Navigating Conflict How Youth Handle

Trouble in a High Poverty School 1st

Edition Calvin Morrill
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmeta.com/product/navigating-conflict-how-youth-handle-trouble-in-a-high
-poverty-school-1st-edition-calvin-morrill/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Together Alone: Personal Relationships in Public Places

Calvin Morrill (Editor)

https://ebookmeta.com/product/together-alone-personal-
relationships-in-public-places-calvin-morrill-editor/

Undecided 2nd Edition Navigating Life and Learning

after High School Genevieve Morgan

https://ebookmeta.com/product/undecided-2nd-edition-navigating-
life-and-learning-after-high-school-genevieve-morgan/

A Gay Polyester High School Romance (Gay Polyester High

School Romance 1) 1st Edition S.W. Ballenger

https://ebookmeta.com/product/a-gay-polyester-high-school-
romance-gay-polyester-high-school-romance-1-1st-edition-s-w-
ballenger/

Responding to Resistance Thirty Strategies to Manage

Conflict in Your School an Educational Leadership Guide
to Conflict Management in the School Community 1st
Edition William A Sommers
https://ebookmeta.com/product/responding-to-resistance-thirty-
strategies-to-manage-conflict-in-your-school-an-educational-
leadership-guide-to-conflict-management-in-the-school-
Politics in Software Development: Navigating
Stakeholder Power and Conflict in Organizations 1st
Edition Peter Wendorff

https://ebookmeta.com/product/politics-in-software-development-
navigating-stakeholder-power-and-conflict-in-organizations-1st-
edition-peter-wendorff/

Achieving Equity and Excellence : Immediate Results

from the Lessons of High-Poverty, High-Success Schools
(a Strategy Guide to Equitable Classroom Practices and
Results for High-Poverty Schools) 1st Edition Douglas
Reeves
https://ebookmeta.com/product/achieving-equity-and-excellence-
immediate-results-from-the-lessons-of-high-poverty-high-success-
schools-a-strategy-guide-to-equitable-classroom-practices-and-
results-for-high-poverty-schools-1st/

CrissCrossed A Dark High School Bully Romance 1st

Edition Sasha Rc

https://ebookmeta.com/product/crisscrossed-a-dark-high-school-
bully-romance-1st-edition-sasha-rc/

Sister in Trouble 1st Edition S A Mcewen

https://ebookmeta.com/product/sister-in-trouble-1st-edition-s-a-
mcewen/

How High?--That High 1st Edition Diane Williams

https://ebookmeta.com/product/how-high-that-high-1st-edition-
diane-williams/
Another random document with
no related content on Scribd:
The Project Gutenberg eBook of Nurhosen jälk. &
Kumpp
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.

Title: Nurhosen jälk. & Kumpp

Author: Antti Saarela

Release date: November 28, 2023 [eBook #72246]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Otava, 1902

Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NURHOSEN

JÄLK. & KUMPP ***
NURHOSEN JÄLK. & KUMPP.

Antti Saarelan päiväkirjamuistelmia

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1902.

I.

Kesäkuun 8 p.

Omituinen sattuma on, että nyt kun kerran elämässäni saan

viettää toimiltani vapaan kesän, olen joutunut tämän kaupungin
läheisyyteen, kaupungin, josta jo alun toistakymmentä vuotta olen
poissa ollut, vaan jossa varemmin olen viettänyt elämäni parhaat
vuodet, toivoni, rohkeuteni ja toimeliaisuuteni ajan.

Mikä ero viimeisellä kymmenellä ja kymmenellä edellisellä

vuodella. Täällä olemaani kymmeneen vuoteen sisältyy elämäni
kevät, viimeksi kuluneet ovat sen syksyä. Kesää minulla ei ole
koskaan ollutkaan.

Jos täällä nyt vaan viihtyisin ja saavuttaisin kaipaamani levon. Kun

isäntäni, jota viimeiset ajat olen palvellut, äskettäin kuoli ja pesä teki
vararikon, jouduin taas ilman tointa ja toiminta-alaa. Mutta kun nyt
sattuu olemaan kesä, haluan täällä yksinäisyydessäni levätä
ennenkuin uuden leipätoimen itselleni hankin. Lepoa tarvitsenkin.
Jäseniäni kolottaa, taudit raivoavat ruumiini joka kohdassa ja raskas
on mieleni tila.
 Kun vaan leponi ei muuttuisi ikävyydeksi. No, pääsenhän täältä
pois silloin kun mieli tekee. Yksinäisyyttä en suinkaan pelkää, sillä
siihen olen jo tottunut. Koko sen ajan kun täältä muuttoni jälkeen
olen suuressa kaupungissa asunut, olen jokapäiväisten työtoimieni
ulkopuolella oleksinut melkein yksinäni. Olen istunut piilosissa
paikoissa teattereissa ja konserteissa, käynyt syrjäisissä
ravintoloissa tuutingilla, vaan muuten viettänyt joutoaikani sohvallani
loikoen, sanomalehtiä ja romaania lukien.

Vanha, kulunut sohvani. Sinä olet monen monet kerrat tarjonnut

minulle pitkien iltojen kuluksi paikan, jossa vanhat muistelmat ovat
ajatuksissani saaneet tehdä kiertokulkuansa. Sinä olet nyt liiterissä,
mutta hylkäämään en sinua tule. Me kuulumme yhteen.

En oikein itsekään käsitä, miksi asetuin näin lähelle tätä kaupunkia

vapauttani viettämään. Sanomalehti-ilmoitukseni johdosta sain
asuntotarjouksia muualtakin, mutta tämä näytti minusta kaikkein
sopivimmalta. Ehkäpä se niin onkin. Onhan tässä vettä soudella ja
kalastella, siisti huone asua, ja mitäs minä muuta tarvitsen. Lisäksi
vanhat muistot elähyttämässä, ja kun kaupunkilaisetkin peräti vähän
kuleksivat täällä päin, saanen rauhan kaikin puolin.

Talon isäntäväki ei ollenkaan näytä tietävän minun ennen tässä

läheisessä kaupungissa varsinaisesti asuneen. He eivät siihen
aikaan ole tätä taloa pitäneet, ja lisäksi muuttuu ja unehtuu
kymmenessäkin vuodessa siksi paljon, ettei taida enää itse
kaupungissakaan olla ketään, joka muistiaan pingo iltamatta minun
mieleensä saisi. Mutta juuri se olisikin hyvä asia. Haluaisin olla aivan
tuntematon, nauttia muistoistani häiritsemättä ja kenenkään minua
tuntematta kerran pari pistäytyä kaupunkia katsomassa.
 Kaupungista on tänne kahden kilometrin matka ja läheisimmältä
rautatieasemalta ainoastaan yhden. Näin ollen voin postinikin
osoittaa tälle pienelle asemalle, ja kenties tuntemattomana säilyä.

Ja silloin kun vesillä ja metsässä olo ei huvita, voin kuluttaa

aikaani entisissä muistelmissani. Täällä, tämän kaupungin
läheisyydessä, nekin taas saavat aivan uuden viehätyksensä.
II.

Kesäkuun 9 p.

En ainakaan vielä ole tavannut ketään tuttavaa, vaikka olen

tänään maantiellä kävellyt. Ehkäpä niitä ei enää olekaan.

Ei ollut niitä silloinkaan kun kerran ennen tänne saavuin. Päivällä

kävellessäni ajattelinkin tätä ensimäistä tuloani.

Muistan erittäin hyvin kun ensimäisenä iltana kaupunkiin tuloni

jälkeen istuin Nurholan salissa maisteri Asplundin ja asianajaja
Helanderin seurassa. Puodista, johon ensin saavuin, osoitettiin minut
konttoriin ja konttoristi Kemppainen, joka yksinään oli konttorissa, vei
minut heti rouvan huoneisiin, itse poistuen työhönsä takaisin. Hiukan
punastuvat tyttäret esiteltiin ja poikaset tulivat perätysten ja
kumartaen uutta "setää" tervehtimään.

Pian sen jälkeen saapuivat myös Asplund ja Helander. He olivat

päättäneet uuteen kaupanhoitajaan tutustumista varten viettää sen
illan Nurholassa.

— Tervetuloa, toivotaan että tulette täällä viihtymään, sanoivat.

 Helander, joka heti esiintyi asianajajille tavallisella vapaudella,
selitti minulle olevansa talon asioissa aivan syrjäinen, ainoastaan
Asplundin vanha ystävä ja koulutoveri. Ja vaikka he ovatkin
maailmankatsantokannoiltaan ja toiminta-aloiltaan paljon eroavat, he
sentään aina ovat hyvin yhdessä viihtyneet. Sanoi pitävänsä
Asplundin vilpittömästä hyväntahtoisuudesta ja oikeuden
harrastuksesta, vaikkakin oli muuttunut hänelle tavaksi laskea
Asplundin ihanteista pientä leikkiä.

— Sitäpaitse eivät mielipiteet ja ihanteet täällä pikkukaupungissa

mitään merkitse. Täällä ei oikeastaan ole muita ihanteita kuin tehdä
työtä, syödä ja maata. Eikä täällä muita tarvitakaan. Häiritsisivät
vaan rauhallista kaupunkia, lisäsi hän.

— Eihän täällä tosin ole, vastasi Asplund hymyillen, mutta niitä

pitäisi saada tänne.

— No, annetaan heidän nyt ainakin tänä iltana olla poissa, vastasi
Helander.

Kun olimme vähän aikaa istuneet, alotti Helander tavallisen

leikinsekaisen puhelunsa.

— No, nythän tästä luulisi hyvän tulevan, hän sanoi, kun asioita
hoitamassa on käytännön mies, käytännöllisen kasvatuksen saanut,
ja toisena uusien aatteiden tähystelijä, kuten tämä Asplund, joka on
suuri aatteiden mies.

— Kyllähän nykyaikana afäärissäkin uusia aatteita tarvitaan,

sanoin minä.
 — Kyllä, kyllä, jatkoi Helander. Mutta nämä Asplundin aatteet eivät
oikein malta pysyä niin yksinkertaisissa asioissa, vaan pyrkivät
tavottelemaan uusia elämän muotoja, uusia maita ja taivaita, ja
niitten peräänkysymys tuolla puodissa ei vielä taida olla aivan suuri.
Ehkä tämä kauppiasammatti sentään opettaa hänet aikansa
olemaan tässä puutteellisessakin maailmassa.

Kaikki nauroimme, ja rouva Nurhonen, joka juuri toi teetä vieraille

ja kuuli Helanderin puheen, rupesi, hänkin hymyillen, minulle
selittämään että "nämät herrat aina tällä tavoin keskenään
leikittelevät", jota minun ei pidä miksikään pahaksi luuleman.

— Hyvä rouva, sanoi Helander, kyllähän järkevä mies nyt heti

huomaa mitä meidän puheemme on.

Sitten, teetä juotaessa ja sen jälkeen, kertoilivat Asplund ja

Helander minulle liikkeen ja perheen entisyydestä.

*****

Sakari Nurhos-vainaja oli ollut uuttera työnsä tekijä. Palveltuaan

pienestä pojasta kauppa-apulaisena, hän mieheksi tultuaan oli
perustanut oman liikkeen, Nurhosen sekatavarakaupan. Ensi aikoina
oli liike ollut kovin pientä, mutta kun menot olivat sen mukaiset, niin
vaatimattomasti eläen toimeentultiin. Liikkeen kannattavaisuutta ei
muusta voitu päättää kuin ostajien määrästä ja tarpeen mukaisesta
rahojen löytymisestä. Vainaja oli ollut vanhan kansan mies, eikä
mitään varsinaista kirjanpitoa pitänyt. Mutta tottuneena tiskimiehenä
oli hän kaikki järjestänyt niin, että jokainen kaupanteko puodissa aina
tuotti penninsä hänellekin.
 Tuli sitten hyvät raha-ajat ja rautatien rakennuksen takia paljon
lisää ostajia kaupunkiin. Tähän aikaan Nurhosen liike huomattavasti
laajeni, varsinkin punssin ja oluen kauppa vilkastui. Mutta
suuremmat tulot totuttivat myös suurempiin menoihin. Vanhempien
lasten tultua kouluikään, perheen ylläpitokustannukset yhä
kohosivat.

Vuosi vuodelta kuitenkin elettiin ilman varsinaista ahdinkoa, mutta

myöskin ilman varallisuuden säästöjä. Nurhonen oli kyllä monta
kertaa ollut tiukalla rahain hankinnan takia lankeaviin maksuihin ja
korkoihin, mutta kotiväki ei näistä asioista paljoa tietänyt. Lapset
olivat vielä liian pieniä, ja vaimolleen, Iidalle, ei Nurhonen näitä
asioita useinkaan puhunut. Ei luultavasti tahtonut häneltä riistää
luuloa, että on hyvin voivan kauppiaan rouva, tahi oli Nurhonen tullut
huomaamaan ettei vaimonsa tämänlaisiin asioihin voinut kylliksi
syventyä. Rouva Nurhonen ei ole — näin sanoivat silloin kertojani —
liikeasioihin ollenkaan perehtynyt.

Aviopuolisojen yhdyselämä oli kuitenkin aina ollut hyvä. Lapsia

heillä oli ollut useita, mutta ainoastaan neljä elossa. Vanhimmat
olivat tyttöjä, Eveliina ja Miia, nuoremmat poikia, John ja Selim.

Olot olivat sitten koko joukon muuttuneet kaupunkiin saapuneen

uuden kilpailijan Kalle Koskisen kautta. Erään isomman
paikkakunnan kauppiaan konkurssin jälkeen oli Nurhonen jäänyt
yksinään mainittavammaksi sekatavarakauppiaaksi kaupunkiin.
Tämä onnellinen asema ei kuitenkaan jäänyt sivullisilta
huomaamatta eikä ollut Nurhoselle moniviikkoinen. Kaupunkiin
saapui mainittu Koskinen, kauppakoulun käynyt nuorenpuoleinen
mies, ja perusti uuden liikkeen, joka oli komeampi ja huomattavampi
kuin Nurhosen liike. Tämä uusi kilpailija oli hävittänyt Nurhosen
makeanleivän päivät. Itse oli vainaja jo niin vanhentunut ja pieneen
puotiinsa rakastunut, ettei hän voinut mitään ulkonaisia uudistuksia
ja muutoksia ajatellakaan. Kunhan minun poikani tulevat miehiksi, oli
hän sanonut, niin ottakoot sitten he nuorten tavoin isänsä liikettä
jatkaakseen.

Mutta ennenkuin pojat miehiksi ennättivät, tuli kuolema ja vei

Nurhosen pois tiskinsä takaa. Suru oli silloin ollut perheessä suuri.

Oli ollut ikävästä, ja vastaisen toimeentulon huolista. Varsinkin oli

rouva kuvaillut nyt kaiken olevan lopussa. Kyllähän ne vieraat nyt
kaiken vievät, oli hän sanonut, kun meissä ei ole puolemme pitäjää.
Mierontie edessä, oli jatkanut, ja oli itkenyt kovasti. Ja lapset olivat
itkeneet, ja kaikki olivat kovin raskaalla mielin olleet.

Nurhosen tuttavat ja saamamiehet, vanha koroillaan elävä

tehtailija Kahva ja moniaat muut, olivat tulleet perhettä lohduttamaan
ja liikkeen asioita järjestämään. Vesissä silmin oli rouva pyytänyt
heidän apuaan ja neuvojaan, joita myös oli luvattu.

— Olkaa nyt vaan huoletta, kyllä me koetamme tässä asiat

järjestää, oli Kahva sanonut. Kaikkien ensiksi pitää saada liikkeelle
hoitaja, ettei asiain säännöllinen kulku keskeenny, ja sitten tarkka
perukirjoitus, että nähdään liikkeen todellinen tila.

Rouva oli huokaisten kiittänyt ja sanonut että niin, vieraat kai tähän
nyt on saatava, eihän meistä mihinkään ole. Eivät ennättäneet nuo
pojatkaan miehen ikään ennenkuin tämän piti tapahtuman.

Silloin oli huomio kääntynyt Asplundiin, joka muutamia kuukausia

ennen oli kihlautunut talon vanhimman tyttären, Evelinan kanssa.
Päätettiin hänestä tehdä liikkeen raha- ja kirjanpitoasiain johtaja ja
ottaa puotiin erityinen kaupanhoitaja.

Asplund oli vastenmielisesti suostunut liikkeenhoitajaksi

rupeamaan, mutta rouvan ja lasten epätietoinen asema oli
vaikuttanut että hän katsoi velvollisuudekseen kykynsä mukaan
perhettä auttaa.

— Jos vaan kykenisin, niin kyllähän minä muuten mielelläni

rupeaisin, oli hän sanonut.

Tehtailija Kahva oli kuivalla huumorillaan vastannut:

— Miksei oppinut mies kykene, ei siinä muuta konstia ole kuin

antaa vähän rahoja ulos ja koettaa saada paljon sisään.

Se että näin päätettiin oli rouva Nurhostakin hyvittänyt.

— Sehän olisi erittäin hauskaa, oli hän sanonut, Henrikki kun

tässä jo on vähän kuin omaa väkeä. Tuntuu aina turvallisemmalta ja
hauskemmalta omien kanssa kuin aivan vieraitten hoidossa olla.

Asia oli lopullisesti sovittu niin että Asplund ikäänkuin perheen

ainoana miehenä ryhtyi isännöitsijäksi, kirjoitti firmanimen ja tarkasti
kirjanpidon. Kaupanhoito oli uskottu liikkeen vanhimmalle kauppa-
apulaiselle, hiljaiselle Raivalle.

Mutta nyt oli Raivan sijalle tahdottu saada uusi, nuorempi ja

isommissa oloissa ollut mies. Minä olin valittu, ja toivottiin että
tultaisiin hyvin yhdessä viihtymään.

Näin kertoilivat totia maisteltaessa nämä minun ensimäiset

tuttavani tässä kaupungissa. Asplundin koruton ja avonainen
selonteko talon asioista vaikutti minuun kiinnittävästi, samalla kuin
Helanderin leikillinen tapa keskusteluun sekaantua minua suuresti
huvitti. Olin vakuutettu tässä seurassa hyvin voivani viihtyä.

Itsestään kertoi Asplund:

— Minä en suinkaan ole liikemies luonteeltani enkä

kasvatukseltani. Olen kasvanut maalaispappilassa ja koulupoikana
uutterasti kirjoitellut runoja konventin sanomalehteen. Ylioppilaana
lueksin ensin jumaluusoppia, mutta kun uudet uskonnolliset
virtaukset minuun vaikuttivat, lopetin sen sisällisten ristiriitaisuuksieni
takia.

— Näistä ristiriitaisuuksista ei vaan ole loppua tullut

myöhemminkään, keskeytti Helander. Papiksi tämä olisi ollut aivan
erinomainen, jatkoi hän nauraen ja minuun kääntyen. Suuren pitäjän
rovastina jo olisi.

— Ehkä, ehkä, nauroi Asplund vastaan. Yritin minä sitten jo

sanomalehtimieheksikin, mutta rupesin kuitenkin uudestaan
lukemaan, suoritin kandidaatin ja antaannuin koulunopettajaksi, joka
nyt on täällä varsinainen toimeni. Olen kolleegana lyseossa.

Ja kauppiaana, lisäsi Helander.

— Niin, siksikin sitä näkyy joutuneen.

III.

Kesäkuun 12 p.

Kaupungissa siis kuitenkin tietävät täällä oloni. Olipa vielä eräs

joka minua muistikin. Vanha ukko Raiva kävi tänään luonani.

Me istuimme kauvan aikaa puhellen entisistä ja nykyisistä asioista.

Hänen vaimonsa on kuollut ja itse on hän lopettanut sen pienen
kauppansa, jonka Nurholasta erottuaan perusti.

— Minulla on se entinen pieni talo ja sen verran säästöjä että voin

vanhat päiväni elää, hän sanoi. Nuorin tyttäristäni on naimisissa ja
vanhin, se Hilma, muistathan, hän kysyi, on nyt kotona minua
hoitamassa. Hän on jäänyt vanhaksi piiaksi, ja hyvä onkin, että joku
on minunkin turvanani.

Hilma! Kyllä hänet muistin. Olipa hänkin nyt isällään terveisiä

minulle lähettänyt.

Ukko Raiva oli melkein virkeämpi kuin entiseen aikaan, mutta

näköjään paljon vanhentunut ja tukka harmaantunut. Kertoili asioita
entisellä yksinkertaisella, miellyttävällä tavallaan.
 Vanhan ominaisuutensa, kertoa ennen kerrottuja asioita sillä
tarkkuudella kuin aivan uutta kertoisi, oli hän säilyttänyt.

Me jouduimme jutuissamme Nurholan entisiin aikoihin. Raiva

kertoili yhtä ja toista kauppias-vainajasta. Ihmetteli mitenkä asiat
sittenkin olivat sellaiset kuin ne vainajan kuollessa olivat. Toimitettu
perukirjoitus oli osoittanut ettei omaisuutta pesässä löytynytkään.

— Mutta, lisäsi hän, se aika, jolloin liike oli suurempana, taisi olla
paha aika, se totutti suurempiin menoihin, joista ei huonompien
aikain palattua enää voitu peruutua.

Ja hän jatkoi:

— Senhän ne saamamiehet, Kahva ja muut, heti olivat vaatineet

että on järjestettävä kirjanpito ja että heille on vuosittain näytettävä
sen lopputulokset. No, sinähän tiedät, silloin oli kilpailu Koskisen
kanssa kuumimmillaan. Sen vuoksi se otettiin konttoristikin, se
Kemppainen, niin että tulihan siihen yhden äkin paljon uutta väkeä
Nurhosvainajan sijalle.

Hän kertoi Ernesti Kemppaisesta samaa kuin ennenkin, ja kuvasi

uudelleen minulle eronsa kaupanhoitajan toimesta. Mutta minä
kuuntelin sittenkin häntä mielelläni.

— Se Kemppainen oli, hän kertoi, eronnut koulusta neljänneltä eli

viidenneltä luokalta ja ottanut kirjanpitokurssin, kun hän Nurholaan
tuli. Hän oli teräväpäinen nuorukainen, mutta luonteeltaan kovin
umpimielinen. Hän seurustelikin etupäässä vain naisten seurassa.

Nurholassakin hän heti kiintyi naisiin — niin, no, Asplundiin myös,

sillä Asplund on aina ollut pehmeä, helposti mukautuva luonne ja oli
naima-asioittensa takia siihen aikaan alituisesti samassa seurassa.
Rouva ja osaksi vanhin tytärtäkin, rouva Asplund, Kemppaista
mielellään kuuntelivat ja olivat hänen puoliksi kielivistä jutuistaan
huvitettuja. Miia neiti sen sijaan laski hänestä leikkiä, kenties osaksi
peläten Kemppaisen liiallista lähestymistä. Miialla oli siihen aikaan
suuremmat toiveet tulevaisuudestaan.

Rouva ei silloin enemmän kuin ennen tahi jälkeen millään tavalla

ottanut osaa liikkeen hoitoon, mutta kuitenkin hän paljoa enemmän
kuin kauppiaan eläessä alkoi tomuriepu kädessä kulkea puodissa,
konttorissa ja yksinpä makasiineissakin. Konttorissa hän näytti
yleensä olleen paremmalla mielellä, joka olikin luonnollista, kun
Asplund ja Kemppainen osoittivat hänelle jokapäiväisessä
työssäänkin suurta huomaavaisuutta, Kemppainen varsinkin käytti
kaikki tilaisuudet päästä tekemään hänelle pieniä
kohteliaisuuspalveluksia. Asplund taas puolestaan kaiken luontaisen
hyväntahtoisuutensa lisäksi näytti aina muistaneen rouvan olevan
hänen tuleva anoppinsa. Ikävin oli Asplundin asema sen vuoksi, että
rouva kovin usein hänelle kaipasi kaikellaista pientä meistä
kaupanpuolella. Minä en osannut silloin enemmän kuin koskaankaan
sovelluttaa itseäni oloihin, ja ne toiset eivät myöskään näyttäneet
olevan hänen suosiossaan. Asplundille oli tietenkin vaikea tulla
meille mitään sanomaan, ja paha oli olla sanomattakin, kun näki
rouvan sitä haluavan. Useimmilta arastellen tehdyiltä
muistutusretkiltään saikin hän nolona palautua, sillä syy rouvan
valituksiin oli tavallisesti turhan pieni tahi aivan luuloteltu. Varsinkin
minuun oli rouva usein tyytymätön ja epäsuorasti siitä huomauttikin.
Hänen mielestään oli pölyä ilmestynyt liian paljon, lattiat liiaksi
likaantuneet, tavarat sopimattomilla paikoilla ja sen sellaista, joista
hän sitten myöskin Asplundille tuskitteli. Kuulinpa Asplundin pari
kertaa sanovankin, ettei rouvan pitäisi mieltään tällaisilla asioilla
rasittaman, kyllä me koetelemme parastamme, mutta rouva tästä
huomautuksesta loukkaantuneena poistui.

Varsinkin siihen aikaan kun Asplund ei ollut konttorissa —

koulutunnit veivät häneltä paljon aikaa ja vapaana ollessaan hän
luonnollisesti viihtyi morsiamensa kanssa kahden kesken — oleksi
rouva paljon konttorissa, Kemppainen kun hänelle mielellään kertoili
yhtä ja toista kaupungilta ja kotoa, sellaista, joka rouvaa huvitti tahi
jota hän muuten halusi tietää. Ei Kemppainen näitä luullakseni
kertonut missään pahassa tarkoituksessa, ainoastaan rouvaa ja
itseään huvittaakseen. Vilkkaalla mielikuvituksellaan teki hän
näkemistään ja kuulemistaan omat leikkisät johtopäätöksensä, vaan
rouva ei niitä aina samalla tavalla ymmärtänyt.

Näin kertoili Raiva vanhaa asiata tässä tänään luonani istuissaan.

Sytytellessään uutta sikaaria hän huomautti miten hyvin perhe siihen
aikaan eleli, Asplund kun tietenkään ei voinut tehdä mitään esteitä
rahojen annissa. Ja saatuaan sikaarinsa palamaan, ukko taas jatkoi:

— Tämmöisestä Kemppaisen pikku juttelustahan se minunkin

eroni aiheutui. Sinä kai sen kertomuksen muistat, hän sanoi.
Kemppaista oli näet kerran suuresti huvittanut kuunnella erään
tikussa olevan maalaisen kaupantekoa puodissa. Ukko tahtoi ostaa
hyvän sikaarin, mutta suu juonessa hän moitti kaikkia kalliiksi,
väittäen samojen sikaarien Koskisessa olevan huokeampia.

— Ja sieltäpä sitten ostan mamman kahvit ja sokeritkin, sanoi hän.

— No, kun ostatte ne täältä, niin saatte hyvän sikaarin

kaupantekijäisiksi, sanoin minä.

— Sama se, antaapa sitten sikaari tänne, vastasi ukko.

 Hän sytytti sikaarin, pisti toisen taskuunsa "toiselle kahvinaulalle",
rämähti nauruun ja sanoi ettei hän kahvia ja sokeria ollenkaan
ostakaan, mutta kyllä mamma tulee toisella kertaa ostamaan.

— Minä otan vaan nämä kaupantekijäissikaarit, mamma kun ei

polta tupakkaa, sanoi ukko ja poistui nauraa hihottaen.

Me nauroimme kaikki muutkin, puotipojat, Kemppainen ja minä. Ja

kun Kemppainen tämän sitten oli rouvalle kertonut, niin ensin oli
hänkin nauranut, mutta heti oli vakavana sanonut että sillä
tavallahan ne voivat puodista antaa viedä mitä tahansa, kun eivät
pidä tavaroista parempaa huolta. Tultuaan tämän jälkeen kauppaan,
hän kaikkien kuullen nuhteli minua tällaisesta huolimattomuudesta.

Minä en ollenkaan ymmärrä, miksi sillä kertaa niin tavattomasti

kiivastuin. Ehkä oli näitä pikku muistutuksia, joista Nurhosen eläessä
sain olla aivan rauhassa, kasaantunut sydämelleni enemmän kuin se
sieti. Sen vaan muistan kuinka minä ihan kuohahdin ja puotilaisten
kuullen huusin että rouva on hyvä ja tulee itse tavaroitaan
vartioitsemaan, minä en ainakaan enää tule yhtään kahvinaulaa
tässä talossa myömään.

Rouva poistui vihaisen näköisenä, mitään vastaamatta. Mutta

sanani pidin minäkin. Ja eiköhän se niin paras ollutkin. Ehkäpä se
olikin niin sallittu.

Rouva meni suoraa päätä Asplundin luokse, joka morsiamensa

kanssa pelasi pihalla krokettia. He tulivat sieltä yhdessä konttoriin,
mutta silloin seisoin siellä jo minäkin ja pyysin eroani. Asplund
koetteli minua tyynnyttää, mutta sillä kertaa olin minäkin
peräytymätön. Eroamista ja omaa pikkukauppaani olin kyllä