Solution Manual for New Perspectives

on Microsoft Excel 2013, Brief, 1st

Edition
Go to download the full and correct content document:
https://testbankmall.com/product/solution-manual-for-new-perspectives-on-microsoft-
excel-2013-brief-1st-edition/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Solution Manual for New Perspectives on Microsoft Excel

2010 Comprehensive, 1st Edition

https://testbankmall.com/product/solution-manual-for-new-
perspectives-on-microsoft-excel-2010-comprehensive-1st-edition/

Solution Manual for New Perspectives Microsoft Office

365 & Excel 2019 Comprehensive 1st Edition Carey

https://testbankmall.com/product/solution-manual-for-new-
perspectives-microsoft-office-365-excel-2019-comprehensive-1st-
edition-carey/

Test Bank for New Perspectives Microsoft Office 365 &

Excel 2019 Comprehensive 1st Edition Carey

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-new-perspectives-
microsoft-office-365-excel-2019-comprehensive-1st-edition-carey/

Test Bank for New Perspectives on Microsoft Project

2010 Introductory 1st Edition Rachel Biheller Bunin

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-new-perspectives-
on-microsoft-project-2010-introductory-1st-edition-rachel-
biheller-bunin/
Test Bank for New Perspectives on Computer Concepts
2013 Comprehensive, 15th Edition

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-new-perspectives-
on-computer-concepts-2013-comprehensive-15th-edition/

Solution Manual for Succeeding in Business with

Microsoft Excel 2013 A Problem-Solving Approach, 1st
Edition

https://testbankmall.com/product/solution-manual-for-succeeding-
in-business-with-microsoft-excel-2013-a-problem-solving-
approach-1st-edition/

Solution Manual for The New Perspectives Collection,

Microsoft Office 365 & Office 2019, 1st Edition,
Patrick Carey

https://testbankmall.com/product/solution-manual-for-the-new-
perspectives-collection-microsoft-office-365-office-2019-1st-
edition-patrick-carey/

Solution Manual for New Perspectives on HTML, CSS, and

XML, Comprehensive, 4th Edition

https://testbankmall.com/product/solution-manual-for-new-
perspectives-on-html-css-and-xml-comprehensive-4th-edition/

Solution manual for New Perspectives on HTML5, CSS3,

and JavaScript 7th Edition by Carey

https://testbankmall.com/product/solution-manual-for-new-
perspectives-on-html5-css3-and-javascript-7th-edition-by-carey/
NOTE: This book will not include CD or any physical component with it

With proven pedagogy that emphasizes critical-thinking, problem-solving, and in-

depth coverage, New Perspectives helps students develop the Microsoft Office 2013

skills they need to be successful in college and beyond. Updated with all new case-

based tutorials, New Perspectives Microsoft Excel 2013 continues to engage

students in applying skills to real-world situations, making concepts relevant. A new

Troubleshoot case problem enhances critical thinking, and a new tutorial on

Managing Your Files helps students navigate Windows 8. As always, New

Perspectives improves learning outcomes and transference of skills by helping

students understand why what they're learning is important.

About the Author

June Jamrich Parsons is an educator, digital book pioneer, co-author of Texty and

McGuffey award-winning textbooks and a TAA fellow. She co-developed the first

commercially successful multimedia, interactive digital textbook that established the

standard for platforms now being developed by numerous educational publishers. In

addition to authoring textbooks for Course Technology and Cengage, Dr. Parsons'

career includes extensive classroom teaching and product design for eCourseware.
She also served as a creative strategist for MediaTechnics Corp. and director of

content for Veative Virtual Reality Labs. A member of the Association for

Computing Machinery, she holds a Ph.D. in instructional technology and Certified

Computing Professional certification.

An esteemed professional and respected author, Dan Oja, along with June Parsons,

purchased an Apple II+ in 1981 and quickly became fluent in BASIC, dBASE II,

Lotus 123, WordStar, and a variety of accounting programs. The next year, he and

Dr. Parsons opened a successful small computer retail store that offered software

instruction to children and adults. With Dr. Parsons, Mr. Oja began writing and

creating educational software for Course Technology in 1992. Together, they

contributed to the leading success of the Windows for Business and Illustrated

Series. They also developed the New Perspectives, e-Course, and Practical series.

Today, Mr. Oja�s and Dr. Parson�s team of highly skilled media specialists and

desktop publishers located in various states and provinces work together via the

Internet to deliver exceptional texts.

Roy Ageloff has taught courses in computer programming, database design and

development, accounting information systems, and office productivity software at

the University of Rhode Island and has written textbooks in programming languages,
database software, and spreadsheet applications. He is a business consultant and

teacher at Paradise Valley Community College, Arizona.

A leading textbook author, lecturer and instructor, Patrick Carey has authored or co-

authored more than 40 popular academic and trade texts for the academic market.

He has taught and written about a wide range of topics, including website design,

JavaScript programming, Microsoft Office and Excel, statistics, data analysis and

mathematics. Mr. Carey received his M.S. in biostatistics from the University of

Wisconsin, where he worked as a researcher designing and analyzing clinical

studies. Today, he splits his time between Wisconsin and Colorado, and when he is

not writing, he can be found hiking and cycling.

Ms. Carol DesJardins spent 25 years in the private sector as a programmer, systems

analyst and eventually Chief Information Officer. During that time, she honed her

skills with Excel as an analysis tool. She transitioned her knowledge to the classroom

and has taught several applications and programming courses. Ms. DesJardins co-

authored her first textbook on Excel. In addition to writing, she continues to teach at

St. Clair County Community College.

Product details

 Publisher : Cengage Learning; 1st edition (October 21, 2013)

 Language : English

 Paperback : 992 pages

 ISBN-10 : 1285169336

 ISBN-13 : 978-1285169330
Another random document with
no related content on Scribd:
paheksumisensa, jos jokin taideteos ei ollut hänen mieleensä.

Luutnantti Launo ei lopulta saanut paljonkaan aikaa taulujen

katselemiseen, hänen täytyi alituisesti seurata katseellaan tuota
reipasta ja elämäniloista pientä olentoa, joka kieppui västäräkkinä
hänen edessään.

Edelfelt-salin keskellä oli sohva, ja he kävivät siihen istumaan.

Vahtimestarit olivat äkkiä kadonneet, ja mitään muuta yleisöä kuin he
tuskin galleriassa näin arkipäivänä olikaan.

Luutnantti painautui hyvin likelle tyttöä ja osoitti hänelle seinällä

riippuvia naisten muotokuvia.

— Tiedättekö te, että te olette minulle paljon elävämpi kuin kaikki

nämä ihanat naiset tässä ympärillä. Teidän punaiset huulenne ovat
monta vertaa houkuttelevammat kuin heidän maalattu hymyilynsä.
Te olette minusta monta vertaa kallisarvoisempi kuin kaikki nämä
kallisarvoiset taideteokset täällä. Teidän silmänne, jotka kimaltelevat
kuin elävät tähdet, teidän poskenne, jotka punoittavat kuin hienot
omenat, teidän ruskea tukkanne…

Kyllevi katseli häneen suurin, ihmettelevin silmin. Tuolla tavoin ei

kukaan mies ollut hänelle vielä puhunut! Tämähän kuulosti ihan kuin
runolta, niin kaunista se oli. Ja luutnantin ääni väreili niin pehmeänä
ja kiehtovana. Se ääni soi Kyllevin korvaan melkein kuin musiikki.

Mutta sitten luutnantti kietoi kätensä tytön vyötärön ympäri, ja

hänen huulensa lähentelivät tytön huulia. Lähentelivät ja lähentelivät,
kunnes oli vain pari millimetriä jäljellä.

Silloin Kyllevi äkkiä riuhtaisi itsensä irti.

 — Joku varmaan tulee. Kuulin askelia. Veikko-Ilmari heristi
korviaan.
Ei kuulunut askelia.

Hän tavoitteli uudelleen tyttöä.

— Kyllevi!

Kyllevistä tämä oli niin oudon juhlallista, ettei hän tiennyt, pitikö
hänen itkeä vai nauraa. Hän päätti nauraa.

— Hahahaa! Mitäs vielä, sanoi puotipoika ja pani taas sokeria

suuhunsa!

— Mutta Kyllevi, kuulkaahan toki.

Luutnantin ääni oli rukoileva.

— Kyllevi, tiedättekö te, että parin viikon perästä minä matkustan

ja…

— Niinkö? No, jos ikävä tulee, niin paiskatkaa postikortilla.

— Mutta minä lähden…

— Kirjeet vastataan kirjeillä ja valokuvat valokuvilla, jatkoi Kyllevi

säälimättömästi.

— Mutta minä lähden lentokoneella, ja siitä voi tulla aika

vaarallinen matka.

Kyllevi kävi äkkiä vakavaksi.

 — Mitä? Ette suinkaan vain tarkoita, että voi sattua jokin
onnettomuus?

— Kuka sen tietää! Täytyy aina olla valmistunut kaikkeen. Ja mitä

tavatonta siinä olisi, jos jotakin sattuisikin. Yhden luutnantin henki ei
ole niin kovin kallisarvoinen kapine, että sitä kannattaisi surra. Jos
joskus syöksyn alas, niinkuin epäilemättä ennemmin tai myöhemmin
teenkin, niin tuskin siitä kukaan välittääkään.

Luutnantin ääni oli hyvin, hyvin murheellinen.

— Ei, se ei saa tapahtua, minä en tahdo! Hyi, kuinka te olette

häijy, kun puhutte tuollaisia. Minä rupean itkemään.

Kyyneleet kohosivat jo Kyllevin silmiin.

Silloin Veikko-Ilmari hätääntyi.

— Älkää nyt sentään huoliko. Enhän minä sitä tarkoittanut.

Naurakaa taas, niin en koskaan enää puhu näin.

— Lupaatteko?

— Lupaan. No, kas noin.

Tyttö hymyili taas veikeästi.

Luutnantti taivutti tytön luokseen, huulet lähenivät taas huulia, pari

millimetriä oli taas vain väliä…

Silloin kaikuivat taas askeleet, tällä kertaa todelliset, proosalliset

vahtimestarin askeleet.

— Kello on neljä. Galleria suljetaan.

 He olivat molemmat kavahtaneet pystyyn. Kyllevi katsoi
rannekelloaan.

— Juupeli sentään! Noin paljon. Ja minun kun piti puoli neljältä…

Nyt minä lähden lavistamaan, ja ihan viivana!

— Odottaakahan nyt, minä tulen saattamaan.

— Kittiä vielä! Minun täytyy lähteä oikein sassiin nyt. Älkää

unohtako tädin syntymäpäivää ylihuomenna. Hei!

Kyllevi huristi jo portaita alas. Äkkiä hän kääntyi ja huusi ylöspäin:

— Minulla on nähkääs möötti yhden toisen pojan kanssa nyt.

Fazerilla.
Moints.

8.

— Oho, olettepa te nyt myrtyneen näköinen, sanoi Kyllevi ja

istuutui hieman hengästyneenä marmorilevyisen pöydän ääreen
eräässä Fazerin ikkunakomerossa.

Ensio Vaahti puhalsi taiturimaisen savukiehkuran ilmaan.

— Tuskittelen vain sitä, että minun kelloni näkyy ruvenneen

käymään niin perhanasti edellä…

— Hyi, kuinka te voitte käyttää noin rumia sanoja naisen

läsnäollessa, nuhteli Kyllevi ystävällisesti. — Voin muuten ilmoittaa
teille, että olin Ateneumissa, joten minä tuota noin olen taasen
tiedoissa ja taidoissa vähän edistynyt, jos niin passaa sanoa. Minä
nimittäin aionkin ruveta lukemaan taidehistoriaa.

— Mitä hittoa! sanoi Ensio Vaahti. — Jos kerta muutatte alaa, niin
ruvetkaa sitten lukemaan lääketiedettä. Se vasta jotakin on.

— Pyh pihkaa, sanoi Kyllevi.

Mutta Ensio Vaahti innostui.

— Vakuutan teille, että te sopisitte erinomaisesti lääkäriksi. Te

olette päättäväinen ja tarmokas, teillä on tarkka huomiokyky ja hyvä
supliikki. Ja ajatelkaa, miten mielenkiintoisille aloille lääketiede viime
aikoina on ulottanut tutkimuksensa. Psykoanalyysi esimerkiksi on
jotakin tavattoman hauskaa. Ja suggestioni-ilmiöt sitten! Suggestioni
on tulevaisuuden taidetta, jos niin saa sanoa. Tulkaapas, neiti Selin,
ylihuomenna minun kanssani kuuntelemaan tohtori Lo Mahran
esitelmää suggestionista ja katselemaan, miten koko Helsinki
antautuu hänen kokeiltavakseen. Vakuutan, että se on
mielenkiintoisempaa kuin mikään taidenäyttely konsanaan.
Tulettehan?

Kyllevi oli Vaahdin kaunopuheisten sanojen aikana hajamielisesti

silmäillyt ulos Kluuvikadulle. Näytti siltä, kuin hänen kavaljeerinsa
innostunut puhe olisi mennyt kokonaan ohi hänen korviensa.
Vähitellen hän irroitti katseensa vastapäätä katua olevan
kellokaupan kylttikellosta ja suuntasi hajamielisen haaveilevat
silmänsä Vaahtia kohti.

— Sanoitteko te jotakin?
 Ensio Vaahti hymyili enkelimäisen kärsivällisesti.

— Kysyin, haluatteko tulla kanssani ylihuomenna tohtori Lo

Mahran esitelmää kuuntelemaan.

— Ylihuomenna? sanoi Kyllevi uneksivalla äänellä. — Ei, silloin

minä en voi tulla.

— Niinkö? sanoi Vaahti surullisesta, ja hänen kauniit kasvonsa

synkkenivät. Hän oli hemmoitellun lapsen näköinen, jolta kielletään
namusia.

Syntyi hetken vaitiolo. Kyllevi silmäili taas itsepintaisesti

Kluuvikatua. Ja Ensio Vaahti poltti savukettaan maailmantuskainen
ilme suupielissään.

Ylä-Fazerin kaikilta pöydiltä kuului kuppien kilinää ja iloisten

äänten sorinaa. Mutta eräässä ikkunakomerossa vallitsi haaveellinen
hiljaisuus.

Vihdoin Vaahti katkaisi äänettömyyden.

— Tahdotteko te kahvia vai suklaata? kysyi hän.

— Suklaata luonnollisesti, vastasi Kyllevi. — Sen te muuten varsin

hyvin tiedätte.

— Minulla on muuten jo vähän kiire, sanoi Ensio. — Pitäisi mennä

luennolle.

— Kiire! sanoi Kyllevi halveksivaisesti. — Jumala loi aikaa eikä

puhunut kiireestä mitään. On muuten epäkohteliasta, että herroilla
on kiire, kun he ovat ulkona naisseurassa.
 Kyllevi avasi palttoonsa napit ja pani turkiskauluksensa
tuolinselustalle. Sitten hän otti muhvistaan käsilaukun ja
käsilaukustaan pienen peilin ja rupesi järjestelemään hatun alta
esiinpistäviä kiharoitaan. Näytti siltä, kuin hän olisi aikonut
asettautua asumaan Ylä-Fazerille loppupuoleksi päivää.

Ensio katseli häntä silmät onnettoman rukoilevina.

— Mitä varten te ärsytätte minua?

— En minä ärsytä.

— Juu.

— Ei.

Keskustelu päättyi uudelleen. Kyllevi katsoi taas ulos ikkunasta.

Hän ei oikein voinut käsittää, miksi hänen ajatuksensa koko ajan
kieppuivat sen Ateneumin Edelfelt-salin ympärillä. Hänen silmissään
väikkyi koko ajan jotakin sinistä, hän näki edessään sinisen lentäjän-
univormun ja uskollisen siniset silmät, jotka anoivat ja pyysivät…

Sitten hän äkkiä havahtui, kun tarjoilijatar asetti suklaakupin hänen

eteensä ja leivostenmyyjätär lähestyi kukkuroillaan olevan
tarjottimensa kanssa. Ei, hiisi vieköön koko haaveilemisen. Ei nyt
ollut sellaiseen aikaa.

Hän katseli Ensiota ja huomasi, että tämäkin oli ruvennut

silmäilemään ulos ikkunasta. Silloin hän raivostui. Nuoret tytöt
tahtovat kyllä mielellään istua ja katsella unelmoiden ulos ikkunoista.
Mutta he suuttuvat vallan kauheasti, jos heidän kavaljeerinsa
menettelevät samoin. Ja Ylä-Fazerilla on kavaljeerilla kaikkein
vähimmin lupa olla hajamielinen ja haaveksivainen.
 Siksi Kyllevi tähtäsi murhaavimman katseensa Ensiota kohti ja
sanoi ääni oikeutetusta kiukusta ja ivasta väristen:

— Teille taisi varmaankin jäädä puheenkerä taskuun, herra

lääketieteen kandidaatti.

— Mitä varten te olette tänään noin julmettuneen tuppisuu, jos

saan luvan kysyä?

Ei vastausta. Ensio Vaahti silmäili vain yhä tarkkaavaisemmin

Kluuvikatua.

Silloin Kyllevi löi nyrkkinsä pöytään, niin että lusikat kilahtivat ja

kermavaahto läikkyi kupista teevadille.

— Mitä te oikeastaan mulkoilette, häh?

Ensio käänsi hitaasti silmänsä Kylleviä kohti ja katseli levollisesti,

joskin samalla hieman hajamielisesti hänen kiukusta punoittavia
kasvojaan.

— Seurasin vain neidin taidehistoriallisen katseen viitoittamaa

suuntaa. Ja minun täytyy ihmetyksellä tunnustaa, että Kluuvikatu on
todellakin satumaisen kaunis juuri tässä valaistuksessa. Nuo
ihmeelliset valöörit, nuo valojen ja varjojen vaihtelut…

Nyt Kyllevin kärsivällisyys räjähti kokonaan.

— Suu tukkoon, ja vähän sassiin! Älkää enempi nokkaanne

naputtako!

Hän kokosi kuumeisella vimmalla kauluksensa ja muhvinsa ja

käsilaukkunsa.
 — Nyt minä lähden! Moints!

Ensiolla oli täysi työ saadessaan hänet rauhoittumaan.

— So so, sanoi hän lepyttävällä äänellä. — Älkää nyt huoliko.

Leikillänihän minä vain… Istutaan rauhassa ja puhutaan mukavia.
Eikös niin? Esimerkiksi siitä uudesta Valentino-filmistä. Mitenkäs
olisi, jos menisimme sitä tänä iltana katsomaan. Vai eikö teillä ehkä
ole aikaa?

— Valentino! — Kyllevin silmät loistivat ja hän istuutui innoissaan

uudelleen paikalleen. — Totta kai me lähdemme katsomaan
Valentinoa, ja ihan viivana vielä. Voi jukrapoo, hän on hurmaava!
Tiedättekö te, minä suorastaan jumaloin häntä, hän on minun
ihant…

Ensio naurahti ja silitteli hellästi Kyllevin kättä. Kyllevi ei ollut

mitään huomaavinaankaan, vaan antoi hänen silitellä.

— Te jumaloitte häntä, sanoi Ensio ymmärtäväisesti. —

Luonnollisesti te jumaloitte häntä. Mutta voitteko selittää minulle
miksi? Voitteko te antaa psykologisen analyysin tunteittenne
motiiveista?

— Psykologisen analyysin! Kyllä teidän kanssanne käskee. Mitä

varten teidän oikeastaan aina pitää olla niin riivatun psykologinen,
sitä en käsitä. Ettekö te tiedä, että me tytöt emme jaksa olla
psykologisia?

Ensio hymyili.

— Anteeksi. Unohdin kokonaan. Kun te tytöt ette jaksa olla edes

yksinkertaisen loogillisia, niin tietysti ette kykene olemaan
psykologisia, mikä on paljon monimutkaisempaa. Mutta antakaahan
kun yksinkertaistutun asian. Mikä teitä Valentinossa erikoisesti
viehättää?

Kyllevi tuumi hetkisen.

— Ulkonainen…

— Oletteko te todella niin pinnallinen?

— Älkää keskeyttäkö minua. Ulkonainen ja sisäinen olemus

yhdistettyinä. Hänen mystillisesti välähtelevät silmänsä, hänen
vakava ja hieno hymyilynsä, hänen joustava vartalonsa, hänen
ratsastamisensa, hänen tanssinsa ja hänen suutelemisensa. Hänen
ritarillisuutensa, hänen kuuma intohimonsa ja hänen romanttinen
surumielisyytensä. Tuo sympaattinen koruttomuus ja rehellisyys
koko hänen olemuksessaan, missä ulkonainen kuvastaa sisäistä ja
missä voi lukea sielun väreilyt kuin avoimesta kirjasta. Tuota aivan
erikoista miehekkyyden ja poikamaisuuden yhdistelmää, sitä me
tytöt rakastamme. Ymmärrättekö te mitä minä tarkoitan?

— Kiitos. Täydellisesti. Teillähän on kerrassaan loistavat retoriset

lahjat! Te olette sitäpaitsi aivan vastustamattoman suloinen, kun te
innostutte noin.

Kyllevi katsoi hetkisen kriitillisesti Ensiota.

— Teillä on muuten paljon samoja ominaisuuksia kuin hänellä,

sanoi hän kuin ohimennen.

Ension kasvot kirkastuivat.

 — Todellako? Tuo sympaattinen koruttomuus ja rehellisyys, sielun
väreilyt kuin avoimessa kirjassa, miehekkyyden ja poikamaisuuden
yhdistelmä?

— Top tykkänään! Parasta että työnnymme nyt ulos, muuten

tulette vielä enemmän itserakkaaksi kuin mitä te jo muutenkin olette.

He painuivat alas Fazerin rappusia, ja Ensio haki

päällysvaatteensa naulakosta.

— Hei hellumarei! huudahti Kyllevi. — Teillähän on uusi tyköistuva

päällystakki! Ja knalli sitten vielä. No, nytpä te vasta näytätte
filminäyttelijältä. Teihin voisi oikein pihkaantua!

Ensio suorastaan säteili. Hän saattoi Kylleviä kotiin Esplanaadia ja

Erottajaa pitkin kuin nuori lumoava satuprinssi pientä Tuhkimoansa.
Hän jutteli ja nauroi, ja hänen valkeat hampaansa kiilsivät hänen
hymyillessään. Hän oli varma siitä, että kaikki tytöt kääntyivät
taakseen ja katselivat häntä.

Hän seurasi Kylleviä sisälle porraskäytävään saakka. Siellä

hämärässä hän äkkiä kumartui Kyllevin puoleen hymyillen
vastustamatonta ja voitonvarmaa hymyilyään.

— Mitä te ajattelette? kuiskasi Kyllevi pelokkaana. — Jokuhan voi

koska hyvänsä tulla.

Mutta Ensio kietoi käsivartensa lujasti ja määrätietoisesti hänen

vyötäistensä ympäri.

— Kyllevi, äänsi hän hiljaa ja hänen silmänsä välähtivät. — Pikku

Kyllevi!
 Kyllevi pysyi hiljaa kuin hiiri hänen syleilyssään.

Hänen raikkaat, pyytävät huulensa lähenivät Kyllevin passiivisen

epävarmoja huulia, ne lähenivät lähenemistään, kunnes oli vain
muutaman millimetrin ero.

Silloin katuovi äkkiä aukesi ja joku tuli sisälle.

Kyllevi huudahti säikähtyneenä ja työnsi Ension luotaan. Sitten

hän huomatessaan kuka tulija oli syöksyi vinhaa vauhtia rappusia
ylös. Ensio tyköistuvine palttoineen ja knalleineen hävisi jonnekin
porraskäytävän hämärään.

Tulija oli Elvi.

9.

Hovineuvoksetar Lacksonin syntymäpäiväkutsuilla oli paljon

arvokkaan näköisiä ja kunnioitusta herättäviä tätejä ja setiä, joten
Kyllevi pysyi alussa hyvin hiljaisena ja harvasanaisena.
Päivällispöydässä Veikko-Ilmari istui häntä vastapäätä Elvin
vieressä, mutta hän ei uskaltanut sinne juuri vilkaistakaan. Elvin
paljonpuhuva katse oli ollut hänen kauhistuksensa sitten
toissapäivän, jolloin tuo onneton porraskäytäväkohtaus sattui.

Kyllevi huomasi kuitenkin, että Elvillä ja Veikko-Ilmarilla oli

tavattoman hauskaa keskenään. Elvi rupatteli ja nauroi koko ajan, ja
Veikko-Ilmari katseli häneen herkeämättä sivultapäin kauniine
sinisine silmineen ja suu hellässä hymyssä, kuten Kyllevistä tuntui.
Elvillä oli uusi tummansininen silkkipuku, joka puki häntä
erinomaisesti. Hänen paljaat olkapäänsä ja käsivartensa loistivat
valkeina ja täyteläisinä, hänen kapeat kasvonsa olivat hienot ja
kalpeat, hänen intelligentit silmänsä täynnä eloa ja vilkkautta.

Hänellä on kypsän naisen kaikki houkutuskeinot, ajatteli Kyllevi

katkerasti, vaikka hän kuitenkin varsin hyvin tiesi, ettei Elvi ollut kuin
kahdenkymmenenkuuden ikäinen. Mutta kun itse on vasta
seitsemäntoista vanha, niin silloin kaksikymmentäkuusi on jo kypsä
ikä.

Kyllevi huomasi, miten Mia-täti koko ajan paikaltaan pöydän

päästä katseli Elviä ja luutnantti Launoa noin erikoisen suojelevasti
ja siunaavasti, ymmärtäväinen hymy huulillaan, niinkuin vanhoilla
tädeillä usein on tapana katsella nuorta ihmisparia, joka heidän
luulonsa mukaan on »löytänyt toisensa». Mia-tädin suopea ja
myhäilevä katse raivostutti Kylleviä vielä enemmän. Hän tunsi, miten
kiukku ja mustasukkaisuus kasvamistaan kasvoivat hänen
povessaan.

Olihan Launo tosin toissapäivänä Ateneumissa yrittänyt suudella

häntä, mutta samaahan oli Vaahtikin kohta sen jälkeen yrittänyt
tehdä rouva Lacksonin paraatirapuissa. Ja Kyllevin vaisto sanoi
hänelle, että nuoret miehet ylipäänsä varsin kernaasti tahtovat
suudella pieniä kokemattomia tyttölapsia, tällaisilla suudelmilla
kuitenkaan tarkoittamatta mitään erikoisen vakavaa. Ja kun Kylleville
itselleen hänen omatuntonsa sanoi, että hän oli suhteissaan nuoriin
herroihin viime aikoina menetellyt hieman häilyväisesti, niin eihän
hän saattanut olettaakaan muuta kuin että nuoret herrat tavallisesti
maksoivat tytöille samalla mitalla takaisin.

Päivällisen jälkeen, kun muut joivat kahvia salissa, Elvi vei Veikko-
Ilmarin omaan huoneeseensa hieman erilleen muista. Kyllevi seurasi
tarkasti heidän hommiaan avonaisesta ovesta. He keskustelivat
vilkkaasti ja istuutuivat molemmat vieretysten Kyllevin sohvalle.

— Noo, mitä varten pikku Kyllevi on niin miettiväisen näköinen

tänään? kysyi Mia-täti hyväntahtoisesti ja istuutui hänen viereensä.

— Minun sydämeni on kovasti ylösmurheellistutettu, sanoi Kyllevi

hieman hajamielisesti, irroittamatta katsettaan pariskunnasta Elvin
huoneen sohvalla.

— Lapsi parka, sanoi Mia-täti hellästi. Hänen alituinen hellyytensä

kiusasi Kylleviä.

— Olen nimittäin tässä jauhanut erinäisiä kysymyksiä, mutta

mitäpä minusta mullikasta on niitä asioita selvittelemään.

— Pikku Kyllevi on tainnut opiskella kovin vakavasti viime aikoina,

sanoi Mia-täti.

— Kittiä vielä, täti kulta! En minä ole opiskellut yhtään. Olen vain
istunut Fazerilla ja leffandessa kaiket päivät. Olen suuttunut koko
opiskelemiseen. Se on minusta ihan yhtä turhaa kuin että sialla on
sarvet ja torpparin hevosella kaksi häntää.

— Ei mutta Kyllevi, kuinka sinä tuolla tavalla puhut, sanoi Mia-täti

moittivasti. — Pitää harrastaa hyödyllisiä ja vakavia asioita.

— Minä harrastan Valentinoa nykyään, sanoi Kyllevi. — Täti

menisi vain kerrankin häntä katsomaan, niin täti pihkaantuisi heti
paikalla. Tietääkös täti, hänellä on sellainen autuaallinen pususuu,
niin että oikein hemasee. Justiinsa niinkuin tuolla luutnantilla tuolla
Elvin sohvassa.
 — Elvi on niin kovasti iloisen näköinen tänä iltana. Oikein sydäntä
lämmittää, kun hänen onneaan katselee, sanoi Mia-täti hempeästi.

— Mitä myrkyn pakanaa täti oikein meinaa? Minusta Elvi on aika

retkunsekainen katsella, kirjava kuin kanan kylki.

Ja Kyllevi nousi päättäväisesti seisomaan.

— Nyt minä lähden tästä travaamaan, silmät killillä katselen kaikki

mitä talossa hommataan.

Kyllevi lähti hitaasti luovimaan ympäri salia, Elvin huone salaisena

päämaalinaan.

Elvi ja Veikko-Ilmari keskustelivat juuri kaikessa rauhassa

autosuggestionista, kun Kyllevi lähestyi.

— Tohtori Lo Mahra on nero, kerrassaan nero, sanoi Elvi. —

Ihailen häntä aivan tavattomasti. Suren kovasti, etten päässyt hänen
esitelmäänsä tänään, mutta seuraavalla kerralla varmasti menen.
Varmasti sinäkin innostuisit, Veikko-Ilmari, jos vain tahtoisit.

— Tuskin, sanoi Veikko-Ilmari hajamielisesti.

Hän oli huomannut Kyllevin ovella.

— Tulisit vain kerrankin häntä kuuntelemaan, sanoi Elvi

rukoilevasti. — Minua surettaa, että sinä tässä asiassa olet niin
välinpitämätön, meillä molemmilla kun aina muuten on ollut niin
samanlaiset mielipiteet… Jassoo, Kyllevi. Haetko sinä jotakin.

— Tulin vain katsomaan tätä sinun mielenkiintoista sohvaasi, Elvi-

kultaseni, sanoi Kyllevi hieman pisteliäällä äänellä. Tahtoisin
nimittäin niin hiivatin mielelläni tietää, onko se rokokoota vai
rousseauta, vai mitä tyyliä se on.

— Se on empireä, sanoi Elvi. — Se sinun varsin hyvin pitäisi

tietää, sinä kun olet lukevinasi taidehistoriaa.

— En minä enää lue taidehistoriaa. Se on jo voitettu kanta. Olen

päättänyt muuttaa alaa ja lukea lääkäriksi.

— Niinkö? naurahti Elvi. — Kolmannen kerran tänä syksynä!

Mitähän sinä, lapsikulta, vielä ennätätkään, ennenkuin lukukausi
päättyy!

Myöskin Veikko-Ilmari nauroi.

— Kun yliopiston tiedekunnat loppuvat, niin te kai menette

talouskouluun ja käsityökursseille, sanoi hän. — Sitenhän loppuu
niin monen siivettären yliopistollinen odysseia.

Kyllevi loi Veikko-Ilmariin vihaisen katseen. Uskaltaakin, senkin

mokoma, ajatteli hän itsekseen, mutta ei sanonut mitään. Seisoi vain
ovenpieleen nojaten ja tuijotti pariskuntaa sohvalla.

Elvi löi Veikko-Ilmaria kepeän leikillisesti poskelle.

— Herra luutnantille tietysti kelpaisi parhaiten juuri sellainen

talouskurssin läpikäynyt rouva, joka osaisi laittaa hyvää ruokaa, vai
kuinka? Mutta minäpä näytän, ettemme me naismaisteritkaan niin
vallan takapajulla ole, mitä taloudellisiin avuihin tulee. Odotahan, niin
käyn hakemassa sinulle kahvia sekä mokkatorttua, jonka todistetusti
itse olen valmistanut alusta loppuun saakka.

Elvi loi koketin silmäyksen Veikko-Ilmariin ja lähti saliin.

 Kyllevi murjotti yhä ovensuussa. Häntä harmitti, kun Veikko-Ilmari
ei puhunut mitään.

— No, mitäs varten te istutte siinä niin tuppisuuna ja killitätte

kulmienne alta? kysyi Kyllevi viimein.

— Minäkö? sanoi Veikko-Ilmari ikäänkuin äkisti havahtuen

mietelmistään.

— No te juuri, kukas muu. En suinkaan minä tässä seiniltäkään

kysellyt.

Kyllevi istuutui hänen viereensä sohvalle.

— Sanokaahan minulle, mitä te pidätte Arma Wallista, kysyi hän

hetken kuluttua.

Veikko-Ilmari katsoi häneen hieman ihmetellen.

— Arma Wallista! Kuinka niin?

— Kysyin nyt muuten vain, noin lystikseni.

— Onhan hän aika hauska tyttö, sanoi Veikko-Ilmari.

— Jaaha, sanoi Kyllevi. — Mitä te sitten pidätte Irja Heimosta?

— Kyllä hänkin minusta on noin kokolailla mukava.

— Entä Mairesta?

— Hän on suloinen. Ehdottomasti.

 — Jassoo, no hyvä! sanoi Kyllevi ja istui hetkisen totisen
näköisenä.

Sitten hän äkkiä kysyi, kuin ohimennen, mutta hieman väreilevällä

äänellä:

— Mitä te pidätte Elvistä sitten?

— Elvistä! Tietysti minä hänestä pidän. Kuinkas muuten.

— Niin mutta kenestä tytöstä te pidätte kaikkein eniten? intti

Kyllevi.

Veikko-Ilmari hymyili salaperäisesti.

— Kaikkein eniten? Tiedättekö te, sitä minä en todella osaa

sanoa. Minä pidän heistä kaikista.

— Pidättekö te kaikista? Herran pieksut sentään, silloinhan te

olette oikea don Quixote!

— Don Quixote?

— Niin juuri, ettekö te tiedä. Se espanjalainen setä, josta Mozart

on tehnyt oopperan. Kai te hänet tunnette? Minä en tosin ole nähnyt
sitä oopperaa, mutta minä luulen, että hän oli kanssa semmoinen
joka — joka — joka piti heistä kaikista!

Veikko-Ilmari nauroi täyttä kurkkua.

— Ahaa, te tarkoitatte don Juania! Kiitos kunniasta!

Elvi palasi tuoden kahvia.

 — Ole hyvä, Veikko-Ilmari, sanoi hän. — Jos sinäkin tahdot,
Kyllevi, niin saat mennä salista noutamaan. En saanut kuin kaksi
kuppia kulkemaan.

— Kiitos, Elvi kultaseni, join juuri äsken, kun istuin rakkailemassa

Mia-tädin kanssa.

Elvi nauroi.

— Saako luvan kysyä, mistä kantasanasta »rakkailla» johtuu,

kysyi hän.
— Tuleeko se sanasta rakas vai sanasta rakkari?

— Molempi parempi, sanoi Kyllevi.

Veikko-Ilmari selaili Elvin valokuva-albumia, ja Elvi nojautui

tuttavallisesti hänen ylitseen katsellen hänkin Parisin-matkalla
ottamiaan kamerakuvia.

— Muistatko, Veikko-Ilmari, tuota suloista pientä puistoa

Montmartressa? Siellä vietimme ihanan kevätillan, muistatko?
Kastanjat kukkivat ja läheisestä kahvilasta kuuluivat tangon sävelet.
Sinä olit ostanut minulle vanhalta kukkienmyyjättäreltä pienen
orvokkikimpun, joka tuoksui lumoavasti…

Kyllevi pani merkille, miten Elvin ja Veikko-Ilmarin katseet kuin

muistojen kyllästyttäminä upposivat toisiinsa.

— Ohoo, tokaisi Kyllevi, teillä näkyy olleen yhteinen menneisyys,

huomaan minä!

Elvi rypisti otsaansa, mutta Veikko-Ilmari käänsi nauravat

kasvonsa
Kylleviä kohti.

— Siitäkö tuntuu, pikku Kyllevi-neiti! Mutta ehkä sen sijasta meillä

molemmilla, teillä ja minulla, on yhteinen tulevaisuus! Mitä te siitä
arvelette?

— Hahahaa! nauroi Kyllevi täyttä kurkkua. — Kylläpä te osaatte!

Kyllevin silmät loistivat. Ja hän rupesi äkkiä innostuneena

hoilaamaan:

Hamppari loikki maantien poikki, ja lakki oli kaheliansa, juu!

— Niin meillä Joutsenlahdessa päin lauletaan, selitti hän. — Ja

sitten siellä lauletaan yhtä toista kaunista laulua, jota punakaarti aina
veisasi, nimittäin että »Köyhä Suomen kansa…» No, mitä te nyt
minuun noin tuijotatte niinkuin lehmä uutta navetanovea?

— Ehkä olet ystävällinen ja hieman hillitset itseäsi, pikku Kyllevi,

sanoi Elvi. — Kuten ehkä kuulet, soittaa Mia-täti juuri Schumannia
salissa, joten vieraittemme mielestä sinun punakaartilaislaulusi
varmasti vaikuttaisivat häiritseviltä.

— Pyh pihkaa, sanoi Kyllevi. — Sinä nyt aina olet noin nokka
solmussa, kun minä yritän pitää hauskaa.

— Älä huoli kiivastua, sanoi Elvi rauhallisesti. — Tahdoin vain

varoittaa sinua, ettet uudelleen tekisi samanlaista skandaalia kuin
silloin osakunnassa. Tai kuin toissa päivänä meidän
rappukäytävässä.

— Elvi! huusi Kyllevi ja sävähti tulipunaiseksi.