(eBook PDF) Gendered Voices,

Feminist Visions: Classic and

Contemporary Readings 7th Edition
Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmass.com/product/ebook-pdf-gendered-voices-feminist-visions-classic-a
nd-contemporary-readings-7th-edition/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Gendered Voices, Feminist Visions: Classic and

Contemporary Readings 7th Edition Susan M. Shaw

https://ebookmass.com/product/gendered-voices-feminist-visions-
classic-and-contemporary-readings-7th-edition-susan-m-shaw/

Today’s Moral Issues: Classic and Contemporary

Perspectives, 7th edition 7th Edition, (Ebook PDF)

https://ebookmass.com/product/todays-moral-issues-classic-and-
contemporary-perspectives-7th-edition-7th-edition-ebook-pdf/

Negotiation: Readings, Exercises, and Cases 7th

Edition, (Ebook PDF)

https://ebookmass.com/product/negotiation-readings-exercises-and-
cases-7th-edition-ebook-pdf/

(eBook PDF) Emerging: Contemporary Readings for Writers

Fourth Edition

https://ebookmass.com/product/ebook-pdf-emerging-contemporary-
readings-for-writers-fourth-edition/
(eBook PDF) Cultural Anthropology: Contemporary,
Public, and Critical Readings 2nd Edition

https://ebookmass.com/product/ebook-pdf-cultural-anthropology-
contemporary-public-and-critical-readings-2nd-edition/

(eBook PDF) Introduction to Philosophy: Classical and

Contemporary Readings 8th Edition

https://ebookmass.com/product/ebook-pdf-introduction-to-
philosophy-classical-and-contemporary-readings-8th-edition/

Gendered Lives: Intersectional Perspectives 7th Edition

Gwyn Kirk

https://ebookmass.com/product/gendered-lives-intersectional-
perspectives-7th-edition-gwyn-kirk/

Netter Atlas of Human Anatomy-Classic Regional

Approach, 8e (Mar 29, 2022)_(0323793738)_(Elsevier) NOT
TRUE PDF Frank H. Netter

https://ebookmass.com/product/netter-atlas-of-human-anatomy-
classic-regional-approach-8e-mar-29-2022_0323793738_elsevier-not-
true-pdf-frank-h-netter/

School and Society: Historical and Contemporary

Perspectives 7th Edition, (Ebook PDF)

https://ebookmass.com/product/school-and-society-historical-and-
contemporary-perspectives-7th-edition-ebook-pdf/
 Contents vii

23. Joan Jacobs Brumberg, “Breast Buds and the ‘Training’ Bra” 176
24. Gloria Steinem, “If Men Could Menstruate” 180
25. Nicole Danielle Schott, “Race, Online Space and
the Feminine” 1 82
26. Minh-Ha T. Pham, “I Click and Post and Breathe, Waiting for Others to
See What I See” 190
27. Jennifer L. Brady, Aylin Kaya, Derek Iwamoto, Athena Park, Lauren
Fox, and Marcus Moorhead, “Asian American Women’s Body Image
Experiences” 1 9 8
28. Susie Orbach, “Fat Is Still a Feminist Issue” 215
29. Jamie Lindemann Nelson, “Understanding Transgender and Medically
Assisted Gender Transition” 217

chapter 5 Media and Culture 222

Digital Technologies 2 23
Television 232
Movies 235
Contemporary Music and Music Videos 240
Print Media 242
Literature and the Arts 244
30. Virginia Woolf, “Thinking About Shakespeare’s Sister” 249
31. Emily Dickinson, “The Wife” 251
32. Audre Lorde, “Poetry Is Not a Luxury” 251
33. Emma Turley and Jenny Fisher, “Tweeting Back While
Shouting Back” 2 53
34. Ella Fegitz and Daniela Pirani, “The Sexual Politics
of Veggies” 2 5 6
35. Sherri Williams, “Cardi B: Love & Hip Hop’s Unlikely Feminist
Hero” 2 6 7
36. Judith Taylor, Josée Johnston, and Krista Whitehead, “A Corporation in
Feminist Clothing?” 270

chapter 6 Sex, Power, and Intimacy 280

The Social Construction of Sexuality 280
The Politics of Sexuality 288
Intimacies 292
37. Jessica Valenti, “The Cult of Virginity” 299
38. Ellen Bass, “Gate C22” 304
viii contents

39. Charlene L. Muehlenhard, Terry P. Humphreys, Kristen N. Jozkowski,

and Zoë D. Peterson, “The Complexities of Sexual Consent Among
College Students” 305
40. Carl Collison, “Queer Muslim Women Are Making Salaam with Who
They Are” 319
41.    Janice M. Gould, “Lesbian Landscape” 321
42. Francis Ray White, “The Future of Fat Sex” 328
43. Kimberly Springer, “Queering Black Female
Heterosexuality” 336

chapter 7 Health and Reproductive Justice 341

Health and Wellness 341
Reproductive Justice 3 54
44. Jallicia Jolly, “On Forbidden Wombs and Transnational Reproductive
Justice” 3 7 3
45. Sarah Combellick-Bidney, “Reproductive Rights as
Human Rights: Stories from Advocates in Brazil, India and
South Africa” 3 80
46. Aisha Wagner, “Doctors Need to Talk Openly About Race—Our
Patients Depend on It” 391
47. Don Operario and Tooru Nemoto, “On Being Transnational and
Transgender”* 392
48. Richard Horton, “Racism—the Pathology We Choose to
Ignore” 3 9 4
49. Kate Horowitz, “Performance of a Lifetime: On Invisible Illness,
Gender, and Disbelief” 395

chapter 8 Family Systems, Family Lives 398

Definitions of Family 399
Institutional Connections 404
Power and Family Relationships 408
Mothering 41 4
50. Emma Goldman, “Marriage and Love” 417
51.   Katherine Goldstein, “Where Are the Mothers?” 419
52. Ken W. Knight, Sarah E. M. Stephenson, Sue West, Martin B. Delatycki,
Cheryl A. Jones, Melissa H. Little, George C. Patton, Susan M. Sawyer,
S. Rachel Skinner, Michelle M. Telfer, Melissa Wake, Kathryn N. North,
and Frank Oberklaid, “The Kids Are OK” 428
 Contents ix

53. Leila Schochet, “Immigration Policies Are Harming American

Children” 43 2
54. Katherine Zeininger, Mellisa Holtzman, and Rachel Kraus,
“The Reciprocal Relationship Between Religious Beliefs and
Acceptance of One’s Gay or Lesbian Family Member” 438
55. Ashley McKinless, “Beyond the Wall” 452
56. Mohja Kahf, “My Grandmother Washes Her Feet in the Sink of the
Bathroom at Sears” 456

chapter 9 Work Inside and Outside the Home 457

Unpaid Labor in the Home 458
Paid Labor 465
57. Sharlene Hesse-Biber and Gregg Lee Carter, “A Brief History of
Working Women” 484
58. Corinne Schwarz, Emily J. Kennedy, and
Hannah Britton, “Structural Injustice, Sex Work, and Human
Trafficking” 4 9 6
59. Vesselina Stefanova Ratcheva and Saadia Zahidi,
“Which Country Will Be the First to Close the Gender Gap—and
How?” 509
60. Anna Swartz, “This Is the Hidden Financial Cost of Being an LGBTQ
American Today” 512
61. Rose Hackman, “‘Women Are Just Better at This Stuff’” 514
62. Charlotte Higgins, “The Age of Patriarchy” 517

chapter 10 Resisting Gender Violence 525

Sexual Assault and Rape 540
Physical Abuse 546
Incest 5 50
63. Andrea Smith, “Beyond the Politics of Inclusion” 553
64. Mariah Lockwood, “She Said” 556
65. Emilie Linder, “Gender Aspects of Human Trafficking” 556
66. Homa Khaleeli, “#SayHerName” 558
67. Chelsea Spencer, Allen Mallory, Michelle Toews, Sandra Stith, and
Leila Wood, “Why Sexual Assault Survivors Do Not Report to
Universities: A Feminist Analysis” 559
x contents

68. Nadje Al-Ali, “Sexual Violence in Iraq: Challenges for Transnational

Feminist Politics” 570
69. Debra Anne Davis, “Betrayed by the Angel” 580
70. Grace Caroline Bridges, “Lisa’s Ritual, Age 10” 583

chapter 11 State, Law, and Social Policy 584

Government and Representation 585
Public Policy 597
The Criminal Justice System 601
The Military 6 05
71. Susan B. Anthony, “Constitutional Argument” 611
72. Angela N. Gist, “I Knew America Was Not Ready for a Woman to
Be President” 612
73. Jennifer Greenburg, “New Military Femininities: Humanitarian
Violence and the Gendered Work of War Among U.S.
Servicewomen” 616
74. Margot Wallström, “Speech on Sweden’s Feminist
Foreign Policy” 625
75. Brenda Della Casa, “What It Feels Like to Be on Welfare” 627
76. Seyward Darby, “The Rise of the Valkyries: In the Alt-Right, Women
Are the Future, and the Problem” 629

chapter 12 Religion and Spirituality 637

Religion as Oppressive to Women 639
Religion as Empowering to Women 643
Gender and God-Language 646
Reinterpreting, Reconstructing, and Decolonizing Traditions 648
Creating New Spiritual Traditions 651
77. Elizabeth Cady Stanton, “Introduction to The Woman’s Bible” 653
78. Kaylin Haught, “God Says Yes to Me” 654
79. Karen McCarthy Brown, “Fundamentalism and the Control of
Women” 6 5 4
80. Jessica Finnigan and Nancy Ross, “‘I’m a Mormon Feminist” 658
81. Kathryn LaFever, “Buddhist Nuns in Nepal” 667
82. An Interview with Syafa Almirzanah, “The Prophet’s
Daughters” 6 7 5
83. Yitzhak Reiter, “Feminists in the Temple of Orthodoxy” 678
84. Kelly Brown Douglas, “How Evangelicals Became White” 688
85. Allyson S. Dean and Whitney J. Archer, “Transgressing the
Father Figure” 691
 Contents xi

chapter 13 Activism, Change, and Feminist Futures 702

The Promise of Feminist Education 702
Activism 70 3
Future Visions 712
86. Byron Hurt, “Feminist Men” 719
87. Li Maizi, “I Went to Jail for Handing Out Feminist Stickers in
China” 7 21
88. Teresa A. Velásquez, “Mestiza Women’s Anti-mining Activism in
Andean Ecuador” 723
89. R. Lucas Platero and Esther Ortega-Arjonilla, “Building Coalitions:
The Interconnections Between Feminism and Trans* Activism
in Spain” 7 3 3
90. Laurie Penny, “Most Women You Know Are Angry” 742
91. Yvette Alex-Assensoh, “What’s Love Got to Do with It?” 744
92. Jenny Joseph, “Warning” 745

credits 746
index 749
 PREFACE

W e are thrilled to offer a new edition of Gendered Voices, Feminist Visions: Classic and
Contemporary Readings with Oxford University Press at a time when our discipline is
embarking on theoretical shifts, our academic programs are being both fully integrated and
increasingly marginalized across the country, and threats to, and hopes for, social justice
make the news daily. We know for sure the issues we deal with here are still very relevant! This
book, formerly known as Women’s Voices, Feminist Visions, has been revised—and renamed—
to represent the shift from an essentialized notion of “woman” to a broader understanding
of gender as socially constructed categories that shape our lives. It also better reflects the re-
naming of academic programs nationwide from “Women’s Studies” to “Women and Gender
Studies” or just “Gender Studies.” You will notice in chapter introductions that we straddle
the realities of encouraging readers to question taken-for-granted normative categories of
“women” and “men,” applying the insights of postmodern and especially queer theoretical
insights, and the recognition that these materially based normative categories represent dis-
tinct social groups whose members lead lives shaped and constrained by the realities of this
very identity or group membership. We do not take these categories for granted, and we do
recognize the realities of their existence.
We originally embarked on creating this book after finding that students were increas-
ingly skipping assigned material in the introductory women’s and gender studies course.
They often found the readings to be mostly inaccessible, or, alternatively, they enjoyed
reading the more testimonial first-person accounts included in some texts but were not
grasping the theoretical frameworks necessary to make sense of these more experiential
readings. We were tired of creating packets of readings, and students were tired of having
to access alternative readings on top of purchasing a textbook. This book was crafted to
include a balance of recent contemporary readings with historical and classic pieces as
well as both testimonial and more theoretical essays that would speak to the diversity of
human experience. Each chapter has an introduction that provides an overview of the
topic and a framework for the readings that follow. Additionally, each chapter offers a

xiii
xiv preface

variety of learning activities, activist profiles, ideas for activism, and other sidebars that
can engage students with the material in various ways.
Although students of women’s and gender studies today are in many ways like the stu-
dents who have preceded them, they are also characterized by certain distinctions. Many
of today’s students come to our classes believing the goals of the women’s and civil rights
movements have already been accomplished, and, although most will say they believe in
gender equity of some sort and some identify with feminism as a political theory or social
movement, many still came of age benefiting from the gains made by feminist scholars
and activists and taking for granted the social justice accomplishments of the last century.
Moreover, as women’s and gender studies has become institutionalized on college cam-
puses and is fulfilling baccalaureate core requirements, more students are being exposed
to this field than ever before. Many of these students “choose” women’s and gender studies
from a menu of options and may come to the discipline with varying levels of misunder-
standing and resistance. Some of these students have been influenced by contemporary
backlash efforts and by conservative religious ideologies that seek a return to traditional
gender relations. All of these distinctions call for a new, relevant, and accessible introduc-
tory text.
In addition, another distinction of contemporary students compared to students in
the past is their level of digital competency, which also means more traditional types of
reading can be challenging. Students in women’s and gender studies today are often the
kind of visual learners who prefer reading from and interacting with a computer screen
or a smart phone or watching video clips over reading traditional texts. We know from
experience that a large percentage of students in introductory women’s and gender stud-
ies classes read only a fragment of the required readings (especially dense theoretical
texts that are often deemed “irrelevant” or “boring”) and that our required readings end
up as “fragmented texts.” Our intention in this book is to address these challenges by
presenting a student-friendly text that provides short, accessible readings that reflect the
diversity of gender experiences and offer a balance of classic/contemporary and theoreti-
cal/experiential pieces. The goal is to start where students are rather than where we hope
they might be, and to provide a text that enriches their thinking, encourages them to
read, and relates to their everyday experiences. We have chosen accessible articles that we
hope are readable. They are relatively short, to the point, and interesting in terms of both
topics and writing styles. Although most articles are quite contemporary, we have also
included earlier classic articles that are “must-reads.” And although the articles we have
chosen cover the breadth of issues and eras in women’s and gender studies, we hope stu-
dents will read them—and enjoy reading them—because of their relevance to their lives.
Many pieces are written by young feminists, many are in testimonial format, and, on the
whole, they avoid dense, academic theorizing. The cartoons, we hope, bring humor to
this scholarship. Our hope is that these readings and the chapter introductions will invite
students into productive dialogue with feminist ideas and encourage personal engage-
ment in feminist work.
 Preface xv

We also structure opportunities for students to reflect on their learning throughout the
text, and, in this sense, the book is aimed at “teaching itself.” It includes not only articles
and introductions but also a number of features designed to engage students in active
learning around the content. For example, we address students’ tendencies to lose inter-
est by creating a format that presents smaller, self-contained, more manageable pieces of
knowledge that hold together through related fields and motifs that are woven throughout
the larger text as boxes. This multiple positioning of various forms of scholarship creates
independent but related pieces that enable students to read each unit in its entirety and
make connections between the individual units and the larger text. We see this subtext as
a way to address students’ familiarity and comfort with contemporary design and mul-
tiple windows. By also presenting material in these familiar formats, we intend to create a
student-friendly text that will stimulate their interest. We encourage them actually to read
the text and then be actively engaged with the material.
Pedagogy is embedded within the text itself. In addition to the textual narrative, we
include in each chapter learning activities, activism ideas that provide students with
examples, and opportunities for the practical implementation of the content that help
students explore chapter themes critically. Instructors will be able to utilize the various
pedagogical procedures suggested in the text (and those in the accompanying instructor’s
manual found on the Ancillary Resource Center [ARC] at www.oup.com/us/shaw) to de-
velop teaching plans for their class sessions. By embedding some pedagogy within the text,
we hope to create a classroom tool that enables connections between content and teaching
procedure and between assigned readings and classroom experience. Thus, students and
instructors should experience the text as both a series of manageable units of information
and a holistic exploration of the larger topics.
Like other women’s and gender studies text-readers, this book covers a variety of issues
that we know instructors address in the introductory course. We do not isolate race and
racism and other issues of difference and power as separate topics, but thoroughly inte-
grate them throughout the text into every issue addressed. We have also chosen not to
present groups of chapters in parts or sections but to let the individual chapters stand
alone. Pragmatically, this facilitates instructors being able to decide how they want to or-
ganize their own courses. At the same time, however, the chapters do build on each other.
For example, after introducing students to women’s and gender studies, Chapter 2 presents
the systems of privilege and inequality that form the context for social justice education,
and then Chapter 3 explores the social construction of gender, building on the previous
chapter by introducing the plurality of sex/gender systems. The following chapters then
examine how sex/gender systems are expressed and maintained in social institutions.
For this new edition, we have revised chapter framework essays to reflect the most
up-to-date research and theory in the field. We’ve also included new readings that are con-
temporary and exciting. With each new edition, we strive to keep the textbook fresh and
interesting for our students. We wish you all the best in your class and hope the book is a
helpful addition to both teaching and learning.
xvi preface

NEW TO THIS EDITION

• Fifty-eight new readings, bringing in young feminist writers and contemporary topics
such as disability and social justice, trans*masculinities, transgender issues, Cardi B,
queer Muslim women, immigration policies, human trafficking, #SayHerName, sexual
assault on campus, military femininities, white supremacist women, activism, and
much more.
• Revised chapter framework essays to reflect the most up-to-date research and theory in
the field.
• A new feature in each chapter called “The Blog”: posts written by Susan when she was
blogging for the Huffington Post from 2015 to 2017. While most of these brief pieces were
written in response to some current event, the feminist lens they offer remains timely,
and the topics are still important for feminist conversations.
• A new title—Gendered Voices, Feminist Visions—to represent the shift from an essential-
ized notion of “woman” to a broader understanding of gender as socially constructed
categories that shape our lives. This also reflects the renaming of academic programs
nationwide from “Women’s Studies” to “Women and Gender Studies” or just “Gender
Studies.”

ACKNOWLEDGMENTS
Writing a textbook is inevitably a community project, and without the assistance of a
number of people this project would have been impossible. We would like to thank Karen
Mills, administrator for the School of Language, Culture, and Society, and Leo Rianda,
office assistant for Women, Gender, and Sexuality Studies, for their support; our gradu-
ate students and colleagues who wrote a number of sidebars for this edition; and students
Lauren Grant and Nasim Basiri, who helped with fact-checking.
We also would like to acknowledge the work of the many reviewers who provided in-
sights and suggestions for this edition:

Ozlem Altiok, University of North Texas

Josephine Beoku-Betts, Florida Atlantic University
Suzanne Bergeron, University of Michigan Dearborn
Adriane Brown, Augsburg College
Suzanne M. Edwards, Lehigh University
Kara Ellerby, University of Delaware
Julie Goodspeed-Chadwick, Indiana University-Purdue University Columbus
Tara Jabbaar-Gyambrah, Niagara University
Rachel Lewis, George Mason University
Hilary Malatino, East Tennessee State University
Amanda Roth, SUNY Geneseo
Robyn Ryle, Hanover College
Carissa Jean Sojka, Southern Oregon University
Beth Sutton-Ramspeck, Ohio State University
Martha Walker, Mary Baldwin University
 Preface xvii

Jan Wilson, University of Tulsa

One anonymous reviewer

Finally, we want to thank Sherith Pankratz and Grace Li at Oxford University Press,
who have provided invaluable support and encouragement; Micheline Frederick, our pro-
duction editor; and Mary Anne Shahidi, our amazing copyeditor. We’d also like to thank
Serina Beauparlant, who initiated the first edition of the book with us when she was an
editor at Mayfield Publishing.
 ABOUT THE AUTHORS

Susan M. Shaw is professor of women, gender, and sexuality studies at Oregon State Uni-
versity. Her research interests are in feminist theology and women in religion. Professor
Shaw teaches courses in global feminist theologies; feminist theologies in the United
States feminism and the Bible; gender and sport; and gender, race, and pop culture. She is
author of Reflective Faith: A Theological Toolbox for Women (Smyth & Helwys, 2014) and God
Speaks to Us, Too: Southern Baptist Women on Church, Home, and Society (University Press of
Kentucky, 2008), and co-author of Intersectional Theology: An Introductory Guide (Fortress
Press, 2018) and Girls Rock! Fifty Years of Women Making Music (University Press of Ken-
tucky, 2004). She is general editor of the four-volume Women’s Lives Around the World: A
Global Encyclopedia (ABC-CLIO, 2018). She is an avid racquetball player, reader of murder
mysteries, hot tubber, and fan of Beavers women’s basketball.

Janet Lee is professor of women, gender, and sexuality studies at Oregon State University,
where she teaches a variety of courses on gender and feminism. Professor Lee’s research
interests include early-twentieth-century feminist and queer British histories and histori-
cal geographies of the relationships between space, modernity, and masculinities. She is
author of War Girls: The First Aid Nursing Yeomanry (FANY) in the First World War (Manches-
ter University Press, 2005) and Comrades and Partners: The Shared Lives of Grace Hutchins and
Anna Rochester (Rowman and Littlefield, 2000); co-author of Blood Stories: Menarche and the
Politics of the Female Body in Contemporary U.S. Society (Routledge, 1996); and co-editor with
Susan Shaw of Women Worldwide: Transnational Feminist Perspectives on Women (McGraw-
Hill, 2010). Her new book Fallen Among Reformers: Miles Franklin, and the New Woman Writ-
ing from the Chicago Years is forthcoming from Sydney University Press. She enjoys playing
tennis and all things equestrian.

xix
 C HA PTER 1

WOMEN’S AND GENDER STUDIES

Perspectives and Practices

W H AT I S W O M E N ’ S A N D G E N D E R S T U D I E S ( W G S ) ?
WGS is an interdisciplinary academic field devoted to topics concerning women, gender,
and feminism. It focuses on gender arrangements (the ways society creates, patterns, and
rewards our understandings of femininity and masculinity) and examines the multiple
ways these arrangements affect everyday life. In particular, WGS is concerned with gender
as it intersects with multiple categories, such as race, ethnicity, social class, age, ability, re-
ligion, and sexuality. Exploring how we perform gender and how this interacts with other
aspects of our identities, WGS focuses on the ways women and other feminized bodies
experience discrimination and oppression. Simply put, WGS involves the study of gender
as a central aspect of human existence.
The goal of WGS, however, is not only to provide an academic framework and broad-
based community for inquiry about the impacts of gender practices on social, cultural,
and political thought and behavior, but also to provide advocacy and work toward social
change. This endeavor is framed by understandings of the social, economic, and political
changes of the past half century that include a rapid increase in globalization and its im-
pacts locally, including the deindustrialization of the global north, the blurring and disper-
sal of geopolitical boundaries and national identities, and the growth of new technologies
that have not only transformed political and economic institutions, but supported mass
consumerism. Such changes shape contemporary imperialism (economic, military, politi-
cal, and/or cultural domination over nations or geopolitical formations) with implications
for people in both local and global communities.
In this way, WGS seeks understanding of these issues and realities with the goal of
social justice. In this endeavor it puts women and other marginalized peoples at the center
of inquiry as subjects of study, informing knowledge through these lenses. This inclusion
implies that traditional notions regarding men as “humans” and women as “others” must
be challenged and transcended. Such a confusion of maleness with humanity, putting
men at the center and relegating women to outsiders in society, is called androcentrism.

1
2 gendered voices, feminist visions

LEARNING ACTIVITY
WHY ARE WE READING THESE ESSAYS?
Margaret Stetz, University of Delaware
Imagine that you, not Susan Shaw and Janet Lee, have
final responsibility for Gendered Voices, Feminist Visions.
Shaw and Lee have finished arranging all the contents,
which appear in their current order. Everything is ready
to go to press, and at this point you cannot move any-
thing around. Nonetheless, you have just received an
urgent message from the publisher, who wants to include
one additional essay in the book: Pandora L. Leong’s
“Living Outside the Box” from Colonize This! (2002). Your
instructor will let you know how to access this article.
Now it is up to you to figure out where to place Leong’s
essay in the existing volume. Leong discusses a number of
feminist issues, which means that the essay could go into
any one of several different sections of the book. You will
have to decide which is the most significant of the topics
that Leong raises, as that will determine which chapter
would be most appropriate for this inclusion.
But you will also have to choose where, within the
chapter, to put the essay, and that, too, will be an impor-
tant matter. If you place it at the start of a section, how
might that affect readers’ feelings about the essays that
follow, especially the essay that comes right after it? If
you place it at the end of a section, how will its presence
implicitly comment on the earlier essays in the section
and perhaps color readers’ reactions to the essay imme-
diately preceding it? And if you sandwich it between two
essays, midway through a section, how will that influ-
ence the way readers look at both the essay that comes
before it and the one that comes after? You have a lot of
power here, and you must think about how to exercise it.
Write a report to the publisher. In your report, you
will need to do the following:
1. Identify the issue in Leong’s “Living Outside the
Box” that you think is most worth highlighting, and
describe what she says about it.
2. Explain how you chose a place for “Living Outside
the Box” in Gendered Voices, Feminist Visions, and
make a case for your choice.
3. Discuss the possible implications of its placement,
talking briefly about the essays that will surround it.
What do you think this activity suggests about the con-
struction of an introductory women’s and gender stud-
ies textbook? What kinds of decisions do you think Shaw
and Lee had to make in developing Gendered Voices,
Feminist Visions? If you were a co-author/co-editor,
would you make similar or different decisions?

By making those who identify as women and other marginalized peoples the subjects of
study, we assume that our opinions and thoughts about our own experiences are central in
understanding human society generally. Adrienne Rich’s classic essay from the late 1970s
“Claiming an Education” articulates this demand for women as subjects of study. It also
encourages you as a student to recognize your right to be taken seriously and invites you
to understand the relationship between your personal biography and the wider forces in
society that affect your life. As authors of this text, we also invite your participation in
knowledge creation, hoping it will be personally enriching and vocationally useful.

H O W D I D W G S O R I G I N AT E ?
The original manifestation of WGS was the emergence of women’s studies programs and
departments in response to the absence, misrepresentation, and trivialization of women
in the higher education curriculum, as well as the ways women were systematically ex-
cluded from many positions of power and authority as college faculty and administrators.
This exclusion was especially true for women of color, who experienced intersecting obsta-
cles based on both race and gender. In the late 1960s and early 1970s, students and faculty
began demanding that the knowledge learned and shared in colleges around the country
 Women’s and Gender Studies 3

be more inclusive of women’s issues. It was not unusual, for example, for entire courses in
English or American literature to not include a single novel written by a woman, much less
a woman of color. Literature was full of men’s ideas about women—ideas that often con-
tinued to stereotype women and justify their subordination. History courses often taught
only about men in wars and as leaders, and sociology courses addressed women primarily
in the context of marriage and the family. Similarly, students and faculty asked to see more
women in leadership positions on college campuses: entire departments often consisted
exclusively of men with perhaps a small minority of (usually white) women in junior or
part-time positions. Although there have been important changes on most college cam-
puses as women’s and multicultural issues are slowly integrated into the curriculum and
advances are made in terms of leadership positions, unfortunately these problems still
exist in higher education today. What kinds of people hold leadership positions on your
campus?
It is important to note in terms of the history of WGS that making women subjects
of study involved two strategies that together resulted in changes in the production of
knowledge in higher education. First, it rebalanced the curriculum. Women as subjects
of study were integrated into existing curricula through the development of new courses
about women. This shifted the focus on men and men’s lives in the traditional academic
curriculum and gave some attention to women’s lives and concerns by developing, for
example, courses such as “Women and Art” and “Women in U.S. History” alongside “regu-
lar” courses that sometimes claimed to be inclusive but focused on (usually white) men.
In addition, not only did traditional academic departments (such as sociology or English)
offer these separate courses on women, but the development of women’s studies programs
and departments offered curricula on a variety of issues that focused specifically on (ini-
tially, mostly white) women’s issues.
Second, the integration of women as subjects of study resulted in a transforma-
tion of traditional knowledge. People began questioning the nature of knowledge, how
knowledge is produced, and the applications and consequences of knowledge in wider
society. This means that claims to “truth” and objective “facts” were challenged by
new knowledge integrating the perspectives of marginalized people. It recognized, for
example, that a history of the American West written by migrating whites is necessar-
ily incomplete and differs from a history written from the perspective of indigenous
native people who had their land taken from them. Although the first strategy was
an “add women and stir” approach, this second involved a serious challenge to tradi-
tional knowledge and its claims to truth. In this way, women’s studies aimed not only
to create programs of study where students might focus on women’s issues and con-
cerns, but also to integrate a perspective that would challenge previously unquestioned
knowledge. This perspective questioned how such knowledge reflects women’s lives
and concerns, how it maintains patterns of male privilege and power, and how the con-
sequences of such knowledge affect women and other marginalized people. This ap-
proach fostered heightened consciousness and advocacy about gendered violence and
was also central in the development of other academic fields such as gay and lesbian
and gender studies.
4 gendered voices, feminist visions

HISTORICAL MOMENT
THE FIRST WOMEN’S STUDIES curriculum of 11 courses. The school hired one full-time
DEPARTMENT instructor for the program. Other instructors included
students and faculty from several existing departments.
Following the activism of the 1960s, feminists in aca-
Quickly, many other colleges and universities around
demia worked to begin establishing a place for the
the nation followed suit, establishing women’s studies
study of women. In 1970 women faculty at San Diego
courses, programs, and departments. In 1977 academic
State University (SDSU) taught five upper-division wom-
and activist feminists formed the National Women’s
en’s studies classes on a voluntary overload basis. In the
Studies Association (NWSA) to further the development
fall of that year, the SDSU senate approved a women’s
of the discipline. NWSA held its first convention in 1979.
studies department, the first in the United States, and a

Women’s studies has its origins in the women’s movement of the 1960s and 1970s,
known as the “second-wave” women’s movement. The second wave refers to this twentieth-
century period of social activism that addressed formal and informal inequalities associ-
ated, for example, with the workplace, family, sexuality, and reproductive freedom. The
second-wave movement can be distinguished from “first-wave” mid-nineteenth-century
women’s rights and suffrage (voting) activity, which sought to overturn legal obstacles
to women’s participation in society, and more contemporary “third-wave” movements,
discussed in more detail later. As an academic discipline, women’s studies was influenced
by the American studies and ethnic studies programs of the late 1960s. The demand to in-
clude women and other marginalized people as subjects of study in higher education was
facilitated by broad societal movements in which organizations and individuals focused
on such issues as work and employment, family and parenting, sexuality, reproductive
rights, and violence. The objective was to improve women’s status in society and there-
fore the conditions of women’s lives. The U.S. women’s movement emerged at a moment
of widespread social turmoil as various social movements questioned traditional social
and sexual values, racism, poverty and other inequities, and U.S. militarism. These social
movements, including the women’s movement and the civil rights movement, struggled
for the rights of people of color, women, the poor, gays and lesbians, the aged and the
young, and the disabled, and fought to transform society through laws and policies as well
as changes in attitudes and consciousness.
Two aspects of the women’s movement—commitment to personal change and to so-
cietal transformation—helped establish women’s studies. In terms of the personal, the
U.S. women’s movement involved women asking questions about the cultural meanings
of being a woman. Intellectual perspectives that became central to women’s studies as a
discipline were created from the everyday experiences of people both inside and outside
the movement. Through consciousness-raising groups and other situations where some
women were able to come together to talk about their lives, participants realized that they
were not alone in their experiences. Problems they thought to be personal (like work-
ing outside the home all day and then coming home to work another full day’s worth of
 Women’s and Gender Studies 5

domestic tasks involved in being a wife and mother) were actually part of a much bigger
picture of masculine privilege and female subordination. Women began to make con-
nections and coined the phrase “the personal is political” to explain how things taken as
personal or idiosyncratic have broader social, political, and economic causes and conse-
quences. In other words, situations that we are encouraged to view as personal are actu-
ally part of broader cultural patterns and arrangements. In addition, the idea that the
personal is political encouraged people to live their politics—or understandings of the
world and how it is organized—in their everyday lives: to practice what they preach, in
other words. This concept is illustrated in the essay (originally presented as a leaflet) “No
More Miss America,” written in 1968 by members of an organization called the New York
Radical Women. It accompanied a protest against the 1968 Miss America beauty pageant
and was one of the first women’s liberation protests covered widely by the national media.
The 10 points in the leaflet present a feminist critique of the objectification of female
“beauty” and its connection to sexism, racism, and consumerism. Is this critique still
relevant today? Particularly interesting about the 1968 protest was the way the media
produced the idea that women were “burning their bras.” Even though no bra-burnings
took place there, and there is no evidence that any ever took place, the notion has survived
many decades and still exists as a fabricated, yet iconic, aspect of feminism. Why do you
think this is the case?
By the 1970s questions were being raised about this generic notion of “woman” and
the monolithic way “women’s experiences” were being interpreted. In particular, cri-
tiques of the women’s movement and women’s studies centered on their lack of inclu-
sivity around issues of race, class, sexual identity or orientation, and other differences.
These critiques fostered, among other developments, a field of black women’s studies that
encouraged a focus on intersectionality that continues to transform the discipline. Inter-
sectionality involves the ways all people’s experiences of gender are created by the inter-
section, or coming together, of multiple identities like race, ethnicity, social class, and so
forth. The need to provide more inclusive curricula involves the necessity of incorporating
knowledge by and about people of color and those who do not identify with the bina-
ries of gender (masculinity/femininity) or sexuality (heterosexuality/homosexuality) or
who represent marginalized communities like immigrants, migrants, or people with dis-
abilities. Although intersectionality is most easily understood as multifaceted identities,
it also necessarily includes the organization of power in society and can be used as a tool
of social justice. Kia M. Q. Hall addresses these intersections in the reading “A Transna-
tional Black Feminist Framework,” using the Black Lives Matter movement as an example
of intersectionality and solidarity in activism. As readings in Chapter 2 also illustrate,
intersectional analyses have shown how systems of power maintain patterns of privilege
and discrimination.
The emergence of WGS within the last few decades represents not only the inclusion
of intersectional analyses as mentioned earlier, but the movement away from a stable and
fixed idea of “woman,” as in “women’s studies,” toward a more inclusive focus on gender,
as in “gender studies.” The latter encourages the study of gender as socially constructed,
Another random document with
no related content on Scribd:
 »Jumala tulee lihaksi aikakaudesta aikakauteen maailman
lunastukseksi… Ei ole ehdoton sääntö, että hän ilmestyisi
ihmisolennon hahmossa…. Yhtä hyvin hän sen voi tehdä
abstraktisen periaatteen tai maailmata lumoavan suuren aatteen
hahmossa… Uusi ilmestys on Swadeši-Evankeliumi.»

Evankelista myöntää, että voi hymyillä tälle todistukselle, jos

Swadešissa näkee vain ulkolaisten kankaiden hylkäämisen. Mutta
tämä kysymys on vain laajan, »koko maailmaa sen vihamielisistä
riidoista vapauttamaan ja ihmiskuntaa tasa-arvoiseksi tekemään
määrätyn uskonnollisen periaatteen» käytäntöönsovittamista. Sen
ydin sisältyy hindulaisiin Pyhiin kirjoituksiin. Kas tässä:

»Sinun oma Dharmasi, vaikka vailla ansioita, on paras, Sinulle

vieraan Dharman saavuttaminen on aina vaarojen saartama. Pyri
vain sellaiseen onneen, jonka ydin on velvollisuus.»

Tämä Swadešin perusajatus nojautuu uskoon »yhteen Jumalaan,

joka ikuisiksi ajoiksi on huolehtinut maailmankaikkeuden onnesta.
Tämä Jumala on antanut jokaiselle ihmisolennolle soveltuvan
ympäristön, hänelle määrätyn erikoistehtävän mukaan. Ihmisen
kaikkien toimenpiteitten tulee mukautua hänen omaan
elämäntilanteeseensa… Emme voi itse valita kulttuuria enempää
kuin syntymäämme, perhettämme, maatamme; meidän on vain
hyväksyttävä se, minkä Jumala on meille antanut, meidän on
hyväksyttävä perinnäistapamme Jumalalta tulleina, ja meidän ankara
velvollisuutemme on niihin mukautua. Niiden pelkääminen olisi
syntiä.»

Näistä uskonkappaleista seuraa että yhden maan kansalaisen ei

pidä huolehtia muiden maiden kansalaisista.
 »Swadešin-palvoja ei ota koskaan osalleen turhaa tehtävää
koettaa parantaa maailmaa, koska hän uskoo että maailma on
liikkunut ja tulee liikkumaan määrättyjen Jumalan suunnitelmien
mukaan. Ei pidä odottaa jonkin maan kansan huolehtivan toisen
maan tarpeista ihmisystävällisistäkään syistä; ja vaikkakin tämä olisi
mahdollista, ei se ole toivottavaa… Oikea Swadešin -palvoja ei
unohda, että jokainen ihmisolento on hänen veljensä mutta hänen on
silti pysyttävä syntymässä hänelle määrätyssä tehtävässä… Meidän
on palveleva niin hyvin syntymävuosisataamme kuin
syntymämaatamme kaikin voimin. On etsittävä sielun vapauttamista
oman uskontomme ja oman sivistyksemme pohjalta.»

Onko kansan edes luvallista kehittää vaurastumisensa välikeinoja:

kauppaa ja teollisuutta. Ei suinkaan. Inhoittava into pyrkiä
armoittamaan Intiaa mahtavilla kutomatehtailla! Tämä olisi samaa
kuin mennä turmelemaan toisten Dharmaa. Omien tuotteiden
maastavienti on yhtä rikollista kuin vieraiden tuotteiden
maahantuonti. Sillä »proselytismi (käännytyskiihko) on Swadešin
periaatteiden vastainen». Ja tämän lain johdonmukainen seuraus
(vaikkakin eurooppalaisille yllättävä) on, ettei pidä viedä maasta
enempää tuotteita kuin ajatuksiakaan.

Seikka, että Intian arvo historian kuluessa on kovasti laskenut,

pohjautuu sen Egyptin ja Rooman kanssa kauppaa käyneiden esi-
isien rikokseen, joka rikos yhä on uudistunut kaikkien seuraavien
sukupolvien aikana. Jokainen maa, jokainen kansanluokka pysyköön
omassa kutsumuksessaan, eläköön omista apulähteistään ja
perintätavoistaan!

Välttäkäämme olla läheisessä kanssakäymisessä niiden kanssa,

joiden yhteiskuntatavat ovat erilaiset kuin meidän. Olkaamme
kietomatta elämäämme sellaisten ihmisten ja kansojen elämään,
joiden ihanne on ristiriidassa meidän ihanteemme kanssa…
Jokainen ihminen on puro. Jokainen kansa on virta. Niiden tulee
seurata uomaansa kirkkaina ja tahrattomina kunnes saavuttavat
autuuden meren, jossa ne kaikki sekaantuvat.»

Tämä on natsionalismin voittoa. Kaikkein puhtainta. Kaikkein

ahtainta. On jäätävä kotiin. Suljettava kaikki ovet. Ei vaihdettava
mitään. Kaikki säilytettävä. Ei myytävä mitään. Ei mitään ostettava.
On puhdistuttava. Luostarimunkkien keskiaikaista evankelismia.[76]
Ja laajasydäminen Gandhi antaa tähän nimensä.

Ymmärtää kyllä Tagoren harmin näiden taantuvan natsionalismin

pappien takia, jotka pyrkivät seisauttamaan vuosisatain kulun,
sulkemaan häkkiin hengen innon ja katkaisemaan kaikki sillat
Länteen.[77] Todellisuudessa tämä ei ole ollenkaan Gandhin ajatus.
Hän kirjoittaa suorat sanat Tagorelle: »Swadeši on sanoma
maailmalle.» (Siis hän välittää maailmasta eikä hylkää
»proselytismiä, käännytyskiihkoa».) »Pois yhteistoiminta» -liike ei ole
suunnattu Länttä vastaan. Se on suunnattu aineellista sivistystä ja
sitä seuraavaa heikkojen riistämistä vastaan.» (Siis hän taistelee
ainoastaan Lännen erheitä vastaan, työskentelee Lännen
hyväksikin). »Se on pako omaan itseemme», (mutta väliaikainen
pako, kootaksemme voimiamme ja asettaaksemme ne sitten
ihmisyyden palvelukseen). »Intian tulee oppia elämään, ennenkuin
oppii kuolemaan ihmisyyden puolesta…» Eikä Gandhi kiellä
mitenkään yhteistoimintaa eurooppalaisten kanssa, ehdolla, että he
sopeutuvat terveelliseen ihanteeseen, jota hän kaikille tarjoaa.

Tämä Gandhin sisin ajatus on suunnattomasti laajempi,

inhimillisempi, yleismaailmallisempi[78] kuin hänen lippunsa eli
julistettu Evankeliumi. Miksi hän siis on antanut siihen nimensä?
Miksi hän sallii sulkea suurenmoisen ihanteensa, joka tarjoutuu koko
maapallolle, intialaisen teokratian (jumalaisvallan) ahtaisiin rajoihin?
Hirvittäviä oppilaita! — Mitä puhtaampia ne ovat, sitä turmiollisempia
ne ovat. Jumala varjelkoon suurta miestä ystävistään, jotka
käsittävät vain osan hänen ajatuksestaan! Tekemällä niistä
lakikokoelman he hävittävät sopusoinnun, joka on hänen elävän
sielunsa pääasiallisin avu!

Tässä ei vielä kaikki. Ainakin ne, jotka elävät aivan lähellä

Mestaria, hänen suoranaiset oppilaansa, kantavat yhä hänen
siveellisen jaloutensa leimaa. Mutta mitä säilyttävät ne, jotka ovat
oppilaiden oppilaita, — ja muut, kansat, joille saapuu vain
vääristettyjä kaikuja hänen sisäisen puhdistumisensa ja luovan
kieltäymyksensä opista? Ulkonaisimman, aineellisimman seikan:
Swarâjin (Home Rulen) messias-tehtävän ja rukin. Tämä on
edistyksen kieltämistä. Fuori Barbari! Tagore on syystä levoton
väkivallan johdosta, jota »pois väkivalta» -liikkeessä apostolit (eikä
Gandhi itsekään ole siitä vapaa) osoittavat ei ihmisiä, vaan Lännen
asioita kohtaan. Gandhi kyllä sanoo, että »hän peräytyisi taistelusta,
jos tuntisi vihaa englantilaisia kohtaan», että tulee rakastaa niitä,
joita vastaan taistelee ja että tulee vihata vain vääryyksiä, »vihata
saatanallisuutta, rakastaen kuitenkin Saatanaa.» Mutta tämä on
hyvin pulmallista puhetta kansan ymmärrykselle. Kun jokaisessa
kongressissa liikkeen johtajat muistuttavat intohimoisesti
englantilaisten rikoksista ja heidän vilpistään, Punjabin murhista ja
Khilafatista, kasautuu vihaa patojen taa, ja voi onnettomuutta, kun
pato murtuu! Kun Gandhi johtaa Bombayssa kalliiden kankaiden
polttoa elokuussa 1921 ja vastaa Tagoren ystävän Andrewsin
haikeisiin soimauksiin Hävityksen etiikallaan, hän uskoo
kääntävänsä kansan vihan ihmisistä asioihin. »Mutta hän ei huomaa,
että kansan viha kulkee omia uomiaan, vaan ajattelee: »Ensin asiat!
Sitten ihmiset!» Eikä hän aavista, että samassa Bombayssa, ei täyttä
kolmea kuukautta myöhemmin, kansa tappaa ihmisiä. Hän on liian
pyhä, liian puhdas, liian vapaa ihmisessä piilevistä intohimoista. Hän
ei kyllin muista intohimojen piilevän niissä, jotka häntä kuuntelevat ja
ahmivat hänen sanojaan. Selvänäköisempi Tagore huomaa »pois
yhteistoiminta» -ihmisten varomattomuuden, kun he kaikessa
viattomuudessaan lakkaamatta muistuttavat Euroopan tekemistä
vääryyksistä, julkisesti opettavat »pois väkivaltaa», istuttaen kansan
henkeen kuumeen myrkyn, joka vie väkivaltaan. He eivät sitä epäile,
he, apostolit, jotka eivät tunne mitään väkivaltaa sydämessään!
Mutta sen, joka ohjaa toiminnan asiaa, tulee kuunnella muiden
sydämiä eikä omaansa. Varokaa kansaa! Cave canem! Gandhin
kaltaisen henkilön siveelliset käskyt eivät riitä pitämään sitä aisoissa.
Ehkä ainut mahdollisuus asian onnistumiseen olisi se, että he
tottelisivat horjahtamatta johtajan ankaraa kuria; se, että johtaja
suostuisi olemaan Jumala, mihin häntä salaisesti kiihoittavat ne,
jotka häntä jo esittävät Šri-Krišnana. Mutta Gandhin vilpittömyys ja
hänen vaatimattomuutensa ovat siihen esteenä.

Siis jää ainoastaan mitä puhtaimman ihmisen yksinäinen ääni

liitelemään ihmisvaltameren pauhun yllä. Kuinka kauan onnistuu sen
saada itsensä kuulumaan? Suurenmoinen ja surullinen odotus!
IV.

Koko vuosi 1921, jolloin toiminta kiihtyy, on täynnä epävarmuutta ja

tuimia vastuksia. Gandhi ei jää syrjään niiden heilahteluilta.

Kapina nousi, ja hallituksen raa'at pakkotoimenpiteet kiirehtivät

sen rytmiä. Malegaonissa, Nasikin alueella puhkeaa verisiä
kahakoita, Giridihissä Beharissa meteleitä. Toukokuun alussa 1921
on vakavampia näytöksiä Assamissa, jossa kaksitoistatuhatta kulia
jätti työnsä teeistutuksilla. Itäisessä Bengaalissa rautateiden ja
laivojen työväki tekee täydellisen kaksikuukautisen lakon,
pannakseen vastalauseen. Gandhi koettaa vielä näytellä sovittajan
osaa; hänellä on toukokuussa pitkä kohtaus varakuninkaan, lordi
Readingin kanssa; hän tarjoo tälle välitystä Ali-veljesten suhteen,
joita syytettiin väkivaltaan yllyttävistä puheista; hän saa moslemi-
ystäviltään nimenomaisen julistuksen, etteivät he koskaan tule
turvautumaan väkivaltaan.

Mutta liikkeen voima ei tästä vähentynyt; ja Intian muhamettilainen

väestö tekee jatkuvasti mitä uskaliaimpia yrityksiä. Heinäkuun 8 p:nä
Karachissa koko Intian Khilafatin konferenssi uusii Islamin
vastalauseet, selittäen moslemille olevan laitonta palvella armeijassa
tai auttaa sotaväenotossa ja uhaten Englannin hallitukselle, mikäli se
taistelee Angoran hallitusta vastaan, julistavansa koko Intian
kongressin loppuvuoden istunnossa siviilitottelemattomuuden ja
Intian tasavallan. — Heinäkuun 28 p:nä Intian kongressin komitea,
kokoontuneena Bombayhin (ensimmäinen uuden perustuslain
jälkeen valittu komitea), säätää, että kaikkien velvollisuus on kylmästi
kohdella Walesin prinssiä, jota odotettiin pian Intiaan, päättää
täydellisen ulkolaisten kankaiden vieromisen ennen syyskuun 30
p:ää, rohkaisee ja säännöstelee kansallista kehruuta ja kudontaa,
kiihoittaa taistelua juomia vastaan välittämättä hallituksesta, joka
suojelee vähittäiskauppiaita. Mutta Khilafatin moslemeja
viisaampana se moittii meteleitä ja neuvoo luopumaan tällä hetkellä
siviilitottelemattomuudesta, samaan aikaan kuitenkin levittäen
propagandaa »pois väkivalta».

Elokuussa pääsee valloilleen moplahsien raaka meteli, joka

kestää useamman kuukauden. Gandhi tahtoo mennä Maulana
Mohamed Alin kanssa Kalkuttasta Malabariin sitä rauhoittamaan.
Hallitus ei sitä salli ja pidätyttää syyskuussa Maulana Mohamedin ja
hänen veljensä Maulana Shaukat Alin ja useita huomattavia
moslemeja siviilitottelemattomuuden ehdotuksista, joista äänestettiin
Khilafatin konferenssissa. Khilafatin keskuskomitea Delhissä toistaa
heti Khilafatin päätöksen, jota vahvistavat voimallisesti sadat
kokoukset. Lokakuun 4 p:nä Gandhi julistaa itsensä solidaariseksi
moslemiveljiensä kanssa. Kongressin viidenkymmenen tunnetun
nimen tukemana hän julkaisee manifestin, joka vaatii takaisin
jokaiselle kansalaiselle oikeutta lausua mielipiteensä, ottaako vai ei
osaa hallitukseen, teroittaa, miten jokaiselle intialaiselle on
sopimatonta palvella, olkoonpa siviilivirkamiehenä tai sotilaana,
hallitusta, joka on aikaansaanut Intian siveellisen, taloudellisen ja
valtiollisen rappeutumisen, ja julistaa jokaisen velvollisuudeksi siitä
eroamisen. Ali-veljesten oikeusjuttu tapahtuu Karachissa. Heidät
tuomittiin syytettyjen tovereittensa kera kahden vuoden ankaraan
vankeuteen. Intia kostaa yhä tarmokkaammin. Gandhin manifestin
vahvistaa marraskuun 4 p:nä koko Intian kongressin komitea
Delhissä. Komitea ottaa päättävän askeleen; se valtuuttaa joka
maakunnan omalla vastuullaan ryhtymään siviilitottelemattomuuteen,
alkaen verojen maksun lopettamisesta. Se panee ehdoksi, että
vastustavien ensin täytyy antaa laillinen todistuskirja täydellisestä
Swadešin ja »pois yhteistoiminta» -ohjelman hyväksymisestä, siihen
luettuina käsinkehruu ja »pois väkivalta» -aatteen todellinen
velvoitus. — Se koettaa täten Gandhin johdolla sovittaa kapinaa
kurin ja uhrautuvaisuuden lain kanssa. Tätä alleviivatakseen se
ilmoittaa siviilivastustajille ja heidän perheilleen, ettei heidän pitäisi
luottaa kongressin rahalliseen apuun.

Suuri boikottaus alkoi heti, kun Walesin prinssi marraskuun 17

p:nä nousi Bombayssa maihin. Kylmäkiskoisuuden käskyä
seurasivat keski- ja aliluokat. Rikkaat, parsit, julkiset henkilöt eivät
siitä välittäneet. Rahvas pahoinpiteli heitä säästämättä naisia, ja
meteli syttyi nopeasti; taloja ryöstettiin, yltympäri oli haavoittuneita ja
tapettuja. Tämä oli ainoa räikeä purkaus koko Intiassa, jossa
määrättyä Hartalia (juhlallinen lakko) uskonnollisesti noudatettiin,
rauhassa, ilman välikohtauksia. Mutta Gandhi oli sen takia sanainsa
mukaan »kuten nuolen lävistämä». Ensimmäisen uutisen saapuessa
meteleistä hän kiiruhti niihin paikkoihin, joissa metelöijät
ihastushuudoin vastaanottivat hänet; hänen häpeänsä kasvoi siitä
kahta suuremmaksi. Hän nuhteli ankarasti kansaa ja käski sitä
hajautumaan. Hän sanoi, että parseilla oli oikeus juhlia prinssiä
halunsa mukaan ja ettei mikään voinut selittää inhottavia
väkivaltaisuuksia. Kansanjoukko vaikeni, mutta myöhemmin
selkkaukset syttyivät uudelleen. Pahimmat ainekset olivat nousseet
maasta; kaksikymmentätuhatta kapinassa olevaa miestä ei heti anna
itseänsä palauttaa järkiin. Meteli pysyi kuitenkin rajoitettuna;
pieninkin eurooppalainen vallankumouspäivä jättää enemmän
hävitystä. Gandhi lähetti Bombayn asukkaille ja »pois
yhteistoiminta»-ihmisille lohduttomia vetoamisia, jotka
sanomalehdistö julkaisi. Hän selitti, että sellaiset näytökset tekivät
tällä haavaa mahdottomaksi joukkosiviilitottelemattomuuden, ja hän
lykkäsi sen täytäntöönpanon toistaiseksi. Itseään rangaistakseen
muiden väkivaltaisuuksista hän määräsi itselleen uskonnollisen
paaston kahdeksi kymmeneksi tunniksi viikossa.

Intian eurooppalaisia eivät kuitenkaan Bombayn selkkaukset

tehneet siinä määrin levottomiksi kuin Hartalin mieltäjärkyttävä
yksimielisyys kautta koko Intian. He kiirehtivät varakuningasta
toimimaan. Maakuntien hallitukset ryhtyivät moniin
väkivaltaisuuksiin, jotka menivät ulkopuolelle laillisuuden. Vedettiin
uudelleen esiin vanha laki anarkisteja ja salaisia seuroja vastaan
vuodelta 1908; sitä käytettiin kongressin ja Khilafatin vapaaehtoisten
yhdistyksiä vastaan. Tuhansia pidätyksiä tehtiin. Seuraus: tuhansia
uusia vapaaehtoisia kirjoittautui julkisiin luetteloihin. Maakuntien
komiteoille annettiin määräys järjestää vapaaehtoisjoukot ja määrätä
näille yhtenäinen kuri. Hartal määrättiin joulukuun 24 p:ksi, prinssin
Kalkuttaan tulon päiväksi. Ja sanottuna päivänä prinssi kulki läpi
aution Kalkutan.

Näinä hetkinä, joissa tuntui piilevän vallankumousta, avattiin

Ahmedabadissa koko Intian kansalliskongressi. Sillä oli vuoden 1789
säätykokouksen liikuttava juhlallisuus. Presidentti oli juuri vangittu.
Keskustelut olivat lyhyitä. Kongressi vahvisti uudelleen »pois
yhteistoiminta» -opin, vaati kaikkia kansalaisia tarjoutumaan
»vapaaehtoisiksi», mikä merkitsi pidättämistä, kehoitti Intian kansaa
pitämään kaikkialla kokouksia, julisti uskoansa
siviilitottelemattomuuteen, jonka voima on yhtä suuri ja ihmisyys
suurempi kuin asestetun kapinan; ja se neuvoi järjestämään
siviilitottelemattomuuden heti kun joukko tulisi kyllin opastetuksi
»pois väkivalta» -aatteen toimintatavoissa. Aavistaen suurimman
osan jäsenistään joutuvan vangeiksi istunnon lopussa kongressi
antoi Gandhille kaiken valtansa: teon diktatuurin ja oikeuden valita
seuraajansa; se jätti hänet yksikseen Intian politiikan johtajaksi, sillä
ainoalla ehdolla, ettei hän saa muuttaa kansallista credoa eikä tehdä
rauhaa hallituksen kanssa ilman kongressin komitean suostumusta.
Kokouksen osanottajista yksi osa oli jättänyt erään ehdotuksen, joka
tähtäsi väkivaltaiseen toimintaan, jotta saavutettaisiin mitä pikimmin
Intian täydellinen riippumattomuus. Enemmistö sen hylkäsi, pitäen
kiinni Gandhin periaatteista.

Seuraavina viikkoina ilmeni Intiassa yleinen uskonnollinen

innostus. 25.000 miestä ja naista tarjoutui riemulla vankeuteen.

Heidän jälessään tuhannet muut nousivat, odottaen vuoroansa,

voidakseen osoittaa uskoaan. Uudemman kerran Gandhi
valmistautui antamaan määräyksen siviilitottelemattomuuteen.
Merkki oli annettava mallimaasta, missä hänen ajatuksensa oli aina
löytänyt valiomaaperän: Bardolista, Bombayn maakunnasta.[79]
Gandhi ilmoittaa sen varakuninkaalle helmikuun 9 p:nä 1922
julkisella kirjeellä, joka on kohtelias, mutta todellinen sodanjulistus.
Hän on, hän sanoo, liikkeen vastuunalainen johtaja. Bardoli on Intian
joukkokapinan ensimmäinen liittymä hallitusta vastaan, joka on
raa'asti hyökännyt sananvapauden, yhdistys- ja painovapauden
kimppuun. Gandhi suo lordi Readingille seitsemän päivää
armonaikaa politiikan muutokseen. Ellei hän sitä tee, on käsky
annettu: kapina alkaa.[80]
 Varakuninkaalle osoitettu kirje oli juuri lähtenyt, kun edellisiä
verisempi näytelmä näyteltiin Chauri-Chaurassa, Gorakhpurin
alueella. Erään kulkueen aikana poliisit olivat hyökänneet kansan
kimppuun. Kun heitä vastaan vuorostaan hyökättiin, he avasivat
tulen ja pakenivat Thanaan.[81] Rahvas sytytti sen tuleen. Turhaan
piiritetyt pyysivät armoa, heidät surmattiin ja poltettiin. Provokatismi
oli alkanut heidän puoleltaan eikä heidän murhaansa yksikään »pois
yhteiskunta» -liikkeen vapaaehtoinen ollut ottanut osaa. Gandhilla oli
siis oikeus vapautua vastuunalaisuudesta. Mutta hänestä oli todella
tullut Intian omatunto. Yhdenkin intialaisen rikos koski häneen
verisesti. Hän otti päälleen kaikki kansansa synnit. — Hänen
järkytyksensä oli niin suuri, että hän seisautti toisen kerran liikkeen,
jonka hän juuri oli määrännyt alkavaksi. Tilanne oli paljon tukalampi
tällä kertaa kuin Bombayn metelin jälkeen. Hän oli muutamaa päivää
aikaisemmin lähettänyt ultimaattuminsa varakuninkaalle. Miten voida
se peruuttaa tulematta naurettavaksi? Ylpeys, »saatana», kuten hän
sanoi, kielsi häntä. Tämä oli yksi syy lisää, miksi hän sen kumminkin
päätti. Helmikuun 16 p:nä 1922 ilmestyy Young Indiassa yksi tämän
elämän ihmeellisimpiä todistuskirjoja, hänen mea culpa'nsa, julkinen
tunnustuksensa. Itsesolvauksen pohjalta nouseva ensimmäinen
puhe on riemuitsemista ja kiitosta Jumalalle, joka on hänet
nöyryyttänyt!

»Jumala on ollut minulle ylenpalttisen hyvä. (God has been

abundantly kind to me). Kolmannen kerran on hän minulle
ilmoittanut, ettei Intialla ole vielä sitä »pois väkivalta» -aatteen ja
totuuden ilmapiiriä, joka voi, joka yksin voi oikeuttaa
joukkosiviilitottelemattomuuden, ainoan kyllin arvokkaan kantamaan
siviilitottelemattomuuden nimeä, s.o. lempeän, nöyrän, viisaan,
vapaaehtoisen ja kuitenkin rakastavan, ei koskaan rikollisen eikä
vihamielisen. Hän ilmoitti sen minulle ensi kerran 1919, kun alkoi
kiihoitus Acte Rovvlattia vastaan. Ahmedabad, Viramgam ja Kheda
ovat erehtyneet. Amritsar ja Kasur ovat erehtyneet. Olen tullut
järkiini, olen kutsunut erehdystäni himalayalaiseksi laskuvirheeksi,
olen nöyrtynyt Jumalan ja ihmisten edessä, olen pysäyttänyt ei
ainoastaan joukkosiviilitottelemattomuuden, vaan omanikin… Toisen
kerran se tapahtui Bombayn tapahtumain yhteydessä. Jumala pani
minut niiden silminnäkijäksi… Pysäytin joukkotottelemattomuuden,
jonka piti alkaa Bardolissa. Nöyryytys oli suurempi, mutta se teki
minulle hyvää. Olen varma, että kansa on voittanut tästä
siirtämisestä. Täten Intia on pysynyt totuuden ja »pois väkivalta» -
aatteen edustajana. Mutta katkerin nöyryytys on tämänpäiväinen…
Jumala on puhunut selvästi Chauri-Chauran kautta… Hetkellä, jolloin
Intia pyrkii nousemaan vapauden valtaistuimelle »pois väkivalta» -
aatteen avulla, rahvaan väkivalta on surullisena enteenä… »Pois
yhteistoiminta» -miesten tulee pitää silmällä maan väkivaltaisuutta.
Se on mahdollista vain siten, että Intian »huligaanit» kukistetaan…

Hän kutsui kokoon helmikuun 11 p:nä Bardoliin kongressin

toimintakomitean, jolle hän ilmaisi levottomuutensa. Useat hänen
virkaveljensä eivät olleet samaa mieltä hänen kanssaan. Mutta
taivas oli hänet »siunannut», hän sanoo, »koska hän löysi heissä
niin paljon sääliväisyyttä ja kunnioitusta. He ymmärsivät hänen
epäilyksensä ja suostuivat hänen vaatimuksestaan lykkäämään
siviilitottelemattomuuden pyytäen kaikkia järjestöjä luomaan »pois
väkivalta» -ilmapiirin.

»Minä tiedän», lausuu Gandhi, »että tämä näyttää liian vähän

viisaalta politiikalta; mutta tämä on uskonnon kannalta
ymmärrettävissä. Maa hyötyy minun nöyryytyksestäni ja erheeni
tunnustuksesta. Ainoat hyveet, joihin luotan, ovat totuus ja »pois
väkivalta». En vaadi mitenkään yli-inhimillistä. En siitä välitä. Kannan
samaa lahoavaa lihaa kuin heikoimmat ja olen niinikään
erehtyväinen. Minun palveluksillani on paljon rajoituksia; mutta
Jumala on tähän saakka niiden vaillinaisuudesta huolimatta niitä
siunannut. Erehdyksen tunnustaminen on luudan sipaisu. — Tunnen
itseni voimakkaammaksi tehtyäni tunnustuksen, ja asian tulee hyötyä
takaisinkimmahduksestaankin. Ei ihminen ole koskaan saavuttanut
päämääräänsä ollessaan itsepäinen oikealta tieltä
poiketessaankin… Minulle sanotaan vastaan, ettei Chauri-Chaura -
rikoksella ole mitään tekemistä Bardolin suunnitelmain kanssa. En
sitä ollenkaan epäile. Bardolin kansa on mielestäni Intian
rauhaarakastavinta. Mutta Bardoli on vain yksi piste. Sen ponnistus
voi onnistua vain silloin, kun sillä on täydellinen yhteisymmärrys
Intian muiden osien kanssa… Arsenikkihiukkanen maitoastiassa
myrkyttää maidon… Chauri-Chaura on kuin kuolettava myrkky… Se
ei ole ainoa eikä eristetty. Se kuuluu sinne tänne levinneisiin rahvaan
väkivaltaisuuden ikäviin satunnaisiin symptoomeihin… Oikea
siviilitottelemattomuus ei siedä mitään kiihoitusta. Se on valmistusta
mykkään kärsimykseen. Sen vaikutus on ihmeellinen, vaikka
tuntumaton ja lempeä… Chauri-Chauran murhenäytelmä on
osoittava sormi tiellämme. Ellemme halua väkivaltaisuuden
nousevan »pois väkivallasta», meidän on kiireesti tultava järkiimme,
muodostettava rauhan ilmapiiri, oltava uneksimatta
joukkotottelemattomuuden alkamista, ennenkuin ollaan varmat, että
rauha säilytetään kaikesta huolimatta… Syyttäköön vastustaja meitä
pelkuruudesta! On suurempiarvoista olla väärin tuomittu kuin pettää
Jumala…»

Apostoli tahtoo sovittaa toisten vuodattaman veren.

»Minun täytyy elää henkilökohtainen puhdistus. Minun tulee kyetä

paremmin merkitsemään muistiin keveinkin muutos siveellisessä
ilmapiirissä ympärilläni.[82] Rukoukseni tulee olla todellisempi ja
nöyrempi. Ei mikään puhdista niinkuin tosi paasto; sen kautta
saavuttaa ihminen täydellisemmän itsensä, hengen ylivallan lihan
yli…»

Hän määrää itselleen julkisesti jatkuvan viiden päivän paaston.

Älköön kukaan sitä rajoittako. Hänen täytyy itse rangaista itsensä.
Hän on ollut taitamaton kirurgi. Hänen on joko jätettävä kaikki tai
saatava varmempi kokemus. Hänen paastonsa on samalla kertaa
katumusta ja rankaisua sekä itsensä että niiden Chauri-Chauran
asukkaiden takia, jotka ovat rikkoneet, ehkä hänen nimensä
huulillaan. Gandhi haluaisi yksin kärsiä heidän puolestaan; heitä hän
neuvoo antautumaan hallitukselle ja tunnustamaan. Sillä he ovat
tehneet hirvittävän karhunpalveluksen asialle, jota he tahtoivat
palvella.

»Haluaisin kärsiä kaikki nöyryytykset, kaikki kidutukset, täydellisen

ostrakismin, jopa kuolemankin, jos vain voisin ostaa liikkeemme
tulemasta väkivallaksi tai väkivallan edelläkävijäksi…»

*****

Ihmisomantunnon historiassa on vähän yhtä yleviä sivuja.

Sellaisen työn siveellinen arvo on poikkeuksellinen. Poliittisena
tekona se on suorastaan hämmästyttävä. Gandhi tunnusti itse, että
häntä voitiin pitää »poliittisesti mielettömänä eikä tarpeeksi
viisaana.» On vaarallista jännittää kansan kaikki jouset, panna se
huohottamaan määrätyn teon odotusta, nostaa käsi määräyksen
antoon ja sitten, kun kauhea kone jo järisee, kolme kertaa se
pysähdyttää. On vaara, että ratastot kuluvat ja into katkeaa.
 Kun Kongressin Komitea kokoontui Delhissä helmikuun 22 p:nä
1922, Gandhi sai suuren vastarinnan jälkeen hyväksytyksi
Bardolissa 11 p:nä tehdyt päätökset. Syntyi skisma »pois
yhteistoiminta»-miesten kesken. Gandhi tahtoi järjestäydyttävän
ankarammin, ennenkuin ryhdyttiin toimiin; ja hän esitti
järjestelysuunnitelman. Mutta moni vihastui tästä hitaudesta, pani
vastalauseen kapinamääräyksen lykkäämistä vastaan ja väitti, että
maan into näin tukahdutettiin. Osa halusi äänestää sensuuria
toimeenpanevalle komitealle ja esitti komitean määräykset
peruutettaviksi. Gandhi pääsi kuitenkin voitolle. Mutta hän kärsi
syvästi. Eipä enemmistökään, joka häntä laumana seurasi, tuottanut
hänelle paljoa iloa. Hän tunsi, ettei se ollut vilpitön. Ja usea hänen
puolestaan äänestänyt kutsui häntä »diktaattoriksi». Pohjaltaan hän
tunsi olevansa eri mieltä maansa kanssa. Hän sanoo sen uljaalla
suoruudellaan maaliskuun 2 p:nä 1922:

»Enemmistössä on niin paljon peitettyjä väkivaltavirtauksia,

tietoisia tai tiedottomia, että olen rukoillut onnettoman häviön
puolesta. Olen aina ollut vähemmistössä. Etelä-Afrikassa aloin
yksimielisyydellä, vajosin 64 hengen, jopa 16:n vähemmistöön ja
nousin uudelleen suunnattomaan enemmistöön. Parhain ja vakavin
työ tehtiin vähemmistön erämaassa… Pelkään enemmistöä. Minua
ellottaa arvostelemattoman joukon ihailu. Tuntisin maan
vankemmaksi jalkaini alla, jos he sylkisivät päälleni… Eräs ystäväni
kielsi minua väärin käyttämästä diktatuuriani… Kaukana siitä, että
olisin sitä tehnyt, kysyn pikemmin, enkö itse itseäni salli
»väärinkäyttää»! Tunnustan pelkääväni sitä enemmän kuin koskaan.
Ainoa pelastukseni on häpeämättömyydessäni. Olen ilmoittanut
ystävilleni Kongressissa olevani parantumaton. Joka kerta, kun
kansa tekee hairahduksia, tulen heitä jatkuvasti ripittämään. Ainoa
tyranni, jonka tunnustan tässä maailmassa, on sisällämme oleva
omantunnon ääni (the still small voice). Ja vaikka minun pitäisi
nähdä edessäni yhden ainoan hengen vähemmistö, minulla olisi
kuitenkin rohkeutta kuulua tähän epätoivoiseen vähemmistöön. Se
on ainoa vilpitön puolue. Olen tänään surullisempi ja luullakseni
viisaampi ihminen. Näen, että »pois väkivalta» -aatteemme on vain
pölyä. Palamme harmista. Hallitus vain lisää tulta mielettömillä
teoillaan. Voisi melkein sanoa sen haluavan nähdä tämän maan
murhien, tulipalojen, ryöstöjen raatelemana voidakseen väittää, että
se yksin kykenee ne sammuttamaan. »Pois väkivalta»-liikkeemme
on mielestäni syntynyt heikkoudestamme: ikäänkuin sydämissämme
hyväilisimme halua kostaa heti kun siihen olisi tilaisuutta. Voiko
vapaaehtoinen »Pois väkivalta» nousta tästä heikkojen pakotetusta
»Pois väkivallasta?» Eikö nykyhetken harrastukseni ole vain turhaa
kokeilua?… Ja jos raivon puhjetessa yksikään ei jäisi syrjään, jos
jokaisen käsi nousisi lähimmäistään vastaan, mitä hyödyttäisi silloin,
että minä paastoan, kuollakseni sellaisen onnettomuuden jälkeen?…
Jollette kykene »pois väkivaltaan», hyväksykää rehellisesti väkivalta!
Mutta ei ulkokultaisuutta![83] Enemmistö vaatii »pois väkivalta»
aatteen hyväksymistä… Tuntekoon se vastuunalaisuutensa! Sen
pitää nyt lykätä siviilitottelemattomuus ja tehdä ensinnä rakentavaa
työtä… Jollei, hukumme vesiin, joiden syvyyksiä emme aavista…»

Ja kääntyen vähemmistön puoleen hän sanoo sille:

»Te ette halua pois väkivaltaa»? Poistukaa Kongressista!

Muodostakaa uusi puolue! Lausukaa julkisesti credonne! Valitkoon
maa välillämme!… Mutta ei kaksimielisyyttä! Olkaa suorat!…»

Näissä nasevissa sanoissa on katkera, joskin miehekäs

surumielisyys. Oli Olivipuistojen yö. Gandhin vangitseminen oli
lähellä… Kuka tietää, vaikka hän sisimmässä sydämessään olisi
ottanut tapauksen vastaan vapautuksena?…

Hän oli sitä odottanut jo kauan. Marraskuun 10:nnestä päivästä

1920 lähtien hän oli ryhtynyt kaikkiin varokeinoihin. Hän oli sanellut
kansalle määräyksensä sen päivän varalta, jolloin hän ei enää olisi
heidän keskellään (If I am arrested). Hän palaa siihen uudessa
kirjoitelmassaan maaliskuun 9 p:ltä 1922, kun huhu hänen
vangitsemisestaan alkoi levitä. Hän ei sano pelkäävänsä
minkäänlaista hallituksen väkivaltaa. Hän pelkää vain yhtä seikkaa:
kansan väkivaltaisuuksia. Ne häpäisisivät hänet. »Pitäköön kansa
vangitsemisen! päivää ilon päivänä! Hallitus luulee, että Gandhin
tultua vangituksi Intian asia on lopussa. Osoittakaa sille, että
asianlaita on päinvastainen. Mitatkoon se kansan voiman!» Kaunein
kunnianosoitus, minkä kansa voi hänelle antaa, on se, että se
säilyttää täydellisen rauhan. Gandhia nöyryyttäisi ajatus, että hallitus
epäröi hänen vangitsemistaan verisen nousun pelossa. Siis
pysyköön kansa rauhallisena, älköön se jättäkö työtään, älköön
pitäkö kokouksia! Mutta sulkekoot oikeusistuimet ovensa, jätettäköön
hallituksen palveluspaikat, viralliset koulut olkoot autiot, toteutukoon
kokonaisuudessaan järjestyksen ja kurin vallitessa »pois väkivalta» -
ohjelma! Jos kansa toimii näin, on sillä voitto. Jollei, se sortuu.

Kun kaikki oli valmista, lähti Gandhi rakkaaseen turvapaikkaansa

Ašram de Sabarmatiin lähelle Ahmedabadia, siellä odottaakseen,
ajatuksiaan kooten rakastettujen oppilaiden keskuudessa
vangitsijainsa saapumista. Hän toivoi vankilaa. Hänen poissa
ollessaan Intian usko ilmaantuisi paremmin. »Ja hän, hän löytäisi
rauhan, jonka ehkä ansaitsi»…
 Illalla maaliskuun 10 p:nä, vähän jälkeen rukouksen, poliisimiehet
saapuivat. Ašramiin oli ilmoitettu heidän tulonsa. Mahatma antautui
heidän käsiinsä. Matkalla vankeuteen hän tapasi Maulana Hasrat
Mohanin, muhamettilaisen ystävänsä, joka riensi kaukaa saapuville
juuri ajoissa häntä suudellakseen. Hänet saatettiin vankihuoneeseen
Young Indian toimittajan Bankerin kanssa. Hänen vaimollaan oli lupa
seurata häntä kynnykselle.

Lauantaina maaliskuun 18 p:nä kello kaksitoista alkoi »suuri

prosessi»[84] Ahmedabadin aluetuomarin ja tuomioistuimen edessä.
Se oli harvinaisen arvokas. Tuomari ja syytetty kilpailivat ritarillisessa
kohteliaisuudessa. Ei koskaan Englanti ole noussut taistelussa
jalomielisempään puolueettomuuteen. Tuomari, C.N. Broomsfield,
sovitti tänä päivänä paljon hallituksen virheitä. Gandhin ystävien
antama kertomus oikeudenkäynnistä julkaistiin osassa
eurooppalaista sanomalehdistöä, ja huhut siitä saapuivat Ranskaan.
Minä esitän sen siis ainoastaan lyhykäisesti.

Miksi hallitus oli päättänyt vangita Gandhin? Miten se oli kaksi

vuotta epäröityään voinut valita hetken, jolloin Mahatma oli juuri
suistanut kansansa kapinan ja näytti edelleenkin olevan väkivallan
välttäjä? Oliko tämä hairahdus? Vai tahtoiko se vahvistaa Gandhin
hirvittävän lauseen: »Hallitus näyttää tahtovan nähdä tämän maan
murhien, tulipalojen ja ryöstöjen raatelemana, saadakseen syyn sitä
masentaa!» — Todellisuudessa sen asema oli vaikea. Hallitus
kunnioitti ja epäili Gandhia. Se olisi tahtonut häntä säästää; mutta
Gandhi ei sitä puolestaan ollenkaan säästänyt. Mahatma paheksi
väkivaltaa; mutta hänen »pois väkivalta» -liikkeensä oli
vallankumouksellisempi kuin kaikki väkivalta. Niinä samoina päivinä,
jolloin hän nousi joukkosiviilitottelemattomuutta vastaan, Delhin
kongressin aattona, helmikuun 23 p:nä, hän oli julaissut yhden
brittiläiselle vallalle uhkaavimmista artikkeleistaan. Lordi
Birkenheadin ja Herra Montagun loukkaava sähkösanoma oli juuri
antanut Intialle korvapuustin.[85] Gandhi oli harmin pakahduttamana
nostanut uudestaan solvaisevan, taisteluvaatimuksen:

»Ei mitään sovittelua valtakunnan kanssa, niin kauan kuin

brittiläinen leijona ravistaa kasvojemme edessä verisiä kynsiään!…
Brittein valtakunta, joka on rakennettu maan ruumiillisesti
heikompain heimojen järjestetylle hyväksikäyttämiselle ja raa'an
voiman sovinnaiselle näytteilleasettamiselle, ei voi kestää, jos on
olemassa oikeamielinen Jumala maailman kaikkeutta hallitsemassa.
On jo koittanut aika, jolloin brittiläinen kansa käsittää vuonna 1920
aletuntaistelun olevan taistelua loppuun saakka, kestäköön se sitten
kuukauden, vuoden, kuukausia tai vuosia… Rukoilen Jumalaa
antamaan Intialle nöyryyttä ja tarpeeksi voimaa, jotta se jaksaisi
kestää ilman väkivaltaa loppuun saakka. Mutta on mahdotonta
alistua näihin julkeisiin taisteluvaatimuksiin…»

Syytös perustui tähän ja pariin uudempaan[86] kirjoitelmaan.

Gandhia syytettiin siitä, »että hän oli kehoittanut nurjamielisyyteen,
kiihoittanut vihaan ja yllyttänyt ylenkatsomaan lakien säätämää
Hänen Majesteettinsa hallitusta.» Hänellä ei ollut ollenkaan puoltajia.
Hän oli asiassa asianajajana ja samalla kaikkeen syyllisenä.

Yleinen asianajaja, sir J.T. Strangman Bombaysta, kannatti sitä,

että syytöksen kolmea eri kohtaa ei käsiteltäisi erillisinä, vaan
oleellisina osina jo kaksi vuotta hallitusta vastaan käydystä
taistelusta, ja hän todisti sen lainauksilla. Hän myönsi Gandhin
suuret avut. Se paha, minkä tällaiset kirjoitukset voivat aikaansaada,
oli siitä syystä vain vakavampi. Hän pani Gandhin laskuun Bombayn
ja Chauri-Chauran veriset tapahtumat. Epäilemättä Gandhi saarnasi
»pois väkivaltaa», mutta samalla kertaa nurjamielisyyttä. Hän oli siis
vastuussa rahvaan väkivallantöistä.

Gandhi pyysi sananvuoroa. Hänen omantunnontaistelunsa, hänen

tuskansa, hänen viimeviikkoiset epäilynsä niiden ratkaisujen
oikeudesta, joita hänen oli täytynyt tehdä, ja niistä heijastuksista,
joita niillä täytyi olla hänen kansansa omaantuntoon, olivat
häipyneet. Hän oli saanut takaisin sielunsa tyynen herruuden. Hän
hyväksyi kaiken, mitä oli tapahtunut ja mitä vielä tapahtuisi
välttämättömyydestä, josta hän ehkä voisi olla pahoillaankin, mutta
jota hänen täytyi kantaa. — Hän selitti olevansa samaa mieltä
yleisen asianajajan kanssa. Niin, hän oli vastuunalainen! Täydelleen
vastuunalainen. Hän oli saarnannut nurjamielisyyttä jo paljon
kauemmin aikaa kuin syyte sanoi. Se oli hänen intohimonsa. Hän otti
päälleen kaiken solvauksen Madrasin levottomuuksista, Chauri-
Cauran »pirulliset rikokset» ja Bombayn »mielettömät
häväistykset»…

»Yleinen syyttäjä on oikeassa sanoessaan, että vastuunalaisena

ihmisenä, koska olen saanut hyvän kasvatuksen osakseni ja
saavuttanut suuren määrän tämän maailman kokemusta, minun olisi
pitänyt tietää tekojeni seuraukset. Tiesin leikkiväni tulella. Olen
antautunut vaaraan; ja jos minut vapautettaisiin, alkaisin uudestaan.
Olen tämän kypsäksi harkinnut näinä viimeisinä öinä. Tunsin tänä
aamuna, etten olisi tehnyt velvollisuuttani, jos olisin jättänyt
sanomatta, minkä nyt juuri sanon. Koetin ja koetan välttää
väkivaltaa. »Pois väkivalta» on uskoni ensimmäinen ja viimeinen
pykälä. Mutta minun oli valittava; — joko alistua poliittiseen
järjestelmään, joka mielestäni on tehnyt maalleni korjaamattoman
vahingon, — tai uskaltaa ottaa vastaan kansani mieletön raivo, sen
saadessa kuulla huuliltani totuuden. Tiedän kansani aina hetkittäin