Pengantar Desain Grafis Leonardo Adi

Dharma Widya S Sn M Ds Andreas

James Darmawan S Sn M Sn
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookstep.com/product/pengantar-desain-grafis-leonardo-adi-dharma-widya-s-
sn-m-ds-andreas-james-darmawan-s-sn-m-sn/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Pengantar Desain Publikasi Andreas James Darmawan S Sn

M Sn Leonardo Adi Dharma Widya S Sn M Ds

https://ebookstep.com/product/pengantar-desain-publikasi-andreas-
james-darmawan-s-sn-m-sn-leonardo-adi-dharma-widya-s-sn-m-ds/

Desain dan Pemrograman Multimedia Pembelajaran

Interaktif Wandah Wibawanto S Sn M Ds

https://ebookstep.com/product/desain-dan-pemrograman-multimedia-
pembelajaran-interaktif-wandah-wibawanto-s-sn-m-ds/

Ensiklopedi Wayang Indonesia S Drs H Solichin Drs

Suyanto S Kar M A Sumari S Sn M M

https://ebookstep.com/product/ensiklopedi-wayang-indonesia-s-drs-
h-solichin-drs-suyanto-s-kar-m-a-sumari-s-sn-m-m/

Literasi Visual Hanoman I Made Marthana Yusa M Ds I

Nyoman Agus Suarya P M Sn

https://ebookstep.com/product/literasi-visual-hanoman-i-made-
marthana-yusa-m-ds-i-nyoman-agus-suarya-p-m-sn/
Ensiklopedi Wayang Indonesia J K Drs H Solichin Drs
Suyanto S Kar M A Sumari S Sn M M

https://ebookstep.com/product/ensiklopedi-wayang-indonesia-j-k-
drs-h-solichin-drs-suyanto-s-kar-m-a-sumari-s-sn-m-m/

Exploring the Culture of Kepuhsari Puppet Ade Dani

Setiawan S Sn M A

https://ebookstep.com/product/exploring-the-culture-of-kepuhsari-
puppet-ade-dani-setiawan-s-sn-m-a/

Penguatan Pendidikan Karakter dalam Masyarakat

Multikultural di Kalimantan Barat dan Sulawesi Tengah
Mikka Wildha Nurrochsyam S S M Hum Genardi Atmadiredja
M Sn Irawan Santoso Suryo Basuki M Sc Agus Sudarmadji S
Kom M M
https://ebookstep.com/product/penguatan-pendidikan-karakter-
dalam-masyarakat-multikultural-di-kalimantan-barat-dan-sulawesi-
tengah-mikka-wildha-nurrochsyam-s-s-m-hum-genardi-atmadiredja-m-
sn-irawan-santoso-suryo-basuki-m-sc-agus-s/

Belajar Promosi Kesehatan Ika Muzdalia S Kep Ns M Kes

Sri Darmawan S K M M Kes La Sakka S Farm Apt M Kes Prof
Dr Muzakkir S St S Pd M Kes

https://ebookstep.com/product/belajar-promosi-kesehatan-ika-
muzdalia-s-kep-ns-m-kes-sri-darmawan-s-k-m-m-kes-la-sakka-s-farm-
apt-m-kes-prof-dr-muzakkir-s-st-s-pd-m-kes/

Pengantar Aplikasi Komputer SPSS M Jainuri S Pd M Pd

https://ebookstep.com/product/pengantar-aplikasi-komputer-spss-m-
jainuri-s-pd-m-pd/
Another random document with
no related content on Scribd:
IX.

Muutamia päiviä tämän jälkeen talo oli vallan nurin. Joukko miehiä,
päässä punaiset lakit, joissa seisoi »Casa di Vendita», puuhaili
irroittaen mattoja ja kantaen pois huonekaluja sekä pannen merkit
niihin. Luettelo laadittiin ja ulkopuolelle katu-ovea kiinnitettiin
ilmoituksia, joissa yleisölle annettiin tieto, että myydään »vanhoja ja
uusia taide-esineitä Appartamento Volonnassa». Sitten seurasi
»Grand Esposizione» eräänä sunnuntaina, ja seuraa vana päivänä
oli huutokauppa.

Roma laittoi kammionsa pakopaikakseen. Sen hän muutti samalla

makuu- ja työhuoneeksi. Sinne hän saattoi kuulla kokoontuneen
joukon askeleet viereisestä salista. Hän istui kirjoituspöytänsä
ääressä, kun joku koputti ovea. Se oli commendatore Angelelli
vaaleassa puvussa ja silkkihatussa. Nöyryyden ilme hänen kalpeilla
kasvoillaan peitti sillä hetkellä ylpeyden ilmeen.

»Hyvää huomenta, Donna Roma. Sallitteko että…»

»Astukaa sisään.»

Pitkä ja laiha herrasmies heittäytyi mukavasti tuolille ja alkoi

ilmaista salaperäistä asiaansa.
 »Paroni oli kovin pahoillaan pulastanne ja on lähettänyt minut
sanomaan, että teidän vain tarvitsee pyytää, niin tämä sopimaton
näytelmä lopetetaan. Minulla on totta puhuen valta toimia hänen
nimessään — tuntemattomana ystävänä, ymmärrättehän — ja
lopettaa nämä puuhat yhdennellätoista hetkellä. Sanokaa sananen
vain — yksi ainoa sana — niin kaikki järjestetään mielenne
mukaan.»

Roma oli hetken vaiti, ja commendatore päätti, että hän oli

myöntynyt.
Joku koputti taas ovea.

»Sisään», huusi commendatore komeasti.

Huutokaupantoimittaja astui sisään. »Nyt on aika aloittaa,

signorina. Onko mitään muita käskyjä?» Hän katsoi Romaan ja sitten
Angelelliin ymmärtävin ilmein.

»Minä luulen, että armollinen neiti tahtoo sanoa jotain», sanoi

Angelelli.

»En ollenkaan mitään. Jatkakaa toimitustanne», vastasi Roma.

Huutokaupantoimittaja hävisi, ja Angelelli pani hatun päähänsä.

»Teillä ei ole siis mitään vastattavaa hänen ylhäisyydelleen?»

»Ei mitään.»

»Bene», sanoi commendatore ja poistui viheltäen hiljaa.

Huutokauppa alkoi. Pöydän ääressä lavalla, jossa ennen oli ollut

piano, istui huutokaupan toimittaja rautavasara kädessä.
Samanlaisen pöydän ääressä istui hänen apulaisensa. Kun
punalakkiset miehet toivat esiin tavaroita, kertasivat molemmat
toimimiehet toistensa tarjoussanat, aivan kuin näyttelijät ja kuiskaajat
italialaisissa teattereissa.

Englantilainen sisar tuli sanomaan, että kreivitär pyysi tavata

Romaa nyt heti. Sairas, joka oli hyvin heikkona, ei enää jaksanut
istua, vaan makasi pitseillä koristetuilla tyynyillään. Hän hypisteli
luisilla sormillaan kukallista peitettään ja Roman astuessa sisään
hän koetti huutaa hänelle raivoisan vihaisesti. Mutta hänen äänensä
oli kuin huuto tuulisella kentällä ja kuului tuskin selvemmin kuin
huutokaupantoimittajien ääni seinien takaa.

Roma istui tuolille vuoteen ääreen ja silitti kissaa, jonka kaulasta

oli otettu kultaristi pois, ja kuunteli sekä huoneesta että sen
ulkopuolelta kuuluvia sanoja, kun ne vuoroin sattuivat hänen
korviinsa.

»Roma, sinä kohtelet minua häpeällisesti. Minä makaan täällä

avuttomana, ja sinä panet toimeen huutokaupan — oikean
huutokaupan — aivan huoneeni ovella.»

»Camera da letto della Signorina! Sänky, jossa on on runsaasti

hedelmä- ja kukka-aiheisia koristeita.» »Viisikymmentä!» »Kiitos,
viisikymmentä.» »Viisikymmentä.» »Viisikymmentä viisi.»
»Viisikymmentä viisi.» »Eikö kukaan tarjoa enempää?» »Hyvät
herrat, mitä te ajattelette? Kauniin tytön kaunis sänky, ja siitä
tarjotaan ainoastaan viisikymmentä viisi!…»

»Jos tarvitset rahaa, olisit pyytänyt paronilta, tai ellet tahdo tehdä
sitä, olisit kirjoittanut kuuden kuukauden vekselin, kuten sanoin.
Mutta ei! Sinä tahdoit nöyryyttää ja alentaa minua. Siinä kaikki. Se
on onnistunut, ja minä kuolen häpeästä….»

»Pähkinäpuinen kirjoituspöytä! Ajatelkaapa, arvoisat naiset, mitä

salaisuuksia tämä pöytä osaisi kertoa, jos sillä olisi kieli! Kuinka
paljon tarjotaan?» »Kuusikymmentä liiraa.» »Kuusikymmentä.»
»Kuusikymmentä viisi.» »Kuusikymmentä viisi.» »Pähkinäpuinen
kirjoituspöytä, jonka ääressä juuri on kirjoitettu lemmenkirjeitä, ja
ainoastaan kuusikymmentä viisi tarjotaan!…»

»Semmoista se on, kun nuori tyttö tahtoo kulkea omia teitään.

Hienosto ei vaadi paljoa, mutta se kostaa kovasti, jos sen sääntöjä
rikotaan. Ja tekee oikein! Sääli, ettei rikkoja ole ainoa, joka saa
kärsiä! Hänen ystävänsä ja sukulaisensa ne vasta oikein saavatkin
kärsiä, kuten minä nyt…»

Kreivittären ääni vaipui heikoksi kuiskaukseksi. Roma nousi

mennäkseen. Silloin hän tapasi Nattalinan, joka toi huoneeseen
tavallisen mansikkalautasen. Marjat olivat maksaneet neljä frangia
naula.

Hetken perästä Roma istuessaan kirjoituspöydän ääressä

kammiossaan kuuli askelten siirtyvän alas kiertoportaita. Väki meni
alas ateljeehen. Nyt kuului huutokaupantoimittajan ääni kuin
haudasta.

»Paljonko tarjotaan tästä suuresta ja etevästä nykyaikaisesta

taideteoksesta?»

Nyt seurasi pilkallista naurua.

 »Suihkukaivo, joka valmiina tulee kilpailemaan vanhan Rooman
mestariteosten kanssa.»

Yhä kovempaa pilkallista naurua.

»Nyt on papiston vastustajien vuoro. Hyvät herrat, älkää kaikki

puhuko yht'aikaa. Joka päivä ei ole juhlapäivä. Kuinka paljon? Eikö
mitään? Ei penniäkään? Sepä hullua. Taide itse on oma palkkansa.»

Yhä uutta naurua, ja sitten askeleet siirtyivät taas ylös portaita.

Sitten kuului tuttu ääni portailta — se oli prinsessa Bellinin —
»Madonna mia! Kuinka huono se on!»

Sitten kuului toinen ääni — se oli rouva Sellan — »sitä minä

ajattelin jo silloin, kun sitä yksityisesti näytettiin ja kun hän käyttäytyi
niin solvaisevasti rakasta paronia kohtaan.»

Sitten kuului sanomalehdentoimittaja Olgan ääni: »Sanoinhan

minä, että kyllä paroni vielä kostaa, ja niinpäs on käynytkin.
Ennenkuin tämä päivä on lopussa, on hän rahaton ja katoton.»

Roman pää vaipui pöytää vastaan. Vaikka hän kuinka koetti

säilyttää mielenmalttinsa, olivat nöyryytyksen aallot nyt vallan
tukahduttaa hänet.

Joku kosketti hänen olkapäätään. Se oli Nattalina, joka toi

sähkösanoman: »Kirjeesi saapunut, huoneistoni maksettu kesäkuun
loppuun, mikset käyttäisi sitä?»

Siitä hetkestä lähtien hän ei välittänyt mistään. Äänet salissa

hävisivät hänen kuuluvistaan eikä kuulunut muuta kuin
huutokaupantoimittajan ja hänen apulaisensa huudot, jotka
kajahtelivat kuin rummun lyönnit autiossa huoneessa.
 Kello oli neljä. Avattuaan ikkunan Roma kuuli soittokunnan
soittavan. Silloin vastustushalu syttyi hänessä, ja hän puki yllensä
hatun ja päällystakin. Kun hän kulki tyhjän salin läpi, sanoi
huutokaupantoimittaja, joka juuri laski seteleitään, kuivalla,
konemaisella äänellään:

»Tulos on varsin hyvä, neitiseni — parempi kuin uskalsin toivoa.»

Saavuttuaan piazzalle Roma huusi ajurin. »Pinciolle!» käski hän ja

istui vaunuun. Palattuaan tunnin perästä hän istui kirjoittamaan
tavanmukaista kirjettään Davido Rossille.

»Suuri päivä tänään! Olen toiminut omin päin ja saanut loistavat

tulokset! Kaikki tavarani myyty, paitsi mitä tarvitsen omiin tarpeisiini.
Kuinka moni liikemies voi kehua tällä lailla, ja minä olen kumminkin
aivan vasta-alkaja!

Vakavasti puhuen, olen myynyt kaikki. Koska aion jättää tämän

huoneiston, en tarvinnut noita turhia huonekaluja ja arvelin siis, että
on paras erota niistä hyvissä ajoin. Paitsi sitä, mikä oikeus minulla
oli pehmeään vuoteeseen ja hienoihin liinavaatteisiin, kun sinä olet
maanpakolaisena ja nukut taivas ties missä? Ja sen lisäksi tätini
joka on hyvin sairas, tulee sangen kalliiksi. Siitä syystä on
saliparkani ollut viime viikon niin meluisa kuin sammakkolammikko
auringonlaskun aikaan, ja sunnuntaiaamuna ihmiset takoivat minun
pianoraukkaani aivan kuin se olisi ollut jonkin pikku kapakan
posetiivi.

Mutta oh, kuinka typerä tämä maailma on! Ihmiset luulivat, että
koska myin sellaiset tavarat, joita en tarvitse, olin kokonaan
mennyttä kalua. Sinä olisit nauranut, jos olisit kuullut heidän
huomautuksiaan. Puhuakseni totta olin niin typerä, että melkein
itkin, mutta juuri pahimmalla hetkellä tuli sinun sähkösanomasi kuin
enkeli taivaasta — ja mitä arvelet minun tehneeni? Vanha Aatami,
tai sanokaamme uusi Eeva, valtasi minut, ja heti kun ihmiset olivat
menneet, vuokrasin ajurin — tavalliset roomalaismalliset
ajurinvaunut, joita repaleisen ajajan hoputtama koni vetää
viimeisillä jalkaraukoillaan — ja sitten läksin ajelemaan Pinciolle!
Tahdoin näyttää tuolle hienolle maailmalle, etten ole ollenkaan
lopussa, ja minä näytinkin! He olivat kaikki siellä, joka-ikinen, kaikki
rakkaat ystäväni ja entiset imartelijani, jotka vuosikausia ovat
ahdistaneet taloani rukoillen sitä tai tätä suosiota ja palkiten ne mitä
imelimmillä hymyillään. Näytti vallan siltä kuin kohtalo olisi koonnut
heidät kaikki sinne minun nähtäväkseni, enkä minä päästänyt
ainoatakaan sielua pakoon.

Näkivätkö he minut? Ei ainoakaan! Minä ajoin heidän keskellään

ja heidän seassaan ja he kumartelivat kaikkiin ilmansuuntiin, ja
minä olin näkymätön kuin Asmodeus, heidän kasvojensa ilmeestä
päättäen. Olinko nöyryytetty? Vai hämillänikö? Vai murtunut? Oh,
taivas, en vähääkään! Olin ylpeä! Tiesin sen päivän tulevan vahan
kohta, jolloin heidän täytyy koettaa unohtaa tämä ja uskotella
itselleen, ettei tällaista päivää ole ollutkaan, ja jolloin he minun
itseni tähden, niin, minunkin tähteni, mutta ennen kaikkea sinun
tähtesi tulevat takaisin nöyrinä, äärettömän nöyrinä ja peloissaan.

Annoin heille nyt hyvän tilaisuuden. Olin ylpeä enkä säästänyt

ainoatakaan. Ja kun aurinko alkoi laskea Pietarin kirkon taakse ja
soittokunta lakkasi soittamasta ja me käännyimme pois, tiesin kuka
meni kotiin onnellisimpana ja ilman häpeän tunnetta. Oh, Davido
Rossi! Jospa olisit ollut siellä!
 Minun täytyy nyt kertoa muitakin asioita. Kerron pienen uutisen.
Asianajaja Napoleon käy yhä vielä Regina Cœlissa tapaamassa
hämmästyttävää Brunoa ja hän näki Charles Minghellin siellä
vangin vaatteissa! Jos Jumala, joka sukupuolet määrää, olisi
arvannut tehdä sinun vaimostasi kenraaliprokuraattorin, niin
ajattelepa, kuinka toisenlaiselta maailman historia näyttäisi! Pahinta
on, ettei hän ehkä samalla olisi luonut sinua naiseksi, ja koska nyt
asiat ovat näinkin hyvin järjestetyt, luulen etten tahtoisi ollakaan
mies. Tuulen mukana lähetän sinulle lämpimän suudelman!

Roma.

P. S. — Ystävä-raukkani on yhä vielä huolissaan. Vaikka hän ei

ole uskonnollinen, on hän ruvennut joka ilta lukemaan »pyhää
Mariaa» mennessään levolle, ja ellen pelkäisi, että hän lopettaa
päivänsä (niin kamalasti häntä vaivaavat mielikuvat, että hän
joskus ajattelee itsemurhaa), en sanoisi mitään. Olen sanonut
hänelle, kuinka väärin olisi itse lopettaa elämänsä jo hänen
miehensäkin tähden, joka on poissa. Enkö kertonut sinulle, että hän
on matkustanut pois äskettäin? Koskisihan sinuun kovasti, jos minä
kuolisin ennen takaisintuloasi, eikö niin? Olen niin kovin utelias
tietämään mitä sanot hänestä. Kirjoita! Kirjoita! Kirjoita!»
X.

Kun kauhujen kuningasta ei enää voinut estää tulemasta, lähetti

kreivitär hakemaan pappia. Ennen hänen tuloaan kreivitär tahtoi
välttämättömästi pukeutua aamutakkiin, jota hän oli käyttänyt ilon ja
voiman päivinään vastaanottaessaan tuttaviaan.

Mustakauhtanainen pappi tuli, ja kreivitär näkyi ilmeisesti

säikähtävän nähdessään hänet. Mutta hän oli yksinkertainen mies,
joka uskoi, mitä opetti, koettamatta kovin syvästi ymmärtää sitä, ja
parilla hellällä sanalla hän tyynnytti kreivittären. Kreivitär oli aivan
kuin leikattavana ollut henkilö, eikä hän aluksi voinut suostua
olemaan kahdenkesken papin kanssa. Kun hän vihdoin oli voittanut
tuon kammonsa, pelkäsi hän, että huoneen ovet eivät ole aivan
lukossa ja että ihmiset kuuntelevat avaimen rei’istä. Pappi tyynnytti
häntä siinäkin suhteessa ja lankesi toiselle polvelleen, jotta kreivitär
voisi kuiskata hänen korvaansa.

Kreivittären tunnustuksen aikana Roma istui omassa

huoneessaan, sydämessä pelko, jommoista hän ei koskaan ennen
ollut tuntenut. Jotain persoonallista ja hyvin tuttua liikkui hänen
sielussaan. Hän kuuli silloin tällöin papin äänen epäselvän hyminän,
jota seurasi kuiskaukset ja nyyhkytykset.
 Tunnustusta kesti neljännestunnin, ja sitten pappi tuli pois
huoneesta. »Nyt on sukulaisenne sopinut Jumalan kanssa», sanoi
hän, »ja nyt hänen tulee saada pyhä sakramentti, viimeinen voitelu
ja apostolinen siunaus.»

Hän meni valmistamaan näitä toimituksia, ja englantilainen sisar

tuli tapaamaan Romaa. »Kreivitär on kuin toinen ihminen nyt jo»,
sanoi hän, mutta Roma ei mennyt sairaan huoneeseen.

Pappi palasi puolen tunnin kuluttua. Hänellä oli mukanaan kaksi

apulaista, joista toinen kantoi ristiä ja lippua, toinen vihkivesimaljaa
ja roomalaisen kirkon käsikirjaa. Sisar ja Felice vastaanottivat heidät
ovella, sytytetyt kynttilät kädessä.

»Rauha olkoon tälle talolle!» sanoi pappi.

Ja apulainen sanoi: »Ja kaikille sen asukkaille.»

Sitten pappi riisui päällystakkinsa ja astui valkoisessa

messupaidassa ja sinipunervassa viitassa kreivittären huoneeseen,
kynttilät edellään. Pieni korttipöytä oli peitetty valkoisella liinalla ja
muutettu alttariksi. Kaikki kuolevan naisen toalettipöydän esineet,
hajuvesipullot, punamaalipurkit, puuteritöyhdöt y.m. oli työnnetty
sikin sokin lääkepullojen kanssa piirongin laatikkoon. Kello oli kaksi
päivällä, ja aurinko paistoi niin että piti sulkea ikkunaluukut. Huone
kävi pimeäksi, ja kynttilät heloittivat kuin tähdet.

Pappi otti pienen rasian povestaan ja asetti sen alttarille. Sitten

hän ruiskutti vihkivettä peitteelle ristin muotoon. Kreivitär rukoili
kiihkeästi matalalla, epäselvällä äänellä ja tarttui kiinni
vuodevaatteisiin.
 Avaten pyhän hostia-rasian ja ottaen ehtoollisleivän pappi kohotti
sitä ja lähestyi pitsireunaista tyynyä ja laihoja, punavärille hohtavia
kasvoja sekä asetti ehtoollisleivän suusta kurottautuvalle kielelle.

Kun pyhä sakramentti oli saatu, toimitti pappi viimeisen voitelun.

Taas peite ruiskutettiin vihkivedellä, ja kaikki läsnäolijat lauloivat:
»Sinä Herra ruiskutat päälleni isoppia ja minä tulen puhtaaksi. Sinä
peset minut ja teet minut luntakin valkoisemmaksi.»

Valkoliinainen pöytä nostettiin lähemmäksi vuodetta ja sille

asetettiin kolme maljaa. Yhdessä oli vettä, toisessa oli valkoista
kuoretonta leipää ja kolmanteen apulaiset asettivat seitsemän
pumpulitukkoa. Kynttilä asetettiin kuolevan naisen voimattomiin
käsiin ja ristinmerkkejä tehtiin huoneen kaikkiin suuntiin sanoen:
»Anna perkeleitten paeta tästä paikasta ikipäiviksi.»

Sitten pappi kastoi oikean peukalonsa pieneen astiaan, jossa oli

pyhää öljyä ja joka riippui hänen kaulassaan, sekä teki ristinmerkin
kuolevan vaimon mustaksi maalattuja kulmakarvoja kohti sanoen:
»Tämän pyhän voitelemisen kautta ( † ) ja Hänen suuren armonsa
tähden antakoon Herra sinulle kaikki anteeksi, mitä näköaistisi kautta
olet rikkonut.»

Kastaen taas peukalonsa öljyyn pappi teki ristinmerkin korvia,

nenää, suuta, käsiä ja jalkoja kohti kerraten saman rukouksen
kuulon, haistin, makuaistin ja puheen, kosketuksen ja kävelyn
synneille. Sitten nuo seitsemän pumpulitukkoa otettiin yksitellen
maljasta ja niillä pyyhittiin öljy pois samalla kuin luettiin isämeidän-
rukous näihin sanoihin asti: »Älä johdata meitä kiusaukseen, vaan
päästä meidät pahasta, amen.»
 Koko ajan apulaiset ja sisar lauloivat yksitoikkoisella äänellä
katumusvirsiä. Vihdoin lausui pappi apostolisen siunauksen.

»Ja nyt minä paavin pyhän istuimen antamalla vallalla vakuutan

sinulle, Elisabeth, täydellisen anteeksiannon ja vapahduksen kaikista
sinun synneistäsi Isän (†) ja Pojan (†) ja Pyhän Hengen (†) nimessä,
amen.»

Tuo aavemainen ehtoollistoimitus oli nyt ohi, ja pappi apulaisineen

läksi pois talosta. Mutta kuoleman kalpea, uhkaava varjo jäi
seisomaan hajuvesille tuoksuvan vuoteen ääreen.

Rcma ei ollut läsnä noissa toimituksissa, mutta nyt englantilainen

sisar tuli sanomaan, että kreivitär tahtoi tavata häntä.

»On suorastaan ihme», sanoi sisar, »hän on aivan kuin toinen

ihminen.»

»Onko hän saanut oopiumia nykyään?» kysyi Roma, ja sisar

sanoi, että hän oli saanut.

Roma tapasi tätinsä jonkinmoisessa salaperäisessä hurmiotilassa.

Suuri ilo, melkein ylpeys, loisti hänen kasvoissaan.

»Kaikki vaivani ovat menneet», sanoi hän. »Kaikki suruni ja

koetukseni ovat kadonneet. Olen heittänyt kaikki Kristuksen
kannettavaksi, ja kohta minä astun Hänen kanssaan Jumalan luo.»

Hän ei nähtävästi tuntenut mitään syyllisyyttä Romaa kohtaan.

Päinvastoin. Hän rupesi puhumaan hänelle itsetietoisesti kuin
pyhimys syntiselle.
 »Sinun täytyy voittaa maalliset himosi, Roma. Sinä olet tehnyt
syntiä, mutta sinä et saa kuolla syntisenä. Sinä olet esimerkiksi
itsekäs. Olen pahoillani, että minun täytyy se sanoa, mutta sinä olet
itsekäs. Sinun täytyy tunnustaa ja uhrata elämäsi taisteluun syntiä
vastaan syntisessä sydämessäsi ja jättää sielusi Hänen armolleen,
joka on pessyt minut puhtaaksi kaikesta synnistä.»

Mutta kreivittären henkinen innostus ei kokonaan voinut

tukahduttaa hänen maallista turhamielisyyttään, kun hän rupesi
puhumaan hautajaisistaan.

»Tilaa requiem-messu, Roma. Jokaiselle toimitetaan sellainen. Se

maksaa kyllä hiukan, mutta eihän tämmöisessä tapauksessa saa
ajatella rahoja. Ja anna Raveggi-yhtiön toimittaa hautausmenot ja
katso etteivät he aseta minua paareille. Minä olen aatelisnainen, ja
minulla on oikeus tulla asetetuksi kirkon permannolle. Ja pidä huolta,
että minut haudataan hienoon osaan. Ylhäisimmät haudataan
pienelle Pinciolle herttua Massimon haudan yläpuolelle.»

Roma vastasi yhtämittaa »niin», »kyllä», »kyllä», vaikka hänen

sydäntään pakotti.

Kahden tunnin perästä alkoi kreivittären kuolinkamppailu. Kärsivä

ruumis oli voittanut riemuitsevan sielun, ja hän huusi yhä lisää ja
lisää oopiumia. Jokainen oli hänelle vastenmielinen, ja hänen terävät
kasvonsa kääntyivät puolelta toiselle.

Pappi tuli rukoilemaan kuolevan puolesta. Aurinko oli

laskemaisillaan, mutta ikkunaluukut olivat vielä suljetut ja huone oli
synkän juhlallinen. Soittokunta soitti Pinciolla, ja erään oopperan
sävelet sekaantuivat rukouksiin.
 Kaikki olivat polvillaan, paitsi Roma. Hän seisoi, mutta hänen
sydämensä oli polvillaan, ja koko hänen sielunsa oli masentunut.

Pappi asetti ristin kreivittären käsiin, ja hän suuteli sitä kiihkeästi,

yhtämittaa lausuen nimen »Gesu, Gesu, Gesu!»

Kirkon kello kajahti hitaasti, ja pappi rukoili lujalla äänellä:

»Kristus, joka sinua kutsuu, ottakoon sinut vastaan ja antakoon

enkeliensä johtaa sinut Abrahamin helmaan.»

Samassa risti putosi kuolevan naisen käsistä ja hänen

timanttisormuksensa, jotka olivat käyneet liian väljiksi, vierähtivät
peitteelle. Vähän ajan perästä hänen valetukkansa luisti pois ja
hänen päänsä oli aivan kalju. Hänen otsansa hikoili ja henki korisi
hänen rinnassaan. Vihdoin hän rupesi hourailemaan.

»Se on valhe!» huusi hän. »Kaikki, mitä sanoin, on valhetta! Minä

en tappanut sitä!» Sitten hän heittäytyi sivulle ja risti putosi lattialle.

Pappi, joka hetki hetkellä oli rukoillut yhä kovemmalla äänellä,

nousi seisomaan ja sanoi muuttuneella äänellä: »Me suljemme
huomaasi, oi Herra, tämän palvelijasi Elisabethin sielun, että hän
eläisi Sinussa ja että Sinä sanomattomassa armossasi pyyhkäisisit
pois ne synnit, jotka hän täällä ihmiselämän kurjuudessa on tehnyt,
Kristuksen, meidän Herramme kautta, amen.»

Papin ääni muuttui epäselväksi hyminäksi ja lakkasi sitten

kokonaan. Hetken perästä ikkunaluukut avattiin ja samoin ikkunat.
Laskevan auringon säteet virtasivat huoneeseen. Kynttilät paloivat
himmeästi ja sammuivat sitten kokonaan. Salaperäinen toimitus oli
lopussa.
 Englantilainen sisar asetti ristin takaisin kylmiin käsiin ja sulki
sammuneet silmät. Kissa naukui ja raapi vuodetta, ja joku sanoi
asiamies-äänellä:

»Luultavasti vainaja oli järjestänyt maalliset asiansa?»

Roma kiirehti takaisin omaan huoneeseensa. Hänen myrskyjen

murtama sielunsa alkoi tuntea väsymystä.

Soittokunta soitti yhä vielä Pinciolla, aurinko laski Pietarin-kirkon

taakse, ja Roma tarttui kynään kirjoittaakseen. »Hän on kuollut!
Elämä, josta hän niin epätoivoisesti riippui kiinni, on jättänyt hänet
vihdoinkin. Kuinka kiihkeästi hän koetti pitää kiinni siitä! Ja nyt hän
on mennyt tekemään tiliä töistään. Mutta kuka minä olen, kun puhun
näin? Hänen kurja, onneton syntitoverinsa.

»Tunnustuksen jälkeen hän luuli saaneensa anteeksi. Hän uskoi

olevansa puhdas ja synnitön. Ehkä hän olikin, ja ainoastaan kuolon
tuskat näyttivät saavan hänet lankeamaan takaisin. Mutta mikä
voima tunnustuksessa on! Voi hänen kasvoistaan loistavaa iloa, kun
hän oli avannut syntitaakkansa ja sielunsa salaisuudet!
Anteeksianto! Kuinka suloista mahtaa olla, kun tuntee saaneensa
anteeksi!…

»En voi kirjoittaa enempää tänään, oma armaani, mutta ensi

kerralla saat kuulla uutisia, vakavia uutisia.»
XI.

Roma täytti kreivittärelle antamansa lupauksen. Hautausmenot, jos

kreivitär olisi ne nähnyt, olisivat tyydyttäneet hänen
turhamielisyyttään. Surusaatto täytti koko Via Gregorianan matkalla
seurakunnan kirkkoon. Ensin kannettiin lippua, jossa oli pääkallo,
kaksi luuta ristissä ja tuntilasi, sitten tuli eräs maallikkoveljeskunta,
sitten kaksikymmentä tilattua surupukuista murehtijaa, sitten
viisikymmentä kapusiinilaismunkkia, joille oli maksettu kaksi frangia
hengelle ja jotka kukin kantoivat kolmen frangin maksavaa kynttilää,
sitten kulki pappeja kaksittain, sitten seurasi seurakunnan pappi
messupaidassa ja mustassa viitassa palvelijoineen ja apulaisineen,
sitten tulivat komeat neljän hevosen vetämät ruumisvaunut ja vihdoin
neljät vaunut komeihin univormuihin pukeutuneine lakeijoineen.
Kirstu oli peitetty kukkasilla, ja koko tämä komeus maksoi noin tuhat
frangia.

Kello soi, kulkue lauloi ja siten saavuttiin kirkkoon. Kirkon ovella

pappi luki sanat: »Levätkööt hänen luunsa Herrassa», ja sitten
komealla vaakunalla koristettu kirstu laskettiin keskelle kirkon lattiaa.
Kynttilöitä asetettiin ympärille, ja seppeleet sijoitettiin kirstulle. Munkit
seisoivat sytytetyt kynttilät kädessä kirstun ympärillä, ja pappi
avustajineen astui alttarille. Alttari oli päällystetty mustalla vaatteella,
ja sen yläpuolella kohosi suuri kultainen risti.

Kun murehtijat olivat asettuneet paikoilleen, rupesi pappi

apulaisineen lukemaan hautauslukuja. Niitä kesti hyvin kauan, ja
papit toimittivat tehtävänsä hitaasti. Ensin tuli antifoni, sitten
vespervirsi ja De profundis, sitten aamulaulu ja kiitoslaulu, sitten
Miserere ja lopuksi riemuvirsi. Kun papit olivat ennättäneet sanoihin:
»Minä olen ylösnousemus ja elämä», oli kirkko täynnä väkeä.

Tulijat olivat kreivittären entisiä ystäviä, jotka vielä elivät sitä

elämää, jota hän oli elänyt terveenä ollessaan. Hänen sairaana
ollessaan he olivat pysähtyneet hänen ovelleen ajaessaan Pinciolle
ja lähettäneet palvelijansa kirjoittamaan heidän nimensä kirjaan, jota
pidettiin eteisessä. Tänä aamuna he olivat pukeutuneet mustiin ja
lähteneet ulos hiukan tavallista aikaisemmin.

Kun hautausluvut olivat lopussa, alkoi requiem-messu.

Viisikymmentä koulutettua ääntä kajahti kuin lintujen laulu kullatussa
häkissä. Laulettiin »Kyrie eleison» sillä aikaa kuin toimituksessa
oleva pappi apulaisineen, jotka kantoivat kynttilöitä, astui alas
alttarilta ja suitsutti pyhää savua. Sitten valittava soitto kajahti
kirkossa kuin mahtava myrsky kohoten ja laskien ja joskus huutaen
ilmojen halki ja sitten vaimentuen kuin meren hyminä. Hetken tuntui
kaikki sammuvan äänettömäksi, mutta sitten kuului taas surullinen
valitus, sopraano lauloi surusävelen, joka kaikui korkeassa
holvikatossa.

Vihdoin musiikki lakkasi ja messua jatkui. Lopuksi pappi puki

päähineen yllensä ja antoi synninpäästön. Kulkien kirstun ympäri
hän ruiskutti vihkivettä siihen ja vielä kerran kiertäen sen hän
suitsutti pyhää savua sen päälle. Requiem loppui rukouksella ja
kiitoksella: »Pelasta meidät, oi Herra, ikuisesta kuolemasta sinä
hirmuisena päivänä.» Sitten laulajat läksivät pois lopetettuaan
työnsä.

Tuo komea toimitus oli maksanut viisisataa frangia.

Nyt alkoivat kaikki ylhäiset henkilöt poistua. Roma oli tuskin

huomannut heidän läsnäoloaan. Polvistuen penkkiin lähellä alttaria
hän oli istunut pää kumarassa ja koettanut rukoilla. Mutta rukous
kävi väkinäisesti. Alituiseen hän näki yhden ainoan kuvan edessään,
nimittäin itsensä ja Davido Rossin polvistumassa parin askelen
päässä tältä paikalta. Kun hän pää kumarassa astui pois kirkosta,
puhutteli joku häntä. Se oli paroni; hän piti kädessään hattuaan,
jossa oli leveä suruharso. Hänen pitkä, laiha vartalonsa, korkea
otsansa, suora tukkansa ja jäiset kasvonpiirteensä vaikuttivat
kiusallisesti.

»Ikävä, etten voi mennä Campo Santoon», sanoi hän lisäten jotain
murtuneesta elämänlangasta, mitä Roma ei kuullut.

»Toivottavasti ei ole totta, mitä minulle on kerrottu, että sinä

muutat nykyisestä asunnostasi asettuaksesi asumaan erään
henkilön huoneistoon, erään henkilön, jonka nimeä minun ei tarvitse
mainita. Se olisi, sen vakuutan, hyvin paha erehdys, ja minä neuvon
sinua vakavasti välttämään sitä.»

Roma ei vastannut mitään, vaan astui vaunujensa ovelle. Paroni

auttoi häntä vaunuihin ja sanoi: »Muista, että mieleni on sama kuin
ennen. Älä kiellä minulta sitä iloa, että saan auttaa sinua, kun
tarvitset apua.»
 Kun Roma tointui täysin requiem-messun jälkeen, oli saattokulku
matkalla hautausmaalle. Siinä oli koko rivi vaunuja. Useimmat olivat
tyhjiä aivan kuin surukin, jota ne edustivat. Pappi istui apulaistensa
kanssa, joista yksi koko ajan piti ristiä hänen edessään, etteivät
hänen ajatuksensa pääsisi harhailemaan. Hän otti nuuskaa ja luki
aamurukouksensa huomisen varalle.

Rooman hautausmaa on Porta San Lorenzon ulkopuolella

samannimisen kirkon ympärillä. Ruumisvaunut ajoivat
ruumiskappelin ovelle. Kun vaunut tyhjenivät, huomasi Roma, että
maksettuja palvelijoita lukuunottamatta hän oli ainoa murehtija.
Kreivittären ystävät eivät enempää kuin hän itsekään tahtoneet
nähdä hautausmaata.

Ruumiskappeli, matalakattoinen huone, oli täynnä paareja jos

jonkinlaatuisille vainajille. Eräässä paikassa oli kirjoitus: »Varattu
huomattavien henkilöiden ruumiille.» Kreivittären kirstu asetettiin
sinne, kunnes hautaajat seuraavana aamuna ennättivät tulla
hautaamaan sen. Kukat ja seppeleet asetettiin sen päälle, ja pappi
ruiskutti taas vihkivettä sille, ja sitten hautajaiset olivat lopussa.

»Minä en vielä palata kotiin», sanoi Roma, ja sitten pappi

apulaisineen nousi vaunuihin. Ajurit sytyttivät sikarinsa ja läksivät
ajamaan täyttä juoksua.

Hautajaiset olivat olleet komeat, kreivittären sielu saattoi olla

tyydytetty. Mutta kauhun kamala kuningas oli seissyt vieressä koko
ajan kuiskaten: »Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!»

Roma osti metsäkukista tehdyn seppeleen ja löysi virastosta

saamansa paperin avulla pikku Giuseppen haudan. Se on
hautaryhmässä, missä jokainen hauta oli kuin uuni, jossa on
marmoriovi ja siinä valokuva. Kaikki olivat lasten valokuvia, suloisia,
hymyileviä kasvoja, pieni enkelien kuoro, joka nyt lauloi taivaan
valtaistuimen ympärillä. Aurinko paistoi niihin, ja korkeat
sypressipuut humisivat hiljaa vienossa tuulessa. Siellä täällä joku äiti
asetteli öljylamppua, joka paloi hänen lapsensa kuvan edessä, ja
kuunteli suloista ääntä, joka ei ollut kuollut, vaan puhui hänen
sielunsa syvyydessä.

Roma asetti seppeleensä Giuseppen haudalle ja läksi pois.

Astuessaan ulos portista kohtasi hän suuren parven ihmisiä.
Etunenässä kulki kapusiinilais-munkki kantaen mustaa puuristiä,
johon oli kiinnitetty sieni, keihäs, vasara ja nauloja. Kaksi sinisiin ja
valkoisiin puettua poikaa kantoi kynttilöitä hänen vieressään.
Ihmisjoukko oli aivan köyhää kansaa, etupäässä vaimoja ja tyttöjä
liinat päässä. Nyt oli perjantai, ja he olivat menossa San Lorenzon
kirkkoon. Tuskin tietäen mitä teki Roma seurasi heitä.

Kansa täytti kirkon. Sen hartaus oli syvä ja liikuttava.

Seuratessaan munkkia väki lauloi yksitoikkoisella äänellä Stabat
Mater'ia.

»Oi äiti, rakkauden lähde, anna meidän tuntea surun voimaa, että
surisimme sinun kanssasi.»

Tämä rukous tuntui tuskin tarpeelliselta. Rukoilijat olivat

vangittujen tai sairaina makaavien miesten ja reservisotilaiden
nälkään nääntyviä vaimoja ja tyttäriä. He olivat elämän meren kurjia
haaksirikkoisia, joita hyökyaallot olivat ajaneet rannalle, he hakivat
nyt lohdutusta uskonnosta ja kohottivat huutonsa Jumalan luo.

Kun he olivat lopettaneet kulkunsa ja surulaulunsa, kokoontuivat

he saarnastuolin ympärille, ja kapusiinilaismunkki nousi