Beethoven 1806 Ferraguto

Visit to download the full and correct content document:

https://ebookmass.com/product/beethoven-1806-ferraguto/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

The Beethoven Syndrome Mark Evan Bonds

https://ebookmass.com/product/the-beethoven-syndrome-mark-evan-
bonds/

Ludwig Van Beethoven: A Very Short Introduction Mark

Evan Bonds

https://ebookmass.com/product/ludwig-van-beethoven-a-very-short-
introduction-mark-evan-bonds/
BEETHOVEN 1806
 AMS Studies in Music

W. Anthony Sheppard, General Editor

Editorial Board

Celia Applegate Kevin E. Korsyn

Anna Maria Busse Berger Roberta Montemorra Marvin
Scott K. DeVeaux Nicholas Mathew
Claire Fontijn Inna Naroditskaya
Charles H. Garrett Nancy Yunhwa Rao
Christine Getz Susan R. Thomas
Wendy Heller
Conceptualizing Music:
Cognitive Structure, Theory, and Analysis
Lawrence Zbikowski
Inventing the Business of Opera:
The Impresario and His World in Seventeenth-​Century Venice
Beth L. Glixon and Jonathan Glixon
Lateness and Brahms:
Music and Culture in the Twilight of Viennese Liberalism
Margaret Notley
The Critical Nexus:
Tone-​System, Mode, and Notation in Early Medieval Music
Charles M. Atkinson
Music, Criticism, and the Challenge of History:
Shaping Modern Musical Thought in Late Nineteenth-​Century Vienna
Kevin C. Karnes
Jewish Music and Modernity
Philip V. Bohlman
Changing the Score:
Arias, Prima Donnas, and the Authority of Performance
Hilary Poriss
Rasa:
Affect and Intuition in Javanese Musical Aesthetics
Marc Benamou
Josquin’s Rome:
Hearing and Composing in the Sistine Chapel
Jesse Rodin
Details of Consequence:
Ornament, Music, and Art in Paris
Gurminder Kaur Bhogal
Sounding Authentic:
The Rural Miniature and Musical Modernism
Joshua S.Walden
Brahms Among Friends:
Listening, Performance, and the Rhetoric of Allusion
Paul Berry
Opera for the People:
English-​Language Opera and Women Managers in Late 19th-​Century America
Katherine K. Preston
Beethoven 1806
Mark Ferraguto
BEETHOVEN 1806

Mark Ferraguto

1
 1
Oxford University Press is a department of the University of Oxford. It furthers
the University’s objective of excellence in research, scholarship, and education
by publishing worldwide. Oxford is a registered trade mark of Oxford University
Press in the UK and certain other countries.

Published in the United States of America by Oxford University Press

198 Madison Avenue, New York, NY 10016, United States of America.

© Oxford University Press 2019

All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in

a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means, without the
prior permission in writing of Oxford University Press, or as expressly permitted
by law, by license, or under terms agreed with the appropriate reproduction
rights organization. Inquiries concerning reproduction outside the scope of the
above should be sent to the Rights Department, Oxford University Press, at the
address above.

You must not circulate this work in any other form

and you must impose this same condition on any acquirer.

Library of Congress Cataloging-​in-​Publication Data

Names: Ferraguto, Mark, author.
Title: Beethoven 1806 /​Mark Ferraguto.
Description: New York, NY : Oxford University Press, [2019] |
Series: AMS studies in music | Includes bibliographical references and index.
Identifiers: LCCN 2019002769 | ISBN 9780190947187 (hardcover : alk. paper) |
ISBN 9780190947200 (epub)
Subjects: LCSH: Beethoven, Ludwig van, 1770-​1827—​Criticism and
interpretation. | Music—​19th century—​History and criticism.
Classification: LCC ML410. B42 F4 2019 | DDC 780.92 [B]‌—​dc23
LC record available at https://​lccn.loc.gov/​2019002769

1 3 5 7 9 8 6 4 2
Printed by Integrated Books International, United States of America
For Lisa
 Contents

List of Figures ix
List of Tables xv
List of Music Examples xi
List of Appendices xvii
Acknowledgments xix
List of Abbreviations xxi

Introduction 1
1 After Leonore 17
2 Music for a Virtuoso: Opuses 58 and 61 47
3 Music for a Diplomat: Opus 59 70
4 Music for a Culture Hero: Opus 60 113
5 Music for a French Piano: WoO 80 148
6 Music for a Playwright: Opus 62 177
Conclusion: “Everyday” Beethoven 207

Works Cited 211

Index 233

vii
 Figures

I.1 Ludwig van Beethoven (1804). Portrait by Joseph Willibrord Mähler

(1778–​1860). Photo: Rudolf Stepanek. Beethoven-​Haus Bonn. 5
1.1 Faniska, from Wiener Hof-​Theater Taschenbuch auf das Jahr 1807,Vierter
Jahrgang (Vienna: Joh. Bapt. Wallishausser, 1808). Division of Rare and
Manuscript Collections, Cornell University Library. 24
1.2 Fidelio, from Wiener Hof-​Theater Taschenbuch auf das Jahr 1815, Zwölfter
Jahrgang (Vienna: J. B. Wallishausser, 1815). Division of Rare and
Manuscript Collections, Cornell University Library. 25
1.3 Harmonic rhythm in Beethoven, Symphony No. 4, i, mm. 187–​334. 39
1.4 Prolonged harmonies in Beethoven, Symphony No. 4, i, development,
showing functional reinterpretations. 40
3.1 Le Russe prenant une Leçon de Grace à Paris. Paris: Paul André Basset,
1815. Anne S. K. Brown Military Collection, Brown University Library. 98
3.2 Count Andrey Kyrillovich Razumovsky (1776). Portrait by Alexander
Roslin. National Gallery of Victoria, Melbourne. Everard Studley
Miller Bequest, 1962. 101
3.3 Palais du Prince Rasoumovsky. [Vienna]: Maria Geissler, [1812?]. Ira
F. Brilliant Center for Beethoven Studies, San José State University. 101
4.1 “Sun of German Composers.” Engraving by A. F. C. Kollmann.
Reprinted in “Anekdote,” Allgemeine musikalische Zeitung 2, no. 5
(October 30, 1799), cols. 102–​4, 104. 118
4.2 Cover pages with title vignettes showing Haydn and Mozart,
Allgemeine musikalische Zeitung 7 (1804–​5) and 8 (1805–​6). 120
4.3 Joseph Haydn (1806). Portrait by Isidor Neugass. Photo: Gerhard
Wasserbauer,Vienna. Esterhazy Privatstiftung, Eisenstadt Palace. 122
4.4 Ludwig van Beethoven (1806). Portrait by Isidor Neugass. Fassung
Lichnowsky. Beethoven-​Haus Bonn. 122
6.1 Design for Heinrich von Collin’s funeral monument by Heinrich
Friedrich Füger. Frontispiece to Moritz von Dietrichstein, Ueber das
Denkmahl des k. k. Hofrathes und Ritters des Leopold-​Ordens, Heinrich
Joseph Edlen von Collin (Vienna: Anton Strauß, 1813). Bayerische
Staatsbibliothek München. 179

ix
x List of Figures
6.2 “Veturia,” from Heroines of History (1530–​62). Engraving by Virgil Solis.
The British Museum. 194
6.3 Coriolan et Véturie, ou le respect filial (1790). Engraving by Jean-​Jacques
Avril after a painting by Jean-​Jacques François Le Barbier. The British
Museum. 196
6.4 Veturia fordert Coriolan auf, die Stadt zu verschonen (1809). Engraving by
Vincenz Georg Kininger after a painting by Heinrich Friedrich Füger.
Österreichische Nationalbibliothek. 197
 Music Examples

I.1 Beethoven, Piano Concerto No. 4 in G Major, Op. 58, i, m. 1, first

edition (Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1808). 4
I.2 Beethoven, Piano Concerto No. 4 in G Major, Op. 58, i, m. 1,
according to Czerny. 6
2.1 Parallel Appearances of the “Expressive” Topic. 64
a. Beethoven,Violin Concerto in D Major, Op. 61, i, mm. 297–​304
b. Beethoven, Piano Concerto No. 4 in G Major, Op. 58, i, mm. 228–​34
2.2 Beethoven, Piano Concerto No. 4 in G Major, Op. 58, i, mm. 226–​31,
published solo part versus sketched variant. 68
3.1 “Ah, Whether It’s My Luck, Such Luck” (Akh! talan li moi, talan
takoi), in Lvov-​Pratsch Collection (LPC), 1806. 72
3.2 Beethoven, String Quartet No. 7 in F Major,
Op. 59, no. 1, iv, mm. 1–​19. 78
3.3 Derivation of fugato theme from Thème russe (mm. 267–​84). 80
a. Thème russe (mm. 1–​8)
b. Fugato theme (mm. 267–​70, transposed for ease of comparison)
c. Fugato (mm. 266–​84), showing contrapuntal combinations
of x and y
3.4 Derivation of secondary theme from Thème russe countermelody
(mm. 45–​61). 82
a. Thème russe countermelody, mm. 1–​8
b. New four-​bar antecedent phrase
c. Secondary theme (mm. 45–​61), in both major-​and minor-​mode
versions; Beethoven places the latter in free canon
3.5 Reharmonizations of Thème russe in Recapitulation and Coda. 84
a. Recapitulation, showing newly harmonized Thème russe,
beginning and ending on subdominant, with E-​flat (modal?)
melodic alteration
b. Coda, showing final iteration of Thème russe, now in the tonic key
and fading to ppp
3.6 Mozart, Symphony No. 41 in C Major (“Jupiter”), K. 551, iv, mm.
233–​55. 90

xi
xii List of Music Examples
3.7 Beethoven’s Quotation of “Singe, sing’ein Lied” in Op. 59,
no. 3, ii. 107
a. “Singe, sing’ein Lied” (Ty wospoi, wospoi, mlad Shaworontschek),
as it appears in the Allgemeine musikalische Zeitung (July 25, 1804).
b. “Singe, sing’ein Lied,” mm. 1–​2, displaced by one beat.
c. Beethoven, String Quartet No. 9 in C Major, Op. 59, no. 3, ii,
mm. 1–​5.
4.1 Comparison of first-​movement retransition sections. 125
a. Haydn, Symphony No. 102 in B-​flat Major, Hob. I:102
(Paris: Ignaz Pleyel, 1803)
b. Beethoven, Symphony No. 4 in B-​flat Major, Op. 60
(Bonn: N. Simrock, 1823)
4.2 Comparison of opening themes. 130
a. Haydn, Symphony No. 102 in B-​flat Major, Hob. I:102
(Paris: Ignaz Pleyel, 1803)
b. Beethoven, Symphony No. 4 in B-​flat Major, Op. 60
(Bonn: N. Simrock, 1823)
4.3 Onset of transition. 136
a. Haydn, Symphony No. 102, iv, mm. 37–​45
b. Beethoven, Symphony No. 4, iv, mm. 24–​32 (cf. 192–​210)
4.4 Auxiliary idea in S-​Space. 137
a. Haydn, Symphony No. 102, iv, mm. 78–​85 (cf. 234–​41)
b. Beethoven, Symphony No. 4, iv, mm. 42–​9 (cf. 230–​9)
4.5 Closing (postcadential) idea. 138
a. Haydn, Symphony No. 102, iv, mm. 110–​17 (cf. 298–​305)
b. Beethoven, Symphony No. 4, iv, mm. 88–​95 (cf. 266–​73) 138
4.6 “Crisis” in developmental space. 139
a. Haydn, Symphony No. 102, iv, mm. 165–​74
(cf. 86–​9, 242–​5, 286–​9)
b. Beethoven, Symphony No. 4, iv, mm. 169–​76
(cf. 64–​77, 242–​8, 290–​4)
4.7 Retransition. 140
a. Haydn, Symphony No. 102, iv, mm. 208–​17 (cf. 181–​8)
b. Beethoven, Symphony No. 4, iv, mm. 181–​9 (cf. 290–​9)
4.8 “Joke” in coda space. 141
a. Haydn, Symphony No. 102, iv, mm. 272–​85
b. Beethoven, Symphony No. 4, iv, mm. 345–​55
5.1a Johann Baptist Cramer, Étude pour le piano forte en quarante deux
exercises dans les differents tons (Paris: Erard, 1804), No. 18. 158
5.1b Beethoven, Thirty-​Two Variations on an Original Theme, WoO 80
(Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1807), No. 8. 159
 List of Music Examples xiii
5.2a Johann Baptist Cramer, Étude pour le piano forte en quarante deux
exercises dans les differents tons (Paris: Erard, 1804), No. 19. 159
5.2b Beethoven, Thirty-​Two Variations on an Original Theme, WoO 80
(Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1807), No. 20. 160
5.3a Daniel Steibelt, Étude pour le pianoforte contenant 50 exercices de différents
genres (Leipzig: Breitkopf & Härtel, 1805), No. 22. 160
5.3b Beethoven, Thirty-​Two Variations on an Original Theme, WoO 80
(Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1807), No. 22. 161
5.4 Beethoven, Thirty-​Two Variations on an Original Theme, WoO 80
(Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1807), Coda (mm. 275–​80). 162
5.5 Beethoven, Sonata No. 23 in F Minor, Op. 57 (“Appassionata”)
(Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1807), iii, Coda (mm. 325–​61). 166
5.6a Beethoven, Piano Concerto No. 4 in G Major, Op. 58
(Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1808), i, mm. 104–​7. 169
5.6b Beethoven, Piano Concerto No. 4 in G Major, Op. 58
(Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1808), i, mm. 275–​9. 169
5.7 Beethoven, Thirty-​Two Variations on an Original Theme, WoO 80
(Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1807), Theme. 170
5.8 Beethoven, Thirty-​Two Variations on an Original Theme, WoO 80
(Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1807), No. 3. 171
5.9 Beethoven, Thirty-​Two Variations on an Original Theme, WoO 80
(Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1807), End of No. 31 through
Start of Coda (mm. 256–​67). 173
 Tables

1.1 Arrangements, editions, and original works based on Cherubini’s

Faniska, as advertised in the Wiener Zeitung in 1806. 26
1.2 Beethoven’s compositions of 1806 and 1807. 30
1.3 Beethoven’s use of the mediant in three opening themes. 36
1.4 Adorno’s Hegelian interpretation of the development section of
Beethoven, Symphony No. 4, i. 42
2.1 Espressivo, dolce, and cantabile markings in the Fourth Piano Concerto. 62
3.1 Diagram of Beethoven, Op. 59, no. 2, iii, trio. 88
4.1 Haydn’s use of trumpets and timpani in B-​flat, 1792–​1802. 123
4.2a Comparison of themes in Haydn’s Symphony No. 102 and
Beethoven’s Symphony No. 4. Karl Nef, “Haydn-​Reminiszenzen bei
Beethoven” (1912; N.B. includes errors). 135
4.2b Comparison of themes in Haydn’s Symphony No. 9 (i) and
Beethoven’s Symphony No. 4 (iv). Nef, “Haydn-​Reminiszenzen.” 135
4.3 Shared signposts in the Adagio introductions of Haydn, Symphony
No. 99 and Beethoven, Symphony No. 4. 142
4.4 Selected passages from the slow introductions of Haydn, Symphony
No. 99 (Paris: Ignaz Pleyel, 1803) and Beethoven, Symphony No. 4
(Kassel: Bärenreiter, 2001). 143
5.1 Diagram of Beethoven, Thirty-​Two Variations on an Original Theme,
WoO 80 (Vienna: Bureau des Arts et d’Industrie, 1807). 155
5.2 Beethoven’s piano works, c. 1803–​10. 163
6.1 Collin and Beethoven, 1801–​13. 180

xv
 Appendices

3.1 Russian folksongs from the Lvov-​Pratsch Collection (LPC) in works

by Beethoven. 111
3.2 Excerpt on Russian folksong from “Etwas über Volkslieder,” Allgemeine
musikalische Zeitung 6, no. 43 (July 25, 1804), col. 714. 111

xvii
 Acknowledgments

Beethoven 1806 is a book about Beethoven’s relationships, and it’s gratifying

to begin it by acknowledging some of the relationships in my life that have
helped it come into being. I first thank James Webster, Annette Richards, and
Neal Zaslaw, the members of my dissertation committee at Cornell University
(where many of the ideas for this book germinated). They, along with the rest
of the music faculty, have been inspiring mentors and supportive colleagues.
Many other generous colleagues have provided feedback on this manuscript
in its various forms, including Stuart Paul Duncan, Emily H. Green, David
Hyun-​ su Kim, Martin Küster, Ellen Lockhart, Lewis Lockwood, Damien
Mahiet, Nicholas Mathew, Eric McKee, Sezi Seskir, and Jessica Waldoff. I am
especially thankful to Damien Mahiet, who has read and critiqued a decade’s
worth of drafts with wisdom and wit. I also owe a special word of thanks to
Jessica Waldoff, both for encouraging me to begin this journey in the first
place and for reading and commenting on the entire manuscript, to its great
benefit. My gratitude also goes to Shanti Nachtergaele, who kindly and expertly
assisted with proofreading, formatting, and tracking down materials.
I could not imagine a more supportive group of scholars than my music
history and theory colleagues at the Pennsylvania State University: Marica
Tacconi, Charles Youmans, Vincent Benitez, Maureen Carr, Thomas Cody,
Taylor Greer, Stephen Hopkins, and Eric McKee. For their support during my
time as a junior faculty member, I also want to thank Barbara Korner, Dean of
the College of Arts and Architecture; Sue Haug, former Director of the School
of Music; and David Frego, Director of the School of Music. Amanda Maple,
Music Librarian at Penn State, offered advice and assistance on numerous occa-
sions, for which I am most grateful.
Several institutions provided invaluable support for this project. The Institute
for the Arts and Humanities at Penn State bestowed the gift of time at a
pivotal moment with a Fall 2015 Resident Scholars and Artists Grant; my thanks
go to former director Michael Bérubé for this opportunity. The American
Musicological Society supported this project through both a subvention from
the AMS 75 PAYS Endowment (funded in part by the National Endowment
for the Humanities and the Andrew W. Mellon Foundation) and a Virginia and
George Bozarth Travel Fund Grant, which facilitated a research trip to Austria

xix
Another random document with
no related content on Scribd:
The Project Gutenberg eBook of Laivuri on
rakastunut
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.

Title: Laivuri on rakastunut

Merimiesjutelma

Author: W. W. Jacobs

Translator: Emil Palm

Release date: December 22, 2023 [eBook #72474]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1907

Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAIVURI ON

RAKASTUNUT ***
LAIVURI ON RAKASTUNUT

Merimiesjutelma

Kirj.

W. W. JACOBS

Suomensi

E. P.

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1907.

I LUKU.

Lontoolainen kuunarilaiva "Merilokki", omistajansa laivuri Wilsonin

kuljettama, oli juuri saatu täyteen sementtiä Northfleet'issä, mistä oli
aikomus purjehtia Brittleseaan. Joka tuuman ala oli sullottu täyteen.
Sementti, mikä rikkinäisistä tynnörien raoista oli päässyt
levenemään, teki kunniallisten meripoikain partaiset naamat melkein
aavemaisiksi, ja lakaistessa leveni se vielä keittiöönkin, sekoittuen
päivälliseksi laitettavan lihapasteijin ryyteihin.

Vasta kun kansi oli pesty ja kuunari taas loisti puhtaana ja sievänä,
ehti perämies ajatella omaakin siivoustaan. Oli kaunis ja lämmin
toukokuun päivä, ja pieni osa lastista oli tarttunut hänenkin hiuksiinsa
ja hikiseen otsaansa. Kajuuttapoika, tietäen tarpeet, oli tuonut
ämpärin puhdasta vettä kajuutan katolle ja ämpärin viereen keltaisen
saippuapalasen ja pyyhinliinan. Perämies hymyili huomattuaan
valmistukset, riisui paidan päältään, kiersi housunkannattimet
vyötäisilleen, kumartui ämpäriin ja alotti pesuhommansa melulla ja
tyytyväisellä mielellä.

Auttava palvelushenki, itse ijässä, jolloin ei vielä suuriakaan

välitetä omasta puhtaudesta, muutti vettä kolme kertaa ennenkun
perämies oli tyytyväinen. Vihdoin kumminkin "työ" oli tehty. Kasvot ja
kaula hankauksesta kiiltävänä ja punottavana vetäytyi peränpitäjä
kajuuttaan vaatteita vaihtamaan.

Kun oli päästy päivälliseltä, minkä perämies tällä kertaa nautti

yksinään, ilmestyi hän uudestaan kannelle. Miehistö, joka samoin jo
oli nauttinut ruoka-annoksensa, istuskeli keulassa ja poltteli.
Perämies sytytti piippuunsa, istuutui kajuutan katolle ja jäi
miettimään.

"Säilytän kapteenin päivällisen pienessä kattilassa lämpimänä",

sanoi kokki ja pisti nokisen päänsä keittiön ovesta.

"Hyvä on", sanoi perämies.

"Kummallista missä se laivuri oikein oleskelee tällaiseen aikaan

päivästä", sanoi kokki erityisesti kääntymättä kehenkään, mutta
vilkaisten kuitenkin perämieheen.

"Hyvinkin kummallista", sanoi perämies, ollen erinomaisen

puheliaalla päällä.

Kokki astui ulos keittiöstä, pyyhki märkiä käsiään likaisiin

palttinahousuihinsa ja katseli kaihoten maalle.

"Parhain kapteeni, minkä kanssa koskaan olen purjehtinut", sanoi

hän pitkäveteisesti. "Oletteko panneet merkille, miten hajamielinen
hän viime aikoina on ollut? Sanoin nytkin, kun hän meni maalle, että
saamme lihapasteijia päivälliseksi. 'Hyvä on Joe', sanoi hän,
ikäänkuin puhe olisi ollut piparuutilihasta ja perunoista, kauniista
ilmasta tai jostakin muusta vähäpätöisestä asiasta."

Perämies pudisti päätään, puhalsi pöllyävän savupilven piipustaan

ja katseli sen haihtumista ilmaan.
 "Hän varmaankin etsii lastia tai mitä hommanneekaan", yhtyi
vahvarakenteinen vanhempi merimies puheeseen. "Huomatkaa
vaan miten hän pukeutuu tähän aikaan. Höyrylaivan kapteeni ei voisi
olla hienompi."

"Ei sillä tapaa hieno", sanoi jälellä oleva matruusi, astuen hänkin
lähemmäksi huomatessaan perämiehen hyvän tuulen. "Enpä luule
hänen rahtia etsivän, sillä —, vaan — — —, sementistä saa hyvän
maksun."

"Se ei ole rahtia", kuului pieni, mutta asiastaan varma ääni.

"Pötki sinä matkoihisi", sanoi Sam vanhus. "Ei sovi sinun ikäistesi
poikaviikareitten sekaantua vanhempain ihmisten puheisiin! Mitä
sinustakin vielä joskus tullee?

"Mihinkä minä pötkisin? Olenhan omalla laivaosallani", vastasi

poika kostonhaluisena.

Miehet vavahtivat ja aikoivat rauhassa poistua, mutta se oli nyt jo

myöhäistä. Perämiehen hetkiseksi uinahtanut arvon tunne oli
uudestaan herännyt ja hän hypähti raivoisana pystyyn.

"No, tämähän on oikein pirua", karjasi hän. "Tehän olette

peräkannella — koko miehistö — joka 'sorkka'! Ehkä herrat
suvaitsevat astua kajuuttaankin juomaan lasin totia ja polttamaan
sikaarin? — Koko miehistö istuskelee täällä lörpöttelemässä
laivurista kuin joukko pesuakkoja! Ja kaupan päälle vielä polttaa! —
Polttaa! Kun laivuri tulee takaisin, saa hän hankkia uuden miehistön
tai sitten uuden — perämiehen. Minä olen jo saanut tarpeekseni
tästä. Täällä ei ole enempää kunnioitusta päällystöä kohtaan kuin
lastiproomussa. Kajuutta-poika on ainoa merimies koko joukossa."
 Raivoisana marssi hän edestakaisin kannella. Kokki katosi
keittiöön ja molemmat matruusit olivat tekevinään jotakin keulassa.
Pieni, asiastaan varma veitikka, joka myrskyn sai puhkeamaan,
mutta jolla ei ollenkaan näyttänyt olevan halua joutua sen
pudistettavaksi, pisti piipun taskuunsa ja katseli ympärilleen.

"Tule tänne!", sanoi perämies ankarasti.

Poika lähestyi.

"Mitä äsken puhuit laivurista?" kysyi toinen.

"Sanoin, ettei hän etsi rahtia", vastasi Henry.

"Sinä et siitä mitään tiedä?" sanoi perämies.

Henry siirsi jalkaansa, vaan ei vastannut.

"Sinä et siitä mitään tiedä?" toisti perämies.

Henry siirsi toista jalkaansa.

"Annappas, että toisen kerran kuulen sinun juttelevan esimiestesi

asioista, niin katso eteesi", sanoi perämies terävästi. "Muista se!"

"Kyllä!" sanoi poika nöyränä. "Eihän ne minua liikutakaan."

"Mitkä ei sinua liikuta?" sanoi perämies välinpitämättömästi.

"Laivurin hommat", vastasi Henry.

Perämies kääntyi kiukuissaan ja kuultuaan tirskumista keittiöstä,

meni hän sen ovelle ja jäi tuijottamaan kokkia — olento raukkaa,
joka ei edes viittä minuuttia voinut hillitä tunteitaan. Lyhyessä ajassa
huomasi hän keittiön kurjimmaksi luolaksi auringon alla ja kokin
likaisimmaksi olennoksi, mikä milloinkaan oli ruokavaroja käsitellyt.
Ilmoittaen kokille keksintönsä ja saatuaan tämän kunnon miehen
tuskasta hikoilemaan, vetäytyi hän takaisin kannelle — ja miehistö
sai uuden läksytyksen.

Nimittäen heitä hävyttömiksi, jos he vastasivat, pässinpäiksi, jos

he vaikenivat, meni hän lopulta voitostaan varmana kajuuttaan.
Miehistö puolestaan päästyään pahasta hengestään, alkoi
vuorostaan ripittää Henryä.

"Olisit sinä minun poikani", sanoi Sam, hammastaan purren, "niin

piiskaisinpa kun piiskaisinkin sinut, jotta tuuman alaa ei tervettä
nahkaa ruumiissasi löytyisi."

"Ennen minä hirteen menisin, kuin sinun poikasi olisin", sanoi

Henry varmasti.

Henryn isä oli monasti sanonut pojan tulevan äitiinsä, ja äidillä

taas oli kieli sellainen, että koko Wapping sen tunsi, vieläpä
etäisessä Limehousessakin oli se saavuttanut tunnustusta.

"Mitä arvon tunnetta tällaisessa laivassa voi vaatia, kun laivuri ei

anna edes kajuutta-poikaa opettaa?" sanoi Dick synkkänä. "Pojalle
itselle ääretön vahinko."

"Älkää minun tähteni surko, veljet", sanoi Henry rauhallisena.

"Minä kyllä hoidan itse itseni. Ette koskaan ole nähneet minun
tulevan laivaan niin 'täynnä', että hyttiin yrittäisin luukkua avaamatta.
Ette koskaan ole kuulleet minun ostavan vääriä setelirahapakkoja.
Ette koskaan…"
 "Kuulkaas tuota lurjusta!" sanoi Sam purppuranpunaisena. "Totta
totisesti, vielä kerran tulen onnettomaksi tuon nulikan tähden — —"

"Ellet sinä tule, tulen minä", murisi Dick, jolle puhe vääristä
setelirahoista oli arka kohta.

"Henry!" huusi perämies, pistäen päänsä kajuutan ovesta.

"Tulen, tulen!" vastasi Henry. "Olipa harmi, etten voi viipyä

kauvemmin", jatkoi hän kohteliaasti. "Mutta meillä on perämiehen
kanssa vähän asioita keskenämme."

"Kyllä minun ainakin on hankittava uusi paikka itselleni", sanoi

Dick, nähdessään pojan katoavan kajuutan rappusista. "Elämässäni
en ennen ole purjehtinut laivassa, missä poika saa tehdä mitä itse
haluaa."

Sam pudisti päätään ja huokasi.

"Tämä on paras laiva, tuo poika poislaskettuna, missä olen

purjehtinut", sanoi hän vakavana.

"Ja mitä tulee hänestä miehenä?", sanoi Dick, vaipuen

aavistuksien maailmoihin. "Tehdään suuri vääryys pojalle, kun
annetaan hänen kasvaa noin omin valloin. Hyvä selkäsauna kerran
viikossa tekisi mainiota hänelle ja meille myöskin."

Hellän huolenpidon esine oli tällä aikaa päässyt kajuuttaan ja

kaminiin nojaten jäänyt odottamaan perämiehen tiedusteluja.

"Missä kapteeni on nyt?" kysyi tämä, käyden suoraan asiaansa.

Henry kääntyi ja katsoi pientä seinällä nakuttavaa kelloa.

 "Käy edestakaisin pientä katua Gravesendissa", sanoi hän hyvin
rauhallisena.

"Vai niin! Sinä olet kaukonäkijä", sanoi perämies ja punastui. "No

mitä hän siellä kuljeskelee?"

"Nähdäkseen 'hänen' tulevan", sanoi poika ja vilkutti silmillään.

Perämies hillitsi luontonsa, joskin suurella vaivalla.

"Ja mitä sitten kun 'hän' tulee?"

"Ei mitään", vastasi pieni noita päättävästi. — "Mitä te etsitte?",

kysyi hän samassa levottomana, nähdessään perämiehen
kohottavan sohvan kantta ja etsivän jotakin.

"Köyden pätkää", kuului vastaus.

"Miksi kysyitte minulta?" sanoi Henry, muuttuen yht'äkkiä

onnettoman näköiseksi. "Se on totta! Ei hän mitään tee, — ei hän
koskaan mitään tee, — katselee vaan."

"Mitä sinä oikein tarkoitat valheillasi?" kysyi perämies ja tarttui

poikaa niskaan.

"Menkää itse katsomaan", sanoi Henry valittaen.

Perämies hellitti otteensa ja seisoi hetkisen ajattelevan näköisenä.

"Mene siivoomaan itsesi", sanoi hän yhtäkkiä terävästi. "Ja jos

huomaan sinun valehdelleen, nyljen nahkasi elävänä."

Poika ei tarvinnut toista käskyä. Kuin tuuli hyökkäsi hän kannelle,

nosti ämpärin vettä laivan syrjältä ja huolimatta miehistön
pilapuheista alkoi pestä sellaisella innolla, millaista hänessä ei
miesmuistiin muistettu.

"No, viruttaja! Mikäs nyt on?" kysyi kokki, voimatta hillitä

uteliaisuuttaan.

"Mitä te tarkoitatte?" sanoi Henry arvokkaasti.

"Pesu ja kaikki tuo", sanoi kokki, yksinkertainen luonnonlapsi.

"Vai niin! Ettekö te sitten koskaan peseydy, likainen sika", sanoi

poika nenäänsä nyrpistäen. "Mutta ymmärtäähän sen. Arvelette
tulevanne ruuan laittamisesta tarpeeksi puhtaaksi."

Kokin koura puristautui nyrkkiin, ja huomaamatta ollenkaan

toistavansa toisten sanoja, sanoi hän Samille tulevansa vielä kerran
onnettomaksi tuon poikanulikan tähden.

"Menemme vähän perämiehen kanssa kävelemään, Sam", sanoi

poika, sulloutuen merimiesröijyynsä. "Pitäkää silmänne auki älkääkä
taas tehkö mitään tyhmyyksiä. Voittehan muun työn puutteessa
auttaa 'kyökki-pelleä' patojen ja astiain puhdistuksessa. Mutta älkää
tapanne mukaan rikkoko niitä. Kas niin! Älkää seiskö ja laiskotelko."

Perämiehen tulo esti Samin vastaamasta; hän jäi hiljaa seisomaan

toisten viereen katsellen "parin" maallemenoa. Erityisesti huomattiin
Henryn pään olevan tavallista pystympänä; tekikö sen sitten
perämiehen seura vai tuo tavattoman puhdas naama, oli mahdoton
päättää.

"Hiljempaa, — kulje hiljempaa", huohotti perämies hengästyneenä,

pyyhkien punaista naamaansa vielä punaisempaan nenäliinaan.
"Mihin sinulla sellainen kiire on?"
 "Tulemme liian myöhään ellemme kiirehdi", sanoi Henry, "ja silloin
luulette minun valehdelleen."

Perämies ei tehnyt suurempia vastaväitteitä ja matkaa jatkettiin

samalla reippaudella, kunnes lopulta saavuttiin pienelle,
vähäliikkeiselle kadulle Gravesendissä.

"Tuolla hän on", sanoi Henry osoittaen katua hiljakseen astuvaa

miestä. "Neiti on koulussa toisessa päässä katua. Opettajatar tai
jotain sentapaista. Kas nyt ne tulevat!"

Samassa ilmestyi eräästä rakennuksesta kadulle nuori tyttö

koululaukku toisessa ja nuottirulla toisessa kädessä. Perässä
seurasi liuta koulutyttöjä joista kukin hajaantui omalle suunnalleen.

"Jotenkin kauniita muutamat noista", sanoi Henry ja katseli

mielihyvällä koulutyttöjä. "Kas tuossa hän tulee. Minä en puolestani
näe mitään erityistä hänessä."

Perämies katsoi tutkivasti lähestyvää tyttöä. Ne olivat siis

varmaankin nuo harmaat silmät ja heikko puna tytön poskilla, jotka
olivat saattaneet "Merilokin" laivurin pään sekaisin. Kunnioitettavan
matkan päässä seurasi laivuri tyttöä ja näytti hämmästyvän,
kohdatessaan odottamatta perämiehensä.

"Päivää, Jack!" sanoi hän.

"Hyvää päivää", vastasi perämies teeskennellen kummastusta.

"Kuka olisi aavistanut tapaavansa teidät täällä."

Välittämättä vastata näihin hieman pilkallisesti lausuttuihin

sanoihin, tirkisteli laivuri Henryä siksi kunnes ystävällinen, pistävä
hymyily katosi tämän veitikan kasvoilta. "Läksin vähän kävelemään",
sanoi hän lopulta, kääntyen perämieheen.

"Hyvästi sitten taas", sanoi tämä päästääkseen laivurin pulasta.

Toinen nyökäytti päätään ja kääntyi jatkamaan kävelyään

vauhdilla, minkä paljas näkeminenkin jo sai hikipisarat perämiehen
otsalle. "Saa hän kiiruhtaa, jos vielä aikoo saavuttaa tytön", sanoi
hän ajatuksissaan.

"Sitä hän ei haluakaan", sanoi Henry. "Sitä hän ei tee koskaan, —

tai jos hän sen tekeekin, menee hän vaan neidin sivutse ja vilkuilee
häneen. Illalla hän sitten kirjoittelee rakkauskirjeitä, mutta tytön
käteen ne eivät koskaan tule."

"Mistä sinä sen tiedät?" kysyi perämies.

"Olen vähän vilkaissut hänen olkansa ylitse, asettaessani astioita

kaappiin", sanoi Henry.

Perämies pysähtyi ja tarkasteli nuorta lupaavaa ystäväänsä.

"Silloin joskus ehkä katselet minunkin kirjeitäni?" sanoi hän.

"Te vaan kirjoittelette vaimollenne", sanoi Henry

välinpitämättömänä, "tai äidillenne. Minä en kuitenkaan muuta ole
huomannut."

"Sinä tulet huonosti lopettamaan elämäsi, poika", murisi perämies

hampaittensa raosta.

"En ymmärrä mitä hän niillä kirjeillään oikein tekee", jatkoi poika,
ollenkaan välittämättä tulevaisuudestaan. "Sen vaan varmasti tiedän,
että perille ne eivät koskaan mene. Luulen häneltä puuttuvan
rohkeutta. — Puh! — Onpa nyt pakanan lämmin!"

Oli uudestaan saavuttu joelle, ja poika pysähtyi epäillen pienen

olutkapakan eteen, minkä puoliavonainen ovi ja sannoitettu lattia
olivat ainaisia houkutuksia kaikille sivukulkijoille.

"Tilaappas pullo olutta", sanoi perämies, tuntien samoin

vetovoiman.

"En", sanoi Henry lyhyesti. "Mitäs minä sitä tilaan, kun te kerran
tilaatte."

Perämies irvisti, astui edellä sisään ja pyysi virvoitusjuomaa

kahdelle. Samalla iski hän silmää leikilliselle isännälle, nähdessään
tämän kaatavan pojan puolipulloa mahdottoman suureen tuoppiin.

"Varokaa päätänne, sir", sanoi isäntä Henrylle, kun tämä vilkasi

lasinsa pohjaan, nyökkäsi perämiehelle ja hautasi pienen päänsä
tuoppiin. "Muuten saatte viiksenne vaahtoon."

Poika laski tyhjän tuopin pöydälle, pyyhkäsi suutaan ja tarkasti

hyökkääjää.

"Ei se mitään tee, kunhan eivät vaan punaisiksi muutu", sanoi hän
levollisesti, "ja sitä ei tämä kurja moska suinkaan kykene tekemään."

Poika meni matkaansa perämiehen seuraamana. Isäntä jäi

seisomaan toisella kädellä pyyhkien pöytää, toisella koneellisesti
silittäen punertavia viiksiään. Sopivaa vastausta oli hänen mahdoton
keksiä ennenkun vieraansa jo olivat kadonneet jäljettömiin.
II LUKU.

Kiukuissaan juoksumarssista jatkoi laivuri Wilson metsästystään,

mutta perämiehen aikaansaama keskeytys oli onnettomuutta
tuottava. Usein ennenkin oli hän jo tehnyt surullisia havainnoita
otuksensa nopeudesta, — tänään saapui hän parhaaksi perille,
nähdäkseen tytön nähtävällä levottomuudella kolkuttavan pienen,
puutarhassa sijaitsevan rakennuksen ovelle ja katoavan sisään.

"Kirottu perämies", sanoi laivuri raivoissaan — "ja poika", lisäsi

hän ollakseen täydellisesti puolueeton.

Päämäärättä jatkoi hän kulkuaan katua alaspäin, kunnes se

muuttui korkeiden puitten varjostamaksi lehtokujaksi.

Laivuri pysähtyi ja nypisteli jotakin paperikappaletta takkinsa

taskussa.

"Joka tapauksessa pitää minun nähdä ja puhutella häntä", mutisi

hän itsekseen. "Rohkeutta, Wilson!"

Hitaasti lähestyi hän uudestaan taloa. Sydän pamppaillen ja

kurkussa ikäänkuin joku tukahuttava palanen meni hän ovelle ja
naputti hyvin hiljaa. Odotettuaan pitkän aikaa vastausta saamatta
nykäsi hän muutaman kerran soittonuorasta. Hetken kuluttua kuului
askeleita ja vanha, valkohapsinen rouvasihminen aukaisi oven.

"Onko kapteeni Jackson kotona?" kysyi laivuri kauhean

hermostuneena.

"Kuka?"

"Kapteeni Jackson", toisti laivuri punastuen.

"Ei täällä asu sen nimistä", sanoi vanha rouva. "Oletteko varma,
että etsimänne henkilön nimi on juuri Jackson?" lisäsi hän.

"En — varma en tosiaankaan ole", sanoi Wilson totuuden

mukaisesti.

Vanha rouva katsoi miestä uteliaana. "Astukaahan sisään", sanoi

hän lähtien edellä ja antamatta toiselle aikaa vastaväitteisiin. Laivuri
seurasi — omatunto kuin kanatarhaan vietävällä ketulla. Jääden
seisomaan ovelle, katseli hän hämmästyksissään ja nolona
seisomaan noussutta tyttöä.

"Tämä herra kysyi jotakin kapteeni Jackson-nimistä henkilöä",

sanoi vanha rouva tyttöön kääntyen. "Ajattelin, ehkäpä hän — —
hän ei ole varma nimestä… ehkäpä hän sattuisi tietämään jotakin."

"Epäilen sitä, äiti", sanoi tyttö ja katseli merimiestä vähemmin

rohkaisevasti. "Täällä ei asu ketään kapteeni Jacksonia."

"Oletteko häntä jo kauan etsinyt?" kysyi äiti.

"Useita vuosia", vastasi toinen, tarkemmin vastaustaan

ajattelematta.
 Vanha rouva huokasi osaaottavasti.

"Istukaahan", sanoi hän.

"Kiitoksia", sanoi laivuri ja istuutui varovasti sohvan syrjälle.

"Ette siis ole oikein varma nimestä", sanoi tyttö kylmästi.

"Se — se oli vähän Jacksonin tapainen", mutisi vieras. "Yhtähyvin

se sentään taisi olla Blackson tai Dackson, vieläpä Snackson'kin —
— sitä en uskalla mennä vannomaan."

Vanhan rouvan pää vaipui käsien varaan.

"Ehkä voisitte tietää jotakin minunkin miesraukastani", sanoi hän

lopulta. "Hän katosi joku vuosi sitten ja kun te merenkulkijaa etsitte,
luulin vihdoinkin saavani jotain tietoja hänestä."

"Tämä herrahan etsii aivan toista henkilöä, äiti", sanoi tyttö. "Sinä
vaan suotta viivyttelet häntä."

"No, jos hän kerran useita vuosia on etsinyt", sanoi vanha rouva
närkästyen, "niin näillä muutamilla minuuteilla ei suinkaan suuria voi
aikaan saada."

"Ei! Tietystikään ei", sanoi Wilson, koettaen turhaan saada

äänensä vakavammaksi. "Sanoitte miehenne kadonneen — — —
tarkoitatte varmaankin että hän on ollut kauan poissa?"

"Viisi vuotta", sanoi vanha rouva, asettaen kädet ristiin polvelleen.

"Miten kauan sanoitte te etsineenne kapteeni Jacksonia?"

"Seitsemän", vastasi laivuri, kummastellen itsekin levollisuuttaan.

 "Ja toivoanne ette vieläkään ole kadottanut?"

"En. En niin kauan kuin mailmassa vaellan", vastasi toinen ja

tarkasteli mattoa lattialla.

"Niin minäkin ajattelen", sanoi vanha rouva päättävästi.

"Ihmettelen hämmästystänne, hänet kerran ehkä tavatessanne."

"Molempain", sanoi tyttö.

"Siitä on viisi vuotta, toukokuussa — 20 päivä toukokuuta", sanoi

vanha rouva, "kun minä viimeksi näin miesraukkani. Hän…"

"Äiti hyvä! Tuo ei suinkaan vierasta huvita", keskeytti tyttö.

"Päinvastoin, olen erinomaisen utelias", sanoi laivuri. "Kun

sitäpaitsi etsin Jacksonia, voin mainiosti tavata hänetkin… Kuka sen
voi tietää!"

"Niin, kuka sen voi tietää", sanoi vanha rouva. "Yksi häntä muuten
jo etsiikin… Herra Glover, tyttäreni tuleva mies."

Seurasi kiusallinen äänettömyys, mutta lopulta kuitenkin,

koottuaan kaiken kärsivällisyytensä ja mielenmalttinsa, sai laivuri
puhelahjansa takaisin.

"Toivon hänen löytävän miehenne", sanoi hän pitkäveteisesti.

"Herra Glover tekee mitä ihmisvoimalle on mahdollista", sanoi

vanha rouva. "Hän on kauppamatkustaja ja kulkee asioissansa
ympäri maata."

"Oletteko koettaneet sanomalehdessä ilmoittaa?" kysyi laivuri,

yrittäen urhoollisesti pitää voimassa asian alussa osoittamaansa