Crypto Basics: A Non-Technical

Introduction to Creating Your Own

Money for Investors and Inventors 1st
Edition Slava Gomzin
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmeta.com/product/crypto-basics-a-non-technical-introduction-to-creating-
your-own-money-for-investors-and-inventors-1st-edition-slava-gomzin/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Crypto Basics: A Nontechnical Introduction to Creating

Your Own Money for Investors and Inventors 1st Edition
Slava Gomzin

https://ebookmeta.com/product/crypto-basics-a-nontechnical-
introduction-to-creating-your-own-money-for-investors-and-
inventors-1st-edition-slava-gomzin/

Artificial Intelligence Basics: A Non-Technical

Introduction 1st Edition Tom Taulli

https://ebookmeta.com/product/artificial-intelligence-basics-a-
non-technical-introduction-1st-edition-tom-taulli/

Make Your Data Speak: Creating Actionable Data through

Excel For Non-Technical Professionals 1st Edition Alex
Kolokolov

https://ebookmeta.com/product/make-your-data-speak-creating-
actionable-data-through-excel-for-non-technical-
professionals-1st-edition-alex-kolokolov/

Technical Analysis of the Financial Markets Tips and

Tricks to make Good Money through Candlestick Trading
Charting Cryptocurrency Chinese Crypto and Technical
Analysis with the Financial Markets 1st Edition Alex
Herold
https://ebookmeta.com/product/technical-analysis-of-the-
financial-markets-tips-and-tricks-to-make-good-money-through-
candlestick-trading-charting-cryptocurrency-chinese-crypto-and-
Understanding Semiconductors: A Technical Guide for
Non-Technical People (Maker Innovations Series) 1st
Edition Corey Richard

https://ebookmeta.com/product/understanding-semiconductors-a-
technical-guide-for-non-technical-people-maker-innovations-
series-1st-edition-corey-richard/

Cybersecurity for eHealth A Simplified Guide to

Practical Cybersecurity for Non technical Stakeholders
Practitioners of Healthcare 1st Edition Ogu

https://ebookmeta.com/product/cybersecurity-for-ehealth-a-
simplified-guide-to-practical-cybersecurity-for-non-technical-
stakeholders-practitioners-of-healthcare-1st-edition-ogu/

Unfuck Your Worth Workbook Manage Your Money Value Your

Own Labor and Stop Financial Freakouts in a Capitalist
Hellscape 1st Edition Faith G. Harper

https://ebookmeta.com/product/unfuck-your-worth-workbook-manage-
your-money-value-your-own-labor-and-stop-financial-freakouts-in-
a-capitalist-hellscape-1st-edition-faith-g-harper/

Unfuck Your Worth Overcome Your Money Emotions Value

Your Own Labor and Manage Financial Freak Outs in a
Capitalist Hellscape 1st Edition Faith G. Harper

https://ebookmeta.com/product/unfuck-your-worth-overcome-your-
money-emotions-value-your-own-labor-and-manage-financial-freak-
outs-in-a-capitalist-hellscape-1st-edition-faith-g-harper/

Beginning jQuery: From the Basics of jQuery to Writing

your Own Plug-ins 2nd Edition Jack Franklin

https://ebookmeta.com/product/beginning-jquery-from-the-basics-
of-jquery-to-writing-your-own-plug-ins-2nd-edition-jack-franklin/
Another random document with
no related content on Scribd:
X.

Pyhän Pietarin kirkon suuri kello löi kaksitoista, ja samalla hetkellä

tuulenpuuska tuntui puhaltavan talon alitse, aivan niinkuin
hyökyaalto, joka huuhtoo syksyn kuihtuneita lehtiä. Roma ja paroni
astuivat ikkunan luo ja katsoivat torille. Kirkon parvekkeen
aurinkoisella ovella seisoi pieni olento kädet koholla ja valkoiset hihat
siiven muotoisesti levällään. Se oli paavi, joka tervehti uutta
vuosisataa ja siunasi kaikkia kansoja maan päällä. Hänen kasvojaan
ei voinut erottaa, mutta hänen äänensä kaikui kuin kello meren
kalliolla, soiden varoitusta, rukousta ja rakkautta.

»Rukoilkoot pyhät apostolit, Pietari ja Paavali, joitten valtaan ja

voimaan me luotamme, meidän puolestamme Jumalaa.

»Amen…

»Ja tulkoon kaikkivaltiaan Jumalan (†) Isän (†) Pojan (†) ja Pyhän
Hengen (†) siunaus teidän ylitsenne.

»Amen.»

*****
 Ihmisaallot alhaalla olivat hiljaa. Koko torilla pylväskäytäviin asti
väki oli polvillaan äänettömänä, ja ainoastaan sotilaiden painettien
kalina kuului, kun rukouksen viimeisen sanan kaikuessa pyssyt
kilahtivat katukäytävään.

Hiljaisuus oli syvä ja juhlallinen. Kaikki elämän hyörinä oli

lakannut, ja tuntui melkein kuin maa olisi vavissut heittäytyäkseen
sitten pohjattomaan kuiluun.

Sitten pyhän Angelon linnan kanuuna ampui päivällislaukauksen,

ja ihmiset polvillaan hytkähtivät ja vetäytyivät lähemmäksi toisiaan,
aivan kuin tuo tuttu ääni olisi ollut itse Jumalan ääni tuomiopäivänä.
Seuraavalla hetkellä kirkonkellot alkoivat soida — ensin pyhän
Pietarin iso kello ja sitten kaikki muut kaupungin kellot, kilisten ja
kalisten yhdessä.

Nyt valkoiset siivet aurinkoisessa oven aukossa jakelivat alas

synninpäästöjä suurelta parvekkeelta, ja ihmiset koettivat saada
noita valkoisia lippuja niiden pudotessa alas. Seuraavalla hetkellä
pieni olento poistui suurine siipineen, ja maailman tavallinen
arkielämä alkoi.

Ainoastaan puoli minuuttia tuota oli kestänyt, ja kumminkin tuntui

kuin tuona aikana kaikki ihmissydämet olisivat lakanneet
tykyttämästä. Kun Roma tointui, oli hän nousemaisillaan polviltaan ja
paroni oli nousemaisillaan hänen vierestään. Paroni näytti häpeävän
ja kääntyen Romaan, joka juuri pani takkinsa nappia kiinni
mennäkseen, hän tarttui tytön takkiin ja rupesi kiinnittämään sitä
hänen täyteläisen, notkean vartalonsa yli. Iloinen hymy oli palannut
Roman kasvoille, ja kun paroni hänen edessään taas taipui
suutelemaan häntä, käänsi hän päätään niin, että paronin huulet
koskettivat hänen poskeaan.
 Sitten hän nauroi ja tarttui paronin käsivarteen, ja yhdessä he
astuivat alas vaunujen luo. Elämän ja liikunnon ilo oli jo palannut
tyttöön, ja hän kulki nopein, kevyin askelin, aivan kuin Merkurion
siivet olisivat olleet hänen jaloissaan. Kulkiessaan etuhuoneen läpi,
joka oli keskiaikaiseen tapaan kullattu, hän puheli tavallisella iloisella
ystävyydellään palvelijoille.

»Hyvästi, Felice!» ja Felicen kylmä hymy oli kuin vilahdus

jäätiköstä.

»Mikä aarre tuo mies on! Ei näe mitään. Hänet on varmaan

kasvatettu
Vatikaanissa, jossa hän on omaksunut kardinaalin
käyttäytymistaidon.»

»Sinä voit saada hänet Trinità dei Montille, jos tahdot», sanoi
paroni. Ja sitten he saapuivat synkkään valtaistuinsaliin, jossa vanha
nojatuoli oli työnnetty seinää vastaan, kuten se oli ollut siitä lähtien,
kun vanha raajarikko pankkiiri oli lakannut vastaanottamasta paaveja
ja uneksimasta uusien paavien vaalia.

Ihmisjoukko tulvaili virtoina pois torilta, vihaiset ajurit huusivat

ratsastaville karabinieereille, ja kaikkien noiden ihmisäänien yli kuului
kirkonkellojen helinä auringon valaistessa kirkkaasti kaupunkia.
Hopeasauvaisen portinvartijan oli vaikea tehdä tilaa vaunuille, jotka
odottivat pihamaalla.

Donna Roma juoksi vaunuihin ja vaipui siniselle silkkipatjalle, ja

puuteroitu lakeija kantoi koiran hänen viereensä. Kun punaisen- ja
kullankirjavat palvelijain univormut katosivat kadun nurkkauksessa,
näki paroni vielä valkohansikkaisen käden iloisin liikkein vilkuttavan
hänelle ja suloisten kasvojen hymyilevän kuin harson takaa.
TOINEN OSA.
IHMISTEN TASAVALTA.
I.

Piazza Navona on vanhan Rooman sydän ja sielu. Muissa osissa

tuota kaupunkia te joudutte kiusaukseen kysyä: »Onko tämä
Lontoo?» tai »Onko tämä Pariisi?» tai »Onko tämä New York tai
Berliini?» mutta Piazza Navonalla te tiedätte varmaan: »tämä on
Rooma!»

Se on kuin hämähäkki keskellä pikku katujen verkkoa, ja sitä

yhdistää kapeat käytävät pääkatuihin, ja käytävien suussa ovat
rautakanget muistoina noilta levottomilta ajoilta, jolloin oli
välttämätöntä kahleilla estää roskaväkeä tunkeutumasta esiin. Koko
paavillisen Rooman historia voidaan lukea Piazza Navonasta yksin,
sillä sen kivet todellakin puhuvat.

Toinen pää Piazzaa on komea. Siellä on Braschi'n palatsi, jossa

nyt on sisäasiainministeriö, vaikka sen alakerta vieläkin on
rautaristikoilla varustettu. Braschi'n seinää vastaan nojaa Pasquinon
murtunut patsas, jonka loistavat muistot ovat synnyttäneet melkein
puolet kaikesta maailman suuresta taiteesta. Lähellä on Pamfili'n
palatsi, paavin vaakuna portin yläpuolella, kaikki sen kivet tahrattuina
sen paavin verellä, joka antoi palatsin eräälle Jezebelille voimainsa
päivinä ja sai kuoltuaan palkakseen saastutetun ruumiinsa
häväistystä. Lähinnä Pamfili'a on pyhän Agneksen kirkko, rakennettu
loistavasta marmorista, ja keskellä piazzaa on kolme suihkulähdettä
sekä ylinnä obeliski, jonka päällä istuu kyyhkynen lupauksen oksa
nokassaan.

Mutta siitä huolimatta nousee vedenpaisumus taas, ja noilta

lukemattomilta kaduilta tuolla takana, missä hedelmäkojut ovat
katukäytävillä, missä ei ikkunoita koskaan pestä ja missä
lintuhäkkejä riippuu pitkin seiniä, noilta kaduilta vyöryy Navonan
toisesta päästä suuri laine tyylittömiä kirkkoja, puoteja, kahviloita,
holvikäytäviä, vuokrataloja — huuhtoen pois yksitellen vanhan
Rooman palatsit murtuneine pylväineen, kuvapatsaineen,
vesisäiliöineen, sekä myöskin sammaleet ja kiertelevät köynnökset,
jotka vuosisatojen kuluessa ovat peittäneet noita komeita raunioita.

Yhdessä näistä uudenaikaisista vuokrataloista, melkein

vastapäätä obeliskia ja kirkkoa, oli Davido Rossi asunut ne
seitsemän vuotta, jotka hän oli ollut parlamentissa Rooman
edustajana. Pohjakerros siinä talossa on trattoria, puoleksi
ruokapaikka, puoleksi viinimyymälä. Pitkin sen liimaväreillä
maalattuja seiniä on karkeita freskoja, jotka kuvaavat Napolin lahtea
ja purkautuvaa Vesuviusta. Käytävä, joka kulkee trattorian ohi, johtaa
ylempiin kerroksiin, ja portaitten juurella on ovenvartijan asunto,
pienoinen soppi, jossa aina palaa lamppu valaisten pimeätä
käytävää kuin punoittava silmä.

Tuossa kopissa asui vanha punapaitainen garibaldilainen vanhan

vaimonsa kanssa, joka oli ryppyinen kuin kalkkuna ja piti päässään
punaista hopeaneulalla kiinnitettyä huivia. Davido Rossin
huoneistoon kuului kolme huonetta neljännessä kerroksessa, kaksi
kadulle päin ja kolmas pihalle päin, mistä pääsi ulos lyijykatolle.
 Toisessa etuhuoneessa istui paavin juhlapäivän iltana nuori vaimo
kutoen sukkaa, ja hänen sylissään oli avoin kirja, kun taas noin
seitsenvuotinen poika oli polvillaan hänen vieressään muka lukien
läksyjään. Vaimo oli miellyttävä, mutta ujo, ja hänen silmänsä olivat
kosteat ja ääni suloinen. Poikanen oli tuuheatukkainen pikku
jättiläinen, aivan kuin nuoren jalopeuran poikanen.

»Jatka, Giuseppe», sanoi vaimo osoittaen sukkapuikollaan riviä

kirjassa. »Ja sitten tapahtui…»

Mutta pojan pienet silmät vilkuilivat ensin uuninreunalla olevaan

kelloon ja sitten ikkunaan torille päin.

»Etkö sanonut, äiti, että he tulisivat kello kahden ajoissa?»

»Niin, kultaseni. Herra Rossi oli päästettävä vapaaksi heti, ja isä,

joka toi kotiin sen iloisen uutisen, läksi häntä noutamaan.»

»Oh! 'Ja tapahtui, että hän rakasti naista Sorekin laaksossa, jonka
nimi oli Delilah…' Äiti?»

»Mitä, poikaseni?»

»Miksi poliisi vangitsi Davido-sedän?»

»Siksi että hän on hyvä mies ja rakastaa kansaa.»

»Oh!»

»Jatka, Giuseppe, 'Ja filistealaisten päälliköt…'»

»'Ja filistealaisten päälliköt tulivat hänen luokseen ja sanoivat

hänelle: houkuttele hänet ja ota selvä, missä hänen suuri voimansa
piilee…' Mutta äiti, etkö sinä sanonut, että poliisi panee ihmisiä
vankeuteen, jos he tekevät pahaa?»

»Jatka nyt läksyäsi, Giuseppe. Nyt minä en tiedä missä

olemmekaan. Missä se on? 'Ja hän pani hänet nukkumaan polvilleen
ja kutsui erään miehen ajamaan pois nuo seitsemän kiharaa hänen
päästään…' Mutta äiti, ei niitä ole leikattu pois tuossa kuvassa.»

Jalopeuranpoikasta muistuttava isopäinen pienokainen juoksi

ikkunaan katsomaan naapurin aidalla olevaa kirjavaa ilmoituskuvaa,
joka esitti Simsonia sokeana ja avuttomana vihollistensa huoneessa.

»Giuseppe, sinä olet hyvin paha poika tänään. Etkö sinä luvannut
oppia läksysi, jos antaisin sinun lukea Simsonista setä Rossin
raamatusta?»

Mutta samassa kuului koputus ovelle, ja huudahtaen ilosta ja

kasvot loistaen juoksi poika hypellen pois huoneesta.

»Davido-setä! Se on Davido-setä!»

Lapsen iloinen ääni kajahteli koko huoneiston läpi, kunnes poika

saapui ovelle. Silloin se yhtäkkiä vaikeni jyrkästi.

»Kuka tuli, Giuseppe?»

»Vieras herra», sanoi poika.

II.

Se oli hieno, nuori roomalainen, jolla oli valppaat silmät ja ylöspäin

väännetyt viikset, sama, joka oli seissyt vanhan ranskalaisen herran
vaunujen vieressä pyhän Pietarin torilla.

»Anteeksi, rouva», sanoi hän. »Tahtoisin puhutella herra Rossia.

Tuon hänelle tärkeän sanoman ulkomailta. Hän tulee juuri
kansanjoukko jäljessään, mutta ollakseni varma, että saan tavata
hänet, kiirehdin edellä. Saanko odottaa täällä?»

»Tehkää hyvin! Astukaa sisään, herra! Te sanoitte, että hän on

tulossa?
Niinkö? Hän on siis vapaa!»

Vaimon kosteat silmät säkenöivät, ja miehen valpas katse näkyi

huomaavan kaikki.

»Niin, rouva, hän on vapaa. Minä näin, kun hänet vangittiin, ja näin
myöskin, kun hänet vapautettiin.»

»Todellako? Ettekö voisi kertoa siitä? Sepä hyvä! Olen kuullut niin
vähän siitä, mitä tapahtui, mutta en ole poikani kanssa kumminkaan
voinut ajatella mitään muuta. Istukaa, herra!»
 »Kun poliisi vei hänet Borgon asemalle», sanoi vieras, »koetti
kansa pelastaa hänet, ja siinä olisikin epäilemättä onnistuttu, ellei
hän itse olisi sitä estänyt».

»Hän siis kielsi, eikö niin? Olen varma, että hän kielsi.»

»Niin hän teki. Kansan lähettiläs oli kolme kertaa varoittanut, ja

päällikkö oli juuri komentamaisillaan ampumaan, kun vanki kohotti
kätensä joukon edessä.»

»Sen arvasin! Entä sitten?»

»'Veljeni', sanoi hän, 'älkää antako veren virrata minun tähteni.

Älkää tehkö ketään äitiä lapsettomaksi, ketään lasta isättömäksi,
ketään vaimoa leskeksi! Me olemme Jumalan kädessä. Menkää
kotiinne.'»

»Se oli ihan hänen tapaistaan! Ja sitten, herra?»

»Joukko hajosi kuin saippuakupla, ja poliisiupseeri, joka seurasi

häntä, paljasti päänsä. 'Tehkää tietä parlamentinjäsen Rossille',
huusi hän, ja vanki astui vankilaan.»

Kosteat silmät kyynelehtivät nyt, ja pieni, hellä ääni vapisi:

»Sanoittehan nähneenne, että hänet vapautettiin?»

»Näin. Olin itse aivan äskettäin vielä valtion virassa, ja siitä syystä
minun sallittiin mennä poliisiasemalle, ja kun palauttamiskäsky tuli,
olin läsnä ja kuulin kaikki. 'Herra parlamentin jäsen', sanoi
poliisiupseeri, 'minulla on kunnia ilmoittaa teille, että olette vapaa.'
'Mutta ennenkuin menen, täytyy minun sanoa jotain', sanoi Rossi.
'Minulla on ainoastaan käsky vapauttaa teidät', sanoi upseeri. 'Joka
tapauksessa minun täytyy tavata ministeriä', sanoi herra Rossi.
Mutta väki oli tunkeutunut sisään ja ympäröi hänet, ja
silmänräpäyksen kuluttua ihmiset olivat vetäneet hänet kadulle
huutaen ja hurraten ja heilutellen hattujaan innostuksen pyörteessä.
Ja nyt hänet kuljetetaan väkisin katujen läpi hurjassa, iloisessa,
villissä juhlakulkueessa.»

»Kyllä hän ansaitsee sen ja enemmänkin — paljon, paljon

enemmän.»

Vieras katsoi vaimon säkenöiviin silmiin ja sanoi: »Ettehän te ole

hänen vaimonsa — vai mitä?»

»Oh, en! Olen vain erään hänen ystävänsä vaimo», vastasi hän.

»Mutta te asutte täällä?»

»Me asumme ylemmässä kerroksessa — ullakkohuoneissa.»

»Ehkä te hoidatte herra Rossin taloutta?»

»Niin — aivan niin — kyllä me hoidamme hänen talouttaan.»

»Tietysti te ihailette häntä hyvin paljon?»

»Ei kukaan voi olla häntä ihailematta, herra. Hän on niin hyvä, niin
epäitsekäs. Hän on aivan täydellinen — hänessä ei tosiaankaan ole
mitään vikaa. Hän on —»

Hän vaikeni, sillä tuon miehen katseessa oli jotain, joka esti häntä
puhumasta.

»Saanko kysyä, mikä miehenne nimi on?»

 »Bruno Rocco, ja kun minä sanon, että hän on herra Rossin
ystävä, ette suinkaan saa ajatella, että tahdon pöyhkeillä. Ehkä se
tapa, jolla he tutustuivat, teki heistä niin hyvät toverit. He kohtasivat
toisensa vankilassa.»

»Vankilassa?»

»Tarkoitan sotilasvankilassa. Herra Rossia oli vaadittu

sotapalvelukseen, ja hän kieltäytyi, ja siksi hänet lähetettiin linnaan
kärsimään rangaistustaan. Vihdoin he määräsivät hänelle
rangaistuksen ja pitivät häntä pakkopaidassa
neljäkymmentäkahdeksan tuntia piinaten ja rääkäten kuin Kristusta.
Mutta hän ei virkkanut ainoatakaan sanaa eikä vaikeroinut, ja
sotamies, jonka he olivat asettaneet häntä kiusaamaan — se oli
Bruno, olen kuullut hänen kertovan siitä — meni kapteenin luo ja
sanoi: 'Kapteeni, minä en voi tehdä sitä työtä enää.' 'Etkö voi?' sanoi
kapteeni ivaten. 'Ehkä voit tehdä sen toisen miehen työtä sen
sijaan?' 'Pankaa minut siihen, jos tahdotte', sanoi Bruno, 'kyllä
suostun, ja jos Jumala niin tahtoo, kannan sen helpommin kuin
oman työni.'»

»Panivatko siis hänetkin pakkopaitaan?»

»Panivat, ja Bruno ja herra Rossi joutuivat kärsimään vieretysten.

Mutta heidän piinansa ei kestänyt kauan. Se tuli tunnetuksi
ulkopuolella, ja siellä pantiin toimeen sellainen kiihoitus, että täytyi
vapauttaa molemmat.»

»Joku linnan väestä kai kertoi siitä?»

»Minä kerroin. Minä olin pesijättärenä kasarmeissa, herra, mutta

sen jälkeen minut erotettiin siitä toimesta; isä ja äiti, jotka olivat
asuneet siellä kaiken ikänsä, ajettiin myöskin pois. Mutta se ei ollut
sen vaarallisempaa. Bruno nai minut heti sen perästä, ja me tulimme
hoitamaan herra Rossin taloutta, ja sitten hänen toimestaan padrone
otti isäni ovenvartijaksi tuonne alas.»

Samassa pimeä huone helähti täyteen päivänpaistetta, ja jostakin

näkymättömästä paikasta kuului viserrystä aivan kuin etäisen virran
lirinää.

»Siellä on lintuja», sanoi vaimo ja avasi ikkunan, joka samalla oli

ovi ja johti katolle, missä noin pari-, kolmekymmentä kanarialintua
harjoitteli pientä kurkkuaan jättiläishäkissä.

»Ovatko ne herra Rossin?»

»Ovat. Hän rakastaa niin eläimiä — koiria ja kissoja ja kaniineja ja

oravia — varsinkin oravia.»

»Oravia?»

»Hänellä on valkoinen orava häkissä katolla nyt. Mutta hän ei ole

kuten monet muut, jotka rakastavat eläimiä — hän rakastaa myöskin
lapsia. Pikku Giuseppe esimerkiksi —»

»Sekö pieni poika, joka huusi 'Davido-setä' ovella?»

»Sama juuri. Eräänä päivänä Bruno sanoi 'Davido-setä' herra

Rossille, ja siitä asti hän on ollut Davido-setä meidän pikku
pojallemme.»

»Teidän miehenne ja herra Rossi eivät ole hyvin paljon toistensa

näköisiä, vai mitä?»
 »He ovat niin erilaisia kuin ihmiset olla voivat, herra — kaikissa
asioissa erilaisia. Bruno ei vielä ikinä ole pannut kaulusta kaulaansa,
puhumattakaan hännystakista, mutta herra Rossi on täydellinen
gentlemanni. Bruno on miehekäs ja inhimillinen ja hyväluontoinen, ja
vaikka häntä sanotaan anarkistiksi, ei hän koskaan toimita muita
räjähdyksiä kuin naurun räjähdyksiä, mutta hän on hirveä tappelija
kumminkin eikä vähääkään epäröi loukata vihollistaan niin kovasti
kuin suinkin — mutta herra Rossi —»

»Mitä?»

»Herra Rossi on tulinen ja kiivas, mutta hän ei voisi vihata pahinta

vihollistaankaan, ja kun häntä loukataan, sanoo hän vain: 'Sehän ei
loukkaa ketään muita kuin minua.'»

»Mitä hän sillä tarkoittaa?»

»Että hänellä ei ole vaimoa eikä lapsia, jotka tuntisivat ne

kymmenkertaisesti. Mutta yhdelle henkilölle hän ei anna anteeksi.»

»Kenelle?»

»Itselleen. Ja jos hän luulee loukanneensa ketään, hän olisi valmis

vaeltamaan paljain jaloin Rooman joka kirkkoon.»

Hänen poskensa hehkuivat, ja hänen kainot silmänsä olivat uljaat

ja loistavat, aivan kuin hän olisi katsellut auringonlaskua ja
huomannut sen loistavammaksi ja suurenmoisemmaksi kuin se
onkaan, siksi että hän näkee sen maan tomujen läpi.

»Tämä on kai hänen ruokahuoneensa?» sanoi vieras kylmällä

äänellään.
 »Niin on, ikävä kyllä.»

»Miksi, ikävä kyllä?»

»Sillä tuossa on eteinen, ja tuossa on pöytä, eikä siinä ole edes

verhoa välillä. Heti kun ovi avautuu, voi jokainen nähdä hänet.
Ihmiset tietävät sen myöskin ja käyttävät sitä hyväkseen. Hän antaa
vaikka lintupaistin lautaseltaan, ellei hänellä ole muuta. Minun täytyy
joskus hiukan torua häntä — en voi muuta. Ja isä sanoo, että hän on
pidentänyt kaksinkertaisesti aikansa kiirastulessa kaikilla niillä
valheillaan, joilla hän koettaa estää ihmisiä tulemasta tänne.»

»Tämä kai on hänen makuuhuoneensa?» sanoi vieras osoittaen

ovea, josta poika juuri oli kulkenut.

»Ei, se on hänen vastaanottohuoneensa. Se, jossa hän

vastaanottaa toisia parlamentinjäseniä ja sanomalehtimiehiä ja
valitsijoitaan ja kirjanpainajia j.n.e. Astukaa sisään, herra.»

Seinillä riippui Mazzinin, Garibaldin, Kossuthin, Lincolnin,

Washingtonin ja Cromwellin kuvat, ja tuo huone, jossa alkujaan oli
ollut kirjavalla pumpulikankaalla päällystetyt huonekalut, oli nyt
täynnä mitä erilaisimpia kapineita.

»Giuseppe, nyt sinä taas olet ollut paha poika! Minun pikku poikani
leikkii ovenvartijaa, ja nyt hän on saanut isänsä ongenvavan ja
repinyt palasiksi nenäliinansa laittaakseen siitä tupsun
ovenvartijakeppiinsä.» Sitten hän jatkoi osoittaen ympärilleen:
»Kaikki lahjoja, herra. Hän saa lahjoja kaikkialta ympäri maailmaa.
Piano on Englannista, mutta koska kukaan ei soita sitä, ei sitä ole
koskaan avattu. Kirjat ovat Saksasta, ja tuo pronssikuva on
Ranskasta, mutta omituisin kapine on tuo.»
 »Fonografi?»

»Se on hyvin hauska. Viikko sitten lähetettiin levy siihen Eihän

saarelta.»

»Elbasta? Luultavasti joltain vangilta?»

»Kuolevan miehen tervehdys, niin herra Rossi sanoi. 'Meidän

täytyy hankkia kone, jolla saamme selvän siitä', sanoi herra Rossi,
mutta seuraavana päivänä kantaja toi fonografin.»

»Ja sitten hän sai selvän sanomasta?»

»En tiedä. En tullut kysyneeksi. Hän kääntää usein silinteriä

huvittaakseen poikaa, mutta en ole kuullut hänen koettaneen juuri
sitä. Tuossa on makuuhuone — astukaa sisään.»

Se oli pieni huone, hyvin valoisa ja kirkas, vuoteella valkoinen

peite, sen ympärillä valkoiset uutimet ja peiliä peittämässä valkoinen
harso, joka suojasi sitä kärpäsiltä.

»Kuinka miellyttävä!» sanoi vieras.

»Nämä eivät ole miellyttäviä», sanoi vaimo ja osoitti toiselle puolen

huonetta, jossa molempien ikkunoiden välissä oli kirjoituspöytä
täynnä avaamattomia sanomalehtikääröjä, jotka viruivat hujanhajan
kuin juuri verkosta pudonneet silakat.

»Tämä on kai myöskin lahja?» sanoi vieras. Hän oli ottanut

pöydältä tikarin, jossa oli lapis-lazulista tehty kahva, ja koetti sen
terää kynteensä.
 »Niin on, herra, ja hän on muuttanut sen paperiveitseksi. Eilen
saapui kuusipiippuinen revolveri, mutta sitä hän ei voinut käyttää,
vaan pani sen syrjään. Se on tuolla sanomalehtien alla.»

»Ja kuka tämä on?» kysyi muukalainen. Hän katseli vaalennutta

valokuvaa, joka eebenpuisissa puitteissa riippui vuoteen vieressä.
Se oli vanha mies, jolla oli kaunis otsa ja patriarkalliset kasvot.

»Joku herra Rossin englantilaisista ystävistä, arvattavasti.»

»Englantilainen kuva tosin, mutta kasvot näyttävät minusta siitä

huolimatta roomalaisilta. Mutta tämä on aivan englantilainen», sanoi
vieras. Hän oli ottanut naulasta samanlaisen taulun, joka oli puoleksi
vuodeuutimien peitossa. Se oli hopeapuitteinen kirjoitus, jommoisia
hartaat ihmiset ennen muinoin kirjoittivat jonkunmoisiksi liitoiksi
Jumalan kanssa ja joita he pitivät aina läheisyydssään.

»Hän rakastaa Englantia, herra, eikä ikinä väsy kiittämään sen

kunniaa ja suuruutta. Hän rakastaa sen kieltäkin, ja luullakseni hän
kirjoittaa kaikki yksityiset kirjoituksensa englanninkielellä.»

Sillä hetkellä kuului tuhansia iloisia ääniä ulkoa, ja suuri väen

paljous tulvi kapeilta kaduilta alas leveälle piazzalle. Samassa poika
huusi viereisessä huoneessa, ja toinen ääni, joka pani seinät
värähtelemään, kuului ovelta.

»Nyt he tulevat! Se on minun mieheni! Bruno!» huudahti vaimo, ja

hänen hameensa kahina ilmaisi vieraalle, että hän oli mennyt.

Vieras seisoi siinä, mihin vaimo oli hänet jättänyt, pieni taulu
kädessään, ja sillä aikaa kuin ihmiset ulkona lauloivat Garibaldi-
hymniä ja marssivat sen mukaan, hän luki mitä taulun lasin alla oli
kirjoitettuna englanninkielellä:

»Mistä minut on kutsuttu pois?

Rakastamasta rikkautta, rakastamasta kunniaa, rakastamasta

kotia, rakastamasta naista.

Mihin minut on kutsuttu?

Köyhyyteen, puhtauteen, kuuliaisuuteen, Jumalan

kunnioittamiseen, ihmiskunnan palvelemiseen.

Miksi minut on kutsuttu?

Siksi, että Kaikkivaltias armossaan on tehnyt minut

ystävättömäksi, kodittomaksi kulkijaksi, maanpakolaiseksi,
isättömäksi, äidittömäksi, ettei minulla ole sisarta tai veljeä, sukua
tai heimoa. Toivoen, että sydämeni ei minua petä, pelokkaasti ja
vavisten piirrän tähän vähäarvoisen nimeni.

D.L. — — Lontoo.»
III.

Nauraen, huutaen, hurraten, leikkiä laskien, laulaen Davido Rossin

ihailijat olivat saattaneet hänet kotiin juhlakulussa, ja nyt he
tunkeutuivat hänen luokseen suutelemaan hänen käsiään, nuo
laajasydämiset, lapselliset, rakastettavat Italian lapset.

Kaiken tämän jumaloimisen kohde seisoi selin ruokasalin pöytään

ja katseli alas hiukan häpeissään, kun taas Bruno, joka oli
seitsemättä jalkaa pitkä sukkasillaan, nosti pojan olkapäälleen ja
huusi kuin Baabelin tornista jokaiselle, joka lähestyi ovea:

»Tulkaa sisään, veikot, tulkaa sisään! Älkää seiskö siellä niinkuin

paavi pirun ja pohjattoman meren välillä. Tulkaa sisään kansan
sekaan!» Ja Brunon nauru kajahteli huoneen läpi sinne asti, missä
väki seisoi tiheässä ryhmässä portaitten juurella. »Me olemme
antaneet heille hyvän annoksen tänään, eikö niin? Vanha Angelelli
näytti vihreältä kuin heinäsirkka. Näittekö hänet? Hän aikoi tyhjentää
koko rikoslain mestarin pään yli ja syyttää häntä kaikista rikoksista
koko kristikunnassa. Turvattoman ryöstämisestä,
majesteettirikoksesta ja taivas tiesi mistä! Kymmenkertainen
kuolemantuomio, kaikkien oikeuksien menettäminen tässä ja
tulevassa maailmassa, ja sitten vielä rangaistus pyövelin
petkuttamisesta, koska rikoksellisella ei ole kuin yksi ainoa pää
antaa katkaistavaksi.»

»Paroni sai myöskin läksyn», sanoi eräs mies, jolla oli valkoinen
paperiliuska kädessä. »Hän toivoo saavansa korkean kunniamerkin
siitä.»

»Sika uneksii tammenterhoista», sanoi Bruno.

»Mutta nyt hän tietää, ettei ole yhtä hyvä hallita poliisipäällikön
avulla kuin parlamentin avulla.»

»Jos mies tuo suden huoneeseen lasten sekaan, niin hänen täytyy
ymmärtää, että he rupeavat itkemään», sanoi Bruno.

»Se on myöskin läksy kirkolle», sanoi sama mies, joka piteli

valkoista paperia. »Se ei tahdo tietää meistä mitään. 'Minä yksin
annan merkin marssiin', sanoo kirkko.»

»Ja sitten se seisoo hiljaa!» sanoi Bruno.

»Vuori seisoo hiljaa, mutta ihminen on luotu liikkumaan», sanoi

paperia pitelevä mies, »ja ellei paavi tahdo liikkua eteenpäin kansan
kanssa, täytyy kansan liikkua ilman paavia.»

»Kyllä paavi on hyvä, veikkoseni», sanoi Bruno, »mutta mitä hän

tietää kansasta? Ei muuta kuin mitä hänen mustatakkiset
kovakuoriaisensa hänelle kertovat.»

»Paavilla ei ole vaimoa eikä lapsia», sanoi paperia pitelevä mies.

»Vanha vampyyri voisi hankkia hänelle», sanoi Bruno, ja kaikki

nauroivat.