Swift Recipes for iOS Developers:

Real-Life Code From App Store Apps

1st Edition Alexander Nekrasov
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmeta.com/product/swift-recipes-for-ios-developers-real-life-code-from-ap
p-store-apps-1st-edition-alexander-nekrasov-2/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Swift Recipes for iOS Developers: Real-Life Code From

App Store Apps 1st Edition Alexander Nekrasov

https://ebookmeta.com/product/swift-recipes-for-ios-developers-
real-life-code-from-app-store-apps-1st-edition-alexander-
nekrasov-2/

Advanced iOS app architecture real world app

architecture in Swift 2nd Edition René Cacheaux

https://ebookmeta.com/product/advanced-ios-app-architecture-real-
world-app-architecture-in-swift-2nd-edition-rene-cacheaux/

App Development Using iOS iCloud: Incorporating

CloudKit with Swift in Xcode 1st Edition Shantanu
Baruah

https://ebookmeta.com/product/app-development-using-ios-icloud-
incorporating-cloudkit-with-swift-in-xcode-1st-edition-shantanu-
baruah-2/

App Development Using iOS iCloud: Incorporating

CloudKit with Swift in Xcode 1st Edition Shantanu
Baruah

https://ebookmeta.com/product/app-development-using-ios-icloud-
incorporating-cloudkit-with-swift-in-xcode-1st-edition-shantanu-
baruah/
iOS 10 SDK Development Creating iPhone and iPad Apps
with Swift 1st Edition Chris Adamson Janie Clayton

https://ebookmeta.com/product/ios-10-sdk-development-creating-
iphone-and-ipad-apps-with-swift-1st-edition-chris-adamson-janie-
clayton/

Beginning Swift Games Development for iOS 1st Edition

James Goodwill

https://ebookmeta.com/product/beginning-swift-games-development-
for-ios-1st-edition-james-goodwill/

Partnering with HMS A Guide for App Developers 1st

Edition Xihai Wang

https://ebookmeta.com/product/partnering-with-hms-a-guide-for-
app-developers-1st-edition-xihai-wang/

Instant Passbook App Development for IOS How To 1st

Edition Keith D Moon

https://ebookmeta.com/product/instant-passbook-app-development-
for-ios-how-to-1st-edition-keith-d-moon/

Learn iOS 8 App Development 2nd Edition James Bucanek

https://ebookmeta.com/product/learn-ios-8-app-development-2nd-
edition-james-bucanek/
Another random document with
no related content on Scribd:
 Mustan paavin alla riippui taulu, jossa oli sanat: »Johtakoon
päällysmies niitä, jotka tahtovat elää kuuliaisuudessa, niinkuin
ruumista johdetaan ja sen toimintaa määrätään.» Pöydällä seinän
vieressä oli Madonnan kuva lasilaatikossa. Sillä oli ihanat kasvot ja
vartalo ‒ se oli puhtaan naisellisuuden ihannekuva, joka luostarin
kopissakin antaa voimaa miehelle. Davido Rossi katseli sitä hyvin
hellästi, kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, ja miesten laulu alhaalta
hymisi taas hänen korvissaan.

Laulu taukosi, ulkoa kuului askeleita, ovi avautui, ja iso mies,

puettuna mustaan, punaisella kirjailtuun kaapuun ja päässä
punainen patalakki, astui huoneeseen.

Nuori upseeri suuteli piispansormusta, esitti Rossin, hymyili ja

poistui.

»Olkaa hyvä ja istukaa, herra Rossi», sanoi kardinaali ja asetti

tuolin hänelle vastapäätä ikkunaa.

Vaikka hänen äänensä oli luonnostaan karkea, oli sen sointu nyt
pehmeä ja lempeä, ja vaikka hänen vartalonsa oli kömpelö, oli
hänen käytöksensä kohtelias ja sulava.

Hän istui selin valoon ja aloitti keskustelun leikillisesti lausumalla

toivovansa, ettei Rossi pelkää jesuiittoja.

»Minä ymmärsin, että hänen pyhyytensä tahtoo sanoa minulle

jotain», sanoi Rossi.

Vastaamatta siihen kardinaali lausui muutamia pikku

kohteliaisuuksia Rossille itselleen. Näinä päivinä, jolloin valtiomiehet
ylipäänsä ovat kevytmielisiä, vieläpä aivan turmeltuneitakin
henkilöitä, jolloin koko valta valtioissa on Antikristuksen palvelijain
käsissä, jolloin salaisten seurojen, varsinkin vapaamuurarien
myrkyllinen vaikutus tuntuu niin selvästi, on todellakin ilahduttavaa
löytää valtiomies, joka niin hartaasti suosii uskontoa. Euroopan
hallitsevat piirit tarvitsevat sellaista miestä.

»Ehkä meidän taivaallinen Herramme sallii tuollaista pahaa

maailman puhdistukseksi, mutta te, hyvä herra, olette todistanut, että
ihmisen ei tarvitse olla uskonnoton ollakseen vapaamielinen eikä
hänen myöskään tarvitse loukata siveyden periaatteita voidakseen
rakastaa isänmaataan.»

»Tietääkö pyhä isä», sanoi Davido Rossi, »että minä olen sama
mies, joka koetti seisahduttaa hänen juhlakulkueensa ja jonka
sotilaat veivät pois?»

»Tuo oli hetki», sanoi kardinaali hiukkasen viivähtäen, »jolloin

lämmin sydän voitti kylmän järjen käskyt. Pyhä isä on työväen paavi,
eikä mikään ole lähempänä hänen isällistä sydäntään kuin
sorrettujen aineellinen menestys.

»Mutta jos hän sellaisella hetkellä olisi ojentanut kätensä heidän

puoltajalleen, olisi se ollut loukkaus hallitsevia valtoja kohtaan ja
vallankumouksellisen hengen yllyttämistä.»

Davido Rossi aikoi puhua, mutta hymyillen ja tyynnyttävällä

liikkeellä kardinaali kohotti kättään, niin että timanteilla ympäröity
safiiri hänen sormuksessaan kimalteli valossa.

»Me olemme tulleet lähemmäksi toisiamme sen jälkeen, herra

Rossi. Uudet lakiehdotukset, jotka ovat tähdätyt teitä vastaan, ovat
myöskin tähdätyt meitä vastaan. Uusi katkeruuden aihe on lisätty
suruihimme, ja me molemmat kärsimme valtion vihamielisyydestä.»

Sitten kardinaali puhui niistä monista kirkon yhteydessä olevista

seuroista, veljeskunnista, pankeista, klubeista, yhdistyksistä ja
kouluista, joita tuo ehdotettu laki tulisi loukkaamaan.

»Poliisi voi helposti löytää tekosyyn, jolla saadaan hävitetyksi

kaikki nuo yhdistykset, jotka vuosikausien kuluessa ovat
työskennelleet kirkon ja kansan hyväksi. Ei ole enää mahdollista
pitää kokousta tai kantaa lippua, jota poliisi ei suvaitsisi pitää
loukkaavana. Kirkollisten seurain hävittäminen olisi todellakin
uskonsotaa, ja me emme ole ollenkaan varmat siitä, ettei tarkoitus
juuri olekin sodan aikaansaaminen itse Vatikaania vastaan julkisen
turvallisuuden ja anarkismin vastustuksen nimessä. Mutta olkoonpa
tuo asia kuinka tahansa, se on ainakin selvää, että samat
puolustuskeinot, jotka ovat edullisia teidän yhdistyksillenne, ovat
edullisia myöskin meille.»

»Mitä keinoja tarkoitatte, teidän ylhäisyytenne?»

»Kardinaali yskähti vähän.

»Te tiedätte, että pyhä isä on kieltänyt uskollisia lapsiaan

ottamasta osaa sellaisen hallituksen toimiin, jonka olemassaolo
perustuu paavin oikeuksien sortoon ja hänen aarteittensa
hävitykseen.»

Rossi kumarsi myöntäen.

»Mutta kirkko ei kiellä itseltään oikeutta ottaa osaa Italian

yksityisasioihin milloin se voi toivoa siitä hyviä tuloksia katoliselle
kirkolle, ja tuollainen osanotto ei myöskään ole ristiriidassa minkään
kunniallisen vapaussuunnitelman kanssa, joka on yhtäpitävä
siveyden ja uskonnon kanssa.»

»Te ajattelette katolista puoluetta parlamentissa?»

»En, herra Rossi. Katolisen puolueen Italian parlamentissa täytyisi

alkaa toimintansa kieltämällä paavin maallisen vallan vaatimukset.
Se ei ole tarpeellista. Joku olemassa olevista puolueista —
esimerkiksi teidän — voisi ajaa tuota asiaa aivan yhtä hyvin.»

»Te tarkoitatte», sanoi Rossi, »että pyhä isä vapauttaisi kansansa

käskystään ja neuvoisi sitä äänestämään minun hyväkseni?»

»Miksikä ei? Meidän valtiolliset aikeemme ovat tätä nykyä aivan

samat. Te ette voi puoltaa omia seurojanne puoltamatta samalla
meidän. Mutta te olette heikkoja, me väkeviä. Kirkollisia klubeja on
yli koko Italian. Ne tietävät kansan toiminnasta kaikkialla, ovat
yhteydessä meidän kanssamme, Rooman kanssa, ja me voimme
kutsua ne toimintaan sovitulla merkillä. Kun teillä on meidän
voimamme takananne, voitte helposti sanoa parlamentille, että
ministerit eivät edusta maata, ja vaatia heitä todistamaan valtaansa.
Te voitte kukistaa koko hallituksen.»

»Ja sitten?»

»Te olette pelastanut Italian julmasta uskonsodasta, suojannut

julkista kokoontumisoikeutta ja pelastanut omanne sekä kirkon
yhdistykset.»

»Ja sitten?»
 »Sitten», sanoi kardinaali leikkien kultaketjulla, joka riippui hänen
kaulassaan, »te muistatte, mikä voima auttoi teidät valtaan, ja
ymmärrätte, kuinka surullisissa oloissa se on, kun paavillista palatsia
hallitsee kuningas ja luostarit muutetaan kasarmeiksi ja
poliisikamareiksi, paavin aarteet otetaan takavarikkoon ja hänen
pyhyydeltään riistetään se itsenäisyys, jota hänen apostolisen
virkansa vapaa hoitaminen ehdottomasti edellyttää.»

»Lyhyesti», sanoi Rossi, »meidän tulisi palkaksi teidän avustanne

parantaa se haava, joka on Italian ja pyhän istuimen välillä jälleen
herättämällä voimaan paavin maallinen valta?»

Kardinaali kumarsi vastaamatta mitään.

»Vaadittaisiinko meiltä mitään muuta?»

»Herra Rossi», sanoi kardinaali, »minulla on ollut kunnia lukea

muutamia teidän kirjoituksistanne, ja olen iloinen teidän uskostanne
Rooman tulevaisuuteen. Meidän vakaumuksemme on myöskin se,
että ikuinen kaupunki kerran vielä on hallitseva maailmaa ja että
Jumala on määrännyt sille erikoisen tehtävän. Erityisesti tämä on
pyhän isän vakaumus, ja jos te voitte kynällä tai kielellä edistää
suuren liiton syntymistä kaikkien maailman valtioitten kesken, joita
kaikkia oma hallitsija hallitsisi, mutta jotka kumminkin kaikki olisivat
Rooman alamaisia, niin mainitaan nimenne kansojen ja kirkon
suurimpain hyväntekijäin joukossa.»

Davido Rossi ei vastannut heti, ja kardinaali lisäsi:

»Mutta ehkä se on ihme, jota emme saa odottaa näkevämme vielä

— vaikka», hänen silmissään välähti viekas valo, »sellainen kirjoitus
kuin teidän tämänpäiväinen sanomalehtikirjoituksenne militarismin
turmiollisuudesta ja kuninkaitten väärinkäyttämistä oikeuksista
tietysti antaa tukea pyhän isän jalolle unelmalle hengellisestä
valtakunnasta maan päällä, joka olisi Kristuksen edustajan hallinnon
alainen.»

Nyt seurasi pitkä vaitiolo, ja sitten Davido Rossi sanoi hiljaa:

»Olen pahoillani, teidän ylhäisyytenne, mutta ehdotuksenne on

vallan mahdoton. Kansani on heikko ja sen oikeudet ovat vaarassa,
mutta en olisi rehellinen mies, jos ottaisin vastaan apunne.»

»Miksi?» kysyi kardinaali.

»Siksi, etten näe mitään erotusta niiden periaatteiden välillä, joita

vastustan, ja niiden, joita te pyydätte minua puoltamaan, paitsi mitä
ulkonaiseen muotoon tulee. En näe mitään erotusta kuninkaan
eilisen juhlakulun ja paavin kuukausi sitten pidetyn juhlakulun välillä,
paitsi että puvut olivat erilaiset.»

Kardinaali hymähti hiukan pilkallisesti, ja kultasolkinen kenkä sekä

punainen sukka pistivät esiin mustan kaavun alta.

»Me vaihtaisimme kuninkaan paaviin siinä kaikki», sanoi Rossi.

»Ettekö samalla vaihtaisi erehtyvää, turmeltunutta johtajaa

erehtymättömään ja turmeltumattomaan?» kysyi kardinaali.

»Onko paavi erehtymätön tosiolojen maailmassa?» sanoi Rossi.

»Paavit», sanoi kardinaali, »eivät ole erehtymättömiä muussa kuin

uskossa ja siveydessä, mutta henkinen ja aineellinen ovat niin
läheisessä yhteydessä keskenään, että muutamat jumaluustieteen
tutkijat arvelevat, että on vaikea sanoa, missä paavin
erehtymättömyys loppuisi, kun hän hoitaisi valtion asioita.»

»Tuo», sanoi Rossi, »on juuri samaa mitä sanottiin pakanallisista

keisareista ja kuninkaista. He väittivät olevansa ei ainoastaan
jumalien hengenheimolaisia, vaan myöskin heidän lihaansa ja
vertansa. Jos meidän päiviemme paavi asetetaan valtiota
hallitsemaan, täytyy hänen väittää, että hänen hallituksensa on
taivaallista alkuperää. Muutoin se olisi väärä, aiheeton,
epäjohdonmukainen. Mutta jos se on taivaallista hallintoa, täytyy sen
olla sen ainoan olennon hallintoa, joka on sekä erehtymätön että
synnitön ja kiusauksiin lankeematon. Sellainen on ainoastaan
Jumala, ja ihmisen asettaminen Jumalan paikalle on
epäjumaloimista. Kristinusko tuli poistamaan pakanuuden
epäjumalanpalvelusta. Ja kumminkin kirkko vaatii maailmaa
palaamaan takaisin epäjumaloimiseen. Sitä se ei tule koskaan
tekemään. Se ei voi sitä tehdä. Maailma on kehittynyt tuollaista
pitemmälle.»

Kardinaali liikahti tuolillaan ja sanoi erinomaisen kohteliaasti:

»Siis vaikka kuninkaitten hallitus militarismeineen ja

turmeluksineen on kurja, ei teidän mielestänne paavin maallinen
valta olisi sitä parempi?»

»Se olisi paljon pahempi, teidän ylhäisyytenne», sanoi Rossi.

»Kristinuskon kaksituhatvuotisesta olemassaolosta maailmassa on
ollut seurauksena sen hullun taikauskon häviäminen, että kuninkaan
tahto on Jumalan tahto, ja me syöksemme huonon kuninkaan
valtaistuimelta epäröimättä. Mutta asettakaapa hallitsijaksi henkilö,
joka vaatii itselleen erehtymättömyyden tunnustusta joko hengen tai
aineen maailmassa tai molemmissa, niin perustatte sellaisen
taikauskon ahjon, että vääryyttä harjoittavaa paavia vastaan
nouseminen olisi yhtä kamalaa kuin Jumalaa vastaan nouseminen.»

»Te ette siis ollenkaan pidä mahdollisena, että paavi harjoittaisi

oikeutta eikä vääryyttä — että hän olisi kaikkien ihmisten isä, jolla ei
olisi muuta toivoa kuin koko ihmiskunnan menestys?»

»En ollenkaan», sanoi Rossi, »sillä noin sanotaan jokaisesta

hallitsijasta, ja se on osoittautunut tyhjäksi puheeksi. Paavi on
ihminen, ja ihmisellä on omat etunsa huolehdittavina ennen muitten
etuja.»

»Te ette siis myöskään pidä mahdollisena, että armon elämä

pyhässä isässä ehkä voisi masentaa inhimillisen olennon kurjan
itsekkyyden?» sanoi kardinaali.

»Pidän kyllä sen mahdollisena. Mutta toiselta puolen otan

huomioon myöskin ympäristön, joka aina koettaa vaikuttaa
rajattoman vallan pitäjään siten, että epäitsekäs ihminen muuttuu
itsekkääksi, vaatimaton ylpeäksi, hyvä pahaksi. Paavin ympäristö on
aivan samanlainen kuin kuninkaan ympäristö, täynnä matelemista ja
imartelua. Se kehittää sielun pahat ominaisuudet eikä sen hyviä
ominaisuuksia. Ei kukaan ihminen ole parempi siksi, että hän on
paavi, eikä jalo mies ole huonompi siksi, että hän ei ole.»

Kardinaalin tuoli narisi hänen liikahdellessaan, ja kultainen risti,

joka oli ollut kiinnitetty kaapuun, irroittui.

»Ja ellei», sanoi hän, »maailman taivaallista hallintoa voi odottaa

paavilta eikä kuninkailta, niin tahtoisin mielelläni tietää, mistä se on
tuleva.»
 »Ihmiskunnasta», sanoi Davido Rossi.

Kardinaali kohotti molemmat kätensä osoittaen ivaa, jota ei edes

hänen kohteliaisuutensa voinut peittää.

»Miksikä ei», sanoi Davido Rossi. »Ihmiskunnan tunne on jaloin ja

pyhin maailmassa. Se on meidän ainoa todistuksemme Jumalasta,
kuolemattomuudesta, oikeasta ja väärästä.»

»Ihmiskunta-raukka! Entä sen kamalat erehdykset? Sen

helvetilliset purkaukset?» sanoi kardinaali.

»Se ei merkitse mitään», sanoi Davido Rossi, »ei mitään muuta

kuin että niillä on ollut alkunsa taivaassa. Pahimmatkin purkaukset
ovat johtuneet hyvistä alkusyistä ja päätyneet hyviin tuloksiin.
Ihmiskunta on ainoa taivaallinen tekijä tässä maailmassa. Siihen ei
voi vedota samalla lailla kuin kuninkaihin tai paaviin käyttämällä
hyväksi sydämen ja aistien huonoimpia puolia. Se vastaa ainoastaan
tosiin ja jaloihin vetoamisiin.»

»Ihmiskunta-raukka!» sanoi taas kardinaali. »Se ei eroa

kahdennellakymmenennellä vuosisadalla kymmenennestä
vuosisadasta enempää kuin kaleidoskoopin kirjavat kuvat ja
kumminkin se on tehty jumalaksi! — Mutta minä en tahdo vaivata
teitä enää jatkamalla keskusteluamme», lisäsi hän nousten
tuoliltaan. »Pyhä isä ajatteli niin hyvää teistä, että hän tulee olemaan
hyvin pahoillaan kuullessaan, että tekin kuulutte niiden joukkoon,
jotka seuraten väärän demokratian oppeja viivyttävät sielujen
rauhoittamista evankeliumin kautta.»

»Evankeliumilla», sanoi Rossi nousten hänkin, »on ollut monta

ilmaisumuotoa, teidän ylhäisyytenne. Ensinnä se otti asuntonsa
eräässä juutalaisessa ja sai juutalaisen värityksen. Se ei jäänyt
siihen, kiitos siitä pyhälle Paavalille, vaan valitsi asunnokseen
seuraavalla kerralla roomalaisen keisarin. Onnetonta kyllä on
katolinen kirkko sulkenut evankeliumin itseensä — paaviensa,
senaattinsa, pyhien opistojensa avulla. Mutta evankeliumilla on ollut
toinen ja suurempi ilmaisumuoto — ihmiskunnassa. Maailma on juuri
nyt tullut tähän kehityskauteen. Ihmiskunta on
kahdennenkymmenennen vuosisadan paavi!»

Kardinaali, joka oli siirtynyt ovelle, seisahtui ja kuunteli.

»Se paavi, jota minä uneksin, tulevaisuuden ylevä paavi», sanoi

Rossi, »ei tyydy elämään roomalaisen keisarin muumiossa. Hän elää
itse ihmiskunnassa. Hän ymmärtää, että vanha hallitsijoiden
maailma on kuollut ja kansojen maailma on tullut sijaan. Hän
ymmärtää, että Rooman kristikunta on laajeneva maailman
kristikunnaksi. Hän ei katso hallitsijoita ja säätyluokkia, jotka ovat
katoavia varjoja, vaan hän katsoo kansoja, jotka ovat todellisuus ja
pysyvät ikuisesti. Hän tietää, että kirkon voima kaikkina aikoina ja
kaikissa valtakunnissa on köyhissä, ja kun he polvistuvat hänen
eteensä rukoillen häntä suojaamaan heidän leipäänsä, niin hän
uhraa kaikki ajalliset etunsa pelastaakseen vaikkapa yhden ainoan
lapsen nälkää näkemästä.»

Kardinaali oli liikutettu vastoin vakuutustaankin, ja ollen rehellinen

mies hän ei koettanut peittää sitä.

»Olen pahoillani», sanoi hän, »ja pyhä isä tulee olemaan

pahoillaan, kun mies, jolla on noin syvä uskonnollinen tunne,
tästälähin on luettava kirkon vihollisten — sen vaarallisimpien
vihollisten joukkoon.»
 »Kunnioittavin tervehdykseni hänen pyhyydelleen», sanoi Rossi
matalalla äänellä. »Sanokaa hänelle, jos tahdotte, että nöyrä,
tuntematon mies katsoo häneen mitä syvimmän rakkauden ja
kunnioituksen tuntein. Sanokaa hänelle, että isätön mies tuntee
samaa tunnetta häntä kohtaan, vaikka hän on niin paljoa ylempänä,
kuin poika isäänsä kohtaan, jonka kättä hän kerran edes tahtoisi
koskettaa. Mutta Jumala antoi minulle vapaan tahdon, enkä minä voi
antaa edes pyhimmän pyhimyksen sitoa sitä.»

»Hyvästi, poikani», sanoi kardinaali. »Ajattelen teitä usein. Teidän

uskonne ihmiskuntaan on kaunis, mutta te herätätte jättiläisen, ja
Luoja tietää, mitä se tulee tekemään. Varokaa, varokaa!»

Kardinaali saattoi vieraansa mustalle katu-ovelle ja palasi sitten

kylmien käytävien kautta pää kumarassa. Liike kadulla oli suuri ja
meluava, mutta aurinko paistoi lämpimästi ja kirkkaasti.
IX.

Saavuttuaan kotiin Davido Rossi tapasi apulaistoimittajansa

odottamassa huolestuneen näköisenä.

Toimistosta kuului pahoja uutisia. Poliisi oli ottanut Koiton

aamupainoksen takavarikkoon sen kirjoituksen johdosta, joka
kosketteli kuninkaan puhetta ja kulkua. Näytenumero painoksesta oli
edellisenä iltana lähetetty Procuratore del Re'lle, mutta tänä aamuna
kello 11 kaikki myymättömät kappaleet oli otettu sanomalehtimyyjiltä.
Lehden omistajat olivat suuttuneet toimittajaan ja tahtoivat tavata
häntä heti.

»Sanokaa heille, että olen toimistossa kello neljä, kuten tavallista»,

sanoi Rossi ja istuutui kirjoittamaan kirjettä.

Se kirje oli Romalle. Samana hetkenä, jona hän tarttui kynään

kirjoittaakseen tuota kirjettä, koko ilma tuntui olevan täynnä suloista
naisen läsnäoloa, joka poisti kaiken muun. Hän tunsi puhuvansa
Romalle. Roma oli hänen vieressään. Hän kuuli Roman vienot
vastaukset.

»Jos olisi mahdollista tehdä vielä katkerammiksi ne tunteet, joita

tunsin, kun uhrasin kaikki toiveeni velvollisuudelleni, niin Teidän
kirjeenne olisi liian vaikea kestää. Se este, josta puhutte, ei ole
minun pääesteeni, mutta sekin on todellinen este, jota Teidän
suloinen, hellä naisellisuutenne ei voi poistaa. Minua huolestuttaa
eniten tuo ääretön ero miehen ottamisen ja naisen antamisen
välillä. Suurenmoinen rakkaus, jolla nainen on valmis liittämään
kohtalonsa miehen kohtaloon, saattaa minut vielä selvemmin
tuntemaan, kuinka itsekäs mies on, jos hän vastaanottaa noin
suuren lahjan.

Minussa tuollainen itsekkyys, jos alistuisin siihen, olisi vielä

suurempi kuin kenessäkään muussa, ja kaikista miehistä, jotka
ovat uhranneet naisen oman elämänsä hyväksi, minä olisin
rikoksellisin enkä millään tavoin puolustettavissa. Minun rakas
tyttöni, lemmittyni, on jalosukuinen ja elää rikkaudessa ja loistossa,
kun taasen minä olen köyhä — köyhä omasta tahdostani ja siitä
syystä ikuisesti köyhä, ilman isää ja äitiä, kasvatettu löytölapsena ja
ilman nimeäkin, jota uskaltaisin omakseni sanoa.

En valita sitä, ja tähän saakka olen muistellut sitä ilomielin,

vaikka se joskus on tuottanut tuskaakin. Se oli kutsumukseni
valtakirja, Jumalan tahdon todistus, joka erottaa minut kaikista
maallisista siteistä työhön maailman hyväksi. Kymmenen vuotta
olen ollut siinä työssä, jonka luonto itse on minulle määrännyt. Ja
mikä on seuraus? Minä olen kurja hylkiö, jonka täytyy olla valmis
kestämään mitä vaaroja tahansa sen työn tähden, jonka hän on
ottanut tehdäkseen — ilman ystäviä, ilman sukua, ilman rakkautta,
ilman iloa ja yksin.

Entä sitten? Voiko sellainen mies pyytää hänen kaltaistaan naista

omaan elämänpiiriinsä, vaihtamaan rikkautensa miehen
köyhyyteen, mukavuutensa miehen kärsimyksiin? Ei!
 Paitsi sitä, kuka nainen siihen suostuisi, jos pyytäisin? Naiset
voivat olla epäitsekkäitä, uskollisia, jaloja, mutta .— miksi minun
pitää sanoa sellaista, mitä en tahtoisi sanoa — naiset rakastavat
rikkautta, loistoa ja mukavuutta. Heitä peloittaa kärsimys ja köyhyys
ja levottoman elämän hyörinä. Ja miksi heidän pitäisi siihen
antautua? Taivas heidät pelastakoon sellaisista kärsimyksistä, jotka
ovat yksinomaan miehen kannettavia!

Mutta en voi ollenkaan mainita kaikkein suurinta estettä, joka on

minun ja rakkaan tytön välillä ja pakottaa minut nyt eroamaan
hänestä, maksoi mitä maksoi, sillä se on jyrkkä velvollisuuteni.
Minä rukoilen, ettette pyydä minua selittämään enempää. Uskokaa
minua, että hänen tähtensä on päätökseni järkähtämätön,
huolimatta Teidän suloisista pyynnöistänne.

Eräs asia vielä. Voi olla mahdollista, että hän rakastaa minua,
kuten sanoitte, vaikka minulla ei ole mitään oikeutta uskoa sitä,
mutta se lisää vain minun onnettomuuttani, kun ajattelen kuinka
hänenkin täytyy kärsiä. Mutta hän on voimakas ja uljas, hän on
isänsä tytär, ja minä luotan hänen terveeseen mieleensä, hänen
nuoruuteensa ja kaikkiin niihin mahdollisuuksiin, joita elämä tarjoaa
niin kauniille ja lahjakkaalle naiselle. Tuo kaikki voi poistaa tämän
satunnaisen surun.

Hyvästi vielä kerran! Jumala Teitä siunatkoon.

D.

P.S. — En pelkää M:iä, ja tapahtukoon mitä tahansa, en liiku

paikaltani. Roomassa on ainoastaan yksi henkilö, joka voisi
todistaa siihen suuntaan, mihin viittaatte, ja hänelle voisin uskoa
sydänverenikin.»
X.

Ennen kello kahta seuraavana päivänä parlamentti oli jo aivan

täynnä väkeä. Kuninkaallinen istuin ja kunniakatos olivat poistetut, ja
niiden sijalla oli presidentin tavallinen penkki. Presidentin penkkiä
alempana oli ministerien pöytä ja sen kymmenen tuolia oli vielä
tyhjinä. Ministerien pöydän ja ensimmäisen ympyrärivin välillä oli
tyhjä paikka, jossa ei ollut muuta kuin virallisten pikakirjoittajain
pöytä.

Jäsenten paikat olivat enimmäkseen täynnä, vaikka muutamat

jäsenet vielä seisoivat pienissä ryhmissä lattialla. Keskilehterillä oli
kaksi riviä sanomalehtimiehiä, muutamat piirtäen, toiset kirjoittaen
selittäviä alkulauseita. Sivulehterit olivat täynnä senaattoreita,
valtiomiehiä, naisia ja tavallista yleisöä.

Kun pääministeri oli asettunut paikoilleen kylmänä, tyynenä,

hymyilevänä, moitteettomassa puvussa ja kukka napinlävessä,
tervehdittiin häntä muutamin kättentaputuksin, ja naisten lehteriltä
kuului viuhkojen hiljainen kahina. Vastapuolueen johtaja
vastaanotettiin vähemmän huomattavalla tavalla, ja kun Davido
Rossi astui paikalleen äärimmäisessä vasemmistossa, kuului
suhinaa ja supatusta.
 Sitten astui presidentti sisään kirjuriensa ympäröimänä ja kävi
istumaan keskimmäiselle istuimelle nuoren kuninkaan kuvapatsaan
juurelle. Vahtimestarit, joilla oli valkoisen, punaisen ja vihreän kirjavat
nauhat käsivarsissaan, seurasivat häntä kantaen salkkuja ja pieniä
tarjottimia vesipulloineen ja laseineen. Puhelu lakkasi, ja presidentti
soitti vieressä olevaa kelloa sekä ilmoitti istunnon alkaneen.

Ensimmäinen tärkeä tehtävä sinä päivänä oli vastauksen

antaminen kuninkaan puheeseen, ja presidentti kutsui esiin sen
jäsenen, jolle tämä oli uskottu tehtäväksi. Nuori parlamentinjäsen,
kirjailija, astui silloin ministerien tuolien takana olevan aitauksen luo
ja luki painetusta paperista kaunopuheisen vastauksen hallitsijalle.

Vastaus kertasi kuninkaan puheen eri pykälät hyväksyvin lausein.

Hänen majesteettinsa parlamentti iloitsi kuullessaan, että hallitus
aikoi lisätä armeijan voimaa ja tehoa. Se iloitsi myöskin siitä, että
hengen ja omaisuuden turvallisuutta vahvistettaisiin sellaisten
toimenpiteiden avulla, joiden tarkoituksena on lakia ja järjestystä
häiritsevien rikoksellisten rankaiseminen. Eniten kaikesta se iloitsi
siitä, että nuo rikkaruohon tapaiset yhdistykset, jotka kylvävät
kapinan ja anarkismin siemeniä kansaan, masennettaisiin sillä
tavoin, että painovapautta ja kokoontumisvapautta koskevat
säädökset kokonaan muutettaisiin.

Kun hän oli lukenut tuon painetun paperinsa, alkoi hän esittää
vastausta erityiskohtiin.

Kuninkaan ja hallituksen ehdotusta armeijan enentämiseksi hänen

ei tarvinnut sen enempää käsitellä. Se ei kaipaa mitään
suosituspuheita. Kansa rakastaa isänmaataan ja on valmis
uhraamaan viimeisen veripisaransa sen puolustukseksi. Ainoat
henkilöt, jotka eivät tahdo kannattaa kuningasta hänen
harrastuksissaan armeijan hyväksi, ovat kansan ja hallitsijasuvun
salaisia vihollisia ja liitossa heidän vastustajiensa kanssa.

»Tämä», jatkoi puhuja, »saattaa meidät seuraavaan pykälään

vastauksessamme hänen majesteettinsa armolliseen puheeseen.
Me tiedämme, että äskenmainituissa yhdistyksissä on vallan erilaisia
voimia liittoutunut keskenään — sosialismin, tasavaltalaisuuden,
uskottomuuden ja anarkismin voima on yhtynyt kirkon ja Vatikaanin
voimiin.

»Niin luonnolliset viholliset tarjoavat kättä toisilleen kukistaakseen

kansan ja hallituksen. Kirkko, jolle me vakuutimme vapauden sen
uskonnollisten oikeuksien käytössä, maksaa jalomielisyytemme
kylvämällä vihan siemeniä valtiota vastaan. Sen sanomalehdet ja
papit kirjoittavat ja opettavat, että valtakunnan laitoksista ei tarvitse
välittää. Kirkon ruhtinas, joka kovaäänisesti saarnaa rauhaa muulle
maailmalle, ei koskaan avaa huuliaan valittamatta maallisen valtansa
menettämistä. Tuolla valituksella ei tietysti ole mitään tarkoitusta,
ellei se ole aiottu kiihoittamaan kansaamme veljessotaan tai
yllyttämään Euroopan hallituksia tarttumaan aseisiin hänen
puolestaan.»

Tämä vastaanotettiin melkein yleisillä kättentaputuksilla, joiden

aikana puhuja sekoitti itselleen lasin jäävettä maljasta, jonka
vahtimestari toi hänelle. Sitten hän joi sen ja jatkoi:

»Tämän lisäksi, hyvät herrat, kirkko kannattaa kaikkea kiihoitusta,

jonka yllykkeenä on viha valtiota vastaan, ja hallitus tietää, että
muutamat henkilöt, jotka ovat vannoneet uskollisuuden valan
hallitsevalle kuninkaalle tämän parlamentin jäseninä, ovat läheisessä
suhteessa Vatikaanin lähettiläiden ja pappien kanssa.»
 Nyt syntyi levottomuutta. Vasemmiston jäsenet vastustivat
äänekkäästi huutaen: »Se ei ole totta», ja samassa koko
seurakunnan kielet ja käsivarret joutuivat vilkkaaseen liikkeeseen.
Presidentti soitti kelloaan, ja puhuja lopetti:

»Kiinnittäkööt molemmat puolueet huomionsa tuohon salaiseen

liittoon, jottei se koskaan enää voisi käyttää köyhyyden ja
tyytymättömyyden voimia häiritäkseen julkista järjestystä.»

Kun puhuja istui, kiirehtivät hänen ystävänsä hänen ympärilleen

puristamaan hänen kättään ja onnittelemaan.

Sitten jäsenten ja yleisön silmät kääntyivät Davido Rossiin. Hän

istui käsivarret ristissä ja pää kumarassa, kun hänen puoluelaisensa
äänekkäästi vastustivat puhetta. Ojentaen paperin presidentille hän
sitten nousi ja sanoi:

»Pyydän saada esittää lisäyksen parlamentin vastaukseen

kuninkaan puheeseen.»

»Teillä on sanan vuoro», sanoi presidentti.

Davido Rossi luki lisäyksensä. Majesteetin jalkain juuressa se

nöyrästi esitti sen mielipiteen, että nyt ei ollut otollinen aika panna
uusia taakkoja kansan niskoille armeijan lisäämiseksi, sillä kansa ei
jaksanut niitä kantaa enää. Kurjuus ja kärsimykset olivat nousseet
ylimmilleen. Kansan surun malja oli täysi.

Muutamat jäsenistä naurahtivat. Kuului huutoja »järjestykseen!»

»hävetkää!» ja sitten uudistui nauru. Presidentti soitti kelloaan, ja
vihdoin syntyi taas hiljaisuus. Davido Rossi alkoi puhua tyynellä,
päättävällä äänellä.
 »Jos», sanoi hän »tuo viittaus, että tämän parlamentinjäseniä on
liitossa paavin ja Vatikaanin kanssa, tarkoittaa minua ja minun
puoluettani, niin vallan yksinkertaisesti kiellän sen. Ja koska toivon,
että tuo parjaus ei uudistu enää, sanon nyt kerta kaikkiaan, että
paaviuden ja meidän edustamamme kansan välillä ei ole eikä
koskaan voi olla mitään yhteistä. Ajallisissa asioissa paaviuden
teoria vastustaa kansanvaltaisuuden teoriaa. Kansanvaltaisuuden
teoria samoin vastustaa paaviuden teoriaa. Toinen vaatii taivaallista
hallitsemisoikeutta paavin persoonassa, siksi että hän on paavi.
Toinen kieltää kaiken taivaallisen oikeuden, paitsi kansan oman
oikeuden hallita itseään.

»Paavin ajallinen valta joko Roomassa tai koko maailmassa

voidaan perustaa ainoastaan siihen periaatteeseen, että paavi on
itsevaltias ainakin periaatteellisesti, vaikka kohta ei käytännössä, ja
että paavi on erehtymätön sekä teossa että opissa, kun taasen
demokratian tarkoitus on poistaa itsevallan ja erehtymättömyyden
ignis fatuus sekä paavista että kuninkaista. Ei, kansan asian ja
paavin maallisten vaatimusten välillä ei voi olla mitään yhteyttä.
Niiden välillä on katkera sota. Toinen kuuluu tulevaisuuteen, toinen
menneisyyteen, ja paavin maallista valtaa tuomitsevat kaikki
edistyksen lait. Kansan johtajat eivät koskaan liittoudu kuolleen
toiveen kanssa.»

Tämä vastaanotettiin sekä kättentaputuksilla että naurulla,

kuuluipa muutamia hermostuneita huudahduksiakin. Presidentti soitti
taas kelloaan, ja Davido Rossi jatkoi:

»Ehdotus armeijan lisäämiseksi», jatkoi hän, »kun on rauha

ulkomailla, mutta kotona tyytymättömyys, on pahin erehdys, minkä
maan hallitus voi tehdä. Asiain käydessä luonnollista menoaan
parlamentin tulisi olla kansan omanatuntona, ja hallituksen pitäisi olla
tämän omantunnon palvelija, ja kaikki kapinallisuus olisi mahdotonta.
Mutta tämä hallitus on valtakunnan herra, joka masentaa kansaa
väkivallalla ja verolla. Parlamentti on kuollut. Haudatkaamme se siis
herran nimessä!»

Äänekkäät huudot seurasivat noita sanoja, ja muutamat jäsenistä

nousivat paikoiltaan ja tunkeutuen puhujan ympärille avonaiselle
paikalle ministeripöydän eteen huusivat ja kiljuivat kuin koirat.
Davido Rossi seisoi tyynenä leikkien kellonvitjoillaan, kun presidentti
soitti kelloaan ja vaati hiljaisuutta. Vihdoin hiljeni hälinä, ja puhuja
jatkoi:

»Jos te kysytte minulta, mikä on syynä siihen tyytymättömyyteen,

joka saa aikaan anarkistien rikokset, niin mainitsen ensiksi
hallituksen itsevaltaisuuden ja puhe- sekä kokoontumisvapauden
puutteen. Muissa maissa tyytymättömät saavat ilmaista
kärsimyksensä, eikä heitä rangaista, elleivät he ryhdy väkivaltaan,
mutta ainoastaan Italiassa ja Venäjällä ihminen asetetaan
ulkopuolelle lakia, riistetään kodista, omaisten, rakkaiden parista ja
lähetetään _domicilio coatto'_on elämään tai kuolemaan haudan
hiljaisuudessa. Oh, kyllä tiedän mitä sanon. Olen itse nähnyt kaiken.
Olen nähnyt kuinka isä riistettiin erilleen lapsestaan ja äiditön lapsi
heitettiin isän vihollisten armoille.»

Tuo viittaus tyynnytti kuulijat, ja hetkeksi syntyi haudan hiljaisuus.

Sitten kuului outo ääni hiljaisuuden läpi, ja presidentti vaati lehterillä
olijoita tyyntymään. Yksi sanomalehtimiehistä nousi ylös, teki
kieltävän liikkeen kädellään ja osoitti naisten lehteriä.

Eräs naisista oli huudahtanut. Davido Rossi kuuli myöskin tuon

äänen, ja kun hän taas alkoi puhua, oli hänen oma äänensä lempeä