä.
Hiljaisuus.
— He ovat herroja, — kaikui hänen äänensä omituisena ja

kolkkona.
— Kutka? — kysyi tyttö kumeasti.
— Ne entiset.
Jälleen pitkällinen vaitiolo — kuin olisi jostain yläilmoista

haavoittunut lintu pudonnut alas ja äänetönnä liikuttelisi siipiään
ilmassa päästäkseen maahan, jota vastaan voisi murskautua ja
sitten nukahtaa rauhallisesti. Pimeydessä hän tunsi miten Ljuba
ääneti ja varovasti, koettaen niin vähän kuin suinkin koskettaa
häneen, kiipesi hänen ylitsensä ja alkoi jotain hommata.
— Mitä sinä teet?
— En tahdo maata näin. Tahdon pukeutua.
Luultavasti oli pukeutunut ja istuutui, koskapa tuoli hiljaa narahti.

Oli niin hiljaista, ikäänkuin ei huoneessa olisi ollut ketään.
Hiljaisuutta kesti kotvan; ja rauhallinen, vakava ääni sanoi:
— Ljuba, pöydälle taisi vielä jäädä konjakkia. Juo lasillinen ja pane

maata.
Päivä oli jo valjennut, ja talossa oli hiljaista, kuten jokaisessa

semmoisessa, kun poliisivoima saapui. Monipuolisen arvelun ja
harkinnan jälkeen, häiriön ja edesvastuun pelosta, lähetettiin
Markusha poliisiasemalle, mukanaan seikkaperäinen kertomus
salaperäisestä vieraasta, sekä hänen revolverinsa ja varapatruunat.
Siellä heti arvattiin kuka se oli. Kolme päivää olivat poliisit uneksineet
hänestä ja vainusivat että hän oli täällä lähitienoilla. Viimeiset jäljet
katosivat juuri ———katujen kulmauksessa. Kerran jo määrättiin
kaikki ilopaikat tarkastettaviksi, vaan silloin joku keksi uuden
valheellisen tien, jonne etsijät lähtivätkin, unohtaen talot kokonaan.
Puhelin soi levottomasti. Puolen tunnin kuluttua, lokakuun
viileässä aamussa, autioita katuja äänettömänä kulki suuri joukko
poliiseja ja urkkijoita. Ensimäisenä, koko ruumiillaan tuntien arvonsa,
astui poliisipäällikkö, pitkä vanhanpuoleinen mies, leveässä
univormussa, joka sopi hänelle kuin säkki. Hän haukotteli niin että
hänen punainen riippuva nenänsä katosi harmahtaviin viiksiin. Ja
rauhattomana ajatteli hän, että olisi pitänyt odottaa sotamiehiä, että
on mieletöntä lähteä kohtaamaan sellaista miestä ilman sotilaita,
mukanaan unisia kömpelöjä poliiseja, jotka eivät osaa ampua.
Ajatuksissaan ehti hän jo useamman kerran nimittää itseään
"velvollisuuden uhriksi" ja samalla haukotteli pitkään joka kerta.
Tämä vanha poliisipäällikkö oli aina hieman humalassa. Hänen

piirissään olevat huonomaineiset talot, joista hänkin turmelusta haki,
maksoivat hänelle suuria summia olemassaolostaan; hän ei
ensinkään tahtonut kuolla. Kun hänet tänään nostettiin vuoteesta,
piteli hän kauvan aikaa revolveria vuorotellen toisessa ja toisessa
hikisessä kädessään, ja vaikka aika olikin täpärällä, hän tiesi mistä
syystä käski harjata takkinsa, ikäänkuin olisi lähtenyt
tarkastusmatkalle. Eilen vielä poliisiasemalla, kun tuli puhe hänestä,
josta koko poliisikunta uneksi, oli poliisipäällikkö juopuneen
kyynillisyydellä kutsunut häntä sankariksi ja itseään vanhaksi koniksi.
Ja kun apulaiset nauroivat vakuutti hän vakavana että tällaisia
sankareita tarvitaan, vaikkapa sitten olisikin vain hirsipuuhun.
Hirttäminen on mieluista sekä hänelle että minulle. Hänelle siksi

että menee suoraan taivaanvaltakuntaan ja minulle siksi että saan
vakuutuksen siitä että vieläkin on urhoollisia ihmisiä. Mitä siinä
irvistätte — totta se on!
Hän nauroi itsekin puheilleen, sillä hän oli jo ammoin unohtanut
milloin hänen sanansa olivat totta, milloin valetta. Mutta tänä
lokakuun aamuna, kulkien pitkin kolkkoja katuja tunsi hän selvään
että eilinen oli valetta ja että hän itse oli roisto; eiliset poikamaiset
sanansa hävettivät häntä.
— Sankari! Kuinkas muuten! Jumalani, jos se — sopersi

poliisipäällikkö rukouksessa — jos se vain liikahtaa, tapan kuin
koiran. Jumalani!
— Ja alkoi ajatella miksi häntä itseään, vanhaa miestä halutti

elää? Ja äkkiä keksi: se on siksi että kadut ovat härmäiset. Kääntyi
taakseen ja ärjäsi:
— Yhtä jalkaa! Astuvat kuin lampaat… p… p…
Tuuli puhalsi nutun alle, takki oli leveä ja koko ruumis kellui
vaatteissa kuin keltuainen munassa — ikäänkuin olisi hän laihtunut
yhtäkkiä. Huolimatta kylmyydestä olivat kämmenet hikiset.
Piirittivät talon ikäänkuin olisi ollut koko komppania vihollisia, eikä

vain yksi ainoa, joka oli otettava. Varpaillaan hiljaa hiipivät he sen
julman oven taakse. Kuului melua, koputuksia, raukkamaisia
uhkauksia ampua oven läpi. Ja kun he ryntäsivät sisään, täyttäen
pienen huoneen saappailla, takeilla ja pyssyillä näkivät he hänen
istuvan sängyssä pelkässä paidassa, paljaat karvaiset jalat maassa.
Hän istui ja vaikeni. Ei ollut pommia eikä muutakaan peloittavaa. Oli
vain tavallinen ilotytön huone, joka näyttää likaiselta ja inhoittavalta
aamun valossa, huiskin haiskin heitetyitä vaatteita, portterilla tahrittu
pöytä ja leveä painunut sänky, jolla istui lyhyttukkainen mies ja
vaikeni.
— Kädet ylös! — huusi toisten takaa poliisipäällikkö ja puristi
lujemmin revolveria hikisessä kädessään.
Mutta hän ei nostanut käsiään, eikä vastannut.
— Eihän täällä ole mitään! Minähän vein revolverin pois. Hyvä

Jumala! — huusi Ljuba, pelosta hammasta purren. Tyttö oli pelkässä
rypistyneessä paidassa. Hänen vaatteensa tarkastettiin, sänky
pengottiin, nurkat nuuskittiin, kurkistettiin piironkiin, eikä löydetty
mitään.
— Minähän vein pois revolverin! — intti Ljuba itsepintaisesti.
— Suu kiinni, Ljubka! — kiljasi päällikkö. Hän tunsi hyvin tytön, oli
pari, kolme yötä viettänyt tämän seurassa, ja nytkin uskoi hänen
puhuvan totta, mutta niin odottamaton oli tämä onnellinen loppu, että
ilosta teki mieli huutaa, jaella käskyjä, näyttää valtaansa.
— Nimenne?
— En sano. Enkä ylipäänsä vastaa mihinkään kysymykseen,
— Tietenkin, tietenkin! — vastasi päällikkö pilkallisesti, mutta

äskeinen rohkeutensa alkoi kadota. Sitten katsahti hänen paljaihin,
karvaisiin jalkoihinsa, nurkassa vapisevaan tyttöön, ja äkkiä valtasi
hänet epäilys.
— Mutta onkohan tämä se oikea? — sopotti hän urkkijalle

syrjempänä. —
Tuntuu kuin?…
Urkkija, joka tarkkaavasti tutki hänen kasvojaan, nyökäytti

vakuuttavasti päätään:
— Sama on. On vain ajanut partansa. Poskipäistä voipi hänet
tuntea.
— Poskipäät ovat kuin ryövärillä konsanaan, se on tosi…
— Ja katsokaa silmiä. Silmistä tunnen hänet tuhansien joukosta..
— Silmät, niin… Näytähän valokuvaa.
Kauvan tarkasti hän himmeätä varjostamatonta valokuvaa. Siinä

oli hyvin kaunis, erityisen puhtaan näköinen nuorukainen, jolla oli
muhkea parta. Katse kenties oli sama, mutta ei synkkä, vaan hyvin
rauhallinen ja kirkas. Poskipäät eivät ensinkään pistäneet esiin.
— Näetkö: poskipäitä ei näy.
— Nehän ovat parran peitossa. Mutta kun oikein tarkkaan

katsoo…
— Niinpä niinkin, mutta sittenkin… Mahtaakohan sillä olla joskus

juomapuuska?
Pitkä, laiha keltanaamainen urkkija, joka itse hyvin usein juopotteli,

hymähti suosiollisesti:
— Eihän niillä ole juomahimoa.
— Tiedän minäkin sen. Mutta sittenkin… Kuulkaapas, — lähestyi

päällikkö: — olitteko te osallisena ———— murhassa? —
kunnioittavasti lausui hän hyvin ylhäisen tunnetun nimen.
Mutta hän vain istui ja hymyili. Hitaasti hän keikutti jalkaansa.
— Teitä puhutellaan!…
— Jättäkää hänet. Hänhän ei rupea vastaamaan. Odottakaamme
prokuraattoria. Hän kyllä pakottaa puhumaan!
Poliisipäällikkö naurahti, mutta mieleltään kävi hän yhä

raskaammaksi.
— Ljubka hoi! — huusi hän: — minkä tähden et heti ilmoittanut

kuka huoneessasi oli?
— Minähän…
Päällikkö löi kahdesti tyttöä poskelle, ensin toiselle sitte toiselle.
— Siinä sait! Kyllä minä teille näytän!
Hänen päänsä kohosi ja jalkakin lakkasi heilumasta.
— Tämä ei miellyttänyt teitä nuori mies? — päällikkö yhä

enemmän ja enemmän halveksi häntä. — Minkä sille nyt voi! Te
olette tätä lutkaa suudelleet, ja me…
Päällikkö naurahti ja koko poliisivoima kainosti hymyili. Ja

ihmeellisintä oli että itse Ljubakin nauroi. Tyttö katsoi lempeästi
vanhaan poliisipäällikköön, ikäänkuin olisi nauttinut hänen
leikillisyydestään ja hyvästä tuulestaan. Siitä saakka kun poliisit
saapuivat ei tyttö kertaakaan ollut katsahtanut häneen ja lapsellisen
avomielisesti ilmaisi heille kaikki mitä tiesi hänestä. Hän näki ja kuuli
tämän kaiken ja vaikeni ja hymyili omituisen pilkallista hymyä, aivan
kuin jos metsässä vanha harmaa, maahan vajonnut kivi olisi alkanut
hymyillä. Ovella jo tungeskeli puolialastomia naisia. Joukossa oli
niitäkin, jotka illalla olivat istuneet heidän seurassaan. Mutta he
katselivat kylmäverisinä, tylsin uteliain katsein, kuin olisivat ensi
kerran nähneet hänet; selvästi huomasi etteivät he mitään
muistaneet eilisestä. Pian heidät ajettiin pois.
— Ei ole luvallista, hyvä herrasväki, — puheli päällikkö laiskasti

uteliaalle joukolle. Katsojat tulivat aivan lähelle, tarkastivat hänet
kiireestä kantapäähän, vilkasivat Ljubaan ja ujostelematta tekivät
huomautuksia.
— Kylläpä on hyvä! — sanoi nuori upseeri, se joka oli kutsunut

kaikkia kotiljonkia tanssimaan. Hänellä oli todellakin ihanat valkoiset
hampaat, tuuheat viikset ja lempeät silmät pitkine tyttömäisine
silmäripsineen. Vangittua katseli upseeri säälin sekaisella inholla ja
rypisti naamansa ikäänkuin olisi ollut itkuun purskahtamaisillaan. —
Kuinkas te nyt noin hullusti herraseni, ai-ai-ai! — pudisti hän päätään
ja rypisti nenäänsä.
— Siis, herra vallankumouksellinen, ette ole parempi meitä

syntisiä.
Liha on siis teissäkin heikko? — nauroi toinen, vähän vanhempi.
— Minkätähden annoitte pois revolverinne? Voisitte edes ampua.

Voin ymmärtää, että te jouduitte tänne, sellaistahan sattuu jokaiselle,
mutta miksi annoitte pois revolverinne? Sehän on väärin tovereita
kohtaan! — tulisesti puheli nuori upseeri vanhemmalle ja selitti:
tiedättekö, Knorre, hänellä oli browninki, jossa oli kolme patruunaa,
ajatelkaahan! Voi, kuinka rumaa.
Pilkallisesti hymyillen uuden hirmuisen totuuden kukkulalta, katseli

hän nuorta kiihtynyttä upseeria ja huolettomasti heilutti jalkaansa.
Eikä se että hän oli melkein alasti hävettänyt häntä. Ja vaikka hänet
olisi viety kaikkein vilkasliikkeisimmälle torille kaupungissa ja pantu
istumaan naisten, miesten ja lasten silmäin eteen, olisi hän yhtä
välinpitämättömästi heiluttanut karvaista jalkaansa ja hymyillyt
pilkallisesti.
— Luuletteko että he sitten tietävät mitä toveruus on! — sanoi

poliisipäällikkö upseereille, heitettyään halveksivan katseen
jalkaansa heiluttavaan. Mutta hyvät herrat, ei saa puhella.
Tunnettehan itsekin asetukset.
Mutta yhtä vapaasti tuli yhä toisia upseereita ja yhtä vapaasti he

vaihtoivat ajatuksiaan. Yksi, nähtävästi päällikön tuttu, tervehti tätä
kädestä. Ja Ljubakin keikaili upseereille.
— Ajatelkaahan, browninki, kolme patruunaa, ja hän tyhmyri itse

antoi ne pois, — kertoi nuori. — En voi käsittää!
— Etkä sinä Misha, sitä koskaan ymmärräkään.
— Eiväthän he ole pelkureita!
— Sinä, Misha olet idealisti, maito ei ole vielä huuliltasi ehtinyt

kuivaa…
— Simson ja Delila! — sanoi pilkallisesti pienenläntä honottava

upseeri, jolla oli puoleksi sisäänpainunut nenä ja harvat viikset.
Poliisipäällikkö, joka oli hyväntahtoisesti hymyillyt, astui äkkiä

hänen luokseen ja koettaen ruumiillaan suojata häntä, alkoi puhua
kuiskaamalla, hurjasti silmiään pyörittäen:
— Hävettää!… Panisitte housut jalkaanne! Upseerit!… Hävettää…

Olette tekin sankari… rupesitte tytön kanssa, lutkan kanssa… Mitä
toverisi sanovat? Voi, sinua konnaa…
Kurottaen paljaan kaulansa, kuunteli häntä Ljuba. Ja siinä
seisoivat toinen toisensa vieressä nämä kolme totuutta, kolme
erilaista elämäntotuutta: vanha, juoppo, lahjoja rakastava virkamies,
joka luuli itseään sankariksi, irstas nainen, jonka sydämeen oli jo
heitetty uuden elämän ja itsekieltäymyksen siemeniä, — sekä hän.
Poliisipäällikön sanoista hän hieman kalpeni ja aikoi jotain sanoa,
mutta sensijaan hymähti ja uudelleen alkoi rauhallisesti heiluttaa
karvaista jalkaansa.
Vähitellen upseerit hajaantuivat, poliisit tottuivat ympäristöön,

kahteen puolialastomaan ihmiseen, ja seisoivat unisina muistuttaen
kaikkia muita vahteja, joitten kasvot ajattelemisen puute tekee aivan
samannäköisiksi. Pannen kädet pöydälle päällikkö suruissaan mietti
sitä, että tänään ei enää saa nukahtaa, että täytyy mennä hoitamaan
virkaansa. Ajatteli jotain muutakin, vielä ikävämpää, vielä
surullisempaa.
— Saanko minä pukeutua? — kysyi Ljuba.
— Et.
— Minun on kylmä.
— Ei tee mitään. Voit istua näinkin.
— Poliisipäällikkö ei katsonut tyttöön.
Ja taivuttautuen hänen puoleensa tyttö kurotti hoikan kaulansa ja

kuiskasi jotain, hellästi, pelkin huulin. Hän kohotti kysyvästi
kulmakarvansa, ja tyttö toisti:
— Rakas! Oma rakkaani!…

Instant Download PDF Developmental Psychology From Infancy To Adulthood 4th Edition White Test Bank Full Chapter

Uploaded by

Copyright:

Available Formats

You might also like

Instant Download PDF Developmental Psychology From Infancy To Adulthood 4th Edition White Test Bank Full Chapter

Uploaded by

Document Information

Original Title

Copyright

Available Formats

Share this document

Share or Embed Document

Sharing Options

Did you find this document useful?

Is this content inappropriate?

Copyright:

Available Formats

Instant Download PDF Developmental Psychology From Infancy To Adulthood 4th Edition White Test Bank Full Chapter

Uploaded by

Copyright:

Available Formats

Developmental Psychology From

Infancy to Adulthood 4th Edition White

Developmental Psychology From Infancy to Adulthood 4th

Psychology From Inquiry to Understanding 4th Edition

Psychology From Inquiry to Understanding 4th Edition

Child Development From Infancy to Adolescence An Active

CDN ED Developmental Psychology Childhood and

Psychology From Inquiry to Understanding 3rd Edition

Psychology From Inquiry to Understanding Canadian 3rd

Psychology From Inquiry to Understanding Australia 2nd

1) Comprehension is also referred to as: 1) _______

3) Phonology is: 3) _______

A) understanding the communicative acts of other people

A) the left hemisphere of the cerebral cortex

6) Which of the following statements is true? 6) _______

7) Which of the following statements about Chomsky is false? 7) _______

A) Chomsky's approach focuses heavily on productive speech

8) Which theorist proposed the 'language acquisition device' (LAD)? 8) _______

A) it helps infants make important speech discriminations

A) exposure to poor adult language models

A) support for a strong version of the Whorfian hypothesis

23) Learning to read is possible when a child has: 23) ______

A) developed cognitive skills such as inference

A-Head: Language and the brain

A-Head: Theories of language development

A-Head: Language acquisition: preverbal period

Hän hymähti ja sanoi:

‒ Mitähän jos sattuu laukeamaan? Niin, jos se nyt yhtäkkiä

Otti esille revolverin ja hitaasti ikäänkuin olisi kädellään koettanut

Jäätyään yksin, ilman revolveria, jota oli kantanut niin monta

Tämä lyhyt sana sisälsi paljon: siinä oli viimeinen hyvästijättö,

Yhä samassa asennossa seisoi hän, kun Ljuba saapui ja

— Rakkaani, älä suutu? Älä ole vihoissasi, olen kutsunut tänne

Ne jo astuivat sisään, virnistellen, teeskennellen ja säädyllisesti

— Markusha! Rakas Markusha! Markusha.

Nähtävästi kuuluu tapoihin näin tervehtiä häntä, sillä juopunut

Kaikkia esineitä nimittivät omilla nimillään.

Ensimmältä kiinnittivät häneen vähän huomiota ja hänkin vaikeni

Hän joi paljon mutta ei päihtynyt, vaan jotain muuta tapahtui

Äkkiä hän löi nyrkillään pöytään.

Kun tyttö, säteilevänä hymyillen täytti lasin, kohotti hän sen

— Niittenkö? — kuiskasi Ljuba.

— Ei, näitten. Meikäläisten malja! Lurjuksien, konnien, pelkurien,

Tytöt nauroivat, mutta lihava sanoi laiskasti:

— Tämä on jo liikaa ystäväni.

— Pidä suusi kiinni, — sanoi Ljuba kalpeana: hän on minun

Yhtäkkiä alkoi Ljuba puhua, käsiään liikuttaen:

— Hän on minun omani. Hän jää kanssani. Hän oli rehellinen,

Tule meille Markushan toimeen sanoi lihava laiskasti.

— Kaikki me olemme olleet rehellisiä, sanoi vanha, äkäinen. Ja

‒ Minä olin rehellinen neljän vanhaksi… Minä olen nytkin

Ljuba takertui nyyhkytykseen, kaikki toiset remahtivat nauramaan.

— Riittää! — huusi vieras vielä kerran, mutta häntä ei kukaan

— Riittää! — huusi hän vieläkin kerran. — Malttakaa. — Näytän

— Anna heidän olla, — puhui Ljuba pyyhkien nyrkillään kyyneleitä.

— Kuunnelkaa. Odottakaa. Heti näytän teille. Katsokaa tänne

Iloisina ja uteliaina tytöt tottelevaisesti, kuin lapset, katselivat

— Tässä, — hän pudisti käsiään — pitelen minä elämääni.