Groups: A Counseling Specialty 7th

Edition (eBook PDF)

Go to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/product/groups-a-counseling-specialty-7th-edition-ebook-pdf
/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

(eBook PDF) Groups: A Counseling Specialty 7th Edition

by Samuel T. Gladding

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-groups-a-counseling-
specialty-7th-edition-by-samuel-t-gladding/

(eBook PDF) Counseling: A Comprehensive Profession 7th

Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-counseling-a-
comprehensive-profession-7th-edition/

(eBook PDF) Nutrition Counseling and Education Skills:

A Guide for Professionals 7th Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-nutrition-counseling-
and-education-skills-a-guide-for-professionals-7th-edition/

(eBook PDF) Working in Groups: Communication Principles

and Strategies 7th Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-working-in-groups-
communication-principles-and-strategies-7th-edition/
(eBook PDF) The Counseling Practicum and Internship
Manual: A Resource for Graduate Counseling Students

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-the-counseling-
practicum-and-internship-manual-a-resource-for-graduate-
counseling-students/

(eBook PDF) Counseling: A Comprehensive Profession 8th

Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-counseling-a-
comprehensive-profession-8th-edition/

Progress in Heterocyclic Chemistry Volume 29 1st

Edition - eBook PDF

https://ebooksecure.com/download/progress-in-heterocyclic-
chemistry-ebook-pdf/

(eBook PDF) Career Counseling: A Holistic Approach 9th

Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-career-counseling-a-
holistic-approach-9th-edition/

(eBook PDF) Translational Medicine in CNS Drug

Development, Volume 29

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-translational-medicine-
in-cns-drug-development-volume-29/
 Preface vii

of New Orleans; Dennis Kivlighan, University of Missouri, Columbia; Brent Mallinckrodt, Uni-
versity of Oregon; Diana McDermott, University of Kansas; Bernard Nisenholz, private practice,
California; Susan Orr, California State University, Sacramento; John G. Pappas, Eastern Michi-
gan University; Sally E. Thigpen, Northeast Louisiana University; Charles Weiner, Henderson
State University; Fred Bemak, George Mason University; Brian J. Den, Georgia State University;
Jean E. Griffin, University of Nevada–Las Vegas; Susanna A. Hayes, Western Washington Uni-
versity; Barbara Couden Hernandez, Indiana State University; Kathleen M. May, University of
Virginia; J. J. McWhirter, Arizona State University; Steven Pfeiffer, Florida State University;
Daniel Eckstein, Sam Houston State University; Kathy Evans, University of South Carolina;
Walter Frazier, Mississippi College; and Elizabeth Sites, Liberty University.
I want to especially thank the following reviewers for their helpful comments and sugges-
tions for the seventh edition: Joel F. Diambra, University of Tennessee; Mary E. Dillon, Univer-
sity of Central Florida; Diane M. Waryold, Appalachian State University; Jonathan Ohrt,
University of North Texas; and Brian Wortham, Texas A&M University–Central Texas.
Others who have been of great assistance to me with this project are former graduate stu-
dents Jo Spradling (University of Alabama, Birmingham), Paul Myers (University of Alabama,
Birmingham), Regan Reding (Wake Forest), Beverly Huffstetler (Wake Forest), Erin Binkley
(Wake Forest), and Katie-Anne Burt (Wake Forest). All have been exemplary in helping me ferret
out original sources, in proofing pages, and in making changes at times in my sentence structure
to improve the clarity of this text. My youngest son, Tim, now in his early 20s, has also been very
helpful in making constructive suggestions, and my most recent graduate student, Derek Rutter
(Wake Forest), has been of assistance as well, in locating recent articles on groups. Then, of
course, the professionals at Merrill Education/Pearson—including my former editors, Vicki
Knight, Linda Sullivan, Meredith Fossel, and present editor, Kevin Davis—gave me much to
think about as well as encouragement.
My family group, to whom all editions of this book have been dedicated, has been patient
and supportive during my writing and rewritings. My wife, Claire, has given me encouragement,
support, and a healthy helping of humor throughout this process. My children—Ben, Nate, and
Tim—were 4, 2, and just born, respectively, when I began this project. They are now 28, 26, and
24. Time goes by quickly, and writing a revision of the book every four years has helped me keep
track of their lives and mine individually and collectively.

Conclusion
In concluding the seventh edition of Groups, I am more aware than ever of the importance of
collaboration in accomplishing goals and fulfilling dreams. The poet John Donne was correct in
reminding us that we are not isolated islands sufficient unto ourselves. We are connected to
humanity and have the power to help or hinder one another’s growth and development. It is in the
mixing of personalities and processes that the heart of group work lies, through which our past
gains meaning, and from which our present and future are created.
Samuel T. Gladding
This page intentionally left blank
 Brief Contents

PART 1 Group Development

Chapter 1 Types of Groups and Group Work 1
Chapter 2 Group Dynamics 25
Chapter 3 Effective Group Leadership 52
Chapter 4 Forming a Group 80
Chapter 5 The Transition Period in a Group: Storming and Norming 103
Chapter 6 The Working Stage in a Group: Performing 121
Chapter 7 Closing a Group 140

PART 2 Diversity, Social Justice, Creativity, and Ethical/

Legal Aspects of Groups
Chapter 8 Diversity and Social Justice in Group Work 163
Chapter 9 Specialty Groups and Creativity in Groups 186
Chapter 10 Ethical and Legal Aspects of Working with Groups 213

PART 3 Groups Throughout the Life Span

Chapter 11 Groups for Children 234
Chapter 12 Groups for Adolescents 255
Chapter 13 Groups for Adults 277
Chapter 14 Groups for Older Adults 300

PART 4 Theoretical Approaches to Groups

Chapter 15 Transactional Analysis, Reality Therapy, Adlerian,
and Person-Centered Groups 319
Chapter 16 Existential, Gestalt, Rational-Emotive Behavior Therapy,
and Psychodrama Groups 351

Appendix A History of Group Work 381

Appendix B History of Group Work Chart 392
Appendix C Some Prominent Self-Help Group Organizations 395

ix
This page intentionally left blank
 Contents

Part 1 Group Development

Chapter 1 Types of Groups and Group Work 1

Classifying Groups 3
Task/Work Groups 5
An Example of Task/Work Groups: Teams 6
Psychoeducational Groups 9
An Example of Psychoeducational Group Work: Life-Skills
Development Groups 11
Counseling Groups 13
An Example of a Counseling Group: A Counseling Group
for Counselors 14
Psychotherapy Groups 15
An Example of Group Psychotherapy: Group Work with Abusers and
the Abused 16
Mixed Groups and a Proposed Regrouping of Categories 18
An Example of a Mixed Group: A Consumer-Oriented Group 21
Summary and Conclusion 23   •   Classroom Exercises 23

Chapter 2 Group Dynamics 25

Group Content and Group Process 27
Group Content 27
Group Process 28
Balance Between Content and Process 30
The Group as a System: A Way of Explaining Group Dynamics 32
Influencing Group Dynamics 34
Preplanning 34
Group Structure 35
Group Exercises and Activities 38
Group Interaction 40
Members’ Roles 43
The Effect of Positive and Negative Variables on Group Dynamics 45
Learning Group Dynamics 48
Group, Individual, and Family Dynamics 48
Persons 49
Processing 49
xi
xii Contents

Consequences 50
Summary and Conclusion 51   •   Classroom Exercises 51

Chapter 3 Effective Group Leadership 52

Leadership: A Concept in Search of a Definition 53
Group Leadership Styles 54
Leadership Styles for Different Groups 57
Personal Qualities of Effective Group Leaders 59
The Trait Approach 59
Personality and Specific Groups 60
Theory and Effective Group Leaders 60
Knowledge and Skills of Effective Group Leaders 62
Core Group Knowledge and Skills 62
Specific Group Skills 63
Group Leadership Roles and Functions 67
Leaders and Group Conflict 68
Co-leaders in Groups 70
Advantages 70
Limitations 71
Group Leadership Training 72
Group Supervision 76
Summary and Conclusion 78   •   Classroom Exercises 79

Chapter 4 Forming a Group 80

Steps in the Forming Stage 82
Step 1: Developing a Rationale for the Group 82
Step 2: Deciding on a Theoretical Format 83
Step 3: Weighing Practical Considerations 84
Step 4: Publicizing the Group 84
Step 5: Screening and Pretraining 86
Step 6: Selecting Group Members 88
Step 7: Selecting a Group Leader 89
Tasks of the Beginning Group 89
Dealing with Apprehension 89
Reviewing Goals and Contracts 89
Specifying Group Rules 90
Setting Limits 91
Promoting a Positive Interchange Among Members 91
Resolving Potential Group Problems in Forming 92
 Contents xiii

People Problems 92
Group Procedural Problems 95
Useful Procedures for the Beginning Stage of a Group 99
Joining 100
Linking 100
Cutting Off 100
Drawing Out 101
Clarifying the Purpose 101
Summary and Conclusion 101   •   Classroom Exercises 102

Chapter 5 The Transition Period in a Group:

Storming and Norming 103
Storming 105
Peer Relationships in Storming 106
Resistance During Storming 107
Task Processing in Storming 110
Working Through Storming 111
Results of Working Through Storming 112
Norms and Norming 113
Peer Relationships During Norming 114
Task Processing During Norming 117
Examining Aspects of Norming 117
Promoting Norming 118
Results of Norming 119
Summary and Conclusion 119   •   Classroom Exercises 120

Chapter 6 The Working Stage in a Group: Performing 121

Peer Relationships 122
Task Processes During the Working Stage 125
Teamwork and Team Building During the Working Stage 126
Problems in the Working Stage of Groups 128
Racial and Gender Issues 128
Group Collusion 129
The Working Stage of the Group and Groups that Work 130
Strategies for Assisting Groups in the Working Stage 130
Modeling by the Leader 131
Exercises 131
Group Observing Group 132
Brainstorming 133
xiv Contents

Nominal-Group Technique 133

Synectics 134
Written Projections 134
Group Processing 134
Teaching of Skills 135
Outcomes of the Working Stage 136
Summary and Conclusion 139   •   Classroom Exercises 139

Chapter 7 Closing a Group 140

Preparing for Closing a Group 142
Effects on Individuals of Ending a Group 144
Premature Closing of a Group 145
Premature Closing of the Group as a Whole 145
Premature Closing Initiated by Group Members 145
Preventing Premature Closing 146
Closing of Group Sessions 148
Member Summarization 148
Leader Summarization 148
Rounds 149
Dyads 150
Scaling Activities 150
Written Reactions 150
Rating Sheets 152
Homework 152
Final Closing of a Group 152
Capping Skills in Closings 153
Problems in Closings of Groups 157
Denial 157
Transference 157
Countertransference 158
Handling the Closing of a Group Correctly 159
Follow-Up Sessions 159
Summary and Conclusion 161   •   Classroom Exercises 161

Part 2 Diversity, Social Justice, Creativity, and Ethical/

Legal Aspects of Groups
Chapter 8 Diversity and Social Justice in Group Work 163
A Brief Historical Overview of Diversity and Social Justice
in Groups 164
 Contents xv

Stages of Social Justice 166

Challenges of Culturally Diverse Groups 167
Myths About Multicultural Groups 168
Goals of Diverse and Multicultural Groups 170
Assessing Cultural Diversity in a Group 171
Leadership in Culturally Diverse Groups 171
Working with Different Cultural Populations in Groups 174
African Americans 175
Hispanic/Latino/a Americans 176
Asian Americans 178
Native American Indians 179
Arab Americans 181
European Americans 182
Groups for Gays, Lesbians, Bisexuals, Transgenders, Queers,
and Questioning Individuals 183
Summary and Conclusion 184   •   Classroom Exercises 185

Chapter 9 Specialty Groups and Creativity in Groups 186

Specialty Groups 187
Groups for Health Care Providers and Health Care Consumers 188
Groups for Military Personnel and Their Families 188
New Mothers’ Groups 189
Involuntary and Mandated Groups 189
Anger and Aggression Management Groups 190
Cancer Support Groups 191
Telephone Groups 191
Online Groups 192
Trauma Stress Groups 193
Disabled Persons Groups 194
Adventure Groups 195
Prevention Groups 195
Groups for Depression 196
Achievement Groups 196
Creativity in Groups 197
DeBono’s Six Hats Approach to Creativity 197
Eberle’s SCAMPER Model of Creativity 199
Sawyer’s Zig Zag Model of Creativity 201
The Six Hats, SCAMPER, and Zig Zag Ways of Working
with Groups as a Whole 201
xvi Contents

Creative Exercises for Different Group Stages 206

Summary and Conclusion 212   •   Classroom Exercises 212

Chapter 10 Ethical and Legal Aspects of Working

with Groups 213
The Nature of Ethics and Ethical Codes 215
Major Ethical Issues in Group Work 217
Training of Group Leaders 217
Screening of Potential Group Members 218
Rights of Group Members 219
Confidentiality 219
Personal Relationships Between Group Members and Leaders 220
Dual/Multiple Relationships 220
Personal Relationships Among Group Members 221
Uses of Group Techniques 222
Leaders’ Values 223
Referrals 223
Records 223
Closings and Follow-Up 224
Making Ethical Decisions 225
Promoting Ethical Principles in Groups 226
Training Group Leaders 226
Continuing Education and Peer Supervision 227
Responding to Complaints of Unethical Behavior 228
Legal Issues in Groups 229
Community, State, and National Standards 229
Legal Action 230
Summary and Conclusion 232   •   Classroom Exercises 233

Part 3 Groups Throughout the Life Span

Chapter 11 Groups for Children 234

Types of Groups for Children 236
Group Guidance for Elementary/Middle School Children 238
Group Counseling Within the Schools 240
Group Guidance and Counseling in Community Settings 242
Setting Up Groups for Children 243
Nonverbal Versus Verbal Communication 243
Group Structure and Materials 244
Recruiting Members and Screening 245
 Contents xvii

Group Session Length and Number in Group 245

Gender and Age Issues 246
Role of the Leader in Children’s Groups 247
Studies on the Outcomes of Children’s Groups 249
Strengths and Limitations of Using Groups with Children 251
Summary and Conclusion 253   •   Classroom Exercises 254

Chapter 12 Groups for Adolescents 255

Types of Groups for Adolescents 257
Developmental Psychoeducational Groups 258
Nondevelopmental Counseling/Psychotherapy Groups 260
Setting Up Groups for Adolescents 263
Nonverbal Versus Verbal Communication 263
Group Structure and Materials 264
Recruiting Members and Screening 266
Group Session Length and Number in Group 266
Gender and Age Issues 267
Role of the Leader in Adolescents’ Groups 268
Problems in Adolescents’ Groups 270
Outright Disruptiveness 270
Hesitancy to Engage with Others 270
Polarization 271
Monopolizing 271
Inappropriate Risk Taking 271
Overactivity or Giddiness 271
Studies on the Outcomes of Groups for Adolescents 272
Strengths and Limitations of Using Groups with Adolescents 274
Strengths 274
Limitations 274
Summary and Conclusion 275   •   Classroom Exercises 276

Chapter 13 Groups for Adults 277

Types of Groups for Adults 278
Setting Up Groups for Adults 279
Role of the Leader in Groups for Adults 280
Studies on the Outcomes of Groups for Adults 280
Groups for College Students 281
Groups for Adults in Midlife 284
Groups for Men and Women 287
xviii Contents

Groups for Couples, Families, the Divorced, the Widowed,

and the Remarried 293
Groups for Adult Offenders and Persons with Life-Threatening
Illnesses 295
Strengths and Limitations of Using Groups with Adults 297
Strengths 297
Limitations 297
Summary and Conclusion 298   •   Classroom Exercises 299

Chapter 14 Groups for Older Adults 300

Types of Groups for Older Adults 303
Psychoeducational and Task/Work Groups 303
Counseling and Psychotherapy Groups 304
Setting Up Groups for Older Adults 309
Role of the Leader in Groups for Older Adults 311
Studies on the Outcomes of Groups for Older Adults 313
Groups for Caregivers for Older Adults 314
Strengths and Limitations of Groups for Older Adults 315
Strengths 315
Limitations 316
Summary and Conclusion 317   •   Classroom Exercises 317

Part 4 Theoretical Approaches to Groups

Chapter 15 Transactional Analysis, Reality Therapy,

Adlerian, and Person-Centered Groups 319
Transactional Analysis Groups 321
Premises of Transactional Analysis Groups 321
Practice of Transactional Analysis in a Group 325
Role of the Transactional Analysis Group Leader 327
Desired Outcome of Transactional Analysis Groups 328
Evaluation of Transactional Analysis Groups 328
Learning More 329
Reality Therapy Groups 330
Premises of Reality Therapy Groups 330
Practice of Reality Therapy in a Group 331
Role of the Reality Therapy Group Leader 333
Desired Outcome of Reality Therapy Groups 334
Evaluation of Reality Therapy Groups 334
Learning More 336
 Contents xix

Adlerian Groups 336

Premises of Adlerian Groups 336
Practice of Adlerian Theory in a Group 337
Role of the Adlerian Group Leader 338
Desired Outcome of Adlerian Groups 339
Evaluation of Adlerian Groups 342
Learning More 343
Person-Centered Groups 343
Premises of Person-Centered Groups 343
Practice of Person-Centered Theory in a Group 344
Role of the Person-Centered Group Leader 346
Desired Outcome of Person-Centered Groups 347
Evaluation of Person-Centered Groups 347
Learning More 349
Summary and Conclusion 349   •   Classroom Exercises 350

Chapter 16 Existential, Gestalt, Rational-Emotive Behavior

Therapy, and Psychodrama Groups 351
Existential Groups 354
Premises of Existential Groups 354
Practice of Existential Theory in a Group 354
Role of the Existential Group Leader 355
Desired Outcome of Existential Groups 355
Evaluation of Existential Groups 356
Learning More 357
Gestalt Groups 358
Premises of Gestalt Groups 358
Practice of Gestalt Theory in a Group 359
Role of the Gestalt Group Leader 362
Desired Outcome of Gestalt Groups 363
Evaluation of Gestalt Groups 363
Learning More 364
Rational-Emotive Behavior Therapy Groups 364
Premises of Rational-Emotive Behavior Therapy (REBT) Groups 364
Practice of Rational-Emotive Behavior Therapy in a Group 365
Role of the Rational-Emotive Behavior Therapy Group Leader 367
Desired Outcome of Rational-Emotive Behavior Therapy Groups 368
Evaluation of Rational-Emotive Behavior Therapy Groups 369
Learning More 370
xx Contents

Psychodrama Groups 370

Premises of Psychodrama Groups 370
Practice of Psychodrama in a Group 372
Role of the Psychodrama Group Leader 376
Desired Outcome of Psychodrama Groups 377
Evaluation of Psychodrama Groups 377
Learning More 379
Summary and Conclusion 379   •   Classroom Exercises 380

Appendix A History of Group Work 381

Uses of Groups Before 1900 381
Growth of Work with Groups: 1900 to the Present 381
1900 to 1909 381
1910 to 1919 382
1920 to 1929 382
1930 to 1939 382
1940 to 1949 383
1950 to 1959 384
1960 to 1969 385
1970 to 1979 386
1980 to 1989 387
1990 to 1999 387
2000 to the Present: Group Work Now 388
Social Justice 388
Training and Education 389
Technology 389
Research 390
Brief Group Work 390
Standards 390
The Future of Group Work 391

Appendix B History of Group Work Chart 392

Appendix C Some Prominent Self-Help Group
Organizations 395

Glossary 406
References 428
Name Index 463
Subject Index 473
 CHAPTER 1
Types of Groups
and Group Work

I live in a group
that contains many groups
all spinning in different cycles

Monkey Business/Fotolia
like planets around the sun.
In each I am me,
differently,
distinctively,
collectively,
and freely.*

*From “Planets” © 2010 by Samuel T.

Gladding. Reprinted by permission from
Samuel T. Gladding.

Chapter Overview
From reading this chapter, you will learn about
• Different classifications of groups and examples of each:
○○ task/work,
○○ psychoeducational,
○○ counseling,
○○ psychotherapy,
○○ mixed

As you read, consider

• The need for each type of group
• The intended outcomes of each type of group
• What types of groups you have been in or seen demonstrated and their effectiveness

1
2 Part 1 • Group Development

O
n April 11, 1970, Apollo 13, the third Apollo mission intended to land men on the moon,
was launched from Cape Canaveral, Florida. As portrayed in the movie Apollo 13, a mid-
mission oxygen tank explosion not only aborted the goal of the mission but put the lives
of the astronauts aboard in jeopardy. To survive, the crew of the mission shut down the command
module and used the lunar module as a “lifeboat” during the return trip to Earth. Despite great
hardship caused by limited power, loss of cabin heat, and a shortage of potable water, the crew
returned safely to Earth on April 17, but only because a group of engineers devised a method to
help them meet their needs. The engineers took materials available within the spacecraft that had
been designed for one function and found ways to connect them to serve other functions so that
the astronauts could survive. If there ever was a time when the wisdom and power of a group
prevailed in the face of overwhelming odds, it was this mission, and the creativity that went on
within the engineering group behind the scenes after the astronauts sent back word to Mission
Control: “Houston, we’ve had a problem.”
Groups, whether on rescue or routine missions, are a part of everyday life and are defined
in many ways. Not every gathering or collection of people qualifies as a group, because they may
lack an awareness and purpose of seeing themselves as such (Meneses, Ortega, & Navarro, 2008).
The following definition, adapted and modified from Johnson and Johnson (2013), encompasses
the main qualities of groups. A group is a collection of two or more individuals who meet face
to face or virtually in an interactive, interdependent way, with the awareness that each belongs to
the group and for the purpose of achieving mutually agreed-on goals. From family councils to
town meetings, groups are an important component of everyday life. Healthy groups are contex-
tually unique, are complex in regard to their multiple transactions, and are open systems as well
(Conyne & Bemak, 2004).
Groups vary according to type and purpose. There are four distinct group specializations:
task/work, psychoeducational, counseling, and psychotherapy. The Association for Specialists in
Group Work (ASGW) (1991, 2000) has defined and developed standards for each. Within these
types of groups are multiple purposes—for example, remediation, development, prevention, skill
training, and problem solving. There may be several types of groups that meet the purpose of
individuals joining them. For example, a psychoeducational group may be preventive and skill
focused, whereas a task/work group may be remedial, preventive, and problem solving. Thus, it
is prudent to focus on types of groups initially, because a number of types of groups can be ben-
eficial to individuals seeking help.
That group work is effective has been established through multiple research-based studies
(Ward & Ward, 2014). Developing standards and competencies for group workers was a major
breakthrough complementing the evolution of the group work literature. Explicitly defining spe-
cific group types and establishing skills that need to be acquired and developed in each has fos-
tered evidence-based interventions (Ward, 2006). Furthermore, exemplary training models set up
in educational institutions for each type of group have promoted the growth of competent group
leaders. Having such models allows programs that prepare group specialists from a variety of
disciplines to point to examples of what should be done in the preparation process of forming a
group as well as in the implementation of groups (Conyne, Wilson, & Ward, 1997).
Groups, if run well, are dynamic. They include numerous activities, which are verbal and
nonverbal undertakings a group and its members participate in, such as expressing themselves in
different ways and interacting with others. Activities rarely produce meaningful learning in and
of themselves. “Rather, it is the carefully selected and planned use of an activity, targeted for a
specific purpose with a specific group,” that when processed effectively is likely to lead to or
promote change and understanding (Nitza, 2014, p. 95). For example, Jill may be asked to
 Chapter 1 • Types of Groups and Group Work 3

describe herself in five words to other group members as the group begins. If Jill is not asked or
allowed to explain why she picked the words she did, the activity will soon be forgotten and use-
less. However, if Jill is given an opportunity to explore the words she picked and why, she and
other group members are likely to understand her better.
In human service occupations, groups have usually been thought of as dedicated to mental
health issues, but they may focus on task and education agendas as well. Today, the concept of
group work is broad. That is why the Association for Specialists in Group Work (2000) defines
group work as
a broad professional practice involving the application of knowledge and skill in
group facilitation to assist an interdependent collection of people to reach their
mutual goals, which may be intrapersonal, interpersonal, or work related. The goals
of the group may include the accomplishment of tasks related to work, education,
personal development, personal and interpersonal problem solving, or remediation of
mental and emotional disorders. (pp. 329–330)
This chapter explores each type of group that has been well defined and that has educational
standards to match (task/work, psychoeducational, counseling, and psychotherapy groups).
Group work in the context of its purpose, structure, and intended outcome is also covered. In
addition, other models, past and present, for classifying groups are discussed, especially the goals
and process (GAP) model. The ways in which group purposes and skills can be combined are
also illustrated through an examination of the ways in which self-help groups operate. By being
aware of different types of groups and their purposes and group work as an entity, you should
gain immediate knowledge and insight into a growing and essential field of working with people.

Classifying Groups
Before exploring the four different types of groups, it is important to briefly examine how they
came into being. In truth, there is no systematic way these groups came to be recognized. Rather,
the process was one that has developed over time and has come in spurts. In fact, the classifica-
tion system for categorizing group work is still being debated, as is discussed later in this chapter.
Need was part of the reason for the development of different types of groups. Group workers
needed a way to describe what they were doing and what could be expected. For example, contact-
focused group theory was an early forerunner of the group type model. The focus of this theory
was on the purpose of groups. Three primary contact groups described in this theory were group
guidance, group counseling, and group psychotherapy. Mahler (1971) differentiated among these
groups as follows: (a) the group’s initially defined purpose, (b) the group’s size, (c) the management
of the content, (d) the length of the group’s life, (e) the leader’s responsibility, (f) the severity of the
problem, and (g) the competency of the leader. To further distinguish among these three groups,
Gazda (1989) emphasized that guidance, counseling, and psychotherapy groups could be viewed
along a continuum with overlapping goals, professional competencies, and unique distinctions.
A model that was even more comprehensive and useful in conceptualizing groups was the
specialty/standards model pioneered by Saltmarsh, Jenkins, and Fisher (1986). This model
evolved out of the realization that groups differ in their purpose and functioning. Not all groups
are created equal, and to try to conduct them in similar ways is neither prudent nor possible.
Thus, Saltmarsh et al. set up a model of group work known by the acronym TRAC, with each
letter representing an area in the total picture of group work: tasking, relating, acquiring, and
contacting (see Figure 1.1).
4 Part 1 • Group Development

Process Enhancement
Therapy Laboratory Resource Discovery
Group Group Group Group

CONTACTING GROUPS ACQUIRING GROUPS

Process Recognition and Access to and Expansion of

Catalytic Function Information and Awareness

Encounter Mutual Concern Discussion Education

Group Process
Group Group Group Group

Facilitation Nature of Management Leadership

Nature of

Staff
Relationship Volunteer Mission
Development
Skills Group Group Group
Group

RELATING GROUPS TASKING GROUPS

Restructuring and Rehearsal Control, Efficiency, Achievement

of New Behavior
Task Achievement

Theme-Defined In-Service Goal Working

Group Group Group Group

FIGURE 1.1  The TRAC map of group processes and management.   Source: Robert E. Saltmarsh, Stephen J.
Jenkins, Gary L. Fisher, Figure 1.1: The TRAC map of group processes and management, “The TRAC Model: A
Practical Map for Group Processes and Management” Journal for Specialists in Group Work, 11, p. 32, Taylor &
Francis—US Journals, 1986, 32.
Another random document with
no related content on Scribd:
mutinaan, pahimmassa tapauksessa hiljaiseen kiroilemiseen. Mutta
kireämpi aika näytti olevan tulossa. Tuntui kuin olisi vanha rauha
äkkiä siirtynyt menneisyyden muistoihin, kun pitäjän
kansakoulunopettaja ilmaantui vastustajien riviin.

Asianomaisella taholla käsitettiin mitä se merkitsi ja mitä

tulevaisuudelta saattoi odottaa, sillä Aapen luonnetta oltiin jo opittu
tuntemaan ja ymmärrettiin, ettei hän tähdännyt enempää eikä
vähempää kuin vallan ottamista omiin käsiinsä, joka merkitsi samaa
kuin kohota kunnan tärkeimmäksi henkilöksi. Hänen ensikertais-
esiintymisensä tapahtui suotuisimpana aikana. Kunnanlääkäri oli
ollut virassaan vasta lyhyen ajan, koko kysymys sairaanhoitajattaren
palkkaamisesta oli ennenaikainen, se oli hätiköiden suunniteltu, ja
kun ei sitä oltu ennen esittämistä mieskohtaisesti kenellekään
selvitetty, johti se talonpojat siihen käsitykseen, että jollei ajoissa
tehdä pystyä, latovat herrat talollisten niskoille mitä rasituksia
tahansa.

Ja Aape esiintyi mestarillisesti, hän tuntui olevan yhtä luuta ja lihaa

talonpoikien kanssa, hän puhui arkailevasti ja kursailevasti ikään
kuin varoen ettei röyhkeyden varjokaan lankeisi häneen ja ettei vain
mitenkään näyttäisi siltä, että hän toivoi sanojaan varteen otettavan.
Hän ei olisi puuttunut koko kysymykseen, sillä itse puolestaan ei hän
ollut myötä eikä vastaan, mutta kun hän oli vakuutettu, että kunnan
syvissä kerroksissa oli paljo asian vastustajia, kannatti hän
mielipiteiden vapaata julkilausumista, ettei tehtäisi päätöstä niiden
tahtoa vastaan, joilla oikeastaan kysymyksen päättämisvalta oli.

Mestarillisen esiintymisensä jälestä kohosi hän tulevaisuuden

mieheksi. Pitäjäläisten huomio alkoi suuntautua häneen, hän
työnnältihe näkyviin tuolla ja täällä, ei milloinkaan omien pyyteiden
vuoksi, vaan aina muiden etua valvomassa. Tänä murrosaikana
huomattiin hänessä tapahtuneen kaksi silmäänpistävää muutosta, ja
molemmat koskivat ulkokuorta. Hän oli tähän saakka tavoitellut
hienostelevaa esiintymistapaa sekä sulavia kumarruksia, nyttemmin
rupesi hän käyttäytymään vaatimattomasti ja mahdollisimman
talonpoikamaisesti. Hän pukeutui huolimattomasti, käytti harvoin
kaulusta ja antoi tukkansa kasvaa pitkäksi. Säätyläisten seuroja hän
vältti, mutta milloin hän yhätti heitä, oli hänen käytöksensä vapaata
ja varmaa, ja siitä hohti selvästi ilmi, että hän oli mies, joka jotakin
merkitsi.

Ensimmäisen menestymisen ei hän antanut sokaista itseään. Kun

joku kunnallinen kysymys kävi päivän polttavaksi ja vaati ratkaisua,
laski Aape ensin kaikki mahdollisuudet, asettuen vastarintaan, s o.
talonpoikien puolelle, vasta silloin, kun tiesi vastarinnan varmasti
voittavan. Väittelyissä ei hän tulistunut milloinkaan, hän puhui
matalasti ja arastellen, mutta hän vetosi aina niiden terveesen
järkeen, joita asia enite koski ja joilla oli päättämisvalta.

Hänen luottamuksensa kasvoi nopeasti ja juuri siitä syystä, että

hän osasi ottaa huomioon kaikki asianhaarat: sukulaisuudet,
tuttavuudet, erilaiset varallisuuden tilat j.n.e.

Talonpojat eivät lainkaan oivaltaneet, että Aape aina luovi sen

niemen nenää kohti, johon mereltä käsin myötätuuli puhalsi.

Mieskohtaisien tuttavuuksien nojalla — hänen tuttavuuksiinsa

pyrkivät kaikki, jotka kunnallisia kysymyksiä harrastivat — oli Aape
useinkin selvillä päätöksen suunnasta jo aikoja ennen kuin kysymys
otettiin esillekään. Kunnanlääkäri ja pastori lukivat ratkaisun jo hänen
ensimmäisistä lauseistaan, jotka tavallisesti kuuluivat: Minulla ei itse
puolestani ole tähän mitään sanottavaa, mutta minä luulen että ne,
joita asia enite koskee ja joilla on päättämisvalta…

Päivä päivältä tunsi Aape valtansa kasvavan ja henkilönsä

kohoovan päätä pitemmäksi muita, kuten se oli seminaarissakin
kohonnut. Eräänä iltana poikkesi hänen luokseen tuttu isäntä
kaupunginmatkalta palatessaan. Mies oli hiukan pihkassa ja hänen
kielenkantansa oli notkea.

— Milloin opettaja nai? Milloin?

— Huomisen takaa. Ei ole parempaa tietoa.

— Minullapa on tieto ja hemmetin hyvä. Sanonko ma, missä

opettajan käki kukkuu.

— Sanokaa.

Mies mainitsi nimen, Aape äimistyi.

— No, mitä? Eikö ole portti punainen?

— On, on, mutta…

— Ei mitään mutta, isä on sanonut minulle että jos… tuttavia

ollaan, nähkääs… rippikoulutovereita… mutta tarvitseeko minun
vannoa, että hän sanoi…

— Ei, ei, kyllä minä uskon.

— No, jos ei Kesälinnan tytär kelpaa, minkä sille?

Mies nauroi, Aape oli vaiti.

 — Minkäpä kukaan kuvalleen, jos ei muoto kelpaa…

— En minä senkään puolesta.

— No, minkä puolesta sitte?

— Minä vain muuten epäilen.

— Etteikö huolita? Käyttäkää tarkemmin silmiänne.

Aape äimistyi yhä enemmän. Tuntui kuin olisi joku etäinen valo
äkkiä siintänyt hänen silmiinsä ja poistanut ensi hämmästyksen
synnyttämät epäilykset. Kesälinnan isäntä oli monesti pyytänyt häntä
käymään luokseen viemisille, mutta hän oli käsittänyt pyynnön
pelkäksi kohteliaisuudeksi, vasite jo senkin vuoksi, kun Kesälinnasta
ei kukaan käynyt koulussa. Mutta jos kehoitukset tarkoittivatkin…

Jos, jos.

Aapen päätä huimasi.

Viikon loppupuolla tapasi hän jonkun kauppapuodin rapun edessä

Kesälinnan isännän.

— Eikä opettaja kerkiä milloinkaan meille, virkkoi isäntä

lämpöisesti.
Tullappa kerran, ehkä sitte eksyy toistekin.

Sunnuntaina lähti Aape käymään Kesälinnassa, jonne oli oikoteitä

kolme taivalta. Ensimmäinen katkottiin hevosella, toinen surmattiin
jalan, kolmas kului loppuun airojen solahdellessa. Nämä kolme
taivalta kulki Aape sittemmin usein.
 Puolen vuoden kuluttua oli hän kihloissa pitäjän rikkaimman tytön
kanssa.

Hän oli kunniansa ylimmällä huipulla.

Kesälinnaan käsittyi kolme yhdysviljelyksessä olevaa vankkaa

taloa melkein määrättömine metsineen, ja perillisiä oli vain kaksi,
poika ja tytär. Ensimainittu oli siskoaan nuorempi sekä Aapen
innokas ihailija, kuten isäkin. Isää ja poikaa pidettiin seudun
kunnollisimpina maanviljelijöinä, vaikka muuten vanhoillisuuteen
taipuvina. Emäntä oli hiljainen, uskonnollinen nainen, joka harvoin
liikuskeli kodin ulkopuolella. Tytär, Hilmi, ei ollut niitä, jotka ensi
silmäyksellä näyttävät kauniilta. Hän oli isän värinen, tummahko ja
hieman raskasmielinen. Sisko oli häneen erityisemmin mieltynyt.

Kihlautuminen pitäjän ehkä rikkaimman tytön kanssa nostatti

Aapea, vaikka hän yhä näytteli matalan roolia. Mutta toisin
silmänräpäyksin ei hän jaksanut hillitä itseään, sisimmät aatokset
silloin lieskahtivat alastomina esiin, paljastaen hänet siksi, mikä hän
vielä todellisuudessa oli. Niinpä kerran kirkkoherran luona, kun
nimismies valitti tulojensa pienuutta ja niitä vaikeuksia, joita lasten
kouluuttaminen pienipalkkaiselle virkamiehelle tuotti, heilautti Aape
ylpeästi päätään ja virkkoi:

— Mitä se sitte kannattaakaan? Lopuksi pikku virka ja velkoja,

jotta maailma korvissa rutisee. Mutta hyvinvoipa talonpoika, se
sanoo vaikka kuninkaalle: minä en sinusta piittaa, kuole, jollet elä.

— Emme voi kaikin ruveta talonpojiksi, pikku virkamiehiä tarvitaan

välttämättä.

— Pyh, jokainen on itseään lähinnä.

 Sanojensa painoksi heilautti Aape ylpeästi päätään.

<tb>

Varomaton sana, joka aivan omavaltalsesti putkahti suusta ulos,

säikäytti pahanpäiväisesti lausujaa itseäänkin.

Sen lausuminen oli kohtalon leikkiä, sillä pastorin henkilö oli

tykkänään keskusteltavan asian ulkopuolella. Kuten noitumuksen
valloissa oleva, unhotti Aape itsensä ja asemansa ja päästi sanoiksi
sen, mitä hän vihan silmänräpäyksinä oli tuntenut pastoria kohtaan.

Ja lausuttua ei saanut enää takaisin. Hilmiin ei se näyttänyt ensin

koskevan, mutta tuokion kuluttua hänen kasvojensa ilme kylmettyi
silmin nähden. Hän näytti ajattelevan jotakin odottamatonta ja
äkkiarvaamatonta, ja ajattelemisen kera hän ikäänkuin liiti pois
jonnekin kaukaisuuksiin, luoden läheistöönsä välinpitämättömiä ja
sekavatunteisia katseita.

Aapen valtasi kiusallinen raukkamaisuuden ja heikkouden tunne.

Ajatukset, mikäli niitä versoi aivoihin, eivät kelvanneet lausuttaviksi,
ne löivät päänsä johonkin, joka mustasi ja likasi ne
kelpaamattomiksi, vaikka ne itsessään olivat siistiä ja valkoisia.
Hänen täytyi olla vaiti. Kun hän vihdoinkin rohkeni katsoa Hilmin
silmiin, ei hän niissä keksinyt loukkaantumisen ilmettä, mutta jotakin
surullista kuvastui niissä. Se ei kuitenkaan sattunut ensi kertaa.
Joskus muulloinkin oli Aape huomannut, että pikku surutar pyrki
pilkistämään Hilmin silmissä, mutta se pakeni piiloon jonkun
lämpöisen ja onnellisen ajatuksen tieltä.

Sen se teki nytkin. Raskasmielinen katse suli äkkiä

sydämmelliseksi, kasvoihin ilmaantui lämmin ilme, katse kuvasti
jälleen häiriintymättömiä, hyväileviä tunnelmia.

Aape tunsi rauhoittuvansa.

Kynttiläkruunuhomman herättyä unhottui kiusallinen tapaus

kokonaan. Sen homman synty jäi salaisuuteen, ei kukaan tiennyt,
mistä se oli lähtöisin ja ken sen takana vauhtia antoi, mutta kaikki
olivat siihen innostuneet. Se riensi nopeasti kuin tuuli pitäjän joka
kulmakuntaan, herättäen osanottoon semmoisetkin, jotka eivät
muuten maailman menoon puuttuneet.

Aape oli muita innokkain. Hänen toimestaan pantiin listat

kiertämään kyliin, hänen apunaan oli kaikkialla paikallisharrastajia,
jotka tarkoin seurasivat annettuja määräyksiä ja toimivat kaikin
voimin asian eduksi.

Tämän homman tautta lankesi Aapen henkilöön jonkinlainen

uskonnollinen kehys, häntä ruvettiin pitämään vakavana ja
ylevämielisenä miehenä, vaikka hän olikin vielä nuori. Moni isäntä,
joka siihen saakka oli vaistomaisesti epäröinyt yhtyä nuoren
opettajan kannattajaksi, voitti omat epäröimisensä ja liittyi hänen
suosijajoukkoonsa, kun näki mitkä harrastukset häntä innostivat.

Muutamassa viikossa oli koko homma pantu päätäntöön. Koko

homma-aikana ei Aape ollut joutunut käymään Kesälinnassa, mutta
perittyään paikallisharrastajilta listat rahoineen, lähti hän
uljasryhtisenä tapaamaan morsiantaan. Kuulutuksiinpano oli ollut jo
jonkun aikaa lähenemässä ratkaisuaan. Kynttiläkruunuhommasta oli
Aape salaa toivonut lisävauhtia kuulutuksiinpanolle, sillä hänen
silmänsä olivat keksineet, että kaikki lopullinen valta oli kuin olikin
emännän käsissä, vaikka ei se kyliin eikä kirkkoteille kuulunut.
 Samainen ylevämmyyden tunne, jota hän seminaarissa niin usein
oli tuntenut, valtasi hänet, kun veneen kokka laski Kesälinnan
rantaan, jossa punainen sauna pesutupineen seisoi. Hiljaa viheltäen
asteli hän puutarhan kautta porrasten eteen. Siinä tapasi hän
isännän ja pojan, jotka olivat lähdössä lahnaverkkoja kokemaan.
Niiden seurassa tunsi Aape itsensä melkein aina onnistuneeksi.
Keskustelu sujui häneltä tälläkin kertaa vaivatta, sujuipa
loistavastikin, vaikka hän puhui paki paraastaan yksin.

Ehti emäntäkin ja Hilmi saapuville. Aape oli yhä onnistunut,

ehkenpä äskeistä onnistuneempikin. Hän puhui ja nauroi melkein
yhtaikaa, lausuipa hän sukkeluuksiakin. Isän ja pojan suosio loi
häneen entisen varmuuden ja ehjyyden. Kun nuo kaksi olivat
lähteneet kokemaan lahnaverkkoja, jatkoi Aape yhä yhtä iloiseen
sävyyn, mutta vähitellen katosi hänen äänestään hänen omia
korviaan miellyttävä kaiku, ajatukset särkyivät ja herpousivat
voimattomiksi, kunnes Aape ei enää sietänyt omia sanojaan eikä
omaa ääntään.

Sitte hän huomasi olevansa kaksin Hilmin kera.

— Minulla oli hauska myötätuuli. Ei muuta kuin rukoilen entisen

akan tavoin, että Jumala huomiseksi tuulen kääntäköön.

Aape nauroi oman sukkeluutensa kunniaksi, mutta samalla keksi

hän Hilmin kasvojen ilmeessä jotakin huomattavampaa
hajamielisyyttä, joka pani sulun hänen naurunsa eteen.

Kului pitkä hetki. Tytön kasvojen ilme todisti, että hän oli liidellyt
pakoon jonnekin, pakoon ilkeätä, vastenmielistä tunnetta, jonka
nykyhetki oli synnyttänyt, vaikka hän miten pyrki siitä eroon.
 Aape ei ilmettä pahoin säikähtänyt, hän tiesi omaavansa taika-
avaimen, jolla hän voi vääntää vireeseen itsensä ja Hilmin. Kun he
olivat pitkän hetken kokeneet pitää sytyksissä laihaa ja mautonta
keskustelua, rupesi Aape puhelemaan kynttiläkruunusta. Hän puheli
kauan. Hilmi oli vuoroin hajamielisen ja etääntyneen näköinen,
vuoroin tuikahtivat hänen silmänsä voimakkaasti. Mutta tuikahdukset
olivat niin sekavia, ettei niiden johdosta voinut päättää, puhuivatko
ne myötä tai vastaan. Aapen lopetettua oli hän tuokion vaiti. Hänen
kasvojensa ilme painui raskasmieliseksi, hän taisteli jotakin tunnetta
vastaan, joka kuitenkin puhkesi sanoiksi. Luoden tutkivan
silmäyksen Aapeen, virkkoi hän painokkaasti:

— Tiedätkö, mitä mieltä minä olen sinun osanotostasi

kynttiläkruunuhommaan?

Aape ei kyennyt lausumaan sanaakaan, hänen oli vaikea sietää

tutkivaa katsetta.

— Minusta olisi ollut parempi, jos et sinä olisi lainkaan puuttunut

siihen.

Aape tunsi raukistuvansa.

— Se olisi ollut ainakin rehellistä.

Hilmin katse oli kyyneleinen.

<tb>

Syysyö, kuutamo.

Isä ja poika nukkuvat raskaasti tuvassa, mutta kamarissa äiti ja

tytär ovat valveilla.
 — Minä en voi nukkua.

Tytär huoahtaa ja kääntyy kylelleen.

— Onko sinulla mielihuolia?

— On, äiti. Niin paljo…

— Sano huolesi minulle, se huojentaa.

— Tämä on tuonut huolet.

Tytär veti sormestaan kihlasormuksen ja asetti sen sängyn

ääressä olevalle pöydälle.

— Tunnen toisin ja näen toisin kuin joku aika sitte.

Hetkisen äänettömyys.

— On täytynyt etsiäkseni semmoista, jota en olisi suonut löytäväni.

— Se ei ole ollut verkon reikä, luulen ma.

— Ei.

Hetkisen äänettömyys.

— Tänä silmänräpäyksenä tunnen niin selvästi, etten enää pane

sormeeni tuota, jonka äsken ajattelemattani vedin pois. Minä en voi,
en. Vai miten luulet sinä?

— Minäkin luulen, että et voi.

— Vai niin. Tuopa oli uutta.

 Tyttären äänessä kuulosti iloinen sointu.

— Huoleni kevenevät, kun me kaksin tunnemme ja näemme

samoin.

Hetkisen hiljaisuus, äiti huoahtaa.

— Ei ole kaikki kultaa mikä kiiltää.

— Ei ole.

Ja tytärkin huoahtaa.

— Minä kuvittelin niin paljon, mutta sitte minussa heräsi tunne, jota
minä säikähdin. Minä näin edessäni henkilön, jolla oli kaksi naamaa.
Toista en ollut huomannut ennen. Siinä kuvastui tunteeton ilme,
pyyteitä, tarkoituksia. Se ilme sanoi minulle: sinä olet sopiva
edistämään minun pyyteitäni.

— Sopiva, sopiva, varmensi äiti.

— Mutta nyt en minä enää välitä hänestä, minä en näe häntä enkä
anna hänen katsoa itseeni tunteettomasti. Hän ei ole enää
olemassakaan erityisemmin. Nyt minä sulen silmäni ja nukun.

Hiljaisuus…

<tb>

Aape pysyi aivan tyyneenä. Asetettuaan pöytälaatikkoon Hilmin

lähettämän kihlasormuksen, asteli hän muutamia askeleita
huoneessaan, sitte näytti jotakin välähtäneen hänen mieleensä, hän
pysähtyi keskellä lattiaa ja tuijotti eteensä.
 Aivan selvä totuus, se oli hänen hyvien ystäviensä työtä. Kun eivät
muuten pystyneet, kun eivät millään muulla keinolla voineet painaa
häntä, pyörittivät Hilmin järjiltä, vaikuttivat häneen…

Miten jumalattoman kurjaa ja…

Aape iski nyrkkiä pöytään, mutta samassa hän talttui. Hänen

voimakas luonteensa ei ollut milloinkaan suosinut liiallisuuksia
mihinkään suuntaan, hän oli aina tyyni ja kestävä.

Kutti siitä, vaikka hän saikin rukkaset, ei hän silti ammu luotia
ohimoonsa, ei hyvien ystäviensä kiusallakaan. Luulivat kai
painaneensa hänet ainiaksi kuoppaan, mutta saadaanpa nähdä
minne karhu pesii, kun tämä asia ehtii unhottua.

Saadaanpa nähdä.

Siinä valossaan ei rukkasien saanti ollut niinkään masentavaa, se

päinvastoin kiihoitti ja höystytti. Mitä enemmän tiliä kasvoi Aapen ja
säätyläisten, hänen hyvien ystäviensä, välille, sitä parempi tavallaan.
Aape tunsi koko henkilönsä paljo onnistuneemmaksi, kun hän asettui
vastakkain heihin, hän tunsi kykenevänsä suuriin töihin, jos suuri työ
vain jotenkin koski niihin, jotka olivat hänen vastustajiaan, joko
oletettuja tai todellisia.

Hän pysyttelihe lujana ja ehjänä, ja hän luulotteli nousevansa

naarmutta entiselleen, mutta eräänä iltahetkenä, kun ajatukset
lepäilivät välinpitämättömänä kaikesta, virehti äkkiä ajatuksiin
puolihumalainen isäntä, joka hullaannutti hänet tavoittelemaan
Kesälinnan tytärtä ja saattoi hänet häpeään.

Senkin vietävä.
 Aapen nyrkki iski pöytään, hänen mielenlujuutensa särkyi, hän
rupesi raivoilemaan.

Ilman sen ratin leukoja…

Taasen iski nyrkki pöytään. Kun raivo vihdoin talttui, seurasi

lannistava taantumus. Ajatukset irtaantuivat syyttömästä, hyvää
tarkoittavasta isännästä ja käänsivät kärkensä raivoilijaa itseään
kohti.

Ei se ole narri, joka narraa, vaan joka…

Ajatus katkesi kuin itsestään.

Hän, etevä, lujatahtoinen kylmän järjen mies, hän narrin kelkassa.

Niinkö? Niinkö? Eipähän. Ei. Tyttöhän suostuu häneen, kaikki oli
ladullaan, mutta kuitenkin lopuksi rukkaset, häpeä.

Miksi? Miksi?

— Keksiköhän sen silmä, etten minä häntä ra — — —

Aape löi kädellä otsaansa. Hänestä tuntui kuin seisoisi hänen

edessään joku jalompi olento, jolla oli hänen pitkähköt kasvonsa,
hänen silmänsä, leukansa, ja joka katsoi häneen säälien ja
nuhdellen.

— Pois, minä tahdon olla oma itseni, virkkoi hän raivokkaasti

ajatuskuvalleen, mutta raivo suli samassa silmänräpäyksessä kuin
se syntyikin.

Hän ei kyennytkään olemaan oma itsensä.

Se keksi, se keksi, soi hänen korvissaan kolkosti, tuomitsevasti.

 Mutta aamulla oli kaikki ohitse, ajatukset punnitsivat tapahtumaa
kylmästi, vastattava ja vastaava löivät yhteen penniä myöten. Häntä
ei ollut rakkaus ajanut pyydystelemään Hilmiä, ja tämä rankaisi
häntä ansion mukaan. Asia oli molemminpuolin kuitattu.

Ja unhotettu.

Oli kuntakokous. Aape, tuntien olevansa aivan ennallaan, meni

sinne ja koetti tekeytyä niin pilvettömän näköiseksi, kuten ei olisi
mitään tapahtunut häneen nähden. Mutta heti alussa rupesivat
isäntien katseet piinaamaan häntä, hän oli keksivinään kaikkialla
halveksivia silmäyksiä, jotka aivan sanoivat ääneen: osasitpa
pyydystää, vaan etpä osannut säilyttää.

Tästä ei hän saanut ajatuksiaan enää irti, hän näki ympärillään

ihmisryhmiä, jotka puhuivat ja väittelivät innokkaasti, mutta heidän
äänensä hukkui tuohon, joka kosken kohinan tavoin soi hänen
korvissaan: osasitpa pyydystää, vaan etpä osannut säilyttää.

Kun ruvettiin äänestämään jostakin kysymyksestä, hiipi Aape

kenenkään huomaamatta kunnantuvasta ulos. Koko illan oli hän sitte
suutuksissa itselleen, kykenemättä sentään tarkemmin
määrittelemään, missä kohdin hän oli itseään vastaan rikkonut.
Jotakin hajaannusta oli hänessä, joka harmitti häntä, varsinkin kun
hän tunsi, että hajaannuksen alla kyti jotakin kaihoa ja valkeampaa
toivoa. Ne olivat aina olleet kaukana taustalla, tahdonlujuuden ja
kylmäjärkisyyden isännöidessä ja kartoittaessa sekä tärkeät että
vähäpätöiset tehtävät. Kaiken keskiönä oli ollut hän itse, ja hän oli
luullut että siten tuli aina olemaan, mutta iltana, jolloin hänen oma
ajatuskuvansa katsoi häneen säälien ja nuhdellen, tunsi hän kuin
haltijan henkäyksen, joka poltti ja kulutti häntä, ja kuitenkin pani
hänet tuntemaan jotakin valkeampaa, joka oli jyrkästi erillään kaikista
nykyisistä toiveista ja mieliteoista.

Hän ei siihen valkeaan vielä uskonut, se oli hänen mielestään kuin

tyhjää utua, joka viehättää ainoastaan etäälle nähtynä, mutta
kummaa oli, kun tyhjää utua vastaan oli pakko taistella. Aapen
valtasi usein semmoinen mielentila, että hän tunsi itsensä
menehtyneeksi ja särkyneeksi. Hänen teki mieli heittäytyä selälleen
lattiaan parkumaan, sillä hän tunsi väkevästi, että kaikki se, minkä
vuoksi hän oli tehnyt vuosikausia työtä, kaikki se, jota hän oli luonut
ja rakentanut tahdonlujuudellaan, oli särkymäisillään pirstoiksi, jos ei
jo ollut särkynyt.

Tätä heikkouttaan hän kuitenkin katui jo seuraavana

silmänräpäyksenä, kun ristiriitaisuudet olivat vaimentuneet, ja hän
uneksi taasen entisestä etevästä Aapesta ja oman voiman miehestä,
jonka elämä ja askeleet olivat ja tulivat aina olemaan pelkkää
nousua, menestystä…

Ristiriitojen aikaa kesti toista vuotta. Aape ei itse huomannutkaan,

miten nopeaan hän taantui ja työntyi taustaan, elämän vieriessä
rataansa eteenpäin, kuten häntä ei olisi ollut olemassakaan. Pitkine
tukkineen ja kuluneine, huolimattomine pukineineen näytti hän
naurettavalta ja vähäpätöiseltä, sitte kun Kesälinnan rikas tytär oli
hänet hylännyt.

Hän oli kukistunut suuruus.

<tb>

Aape oli ehjistymään käsin, hän lueskeli äidinkielen tutkintoa

varten. Virkaylennys oli viimeinen oljenkorsi, johon hän
masennuksissaan tarttui.

Eräänä sunnuntaiaamuna lähti hän kävelylle. Paluumatkalla

pälkähti hänen ajatuksiinsa pistäytyä jonkun kuumetautia
sairastaneen oppilaan luokse, joka oli vielä siksi heikko, ettei kyennyt
käymään koulua. Oppilas oli hänen harvoja suosikkejaan,
hyvälahjainen ja siistikäytöksinen. Isä oli ammattilainen. Iloisena ja
kursailematta, kuten ainakin se, joka tietää olevansa tervetullut, astui
Aape kyökin kautta pienenlaiseen kamariin, joka toimitti
vierashuoneen virkaa. Viereisen huoneen ovi sattui olemaan auki,
sairastanut poika makasi selällään sängyssä, selaillen
suurenpuoleista, kuvitettua kirjaa. Aape oli juuri aikeessa ruveta
puhuttelemaan poikaa, mutta tämä loi pikaisen silmäyksen
opettajaansa, käänsi samassa päänsä seinään käsin ja oli
nukkuvinaan.

Aapesta tuntui kuin olisi hänen rintaansa pistetty terävällä aseella.

Kului tuskallinen tuokio.

— Se on väsynyt, lie siinä unen ja valveillaolon välimailla, selitteli

isä, kokien lieventää kiusallista silmänräpäystä.

— Pieti, nukutko sinä?

Aape koki hillitä suuttumustaan, hänen äänensä oli

mahdollisimman ystävällinen.

Poika hengitti raskaammin eikä vastannut mitään.

— Nukutko sinä todellakin?

 Aape astui kynnykselle, töin tuskin kykeni hän hillitsemään
itsensä.

Mutta poika hengitti yhä raskaammin.

Aape peräytyi ovea kohti, veri oli ajautunut pois hänen

kasvoistaan, hänen kätensä vapisi, kun hän tarttui lukkoon.

— Opettaja suo anteeksi, ei se ole oikein selvillä vielä.

Isä päästi hätävalheen.

— En tarkoittanut häiritä, en aavistanutkaan että…

Aape puri poikki sanansa ja työntyi joutuin kyökin kautta pihalle.

Jos hänelle olisi kerrottu tämä kohtaus häneen sovitettuna, jos

olisi väitetty, että hänen suosimansa kiltti ja teräväpäinen Pieti ei
rakasta, vaan päinvastoin vihaa häntä, olisi hän nauranut ja lausunut
vasten väittäjän silmiä, että hän on kurja, tunnoton valehtelija, jolle ei
mikään ole pyhää.

Mutta itseään ei hän toki voinut jäävätä, se mitä hän näki ja koki,
riitti todistamaan lahjomattomasti, että poika, yksi hänen harvoja
suosikkejaan, vihasi häntä.

Siitä ei päässyt ojaan eikä ojan taa.

Koko päivän ajatteli Aape aamun tapausta, toisinaan pyrki hänen

raivonsa syttymään, toisinaan pyrkivät kyyneleet hänen silmiinsä,
mutta tapahtuma oli aina yhtä arka ja koski aina yhtä kipeästi. Kun
hän kurkisti sen taakse, levisi hänen silmiensä nähdä niin synkkä
näköala, että hän värisi. Näkö-alan muodostivat ne oppilaat, jotka
eivät olleet hänen suosikkejaan. Ja niitä oli paljon. Tähän saakka ei
se, mitä oppilaat hänestä ajattelivat ja miten he häntä arvostelivat,
ollut koskenut häneen, päinvastoin oli hänestä luonnollista, että
tunnon tarkkaa opettajaa punnittiin eri tavoin eli sen mukaan, miten
kunnollinen oppilas itse oli, mutta suosikin osottama vastenmielisyys
repäsi suomukset hänen silmistään ja painoi hänet semmoiseen
tummaan valoon, että hänen sydäntään kylmäsi. Hän oli luulotellut
olevansa onnistunut opettaja, voimiensa takaa oli hän tehnyt työtä,
säästämättä enempää itseään kuin oppilaitakaan ja tavoittelematta
kiitosta tuolta tai täältä. Tämä tietoisuus oli elättänyt häntä, hän oli
monesti, kun mieli särkyi surulliseksi, paennut sen turviin sekä
saanut siitä pontta käymään pää pystyssä kesken kaikkia
nöyryytyksiäänkin, mutta nyt sekin ryöstettiin häneltä. Hänestä tuntui
kuin seisoisi hän yksinäisellä, alastomalla kalliolla, jota kohti vyörivät
kaikki kylmät hyrskyt, riepoittaen häntä ja sortaen raunioiksi hänen
viimeisetkin suuruusunelmansa.

<tb>

Roteva, suurinaamainen isäntä talutti kädestä noin neljän tai

viiden vuoden vanhaa tyttöä Aapen luo, joka juuri oli laskenut
sanomalehden kädestään pöydälle.

— Mennään sanomaan vieraalle päivää.

Vitkastellen ja toisella kädellään hieroen nenäänsä läheni tyttö,

vilkkailla silmillään tähystäen outoa miestä.

— Mikä sinun nimesi on? kysyi Aape, kun tervehdys oli suoritettu.

— Sano nimesi, sano, saat sokurin, kehoitteli isäntä.

 — Annu, kuului hiljaa.

Sokurin saatuaan kiirehti tyttö etäisimpään nurkkaan.

— Käyhän istumaan.

Rotevan isännän käytöksessä sekä koko henkilössä kuvastui

semmoinen suoruus ja avomielisyys, ettei Aape voinut lainkaan
loukkaantua sinuttelemisesta, hän istahti rahille ja isäntä painautui
niin lähelle häntä, että heidän polvensa koskivat toisiinsa.

— Savimaatko ne sielläkin päin ovat valloilla?

— Nepä tietenkin.

Tuosta keskustelu lähti kaartelemaan, haarautuen niin moneen

suuntaan, että kyselijä sai jokseenkin selvän kuvan sen pitäjän
oloista, jossa Aape palveli kansakoulunopettajana.

Tyttö oli sillä välin ruvennut itsekseen leikkimään. Pyörähdellen ja

keikkuen kantapäillään nauroi se ääneen, jopa väliin hihkaisikin
iloisesti.

— Miksi se aina hokee Austu, Austu.

— Austu oli sen leikkitoveri.

Aape loi isäntään kysyvän katseen.

— Annu ei ole minun lapseni, se on veljeni tyttärentytär.

Avomielisesti kertoi isäntä, että hänellä oli veli, uudisasukas kylän

takamailla, nuorempi häntä itseään. Veljentyttären mieli paloi
maailmaan, maailmalla on vanhat tapansa, se langettaa kenen voi,
ja se langetti veljentyttärenkin. Neulalla sitte elätettiin kaksi suuta, se
pani tiukalle ja imi punan poskista. Viime vuonna tytär sitte kirjoitti
isälleen, että hän saisi miehen, kun olisi mihin panna lapsen. Kun
veljellä on omia melkein tuvallinen eikä kertojalla yhtään, sovittiin
siten että kertoja otti Annun omaksi tytökseen.

— Jos ei täällä maailmassa kukaan paikkaa ja paranna…

— Austu, Austu, minä heitän, keskeytti tyttö, ollen paiskaavinaan

jotakin Austua kohti.

Samassa ilmaantui naisväkeä tupaan, Aape heitti hyvästit

avomieliselle isännälle ja lähti astelemaan peltojen polkuja enonsa
taloa kohti, jonne hän oli tullut kesää viettämään heti lukuvuoden
päätyttyä.

Moneen vuoteen ei hän ollut tuntenut semmoista viihtymystä kuin

tänä kesänä. Seutu asukkaineen kaikkineen ikään kuin kosketteli
häneen ja puhalsi hänen tietämättään lämpöisen ja herättävän
henkäyksen hänen sieluunsa, vavahuttaen henkiin sen, jota
itserakkaus sekä luuloteltu etevyys oli vankinaan huristellut.

Kylä sijaitsi parin penikulman etäisyydessä kirkolta ja käsitti alun

toistakymmentä taloa, joiden asukkaat olivat järjestään
karkeakouraista raatajakansaa. Luonto oli vuorista ja vaihettelevaa.
Alavia vainioita rajoittivat jyrkkäkylkiset kalliot sekä sakeametsäiset
kukkulat, ja päivän suunnilla sinerti kapean lahden pinta, joka
etäämpänä levisi suureksi satasaariseksi seläksi.

Aape viehättyi seutuun sekä oloihin. Ihmiset anastivat hänen

huomionsa. Hänen silmiensä eteen levisi näköala, josta ei hän vielä
voinut sanoa mitä se oli, mutta jonka väkevän lumon hän vainuten