Intermediate Accounting Vol 2 4th

Edition Lo Solutions Manual

Go to download the full and correct content document:
https://testbankfan.com/product/intermediate-accounting-vol-2-4th-edition-lo-solutions
-manual/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Intermediate Accounting Vol 2 Canadian 3rd Edition Lo

Solutions Manual

https://testbankfan.com/product/intermediate-accounting-
vol-2-canadian-3rd-edition-lo-solutions-manual/

Intermediate Accounting Vol 2 Canadian 2nd Edition Lo

Solutions Manual

https://testbankfan.com/product/intermediate-accounting-
vol-2-canadian-2nd-edition-lo-solutions-manual/

Intermediate Accounting Vol 1 4th Edition Lo Solutions

Manual

https://testbankfan.com/product/intermediate-accounting-
vol-1-4th-edition-lo-solutions-manual/

Intermediate Accounting Vol 2 Canadian 3rd Edition Lo

Test Bank

https://testbankfan.com/product/intermediate-accounting-
vol-2-canadian-3rd-edition-lo-test-bank/
Intermediate Accounting Vol 2 Canadian 2nd Edition Lo
Test Bank

https://testbankfan.com/product/intermediate-accounting-
vol-2-canadian-2nd-edition-lo-test-bank/

Intermediate Accounting Vol 1 4th Edition Lo Test Bank

https://testbankfan.com/product/intermediate-accounting-
vol-1-4th-edition-lo-test-bank/

Intermediate Accounting Vol 1 1st Edition Lo Solutions

Manual

https://testbankfan.com/product/intermediate-accounting-
vol-1-1st-edition-lo-solutions-manual/

Intermediate Accounting Vol 1 Canadian 3rd Edition Lo

Solutions Manual

https://testbankfan.com/product/intermediate-accounting-
vol-1-canadian-3rd-edition-lo-solutions-manual/

Intermediate Accounting Vol 1 Canadian 2nd Edition Lo

Solutions Manual

https://testbankfan.com/product/intermediate-accounting-
vol-1-canadian-2nd-edition-lo-solutions-manual/
 CHAPTER 17
Accounting for Leases

CPA COMPETENCIES ADDRESSED IN THIS CHAPTER

1.1.2 Evaluates the appropriateness of the basis of financial reporting (Level B)
a. Fundamental accounting concepts and principals (qualitative characteristics of
accounting information, basic elements)
b. Methods of measurement
c. Differences between accrual accounting compared to cash accounting
1.2.2 Evaluates treatment for routine transactions (Level A)
d. Property, plant, and equipment
h. Long-term liabilities
n. Leases
1.3.2 Prepares routine financial statement note disclosure (Level B)

LEARNING OBJECTIVES
17-1. Apply the criteria for lessors for classifying leases as finance (capital) or operating
leases, and apply the appropriate accounting method.
17-2. Analyze a lease to determine the present value of lease payments, the interest rate
implicit in the lease, and the lease payments required from the lessee.
17-3. Apply the appropriate accounting method for lessees’ right-of-use assets.
17-4. Analyze a lease to determine whether practical expedients are available to lessees and,
if available, apply the appropriate accounting methods.
17-5. Apply the presentation and disclosure requirements applicable to leases.
17-6. Describe the nature of sale and leaseback transactions and account for these
transactions.

OVERALL APPROACH
IAS 17 – Leases, the predecessor standard for leasing, was for entities to report the
economic substance of lease transactions rather than their legal form on their financial
statements. There was a concern that lessees could classify leases as operating leases,
thereby keeping a considerable portion of their assets and corresponding liabilities off-
balance-sheet. The IASB addressed this concern and substantively revised the leasing

Copyright © 2020 Pearson Canada Inc. 36

standard and replaced IAS 17 – Leases with IAS 16 – Leases. The new standard (IAS 16)
ensures that virtually all right-of-use assets and the associated liabilities are reported by
lessees on their balance sheets.

This chapter begins with the underlying economics of leasing—the costs and benefits of
leasing arrangements. This foundation is important for two reasons. First, the costs and
benefits of leasing vary with the extent of the transfer of risks and rewards, which is the
main criterion for the classification of leases for accounting purposes. Second, it helps
students to see the larger picture rather than focus narrowly on the short-term financial
statement outcomes. They will then be able to make better decisions when they move into
the business world. This approach necessarily requires integrated discussions of the lessor
and lessee. It is detrimental to students’ understanding to treat each side of the lease in
completely separate discussions because a lease is a negotiated agreement between two
parties.

KEY POINTS
Economics of leasing: From the lessee’s perspective, leases offer a number of benefits
(separate from the accounting outcomes), but these benefits are significantly offset by the
agency cost of leasing, which relates to the threshold concept of information asymmetry
introduced in Chapter 1. The separation of ownership and control of the leased asset
creates a moral hazard, a cost that must ultimately be factored into the lease payments by
the lessor.

This agency cost of leasing can be significantly affected by a number of factors:

 inherent characteristics of a leased asset;
 incentives of the lessee to maintain the asset;
 regulation;
 conditions specified in the lease contract; and
 the length of the lease contract.

Relating to the last factor, the shorter is the lease relative to the asset’s total useful life,
the greater is this cost. Students must, therefore, bear in mind that shortening the lease
term (e.g., to obtain operating lease treatment) will have real cash flow consequences in
the form of higher lease payments.

It is important to demonstrate how a lessor would go about pricing a lease. The lessor
must determine the stream of lease payments that would allow it to obtain its required
rate of return on the cost of the asset. This exercise can be turned around to show how
one can determine the interest rate implicit in the lease. The “Solver” tool in Excel is
useful for this purpose (see Exhibit 17-3, p. 845). Without this demonstration, students
will not know what is meant to “infer” the implicit rate, which is the “discount rate at
which the sum of discounted cash flows from the lease expected by the lessor (including
any residual value) equals the fair value of the leased asset plus any indirect costs of the
lessor” (p. 844).

Copyright © 2020 Pearson Canada Inc. 37

Classification of leases – lessor: The criterion for lease classification is whether there is a
transfer of substantially all the risks and rewards of ownership.

Additional indicators of whether there is such a transfer also use general terms with no
quantitative guideline in IFRS 16, while ASPE uses specific quantitative guidelines.
These indicators include whether: there is transfer of ownership or bargain purchase
option (BPO); the lease covers a “major part” of the asset’s economic life; the present
value of minimum lease payments (MLP) comprises “substantially all” of the fair value
of the leased asset. Land leases consider only the first of these three criteria. ASPE
provides quantitative guidelines for the latter two criteria: 75% of the asset’s life and 90%
of MLP. There are a number of other indicators of the transfer of risks and rewards
enumerated in IFRS 16. However, it is important to bear in mind that these indicators are
only support for the overall judgment as to whether there is a transfer of substantially all
the risks and rewards of ownership.

Exhibit 17-4 (p. 846) summarizes the accounting required at each of the three stages of a
lease (at the start, during, and at the end) from the lessor’s perspective.

Accounting for the lease payments for the lease receivable requires a lease amortization
schedule, such as that shown in Exhibit 17-14a (p. 861).

In the earlier discussion of lease classification, some students may have wondered why
the accounting standards use guidelines that are substantially lower than 100% and terms
such as “major part” (i.e., why do the standards try to classify more leases as finance
leases?). The answer relates to economic consequences of accounting choice from
Chapter 1 and the quality of earnings from Chapter 3. Since lessees generally prefer
operating lease treatment, they will use their discretion to try to obtain that treatment. At
management’s discretion are judgments about the expected useful life and fair value of
the leased asset; overstatements of these two variables will result in a lease having lower
percentages of the useful life and MLP. Furthermore, useful lives involve estimates about
the future, which is inherently uncertain, while fair values are estimates about the asset
today, so the difference in management’s ability to exaggerate useful lives and MLPs
helps to explain why the former uses “major part” and 75% while the latter uses
“substantially all” and 90%.

Presentation and disclosure of leases – lessor: The lessor needs to determine the current
and non-current portions of its lease receivables as the two parts must be reported
separately on the company’s statement of financial position.

Accounting for leases – lessee: IFRS 16 requires the lessee to account for the lease
contract in the same manner irrespective of whether the lessor accounts for the lease as an
operating lease or finance lease. Lessees must employ a capitalization approach in which
they recognize a right-of-use asset and a lease liability for virtually all leases. The IASB
did provide limited exceptions referred to as practical expedients, which permit lessees
to adopt simplified rules of accounting for leases.

Copyright © 2020 Pearson Canada Inc. 38

For a lessee that has a finance lease, it is important to remember to account for both the
obligation and the asset; students often forget to depreciate the leased asset. Likewise, a
lessor who has an operating lease also needs to account for the asset’s depreciation in
addition to the lease payments.

Presentation and disclosure of leases – lessee: The presentation of leases requires some
attention because the lessee must split the lease between current and non-current
liabilities. For a finance lease, the current amount is the amount of principal due within a
year, and past interest accrued but not yet paid.

Accounting for sale and leaseback transactions: A sale-leaseback looks like two separate
transactions but the same two parties are involved in the sale-purchase and subsequent
lease contract. Substance over form and the prevention of earning management result in
sale-leasebacks being essentially treated as a single composite transaction and the
deferral of any gains on sale because those gains could be artificial.

Regarding sale-leasebacks, note that the chapter has deliberately left out some details that
are contained in IFRS. In particular, according to IFRS 16, in a sale-leasebacks that is an
operating lease, if the sale price can be established to be at fair value (or less), any gains
or losses shall be recognized immediately. This treatment is sensible to the extent that the
transfer of ownership in the sale is more than the reverse transfer of risks and rewards in
the operating lease. However, allowing the recognition of gains in such cases creates
strong incentives for earnings management and managerial myopia achieved by selling
assets for accounting gains and leasing those assets back using operating leases.

Substantive differences between relevant IFRS and ASPE: One of the more confusing
issues for students is the treatment of residual values, because it surfaces in three
different places: (i) pricing of the lease or the calculation of the implicit rate; (ii) lease
classification; and (iii) lease amortization schedule. When a lessee guarantees the residual
value, it is clear that the residual value should be included in all three places. It is the
unguaranteed residual value (URV) that creates the problems for students. Lessors
include unguaranteed residuals values in (i) and (iii) but not (ii). Lessees include
unguaranteed residuals values only in (i).

To avoid mindless memorization of the treatment of unguaranteed residual value (URV),

it is helpful to partition the explanation not by lessor/lessee, but by the three places in
which these values potentially appear.

The lessor must include both cash flows expected from the current lessee and any cash
flows from later rentals or the sale of the asset after the end of the current lease.
Therefore, the lessor must include the URV in setting the price. The example of a hotel
room is useful here: if the hotel owner excludes the URV, then the hotel room price
would be astronomically high to cover the cost of the room in a single rental. The pricing
of the lease involves contracting/negotiation between the lessor and lessee, so both sides
use the same figures.

Copyright © 2020 Pearson Canada Inc. 39

For lease classification, what is unguaranteed is clearly not part of the “minimum,” so
URVs do not enter into MLPs for both parties.

Lease amortization schedules will differ for the lessor and lessee when the leased asset
has an unguaranteed residual value. The rationale is that the lessor will have the asset at
the end of the lease, so the amortization schedule needs to arrive at that expected value at
the end of the lease; in contrast, the lessee has no further obligations at the end of the
lease, so the lease amortization schedule needs to arrive a zero at the end.

USE OF END-OF-CHAPTER PROBLEMS AND CASES

In addition to lectures, discussion of some of the end-of-chapter problems and cases will
help students apply the concepts. The following table identifies the suggested problems
and cases that can be used in class, and problems and cases that can be used for
homework assignments. (Depending on the time allocation between lectures and
examples, it may not be feasible to cover all of the suggested items.)

Copyright © 2020 Pearson Canada Inc. 40

Table 17-1:
Summary of learning objectives, chapter content, and suggested problems and cases
Suggestions Suggestions
L.O. for in-class for
number Learning objective Pages discussion assignments
17-1. Apply the criteria for lessors for 897 P17-1 P17-2
classifying leases as finance (capital)
or operating leases, and apply the
appropriate accounting method.
17-2. Analyze a lease to determine the 902-903 P17-17 P17-18
present value of lease payments, the
interest rate implicit in the lease, and
the lease payments required by the
lessee.
17-3. Apply the appropriate accounting 905 P17-27 P17-28
method for lessees’ right-of-use
assets.
17-4. Analyze a lease to determine whether 908 P17-34 P17-35
practical expedients are available to
lessees and, if available, apply the
appropriate accounting methods.
17-5. Apply the presentation and disclosure 906-907 P17-30 P17-31
requirements applicable to leases.
17-6. Describe the nature of sale and 912-913 P17-46 P17-48
leaseback transactions and account
for these transactions.
-- Integrative 911-912 P17-43 P17-44
915-916 Case 1 Case 2

Case 1 is a simulated company whose bank has expressed concerns about DLI’s financial
position. In an effort to alleviate these concerns, the president of DLI is considering a
sale-leaseback transaction to improve the financial statements. Students must analyze the
financial statement consequences of the proposed transaction and recommend whether
DLI should undertake the transactions.

Case 2 is broader in scope than Case 1. PDQ is considering two alternative leasing
arrangements to increase the size of its truck fleet. Management is concerned (perhaps
unjustifiably) about investors’ perception of the company’s leverage. In their analyses
and recommendations, students should consider not only the financial statement
implications, but also the net present value (NPV) of the two options and the likelihood
that investors will be able to see the substance of the transactions regardless of the form
of presentation on the financial statements.

Copyright © 2020 Pearson Canada Inc. 41

Another random document with
no related content on Scribd:
The Project Gutenberg eBook of Seuratkaamme
häntä!
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.

Title: Seuratkaamme häntä!

Author: Henryk Sienkiewicz

Translator: M. L.

Release date: February 2, 2024 [eBook #72858]

Language: Finnish

Original publication: Pori: Otto Andersin, 1902

Credits: Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK

SEURATKAAMME HÄNTÄ! ***
SEURATKAAMME HÄNTÄ!

Kertomus

Kirj.

HENRYK SIENKIEWICZ

Suomentanut

M. L.

Porissa, Gust. Roneliuksen kirjakaupan kustannuksella, 1902.

SISÄLLYS:

Jouluvieraita.
Mies ja vaimo.
Joulutervehdys sydänmaasta.
Koti!
Koivun rungossa 1860—1890.
Toteutuvia ennustuksia.
Hyvällä tuulella.
Ison sisaren häät.
"Syntistä elämää".
Kirjojen jouluyö. Fantasia.

Henryk Sienkiewicz.

Henryk Sienkiewicz kuuluu vanhaan liettualaiseen aatelissukuun

ja on syntynyt 1846. Hän opiskeli Warsowan yliopistossa.
Kahdenkymmenen kolmen vuoden ikäisenä julkaisi hän ensimäisen
romaaninsa, Turhaan, jossa hän kuvailee oman aikakautensa
elämää. Mutta vasta v. 1878, matkansa jälkeen Amerikassa ja
useissa Europan maissa, alkoi hän saada pysyväistä mainetta ensi
luokan kirjailijana. Siltä ajalta ovat m.m. teokset: Hiilipiirroksia
(suomeksi), Janko musikantti, Leipätaistelun aikana (suomeksi),
Bartek voittaja y.m., jotka kaikki ovat täynnä lyriikkaa, huumoria,
katkeruutta ja syvää surua kärsivien tähden. Mestarin kädellä
maalailee hän kurjien valtiollisten ja yhteiskunnallisten olosuhteiden
aikaan saamat kurjuudet.

Verrattomissa historiallisissa romaaneissaan: Tulella ja miekalla,

Vedenpaisumus, Herra Wolodyjowski ja Ristiritarit kuvailee kirjailija,
joka on lämmin onnettoman isänmaansa ystävä, asianymmärryksellä
ja tarkkuudella Puolan sankaritaisteluja Saksan ritaristoa, kasakoita,
turkkilaisia ja ruotsalaisia vastaan.

Sienkiewiczin teokset nykyisestä Puolasta ovat: Ilman dogmeja

(1890) ja Polanieckin perhe (1894). Edellisessä hän ruoskii
uskottomuutta ja henkistä laiskuutta, jälkimmäisessä esitetään
yhteiskunnan parannuskeinoksi kristillisyys ja siitä johtunut tarkka
velvollisuuden tunto.

Nerokkain hänen kirjoistaan on epäilemättä Quo vadis? (1895),

joka on suomeksikin ilmestynyt. Siinä käsitellään keisari Neeron
aikoja, Rooman paloa ja kristittyin kauheata vainoa sekä näytetään
Kristus siksi johtotähdeksi, jonka avulla maailman arvoitus saatetaan
ratkaista.

Seuratkaamme häntä! on suurenmoisempi sisällölleen kuin Quo

vadis. Nopeasti toisiansa seuraavissa kuvissa liukuvat siinä
ohitsemme ihmiset ja tapahtumat Roomassa, Aleksandriassa ja
Jerusalemissa, noissa kolmessa antiikisen sivistyksen
Centrumeissa. Siinä saamme myös tarkastella uskonnollisen
kehityksen kolmea astetta: pakanuutta, milloin rakastettavana ja
hienona, milloin taasen raakana ja julmana: juutalaisuuden ankaria
lakeja; kristillisyyden oppia rakkaudesta ja anteeksi-antamisesta.

Päähenkilöt teoksessa ovat: Cinna, Antea ja Pontius Pilatus. Ne

ovat psykologisia muunnoksia Quo Vadiksen Viniciuksesta, Lygiasta
ja Petroniuksesta. Mutta kuolevan pakanamailman sijasta kohtaa
meitä täällä Hekaten kummituskasvot, apostolien Pietarin ja Paavalin
asemesta itse Kristus, Neeron cirkuksen sijasta Golgatha. Esillä ovat
myös kreikkalaiset filosofit ja juutalaisten korkea raati.

SEURATKAAMME HÄNTÄ!
I.

Roomalainen patrici Cajus Septimus Cinna oli viettänyt nuoruutensa

legionissa ja siellä kokenut sotilaselämän vaikeat vaivat.

Sitte hän palasi kotiin Roomaan, nauttimaan sotilaskunniastaan

sekä loistosta ja mukavuudesta, jonka voi hankkia melkoisella
omaisuudella.

Heti hän syöksyi huvien pyörteeseen ja nautti kyllästymiseen

saakka kaikesta, mitä tuolla ihmeellisellä maailmankaupungilla oli
suinkin tarjottavana. Yönsä vietti hän hurjissa juomingeissa
muhkeissa huviloissaan, jotka sijaitsivat etukaupungeissa, päivänsä
ruumiinharjoituksissa lanistain [henkilöitä, jotka kouluttivat
gladiatoreja arenaa varten. Suom.] luona, keskusteluissa reetorien
kanssa, termeissä, missä kaikenlaisia asioita keskusteltiin, sekä
kaupungin juoruja kuunneltiin ja levitettiin, tai myöskin cirkuksessa ja
gladiatorein arenalla, tracilaisten velhonaisten ja Arkipelagin saarilta
kotoisin olevien lumoavien tanssijattarien parissa.

Hän oli sukua äidin puolelta kuuluisalle Lukullukselle ja oli tältä

perinyt himon kitalaen nautintoihin. Hänenkin pöytänsä notkuivat
nimittäin kreikkalaisten viinien, Neapelin ostronien sekä Vähästä-
Aasiasta tuotujen ja Numidian hunajaan hillottujen syötettyjen
heinäsirkkain painosta; yleensä kaikki harvinaiset herkut, mitä
Rooma vain suinkin saattoi tarjota, olipa ne sitte joko kaloja
Punaisesta merestä taikka valkeita peltokanoja Dnjeprin rantamilta,
eivät suinkaan saaneet puuttua Cinnan aterioista.

Mutta tästä ajallisesta hyvyydestä nautti hän, ei kuten ahmatti

sotilas, vaan niinkuin läpeensä hienostunut patrici ainakin.

Hän oli koettanut uskotella itselleen — ja oli kenties siinä

onnistunutkin — että hän muka intohimoisesti rakastaa taiteen
tuotteita. Hän oli hurmaantunut Korinton raunioista kaivettuihin
kuvapatsaisiin, attikalaisiin lamppuihin, etruskilaisiin vaaseihin,
savitavaroihin, jotka olivat kotoisin idän usmaisista maista,
roomalaisiin mosaikkiteoksiin, Eufratin kankaisiin ja Arabian
lemuaineisiin, lyhyesti sanoen kaikellaisiin niihin ylellisyystavaroihin,
jotka tavallisesti täyttävät ylimyksen tyhjän elämän.

Semmoisista saattoi⁻ Cinna asiantuntijana ja harrastajana

keskustella hampaattomien ukkojen kanssa, jotka pöytään
käydessänsä seppelöivät paljaat päälakensa ruusuilla ja aterian
jälkeen pureksivat heliotroopin lehtiä saadakseen hengityksensä
hyvänhajuiseksi. Hän kykeni arvostamaan kauneutta niin hyvin
Ciceron ajatuksissa kuin Horatiuksen ja Ovidiuksen värsyriveissäkin.
Koska hän oli opiskellut erään ateenalaisen reetorin johdolla, puhui
hän virheettömästi kreikkaa, taisi ulkoa kokonaisia lauluja Iliadista ja
saneli pikari kädessä Anakreonin säkeistöjä siksi, kunnes
juopuneena vaipui syvään uneen. Kiitos opettajansa ynnä toisten
reetorein, omasi hän myöskin riittävästi suuret tiedot filosofiassa,
käsittääkseen niitä rakennustaiteellisia muistomerkkejä, joita muinoin
Hellaassa ja siirtomaissa pystytettiin ihmisellisen neron kunniaksi.
Myöskin hän tiesi, ettei näistä rakennuksista enää ollut muuta jälellä
kuin korkeat rauniokasat.

Hän oli persoonallisesti tuttava useampain kanssa stoalaisten

joukosta, vaikkakin hän oikeastaan oli vihamielisellä kannalla heitä
kohtaan sekä piti heitä valtiollisena puolueena ja askeetteina, jotka
elämän nautintoja halveksivat. Skeptikot olivat usein hänen
pöytävierainansa ja ehtivät ruokalajien lomassa repiä alas monta
filosofista järjestelmää, sekä täysinäisiä viinipikareita kohottaessaan
selittivät, että huvi on pelkkää turhamaisuutta eikä totuus voi
koskaan tulla todellisuudeksi eikä viisaalla ole muuta päämäärää
kuin lepo ja tyyneys.

Tarkkaavaisena kuunteli Cinna heidän keskusteluansa, mutta ei

antanut sille erityistä arvoa. Hän ei omaksunut kumpaakaan
ajatuskantaa, ei myöskään halunnut saada omaa mielipidettä.
Hänen käsityksensä mukaan oli Cato personoitu ääretöin voima
ynnä lisäksi ääretöin määrä tyhmyyttä.

Hänen mielestään oli elämä kuin meri, jossa alinomaa vaihtelevat

tuulet puhaltelevat. Viisaus on siinä, että osaa kulloinkin laittaa
purjeet niin, että alus aina kulkee eteenpäin.

Mutta hän pani myös paljon arvoa leveihin hartioihinsa, hyvään

vatsaansa ja hyvin muodostuneeseen päähänsä kotkaprofileineen ja
tarmokkaine suineen. Hän oli myöskin vakuutettu, että hän täten
varustettuna saattoi joka tapauksessa viettää hauskaa elämää.

Kuulumatta skeptilliseen kouluun oli hän kuitenkin elämässään

skeptillinen ja samalla kertaa cyreneläinen, vaikka hän hyvin tiesi,
että huvi ei onnea tee. Hän piti itseänsä epikurolaisena, mutta ei
tuntenut Epikuron opin sisällystä.
 Yleensä oli hänestä filosofia älyn harjoitusta, yhtä hyödyllistä kuin
voimistelu lanistain luona.

Jos keskustelu alkoi tuntua väsyttävältä, meni hän cirkukseen

saadakseen nähdä veren virtaavan.

Hän uskoi yhtä vähän jumaliin kuin hyveisiin, totuuteen tai onneen;
ainoastaan noituuteen hän luotti. Hän oli taikauskoinen, ja tuo
itämaisten uskontojen salaperäisyys miellytti häntä.

Orjilleen oli hän hyvä, ellei vaan ikävystyminen kiihoittanut häntä

julmuuteen.

Hänen käsityksensä mukaan oli elämä kuten amfora [poltetusta

savesta tehty ruukunmuotoinen viiniastia, noin 26 litran vetoinen.
Suom.], jota kalliimmalla viinillä sen täytät, sitä suurempi on sen
arvo. Myöskin hän koetti täyttää elämänsä paraalla, mitä maailma
voi antaa.

Hän ei rakastanut ketään, mutta löytyi paljon, josta hän piti, kuten
esim. hänen oma kaunis päänsä muhkeine aivokoppineen, ja somat
patricilaiset jalkansa.

Iloisen elämänsä ensi vuosina oli hän huvitellut hämmästyttämällä

Roomaa ylellisillä oikuillaan; siinä oli hän osittain onnistunutkin.

Mutta sittemmin oli hän kyllästynyt myöskin siihen huviin.

II.

Cinna oli joutunut häviöön.

Hänen omaisuutensa oli mennyt velkojille; hänelle itsellensä ei

ollut jäänyt muuta jälelle, kun väsymys, semmoinen, jota tuntee
raskaan työn jälkeen, sekä kyllästyminen — ynnä vielä jotakin, mitä
hän ei ollut ennen kokenut: epämääräinen, mutta syvä
levottomuuden tunne.

Sitä ennen oli hän täyteen mittaan nauttinut rikkaudestaan ja

rakkaudesta — siinä merkityksessä kun sen käsitti silloinen maailma
— nauttinut kaikellaisesta uhkeudesta ja sotilaskunniastaan.

Hän oli koetellut vaaroja, enemmän tai vähemmän lähestynyt

ihmisellisen ajatuksen rajoja sekä työskennellyt runouden ja
kaunotaiteiden kanssa.

Siksipä hän saattoikin uskoa saaneensa elämältä kaikki, mitä se

suinkin voi antaa.

Ja nyt oli hänellä hämärä aavistus, että oli jotain laimiinlyönyt ja

että tämä jotain oli suuresta merkityksestä. Mutta hän ei voinut
saada selkoa, mitä se olisi ja mietti sentähden ankarasti sitä.
 Usein hän koetti näitä ajatuksiansa poistaa, yritti itsestään ravistaa
tätä levottomuutta, joka hänet oli vallannut, sekä uskotteli itseänsä,
ettei muka löydy mitään enempää, ei voi löytyä mitään enempää
elämässä. Kuitenkaan ei levottomuus haihtunut, vaan päinvastoin
kasvoi, kasvoi siihen määrään, että hän rupesi huolehtimaan, ei
ainoastaan itsensä vuoksi, vaan koko Rooman tähden.

Skeptikoita hän samalla kertaa sekä kadehti että piti narreina,

syystä kun he väittivät, että tyhjyyden voi täyttää olemattomuudella.

Cinnassa näytti olevan kaksi ihmistä: eräs, joka ihmetteli

levottomuutta ja toinen, joka vastoin tahtoaankin huomasi sen
täydellisesti oikeutetuksi.

Omaisuutensa menettämisen jälestä nimitettiin hänet Aleksandrian

maaherraksi — kiitos siitä mahtavain sukulaisten vaikutusvallalle —
ja hän matkusti uuteen virkapaikkaansa iloisessa toivossa, että voisi
tuossa rikkaassa maailmankulmassa vielä parantaa taloudellisen
asemansa.

Mutta Brindisissä astui levottomuuskin mukana laivaan ja teki

uskollisesti seuraa koko matkan.

Hän toivoi, että uusi virka, uudet ihmiset, uusi maailma ja uudet
vaikutukset piankin karkottaisivat tuon painajaisen.

Mutta siinä hän pettyi.

Kuukausi kului nimittäin, toinenkin, ja, kuten se siemenvilja, jota

Demetrius toi Italiasta, kasvaa rehottaa uhkeammin suistomaan
viljavassa maanlaadussa, loi Cinnan levottomuuskin hänen
sieluunsa yhä synkemmän varjon niinkuin tuuheaksi seetripuuksi
ylennyt pensas.

Hän koetti sitä haihduttaa viettämällä samanlaista elintapaa kuin

ennen
Roomassa.

Aleksandria oli muhkea kaupunki, jossa vilisi vaaleanvereviä,

hieno-ihoisia kreikattaria, joiden jäsenet olivat Egyptin auringosta
saaneet merenkullan läpihohtoisen värin.

Niiden sylissä etsi Cinna unhotusta.

Huomattuaan senkin turhaksi joutui hän itsemurhan-ajatusten

kiusattavaksi.

Itsemurhalla olivat monet hänen ystävistänsä vapauttaneet itsensä

elämän kärsimyksistä, ja tehneet sen paljoa vähäpätöisemmistä
syistä: jotkut vain sentähden, että heillä oli ollut ikävä taikka
tunteneet elämänsä tyhjäksi; toiset taasen syystä, kun olivat
menettäneet halunsa maallisiin nautintoihin. Itsemurhaanhan
tarvittiin muuten vain ainoastaan, että joku orja piteli
silmänräpäyksen ajan miekkaa voimakkaalla kädellä.

Itsemurhan-ajatus siis valtasi Cinnan, ja olikin hän juuri

toteuttamaisillaan sen, kun muuan ihmeellinen uni tuli esteeksi.

Hän uneksi nimittäin olevansa purjehtimassa erään joen yli. Äkkiä

hän huomasi toisella rannalla levottomuutensa, väsymyksestä
riutuneen orjan haahmossa. Tämä tervehti häntä seuraavin sanoin:

"Minä tulin edeltä ollakseni vastassasi."

 Cinna peljästyi ensi kerran elämässään.

Hän käsitti, että ellei hän ilman levottomuutta saata ajatella

elämää haudan toisella puolen, niin levottomuus varmaan sinnekin
häntä seuraa.

Tarttuen viimeiseen keinoon, päätti hän sentähden tavata noita

viisaita miehiä Serapeumissa, heiltä saadakseen arvoitukseensa
ratkaisun.

Mutta eivät nämäkään filosofit kyenneet tätä arvoitusta

ratkaisemaan. Sen sijaan, ikäänkuin selityksen korvaukseksi,
antoivat he Cinnalle arvonimen viisas, joka nimitys tavattiin lahjoittaa
korkeasukuisille ja ylhäisessä asemassa oleville roomalaisille.

Kehno lohdutus. Arvonimi viisas annettuna miehelle, joka ei

kyennyt saamaan selvitystä siinä, mitä hän eniten mietiskeli, tuntui
suorastaan ironialta.

Mutta hän ajatteli, ettei Serapeum kai yhdellä kertaa ilmoittanut

kaikkea tietoansa, ja saattoi siten pitää yllä heikkoa toivoa.

Etevin Aleksandrian filosofeista oli tuo jalo ateenalainen Timon,

arvossa pidetty Rooman kansalainen. Jo useita vuosia oli hän
asunut Aleksandriassa, jonne oli tullut tutkiakseen Egyptin salaisia
tieteitä. Sanottiin, ettei kirjastossa löytynyt sitä pergamenttirullaa eikä
paperikääröä, jota hän ei ollut läpilukenut, ja että hän muka omasi
koko ihmisellisen viisauden.

Lisäksi oli hän lempeä ja tarkkanäköinen.

Ahdas-älyisten selittäjäin ja sanansaivartelijain parvesta eroitti

Cinna hänet heti, kiintyi häneen ja teki hänen tuttavuuttansa sekä tuli
lopulta hänen uskotuksi ystäväkseen.

Nuori roomalainen kuunteli hämmästyksellä tuon vanhuksen

dialektista taitoa ja kaunopuheisuutta, kun hän pohti ihmisyyden ja
maailmankaikkeuden korkeata merkitystä.

Mika erittäinkin Cinnaa ihmetytti oli se, että Timonin

syvämietteisessä puheessa oli kaihomielisyyden leima.

Myöhemmin, kun heidän ystävyytensä oli tullut

sydämmellisemmäksi, tunsi hän suurta halua kysyä vanhalta
filosofilta syytä tuohon surumielisyyteen sekä sitte vuorostansa avata
sielunsa hänelle.

Ei kauan viipynytkään, ennenkuin tilaisuus siihen ilmestyikin.

III.

Eräänä iltana, vilkkaan keskustelun jälestä sielun kulkuteistä

ylimaailmallisissa tienoissa, olivat Timon ja Cinna jääneet kahden
kesken terassille, josta oli laaja näköala merelle.

Nuori roomalainen tarttui vanhuksen käteen ja tunnusti hänelle

elämänsä suurimman tuskan sekä kertoi, minkätähden hän oli
etsinyt Serapeumin oppineita ja filosofeja.

"Timon", lopetti hän, "siitä oli minulle kumminkin se hyöty, että opin
sinut tuntemaan, ja nyt tiedän, että ellet sinäkään voi elämäni
arvoitusta ratkaista, niin ei kukaan muukaan kykene sitä tekemään."

Timon silmäsi pitkän aikaa vedenpintaa, joka levittäytyi heidän

eteensä ja kuvasteli kalvossaan puolikuun sirppiä, sekä lausui
vihdoin:

"Cinna, oletko nähnyt lintujen parvia, kun ne talvisin muuttavat

tänne pohjolan pimeydestä? Tiedätkö, mitä ne etsivät Egyptin
maasta?"

"Kyllä. — Lämpöä ja valoa."

 "Myöskin sielu etsii lämpöä, joka ei ole mitään muuta kuin
rakkautta, ja valoa, joka on samaa kuin totuus. Mutta lintu tietää,
mihin sen on kulkunsa suunnattava saavuttaakseen onnensa; sielu
sitävastoin harhailee ympärinsä tietämättömyydessä, surussa ja
levottomuudessa."

"Minkätähden, jalo Timon, ei hän kykene löytämään tietänsä?"

"Muinoin antoi usko jumaliin meille rauhaa. Nyt on tämä usko

sammunut, kuten lampun liekki. Sitte luultiin, että filosofia totuuden
auringon tavalla valaisisi sielun. Kuten tiedät, istuvat nykyään,
niinhyvin Roomassa kuin Ateenassa ja täälläkin, filosofian raunioilla
skeptikot, jotka luulottelevat antavansa rauhaa, mutta tuottavatkin
vain sekasortoa. Sillä kääntyä poispäin valosta ja lämmöstä, on
samaa kuin jättää sielu pimeyteen, ja pimeys on levottomuutta.
Koettakaamme siis, kädet eteenpäin ojennettuina, hapuilla
uloskäytävää…"

"Sinäkään et siis ole sitä löytänyt?"

"Minä olen etsinyt sitä, mutta en ole löytänyt. Sinä olet sitä etsinyt
huvien pyörteistä, minä sitä vastoin ajattelemisesta. Ja molempia
meitä ympäröi sama pimeys. Et sinä yksinäsi kärsi, vaan se on
maailmankaikkeuden sielu, joka sinussa kärsii… Onko siitä pitkä,
kun olet lakannut jumaliin uskomasta?"

"Roomassa niitä palvellaan virallisesti, vieläpä on sinne tuotu

uusia jumaliakin, jotka juontavat alkunsa Aasiasta ja Egyptistä; mutta
kenties ei kukaan muu niihin oikeen todenteolla usko kun
vihannesten kauppias, joka aamuisin tulee maalta kaupunkiin."

"Ja ainoastaan hänellä on rauha."

 "Samalla tapaa kuin niillä, jotka täällä kumartuvat maahan kissojen
edessä."

"Ja myöskin niillä, jotka noiden kylläisten eläinten lailla eivät halua
muuta kun saada rauhassa nukkua, sitte kuu ensin ovat ahtaneet
itsensä täyteläisiksi."

"Asianlaidan näin ollessa, onko sitte eläminen laisinkaan vaivan

arvoista?"

"Tiedämmekö me, mitä kuolemalla on varastossa meidän

varallemme?"

"No, mitä eroitusta on nyt sinun ja skeptikkojen välillä?"

"Skeptikot tottuvat pimeyteen tai ainakin teeskentelevät olevansa

siihen tottuneita, minä kärsin siitä."

"Ja etkö näe vapahdusta?"

Timon oli vaiti hetkisen, lausui sitte hitaasti, epäröiden: "Minä

odotan vapahdusta."

"Mistäpäin?"

"Sitä en tiedä."

Hän nojasi päätänsä kasvoihinsa ja jatkoi — kenties ympärillä

vallitsevan hiljaisuuden ja rauhan vaikuttamana — matalalla äänellä:

"Ihmeellistä! Toisinaan tuntuu minusta, että meidän ei pitäisi tuntea

ollenkaan levottomuutta siinä tapauksessa, jos maailma ei sisältäisi
enempää kuin sen, mitä me jo tunnemme, ja siinä tapauksessa, jos
ei meistä tulisi enempää kuin me nyt olemme… Siis tuon minä juuri