Understanding Chinese Culture 1st ed.

Edition Guobin Xu
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmass.com/product/understanding-chinese-culture-1st-ed-edition-guobin-
xu/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Introduction to Chinese Culture 1st ed. Edition Guobin

Xu

https://ebookmass.com/product/introduction-to-chinese-
culture-1st-ed-edition-guobin-xu/

Contesting British Chinese Culture 1st ed. Edition

Ashley Thorpe

https://ebookmass.com/product/contesting-british-chinese-
culture-1st-ed-edition-ashley-thorpe/

Slogan Politics: Understanding Chinese Foreign Policy

Concepts 1st ed. Edition Jinghan Zeng

https://ebookmass.com/product/slogan-politics-understanding-
chinese-foreign-policy-concepts-1st-ed-edition-jinghan-zeng/

Franz Kafka and Chinese Culture Yanbing Zeng

https://ebookmass.com/product/franz-kafka-and-chinese-culture-
yanbing-zeng/
Understanding Urbanism 1st ed. Edition Dallas Rogers

https://ebookmass.com/product/understanding-urbanism-1st-ed-
edition-dallas-rogers/

Surveillance, Race, Culture 1st ed. Edition Susan Flynn

https://ebookmass.com/product/surveillance-race-culture-1st-ed-
edition-susan-flynn/

Romance in Post-Socialist Chinese Television 1st ed.

Edition Huike Wen

https://ebookmass.com/product/romance-in-post-socialist-chinese-
television-1st-ed-edition-huike-wen/

Paradigm Shifts in Chinese Studies 1st ed. 2022 Edition

Shiping Hua

https://ebookmass.com/product/paradigm-shifts-in-chinese-
studies-1st-ed-2022-edition-shiping-hua/

Urban Chinese Daughters 1st ed. Edition Patricia

O'Neill

https://ebookmass.com/product/urban-chinese-daughters-1st-ed-
edition-patricia-oneill/
U N D E R STA N D I N G
CHINESE
C U LT U R E

P H I LO S O P H Y

RELIGION

SCIENCE

T E C H N O LO G Y

EDITED BY GUOBIN XU, YANHUI CHEN, LIANHUA XU, ET AL.

T R A N S L AT E D B Y K A I J U C H E N , X I Y U A N X I O N G , W E N Q U A N W U , E T A L .
Understanding Chinese Culture
Guobin Xu • Yanhui Chen • Lianhua Xu
Editors

Understanding
Chinese Culture
Philosophy, Religion, Science and Technology
Editors
Guobin Xu Yanhui Chen
Guangdong University of Foreign Guangdong University of Foreign
Studies Studies
Guangzhou, China Guangzhou, China

Lianhua Xu
Guangdong University of Foreign
Studies
Guangzhou, China
Translators
Kaiju Chen Xiyuan Xiong
Guangdong University of Foreign Sun Yat-sen University Press
Studies Guangzhou, China
Guangzhou, China

Wenquan Wu
Guangdong University of Foreign
Studies
Guangzhou, China

ISBN 978-981-10-8161-3    ISBN 978-981-10-8162-0 (eBook)

https://doi.org/10.1007/978-981-10-8162-0

Library of Congress Control Number: 2018935539

© South China University of Technology Press 2018

This work is subject to copyright. All rights are solely and exclusively licensed by the
Publisher, whether the whole or part of the material is concerned, specifically the rights of
translation, reprinting, reuse of illustrations, recitation, broadcasting, reproduction on
microfilms or in any other physical way, and transmission or information storage and retrieval,
electronic adaptation, computer software, or by similar or dissimilar methodology now
known or hereafter developed.
The use of general descriptive names, registered names, trademarks, service marks, etc. in this
publication does not imply, even in the absence of a specific statement, that such names are
exempt from the relevant protective laws and regulations and therefore free for general use.
The publisher, the authors and the editors are safe to assume that the advice and information in
this book are believed to be true and accurate at the date of publication. Neither the publisher
nor the authors or the editors give a warranty, express or implied, with respect to the material
contained herein or for any errors or omissions that may have been made. The publisher remains
neutral with regard to jurisdictional claims in published maps and institutional affiliations.

Cover illustration: danp68

Printed on acid-free paper

This Palgrave Macmillan imprint is published by Springer Nature

The registered company is Springer Nature Singapore Pte Ltd.
The registered company address is: 152 Beach Road, #21-­01/04 Gateway East, Singapore
189721, Singapore
 Acknowledgments

We were approached in 2012 by Professor Xu Guobin, Editor in Chief of

the original works Essentials of Chinese Culture and Essentials of Western
Culture, proposing that my research team translate these two books into
English and publish them in English-speaking countries. Almost at the
same time I was contacted with a publishing proposal by Alisa Pulver,
Senior Editor at Palgrave Macmillan. Without the trust and unfailing sup-
port of these two parties over the following years, this large translation
project—based on the 1.1 million Chinese characters in the original works
to be translated for a series of four books, amounting to nearly 400,000
English words—would not have happened so soon after the publication of
the original works. The copyright holder, South China University of
Technology Press, showed immediate support for our translation project,
and our particular gratitude goes to their editors and coordinators: Ms.
Qiao Li and Ms. Wu Cuiwei.
Through the six years of painstaking translation and reviewing, we owe
our sincere gratitude to the experts in the related areas, whose joint effort
has transformed this translation project into the current four books.
Professor Xu Guobin, Chief Editor of the original monographs, always
provided support at each stage. In December 2014, on completion of the
translation and the first review round, Professor Xu suggested and orga-
nized an author–translator symposium, where associate editors Chen
Yanhui and Xu Lianhua, together with all the authors of the original works,
met with the leading translators, Professor Chen Kaiju, Xiong Xiyuan and
Wu Wenquan, together with all the other translators to discuss the key
problems encountered in the interpretation of the original texts. Some

v
vi ACKNOWLEDGMENTS

renowned professors in translation studies in Guangdong—including

Mr. Huang Guowen, Mr. Wu Jianguo and Mr. Liang Ruiqing—attended
the symposium, offering enthusiastic comment, sincere criticism, and sug-
gestions for improvement.
Professor Mao Sihui always showed his full support for this project and
happily agreed to write the preface for the series.
At the review stage, four professors proofread and made invaluable sug-
gestions and corrections: Professor Li Ming proofread Introduction to
Chinese Culture; Professor Chu Dongwei proofread Understanding
Chinese Culture; Professor Chen Kaiju proofread Introduction to Western
Culture; and Professor He Zhigang proofread Understanding Western
Culture.
Australian translation expert Alex Graeme-Evans reviewed Introduction
to Chinese Culture and Understanding Chinese Culture during the second
review round. The leading translators and Ms. Xue Ping carried out the
final formal review, wrote the chapter abstracts for each book, and trans-
lated all the references.
Our special thanks also go to Sara Crowley Vigneau, Senior Editor, and
Connie Li (Yue), Editorial Assistant, of Springer Nature, whose constant
help in clarifying all the problems of project management, and format and
content organization, were crucial to the finalization of this project.
Last but not least, Guangdong University of Foreign Studies offered us
the necessary funds; and many experts and leaders from the College of
Continuing Education, the School of Interpretation and Translation
Studies, and the School of English for International Business Studies of
the University also gave us help throughout the project.
However, due to the scale of the project, the need to shorten the origi-
nal texts, and stylistic choices made by different translators and reviewers,
there may still be problems, which, of course, are the responsibility of the
leading translators. We sincerely welcome criticisms and suggestions from
readers, critics, and editors so that improvements can be made in later
editions.
 Contents

1 Philosophy and Religion   1

1.1 Schools of Chinese Philosophy  1
1.1.1 Schools of Philosophy in the Pre-Qin Period  2
1.1.1.1 Taoism   2
1.1.1.2 Confucianism   4
1.1.2 Schools of Philosophy During the Han and Tang
Dynasties  6
1.1.2.1 Dong Zhongshu’s Theology   7
1.1.2.2 Wang Chong’s Atheism   7
1.1.2.3 Wang Bi’s Xuan Xue (Dark
Learning)  8
1.1.3 Schools of Philosophy During the Song
and the Ming Dynasties  8
1.1.3.1 Zhu Xi’s Neo-Confucianism   9
1.1.3.2 Wang Yangming’s Mentalism  10
1.1.3.3 Wang Fuzhi and His Summary
of Past Philosophies  11
1.1.4 Schools of Philosophy in the Nineteenth and Early
Twentieth Centuries 11
1.1.4.1 Kang Youwei  12
1.1.4.2 Sun Yat-sen  13
1.1.5 Schools of Philosophy in Late Modern Times 15
1.1.5.1 Hu Shi’s Pragmatism  15
1.1.5.2 Modern Neo-Confucianism  16
1.1.5.3 Marxism in China  17

vii
viii Contents

1.2 Religion 18
1.2.1 Taoism 18
1.2.1.1 Characteristics and Essential
Teachings of Taoism  19
1.2.1.2 Influence of Taoism on Chinese
Culture  20
1.2.2 Buddhism 21
1.2.2.1 Introduction and Sinicization
of Buddhism  21
1.2.2.2 Ongoing Relationship Between
Buddhism and Chinese Culture  22
1.2.3 Islam and Christianity 23
1.2.3.1 Introduction of Islam into China
and Its Development  23
1.2.3.2 Christianity in China: Its Beginning
and Development  25
References  27

2 Politics and Law  29

2.1 Political Culture 29
2.1.1 A Short History of Traditional Chinese Political
Cultures 30
2.1.2 Characteristics of China’s Traditional Political
Culture 37
2.1.2.1 The Special Role of the Clan Concept
in Traditional Chinese Culture  38
2.1.2.2 The Grand Unification as a Political
Dream  40
2.1.2.3 Ethnical Integration  40
2.1.3 China’s Modern Political Culture 41
2.1.3.1 The Characteristics of Modern Chinese
Political Culture  43
2.1.4 Contemporary Political Culture 44
2.2 Legal Culture 45
2.2.1 Traditional Chinese Legal Culture: Mixture
of Law and Ethics 45
2.2.1.1 The Evolution of Traditional Chinese
Legal Culture  45
2.2.1.2 The Characteristics of Traditional
Chinese Legal Culture  49
 Contents 
   ix

2.2.2 Modern Chinese Legal Culture 51

2.2.2.1 The Start of Capitalist Legal Culture
in Modern China  52
2.2.2.2 Experimentation with Western-Style
Legal Culture in Modern China  52
2.2.2.3 New Nationalist Government
Constitution 1946  53
References  54

3 Education, Science, and Technology  55

3.1 Education: History and Development 55
3.1.1 Education in Ancient Times 55
3.1.1.1 Education in the Pre-Qin Period  55
3.1.1.2 The Qin and Han Dynasties  56
3.1.1.3 Wei, Jin, Southern and Northern
Dynasties  57
3.1.1.4 The Sui and Tang Dynasties  58
3.1.1.5 The Song and Yuan Dynasties  59
3.1.1.6 The Ming and Qing Dynasties  60
3.1.2 Formation and Development of Modern
Education 61
3.1.2.1 Formation  61
3.1.2.2 Development  62
3.1.2.3 Education Under the Nanjing
Nationalist Regime  63
3.1.2.4 Education Under the Leadership
of the CPC  64
3.1.3 Rapid Development of Socialist Education 65
3.1.3.1 Establishment of the Socialist
Educational System  65
3.1.3.2 Educational Achievements  66
3.2 Science and Technology 67
3.2.1 Ancient Inventions 67
3.2.1.1 Four Great Inventions  67
3.2.1.2 Mathematics  68
3.2.1.3 Physics  69
3.2.1.4 Agriculture  70
3.2.1.5 Geoscience  70
3.2.1.6 Metallurgical Technology  71
3.2.1.7 Most Influential Scientific Works  71
x Contents

3.2.2 Achievements in Modern Times 72

3.2.2.1 Mathematics 72
3.2.2.2 Biology 72
3.2.2.3 Engineering 74
3.2.2.4 Geology 74
3.2.2.5 Physics 75
3.2.2.6 Chemistry 76
3.2.3 Achievements in the PRC 76
3.2.3.1 Nuclear Technology 76
3.2.3.2 Space Programs 77
3.2.3.3 Energy Projects 77
3.2.3.4 Biotechnology and Life Science
Research 78
3.2.3.5 Mathematics 79
3.2.3.6 Physics 79
3.2.3.7 Information Technology 80
3.2.3.8 Robots 80
3.2.3.9 New Material Technology 80
3.2.3.10 Paleontology 81
3.2.3.11 Archaeology 81
3.2.3.12 Transportation 83
References  83

4 Language and Writing  85

4.1 Chinese Language and Writing: Meaning and Style 86
4.1.1 Characteristics of Chinese Language and Writing 86
4.1.2 History of Chinese Language and Writing 87
4.1.2.1 Development of the Chinese Language 87
4.1.2.2 The Historical Development of Hanzi 88
4.2 Language and Writing: Modern Chinese 90
4.2.1 Putonghua 91
4.2.2 Modern Chinese Dialects 93
4.2.2.1 Northern Dialect 93
4.2.2.2 Wu Dialect 93
4.2.2.3 Xiang Dialect 94
4.2.2.4 Gan Dialect 94
4.2.2.5 Hakka Dialect 94
4.2.2.6 Yue Dialect 94
4.2.2.7 Min Dialect 94
 Contents 
   xi

4.3 The Development of Chinese Language and Orthography

in the New Era 95
4.3.1 Latest Developments in the Chinese Language
and Writing 96
4.3.1.1 Challenges and Achievements 96
4.3.1.2 Problems and Confusion 99
4.3.2 Chinese Language and Writing: Trends101
4.4 Overview of Chinese Ethnic Languages102
4.4.1 Introducing Ethnic Languages102
4.4.2 Language Policy103
References 105

5 Literature 107
5.1 An Overview107
5.1.1 Prose107
5.1.2 Poetry110
5.1.3 Drama113
5.1.4 Fiction114
5.2 The Famous Four Books and the Five Classics117
5.2.1 The Four Books118
5.2.1.1 The Confucian Analects 118
5.2.1.2 The Book of Mencius 118
5.2.1.3 The Great Learning 118
5.2.1.4 The Doctrine of the Mean 119
5.2.2 The Five Classics119
5.2.2.1 The Book of Songs 119
5.2.2.2 The Book of Documents 120
5.2.2.3 The Book of Rites 121
5.2.2.4 Zhou Yi: The Book of Changes
and Yi Zhuan 121
5.2.2.5 The Spring and Autumn Annals 122
5.3 Comments on Other Literary Classics122
5.3.1 Pre-Qin Era122
5.3.1.1 Chuci 122
5.3.1.2 Zuo Zhuan 123
5.3.1.3 Zhuangzi 123
5.3.1.4 Zhan Guo Ce 124
xii Contents

5.3.2 Qin and Han Dynasty124

5.3.2.1 Lushi Chunqiu 124
5.3.2.2 Huainanzi 125
5.3.2.3 Records of the Grand Historian 125
5.3.2.4 Poetry of the Dynasties 125
5.3.3 Wei, Jin, and the Southern, and Northern
Dynasties126
5.3.3.1 Story of the Immortals 126
5.3.3.2 Collected Works by Tao Yuanming 126
5.3.3.3 Wen Xin Diao Long 126
5.3.3.4 Shishuo Xinyu 127
5.3.3.5 Zhaoming Wenxuan 127
5.3.4 The Sui, Tang, Five, and Song Dynasties127
5.3.4.1 Li Bo 127
5.3.4.2 Detailed Annotations of Du Fu’s
Poetry 128
5.3.4.3 Extensive Records of the Taiping Era 128
5.3.4.4 Comprehensive Mirror to Aid
in Government 128
5.3.4.5 Collected Works of Lord Ouyang
Wenzhong 129
5.3.4.6 Complete Works of Su Dongpo 129
5.3.4.7 Shuyu Ci Poetry 129
5.3.4.8 Jiaxuan Ci Poetry 130
5.3.5 Yuan, Ming, and Qing Dynasties130
5.3.5.1 The Story of the Western Chamber 130
5.3.5.2 Romance of the Three Kingdoms 130
5.3.5.3 The Water Margin 131
5.3.5.4 Journey to the West 131
5.3.5.5 The Peony Pavilion 131
5.3.5.6 The Golden Lotus 132
5.3.5.7 Stories of the Strange Chamber 133
5.3.5.8 Three Volumes of Words, Two Volumes
of Table Striking 133
5.3.5.9 Dream of the Red Chamber 133
5.3.5.10 The Scholars 134
5.3.5.11 The Travels of Lao Can 134
5.3.5.12 Renjian Cihua 134
References 135
 Contents 
   xiii

6 Economy and Trade 137

6.1 From Ancient to Modern Agriculture137
6.1.1 Agricultural Development in Ancient China137
6.1.2 Agricultural Achievements of Ancient China140
6.1.2.1 Domestication and Introduction
of Plants 140
6.1.2.2 Domestication and Breeding
of Animals 141
6.1.2.3 Irrigation and Water Conservancy 141
6.1.2.4 The Farming System and Fertilizing
Techniques 142
6.1.2.5 Farm Implements 143
6.1.2.6 Agronomy 144
6.1.2.7 The Twenty-Four Solar Terms 145
6.1.3 Agricultural Development/Achievements:
Modern China146
6.1.4 Achievements of Modern Agriculture147
6.2 Transition from Handcraft to Modern Industry147
6.2.1 Development of Handcraft in Ancient China148
6.2.2 Handcrafts in Ancient China: Achievements148
6.2.2.1 Metallurgy 148
6.2.2.2 Porcelain Making 149
6.2.2.3 The Silk Weaving Industry 150
6.2.3 Industrial Development and Achievements
in Modern China150
6.2.4 Achievements of China’s Modern Industry152
6.3 Foreign Trade153
6.3.1 Development of Foreign Trade in Ancient China153
6.3.2 Achievements of Foreign Trade in Ancient China155
6.3.2.1 The Silk Road 155
6.3.2.2 The Chinese Tea Trade 157
6.3.2.3 The Porcelain Trade 157
6.3.3 Foreign Trade in Modern China158
6.3.4 Foreign Trade in China Since 1949159
References 159
xiv Contents

7 National Defense and Military Culture 161

7.1 National Defense Policies161
7.1.1 National Defense Policies in Ancient Times162
7.1.1.1 Introduction to National Defense
in Ancient China 162
7.1.1.2 National Defense Projects 163
7.1.1.3 Defense Equipment 164
7.1.2 National Defense Policies in Modern Times165
7.1.2.1 National Defense in the Late Qing
Dynasty 165
7.1.3 National Defense Policies of the PRC165
7.1.3.1 Solid National Defense 165
7.1.3.2 Prohibition of Armed Subversion
to Maintain Social Stability 166
7.1.3.3 Modernization of National Defense
and Military Power 166
7.1.3.4 To Safeguard World Peace and Oppose
Aggression and Expansion 166
7.1.3.5 Military Strategy of Active Defense
to Safeguard National Interests 166
7.2 Military Systems167
7.2.1 Ancient Military Forms of Leadership167
7.2.2 Military Systems in Modern Times170
7.2.3 Modern Chinese Military System172
7.3 Military Theories174
7.3.1 Military Thought in Ancient China174
7.3.1.1 Evolution of Military Theories 174
7.3.1.2 The Epistemology of War 176
7.3.1.3 Assessment of the Mayhem and Loss
of Life a Peasant’s Revolt May Cause 178
7.3.1.4 Military Thoughts on the Sino-
Japanese War 1894–1895178
7.3.1.5 Military Strategies of the KMT 179
7.3.2 Contemporary Military Thoughts179
7.3.2.1 Mao Zedong’s Ideas on War 180
7.3.2.2 Theory of the People’s Army 180
7.3.2.3 Theory of the People’s War 180
7.3.2.4 Strategic and Tactical Theories 181
7.3.2.5 The Theory of National Security 181
References 182
 Contents 
   xv

8 Sports 185
8.1 Ancient Sports185
8.1.1 Formation of Ancient Sports185
8.1.2 Evolution of Ancient Sports187
8.1.3 Origin and Development of Chinese
Martial Arts188
8.1.3.1 Chinese Martial Arts Before
the Twentieth Century 188
8.1.3.2 The Last 100 Years’ Developmental
Breakthroughs in Chinese Martial
Arts 189
8.2 Modern Sports: 1840–1949190
8.2.1 Spread of Modern Western Sports in China190
8.2.2 Modern Sports in the Republic of China Era191
8.2.2.1 Sports Theories 191
8.2.2.2 Sports Management System
and Regulations 191
8.2.2.3 Evolution of Sports Education System 192
8.2.2.4 Development of Competitive Sports 192
8.2.2.5 Advent of New Democratic Sports 193
8.3 Modern Sports Since 1949193
8.3.1 Establishment of the Modern Sports System194
8.3.2 Modern Mass Sports194
8.3.2.1 Workers’ Sports 194
8.3.2.2 Rural Sports 195
8.3.2.3 Minority Sports 195
8.3.2.4 National Defense Sports 195
8.3.3 Modern School Physical Education196
8.3.3.1 Administrative System of School
Physical Education 196
8.3.3.2 Development of School Physical
Education 196
8.3.4 Competitive Sports197
8.3.4.1 Establishment of Sports Management
System 197
8.3.4.2 Training Systems 197
8.3.4.3 Domestic Competition Systems
and National Athletic Meets 198
xvi Contents

8.4 Modern Sports: Reform and Development199

8.4.1 Reform of Modern Sports199
8.4.2 Reform in School Physical Education
and Social Sports201
8.4.2.1 Reform in School Physical Education 201
8.4.2.2 Reform in Public Sports 202
8.4.3 Reform in Modern Competitive Sports202
8.4.4 The Making of the Sports Industry203
8.4.5 The Legacy of Chinese Martial Arts in the
New Age204
8.4.6 Outstanding Performance/Bright Prospects
for Modern Sports205
References 206

9 Cultural Industries 207
9.1 What Is Cultural Industry?208
9.1.1 Definition of Cultural Industry208
9.1.2 Cultural Industries Classified209
9.1.3 Issues Concerning Classification of Cultural
Industries211
9.1.3.1 Classification of Cultural
Organizations 211
9.1.3.2 Culture-Related Services 211
9.1.3.3 Categorization of Cultural Industries 212
9.1.3.4 Definition of Marginal Cultural
Activities 212
9.2 History of Chinese Cultural Industries212
9.2.1 The Emergence of Chinese Cultural Industries212
9.2.2 Chinese Cultural Industries in the Making216
9.2.3 Development of Cultural Industries
in the Twenty-First Century217
9.2.3.1 The Momentum of Cultural Industries 218
9.2.3.2 Achievements in the Chinese Cultural
Industries Sector 219
9.2.3.3 Constructive Government Policies 223
9.2.3.4 Strategies and Future Prospects
for China’s Cultural Industries 226
References 228
 Contents 
   xvii

10 National Spirit 231
10.1 National Characteristics versus National Spirit231
10.2 Evolution of a Chinese National Spirit232
10.2.1 Evolution Rules232
10.2.2 Integrated Diversity: Formation
and Development of the Chinese Nation233
10.2.2.1 The Environment 234
10.2.2.2 National Formation
and Development 234
10.2.3 Three Developmental Stages of the
National Spirit237
10.2.3.1 National Spirit of Ancient China 237
10.2.3.2 Foundations of the Modern
National Spirit 238
10.2.3.3 Contemporary National Spirit 241
10.3 Basic Forms of the Chinese National Spirit242
10.3.1 The Core: Patriotism242
10.3.2 Basic Forms242
10.3.2.1 Peace Espousal 242
10.3.2.2 Diligence and Courage 243
10.3.2.3 Constant Self-Improvement 243
10.3.3 Need for Continued Encouragement244
10.3.3.1 How Best to Enhance Cultural
Development 244
10.3.3.2 National Spirit Best Sensitized
Through Education 245
10.3.4 Purest Form for a Harmonious Society245
10.4 Contemporary Expansion of Chinese National Spirit246
10.4.1 How to Define Core Socialist Values246
10.4.1.1 Marxist Ideology: The Soul
of the System 247
10.4.1.2 Common Ideal for Socialism
with Chinese Characteristics 247
10.4.1.3 Spirit of the Times with Reform
and Innovation at the Core 247
xviii Contents

10.4.2 The Importance of the Construction of a Socialist

Core Value System247
10.4.2.1 Spiritual Pillars of Cultural Identity 247
10.4.2.2 Socialist Core Value System
As the Ideal for All Social Members 248
10.4.2.3 Comprehensive Ideological
Foundations for All Ethnic Groups 248
10.4.2.4 Socialist Core Value System
with Chinese Characteristics 248
References 249
 CHAPTER 1

Philosophy and Religion

Among the various schools of Chinese philosophy, Confucianism and

Taoism dominated ancient China, on account of their focus on issues
relating to the human limitations that existed in society. Buddhism
“crossed the border” from India and was introduced into China in the
Han and Tang dynasties, Confucianism and Taoism managed to absorb its
essence through the development of neo-Confucianism by Cheng and
Zhu, and the school of Universal Mind of Lu and Wang in the Song and
Ming dynasties respectively. Thus, it can be said that the merging of the
disciplines of philosophy and religion during this period, in a unique way,
was a major force in shaping the predilections of Chinese society right up
to the close of the Qing dynasty in 1912. In more modern times the tra-
ditional philosophies have been further developed, have intermixed with
influences of Western thought, and pragmatic philosophies have emerged,
such as the Sinicized version of Marxism.

1.1   Schools of Chinese Philosophy

In different periods of Chinese history, from the pre-Qin, Han, Tang,
Song, and Ming dynasties (2100 BC to AD 1368), to modern times,
Chinese philosophy per se has assumed different characteristics. The pre-­
Qin period presented a kaleidoscope of philosophic schools of thought

© The Author(s) 2018 1

G. Xu et al. (eds.), K. Chen et al. (trans.), Understanding Chinese
Culture, https://doi.org/10.1007/978-981-10-8162-0_1
2 G. XU ET AL.

from Confucianism, to Taoism, Legalism, Mohism, the School of Names,

and so on. The two prominent schools were the much talked about phi-
losophies of Confucianism and Taoism, which arose during the Han
(202 BC–AD 220) and Tang (AD 618–907) dynasties, with Dong
Zhongshu’s idea of humans and nature as one, Wang Chong’s concept of
atheism, and Wang Bi’s metaphysics coming to the fore.
In the later Song (AD 960–1279) and Ming (AD 1368–1644) dynas-
ties Cheng and Zhu’s revisionist neo-Confucianism and Lu and Yang’s
Theory of Universal Mind became more fashionable. In more recent
times, not only has there been a revisiting of traditional Chinese philoso-
phies, such as positivism and what is termed Modern neo-Confucianism,
but also—due to Western influences in the nineteenth and twentieth cen-
turies—the pragmatic evolution of a Chinese version of Marxism.

1.1.1  Schools of Philosophy in the Pre-Qin Period

This era in China’s long history of civilization represented a dynamic
period of social change, as the traditional slavery system gave way to a new
era in terms of governance, with strict feudalism, which in turn force-fed
the then new philosophies that arose, as highlighted above. We review
here the two most prominent of these social forces, Taoism and
Confucianism, whose leading thinkers were Laozi (580–500 BC) and
Zhuangzi (369–286 BC), and then Confucius (551–479 BC) and Mencius
(372–289 BC), respectively.

1.1.1.1 Taoism
This school of thought preached that the universe is an organic system
with endless vitality, and that the ultimate source of the universe is the Tao,
which impregnates and transcends everything. Taoism is best elaborated
by its two most famous masters: Laozi and Zhuangzi.
Laozi (580–500 BC): otherwise referred to as Li Er, was a native of Ku
County in the kingdom of Chu (now Luyi County, Henan Province).
Laozi served as the curator of the National Library in the Zhou dynasty
(1046–256 BC). Although born 30 years earlier than Confucius, it is
believed he once instructed Confucius on ethics. There are, in fact, three
Lao Zi recorded in Chinese history:
Another random document with
no related content on Scribd:
 Nyt tulee Johannes III Vestfaali pispaksi, syntynyt Turussa, jossa
oli ollut Kaniikina (Tuomioherrana). Vuotta ennen kun tämä pääsi
pispaksi, tapahtui, että Albrekti hätyyttettiin Norjan Kuninkaalta
Hookanilta ja että hänen siinä hädässä täytyi antaa Boo Jönssoni
Griipille pian yhtäsuuren vallan, kun itsellensäki oli. Tämä Boo
Jönssoni oli rikkain ja mahtavin mies koko riikissä. Paitsi suuria
omaisuuksia Ruotsissa, oli hänen alle koko Suomi joutunut, jossa
hän hallitsi pian itsevaltiaasta. Siellä rakenti hän nykyisessä Karjan
pitäjässä Raaseporin linnan, ja jonku ajan perästä näyttää länsipuoli
Uusmaata tulleen Viipurista irrotuksi ja pannuksi Raaseporin linnan
alle kuulumaan.

Jo olivat Dorpatissa Venäjän kanssa (v. 1351) uudistetun rauhan

vuodet loppumassa, ja sen tähden lähtee Boo Jönssoni v. 1374
Viipuriin, niitä rauhajatkolla pitentämään. Mutta pian taisi kuitenki
vihollisuuksia nousta, sillä kun Urbani VI v. 1378 kirjoittaa
kehoitusbullan ristisotahan Venäläisiä vastaan, luvaten tavallisuutta
myöten runsahan syntianteen lähtiöille, niin mainitsee hän myös
edelläkäyneistä vihollisuuksista.

Johannes pispa hankki Paavilta vahvistuksen Kirkon

omaisuuksille, ett'ei niitä kukaan (- niinkun Albrektilla ja hänen
miehillä oli ennen ollut suuri halu -) saisi vähentää. Tiedot
mainitsevat vielä kahdesta riitaseikasta, jotka tähän aikaan olivat
kysymyksessä. Yksi oli Uusmaalaisten kanssa, joiden Ruotsalaiset
asukkaat ruvanavun (maatskotin) maksosta mukisivat, vaan pispa
sai sen selvälle jälelle. Toinen riita oli Upsalan Pääpispan kanssa
hiippakunnan rajoista. Sen asian laita on tämmöinen. Vanhaan
aikaan oli Hesinglanni, niinkuin myös koko Lappi ja Pohjais-Suomi
Kantalahtea ja Oulujokea myöten, kuulunut Norjalaisten alle, jotka
siellä matkasivat kauppimassa ja veroa ottamassa (Katso: Schlözer,
Allgemeine Nordische Geschichte, ja myös mitä siv. 25 seur.
olemme jo ennen sanoneet. Kainulaiset maksoivat siis jonkun ajan
veroa Norjalaisille?) Sill'aikaa olivat Turun pispat saarnanneet
Kristinuskoa Pohjanmaalla ja panneet sen Torniota myöten
hiippakuntansa alle kuulumaan. Mutta kun Ruotsalaiset tulivat
saamaan Helsinglannin, jonka raja silloin ulettui Oulujoelle asti, niin
jäi kuitenki koko Oulu- ja Torniojokein välillä oleva maa, jossa ei
löytynyt kun yksi ainoa Kemin kirkkokunta, Suomen pispalle, ja muun
osan Hesinglannia otti Upsalan Pääpispa. Kun pispa Hemminki
myöhemmin (noin 1350) kävi Pohjanmaalla, niin tapasi hän
Torniossa samanimisen Upsalan Pääpispan. Silloin oli tullut
puheeksi rajoista ja sovittu sillä tavalla heidän kesken, että Tornion
piti kuuluman Upsalan, ja Kemin Turun hiippakunnan alle. Nykyinen
Pääpispa Upsalassa, Birgeri Gregorinpoika, ei ollut kuitenkaan
siihen tytyväinen, vaan tahtoi vielä allensa ne lohirikkaat Ii- ja
Oulujoen tienot. Sentähden hankki hän sekä vanhoista kirjoituksista
kun myös silloin eläviltä vanhoilta miehiltä todistuksia, että mainitut
paikkakunnat kuuluivat Helsinglanniin. Sen näytti hän niin selvästi,
että Kuningas Albrekti (v. 1377) antoi hänelle niihin vahvistuksen.
Mutta Johannes hankki myös puoleltansa todistuksia, "että mainitut
maat, vanhain miesten Pohjanmaalla, Ulvilassa ja Pirkkalassa sanaa
myöten, olivat sata vuotta ja enämpiki kuuluneet Turun hiippakunnan
alle",[8] ja kun vielä Boo Jönssoniki oli hänen puolella, niin meni
Kuninkaan vahvistus mitättömäksi, ja Suomen pispat saivat vastaki
pitää riidassa olleet maanalat. Tämä riita on siitä merkillinen, että
siinä kaivettiin esiin kaikki vanhat tiedot useinmainittuin paikkain
entisestä olosta, josta meillekki on sillä keinon tieto säilynyt.

Jahannes Vestfaali kuoli v. 1384, jonka perästä Paavi Urbani VI

aikoi itse hallita Suomen hiipakuntaa; mutta maamme
kaukanaisuuden tähden Paavin asunnoilta valitsee hän kuitenki
Beero II Balkin pispaksi, joka oli syntynyt Suomessa, vaan
ulkomaalla opastunut Maisteriksi.

Beero Balkin aikana oli maallisen hallituksen kohta

tämänkaltainen. Se mahtava Boo Jönssoni kuoli v. 1386. Sen
perästä alkoi Kuningas Albrekti rohkiammasti Ruotsin ylimysten
kanssa menetellä ja tahtoi saada kolmannen osan heidän käsiin
joutuneista kruunu-omaisuuksista jällensä kruunulle, jolla varsinki
tarkoitti niitä Boo Jönssonille lahjoitettuja äärettömiä omaisuuksia.
Mutta perilliset tämän miehen kuolihuoneeseen nostivat kapinan ja
tarjosivat v. 1388 Ruotsin hallituksen Margarethalle, joka jo ennen oli
aviomiehensä Hookanin jälkeen perinyt Norjan, ja Danskan isänsä
jälkeen. Margaretha tuli Ruotsiin, löi Abrektin v. 1389 Falkööpingin
tappelussa ja otti hänen vankeuteen. (Vankeudesta pääsi hän vasta
v. 1395 ja kuoli sittä kruunuheittona v. 1412.) Nyt täytyivät Ruotsin
Herrat suostua tälle vaimolle niihin vaatimuksiin, joita eivät Albrektille
ollehet mielineet täyttää; sillä kaikki, mitä sitte Albrektin tultua
hallitukseen oli kruunun omaisuuksista tullut poisannetuksi, piti nyt
jällen annettaman. Boo Jönssonin perilliset saivat Viipurin läänin ja
kaupungin ynnä muutamia paikkoja Ruotsissa, vaan täytyivät antaa
kaikki muut omaisuutensa jälelleen kruunulle. Margaretha antoi nyt
valita sisarensa tytönpojan, Erikin XIII Pommerista, jonka Danska ja
Norja jo oli ennen ottanut valtiaksensa, Ruotsin Kuninkaaksi. Kun
sittä uusi Kuningas Kalmarin kaupungissa kruunattiin, niin yhdisti
Margaretha Danskan, Norjan ja Ruotsin kruunut yhden hallittaviksi,
sillä keinoin, että kaikenaikainen rauha piti oleman niiden kolmen
riikin välillä, jotka kuki omituisilta lajeiltansa hallittiin ja pitivät
yhteisesti valita Kuninkaita sekä toinen toistansa puoltaa. Tämä on
se niin mainio Kalmarin yhdistys, joka tapahtui v. 1397. Margaretha
pitäysi kuitenki hallituksessa aina kuolemaansa asti v. 1412, jolloin
Kuningas Erikki pääsi yksinään hallitsemaan. — Näillä ajoilla oli
Ruotsin ja Suomenki tila mitä kurjimpia ja rauhattomimpia. Albrekti
ensistä, ja sittä muutki Kuninkaat, toivat paljo Saksalaisia ynnä muita
ulkonaisia hallittavahan maahansa, joille linnojen hallitus ja
kaikenlaisia etuja annettiin ja jotka sangen kovasti kansaa rasittivat.
Mutta eivät Ruotsin ylimyksetkään olleet muukalaisia parempia;
kaikki kunnia ja jumalanpelko oli heiltäki kadonnut. Nälkävuosia kävi
päälle ja se vähä, mikä maasta saatiin, syötiin sekä ryöstettiin
ryöväreiltä ja kurittomalta sotaväeltä. Siihen tulee vielä niin
kutsuttujen Vitaliveljein ryöstöt. Niillä oli alussa ollut tarkoituksena
viedä Saksan maalta ruokaa Kuningas Albrektin Tukkulmissa
piiritetyille puoltajille, mutta rupesivat sittä sillä nimellä merirosvoiksi,
jotka kävivät Suomessaki rantamaita hävittämässä ja ryöstämässä.

Venäjän ja Ruotsin hallitsiain välillä näyttää nyt sattuneen se

keskinäinen kohta, että kumpanenki, asioilta omassa maassansa
estetty, ei huolinut toiseltansa maapaloja kiskoa, vaan ainoastaan
pitää ennen saadut huostassansa. Sentähden, kun tällä ajalla
mainitaan rajameteleistä, niin ovat ne, ilman hallitsiain tahdotta,
hurjapäisiltä veitikoilta matkaansaatetut. Narimontilla olivat Nevajoen
likimaat ja osa Venäjän Karjalata olleet omaisuutena, ja hänen
poikansa Patrikei Narimantovitsa tuli v. 1383 niitä sittä hallitsemaan.
Mutta kun tämä rupesi asukkaita kovasti vallikoimaan, niin kävivät
Karjalaiset Novgorodilaisille valittamassa, jotka sentähden ottivat
häneltä pois suurimman osan maistansa. Vuonna 1389 tuli
Narimontin veljenpoika, Simeoni Olgerdovitsa, ja sai mainitut paikat
allensa. Silloin lähti Ruotsalaisia v. 1392 Nevajoella hävittämään,
mutta lyötiin Simeonilta, ioka tämän perästä palasi Lithoviaan. Sittä
sai vallastansa ajettu Ruhtinas Juri Svätoslavitsa Novgorodilaisilta
mainitut maat, jotka hänen kohta kuitenki täytyi pelvosta jättää. Nyt
tuli v. 1395 Ruotsalaisia Jaamakaupunkiin, josta he heti kaijotettiin;
mutta vuotena perästä oli heitä taas liikkeellä, ja hävittivät Venäjän
Karjalassa kaksi pitäjästä ynnä polttivat monta kirkkoa, eikä tietä
muuta tästäkään kerrasta, kun että Ruhtinas Konstantini ajoi heidät
matkoinsa ja antoi leikata kielen niiltä, jotka olivat hänen käsiin
joutuneet. Vuonna 1407 tuli Simeoni Olgerdovitsa jällensä Nevajoen
tienoille ja otti entiset maansa hallitakseen. Eikö liene se asia ollut
Ruotsalaisille mieleen, eli mikä lie ollut syynä, koska he v. 1411
karkasivat hänen alustalle ja ottivat Tiverskin kaupungin. Tästä
tiedon saatua kävi Simeoni heitä jälelleen ajamassa. Mutta ei sillä
hyvä. Hän karkasi myös Ruotsin Karjalaan, poltti ja hävitti sitä
laajalta, ja varsinki saivat Ruotsalaiset hänen hirmuista kostoa
kärsiä. Hän tuli aina Viipuriin asti, poltti sen esikaupungin ja vei
myötänsä paljo vankeja. Mutta kaksi vuotta sen perästä meni
Simeoni kaiken väkensä kanssa Lithoviahan jälelleen.

Beero Balkin ja kolmen häntä ennemmäisen pispan aikoina olivat

Kirkon ja pappissäädyn voimat aina olleet karttumassa, uusia
kirkkokuntia laitettu ja täysi pakanallisuus ruvennut etempätä
(Suomen sisäisemmiltä ja pohjaisemmilta tiloilta) katselemaan.
Hänestä muistellaan, että oli käynyt Roomissa Paavia
miellyttämässä, ja Tuomiokapituli hänen kautta saanut uuden
Arkhidiakonin viran. Margaretha ja Kuningas Erikki näyttävät olleen
hänelle aivan hyväntahtoiset, koska antoivat lahjaksi Maskuun
pitäjän Piikkiön kanssa. Siitä hyväntahdosta tuli se hyöty Suomen
kirkolle, että nimitetyt kuninkaalliset persoonat (v. 1403) kenkkäsivät
300 hopiamarkkaa iankaikkiseksi messuksi, jota Turun
Tuomiokirkossa piti "aina Tuomiopäivään asti" pidettämän. Beerolla
oli myös tuumassa saada Koroisissa, lähellä Turkua, nunnaluostari
rakennetuksi, vaan lieneekö siitä tullut valmista, kosk'ei sitä sen
perästä enämpi muistella. Muuten oli hänenki aikana isänmaamme
erämaitten asututtamisesta ja perkkaamisesta paljo huolta
asianomaisilla.
 Maunus II Tavasti tulee nyt, Beero Balkin v. 1412 kuoltua, Suomen
pispaksi. Hän oli syntynyt Mynämäen (Virmon) pitäjässä, tullut
Praagissa Maisteriksi, ollut ennen Arkhidiakonina Turussa ja
Kuningas Erikin Kanslerina, sittä tullut Roomissa vihityksi
pispanarvoon. Muutama kirjoitus paavinuskon ajolta sanoo: "Turun
Seurakunnassa Hemminki ja Maunus Tavasti pispoille (pyhän
Henrikki pispan perästä) ei löytyneen koskaan vertaisia, jotka
ajallansa olisivat tehneet niin paljo ja niin suuria töitä." Ja tosin
näyttääki tämä pispa, sillä ajalla kun eli, Suomelle paljo hyvää
vaikuttaneen. Sen hänestä voipi sanoa, että oli kaikella muotoa
kelpo paavilainen, vaan ei enempätäkään. Hänen jumalisuus, jota
senaikuiset ihmiset paljo ylistävät, ei näytä olleen puhtahana aikansa
erhetyksistä. Sen innossa lähti hän pyhässä Palestinan maassa
käymään, jolta matkaltaan toi koristuksia Tuomiokirkolle. Usein
hankki hän Roomista taikka muualta syntianteita niille, jotka
lahjoillansa muistivat Tuomiokirkkoa eli koululaitoksia. Hänen kautta
tehtiin jumalanpalvelun loistava meno ynnä muutki Kirkon askareet
paavinuskon vaatimuksia myöten täysinäiseksi. Ison osan päivästä
veisattiin ja pidettiin jumalanpalvelua Tuomiokirkossa, jossa myös,
pispalta ja muiltaki lahjoitetulla tavaralla, nyt laitettiin alttareita
neljäänki toista asti. Tuomiokapitulin jäseniä lisättiin 6:desta 10:neen
ja palkkoja enennettiin. Kirjasto Tuomiokirkossa kartutettiin pispalta
kenkätyillä kirjoilla. Kirkon oikeuksia puollustettiin ja uusia saatiin.
Porvon, Paadisten luostarille lahjoitettu, pitäjäs, Pernon ja Sippoon
kappelein kanssa, ostettiin (v. 1428) jällensä Turun hiippakunnalle.
Rasituksiksi tähän aikaan ovat luettavat: ruttotauti, joka usiamman
kerran oli liikkeellä, ja Turun palo v. 1429. Sen palon perästä
annettiin syntianteita "7:meksi vuodeksi ja 7 kertaa 40:neksi
päiväksi" niille, jotka Tuomiokirkkoa lahjoittivat. — Seurakuntain luku
maassamme enentyy tämänki pispan aikana. Kuusiston hovi taikka
linna rakennetaan häneltä kivestä, kun oli ennen ollut puusta. Näiltä
ajoilta alkuansa mahtaa myös Porvon kaupunki olla, jonka kivikirkko,
(nykyinen Tuomiokirkko,) taisi tulla noin v. 1418 rakennetuksi.
Rauma saapi v. 1441 kaupunki- ja heti perästä kauppa-oikeuden.
Naantalin luostari perustetaan v. 1443, jonka vieressä oleva kylä
saapi Kuninkaalta kaupunki-oikeuden. Ja muuta senlaista
uudistusta.

Mutta enin kiitos on meillä Maunus Tavastille siitä kannettava, että

hän, milloin kapinat ja hämmingit kiehuivat Ruotsissa ja rahvas oli
rasittajoiltansa pian meneytymässä, aina pysyi valtiain ystävänä ja
kehoitti niitä Suomen hyvää katsomaan. Kuningas Erikki XIII
Pommerista, joka rienteli kaiken hallitus aikansa saada sukunsa
otetuksi kruunun perilliseksi, ja kävi pitkällisiä sotia Slesvigin
omistamisesta, tuli Ruotsia vierailla nälkäisillä hallitusmiehillä ja
ylönpaltisilla veroilla ja maksoilla vaivaamaan. Mutta Suomessa
käski hän oikeuden rikkomatointa pitämistä, kielsi kovasti asetettuin
verojen enentämistä ja jakoi vielä v. 1435 maamme kahtehen,
Eteläis-Suomen ja Pohjais-Suomen, Lakikuntaan. Myös sääsi hän,
että Maanoikeuden, niinkuin korkeimman Suomessa olevan
Oikeuden, piti vuosittain Juhannuksen aikoina kokouta Turkuun,
lykätyitä riitaseikkoja ja kanteita virkamiehiä vastaan ratkomaan: ja
piti sen olla kokoonpannun Pispasta ja muutamista Tuomiokapitulin
jäsenistä, ynnä kaikista maassa asuvista Riiki-Raateista,
Lakmanneista, Kihlakunnan Tuomareista, ja Fouteista, joiden
velvollisuus myös oli huolta pitää kaikista Kuninkaan ja maan
hyväksi tulevista asioista. — Ruotsissa oli Kuningas Erikki pannut
foutiksi Daalarin maahan erään Danskalaisen miehen, Jösse
Erikssonin, joka rupesi kovin mielettömästi elämään, hirtti
talonpoikia, piinaten heitä savussa, ja valjasti raskaita vaimoja
heinäkuormain eteen. Silloin valitsivat Daalarilaiset nerokkaan
vuorimiehen, Engelbrekti Engelbrektssonin, tästä ja muusta pahasta
menetyksestä Kuninkaalle valittamaan. Mutta kun ei valituksesta
seurannut parannusta, niin nuosi Daalarin maassa v. 1433 kapina.
Engelbrekti oli päämiehenä ja pian kävi koko Pohjais-Ruotsi hänen
puolelle, sittä muukin osa maata. Erikki Puuke, jolla oli Korsholman
linna (Ei ole tietoa, milloin tämä linna rakennettiin. Vanhoissa
kirjoituksissa mainitaan siitä ensikerran v. 1398, eli ainaki
alkupuolella viidettätoista vuosisataa.) allansa, oli noussut
Pohjanmaalaisten kanssa ja antanut Johani Folkessonin kautta ottaa
Ahvenanmaan ynnä siellä olevan Kastelholman linnan. Vieraat ja
pahanilkiset hallitusmiehet ajettiin pois maasta; Kuninkaalle
lähetettiin sana, ett'ei enää ollut mieli häntä kuunnella; Engelbrekti
valittiin v. 1345 Riikihoitajaksi. Nyt rupeavat ylimykset Kuningasta
likenemään ja sovintoa hänen kanssa tuumimaan. Viimme
mainittuna vuotena kävi Kuningas Tukhulmissa, jolloin Kaarle
Knuutssoni (Bonde) tehtiin Marskiksi ja Kristeri Nilssoni Vaase
Drotsiksi. Mutta pian tekivät Herrat uuden Riikihoitajan vaalin ja
valitsivat siksi Kaarle Knuutssonin. Hänen täytyi kuitenki, kun kansa
rupesi kovin nurisemaan, jakaa sen arvonsa Engelbrektin kanssa.
Vuonna 1436 lopetti Engelbrekti kuulut päivänsä, murhattu
petollisesti. Nyt oli Kaarle Knuutssonilla yksinänsä Ruotsi hallussa,
vaikka Erikki vielä kantoi Kuninkaan nimeä. Mutta v. 1439 laskettiin
Erikki XIII kaikeissa riikeissään pois viralta ja vallalta. — Kaarle
Knuutssoni ei saanut tällä kerralla kauan hallita Ruotsia, sillä
Kristopheri Bayerista valittiin v. 1440 Kuninkaaksi. Kaarle sai
Kuninkaalta omaisuudeksi melkein koko Suomen, joka hänellä
ennenki jo oli ollut, vaan josta hänen nyt täytyi antaa Raaseporin ja
Korsholman linnat Drotsille Kristeri Nilssoni Vaaselle, jolla taas
Viipuri oli ennen ollut ja jonka vuoden perästä kuoltua hän sai ne
jälelleen ja asettausi Viipurissa elämään, täytyen ainaki antaa Turun
ja Hämeen linnat Kuninkaalle. Niin sekavasti linnoja näihin aikoin
mahtavain välillä vaiheteltiin! Kristopherin aikana olivat virat
Ruotsissa omakansaisten käsissä, joita Kuningas heille myömällä
jakoi. Ankaroita nälkävuosia kohtasi, niin että rahvaan täytyi syödä
silkkaa petäjäistä, ja siitä ruvettiin Kristopheria Petäjäiskuninkaaksi
hokemaan. Muuten annettiin Yhteinen Lakikirja v. 1442, kutsuttu
Kuningas Kristopherin Lakikirjaksi, ja Kirkon oikeudet vahvistettiin.
Vuonna 1446 lähti Kuningas Gotlannia vasten sotaan, johonka
Kaarle Knuutssoniaki oli Suomesta kutsuttu. Gotlannissa oli
Vitaliveljein rosvonpesä, joiden parissa kruunuheitto Kuningas Erikki
vielä eli.[9] Mutta ei siitä sodasta tullut heille hävittäjätä.
Loppuelämässänsä tarkotti Kristopheri saada Lybekki haltuunsa;
mutta ei saanut, ja kuoli samana vuonna 1448. Kaarle VIII
Knuutssoni tuli silloin 800:dan Ritarin kanssa Ruotsiin ja valittiin
Tukhulmin Riikikokouksessa Kuninkaaksi. Kaarle lähti heti Gotlannia
allensa saamaan, mutta sekin yritys meni mitättömiin.

Kun Venäjän Karjala ja Nevajoen likimaat olivat Simeoni

Olgerdovitsalta tulleet jätetyksi, niin näyttävät Novgorodilaiset
tahtoneen ottaa niitä jällensä allehen, josta Lithovian Ruhtinasten
kanssa tuli heillä riita. Se ei ollut kuitenkaan pitkällinen, sillä
Novgorodilaiset, joilla yhdeltä puolelta oli pelkäämistä Ruotsalaisia ja
Saksan Ritareita, toiselta puolen Moskovan Pääruhtinasta, pyysivät
Lithovian ystävyyttä ja liittoa, jota heidän nyt myös nähdään
usiammasti uudistavan. Tältä ajalta mainitaan, että miehiä Suomesta
oli v. 1442 käynyt Pleskovan alustalla hävittämässä ja että ne otettiin
vankiksi ja hirtettiin Venäläisiltä. Kaarle Knuutssoni ottaa siihen siaan
Venäläisiä Pleskovasta vankiksi, mutta vapauttaa heidät kuitenki,
ottain lunnahia. Mutta seuraavana vuotena tuli Iivana
Volodimirovitsa, Simeonin nepain, Novgorodiin, ja sai Rarimontin
entiset perintomaat. Kun hän v. 1444 kävi Narvanlinnaa
piirittämässä, niin karkasivat Saksan Ritarit Inkerinmaahan ja
hävittivät kauhiasti. Vaan he taisivat itsekki kärsiä siinä paljo tappoa,
koska pyysivät Ruotsalaisten apua ja liittoa. Kristopheri Kuningas
lähettiki heidän tykö miehiä, ja Valkin kaupungissa liittousivat
Ruotsalaiset v. 1447 Ritarein kanssa, yksituumaisesti Venäläisiä
hätyyttämään. Ja niin tavataanki seuraavana vuotena Livon ja
Preussian Ritareita yhessä Ruotsalaisten kanssa Nevajoella
Venäläisiä vasten sotimassa.

Pispa Maunus Tavasti, joka, paitsi muita ansiollisia töitänsä, oli

myös aikanansa asettanut Satakunnan rahvahalta nostetun kapinan,
heittää vanhuudelta vaivattuna pispanviran v. 1450 ja kuolee kaksi
vuotta sen perästä lähellä Naantalin luostaria olevassa
kartanossansa 95:den vuoden vanhana, oltuansa 38 vuotta pispana.
Hänen siaan valittiin sukulaisensa Olavus Maunuksenpoika,
seurakunnan pääksi, ja vihittiin Roomissa. Hän oli vanhan pispa
Maunuksen kostannuksella ollut ulkomaalla oppimassa, tullut
Pariisissa Maisteriksi ja Jumaluusopin Bakkalaureukseksi, ollut
Pariisin Korkiopiston Rektorina ja sittä suuressa arvossa pidettynä
opettajanaki mainitussa opistossa. Hänen mainitaan olleen kaikesta
kohdasta korkioppisen ja varsin kaunopuheisen miehen.
 Kaarle Knuutssoni Kuningas riensi kaikesta voimasta tulla Norjanki
Kuninkaaksi. Hän pääsi kyllä siksi; mutta Kristiani Oldenburista oli
Danskalaisilta tullut valituksi, ja hän sai pian Kaarlelta edun
Norjassaki, tahtoi myös saada Ruotsin. Kaarle hankki sotaväkeä, ja
siitä sodittiin monta vuotta, vaikka Kaarlella ei nöytä olleen täyttä
neroa seikkansa puoltamisessa. Silloin oli suuri nälkä ja kurjuus
Ruotsissa. Viimmen tuskausi Kaarlelle rahvaski, koska hänen foutit
olivat yhtä ylimieliset ja kavalat, kun ulkomaisetki olivat olleet; ja kun
hän tahtoi kieltää testamenttein vastaista antamista Kirkolle, niin
närkästyivät papitkin. Upsalan Pääpispa Jönssi Bengtssoni
(Oksenstjerna), jolla oli vanhaa vihaa Kaarlelle, sai nyt helposti
rahvasta puolellensa, nosti v. 1457 kapinan häntä vasten, ja Kaarlen
täytyi paeta Dantsigiin. Heti tuli Kristiani I Oldenburista laivastolla
Danskan maalta, ja hän kruunattiin Tukhulmissa. Mutta Suomessa
oli Kaarle Knuutssonilla vielä miehiä, jotka pitivät hänen puolta ja
uhkasivat kernaammasti antauta Venäläisille, kun laillisen
Kuninkaansa valapatollisille pettäjille. Mutta Erikki Akselssoni (Totti),
joka ennen oli ollut linnanhaltiana Turussa, tuli Suomeen ja sai
petoksella ja väkivallalla sen maan linnat ja osat allensa, ja
vastustelevat Herrat täytyivät viimmen antaa myötä. Viipuri
valloitettiin vasta, sittäkun tapahtunut tulipalo oli pakoittanut
asukkaita myönnittämään. Ja niin tuli Suomiki vielä samana vuotena
ottamaan Danskalaisen Kuninkaaksensa.

Olavus pispa oli Kuningas Kaarlelta ollut rakastettu ja nimitettiinki

hänen Neuvonantajaksi, mutta Kristianissa sai hän yhtä
hyväsuosioisen Kuninkaan, joka myös antoi Kirkolle ja
pappissäädylle täyden vahvistuksen heidän oikeuksiin. Hänen
aikaan tapahtui tulipalo Turussa ukonleimaukselta. Hän kuoli v.
1460.
 Konradi Bitsi, joka äitinsä puolelta oli vähän sukuja edellisen
pispan kanssa, oli Leiptsigissä tullut Maisteriksi ja ollut
Tuomioprovastina Turussa, hän vihittiin nyt Sienassa (Italian maalla)
pispaksi Suomeen. Paitsi isompain pitäjästen jakamista, Kirkon
järjestystä ja puoltamista, tihunnin makson kiinnittämistä, jotka asiat
tälläki pispalla olivat huolena, niin rakennettiin hänen aikaan monta
kivikirkkoa, ja Sairashuonet laitettiin papeille. Vadstenan luostarista
tuli (v. 1462) munkkeja Naantalin luostarissa kovempata järjestystä
matkaansaattamaan ja asettamaan muutamia pispan ja munkkein
välillä sattuneita riitoja. Tuomiokapitulin jäsenet, jotka ennen olivat
asuneet seurakunnissansa siellä täällä maalla, muutetaan v. 1486
Turkuun pysyväisesti asumaan ja saavat sen vuoksi lisää palkkaa.
Vuonna 1488 präntättiin Leiptsigissä Suomen hiippakunnan
Messukirja (Missale). Se on ensimmäinen Seurakunnan hyväksi
präntätty kirja meidän maassa. Myös muistellaan kaksi tulipaloa
tämän ajalta, Turussa (v. 1473) ja Kuusiston linnassa.

Alussa oli Ruotsin tila Kuningas Kristianin aikana onnellinen, mutta

sittä rupesi hän lisätyillä veroilla ja muillaki keinoilla siitä maasta
itsellensä rahaa kiskomaan, jolla suututti kansan. Vuonna 1463 kävi
sanoma, että Kaarle Knuutssonin piti Dantsigistä tuleman
sotalaumalla Ruotsiin, joka puhet vaikutti Kristiania tulemahan
Tukhulmiin. Silloin käski hän uuden veropanon, jonka ylöskantajaksi
asetti ennen jo mainitun Pääpispan Jönssi Bengtssonin, ja lähti itse
Suomeen Venäläisiä sodittamaan, niinkuin heti nähdä saamma.
Mutta talonpojat Ruotsissa vihastuivat veropanosta ja nostivat
kapinan. Kuningas, Suomesta palattuansa, sanoo Pääpispan olevan
siihen syynä ja ottaa hänen kiini. Siitä intousi rahvas, karkasi
Tukhulmia vasten, mutta voitettiin ja paljo heistä tapettiin. Silloin
tavataan pispa Konradiki Tukhulmissa Kuninkaan puolella, jolta oli
saanut omaisuuksia lahjaksi, ja kun tällä tavalla oli tullut
virkaveljejänsä vastaan olemaan sekä muutenki rikkonut Kirkon
lakeja, niin oli hän joutunut pahaan huutoon ja omantunnon
nuhteisiin, josta hänen eräs Paavin kirjoitus vapauttaa. (Siitä
kirjoituksesta nähdään, että pispain täytyi valalla luvata asetettuin
vuotten perästä itse eli jonku asiamiehen kautta käydä Paavin
tykönä Roomissa, ja hänelle viedä lahjoja; jota valaa vasten Konradi
oli, estetty köyhyydeltä ja Suomessa kuohuvilta sodilta, tullut
rikkomaan.) Kuningas otti nyt Ruotsista tavaroita, mitä vaan voi
saada, ja purjehti Danmarkkiin, vieden Jönssi Bengtssonin vankina
myötänsä. Mutta heti nousi Linkööpingin pispa Ketteli Kaarlssoni
(Vaase) kapinan päämieheksi ja antoi v. 1464 tehdä itsensä
Riikihoitajaksi. Kuningas tuli kyllä tätä estämään, vaan voitettiin. Nyt
tahtoivat talonpojat kiivaasti Kaarle VIII Knuutssonia jällen
Kuninkaaksensa, ja hän tuliki samana vuotena Dantsigista, mutta
ajettiin puolen vuoden perästä hallituksesta nyt irti päästetyltä Jönssi
Bengtssonilta. Sittä ulousi Kaarle Suomeen ja asui Raaseporin
linnassa puolineljättä vuotta suuressa köyhyydessä ja puutteessa.
Raaseporin linna oli ollut pispa Konradi Bitsin omaisuus, vaan hänen
täytyi kauan vastusteltua jättää sen Kaarlelle. Nyt oli ensistä pispa
Kettili, hänen kuoltua useimainittu Pääpispa, ja viimmen häntä
vastaan Erikki Akselssoni (Totti) Riikihoitajana. Mutta v. 1467
kutsuttiin Kaarle VIII Knuutssoni kolmannen kerran Ruotsin
Kuninkaaksi. — Valkin kaupungin liiton perästä ei tietä miten asiat
muutamaan aikaan olivat Venäjän kanssa. Mutta v. 1463 nähdään
Venäläisen taas maahamme karanneen, ja se oli silloin kun
Kuningas Kristiani tuli Suomeen ja esti vihollisen aivoituksia.
Seuraavana vuotena olivat Venäläiset kuitenki Joutsenossa ja
monessa muussaki Karjalan pitäjässä hirviästi tappamassa,
polttamassa ja hävittämässä. Mutta v. 1468 tehtiin Venäjän kanssa
sotilakko viideksi vuodeksi.
 Kaarle Knuutssonilla oli paljo sotimista vihamiehiä vasten, mutta
Stuuret puoltivat häntä ja pitivät hänen nyt hallitusistuimella
kuolemaansa asti, joka tapahtui v. 1470. Kalmari-yhdistys oli jo
ennenki muuttunut tyhjäksi nimeksi mieltä vailla, ja nyt muuttui se
vielä enemmin, kun Stuuret tulivat hallitsemaan. Steeni Stuure
Vanhempi valittiin v. 1471 Riikihoitajaksi, sillä kuningasnimeä hän ei
tahtonutkaan. Mutta kun Kristiani tuli Danskasta, saamahan jälelleen
Ruotsissa menetetyn kruununsa, niin tapahtui kiintiä tappelu
Brunkkebergillä, juuri Tukhulmin vieressä, jolla oli se seurana, että
Kristianin täytyi paeta, ja Steeni Stuure sai rauhassa hallita
miehuudella ja valppaudella voitettua maatansa. Siitä löihen hän
rauhallisia töitä tekemään, ja Ruotsilla oli nyt onnellinen aika. Niin
lopetti hän sen meidänki maassa olleen tavan, että suurempain
kauppakaupunkein Magistraatissa piti puoleksi oleman Saksalaisia.
Niin laitti Upsalan Korkiopistonki v. 1477. — Mutta v. 1473 olivat
Venäjän kanssa tehdyn sotilakon vuodet loppuneet, ja nämät
naapurit olivat Suomea taasen hävittämässä. Novgorodilaiset olisivat
sittä kyllä taipuneet rauhaan, vaan Erikki Kaarlssoni (Vaase), joka oli
tullut Suomen avuksi lähetetyksi, ei huoli siitä ja pitkittää sotaa vielä
kolme vuotta. Vuonna 1475 saapi Erikki Akselssoni (Totti) Viipurin
lahjoitukseksi, ja laittaa muurin kaupungin ympäri, ett'eivät
Venäläiset sitä hevillä saisi polttaa. Savossa laittaa hän
Venänäläisten varalle samana vuotena Savonlinnan (ruotsiksi:
Olofsborg, Nyslott,) jonka ensistä teki puusta, mutta kaksi vuotta
jälempätä laitti vahvemmaksi ja seisovammaksi. Miten rauhatoin sitä
rakettaissa aika oli, nähdään muutamasta Erikki Akselssonin
kirjoituksesta, jossa sanoo, "että kun työmiehet lähtivät santaa, kiviä
ja kalkkia noutamaan, niin täytyi minulla olla joka proomun kanssa
sotamiesjoukko ja 12 eli 14 omista palvelioistani rintalastasissa ja
miekoissa Venäläisten vuoksi." Samana vuotena lähti myös Erikki
Akselssoni senaikuisen Tuomioprovastin Maunus Niilonpojan
Särkilahdesta kanssa Ruotsiin, saamahan apua Venäläisiä vasten;
vaan eivät saaneet ollenkaan sotaväkeä, kun ainoastaan
sotitarpeita. Kuitenki sai Erikki Akselssoni v. 1479 Steeni Stuurelta
apuväkeä Ruotsista, ja nyt "lähti hän Venäjälle, 20 eli 30
penikuormaa, ja teki siellä suurta vahinkota: tappoi niin ihmisiä kun
eläimiä, miehiä kun naisia, vanhoja kun nuoria, moneen tuhanteen."

Ruotsin entinen Kuningas Kristiani I kuoli v. 1481 ja hänen

poikansa Johani (Hanssi) tuli hänen perilliseksi Danskan
kuningasistuimella. Mutta Ruotsi ja Norja eivät tahtoneet häntä
omanansa tunnustaa, niinkun Kalmari-yhdistys vaati yhteistä
Kuningasta. Ainaki uudistettiin mainittu yhdistys niin kutsutun
Kalmari-Recessin kautta v. 1483, jota myöten Johanin piti tulla
Kuninkaaksi, ehkä vallan oleman mahtavilla papeista ja maallisista.
Mutta Riikihoitaja Steeni Stuure esti tämän tuuman aikaansaamista,
ja niin jäi se tuumaamisiin vielä neljätoista vuotta. Hän joutui sittä
riitaan niiden voimallisten Akselssonein (Tottein) kanssa, jotka olivat
hänelle sukuja ja ensistä olivat auttaneet Riikihoitajaksi, ja samassa
vierausi hänestä muitaki mahtavia, että hänen tila nyt oli joksiki
huojuvainen. Entinen Riikihoitaja ja Savonlinnan rakentaja Erikki
Akselssoni oli kuollut v. 1480 ja jättänyt lahjoituksensa Suomessa,
Viipurin, Raaseporin, Hämeen ja Savon linnat, veljillensä Iivarille ja
Laurille, jotka eivät aikoneet niitä jättää, ennenkun kaikki
velivainajansa tehdyt kostannukset Suomen varjelemisessa
vihollisilta heille maksettaisiin. Mutta kolmen vuoden perästä täytyi
Iivari Akselssonin, veljensä Laurin jo kuoltua, antaa muut linnat
Suomessa Steeni Stuurelle, paitsi Raaseporin, jota vasten hän sai
Ruotsissa siaan maata allensa. Sittä menetti hän v. 1487 Ruotsissa
kaikki lahjoituksensa, Raaseporin otti Knuuti Posse Steeni Stuurelle,
ja hänen täytyi paeta Danmarkkiin.
 Venäjän kanssa ei näytä nyt olleen sotia. Mutta Ruotsalaiset olivat
auttaneet Riigan kaupunkia Saksan Ritareita vasten ja niinmuodoin
tulleet heidän kanssa riitaan. Nyt tekivät he rauhan uuden
Seuramestarin Freitagi von Loringhoffin kanssa v. 1488. Samalla
sanotaan keskinäisen liitonki Venäläisiä vastaan tulleen taas
tehdyksi Papinsaareksi (Prestholmen) nimitetyllä saarella
Uusmaassa. Ja tokipa tarvittiinki, sillä kohta nousevat Venäjältä
hirmuiset ukonpilvet, tulen ja leimauksen kanssa. — Samana
vuotena oli Venäläisiäki ollut taas Karjalassa, mutta tulleet Knuuti
Posselta kaijotetuiksi.

Maunus Niilonpoika Stiernkorssi Särkilahdesta tulee nyt, Konradi

Bitsin v. 1489 kuoltua, pispaksi; syntynyt Suomessa, Maisteri
Pariisissa, Tuomioprovasti Turussa, Saksan Keisarilta Fredrikki
III:nelta valittu Saksan riikin Pfaltsigreiviksi, (joka arvo piti oleman
perimöinen kaikille vastaisillenki Turun Tuomioprovasteille,) ja nyt
pispaksi. Hänen ajan saamma nähdä olevan Suomelle sangen
rauhattoman.

b.) Suuresta Venäläissodasta Suomen vapauttamiseen

Danskalaisista (v. 1490-1523).

Tällä nyt kerrottavalla ajan jaksolla tulee häviämään, mitä Suomi

oli edellisinä rauhanaikoina, pispain ja muitten huolen kautta,
rikkaudessa ja voimassa kasvanut. Minkä osan maata Venäläinen
jättää hävittämättä, sen rosvoaa Danskalainen. Mutta maallisen
turvan kadottua tulevat esivanhempamme sen perästä saamaan
uuden, hengellisen lohdutuksen, — evangeliumia puhtahassa
kirkkaudessansa ruvetaan sittä heille saarnaamaan.
 Venäjälle ovat ensin silmät nakattavat. Siellä olivat Monguolit
laskeneet kaikki Ruhtinaskunnat verolliseksi allensa ja kovassa
orjuudessa pitäneet sitä, kuitenki omilta Ruhtinailtansa hallittua,
maata, jonka tila oli sangen onnetoin kaikesta kohdasta. Vähitellen
olivat Moskovan Ruhtinaat saaneet jonkutapaisen edellisyyden
muitten Ruhtinaisten rinnalla, ja heistä syntyiki sankari, Dmitri IV
Donskoi, joka ensikerran uskalsi Monguoleja sodittaa, ja löi heidät
Kulikovan kentillä, Donijoen varrella, v. 1379. Ei kuitenkaan tämä
voitto vielä voinut Venäjän vapauttamista vaikuttaa. Mutta Iivana III
Vasileivitsa nousee v. 1462 Moskovan Ruhtinasistuimelle, ja nyt
tapahtuvat hänen kautta suuret muutokset Venäjän tilassa.
Monguoleille, jotka lähes puolikolmatta vuosisataa olivat Venäjätä
orjuuttaneet, ei hän maksanut enää veroa ja irtausi heistä kokonaan.
Se monihin Ruhtinaskuntiin jaettu Venäjän valta yhdistettiin häneltä
vahvalla kädellä Moskovan alle, ja hän nimittiki itsensä Kaiken
Venäjän Itsevaltiaaksi. Myös täytyi se ennen niin ylävä Novgorodiki,
jonka sisälliset riidat jo olivat viimmeisinä aikoina huonontaneet,
antauta v. 1470 hänen alamaiseksi: menetti muutamia vuosia
jälempätä kaiken itsinäisen valtansa, ja pian hävisi sen kauppa ja
rikkauskin.

Mitä sotihin Ruotsalaisten ja Venäläisten välillä tulee, niin olivat ne

tähänasti käydyt ainoastaan Novgorodilaissilta, usein yksinäisiltä
rosvoveitikoilta siitä kaupungista, ja jos joku muukin Ruhtinas joskus
niihin ryhtyi, niin tapahtui se aina Novgorodin puolesta. Mutta nyt,
kun Venäjä on yhdistetty yhden valtiaan alla, ja koko maan voimat
hänelle ovat altisna, niin tulevat ne Suomelle ja Ruotsille paljoa
vaikiammaksi ja peljättävämmäksi. Se havaitaan jo siinä
ankaruudessa, jolla se sota käytiin, kun alkoi v. 1490 ja on
pitkällisyydestänsä sekä kovuudestansa tullut kutsutuksi suureksi
Venäläissodaksi. Mainittuna vuotena karkasivat Venäläiset
Pohjanmaalle, hävittivät Kemissä, Iissä ja Limingassa miekalla ja
tulella. Ei muitakaan isänmaamme paikkoja säästetty. Miten kauhia
tämä menetys muillaki paikoin oli, nähdään Riimikhronikan sanoista,
"että Karjala, Savo ja puoli Hämettä oli autiana enemmän kun
80:nen peninikuorman laveudelta." Jos siinä olisikki vähän lisätty,
niin ei mahtanut tosin olla helppo se vuosi Suomelle. Ei tietä jos sota
aina oli kuohumassa hetiseuraavina vuosina, vaan v. 1492 valitsi
Ruotsin Riiki-Raati Knuuti Possen, Lakmannin Erikki Ragvaldssonin
ja kaksi hengellistä Herraa, nimittäin Maisterit Maunuksen ja
Henrikin, (toinen Dekaanus, toinen Kaniiki Tuomiokirkolla,)
sodankäynnin taluttajoiksi ja huolenpitäjiksi. Danskan Kuningas
Johani kävi seuraavana vuotena liittoon ja ystävyyteen Iivana III:nen
Vasileivitsan kanssa, ja Ruotsalaiset sanoivat, että hän oli Iivanata
yllyttänyt Suomea sodalla vaivaamaan. Vuotena sen perästä taisiki
jo Venäläisiä käydä Suomessa, vaikka siitä ei ole meillä täysinäistä
tietoa. Mutta v. 1495 tuli kova aika maallemme. Iivana Vasileivitsa oli
koonnut 60,000 miestä sotaväkeä ja lähettänyt niitten kanssa Vasilei
Shuiskoin Viipuria piirittämään, samalla kun toiset laumat karkasivat
Itäis-Suomen pohjaisemmille paikoille ja piirittivät Savonlinnaa.
Knuuti Posse oli linnanhaltiana Viipurissa. Kolme kuukautta piiritettiin
sitä linnaa, Venäläiset olivat jo tulleet muureihin asti sekä ampuneet
ne suurilla kanuuneilla rikki, ja 30:tenä Marraskuuta alettiin
varsinainen ryntäminen. Mutta hirmuisella pauhinalla kiitivät yhtäkkiä
ne ryntävät viholliset ylös ilmaan, eloon jääneet pötkivät
peljästyksissä pikaisesti pakoon, ajetut perästä aseutuneilta
talonpojilta, joiden sanotaan heistä tappaneen vielä 9000 miestä.
Samoin täytyivät Venäläiset jättää Savonlinnan ottamattomaksi, sillä
Savolaiset kaijoittivat heidät maanääristänsä ja löivät kuoliaaksi
kenen heistä vaan tapasivat. Maa oli tällä tavalla tullut puhtaaksi
vihollisista. — Se kumma tapaus, jonka kautta Viipuri pelastettiin, tuli
arvattavasti siitä, että muurin alle kaivettuhun kuoppaan oli pantu
ruutia, joka vihollisten ryntäissä sytytettiin sekä lennätti ne ilmoihin;
ja sitä on kutsuttu Viipurin paukaukseksi. Heikkoluuloinen rahvas
arveli tämän tapauksen taijoilla matkaansaatetuksi Knuuti Posselta,
jota suurena velhona pidettiin, ja kummia puheita kävi siitä
jälestäpäin kansan suussa.

Sill'aikaa kun Knuuti Posse näin miehullisesti puolti Suomea,

kokosi Riikihoitaja Steeni Sture isoimman sotajoukon, kun Ruotsi
hänen päivinä oli nähnyt. Se nousi enempään kun 40,000:teen
mieheen. Hän rupesi itse sen pääksi, mutta viivytteli niin kauan
lähtöänsä Suomeen, että oli jo myöhä' syksyllä kun hän tuli matkaan,
ja iso osa miehistä meneysi merihädässä ja vilussa. Kun Riikihoitaja
viimmen tuli Suomeen, niin olivat jo viholliset kuulumattomissa, ja
hän jakoi ruanpuutteen vuoksi sotalauman talvikortteleihin ympäri
maata. Mutta talvella seuraavana vuotena 1496 leimahti sota taas
korkeimmalleen. Venäläiset tulivat jälelleen talvisydämellä. Stuure ei
voinut niin heti saada kokoon ympäri maata olevan sotalaumansa, ja
hän ei ollut vielä päässyt liikkeelle Turusta, kun Vasilei Kossoi oli
painanut rajan yli, lyönyt joukon Ruotsalaisia, piirittänyt Viipurin,
kostaaksensa enemmäisen vuoden tappoja hävittänyt Karjalan,
Savon ja Hämeen maan, samonnut Turun lääniin asti ja tappanut
noin 7000 ihmistä. Ja kun Steeni Stuure lopulla Helmikuuta sai
sotalaumansa koolle ja marssi rajaa vasten, niin olivat Venäläiset jo
suuren voittosaaliin kanssa palaamassa. Danskan puolelta
pelottavat asiat vaikuttivat Steeniä heti lähtemähän Ruotsiin ja
ottamaan osan sotajoukosta myötänsä. Svantte Stuuren jätti hän
muun sotalauman päämieheksi Suomeen; ja nyt karkaavat Ruhtinaat
Iivana ja Pietari Ussatoi, jotka olivat Pääruhtinaan käskystä koonneet
verestä sotaväkeä Vienan tienoilla, Kajaanan maahan, Pohjanmaan
äärille, (jota Veläläiset nimittivät Kymmenisen joen maaksi,) ja
Jokkasten pitäjähän, jolloin maata hävitettiin aina Torniojokea
myöten. Sillon sanotaan Limingan asujanten, vasta välttääksensä
tämänlaista rauhattomuutta, antauneen Venäjän vallan alle, josta
asiasta olivat lähettäneet miehiä Pääruhtinaan kanssa Moskovassa
keskustelemaan. Mutta Venäläiset ajettiin pakoon Svantte Stuurelta,
joka meritse karkasi heidän maahan, otti lähellä Narovata löytyvän
Ivangorodin linnan ja palasi Suomeen vankein ja runsaan
voittosaaliin kanssa, tarjottua voitetun Ivangorodin Livon Ritareille ja
sen sorrettua, kun Ritarit eivät huolinneet sitä lahjaa häneltä ottaa.
— Vuoden loppupuolella tuli Steeni Stuure taasen Suomeen uudella
sotalaumalla, mutta ei saanut Svantte Stuurea lähtemään
talviretkelle Venäjän maahan, niinkuin oli toivonut, sillä Svantte oli
suuttunut hänelle siitä, että luuli itsensä jätetyksi viimmekerralla
vihollisten syötiksi. Suutuksissaan jättää Svantte äkisti sotajoukon ja
palaa Ruotsiin. Riikihoittaja menee myös Svanten perästä, kun oli
ensin hankkinut vartoväkeä Viipurin ja Savonlinnan varaksi ynnä
laittanut vartolinnoituksia Uusmaan ja Hämeen puollukseksi. Hän
olisi hyvin mielellään tehnyt rauhan vihollisten kanssa, jos olisi siinä
tapannutkin, koska hänen voimat eivät tässä sodassa varsin
riittäneet ja hänellä muuten oli Ruotsissa paljo huolta Danskan
Kuninkaan ja voimakkain ylimysten juonten tähden; mutta Ruotsin
Raati oli semmoista tuumaa vastaan. Niin olivat sen vuoden
sotayritykset lopulla.

Sit'ei voi kieltää, ett'ei Steeni Stuure joksiki huolettomasti käyttänyt

Suomen puoltamisessa. Siitä asiasta ja, muut mainimatta, siitäki,
että hän oli liitollansa Livon Ritarein kanssa ärsyttänyt Venäläisiä
sotaan, syytti häntä Ruotsin Riiki-Raati ja kutsui Danskasta Kuningas
Johani II:sen Ruotsiin. Kuningas tuli. Silloin ulousi Riikihoitaja
Daalareihin ja sai talonpoikia puolellansa, joiden kanssa kävi
Kuningasta vasten; mutta ei onnistanut. Siitä tuli hän saamaan