ebook download (Original PDF) Major Problems in American History, Volume I: 1 4th Edition all chapter

(Original PDF) Major Problems in
American History, Volume I: 1 4th

Edition
Go to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/product/original-pdf-major-problems-in-american-history-vol
ume-i-1-4th-edition/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...
Major Problems in American History - Volume I: To 1877

4th Edition Elizabeth Cobbs - eBook PDF
https://ebooksecure.com/download/major-problems-in-american-
history-volume-i-to-1877-ebook-pdf/
(Original PDF) Major Problems in American History,

Volume II: 2 4th Edition
http://ebooksecure.com/product/original-pdf-major-problems-in-
american-history-volume-ii-2-4th-edition/
(Original PDF) American Horizons: U.S. History in a

Global Context, Volume I 3rd Edition
http://ebooksecure.com/product/original-pdf-american-horizons-u-
s-history-in-a-global-context-volume-i-3rd-edition/
(Original PDF) American Horizons: U.S. History in a

Global Context, Volume I: To 1877 2nd Edition
http://ebooksecure.com/product/original-pdf-american-horizons-u-
s-history-in-a-global-context-volume-i-to-1877-2nd-edition/
Major Problems in Texas History: Documents and Essays
Second Edition Sam W. Haynes - eBook PDF
https://ebooksecure.com/download/major-problems-in-texas-history-
documents-and-essays-ebook-pdf/
American History: Connecting with the Past Volume 1

15th Edition (eBook PDF)
http://ebooksecure.com/product/american-history-connecting-with-
the-past-volume-1-15th-edition-ebook-pdf/
Progress in Heterocyclic Chemistry Volume 29 1st

Edition - eBook PDF
https://ebooksecure.com/download/progress-in-heterocyclic-
chemistry-ebook-pdf/
(eBook PDF) Translational Medicine in CNS Drug

Development, Volume 29
http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-translational-medicine-
in-cns-drug-development-volume-29/
(eBook PDF) The American Journey: A History of the

United States, Volume 1 8th Edition
http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-the-american-journey-a-
history-of-the-united-states-volume-1-8th-edition/
Major Problems in American © 2017, 2012, 2007 Cengage Learning
History, Volume I: To 1877,
WCN: 02-22200-22203
Documents and Essays,
Fourth Edition ALL RIGHTS RESERVED. No part of this work covered by the
Elizabeth Cobbs/Edward J. Blum copyright herein may be reproduced, transmitted, stored, or used
in any form or by any means graphic, electronic, or mechanical,
Product Director: Paul R. Banks including but not limited to photocopying, recording, scanning,
Product Manager: Clint Attebery digitizing, taping, web distribution, information networks, or
information storage and retrieval systems, except as permitted
Content Developer: Alison Levy
under Section 107 or 108 of the 1976 United States Copyright Act,
Product Assistant: Andrew without the prior written permission of the publisher.
Newton
Marketing Manager: Kyle For product information and technology assistance, contact us at
Zimmerman Cengage Learning Customer & Sales Support, 1-800-354-9706
Senior Content Project Manager: For permission to use material from this text or product,
Carol Newman submit all requests online at www.cengage.com/permissions
Senior Art Director: Cate Rickard Further permissions questions can be emailed to
Barr permissionrequest@cengage.com
Manufacturing Planner: Fola
Orekoya Library of Congress Control Number: 2015946494
IP Analyst: Alexandra Ricciardi
ISBN: 978-1-305-58529-4
IP Project Manager: Farah Fard
Production Service and
Cengage Learning
Compositor: Lumina Datamatics,
20 Channel Center Street
Inc.
Boston, MA 02210
Cover Image: Sugar refinery. USA
Illustration from Histoire Generale
des Antilles Habitees par les Francois
Cengage Learning is a leading provider of customized learning
Volume 2 by Jean Baptiste Du
solutions with employees residing in nearly 40 different countries
Tertre (1610–1687) published
and sales in more than 125 countries around the world. Find your
1667 (coloured engraving)/
local representative at www.cengage.com
Granger, NYC. All rights reserved.
Cengage Learning products are represented in Canada by Nelson

Education, Ltd.
To learn more about Cengage Learning Solutions, visit

www.cengage.com
Purchase any of our products at your local college store or at our

preferred online store www.cengagebrain.com
Printed in the United States of America

Print Number: 01 Print Year: 2015
Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the
eBook and/or eChapter(s). Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional
content at any time if subsequent rights restrictions require it.
For our families,
especially our children
Contents
P RE F A C E xvi
ABOUT THE AUTHORS xi x
I N T R O D U C T I O N : H O W T O R E A D P R I M A R Y AN D
S E C O N D A R Y SO U R C E S xx
Chapter 1 Old Worlds Make New Ones 1

QUESTIONS TO THINK ABOUT 2
DOCUMENTS 3
1. The Iroquois Describe the Beginning of the World, n.d. 3
2. Native Americans Pay Tithes to the Aztecs, 1541–42 5
3. European Map-Makers Remake the World, 1595 6
4. The Portuguese Lament Military Losses in Western Africa,
1448 6
5. Christopher Columbus Details His First Encounters with Native
People, 1493 8
6. Fray Bernardino de Sahagun Relates an Aztec Chronicler’s
Account of the Spanish Conquest of the Aztecs, 1519 9
7. An Englishman Discusses Trading with Indians on the Atlantic
Coast, 1584 10
8. English Artist John White Depicts Indian Land Use, 1619 13
ESSAYS 14
Neal Salisbury The Indians’ Old World 14
Joyce Appleby The Europeans’ New World 22
FURTHER READING 29
vi
CONTENTS vii
Chapter 2 Colonial Settlements and Conflicts, 1600–1690 30

DOCUMENTS 31
1. Edward Waterhouse, a British Official, Recounts an Indian
Attack on Early Virginia Settlement, 1622 32
2. Indentured Servant Richard Frethorne Laments His Condition
in Virginia, 1623 33
3. Puritan Leader John Winthrop Provides a Model of Christian
Charity, 1630 34
4. Sugar Planters Transform Barbados, 1647–1650 35
5. Anne Bradstreet Discusses Her Children in the Colonies,
1656 38
6. A French Missionary Describes the Iroquois, 1659–1660 39
7. George Alsop, a Resident of Maryland, Argues That Servants in
Maryland Profit from Life in the Colonies, 1666 41
8. Tituba, a Servant-Slave in Salem, Massachusetts,
Answers Questions About the Devil, 1692 43
ESSAYS 45
James H. Merrell The Indians’ New World 45
Rachel B. Herrmann Cannibalism and Abundance in Colonial
Jamestown 54
FURTHER READING 61
Chapter 3 British Colonial Development, 1690–1770 62

DOCUMENTS 63
1. An Englishman Recounts His Travels into Western Africa, 1623 64
2. Virginia’s Statutes Illustrate the Declining Status of African
American Slaves, 1660–1705 64
3. Southern Planter William Byrd Describes His Views Toward
Learning and His Slaves, 1709–1710 67
4. Enslaved Workers Cultivate Tobacco, 1738 68
5. Dr. Alexander Hamilton Depicts the Material Acquisitions
of Northern Colonists, 1744 69
6. Gottlieb Mittelberger, a German Immigrant, Portrays the
Difficulties of Immigration, 1750 70
7. Samson Occom (Mohegan) Gives a Short Narrative of His Life,
1768 72
viii CONTENTS
8. Adam Smith Analyzes the British Colonies in Terms

of the Wealth of Nations, 1776 74
ESSAYS 76
David D. Hall Worlds of Wonder in the Northern Colonies 76
T. H. Breen Worlds of Goods in the Northern Colonies 87
FURTHER READING 95
Chapter 4 The American Revolution 96

DOCUMENTS 97
1. Congress Condemns the Stamp Act, 1765 98
2. Pamphleteer Thomas Paine Advocates the “Common Sense” of
Independence, 1776 99
3. Abigail and John Adams Debate Women’s Rights, 1776 102
4. Mohawk Leader Joseph Brant Commits the Loyalty of His
People to Britain, 1776 104
5. A New Song Inspires Revolutionaries, 1776 105
6. African Americans Petition for Freedom, 1777 106
7. General Washington Argues for Greater Military Funding by
Portraying the Plight of Soldiers at Valley Forge, 1778 107
8. Venezuela Declares Independence, 1810 108
ESSAYS 109
Christopher Paul Magra Maritime Dimensions of the American
Revolution 110
David Armitage The Declaration of Independence in World
Context 115
FURTHER READING 121
Chapter 5 From Confederation to Constitution 122

DOCUMENTS 123
1. The Articles of Confederation Stress the Rights of
States, 1781 124
2. Cato, an African American, Pleads for the Abolition
of Slavery in Pennsylvania, 1781 125
3.The Iroquois and the United States Make the Treaty of
Fort Stanwix, 1784 126
CONTENTS ix
4. Slaveholders in Virginia Argue Against the Abolition

of Slavery, 1784–1785 127
5. Thomas Jefferson Proposes the Protection of Religious
Freedom in Virginia, 1786 127
6. Daniel Shays and Followers Declare Their Intent to Protect
Themselves Against “Tyranny,” 1787 129
7. The Federalist Papers Illustrate the Advantages of Ratification
of the Constitution, 1787–1788 130
8. France Devises a New Republican Calendar, 1793 133
ESSAYS 133
Alfred F. Young The Pressure of the People on the Framers
of the Constitution 134
Elizabeth Cobbs Hoffman Making an American Umpire in the
Presence of European Empires 141
FURTHER READING 147
Chapter 6 Nation Among Nations 148

DOCUMENTS 149
1. A Spanish Soldier Describes the Comanche Destruction of the
San Saba Mission in Texas, 1758 150
2. Republican Thomas Jefferson Celebrates the Virtue of the
Yeoman Farmer, 1785 151
3. Judith Sargent Murray Argues for the “Equality of the Sexes,”
1790 151
4. Federalist Alexander Hamilton Envisions a Developed American
Economy, 1791 153
5. A Cartoonist Attacks the Degenerate French Over the XYZ
Affair, 1798 155
6. Thomas Jefferson Advances the Power of the States, 1798 155
7. Chief Justice John Marshall Argues for the Primacy of the
Federal Government, 1803 157
8. Thomas Jefferson’s Supporters Sing of His Victory,
ca. 1801 158
ESSAYS 160
Pekka Hämäläinen The Comanche Empire 160
David Waldstreicher The Making of American Nationalism 170
FURTHER READING 176
x CONTENTS
Chapter 7 Foreign Policy, Western Movement, and Indian

Removal 178
DOCUMENTS 179
1. President George Washington Warns Against “Entangling
Alliances,” 1796 180
2. William Clark of the Lewis and Clark Expedition Enters into
Diplomacy with Native People, 1806 181
3. Iroquois Chief Red Jacket Decries the Day When Whites
Arrived, 1805 184
4. William Cullen Bryant Satirizes the Embargo Act, 1808 186
5. Shawnee Chief Tecumseh Recounts the Misdeeds of Whites
and Calls for Indian Unity, 1810 187
6. A Newspaper Reports on the Burning of Washington, D.C.,
1814 189
7. President James Monroe Declares That European Powers May
Not Interfere in the Americas, 1823 190
8. Francis Chardon Bemoans the Destruction of the Arikaras and
Mandans by Smallpox, 1837 191
ESSAYS 195
Alan Taylor The War of 1812 as a Borderland War 196
Emily Conroy-Krutz International Missions and Tenuous
Anglo-American Relations 203
FURTHER READING 210
Chapter 8 Market and Transportation Revolutions 211

DOCUMENTS 212
1. Slave Charles Ball Mourns the Growth of Cotton Culture and
“Sale Down the River,” c. 1800 213
2. President John Quincy Adams Urges Internal Improvements,
1825 214
3. A Family in Illinois Struggles with Marketing Their Crops,
1831 215
4. Harriet Hanson Robinson, a “Lowell Girl,” Describes Her
Labor in a Textile Mill, 1831 216
5. Mary Graham Describes Life on a Commercializing Farm,
1835–1844 218
CONTENTS xi
6. Author Charles Dickens Describes Travel on an Early Railroad

Train, 1842 220
7. A Guidebook Instructs Women on the Role of Mother,
1845 221
8. A Northern Advertisement Sells “Southerner Rights Segars,”
1859 222
ESSAYS 223
Nancy F. Cott The Market Revolution and the Changes in
Women’s Work 223
Daniel Walker Howe The Changes Wrought by Cotton,
Transportation, and Communication 231
FURTHER READING 239
Chapter 9 Nationalism and Sectionalism 240

DOCUMENTS 241
1. A New Song Endeavors to Put Andrew Jackson
in the White House, c. 1820s 242
2. Vice President John C. Calhoun Argues That Tariffs
Disadvantage the South, 1828 243
3. A Mexican General Describes the Borderland, 1828,
1829 245
4. Senator Daniel Webster Lays Out His Nationalist Vision,
1830 247
5. President Andrew Jackson Condemns the Rights of
“Nullification” and Secession, 1832 249
6. Lieutenant-Colonel José Enrique de la Peña Defends Mexico’s
Actions Against the Texans, 1836 251
7. Michel Chevelier, a French Visitor, Marvels at the Pageantry of
Politics, 1839 252
8. Frederick Douglass Addresses Texas and Slavery While
Speaking in Ireland, 1846 253
ESSAYS 258
Sean Wilentz The Rise of Andrew Jackson, the Annexation of
Texas, and the Perils and Possibilities of Nationalism and
Sectionalism 258
Susan-Mary Grant Northerners Begin to See “the South” as the
Problem 267
FURTHER READING 278
xii CONTENTS
Chapter 10 Reform and Religion 280

DOCUMENTS 281
1. Peter Cartwright, a Methodist Itinerant Preacher, Marvels at the
Power of Religious Revivals, 1801 282
2. A Journalist Describes a City Prophet and His Attacks on
Women, 1835 283
3. Angelina Grimké Appeals to Christian Women to Oppose
Slavery, 1836 285
4. James McCune Smith Applauds the British and French for
Ending of Slavery, 1838 286
5. Reformer Dorothea Dix Depicts the Horrible Conditions
Endured by the Mentally Ill, 1843 287
6. Joseph Smith Records a Revelation on Plural Marriage, 1843 289
7. The Seneca Falls Convention Declares Women’s Rights, 1848 289
8. Former Slave Sojourner Truth Links Women’s Rights to
Antislavery, 1851 291
ESSAYS 292
Nell Irvin Painter Religion as Inhibiting and Liberating: The
Complicated Case of Sojourner Truth 292
Caleb McDaniel Slavery, Sex, and Transatlantic Abolitionism 298
FURTHER READING 305
Chapter 11 Commercial Development and Immigration 306

DOCUMENTS 307
1. Alexis de Tocqueville Marvels at the Mobile Northern Society,
1831 308
2. Essayist Orestes Brownson Condemns the Plight of “Wage
Slaves,” 1840 310
3. Gustof Unonius, a Swedish Immigrant, Reflects on Life in the
United States, 1841–1842 312
4. New Yorker George Templeton Strong Berates the Immigrants
in His Midst, 1838–1857 313
5. John L. O’Sullivan, a Democratic Newspaperman, Defines
“Manifest Destiny,” 1845 314
6. Commodore Matthew C. Perry Receives Instructions for His
Expedition to Japan, 1852 315
7. A Magazine Author Reflects Upon the Impact of Gold and Silver
from California and Elsewhere in the World, 1852 317
CONTENTS xiii
8. Irish Americans Sing About Their Struggles and Successes,

c. 1860s 318
ESSAYS 319
Sven Beckert Concentrating Capital and Power in New York
City 320
Edward Dolnick The Hard Quest for Quick Riches in
California 327
FURTHER READING 333
Chapter 12 Agriculture and Slavery in the South 335

DOCUMENTS 336
1. A North Carolina Law Prohibits Teaching Slaves to Read or
Write, 1831 337
2. Ferdinand L. Steel Records Daily Life as a Yeoman,
1838–1841 337
3. Cotton Planter Bennett Barrow Describes Life in Louisiana,
1838, 1839, 1841 339
4. Samuel Cartwright, a Southern Doctor, Theorizes About the
Peculiar Diseases of Slaves, 1851 342
5. A Virginia Slave Woman Articulates Her Distress to Her
Enslaved Husband, 1852 344
6. Southern Author Daniel Hundley Robinson Depicts the White
Yeoman Farmer, 1860 344
7. Harriet Jacobs Deplores Her Risks in Being a Female Slave,
1861 345
8. Southerner Mary Chestnut Describes Her Hatred of Slavery
from a White Woman’s View, 1861 346
ESSAYS 348
Anthony E. Kaye The Neighborhoods and Intimate Lives of
Slaves 348
Susan Eva O’Donovan How Slaves Transformed Jails 354
FURTHER READING 363
Chapter 13 Toward Civil War 364

DOCUMENTS 365
1. J. Stoddard Johnston Answers “What Is a Yankee,” 1850 366
2. Reviewers Offer Differing Opinions About Uncle Tom’s Cabin,
1852 367
xiv CONTENTS
3. Axalla John Hoole, a Southerner, Depicts “Bleeding Kansas,”

1856 369
4. Senator Charles Sumner Addresses the “Crime Against Kansas,”
1856 370
5. Chief Justice Roger Taney Determines the Legal Status of
Slaves, 1857 372
6. Republican William Seward Warns of an Irrepressible Conflict,
1858 374
7. James Henry Hammond Praises King Cotton, 1858 375
8. Feuille du Commerce Eulogizes John Brown, January 21,
1860 377
9. Northerner Frederick Law Olmsted Depicts the Economic
Costs of Slavery, 1861 378
ESSAYS 379
Bruce Levine Why Northerners Voted for Abraham
Lincoln 379
Brian Schoen How Cotton Wove Together a Secession
Coalition 386
FURTHER READING 394
Chapter 14 The Civil War 395

DOCUMENTS 396
1. A White Virginian Argues Against Secession, 1861 397
2. The Detroit Soldiers’ Aid Society President Calls on Women to
Assist the War Effort, 1861 398
3. Cherokee Declare Their Support for the Confederacy,
1861 399
4. Margaret Junkin Preston Describes Southern Suffering in Her
Diary, 1862 400
5. President Abraham Lincoln Orders the Execution of 39 Dakotas
Involved in the 1862 Minnesota War 401
6. James Henry Gooding, an African American Soldier, Pleads for
Equal Treatment, 1863 403
7. Tally Simpson, a Confederate Soldier, Recounts the Battle of
Gettysburg, 1863 404
8. Two Artistic Representation of Emancipation, 1863,
1864 406
9. Karl Marx Applauds Abraham Lincoln, 1864 407
CONTENTS xv
10. Liberian Secretary of State Hilary Johnson Responds to

the Assassination of Abraham Lincoln, 1866 408
ESSAYS 409
Drew Gilpin Faust The Good Death in the Civil War 409
David Williams The Hard Freedom of the Civil War 414
FURTHER READING 422
Chapter 15 Reconstruction 423

DOCUMENTS 425
1. William Howard Day, an African American Minister, Salutes
the Nation and a Monument to Abraham Lincoln, 1865 425
2. A Southern Songwriter Opposes Reconstruction,
c. 1860s 427
3. Louisiana Black Codes Reinstate Provisions of the Slave Era,
1865 428
4. Congressman Thaddeus Stevens Demands a Radical
Reconstruction, 1867 429
5. Thomas Nast Depicts Contrasting Views of Reconstruction,
1866, 1869 431
6. Elizabeth Cady Stanton Questions Abolitionist Support for
Female Enfranchisement, 1868 432
7. Charlotte Forten Reflects on Teaching Among Southern
African Americans, 1863 433
8. Lucy McMillan, a Former Slave in South Carolina, Testifies
About White Violence, 1871 435
9. Francis Miles Finch Mourns and Celebrates Civil War Soldiers
from the South and North, 1867 436
ESSAYS 438
Douglas A. Blackmon Slavery by Another Name: The
Re-enslavement of Black Americans from the Civil War
to World War II 438
Edward J. Blum Reforging the White Republic: Race, Religion,
and American Nationalism, 1865–1898 443
FURTHER READING 452
Preface
History is a matter of interpretation. Individual scholars rescue particular stories

from the hubbub of human experience, analyze patterns, and offer arguments
about how these events reflected or reshaped human society at a given moment.
This means that other historians might select different stories, perceive different
patterns, and arrive at contrasting interpretations of the same time period or even
the same event. All scholars use evidence, but the choice and interpretation of
evidence is to some extent an expression of professional judgment. History is not
separate from historians.
The goal of Major Problems in American History is to place meat on this bare
bones description of how the study of the past “works.” Like most instructors,
we want students to learn and remember important facts, yet we also want to
make clear that historians sometimes disagree on what is important. And, even
when historians agree on which facts are noteworthy, they often disagree on
what a certain piece of evidence signifies. For example, scholars agree fifty-six
men signed the Declaration of Independence in 1776, but they debate why these
colonists felt compelled to take that dramatic step—and others did not.
The two volumes that comprise this book bring together primary docu-
ments and secondary sources on the major debates in American history. The pri-
mary sources give students evidence to work with. They represent a mix of the
familiar and unfamiliar. Certain documents are a must in any compilation for a
survey course because they had a powerful, widely noted impact on American
history, such as Tom Paine’s Common Sense (1776) or President Roosevelt’s first
inaugural address (1933). We have also selected pieces that evoke the personal
experiences of individuals, such as letters, sermons, speeches, political cartoons,
poems, and memoirs. There are accounts from European explorers, pioneer wo-
men on the frontier, immigrant workers, soldiers, eyewitnesses to the terrors of
World War I, and children in rebellion against their parents during the 1960s.
These documents often show conflicting points of view, from the “bottom
up,” the “top down,” and various layers in the middle.
xvi
PREFACE xvii
The secondary sources in these volumes fulfill a different goal. They expose
students to basic historical debates about each broad period. Sometimes we focus
on classic debates, combining very recent essays with seasoned pieces by eminent
historians who set the terms of discussion for an entire generation or more.
Other times we have selected essays that do not disagree openly—but show
that young scholars are sometimes of different minds about the most revealing
“way in” to a subject. Our purpose is to make contrasts as clear as possible for
students who are just learning to distinguish interpretation from fact, and discern
argument within description. In addition, the essays often make direct reference
to the primary documents. This allows students to examine how the historian
uses primary documents—fairly, or not. The students, therefore, can debate the
use of sources and the differing historical conclusions to which they lead.
Volume I, prepared by Edward J. Blum in collaboration with Elizabeth
Cobbs, begins with the collision of cultures in the late fifteenth century and
ends in the Reconstruction of the United States. This volume examines how
new worlds were made when Europeans, western Africans, and Native Ameri-
cans interacted. It proceeds to the birth of the United States, its growth and de-
velopment, and ultimately its fracture during the Civil War. Some of the main
themes include: the making and unmaking of a society based on slavery; com-
mercial development that included the emergence of cities, interlocking net-
works of trade, and early industrialization; the push for rights and inclusion
from groups that achieved them and from groups that did not.
This book follows the same general format as other volumes in the Major
Problems in American History series. Each chapter begins with a short introduction
that orients the student. Following this, we include a section called “Questions
to Think About” to help students focus their reading of the subsequent material.
Next come eight to ten primary documents, followed by two essays that high-
light contrasting interpretations. Headnotes at the start of the document and es-
say sections help readers identify key themes and debates. These headnotes also
show how documents relate to each other, and how the essays differ in perspec-
tive. Each chapter concludes with a brief “Further Reading” section to tempt
readers into further research. In addition, at the start of the volume, we give
suggestions on how to read sources and critically analyze their content, points
of view, and implications. This introduction encourages students to draw their
own conclusions and use evidence to back up their reasoning.
New to the Fourth Edition

The fourth edition makes several changes to previous editions. We have re-
tained many documents and essays that reviewers told us worked well in their
survey courses, but each chapter has also been updated to reflect the latest scho-
larship and replace excerpts that instructors found difficult to use. The biggest
change is the shift to “America in the world.” We have attempted to include at
least one document in every chapter that reflects globalization: the ways that
the perspectives of people in other parts of the world profoundly affected the
United States. Documents and essays in the fourth edition highlight the
xviii PREFACE
connections between American and world trends, consistent with recent initia-
tives in our profession to internationalize U.S. history.
All content is also available in MindTap, Cengage Learning’s fully online,
highly personalized learning experience. In MindTap, students will practice cri-
tical thinking skills relevant to each primary and secondary source in every chap-
ter. Learn more at www.cengage.com.
Acknowledgments
Many friends and colleagues have contributed to these volumes. In the fourth edi-
tion we particularly wish to thank John Putman and Andrew Wiese from San
Diego State University; Brian Balogh of the University of Virginia; Drew Cayton
at Miami University of Ohio; Mona Domosh of Dartmouth University; Rebecca
Goetz of Rice University; Paul Harvey of the University of Colorado, Colorado
Springs; Eric Hinderaker at University of Utah; Anthony Kaye of Penn State
University; Bruce Levine of the University of Illinois, Urbana-Champaign; Phil
Morgan of Johns Hopkins; Maria Montoya of Princeton University; Bruce
Schulman of Boston University; Jason Scott Smith of the University of New
Mexico; James Stewart of Macalester College; Matthew Avery Sutton of
Washington State University; and Ben Wright of the University of Texas at
Dallas. We also wish to thank our students, who inspire and teach us.
For this edition, we received detailed and extremely helpful outside reviews
from Marc Abrams, Penn State University; Robert Bionaz, Chicago State
University; David Brodnax, Trinity Christian College; Cara Converse, Moorpark
College; Todd Estes, Oakland University; Peter Kuryla, Belmont University;
Bernard Maegi, Normandale Community College; Todd Michney, Tulane
University; Stephen Rockenbach, Virginia State University; and Robert Schultz,
Illinois Wesleyan University. Thomas G. Paterson, the editor of the Major
Problems series, provided sound advice. We are obliged to our editor at Cengage
Learning, Alison Levy, for her kind encouragement, insightful recommendations,
and help in a pinch.
The life of the mind is exceptionally fulfilling, but it is happiest when set
within the life of the family. We wish to express our deep gratitude to our
families, especially our children, to whom this book is dedicated.
E. C.
E. J. B.
About the Authors
Elizabeth Cobbs, Professor and Melbern G. Glasscock Chair in

American History at Texas A&M University, has won literary
prizes for both history and fiction. Her books include American
Umpire (2013), Broken Promises: A Novel of the Civil War (2011),
All You Need Is Love: The Peace Corps and the 1960s (2000), and
The Rich Neighbor Policy (1992). She has served on the jury for
the Pulitzer Prize in History and on the Historical Advisory Com-
mittee of the U.S. State Department. She has received awards and fellowships
from the Fulbright Commission, Woodrow Wilson International Center for
Scholars, Organization of American States, and other distinguished institutions.
She presently holds a Research Fellowship at Stanford University’s Hoover In-
stitution on War, Revolution, and Peace. Her essays have appeared in the New
York Times, Jerusalem Post, Los Angeles Times, Chicago Tribune, China Daily News,
Washington Independent, San Diego Union, and Reuters. Her current projects in-
clude a history of women soldiers in World War I and a novel on the life of
Alexander Hamilton.
Edward J. Blum is professor of history at the San Diego State

University. A scholar of religion and race, he is the co-author of
The Color of Christ: The Son of God and the Saga of Race in America
(2012) and the author of W. E. B. Du Bois, American Prophet (2007)
and Reforging the White Republic: Race, Religion, and American Na-
tionalism, 1865–1898 (2005). An award-winning author and tea-
cher, Blum is currently at work on a project that explores issues
of radical evil during the era of the Civil War.
xix
Introduction: How to Read
Primary and Secondary Sources
College study encompasses a number of subjects. Some disciplines, such as

mathematics, are aimed at establishing indisputable proofs. Students learn meth-
ods to discover the path to a correct answer. History is different. Unlike math, it
is focused much more on interpretation. Historians study and analyze sources to
construct arguments about the past. They generally understand there is no
“right” answer, even if some arguments are more reasonable than others. They
search less for absolute truth than for understanding. A historical imagination is
useful in creating these interpretations. People in the past thought and acted dif-
ferently than we do today. Their views of science, religion, the place of women
and men—to cite only a few examples—were not the same as our views. When
historians create an argument about the past, they must imagine a world unlike
the one we now inhabit. They must use empathy and suspend judgment to de-
velop understanding.
The “problems” in U.S. history on which this text focuses, then, are differ-
ent from math “problems.” They are a series of issues in the American past that
might be addressed, discussed, and debated, but not necessarily solved. This text
provides readers with two tools to grapple with these problems: primary and sec-
ondary sources. A primary source is a piece of evidence that has survived from the
period. Primary sources may include pictures, artifacts, music, and written texts.
They have survived in a number of ways. Archaeologists uncover shards of pot-
tery and other interesting trash when digging up lost civilizations; ethnologists
transcribe campfire stories; and economists numerically measure past behavior;
and historians generally scrutinize surviving written sources. This volume by
and large uses written texts, from political tracts to private letters to cartoons.
Some of the documents, however, are transcriptions, that is, texts written by
someone who noted what another person said. Sometimes the texts are memoirs,
in which a person recounts an event they personally experienced long before.
xx
INTRODUCTION xxi
On these occasions, you will see two dates: one that tells the year of the events,
and a second in parentheses that tells the year in which the memoir was written.
As historians, we must treat primary sources with caution. First of all, we
must consider whether a source is really from the period under consideration.
You might occasionally read stories in the newspaper about paintings that had
been attributed to famous artists but were later discovered to be frauds by an
unknown copyist. When the fraud is discovered, the painting’s value plummets.
The same is true of a primary source. A letter alleged to have been written by
George Washington clearly could not reveal his innermost thoughts if it was
forged in 1910. But we should also be aware of the opposite: not all pieces of
evidence have survived to the present. We might ask if there is a bias in the like-
lihood of one point of view surviving and another being lost. The experiences of
slaveholders, for example, were more commonly written and published than
those of slaves. Because slaves (and others, such as Native Americans) were rarely
given the opportunity to publish their thoughts, they have bequeathed fewer
sources and some that survived as transcriptions. As essential as transcriptions are
in reconstructing the past, as historians we must be critical of them, too. Did the
people writing down the spoken words accurately set them to paper or did they
edit them or inject their own thoughts? In the case of memoirs, how much
might current events affect memories of the past?
Once we consider the validity of sources and understand that some were
more likely to survive than others, another reason to critique sources is that
they are not “objective” portrayals of the past. By nature, they are points of
view. Like anyone in a society, the writer of each primary source provides us
with his or her viewpoint. It gives us a window through which to view the
world, complete with the biases and blind spots of the author. When we read
about the American Revolution, for example, we will see many different per-
spectives on the events leading up to the Declaration of Independence. Those
who opposed independence saw events very differently from those who sup-
ported the movement. We have often read about advocates of independence
who saw the British government as a threat to American freedom. They believed
the thirteen colonies would be better off as one independent nation. Americans
for generations have viewed this as a truly heroic episode. But others at the time
did not think that independence was the correct course. A substantial minority
opposed independence because they felt more secure in the British Empire.
Countless members of Indian nations were suspicious of the intentions of the
American “patriots” and remained loyal to the king. African American slaves
were often leery of the aims of their patriot owners. The fact that people had
different viewpoints allows us to grapple with multiple perspectives on the past.
When you are reading the documents in this volume, we urge you to look
at each one critically. We are certain that these are valid sources, not forgeries, so
your job is to ponder the implications of each document. Consider both the
document and its author. Who wrote or spoke the words in the document?
What was his or her reason for expressing those thoughts? Given the various
authors’ background and motivations, what were their perspectives and potential
biases? How did they see the world differently from the way others did? And,
Another random document with
no related content on Scribd:
hirveästi peläten, että Aljošan päättäväisyys katoaa. He kulkivat
ääneti, Rakitin ei edes uskaltanut alkaa puhella.
— Kylläpä hän tulee iloiseksi, kyllä tulee iloiseksi… — aikoi hän

mutista, mutta vaikeni taas. Eikä hän ollenkaan Grušenjkaa
ilahduttaakseen kuljettanut Aljošaa tämän luokse: hän oli vakava
mies eikä ryhtynyt mihinkään semmoiseen, mistä hänelle itselleen ei
ollut etua. Nyt hänellä oli kaksinainen tarkoitusperä, ensiksikin kosto,
t.s. hän tahtoi nähdä »hurskaan häpeän» ja Aljošan todennäköisesti
tapahtuvan »lankeemuksen pyhien joukosta syntisten joukkoon»,
mistä hän riemuitsi jo edeltäpäin, mutta toiseksi hänellä oli tässä
eräs aineellinenkin, hänelle sangen edullinen tarkoitusperä, josta
tuonnempana tulee mainittavaksi.
»Siis sellainen hetki on tullut», ajatteli hän itsekseen iloisesti ja

häijysti, »nytpä me siis tarraamme sen niskaan kiinni, tuon hetken
nimittäin, sillä se on meille sangen sovelias».
3.
Sipuli
Grušenjka asui kaupungin vilkasliikkeisimmässä osassa, lähellä

Kirkkotoria, kauppiaanleski Morozovin talossa, jolta hän oli
vuokrannut pienen puisen piharakennuksen. Rouva Morozovin talo
taas oli iso, kivinen, kaksikerroksinen, vanha ja sangen ruman
näköinen; siinä asuivat yksinäistä elämää viettäen itse emäntä,
vanha nainen jo, ja hänen kaksi veljentytärtään, jotka olivat sangen
iäkkäitä neitoja. Hänen ei olisi tarvinnut vuokrata pois
piharakennusta, mutta kaikki tiesivät, että hän oli ottanut sinne
asumaan Grušenjkan (jo neljä vuotta sitten) vain tehdäkseen mieliksi
sukulaiselleen, kauppias Samsonoville, joka aivan julkisesti suojeli
Grušenjkaa. Kerrottiin mustasukkaisen ukon sijoittaessaan
»lemmittynsä» rouva Morozovin luo tahtoneen alussa saattaa tytön
tuon tarkkasilmäisen eukon läheisyyteen, jotta eukko pitäisi silmällä
uuden asukkaansa käytöstä. Mutta tarkkasilmäisyys osoittautui pian
tarpeettomaksi, ja asia päättyi niin, että rouva Morozov harvoin edes
tapasikaan Grušenjkan eikä lopulta rasittanut häntä enää
minkäänlaisella valvonnalla. Oli tosin kulunut jo neljä vuotta siitä, kun
ukko oli tuonut tähän taloon läänin pääkaupungista
kahdeksantoistavuotiaan tytön, aran, ujon ja surumielisen, ja sen
jälkeen oli maailma ennättänyt jo paljon muuttua. Tämän tytön
elämäkertaa tunnettiin muuten kaupungissamme vähän ja
epätarkasti: ei oltu viime aikoinakaan saatu siitä sen enempää tietää,
ei edes sittenkään, kun hyvin monissa oli alkanut herättää
mielenkiintoa se »hurmaava kaunotar», joksi Agrafena
Aleksandrovna oli neljän vuoden kuluessa muuttunut. Huhuina vain
kerrottiin, että hänet oli jo seitsemäntoistavuotiaana tyttönä joku
vietellyt, eräs upseeri kuulemma, joka sitten oli heti hänet hylännyt.
Upseeri oli muka matkustanut pois ja mennyt jossakin sitten
naimisiin, mutta Grušenjka oli jäänyt häpeään ja kurjuuteen.
Kerrottiin muuten, että vaikka ukko todellakin oli ottanut Grušenjkan
kurjaliston joukosta, niin tyttö kuitenkin oli kunniallisesta perheestä ja
tavallaan polveutui hengellisestä säädystä, oli jonkun ylimääräisen
diakonin tytär tai jotakin sentapaista. Mutta nyt oli neljässä vuodessa
tunteellisesta, vääryyttä kärsineestä ja kurjasta orpotytöstä tullut
punaposkinen, uhkea venäläinen kaunotar, nainen, joka oli
luonteeltaan rohkea ja päättäväinen, ylpeä ja julkea, ymmärsi hoitaa
rahojaan, rahanansaitsija, saita ja varovainen, nainen, joka oikein tai
väärin oli jo ennättänyt, kuten hänestä sanottiin, kääriä kokoon
itselleen omat varansa. Vain yhden asian tiesivät kaikki varmasti:
että Grušenjkaa oli hyvin vaikea lähestyä ja että paitsi ukkoa, hänen
suojelijaansa, ei koko neljän vuoden aikana ollut yhtään ainoata
miestä, joka olisi voinut kehua saaneensa nauttia Grušenjkan
suopeamielisyyttä. Asia oli varma, sillä tätä suopeamielisyyttä oli
tavoitellut sangen moni, varsinkin viimeisinä kahtena vuotena. Kaikki
yritykset olivat menneet myttyyn, ja jotkut suosion tavoittelijat olivat
saaneet peräytyä naurettavaan ja noloon asemaan joutuneina, mikä
johtui lujasta ja pilkkailevasta vastarinnasta lujaluonteisen nuoren
naisen puolelta. Tiedettiin vielä, että tämä nuori nainen oli varsinkin
viime vuonna antautunut semmoiseen, mitä nimitetään
»geschäftiksi», ja että hän oli osoittanut semmoiseen harvinaisia
taipumuksia, niin että lopulta monet olivat alkaneet nimittää häntä
todelliseksi juutalaiseksi. Ei niin, että hän olisi sijoittanut rahoja
korkoa kasvamaan, mutta tunnettua oli esimerkiksi se, että hän oli
yhdessä Fjodor Pavlovitš Karamazovin kanssa jonkin aikaa
todellakin harjoittanut vekselien ostoa polkuhintaan, maksamalla
kymmenen kopeekkaa ruplasta, ja sitten saanut näitten vekselien
avulla ruplan jokaisesta kymmenestä kopeekasta. Sairas Samsonov,
joka viimeisenä vuotena ei enää ollut voinut käyttää pöhöttyneitä
jalkojaan, leskimies, täysikasvuisten poikiensa tyranni, suuri pohatta,
itara ja sydämetön mies, oli kuitenkin joutunut suuressa määrin
suojattinsa vaikutuksen alaiseksi, vaikka oli alussa pitänyt tätä
kovassa kurissa ja huonoilla päivillä, »paastoöljyllä», kuten
irvihampaat siihen aikaan sanoivat. Grušenjka oli osannut vapautua
hänen holhouksestaan istuttaen häneen kuitenkin rajattoman
luottamuksen uskollisuuteensa. Tämä ukko, suuri toiminnan mies
(nyt jo aikoja sitten kuollut), oli myös luonteeltaan huomattava,
ennen kaikkea saita ja kova kuin piikivi, ja vaikka Grušenjka oli
tehnyt häneen niin voimakkaan vaikutuksen, että hän ei voinut elää
ilman Grušenjkaa (esimerkiksi kahtena viimeisenä vuonna oli asian
laita todella ollutkin semmoinen), niin hän ei kuitenkaan määrännyt
Grušenjkalle mitään suurta ja huomattavaa rahasummaa, ja jos
Grušenjka olisi uhannut hylätä hänet kokonaan, niin hän ei siinäkään
tapauksessa olisi antanut taivuttaa itseään. Sen sijaan hän kyllä
määräsi pienen omaisuuden, ja kun se saatiin tietää, niin sekin
ihmetytti kaikkia. »Sinä olet itse sellainen eukko, jota ei nenästä
vedetä», sanoi hän antaessaan Grušenjkalle noin kahdeksantuhatta,
»katso siis itse eteesi, mutta tiedä, että paitsi entiseen tapaan
tulevaa vuotuista avustusta et kuolemaani saakka saa minulta enää
mitään enkä testamentissanikaan määrää sinulle enää mitään.» Ja
hän pitikin sanansa: kuoli ja jätti kaiken pojilleen, joita oli koko
elämänsä ajan pitänyt luonaan aivan kuin palvelijoita heidän
vaimoineen ja lapsineen, mutta Grušenjkaa hän ei edes
maininnutkaan testamentissaan. Kaikki tämä saatiin tietää
myöhemmin. Mutta hän auttoi Grušenjkaa paljon neuvomalla, miten
tämän oli käytettävä »omaa kapitaaliaan», ja osoitti hänelle
»liiketoimia». Kun Fjodor Pavlovitš Karamazov, joka alkujaan oli
joutunut Grušenjkan kanssa tekemisiin erään tilapäisen »geschäftin»
johdosta, loppujen lopuksi itsekin aavistamattaan rakastui
Grušenjkaan silmittömästi ja meni aivan kuin pyörälle päästään, niin
ukko Samsonov, joka siihen aikaan jo oli henkihieverissä, naureskeli
paljon tälle jutulle. Merkillistä on, että Grušenjka oli ukolleen koko
heidän tuttavuutensa ajan täydelleen ja ikäänkuin sydämestään
avomielinen, jota hän luultavasti ei ollut kenellekään muulle koko
maailmassa. Aivan viimeisinä aikoina, jolloin äkkiä esiintyi lempensä
kanssa myös Dmitri Fjodorovitš, ukko lakkasi naureskelemasta.
Päinvastoin hän kerran vakavasti ja ankarasti neuvoi Grušenjkaa:
»Jos kerran on valittava noiden kahden välillä, isän tai pojan, niin
valitse ukko, mutta kuitenkin sillä ehdolla, että tuo vanha lurjus
ehdottomasti menee kanssasi naimisiin ja määrää etukäteen edes
jonkin verran omaisuutta. Mutta kapteenin kanssa älä seurustele, ei
siitä kuitenkaan asiaa synny.» Nämä sanat lausui Grušenjkalle
vanha hekumoitsija, joka jo silloin tunsi kuoleman lähestyvän ja joka
todellakin kuoli viisi kuukautta sen jälkeen kuin oli antanut tämän
neuvon. Huomautan vielä sivumennen, että vaikka kaupungissamme
siihen aikaan monet tiesivätkin Karamazovien, isän ja pojan,
järjettömästä ja hassusta kilpakosinnasta, jonka esineenä oli
Grušenjka, niin hänen suhteensa todellista laatua heihin
kumpaankaan, ukkoon ja poikaan, ei monikaan ymmärtänyt.
Grušenjkan molemmat palvelijattaretkin (tapahtuneen katastrofin
jälkeen, josta tulee puhe edempänä) todistivat sittemmin oikeudessa,
että Agrafena Aleksandrovna oli ottanut Dmitri Fjodorovitšin vastaan
ainoastaan pelosta, koska tämä muka oli »uhannut tappaa». Hänellä
oli kaksi palvelijatarta, toinen niistä hyvin vanha keittäjätär, joka oli
peräisin hänen vanhempiensa kodista ja nyt jo melkein kuuro, toinen
taas tämän tyttärentytär, noin kahdenkymmenen vuoden ikäinen
reipas tyttö, Grušenjkan sisäkkö. Grušenjka eli hyvin kitsastellen, ja
asunto oli köyhästi sisustettu. Hänellä oli piharakennuksessa kolme
huonetta, jotka talon omistaja oli kalustanut vanhoilla mahonkisilla
kaksikymmentäluvun mallisilla huonekaluilla. Kun Rakitin ja Aljoša
astuivat sisälle hänen asuntoonsa, oli jo miltei pimeä, mutta huoneet
eivät vielä olleet valaistut. Grušenjka itse loikoi vierashuoneessaan
isolla, kömpelötekoisella sohvallaan, jonka selustin oli mahonkia ja
joka oli kova sekä nahalla päällystetty, mutta päällys oli jo ammoin
kulunut ja saanut reikiä. Pään alla hänellä oli kaksi valkoista
untuvatyynyä hänen vuoteestaan. Hän loikoi selällään pitkäksi
ojentautuneena ja liikkumattomana molemmat kädet pään alla. Hän
oli niin puettu kuin odottaisi jotakuta, mustassa silkkipuvussa ja
päässä kevyt pitsikoriste, joka sopi hänelle hyvin; olkapäille oli
heitetty pitsihuivi, joka oli kiinnitetty isolla kultaisella rintaneulalla.
Jotakuta hän nimenomaan odotti, loikoi kuin kaihon ja
kärsimättömyyden vallassa, kasvot hieman kalvenneina, hehkuvin
huulin ja silmin, koputellen kärsimättömästi oikean jalkansa kärjellä
sohvan käsinojaa. Heti kun Rakitin ja Aljoša saapuivat, syntyi pientä
hämminkiä: eteiseen kuului, kuinka Grušenjka nopeasti hypähti
sohvalta ja äkkiä huudahti pelästyneenä: »Kuka siellä?» Mutta
vieraita oli vastaanottamassa tyttö, ja tämä vastasi heti emäntänsä
huutoon.
— Ei nämä ole he, nämä on toisia, ei nämä mitään.
— Mitä hänellä mahtaa olla tekeillä? — mutisi Rakitin taluttaen

Aljošaa kädestä vierashuoneeseen. Grušenjka seisoi sohvan luona
näyttäen yhä vielä olevan pelästyksen vallassa. Tuuhea töyhtö
hänen tummanruskeata palmikkoaan työntyi äkkiä pääkoristeen alta
ja putosi hänen oikealle olkapäälleen, mutta hän ei sitä huomannut
eikä korjannut, ennenkuin oli katsonut vieraita ja tuntenut heidät.
— Ah, sinäkö se olet, Rakitka? Olit pelästyttää minut

pahanpäiväiseksi. Kuka on kanssasi? Kenet olet tuonut mukanasi?
Hyvä Jumala, kas vain kuka tuli! — huudahti hän tunnettuaan
Aljošan.
— Käskehän tuomaan kynttilöitä! — lausui Rakitin niin luontevaan

tapaan kuin hyvin tuttu ja läheinen ihminen, jolla on oikeus olla
talossa kuin kotonaan.
— Kynttilöitä… tietysti kynttilöitä… Fenja, tuo hänelle kynttilä…

No, osasitpa valita ajan tuodaksesi hänet! — huudahti hän taas
nyökäyttäen Aljošaan päin ja alkoi kuvastimeen päin kääntyen
nopeasti molemmin käsin laitella palmikkoaan. Näytti kuin hän olisi
ollut tyytymätön.
— Eikö sattunut sopivasti? — kysyi Rakitin loukkaantuen miltei

samassa.
— Sinä pelästytit minut, Rakitka, siinä se on, — sanoi Grušenjka

ja kääntyi hymyillen Aljošan puoleen. — Älä pelkää minua, Aljoša
ystäväni, olen hirveän iloinen tulostasi, sinä odottamaton vieraani.
Mutta sinä pelästytit minut, Rakitka: minä luulin Mitjan tänne
työntyvän. Katsos, minä petkutin häntä äsken ja vaadin häneltä
kunniasanan, että hän uskoisi minua, mutta minä valehtelin. Sanoin
hänelle meneväni Kuzjma Kuzjmitšin, ukkoni, luokse ja laskevani
hänen kanssaan yöhön asti rahoja. Minähän käyn joka viikko hänen
luonaan laskemassa koko illan tilejä. Olemme silloin lukittujen ovien
takana: hän naksuttelee helmilautaansa ja minä istun ja kirjoitan
kirjoihin — hän ei luota muihin kuin minuun. Mitja uskoi minun olevan
siellä, mutta minä sulkeuduin asuntooni, — istun odottamassa erästä
sanomaa. Kuinka Fenja päästikään teidät sisälle! Fenja, Fenja!
Juokse portille, avaa ja katsele ympärillesi, eikö kapteeni ole
jossakin! Kenties hän on piiloutunut ja pitää silmällä, pelkään
hirmuisesti!
— Ei ole ketään, Agrafena Aleksandrovna, äsken juuri katselin

joka suuntaan, käyn vähän väliä katsomassa raostakin, itsekin
pelkään ja vapisen.
— Ovatko ikkunaluukut kiinni, Fenja, ja laskisit alas ikkunaverhon

— kas näin. — Hän itse laski alas raskaat verhot. — Muuten hän
lentää suoraa päätä tänne tulen nähdessään. Pelkään tänään Mitjaa,
sinun veljeäsi, Aljoša. — Grušenjka puhui kovalla äänellä, joskin
hätääntyneenä, ja ikäänkuin jonkinmoisen innostuksen vallassa.
— Miksi sinä tänään niin pelkäät Mitenjkaa? — tiedusteli Rakitin.
— Ethän sinä yleensä näy häntä säikkyvän, sinun pillisi mukaan hän
tanssii.
— Sanon sinulle odottavani sanomaa, erästä tuommoista kultaista

pikku viestiä, niin että Mitenjkaa ei täällä nyt tarvittaisi ollenkaan.
Eikä hän uskonutkaan, minä tunnen sen, että muka menin Kuzjma
Kuzjmitšin luo. Luultavasti istuu nyt siellä olopaikassaan, puistossa
Fjodor Pavlovitšin talon takana, ja vahtii minua. Mutta jos hän on
mennyt istumaan, niin hän siis ei tule tänne, sitä parempi! Mutta
Kuzjma Kuzjmitšin luo minä todellakin pistäydyin, Mitja itse saattoi
minut, sanoin istuvani puoliyöhön asti ja pyysin häntä
välttämättömästi tulemaan puolenyön aikana saattamaan minut
kotiin. Hän meni pois, mutta minä istuin kymmenisen minuuttia ukon
luona ja sitten taas tänne, uh, kuinka peloitti, — minä juoksin, jotta
en kohtaisi häntä.
— Entä mihin mennäksesi olet noin koristautunut? Kas, miten

soma myssykin on päässäsi.
— Itse sinä olet soma, Rakitin! Sanon sinulle, että odotan yhtä
semmoista pikku sanomaa. Heti kun sanoma tulee, lähden
kiitämään, — lennän tieheni, näette vain vilahduksen. Siksi olen
koristautunut, jotta olisin valmiina.
— Mihin sinä sitten lennät?
— Jos saat liian paljon tietää, niin kovin pian vanhenet.
— Kas vain. Aivan ilon vallassa… En koskaan vielä ole nähnyt

sinua tämmöisenä. Olet pukeutunut kuin tanssiaisiin, — sanoi
Rakitin katsellen häntä.
— Sinähän ymmärrät paljon tanssiaisista.
— Entä ymmärrätkö sinä paljon?
— Minäpä olen nähnyt tanssiaiset. Kun Kuzjma Kuzjmitš kolmatta

vuotta sitten naitti poikansa, niin minä katselin parvekkeelta. Mitäs,
Rakitka, sinunko kanssasi minä juttelisin, kun tässä seisoo
tämmöinen ruhtinas. Kas siinä on vieras! Aljoša, kultaseni, katson
sinua enkä usko, Herra Jumala, kuinka sinä tulit luokseni. Totta
puhuen en sinua odottanut, en aavistanut enkä aikaisemmin
koskaan sitä uskonut, että sinä voisit tulla. Vaikka nyt ei olekaan se
hetki, niin olen hirveän iloinen tulostasi! Istuudu sohvaan, tähän näin,
kas niin, sinä minun kirkas kuutamoni. Toden totta, minä olen vielä
ikäänkuin ymmällä… Voi sinua, Rakitka, jospa olisit tuonut hänet
eilen tai toissa päivänä!… No, iloinen olen näinkin. Kenties on
parempikin, että nyt, tämmöisellä hetkellä, eikä toissa päivänä…
Hän istuutui vallattomasti Aljošan viereen sohvalle ja katseli häntä

aivan ihastuksissaan. Ja hän oli todellakin iloinen, hän ei valehdellut
sitä sanoessaan. Hänen silmänsä paloivat, huulet nauroivat, mutta
nauroivat herttaisesti, iloisesti, Aljoša ei ollut odottanutkaan
näkevänsä niin hyväntahtoista ilmettä hänen kasvoissaan… Hän oli
eiliseen päivään asti tavannut Grušenjkaa vähän, saanut hänestä
peloittavan käsityksen, ja eilen häntä oli niin kauheasti järkyttänyt
Grušenjkan ilkeys ja kavala temppu Katerina Ivanovnaa kohtaan,
että hän oli hyvin ihmeissään, kun nyt yhtäkkiä näki hänessä aivan
kuin kokonaan toisen ja yllättävän olennon. Ja niin masentunut kuin
hän olikin omasta surustaan, niin hänen silmänsä pakostakin
pysähtyivät tarkkaamaan Grušenjkaa. Koko tämän käytöstapa oli
myös ikäänkuin kerrassaan muuttunut eilisestä parempaan päin: ei
ollut juuri ollenkaan tuota eilistä imelyyttä puhetavassa, ei noita
velttoja liikkeitä… kaikki oli yksinkertaista, teeskentelemätöntä,
hänen liikkeensä olivat nopeita, suoria, luottavia, mutta hän oli hyvin
kiihtynyt.
— Hyvä Jumala, millaisia asioita tänään tapahtuu, totta tosiaan, —

alkoi hän taas lepertää. — Ja miksi minä olen tulostasi niin iloinen,
Aljoša, sitä en tiedä itsekään. Jos kysyt, en tiedä.
— No, etkö enää tiedäkään, mistä olet iloinen? — hymähti Rakitin.

— Aikaisemmin jostakin syystä ahdistit minua: tuo ja tuo hänet,
täytyihän sinulla olla jokin tarkoitusperä.
— Ennen minulla oli toinen tarkoitusperä, mutta nyt se on mennyt,

nyt on toinen aika. Minäpä kestitsen teitä. Minä olen nyt tullut
hyväsydämisemmäksi, Rakitka. Mutta istuhan sinäkin, Rakitka, miksi
seisot? Vai joko olet istuutunut? Älä pelkää, Rakituška ei unohda
itseään. Hän istuu nyt, Aljoša, tuolla vastapäätä meitä ja on
loukkaantunut: miksi minä en kehoittanut häntä ennen sinua
istuutumaan. Uh, hän on hyvin herkkä loukkaantumaan, tuo Rakitka,
hyvin herkkä! — alkoi Grušenjka nauraa. — Älä ole vihainen,
Rakitka, minä olen nyt hyvä. Mutta miksi sinä istut surullisena,
Aljošetska, vai pelkäätkö minua? — lausui hän ja katsoi iloisesti
nauraen hänen silmiinsä.
— Hänellä on suru. Ei annettu virka-arvoa, — mörähti Rakitin.
— Mitä virka-arvoa?
— Hänen luostarinvanhimpansa alkoi löyhkiä.
— Kuinka löyhkiä? Sinä puhut jotakin roskaa, tahdot sanoa jonkin

iljettävyyden. Pidä suusi kiinni, hölmö. Annatko, Aljoša, minun
istuutua polvillesi, kas näin! — Ja hän nousi silmänräpäyksessä ja
hypähti Aljošan polville kuin hyväilevä kissanpoika sekä kietoi
hellästi oikean kätensä hänen kaulaansa: — minä ilahdutan sinut,
jumalinen poikani! Ei, ihanko todella annat minun istua polvillasi etkä
suutu? Jos käsket, niin hyppään pois.
Aljoša oli vaiti. Hän istui uskaltamatta liikahtaa, hän kuuli

Grušenjkan sanat »Jos käsket, niin hyppään pois», mutta ei
vastannut, oli kuin jähmettynyt. Mutta ei hänessä ollut sitä, mitä
saattoi odottaa ja mitä saattoi kuvitella hänessä nyt olevan
esimerkiksi vaikkapa Rakitin, joka himokkaasti tarkasteli häntä
paikaltaan. Hänen sielunsa suuri murhe nieli kaikki tunteet, jotka vain
saattoivat syntyä hänen sydämessään, ja jos hän vain olisi voinut
tällä hetkellä täysin tehdä itsestään selvää itsellensä, niin hän olisi
itsekin ymmärtänyt olevansa nyt mitä lujimmin turvattu kaikkia
viettelyksiä ja kiusauksia vastaan. Kuitenkin, huolimatta henkisen
tilansa koko hämärästä sekavuudesta ja häntä yhä jäytävästä
murheesta, hän pakostakin ihmetteli erästä uutta ja omituista
tunnetta, joka oli syntymässä hänen sydämessään: tämä nainen,
tämä »hirveä» nainen ei ollenkaan synnyttänyt hänessä entistä
pelkoa, pelkoa, joka ennen syntyi hänessä joka kerta, kun hän
haaveili naisesta, jos semmoinen väikkyi hänen mielessään, vaan
päinvastoin tämä nainen, jota hän oli pelännyt enemmän kuin muita
ja joka nyt istui hänen polvillaan syleillen häntä, herätti hänessä nyt
yht'äkkiä aivan toisen, odottamattoman ja erikoislaatuisen tunteen,
jonkinmoisen harvinaisen, suuren ja vilpittömän mielenkiinnon
tunteen kohtaansa, eikä tässä kaikessa enää ollut mitään pelkoa, ei
vähintäkään entistä kauhua, — tämä oli pääasia, ja tämä häntä
pakostakin ihmetytti.
— Mitä te siinä puhelette pötyä, — huudahti Rakitin, — tarjoa
mieluummin samppanjaa, olet siihen velkapää, tiedät itse!
— Olen tosiaankin velkapää. Minähän lupasin, Aljoša, hänelle

sinusta samppanjaa kaiken muun lisäksi, jos hän tuo sinut tänne.
Anna tulla samppanjaa, minäkin juon! Fenja, Fenja, tuo meille
samppanjaa, se pullo, jonka Mitja jätti, juokse pian. Vaikka olenkin
saita, niin pullon tarjoan, en sinulle, Rakitka, sinä olet lahotatti, mutta
hän on ruhtinas! Ja vaikka sieluni nyt on muuta täynnä, niin olkoon
menneeksi, minä ryyppään teidän kanssanne, tekee mieli reuhata!
— Mikä ihmeen hetki sinulla on ja mikä »sanoma», saako kysyä

vai onko se salaisuus? — otti Rakitin taas puheeksi ollen parhaansa
mukaan sen näköinen kuin ei olisi millänsäkään niistä pistosanoista,
joita myötäänsä lenteli häntä vastaan.
— Oh, ei se ole salaisuus, ja tiedäthän sinä sen itsekin, — sanoi

äkkiä Grušenjka huolestuneena kääntäen päänsä Rakitiniin päin ja
kallistuen hiukan poispäin Aljošasta, vaikka edelleenkin istui hänen
polvillaan käsi hänen kaulallaan. — Upseeri on tulossa, Rakitin,
upseerini on tulossa!
— Olen kuullut, että on tulossa, mutta onko hän jo niin lähellä?
— Mokrojessa on nyt, sieltä lähettää tänne pikalähetin, niin on hän

itse kirjoittanut, äsken sain kirjeen. Istun odottamassa pikalähettiä.
— Kas vain! Miksi Mokrojessa?
— Olisi kovin pitkä juttu kertoa ja riittää sinulle jo tämäkin.
— Nytpä ovat Mitenjkan asiat hullusti, — ui, ui. Tietääkö hän vai
eikä tiedä?
— Mitäpä tietäisi. Ei tiedä ensinkään! Jos saisi tietää, niin tappaisi.
Mutta sitä minä nyt en ollenkaan pelkää, en pelkää nyt hänen
veistään. Ole vaiti, Rakitka, älä muistuta mieleeni Dmitri
Fjodorovitšia: hän on murskannut koko sydämeni. Mutta minä en
tahdo mitään tästä tällä hetkellä ajatellakaan. Aljošetskaa voin
ajatella, minä katselen Aljošetskaa… Hymyilehän minulle, kultaseni,
ilostu, hymähdä minun tyhmyydelleni, minun riemulleni… Hymyilipä,
hymyili! Kas miten ystävällisesti katsoo. Minä, tiedätkö Aljoša, olen
kaiken aikaa ajatellut, että sinä olet minulle vihainen
toissapäiväisestä, sen neidin takia. Koira minä olin, niin se on…
Mutta hyvä on kuitenkin, että kävi niin. Se oli paha ja se oli hyvä, —
hymähti Grušenjka äkkiä mietteissään, ja jokin kova piirre vilahti
äkkiä hänen hymyssään. — Mitja kertoi hänen huutaneen: »Piiskaa
pitäisi semmoiselle!» Minä loukkasin häntä silloin pahasti. Hän kutsui
minut luokseen, tahtoi voittaa, viekoitella suklaallansa… Ei, se on
hyvä, että kävi niin, — naurahti hän taas. — Mutta minä pelkään
vain, että sinä suutuit…
— Mutta totta tosiaankin, — pisti Rakitin yhtäkkiä väliin tosissaan

ihmetellen. — Hänhän todellakin pelkää sinua, Aljoša, tuommoista
kananpoikasta.
— Sinulle, Rakitka, hän on kananpoikanen, siinä se… sentähden

että sinulla ei ole omaatuntoa, siinä se! Minä näetkö, minä rakastan
häntä sydämestäni, siinä se! Uskotko, Aljoša, että minä rakastan
sinua koko sydämestäni?
— Voi sinua häpeämätöntä! Hän tunnustaa rakkauttaan sinulle,

Aleksei!
— Mikä siinä, minä rakastankin.

— Entä upseeri? Entä kultainen sanoma Mokrojesta?
— Se on eri asia ja tämä on eri asia.
— Kas tuommoista se on naisväen ajatuksenjuoksun mukaan!
— Älä vihoita minua, Rakitka, — puuttui Grušenjka kiihkeästi

puheeseen. — Se on yhtä ja tämä on toista. Minä rakastan Aljošaa
toisella tavalla. Totta on, Aljoša, että minulla aikaisemmin oli viekas
ajatus sinua kohtaan. Minähän olen alhainen, minähän olen hurja,
no, mutta toisina hetkinä minä katson sinuun, Aljoša, kuin
omaantuntooni. Ajattelen yhä: »Kuinka täytyykään tuollaisen nyt
halveksia minua, inhoittavaa.» Ajattelin sitä toissa päivänäkin, kun
juoksin neidin luota tänne. Jo kauan sitten olen sinut tällä tavoin
huomannut, Aljoša, Mitjakin sen tietää, olen puhunut hänelle. Mitja
kyllä ymmärtää. Uskotko, joskus minä todellakin, Aljoša, katson
sinua ja häpeän, itseäni häpeän… Ja kuinka olen ruvennut
ajattelemaan sinua ja mistä asti, sitä en tiedä enkä muista…
Sisälle tuli Fenja ja pani pöydälle tarjottimen, jolla oli avattu pullo ja
kolme täytettyä pikaria.
— Samppanjaa tuotiin! — huudahti Rakitin. — Sinä olet

innostunut, Agrafena Aleksandrovna, ja poissa suunniltasi. Tyhjennät
pikarin ja lähdet tanssimaan. Ohhoh, tätäkään eivät ole osanneet
tehdä, — lisäsi hän katsellen samppanjaa. — Keittiössä on ämmä
kaatanut laseihin ja pullo on tuotu ilman korkkia ja lämmintäkin on.
No, annahan vaikkapa näinkin…
Hän astui pöydän luo, otti pikarin, tyhjensi sen yhdellä

henkäyksellä ja kaatoi itsellensä toisen.
— Samppanjan ääreen ei usein joudu, — sanoi hän huuliaan
nuollen. — No,
Aljoša, ota malja, näytä mikä olet miehiäsi. Mille joisimme maljan?
Paratiisin ovelle? Ota pikari, Gruša, juo sinäkin paratiisin oven
kunniaksi.
— Minkä paratiisin oven?
Hän otti pikarin, Aljoša otti omansa, joi pienen kulauksen ja pani
pikarin jälleen paikalleen.
— Ei, parempi on juomatta! — hymyili hän hiljaista hymyä.
—- Kehua kyllä osasit! — huudahti Rakitin.
— En minäkään sitten, jos on niin, — yhtyi puheeseen Grušenjka,

— eikä tee mielikään. Juo, Rakitka, yksinäsi koko pullo. Jos sinä,
Aljoša, juot, niin sitten juon minäkin.
— Vasikan hienostelua tuommoinen, — ärsytti Rakitin, — vaikka

itse istuu hänen polvillaan! Hänellä on toki suru, mutta mitäs sinulla
on? Hän on noussut kapinaan Jumalaansa vastaan, valmistautui jo
ahmimaan makkaraa…
— Mitenkä niin?
— Hänen luostarinvanhimpansa kuoli tänään, luostarinvanhin

Zosima, pyhimys.
— Siis luostarinvanhin Zosima on kuollut! — huudahti Grušenjka.

— Hyvä Jumala, minä en tietänytkään sitä. — Hän teki hartaasti
ristinmerkin. — Herra Jumala, mitä minä teenkään, minähän istun
nyt hänen sylissään! — huudahti hän hätkähtäen kuin pelästyksestä,
hyppäsi silmänräpäyksessä pois Aljošan sylistä ja istuutui sohvaan.
Aljoša katseli häntä pitkään ja ihmetellen, ja hänen kasvonsa
ikäänkuin kirkastuivat.
— Rakitin, — lausui hän äkkiä kovalla ja lujalla äänellä, — älä

ärsytä minua sanomalla, että olen noussut kapinaan Jumalaani
vastaan. Minä en tahdo kantaa vihaa sinua vastaan, ja ole sinäkin
senvuoksi hyväsydämisempi. Minä olen menettänyt semmoisen
aarteen, jommoista sinulla ei koskaan ole ollut, etkä sinä nyt voi
minua tuomita. Katso mieluummin häntä tässä: näitkö, kuinka hän
minua säästi? Minä tulin tänne löytääkseni ilkeämielisen sydämen,
— niin veti minua oma haluni siihen, koska itse olin alhainen, ja häijy,
mutta minä löysin vilpittömän sisaren, aarteen — rakastavan
sielun… Hän säästi äsken tunteitani… Agrafena Aleksandrovna,
minä puhun sinusta. Sinä sait äsken sydämeni taas entiselleen.
Aljošan huulet alkoivat väristä ja hengitys tukahtui. Hän pysähtyi.
— Ihan taisi pelastaa sinut! — alkoi Rakitin nauraa häijysti.
— Hänhän tahtoi nielaista sinut, tiedätkö sen?
— Seis, Rakitka! — sanoi Grušenjka hypähtäen äkkiä paikaltaan.

— Olkaa vaiti molemmat. Nyt sanon kaikki: sinä, Aljoša, ole vaiti sen
tähden, että nuo tuollaiset sanasi saavat minut häpeämään, sillä
minä olen ilkeä enkä hyvä, — sellainen minä olen. Mutta sinä,
Rakitka, ole vaiti sen tähden, että sinä valehtelet. Oli sellainen
halpamainen ajatus olemassa, että tahdoin hänet nielaista, mutta nyt
sinä valehtelit, nyt on aivan toista… enkä tahdo sinua enää kuulla,
Rakitka! — Kaiken tämän Grušenjka lausui tavattoman kiihtyneenä.
— Kas, miten kumpikin on vimmoissaan! — sähisi Rakitin
katsellen ihmeissään heitä kumpaakin. — Aivan kuin mielettömät, on
ihan kuin olisin joutunut hullujenhuoneeseen. Ovat heltyneet
molemmin puolin, alkavat kohta itkeä!
— Minä alankin itkeä, minä alan itkeä! — lausui Grušenjka. — Hän

nimitti minua sisarekseen, enkä minä sitä koskaan unhota! Mutta
kuulehan, Rakitka, vaikka minä olenkin ilkeä, niin kuitenkin minäkin
olen sipulin antanut.
— Minä ihmeen sipulin? Hyi perhana, ihanhan te olette todella

hulluja!
Rakitin ihmetteli heidän innostustaan ja oli loukkaantunut ja

äkäinen, vaikka olisikin voinut ymmärtää, että kummassakin oli nyt
juuri yhteen kerääntyneenä kaikki, mikä saattoi järkyttää heidän
sielujansa, kuten usein elämässä tapahtuu. Mutta Rakitin, joka
varsin herkästi kykeni ymmärtämään kaiken, mikä koski häntä
itseään, oli sangen vähän herkkä ymmärtämään lähimmäistensä
tunteita ja mielentiloja, — osaksi nuoruuden kokemattomuuden
tähden, osaksi myös suuren itsekkyytensä vuoksi.
— Näetkö, Aljošetška, — alkoi Grušenjka äkkiä hermostuneesti

nauraa kääntyen hänen puoleensa, — minä kehaisin Rakitkalle
antaneeni sipulin, mutta sinulle en kersku, sanon sinulle sen toisessa
tarkoituksessa. Se on vain satu, mutta se on kaunis satu, ja minä
olen sen kuullut, olin silloin vielä lapsi, Matrenaltani, joka nyt on
keittäjättärenäni. Katsos, se oli näin: Oli kerran eukko, hyvin ilkeä
eukko, ja kuoli. Eikä häneltä jäänyt ainoatakaan hyvää tekoa. Pirut
ottivat hänet ja paiskasivat tuliseen järveen. Mutta hänen
suojelusenkelinsä seisoo ja ajattelee: voisinkohan muistaa minkään
sellaisen hänen hyvän tekonsa, jonka voisin sanoa Jumalalle. Muisti
semmoisen ja sanoo Jumalalle: hän, sanoo, nyhtäisi
vihannestarhastaan sipulin ja antoi kerjäläisvaimolle. Ja Jumala
vastaa hänelle: ota sinä, sanoo, se sama sipuli, ojenna se hänelle
järveen, tarttukoon siihen ja vedettäköön sillä, ja jos saat vedetyksi
hänet pois järvestä, niin tulkoon paratiisiin, mutta jos sipuli katkeaa,
niin jääköön eukko sinne, missä nytkin on. Enkeli riensi eukon luo,
ojensi hänelle sipulin: ota, sanoo, eukko, tartu kiinni ja anna vetää.
Ja hän alkoi varovasti vetää eukkoa, oli jo melkein saanut vedetyksi
pois, mutta muut syntiset järvessä, nähtyään eukkoa vedettävän
pois, alkoivat kaikki tarttua häneen kiinni, tullakseen yhdessä hänen
kanssaan pois vedetyksi. Mutta eukko oli hyvin häijy ja alkoi potkia
jaloillaan: »Minua vedetään eikä teitä, minun on sipuli eikä teidän.»
Heti kun hän oli tämän sanonut, niin sipuli katkesi. Ja eukko putosi
järveen ja palaa siellä vielä tänä päivänäkin. Mutta enkeli rupesi
itkemään ja meni pois. Semmoinen on se satu, Aljoša, muistan sen
ulkoa, sillä minä itse juuri olenkin tuo häijy eukko. Rakitkalle minä
kehuin, että olen antanut sipulin, mutta sinulle sanon toisin: kaiken
kaikkiaan olen antanut koko elämäni aikana vain jonkin sipulin, siinä
ovatkin aivan kaikki minun hyvät työni. Äläkä sinä kehu minua tämän
jälkeen, Aljoša, älä pidä minua hyvänä, minä olen paha, hyvin paha,
ja jos sinä kehut, niin saatat minut häpeämään. Oh, olen ihan
katumuksen vallassa. Kuule, Aljoša: minä halusin niin suuresti
houkutella sinut luokseni ja kävin niin kiihkeästi Rakitkan kimppuun,
että lupasin hänelle kaksikymmentäviisi ruplaa, jos hän tuo sinut
luokseni! Seis, Rakitka, odota! — Hän astui nopein askelin pöydän
luo, avasi laatikon, otti esille kukkaron ja siitä
kahdenkymmenenviiden ruplan setelin.
— Mitä roskaa! Mitä roskaa! — huudahteli Rakitin hämillään.

— Ota vastaan Rakitka, velkani, et kai kieltäytyne, itsehän pyysit.
—
Ja hän paiskasi Rakitinille setelin.
— Vielä tässä kieltäytyä, — mörähti Rakitin ilmeisesti hämillään,

mutta uljaasti salaten häpeänsä. — Tämä on meille varsin sopiva;
hölmöt ovatkin olemassa hyödyttääkseen viisasta.
— Mutta nyt ole vaiti, Rakitka, kaikki se, mitä nyt sanon, on
semmoista, mikä ei ole sinun korviasi vasten. Istuudu tänne
nurkkaan ja pidä suusi kiinni; sinä et rakasta meitä, ole siis vaiti.
— Miksi minä rakastaisinkaan teitä? — sanoi Rakitin irvistäen ja

salaamatta enää vihastustaan. Kahdenkymmenenviiden ruplan
setelin hän pisti taskuunsa ja hän häpesi todellakin Aljošaa. Hän oli
toivonut saavansa maksun myöhemmin aivan Aljošan tietämättä ja
nyt hän vihastui häpeästä. Tähän hetkeen saakka hän oli pitänyt
varsin viisaana olla liiaksi vastustelematta Grušenjkaa, tämän
pistopuheista huolimatta, sillä tällä näytti olevan jonkin verran valtaa
hänen ylitseen. Mutta nyt hänkin suuttui:
— Rakastetaan jonkin tähden, mutta mitä te olette minulle tehneet

kumpikin?
— Rakasta sinä ilman mitään vastalahjaa, niinkuin Aljoša

rakastaa.
— Miten hän sinua rakastaa mitä sellaista hän on sinulle

osoittanut, kun olet niin innoissasi?
Grušenjka seisoi huoneen keskellä, puhui lämpimästi, ja hänen

äänessään kuului hysteerisiä vivahduksia.
— Ole vaiti, Rakitka, sinä et ymmärrä meistä mitään! Äläkä
uskallakaan tästä lähin sinutella minua, en salli sitä, mistä oletkaan
saanut sen rohkeuden, siinä se! Istuudu nurkkaan ja pidä suusi
kiinni, niinkuin renkini! Mutta sinulle, Aljoša, sinulle yksin sanon nyt
puhtaan totuuden, jotta näkisit millainen elukka minä olen. En puhu
Rakitkalle, vaan sinulle. Minä tahdoin syöstä sinut turmioon, Aljoša,
se on aivan totta, olin sen ihan päättänyt; tahdoin sitä niin
innokkaasti, että lahjoin Rakitinin rahalla, jotta hän toisi sinut tänne.
Ja minkä tähden minä sitä niin tahdoin? Sinä, Aljoša, et tietänytkään
mitään, käännyit minusta poispäin, ohi kulkiessasi luot silmäsi alas,
mutta minä olen tähän mennessä sata kertaa katsellut sinua, aloin
kaikilta kysellä sinusta. Kasvosi painuivat sydämeeni: »Hän halveksii
minua», ajattelen, »ei tahdo edes katsoa minuun». Ja semmoinen
tunne valtasi minut lopulta, että ihmettelen itsekin itseäni: miksi minä
pelkään tuommoista poikaa? Nielaisen hänet ja nauran asialle.
Jouduin aivan vihan valtaan. Uskotko sitä: ei kukaan täällä uskalla
sanoa eikä ajatella tulevansa Agrafena Aleksandrovnan luo sille
huonolle asialle; minulla on vain tuo ukko, häneen minä olen sidottu
ja hänelle myyty, saatana on meidät vihkinyt, mutta toisista — ei
kukaan. Sinua katsellessani päätin: hänet nielaisen. Nielaisen ja
nauran. Näetkö, millainen ilkeä koira minä olen, jota sinä nimitit
sisareksesi! Nyt on saapunut tuo elämäni turmelija, istun nyt ja
odotan sanomaa. Tiedätkö, mikä minulle on ollut tämä loukkaajani?
Viisi vuotta sitten, kun minut Kuzjma toi tänne, — istun lymyillen
ihmisiä, etteivät näkisi ja kuulisi minua, heikkona, tyhmänä istun ja
itken, yökausiin en nuku, — ajattelen: »Missä hän nyt lieneekään,
loukkaajani? Nauraa luultavasti toisen kanssa minulle, mutta kylläpä
minä näytän hänelle, ajattelen, kunhan vain näkisin hänet, kohtaisin
jolloinkin: minäpä maksan hänelle, kyllä maksan hänelle.» Öisin
pimeässä itken painautuen tyynyyn ja haudon yhä tätä, tahallani

ebook download (Original PDF) Major Problems in American History, Volume I: 1 4th Edition all chapter

Uploaded by

Document Information

Copyright

Available Formats

Share this document

Share or Embed Document

Sharing Options

Did you find this document useful?

Is this content inappropriate?

Copyright:

Available Formats

ebook download (Original PDF) Major Problems in American History, Volume I: 1 4th Edition all chapter

Uploaded by

Copyright:

Available Formats

(Original PDF) Major Problems in

American History, Volume I: 1 4th

Major Problems in American History - Volume I: To 1877

(Original PDF) Major Problems in American History,

(Original PDF) American Horizons: U.S. History in a

(Original PDF) American Horizons: U.S. History in a

American History: Connecting with the Past Volume 1

Progress in Heterocyclic Chemistry Volume 29 1st

(eBook PDF) Translational Medicine in CNS Drug

(eBook PDF) The American Journey: A History of the

Cengage Learning products are represented in Canada by Nelson

To learn more about Cengage Learning Solutions, visit

Purchase any of our products at your local college store or at our

Printed in the United States of America

Chapter 1 Old Worlds Make New Ones 1

Chapter 2 Colonial Settlements and Conflicts, 1600–1690 30

Chapter 3 British Colonial Development, 1690–1770 62

8. Adam Smith Analyzes the British Colonies in Terms

Chapter 4 The American Revolution 96

Chapter 5 From Confederation to Constitution 122

4. Slaveholders in Virginia Argue Against the Abolition

Chapter 6 Nation Among Nations 148

Chapter 7 Foreign Policy, Western Movement, and Indian

Chapter 8 Market and Transportation Revolutions 211

6. Author Charles Dickens Describes Travel on an Early Railroad

Chapter 9 Nationalism and Sectionalism 240

Chapter 10 Reform and Religion 280

Chapter 11 Commercial Development and Immigration 306

8. Irish Americans Sing About Their Struggles and Successes,

Chapter 12 Agriculture and Slavery in the South 335

Chapter 13 Toward Civil War 364

3. Axalla John Hoole, a Southerner, Depicts “Bleeding Kansas,”

Chapter 14 The Civil War 395

10. Liberian Secretary of State Hilary Johnson Responds to

Chapter 15 Reconstruction 423

History is a matter of interpretation. Individual scholars rescue particular stories

New to the Fourth Edition

Elizabeth Cobbs, Professor and Melbern G. Glasscock Chair in

Edward J. Blum is professor of history at the San Diego State

College study encompasses a number of subjects. Some disciplines, such as

— Kylläpä hän tulee iloiseksi, kyllä tulee iloiseksi… — aikoi hän

»Siis sellainen hetki on tullut», ajatteli hän itsekseen iloisesti ja

Grušenjka asui kaupungin vilkasliikkeisimmässä osassa, lähellä

— Ei nämä ole he, nämä on toisia, ei nämä mitään.

— Mitä hänellä mahtaa olla tekeillä? — mutisi Rakitin taluttaen

— Ah, sinäkö se olet, Rakitka? Olit pelästyttää minut

— Käskehän tuomaan kynttilöitä! — lausui Rakitin niin luontevaan

— Kynttilöitä… tietysti kynttilöitä… Fenja, tuo hänelle kynttilä…

— Eikö sattunut sopivasti? — kysyi Rakitin loukkaantuen miltei

— Sinä pelästytit minut, Rakitka, siinä se on, — sanoi Grušenjka

— Ei ole ketään, Agrafena Aleksandrovna, äsken juuri katselin

— Ovatko ikkunaluukut kiinni, Fenja, ja laskisit alas ikkunaverhon

— Sanon sinulle odottavani sanomaa, erästä tuommoista kultaista

— Entä mihin mennäksesi olet noin koristautunut? Kas, miten

— Mihin sinä sitten lennät?

— Jos saat liian paljon tietää, niin kovin pian vanhenet.

— Kas vain. Aivan ilon vallassa… En koskaan vielä ole nähnyt

— Entä ymmärrätkö sinä paljon?

— Minäpä olen nähnyt tanssiaiset. Kun Kuzjma Kuzjmitš kolmatta

Hän istuutui vallattomasti Aljošan viereen sohvalle ja katseli häntä

— Hyvä Jumala, millaisia asioita tänään tapahtuu, totta tosiaan, —

— No, etkö enää tiedäkään, mistä olet iloinen? — hymähti Rakitin.

— Ennen minulla oli toinen tarkoitusperä, mutta nyt se on mennyt,

— Hänellä on suru. Ei annettu virka-arvoa, — mörähti Rakitin.