The Oxford History of the Holy Land 1st

Edition Robert G. Hoyland

Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmass.com/product/the-oxford-history-of-the-holy-land-1st-edition-robert-
g-hoyland/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

The Oxford Illustrated History of the Holy Land H.G.M.

Williamson Et Al.

https://ebookmass.com/product/the-oxford-illustrated-history-of-
the-holy-land-h-g-m-williamson-et-al/

The Oxford Illustrated History of the Third Reich

Robert Gellately

https://ebookmass.com/product/the-oxford-illustrated-history-of-
the-third-reich-robert-gellately/

Three Pilgrimages to the Holy Land: Saewulf: A True

Account of the Situation in Jerusalem / John of
Würzburg: A Description of the Places of the Holy Land
/ Theoderic: A Little Book of the Holy Places Unknown
https://ebookmass.com/product/three-pilgrimages-to-the-holy-land-
saewulf-a-true-account-of-the-situation-in-jerusalem-john-of-
wurzburg-a-description-of-the-places-of-the-holy-land-theoderic-
a-little-book-of-the-holy-places/

The Oxford Handbook of Central American History Robert

Holden

https://ebookmass.com/product/the-oxford-handbook-of-central-
american-history-robert-holden/
The Oxford History of the Third Reich 2nd Edition Earl
Ray Beck Professor Of History Robert Gellately

https://ebookmass.com/product/the-oxford-history-of-the-third-
reich-2nd-edition-earl-ray-beck-professor-of-history-robert-
gellately/

Writing the Holy Land: The Franciscans of Mount Zion

and the Construction of a Cultural Memory, 1300–1550
1st ed. Edition Michele Campopiano

https://ebookmass.com/product/writing-the-holy-land-the-
franciscans-of-mount-zion-and-the-construction-of-a-cultural-
memory-1300-1550-1st-ed-edition-michele-campopiano/

The Oxford Handbook of the History Phenomenology

(Oxford Handbooks)

https://ebookmass.com/product/the-oxford-handbook-of-the-history-
phenomenology-oxford-handbooks/

The Oxford History of the World 1st Edition Felipe

Fernández-Armesto

https://ebookmass.com/product/the-oxford-history-of-the-
world-1st-edition-felipe-fernandez-armesto/

The Oxford Illustrated History of the Renaissance 1st

Edition Gordon Campbell

https://ebookmass.com/product/the-oxford-illustrated-history-of-
the-renaissance-1st-edition-gordon-campbell/
 The Oxford History Of the Holy Land

H. G. M. Williamson was until recently Regius Professor of

Hebrew at Oxford University. His expertise in the texts of the Old
Testament is complemented by his active participation in the
archaeology of the biblical period in the Holy Land.

Robert G. Hoyland is Professor of Late Antique and Early

Islamic Middle Eastern History at New York University's Institute
for the Study of the Ancient World. His books include Arabia and
the Arabs (Routledge, 2001) and In God's Path (OUP, 2015). He
has conducted fieldwork both in Israel/Palestine and in
neighbouring regions of the Middle East.
The fifteen historians who contributed to The Oxford History of the Holy Land are
all distinguished authorities in their field. They are:

john j. collins,Yale Divinity School

avraham faust, Bar-Ilan University
†robert fisk, writer and journalist
lester l. grabbe, University of Hull
richard s. hess, Denver Seminary
carole hillenbrand, University of Edinburgh
robert g. hoyland, New York University
konstantin klein, University of Amsterdam
andré lemaire, École Pratique des Hautes Études
milka levy-rubin, Hebrew University of Jerusalem
nimrod luz, Kinneret College, Galilee
denys pringle, Cardiff University
adam silverstein, Hebrew University of Jerusalem
peter walker, Trinity School for Ministry
h. g. m. williamson, University of Oxford
The Oxford History Of The Holy
Land
Edited by
R O B E RT G . H OY LA N D
H. G. M. WILLIAMSON
 Great Clarendon Street, Oxford, OX2 6DP, United Kingdom
Oxford University Press is a department of the University of Oxford. It furthers the
University's objective of excellence in research, scholarship, and education by publishing
worldwide. Oxford is a registered trade mark of Oxford University Press in the UK and in
certain other countries
© Oxford University Press 2023
The text of this edition was published in The Oxford Illustrated History of the Holy Land in
2018
The moral rights of the authors have been asserted
First Edition published in 2018 First published in paperback 2022
Impression: 1
All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval
system, or transmitted, in any form or by any means, without the prior permission in
writing of Oxford University Press, or as expressly permitted by law, by licence or under
terms agreed with the appropriate reprographics rights organization. Enquiries concerning
reproduction outside the scope of the above should be sent to the Rights Department,
Oxford University Press, at the address above
You must not circulate this work in any other form and you must impose this same
condition on any acquirer
Published in the United States of America by Oxford University Press
198 Madison Avenue, New York, NY 10016, United States of America
British Library Cataloguing in Publication Data
Data available
Library of Congress Control Number: 2022946823
ISBN 978–0–19–288686–6
ebook ISBN 978–0–19–288687–3
DOI: 10.1093/oso/9780192886866.001.0001
Printed and bound by
CPI Group (UK) Ltd, Croydon, CR0 4YY
 Praise for The Oxford History of the
Holy Land

‘Three great world faiths have invested so many hopes and passions in
one relatively small part of the eastern Mediterranean seaboard and its
hinterland, that there are risks even in calling it by a single name. This
collective study of the “God-trodden land” is a richly informative, reliable,
and sane guide to its troubled history: one valuable contribution to
crafting it a more peaceful present and future.’
Diarmaid MacCulloch, University of Oxford

‘This book is a feast for lovers of the Holy Land. Serious and scholarly
with substantial bibliography’
Bible Lands, Winter 2019
‘The Oxford History of the Holy Land fills a valuable place on the shelf of
anyone interested in a more general overview of the significance of the
Holy Land.…The authors do an admirable job of giving a modern
academic historical overview that reconciles modern historical
perspectives with traditional views informed by different religious faiths.'
Neil Xavier O'Donoghue, Irish Theological Quarterly
‘One-stop shopping for tourists, graduate students, and Sunday school
teachers seeking reliable historical information.'
Kirkus Reviews
‘This is a remarkably elegant book, with its physical elegance matched by
a corresponding elegance of content provided by noted and highly
respected contemporary scholars in the archaeology and history of the
biblical period of the Holy Land.'
Dale E. Luffman, Association of Mormon Letters
 Contents

List of Maps

Introduction
1. The Birth of Israel
Avraham Faust
2. Iron Age: Tribes to Monarchy
Lester L. Grabbe
3. Israel and Judah, c.931–587 bce
André Lemaire
4. Babylonian Exile and Restoration, 587–325 bce
H. G. M. Williamson
5. The Hellenistic and Roman Era
John J. Collins
6. A Christian Holy Land, 284–638 ce
Konstantin Klein
7. The Coming of Islam
Milka Levy-Rubin
8. The Holy Land in the Crusader and Ayyubid Periods, 1099–1250
Carole Hillenbrand
9. The Holy Land from the Mamluk Sultanate to the Ottoman
Empire, 1260–1799
Nimrod Luz
10. From Napoleon to Allenby: The Holy Land and the Wider Middle
East
 Robert Fisk
11. Pilgrimage
Peter Walker with Robert G. Hoyland
12. Sacred Spaces and Holy Places
Richard S. Hess and Denys Pringle
13. Scripture and the Holy Land
Adam Silverstein

Further Reading
Index
 List of Maps

1.1 Map of the Holy Land in the earliest Israelite period

2.1 The Holy Land in the period of the Israelite monarchies
5.1 The cities of the Decapolis
5.2 Map of the Holy Land under Roman occupation in the first century
6.1 Map of the late antique Holy Land and neighbouring regions
8.1 Map of the Crusader states in Palestine, Syria, and Anatolia
12.1 Location of sacred spaces and holy places
 Introduction

In an aide-memoire following the First World War, the British Prime

Minister David Lloyd George wrote to his French opposite number
Georges Clémenceau that Palestine was to be ‘defined in accordance
with its ancient boundaries of Dan to Beersheba’. Lloyd George had
been steeped in the Bible from his childhood, so that it is
understandable, if politically astonishing, that he should have
allowed his instinctive memory to influence his approach to modern
political realities.
Different names and geographical definitions bedevil the history
of this part of the world and none can do justice to the sweep of
what we have set out to describe in the present volume. Precisely
for that reason we have deliberately chosen the title Holy Land, a
familiar name which has never featured on any map worth its salt. It
serves to indicate that our intention here is far from political—and
that is one good reason why we have called a halt in our historical
survey at just the point where Lloyd George was clarifying his
thoughts on the post-war settlement. But just as we have stopped
short of the modern era, so we have not included anything about the
thousands of years of occupation which preceded the biblical period.
The Carmel Caves, for instance, have yielded evidence of some of
the earliest human occupation known worldwide, a testimony to the
geographical centrality of the region as a link between Africa and
Europe. Jericho has often been called the word’s first city, and
archaeology has revealed much about human occupation throughout
the millennia since then.
The Holy Land, however, conjures up an approach to territory
which is more cultural, and specifically religious, than political,
however closely intertwined the two were until relatively recently.
This modest strip of land saw the birth of two world religions,
Judaism and Christianity, and was of central significance to a third
from its earliest days, Islam. It is sobering to recall that Jerusalem
has been taken by military force by adherents of each of these three
religions; no other city anywhere is of such central religious
importance to each. It was therefore inevitable that we should begin
our history with Abraham, whom each religion reveres. It is worth
reflecting that according to our texts he owned no property in this
land apart from a tomb, however, and that he had only limited
engagement with the resident population.
The expression ‘Holy Land’ itself occurs first, and then only once,
in the Hebrew Bible, at Zechariah 2:12: ‘The Lord will inherit Judah
as his portion in the holy land, and will again choose Jerusalem’.
These words were written quite late in the Old Testament /Hebrew
Bible period, after the return of the Judeans from their exile in
Babylon from 538 bce onwards. The area was no longer independent
at this time but divided between several provinces in the mighty
Persian Empire. Neither here nor elsewhere are precise geographical
divisions supplied. We are used to referring to the Holy Land in the
much earlier period as Canaan, but that too did not exist as a single
entity; it comprised a number of minor independent city-states under
the overarching hegemony of Egypt. Then came the Israelites, and
we eventually have two kingdoms during the first half of the first
millennium bce—Israel in the northern part and Judah (including
Jerusalem) in the south. But to the west, along part of the
Mediterranean coast, there were the Philistines, so that even then
the territory was not united. And in that period the nearest we come
to the expression ‘Holy Land’ refers initially to an area outside the
land of Israel altogether, namely God’s ‘holy abode’ on Mount Sinai in
Exodus 15:13, echoing the ‘holy ground’ where Moses encountered
God in the burning bush at Exodus 3:5. From there we approach our
more familiar usage when Psalm 78:54 reminds the worshippers in
the Jerusalem temple that God ‘brought them to his holy border, the
mountain that his right hand had won’.
 Still, this is thin pickings for what became so influential a name in
later centuries. It occurs a few times in early apocryphal Jewish
writings after the close of the Old Testament period and then more
frequently in the later rabbinic sources. It is completely absent,
however, from the foundation documents of the Christian faith in the
New Testament, and it did not become common Christian parlance
(as Terra Sancta) until the Middle Ages, no doubt reflecting the
attitude of European Crusaders and pilgrims. Accordingly, its use for
maps has tended to be restricted to those included in Bibles, where
the name is used anachronistically and without proper regard for
either ancient or modern political realities. Medieval Muslims took
some interest in the term because it appears in the Qur’an, where
Moses is recorded as instructing the Israelites to ‘enter the holy land,
which God has ordained for you’, though scholars were at odds over
the definition of this term. The legal scholar Muhammad al-Tabari (d.
923), for example, says he knows of four main possibilities: ‘Mount
Sinai and its environs’, ‘Jericho’, ‘al-Sham’ (which corresponds
roughly to our term ‘The Levant’), and ‘Palestine and part of Jordan’.
Yet the term did not enjoy circulation outside academic circles;
rather, attention was paid to specific cities and sites, especially
Jerusalem (simply called al-Quds, ‘holiness’, or Bayt al-Maqdis,
‘house of sanctity’) and the Temple Mount.
It fits with this spasmodic witness from antiquity that the region
is not carefully defined; in the biblical reference cited above it seems
to be restricted to Judah, a tiny part of what we usually mean by the
term. In subsequent centuries its implicit definition will have varied
according to the prevailing political and administrative
circumstances. As with the varying definitions of the extent of the
land in the Hebrew Bible, so subsequently the various regions within
the southern Levant may be included or excluded as appropriate.
While a basic working definition could be the land between the
Jordan river on the east and the Mediterranean on the west, and
between the Sinai desert in the south and the Hermon range in the
north, the territory to the east of the Jordan was sometimes an
integral part of the land as well, while at other times areas in the
north or the west were effectively excluded. As editors we have
deliberately allowed our contributors freedom to concentrate on the
natural geographical and national borders that suit their period of
study most appropriately (see Map 1.1). Equally, it should be added,
attention to some regions quite apart from the Holy Land itself has
sometimes been imperative in order to understand what was going
on there (Babylon in the biblical period, Europe at the time of the
Crusades, and Turkey during the Ottoman period, for instance); to
exclude such material could not be justified.
Two special features mark this History from some others and so
deserve comment. First, in addition to the expected historical survey
(which, incidentally, covers some 3,000 years, so that it cannot
always enter into great detail), we have included three chapters on
themes which transcend specific periods of history but which, in
their different ways, are important to each of the three major
religions and which, furthermore, contribute to the notion of a Holy
Land: pilgrimage, sacred space, and Scripture. These are huge
topics, of course, and so can effectively only be introduced here, but
without including them we should not be able to do justice to some
of the major underlying motives and values which drove the
significant political actors.
Second, it is likely that, for the early period at least, most readers’
knowledge will derive from the Bible, and for many this remains an
inspired source for religious belief and practice. Our greatly
increased knowledge of the ancient world both from archaeological
discoveries and from newly discovered texts of ancient Israel’s
neighbours shows that we have to tread carefully when assessing
the Bible from a purely historical point of view. It is far from our
intention to cause any offence or deliberately to challenge personal
beliefs, so we have asked all our authors to write with consideration
towards those for whom a strictly historical approach may be
unfamiliar. The fact remains, however, that these ancient texts were
not written according to the methods or standards of modern
historians and their purpose was religious, moral, or didactic, using
at the same time all the stylistic skills they could bring to their task.
We do not believe that the results of modern historical research are
in any way incompatible with the continuing use of the Bible as
scripture. Nevertheless, it seems only right to warn readers in
advance that the ‘story’ of ancient history may not always coincide
with inherited preconceptions. Our hope is that all may nevertheless
learn from, as well as enjoy, this summary of current understanding,
and that through such understanding appreciation of what each of
the faiths had to offer may be deepened without the hostile
fragmentation which has characterized much of the history we trace
here and which still, sadly, is prevalent in the modern world.
 1
The Birth of Israel
Avraham Faust

The Beginning of Israel: The Biblical Narrative

The well-known biblical story of Israel’s birth and emergence is the

story of a family, and how it became a people. Abraham left his
home in Mesopotamia and emigrated to Canaan. This is where he
lived with his wife, Sarah, and his children Isaac and Ishmael. His
grandchild (Isaac’s son)—Jacob—and his great-grandchildren went
down to Egypt, as an extended family or a lineage (hamulah). They
stayed there for a few generations, multiplied, were then enslaved,
and eventually left in the epic story of the Exodus, led by Moses.
After forty years of wandering in the Sinai desert, they finally
entered Canaan under the leadership of Joshua and conquered it.
Joshua’s campaign began with the conquest of Jericho, where the
Israelites, through the help of a local harlot by the name of Rahab,
conquered the city after encircling it for seven days, blowing rams’
horns until the city walls miraculously crumbled. This was followed
by the eventual conquest of the city of ‘Ai, and Joshua’s campaigns
against coalitions of kings in the southern and northern parts of
Canaan. Following the conquest, the land was divided between the
various tribes, named after Jacob’s descendants. Despite a few side-
stories that interrupt its flow (like the story of Judah and Tamar in
Genesis 38), the story is very clear, and the narrative flows quite
smoothly.
Problems with the Narrative

Still, the story is not completely uniform, and it includes some

intriguing features. Thus, although Abraham continued to live for
fifteen years after Jacob’s birth, the story never mentions them
meeting, and while Isaac, Abraham’s son and Jacob’s father, is
mentioned in connection with both figures, Abraham and Jacob
never interact. Another feature that raises some eyebrows lies in the
apparent contradiction between the account of the conquest in the
book of Joshua and the description of the land that was not
conquered (in both the books of Joshua and Judges). Thus, cities
like Gezer, Megiddo, and Ta’anach, are explicitly mentioned as being
conquered by Joshua (Josh. 12:12, 21), but also appear in the
description of the remaining land that was not conquered (Judg.
1:27, 29). These are but two examples out of many, and to such
inconsistencies one has to add the growing discrepancies between
the available historical and archaeological information we possess
and some parts of the biblical narrative. Thus, as we shall see below
under the section ‘Archaeological Background’, during much of the
period discussed, Canaan was under Egyptian rule, but this is not
acknowledged in the biblical stories. And while such discrepancies,
or missing data, might be explained one way or another, there are
even more direct contradictions between the biblical narrative and
the historical and archaeological data at our disposal; for example,
cities that are mentioned in the conquest stories in the Bible (like ‘Ai)
did not in fact exist at the time when the stories are supposed to
have taken place (we will discuss the chronology in more detail
below under ‘Chronological Framework’). Such discrepancies
gradually eroded the historical validity of the texts. The growing
understanding (beginning centuries ago, of course) that the texts
were written down many years after the events they were supposed
to describe took place, that they went through a long process of
transmission, and that they were extensively edited for various
(mainly theological) purposes, only exacerbated the texts’ reliability
problem, casting more doubts on the historicity of large portions of
the well-known narratives.
1.1 Map of the Holy Land in the earliest Israelite period

Other elements in the stories seem to be more in line with what is

known on the basis of modern research, and the process of the
Israelite settlement in the more mountainous parts of the country,
rather than in the valleys and plains, can be identified
archaeologically (perhaps in accordance with the information
supplied in Joshua 13:1–7, 17:18, and throughout the book of
Judges, where the mountainous regions are the core of the Israelite
settlement). The name Israel is attested in an Egyptian victory stela,
dated to this period (late thirteenth century bce). Other elements of
the narrative are to a large extent beyond the realm of modern
scholarship. Thus, while the background that is reflected in the
stories about the Patriarchs and Matriarchs can be (and is) debated,
their existence, and the historicity of the stories about these
individuals and their small families, is largely outside the scope of
scholarship. After all, we cannot expect to find documents or
artefacts related to individuals, or even a family, after almost 4,000
years, and as we shall see below under ‘The Israelite Settlement:
Assessing the Evidence’, even the exact background behind the
stories continues to elude scholars.
It seems, therefore, that while some parts of the biblical narrative
(at least some of its general outlines) appear to be in line with
modern research, other parts are seriously challenged (if not
completely undermined) by it, and some elements of the story
remain outside scholarship’s domain, or are, at best, at its fringes.
Consequently, there is not much agreement among scholars about
any aspect of Israel’s early history or the historicity of the Bible.
Some scholars view the biblical narrative as mostly reliable testimony
for history, while others deny any historical value to the texts, and
view them as a very late, literary creation which is of practically no
use for the study of the periods it purportedly describes. Most
scholars are located somewhere along a broad spectrum between
these two extreme views.
 So how can we proceed and reconstruct the story of Israel’s
emergence in Canaan? It appears that a combination of the vast
archaeological data we possess and the (more limited) historical
information at our disposal, through a very careful and critical
reference to the biblical narratives, can allow us to reconstruct
Israel’s development. While very little can be viewed as a consensus
among scholars, this chapter aims to present a plausible middle
ground between the two more extreme approaches. We will begin
our journey by presenting the chronological framework, and since
the biblical story, briefly summarized above, is probably familiar, we
will proceed by describing the situation in Canaan in the second
millennium bce, in the periods which are usually known by the names
Middle Bronze Age (roughly 2000/1900–1550 bce), Late Bronze Age
(roughly 1550–1200 bce), and Iron Age I (roughly 1200–970 bce). We
will then summarize the debate regarding the Israelite settlement,
and proceed to offer a broad reconstruction of the processes
through which Israel emerged in Canaan: we will review the group’s
early developments, until the formation of the monarchy in the Iron
Age II (in the tenth century, according to most scholars; see Chapter
2), and will suggest some possible insights into the way the biblical
story—as we know it today—evolved.

Chronological Framework

Attempting to synchronize the archaeological periods with the

biblical events and stories is not always a straightforward enterprise.
The dating of archaeological periods addressed in this chapter, while
relying on synchronisms with adjacent regions, was developed
largely independently of the biblical narratives, and stands on its
own. This statement might seem somewhat surprising, given how
much biblical archaeology developed in the shadow of the biblical
texts. Still, although nobody would deny that biblical texts influenced
the archaeological inquiry in the Holy Land, scholars were usually
critical (at least, by the standards of their time) and did not
simplistically accept the biblical framework. The dating of the
Another random document with
no related content on Scribd:
 Kesäkausi oli juuri alkanut, kun näet oli avattu kuuluisa kylpylaitos,
josta Loviisa kerskailee. Kylpyvieraita oli tulvinut läheltä ja kaukaa, ja
kauniissa kylpylaitoksen puistossa, johon kävelymme läpi kaupungin
päättyi, olimme keskellä tämän uusaikaisen Betesdan elämää.
Meidän ulkoasumme ja aikeemme lähteä ulos vapaasen luontoon ja
turvautua omiin voimiin, eivät soveltuneet tähän elämään. Terveyttä
etsiväin joukossa olevat tuttavamme lausuivat julkikin katsovansa
mahdottomaksi meidän toteuttaa ohjelmaamme. Me emme
kuitenkaan kadottaneet rohkeuttamme; olihan suuri erotus voimissa
meidän ja kylpyelämään tuomittujen ystäviemme välillä; siihen
luottaen läksimme tielle.

Kohta saavuimme pienelle Ahvenkoskelle, Kymin läntisimmän

suuhaaran länsipuolelle, vanhalle 1743 vuoden aikaiselle
valtakunnan rajalle. Metsittyneet patterit rannalla olivat todistuksina
menneiden aikain sodista, ne olivat siinä mykkinä muistoina siitä
häpeällisestä sotaretkestä, jolloin maa ilman miekan iskua jätettiin
vihollisen armeijain haltuun. Tuon pakoretken ja sen seurauksien
muisto eli vielä kansassa. Ylhäällä kestkievarissa rupesi vanha mies
tulkitsemaan historiallisia vaiheita. »Tässä oli tullipaikka valtakunnan
rajalla», sanoi hän, viitaten kestkievaritaloon, »ja tässä oli viimeinen
tilaisuus puolustaa maata. Ei laukaustakaan vaihdettu, riennettiin
pois, ja sen tähden seisoo tuo vanha huone vahingoittumattomana,
ei sen seinissä näy yhtäkään edes eksyneen luodin merkkiä.» —
Myöhempi aika oli jälleen yhdistänyt, mitä silloin oli erotettu, joki
juoksi taas Suomen aluetta, kostuttaen rauhallisia seutuja. Mutta
vaikutus, jota ensi tulomme sen rantaan teki mieliimme, seurasi
meitä koko matkan läpi tämän historiallisista muistoista rikkaan
seudun.
 Viisi päivää kuljeksimme näissä seuduissa, ensin pitkin jokivartta
ylös Ruotsin Pyhtään kirkolle ja edelleen Anjalaan, josta palasimme
Ahvenkoskelle suuren osan matkaa veneellä myötävirtaan,
astuimme poikki Pyhtään saarimaan sekä joen itäisimmän
suuhaaran, vähä väliä poiketen syrjään katsomaan merkillisiä
paikkoja: Kymin linnaa, Kyminkartanoa ja sen lähellä olevaa
lohenpyyntipaikkaa n.s. Kyminluostarin vieressä, ja viimein
saavuimme Kotkaan.

Siinä oli kävelymatkamme päättyvä, kuin saimme katselluksi

kaupungin kaikkine merkillisyyksineen. Siitä me pian selvisimme ja jo
lähestyi hetki, jolloin seuramme oli hajoava. Mutta toisinpa kohtalo oli
päättänytkin. Höyrylaivoja odotellessamme, jotka veisivät meidät
kunkin omaa tietänsä, muutamia itään, toisia länteen, olimme
kiivenneet kaupungin eteläpuolella olevalle n.s. Norjanvuorelle
saamaan vielä kerran yleissilmäyksen Kotkasta ja sen ympäristöstä.
Tämä korkealla käynti herätti mieleen uusia suunnitelmia.
Lähimmistä tauluista, jotka kuvasivat sataman ja laivaväylän elämää
ja liikettä, oli katse harhaillut saarien ja luotojen ylitse ulos merelle ja
pysähtynyt etäältä siintävään Suursaareen, jonka piirteet sentään
selvästi näkyivät taivaanrantaa vasten. Päivä oli kirkas ja lämmin,
vieno tuuli leikitteli veden pinnalla, houkutellen lähtemään sinne.

Suursaaren matkan ehdotus oli ikään kuin ilmassa, ja kuin se

kerran oli lausuttu, yhtyivät siihen heti kaikki; matkailijain tavan
mukaan ei sitte myöskään enää ollut pitkältä päätöksestä
toimeenpanoon, Satamassa oli eräs Suursaaren jaala valmiina
kotimatkalle; ryhdyttiin sopimaan viennistä ja paljon ennen, kuin
äsken odottamamme höyrylaivat saapuivat satamaan, oli »Auran»
ystävällinen perämies merkinnyt meidät matkustajiksi veneesensä,
nostanut ankkurinsa ja purjehtinut ulos merelle.
 Jos tuuli on sopiva, lasketaan 4 peninkulman pituinen matka
Kotkasta Suursaareen muutamissa tunneissa, mutta tällä kertaa
tarvittiin paljon pitempi aika. Heikko tuuli vei meidät kyllä ulos
satamasta, mutta päivällä sekin tyyntyi ja vielä auringon lasketessa
olimme lähempänä Suomen rantaa kuin purjematkamme toista
päätä. Me olimme kuitenkin jo kuin kotona jaalassa ja viihdyimme
varsin hyvin, vaikka mukavuudet olivatkin yksinkertaiset. Kajuutta
jätettiin naisten saliksi ja lastiruumaan asetettiin makuusijat
miehiselle väelle. Kuin seuraavana aamuna kannella näimme päivän
koiton kajastavan aavalle merelle, emme suinkaan tunteneet mitään
tyytymättömyyttä oloomme. Aurinko nousi ja toi tuulta, jaala sai
vauhtia ja oltuamme vuorokauden vesillä nousimme onnellisesti
hilpeimmällä mielellä Suursaareen maalle.

Ennen kuin kahden päivän päästä läksimme paluumatkalle

Kotkaan, tällä kertaa avonaisessa luotsiveneessä, olimme
ihanimman kesäilman vallitessa kierrelleet saaren joka suuntaan ja
tutustuneet tähän pikku alaan, joka kyllä ansaitsee matkailijan
huomiota. Suursaari on eri maailma itsekseen ja sen luonnossa on
paljo vaihtelua. Mahtavilta vuoren huipuilta on mitä laveimmat
näköalat merelle, matalaan Suomen rantaan pohjoisessa ja Viron
rantaan, joka näkyy kaitaisena nauhana etelässä. Vuorten välillä
kasvaa rehoittaa tiheätä metsää, ja saaren sisällä sievän
Lounatjärven rannalla on metsäjärvi-maiseman koko ihanuus
nähtävänä, niin että unhottuu mahtavan meren läheisyys. Alhaalla
kylissä, joita on kaksi, tervehtii vierasta ystävällinen väestö, joka
hyvin mielellään osoittaa vierasvaraisuutta muusta mailmasta tänne
saapuville matkalaisille.

Toista kertaa jo odotimme höyrylaivaa Kotkassa, se vain erotusta

ensi kerrasta, että nyt eron hetki tosiaan oli edessä. Vähän toista
viikkoa oli kulunut siitä, kuin läksimme Loviisasta; mitä
vaihtelevimmissa oloissa olimme saaneet koettaa voimiamme ja
matkakumppanien yhteen sopivaisuutta; kaikki oli käynyt hyvin,
Loviisassa ennustetuista vaikeuksista emme olleet kohdanneet
yhtäkään, itsekukin oli tullut toimeen omin voimin; hevoseen emme
olleet turvautuneet ja vastoin kaikkia pelotteluja, että sellainen
kävelijäseura kuin meidän huomattaisiin mahdottomaksi, jos vain
tulisi todella ponnistaa voimia, olimme me yhteisissä vaivoissa
nähneet seuramme hyvin pysyneen koossa, vaikka olikin astuttu
oikein hyviä päiväyksiä, ei minään päivänä vähempää kuin 2
peninkulmaa, yhtenä päivänä 35 kilometriä, jota paitsi me
kiipeillessämme Suursaaren kallioita ja astuessamme saarta päästä
päähän pohjoisesta etelään 12 kilometriä ja takaisin ihan
raivaamatonta polkua olimme näyttäneet vielä suurempaa
kestävyyttä ja voimaa. Mutta samalla olimme kuitenkin huomanneet
matkan kaikin puolin olleen huvimatkaa. Ja siihen arvosteluun
yhtyivät seuramme kaikki jäsenet.

Koulukävelyllä.

Maalle oli noustu, miestenhuuto pidetty, lähtömerkki annettu ja

joukko — 88 miestä — läksi liikkeelle: »Kaikukohon laulu maamme»
kajahuttivat laulajat; tämän kunniamarssimme sävelten tahdissa
marssimme läpi rauhallisen kylän kohti uusia vaiheita. Ripeässä
tahdissa siinä astuttiin, uljas rohkeus matkakumppanina. Ja sitä kyllä
tarvittiinkin tänä päivänä, ensimmäisenä, jolloin voimia oli toden
perästä koeteltava. Me olimme pari päivää sitte kokoutuneet
Lahteen, jossa idästä tulleet ottivat vastaan Helsingistä saapuneen
pääjoukon sekä siihen joka asemalla liittyneet lisät. Kauppalaa
ympäristöineen oli katseltu, käyty läheisellä Tiirismaalla, joka on
Etelä-Suomen korkein kohta, ja jatkettu matkaa höyryveneellä
Heinolaan. Aikaisin tänä aamuna olimme lähteneet vierasvaraisesta
kaupungista kahdella meille ystävällisesti annetulla höyryveneellä
Koskenniskaan, jossa Kyminjoki lähtee Heinolan etelänpuolisista
järvistä ja ensi kerran katkaisee Salpausseljän.

Matka oli tänne saakka ollut aivan mukava. Mutta Koskenniskasta

alkaen, josta nyt olimme lähteneet, olimme ainoastaan omain
kulkuneuvojemme varassa. Matkaohjelmaan kuului kulku pitkin
tämän mahtavan joen vartta aina mereen asti; siispä myöskin käynti
Mankalan koskilla, joka seutu on ehkä kaunein tällä matkalla. Oli
täytynyt luopua ensi aikeestamme päästä soutamalla
Koskenniskasta Mankalan kylään, kun oli perin vaikea saada
riittävästi veneitä meidän suurelle joukollemme; mutta kun emme
kuitenkaan tahtoneet luopua Mankalassa käynnistä, päätettiin astua
sinne. Matka oli pitkä, lähes 2 peninkulmaa, tienä ainoastaan kapeita
metsäpolkuja, ja Mankalasta oli meillä vielä peninkulma
Kauramaahan eli siihen paikkaan, jossa joki laskee Iitin
kirkkojärveen. Sinne meidän täytyi vielä ehtiä samana iltana
päästäksemme höyryveneellä mainitun järven sekä sen jatkon
Pyhäjärven yli Oravalaan, jossa meille viimeinkin oli yösijaa
varustettuna.

Päiväys oli siis melkoinen, noin 3 peninkulmaa ilman vesimatkoja;

olisi sen kyllä saanut supistumaan ainakin puoleksi, mutta silloin olisi
meidän täytynyt jättää paras kohta, Mankala, syrjään, eikä siihen
ollut kellään halua.

Mihinkään erityisiin toimiin ei oltu ryhdytty joukkomme

toimeentuloon nähden ruuan puolesta tänä päivänä, koskapa kyliä
oli matkan varrella eikä siis pitänyt -olla puutetta ruuasta eikä
juomasta, vaikka joukko olikin suuri. Sanoma meidän tulostamme oli
kuitenkin levinnyt, ja kuin nousimme maalle Koskenniskaan, oli
rannan omistaja meitä ystävällisesti pyytänyt aamiaiselle, joka oli
laitettu lähimpään rantatupaan. Vähän levättyämme olimme taas
lähteneet ensin lautalla joen poikki; tervehdittyään vielä sieltä
voimakkaalla hurraa-huudolla vierasvaraista isäntäväkeä oli koko
joukko lähtenyt liikkeelle.

Kantamukset oli Koskenniskasta lähetetty veneellä Mankalaan

ynnä kaksi miestä etujoukkona ilmoittamaan siihen syrjäiseen kylään
meidän tuloamme ja ryhtymään tarpeellisiin päivällispuuhiin. Arvion
mukaan piti heidän päästä perille sen verran ennen, että perunat
ehtivät kiehua ennen pääjoukon tuloa. Eikä siinä petyttykään. Sillä
meidän tiemme oli pitempi eikä siinä myöskään käynyt noudattaa
tavallista marssijärjestystä. Kapea polku pakotti joukon
hanhenmarssi-järjestykseen, joka hidastutti kulkua, sillä mikä
hyvänsä ensimmäiselle sattunut este pysäytti välttämättä koko
joukon. Aidat, joita oli melko tiheässä, saivat aikaan häiriötä ja
pysähdystä, kunnes kaikki pääsivät yli ja kirjava joukko taas
vähitellen hajosi pitkäksi riviksi, niin että polku näytti muurahaisten
tieltä.

Hiljaista sihusadetta oli ollut koko aamupäivän, niin ett' ei kukaan

voinut ainakaan valittaa auringon paahdetta. Mutta kosteutta meillä
sen sijaan oli, eikä ainoastaan ylhäältä päin, vaan tielläkin, joka
paikoittain kulki pitkin soita ja melkein koko matkan kosteita maita.
Ihan läpimärkinä saavuimme viimein Mankalaan, mutta tuskin
päästiin käsiksi valmeihin perunapatoihin ja viilipyttyihin, niin kaikki
vastukset unhottuivat ja joukko oli valmis lähtemään edelleen. Meillä
olikin nyt enää lyhyt matka koskille ja niiden näkemisen toivo
innostutti myöskin nuorimpia kumppaneitamme, jotka muuten
olivatkin kestäneet varsin hyvin.

Viidessä koskessa ihan likekkäin raivaa joki Mankalassa itselleen

tietä harjun poikki, joka tässä sulloo veden äkkijyrkkäin vuoriseinien
väliin. Itäisen rantakallion reunaa myöten kävi polkumme, oikealla
puolen ihan jalkain alla kohisi koski ja vasemmalla oli vastassa vielä
ylemmäksi nouseva kallioseinä sekä metsä. Meidän täytyi taas
turvautua hanhenmarssiin, hitaassa, varovassa tahdissa kuljettiin
vaarallisen paikan ohitse. Viimeisen ja suurimman kosken
alapuolelle pysähdyttiin tasaiselle rantakalliolle, josta oli mitä ihanin
näköala vasten kuohuvia koskia ylös sekä pitkin tyyntä joen pintaa
alas päin. Kaikki olivat onnellisesti turvassa ja suurenmoisen
luonnonnäytelmän vaikutus oli runsaasti korvannut kaikki
aamupäivän vaivat.

Astuttuamme vähän matkaa metsää saavuimme oikealle ajotielle.

Ohjeita annettiin ja säännöllinen marssijärjestys lakkautettiin, kukin
sai kulkea, miten tahtoi. »Kaikukohon» piti kyllä hetkisen joukkoa
koossa, mutta laulun vaiettua kasvoi yhä matka etujoukon ja
varsinaisen jälkijoukon välillä, jota vakava »maisteri» komensi,
saatuaan osaksensa tärkeän tehtävän, väsyneimpienkin
toimittamisen turvapaikkaan.

Viimein olivat kaikki koossa Kauramaassa, jossa Kymin

uitttoyhtiön hyväntahtoisesti meidän käytettäväksemme annettu,
päivän kunniaksi koivuilla koristettu höyryvene oli valmiina viemään
edelleen. Parin tunnin päästä pysähdyttiin Oravalan luo ja rannasta
lähetetty venejoukko siirsi meidät maalle. Me olimme päässeet
päiväyksemme päähän, meille toivotettiin tervetuloa kolmen
marssikumppanin kotiin. Tieto, että kaikki päivän ponnistukset olivat
lopussa ja että huomispäivä ei vaatinut suurtakaan voimain koetusta,
teki mielet virkeiksi. Juotua lämmittävää teetä oli kohta leikki
täydessä vauhdissa, kunnes viimein kaikki komennettiin levolle.

Yömajaksemme oli laitettu tilava riihi. Olkia oli levitetty pitkiin

riveihin lattialle ja päänalus-oljille lakanoita; muita makuuvaatteita ei
tarvittu, kun saalinsa kyllin riitti jokaiselle peitteeksi. Nämä
yksinkertaiset vuoteet eivät olleet mitään uutta meille; useimmat
olivat jo edellisinä vuosina samanlaisilla matkoilla tutustuneet niihin
ja ensikertalaisillakin oli niistä jo kahden yön kokemus, niin että
kunkin järjestäminen paikalleen tällä kertaa kävi hyvin nopeasti,
varsinkin kuin päivän ponnistukset olivat tehneet levon hyvin
toivotuksi.

Reppuineen kokoutuvat kaikki riihen ovelle ja huuto alkaa. Ensin

päästetään nuorimmat makuusaliin, jossa »maisteri» ottaa heidät
vastaan ja asettaa riviin avaran huoneen etäisimpään nurkkaan; 8 tai
10 pojan jäljestä tulee taas maisteri rauhoittavaksi rajaksi kahden
ryhmän väliin ja samoin yhä edelleen, kunnes vanhimmatkin saavat
sijansa. Riisuutuminen tapahtuu nopeasti, vaatteet ja reput
asetetaan makuusijojen jalkopäähän, kengät, kävelymatkalla
tärkeimmät kappaleet, sullotaan täyteen olkia tai kuivia heiniä, kipeät
jalat voidellaan ja laastaroidaan ja tuota pikaa makaavat kaikki
saaliinsa kääriytyneinä pehmeällä vuoteella. Nämä yövalmistukset
tietysti tehdään puhellen ja iloiten, mutta vähitellen hälvenee hälinä,
ja jo ennen, kuin viimeiset ovat järjestyksessä, vallitsee uni tuolla
nuorimpain nurkassa. Viimein ovat kaikki paikoillaan, joku rauhan
häiritsijä kyllä vielä koettaa saada kuulijoita sukkeluuksilleen, kunnes
viimein johtaja sanomalla »kas niin, nyt minä olen valmis, hyvää
yötä, pojat» ilmoittaa, että päivä on lopussa ja makuuaika alkanut.
 Ensimmäisenä koulukävelyn iltana ei ole helppo saada päivää
lopetetuksi. Kaikki on silloin vielä niin ihan uutta, kumppaneilla on
paljo kertomista toisilleen ensimmäisistä kesäviikoistansa eikä levon
tarve ole niin tuntuva; uni ei myöskään ole niin rauhallinen ja aamun
tultua monikin ihan jyrkästi sanoo, että hän ei ole nukkunut koko
yönä. Usein kyllä voidaan hänestä todistaa toista, mutta kaikissa
tapauksissa on varma, että jo toisena iltana ymmärretään jotkut
yleiset järjestyssäännöt välttämättömiksi ja kolmantena jo jokainen
itsestään taipuu käskyjen mukaan mitä annetaan. Velvollisuuden
tunto lähimmäistä kohtaan ja oman hyvinvoinnin ajatus, ne
molemmat yhtä paljon tekevät vallattoman poikalauman tarkkaa
kuria noudattavaksi joukoksi.

Virallinen herääminen tapahtuu taas johtajan

aamutervehdyksestä, joka samalla on ylösnousemisen merkki.
Vaatteet ja reppu otetaan käsivarrelle ja lähdetään lähimpään
rantaan, jossa virkistävän uinnin jälkeen pukeudutaan.

Täysissä tamineissa ja uljaalla mielellä seisoimme valmiina

lähtemään Oravalasta. Aamuhuudossa ei ollut ketään ilmoitettu
sairaaksi, vaikka eilispäivänä olikin kärsitty sadetta, märkiä polkuja ja
ponnistuksia. Riittävä yölepo oli vahvistanut voimia, aurinko taas
paistoi lämpöisesti ja kirkkaasti, virkistäen mieliä.
Yhdeksänkertaisella hurraa-huudolla, joka oli tavallinen
tunnussanamme, kiitettiin nautitusta vierasvaraisuudesta, ja joukko
läksi liikkeelle.

Pahin osa matkasta oli nyt suoritettu. Yhteisissä iloissa ja

vaivoissa olivat kaikki joukon ainekset, suuret ja pienet, opettajat ja
oppilaat, lähentyneet toisiansa, kokonaisuus oli täydellinen; ei enää
kuulunut ensi päivinä usein lausuttua kysymystä »onko se tai se
mukana», nyt jo tiedettiin, ketä kumppaneja oli seurassa, ja yhä
vaihtelevissa ryhmissä kulki joukko edelleen, puoluejakoa ei näkynyt,
siinä oli vain yksi suuri kumppanijoukko kävelyllä. Mieliala
lakkaamatta vilkastui. Milloin pääsi vallaton iloisuus voitolle, milloin
taas vakavampi ja syvällisempi tunne; ainoastaan untelolle
välinpitämättömyydelle ei ollut sijaa. Ei edes täysien ja kuumain
rautatievaunujen ilmakaan, joka muuten ei suinkaan ole
vilkastuttava, nyt saanut tukeutetuksi iloisuutta, kuin Savon radalta
Harjun asemalta vierimme etelää kohti Inkeroisiin. Iloinen laulu kaikui
vaunuista niin voimakkaasti ja vakuuttavasti, että mistään
vastaväitteistä ei voinut tulla puhettakaan. Ilo tosiaan vallitsi
huolettomassa nuorisojoukossa.

Me olimme katselleet Inkeroisia, olleet vieraina muistorikkaassa

Anjalassa, Vredebystä kulkeneet Kyminjokea alas päin kauneille
Ahvisten virroille, marssineet autiota metsäseutua edelleen
Korkeakoskelle, Karhulaan ja Kyminsuuhun, jossa joki laskee
mereen, jatkaneet höyryveneellä matkaa Kotkaan ja vielä
päiväkauden katselleet kaupungin ympäristöjä: Kyminkartanoa,
Kyminluostaria ja Langinkoskea, ja nyt oli matka-ohjelmamme
lopussa. Viikko oli kulunut siitä, kuin läksimme Lahdesta,
havainnoista rikas viikko. Paljon me olimme nähneet ja oppineet
tuntemaan. Ulkokehyksenä oli Kyminjoen laakso, joen
maantieteellinen alue Päijänteestä mereen asti. Mutta tämän
kehyksen sisällä olimme nähneet kuvia eri aloilta, metsän tuotteiden
ja monista koskista saadun vesivoiman kasvattamaa teollisuutta,
historiallisesti muistettavia paikkoja, jotka olivat antaneet aihetta
kertoella entisistä ajoista, niiden taisteluista, toivoista ja koetuksista.

Viimeinen ilta oli tullut, me olimme kokoutuneet päämajaamme,

käytettäväksemme ystävällisesti annettuun kansakouluun.
Seuraavana päivänä meidän tuli hajota kunkin tahollensa. Vielä
kerran kaikuivat yhä rakkaammiksi tulleet laulumme ja me
muistelimme kuluneen viikon vaikutuksia mieliimme. Ja niissä
mielialoissa kävi lämpöisenä virtana kiitollisuus kaikkia niitä kohtaan,
jotka olivat tehneet matkamme siksi, kuin se oli tullut, — valoisaksi
kesäpäiväksi.
OHJEITA JA NEUVOJA.

Jalkamatkoja Suomessa.

Kävelijä on vaatimattomin kaikista matkailijoista, vaan samalla

myöskin riippumattomin. Jos hän on oikein varustautunut, ei hänellä
ole huolia muista kuin itsestään; häntä ei pidättele mikään raskas
taakka eikä muu mukana kuljetettava, hän voi vapaasti ohjata
kulkunsa, minne vain tahtoo. Ja tämä vapaus avaa hänelle kaikki
paikat, jotka houkuttelevat matkailijaa, ja sen lisäksi vielä syrjäisetkin
seudut, joihin ei ole mukavia valtateitä eikä väyliä. Voidaan kyllä
vastustaa tätä sillä, että hän hitaammalla kulkutavallaan ei ehdi yhtä
pitkiä matkoja, kuin samassa ajassa ehdittäisiin muulla
kulkuneuvolla. Mutta vaikka hänen täytyykin supistaa matkansa alaa,
niin korvaa sen runsaastikin hänen olonsa välittömässä yhteydessä
luonnon ja kansan kanssa. Ei siinä hänelle aukeile eteen ainoastaan
kuolleita tauluja, vaan elävä elämä koko vaihtelevaisuudessaan, ja
mitä hän on nähnyt ja oppinut tuntemaan, sen kaikki on hän saanut
omilla ponnistuksillaan; matkahavainnot tulevat elävämmiksi, ne
pysyvät muistissa kauan sen jälkeenkin, kuin reppu heitetään pois
seljästä, ne ovat omin neuvoin ansaittua omaisuutta ja sen tähden
kallisarvoisia. Ken tahtoo oppia tuntemaan maatansa ja kansaansa,
jokahan on jokaisen kansalaisen velvollisuus, hänen pitää ruveta
jalkamatkailijaksi, voidakseen nähdä oikealta kannalta kaikkia oloja.

Oikea jalkamatkailija ei ole mikään urheilija. Hän ei voi siis

antautua yksipuolisten ohjeiden eikä horjumattomien päätelmäin
kahleihin. Hän sen tähden ei lähdekään matkalle sillä mielellä, että
hän sillä matkallaan ei koskaan käytä höyrylaivaa, rautatietä eikä
edes hevostakaan. Päin vastoin hän osaa käyttää hyväkseen
nopeaa pääsöä paikasta toiseen, jos väliseudussa on vähempi
viehätystä kuin etäämpänä sen molemmin puolin. Kävelijä täten ei
olekaan eri laji matkailijoita, vaan käytöllinen matkustaja, joka on
varustautunut mihin hyvänsä matkalla sattuviin oloihin ja joka ilman
pitkiä viivykkejä ja varustuksia voi lähteä laivasta tai rautatieltä
sivuretkille viehättäviin seutuihin; hän on riippumaton matkailija, ja
riippumattomuus on välttämätön ehto, että huvimatka tuottaa sitä,
kuin sillä tarkoitetaan: virkistystä.

Lisäksi tulee vielä, että matkailijan täytyy meidän maassamme

usein ihan pakosta turvautua omaan voimaansa, jos hän tahtoo
toteuttaa suunnittelemansa kiertomatkan. Ensi katsauksella Suomen
liikekarttaan näkyy, kuinka eri kulkutiet ovat maantieteellisistä syistä
järjestyneet eri ryhmiin, joiden väliltä enimmäkseen puuttuu suoraa
yhteyttä. Laatokka on sellainen alue, Saimaan vedet toinen,
Päijänne kolmas j.n.e. Jos tahdotaan yhteen jaksoon, kulkematta
samaa matkaa kahdesti tai tekemättä suuria kierroksia, käydä
samalla matkalla useammilla näillä alueilla, täytyy maiden poikki
siirtyä vesistön alalta toiselle. Jos silloin tahdotaan saada vapaasti
valita tiensä, pitää olla katkottuna kaikki kahleet, jotka pakottavat
kulkemaan määrättyjä teitä, ja tässä on jalkamatkailijalla kaikki edut
puolellaan.
 Seuraavat ohjeet ja neuvot ovat siis sekä varsinaista
jalkamatkailijaa että myöskin ketä hyvänsä matkailijaa varten, joka ei
tahdo olla sidottuna millään esteillä matkallansa, vaan vapaasti valita
tiensä.

Ensi kysymys, kuin päätetään lähteä huvimatkalle, on tietysti:

mihinkä lähden? Matkasuunnitelman tekemisen täytyy aina riippua
hyvin monista satunnaisista asianhaaroista, niin että mitään varmoja
ohjeita ei siitä voi antaa. Tottunut matkailija osaa kartta kädessä
helposti itse valita sopivan alueen tutkimusmatkallensa. Yleiseksi
säännöksi kuitenkin lausuttakoon, että ei suinkaan tarvitse peljätä
tiensä vetämistä sellaisten seutujen poikki, joissa kartta ei näytä
vallanteita; kylästä kylään on aina edes kapea polku ja vesimatkoille
on helppo saada venettä. Sitä paitsi ovat paraimmatkin kartat
maastamme hyvin vaillinaiset. Viljelys on useimmissa seuduissa
tiheämpää, kuin kartoista näkyy, ja uusia teitä on monessa paikassa,
jotka ovat karttoihin merkityt koskemattomiksi saloiksi.

Yleiseksi ohjaukseksi kävelytien valitsemisessa olkoot seuraavat

lyhyet suunnitelmat. Niissä on ehdotettuna sekä pitempiä,
yleisemmin tutustuttavia kiertomatkoja että lyhempiä teitä
tutustumiseksi johonkin erityiseen, tarkkarajaiseen alaan.

Ä. Pitkiä matkoja.

1. »Jalkamatkoilla»-luvussa kerrottu matka. Viipurista pitkin

Saimaan kanavaa Rättijärvelle, josta jalkaisin Jääsken kautta
Imatralle ja edelleen Parikkalan kautta Punkaharjulle ja
Savonlinnaan; höyrylaivalla Leppävirroille, Kuopioon ja
Tuovilanlahteen; jalkaisin länteen päin Pielaveden, Viitasaaren ja
Saarijärven kautta Jyväskylään ja edelleen Petäjäveden kautta
Keuruulle, josta osittain vesitse, osittain jalkaisin Ruoveden kautta
Tampereelle ja Hämeenlinnaan.

2. Niin kuin I:ssä Jyväskylään, josta Päijännettä myöten Heinolaan

ja edelleen pitkin Kyminjokea Kotkaan.

3. Niin kuin I:ssä Parikkalaan, josta maantietä Kurkijoelle;

laivamatkaa Valamoon ja Sortavalaan; Ännikänniemen ja
Kesälahden kautta Savonlinnaan; edelleen 1:sen tai 2:sen mukaan.

4. Viipurista Saimaan kanavaa myöten Rättijärvelle; jalkaisin

Imatralle ja siitä Jääskeen; venematkaa pitkin Vuoksea Käkisalmeen
joko koko matka (mieluisimmin) tai osaksi, esim. Antreaan asti, josta
osaksi maantietä (Sirlahteen), osaksi veneellä Räisälään ja
Käkisalmeen; matka Valamoon j.n.e. 3:nen mukaan; Savonlinnasta
sivumatka Punkaharjulle ja sitte edelleen 1:sen tai 2:sen mukaan.

5. Viipurista Kuopioon l:sen, 3:nen tai 4:nen mukaan; höyrylaivalla

Kuopiosta Iisalmelle, josta jalkaisin Kajaaniin; höyryveneellä
Oulunjärveä Vaalaan, veneellä Oulunjokea Ouluun.

6. Viipurista Savonlinnaan l:sen mukaan, sieltä höyryveneellä

Joensuuhun ja edelleen Pielisjokea ja Pielisjärveä Nurmekseen
(sivumatkaa Kolin kukkuloille Pielisjärven länsirannalle ei pidä jättää
tekemättä). Jalkaisin Nurmeksesta Sotkamon kautta Kajaaniin (osan
matkasta voi tehdä veneelläkin); edelleen 5:nen mukaan Ouluun.

7. Viipurista 3:nen tai 4:nen mukaan Sortavalaan, josta jalkaisin

Ruskealan, Tohmajärven ja Kiihtelysvaaran kautta Joensuuhun.
Edelleen Nurmeksen ja Kajaanin kautta Ouluun 6:nen ja 5:nen
mukaan.
 8. Jos 5:es, 6:es ja 7:äs matka aletaan kesäkuun ensi päivinä,
ehditään siiloin suunnitelmaa laajentaa juhannusmatkalla Oulusta
Aavasaksalle; höyrylaivaa pitää silloin käyttää Oulusta Tornioon,
josta jalkaisin perille.

B. Lyhempiä matkoja.

Matkailija-yhdistyksen toimittamassa matkakäsikirjassa

»Matkasuuntia Suomessa» on laveita suunnitelmia eri matkoille,
tosin tehtyjä nopeampaa matkustusta varten kuin jalkamiehen, mutta
kuitenkin sinänsä kelvollisia hänellekin. Osoittaen siihen joka
matkamiehelle välttämättömään oppaasen panemme tähän
ainoastaan yleisiä viittauksia viehättävistä matkoista eri seutuihin.

1. Matka Länsi-Uudellemaalle, varsinkin Lohjanjärven,

Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren seutuihin.

2. Matka Uudenmaan ja Hämeen välisiin metsäseutuihin joko

yhdessä B l:sen kanssa tahi lähtein Hämeen radalta joltakin
asemalta (Turengista) jollekin Turun radan asemalle (Koivistoon)
niin, kuin luvussa »Metsäseudussa» edellä on kerrottu.

3. Matka Hämeenlinnasta Tampereelle, Sääksmäki, Pälkäne ja

Kangasala pääpaikkoina.

4. Matka B 3, ulotettuna Ruovedelle ja Keuruulle asti.

5. Matka B 3, ulotettuna Nokialle, Karkkuun ja Tyrväälle.

6. Kiertomatka B 3, 4 ja 5:ssä luetelluissa seuduissa.

Hämeenlinnasta osaksi höyryveneellä, osaksi jalkaisin Sääksmäen,
Pälkäneen ja Kangasalan kautta Tampereelle; rautateitse Vaasan
rataa Kolhon asemalle, kävellen Keuruulle ja takaisin Mänttään ja
Filppulaan, höyryveneellä Ruovedelle, josta viehättävä sivumutka
Virroille. Ruovedeltä höyryveneellä Muroleen kautta Toikkoon (Kurun
pitäjään); metsäseutuja Ikaalisiin tai Hämeenkyröön, ja edelleen
Karkkuun ja Tyrväälle, josta veneellä Rauta- ja Kulovettä Siuruun
(Turun ja Hämeen läänien rajalle); kävely Pirkkalan kautta Nokian
ohi Tampereelle.

7. Matka Kymin joen laaksoa pitkin. Lahdesta höyryveneellä

Vesijärveä Heinolaan; edelleen niiden ohjeiden mukaan, kuin on
luvussa »Koulukävelyllä». Kotkasta retki Suursaareen (vrt. luk.
»Uudessa seurassa»).

8. Matka Viipurista Imatralle, Punkaharjulle ja Savonlinnaan, A

l:sen mukaan.

9. Kiertomatka Itä-Suomessa Viipurista Laatokalle ja Savonlinnaan

A 3:nen mukaan.

10. Kiertomatka Viipurista pitkin Vuoksea Laatokalle ja edelleen

Savonlinnaan A 4:n mukaan.

11. Kiertomatka Itä-Suomessa Viipurista Laatokalle; Sortavalasta

Joensuuhun A 7:n mukaan tai Sortavalasta Ruskealan kautta
Puhokseen, josta edelleen höyryveneellä Joensuuhun tai
Savonlinnaan.

12. Kiertomatka Itä-Suomessa B 11:n mukaan Sortavalaan, josta

Impilahden, Suistamon, Korpiselän ja Ilomantsin kautta Koitajoelle;
sitä myöten veneellä Pielisjoelle. Edelleen höyryveneellä
Joensuuhun B 13:n mukaan.
 13. Matka Itä-Karjalassa Sortavalasta Joensuuhun. Sortavalasta
Kirjavalahteen ja edelleen Ristijärveä Pötsövaaralle, josta
raivaamatonta metsää Läskelänjoelle sekä sitä pitkin Jänisjärvelle.
Edelleen vesitse Anoniemeen ja Värtsilään, josta jalkaisin saloteitä
Korpiselän ja Ilomantsin kautta Koitajoen Lylykoskelle. Sieltä
veneellä tätä koskirikasta jokea Pielisjoen varteen Uimaharjulle.
Höyryveneellä Joensuuhun tai myös edelleen B 14:n mukaan. —
Tämä matka on tosin vaivalloinen, mutta hyvin vaihteleva: etelässä
Laatokka ja Karjalan ihanimmat seudut, Jänisjärvestä Koitajoelle
synkintä saloa ja vihdoin Koitajoen monet rajut kosket, joista erittäin
mainittakoon Kuusamo ja Pamilokoski. Monesta koskesta käy laskea
veneelläkin.

14. Matka Joensuusta Nurmekseen, tapahtuu tavallisesti suoraan

höyryveneellä. Kuitenkin pitää matkailijan poiketa Koitajoen
Pamilokoskelle ja Kolin kukkuloille, jotka ovat Pielisjärven
länsirannalla Juu'an pitäjässä.

a) Matka Koitajoelle alotetaan joko Enon kirkolta, josta jalkaisin

joelle Lylykoskelle (josta edelleen B 13:n mukaan), tai Uimaharjulta
vähän ylempää Pielisjoen varrelta, josta jalkaisin metsäpolkuja
Pamilokoskelle; sieltä takaisin veneellä Koitajokea Pielisjoelle. (Tällä
matkalla on Siikakoski, josta käy laskea veneellä.) Kumpaakin näitä
matkoja käy esittää ainoastaan tottuneille matkailijoille, jotka eivät
pelkää mitään vastuksia eikä vaivoja.

b) Matka Kolin kukkuloille voidaan usein mukavasti tehdä

höyryveneellä perille asti. Jos ei kuitenkaan satu laivakulkua sinne
suoraan, päästään Kolille sopivimmin soutamalla Pielisjärven poikki
järven itärannasta Läpikäytävästä, johon kaikki näiden vesien
höyryveneet poikkeavat. Pääsee Kolille maitsekin Ahvenisten sillalta
Pielisjärven alapäästä eli Pielisjoen niskasta. Maantie, 10 km, kulkee
kauniin Herajärven ohitse, josta ei ole muuta kuin huono metsäpolku
Kolille.

Varustautuminen pitkälle matkalle.

Viihtymys pitkällä jalkamatkalla riippuu hyvin suuresti tarkoituksen

mukaisista varuksista, jonka tähden niistä on pidettävä hyvää huolta.
Puvun pitää täyttää monta ehtoa: sen tulee olla mukava kävelylle,
soveltua yhtä hyvin kauniilla ilmalla kuin kylmässä, tuulessa ja
sateessa, yhtä hyvin kaupunkioloissa ja höyrylaivoilla kuin
syrjäisimmissä maakylissä; sen tulee olla kevyt, kestävä ja viimeksi
vielä helppo pestä ja korjata. Saadakseen sellaisen puvun, joka
täyttää kaikki nämä vaatimukset, täytyy jalkamatkailijan heti hyljätä
kaikki sellaiset mietteet, miten hän matkallaan voisi esiytyä
muhkeassa seurapuvussa, sillä kantamukseen ei sovi muuta kuin
mikä jalkamiehelle on kaikkein välttämättömintä. Mutta sopiva puku
salliikin tämän supistuksen. Eikä matkailijan tarvitse pitääkään lukua
mistään seuraelämän vanhoista kaavoista tai etuluuloista tai
»mitähän ihmiset sanovat», jos hänen pukunsa onkin niin taikka
näin. Hän liikkuu vapaasti kaikissa tiloissa ja pysyy sinä, kuin on:
matkailijana.

Tässä seuraa näiden perusasteiden mukaan käytöllisen

kokemuksen nojalla tehty varustusehdotus jalkamatkailijalle, sekä
miehelle että naiselle.

Pukimet, a) Miehelle' Flanellipaita, mukavat hihansuut, leveä, alas

käännetty, kiinni ommeltu kaulus, jonka alle kaulaliina solmitaan; väri
mielen mukaan, ei kuitenkaan arkalaatuinen; kastumisesta
välttämättä tapahtuvan kutistumisen tähden tehdään paita väljäksi,
varsinkin hihat kyllin pitkiksi. Nuttu mekon malliin ja väljät polvihousut
hyvästä villakankaasta, joka ei pelkää kastumista. Sekä mekkoon
että housuihin pitää teettää niin monta taskua kuin mahdollista. Liivi
ei ole välttämätön, vaan on kuitenkin usein, esim. vesimatkoilla,
hyvään tarpeesen. Pitkät, tummansiniset tai mustat villasukat.
Jalkineista tuonnempana. Alushousut, myöskin polvihousujen
malliin, mieluisimmin liinaiset. Päällysvaatteeksi paksu, pehmoinen
saali, joka samalla tekee peitteen virkaa. Eri päällystakki tai
sadetakki on soveltumaton. Soveliain päähine on kevyt, pehmeä
huopahattu. [Erittäin sopivia ovat n.s. »sänkihatut» (»ullstump»), joita
saadaan esim. Vecksellin hattukaupasta Helsingistä 4 markalla.]
Pitkä yöpaita.

Pitovaatteita tarvitaan ainoastaan yhdet, flanellipaitoja ja

alusvaatteita sitä vastoin kerran muuttaa; suurempi varasto on liikaa,
kun on helppo toimittaa pesua matkalla. Sukkia ja nenäliinoja
kuitenkin runsaammin.

Muist.: Jos käytetään muuten mukavaa ja kevyttä

polvihousupukua, otettakoon suojaksi itikoilta kevyet, hienosta
liinakankaasta tehdyt säärykset vedettäväksi tarpeen tullen sukkien
päälle jalkaan.

b) Naiselle. Päällyspaita ja lyhyt, yksinkertainen hame flanellista

tai muusta pehmeästä villakankaasta. Flanellipaidan päälle
napillinen mekko pehmeästä ja kastumista pelkäämättömästä
villakankaasta. Alusvaatteita ainoastaan kerran muuttaa, kun on
matkalla helppo toimittaa pesua. Nenäliinoja ja sukkia runsaammin.
Kaikkien vaatteiden pitää olla hyvin käyvät, mukavat ja niin