Dirty Curve 1st Edition Meagan Brandy

Visit to download the full and correct content document:

https://ebookmeta.com/product/dirty-curve-1st-edition-meagan-brandy/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Fumbled Futures 1st Edition Meagan Brandy

https://ebookmeta.com/product/fumbled-futures-1st-edition-meagan-
brandy/

Changing Her Tune Shifter U 2 1st Edition Brandy Walker

https://ebookmeta.com/product/changing-her-tune-shifter-u-2-1st-
edition-brandy-walker/

Burying Blayke (Underground Omega Syndicate Book 2) 1st

Edition Brandy Slaven

https://ebookmeta.com/product/burying-blayke-underground-omega-
syndicate-book-2-1st-edition-brandy-slaven-3/

Burying Blayke Underground Omega Syndicate Book 2 1st

Edition Brandy Slaven

https://ebookmeta.com/product/burying-blayke-underground-omega-
syndicate-book-2-1st-edition-brandy-slaven/
Burying Blayke Underground Omega Syndicate Book 2 1st
Edition Brandy Slaven

https://ebookmeta.com/product/burying-blayke-underground-omega-
syndicate-book-2-1st-edition-brandy-slaven-2/

Curve Ball 1st Edition Kat Baxter

https://ebookmeta.com/product/curve-ball-1st-edition-kat-baxter/

Dirty Secret Dirty Rich 6 1st Edition Crystal Kaswell

https://ebookmeta.com/product/dirty-secret-dirty-rich-6-1st-
edition-crystal-kaswell/

Dirty Bad Secrets Dirty Bad Book 4 1st Edition Jade

West

https://ebookmeta.com/product/dirty-bad-secrets-dirty-bad-
book-4-1st-edition-jade-west/

Dirty Bad Secrets Dirty Bad Book 4 1st Edition Jade

West

https://ebookmeta.com/product/dirty-bad-secrets-dirty-bad-
book-4-1st-edition-jade-west-2/
Another random document with
no related content on Scribd:
XXI.

On mittumaarin aatto. Vainioilla kukkivat leiniköt ja kurjenpolvet, ja

ilmassa on jo keskikesän henki. Aurinkoisia päiviä on ollut yhtämittaa
ja taivaan ranta on peittynyt hienoon auerpilveen. Aurinko on
laskiessaan hohtavan punainen ja suuri.

Juhannuskoivuja tuodaan kylään hevoskuormittain. Pystytetään

rappujen pieliin ja pihamaille. Joku kantaa niitä pirttiinkin ja kamariin.
Tunnelma yhä nousee, kun saunan jälkeen istutaan valkoisissa
ateriapöydän ympärillä.

Sekä Kolmon että Korpijoen kylissä näyttää juhla-aaton ehtoo

erilaiselta kuin muulloin. Tytöt siivilöivät hätäisesti maidon, lypsävät
hosimalla lehmät ja, käytyään saunassa, pukevat uudet
valkopohjaiset, puna- ja mustakukkaiset mekot ylleen ja tirskuttavat
salaperäisesti. Ehtoo-ateriaa ei syödä yhdessäkään talossa ja
miehetkin jo pukeutuvat juhlavaatteisiinsa.

Mitä on tekeillä?

Häät Mikkolassa ja Ylä-Rietulassa! Ja minkälaiset häät! Sellaiset,

ettei ole miespolviin nähty eikä kuultu Kuivalassa.
 Hieman aikaisemmin vaeltavat korpijokelaiset Mikkolaan kuin
kolmolaiset
Ylä-Rietulaan.

Iisakki on jo ajoissa kutsunut myöskin kirkonkylän herrasväet

häihin ja kernaasti nämä ovat kutsua noudattaneetkin saatuaan
tietää, että Mikkolan isäntä on valmistanut kahdesta vanhasta
nuottavenheestä kokon heitä varten.

Mikkolan pirtti on jo täynnä juhlavieraita. Arvokkaimmat emännät

istuvat peräpenkillä ja huojuttelevat hiljaa ruumistaan. Pihamaalla
lojuu miehiä nurmella poltellen hyvänhajuisia tupakoita, joita kukitettu
poika on yhtämittaa jakelemassa. Iisakki on antanut satamarkkasen
Kuivalan nimismiehelle ja pyytänyt tämän hankkimaan juhlatupakat,
ja nytpä höyryävätkin Pedro Moredon Havannat ukkojen suupielissä
pihamaalla. Rietulassa ei ollut kuin "ruunakriimoja", ja, kuultuaan
Mikkolan ylellisyydestä, mutta saatuaan liian myöhään siitä tiedon,
kirosi kukitettu ylkämies karkeasti.

Mikkolassa olivat häät alkaneet. Rovasti oli vihkinyt avioparin ja

herrat maistelivat sen jälkeen kamarissa väkeviä. Muille
kaukaisemmille ja korpijokelaisille tarjottiin muita herkkuja.

Juhla-aterian jälkeen kohosi tunnelma, varsinkin kun pirtistä

kannettiin pöydät ulos ja soittajat virittelivät koneitaan.

Soittajien lukukaan ei ollut vähäinen. Vanha Noro-Tuomas,

kuuluisa viuluniekka, viritteli viuluaan, jonka jälkeen alkoivat toisetkin
näppäillä säveliä kojeistaan. Oli kaksi isoäänistä hanuria, kolme
viulua ja kaksi kanteletta ja sen lisäksi Nuusperilla klarinetti.
 Nuoret polkivat malttamattomasti jalkaa. Milloinka, milloinka se
alkaa?

Pelurit aloittivat kesä-illan valssin, ensin hiljaa, mutta sitten yhä

kiihtyen. Soittajat haisivat väkeviltä ja se ei ennustanut hyvää. Jo
alkoivat ikkunan pielet täristä, ja Mutkalan Ransu hihkasi
Nuusperille:

— Puhalla lujemmin, tai muuten heitän pelivärkkis' nurkkaan!

Ja Nuusperi puhalsi, puhalsi niin, että silmät pullistuivat päästä ja

näyttivät ulos tipahtavan.

— Sillä lailla! Lujemmin, Noro-Tuomas, sitä ensiviulua!

*****

Rietula oli kutsunut kirkonkylän herrasväet häihinsä, mutta

myöhemmin kuin Iisakki. Arveltiin pihamaalta, mentäisiinkö.
Sopisihan käydä sielläkin. Miks'ei, kun oli kerran kutsuttu.

Juhla oli alkanut suurin piirtein Rietulassakin. Oli syöty yhtämittaa

kolme tuntia ja Horttanaisen leipälaukku oli revennyt. Suutari
korjattiin pois ja aloitettiin tanssi.

Ja jos oli Mikkolassa Pedro Moredon-sikaareja, niin olipa

Rietulassa torvisoittajat, jotka lautamies oli puuhannut häihinsä.

Pihamaalta tärisivät torvet ja sileä tanner jymisi tanssijain alta.

Pirtissä luritettiin kahdella harmonikalla, ja permanto oli ahdinkoon
asti täynnä pareja hypähtelemässä rehevää polkkaa.
 Rietula ei tietänyt, vaikka oli koettanut urkkia, että mikkolainen kävi
kaupungista — ties mistä asti — noutamassa juomatavaroita.
Olivathan Rietulankin rahat yhtä riittävät kuin mikkolaisenkin. Siihen
sijaan oli edellisellä viikolla Rietulan sydänmaapalstalla, tiheimmässä
näreikössä tupruillut sakea savu erään kuusen juurella, ja Rietula oli
suu naurun mareessa kantanut kotiinsa kirkasta viinaa, jota oli
auliisti tarjonnut jokaiselle, jolle vaan kelpasi. Ja miesten korvalliset
punoittivatkin ja joku hihkaisi jo tallin takana.

Kun Mikkolassa huomattiin, että torvet räikyivät Rietulan

pihamaalla, komensi Iisakki orkesterinsa myöskin pihamaalle ja
kehoitteli:

— Antakaa tulla ääntä niistä kojeistanne niin paljon kuin lähtee!

Räätäli Romppanen oli käynyt tekemässä mahdottoman ison
lepänkuoritorven ja sanoi sillä soittavansa passoa. Ja oli nyt ääntä
Mikkolan pihamaalla. Vanhat emännät pakenivat siunaillen ja
korviaan pidellen sisähuoneisiin, mutta nuoret polkivat pihamaata
että jytisi.

Huomattuaan ohjelman muutoksen Mikkolassa, kehoitti Rietula

soittajiaan:

— Eikö niistä heru enempää sitä ääntä? Hyttysen hyrinälle kuuluu

koko loru. Puhaltakaa lujemmin, sanon minä, tai juoskaa hiiteen
torvinenne!

Soittajien silmät pullistuivat ja hiki tippui haivenista. Mutta kohta

loppuivat heidän voimansa. Johtaja meni Rietulan luokse ja vaikeroi:

— Kuulkaa, hyvä isäntä, me emme totisesti jaksa enää! Onhan

tässä nuorta väkeä ja jos ääntä tarvitaan, niin piiritanssi käyntiin ja
kyllä silloin ei kuulu Mikkolasta muuta kuin itikan laulu.

Noudatettiin ohjetta ja ilmojen pielet alkoivat täristä, kun

äänijänteet pingoitettiin mahdollisimman kireälle.

Jo laulettiin ja pyörittiin Mikkolankin pihamaalla:

"Vanhat piiat, vanhat piiat ei saa olla jouten".

Mutta tämän katsoi Rietula morsiamensa pilkaksi ja neuvoteltiin

laulusta. Ja kohta kajahtikin Rietulan pihamaalta:

"Herrat tuli Mikkolasta rali tuli tii, kun Mikkolasta leipä loppu,
rali tuli tii, ja Iisakill' ol' siitä hoppu, rali tuli tii".

Mutta kirkonkyläläiset katsoivat parhaaksi poistua häätalosta, ja

Mikkolan pihamaalla suunniteltiin uutta laulua. Ja kohta kuului
voitonvarmana Rietulan pihamaalle:

"Rietulassa säkkipillit soi: Rietula se muijan Miirusta toi,

Eedla rakensi paulan, hii, ladon takana, lensi Rietulan
kaulaan! Hali tuli tii".

Rietula karjasi raivosta ja komensi joukkonsa harjulle, jossa piti

jokaisen huutaa niin paljon kuin kurkusta lähti:

— Äääääää!

Mutta Mikkolan pihamaalta eivät siihen viitsineet vastata muut kuin

räätäli Romppanen, joka nousi korkealle peltokivelle, nosti
leppätorven suulleen ja huilautti niin, että kaukaiset metsän rannat
kajahtivat.
 Mikkolan pirtissä jatkettiin häätanssia, mutta Rietula suuttui
torvisoittajiinsa, koskapa nämä eivät jaksaneet enää kylliksi
kuuluvasti tärisytellä:

— Pistäkää pillit pussiinne ja marssikaa hiiteen ja siinä

silmänräpäyksessä!

Ja kun juhannusyön aurinko nousi, kuului Rietulan pirtistä vain

hanurin yksitoikkoinen sävel.
XXII.

Juhannusyön aurinko oli noussut yhä korkeammalle. Kaste väreili

nurmella ja puiden oksilla, ja käkien kukunta kiihtyi tuoksuvissa
metsissä. Mikkolan peltokummulla sauhusivat vielä hiiltyneet
kokkotulien jätteet.

Hymyilevä aurinko kurkisti tallin päädyn takaa tallatulle

pihanurmelle ja Iisakin kamariin, jossa Taava vielä nukkui
onnellisena aviovuoteessaan. Iisakki oli jo herännyt ja, keitettyään
kahvit, valmistautui lähtemään verkon nostoon. Pyörähteli siinä
tuvan ja kamarin välillä aikoen herättää Taavan, mutta ei hennonut.

— Kovin koreastipa se nukkuu, armahainen… Antaa hänen

nukkua nyt tarpeekseen. Siinä tulikin valvottua sen hääväen kanssa.
On tämä nyt somaa, kun saa tästä lähtien eukon vieressä…

Iisakki hymähteli, kepsakehteli liinahoususillaan tuvassa, jossa

kärpäset surisivat pöydän ympärillä. Pistäytyi ulos ja seisahti
portaille. Piha oli tulvillaan aurinkoa. Ihan silmiä huikaisi. Kylässä
vielä nukuttiin. Karjatarhoissa ammahtelivat kellokkaat odotellen
lypsäjiä, jotka vielä nukkuivat aitoissaan. Iisakki käveli pihamaalla
sipristellen silmiään.
 Kovimpa olivatkin tallanneet pihanurmen sileäksi. Tietää sen kun
koko yön siinä jytistivät… heh… saivat kai kerrankin tarpeekseen.

Rengit kuorsailivat lutissa, niin että seinät tärisivät. Kas, eikös ollut
Soittaja-Kimperi nukahtanut nurkan taakse pidellen toisella kädellään
vielä hanurin olkaremmistä. Oli tyhjennellyt pullojen pohjia ja siihen
väsähtänyt. Antaapa hänen nukkua. Iisakki meni jälleen pirttiin ja
raotti morsiuskamarin ovea. Vieläpähän nukkui Taava. Suu oli
auennut ja aurinko paistoi kitalakeen. Palavissaan oli Taava
potkaissut peitteen pois ja täyteläiset sääret olivat paljastuneet
yläpuolelle polven. Iisakki hymähti. Suloinenpa olikin Taava siinä
nukkuessaan, kun vaan olisi suunsa sulkenut. Kyllä pitäisi kiittää
kaiken antajata, kun tuli saaneeksi Taavan, joka nukkui siinä
täyteläisessä kauneudessaan hänen yksinomaisuutenaan. Kiittää
pitäisi, kun ei sallinut Eedlaa avioksi, ikuiseksi kiusankappaleeksi.

Kello löi tuvassa rämähtäen, Taava heräsi ja peitti kainostellen

kinttunsa, joita Iisakki oli siinä katsellut.

— Nousehan, kultaseni, kahvi on jo valmis.

Iisakin äänessä helähti aivan poikamainen nuorteus.

— Kas, kun se Iisakki on jo ehtinyt kahvitkin keittämään.

*****

Oli keskipäivä. Tuvan avonaisista ikkunoista virtaili helteinen ilma

sisään, ja juhannuskoivujen lehdet nuutuivat. Rengit ja piiat olivat
menneet aamiaisen jälkeen jatkamaan keskeytynyttä untaan.
Taavakin oli nukahtanut kamarin sänkyyn.
 Iisakki istui pirtin pöydän päässä ja veisaili suvivirttä, ensin
lujemmin, mutta sitten vähitellen hiljentäen ääntään, niin että sen yli
kuului pihamaalta pääskysen viserrys ja joelta poikien melu.

Saatuaan virren loppuun, nosti Iisakki kirjan nurkkalaudalle, kaatoi

hellalta pannusta kupin kahvia itselleen ja juotuaan pisti piippuunsa.
Häntä jotenkuten kiusasi Taavan uneliaisuus. Aamiaisten jälkeen oli
heittäytynyt sänkyyn ja sanonut hieman levähtävänsä ja yhä vaan
kuorsaili, vaikka päivä oli jo puolessa. Iisakki oli käynyt jo pari kertaa
herättämässä, mutta Taava ei vaan jaksanut nousta.

— Lempoko sitä nyt rupesi nukuttamaan, jurahti Iisakki ja meni

kamariin.

— Nouse, rakas Taava, kun minulla on tässä yksin niin ikävä.

Mennään hakaan vasikoita katsomaan ja karitsoita. Ka, nouse, hyvä
ihminen, muuten tässä saattaa suuttua jo tähän alinomaiseen
makaamiseen. No, perhana!

Taava kuorsasi vain ja Iisakki poistui murheellisena tupaan. Meni

ulos ja käveli joelle jotain tehdäkseen.

Muisti siinä osuuskaupan kohdalla, että tupakat olivat lopussa.

Hääväki olikin kovin huvasti poltellut. Sopisi pistäytyä Nuusperin
pakeilla ja samalla tupakkaa varata. Iisakki jyskytti ovea ja kuunteli,
mutta mitään ei kuulunut.

— Kovinpa se on raskaasti nukkunut, arveli Iisakki. Taisi se

klarinetin puhallus antaa unilahjaa miehelle.

Tuli räätäli Romppasen poika ja katseli isännän puuhia.

 — Nuusperi ei ole kotona. Se näkyi tänä aamuna säkki selässä
menevän
Kuivalaan päin, tiesi poika.

— Lie mennyt kylään, murahti Iisakki ja kaiveli avainta nurkanpään

kolosta, jossa se säilytettiin silloin, kun Nuusperi ei ollut kotona.

Saatuaan avaimen ja päästyään kauppaan, ihmetteli Iisakki sitä

sekasortoa, mikä siellä vallitsi. Myymäpöydällä oli Nuusperin likaiset
housut ja kuluneet kenkärajat. Tavaratkin olivat kovin vähissä ja
huiskin haiskin hyllyillä.

Iisakki löysi sikaarilaatikon ja maksoi sen rahalaatikkoon, jossa

romisi vain yksi kymmenpenninen. Pisti kaupan puolesta sikarin
hampaisiinsa ja kun tuntui viileämmälle kuin ulkona, istui
selailemaan tilikirjoja.

Käänneltyään lehtiä, seivästyivät Iisakin silmät eräälle sivulle ja

häneltä pääsi haikea kirous.

— Mitä se Nuusperin perhana on tähän piirrellyt?

Nuusperi oli joutohetkinään piirrellyt tilikirjoihin kaikenmoisia kuvia

ja koukerolta, viitsimättä vaivata päätään numeroilla ja muilla asiaan
kuuluvilla merkinnöillä. Olipa piirrellyt sinne tänne koiria, isoja ja
pieniä, luppakorvia ja pitkähäntäisiä rutkaleita ja kun se oli
väsyttänyt, jatkanut kissoilla. Niitä oli toinen sivu aivan täynnä.
Alanurkassa oli köyryselkäinen mirri, jonka hännän Nuusperi oli
ulottanut sivun laitaa yläreunaan saakka. Alareunaan oli
koristeellisesti kirjoitettu:

"Mahraaks' tämä lysti kauanki' kestää?"

 Iisakki kirosi nyt jo niin, että lesken tupa heilahti, ja käänteli
edelleen lehtiä. Yhä edelleen samaa. Aiheet olivat vaan muuttuneet.
Yhdellä sivulla puski kaksi äkäistä sonnia vastakkain. Toisella kaksi
äijää tavoitteli naisihmistä, joka helmojaan kokoillen ja taakseen
vilkuen näytti pakenevan. Alareunaan oli se juutas kirjoittanut:

"Tässä on Rietula ja tässä Iisakki ja vaimoihminen on Eedla."

Iisakki löi kiroten kirjan kiinni. Hänelle oli samalla selvinnyt, mihin
Nuusperi oli mennyt ja mitä varten hän oli pirullisia kuviaan kirjoihin
piirrellyt.

— Jo teki jutkun, perhana, mutisi Iisakki sulkiessaan kaupan oven

ja pistäessään avaimen taskuunsa. Kauppa tulisi nähtävästi olemaan
suljettuna, koska Iisakki tallensi avaimen.

— Jo pilasi mittumaarin, pirulainen, mutisi Iisakki vielä

noustessaan
Mikkolan pihaan.
XXIII.

Korpijoen osuuskaupan edustalla on vilkasta liikettä. Nuusperia on

turhaan odoteltu palaavaksi, ja vihdoin on Iisakki kutsunut
kirkonkylästä Kuivalan osuuskaupan hoitajan selvittämään sotkuisia
kaupan asioita ja antamaan lausuntonsa kaupan tilasta.

Kaksi päivää on papereita pengottu ja nyt on saatu selville, että

Nuusperi on pistänyt useita tuhansia taskuunsa ja kiitollisuutensa
osoitukseksi piirrellyt kuvia kaupan kirjoihin.

Kuivalan osuuskaupan hoitaja on juuri päättänyt selvityksen ja

uteliaana odotellaan asian päättymistä. Varsinkin vaimoihmiset ovat
piirittäneet kaupan edustan ja peukaloitaan pyöritellen siunailevat
Nuusperin tekemää jutkua.

Kuivalan poliisi Pekkarinen oli saanut tehtäväkseen etsiä Nuusperi

käsiinsä, mutta kaksi päivää käveltyään paahtavassa helteessä, jätti
hän puuhan sikseen, arvellen, ettei maksanut vaivaa penkoa jokaista
Kuivalan nurkkaa semmoisen miehen takia. Ja kun Korpijoen miehet
julmistuneina vaativat Pekkarista jatkamaan Nuusperin etsimistä,
kivahti tämä:
 — Hakekaa itse, jos haluttaa! Lempoko sitä tällaisella helteellä
jaksaa… ja piruko ne joka nurkat nuuskii.

Ja kun esivallan edustaja tunnusti voimattomuutensa Nuusperin

löytämiseksi, tyytyivät Korpijoenkin miehet mutisten toteamaan, että
Nuusperi teki jutkun ja säilytti kauniisti nahkansa. Hyökättiin Iisakin
kimppuun, kun tämä ei paremmin pitänyt miestä silmällä, eikä kirjoja
ja asioita ennemmin tarkastellut.

Iisakki otti myhäillen vastaan nämä syytökset. Ensin oli asia

saanut hänetkin korvallista kynsimään, mutta nautittuaan uudesta
avio-onnestaan ja saatuaan hellää lohdutusta Taavalta, oli asia
käynyt hänestä pian pikku seikaksi, jonka jotenkuten saattoi
selvittää. Eivät edes kolmolaisten pilapuheet saaneet hänen sisuaan
kuohumaan. Ei nytkään, vaikka poriseva akkalauma oli piirittänyt
kaupan ja odotti asian ratkaisua. Lempeästi vain hääteli Iisakki liian
lähelle tuppautuvia akkoja ja kuunteli suu naurun mateessa Kuivalan
osuuskaupan hoitajan myrkyllistä sanatulvaa.

Korpijoen miehiä oli kokoontunut kauppaan ja oli päätettävä,

jatketaanko kauppaa vai hajoitetaanko se.

Yksimielinen päätös oli, että kauppaa jatketaan, kun kirkonkylän

kaupasta saadaan uusi hoitaja.

Miehet myhähtelivät jo tyytyväisenä. Olisihan saattanut käydä

hullumminkin, esim. jos koko kauppa olisi jonakin kauniina kesäyönä
hävinnyt joen rannalta. Olihan nyt vielä seinät jälellä ja osa
tavaroitakin, joita Nuusperi ei ollut ehtinyt myydä eikä jaksanut
mukanaan kuljettaa. Ja olihan tulevina aikoina hupaisaa katsella
Korpijoen osuuskaupan hoitajan koristeellista kirjanpitoa.
XXIV.

On poutainen sunnuntain iltapäivä Rietulassa. Piiat ja rengit ovat

menneet kylälle ja lautamies lukee postillaa tuvan pöydän päässä.
Hiljaisuutta ei riko muu kuin kärpästen surina hiestävän kuumassa
tuvassa. Missä on Eedla, talon nuori emäntä?

Äänekäs kuorsaus kuuluu kamarista ja sielläpä on nuori emäntä

rauhallisena unien maailmoissa. Sängyssä kellottaa selällään, kädet
pään alla ja suu on suloisesti auki.

Rietula jatkaa yhä lukemistaan, vaikka kärpäset tekevät yhtämittaa

salahyökkäyksiään hänen kaljulle päälaelleen. Vähitellen näyttää
Rietulan kärsivällisyys loppuvan ja, kun kärpäset purasevat
päälakea, hotaisee, hän niitä ja kiroaa kesken
hartausharjoituksensa.

Rietula on koettanut sanaa tutkimalla häätää pois painavaa mieltä,

joka on häntä viime päivinä lakkaamatta ahdistanut. Nytkin on
istunut puoli päivää postillan ääressä ja hiki valuu miehen
korvallisilta.

Rietula oli odottanut avioliitostaan suurinta onnea, mutta se oli

tuonutkin suurinta murhetta hänelle. Eedla oli tyttönä ollessaan ollut
ynseä miesväelle ja nyt tullut vielä ynseämmäksi. Päivisin tuiskahteli
miehelleen, kun tämä ystävällisesti lähenteli ja illoin, kun onneton
aviomies aikoi samaan sänkyyn, polkaisi Eedla jalkaa ja karjaisi:

— Tulehan siihen, tampun koira!

Rietula oli koettanut hyvitellä Eedlaa karamelli- ja rinkiläpusseilla

ja joskus saanutkin hänen kovan sydämensä pehmenemään, mutta
sitten taas tuli riivaajainen Eedlalle entistä ankarampana.

Rietula oli arvellut suutari Horttanaiselle, että mitä pitäisi tehdä

ilkeän aviovaimon ojentamiseksi. Ja Horttanainen oli siihen tietänyt
neuvon. Hän oli suositellut parhaimpana keinona selkäsaunaa tai
muurahaispesää.

— Jos et kehtaa peitota akkaasi, niin on toinenkin keino, oli suutari

selittänyt. Varustat muurahaispesän säkkiin ja kun eukkosi nukkuu
makeimpaan ilta-uneensa, pudistat säkin sisällön sänkyyn, niin jo
luonto lauhtuu. Minä olen tuon keinon koettanut ja nähnyt sen
varmasti auttavan.

Eihän Rietula tullut koettaneeksi ystävänsä hyvää neuvoa. Pistäysi

vain joka toinen ilta noutamassa makeispussin Kolmon
osuuskaupasta ja ojensi sen Eedlalle, joka pussin saatuaan virkkoi
alahuultaan venyttäen:

— Y…hyy. Kaikkeen se rahansa tuhlaa.

Mutta nyt oli tämäkin keino käynyt Rietulasta vastenmieliseksi ja

alakuloisena hän muisteli menneitä poikamiespäiviään. Ja kun kuuli,
että Iisakki oli onnellinen avioliitossaan, kirosi hän katkerasti. Taava
olisi kyllä tullut hänellekin, vaan mikä kehno lienee saanut Eedlaan
takertumaan.

Rietula lopetti lukunsa ja alkoi tuprutella savuja rätisevästä

piipustaan. Eedla kuului yhä kuorsahtelevan kamarissa. Viime
yönäkin se pahus oli hänet ajanut keskellä yötä saunaan
makaamaan. Pitäisi puhua rovastille, jos tuo tietäisi paremmat
neuvot antaa kuin Horttanainen.

Portailta kuului askeleita ja kohta astui tupaan muutamia Kolmon

miehiä. Rietula toimitteli istumaan ja tarjosi tupakkamassiaan. Mutta
miehet eivät istuneet eikä massi kelvannut yhdellekään. Rietula jäi
ihmeissään katselemaan miehiä, joiden korvallishaivenet olivat
nousseet pystyyn.

— Mitä sitä kuuluu, kysyi hän hämillään miesten

odottamattomasta jurotuksesta.

— Vielä häntä kehtaa kysellä, niinkuin ei tietäisi, jurahti joku

miehistä.

— Ka, mitä nyt?

— Etkö tuota tienne, että kanki on Kolmon osuuskaupan oven

päällä, kivahti Möttösen Eero.

Rietula oli pelkkänä kysymysmerkkinä.

— Niin aivan, älä toljota, eilen oli nimismies käynyt sulkemassa

kaupan.

— Älä!
 — Ka, kun vielä siinä… Samoin kävi meidän kaupalle kuin
Korpijoenkin, ellei vielä hullummin. Olisit, Rietula, aikanaan katsonut.

— Mikäs korpijokelaisten on yrittäessä, kun on uusi hoitajakin ja

hiljaisuudessa sopivat asiansa, mutta meidän… kun sinä, Rietula,
et…

Mutta Rietulan ylenmäärin kiusaantunut luonto kuohahti.

— Painakaa pellolle joka sorkka siitä! Perhana… vai minulle

tässä… ulos siitä!

— Mennään, mutta itse sinä saat vahingot maksaa…

— Niin, ei osuuskunta…

— Helvettiin kaikki osuuskunnat! karjasi Rietula poistuvien miesten

jälkeen.

Uutinen oli niin järkyttävä, että Rietula tunsi melkein pökertyvänsä.

Oliko hän todellakin naimapuuhissaan tullut syrjäyttäneeksi kaupan
asiat, joiden valvominen kuului hänelle? Ja vielä sellaisissa
naimapuuhissa! Jos olisi edes saanut oikean vaimon, mutta
tällaisen!

Rietula otti hattunsa ja painui ulos. Ilmaa piti saada vihasta

huohottaviin keuhkoihin.

Tyhmyri, pässinpää hän oli, saakeli soikoon, ollut näinä

kuukausina. Vaimoihminen, heittiö lutka, oli saanut hänen,
lautamiehen, pään sekoittumaan niin, että tärkeät asiat jäivät
takapajulle.
 Rietula harppaili osuuskaupalle. Hoitajaa siellä ei näkynyt tällä
kertaa. Vihtahousut vain irvistelivät Rietulalle nimikilvestä ja äijät
kiskoivat edelleen väsymättä heitä hännästä.

Rietula kirosi.

Pilkannut oli Mikkelsonkin heidän osuuskauppahommaansa, kun

oli maalannut moisen nimikilven.

Rietula otti seipään, pudotti kilven alas ja alkoi peitota sitä

voimiensa takaa. Kun nimikilpi oli säpäleinä, heitti Rietula kappaleet
pellon ojaan ja lähti puhkuen menemään.

Muutamat Korpijoen miehet olivat nauraen katselleet Rietulan

hävitystyötä.
XXV.

Rietula asteli kirves kainalossa korjaamaan raja-aitaa, joka oli

Mikkolan ja Rietulan niittyjen välillä. Rietulan karja oli särkenyt aidan
ja karjapiika oli tuonut sanan, että mennä korjaamaan.

Päivä oli illoillaan. Rastas lauleli kuusikossa, jonka keskellä niitylle

vievä karjapolku luikersi. Rietula käveli mietteissään. Hartioita painoi
jäytävä alakuloisuus. Häntä oli viime päivinä alkanut painaa kylien
väliset riidat ja hän oli alkanut tuntea sovinnon halua, vaikka ei ollut
valmis sitä vielä oikein itselleenkään myöntämään.

Mikkolan Iisakki oli sattumalta vastaan tullessa sanonut aina

jonkun ystävällisen sanan, mutta hän oli mennyt vaieten ohi.
Jälestäpäin oli se tuntunut pahalta ja vastenmieliseltäkin. Oliko
Iisakin syy hänen onneton naimiskauppansa ja osuuskaupan
rettelöt? Iisakkihan oli kaikin keinoin koettanut Eedlaa itselleen,
mutta hän oli sen riistänyt melkein väkipakolla Iisakilta. Ja eikö ollut
hänen oma syynsä, että kauppa meni nurin? Niinhän oli käynyt
Korpijoellakin, mutta siellä maksettiin hiljaisuudessa vahingot ja
jatkettiin, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
 Rietula tunsi tällä kertaa halua sovintoon, mutta koetti painaa
tunnettaan alas. Häpeähän olisi hänen, vanhan miehen, ruveta tässä
oikein ystävyysliittoja rakentelemaan.

Rietula saapui niitylle. Siellä oli Iisakki jo aitaa korjaamassa.

Rietula koetti salaa tarkastella, näyttikö Iisakki olevan äkeissään.
Mitä vielä. Iisakki myhähteli vain ja virkkoi:

— Huonoksipa tämä aita on jo käynytkin. Eiköhän, naapuri,

pistettäisi tähän vielä uutta aitaa kesän kuluessa?

— Näkyisi sietävän, jurahti Rietula, mutta ei sanonut enempää.

— Kanna sinä puita, niin minä latelen paikoilleen, toimitteli

Iisakki… Pitäisi tästä joutua illalliselle.

Sillä on kiire akkansa luokse, mietti Rietula ja tunsi taas

katkeruuden kasvavan povessaan. Mistä hyvästä se Iisakille
semmoinen eukko ja minulle piti sattua peto, joka ei anna yölläkään
rauhaa.

Iisakki koetti virittää keskustelua, mutta se katkesi aina alkuunsa.

Kun aita oli saatu kuntoon, tarjosi Iisakki sikaarit Rietulalle ja istahti
kannolle polttelemaan.

— Huokaise nyt sinäkin, kehoitteli Iisakki. Mennään tästä sitten

yhtä matkaa.

Rietula aprikoi, istuako vai ei. Siinä olisi ollut sopiva kantokin,
mutta maa tuntui polttavan kantapäitä.

— Saunaanpa tästä pitäisi joutua, virkkoi ja, ottaen kirveen

kainaloonsa, pyörähti polulle.