Culture and Identity: Life Stories for

Counselors and Therapists

Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmass.com/product/culture-and-identity-life-stories-for-counselors-and-the
rapists/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Substance Abuse: Information for School Counselors,

Social Workers, Therapists, and Counselors 6th Edition,
(Ebook PDF)

https://ebookmass.com/product/substance-abuse-information-for-
school-counselors-social-workers-therapists-and-counselors-6th-
edition-ebook-pdf/

Migration, Culture and Identity: Making Home Away

Yasmine Shamma

https://ebookmass.com/product/migration-culture-and-identity-
making-home-away-yasmine-shamma/

Literature of Girmitiya: History, Culture and Identity

Neha Singh

https://ebookmass.com/product/literature-of-girmitiya-history-
culture-and-identity-neha-singh/

Dental Implants for Hygienists and Therapists Ulpee R.

Darbar

https://ebookmass.com/product/dental-implants-for-hygienists-and-
therapists-ulpee-r-darbar/
Essentials of Testing and Assessment: A Practical Guide
for Counselors,

https://ebookmass.com/product/essentials-of-testing-and-
assessment-a-practical-guide-for-counselors/

Interrogating Homonormativity : Gay Men, Identity and

Everyday Life Sharif Mowlabocus

https://ebookmass.com/product/interrogating-homonormativity-gay-
men-identity-and-everyday-life-sharif-mowlabocus/

Unexplained: Real-Life Supernatural Stories for

Uncertain Times Richard Maclean Smith

https://ebookmass.com/product/unexplained-real-life-supernatural-
stories-for-uncertain-times-richard-maclean-smith/

Island Thinking: Suffolk Stories of Landscape,

Militarisation and Identity 1st ed. 2020 Edition Sophia
Davis

https://ebookmass.com/product/island-thinking-suffolk-stories-of-
landscape-militarisation-and-identity-1st-ed-2020-edition-sophia-
davis/

Assessment Procedures for Counselors and Helping

Professionals (2-downloads) (The Merrill Counseling
Series)

https://ebookmass.com/product/assessment-procedures-for-
counselors-and-helping-professionals-2-downloads-the-merrill-
counseling-series/
Detailed Contents
Preface
Organization of the Book
Acknowledgments
SECTION I: CONCEPTUAL FRAMEWORKS
1. Self in Context
Developmental Processes
Development of the Self
Development of Self in Context
Societal Influences on Development
Shifting Selves
Resilience
What Is Resilience?
Factors Associated With Resilience
Personal Protective Factors
Using Resilience in Treatment
SECTION II: RACE AND ETHNICITY
2. Julie’s Story: So What if I’m a Black Woman?
Julie’s Story
Content Themes
Race and Stereotypes
Interpersonal Relationships
Racism
Self-Definition/Authentic Self
Clinical Applications
Assessment
Influence of Race
Techniques and Interventions
Critical Consciousness and the Authentic Self
Racial Heritage
Racial Socialization
Countertransference
Reactions to Racism
Race of the Therapist
Toolbox Activity—Julie
3. Butch’s Story: Who Am I?
Butch’s Story
Content Themes
Contextual Dimensions
Family Socialization Patterns
Intragroup Differences
Self-Image
Cultural Homelessness
Clinical Applications
Assessment
Techniques and Interventions
Myths About Multiracial Individuals
Family and Racial Socialization Processes
Countertransference
Myths and Misperceptions
Issues of Self-Hatred
Toolbox Activity—Butch
4. Betsie’s Story: I Am 100% Jewish
Betsie’s Story
Content Themes
Pride About Ethnic Background
The Connection Between Ethnicity and Family Values
Pressure to Conform to Ethnic Values
Relationship Between Ethnicity and Religion
Relationship Between Sociohistorical Contexts and Identity
Clinical Applications
Assessment
Pride About Ethnic Background
Ethnicity, Family Values, and Pressures to Conform
Relationship Between Ethnicity, Religion, Sociohistorical
Contexts, and Other Variables
Techniques and Interventions
Countertransference
Similar Ethnicity
Different Ethnicity
Toolbox Activity—Betsie
5. Maribel’s Story: When Are You Going to Have Kids?
 Maribel’s Story
Content Themes
Ethnicity, Immigration, Social Class, and Racism
Ethnicity and Language
The Double Life of a Hybrid Identity
Gender Role Shifts
Clinical Applications
Assessment
Techniques and Interventions
Countertransference
Toolbox Activity—Maribel
SECTION III: IMMIGRATION AND ACCULTURATION
6. Vu’s Story: I Am an American
Vu’s Story
Content Themes
Forced Migration and Refugee Status
Second Language Acquisition
Acculturation and Assimilation Processes
Survivor Guilt
Clinical Applications
Assessment
Forced Migration and Refugee Status
Second Language Acquisition
Acculturation Processes and Coping Styles
Survivor Guilt
Techniques and Interventions
Acquire Knowledge of History
Psycholinguistic History
Countertransference
Excessive Curiosity About the Client’s Background
Wish to Help Clients Go Back to Their Roots
Toolbox Activity—Vu
7. Esteban’s Story: Still Uprooted
Esteban’s Story
Content Themes
Tragic Loss
Language Loss
 Language, Acculturation, and Ethnicity
Immigration and Social Class
Clinical Applications
Assessment
Language Loss
Shifts in Social Class
Ethnicity and Acculturation Views
Techniques and Interventions
Language Switching and Language Mixing
Countertransference
Sadness or Guilt
Denial of Culture
Wish to Prove That the Clinician Is Above Prejudice
Toolbox Activity—Esteban
8. Maria Luz’s Story: Here We Are Not Free
Maria Luz’s Story
Content Themes
Ambivalence
Voluntary Versus Involuntary Migration
Documented Versus Undocumented Status
Language Issues of the First-Generation Immigrant
Immigration and Geographic Origin
Clinical Applications
Assessment
Potential for Dropout From Services
Beliefs About Mental Health Practices
Risk of Dropout From Counseling Services
Ambivalence About the Immigration Decision
Language Issues
Importance of Geographic Origin
Documentation Status
Techniques and Interventions
Pretherapy Orientation
Countertransference
Clients’ Language, Habits, and Customs
Therapist Discomfort and Positive or Negative
Stereotypes
 Toolbox Activity—Maria Luz
9. Teresa’s Story: I Didn’t Want to Go to Church on Sunday
Teresa’s Story
Content Themes
First- Versus Second-Generation Immigrants
Language Issues of the Second Generation: Loss or
Rejection
Intergenerational Conflicts and Gender
Clinical Applications
Assessment
Language Issues With the Second Generation
Intergenerational Conflicts and Gender Roles
Techniques and Interventions
Untangling Family Conflicts Based on Second-
Generation Choices
Countertransference
Taking Sides
Toolbox Activity—Teresa
SECTION IV: RELIGION AND SPIRITUALITY
10. Frank’s Story: Hearing God’s Voice
Frank’s Story
Content Themes
Relationship With God
Submission in Religion
Religion as a Strength or Resource
Clinical Applications
Assessment
Relationship With a Higher Power
Existential Questions
Religion as Strength
Techniques and Interventions
Countertransference
Discomfort With Religious Discussions
Differences in Religious Beliefs
Toolbox Activity—Frank
11. Bob’s Story: The Good Christian Son
Bob’s Story
 Content Themes
Religious Socialization
Shift in Religious Identity
Internal Migration and Religious Identity
Clinical Applications
Assessment
Techniques and Interventions
Countertransference
Toolbox Activity—Bob
12. Katie’s Story: Catholic and Jewish? How Can It Be?
Katie’s Story
Was This a “Crisis” of Faith?
The Wedding Plans
And the Rest of the Story . . . ?
Teach Your Children Diligently
Practice, Practice, Practice: A Practicing Catholic
Content Themes
Religious Identity Development
Decision Making
Family Socialization
Influence of Current Events
Clinical Applications
Assessment
Techniques and Interventions
Examination of Specific Religious Teachings
Interfaith Relationship Issues
Countertransference
Moral Dilemmas
Confusion About Interfaith Differences
Toolbox Activity—Katie
13. Malia’s Story: Am I American?
Malia’s Story
Content Themes
Process of Identity
Acculturation
Clinical Applications
Assessment
 Process of Identity
Religion
Acculturation
Techniques and Interventions
Countertransference
Toolbox Activity—Malia
SECTION V: SOCIAL CLASS
14. Carla’s Story: One More Mile
Carla’s Story
Content Themes
The Impact of Poverty
Lack of Access to Resources
Importance of Education
Link to Race/Dominant Values
Clinical Applications
Assessment
Techniques and Interventions
Countertransference
Toolbox Activity—Carla
15. Anthony’s Story: From Radical to Bohemian to Suit Me
Anthony’s Story
Content Themes
Changes in Socioeconomic Status and Social Class
Dominant Class Standards
Clinical Applications
Assessment
Techniques and Interventions
Dominant Values
Budgets
Countertransference
Differences in Values
Classism
Toolbox Activity—Anthony
SECTION VI: SEXUAL ORIENTATION
Clinical Considerations
16. Karen’s Story: Midlife Growing Pains
Karen’s Story
 Content Themes
Coming Out
Bisexuality
Shame and Internal Judgment
Clinical Applications
Assessment
Techniques and Interventions
Countertransference
Toolbox Activity—Karen
17. Rachel’s Story: Nurturing the Spirit
Transgender and Intersex Sexuality
Implications for Professionals
Discussion Questions
Rachel’s Story
Content Themes
Trapped in Wrong Body/Gender Identity
Transition
Harassment
Clinical Applications
Assessment
Cross-Gender Expression and Transgender Identity
Techniques and Interventions
Expression and Acceptance of Gender Identity
Transitioning and Working Through Harassment
Belief in Client Competency
Countertransference
Toolbox Activity—Rachel
SECTION VII: DISABILITY
18. David’s Story: Broken Neck, Intact Spirit
David’s Story
Content Themes
Grief and Loss Issues
Adjusting to the Disability
Disability Identity Development
Discrimination
Resilience and Social Justice
Clinical Applications
 Assessment
Techniques and Interventions
Grief and Loss
Fostering Resilience
Career Counseling
Intersectionality
Process of Therapy
Countertransference
Pity
Curiosity
Toolbox Activity—David
Appendix
References
Index
About the Authors
Preface

It seems as if the world has changed drastically since the first publication of
this book. America seemingly moved into a “post-racial” society in which
race and ethnicity mean less, highlighted by the election of Barack Obama as
the first African American/biracial president. And yet much has not changed
in terms of race relations. Media coverage of racial issues has included
African American men and boys being shot by police officers and debates
about the Confederate flag. Immigration issues were highlighted with the
coverage of tens of thousands of youth traveling from South America to
escape persecution, violence, and exploitation. Immigration reform has
continued to be discussed as a major political platform during election
seasons. The Supreme Court has ruled to legalize gay marriage, and the
transformation of Bruce to Caitlin has brought new attention to transgendered
individuals. This book may seem to be more relevant now as clinicians need
to understand the role of culture on identity and psychological functioning.
This book is about the theoretical frameworks we need to work with diverse
clients and about people’s life journeys, the stories they tell about themselves,
and a few of the possible clinical applications derived from them. The stories
provide us with a glimpse into the subjects’ pasts and an opportunity to
imagine their futures.

As a young child, I, Anita, was raised and encouraged by my parents to

embrace my cultural heritage. I vividly remember messages that were given
both implicitly and explicitly about being an African American female.
Because I was raised in a predominantly White environment, my parents
were worried about whether I was developing a positive self-concept in the
face of often racist and oppressive experiences. Due to their positive
encouragement and diligent effort to protect me and to help me process
oppressive experiences, I grew to love, appreciate, and embrace my cultural
heritage. Most would say that I have a passion or obsession for cultural
issues, and I have dedicated my personal and professional life to helping
people understand the importance of culture.

When Anita came up with the idea of coauthoring a book based on

autobiographical stories to help emerging clinicians, I, Sara, was eager to get
started. I was raised in a multilingual and multiethnic household, and long
before I became interested in psychology and psychotherapy, I was curious
about people’s cultural backgrounds, ethnic affiliations, and language
abilities.

Close friends and relatives tell me that I am insatiably curious about people’s
lives, but what I am most interested in are people’s cultural lives.

One of our favorite courses to teach is the Multicultural Counseling course.

Our experience of training professional clinicians, therapists, and social
service providers has been rewarding because we like to help students figure
out how best to understand, and then influence, the lives of their clients. The
Multicultural Theory course stands out because it increases the level of self-
awareness of students and encourages them to explore the full influence of
culture with its multiplicity of meanings and clinical implications.

We have been confronted with four difficulties in the course that we are sure
other instructors, students, and clinicians experience too. First, many
textbooks that cover multicultural theory focus solely on the racial and ethnic
aspects of clinical work with minorities and exclude other cultural factors.
This approach helps to build understanding of values, beliefs, lifestyle, and
perspectives for each group, but it is fairly limited in promoting an
understanding of intragroup differences and may promote stereotyping of
groups. The second difficulty is helping students understand the full influence
of culture on individuals’ functioning and identity. Most instructors
incorporate the use of popular movies, case vignettes, and media resources to
help portray the concepts covered. Though case vignettes and movies can be
helpful, they are limited because they do not tell a full story and lack the
characteristics of a counseling situation. Third, although such courses
promote awareness of the importance of cultural factors, self-awareness of
the clinician, and knowledge of cultural factors, the courses often do not
promote culturally sensitive skills, which include the ability to assess and
understand the interactional effects of the cultural dimensions in the shaping
of a person’s identity and the interventions that may be necessary at certain
moments in time. Fourth, new clinicians are generally exposed to
“cookbook” approaches for understanding culture (Speight, Myers, Cox, &
Highlen, 1991), in part because it may be difficult for clinicians to consider
the multiplicity and complexity that understanding cultural dimensions of
identity demands.

This book attempts to fill these gaps in the multicultural training literature by
providing cultural autobiographies from individuals who have contributed
their life stories. We have highlighted and summarized multicultural theory,
research, and literature on oppression and resilience. We have provided a
brief overview of racial identity models for the ethnic minority groups. The
special focus of this text, however, is the cultural autobiographies that
highlight themes from multicultural theory. We selected these contributions
to highlight the effect of cultural factors on values, beliefs, and the
development of identity and self-concept. These stories also present the
interaction of multiple cultural factors including intragroup differences and
sociohistorical developments that affect individual identity. We collected the
stories from students in graduate programs, from professionals, and from
ordinary people who agreed to share their personal histories. To prepare their
contributions for this book, the storytellers used a questionnaire (see
Appendix) as a guide, answering some of its questions and ignoring others,
creating personal narratives that give the reader an intimate glimpse of each
individual storyteller’s life. Each is written to give the reader an
understanding of the personal significance and meaning that cultural factors
play in the authors’ lives, as they perceive them. The identifying
characteristics of the storytellers and their families—such as names,
locations, and certain characteristics—have been changed to preserve their
anonymity. The language, punctuation, and style of the stories have not been
altered much, however, to preserve the authenticity of the story and to honor
the storytellers.
Organization of the Book
This book can be used in upper undergraduate courses that cover
multicultural and diversity topics in psychology, social work, or in graduate
courses in counseling, psychology, social work, human services, or marriage
and family therapy. The text can also be used in Practicum or Internship
courses. This book would also be of interest to new professionals eager to
sharpen their clinical skills, their level of empathy, and their self-awareness.
The book has seven sections. Section I contains the conceptual frameworks
chapters that precede the cultural life stories. It provides an overview of
cultural identity development, oppression, and resilience. Each subsequent
section (Section II through Section VII) contains the life stories. Each section
starts with an opener that covers the theoretical dimensions associated with
the main topic of the section, providing an overview of the predominant
cultural factor, and is followed by the chapters containing the life stories of
that section. Sections and chapters can be read independently from the others.
Although stories have been grouped together according to the predominant
themes of race and ethnicity (Section II), immigration and acculturation
(Section III), religion and spirituality (Section IV), social class (Section V),
sexual orientation (Section VI), and other disability themes (Section VII),
other themes, including gender, regional concerns, and educational
background, are present within the stories.

Two subsections follow each story: “Content Themes” and “Clinical

Applications.” The content themes are the issues that appear to be most
predominant for the individual in the story. They are extracted from the story
and describe cultural concepts and cultural variables and how those variables
interact in the individual’s life. Some of the content themes are applications
of known conceptual ideas pulled from the literature of multicultural
theoretical frameworks.

Others are less well known conceptually, stemming from the authors’
experience as teachers, counselors, and consultants. They are intended to help
the reader find applications of the multicultural theory concepts in a real-life
story and to understand the complexities of identity formation. The content
themes described are not the only ones that can be extracted from these
stories. Not all themes that are obvious in a story have been described
because, in some cases, those themes have been explored in a different
chapter.

Readers might be able to extract additional content themes, and we

wholeheartedly encourage that exploration with the help of the Toolbox
Activity at the end of each chapter. The “Clinical Applications” section
contains assessment questions, clinical interventions, and cross-cultural
countertransference issues. The assessment questions are generally related to
the content themes and are intended as guidelines, not as an exhaustive list of
the possible topics to be assessed in a clinical situation. They are a way to
remind clinicians about topics or issues that might be salient or relevant to a
certain client at a certain time, and counselors need to be sensitive to the
relevance and timing of the questions. The clinical interventions generally
flow from the content themes and the assessment questions, but not always.
The clinical interventions are intended to be used in all types of therapeutic
encounters, including individual, family, couple, and group therapy. We have
tried to present culturally sensitive interventions existing in the literature that
are related to the individual experiences of each storyteller, but can be
extrapolated and used in other similar cases. A complete explanation of the
intervention is not possible, but the reader is invited to consult with the
original sources for the ideas presented in the section.

The final portion of the “Clinical Applications” section includes a discussion

of reactions clinicians may experience when working with diverse clients—
countertransference reactions. Therapists carry into their interactions with
their clients their character, values, and ideals about a good life, a good
marriage, and good parenting; their perspectives on “normal” behaviors drive
the treatment goals and the therapeutic process. This experience is even more
critical to examine when working with culturally diverse clients because
clinicians deal with their own cultural socialization, cultural norms, and
standards (Comas-Diaz & Jacobsen, 1991) that affect the clinical situation.

As we were seeking feedback from reviewers, student readers, and others, it

became clear to us that the readers’ reactions to the stories were influenced
by the readers’ own life stories, their own cultural factors, and their own
experiences. These included a variety of emotions: annoyance, rage, sorrow,
frustration, sympathy. Readers also reacted strongly to the authors’ choice of
content themes, choice of placement of the stories, choice of clinical
interventions, and descriptions of countertransference reactions. This
indicated to us that the readers were having their own countertransference
reactions to the cultural issues that we decided to cover or not cover in our
book, content themes and clinical interventions we decided to include or
exclude, and so on. The reactions of our readers reinforced our conviction
that each story needed a section on countertransference because they are
proof of the powerful influences strong personal reactions exert on clinical
work with individuals, couples, and families. Countertransference reactions
can be understood as useful data that can guide clinicians in their quest to
provide culturally sensitive clinical services. Social service providers who do
not take the time to wrestle with, and become aware of, personal reactions to
issues presented in a clinical encounter engage in unethical professional
behavior (Gorkin, 1996; Pérez-Foster, 1998). We encourage readers to
embark on an exploration of their reactions to the stories and the clinical
applications in this book. We invite our readers to ask themselves questions
that could elucidate the meaning and origin of those reactions.

We use the words therapists, clinicians, providers, and counselors

interchangeably because the helping professions are populated by individuals
of varied theoretical orientations, degrees, and interests. It is clear from the
stories that each individual storyteller has embarked on a journey of growth,
which has included both joy and pain. It is our hope that readers feel enriched
by the stories presented and that they gain a better understanding of the
importance that comes from exploring the rich cultural heritage of their
clients in their varied dimensions.
Acknowledgments

We could not have written this book without the contributions from our
storytellers. Thank you for being so open with us and sharing your personal
tragedies and triumphs! Your stories inspire and move us. Thank you also for
not complaining about all the changes in identity that we had to make to fit
our needs and protect your privacy. We hope that we have been able
nonetheless to honor your voice and spirit.

Thanks to Abbie Rickard for wonderful editorial assistance and guidance for
this third edition. We would like to express gratitude to the reviewers for
their comments and feedback. What results is a stronger product. Also,
thanks to Veronica Novak for your invaluable assistance. We thank Mandy
Johnson for assistance in updating references, and lastly, thanks to Kimberly
Buikema for all her help with the online resources for this project.

SAGE Publishing gratefully acknowledges the following reviewers for their

kind assistance:

Ted Scott Bledsoe, Azusa Pacific University

Georges Boujakly, Midwest Baptist Theological Seminary
Marji Edguer, Case Western Reserve University
Tara Fortner, Springfield College
Jeff Klibert, Georgia Southern University
Susan N. Perkins, Northwest Nazarene University
Merrill T. Reese, Regent University
Clayton Teem, University of North Georgia
Jason Vasquez, Illinois State University
Raquel Warley, California State University, Los Angeles
Section I Conceptual Frameworks
One Self in Context

Personal identity is cultural identity. Culture is a powerful organizer of

people’s lives. How we view ourselves and who we are as individuals cannot
be separated from when, where, and how we grew up; as such, identity is
lived discourse (Thomas, Hoxha, & Hacker, 2011). How adults behave, love,
work, and make decisions is related not only to their individual psychological
development, but is also related to how their individual development
intersects with the political, geographical, sociological, and historical factors
that precede and surround their lives. Culture is one of the most influential
determinants of identity (McGoldrick, Giodarno, & Garcia-Preto, 2005), and
therapists who do not address cultural meanings in their clients may be
engaging in oppressive practices rather than therapeutic ones. The stories in
this book provide a window into individuals’ lives as they reflect on
important aspects of their cultural identity. It is important to view the stories
as snapshots along a continuum in the storytellers’ lives, one possible view of
their journey toward identity development. It is also important to view the
stories in the authenticity of the moment for the storyteller.

How people decide to tell their story at one moment in life may vary
according to their self-concept, their developmental stage, and the contextual
dimensions of their lives. We use a framework that includes an ecosystemic
model of development, similar to other cultural identity development models
(Cross & Cross, 2008). Our understanding of personal and cultural identity is
also viewed in light of social identity development, the part of an individual’s
self-concept that derives from knowledge of membership in a group along
with the emotional significance attached to it (Tafjel, 1974).
Developmental Processes
Models of human development teach us about human nature and the
formation of individual identity. When working with clients across the life
span, it is important to consider developmental tasks and activities,
particularly as they relate to behaviors and functioning. Human development
is plastic, fluid, and holistic; it occurs within multiple contexts; and is often
bidirectional because skills gained during one time period may be lost in
another (Berger, 2014). For example, cognitive development is important to
consider when understanding cultural identity and individuals’ perceptions of
themselves as cultural beings. In Piaget’s model, for instance, when school-
age children move from concrete to formal operations, they are engaging in a
cognitive shift that allows them to understand the world in logical terms and
from multiple perspectives (Berger, 2014). In terms of cultural identity
development, it is generally at this stage that children begin to move from a
conceptual understanding of race and gender from a physical standpoint to a
social perspective, with the beginning notions of the sociopolitical context
from which culture is derived (Quintana, 1998; Wright, 1999). In Piaget’s
final formal operations stage, abstract and rhetorical thinking skills are
mastered, allowing individuals who reach it to understand multiple
perspectives simultaneously. When examining clients’ stories, it is important
to consider how cognitive development influences their understanding of the
events in their lives and their ability to develop effective coping and problem-
solving strategies. The stories in this book reflect the storytellers’ shift in
their cognitive appraisal of their cultural identity as they tell us about their
cognitive understanding.

Erickson’s stages of psychosocial development help us to understand

development and its relationship to culture (Berger, 2014). As children move
through their developmental tasks, the role of cultural factors cannot be
ignored. Children begin to understand the social connotations, including
sociocultural and sociopolitical factors of their identity. For example,
preteens begin to base their friendships solely on gender and develop strict
rules for behaviors that signify group membership. Children who may not
strictly follow the norms for stereotypically gendered behavior are often
teased and ostracized. The same can be true for other cultural factors. As
Another random document with
no related content on Scribd:
vallankumoukses ennenki mukana, pithön ryssäsoltuulle
vallankumouksellisen puheen.

Ja siihe m'oonki, vaikka mä sen itte sanon, aika mato.

Mä prätistän suaralta käreltä paremmansorttista vallankumousta

ryssäksi vaikka kuinka pitkältä. Venäjällä ennen vanahaan
reissatessani opiin tämän jalon ja nykyaikana useen tarvittavan
tairon.

No se vallankumousjuhla alkas sitte. Kristiinan torilla se pirettihin

ja koko kaupunki ja kaikki ryssät oli koolla. Mä nousin lavalle,
kiljaasin »tavaarissi rapotsii», huurin ja huiroon molemmin käsin
niinku valkia olis ollu hännän alla. Ja lopuuksi ko otin aivan pleikinä
nyrkit pystys kolmikertaasen eläköönhuuron ny jo huanohon
maineehi tullehelle vallankumoukselle jotta:

— Da sdravtstvujet revulutsia!

Ja solttupoijat karjuu kurkut suarina:

— Uraaaaaa!

Samas n'oli mun ympärilläni, kun meinasin tulla alha, hairasivat

kiinni, hurrasivat ja paiskiivat ilmahan, jotta sisuskalut pirinpärin.

— Vot maladjets! — hoki ryssät ja ennenku maahan ja jaloolleni

taas pääsin nii jokaikine knappi oli palttoosta ja takista irti lähteny.
Hattuni oli »veljet» trampannehet sen seittämhän kruttuhun, jottei
päähän iljenny panna.

Mutta suuri vallankumoussankari mä olin.

 No nii, tämä kaikki on kerrottu vai sitä varte, jotta arvoosa lukija
paremmin käsittääs, kuinka vallankumoussankarin sitte käythin.

Tuli marraskuu —.

Sosialistit päättivät pistää toisen kerran hulinaksi. Meille sinne

Kristiinahan oli Siltasaarelta komennettu — niin kerrothin, en tiärä
sitte — yks vallankumoukselline kräätäri, Aarnio nimeltä, ja se otti
sen toisen vallankumouksen hoitaaksensa yksin urakalla — katalasti
syrjäyttäen mun, vanhan tekijän.

Yhtenä korjana päivänä, kun mä kirja kainalos marssiin kouluhun,

johna m'olin siihe aikhan opettajana, tuloo Pitkälläsillalla yks toisen
luakan oppilas mun tyä, nostaa lakkia ja kuiskaa aiva pleikinä jotta:

— Nyt on vallankumous!

— Mitäh? — Häh!

— Vallankumous…

— Nykkö taas? — Mihnä?

— Tuala kaupungin pualella — sopotti poika. — Koskisen puarin

eres oli suuri joukko vallankumousmiähiä, jokka sanoovat, jotta nyt
on vallankumous ja vaativat, jotta Koskisen pitää panna puarin
ovensa kiinni. Mutta Koskinen ei pannu, ja ku miähet pani ovet
väkisin kiinni, nii Koskinen lykkäs ne sisältä päin ponnistaan taas
auki. Ja miähet pani kiinni ja Koskinen fläiskäs auki. Viimmee ne
repii Koskisen takin ja lähtivät viämhän sitä putkahan — kertoo
poika.

— Takkiako?
 — Ei ku Koskista! — Ja yks miäs jäi pithön ovia kiinni ja se sanoo
mullekki, jotta nyt on vallankumous.

— Eikä mulle oo puhuttu mitää! — pääsi multa vanhalta

vallankumoussankarilta haikia, katkeroottunu huurahrus.

No me lährimmä siitä paikasta juaksujalkaa kattomhan. Ja aiva

oikee! Siälä viärä retuutettihin Koskista putkahan ja Paasosta
miliisilaitokselle!

Niin äkkiä se puhkes se toinen vallankumous Kristiinas, jotta

min'en meinannu keriitä ollenkaa joukkoho, vaikka m'olin kyllä
asialla.

Ryssiä ja tuttuja suamalaasia miähiä, joista ny oli tullu

»punakaarttilaasia», juaksi kiväärit käsis pitkin katuja.

Mä koitin hyssytellä peräs ja kysellä niiltä jotta:

— Mikäs vallankumous se tämä ny on? Kun en m'oo kuullukkaa…

Mutta niill'oli niin kova kiirus, jottei ne keriinnehet seliittämhän.

Juaksivat vain taloosta taloohi hakivat haulikoota ja vanhoja
flinttapyssyjä ihmisten seiniltä ja sylykaupalla kantoovat entiselle
poliisilaitokselle, josta nyt oli kuulemma tullu »miliisilaitos».

Mua rupes jo sapettamhan, ku must'ei hualittu ollenkaa joukkoho.

Sain viimmeen yhren ryssän kiinni ja siltä tutkasin jotta:

— Aa hjuva veli tavaaris, sano mitä sinä juakse?

— A vot vallankumous olemas! -kiljuu ryssä ja heilutti sapeliansa.

 — Kokoi vallankumous, hjuva veli? —

— Naa, minä en tiätä, tsort snaajet, ka kun ole vallankumos, nii ole
vallankumos! Uuraaa!

Ja nii se meni.

Silloon mä jo suutuun.

Ja päätin, jotta nyt ei oo vallankumous, ei jukukliut ookkaa!

Mä lährin takaasi torille, johka oli kokoontunu ihmisiä aikalailla.

Tälläsin itteni seisomhan Sampon portahille ja rupesin huuthon jotta:

— Erehrys! Erehrys arvoosat kristiinalaaset! Ei nyt oo

vallankumous, t'ootta erehtyny!

Torilla marssii kolme punakaartilaasta pyssyt olkapäällä. Ne tuli

juasten mun tyä kysymhän jotta:

— Mitä te sanootta? Eikö ny ookkaa vallankumous, häh?

— Ei, hyvät miähet! T'ootta erehtyny! Vallankumous on jo aikoja

sitte loppunu. Lähtekää ny vai vähä joutua kotianna.

— Jassoo — sanoo miähet. — Joko se ny on loppunu? — Pianpa

se loppuuki…

Ja lähtivät löntysthön miliisilaitokselle ihmisten nauraa hohottaas

täyttä kurkkua.

Samas näin yhren keskenkasvuusen poijannallikan, joka kans

kuuluu punakaarttihin, juaksevan torin poikki kolme vanhaa
haulikkokrapaa sylys, jokka s'oli käyny jostakin »takavarikoomas».
Oli justhin viämäs niitä miliisilaitokselle.

— Hei poika, mistä sä ne haulikot oot hakenu, häh? Poika vilkuuli

ympärillensä ja rupes pelkäämhän.

— Seis! — karjuun mä. — Seisokko lurjus, elikkä mä ammun sun!

Mutta s'ei seisahtunu. Lähti lipettihin.

— Siunaa sitte ittes! - kiljaasin ja nakkasin karvalakkini sen

perähän.

Poika krääkääsi kauhiasti, purotti haulikot siihe ja juaksi huutaan

miliisilaitokselle.

Ei kulunu ku joku minuutti, nii torille tuli juasten 3-miähinen

punakaartilaaspatrulli kiväärit sojos. Ne piiritti mun ja vaatiivat
lähtemhän »esikuntahan». Mä panin vastahan jotta:

— Niatu tavaarissi! Min'en tuu, en tuu jos että kanna.

— No tulkaa ny…

— En tuu, viärä pitää, ainaki taluttaa. — No sama se, mä paan

silmät kiinni jos talutatta.

Ja niin sitä lährettihin suuren ihmisjoukon saattamana.

Vasta miliisilaitoksella aukaasin silmäni, ja kukas siälä istuukaa

komisarion paikalla?

— Männistö, kaupungin ainua oikia lahtari ja kova ryyppymiäs,

kaikkien tuttu. — Päivää, no sinäkö nyt oot poliisimestarina?
 — Minähän täälä — — nauroo Männistö.

— Kyllä sun ny kelpaa, ku saat itte kriivaroora priilappoja —

pahkuloottin mä.

— Kuulkaas ny herra Jaakkoo, kuinka te sillä lailla — rupes

Männistö puhumhan.

— Millä lailla? — kysyyn mä.

— Ku paatta leikiksi koko vallankumouksen. — —

Ihmiset nauraa. — — Lupaattako, ettettä tee enää sellaasta, nii

saatta mennä — kysyy Männistö.

— En mä tohri luvata, ku m'oon niin paha nauramhan.

Ne piti pitkän neuvottelun ja lopuuksi sanoo Männistö jotta:

— Kyllä m'oomma ny päättäny nii, jotta meirän pitää panna teirän

putkahan siksi aikaa kun on vallankumous. — — Älkää ny pahaa
tykäkkö…

— Mitäs turhia. Enhän mä —.

Ja niin mun viäthin raastuvan kellarihin ja pantihin suuri kanki oven

päälle.

Putka oli ollu kauan aikaa kylmillä, niin että mä pyyrin puita ja
sainkin. Tein valkian, vetelin haikuja ja voiin hyvin. Sitte pyyrin vahtia
hakemhan mulle kotua ruakaa ja neuvoon, jotta ottaas samalla yhren
piänen potun kaapista. — Ja kaikki se toi. Yhres sitte istuttihin
valkian ääres putkas, polteltihin, maisteltihin ja imehreltihin mailman
menua.
 Lopuksi mä oikaasin lavalle maata. Klo 10:n aikana illalla aukaasi
itte
Aarnio putkan oven, ravisteli mun hereelle ja sanoo jotta:

— Vallankumous on ny loppunu…

— Joko ny?

— Joo. Meille ilmootettihin Vaasasta justhin, jotta s'oon muualla

loppunu jo eileen, mutta ku sentraalifröökynät treikkas, nii ei saatu
ennen sanaa.

— No taasko me kristinalaaset olimma päivää jäliis muista! — piti

mun jahkaasta.

Hyväs sovus naureskellen astuskelimma sitte alha Kristiinan

raastuvan korkeeta kiviportahia, toivotimma hyvää yätä toisillemma
ja lährimmä levolle ankaran vallankumouksellisen päivätyän
jälkehen.
TORPPARI SUAMI.

Oottako kuullu jotta hra Plumpäri on ny joutunu pualuepolitiikan

pyärteesihi niinku se itte sanoo?

S'oon se hra Plumpäri asustanu hissuksensa pitkät aijat, eikä sille

oo ny sattunu mitää erinomaasempia hairahruksiakaa. Kevähän
oirehet pakkasivat kyllä vähä myllertämhän hra Plumpärinkin rinnas,
mutta ne se tukahutti heti alkuhunsa. Naisten kirjavalle färiloistolle,
silmään hehkulle ja posken punalle on hra Plumpäri ummistanu
silmänsä ja kukkaronsa ny kokonansa.

— Kallista lystiä, kallista lystiä — on hra Plumpäri hokenu

itteksensä. — Tyyrihiksi tuloo, ottaa uuren eli vanhaa paikkaa, kaikki
maksaa, kaikki maksaa.

Ja sitä varte onkin hra Plumpäri ny ruvennu harrastamhan

politiikkaa.

Se ku ei maksa mitää!

S'oon pari kuukautta lukenu eri pualuehien sanomalehtiä ja kaiken

mailman »äänenkannattajia» — jotta sen on menny pää aiva
sekaasinsa. — Vaalit tuloo, enkä mä tiärä, millekkä pualueelle täs
kraapooksensa vetääs, ku jokahinen kehuu olovansa oikias ja
haukkuu toistansa n'otta vahtu suupiälistä nokkuu — huakaali hra
Plumpäri tiistaki illalla kello kuus, ku mä sen rookasin Pitkälläkarulla.

— Ei sitä tiärä uskua enää oikiastansa ketää. Omhan pussihi

kaikki ne puhuu. Mäkin oon ruvennu vähä kallistumhan vasemmalle
päin — — seliitti hra Plumpäri.

— Ohoh, vai rupiaa kallistelemhan? S'oon paha merkki. Ku

aikansa kallisteloo, niin lopuksi kaatuu! Seiso sä vaa Plumpäri
suaras, äläkä rupia klenkkumhan, kyllä se paras ja varmin konsti on
täs mailmas ja viälä tulevaasuureski. Ei saa klenkkua yhtää!

— Niin mutta ku nua verot aina vai nousoo — huokaasi Plumpäri.

— No mutta siinäpä se justhin onkin! Jota enempi sä kallistelet,

sitä hullummin verot nousoo. Pitääshän se olla selvää nii
närväpäiselle miähelle kun sä oot.

— Kuinka nii? — kysyy hra Plumpäri suu auki.

— Taitaa olla paras, jotta mä koitan seliittää sen sulle

vertauskuvilla: No ajatteles ny, jotta koko Suamen kansa, kaikki
punikit ja lahtarit, taantumuksen mustat korpit ja eristyksen ja
sivistyksen taivahalliset talitiijaaset, jokka nii kaunihisti poutapäivinä
visertäävät, mutta myrskysäällä ja ku salasmaa lyää, pistäävät pillit
pussibin ja konttiivat suuren kiven taa piilohon, — — jotta koko tämä
suloone Suamen kansa ja kourallinen ruattalaasia kaupan päällisiksi
— mitä se on? S'ei oo muuta ku pikkuune vaivaane ja köyhä
torppari-valtakunta, joka isäntään, isojen miästen rytäkäs, kerkes
julistamhan maansa itsenääseksi. Ryssä-riapu on viäläki sen
pänttöön perästä nii sekaasinsa, jottei se vissihi taira viäläkää oikee
käsittää, jotta täs on sen yks entinen uskolline torppari, Matti
Matinpoika Suami, julistautunu ja pullistautunu oikee ittenääseksi.

— No eikös s'oo hyvä se? — kysyy hra Plumpäri silmät nii piikillä
ku neulat.

— Ompa vai, hyvä ja erinomaane asia totisesti onki. — Mutta

torpparin on menny ittenääsyys päähä. S'oon ollu ja monta vuatta
yhtämittaases pöhnäs, eikä näytä selviävänkään.

— Häh? Mitä, teek'sä pilkkaa kialtolaista? — karjuu hra Plumpäri.

— Ei toki, mutta mä tarkootan, jotta Suamen kansa on niinkun

s'olis pöhnäs, oikee kovas nousuhumalas, ku ihmine on rikas ja
väkevä —.

— Mitä sä oikee meinaat? — tutkas Plumpäri.

— Mä meinaan sitä, jotta tämä torppari Suami on ruvennu

asumhan huusholliansa niinku oikee isoot ja rikkahat rusthollarit,
niinku kauppaneuvos John Bull, valtioneuvos de Franska,
sotafiskaali Vilhelm fon Saksa, puhumatakkaa sellaasista
pikkutilallisista ku Freetrik Tanskasta ja punssifaprikööri Kustaa
Ruattista!

Ei! — Torppari Suami, s'oon päättäny, jotta se ottaa koko mailman

eristykset ja sivistykset ja parannukset, tiäthet ja taithet, virastot ja
laitokset, tekniikat ja teoriijat, konsulentit ja kompromissit, kialtolait ja
imeväästen äänestykset ja kansanopetuksen uuristukset,
oppivelvollisuuspakot ja käsittämättömät suajeluslain säärökset,
tähtitaivahan kartoottamiset ja normaaliaijat — — summakaupalla
koko höskä!
 — Mitäs sitä kituuttaa, - tykkää Suami. - Otethan heti kaikki
mailman lait ja parakraafit, nii totta jukulauta m'oommaki eristyksen
kehityksen riamukuluus vähä niinku fööris, eikä aina häntäpääs! Mitä
tuata kahreksaakaa tuntia täs enää tehrähän, ku siit'ei oo muuta ku
harmia?

— No, non noo! — koitti Plumpäri keriitä välihi, mutta mä verin vai
henkiä pikimmiten ja paasasin jotta:

— Ja jos sillä hyvä eres, mutta ku aina vai uusia lakia ja asetuksia
tuloo ku turkinhiasta, n'ottei s'oo kummakaa jos sua Plumpäri rupiaa
jo vähä viippoottamhan täs uuristusten hirmumyrskys, jota me ny
meemmä aiva tukka oikoosna, — ja ku mä oikee toren sanon, nii
muakin pakkaa jo viämistämhän, mutta takakenohon.

— Mhyy-yh — tuumas Plumpäri.

— Mitä sä luulet, jotta tästä huushollista tuloo? Valtiomyllyn

käyttäjät ovat kruuvvannehet myllyntullin nii korkialle, jotta jos
tynnörin rukihia maastas saat, nii kapan jättäävät omhan käthes.
Mutta myllärit tykkäävät vai jotta:

— Hyvin menöö valtiotalous ja kovasti kannattaa!

— Ymmärräk' sä Plumpäri, jotta sitä pitää koittaa tällätä aikanansa

suu säkkiä myäri, eikä aina vai huutaa ja hoilata jotta:

— Näin me laitamma ja näin me rustaamma ja sellaasia

uuristuksia ja tällääsiä parannuksia — mutta mistä ne rahat tuloo?
Helppo s'oon huseerata niinkauan, kun kansall' on viälä jotakin
kynittävää, mutta mitäs sitte nypithän, ku ei oo enääkarvojakaa?

— Tuata, tuata — — sanoo Plumpäri.

 — Älä yhtää hynkäälekkää! Kyllä s'oon kumminkin niinku
laihialaaset sanoo ennen ku niitä ruvettihin ittekasvattamhan jotta:
kelis kelis!

— Hm, jaa tuata, ei kyllä mun ny pitää jo lähtiä — rupes Plumpäri

paneskelohon, mutta mä sanoon jotta:

— Älä ny viälä lähre, en mä keriinny viälä alkuhunkaa.

Mutta meni se vai.

Ja ku mä peräsin sen käyntiä, niin oijennu oli miäs, eikä yhtää

enää kallistellu. Kyllä tiätää, mihkä kraapooksensa vetää.
HILIMA, KUULEKSÄ!

Se, jota ne sanoo rakkaureksi, on sellaasta tuhinaa, jotta siinä tahtoo

jokahinen olla itte noukkinensa ja asuulla omhan laihinsa. Siin'ei
menesty osuustoimintakaa, jota tämän mailman aikaha joka
paikkahan tukithan. Eikä siinä vetele eres kommandiittipuulaakikaa,
vaikka toinen koittaas olla kuinka hiljaane ja äänetöön yhtiökumppani
ja satsata täysiä panoksia.

Kyllä se nii on, jotta pussoo ja akanotto on ainaki viälä toistaaseksi

jätettävä kaiken yhteistoimintamuoron ulkopuolelle, yksityysen
yritteliääsyyren varahan.

Muutoon nousoo het karvat pystyhyn jotta:

— Vai nii ja jassoo —?

Ja niinhän se sanoo Eenokkiki ennen vanhaan jotta:

— S'oon muh!

Ja samas kans paukahti.

Mutta s'oon sitte kamalaa ku välistä rupiaa paukkumnhan n'ottei

tiäräkkää ja aiva ilman syytä. Vaikkei sitä nii vissisti tiärä, koska
s'oon erehrys ja koska ei.

Siihen luuloho se jäi se kevarin isäntäki Hilimastansa jotta:

— Kuinkhan se oli oikee sen asian laita. — — Ei nuata lakijuristia

ainakaa tiärä uskua, jokk'on aina vääryyttä pualtamas…

Kattokaas s'oli sillä lailla, jotta näis syyskäräjis oli nii paljo
kaikellaasia viinajuttuja, jotta asianajajiaki oli tullu monta kuarmallista
eikä niille tahrottu saara mistää yösijaa. Kevaris makas lakijuristia jo
kamarin laattiakki täynnä, ku viälä tuli yks vaasalaane ittiänsä
tukkimhan jotta:

— Pitäähän mun hyvä isäntä johki päästä yäksi!

— Jaa, jonsei Hilima voi teille järjestää, nii en minä ny ainakaa täs
sängyksi repee — oli kevarin isäntä sanonu, jok'on pulska ja
kaikinpualin moitteetoon vanhapoika, n'ottei akooll' oo ollu mitää
sanomista, vaikka n'oon kyllä vähä epäälly. S'oon vain hoirellu
taluansa ja pitäny sitä kevarinpitua siinä, ja se Hilima on sillä ollu
niinku huushollaamas.

Ja hyvä ja kätevä ihminen se Hilima onkin. Ja viälä komjan

näköönenki ja hyväs lihas. Poskekki on punaaset ja pullollansa ku
puukissillä, n'ottei sen mikää puutu.

— No Hilimojen kans m'oon ennenki hyvin pärjänny — oli se

vaasalaane juristi sanonu. — Jos hyvin sattuu, niin kuka tiätää,
vaikka pääsis viälä hialle ja poikamiähen ylimäärääsistä veroostaki
— niin oli hihkaassu se lakijuristi ja iskeny kiärästi silimää ku lähti
Hilimalle puhumhan siitä yäsijasta.

Ja hyvinhän ne sopiivakki. Hilima oli heti valmis jotta:

 — Ei täälä ny oo muuta paikkaa ku mun kamarini tuala vintillä,
mutta saatta mennä sinne. — Mä meen täksi yäksi osuuskaupan
Hiltan tyä maata, ku s'oon niin monta kertaa haastanu, ku sen pitää
maata aina yksin ja pakkaa pelkäämhänki…

— Kunko ei käyrä kopistelemas — — vai hiiriäkö se pelekää?

— Vissihi, ku ei siäl'oo kissiäkää — nauroo Hilima ja lähti laittohon

sänkyä kuntoho. Hiaroo parjanki nii pehmooseksi, jotta siin' ei ollu
sitte yhtää kupuloota. Oikee kaksinkertaaset lakanakki tälläs
sänkyhyn niinku herroos pruukathan, ja vesiklasin viärehe.

Kelpas siihen lakijuristerin oikaasta syntisen kruppinsa ja nährä

suloosia unia rasvaasista konkurssipesistä.

Tuas pualenyän aikoohin ku se justhin näki unta, kuinka se

»selvitti» yhtä saranmiljoonan pesää n'otta saamamiähet joutuuvat
maksamhan viälä »hoitokustannuksekki», nii rupeski kuulumhan
hiljaasta koputusta ovehen, n'otta sen meni laskut aivan sekaasinsa.

Se huamaatti siihen paikkaha, poukahti sängys istumhan ja

hätäännyksis imehteli jotta:

— Mi-mikäh se oli, joka koputti —?

Kuunteli hyvän aikaa, mutta ku mitää ei enää kuulunu, niin

jahkaasi viimmee itteksensä jotta:

— S'oli vissihin vain omatunto, joka kolkutti…

Ja pani jälleen maata ja painoo silmät lujasti kiinni, jotta sais

uurestansa kiinni siitä ihanasta unenpäästä.
 Mutta silloon taas rupes kuulumhan varovaasta koputusta ja
hiljaasta krahinaa oven takaa. Ja taas koputettihin! Ja sitte kuuluu
kuiskaus jotta:

— Hilima? — — Hilima? Nukuk'sä? — Kuuleksä Hilima?

Ja taas koputettihin ja sitte jotta:

— Hilima?! — — Hilima, eksä kuule — — tuu ny aukaasemhan…

— Ei tää? oo Hilimaa! — karjaasi viimmeen se lakijuristi karhialla

äänellä.

Jos oli siihen asti ollu kyllä hiljaasta, nii nyt tuli aiva
kualemanhiljaasuus, niinku sanothan, jotta s'oli aiva kauhiaa.

Mutta sitte kysyttihin oven takaa yhtä kolkolla äänellä jotta:

— No, kukas siäl' on sitte?

— Mitä se sulle kuuluu? Mee tiakkahas vai siältä kopistelemasta

— huuti se juristeri vastahan.

— Mutta mulle se vasta kuuluuki! — karjuu ääni oven takaa. —

Hilima! —
Tuu aukaasemhan ja heti paikalla ovi!

— No, ei tääl' oo Hilimaa, mee järvehen siältä rähisemästä!

— Siäl' on Hilima! Kyllä mä sen tiärän. Mutta mikäs roikales

sin'oot, joka sinne oot konttinu? Häh? — Jo nyt miäs pistit pääs
pussihi, jost'et elävänä selviä! — Hilima, aukaase vähä äkkiää ovi,
elikkä mä tuun ramat kaulas!
 Ja ja, ku se rupes trumpaamahan ja moikottamhan ovhen n'otta
klasit heläji ja koko pykninki heiluu n'otta tornin nenästä tiiliskivet
sinkooli.

Ja vannoo ja huuti jotta:

— Mä tapan sun heti paikalla, ku yksikis knääkkä! — Kirves!

Tuokaa kirvestä, jotta mä lyän oven hajalle —!

Lakijuristin nousi hiukset pystyhy. Se hyppäs sängystä ja truiskii

pimiäs kamaris ympäri seiniä ku miäletöön. Pöytä kaatuu ja lavittat
poukkooli ympärinsä, ku se ettii reikää, mistä pääsis pihalle ennenku
tapethan. Viimmee sai klasin auki, hyppäs yliskamarista suinpäin
pärinämaalle ja painoo paitaasillansa henkensä erestä yli aitojen ja
peltojen, mettähän n'otta rapa proiskuu.

Samas kans ovenpeilit sälähti pirstaksi ja se kauhia miäs tormas

kirves pystys kamarihi ja huuti jotta:

— Haa, siinä s'oli se Hilimanki uskollisuus!

Ku sitte tuli alakerrasta ihmisiä housut tutisten lamppu käres

kattomhan, nii ne näkivät kauhian näyn. Miäs hakkas kirves käres
keskilaattialla sen lakijuristin housuja ku korppi kalasäkkiä. Aiva
tuusan nuuskaksi peittos.

Ja silloo kans nähtihin kaikkien suureksi hämmästykseksi, jotta se

julmistunu friijarimiäs oli kevarinisäntä itte, se vanhapoika…

N'otta kyllä nyt on kylän ämmillä kotkottamista jotta:

— Sitähän m'oon aina sanonu, jotta eikhän ne vai yhtyyttä pirä —

— ja kuinkas muutoon — — mutta jopas ny rookattihin rysän päältä!
VANHAANPOIKAAN VERO.

No ny vasta kummia kuuluu ku meinathan panna vanhoollepoijille ja

kissiille klapu kaulahan!!

Niinku koirille verolappu rintahan, eli nirri pois! Täm'on kauhiaa!

Mitä pahaa vanhatpoijat on tehny, jotta niitä tällä lailla ruvethan

sakottamhan ja räknäämähän kissien kans samhan luakkahan? Eikö
siin'oo kyllä, jotta niitä ahristaa ja vainuaa vanhatpiijat joka pualelta
ja koittavat surenkuappia kaivaa?

Vai viälä ny erityyne vero vanhoollepoijille siitä hyvästä, ku ne

koittaa kunniallisesti ja nuhteettomasti vajeltaa?

Tällääne katala ajatus on voinu syntyä vain kateuresta ja halusta

saattaa toisekki samahan karotuksehen, ku itte on joutunu. Elikkä
sitte täss on vanhaanpiikaan sormet pelis. Meinaavat vetää oikee
isoon rysän ja pakottaa vanhatpoijat vängällä naimhan.

Mihnä on oikeus ja lain turva?

Mettän peroollaki on rauhootus-aikansa, mutta nyt meinathan

vanhatpoijat julistaa lainsuojan ulkopualelle, n'otta poliisit saavat niitä
ampua mihnä vai rookaavat niinku kulkukoiria, jos ei niil'oo
verolappua kaulas.

Täm'on kauhiaa vääryyttä!

Ihmisiähän n'oon toki vanhatpoijakki, eikä mitää mettäneläviä, joita

sillä lailla saa jahrata.

Veronsa n'oon aina maksanhet siinä ku muukki miähet, mutta nyt

niitä ruvethan sakottamhan ja linnahan viämähän, jos eivät jaksa
lunastaa veroklapua kaulahansa.

Kunniallinen vanhanpoijan elämä julistethan siis rikolliseksi, ja siitä

voi menettää äänioikeutensakki. Pitääshän toki ihmisten ymmärtää,
jottei kaikille passaa akka. Se tuloo tyyrihiksi muutoonkin
vanhanpoijan elämä, viälä täs ny akkasakkoja maksamhan.

Kuka vastaa seurauksista, kysyn mä, jos vanhatpoijat pannahan

vängällä naimisihin? Se ei oo silloon ainakaa niiren syy, jos n'oon
yhtä mahrottomia ku ennenki.

Jos ny kumminki vanhoollepoijille erityyne vero pannahan siitä

hyvästä, jottei niiren trenkää ottaa akkaa, nii se vero pitää mun
miälestäni tulla ainaki tekressiiviseksi eli asteettaan alenevaksi
rumhinvoimien ja iän mukhan. Reumatismi ja vattakatarri on otettava
huamiohon, mutta kaljupääsyyrestä älköön verohelpootusta
tyännettäkö, sillä se ei oo mikään syy. Päinvastoon, kaljupäille saa
panna kolme markkaa lisää, siitä hyvästä, ku ei akka saa niitä
tukistetuksi.

Vanhanpoijan verua ruvethan räknäämähän vissihin 30 vuaresta.

Sen ikääsille sitä verua sopiikin lyärä nii friskisti, jotta vissisti
lähtööväkki korvat luimus heti akkamettähän. Mutta vanhemmille on
myännettävä helpootusta sitä mukaa ku vuaret lisääntyy ja voimat
vähenöö. Ja ku vanhapoika on uskollisesti maksanu
akattomuusveruansa 60 vuaren ikähän, niin sen raukan pitää jo
päästä rauhaan, vapauttaa verosta ja ripustaa vapaurenristi
kaulahan.

Sen se on silloon hyvin ansaannu.

Mistä tämä pahanilkiys ja viha vanhojapoikia kohtahan oikee

johtuu? Eikö n'oo koittanhet olla ja elää ihmiskunnalle oikee
esimerkiksi ja kaunistukseksi? Onko koskaa kuultu vanhaanpoikaan
pahaa sanaa naisista sanonehen? Jos nainehekki miähet olsivat nii
ystävällisiä ja huamaavaasia naisille ku vanhatpoijat, nii avioliitto olis
kaikille paratiisi. Vanhatpoijat ovat ensimmääsiä aina puallustamhan
naisten vapautta.

Muutoonkin on vanhatpoijat erityysesti naisten suasios. Aivan

niinku kissikki, joiren kans ne ny joutuuvat klapuniekooksi.

Miksei naiset nouse puallustamhan lemmikkiänsä tätä vääryyttä

vastahan?

Kaikki se hyvä ja kaunis mitä voirahan sanua kissiistä, kuuluu

myös vanhoollepoijille.

Esimerkiksi:

Kissi on kaunis elään. Niin on vanhapoikakin. Kissiistä tykkää

kaikki naiset ja siloottaavat niiren selkää. Niin myäs
vanhaanpoikaan. Kiitokseksi nostaa kissi korkialle häntää. Niin
teköövät vanhatpoijakki.