Effective Medium Term Planning for

Teachers 1st Edition Lee Jerome

Marcus Bhargava
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmeta.com/product/effective-medium-term-planning-for-teachers-1st-editi
on-lee-jerome-marcus-bhargava/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Housing As If People Mattered: Site Design Guidelines

for the Planning of Medium-Density Family Housing Clare
Cooper Marcus

https://ebookmeta.com/product/housing-as-if-people-mattered-site-
design-guidelines-for-the-planning-of-medium-density-family-
housing-clare-cooper-marcus/

AI for School Teachers 1st Edition Rose Luckin

https://ebookmeta.com/product/ai-for-school-teachers-1st-edition-
rose-luckin/

Crafting Your Message Tips and Tricks for Educators to

Deliver Perfect Presentations a Clear Process for
Planning and Delivering Highly Effective Presentations
1st Edition Tammy Heflebower
https://ebookmeta.com/product/crafting-your-message-tips-and-
tricks-for-educators-to-deliver-perfect-presentations-a-clear-
process-for-planning-and-delivering-highly-effective-
presentations-1st-edition-tammy-heflebower/

Language Assessment for Classroom Teachers 1st Edition

Lyle Bachman

https://ebookmeta.com/product/language-assessment-for-classroom-
teachers-1st-edition-lyle-bachman/
Passport to Change Designing Academically Sound
Culturally Relevant Short Term Faculty Led Study Abroad
Programs 1st Edition Susan Lee Pasquarelli

https://ebookmeta.com/product/passport-to-change-designing-
academically-sound-culturally-relevant-short-term-faculty-led-
study-abroad-programs-1st-edition-susan-lee-pasquarelli/

Artificial Intelligence: Fundamentals and Applications

1st Edition Cherry Bhargava

https://ebookmeta.com/product/artificial-intelligence-
fundamentals-and-applications-1st-edition-cherry-bhargava/

Reflective Practice for Professional Development A

Guide for Teachers 1st Edition Thompson

https://ebookmeta.com/product/reflective-practice-for-
professional-development-a-guide-for-teachers-1st-edition-
thompson/

English for Academic Research A Guide for Teachers 1st

Edition Adrian Wallwork

https://ebookmeta.com/product/english-for-academic-research-a-
guide-for-teachers-1st-edition-adrian-wallwork/

Testing for Language Teachers 3rd Edition Arthur Hughes

https://ebookmeta.com/product/testing-for-language-teachers-3rd-
edition-arthur-hughes/
Another random document with
no related content on Scribd:
 »Mihin salaliittoon?»

»Sitä ei vielä tiedetä. Ylihuomenna saamme kuulla siitä.»

»Mutta miksi? Mikä on tarkoitus?»

»Anteeksi! Nähtävästi Brunolle on luvattu armo, ja siitä syystä

tarkoituksemme on tavallaan saavutettu. Tuskin tarvinnee puolustaa
miestä enää. Siitä viranomaiset pitävät huolen.»

»Mikä on oleva seuraus?»

»Luultavasti parlamentti heti lopetettuaan istuntonsa pääsiäiseksi

vaatii Rossia saapumaan kymmenen päivän kuluessa. Mutta te
saatte tietää siitä ensimmäisenä.»

»Kuinka niin?»

»Sillä kutsu naulataan sen talon ovelle, missä hän viimeksi asui, ja
jokaisen muun talon ovelle, missä tiedetään hänen käyneen.»

»Mutta ellei hän koskaan saa kuulla siitä tai ellei hän välitä siitä?»

»Hänet tuomitaan siitä huolimatta, ja hänen tuomionsa

painatetaan mustilla kirjaimilla ja naulataan samoihin paikkoihin.»

»Entä sitten?»

»Sitten Rossin elämä Roomassa on lopussa. Hänet suljetaan pois

kaikista julkisista toimista ja karkoitetaan parlamentista.»

»Entä Bruno?»

»Hänet vapautetaan seuraavana päivänä.»

 Roma palasi kotiin nolona ja alakuloisena. Kirje oli odottamassa
häntä. Se oli Rooman vankilain johtajalta. Vaikka sääntöjen mukaan
ainoastaan sukulaiset saivat tavata vankeja, paitsi
erikoistapauksissa, ei johtajalla ollut mitään sitä vastaan, että Bruno
Roccon entinen emäntä tulee tätä vankia katsomaan tavalliseen,
vieraille määrättyyn aikaan huomenna, sunnuntaina, iltapäivällä.

Kello kaksi seuraavana päivänä Roma läksi Regina Cœliin.

XV.

Regina Cœlin vankila on rakennettu lohkaistun pyörän muotoiseksi,

jonka akseli on pyöreällä pihalla ja puolapuut osoittavat koppirivejä.
Se on puolittain tutkimusvankila, puolittain rangaistusvankila. Kaikki
vangit käyttävät vankilan vaatteita ja ovat yleisten sääntöjen alaisia.
Useimmat ovat kirjapainotaitureita ja heidän työpajansa on valtion
suuri kirjapaino. Parlamentin asiakirjat painetaan siellä ja samoin
virallinen lehti, jossa tarkasti kerrotaan kaikki kuninkaan toimet ja
hovin tanssiaiset, päivälliskutsut ja vastaanotot. Tästä lähteestä
vangit etupäässä ammentavat tietonsa ulkomaailman tapahtumista.
Kaikki miehet, jotka työskentelevät kirjapainossa, ovat numeroidut ja
muutamat ovat kahleilla.

Kun rautaovi, joka erottaa vankilan elävien maailmasta, oli

sulkeutunut, huomasi Bruno olevansa yksin kopissaan. Oli melkein
puoliyö, ja kellon lyödessä astui sisään kaksi vartiaa, toinen kantaen
savuavaa lyhtyä, toinen vasaraa, jolla hän tunnusteli
ikkunaristikkojen kestävyyttä. Nämä olivat battitoreja, ja kun he olivat
poistuneet Brunon kopista, saattoi hän kuulla vasaran lyönnit heidän
kulkiessaan kopista koppiin. Puoli kolmen ja viiden aikaan he
palasivat uudestaan. Se oli heidän yökäyntinsä.
 Bruno ei nukkunut. Nyt vasta hänellä oli aikaa ajatella, mitä oli
tapahtunut. Hän muisti pikku Giuseppea ja hänen sydäntään vihloi.
Viereisessä kopissa joku itkeä nyyhkytti koko yön. Se oli
seitsentoistavuotinen poika.

Kello yhdeksän seuraavana aamuna kello soi, oven pieni luukku

avautui ja vanki, jolla oli rautakahleet jaloissaan, työnsi sisään
leipäpalan ja tuopin vettä. Kello yksitoista kaksi vartijaa astui sisään
vieden hänet ulkomaailman puolella olevaan virastohuoneeseen.

»Nimi?» sanoi tuomari, ja apulainen luki kirjasta:

»Bruno Rocco, kuvanveistäjän apulainen Piazza Navonalta n:o 14,

vastustanut kiihkeästi viranomaisia ja haavoittanut muutamia
sotilaita.»

»Onko tämä sama mies, joka asui yhdessä parlamentinjäsen

Rossin kanssa?»

»Sama mies.»

»Katsopas, hyvä ystävä. Sinä näytät rehelliseltä mieheltä.

Kerropas minulle, missä ystäväsi Rossi nyt oleskelee.»

»Ottakaa itse selvä siitä», vastasi Bruno.

»Vaiti!» huusi vartija.

»Mitä sinä ajattelet, kun puhut tuolla tavalla tuomarille?» sanoi

apulainen.

»Ajattelen, että minä en ole mikään lapsi, jota houkutellaan

sokeripaloilla», sanoi Bruno.
 »Panepas hänet sitten vangin vaatteisiin ja pidä kaksi päivää
vedellä ja leivällä», sanoi tuomari.

Bruno vietiin kylpemään, hänen oma pukunsa otettiin pois ja sen

sijaan annettiin karkeasta, harmaasta, mustaraitaisesta vaatteesta
tehty puku. Sitten hänet vietiin pihalle jaloittelemaan.

Kävelypaikka, kuten itse vankilakin, oli pyörän muotoinen. Aseilla

varustettu vahti seisoi keskellä olevalla akselipuulla, ja vangit
astuivat edestakaisin kuin kahlehditut karhut häkissään. Tämä pyöriö
oli ulkoilmassa, ja väliin kuului ääniä maailmasta muurin yli. Lähellä
oli luostarikoulu, ja Bruno saattoi kuulla leikkivien lasten iloisia ääniä
sieltä. Silloin hän muisti pikku Giuseppen, ja tulinen rauta poltti
hänen sieluaan.

Myöhään iltapäivällä tirehtööri lähetti häntä hakemaan, ja hänet

vietiin pieneen, pimeään virastohuoneeseen sisimmän rautaportin
kautta, missä vankilan johtaja vastaanottaa vankien valituksia.

»Hyvä mies», sanoi tirehtööri, »minun vallassani on hiukan

lieventää oloasi, mutta jos sinä loukkaat sotilasvirkamiehiä, täytyy
minun kieltää sinulta kaikki helpotukset ja ryhtyä ankariin keinoihin».

»Pitäkööt sotilasvirkamiehet huolta itsestään», vastasi Bruno.

»Minulla on ystäviä, jotka minusta huolehtivat.»

Kun hän oli taas kopissaan, hän ajatteli Elenaa. Elena-raukka! Äiti-
raukka! Mitähän hän nyt tekisi? Hautajaiset ovat kohta, eikä hänellä
ole yhtään rahaa. Mutta herra Rossi kyllä pitää huolen rahasta. Hän
pitää huolen kaikesta. Jumala häntä siunatkoon! Jumala siunatkoon
heitä molempia!
 Battitorit tulivat yökäynnilleen, poika viereisessä kopissa oli vaiti, ja
Bruno aikoi ruveta levolle, kun hän kuuli hiljaista koputusta
vasemmanpuoliseen seinään.

»Kuka siellä?» huusi Bruno.

Syntyi hetken äänettömyys, ja sitten koputus kuului taas.

»Siellä on vanki, joka koettaa puhua minulle», ajatteli Bruno. Siellä

oli joku, jota oli pahasti kohdeltu ja joka tarvitsi apua. Bruno muisti,
mitä hän oli kuullut vankien kielestä. Koputukset vastasivat tietysti eri
kirjaimia, ja hypähtäen ylös Bruno vastasi puhutteluun. Hetkeä
myöhemmin hän puhui helposti viereisen kopin asukkaan kanssa.

»Kauan eläköön anarkia», koputti hänen naapurinsa, ja Bruno

vastasi:
»Kauan eläköön vallankumous.»

»Oletteko Bruno Rocco?»

»Olen. Tunnenko teidät?»

»Ette.»

»Kuka olette?»

»Olen… numero 333, rangaistusvanki.»

»Vankiko?»

»Niin. Korehtuurin lukija virallisessa lehdessä. Tunsin teidät

koppinne numerosta. Tiedän kaikki. Luin lapsestanne. Säälin teitä.
Ette saa nähdä poikanne hautaustakaan.»
 »Joku toinen pitää huolta siitä.»

»Hyvä. Voinko auttaa teitä mitenkään?»

»Ottakaa selvä, mitä Rossi puuhaa.»

»Otan. Hyvää yötä.»

»Hyvää yötä.»

Sananvaihto loppui moneen hyvästelykoputukseen, ja Bruno

vaipui uneen.
Seuraavana aamuna hänet vietiin taas tuomarin eteen.

»Bruno Rocco», sanoi tuomari, »sinä tiedät olevasi syyllinen, ja jos

sinut tuomitaan kymmenen vuoden vankeuteen, pääset hyvin
vähällä. Mutta sinä et kuulunut johtavaan joukkoon ja jos nyt olet
järkevä mies ja autat meitä vaikeassa tehtävässämme, voimme ehkä
kuninkaan armon nojalla tehdä jotain hyväksesi. Sanopas nyt,
tiedätkö, kuka oli pääsyynä meteliin?»

»Tietysti tiedän», vastasi Bruno.

»Hyvä! Kuka se oli?»

»Herra Nälkä!… Ette taida tuntea häntä? Ja kumminkin hän on

teidän naapurinne ja asuu vallan viereisessä talossa.»

Bruno nauroi niin että huone kajahti. Tuomari puri huultaan.

»Hyvä mies, sinä et näy muistavan, ettet nyt ole vertaistesi

vankien parissa ja että me sotaoikeuden nojalla voimme tuomita
sinut piiskattavaksi.»
 »Ja te ette näy muistavan, että minä en ole mikään sieni, josta voi
puristaa ulos mitä tahansa ja ettei teidän piiskanne voi avata minun
suutani.»

»Koetetaanpa», sanoi tuomari, ja vastoin sääntöjä Bruno vietiin

ulos piiskattavaksi. Hän ei koko ajalla virkkanut mitään.

»Rohkeutta!» kuiskasi kappalainen, kun Bruno puolipyörryksissä

katsoi ylös taivasta kohti ja hoiperteli uhkaavan näköisenä takaisin
koppiinsa.
XVI.

Oli kolmas päivä metelin jälkeen. Battitorit olivat käyneet

ensimmäisellä yökäynnillään, ja Bruno oli vielä valveilla. Hän odotti
koputusta viereisestä kopista. Se kuului vihdoin vallan hiljaa:

»Oletteko siellä?»

»Olen.»

»Piiskasivat, niinkö?»

»Ei tee mitään! Kerran saavat sen maksaa.»

»Oletteko kuullut uutista?»

»Mitä?»

»Rossi on paennut.»

»Paennut?»

»Paennut Englantiin… Tosi… Tämän päivän lehdissä. Koko

vankila tietää sen.»
 »Mutta juuri siihen mieheen luotin…»

»Sitä arvelin.»

»Kuka hautaa nyt poika-parkani?»

»Kunnan hautaajat pitävät siitä huolen.»

Käytävästä kuuluvat askeleet keskeyttivät koputukset, ja

keskustelu lakkasi. Bruno ei nukkunut. Katkerat, synkät ajatukset
valtasivat hänen mielensä, ja hän käveli edestakaisin pimeässä.
Vähää jälkeen kello 5:n naapuri koputti taas.

»Ei ollut kaunista, että Rossi lähti.»

»Hyvä se oli. Hyvä, että pääsi pakoon.»

»Mitenkä pakoon? Parlamentinjäsenenä hän ei ollut missään

vaarassa. Muu syy siihen lienee ollut.»

»Mikä muu syy?»

»Itse tiedätte kai parhaiten. Joku nainen?»

»Eikö mitä.»

»Kuulin semmoista. Säälin teitä, hyvä mies. Voinko auttaa teitä

mitenkään? Tahdotteko uutisia ulkoa?»

»Tahdon. Missä vaimoni on ja onko hänellä millä elää ja miten

hautajaiset suoritettiin?»

»Otan selkoa siitä… Nyt kuuluu Jumalan ääni.»

 »Jumalan ääni» oli kello, joka ilmaisi yhdeksän lyönnin ja leivän
sekä veden jakamishetken.

Myrkky oli syöpynyt Brunon sieluun, ja alhaisia ajatuksia Elenasta

alkoi hiipiä hänen mieleensä. Kello yksitoista vartija tuli sanomaan,
että joku tahtoi kysellä hänen asiaansa. Se oli asianajaja Napoleon
Fuselli. Bruno tapasi hänet virastossa pyöreän pihan luona. Siellä oli
ovessa soikea lasilevy, ja koko ajan keskustelun kestäessä vartija
kulki edestakaisin oven ulkopuolella, katsoen tuontuostakin
huoneeseen.

»Minua on pyydetty puolustamaan teitä.»

»Kuka on pyytänyt?»

»Donna Roma, teidän entinen emäntänne.»

Mutta myrkky oli tehnyt tehtävänsä, ja Brunon sielu oli täynnä

epäluuloa. Miksi Donna Roma? Tahtooko hän saada hänet, Brunon,
vankilasta pois vahtimaan Elenaa? Asianajaja ei saanut mitään
selville hänestä.

»Minä tulen uudestaan tapaamaan teitä», sanoi asianajaja, ja

Bruno vietiin takaisin koppiinsa. Siellä hän hautoi ajatusta, joka oli
syöpynyt hänen mieleensä, kunnes jokainen hellä sana, jonka Rossi
oli lausunut Elenalle, johtui hänen muistiinsa. Hän vihasi itseään
pahojen ajatustensa tähden, mutta hän ei voinut ajaa niitä pois.
»Minä olen hullu, he ovat kuin veli ja sisar», sanoi hän itselleen,
mutta se ei rauhoittanut häntä. Sinä yönä koputus kuului taas.

»Nukutteko?»

»En.»
 »Kuulin uutisia ulkoa.»

»Älkää puhuko. Olen kuullut kylliksi.»

»Hyvä. Paras on ottaa asia semmoisenaan.»

»Mikä?»

»Vaimo on kadonnut.»

Bruno ei koputtanut vastaustaan. Hän huusi.

»Elena!»

»Vaiti! Tahdotteko mennä rangaistuskoppiin?»

»Mitä sanoitte?»

»Vaimonne… on… lähtenyt.»

»Minne?»

»Ei tiedetä. Kenties Englantiin.»

»Se on vale… Mies oli kuin oma veljeni.»

»Älkää ajatelko sitä. Hyvää yötä!»

»Per Christo!… Mennyt!… Englantiin!»

Bruno oli joutunut pyydykseen. Seuraavana aamuna hän soitti

ovikelloa ja pyysi saada tavata tirehtööriä.

»Kuinka kauan minun pitää istua täällä ennenkuin asiani tulee

esille?» kysyi hän.
 »Kunnes tuomari on ennättänyt tehdä valmistuksensa», vastasi
tirehtööri.

»Eikö aika ole mitenkään rajoitettu? Eivätkö viattomat ihmiset

koskaan tule hulluiksi odottaessaan?»

»Hyvä mies», sanoi tirehtööri, »kuulkaa neuvoani ja tehkää mitä

teiltä pyydetään, niin asianne päättyy piankin. Mutta jos jatkatte
tähän tapaan, niin Jumala yksi tietää, kuinka kauan tätä kestää.»

»Ja te kohtelette kansalaista kuin hänet jo olisi tuomittu

hirsipuuhun.»

»Vaiti!» huusi vartija.

»Ole itse vaiti!» huusi Bruno tyrkäten vartijaa kyynäspäällään.

»Tuo mies on aina raivokas, cavaliere», sanoi vartija, minkä

jälkeen tirehtööri määräsi Brunolle neljä päivää rangaistuskoppia.
XVII.

Rangaistuskopit ovat eri rakennuksessa toisella puolen pihaa,

vankila-alueen rajalla. Korkeiden muurien takana on kapeita katuja,
missä kulkee yöt päivät aseilla varustettuja vahteja. Janiculumin
kaunis, vihreä kukkula, missä ihmiset kuljeskelevat huvikseen,
kohoaa takana, kun taas sen edessä virtaa Tiberin mutainen, levoton
vesi. Vangit rangaistuskopeissa saattavat kuulla soittokuntien
soittavan operetteja Pinciolla sekä myöskin Pietarin kirkon kellon
kumean kaiun, kun se kutsuu ihmisiä rukoukseen.

Brunon ovella seisoi: »Tilapäisesti neljä päivää vedellä ja leivällä.»

Ensimmäisenä yönä vanki tuntui olevan yksin kopissaan, mutta
seuraavana iltana hän kuuli kovia askeleita koridorista sekä
kahleitten kalinaa. Viereisen kopin ovi avattiin ja Bruno tiesi
saaneensa naapurin. Yön pimeydessä matala ääni tuntui puhuvan
aivan hänen korvansa juuressa.

»Halloo, te siellä!»

»Kuka siellä?»

»Hiljaa! Hiljaa, ellette halua pakkopaitaa.»

 »Missä te olette?»

»Viereisessä kopissa, tietysti. Mutta vuoteen alla on reikä

seinässä ja me voimme puhella.»

»Missä minä olen kuullut teidän äänenne ennen?» sanoi Bruno.

»Minunko ääneni?… Ette missään. Olette kuullut koputukseni.

Minä olen 333. Koetin paeta viime yönä, mutta jouduin kiinni ja täällä
minä nyt olen. Minulla on uutisia.»

»Mitä?»

»Rossi on kertonut Lontoossa, että hän teki kaiken voitavansa

verenvuodon estämiseksi, ja elleivät muutamat juopuneet toverit…»

»Niinkö hän sanoi?»

»Niin — ikävä kyllä.»

Tuskallinen huuto pääsi Brunon rinnasta.

»Eikös se ole kaunista! Varsinkin, jos on totta, että hän, sillä aikaa
kuin te istutte lukon takana, huvittelee toisen vaimon kanssa
Englannissa.»

»Taivaan nimessä…»

»Mutta se kai on valetta.»

»Ehkä, ehkä ei. Kuka tietää!»

Kaksi päivää kului. Bruno kulutti ne kiroilemalla ja jyskyttämällä

koppinsa seiniä. Asianajaja Napoleon Fuselli tuli uudestaan, mutta
Bruno kieltäytyi vastaamasta hänen kysymyksiinsä ja puhui
ylimalkaisesti kavalluksesta y.m. Vanha Francesca ja garibaldilainen
saivat tulla häntä katsomaan, mutta hän kysyi heiltä vain, oliko Elena
todellakin mennyt.

Vihdoin tirehtööri lähetti häntä hakemaan. Oli myöhäinen ilta, ja

puhelu tapahtui virastohuoneessa, joka on rangaistuskoppien
vieressä. Tirehtööri näytti hiukan kiihoittuneelta, niinkuin hyvä mies
aina näyttää tehdessään pahan työn.

»Mies-parka», sano hän, »olen pahoillani sinun tähtesi.

Epäilemättä luulit tekeväsi hyvää, vaikka todellisuudessa uhrasit
itsesi semmoisten henkilöiden tähden, jotka ovat sinut pettäneet.
Miksi tahdot yhä vaieta, kun et sillä voita muuta kuin vankeutesi
pidennystä ja kun puhumalla totta voit pelastaa itsesi näistä
kärsimyksistä? Ja vaikka on vaikea hankkia täydellistä
anteeksiantoa, lupaan varmasti, että jos sinut tuomitaan…»

»Riittää jo, hyvä herra. Puhutaan suoraa kieltä», sanoi Bruno. »Te
tahdotte, että minä kavaltaisin herra Rossin, eikö niin? Olenhan minä
huono ihminen, mutta niin alhaalle en vielä ole vajonnut, te kirottu
mies!»

»Vaiti!» kiljaisi vahti ja löi Brunoa suulle. Seuraavassa

silmänräpäyksessä vartija makasi lattialla, tirehtööri vihelsi, toisia
vartijoita syöksyi sisään, ja Bruno pantiin käsirautoihin.

»Pakkopaita vuorokaudeksi», sanoi tirehtööri, ja Bruno vietiin

koppiinsa.

Pakkopaita on jäykästä kankaasta tehty, polviin asti ulottuva säkki,

joka on nyörätty kiinni selästä, niin että kädet tulevat lujasti
köytetyiksi kiinni ruumiiseen. Tässä kidutuskapineessa Bruno
vierittelihe lattialla, kunnes uni soi hänelle hetken lievennyksen. Kun
hän heräsi, kuuli hän Pietarin-kirkon kellon lyövän ja tiesi, että nyt oli
aamu.

Vaikka hänen ruumiilliset kärsimyksensä olivat suuret, olivat hänen

henkensä kärsimykset vieläkin suuremmat. Yhtäkkiä hän muisti
erään seikan. Hänellä oli aina mukanaan pieni pullo. Se sisälsi
sinihappoa, ja vaihtaessaan vaatteita hän oli saanut sen piilotetuksi
toiseen saappaaseensa. Hän tunsi sen siellä nytkin, eikä mikään
taikakalu koskaan ollut tuottanut sellaista turvallisuuden tunnetta.
Koska Giuseppe oli kuollut ja Elena mennyt ja Rossi pettänyt, ei
Brunolla ollut muuta jälellä kuin kuolema.

Kun pakkopaita illalla riisuttiin pois, otti Bruno esille pullon

saappaastaan, avasi sen korkin ja katsoi paljonko se sisälsi. Se oli
täysi, ei tippaakaan ollut hukassa. Ja koska hän nyt tiesi voivansa
millä hetkellä tahansa lopettaa tuskansa, jotka olivat saattaa hänet
epätoivoon, oli hän tyynempi ja hänen kärsimyksensä tuntuivat
helpommilta kestää.

»Kun battitorit ovat menneet», ajatteli hän ja odotti kevyemmällä

mielellä puoliyötä. Se tuntui tulevan hyvin pian. Tavallinen askelten
kolina kuului koridorista, lukot kilahtivat kuten ennenkin, savuava
lyhty loi himmeätä valoaan, vasara koputti ikkunaristikkoa ja kopin
kaksinkertainen rautaovi jysähti. Sitten kuului Pietarin-kirkon kellon
kumea ääni, jota seurasi tuo salaperäinen hiljaisuus, menneisyyden
rajavaltakunta. Keskiyö oli ohi.

Bruno nousi vuoteeltaan ja avasi pullon taas. Piiskaaminen,

pakkopaita ja vesi ja leipä olivat himmentäneet hänen järkeään ja
hänen sielunsa oli alistunut ruumiin kärsimyksistä. Valopilkkuja
säkenöi hänen silmiensä edessä pimeydessä, ja hän saattoi tuskin
seistä pystyssä. Tällä hetkellä hän vihasi koko maailmaa, mutta
muistaessaan, että hänen nyt piti jättää se, hän koetti voittaa
katkeruutensa.

»Hyvästi, Elena! Ja hyvästi sinäkin, Davido Rossi! Sinä teit minulle

monta hyvää palvelusta, mutta nyt me olemme kuitit!»

Hän nauroi ääneensä hurjaa naurua, mutta seuraavana hetkenä

joku huusi hänelle.

»Bruno!» Se oli naapurikopin asukas.

»Mikä on?»

»Mitä te nauratte?»

»En mitään.»

»Hullu. Vahti kertoi minulle, mitä tapahtui eilen. Ajatelkaapa, että

teillä olisi ollut tilaisuus päästä pesästä ettekä sitä käyttänyt! Teidät
lähetetään Porto Longoneen tutkimuksen jälkeen, ja siellä vahdit
eivät ole inhimillisiä, sillä heillä on käsky olla ankaria. Sanokaapa
siellä puoli, sanaakaan, niin pudota putkahdatte maahan kuin pallo
St. Ignaziolla kello kaksitoista. Se on kamala paikka. Rakennettu
kalliolle ja kanuunain suojaama.»

Bruno nauroi taas hullua, ilkkuvaa naurua.

»Ja paitsi sitä ei teillä ole mitään syytä sääliä miestä, joka on
pettänyt teidät. Jos minä olisin teidän sijassanne, en antaisi minkään
vankilan pidättää minua kostamasta.»
 »Hyvää yötä!»

»Ei tarvitse muuta kuin sanoa sana, niin olette ulkona.»

»Vaiti, hyvä veli. Te ette tiedä asioita. He tahtovat tehdä minut

hänen pettäjäkseen.»

»Entä sitten? Hän on mennyt menojaan, ja he tahtovat ainoastaan

pidättää häntä tulemasta takaisin.»

»Mistä minä häntä syyttäisin?»

»Mistä tahansa. Ottakaa selvä, mitä he tahtovat teitä sanomaan,

ja sanokaa se sitten… Pois täältä, vanha hupsu, ja menkää
Englantiin!»

Nyt seurasi kamala epäilyksen hetki. Sitten pullo joutui takaisin

Brunon saappaaseen ja tuskat alkoivat uudestaan. Kun kello löi puoli
yksi, hän soitti ovikelloaan ja pyysi päästä tirehtöörin puheille.

»Minulla on tärkeitä ilmoituksia hänelle — tahdon tunnustaa»,

sanoi hän.

Mutta heti sen jälkeen hän katui ja tahtoi vetäytyä takaisin. Se oli
liian myöhäistä. Tirehtööri oli herätetty, ja Bruno vietiin hänen
huoneeseensa.

Kulkiessaan koridorin läpi, vartija kummallakin puolellaan, Bruno

oli täydellisesti lamassa. Vankila, jossa kaikki nukkuivat, oli äänetön,
ja ainoastaan noiden kolmen miehen askelten kumea,
haudantakainen kaiku häiritsi hiljaisuutta. Kun he astuivat rautaportin
läpi, lehahti raitis ilma heitä vastaan ulkomaailmasta.
 Tirehtööri vastaanotti Brunon sydämellisesti ja kysyi, mitä hänellä
oli sanottavaa. Hän ei tiennyt. Hän näytti kokonaan kadottaneen
muistinsa. Päävahti, joka oli läsnä, katsahti kirjeeseen, joka hänellä
oli kädessään, ja antoi sen ääneti tirehtöörille. Vilkaistuaan
kirjeeseen virkkoi tirehtööri:

»Hyvä ystävä, minä näen mitä tahdotte sanoa, mutia koska olette
oppimaton mies, on teidän tietysti vaikea saada sitä sanotuksi. Siitä
syystä päävartija saa kirjoittaa ilmoituksen minun saneluni mukaan ja
jos se sisältää sen, mitä aiotte sanoa, panette nimenne sen alle.»

Bruno ei vastannut mitään, vaan seisoi tylsän näköisenä vartijain

välissä, kun tirehtööri saneli:

»Minä Bruno Rocco, kuvanveistäjän apulainen, asuva Piazza

Navonalla n:o 14, nyt vankina Regina Cœlin vankilassa ja odottaen
tuomiota osanotosta helmikuun 1 p:n meteleihin, vakuutan täten
juhlallisesti, että mainittu meteli oli vallankumouksellisen seuran
aikaansaama ja sen tarkoituksena oli hallituksen väkivaltainen
kukistaminen sekä kuninkaan syökseminen valtaistuimelta ja
surmaaminen, ja että tuon liikkeen keskustana oli 'Ihmisten
tasavalta-niminen yhdistys', jonka johtavana sieluna oli
parlamentinjäsen Davido Rossi.»

Bruno pyyhkäisi silmiään hihallaan. »Seis! Mitä nyt tapahtuu?»

»Hyvä työ tapahtuu», sanoi tirehtööri. »Rooman kansalaisena te

ilmaisette salaliiton ja paljastatte hallituksen ja kuninkaan vihollisen.
Kuunnelkaa vielä. Nyt seuraa vetoaminen kuninkaan armoon, ja
siinä tapauksessa, että tuomioistuin teidät langettaa, armon
anominen valtion sinetinvartijalta. Nyt kirjoitatte nimenne tähän alle,
ja asia on selvä.»