Towards a Global Music Theory

Practical Concepts and Methods for the

Analysis of Music Across Human
Cultures 1st Edition Mark Hijleh
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmeta.com/product/towards-a-global-music-theory-practical-concepts-and
-methods-for-the-analysis-of-music-across-human-cultures-1st-edition-mark-hijleh/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

The Future of Music Towards a Computational Musical

Theory of Everything 1st Edition Guerino Mazzola

https://ebookmeta.com/product/the-future-of-music-towards-a-
computational-musical-theory-of-everything-1st-edition-guerino-
mazzola/

We ll Play till We Die Journeys across a Decade of

Revolutionary Music in the Muslim World 1st Edition
Mark Levine

https://ebookmeta.com/product/we-ll-play-till-we-die-journeys-
across-a-decade-of-revolutionary-music-in-the-muslim-world-1st-
edition-mark-levine/

Music and Technology: A Very Short Introduction Mark

Katz

https://ebookmeta.com/product/music-and-technology-a-very-short-
introduction-mark-katz/

Performance Analysis in Game Sports Concepts and

Methods Concepts and Methods Martin Lames

https://ebookmeta.com/product/performance-analysis-in-game-
sports-concepts-and-methods-concepts-and-methods-martin-lames/
Music Theory for Guitarists, the Complete Method Book
1st Edition James Shipway

https://ebookmeta.com/product/music-theory-for-guitarists-the-
complete-method-book-1st-edition-james-shipway/

Music Theory 101 From Keys and Scales to Rhythm and

Melody an Essential Primer on The Basics of Music
Theory Adams 101 1st Edition Brian Boone

https://ebookmeta.com/product/music-theory-101-from-keys-and-
scales-to-rhythm-and-melody-an-essential-primer-on-the-basics-of-
music-theory-adams-101-1st-edition-brian-boone/

Music Theory From Beginner to Expert the Ultimate Step

By Step Guide to Understanding and Learning Music
Theory Effortlessly Nicolas Carter

https://ebookmeta.com/product/music-theory-from-beginner-to-
expert-the-ultimate-step-by-step-guide-to-understanding-and-
learning-music-theory-effortlessly-nicolas-carter/

Artist Management for the Music Business: Manage Your

Career in Music. Manage the Music Careers of Others 5th
Edition Paul Allen

https://ebookmeta.com/product/artist-management-for-the-music-
business-manage-your-career-in-music-manage-the-music-careers-of-
others-5th-edition-paul-allen/

Freak Scenes American Indie Cinema and Indie Music

Cultures 1st Edition Jamie Sexton

https://ebookmeta.com/product/freak-scenes-american-indie-cinema-
and-indie-music-cultures-1st-edition-jamie-sexton/
Another random document with
no related content on Scribd:
jonka hän oli saanut senaattorivainajalta, ja joka oli väljänlainen
laihalle Kello-Mikolle, mutta siitä huolimatta arvon mukainen asu
puhemiehelle.

Jo aukeni kansliahuoneen ovi ja rovasti tuli paitahihasillaan

verannalle.

— Hyvää huomenta!

— Huomenta, huomenta!

Iisakki kumarsi niin syvään, että pitkät hiukset valahtivat silmille ja

Eedla niiasi vielä syvempään, sipaisten suortuvia huivinsa alle.

— Huomenta vaan, rovasti, virkkoi kellonsoittaja. Tässä tulee taas

yksi pari liittoaan vahvistamaan herra rovastin luokse. Aina sitä minä
saan olla vaan liehtaamassa näitä arvoisäntiä siihen aviosäätyyn.

— Vai naimisiin se jo Iisakki aikoo… ja vielä näin kesäkuumalla,

naureskeli rovasti.

— Kerranhan sitä on siihenkin säätyyn astuttava, virkkoi Kello-

Mikko juhlallisesti ja lisäsi:

— Ennenhän sitä mies vuoden lehmättä kuin Mittumaarina

eukotta.

Käytiin sisään ja oli sangen juhlallista.

— No tämä Iisakki sitten ottaa avioksi tämän Miirun Eedlan? kysyi

rovasti.

— Niinhän tämä nyt ottaa, vastasi puhemies. Ja nuhteettomia ja

kunniallisia ovat molemmat.
 — Otanhan minä, vahvisti Iisakki.

Mutta eteisestä oli kuulunut raskaita askeleita ja Rietula astui

huohottaen sisään ja hänen perässään kauppias Kilpummi, jonka
Rietula oli saanut puhemiehekseen. Rietula oli juuri astunut
huoneeseen, kun Iisakki sanoi Eedlan ottavansa, ja hän karjaisi:

— Etkä ota!

Iisakki hätkähti niin, että oli vähällä istuimeltaan pudota. Rovastikin

katsoi ihmetellen Rietulaa, jonka leuka tärisi mielenkuohusta.
Kellonsoittaja katseli suu auki rauhan häiritsijöitä.

— Tämä Kyrmyniska aikoo riistää minulta morsiamen, mutta

minäpä en nyt sitä annakaan, puhui Rietula. Jo on siinä mies, kun ei
saa itselleen omituista, kun pitää riistää toiselta… ja sitten vielä kuin
varkain lähtee pappilaan.

Iisakin luontokin jo nousi, eikä hän sitä nyt katsonut tarpeelliseksi

hillitä, kun oli näin tiukka paikka kyseessä. Tulipunaisena kasvoiltaan
nousi hän seisomaan ja kivahti:

— Tämä Eedla on minun ja minä sitä olen katsellut paljon

ennemmin kuin sinä, ja kun Eedlan äiti kerran antoi sinulle potkut,
niin ei luulisi kehtaavan enää tulla tällaiseen pyhään paikkaan. Ja
kun kerran Eedla on suostunut lähtemään minun kanssani pappilaan
ja kun kerran minä rakastan Eedlaa, niin minulla on oikeus myöskin
saada tyttö aviokseni.

— Juuri niin, herra rovasti, vahvisti kellonsoittaja. Se on laki ja

oikeus, että Iisakki saa Eedlan, kun kerran sen on jo pappilaankin
tuonut.
 — Älä sinä, vanha varis, puhu laista ja oikeudesta, puhkui Rietula.
Tottakai minä tiedän lain ja oikeuden, kun olen lautamies.

Kello-Mikonkin viha nousi jo korkeampaan asteeseen. Vaikka hän

oli laiha, oli hän voimissa väkevä ja kykeni käymään käsiksi
julmimpaankin mieheen, jos niikseen tuli.

— Saanko minä heittää Rietulan ulos, herra rovasti? kysyi hän

lähentyen
Rietulaa.

— Älä satuta käsiäsi lautamieheen, kivahti Rietula. Muuten laki lyö

sinua raskaasti.

— Antaahan nyt olla, virkkoi rovastikin. Jos tässä selvittäisi

muutenkin. Istukaahan nyt ja olkaa hosaamatta, kehoitti hän
asianomaisia.

— No, kumpaisenko tämä morsian nyt sitten oikein on? kysyi

rovasti.

— Minun se on, vahvisti Rietula.

— Eipäs kuin minun, ja minulle on Eedla lupautunut tulemaan,

puolustautui Iisakki.

— Mutta Eedla sanoi minulle siellä Ala-Rietulan ladon takana…

— Milloinka sinä olet minun morsiantani siellä kuljettanut, kivahti

Iisakki.

— Olehan siinä… siellä ladon takana, että kyllähän minä

mieluummin… joo… tuota lautamiehen ottaisin, mutta kun se
Kyrmyniska tuppasi väkisten ne kihlansa…

— Sanoppas, Eedla, annoinko minä väkipakolla ne kihlat,

keskeytti Iisakki. Kun otit kellonkin ja ihastelit, että koreapa on ja
panit kaulaasi ja…

— En minä häntä tiedä, enkä muista niin tarkkaan, sanoi Eedla.

— Pitäisi ne toki muistaa semmoiset asiat.

— Onko tämä Rietula sitten ennemmin puhunut niistä asioista

Eedlalle, kyseli rovasti naureskellen.

— Onhan tämä joskus monkattanut, että pitäisi muka naimisiin, ja

on tämä antanut karamelleja, kun…

— No ei nyt niistä, keskeytti Rietula, vaan sanoppas, Eedla, nyt

oikein sydämesi pohjasta, kumpainenko meistä on parempi sinun
mielestäsi?

Eedla mietti hetkisen ja arveli:

— Eipä taida olla mitään väliä.

— No johan nyt, työlästyi Rietula, mutta sinähän sanoit silloin

siellä maantiellä että… mitenkä se nyt olikaan?

— No, kumpaisenko näistä nyt Eedla tahtoo aviokseen? kysyi

rovasti.

— Min' en tahdo kumpaistakaan. Nämä ukothan ne rupesivat

tahtomaan, kivahti Eedla.

— Mutta kumpaisenko nyt ottaisit mieluummin?

 — Minulla ei ole mitään väliä, kumpaisen nyt vaan rovasti antaa,
arveli
Eedla lattialautoja katsellen.

Iisakki heilahti kärsimättömästi ja rovasti hymyili edelleen. Mutta

kellonsoittaja virkkoi kunnioittavasti seisoalleen nousten:

— Kun nämä sulhaset ovat puhuneet jo minun mielestäni

tarpeeksi, niin jos nyt puhemiehet jatkaisivat. Ja minä otan nyt
ensiksi puhevuoron:

Kun tulin tänne tänä aamuna näitä avioon aikovia avustamaan,

huomasin minä ilokseni, miten onnellisena ja rakkaudessa he istuivat
tuossa verannan portailla. Eedlan käsi oli Iisakin kaulalla ja…

— Eläpä nyt! Vaikka Iisakki pani kätensä minun olkapäälleni ja

minä sysäsin sen siitä pois, keskeytti Eedla.

— Kyllä se oli Eedlan käsi, joka oli Iisakin kaulalla, jatkoi Kello-
Mikko, ja nämä puhuivat, minä varmasti kuulin sen, että syntyy siinä
Mikkolassa…

— No ne nyt ovat semmoiset turhia puheita, aloitti nyt kauppias

Kilpummi keskeyttäen kellonsoittajan ja röyhistäen rintaansa. Tässä
on nyt vaan kysymys siitä, kuka on ensiksi saanut aviolupauksen
Eedlalta, ja jos se on tämä lautamies, niinkuin minusta tuntuu, niin
painele silloin, Iisakki, ovesta ulos ja jätä meidät rauhaan!

Mutta nyt näytti Iisakki jo hätäytyvän:

— Minä en anna Eedlaa teille jumalattomille, jotka tulette kuin

haaskalinnut ryöstämään toisen saalista ja…
 — Kuka tässä on haaskalintu, kiehahti Rietula ja kina jatkui
hillitysti edelleen.

Pappilaan oli tullut vierailemaan auskultantti Kennäs ja rovasti oli

poistunut hetkiseksi sisähuoneisiin hänen kanssaan juttelemaan.
Palattuaan ja istuttuaan pöydän ääreen kysyi rovasti:

— Tuleeko tästä mitään selvää?

Kellonsoittaja nousi istuimeltaan, sylkäisi mällin suustaan ja

pyyhkäisten hikeä otsaltaan virkkoi:

— Ei, hyvä herra rovasti, tästä tule nyt mitään selvää. Ja tämä on
ensimäinen kerta, kun minä haalaan tällaista naimaväkeä pappilaan,
ja herra rovasti tietää, että minä olen parhaani tehnyt tässä asiassa,
mutta järkipuhe ei näy heihin pystyvän ja siksi minä alankin tällä
kertaa jo kyllästyä koko tehtävään.

Rovasti hymähti.

— Tulisikohan selvä, jos me tässä perustaisimme pienen sovinto-

oikeuden. Minulla sattui olemaan vieraana tuomari ja jos minä
kutsun hänet puheenjohtajaksi? esitti hän.

— Suostutaan, lupasi Rietula, mutta Iisakki puolusteli

epätoivoisena asiaansa.

— Ei tässä tarvita tuomareita eikä oikeuksia, ei muuta kuin rovasti

panee minut ja Eedlan kuulutuksiin.

— Miks' ei, jos vaan morsian sanoo siihen suostuvansa, lupasi

rovasti.
 — No, rakas Eedla, sano nyt sille, että suostunhan minä, supatti
Iisakki Eedlan korvan juuressa.

Mutta Eedla vaikeni kuin muuri ja sormeili vain kihlakellonsa

ketjua.

— No, perhana! pääsi Iisakilta. Kaikkia tuppisuita tässä…!

— Jos minä kutsun tuomarin, vai mitä? kysyi rovasti hymyillen.

— Kutsukaa, hyvä rovasti, vaikka maaherra. En minä nyt ole

itsekään selvillä tästä Eedlasta, vaikeroi Iisakki.

Rovasti meni sisään ja tuli kiusallinen hiljaisuus. Kärpäset vain

surisivat kansliahuoneessa ja napsuttelivat kattoon. Iisakki puri
vihaisesti sikaarin päätä suuhunsa.

Auskultantti Kennäs tuli sisään rovastin seuraamana. Istui pöydän

ääreen ja muhoillen aloitti kuulustelun. Äsken oli hän jo avonaisesta
ovesta kuullut asianomaisten keskustelun ja kysyi nyt Iisakilta:

— No, milloinka Iisakki katseli Eedlaa sillä silmällä että

vaimokseen?

— Se oli… tuota, se oli silloin, kun oli se Korpijoen

osuuskauppakokous Miirussa.

— Muistatteko päivän?

— Eikö liene ollut perjantai, arveli Iisakki.

Kilpummi sipatti jotain Rietulan korvaan ja Rietula virkkoi

seisoalleen nousten:
 — Herra puheenjohtaja ja korkea oikeus. Saanen sanoa, että minä
katselin Eedlaa jo paljon aikaisemmin sillä silmällä. Se oli Marian
päivä, kun kävin Miirussa ja silloin minä sen päätin, että otan Eedlan.

Mutta Rietula valehteli nyt kouraantuntuvasti. Lukija muistaa, että

Rietula meni Miiruun osuuskauppakokoukseen hetkistä myöhemmin
kuin
Iisakki, joka oli joen sillalla katsellut Eedlaa pesupuuhissaan
ja tehnyt valintansa. Mutta Kilpummi oli neuvonut tämän valheen
Rietulalle, joka sitä häikäilemättä käytti nyt hyväkseen.

— Kyllä sitä minäkin oikeastaan katselin jo aikaisemmin, aloitti

Iisakki hätäisesti.

— Mutta itsehän myönsitte katsoneenne myöhemmin, huomautti

Kennäs ja kysyi Eedlalta:

— Katseliko tämä Rietula teitä silloin Marian päivänä.

— En minä niin tarkkaan muista, mutta kyllä tämä Mooses kävi

meillä Marian päivänä ja istua kyönätti koko päivän ja näytti
vahtaavan sinne karsinapuolelle, todisti Eedla ja veti huivinsa
solmua tiukempaan leuan alle.

— Korkea oikeus ja herra tuomari, nyt kuulette asian Eedlan

omasta suusta ja minä pyydän oikeuden mukaista päätöstä tästä
asiasta.

— No kumpaisenko nyt Eedla haluaisi miehekseen? kääntyi

Kennäs kysymään hymyillen morsiamelta.

— Eipä ole mitään väliä, laukaisi Eedla.

 — Siis määrää asian, että se, joka on katsellut Eedlaa ensiksi,
tulee hänet myöskin saamaan, ja kun Rietula on tehnyt sen ensiksi,
kuuluu näin ollen Eedla Rietulalle. Ja tämä on oikeuden päätös.

— Mutta kun Eedla on ottanut kihlatkin jo minulta, virkkoi Iisakki

alakuloisesti.

Rovasti käveli hyvätuulisena kanslian permannolla ja kysyi

muhoillen
Eedlalta:

— Onko Eedla istunut Iisakin kanssa kahdenkeskisessä paikassa?

— Istutuinhan sitä siellä Miirun tupakkamaassa Vapun päivänä,

kiirehti
Iisakki selittämään, mutta Eedla kivahti ihmeen terävästi:

— Se on vale! Minähän käänsin tupakkamaata ja Iisakki istui ihan

yksin siankaukalolla.

— No, onko tämä Rietula sitten istunut Eedlan kanssa, kysyi

Kennäs hymyillen.

Rietula ei virkkanut sanaakaan, mutta Eedla virkkoi empimättä:

— On istuttu.

— Asia on siis selvä ja minä julistan päätöksen.

Seurasi pieni hiljaisuus, ja Kennäs niisteli hyvin kuuluvasti

nenäänsä. Iisakki istui kuin ankaran iskun saaneena, mutta Rietula
röyhisteli rintaansa. Hän oli jo varma siitä, mille puolelle oikeuden
vaaka tulisi kallistumaan. Eedla pyöritteli peukaloitaan ja
kellonsoittaja tuijotti vihaisesti lattiaan.

— Peruuttamaton päätös on tässä asiassa seuraava: lautamies

Rietula on huomattu ensiksi aikoneen avioliittoon Eedlan kanssa ja
tulee siis hänet saamaan. Eedlan on kumminkin annettava Iisakille
hänen antamansa kihlat takaisin.

— Jo tuli nyt perhanat, jurahti Iisakki ja haukkasi ison palan

sikaaria poskeensa. Hetkisen hän näytti asiata aprikoivan, mutta
pian hän rauhoittui ja virkkoi:

— Jaa, Mikkolan isäntä ei ole kuunaan yhden akan vaivanen. Kun

sinä, lunttu, teit tällaisen hävittömyyden vanhalle miehelle, niin pidä
ne kihlat palkastasi. Ei tarvitse Rietulankaan uusia ostaa!

Ja puheensa vahvikkeeksi purautti Iisakki vahvan tupakkasyljen,

joka sattui vahingossa Eedlan hameelle.

Eedla oli riisunut korunsa ja laskenut ne pöydän kulmalle.

Vastahakoisesti näytti Iisakki ne ottavan, mutta otti kumminkin ja pisti
housujensa taskuun ja sen tehtyään astui ulos, paukauttaen kanslian
oven kiinni mennessään, niin että seinät huojahtivat.

— Jopa tuli lain mukainen päätös, riemuitsi Rietula.

— Oliko se ihme, kun minä olin puhemiehenä, kehuskeli Kilpummi.

Jos huonomman miehen sait, niin huonosti kävi.

Pappilan sisähuoneista kuului vallatonta naurua, mutta Rietula

pantiin kuulutuksiin Eedlan kanssa.
XVIII.

Iisakki seisoi rattailla, löi ohjasperillä hevosta ja hihkaisi. Kotimatka

alkoi olla jo puolessa, ennenkuin Iisakki rauhoittui ja painui istumaan.

— Olenpa hullu, kun hevoseen vihani viskaan, mutisi hän.

Jos jutkauttivat, ja kyllähän ne nyt jutkauttivatkin oikein aikatavalla,

niin mitäpä tuosta. Kaipa se niin oli sallittu, että Eedlan koikale ei
joutunut minun leipiini.

Jo kaivoi Iisakki rakkaan piippunsa, rakkaimman kaikista

maailmassa, ja saatuaan sen käryämään, rauhoittui kokonaan.

— Hoh… hoo, olipa surullinen loppu sillä naima-asialla, huokasi

vielä kumminkin.

Hevonen sai nyt kävellä myötä- ja vastamäet ja Iisakki mietti otsa

kurtussa, mistä nyt lähtisi eukonpuolta paremmalla onnella itselleen
koettamaan.

— Onhan niitä akkoja siellä Korpijoen jos Kolmonkin puolella,

mutta mikä niitä kaikkia… Vaikka lieneeköpä heillä niin suurta eroa,
akka kuin akka. Jos vaikka ottaisin sen Möttösen Taavan. Tosin se
on Kolmon puolella, mutta kyllä kai Taava tulisi sieltäkin.

Uudelleen painui Iisakki miettimään ja harkitsi asiaa joka puolelta.

Noustiin Kilpismäen päälle ja siihen näkyi jo kotikylät ja päivässä

välkkyvä joki niiden välissä. Näkyivät talot peltojensa keskeltä ja
maantie keltaisena nauhana.

Hiljainen tuuli leyhytteli etelän mailta ja syleillen ensin suvista

metsää, veti juovan Kolmojärven pintaan, joka näkyi lähempää kylien
eteläpuolella. Olivatpahan nuotalla Ylä-Rietulan rannassa.

Mietittyään vielä tovin, oli Iisakki tehnyt päätöksensä. Hän menee

nyt samaa tietä Möttöseen ja puhuu asian selväksi Taavalle. Nuori
ihminenhän se vielä… ja järkevämpi kuin Eedla. Ja hän oli kuullutkin
Sarvi-Kaisalta, että Taava tulisi mielellään Mikkolaan emännäksi.

Iisakki nykäisi hevosen juoksuun. Alkoi jo kotikylä puiden välistä

näkyä. Miirun pellolla aurasi renki kesantopeltoa. Näkyi sitten
pysäyttävän hevosensa ja alkoi laulaa surunvoittoisesti:

"Rikkaat ne riiaa hopealla ja komeilla kartanoilla, vaan

renkipoika se heilinsä ottaa lantin kolikoilla.

Ja on niitä tyttöjä muualla, ei tämän kylän emännillä. Ja on

niitä heiloja rakkaampia tuolla Karjalan kankahilla".

— Juuri niin! ilostui Iisakki kuunnellessaan renkipojan laulua.

On tosiaankin tyttöjä, jos akkojakin, muualla, ei vaan Korpijoella.

Ja kun tuli Mikkolan tiehaara, iski Iisakki tammaa lautaselle ja ajoi
joen sillalle, niin että silta kumeasti jyrähti. Ajoi siitäkin vielä
eteenpäin ja käänsi hevosensa Möttösen tielle.

Horttanaisen akka oli maantiellä ja huomattuaan, että Iisakki ajeli

yksin kirkonkylästä, huusi hänen jälkeensä:

— Ähä!… Olipa sillä Miirun tyttärellä paremmat haltijat. Pitkän

nenän nyt sait, Kyrmyniska!

Iisakki ei ollut kuulevinaankaan. Sitoi hevosensa Möttösen

portinpieleen ja astui tupaan.
XIX.

Ala-Rietulan Vernand oli myöskin hiljaisuudessa suunnitellut

poikansa avioliitto-asiaa. Hesekiel oli täyttänyt jo viidennenkolmatta
vuotensa, eikä näyttänyt vieläkään minkäänlaisia oireita edes
isälleen, että aikoisi tyttöasioihin kajota. Ja Vernand tämän
itsepäisyyden nähtyään ja kerran siitä jo puhuttuaankin pojalleen
tuloksettomasti, päätti ottaa Hesekielin eukkopuuhat omiin käsiinsä.

Suunniteltuaan perusteellisesti asiaa, oli hän tullut siihen varmaan

vakaumukseen, että parempaa aviota ei hän voisi pojalleen saada,
kuin Möttösen Taava. Tämä tyttölapsi oli vuosi sitten täyttänyt
neljännenkymmenennen ikävuotensa, mutta siitä huolimatta näytti
nuorekkaalta terveessä lihavuudessaan.

Ja eräänä päivänä sanoi Vernand pojalleen, että nyt on sopiva

morsian tiedossa ja nyt sitä on mentävä kysymään.

— Missähän tuo olisi? jurahti poika ja katseli alta kulmain isäänsä.

— Möttösessä… Se Taava…

Enempää ei isä selittänyt, eikä mitenkään ylistänytkään morsianta.

Tottapahan poika itse älyää, miten onnellisen ja kaikinpuolin
edullisen valinnan hän oli tehnyt.

— Vanhapa on, jurahti poika, mutta isä arveli:

— Joutaa olla… onhan siihen sijaan rikas ja lihava.

— Mitäpä sillä vanhalla lihalla, urisi poika edelleen, mutta Vernand

päätti katkaista kaikki murinat ja karjasi:

— Vai vanha… kun mies on kuin lammas akka-asioissa ja vaivaa

semmoisilla vanhaa isäänsä, niin vielä sitten ilkeää jorista. Pistä
ehjemmät housut jalkaasi, nyt sitä mennään!

Eikä poika enää vastustellut.

Ja nyt istui Vernand poikansa kanssa Möttösen tuvassa, kun

Iisakki astui sisään.

Taava pesi karsinapuolella astioita eikä voinut aavistaa, että kauan

odotetut kosijat olivat vihdoinkin tulleet, vieläpä kaksikin samalla
kertaa.

Vernand oli poikineen hetkistä aikaisemmin istahtanut penkille,

kun
Iisakki sitoi hevosensa portin pieleen. Ei ollut asiataan vielä ehtinyt
Taavalle selvittää.

Vernand ilostui nähdessään Iisakin astuvan tupaan. Kun oli

hetkinen ilmoista juteltu, siirtyi Vernand Iisakin viereen ja alkoi hiljaa
supatella:

— Tämä meidän Hesekiel kun meinaa tätä Möttösen Taavaa

niinkuin eukokseen, niin etkö rupeisi puhemieheksi? Ei sattunut
tässä muitakaan.

Mutta Iisakki karjasi heti niin että tupa kajahti:

— En!

Ja siirtyi peräpenkille istumaan, sadatellen mielessään

tämänpäiväistä huonoa onneaan. Hän oli valmis uskomaan, että
Taava ottaa mieluummin Hesekielin kuin hänet.

Oli painava hiljaisuus, jonka rikkoi vain pihamaalta kuuluva kukon

laulu. Taava oli aavistanut jotain erikoista tapahtuvaksi ja käynyt
vaihtamassa vaatteita. Nyt tuli hän koreana penkille ikkunan pieleen
istumaan ja jäi odottamaan.

Vernand siirtyi hänen viereensä ja alkoi suu naurun mareessa

supatella
Taavalle:

— Kun siinä meillä ei ole vakituista emäntää, niin talouskin menee

rempalleen. Olisi tämä Hesekiel jo naimaijässä, vaan ei pahus kajoa
naisihmisiin, vaikka olen sitä toivonut. Ota sinä Hesekiel ja muuta
sinne meille, niin hoitelet sitäkin taloutta siinä.

Iisakki istui peräpenkillä ja puri mälliä vihoissaan. Luonto pyrki jo

laukeamaan, mutta koetti sitä vielä pidätellä, ja se ponnistus sai
miehen ankarasti hikoomaan.

Taava odotti, että Iisakki puhuisi asiansa. Tosin hän tiesi, että
Iisakki oli aamulla varhain mennyt Eedlan kanssa pappilaan, mutta
kuullut myöskin, että Rietula läksi jälestä ajamaan ja Taava oli
melkein varma siitä, että Rietula oli vienyt Iisakilta morsiamen. Iisakki
taisi nyt olla uusilla yrityksillä Möttösessä.
 Vernandin korvallisille nousi myöskin hiki.

— … koko toljake tuo poika, kun ei puhu mitään.

Ja pojalleen:

— No ottaisitko sinä tämän Taavan, jos se niinkuin suostuisi…

Poika katseli kenkäinsä kärkiä ja jurahti:

— Mikäpä tuossa muukaan auttanee… ja kun siitä yhtämittaa

minulle jurnutetaan.

Mutta Iisakki ei jaksanut enää pidättäytyä. Viittasi Taavan luokseen

ja virkkoi kuin hengästyneenä:

— Tuletko sinä Mikkolaan?… ja otatko sinä kihlat…? ja sopiiko,

että ensi sunnuntaina kuulutetaan…? ja annatko sinä korvalle tuota
Hesekieliä vai pitääkö minun…?

Taava löi kämmenensä yhteen.

— Kävipäs se niin kuin minä siitä unestani ennustin! Ja toki minä

tulen Mikkolaan ja olisin tullut jo kymmenen vuotta aikaisemmin, kun
olisit pyytänyt. Ja se sopii hyvin että ensipyhänä…

Ja Taava riensi kuin tuuliaispää keittämään kihlajaiskahvia.

Mutta Vernand sanoi pojalleen:

— Nyt sinä sait Taavalta rukkaset.

— Enhän minä ole kosinutkaan, kivahti Hesekiel. Itsehän sitä

tolkutit.
 Kun Ala-Rietulan isäntä oli poikineen lähtenyt kihlajaiskahvit
juotuaan, nousi hetken perästä myöskin Iisakki kotiin aikoen. Mitä
teki silloin Taava? Rajun riemunsa vallassa syöksähti Iisakin kaulaan
ja puristi niin, että Iisakki oli tukehtua. Tuli siinä Iisakkikin laskeneeksi
kätensä Taavan vyötäiselle ja kun tunsi pehmeän vartalon kätensä
alla, niin jopa villi ilo leimahti silmäkulmassa.

— Oli onni, että jäi sen Eedlan kanssa. Sinustahan minä, näen
mä, pidänkin.

— Rakas Iisakki!

— Rakas Taava!

Ja kun Iisakki nousi rattaille ja käänsi maantielle, niin jopa hihkaisi,

mutta tällä kertaa rintaa paisuttavasta riemusta.
XX.

Korpijoen osuuskaupan hallituksen puheenjohtajana oli Iisakki ja

Kolmon uuden kaupan Rietula, mutta aviopuuhat olivat vieneet
miesten ajan ja ajatukset niin, että tuskin kertaakaan joutivat
kokouksissa käymään ja sitäkin vähemmin valvomaan kaupan
asioita. Kauppoja hoitivat kirjanpitoa taitamattomat miehet,
varsinkaan Nuusperi Korpijoen puolella ei ollut ollenkaan perillä
kirjanpidosta.

Mutta miehet ajattelivat, että kunhan saadaan emännät taloon, niin

sitten joutaa paremmin pitämään kauppojen asioita silmällä.

Kylien välit olivat käyneet yhä kireämmiksi.

Miksi meni Iisakki kosimaan Möttösen Taavaa ja miksi Rietula ei

tyytynyt oman kylän naisväkeen, vaan otti Miirun Eedlan?
Kumpainenkin heistä oli tehnyt rikoksen, jota eivät kyenneet
sovittamaan. Rietulaa haukuttiin jo aivan omalla pihallaan ja Iisakille
sateli pistopuheita korpijokelaisilta.

Miirun Eveliina, kuultuaan, miten pappilassa oli käynyt, oli

nostanut kauhean elämän ja uhkasi nyt edelleen vävypoikaansa. Ja
tavattuaan eräänä päivänä Iisakin maantiellä, alkoi pauhata:
 — Siin' on mies, kun antaa morsiamensa toiselle? Kaikki lampaat
ne vielä eukkoa itselleen honikoivatkin! Eikö sinulle emäntä
kelvannut muualta, kun piti Kolmon puolelta mennä hakemaan.

Iisakki hymähteli ja virkkoi:

— Eedla ei ollut sallittu minulle. Ja eikö ne vaimonpuolet liene yhtä

kärtyisiä ja suulaita Korpijoenkin puolella.

Rietulalta kyseltiin röyhkeästi, että milloinka hän tuo sen "variksen

pelätin" sieltä Miirusta. Rietula kirosi ja sanoi tuovansa silloin kun
tahtoo ja ettei hänen asiansa kyläläisiä liikuta.

Ja siihen se aina kerrakseen loppui, mutta sopivassa tilaisuudessa

alkoi uudelleen.

Mikkolassa valmisteltiin suurenmoisia häitä. Äkäinen sonnikin oli

saanut kuoliniskun ja kirkonkylästä haettiin keittäjä ja paistaja.

Kun Rietulassa kuultiin Mikkolan häävalmistuksista, päätteli isäntä,

että kahta komeammat hän laittaa Eedlan tupaan tuliaiset.

Kyläläiset seurasivat jännityksellä kumpaisenkin talon

häävalmistuksia. Suutari Horttanainen julisti itselleen ja akalleen
useita päiviä kestävän paaston saadakseen nauttia Rietulan
juhlaruuista perusteellisesti.

Kunhan vaan häät olisivat jo piankin joutuneet.