A Political History of Big Science: The

Other Europe 1st ed. Edition Katharina

C. Cramer
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmass.com/product/a-political-history-of-big-science-the-other-europe-1st
-ed-edition-katharina-c-cramer/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

The Pursuit of Europe - A History 1st Edition Anthony

Pagden

https://ebookmass.com/product/the-pursuit-of-europe-a-
history-1st-edition-anthony-pagden/

The Political Economy of Normative Trade Power Europe

1st ed. Edition Arlo Poletti

https://ebookmass.com/product/the-political-economy-of-normative-
trade-power-europe-1st-ed-edition-arlo-poletti/

Off the Target: The Stagnating Political Economy of

Europe and Post-Pandemic Recovery 1st ed. 2022 Edition
Nasir

https://ebookmass.com/product/off-the-target-the-stagnating-
political-economy-of-europe-and-post-pandemic-recovery-1st-
ed-2022-edition-nasir/

The Advisory Roles of Political Scientists in Europe

Marleen Brans

https://ebookmass.com/product/the-advisory-roles-of-political-
scientists-in-europe-marleen-brans/
A World of Public Debts: A Political History 1st
Edition Nicolas Barreyre (Editor)

https://ebookmass.com/product/a-world-of-public-debts-a-
political-history-1st-edition-nicolas-barreyre-editor/

Northeast India. A Political History 1st Edition Samrat

Choudhury

https://ebookmass.com/product/northeast-india-a-political-
history-1st-edition-samrat-choudhury/

The Political Economy of Geoeconomics: Europe in a

Changing World Milan Babi■

https://ebookmass.com/product/the-political-economy-of-
geoeconomics-europe-in-a-changing-world-milan-babic/

Postsecular History: Political Theology and the

Politics of Time Maxwell Kennel

https://ebookmass.com/product/postsecular-history-political-
theology-and-the-politics-of-time-maxwell-kennel/

The Ruble: A Political History Ekaterina Pravilova

https://ebookmass.com/product/the-ruble-a-political-history-
ekaterina-pravilova/
A Political History
of Big Science
The Other Europe
Katharina C. Cramer
Palgrave Studies in the History of Science
and Technology

Series Editors
James Rodger Fleming
Colby College
Waterville, ME, USA

Roger D. Launius
Auburn, AL, USA
Designed to bridge the gap between the history of science and the history
of technology, this series publishes the best new work by promising and
accomplished authors in both areas. In particular, it offers historical per-
spectives on issues of current and ongoing concern, provides international
and global perspectives on scientific issues, and encourages productive
communication between historians and practicing scientists.

More information about this series at

http://www.palgrave.com/gp/series/14581
 Katharina C. Cramer

A Political History
of Big Science
The Other Europe
Katharina C. Cramer
University of Konstanz
Konstanz, Germany

Palgrave Studies in the History of Science and Technology

ISBN 978-3-030-50048-1    ISBN 978-3-030-50049-8 (eBook)
https://doi.org/10.1007/978-3-030-50049-8

© The Editor(s) (if applicable) and The Author(s), under exclusive licence to Springer
Nature Switzerland AG 2020
This work is subject to copyright. All rights are solely and exclusively licensed by the
Publisher, whether the whole or part of the material is concerned, specifically the rights of
translation, reprinting, reuse of illustrations, recitation, broadcasting, reproduction on
microfilms or in any other physical way, and transmission or information storage and retrieval,
electronic adaptation, computer software, or by similar or dissimilar methodology now
known or hereafter developed.
The use of general descriptive names, registered names, trademarks, service marks, etc. in this
publication does not imply, even in the absence of a specific statement, that such names are
exempt from the relevant protective laws and regulations and therefore free for general use.
The publisher, the authors and the editors are safe to assume that the advice and information
in this book are believed to be true and accurate at the date of publication. Neither the
publisher nor the authors or the editors give a warranty, expressed or implied, with respect to
the material contained herein or for any errors or omissions that may have been made. The
publisher remains neutral with regard to jurisdictional claims in published maps and
institutional affiliations.

This Palgrave Macmillan imprint is published by the registered company Springer Nature
Switzerland AG.
The registered company address is: Gewerbestrasse 11, 6330 Cham, Switzerland
This book is dedicated to Justus and Cornelius, who have grown alongside
this project.
 Preface

This book is about light. It explores the history and science of the brilliant
light, synchrotron radiation, that is produced at two collaborative light
sources in Europe, namely, the ESRF as a circular-shaped synchrotron
radiation source and the European XFEL as a linear free-electron laser. In
the early decades after the first experimental observation of synchrotron
radiation in the late 1940s, research with synchrotron radiation was a mar-
ginal phenomenon in the scientific landscapes in Europe and the United
States that were largely dominated by particle physics research. Probably
nobody would have guessed at that time that synchrotron radiation would
become one of the most crucial experimental resources for multidisci-
plinary research in the twenty-first century and a kind of mainstream activ-
ity for the investigation of materials or living matter. But this book also
sheds new light on the history and politics of Big Science, Europe and the
European Union. One of its core aims is to enlighten the ways we see,
write and think about Europe and the European Union, as well as about
European politics and history. It introduces the other Europe as an alterna-
tive perspective to politics and integration in Europe besides the main-
stream political integration processes, arguing that Big Science
collaborations, such as the ESRF and the European XFEL, have played
crucial roles in both European politics and science.
This book is based on a doctoral dissertation that was carried out
between 2014 and 2018 at the Leibniz Prize Research Group “Global
Processes” at the University of Konstanz, Germany (date of oral examina-
tion: 30 August 2018, examiners: Jürgen Osterhammel, Olof Hallonsten

vii
viii PREFACE

and Anne Kwaschik). It is a great pleasure to thank my supervisors Jürgen

Osterhammel and Olof Hallonsten for advice and support.
The book relies to a great extent on personal encounters, correspon-
dences and interviews. The conduction of interviews served a very broad
purpose, namely, to gain access to the larger community of scientists and
administrators, to further identify key actors and close observers that
played important roles during the establishment of the ESRF and the
European XFEL and to get to know concerns that were missing or unlikely
to ever be displayed in official documents. Only a very small part of the
many interviews and correspondences were eventually used in this book.
It is impossible to name all those who welcomed me with hospitality at
DESY, ESRF and European XFEL, and who shared their knowledge and
expertise. But I would like to thank explicitly Chantal Argoud, Cerstin
Barmbrock, Karen Clugnet, Itziar Echeverría, Robert Feidenhans’l, Petra
Folkerts, Nathalie Godet, Petra Hendrikman-Verstegen, Martin Köhler,
Rainer Koepke, Olaf Kühnholz, Christof Kunz, Axel Lindner, Frieder
Meyer-Krahmer, Denes Laos Nagy, Luis Sanchez Ortiz, Frank Poppe,
Martin Sandhop, Hermann Schunck, Franscesco Sette, Christian Vettier,
Renata Witsch, Karl Witte and Thomas Zoufal for their time and efforts.
I would also like to thank the members of the Leibniz Programme
“Global Processes” at the University of Konstanz; the members of the
Division of History of Science, Technology and Environment at KTH
Stockholm; and Mats Benner, Thomas Kaiserfeld, Josephine Rekers and
Maria Moskovko at Lund University for encouragement, comments and
critics.

Alfter, Germany Katharina C. Cramer

 Contents

1 Introduction: History and Politics of Big Science in Europe  1

Bibliography 21

2 What Kind of Europe for European Big Science? 27

2.1 The Other Europe 28
2.1.1 Technology 30
2.1.2 Spatiality 31
2.1.3 Politics 34
2.2 What Role for the European Economic Union (EEC) and
the European Union (EU)? 38
Bibliography 52

3 History and Science of Research with Synchrotron

Radiation 59
Bibliography 74

4 Founding the European Synchrotron Radiation Facility

(ESRF), 1977–1988 79
4.1 Origins of the ESRF 79
4.2 Intergovernmental Arrangements 84
4.3 Putting the ESRF in Place 89
4.4 The Role of France and Germany 96
4.4.1 “Embedded Bilateralism” 99
4.4.2 National Agendas in France and Germany104

ix
x Contents

4.5 Towards a Convention for the ESRF108

4.6 Concluding Discussion111
Bibliography123

5 Establishing the European X-Ray Free-­Electron Laser

(European XFEL), 1992–2009129
5.1 The Transformation of DESY130
5.2 The TESLA Proposal for a Linear Collider134
5.3 From the Free-Electron Laser at the TESLA
Test Facility to FLASH138
5.4 Political Commitment to the European XFEL144
5.5 Foreign Partners and In-Kind Contributions151
5.6 The Role of Russia157
5.6.1 German-Russian Collaborations in Science158
5.6.2 Nanotechnology, Big Politics and the
European XFEL161
5.7 Towards a Convention165
5.8 Concluding Discussion169
Bibliography183

6 The Other Europe of Big Science: Historical Dynamics

and Contemporary Tendencies193
Bibliography200

Bibliography203

Index233
 Abbreviations

4GLS 4th Generation Light Source

ACO Anneau de Collisions d’Orsay, Orsay Storage Ring
AEC Atomic Energy Commission
AGF Arbeitsgemeinschaft Großforschungseinrichtungen
ALICE A Large Ion Collider Experiment
ALS Advanced Light Source
ANKA Angströmquelle Karlsruhe
APS Advanced Photon Source
BER Berlin Research Reactor
BESSY Berliner Elektronenspeicherring-Gesellschaft für
Synchrotronstrahlung mbH, Berlin Electron Storage Ring
Society for Synchrotron Radiation
BMBF Bundesministerium für Bildung und Forschung, Federal Ministry
for Education and Research (since 1998)
BMFT Bundesministerium für Forschung und Technologie, Federal
Ministry for Research and Technology (1972–1994)
BRITE Basic Research in Industrial Technologies
CAP Common Agricultural Policy
CCLRC Council for the Central Laboratory of the Research Councils
CDR Conceptual Design Report
CEA Commissariat à l’Énergie Atomique, Atomic Energy Commission
CENT Centre National d’Études des Télécommunications
CERN European Organization for Nuclear Research, originally: Conseil
Européen pour la Recherche Nucléaire
CESR Cornell Electron Storage Ring

xi
xii Abbreviations

CHESS Cornell High-Energy Synchrotron Source

CNRS Centre National de la Recherche Scientifique, National Center
for Scientific Research
COST Cooperation Européenne dans le Domaine de la Science et de la
Technologie, European Cooperation in Science and Technology
CREMLIN Connecting Russian and European Measures for Large-­Scale
Research Infrastructures
DCI Dispositif de Collisions dans l’lgloo
DELTA Dortmund Electron Accelerator
DESY Deutsches Elektronen-Synchrotron, German Electron
Synchrotron
DOE Department of Energy
DORIS Doppel-Ring-Speicher, Double-Ring Storage
ECMST European Center for Marine Science and Technology
ECSC European Coal and Steel Community
EEC European Economic Community
EIB European Investment Bank
ELDO European Space Vehicle Launcher Development
ELSA Elektronen-Stretcher Anlage
EMBL European Molecular Biology Laboratory
EMBO European Molecular Biology Organization
EMU European Monetary Union
EPSRC Engineering and Physical Sciences Research Council
ERA European Research Area
ERIC European Research Infrastructure Consortium
ERL Energy Recovery Linac
ERP European Recovery Program
ESF European Science Foundation
ESFRI European Strategy Forum on Research Infrastructures
ESO European Southern Observatory
ESPRIT European Strategic Program on Research in Information
Technology
ESRF European Synchrotron Radiation Facility
ESRO European Space Research Organisation
ESRP European Synchrotron Radiation Project
ESS European Spallation Source
ETW European Transonic Wind Tunnel
EU European Union
Euratom European Atomic Energy Community
EUREKA European Research Coordination Agency
 Abbreviations  xiii

EWR Erweiterter Wissenschaftlicher Rat, Extended Scientific Council

FAIR International Accelerator Facility for Beams of Ions and Antiprotons
FEL Free-Electron Laser
FERMI Free Electron Laser Radiation for Multidisciplinary Investigations
FLASH Free Electron Laser in Hamburg
FP Framework Programme for Research and Technological
Development
GDP Gross Domestic Product
GeV Gigaelectron Volt
GmbH Gesellschaft mit beschränkter Haftung
GSI Gesellschaft für Schwerionenforschung, Society for Heavy Ion
Research
HALO High Altitude and Long Range Research Aircraft
HASYLAB Hamburger Synchrotronstrahlungslabor, Hamburg Synchrotron
Radiation Laboratory
HDL High Field Laboratory Dresden
HERA Hadron-Elektron-Ring-Anlage
HFBR High Flux Beam Reactor
HLD High Field Laboratory Dresden
HMI Hahn Meitner Institute
ICFA International Committee for Future Accelerators
IHEP Institute for High Energy Physics
IKRC In-Kind Review Committee
ILC International Linear Collider
ILL Institut Laue-Langevin
INSERM Institut National de la Santé et de la Recherche Médicale
IR infrared
IRAM Institut de Radioastronomie Millimétrique
IRF Institut de Recherche Fondamentale
IRI Ioffe-Röntgen Institute
ITER International Thermonuclear Experimental Reactor
JET Joint European Torus
KEK Japanese acronym for: High Energy Accelerator Research
Organisation
KIT Karlsruhe Institute of Technology
km kilometre
LCLS Linear Coherent Light Source
LEP Large Electron Positron Collider
LHC Large Hadron Collider
linac linear accelerator
LOP Loi d’Orientation et de Programmation pour la Recherche et le
Développement Technologique de la France
xiv Abbreviations

LURE Laboratoire pour l’Utilisation du Rayonnement

Électromagnétique
LUSY Lund University Synchrotron
m metre
MAX Microtron Accelerator for X-rays
MeV megaelectron volts
MoU Memorandum of Understanding
MPG Max-Planck-Gesellschaft, Max Planck Society
MRC Medical Research Council
MSR Medium Flux Reactor
MST Mission Scientifique et Technique, Mission on Science and
Technology
NATO North Atlantic Treaty Organization
NINA Northern Institute for Nuclear Accelerators
NLS New Light Source
nm nanometre
NSLS National Synchrotron Light Source
NTF National Transonic Facility
OECD Organisation for Economic Co-operation and Development
PAL XFEL Pohang Accelerator Laboratory X-ray Free-­Electron Laser
PEP Positron-Electron Project
PETRA Positron-Elektron Tandem Ring Anlage, Positron-Electron
Tandem Ring Accelerator
PPARC Particle Physics and Astronomy Research Council
PREST Politique de Recherche Scientifique et Technologique
PSI Paul Scherrer Institute
QuBS Quantum Beam Science
RACE Research and Development in Advanced Communications
Technologies in Europe
RAMIRI Realising and Managing International Research Infrastructures
ROSATOM Rosatom State Atomic Energy Corporation
RUSNANO Russian Corporation of Nanotechnologies
SACLA SPring-8 Angstrom Compact Free Electron Laser
SASE Self-Amplified Spontaneous Emission
SBLC s-Band Linear Collider
SDUV-FEL Shanghai Deep-Ultraviolet Free Electron Laser
SERC Science and Engineering Research Council
SINAP Shanghai Institute of Applied Physics
SLAC Stanford Linear Accelerator Center
SLS Swiss Light Source
SNQ Spallations-Neutronenquelle
SNS Spallation Neutron Source
 Abbreviations  xv

SOHO Solar and Heliospheric Observatory

SOLEIL Source Optimisée de Lumière d’Énergie Intermédiaire du LURE
SPEAR Stanford Positron Electron Asymmetric Rings
SPring-8 Super Photon Ring-8 GeV
SPS Super Proton Synchrotron
SRF Synchrotron Radiation Facility
SRS Synchrotron Radiation Source
SSC Superconducting Super Collider
SSRL Stanford Synchrotron Radiation Lightsource Division
STFC Science and Technology Facilities Council
SuperACO see: ACO
SuperKEKB KEK-B-factory, see: KEK
SXFEL Shanghai Soft X-rays Free Electron Laser
TDR Technical Design Report
TESLA Tera-Electronvolt Energy Superconducting Linear Accelerator
TRISTAN Transposable Ring Intersecting Storage Accelerator in Nippon
TTF FEL Free-Electron Laser at the TESLA Test Facility
TTF TESLA Test Facility
UV ultraviolet
VAT Value Added Tax
VEPP Russian acronym for: Colliding Electron Beams
VUV vacuum-ultraviolet
WR Wissenschaftlicher Rat, Scientific Council
XFEL X-ray Free Electron Laser
XUV extreme ultraviolet

The following names of projects, accelerators and/or light sources that are used in
this thesis do not constitute acronyms and/or abbreviations: Alba, Diamond,
Elettra, ISIS, Tantalus and Aladdin.
 List of Figures

Fig. 3.1 Basic layout of a storage ring 63

Fig. 3.2 Basic layouts of free-electron lasers 68
Fig. 4.1 Contributions of France and Germany in per cent (%) to
collaborative Big Science projects in Europe 97
Fig. 5.1 Financial contributions of the member countries to the
construction costs of the European XFEL in per cent 152
Fig. 5.2 Russian involvement in Big Science in Europe, 1991–2014 162

xvii
 List of Tables

Table 4.1 Portfolio of national priorities in Big Science as of 1983/1984 85

Table 4.2 National priorities in Big Science of Germany, France and the
United Kingdom as of 1983 88
Table 4.3 Recommendations of the Pinkau Committee in 1981 107
Table 5.1 List of nine large-scale facilities as submitted to the
German Science Council in 2001 for evaluation 146
Table 5.2 Projects within the Russian Megascience Initiative and
corresponding facilities in Europe 164

xix
 CHAPTER 1

Introduction: History and Politics of Big

Science in Europe

From single large instruments such as particle accelerators, telescopes,

neutron reactors, synchrotron radiation sources or free-electron lasers, to
networks, distributed research infrastructures or cloud-based efforts, Big
Science projects have become crucial and vital elements of the European
scientific landscapes since the second half of the twentieth century. These
projects are precious but also crucial resources with regard to the impor-
tance of their performances for the advancement of science together with
the observation that their efforts are hardly duplicated at any other place
in Europe or elsewhere. The political expectations that are nowadays
placed on publicly funded Big Science projects are high namely that they
should considerably contribute to the solving of urgent societal challenges,
such as climate change, health or energy security.1
Several collaborative and single-sited Big Science facilities with differ-
ent scientific purposes were established in Europe over the course of the
last decades. The creation of CERN (European Organization for Nuclear
Research) in 1954, ESRO (European Space Research Organisation) in
1962, ELDO (European Space Vehicle Launcher Development) in 1964,
ILL (Institut Laue-Langevin) in 1966, EMBL (European Molecular
Biology Laboratory) in 1973, ESRF (European Synchrotron Radiation
Facility) and ETW (European Transonic Wind Tunnel) both in 1988 and
European XFEL (European X-ray Free-Electron Laser) in 2009 are only
some of the many projects of this kind. Intergovernmental agreements by

© The Author(s) 2020 1

K. C. Cramer, A Political History of Big Science,
Palgrave Studies in the History of Science and Technology,
https://doi.org/10.1007/978-3-030-50049-8_1
2 K. C. CRAMER

state groups of varying size, negotiated among ministerial and govern-

mental representatives, have become, and remain, the widespread modus
operandi of these Big Science projects in Europe. Based on loosely struc-
tured ad-hoc processes that preceded their establishment, every project
became, for better or worse, a unique piece within the scientific and politi-
cal landscapes of Europe.
This book investigates the political history of Big Science in Europe
characterised by the founding histories of two collaborative, single-sited
facilities, namely the ESRF (European Synchrotron Radiation Facility) in
Grenoble, France and the European XFEL (X-ray Free-Electron Laser) in
Schenefeld, Germany. The ESRF was (and remains) the first collaborative
synchrotron radiation facility in Europe. It was established in 1988
through intergovernmental agreement among eleven European countries
that were Belgium, Denmark, Finland, France, Germany,2 Italy, Norway,
Spain, Sweden, Switzerland and the United Kingdom. Based on recom-
mendations from leading European scientists to set up a collaborative
effort on research with synchrotron radiation, the project developed under
the auspices of the ESF (European Science Foundation) and in the context
of intergovernmental negotiations mainly between France, Germany and
the United Kingdom. The convention was signed in 1988, and the ESRF
became operational in 1994.
The European XFEL is a free-electron laser that operates in the hard
X-ray wavelength regime. The project is based on intergovernmental
agreement that was signed in 2009 by twelve countries: Denmark, France,
Germany, Greece, Hungary, Italy, Poland, Russia, Slovakia, Spain, Sweden
and Switzerland. The founding history of the European XFEL project is
closely connected to the activities of the international TESLA (Tera-­
Electronvolt Energy Superconducting Linear Accelerator) collaboration
located at the German national research centre DESY (Deutsches
Elektronen-Synchrotron). In the early 1990s, the TESLA collaboration
had proposed the construction of a linear collider for research in particle
physics. For various reasons which are to be explored in the context of this
book, a free-electron laser was added several years later to the initial proj-
ect proposal. In 2003, the German government decided to realise the
free-electron laser, but to put a halt to the linear collider project. While the
linear collider project was hence abandoned, the convention for the free-­
electron laser project was signed in 2009. The facility opened to external
users in 2017.
 1 INTRODUCTION: HISTORY AND POLITICS OF BIG SCIENCE IN EUROPE 3

The ESRF and the European XFEL produce intense and brilliant light:
synchrotron radiation. This is a specific kind of electromagnetic radiation
that was first discovered in the late 1940s at a synchrotron, a circular-­
shaped particle accelerator, from which this name derives.3 Synchrotron
radiation became an increasingly demanded experimental resource for
multidisciplinary investigations into materials and living matter, as well as
the development of drugs or smart materials. Today, nearly all research
with synchrotron radiation is done at storage rings (another kind of
circular-­shaped particle accelerator) and free-electron lasers, which are
based on a linear accelerator complex (see Chap. 3). Nevertheless, the
(misleading) notion of synchrotron radiation has stuck among scientists,
administrators, as well as in the public mind, and is also used throughout
this book. An alternative way of framing research with synchrotron radia-
tion is to consider it as a part of the field of photon science, which is, very
simply speaking, science with light. The ESRF and the European XFEL
are so-called user facilities or service facilities that provide synchrotron
radiation as an experimental resource to external users. The facilities are
publicly funded, and access for fundamental, non-proprietary research
groups to the ESRF and the European XFEL is granted on the basis of a
scientific peer-review process. Both facilities also offer the possibility to
buy experimental time by commercial companies and similar industry-­
related organisations to carry out proprietary research.
The main motivation of this book is to explore the founding histories
of the ESRF and the European XFEL, and to understand how these two
Big Science collaborations came into being in the late twentieth and early
twenty-first centuries. What were the main motivations to initiate and join
these two collaborative Big Science projects? How were national research
policy strategies and scientific needs set and negotiated? How did one
compromise on site, financial share and legal framework? These questions
are fundamental not only to understand the history and politics of the
ESRF and the European XFEL but also to gain a nuanced understanding
of how their founding histories relate and connect to the broader patterns
and dynamics of European politics, European integration and interna-
tional relations.
More than three decades after the convention of the ESRF was signed
in 1988, and more than one decade after the signing of the convention of
the European XFEL in 2009, the political processes that preceded both
events remain largely unexplored events in the history of science and tech-
nology and the history of Europe.4 Based on largely unexplored material
Another random document with
no related content on Scribd:
 — Ainakin on minulla sinussa ystävä, johon saan turvautua ja jolta
voin pyytää neuvoa… jos niitä tarvitsen.

Monta sanaa ei sen jälkeen vaihdettu. Jäähyväiseksi Harald lujaa

puristi pastorin kättä sekä suuteli Stellaa otsalle. Hänen noustuaan
rattaille, seurasivat toiset häntä maantielle, josta jo Ristilä näkyi.

— En pidä tuosta harmaasta linnasta, jonne Harald lähtee, puhui

Stella ikäänkuin itsekseen, pääseekö hän edes enää sieltä pois?

— Melkein joka päivä tulen teillä käymään, vastasi Harald. Voikaa

sillä välin hyvin!

Hän lähti ja nyt oli pastori kahdenkesken Stellan kanssa. Miksi

hänen sydämensä sykki niin rajusti nyt, kun hän oli jäänyt
kahdenkesken tuon taitamattoman tytön kanssa? Sen vuoksi, että
hän nyt vasta käsitti, mihinkä oli sitoutunut. Kolmannen läsnäolo
vaikutti, ettei hän niin syvästi sitä ajatellut, ja nyt oli tämä kolmas
poissa. Huomenna hänen opettajatoimensa alkaisi, mutta millä
alottaisi, mistä nytkin puhuisi hänelle? Sanoin hän tosin ei tätä
kysynyt, mutta sellaiselta tuntui hänessä itsessään.

Kun pastori oli jäänyt yksin tämän aivan taitamattoman tytön

kanssa, tuntui hänestä ikäänkuin tämä olisi ollut jonkinmoinen
voimakas hallitsijasielu. Ja tämä vaikutus oli sitä voimakkaampi, kun
hän oli ottanut tehtäväkseen häntä sivistyttää ja opettaa hänelle
kaikkea, mitä tässä matoisessa maailmassa tarvitaan. Mutta nyt hän
epäili omaa kykyänsä.

Niin, jopa hän rupesi epäilemään puhdasta tahtoansakin sekä

tämän tehtävänsä vaikuttimia. Ehkä oli yhtenä vaikuttimena myös
jonkinmoinen turhamainen ja epäselvä toivo saada kasvattaa naista
oman mielensä mukaan, tehdäkseen hänestä sellaisen, jonka olisi
tahtonut omakseen.

Näiden ajatuksien valtaamana hän oli luonut katseensa alaspäin,

mutta silloin herätti hänet Stellan ääni:

— Älä, hyvä ystävä, noin katso maahan. Katso minua ja katsele

taivasta, niin et näytä noin synkältä.

Nämä sanat vaikuttivat häneen sähkövoiman tavalla. Hän katsahti

taivaaseen ja sitten lempeästi Stellan silmiin ja sanoi:

— Niinpä niin. Taivasta ja sinua katsellessani opin, kuinka sinua

on opetettava, jotta pääsisit kerran taivaaseen. Jumala, joka on
luonut taivaan, maan ja ihmiset, on myös luonut sinut, tyttöni.
Jumala, joka näkee meidät, joka meitä suojelee ja pitää meistä
huolen, on myös armosta minun kauttani opettava sinulle tiensä.
Oletko koskaan kuullut puhuttavan Jumalasta?

— Jumala, sehän on italiankielellä Dio. Enpä ole usein kuullut

heidän häntä mainitsevan. Mutta kuitenkin olen ymmärtänyt, että
Jumala on olemassa ja, ollessani yksin, olen usein langennut
polvilleni, näin.

Näin sanoen hän katuvaisen tavalla notkisti polvensa, Vaikka ei

ymmärtänyt mitään pahaa tehneensä.

Silloin pappikin lankesi polvilleen ja nöyryytti itsensä Jumalan

edessä.

Ja hän sai lohdutuksen, avun ja voiman.

 Haavanlehdet eivät enää lipattaneet ja aurinko oli mennyt
mailleen.
IV.

KOTIOPETTAJA JA PERHE.

Kotiopettajan tointa pidetään tavallisesti opintoja harjoittavan

nuorukaisen viho viimeisenä hätäkeinona. Voima, jonka hän niin
hyvin tarvitsisi oman itsensä kehittämiseksi, lamautuu, kun hänen
ennen aikojansa täytyy ruveta toisia opettamaan, mikä useinkin
hänen oppilaihinsa nähden on hyvin epäkiitollista työtä. Kuitenkin
kuullaan semminkin naisten kehuvan kotiopettajan tointa
erinomaisen sivistyttäväksi nuorille miehille, joilla sitä ennen on ollut
vain koulutietoja, mutta joilta on puuttunut esiintymiskykyä.
Tietämättänsä tällaiset naiset pitävät sangen tärkeänä asiana, että
nuorukainen sievästi ja keveästi siirtää tuoliansa, että hän ei ole
neuvoton siitä, mihin asettaa kätensä, että sopivasti osaa käyttää
seuraelämässä tavallisia korulauseita — sanalla sanoen, että hän
kaikin puolin osaa käyttäytyä somasti ja kohteliaasti.

Harald Thalberg tavallisesti käsitti asiat toiselta kannalta kuin muut

ja niin hän teki nytkin. Hän näet alotti opettamisen silloin, kun muilla
oli tapana se päättää.
 Ehk'ei se kuitenkaan olisi johtunut hänen mieleensä, ellei
uteliaisuus olisi häntä kiihoittanut. Ristilän vapaaherra oli jo puoli
vuotta kuulustellut opettajaa lapsillensa, ja kun hän tarjosi
hyvänlaisen palkan, olisivat useatkin nuorukaiset mielellään ottaneet
tämän toimen vastaan, mutta Ristilän ja sen omistajan huono maine
pelotti heitä, niin että he peräytyivät. Tämä houkutteli Haraldia, jota
kaikki salaperäinen viehätti; häntä huvitti tutkia tällaisten huhujen
alkua ja siis hän ryhtyi siihen, johon eivät muut uskaltaneet ruveta.

Vähän ennen auringonlaskua hän saapui perille. Hän ajoi käyden

läpi puiston, jotta paremmin saattaisi katsella rakennuksia ja
istutuksia.

Puisto oli romantillinen ja synkkä. Tuuheita kuusia, koivuja ja

haapoja kasvoi siellä sekaisin. Hän oli kyllä ennenkin nähnyt kuusien
kasvavan koivujen seassa ja pitänyt sitä kyllä kauniina, mutta se,
että täällä oli haapojakin, ei häntä oikein miellyttänyt. Haapametsä
semmoisenaan on kyllä kaunis, mutta jos tämä puu kasvaa hajallaan
koivujen ja kuusien seassa, niin se tekee kamalan ja vastenmielisen
vaikutuksen.

Erään tällaisen haavan juurella hän huomasi hautakiven, jossa luki

Henrik Henning, syntynyt 1815 kuollut 1817. Olisipa tuo poika saanut
elää ja olla täällä linnassa, jotta minulla ajan kuluksi olisi ollut
samanikäinen puhetoveri, ajatteli Harald.

Pian oli kuljettu puiston läpi ja kyytipoika juoksi aukaisemaan

pihaporttia, joka oli iso ja paksusta raudasta tehty ja joka kovasti ja
pahaa ennustaen narisi.

Kolinan kuultuaan riensi yksi palvelustytöistä paikalle. Hän näytti

hyvin ylpeältä ja kysyi nenäkkäästi:
 — Herra on kai se, jota tänne on odotettu?

Harald tiesi aivan hyvin, kuinka mahtavia palkolliset paremmissa

paikoissa yleensä ovat. Hän ei siis ensinkään nolostunut, vaan
vastasi ivallisesti:

— Arvasitte aivan oikein, armollinen neiti; teidän luvallanne

todellakin aijon tänne… Ja nyt näytät sinä, missä huoneeni on, heti
paikalla!

Mitään vastaamatta nousi palvelustyttö toiseen kerrokseen ja

osoitti hänelle huoneen, joka oli ullakkokamari.

Siinä, mihin kiertoportaat päättyivät ja mistä ullakko alkoi, heräsi

Haraldissa yksi noita kummallisia, unelmantapaisia muistoja, joihin
erinäiset paikat toisinaan antavat aihetta. Tuntuu ikäänkuin joskus
ennenkin olisi ollut ihan samallaisessa paikassa ja silloin tuntenut
aivan samaa kuin nyt. Paikka ja tunteet vaikuttavat meihin niin
valtavasti, että meistä on ikäänkuin meidät olisi siirretty kauas
menneisyyteen. Mutta pian nämä tunteet haihtuvat, emmekä
yritäkään selvittää noita salaperäisiä mielikuvia.

Harald oli hyvin tyytyväinen ullakkohuoneeseensa. Yleensä hän

piti tällaisista erillään olevista huoneista ja tämä oli sitäpaitsi
tarpeeksi tilava sekä hyvin kalustettu. Ei hän kuitenkaan kauvan
ehtinyt katsella ympärillensä, ennenkuin sama palvelustyttö, joka
äsken oli käyttäytynyt niin kopeasti, avasi oven ja kohteliaalla, miltei
nöyrällä tavalla pyysi maisteria tulemaan alas, koska illallispöytä oli
jo katettu.

Samassa paikassa kuin äskenkin, siinä missä käsipuut alkoivat,

heräsi hänessä uudelleen sama tunne, sama unelmantapainen,
hämärä muisto. Mutta koko tahtonsa voimalla hän karkoitti sen
luotaan ja riensi nopsan ja ketteräjalkaisen palvelustytön jälessä.
Hänen oli vielä kuljettava eteisen, salin ja vielä kolmannenkin
huoneen läpi, ennenkuin hän tuli siihen, niissä perhe oli koolla.

Vapaaherra tuli häntä vastaan kätelläksensä, mutta jäikin

seisomaan ja loi silmänsä maahan. Tämä vapaaherran kummallinen
hämmästys oli vaikuttaa Haraldiinkin, niin että hänkin oli
punastumaisillaan… joka olisi ollut mitä kiusallisinta… mutta
samassa vapaaherra jo tointui ja katsoen häntä rohkeasti sanoi:

— Suokaa anteeksi hajamielisyyteni, herra maisteri! Nähdessäni

ensi kerran ihmisiä, minun aina käy niin, että heidän ulkomuotonsa
muistuttaa minulle jotain rakasta vainajaa tai poissaolevaa tuttavaa.
Niin kävi nytkin. Kuitenkin: terve tuloa!

Hän löi kättä, mutta tapa, jolla hän sen teki, oli niin kylmä ja veltto,
ettei se ensinkään ollut Haraldille mieleen. Ja yhtä vähän
vapaaherran ulkomuoto miellytti häntä. Hänen katseensa oli tosin
terävä ja hän katsoi ihmisiä suoraan silmiin, mutta tässä katseessa
ei kuitenkaan ollut mitään hyvää ja luotettavaa. Näytti ikäänkuin hän
olisi totuttautunut katsomaan ihmisiä silmiin, ikäänkuin sillä
peittääksensä teeskentelyänsä.

Pituudeltaan parooni oli keskikokoinen, mutta muuten roteva.

Nuorena hän näytti olleen kaunis, mutta nyt oli hänen otsansa
kamalasti rypyssä, mikä usein on hurjien himojen seurauksena, suu
hymyili ilkeästi ja alahuuli oli inhottavasti nyrpistynyt. Tämä ei
näyttänyt luotettavalta, eikä hänen harmahtava tukkansakaan
herättänyt katsojassa kunnioitusta.

Harald muisteli joskus nähneensä vapaaherran näköisen roiston.

 Hän oli niin kiintynyt katselemaan vapaaherraa, että tuskin olisi
tullut vilkaisseeksi toisia, ellei vapaaherra olisi esittänyt jokaista
vuoronperään. Tämä kohteliaisuus ihmetytti Haraldia, koska hän oli
kuullut kerrottavan, ettei vapaaherra koskaan ennen kotiopettajain
suhteen ollut nähnyt sitä tarpeelliseksi.

Ruotsalainen kamarijunkkari v. Assar oli noin puolivälissä

neljänkymmenen oleva mies, ulkomuodoltaan kelmeä ja kivulloisen
näköinen. Hän oli pitkä ja soreavartaloinen, mutta hänen silmäinsä
kirkkaus näkyi kadonneen, lieneekö siihen ollut syynä sairaalloisuus
vaiko irstas elämä.

Muutaman päivän hän oli ollut Ristilässä vieraana ja tulisi

viipymään niin kauan kun terveysvedenjuontinsa kestäisi.

Kolmannen seurassa olevan herran vapaaherra esitti ikäänkuin

sivumennen, mainiten välinpitämättömästi hänen nimensä: herra v.
Nit. Tälle miehelle vapaaherra ei siis näkynyt antavan mitään
erityistä arvoa. Luultavasti hän oli jonkinmoinen pehtoori, kirjanpitäjä
taikka muu sellainen, ajatteli Harald ensi silmäyksellä.

Hän näytti olevan melkein samanikäinen kuin vapaaherrakin,

mutta eivät hänenkään harmahtavat hapsensa näyttäneet Haraldin
mielestä kunniakkailta. Muuten herra v. Nitillä näytti olleen hyvät
päivät. Hänen lyhyt ja tanakka vartalosta ei ollut voimakas, niinkuin
tavallisesti sellaiset ovat, vaan lihava ja pöhistynyt, luultavasti
ylellisestä juomisesta. Nytkin saattoi huomata, että yksinomaan
häntä varten tarjolla olevaa konjakkipulloa oli liiaksi kallisteltu.

Vapaaherran esittäessä näin ohimennen herra v. Nitin, näki Harald

tarpeelliseksi mennä kädestäpitäen häntä tervehtimään. Herra v. Nit
nousi puoliksi tuoliltaan, mutta lysähtikin takaisin istualleen, kun
hänen juopottelemisesta hämärät silmänsä nyt selvemmin erottivat
Haraldin. Hänen verevät kasvonsa hieman vaalenivat, hän veti
syvään henkeänsä ja änkytti:

— Oh, c'est une merveille!

Herra v. Nitin mielenliikutus ei jäänyt vapaaherralta huomaamatta

ja hän sanoi:

— Lyönpä vetoa, että herra v. Nit maisterissa huomaa saman

yhdennäköisyyden kuin minäkin, niin silmiinpistävä se todellakin on!
Eikö mielestänne maisteri Thalberg ihmeellisesti muistuta yhteistä
ystäväämme, herra v. Rohlia?

— Rohlia — herra v. Nit verkalleen toisti, mutta jatkoi sitten

kiihkeästi: — kas, hänen näköisensähän maisteri juuri onkin!

Harald oli huomaavinaan, että vapaaherra nuhdellen katsahti v.

Nitiin. Kaiken tämän ohessa hän kuitenkin oli ehtinyt tervehtiä rouva
Orrbergia, joka oli talossa emännän sijaisena, millä tarkoitamme,
että hän vapaaherran toisen rouvan kuoltua oli itsevaltiaasti hallinnut
sekä sisätaloutta että karjanhoitoon kuuluvia asioita.

Talossa oli neljä lasta, kaksi edellisestä ja kaksi jälkimäisestä

avioliitosta. Irene neiti oli seitsemäntoista ja hänen Aleksi-niminen
veljensä neljäntoistavuotias. Solmu oli kahdeksan ja pikku Ulla vain
viiden vuoden ikäinen.

Harald katseli tutkivasti näitä ihmisvesoja. Hänestä he näyttivät

hyvin hiljaisilta ja miettiväisiltä, melkeinpä ikäänkuin joku suru olisi
heitä painanut. Molemmat pojat olivat sitäpaitsi kalpeita ja
ruumiinrakenteeltaan heikkoja. Pikku Ulla oli ainoa, joka näytti
rauhalliselta, eikä ujostellut. Hän vain hiipi sisarensa viereen, ehkäpä
enemmän tätä hyväilläksensä kuin etsiäksensä häneltä turvaa.

Lapset tekivät Haraldiin miellyttävän vaikutuksen. Hän tunsi

kiintymystä heihin ja piti heistä jo etukäteen.

Illallisen syötyä vapaaherra sanoi Haraldille:

— Jotta päivä päättyisi hauskasti, pyydän saada kuulla maisterin

laulavan.

Oli siirrytty salonkiin. Iso avoinna oleva flyygelipiano osoitti, että

Irene neiti oli hiljan soittanut. Paroonin kehoittaessa Haraldia
laulamaan, tämä sattumalta vilkaisi Ireneä, joka surullisin ja vakavin
katsein vastasi hänen silmäykseensä.

— Tyttö parka, ajatteli Harald, varmaankaan et ole onnellinen!

Hän istahti pianon ääreen ja itse säestäen lauloi laulun, jonka

sisällön jo arvaa nimestäkin. Se oli "Yksinäisen tytön suru."

Haraldin ääni ei ollut erikoisen kaunis ja laulaessaan hän ei

noudattanut minkään erityisen laulamistaidon sääntöjä, mutta osasi
hyvin hallita ääntänsä ja lauloi intomielisesti ja tunteellisesti kuin
sävelet olisivat nousseet suoraan hänen sydämestänsä. Näin hän
ihastutti kuulijoitansa enemmän kuin moni, jolla on parempi ääni ja
joka on enemmän harjoitellut.

Syystä kysyttänee, kuinka vapaaherra tiesi Haraldin osaavan

soittaa ja laulaa. Asian laita oli niin, että hän, hakiessaan
sanomalehti-ilmoituksilla lapsilleen opettajaa, erityisesti oli
maininnut, että semmoinen olisi otollisempi, joka osaisi myös opettaa
laulua pianon säestyksellä. Vastauksessaan Harald myönsi
harrastavansa soitantoa ja lupasi antaa tässä aineessa opetusta
kaksi tuntia viikossa. Ja tähän hän suostui sitä kernaammin, kun
arvasi tätä opetusta annettavan vapaaherran vanhimmalle lapselle,
Irene neidille, josta hänellä kulkupuheitten mukaan oli jonkunmoinen
epäselvä käsitys. Harald piti jo ennestään nuorista naisista, eikä siis
katsonut heidän opettamistansa ylen rasittavaksi. Työtä se tosin oli,
mutta ehkäpä hauskaakin.

Laulun päätyttyä parooni kiitti ja sanoi, että sellainen, joka itse

laulaa niin kauniisti ja taidokkaasti, on varsin sopiva muita
opettamaan.

— Se on vanhin lapseni, joka tulee hyötymään teidän

opetuksestanne. Hän on jo neljä vuotta soittanut ja edistynyt hyvin,
mutta ei liene vielä yrittänyt laulaa.

Irene ei virkkanut mitään, vaikka hänellä tässä olisi ollut sopiva

tilaisuus puhua. Varmaankin, ajatteli Harald, hänen isänsä on ylen
ankara eikä hyväksy sitä vapautta ja suloista tuttavallisuutta, joiden
tulisi vallita vanhempain ja heidän lastensa välillä. Ikäänkuin olisi
arvannut hänen ajatuksensa, vapaaherra Ireneen kääntyen kysyi:

— Kuinka on, lapseni, oletko koskaan laulanut?

Hän oli puhuvinaan hellästi, mutta Haraldista se tuntui

teeskennellyltä.

— Olen koettanut laulaa muutamia yksinkertaisia lauluja, sellaisia

joita käy laulaminen kolmisointuisesti. Siinä kaikki.

Puhuessa Irene aluksi oli katsonut isäänsä, mutta pelosta siirtyi

hänen katseensa muualle, ensin Haraldiin ja sitten pikku Ullaan.
 Ääni, jonka Harald nyt ensi kerran kuuli, kuulosti hänestä ihmeen
suloiselta. Olipa ikäänkuin hän äänestä olisi oppinut tuntemaan tuon
helläluontoisen, viattoman ja haaveellisen olennon.

Herra v. Nit, joka tosin syötäessä oli lörpötellyt yhtä ja toista, mutta
sittemmin istunut aivan ääneti, katsoi nyt sopivaksi puuttua
puheeseen, vaikka hänen kielensä ei tahtonut oikein hyvin kääntyä
suussa:

— Kuulepa, veli Henning… herra parooni kai olisi pitänyt

sanomani, mutta mitäpä sillä väliä! Enkö minä hoksannut, että
kotiopettaja myös voi olla soittoniekka? Enkö minä sillä kertaa
taistellut koko seuraa vastaan, jonka mielestä puhuin pelkkää
roskaa. Minä Ptolemaeus Seth von Nit sanoin, tiedättekös, näin:
Ilmoita vain sanomalehdissä, ettei olisi vahingoksi, vaikka opettaja
osaisi soittaakin ja voisi opettaa nuorta herraa… hm, hm… neiti
Ireneä laulamaan ja säestämään pianolla. Tytöllä on hyvä ääni,
olenpa usein kuullut hänen portaita juostessaan laulaa hyräilevän ja
se on, jumala paratkoon, pehmittänyt syntisen sydämeni. Ja se
onnistui; tänne on tullut nuori mies, joka, paitsi että hän on korkeasti
oppinut ja toivottavasti hyväntapainen, myös pystyy tajuamaan
soittoa ja vieläpä opettamaan sitä muillekin. Niinpä niin, sen minä
sanon, että siihen herra pystyy, herra, joka on niin kovin tuon
nuoruuden ystävän näköinen… hm, hm .. niin, mikä hänen nimensä
taas olikaan?

Vapaaherra, joka naurahtaen oli kuunnellut tätä pitkää puhetta,

nyrpisti sen lopulla alahuultansa ja loi von Nitiin vihaisen katseen,
mikä vaikutti, että mies nousi tuoliltaan ja kumartaen poistui
huoneesta. Hänen mentyään vapaaherra hymyili ja sanoi:
 — Maisteri näkee, että meillä on talossa tuollainen vanha veitikka,
joka silloin tällöin mielellään ottaa naukun, eikä aina osaa pitää
suutansa kiinni. Tämä liiallinen lörpöttely on useinkin minua
suututtanut, mutta koska hän nuoruuteni aikana on tehnyt minulle
suuria palveluksia, olen päättänyt kärsiä hänen vikojaan… niin,
minulla ei ole edes sydäntä kieltää häneltä väkijuomia. Olen
tuuminut näin: koska miesparka on niihin niin mieltynyt, niin miksikä
kieltäisin niitä häneltä? Ja nyt toivon maisterin ymmärtävän syyni.

Harald kumarsi myöntäen. Kamarijunkkari v. Assar kääntyi Irenen

puoleen, pyytäen että hän vuorostansa soittaisi. Irene meni pianon
luo ja valitsi nuottivihkojensa seasta erään, jota rupesi selailemaan,
mutta pani sen jälleen pois, ikäänkuin olisi katsonut vääräksi pitää
sitä avoinna, koska taisi nuotit ulkoa.

Kappale, jonka hän nyt soitti, oli Andante Triosta Op. 97, josta
muuan
Beethovenin ihailijoista on sanonut, että sanat siihen ovat Göthen
Faustissa.

Tapa, jolla hän soitti, lämmitti Haraldin sydäntä ja vahvisti

käsitystä, jonka hän oli saanut, kuullessaan nuoren tytön puhuvan.

— Näytte eniten suosivan Beethovenia, koska aina soitatte hänen

sävellyksiään, huomautti kamarijunkkari.

— Niin teenkin, vastasi Irene.

— Soittakaa meille jotain iloisempaa, se olisi kyllä tarpeen. Kello

tulee pian kaksitoista, aaveitten aika.
 Ja Irene soitti yhden Adamin kehnoimmista kappaleista.
Kamarijunkkari oli mielissään ja taputti käsiänsä.

Sitten erottiin ja Harald läksi ullakkokamariinsa. Portaitten

ylipäässä vapaaherra saavutti hänet ja sanoi:

— Tästä saatte avaimen. Tahdon sanoa teille asian suoraan.

Kuten näette, tämä ovi vie ullakolle ja sitä paitse herra v. Nitin
huoneeseen, joka on rakennuksen toisessa päädyssä. Nyt on herra
v. Nit sellainen mies, että hän liiaksi ryypiskeltyään usein yöaikaan,
jos hänelle on pistänyt jotain päähän, syöksyy huoneestaan ja alas
portaita, mellakoiden ja herättäen koko talonväen, ja teitä hän
kaiketikin tulisi eniten häiritsemään. Senvuoksi pyydän maisteria
sekä oman itsenne että meidän takia tällä avaimella joka ilta
lukitsemaan tämän pienen oven ja sitäpaitsi vetämään salvan eteen,
se kun on samalla puolella kuin avainkin. Voisin kyllä itsekin sen
tehdä, estääkseni v. Nitiä pääsemästä alas. Mutta olen heti tahtonut
saada teidät kotiutumaan ja voisihan tapahtua, että joskus yöllä tai
aamupuoleen tekisi mielenne pistäytyä herra v. Nitin luona…
täällähän, nähkääs, sanotaan kummittelevan… no, no, minä lasken
vain leikkiä, ja saattaisihan teillä muutenkin olla syytä liikkua.
Nuorella miehellä on usein kaikellaisia kummallisia päähänpistoja,
niin että oma huone tuntuu hänestä liian ahtaalta. Mutta täällä teillä
on tämä avara, sileälattiainen ullakko, jossa yönaikana saatte
jaloitella. Mutta jättäen pilan siksensä, on kuitenkin totta, etten
millään muotoa tahtoisi teljetä teitä huoneeseenne ja täällä teillä
ainakin on tilaisuus liikkua vapaasti ylimmässä kerroksessa. Ainoa,
joka ei pääse ulos, on herra v. Nit, mutta jos hänelle jotain sattuu,
niin maisteri kai herää huudosta, niin että menee pelastamaan tuon
vanhan pilkkakirveen.
 Tultuaan kamariinsa alkoi Harald tarkemmin miettiä illan
tapauksia. "Miksikähän vapaaherra on niin kohtelias minulle,
onkohan se siitä syystä, että olen tuon nuoruudenystävän näköinen,
vai lieneekö ulkomuotoni niin arvokas?" ajatteli hän itsekseen.
Harald oli tosin luonnostaan vakava, mutta samalla hiukan
lapsellinenkin, joten ei ole ihmettelemistä, vaikka tällaiset ajatukset
johtuivatkin hänen mieleensä.

Myöskin sitä hän ihmetteli, miksikä veltto ja kiltinnäköinen v. Nit oli

noin teljettävä. Mutta samassa hänelle juolahti mieleen, ettei hän
varmaankaan tiedä koko asiasta, ja jos hän joskus turhaan olikin
yrittänyt päästä ulos, niin luultavasti hän jo aamulla oli sen
unhoittanut.

Hänen viimeinen ajatuksensa oli Irene. Hän ei tiennyt mitenkä

asianlaita oli, mutta hänestä tyttö tuntui hyvin onnettomalta. Ja.
unissaan hän näki milloin Irenen, milloin Stellan ja lopulta molemmat
yht'aikaa. He olivat istuvinaan nurmikolla, puistossa olevan
hautakiven vieressä, ja itse hän istui kivellä, pitäen käsiään
kumpaisenkin pään päällä. Hänestä tämä oli tuntuvinaan niin
autuaalliselta, mutta pian häiritsi häntä vapaaherra, joka oli
kurkistavinaan erään puun takaa. Ja siihen Harald heräsi.
V.

LUKU, JOSSA MUUN MUASSA PUHUTAAN TÄTYRUOHOISTA.

Seuraavana päivänä pidettiin poikain tutkinto, jossa vapaaherra

sekä molemmat toiset herrat olivat saapuvilla. Tämä tapahtui
Haraldin ehdotuksesta, koska hän vapaaherran läsnäollessa tahtoi
ottaa selkoa oppilaittensa tiedoista, ennenkuin ryhtyi heitä
opettamaan, voidakseen erotessaan osoittaa missä määrin he olivat
hänen aikanansa edistyneet, aivan kuten talonvoutikin,
näyttääksensä että tahtoo menetellä rehellisesti, toimeensa
ryhtyessään yhdessä isännän kanssa tekee luettelon talon
työkalustosta.

Ikäisikseen eivät pojat tiedoiltansa suinkaan olleet huonoimpia.

Puoleen vuoteen heillä tosin ei ollut ollut varsinaista opettajaa, mutta
kuitenkin olivat he pitäneet muistissaan, mitä olivat oppineet, koska
herra von Nit vapaaherran pyynnöstä tuontuostakin oli heidän
kanssansa kerrannut, mitä he ennen olivat lukeneet.

Mutta lukijaamme ehkä liiaksikin kyllästyttäisi, jos me perinjuurin

rupeaisimme selittämään kaikkia Haraldin opettajatoimeen kuuluvia
yksityisseikkoja. Siinä kyllin, että hän pian oli siihen perehtynyt ja
toimitti iloisesti ja halukkaasti tehtävänsä sekä vapaaherran että
oppilaittensa tyydytykseksi.

Itsestään selvää on, että laulutunnit olivat hänestä vieläkin

hauskemmat. Vaikka hän ei noudattanutkaan mitään määrättyjä
sääntöjä, oli hänellä kuitenkin oma keksimänsä suunnitelma, jota
paremmin osasi sovittaa muita opettaessa, kuin milloin itse
harjoitteli. Seurauksena oli kuitenkin, että Irene, jolla oli erinomaisen
suuri taipumus soitantoon, ennen pitkää oli siihen niin perehtynyt,
ettei enään olisi kaivannutkaan opetusta. Sitä hän ei kuitenkaan olisi
itsellensäkään myöntänyt, kentiesi vaatimattomuudesta, hän kun ei
ollenkaan tuntenut omaa etevyyttänsä, taikka ehkä senvuoksi, että
laulutunnit olivat hänestä niin hauskat.

— Olisitteko hyvä ja antaisitte minulle sen laulun, jonka lauloitte

ensi iltana, pyysi Irene erään laulutunnin päätyttyä.

— Kirjoitan mielelläni siihen nuotit, koska te pidätte siitä. Teen sen

oikein kernaasti.

— Osaatteko siis omasta päästänne kirjoittaa nuotteja siihen, mitä

te soitatte? Mikä tuon laulun nimi on?

— Yksinäisen tytön suru.

— Yksinäisen tytön suru! Sanat minä jotensakin hyvin muistan,

mutta kirjoitattehan nekin minulle. Kuka on ne sepittänyt?

— Eräs ylioppilastoverini kirjoitti sen nimenomaan minulle, vaikka

hän ei muuten vaadikaan runoilijan nimeä.

— Hän on ehkä iloinen ja onnellinen, vaikka kirjoittaakin sellaista.

Sepä on kummallista! Tunteista ja mielikuvituksesta johtuu, että
voidaan asettua muiden tilalle. Mutta kuka on sepittänyt nuotin
tuohon lauluun?

— Minä.

— Vai tekö, sanoi Irene, nyökäyttäen somasti ja kiitollisesti

päätään.

Sitten hän uteliaasti katseli Haraldia. Lapsellinen kun oli, hän

usein, mieltyessään johonkin soittokappaleeseen, olisi tahtonut
tietää, millainen sen säveltäjä oikeastansa oli. Niinkuin kaikki, jotka
ovat mieltyneet johonkin taiteeseen, ovat tottuneet kunnioittamaan
tuon taiteen ylimyksiä, minkä kunnioittamisen syytä taiteeseen
nähden välinpitämättömät henkilöt eivät käsitä eivätkä voi aavistaa,
niin oli Irenekin ajatuksissaan kuvitellut, että säveltäjässä pitäisi olla
jotakin erityistä, joka kohotti hänet muitten ihmisten yläpuolelle.
Hänen mielestänsä! Harald tosin oli erilainen kuin muut, mutta tunne,
minkä hän hänessä herätti, oli pikemmin se, että hän tunsi olevansa
hänen kanssansa saman hengen lapsia. Ja ujosti häntä
tarkastettuaan hän näytti ajattelevan: vai tuollainen se säveltäjä
onkin!

Kamarijunkkari von Assar kierteli Ireneä niin innokkaasti ja

uutterasti, että Harald alkoi epäillä hänellä olevan jonkun muunkin
syyn viipymiseen Ristilässa kuin pelkkä terveydenhoito. Koska
Harald ei ollut sellainen ihminen, joka läsnäolollaan olisi tahtonut
estää kahta rakastavaa olemasta kahdenkesken, niin hän ei
tunkeutunut heidän seuraansa, vaan jätti kernaasti sijansa v.
Assarille, toivottaen hänelle hyvää menestystä. Ja olisi hänen
erilläänpysymiseensä voinut olla toinenkin syy, se että hän vain oli
kotiopettajana talossa ja v. Assar sitä vastoin, joka oli aatelismies,
aivan kuin kotonansa. Mutta sitä Harald ei tullut ajatelleeksikaan,
tahtoipa vain kaikin tavoin edistää v. Assarin hankkeita, kunnes ne
onnistuisivat taikka hänelle annettaisiin rukkaset. Aivan varma
asiasta Harald ei kuitenkaan ollut, sillä tapahtuuhan varsin usein,
että nuoret miehet ilman vakavia aikomuksia juoksevat nuorten
naisten perässä. Olipa asia miten tahansa, mutta ainakin hän
pysytteli erillään.

Joskus kuitenkin tapahtui, että hän sattumalta joutui

kahdenkesken
Irenen kanssa.

Lupauksensa pitäen Harald hyvin usein kävi Ortmannin luona.

Paitsi että tarpeeksi pitkä kävelymatka häntä virkistytti, oli hänelle
mieluista nähdä, kuinka nopeasti Stella edistyi ja kuinka jalosti ja
hellästi hänen vanhempi ystävänsä kohteli tyttöä. Tämä oli jo oppinut
tuntemaan uskonnon totuuksia ja hänen näköpiirinsä oli kuudessa
viikossa äärettömästi laajennut. Valtava virta oli vihdoinkin murtanut
tokeensa.

Eräänä iltana — se oli heinäkuun viimeinen päivä — hän,

palatessaan kappalaistalosta, tunsi sekä ruumiin että sielun puolesta
olevansa tavallista virkeämpi ja astui reippaasti kotiin päin. Mutta
puistoon tultuaan hän jäi katselemaan tuota harmaata linnaa, jonka
nimen Stella oli antanut Ristilän kartanolle. Hän oli jo niin tottunut
tähän paikkaan, ettei se enään tuntunut hänestä kamalalta. Mutta
nyt — joko sitten sielu, ollessaan virkeimmillään, on alttiimpi
ulkonaisille vaikutuksille, taikka lieneekö kirkonkellojen kumea ääni
yht'äkkiä muuttanut hänen mielensä — ainakin hänestä nyt tuntui
ikäänkuin tuo vanha kaksikerroksinen ja jyrkkäkattoinen
päärakennus kaarevine ikkunoineen olisi kertonut hänelle niistä
moninaisista suruista ja pahoista himoista, jotka vuosien kuluessa
olivat jäytäneet sen asukkaita, kaikista juonista ja vehkeistä, joita
sieltä oli keksitty ja pantu toimeen. Tuntuipa hänestä ikäänkuin
rakennus olisi ruvennut elämään, alkanut lähestyä häntä, ja hänen
rintaansa ahdisti ikäänkuin painajainen olisi häntä vaivannut.

Mutta samoin kuin ne, jotka taistelevat kauheaa unennäköä

vastaan ja ovat jo tukehtumaisillaan, mutta suurimmassa hädässään
heräävät ja jälleen virkoavat, niin kävi Haraldinkin. Hän toipui ja,
astuttuaan muutaman askeleen eteenpäin, katsahti ylös ja näki —
Irenen.

Matkustaja, joka on eksynyt kolkkoon metsään ja joutunut jo vallan

epätoivoon, mutta ennenkuin laskee väsyneen päänsä
sammaltuneelle kivelle lepäämään, vielä yrittää astua muutaman
askeleen ja äkkiä näkee edessään ihanan laakson ja siinä
ihmisasumuksen… niin, kenelläpä on syytä iloita, ellei hänellä!
Samoin Haraldillakin, hänen äkkiarvaamatta nähdessään Irenen.

Tämä istui Henrik Henningin hautakivellä ja hänen kädessään oli

kokoonkääritty paperi.

Harald olisi tuskin voinut katkaista äänettömyyttä ja Irene puhuikin

ensiksi.

— Tullessanne huomasin teidät. Näin teidän jäävän

asuinrakennusta katselemaan, ikäänkuin olisitte sitä odottanut. Mitä
te ajattelitte?

— En tiedä; en tainnut ajatella juuri mitään. Mutta nyt, nähdessäni

teidät näin perin läheltä, nyt minä ajattelin… niin, enpä nytkään
mitään ajatellut.