Build Great Teams: How to Harness,

Create, and Be Part of a Powerful Team

American Library Association
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmass.com/product/build-great-teams-how-to-harness-create-and-be-part
-of-a-powerful-team-american-library-association/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Power Teams Beyond Borders: How to Work Remotely and

Build Powerful Virtual Teams Peter Ivanov

https://ebookmass.com/product/power-teams-beyond-borders-how-to-
work-remotely-and-build-powerful-virtual-teams-peter-ivanov/

Read These Banned Books: A Journal and 52-Week Reading

Challenge from the American Library Association
American Library Association (Ala)

https://ebookmass.com/product/read-these-banned-books-a-journal-
and-52-week-reading-challenge-from-the-american-library-
association-american-library-association-ala/

Revolutionize Teamwork: How to Create and Lead

Accountable Teams Eric Coryell

https://ebookmass.com/product/revolutionize-teamwork-how-to-
create-and-lead-accountable-teams-eric-coryell/

Sell Yourself: How to Create, Live, and Sell a Powerful

Personal Brand Cindy Mcgovern

https://ebookmass.com/product/sell-yourself-how-to-create-live-
and-sell-a-powerful-personal-brand-cindy-mcgovern/
Be Less Zombie : How Great Companies Create Dynamic
Innovation, Fearless Leadership and Passionate People
1st Edition Elvin Turner

https://ebookmass.com/product/be-less-zombie-how-great-companies-
create-dynamic-innovation-fearless-leadership-and-passionate-
people-1st-edition-elvin-turner/

Manage to Engage: How Great Managers Create Remarkable

Results Pamela Hackett

https://ebookmass.com/product/manage-to-engage-how-great-
managers-create-remarkable-results-pamela-hackett/

How To Create Wealth Investing In Real Estate: How to

Build Wealth with Multi-Family Real Estate

https://ebookmass.com/product/how-to-create-wealth-investing-in-
real-estate-how-to-build-wealth-with-multi-family-real-estate/

Next Level Sales Coaching: How to Build a Sales Team

That Stays, Sells, and Succeeds Steve Johnson

https://ebookmass.com/product/next-level-sales-coaching-how-to-
build-a-sales-team-that-stays-sells-and-succeeds-steve-johnson/

How to Do Research: And How to Be a Researcher Robert

Stewart

https://ebookmass.com/product/how-to-do-research-and-how-to-be-a-
researcher-robert-stewart/
Copyright © 2021 by the American Library Association
Cover and internal design © 2021 by Sourcebooks
Cover design by Krista Joy Johnson
Sourcebooks, Simple Truths, and the colophon are registered
trademarks of Sourcebooks.
All rights reserved. No part of this book may be reproduced in any
form or by any electronic or mechanical means including information
storage and retrieval systems—except in the case of brief quotations
embodied in critical articles or reviews—without permission in writing
from its publisher, Sourcebooks.
This publication is designed to provide accurate and authoritative
information in regard to the subject matter covered. It is sold with
the understanding that the publisher is not engaged in rendering
legal, accounting, or other professional service. If legal advice or
other expert assistance is required, the services of a competent
professional person should be sought.—From a Declaration of
Principles Jointly Adopted by a Committee of the American Bar
Association and a Committee of Publishers and Associations
All brand names and product names used in this book are
trademarks, registered trademarks, or trade names of their
respective holders. Sourcebooks is not associated with any product
or vendor in this book.
The American Library Association (ALA) is the foremost national
organization providing resources to inspire library and information
professionals to transform their communities through essential
programs and services.
Published by Simple Truths, an imprint of Sourcebooks
P.O. Box 4410, Naperville, Illinois 60567-4410
(630) 961-3900
sourcebooks.com
 Contents

Front Cover

Title Page

Copyright

Introduction

1: Welcome to Your Team!

Week One

Week Two

Week Three

Week Four

2: Recruiting

Week One

Week Two

Week Three

Week Four

3: Narrowing

Week One
 Week Two

Week Three

Week Four

4: Interviewing

Week One

Week Two

Week Three

Week Four

5: Blending

Week One

Week Two

Week Three

Week Four

6: Foundations

Week One

Week Two

Week Three

Week Four

7: Communication & Growth

Week One

Week Two

Week Three
 Week Four

8: Resolutions

Week One

Week Two

Week Three

Week Four

9: Actions

Week One

Week Two

Week Three

Week Four

10: Planning & Strategy

Week One

Week Two

Week Three

Week Four

11: Team Environment

Week One

Week Two

Week Three

Week Four

12: Intentional Success

 Week One

Week Two

Week Three

Week Four

About the Author

Back Cover
 Introduction

“Can I talk to you for a minute?”

Oh boy. We’ve all heard that one and grimaced, right? Someone is
about to tell you they’re quitting. As though your car was creeping
ever so slowly up to the tip of the roller coaster and about to slam
straight down the other side, reality hits. Your team is about to
change!
Arrrggggh! The paperwork! The arguing! Who will do the work in
the meantime? What will they say about you in their exit interview?
Will you finally get to choose your own person or just take
whomever “they” give you? Arrrggggh! No! I was just getting ready
to start making this team work!
Wake up. You’re having a nightmare. It is not, nor should it ever
be, this hard to hear the news that someone is leaving your staff.
Team development is an ongoing process that should not only
withstand periods of change but even celebrate them as
opportunities for growth. Right?
If you’re not convinced, then this is the book for you!
Set aside some time to go through this book, week by week and
hour by hour, and you’ll read and practice ideas that will have you
not only prepared for that next knock on the door but able to wish
your departing staff member well and then actually look forward to
rebuilding your team even better than before!
 1
Welcome to Your Team!
 Week One
Multigenerational Staff

Most companies today are blessed with multigenerational staff.

Within them, you could probably produce both an expert on paper
shelf lists and another on iPads. You need to know that. Just imagine
the different opinions they might hold toward something you might
consider quite innocuous.
Work, rules, expectations, goals, and communication can all
change, and they probably should. But people do not. Since teams
are made up of people, it’s up to the leader—you—to learn and
understand that difference. You need to work effectively to define
and strengthen culture, outline and articulate achievement, and lead
your team to greatness, but first you need to know with whom
you’re dealing and how to help them get where you’re going. Learn
about your team’s past. Ask questions. Encourage reflection. Review,
revisit, and analyze the strengths, weaknesses, opportunities, and
threats you find before charting a new strategy to move your team
forward. Learning all this and considering it carefully will help bring
everything about this wonderful resource you get to work with—your
team—into focus for you. It’s the best first step you can take.
 Week Two
Graveyard Stew

Let’s get one thing straight—you do not own your team. They are
individuals coming together under your leadership for a temporary
period, and you’re just privileged to be currently directing their work.
Apart, your team members possess traits and skills that are unique
to their training, background, and attitude. Together, they comprise
an impressive and potentially effective group of people whose value
to your organization is exponentially greater than that of its parts.
Under your direction, the impact of that value is limitless.
If you’ve been fortunate enough to have eaten at the table of a
Depression-era friend or family member, you may be familiar with
Graveyard Stew. My grandmother, a Finnish immigrant, could turn
water into wine after all those years of making do with very little.
Anything and everything handy at dinnertime went into the
Graveyard Stew pot, and (in spite of its depressing name) what
came out was somehow pure heaven. I think of her stew when I
think of blending people into outstanding teams.
Think of the goals your team has most recently accomplished and
consider your most outstanding employee. Could she or he have
accomplished it alone? Doubtful, you have to admit. Your team was
a success, and it’s up to you to make sure that continues! Certainly
now, with your dedication to improvement, it will be, since you have
such a diverse and respected staff to work alongside.
 Week Three
The Setting

Now it’s time to think about where everything happens. What’s it like
to be where your team works?
At the online retailer Zappos, according to Carmine Gallo, everyone
truly loves coming to work. Their CEO outlines five basic reasons for
his company’s positive culture:
1. Everyone, from customers to employees, is treated like family.
2. They hire for a cultural fit. Without ignoring skills and abilities, supervisors
consider personality, friendliness, and passion when selecting new employees.
3. Managers trust their teams. Simple as that sounds, it’s too often untrue.
4. Everything is shared. Decisions are open, information is available, and
employees are kept in the loop.
5. Staff are encouraged to have fun. The relaxed, supportive atmosphere is a
result of the culture and translates into success for the organization.

Take a hard look at the culture in which your employees work

before moving forward. If the culture needs to be changed, you can
do that. One of the greatest gifts (and requirements) of leadership is
to effect change.
 Week Four
The Architect

As the architect of your team’s future, you’re almost ready to begin

building, blending, and growing your staff members’ skills and
ambitions, all while meeting your goals. You’re going to get busy.
There are going to be more tasks to accomplish than time. Small
problems are going to multiply as the pressure of day-to-day survival
mounts. The easiest thing to do in reaction is to just start treading
water; don’t do that.
When you hear yourself saying, “Sure, I’d love to take that course
or go to that workshop or attend that conference...but I’m just too
busy to get better,” remember one other inescapable fact about
time: you are in charge of it. If you’ve never taken a time
management course or read a book on the subject, now would be a
great time to start. Your time will be limited, your demands will
grow, and your priorities, if you’re not careful, could slip. There’s no
shame in relearning how to file, sort, schedule, and juggle your time.
If you want to have a great team, it will need to have a focused,
talented, and available leader. The work ahead of you is rewarding at
least and life-changing at best. Clear your desk. Get organized. Get
ready. Your team, with all its past, present, and future, is waiting.
Lead.
 2
Recruiting
 Week One
Gaps

Every team will lose members from time to time. What should you
do first? I’d recommend you get out a piece of paper and number it
one through three.
1. Consider what work will not get done once your employee leaves. It’s no
secret that over the years, some staff members will create enough work to fill
their paid hours, whether that work is really key to the organization’s mission
or not. Make sure that when the task list you create is complete, it truly
reflects a viable position. Don’t fill hours; fill work.
2. Imagine what tasks you want the person in this position to do that haven’t
been done before. Now is your chance to build them in as expectations and
not just blind hope. Perhaps customer needs have evolved to a point where
new programs or services would be appreciated. Now is the perfect time to
build them into performance expectations and standards.
3. Think of the personality of the team and what skills a new person should
have to make it stronger.

When you’ve finished this exercise, you will have begun to craft a
new perspective on what might just be an outdated job description.
You will also have created a personalized gap analysis that will direct
the rest of your and your hiring team’s decision in how to fill (or not
fill) this position.
 Week Two
Throwing the Net

When you’re ready to cast your net, throw it wide and look for
people who can enrich, broaden, stretch, and differentiate your
team. So how do you attract that variety? Let’s talk a bit about the
job ad you’re about to write.
What’s the first rule of advertising your opening? Don’t use the
ad your team has always used. If it truly describes the person
you are seeking, then go ahead and get some more mileage out of
it.
Once you’ve written the part of your ad that describes the team
and the job, you’ve got one more decision to make. Other than an
application or résumé, what else could you ask for? It has to be
something that’s going to make a difference in what you know about
the applicant!
As long as you ask questions that truly reveal a person’s
knowledge, skills, abilities, and background, you’re going to learn
things that will really, truly matter. While some people might
characterize these pieces of the package as barriers, I say bring
them on!
Now comes the important part. You have envisioned and described
the perfect team position you now have the chance to fill. You’ve
written a creative and compelling ad. Now place it where the people
you’re seeking will find it! There’s still more work to do before the
responses start coming in, but at least when they do, both you and
they will be in the right ballpark.
 Week Three
The Hiring Team

Any day now, all those application materials are going to start
flowing into your HR office. But you’ve still got a lot of work to do
before you can begin to sort through all that information. Namely,
you have to get your hiring team in place!
Involving other staff members on a hiring team can be almost like
teaching a course in teamwork. Think of the elements of blending
that you can highlight through this process. You can emphasize
existing team members’ strengths and weaknesses and recognize
openly that it’s okay to have both. Together, you can identify the
core skills and contributions that will strengthen your team so that
once you’ve found them, an initial level of respect and appreciation
will already exist. And perhaps most importantly, you can grow
leadership qualities and skills for all involved by coaching them to
develop openness, communication, and decision-making skills.
If this sounds like a lot of work, then you’re paying attention. It is
and should be a considerable process to seek, identify, evaluate, and
select a new member of your team. Involve your team and you’ll be
building foundational synergy that will move you all forward—
together.
 Week Four
The Right Foot

Since you’re in charge of your own hiring story, you can write a
better one. The following steps, which have actually been used by
organizations for some time, might get your ideal candidate list and
your imagination going.
1. Respond immediately to the receipt of an application with a message that
doesn’t just acknowledge that you got it but conveys excitement.
2. Continue open, formal, or informal communication (depending on your
culture) that keeps the applicant apprised of the process and progress.
3. Review the applicant materials quickly and notify the sender if parts are
missing. Don’t eliminate just yet for such errors, do so later if it is a close call.
4. Describe the interview experience completely ahead of time.
5. Communicate in writing the timeline of your decision-making following the
interview.
6. Keep your options open. Don’t ever tell a candidate they did not get the job
until the one who did get it signs on the dotted line.
7. Emphasize that it’s not appropriate for anyone involved in hiring to discuss
any part of the process outside the hiring team.

Everyone will be looking to you throughout this process.

Communicate openly, be excited, be honest, and put your best foot
forward.
Another random document with
no related content on Scribd:
taakse, eikä mitää nähnehet. Mutta jyrinä aina vaa yltyy, n'otta
yhreltä pääsi itku.

Ku samas klasi aukes ja siihe nousi pitkä valkoone haamu ja laihat

karvaaset sääret ja kaks jalkaa ja huitoo hioollansa ja viittooli ja ulisi
ja viimmee krääkääsi jotta:

— Huuu uu tsi!

Silloo ne lähti! Flikat jotta piaksut flaiskuu ja poika aiva

pomppimalla peras, huutaan ku elukat oikohonsa ja silmät ku
silaanrenkahat. Aiva ne heläji ja valkuaaset pimees valaji.

Ja ku se m atalajalkaasin ja vääräsäärisin flikka, jok’ei oikee

tahtonu eres päästä juaksemha, mulkaasi taaksensa niin — — —

Se valkoone haamu hyppäs klasista pihalle ja lähti perähä ku

tuuliaaspää.

— Huii, sus siunakho, ny se tuloo —

Ja se tuliki aina vaa likemmä. Ei auttanu huuto ei siunoo. Se tuli

vaa. Hairas kiinni sen matalajalkaase flikan pyärästä, huuti, huitoo ja
nykii.

— Aauttakaa, aauttakaa, hyvät ihmiset, se syää mun ja viää

pyärän, herrenjee, nähköhö sentähre — —

Mutta ne toiset menivät vaa kiäli pitkällä n’otta piaksut paukkuu ja

se onnetoon matalajalkaane flikka jäi yksi tappelho sen
kummajaasen kans pimiähä yähö.
 Kummajaane repii ja riipoo takapyärästä ja flikka itkien, kinnas
etupyärästä. Molemmat huutivat oikohonsa.

Viimineen muisti flikka, jotta kummajaaselle pitää lukia rukouksen

eli siunata ittensä. Ei se muutoo ihmistä jätä. Ja silloo siltä flikalta
pääsi itku. S’ei osannu yhtäkää rukousta. Ne se oli polkannu kaikki
päästänsä seurahuanehilla ja tyäväentaloolla. Härisnänsä se koitti
eres siunata. Kiljaasi jotta:

— Pty ptho pahahenki, erkane minusta kärmhen sikiö! — ja

sylkäsi kummajaasta silmille aika klöntin. Kuinkha rookaskaa tulla nii
kamalan suuri klöntti, mutta se auttoo!

Kummajaane päästi heti irti ja rupes pyhkimhä muatuansa. Ja

silloo flikka hyppäämähä! Meni n’otta maantiä pöläji.

Silloo samas reisun vain prätkähti, niin piaksunnaula meni poikki.

Piaksu jäi siihe paikkaha.

Flikka meni viälä hyvän matkaa ennenku kattoo taaksensa ja näki,

ettei se kummajaane enää tuukkaa. Silloo se jätti pyäränsä ja meni
hakho piaksua.

Ja näki ku kummajaane meni manaten takaasi, pyhiiskellen

naamaansa.

Ja ku se pääsi aseman tyä, niin nousi hiljaa ilmaha, astoo samasta

klasista sisälle, kääntyy viälä takaasi, nuan nuan huisuutti käsiä,
viälä vähä möläji, pani klasin kiinni ja katos sitte, niin ettei näkyny
enää yhtää mitää.

Ja ny on koko Tervajoki aiva kauhun vallas. Kukaa ei tohri enää

pimiän aikana aseman plassille tulla, ja päivälläki ihmiset teköövät
suuren kaaren sen klasin paitti, johna se kummajaane nähtihi.

Jokku kuulemma panoovat virsikirjan aina plakkarihi kun pimiän

aikana asemalle menöövät.
PIIKA KELLARIS.

Oottako kuullu, jotta kukin laillansa asuuloo?

Ja hyvin toimhen tullahan. Vaikka pakkaa sitä klonahroksia ja

trykkifeiliä silloon tällöön tulohon.

»Klumppuusta s'oon ihmisen elämä, mutta siinähän se aika

kuluu.»

Niin pruukas yks vanha faari sanua. Ja se faari oli viisas miäs.

Niinhän se on. Aikaahan täs vain tapethan. Kukin laillansa. Jos ei

oo muuta, niin kurmootethan piikaa.

Isooskyröös on yks pikkuune ja flinkki taloo, john'on nättyyne

isäntä, turski emäntä ja pikkuune piika.

Ja asumisen jyrinäs ollahan. Pesthän tupaa. Isäntä on porvaris

piaksunahkaa kyselemäs. Emänt'on sitonu hamhet ylhä, pusuri
nousnu takaa liiringin alta ja kaffilusikka nutturaneulana. Piiall' on
piaksut jalaas ja paulat auki. Hakoluuta krapaa laattiaa ja vesi lurajaa
raoosta perunakuappaha. Kissi takannurkalla nukkuu.
 — Kyllä s'oot noloo pesemähä, eikö äitees oo opettanu —
tiuskaasoo emäntä.

Piika huitoo vinhempaa ja puhisoo.

— Krapaa sängyn alta! Kuuleksä!

— Ensin tästä!

— Ei kun sängyn alta! Se on mä kun käsken ja sun pitää totella.

Piika hinkkaa vaan samaa flankkua.

— Kuulek'sä! Elikkä mä sanon isännälle.

Ei kuulu mitää.

— Kuulek'sä sen rumaane!

— En kuule! — Kyllä mä pestä osaan ja pesen ilman sun

huutamata.

— Mutta sun pitää pestä niinku mä sanon!

— Pese itte! — kiljaasoo piika ja paiskaa varsiluuran niin liki

emännän varpahia että ottaa ja ottaa. Lähtöö uloos ja sukaasoo
oven peräsnänsä jotta paukahtaa.

Emäntä itköö ja kun isäntä samas tuloo ovesta, niin alkaa oikeen
kamalasti frääsööttämhä kun:

— Tua piika hullu on niin kamala, jotta paiskoo mua luuralla, eikä
pese, kun mun pitää täs yksin kaikki tehrä jott'oikee katketa — — —
 Ja sitte keitethin kaffipannu ja isäntä lupas kurmoottaa piikaa kun
se tuloo.

Ja piika tuli, eikä puhunu mitää, puhisi vaa.

Isäntä sanoo harvaksensa jotta:

— Kuule sä, ei se passaa se sellaane peli jotta — — —

Ja haverti pikaa hatruksista kiinni. Emäntä aukaasi kellarin luukun

ja piika purotethin sinne. Ja luukku kiinni.

— Ähä, oo ny rumaane siälä — huuti emäntä perähän ja tamppas

luukun kannella.

Ja sitte oli rauha maas ja piika kellaris.

Kaikki oliski menny hyvin, jos ei justhin silloon tullukki krannin

isäntä tuphan ja pyytäny jotta:

— Saisinko mä vähä laihnata teirän piikaa kun pitääs lehmää

kuljettaa — — —

— Tuata, tuata — rupes isäntä hokhon.

— Ei meirän piik'oo ny kotona — sanoo emäntäki.

Silloon rupes kuulumha jyrinää kellarista ja luukku jo vähä nousi,

mutta emäntä juaksi luukun päälle että:

— Pysykkö siälä!

— Mikä siunakkohon siälä on? — kysyy krannin isäntä ja sen ääni

vapisi.
 — Ei siälä mikää oo — hoki emäntä. — Piika vaa — — —

— Piikako? — Mitä varte te piikaa kellaris pirättä?

— S'oon niin kamala — — — jotta aiva pitää kellaris pitää.

— Vai niin! — päivitteli krannin isäntä. Ja mennesnänsä tuumas

jos jotaki. Sitäki, jotta taitaa olla hyvä konsti.

Niin että:

Klumppuusta s'oon ihmisen elämä, mutta siinähän se aika kuuluu.

ILMAJOJEN VALAKIJANHÄTÄ.

Oottako kuullu siitä Ilimajojen kauhiasta valakian-härästä?

Sielä oli yhyres taloos leivottu jo nelijättä päivää ja emänt' oli aiva
katketa, kun ei yölläkää saanu nukkua ku aina vaa piti nosta
kattonahan juurihulikkaa.

Ja siltäki oli yhtenä yönä juosnu hulikka ylitte, ja juuri menny pitkin
laattiaa, niijotta ku piika-Manta aamupimees tuli ylisängystä alaha, nii
jalaka lipsahtiki ja Manta meni luistaan istuallansa takanloukkohon
asti. Ja kiljuu ja krääkyy n'otta koko taloonväki huomaatti.

Eikä se kumma ollukkaa, jotta krääkyy, kun pairan kivijalka luisti

alta pois ja tarttuu tikkuja.

Vaikka emännän pistikin kauhiasti vihaksi, ku juuri oli juosnu pitkin

laattiaa, niin ei se saattanu olla nauramatta, kun Manta manaali ja
piteli paikkojansa.

Mutta trenki-junkkarill'oli kovasti mukavaa. Se nauraa kitkutti aiva

vääränä ja kiusas Mantaa n'otta:

— Pitääs vähä talita anturoota, niin luistaas paremmi!

 Mant'oli nii mokristuksis koko päivä, jottei sanonu halaastua
sanaa. Kulki vaa erestakaasi ja paiskii ovia. Ja kun se emooksenki
otti, niin oikee vihantiestä mäikötti ja pyöritti n'otta jauhot pöläji.

Oikeen se pihajiki kun leivin-uunia lakaasi;. Eikä trenki tohtinu

sanua sanaakaan, kun Mantall' oli uuniluuta käres. Jos oliski
sanonu, niin ympäri korvia olis saanu. Olkansa taitte vain luikkii ja
piaksurajaansa kursii klasipieles.

Kun oli jo kaks uunillista paistettu, niin tormootti Manta tupaha ja

äyskääsi:

— Mikä täälä palaa, kun haisoo nii käryltä?

Kaikki poukahtivat pysthy ku ammuttu, haistelivat ja kans heti

tuntivat palanehen käryn.

Siinä tuliki hyppöö ja hätä. Mentihin peräkanaa nurkasta

nurkkahan ja tuvasta kamarihi ja kamarista porstuaha ja tuvas
mentihin ympyrää n'otta sinitti ja emäntääki rupes viemistämhän.

Katteltihin kaikki paikat, penkin-alustat ja sängyn aluuset.

Palaattihin sängyn alla kenkäroukooset ja akkaan pankot, mutta
mitää ei löytty.

Ei muuta kun, jotta Manta, jok'oli telannu sormensa sängyn alla,

meni ja sukaasi kissiä patapenkillä nii vastapläsiä, jotta se lenti
hyvän matkaa sippuloottaan eikä tohtinu naukaastakkaa.

Ja vaikka kuinka ettittihin joka paikasta, kokista ja kellarista, niin

mistään ei löyretty valakiaa. Mutta käryä oli ja haisi nii kauhiasti, jotta
oikee silimiä kirvelöötti.
 Mant'oli hypänny, jotta s'oli oikee väsyksis ja istuu viimmee
penkille hengittämhän. Siunaali jotta:

— Mikä kauhia palaa kun — — —

Kun samas pompahti ylähä ja kiljaasi:

— Sus siunak ku polttaa! — ja lyörä fläsyytti häntäänsä.

Silloo vasta havaattihi, jotta valakia oli irti Mantan hamhenhännäs.

Ja oli jo polttanu suuren reijän, jotta kintut vaa vilaji.

Ja vaikka valakia oli tarttunu uunin hiilistä, niin trenki junkkari vain
intti, jotta Mantan häntä oli ottanu valakian jo aamulla, kun se
lasketteli istuhallansa.
PLUMPÄRIN PAATIN PAIKKOO.

Oottako kuullu, jotta herra Plumpäri on ruvennu paikkaamaha

paattiansa?

Plumpäri oli pyhänä promeneeraamas rannalla päi ja muisti, jotta

sill'on paatti. Plumpäri meni kattomaha, onko se paatti maalla vai
meres. Syksyllä 5’oli joka toine päivä rannalla joka toine pohjas.

Nyt s’oli rannalla ja makas pohja ylhäppäi. Mutta sen pohjaha oli
ilmestyny sellaasia reikiä, että Plumpäri aiva hämmästyy ja rupes jo
funteeraamha, että eikhä tua peijakas vuara? Ku molemmat nyrkit
sai pistää yhrestäki reijästä sisälle ja toiselta pualelta mahtuu
Plumpäri pistämhä päänsä reijästä sisälle. Eikä trengänny hattuakaa
ottaa pois.

— Tjaa, ja tyyriki on pois! — sanoo Plumpäri totisena. — Töihi täs

pitää ruveta. Tukkia nua reijät, muutoo taitaa kastua pöksyt, ku taas
lähtöö seilaamha.

Plumpäri istuu kivelle paattinsa äärehe, pisti paperossin suuhunsa

ja oli nii syvis ajatuksis, ettei muistanu panna siihe valkiaakaa.
Kattoo vaan paattia ja imi kiivhasti paperossia. Se ajatteli, ajatteli niin
perinpohjaasesti sitä asiaa, että istuu kaks tiimaa eikä nousnu
kertaakaa ylähä.

Sitte se nousi, nakkas sen paperossin menemhä ja oli

pukattavinansa viimmeese savun nenän kautta uloos, vaikkei savua
tullukkaa. Tuli vain kirkas vesitippa nenän päähä ja sen Plumpäri
korjas heti nästyykillä plakkarihinsa. Sill’on sellaane herramaane
tapa, jotta kaikki mitä nenästä heruu, niin plakkarihi.

Sitte Plumpäri lähti kotiansa ja sanoo frouvallensa, jotta:

— Huamis-iltana mä rupian paattia paikkaamha ja s‘oon sitte vissi

se.

Ja ku Plumpäri meni maata, nii se sitoo nästyykin nurkkaha

solmun, jotta huamenna muistaa.

Ja joka kerta kun Plumpäri sitte huamenna niisti nenäänsä, nii sitä
kovasti nauratti ku se näki sen solmun. Sanooki jotta:

— Kyllä mä sen paatin paikkoon muistan, hihihi — —

Ja ku s’oli niistäny ainaki kolmekkymmentä kertaa nenänsä ja yhtä

monta kertaa muistanu sitä paatin paikkoota, nii se viimmee tuumas
jotta:

— No peijakas viäkhö, kyllä mä sen paatin paikkoon muistan jo

ilmanki tuata solmua!

Ja otti ja aukaasi solmun ja taas hetken päästä niisti ja sanoo jotta:

— Muistinpas!

Niisti viälä monta kertaa ja muisti joka kerta.

 Iltapäivällä se jo sanoo itteksensä, jotta:

— Kyllä mä sen paatin paikkoon muistan, vaikken niistäkkää

nenää.

Plumpäri söi päivälliensä, pani vähäksi aikaa maata, poltteli, luki

sanomalehtiä, aiva minkä muukki ihmiset ja lähti sitte
promeneeraamaha.

Mutta sitte se äkkiä niisti nenänsä ja jäi seisomha nästyyki käres

keskelle katua. Niisti toisen kerran, vaikkei olsi tarvinnukkaa ja taa
kattoo nästyykiänsä.

S’ei sanonu mitään. Ajatteli vain jotta:

— Mitä peijakkahia se ny olikaa.

Niisti viälä kolmannenki kerran, aivan turhaa, ja taas tuumas. Ja

sanooki jotta:

— Mitäs mä ny teinkään?

Mutta sitte se selves ja Plumpäriä kovasti nauratti.

— Niistin tiätysti nenäni — sanoo Plumpäri ja lähti klupille

pelaamha pismarkkia.

FLIKKA PRUNNIS.

Oottako kuullu, jotta Isoonkyröön Orismalan paikkeell'o flikat ny

aivan rakkauresta raivos?
 Niiren on menny karkausvuasi päähän. Ykskin on ruvennu niin
hoomuamahan, että meinaa viärä kaikki kakulakepikki Napujen
Jarvoja myäre.

Tiätää sen, jotta siin’on hätä toisilla flikoolla ja akoolla ja

sellaasillaki joiren ei tuu asioohi yhtää mitää.

Mutta kaikki ne ny vaan soiluaavat ja flääsyäävät jotta:

— S’oon aivan kauhiaa friijoota se sellaane, kun ei mitää rajaa

eikä krateeria piretä!

— Sano mun sanonehen, että täm’ei oo hyvän erellä — siunaali

ykskin akka, kun taas oli niiren flikkaan tykönä koko yän kotit
tyrjännehet.

Kaiket illat ja yäkkin perähän ovat liasus ja sellaanen hatkanpotka

onkin, jottei tuollaast'oo nähty, eikä kuultu.

Ja kyllä se akka vaan tiäsiki. Niin firrooksihin ja syvihin ajatuksihin

oli täs erellispyhänä sen yhren flikan vetäny, jotta ku seurataloolta
aamuyästä tuli ja oli kauhiasti fletkooksis, niin ei havaannukkaan,
kun putos prunnihin n’otta floiskahti.

Ei muistanu eres kiljaastakkaan, niinkuu pruukathan ja akkaan

pyhä tapa o.

Prunni oli runnisti kolomia syltä syvä, mutta onneks’ oli vain nuan
kyynärän verta vettä pohjas.

Sinne tuli isthallensa, eikä käyny kuinkaa. Alavouvinki vaan

pahoon kastuu ja sukat meni sylttyhyn.
 Vasta hyvän äijän perästä muisti krääkäästä.

— Huh huh! — hoki ja koitti nostella kinttujansa. Haparootti

ympärillensä, että jos pois pääsis, mutta milläs tuli, kun ei oo siipiä?

Vaikk’olikin paksut villasukat ja kaks lämmintä aluushamesta yllä,

pusuri ja tikkutröijy ja sellaane kissinnahkaane kaulus, kun ny
pruukathan, ja viälä rasat käsis, niin raistelohon rupes, ku vyätärööhi
asti kylmäs prunniveres seisoo. Jähtyy siinä paikat ja itku pillahtaa
tyrniältäki flikalta joko sitte tältä, jok’on hellälluantoone.

Rupes haikiasti huuthon apua, mutta mitäs taloonväki kuuli, joka

nukkuu ja hornas, jotta piinnurkat täräji.

S’oli kauhia paikka. Se flikkaparka itki ja huuti ja oli aivan

vilunsinine joka kantilta.

Ajatelkaa ittekki, että seisua neljättä tiimaa jääkylmäs veres

prunnin pohjas yäsyrännä.

Siinä väsyy jo seisomhankin. Ja istua ei passaa.

Vasta tuas viiren aijoos, kun isäntä tuli portahille, kuuli se uikutesta
prunnilta päin ja harppas kathon. Tunti sen flikan sinne prunnin
pohjaha ja voi kun se suuttuu!

— Sen taanaasiako sä meirän prunnis teet? Eikö sua ny mualla

nährä? Kun on muutoonki vähä vettä ja senkin sun ny piti mennä
tuhraamha.

Ja perää siin’olikin isännän puhees. Mutta kun flikka pyyti ja

rukooli, niin pitihän sen siältä saara pois. Trengin kans isäntä sitte
yhres vinttas prunnin saloolla sen ylähä. Flikk’ oli niin kontas ja
tankis, jotta hätinä sangoon krivas pysyykää. Niin turtana ja
kohmetuksis oli koko kruppi, jotta lohnas ja monien fällyjen alla piti
isännän lähtiä sitä kotiansa ajamaha.

Täm’on opettavaane ja varoottava esimerkki kaikillen flikoollen,

ettei karkausvuannakaa saa niin rakkauresta hullaatua, jotta aiva
pökköökshin vetää.

Käyy pian muirenkin niinkuu tämän Orismalan flikan, jotta

plumpsahtaa prunnihin eikä hoksaa pöllöö ottaa eres prunninsalkua
joukhonsa, jotta ylhä pääsis!
LAPPAJÄRVEN KANUUNA.

Oottako kuuli u, että Lappajärvell' on ammuttu kanuunalla?

Niin ainaki ihmiset sanoovat. On kuulunu sellaane mojahros, n'otta

klasit vain heläänny. Ja akat ovat siunannehet ja varjellehet että:

— Se oli ny sen Amerikan professorin mailmanlopun ensimmääne

tärährös. Saas nährä, koska toisen kerran mojahuttaa, niin silloo on
menua koko hoito — — —

Niin päivittelöövät kuulemma viäläki kaikkihin pekoosimmat akat.

Toiset ei usko enää mailmanloppuhu ollenkaa. Mutta mikä se kauhia
paukahros oikee oli — sit' ei tiärä muut kun yhren taloon väki
Lappajärvellä, Jumalan taivahas ja Jaakkoo Vaasas. Mutta kun ei
isänt' eikä emäntä hiisku siitä sanallakaa, nii pitää vishin mun sanua,
jotta ihmiset pääsisivät piinasta ja samalla oppiisivat olohon
ominpäin kokkaroomata yskänlääkityksiä.

Käy pian ku sen Itäpään isännän.

S'oli saanu kauhian yskän halkomettäs. Eikä se lähteny millään

tohtorien tropiilla. Ja sitä varte isäntä, jok'on viisas miäs, päätti tehrä
sellaasen mötinän, että varmasti erkanooki köhä kurkunpäästä.
 Se otti viis kahmalua pualamia emännän marjakorveesta, keitti ne
kakluunin pesäs sakiaksi velliksi, varaasti akaltansa kaks kilua
sokuria ja haki puarista paketin jästiä. Kaikki kumaasi pläkkikannuhu
ja kepillä viälä sekootteli. Ja mik'ei mahtunu kannuhu, sen se pani
pottuhu, john'oli oikeen patenttikorkki.

Sitte se viälä minas kannun kannen tarkasti kiinni, ettei sinne

kärpääset eikä muut kurkooset lennä.

Ja kun kaikki täm' oli tehty, niin pani isäntä kannun ja potun
piirongin klaffihi ja avaammen housunplakkarihi.

Ja oli tyytyvääne ja naureskeli kun ainaki miäs, jok'on saanu

jotakin äntihi.

Isännästä tuntuu justhi niin ku parin viikon päästä tulis taas joulu.
Yskäki rupes ittestänsä antoho perähä sitä mukaa ku se isännän
joulu siälä piirongin klaffis lähestyy.

Oli sitten sen joulun auttu ja isäntä oli niin töpinäs huamisesta
päivästä, n'otta tuskin unta sai. Se kääntyyli ja kiakkas ku pistoksis.
Mutta nukkuu kumminki lopuksi ja näki ihania unia. Massutteliki
unisnansa suutansa, ähkyy ja pyhiiskeli huuliansa. Ja emäntä
selvästi kuuli ku se puhalti ja sanoo, että:

— Olipas se tulista!

Sitten oli isäntä ruvennu hiljaa laulaa tuhisemha että:

Niin kauan mä tramppaan traitrai trai trai — — —

Ja taas ähkääsi.
 Silloo töyttäs emäntä isäntää kylkehe että:

— Oo siinä honajamata!

Eikä se enää honissukkaa. Ja emäntäki sai unen päästä kiinni.

Mutta taisi olla kello tuas kolmen aijoos, ku yhtäkkiää paukahti ku

salasmaa olis lyäny piinnurkkaha. Keskelle laattiaa lenti piirongin
klaffi, että kolaji ja kattoho lenti kans jotakin.

Ja pihisi ja prätisi ja ympäri huanesta truiskii kun kuumaa rapaa.

Isäntä ja emäntä lentivät pysthy ja yrittivät klasista pihalle, mutta

löytivätkin oven.

Ja silloon paukahti toisen kerran ja ovhe ja ympäri seiniä krapaji

kun pommin paloja.

Emäntä huuti ja kiljuu mitä kurkusta lähti ja hyppii yhres paikas

keskellä tuvan laattiaa. Ei löytäny ovia pihalle.

Huuti vaan että:

— Meitä ammuthan! Mun on aiva verta silmillä. Voi voi ja oi joi!

Isäntä tormootti porstuahan, tryyköötti nurkasta nurkkaha, kaatoo

korveen ja korennon, yritti pihalle, muttei löynny oven hakaa. Oli kun
koppelo päästä sekaasi, nii että tuliki takaasi tupha ja pökkäs
emännän kans pimees yhthen, n'otta mossahti. Molemmat
krääkääsivät nii rumasti ku taisivat ja pyllähtivät isthallensa.

Sitte oli kaikki aivan hiljaasta. Kauan aikaa. Emäntä kysyy:

— Mikä s'oli?
 Isäntä ensiksi tointui, kompuroi pystyhyn ja kopelootti
ympärillensä; se haki muurinottalta tulitikkulooran, kraapaasi ja
kattoo, niin emäntä istuu hiukset hassalla laattialla ja oli aiva ku
porsas naamasta. Ympäri muatua oli pruunia märkiä plättiä samoon
ku isännälläki. Olivat kun siansangoolla käynehet.

Silloon isäntä käsitti asian. Se meni kamarihin ja kattoo: piironki oli

aiva hajalla ja se tinattu hinkki makas silmällänsä ja haljennehena
laattialla. Ympäri seinää ja katosta nokkuu yskänlääkitystä.

Isäntä kraapii päätänsä ja pärpötti pitkältä Jeflen saatavia.

Ja kyllä emännälläki oli sanomista.