Research Methods For Business A Skill

Building Approach 7th Edition Sekaran

Test Bank
Go to download the full and correct content document:
https://testbankmall.com/product/research-methods-for-business-a-skill-building-appr
oach-7th-edition-sekaran-test-bank/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Test Bank for Supervision Concepts and Skill Building,

7th Edition: Certo

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-supervision-
concepts-and-skill-building-7th-edition-certo/

Test Bank for Organizational Behavior A Skill-Building

Approach, 2nd Edition, Christopher P. Neck, Jeffery D.
Houghton, Emma L. Murray

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-organizational-
behavior-a-skill-building-approach-2nd-edition-christopher-p-
neck-jeffery-d-houghton-emma-l-murray/

Test Bank for Research Methods and Statistics A

Critical Thinking Approach, 5th Edition

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-research-methods-
and-statistics-a-critical-thinking-approach-5th-edition/

Test Bank for Medical Terminology A Word Building

Approach, 7th Edition : Rice

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-medical-
terminology-a-word-building-approach-7th-edition-rice/
Business Research Methods Cooper 12th Edition Test Bank

https://testbankmall.com/product/business-research-methods-
cooper-12th-edition-test-bank/

Test Bank for Business Research Methods, 14th Edition

Pamela Schindler

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-business-research-
methods-14th-edition-pamela-schindler/

Business Research Methods Cooper 12th Edition Solutions

Manual

https://testbankmall.com/product/business-research-methods-
cooper-12th-edition-solutions-manual/

Test Bank for Understanding Nursing Research: Building

an Evidence-Based Practice 7th Edition

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-understanding-
nursing-research-building-an-evidence-based-practice-7th-edition/

Test Bank for Human Relations in Organizations:

Applications and Skill Building 11th Edition Robert
Lussier

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-human-relations-
in-organizations-applications-and-skill-building-11th-edition-
robert-lussier/
DESCRIPTION
Research Methods for Business: A Skill-Building Approach is a concise and straightforward
introduction for students to the world of business research. The skill-building approach
provides students with practical perspectives on how research can be applied in real
business situations. Maintaining Uma Sekaran’ s popular and accessible style of writing,
Roger Bougie draws upon his extensive experience in the field to present an up-to-date
guide on business research which is ideal for aspiring managers.

The seventh edition has been fully revised and updated to include cutting-edge examples
and enriched pedagogical features designed to improve student learning outcomes. There
is now an increased emphasis on the relationship between the scientific and the pragmatic
approaches to research, while the key concepts are explored and applied to real-life
research throughout the book.

TABLE OF CONTENTS

About the Authors xix

Preface xxi

Acknowledgments xxiii

1 Introduction to research 1

Introduction 1

Types of business research: applied and basic 5

Managers and research 8

Internal versus external consultants/researchers 10

Knowledge about research and managerial effectiveness 12

Ethics and business research 13

Summary 13

Discussion questions 14

Case: The Laroche Candy Company 15

2 the scientific approach and alternative approaches to investigation 18

Introduction 18

The hallmarks of scientific research 19

The hypothetico-deductive method 23

Alternative approaches to research 28

Summary 30

Discussion questions 31

3 Defining and refining the problem 33

Introduction 33

The broad problem area 33

Preliminary research 37

Defining the problem statement 39

The research proposal 45

Managerial implications 47

Ethical issues in the preliminary stages of investigation 47

Summary 48

Discussion questions 49

4 the critical literature review 51

Introduction 51

How to approach the literature review 54

Ethical issues 59

Summary 60

Discussion questions 61

Practice project 62

Appendix 63

Some online resources useful for business research 63

Bibliographical databases 66

Apa format for referencing relevant articles 66

Referencing and quotation in the literature review section 69

5 theoretical framework and hypothesis development 71

Introduction 71

The need for a theoretical framework 72

Variables 72

How theory is generated 81

Hypothesis development 83

Directional and nondirectional hypotheses 84

Null and alternate hypotheses 85

Managerial implications 90

Summary 91

Discussion questions 92

Practice project 94

6 elements of research design 95

Introduction 95

The research design 95

Elements of research design 96

Extent of researcher interference with the study 99

Study setting: contrived and noncontrived 100

Unit of analysis: individuals, dyads, groups, organizations, cultures 102

Time horizon: cross-sectional versus longitudinal studies 104

Mixed methods 106

Trade-offs and compromises 107

Managerial implications 108

Summary 108

Discussion questions 109

7 Interviews 111

Introduction 111

Primary data collection methods 111

Interviews 113

Training interviewers 116

Some tips to follow when interviewing 117

Advantages and disadvantages of interviews 123

Summary 123

Discussion questions 124

8 Data collection methods: observation 126

Introduction 126

Definition and purpose of observation 127

Four key dimensions that characterize the type of observation 127

Two important approaches to observation 130

Advantages and disadvantages of observation 137

Summary 139

Discussion questions 140

9 Administering questionnaires 142

Introduction 142

Types of questionnaires 142

Guidelines for questionnaire design 145

International dimensions of surveys 155

Review of the advantages and disadvantages of different Data collection methods and when to
use each 157

Multimethods of data collection 158

Managerial implications 159

Ethics in data collection 159

Summary 160

Discussion questions 161

10 experimental designs 165

Introduction 165

The lab experiment 167

The field experiment 172

External and internal validity in experiments 172

Types of experimental design and validity 179

Simulation 184

Ethical issues in experimental design research 185

Managerial implications 186

Summary 187

Discussion questions 189

Appendix: Further experimental designs 190

11 Measurement of variables: operational definition 193

Introduction 193

How variables are measured 193

Operational definition (operationalization) 195

International dimensions of operationalization 204

Summary 204

Discussion questions 205

12 Measurement: scaling, reliability and validity 206

Introduction 206

Four types of scales 207

Rating scales 213

Ranking scales 218

International dimensions of scaling 219

Goodness of measures 220

Reflective versus formative measurement scales 225

Summary 226

Discussion questions 227

Appendix: Examples of some measures 229

13 sampling 235

Introduction 235

Sample data and population values 237

The sampling process 239

Probability sampling 242

Nonprobability sampling 247

Intermezzo: examples of when certain sampling designs would be appropriate 252

Issues of precision and confidence in determining sample size 257

Sample data and hypothesis testing 260

The sample size 261

Sampling as related to qualitative studies 265

Managerial implications 266

Summary 266

Discussion questions 268

14 Quantitative data analysis 271

Introduction 271

Getting the data ready for analysis 273

Getting a feel for the data 278

Excelsior enterprises: descriptive statistics part 1 287

Testing the goodness of measures 289

Excelsior enterprises: descriptive statistics part 2 293

Summary 296

Discussion questions 297

15 Quantitative data analysis: Hypothesis testing 300

Introduction 300

Type i errors, type ii errors, and statistical power 301

Choosing the appropriate statistical technique 302

Excelsior enterprises: hypothesis testing 323

Data warehousing, data mining, and operations research 326

Some software packages useful for data analysis 327

Summary 328

Discussion questions 329

16 Qualitative data analysis 332

Introduction 332

Three important steps in qualitative data analysis 332

Reliability and validity in qualitative research 348

Some other methods of gathering and analyzing qualitative data 350

Big data 351

Summary 351
Discussion questions 352

17 The research report 353

Introduction 353

The written report 354

Contents of the research report 357

Oral presentation 363

Summary 366

Discussion questions 367

Appendix: Examples 368

Report 1: sample of a report involving a descriptive study 368

Report 2: sample of a report offering alternative solutions and explaining the pros and cons of
each alternative 371

Report 3: example of an abridged basic research report 373

A Final Note to Students 377

Statistical Tables 379

Glossary 389

Bibliography 399

Index 407
Another random document with
no related content on Scribd:
 Sitten haki hän pienestä kaapista istuimensa alta niinikään
peltisen teerasian, joka toimitti sokeriastian virkaa, otti kuuman
kahvipullon, asettaen sen kainaloonsa, vilkaisi radalle ja sanoi:

"Pane alle!"

Sitten hän taivutti kankean vartalonsa, kunnes kahvi alkoi pulputa

pullosta.

"On se työ kahvin arvoinen."

Juotiin, ripustettiin astiat nauloihin jälleen ja alettiin touhuta

ylämäessä. Sama äänettömyys, sama asento, sama tyyneys, sama
leuan lepääminen rinnalla — näyttipä tilanne miltä näytti. Ja uhkaava
se olikin, sillä mahdoton oli saavuttaa enää vauhtia, mikä olisi äsken
saatu ilman hankaluutta. Erkki antausi kokonaan Karhulan
käskyvallan alle. Hän ei luottanut itseensä nyt. Sitäpaitsi välähtivät
mielessä siltapölkkyjen välit, kuin pahan unen muistot heräämisen
jälkeen.

Ankara koneen työskentely kulutti puita kovasti. Erkki sai syytää

alinomaa, ja ahnaat liekit ahmivat niitä kuin rohtimia. Hiki valui
lämmittäjän kasvoilta ja paita oli selässä kiinni vääntömärkänä.
Tuntui oikein hyvältä, kun välillä pääsi pikkuhetkeksi tenderiin
latomaan uutta pinoa etualalle. Tuuli puhalsi vilpoisesti kosteaan
ihoon. Terveenä miehenä hän vielä saattoi nauttia siitä.

Koneisto kävi kaikella mahdollisella voimallaan.

Akkunat tärähtelivät sen iskuista, ilma sihisi ja vinkui luukun

rakosissa, kulki ulvoen vetolukkojen kautta läpi valkohehkuisen
rovion. Siitä huolimatta hiljeni vauhti alinomaa. Oli tullut muutamien
jännittävien minuuttien, muutamien määräävien kiskonmittojen aika.
Mentiin jo niin hiljaa, että olisi pikkujuoksulla saattanut seurata
mukana. Oli vaan odotettava, miten kävisi, sillä oli varustauduttu
juuri näitä viimeisiä silmänräpäyksiä varten. Mäenharjun yli
pääseminen tiesi matkan jatkamista, pysähtyminen takaisin
palaamista melkein sinne, mistä oli lähdettykin.

Karhula oli kallellaan lysmäpolvisena, ikäänkuin hän siten olisi

tahtonut ainakin ruumiinsa painon siirtää tuolle puolelle kirotun
kukkulan, joka tällä tavalla saattoi koetella ihmisen kärsivällisyyttä.
Saattoi nähdä, kuinka jotakin hänessä oli aivan kiehumapisteessään
valmiina purkautumaan. Ja aivan kuin siihen todellakin tilanteen olisi
pitänyt kehittyä, ikäänkuin joku epäilys olisi häntä vetänyt, kumartui
hän katsomaan sivuakkunasta. Mutta nyt hän mylvi kuin raivostunut
kontio:

"Yh! Menettekös marjailemaan, tuhannen vietävät?" Erkkikin riensi

välikköön katsomaan Karhulan raivostumisen syytä. Tornista oli
laskeutunut jarruttaja ja noppi jotakin maasta, toinen käveli sivulla ja
työnsi muka auttaakseen. Se oli katkera hetki Karhulalle. Hän heristi
nyrkkejään avonaisesta ikkunasta ja kirosi, että mäki tärähteli.

"Kömmi tapuliisi!" karjasi hän miehelle, tarttui viheltimen varteen ja

antoi pitkän luihauksen merkiksi, että kone oli jo kukkulan harjalla ja
palaamisen vaara vältetty.

Ja pianpa taasen alkoivatkin maat aleta ja metsät vilistä. Raskas

juna kiisi alas mäkeä kasvavalla nopeudella.

2
 Veturin 375 hytissä ei vallinnut oikea toverisuhde. Erkki sai kokea
nöyryytyksen toisensa jälkeen. Karhulan omituisuudet eivät
miellyttäneet häntä. Hänessä oli jotakin tavattomasti ärsyttävää, joka
kuohutti mieltä. Hänen täytyi hillitä itsessään petoa, joka kiihoitti
johonkin kamalaan tekoon, jota hän ei sen tarkemmin osannut
määritellä. Ja joka kerta, kun hänen piti tulla yhteen Karhulan
kanssa, ahdisti tuo epämääräinen tunne — matkalla, kahden ollessa
enimmän. Veturiin astuttuaan olivat he kuin vihityt juuri samallaisiin
tehtäviin, joita olivat suorittaneet viikkoja toistensa jälkeen, samoihin
asentoihin, samoihin ammattisanoihin. Heidän katseensa kiertelivät
höyrykelloon, vesilasiin, radalle. — Toiminta järjestyi niiden mukaan.
Kun siinä sitten jostakin syystä rupesi kasvamaan erimielisyys,
kääntyivät miesten seljät kuin itsestään vastakkain. Toinen katsoi
vasemman olkansa, toinen oikean olkansa yli kumpikin akkunastaan
eteensä radalle; siellä etäisyydessä näytti yhtyvän kaksi teräskiskoa,
joita myöten heidän veturinsa kolisi eteenpäin. —

Erkki koetti torjua tätä sietämätöntä tilannetta yrittämällä saada

keskustelua aikaan, mutta joko Karhula piti sopimattomana tarttua
"pojan" tarjoamaan sanaan tai jotenkin tunsi vastenmielisyyttä
tällaiseen, Erkin yritys ei onnistunut. Siitäpä alkoi kasvaa peloittava
äänettömyys. Erkki ei enään yrittänytkään. Mitäpä siitä, ei kai hän
ollut puheita kaupalla. Jos Karhula todellakin piti itseään niin paljon
parempana, että katsoi arvoaan alentavaksi käydä keskusteluun, niin
eipä suinkaan hän tahtonut häiritä. — Kaikkea muuta hän olisi
kuitenkin ennemmin sietänyt kuin tätä. "Onhan Karhula tosin
esimieheni, mutta onko mitään syytä käyttää esimiehyyttä tuolla
tavalla, kohdella suorastaan halpamaisesti. Millä olen sen
ansainnut? Enkö ole tehnyt työtäni säännöllisesti, koettanut kaikin
tavoin oppia kunnolliseksi ammattimieheksi, joka kykenisi toimimaan
omin päin? Vai onko juuri se Karhulalle vastenmielistä? Pitääkö
minun odottaakin vain hänen käskyään ennenkuin saan mihinkään
koskea, toimia kuin joku veivi tai kiertokanki? Ehkäpä hän juuri sitä
tahtoo."

Kaikista merkeistä päättäen oli ensi vapaapäivien aikana

kattilanpesu. Vesi oli käynyt jo sameaksi, joutui helposti
kuohumistilaan, jos kattila oli täynnä ja höyrynmenekki suuri, meni
sylintereihin ja teki monellaista kiusaa. Jo monta kertaa oli Karhula
kähähtänyt itsekseen, kun sylinterit alkoivat paukahdella. Hän oli
riuhtonut auki puhallushanat ja kirota sähissyt hammastensa välistä.

Muuta ei.

"Jos pestään, niin ilmoittakoon, muuten en ole tietääksenikään",

päätteli Erkki. "Sanokoon tai viittokoon, mutta nyt minä odotan
käskyä."

Tuli vapaapäivä. Ei sanaakaan, kun veturi heitettiin illalla talliin.

Erkki oli epävarma; ehkä Karhula oli jotenkin muuten ajatellut.

Erkki nukkui yönsä rauhallisesti, pukeutui aamulla vähän

paremmin ja asettui todellakin nauttimaan tästä ainoasta
lepopäivästä, mikä heillä oli ajovuorojen välillä. Aamupäivällä hän
kuitenkin lähti tallille katsomaan, olisiko mahdollisesti tuotu joitakin
määräyksiä ylimääräisellä junalla lähtemisestä. Jo etäältä hän näki,
kuinka pilttuun ovi oli auki, työ parhaassa käynnissä: Karhula
pesemässä kattilaa siivoojapoikain kanssa. Lattialla kierteli vesiletku,
puhdistusreijistä juoksi likainen vesi koneen alle kanavaan. Karhula
itse ohjasi suihkua, kuten tavallisesti, pää kallellaan, leuka rinnalla,
märkänä ja likaisena. — Ei silmäystä, ei sanaa. Paine nousi
molempien mielissä.
 Erkki oli aivan suunniltaan palatessaan tallilta. Häntä harmitti
tuollainen menettely. Eikö hänellä ollut suuta sanoa? Vai tahtoiko
hän kaikkien silmissä heittäytyä poloiseksi, jonka piti yksin raataa
likaisessa työssä, silloin kuin lämmittäjä käveli pyhäpukuisena.

Mutta Erkki ei voinut puolustaa omaakaan menettelyään. Olisi kai

ollut hänen velvollisuutensa nuorempana kysyä. — Olisiko
todellakin? — Rauhaa ei tullut. Uhkamielinen hän oli ollut, mutta
oliko syytä matelemiseen. — "Jos menisin hänen luokseen ja tekisin
kerrankin puhdasta jälkeä, puhuisin tyyneesti — tai riitelisin, jos se
olisi parempi. Loppu tästä vain pitää tulla, tulkoon sitten miten
tuleekin." Mielessä pysähteli, jalat veivät pois päin. Hän karkoitti
huonot tuulet ja syventyi lukemalla kuluttamaan aikaansa. —
"Kerkiääpä tuollaisia munia hautoa pesän lämpymässäkin."

Lähdettiin matkalle taasen, elettiin yhdeksänvuorokautinen ajo.

Mäkeä ylös, alas, eteen, taakse, mutkasta mutkaan, halki kylien,
keskellä ihanasti hymyilevän kevätkesän luonnon. Hymyttömin
huulin. Syvä äänettömyys: "mökön turkkia paikattiin."

Erkki ei voinut enää entiselläkään huonolla tyyneydellä ottaa

vastaan Karhulan luukkuihin ja vedensyöttölaitoksiin kajoamista.
Jokainen sellainen teko tuntui kuin ruoskan sivallukselta ympäri
kasvoja, ja hän puri hampaansa yhteen, mielessä katkera uhka: vielä
kerran tämä laukeaa ja silloin…

Mutta eräs tapa ei ollut tänäkään aikana jäänyt Karhulalta pois:

suuren kahvipullon yhteisesti tyhjentäminen. Erkin oli vaikea
ymmärtää tätä. Ensimäinen kuppi juotiin Tiperon vahtituvan
seutuvilla, mäen korkeimmalla huipulla. Olipa paikkaa vähitellen
ruvettu kutsumaan Knorrimäeksi, sillä siinä myöskin kuljettaja Sirola
säännöllisesti teki puolikuppisensa. Toinen juotiin Ojakylän tornilta
lähdettyä. Samat paikat sopivat paluumatkallakin..

Mutta Erkkiä olivat alkaneet nämä juottelut kiusata. Mitä hän sitä
tyrkytteli, joisi itse. Ensin ylimielinen kohtelu, sitten kahvikuppi,
aivankuin piiskatulle lapselle piparikakku. Hän oli jo kauvan hautonut
mielessään mitä tehdä, nakatako kahvi Karhulan eteen lattialle vai
kieltäytyä siivosti ja kohteliaasti.

Noustiin Tiperon mäkeä, kattilassa ankara paine, koneella ankara

työ, "hännässä" valtava paino.

Oltiin juuri pääsemässä vastamäestä, ja kun ei ollut erikoista syytä

epäillä nousun onnistumista, otti Karhula jo kaapista sokeriastiansa.

Erkki kuuli sokeripalojen kalinan, kannen aukeavan, sillä koneen

jyrinään tottunut eroittaa pienenkin äänen, joka on siitä poikkeava,
nyt pullon kilisemisen hanojen metalleihin. Juuri silloin alkoi alamäki,
ja hänen oli käännyttävä hoitamaan vedensyöttölaitoksia.

Pullo oli jo Karhulan kainalossa. Nyt viittasi hän katonrajassa

koukussa olevaa astiaa. — "Ota!" sanoi katse.

Erkki otti sen vastenmielisesti, mielessä: en juo. Siitäpä syystä hän

tarttuikin pohjasta, heittäen korvan vapaaksi Karhulaa kohti.

Nyt jo pulppusi kahvi, kuumentaen sormenpäitä. Erkki ei

liikauttanutkaan kättänsä. Karhula katsoi pitkään ja viittasi käyrällä
sormellaan sokeriastiaa kohden. Erkki ei ottanut, vaan sanoi sen
sijaan:

"Ottakaa joutuin, polttaa sormiani!"

 Karhulan silmät iskivät tulta. Kokonaan käsittämätön oli se
mylvähdys, joka läksi pullistuneesta rinnasta. Samassa
silmänräpäyksessä kuului jymähdys: Karhulan korko iski avainarkun
kanteen.

"Juo!"

Ja Erkki joi.

Hän ei uskaltanut olla sitä tekemättä. Hän joi vapisevin käsin,

kyyneleet silmissä, katkerin mielin, vihassa ja kiukussa, joi ja puhkesi
puhumaan.

Veturi kiisi kuin riivattu rinnettä alas aivan kuin sekin olisi juonut
jonkun hulluksi tekevän pisaran. Karhula repi vuoroin viheltimiä,
vuoroin höyrynsulkijaa. Vaunut paiskautuivat kiskoilla, jarruttajat
huojuivat torneissaan, sinkoillen seinästä toiseen, kauhistuen
kamalaa vauhtia. Varaventtiilit puhalsivat pois kattilan liikaa painetta,
joka oli kohonnut huomaamatta riidan aikana. Niin kiisi juna kähisten
ja kiskojen liitekohtia hakaten halki metsän kuin saalistaan takaa
ajava ärsytetty eläin. Oli onni, ettei ketään sattunut tielle…

Erkki potkasi ilmaluukun kiinni. Varaventtiilit alkoivat vähitellen

sulkeutua. Tuli vihdoin aivan tyventä. Kuului vain avatusta pesästä
tukahdutettu, nopea huounta. Juna vieri samalla painollaan
nopeuden yhä kasvaessa…

Ne olivat kauheat kilometrit, jolloin satoi purevia sanoja niinkuin

hauleja kummaltakin puolelta. Mutta tämä ei ollut mikään hävittävä
räjähdys, vaan oikeita teitä purkautuva liikakuormitus. Kumpikin
pohjimmaltaan kaipasi sovintoa ja se siitä vähitellen rupesi
muodostumaankin. Tyynnyttiin, rauhoituttiin sekä käytiin
avomieliseen keskusteluun, tunnustettiin, kuinka oli kyllä vika
toisessa huomattu, mutta ei niinkään itsessään. Karhula sanoi monta
kertaa hermostuneensa niin kovasti, että hänellä oli ollut täysi työ
pidättää itseään kiinni tarttumasta, ja Erkki syytti nuoren mielensä
intoa ja harkitsemattomuutta. Ja mitä pitemmälle he tulivat, sen
sovinnollisemmalta tuntui. Karhula sanoi sanottavansa katkonaisin,
takertuvin lausein, otti loppujen lopuksi pullonsa, asettaen sen
kainaloonsa. Ei oltukaan ennen juotu tällaisin mielin…

Muutamia vuosia tekeillä ollut Norvamon rata pohjoisessa oli aivan

äsken valmistunut. Liikkeen avaaminen aiheutti paljon muutoksia
rautatien henkilökunnassa. Tarvittiin suuri joukko virka- ja
palveluskuntaa. Tässä muutoksessa tuli Erkki Teräksestä vanhempi
veturinlämmittäjä, ja kaikesta päättäen hänen kuljettajaksi
nimityksensä ei ollut kaukana. Siihen hän olikin jo täysin valmistunut
sillä viime talvena oli hän käynyt veturinkuljettaja-kurssin
Helsingissä. Näiden nimityksien aikana oli hänestä tullut kuljettaja
Sirolan hyttitoveri.

Tämä oli Erkkiä vanhempi mies, mutta siitä huolimatta nuortea ja

reipas. Kaiken iloisuuden ja avomielisyyden ohessa oli hänessä
kuitenkin paljon itseensä sulkeutunutta. Oli joitakin kammioita, joihin
kukaan ei ollut päässyt katsomaan. Toisinaan valtasi hänet kiivas
himo väkijuomiin. Saattoi mennä vuorokausia, jolloin hän ei
erikoisesti näyttänyt niitä haluavan, mutta sitten taasen ryöstäysi
himo valloilleen, ja hän oli kuin mennyttä miestä. Omituista kuitenkin
oli, että vaikka hän olikin tällä tavalla poissa suunniltaan, tehtävänsä
hän siitä huolimatta suoritti nuhteettomasti.

Erkistä oli aina tuntunut raukkamaiselta, että miehet huolensa ja

murheensa upottivat lasiin. Hänen oli paha olla nähdessään
toverinsa toisinaan juovuksissa. Vaikka Sirola oli silloin erinomaisen
hauska toveri, olivat nuo matkat kuitenkin ikävimpiä. Sen hän
sanoikin suoraan hänelle.

Sirolalla oli omituisia tottumuksia. Tuskinpa hän enää pääsi

Knorrimäen yli puolikuppisetta, ja turmiollisinta oli, ettei hän voinut
tehdä matkaa pohjoiseen rajakaupunkiin saamatta "rajantakaista".
Hän oli jo itsekin alkanut tuota kammoksua. Raja kiusasi häntä,
ikäänkuin sen takana olisi asustanut kiehtova paholainen, joka
lopullisesti oli hänet nielevä kitaansa. Hän oli toisinaan näkevinään
rajapyykin kiven vieressä tuhansilla tavoilla nauravan naamaan, ja
hän niin hyvin tiesi, mitä se merkitsi: niin pitkällä siis jo oltiin.

Enempi kuin Sirola aavistikaan huolehti Erkki hänestä. Oli aivan

kauheaa, että mies tällä tavalla vajosi vajoamistaan. Erkki aivan
pelkäsi pohjoisen radan ajovuoroja, eikä ollut koskaan varma, kuinka
ne päättyisivät. Saattaisihan Sirola jolloinkin jäädä sinne pitemmäksi
aikaa, ohi lähtöajan, tai muuten tulla kykenemättömäksi tehtäväänsä.
Miten silloin selviydyttäisiin? Mutta miten saada hänet pysymään
poissa sieltä?

Erään kerran, kun taas oltiin rajalla, ehdoitti Erkki Sirolalle:

"Ei suinkaan sinun ole välttämätöntä mennä itse sinne, laita joku
noutamaan."

Kun Sirola epäröi, jatkoi hän:

 "Odota täällä, niin minä käyn."

Merkillisen helposti Sirola taipui, ja siitä Erkki ymmärsi hänen ehkä

itsekin pelkäävän pahinta.

Näin tämä asia toistaiseksi korjaantui ja ilman mitään

erikoisempaa kuukaudet kuluivat. Oli syksy taasen. Erkki oli yhdellä
noista inhoittavista matkoista: tulossa rajan takaa konjakkipullo
taskussaan. Hän käveli hitaasti sateen liottamia katuja.

"Sinä tulit jo! Saitko?⁰

"Mieluummin olisin tullut tyhjänä.⁰

"Älä, älä!"

Sirolan kasvoilla oli hymy, joka jo kuului hänessä asuvalle

paholaiselle. Erkkiä inhotti. Sirola piti silmällä Erkin takkia ja otti
vastaan pullon vapisevin käsin. Kurkusta kuului nieleskelemisen
korina.

"Hyvä ystävä, älä juo nyt. Älä ainakaan noin paljon!" pyysi Erkki.

Sirolan huulet vavahtivat.

"Anna pullo minulle!" Erkki koetti saada äänensä sydämelliseksi.

"Ota siitä jollakin toisella kerralla, jolloin olet levollisempi. Anna tämä
nyt minulle!"

Sirola istui alasluoduin katsein, ja Erkki jatkoi:

"Tämän pyynnön teen sinulle ystävänä, jolle ei ole aivan

yhdentekevää, juotko sinä tai et."
 "Vie!" tuli kuin tuskan parahdus, mutta käsin piteli hän edelleenkin
lasista kiinni. "Ei, salli edes tämä lasi!"

Hän joi sen ahmien kuin janoinen eläin, ja Erkki riensi pullon
kanssa ulos. Ensi ajatuksensa oli lyödä se rikki rakennuksen
kivijalkaan, mutta hän uskoi sentään asian selviytyvän ilman sitäkin,
vei pullon omaan kaappiinsa ja pisti avaimen taskuunsa.

Mutta Erkki sai kokea, kuinka turhia kaikki keinot olivat.

He olivat silloin Kunnaan päivystyshuoneella odottamassa

kotiinpäin lähtöä etelästä tulevalla matkustajajunalla.

He olivat kumpikin matkastakin väsyneitä, sillä he olivat tuoneet

yöjunaa, saapuen Kunnaaseen kahden aikana aamulla.
Keskipäivällä oli Erkki vielä nakkautunut päivystyshuoneen
rautasänkyyn ja nukahtanut. Herättyään läksi hän talliin
kunnostamaan konetta. Sirola istui hytissä tukkihumalassa. Hän oli
murtautunut Erkin kaappiin ja juonut pullon melkein tyhjäksi. Erkki
tarttui työhönsä ääneti miettien, kuinka olisi nyt meneteltävä, sillä
Sirolan ollessa noin ylimmillään oli oltava varovainen.

Syksyinen iltapäivä alkoi jo hämärtyä ja puolipimeän tallin vielä

pimeämmässä veturihytissä istui juopunut mies synkkänä ja
äänettömänä.

"Jopa annoit lähdön rajantakaiselle," sanoi Erkki huolettoman

leikillisesti.

Sirola naurahti tuskin kuultavasti, josta Erkki huomasi oikealla

tavalla alkaneensa.

"Perhana vieköön! Mitäs Knorrimäessä? Vettäkö tenderistä?"

 "Vasikka!" hönkäisi Sirola.

"Niin juuri, vettä ynisevä vasikka sinä olet, ellet anna pulloa tänne.
Loppu Knorrimäessä."

Sirola katsoi väsynein, toljottavin silmin, niinkuin ei olisi heti

ymmärtänyt mitä hänelle sanottiin.

"Mitä hittoa minä työnnän kitaani asumattomalla mäellä, ellei

minulla ole tinakaulaa kaapissani? Vai luuletko sinä näitä useampia
olevan? Ja jos olisi ollutkin, niin kyllä kai sinä olisit ne imenyt."

Sirolassa heräsi epäilys, ja hän tutki tarkoin, minkäverran pullossa

vielä oli, käänteli ja katseli sitä vesilasin rasvalampun valossa.

"Ei siitä ole varaa ottaa ollenkaan."

Erkki tarttui pulloon vetääkseen sen pois, mutta Sirola piti sitä
lujasti kiinni.

"Kelvoton! Minä lukitsen kaapin ja koetan siten säästää sinulle

kunnollisen iltaryypyn vastamäessä, niin sinä kehtaat murtautua ja
saada tällaisen häpeän aikaan. Mihin tästä nyt enää on? Silmän
voiteeksi!"

Erkki ajatteli kauhulla, mihin tämä olisi päättyvä. Sirola oli juonut
huimaavan paljon. Pullo täytyi saada pois ja siten viimeiset ryypyt
siirretyksi lähemmäksi kotia. Hän laski matkaa, mikä oli
Knorrimäestä Oulankaan. Onneksi ei tarvinnut ottaa puita sillä välillä.
Ei hän oikein tiennyt, mistä syystä teki noita laskelmia. Ne vain
tulivat mieleen. Saatuaan vihdoin houkutelluksi pullon Sirolalta pani
hän sen kaappiinsa, mutta katsoi sitä tehdessä, mitä muuta sinne oli
kertynyt aikojen kuluessa: tivistelankakerä, vyyhti sormenvahvuista
männänvarren tivistettä, trasseleita, ruuveja, muttereita… pala köyttä
— mitähän lämmittäjä Nevala sillä oli tehnyt?

Hytissä vallitsi alkumatkasta äänettömyys. Ulkona oli puhjennut

myrsky. Sade pieksi hytin akkunoita ja salamat välähtelivät taivaalla.
— Erkillä ei ollut syytä epäillä, ettei Sirola tekisi tehtäväänsä, vaikka
hän katsoikin eteensä elottomin silmin ja puoleksi makasi
suunnanvaihtajan yli. Kädet kuitenkin toimivat tottuneesti kuin
määrätyt koneenosat. Kuten tavallisesti juopottelutuulella ollessaan
oli hän nytkin enimmän kiusautunut, jos joku seikka asemilla
myöhästytti. Siitä syystä oli vauhti hyvä ja he pyrkivät tulemaan
asemille ennen määräaikaa.

Niin mentiin halki kylien ja lakeuksien, vinosti vasten painavaa

itätuulta, keskellä säkkipimeyttä. Vaunun akkunain tulet luikertelivat
tiepuolessa, mättäissä, kivissä ja ojan reunoissa, lyheten, pideten,
vääristellen ja tuuli repi höyry- ja savupilviä junan sivulla.

"Piru!" kirkaisi Sirola yht'äkkiä kamalasti, ja Erkki tunsi kylmän

väreen karahtavan seljässään.

"Mitä?" kysyi hän niin rauhallisesti kuin suinkin.

"Käyntisillalla, nokikaapin vieressä."

Erkin jäsenet vavahtelivat, mutta hän astui kuljettajan puolelle

katsoen muka hänkin ulos.

"Kas vaan, eikö olekin!"

"No, onpa siinäkin 'pasiseerari‘!" jatkoi hän tietämättä mitä sanoa.

 Sirola ratkesi nauramaan; se kuului kamalalta tällä hetkellä. —
"Iloinen piru!" — Hän nauroi jälleen.

"Miten niin?"

"Tanssii kuin kone roudan nostamalla radalla… ylös, alas… ylös,

alas… noin, noin…"

Ja tietämättä taasenkaan mitä teki, sanoi Erkki:

"Annetaan tahtia sille." Hän alkoi viheltää, vaikka huulensa eivät

tahtoneet pariksi sopia.

"Pa— pane puita… täyteen… Me annamme kyytiä sille. Ja anna

pullo myös!"

Erkki oli toivonut, ettei hän sitä enää muistaisikaan, mutta huomasi
erehtyneensä. Nyt oli mentävä mukaan niin pitkälle kuin suinkin. Hän
antoi pullon, johon toinen tarttui kiihkeästi.

"Maljasi, herra Eerikki!" huusi Sirola, sitten hän nosti pullon

suullensa ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella sekä heitti ulos
akkunasta.

Nyt he olivat juuri menossa Paavelan ja Tauvon välisellä

kolmipenikulmaisella taipaleella asumattomien kangasmaiden yli,
kiipesivät Knorrimäen rinnettä ylös, tai oikeammin kiisivät, minkä
kone eteensä otti. Miten oli päättyvä tämä, sitä ei Erkki osannut
ajatella, sillä hän eli sanan varsinaisessa merkityksessä
silmänräpäyksen kerrallaan. Hän ei kääntänyt hetkeksikään
selkäänsä, vaan oli joka silmänräpäys valmiina tarttumaan
toveriinsa, jos se olisi tarpeellista. Onneksi kuitenkin Sirola istui
paikallaan, etukumarassa suunnanvaihtajan yli, hullu katse
suunnattuna ulos.

"Vihellä niille perkeleille!"

Ei koskaan ollut Erkistä pesä laulanut niinkuin tänä myrskyiltana.

Iskujen yhtämittainen kaiku metsässä oli kuin saatanallisen naurun
kieriskely korven pimeydessä. Ja kun pesän vihertävänkeltainen
kirkkaus huikaisi hänen silmänsä ja saattoi ulos pimeyteen
katsoessa tulipallot leimuamaan silmissä, näyttivät ne paholaisen
silmiltä mustassa yössä…

Nyt saavuttivat he Knorrimäen huipun ja juna alkoi laskeutua alas,

mutta Sirola ei kai huomannut sitä eikä vähentänyt koneen tehoa.
Kauhulla katsoi Erkki häntä. Eikö hän todellakaan enää tiennyt mitä
teki? Vauhti lisääntyi nopeasti.

"Siinä sivuutettiin mäen harja," sanoi hän, saadakseen Sirolan

huomaamaan, missä oltiin.

Sirola tuijotti tylsänä eteensä…

Mitä tehdä nyt? Hänellä ei ollut oikeutta puuttua esimiehensä

tehtäviin, mutta mitä seuraisi, jollei yhä kiihtyvää vauhtia
pienennettäisi. Nyt jo alkoi veturi heittelehtiä kiskoilla. Pesä ei
ulvonut niinkuin vastamäen kiihkeässä ponnistuksessa, vaan
läähätti, nyyhki kuin suuri ihmisjoukko olisi tukahdettua itkua
itkenyt…

"Nyt on suljettava höyryventtiili!" sanoi hän päättävästi.

Kun Sirola ei vastannut, sulki hän sen. Mutta silloin Sirola kohosi
asennostaan ja hänen silmänsä leimahtivat heikossa valossa, joka
peitetyn kattolampun kupuun leikatun raon kautta lankesi hänen
kasvoilleen.

"Anna olla auki sen!" karjasi hän ja repäsi venttiilin selälleen.

"Me menemme kohti kuolemaa!"

"Antaa mennä — heee—i!"

Se oli mielipuolen karjaisu, joka saattoi Erkin vapisemaan.

"Ajattele, hullu ihminen: junallinen matkustajia…"

"Vihellä niille, vihellä sen…!"

Mutta nyt painoi Erkki uudestaan venttiilin kiinni. Tästä raivostui

Sirola, hyökkäsi ylös, ja Erkki näki jotakin vilahtavan hänen
kädessään. Samassa hän kuitenkin oli kiinni Sirolan ojennetussa
kädessä ja tavattomalla voimallaan, joka tällä epätoivoisella hetkellä
vaan kasvoi, sai hän väännetyksi kouran auki. Akkuna helähti ja
avonainen veitsi lensi ulos. Syntyi hetken kestävä kiivas kahakka. He
kiersivät molemmat nyyhkivän pesän edessä. Sirola oli
vahvarakenteinen mies, mutta kuitenkin hän herpaantui, ja Erkki sai
hänet nujerretuksi lämmittäjän puolelle kattilan ja seinän väliin.
Kiivaalla otteella oli hän samassa kiinni jarruventtiilissä, ja junan
vauhti alkoi vähetä. Oli jo aikakin, sillä pian alkoi Isonkaaran
laskeutuma, jonka alla oli tiessä mutka. Sitä ajatellessa ja vielä
äskeisestä ottelusta järkkyneenä täytyi Erkin tukea itseään akkunan
pielukseen ja nojata istuimen kulmaan. — Nopeusmittarin viisari
hamuili ennen kulkemattomilla alueilla. Hiki virtasi pitkin Erkin
ruumista, mutta tällä järkyttävällä hetkellä häntä kuitenkin elähdytti
tieto, että vaara oli vältetty. Oli vain saatava Sirola tyyntymään.
Tämä yritteli vielä ylös, kirosi kamalasti, haki housuntaskuistaan
jotakin, mutta käsi jäi taskuun ja mies raukesi vähitellen. Ja
kappaleen ajan kuluttua kuului ainoastaan örähtelyä… yhä
vaisummasti…

Juna saapui Tauvoon. —

Näihin aikoihin sai Erkki kirjekortin, johon oli kirjoitettu joustavalla

käsialalla: "Olen päässyt Norvantoon. Et usko, kuinka olen iloinen.
Irja." — Erkki kirjoitti lyhyesti vastaan: "Tervetuloa!"

Tuo kortti toi mieleen omituisia, valoisia muistoja. Irja, lapsuuden

ystävä Tauvosta! Koko heidän monivuotinen, usein katkeillut ja
epämääräinen suhteensa, jota hän ei ollut itselleenkään selvittänyt,
sukeltausi muistiin. Ja sydän sykki voimakkaammin tapaamisen
toivosta.

Erkki otti usein esille Irjan kortin ja katsoi sitä pitkään. Olipa siellä
tyttö riemuissaan. Ja olihan siitä räiskähtänyt pieni pisara tännekin.
Miksi oli hän siihen ollenkaan vastannut? Ensi vaikutuksesta kohta,
ja olikin se vilpitön tervetuloa. Puuttui vain, että olisi sen saanut
kädestä pitäen sanoa.

Eräänä päivänä, ollessaan toimestaan vapaana, meni Irja

asemalta postia noutamaan.

Postijunan kuljettajana oli Erkki. Hän oli huomannut Irjan ja tuli

alas veturista rientäen luokse.
 "Joko sinä olet täällä!"

"Niinkuin näet. Missäs sinä olet ollut, kun ei ole täällä näkynyt?"

"Eteläisellä rataosalla, olen nyt pitkästä kotvasta täällä. — Siis

sinä olet tullut." — Erkin äänessä soi hillitty riemu. — "Toivon sinun
viihtyvän täällä paremmin kuin Kouvolassa."

Erkki oli muuttunut edukseen sitten viime näkemän. Hänen

käytöksessään oli entistä enemmän itsetietoisuutta ja varmuutta, oli
vähän laihtunutkin ja silmät syventyneet, mutta kasvoilla kuvastui
lujuus ja päättäväisyys. Ja kuinka hän katsoi sieltä korkeudesta.
Irjasta tuntui kuin olisi se aivan kohoksi nostanut. Miten komea!
Häntä puki erinomaisesti uusi kuljettajanlakkinsa, joka oli edestä ylös
kohonneena ja teki hänet niin erinomaisen reippaan, iloisen ja
avomielisen näköiseksi. No, hän tiesi, miten sitä piti pitää päässä.

Erkki viivähti tuskin paria minuuttia, tarttui kädestä ja sanoi:

"Näkemiin. Minä tulen pian."

Samassa oli hän poissa.

*****

Irja käveli malttamattomana asemasillalla. Minuutit kuluivat

hitaasti. Viisari valaistussa kellotaulussa asemahuoneen seinällä
näytti toisinaan pysähtyneen. Myrsky mylvi puistossa. Kaasulyhty
huojui tuulessa, suhisi ja näytti toisinaan sammuvan. Vihdoin läpäsi
lumiryöpyn veturin valo ja kinoksia kahlaten vyöryi pikajuna
asemalle. — Irja käveli asemasillalla samaan suuntaan.
 "Hyvää iltaa!" kuului ylhäältä veturihytistä. Ääni tuli pehmeänä ja
lämpöisenä.

Samassa oli koliseva, lumikinosten peittämä veturi ohi ja pysähtyi

asemalaiturin päähän. Irja saavutti sen sieltä. Erkki oli laskeutunut
alas ja nosti lakkiaan.

"Niinhän sinä kuljet kuin lumivuoren sisällä", sanoi Irja.

"Me olemmekin kyntäneet halki kinoksien, eikä ole kumma, jos

niitä onkin vielä osa niskassamme."

"Mitähän, jos jäitkin välille," kiusotteli Irja.

"Eläpäs! Sitäkö sinä toivoit täällä?"

"Sitä!" — Irja nauroi käsipuuhkansa takaa.

"Vai niin! Mutta minä tulin kuitenkin."

"Ja nyt minulla on sinulle eräs ehdotus: sopisiko sinun tulla

luokseni tänä iltana?"

"Onko sinulla joku merkkipäivä?"

"Ei, muuten vain. Eräs tuttavani täältä, neiti Lillström tulee

myöskin. Se johtui äsken mieleeni, kun tiesin sinun olevan tänne
tulossa ja on tällainen huono ja kylmä ilma…"

"Kiitoksia ystävyydestäsi! Kutsuasi et olisi siltä kannalta katsoen

voinut paremmin asettaa. Sillä suoraan sanoen: lämmin kahvitilkka
ei nyt tee pahaa."

"Sen arvasin."
 "Tulenko heti, kun joudun?"

"Tule vain."

Saavuttuaan asuntoonsa riisui Irja nopeasti päällysvaatteensa ja

haki puita säiliöstä pannakseen pesään.

Kohta räiski iloinen tuli uunissa ja sen loimussa järjesteli Irja

huonettaan ja iloitsi jokaisesta siirrosta, joka somisti sitä. Hymy
kaunisti hänen kasvojaan tällä hetkellä.

Hän ei tahtonut kieltää itseltään, että todella odotti Erkkiä. Hän

hymähti maltittomuudelleen, mutta samassa vakasivat viime
tapaamisien muistot hänet ja hän palautti ne toisen toisensa
jälkeen…

*****

Nyt hän tuli, kun pystyvalkea oli iloisimmilleen kerjennyt.

"Neiti Lillström ei ole tullut vielä. Hänellä lienee joku este. Mutta
voinemmehan odottaa kahdenkin?"

Heidän katseensa yhtyivät…

*****

"Kummallinen on ihmisten elämänjuoksu," puheli Erkki kuin

äänellään tarttuen johonkin mielessään kulkevista ajatuksista. "Jos
jäisi jotakin näkyvää jälkeä, viivat tai jotakin sellaista, joka tehtyä
matkaa kuvaisi, niin saisimme niistä nähdä, kuinka polkumme
risteilevät."

"Aluksi ne kuitenkin kulkisivat yhdessä."