Test Bank For South-Western Federal

Taxation 2014: Corporations,

Partnerships, Estates & Trusts 37th
Edition by William H. Hoffman Jr.,
William A. Raabe, James E. Smith,
David M. Maloney, James C. Young
Go to download the full and correct content document:
http://testbankbell.com/product/test-bank-for-south-western-federal-taxation-2014-cor
porations-partnerships-estates-trusts-37th-edition-by-william-h-hoffman-jr-william-a-ra
abe-james-e-smith-david-m-maloney-james-c/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Test Bank For South-Western Federal Taxation 2014:

Corporations, Partnerships, Estates & Trusts 37th
Edition by William H. Hoffman Jr., William A. Raabe,
James E. Smith, David M. Maloney, James C. Young
https://testbankbell.com/product/test-bank-for-south-western-
federal-taxation-2014-corporations-partnerships-estates-
trusts-37th-edition-by-william-h-hoffman-jr-william-a-raabe-
james-e-smith-david-m-maloney-james-c/

Test Bank for South-Western Federal Taxation 2014:

Comprehensive, 37th Edition, William H. Hoffman, Jr.,
David M. Maloney, William A. Raabe, James C. Young

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-south-western-
federal-taxation-2014-comprehensive-37th-edition-william-h-
hoffman-jr-david-m-maloney-william-a-raabe-james-c-young/

Test Bank for South-Western Federal Taxation 2021:

Corporations, Partnerships, Estates and Trusts, 44th
Edition, William A. Raabe, James C. Young, Annette
Nellen, William H. Hoffman Jr. David M. Maloney
https://testbankbell.com/product/test-bank-for-south-western-
federal-taxation-2021-corporations-partnerships-estates-and-
trusts-44th-edition-william-a-raabe-james-c-young-annette-nellen-
william-h-hoffman-jr-david-m-malon/

Test Bank for South-Western Federal Taxation 2021:

Corporations, Partnerships, Estates and Trusts, 44th
Edition, William A. Raabe, James C. Young, Annette
Nellen, William H. Hoffman, Jr., David M. Maloney
https://testbankbell.com/product/test-bank-for-south-western-
federal-taxation-2021-corporations-partnerships-estates-and-
trusts-44th-edition-william-a-raabe-james-c-young-annette-nellen-
Solution Manual for South-Western Federal Taxation
2021: Corporations, Partnerships, Estates and Trusts,
44th Edition, William A. Raabe, James C. Young, Annette
Nellen, William H. Hoffman, Jr., David M. Maloney
https://testbankbell.com/product/solution-manual-for-south-
western-federal-taxation-2021-corporations-partnerships-estates-
and-trusts-44th-edition-william-a-raabe-james-c-young-annette-
nellen-william-h-hoffman-jr-david/

Solution Manual for South-Western Federal Taxation

2021: Corporations, Partnerships, Estates and Trusts,
44th Edition, William A. Raabe, James C. Young, Annette
Nellen, William H. Hoffman Jr. David M. Maloney
https://testbankbell.com/product/solution-manual-for-south-
western-federal-taxation-2021-corporations-partnerships-estates-
and-trusts-44th-edition-william-a-raabe-james-c-young-annette-
nellen-william-h-hoffman-jr-david-m/

Test Bank for South-Western Federal Taxation 2016

Corporations, Partnerships, Estates and Trusts, 39th
Edition by William H. Hoffman, Maloney, Raabe, Young

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-south-western-
federal-taxation-2016-corporations-partnerships-estates-and-
trusts-39th-edition-by-william-h-hoffman-maloney-raabe-young/

Test Bank for South-Western Federal Taxation 2021:

Individual Income Taxes, 44th Edition, James C. Young,
Annette Nellen, William A. Raabe, William H. Hoffman
Jr. David M. Maloney
https://testbankbell.com/product/test-bank-for-south-western-
federal-taxation-2021-individual-income-taxes-44th-edition-james-
c-young-annette-nellen-william-a-raabe-william-h-hoffman-jr-
david-m-maloney-2/

Solution Manual for South-Western Federal Taxation

2021: Individual Income Taxes, 44th Edition, James C.
Young, Annette Nellen, William A. Raabe, William H.
Hoffman Jr. David M. Maloney
https://testbankbell.com/product/solution-manual-for-south-
western-federal-taxation-2021-individual-income-taxes-44th-
edition-james-c-young-annette-nellen-william-a-raabe-william-h-
Test Bank For South-Western Federal Taxation
2014: Corporations, Partnerships, Estates & Trusts
37th Edition by William H. Hoffman Jr., William A.
Raabe, James E. Smith, David M. Maloney, James C.
Young
full chapter at: https://testbankbell.com/product/test-bank-for-
south-western-federal-taxation-2014-corporations-partnerships-
estates-trusts-37th-edition-by-william-h-hoffman-jr-william-a-
raabe-james-e-smith-david-m-maloney-james-c/
Test Bank For South-Western Federal Taxation 2014: Corporations,
Partnerships, Estates & Trusts 37th Edition by William H. Hoffman Jr.,
William A. Raabe, James E. Smith, David M. Maloney, James C. Young

Important info, please read!!! My school (CSU-Global) strongly advised

buying a brand new book in order to utilize the Checkpoint codes, yet
we were never asked to use Checkpoint at any time during the class.
Therefore, the book is in great condition, still has the sealed H&R block
disk, and helped me get an "A" in a very tough class. No highlighter or
pen marks at all.

Test Bank For South-Western Federal Taxation 2014: Corporations,

Partnerships, Estates & Trusts 37th Edition by William H. Hoffman Jr.,
William A. Raabe, James E. Smith, David M. Maloney, James C. Young

Important info, please read!!! My school (CSU-Global) strongly advised

buying a brand new book in order to utilize the Checkpoint codes, yet
we were never asked to use Checkpoint at any time during the class.
Therefore, the book is in great condition, still has the sealed H&R block
disk, and helped me get an "A" in a very tough class. No highlighter or
pen marks at all.
Test Bank For South-Western Federal Taxation 2014: Corporations,
Partnerships, Estates & Trusts 37th Edition by William H. Hoffman Jr.,
William A. Raabe, James E. Smith, David M. Maloney, James C. Young

Important info, please read!!! My school (CSU-Global) strongly advised

buying a brand new book in order to utilize the Checkpoint codes, yet
we were never asked to use Checkpoint at any time during the class.
Therefore, the book is in great condition, still has the sealed H&R block
disk, and helped me get an "A" in a very tough class. No highlighter or
pen marks at all.
Another random document with
no related content on Scribd:
joka mieluummin tahtoi kuolla kuin uhrata miehensä, saattoi olla niin
tyyni ja uljas…»

»Pyhä isä», sanoi kapusiinilainen, »kun pyysitte tuota nuorta

naista syyttämään Davido Rossia, ajattelitte tätä ainoastaan kirkon ja
sen päämiehen vihollisena, jonka tarkoitus on molempien
hävittäminen ja järjestetyn yhteiskunnan tuhoaminen — eikö niin?»

Paavi nyökkäsi.

»Pyhä isä, jos… jos olisitte tiennyt, että hän oli jotakin muuta…
jotakin lähempää… esimerkiksi… jonkun papin sukulainen, olisitteko
vaatinut hänen syyttämistään kumminkin?»

Vanha kapusiinilainen oli vaivoin lausunut sanansa, mutta paavi

vastasi lujalla äänellä: »Se ei olisi muuttanut asiaa, poikani. Pyhä
raamattu ei peitä Juudaksen syntiä. Pitäisikö siis meidän peittää
niiden synnit, jotka kuuluvat oman perheemme piiriin?»

»Pyhä isä», sanoi kapusiinilainen, »jos teille olisi sanottu, että hän
on sukua teidän omaan ympäristöönne kuuluvalle papille…»

Hän vaikeni ja paavi vastasi hiukan vapisevalla äänellä: »Se ei

sittenkään olisi muuttanut asiaa. Kaikkivaltiaan viholliset vartioivat
yöt ja päivät, ja tulisiko pyhää kirkkoa alentaa hänen palvelijainsa
heikkouden tähden?»

»Pyhä isä, jos… jos teille olisi kerrottu… että hän oli kardinaalin
sukulainen?»

Paavi koetti hillitä itseään. »Sittenkään ei asia olisi muuttunut.

Olen vanha ja heikko, mutta Jumala olisi vahvistanut minua, ja
vaikka minun olisi pitänyt uhrata oikea käteni tai antaa ruumiini
poltettavaksi, niin…»

Hänen äänensä vapisi ja sammui. Syntyi hetken äänettömyys.

»Pyhä isä», sanoi kapusiinilainen kääntäen katseensa pois, »jos

olisi sanottu, että hän on mitä läheisintä sukua itselleen paaville…»

Paavin risti putosi, hän vapisi ja nousi istuimeltaan. »Silloin…

silloinkin… ei olisi… mutta tapahtukoon Jumalan tahto», virkkoi hän,
mutta ei voinut sanoa sen enempää.

Samassa pääsiäiskellot alkoivat soida. Pietarin-kirkon syvä-

ääninen kello kajahti ensin iloisesti kajahtaen ja sitten muut kellot
kaupungin kirkoissa yhtyivät riemusoittoon. Katedraalissa oli esirippu
alttarin edessä reväisty kahtia, ja laulettiin Gloria in Excelsis.

Silloin valkopukuinen pappi astui paavin huoneeseen ja sanoi

polvistuen keskelle lattiaa: »Pyhä isä, ilmoitan teille suuren ilon.
Halleluja! Herra on noussut kuolleista.»

Paavi koetti nousta istuimeltaan, mutta ei voinut. »Auttakaa minua,

monsignor», sanoi hän heikosti, ja pappi nosti hänet seisomaan.
Sitten hän nojautuen papin olkapäähän astui yksityisen kappelinsa
ovelle. Tultuaan sinne kääntyi hän isä Pifferiin, joka aikoi hiljaa
poistua huoneesta.

»Hyvästi, carissimo», sanoi hän surkealla äänellä, mutta

kapusiinilainen ei voinut vastata.

Hetken kuluttua paavi oli yksin. Pienen kappelin kaari-ikkunoiden

edessä riippui punaiset uutimet, mutta kellojen kaiku, urkujen hyminä
ja laulavan kansan äänet, kun suurta Hallelujaa veisattiin, kuuluivat
tuohon pimeään huoneeseen asti. Mutta yli kaikkien äänien alttarin
portailla makaava paavi kuuli yhden ainoan äänen, joka sanoi:
»Sinä, Jeesuksen Kristuksen edustaja! Sinä, kallio, jolle Vapahtaja
rakensi kirkkonsa! Sinä, Jumalan ääni! Sinä erehtymätön! Sinä, joka
istut maailman ylimmällä istuimella — muista, että olet maan tomua
vain!»
XXIII.

»Acqua Acetosa!» »Roba Vecchia!» »Rannocchie!»

Huudot kaduilla kaikuivat Navonan läpi, piazza oli täynnä väkeä, ja

tuntemattomatkin tervehtivät toisiaan kulkiessaan kaduilla, kun
Roma astui kotiinsa. Vanha garibaldilainen toivotti hänelle hyvää
pääsiäistä, ja asunnon ovella seurakunnan pappi, joka oli
pääsiäiskäynnillään talossa ja ruiskutti vihkivettä huoneisiin, hymyili
hänelle ja antoi hänelle siunauksensa. Vanha Francesca asetti
kakkuja, makkaroita ja munia pöydälle ja piilotti sitten kätensä
selkänsä taakse huudahtaen:

»Arvatkaapa signora, mitä minä annan teille!»

Se oli kirje, ja vanha vaimo loisti pelkästä ilosta ja onnesta

antaessaan sen Romalle.

»Trinità dei Montin portinvartia toi sen», sanoi hän, »ja hän kertoi
minulle, että luostarissa nyt on Angelica-niminen maallikkosisar,
sekä pelkäsi, että seuraavat kirjeet ehkä joutuvat hukkaan… Ettekö
ole iloinen kirjeestänne, signora? Minä luulin signoran vallan
kuolevan ilosta ja annoin miehelle kuusi soldia.»
 Roma käänteli kirjettä käsissään ajatellen, kuinka hän ennen oli
iloinnut saadessaan kirjeen Rossilta ja miettien, voisiko hän
ollenkaan avata tätä.

»Niin minäkin tein siihen aikaan, kun Tommaso oli sodassa. Mutta
nyt on pääsiäinen, signora, eikä Pyhä Neitsyt anna teille pahoja
uutisia tänään. Kuulkaa! Tuolla kaikuu Gloria. Minä kuulen aina
kirkonkellot pääsiäislauantaina. Kun tulin kuuroksi, oli Giuseppe pieni
lapsi, ja minä otin kääreet pois hänen jaloistaan, ja hän käveli ensi
kerran. Voi minun pientä raukkaani… Mutta minä saatan signoran
itkemään.»

Kirje oli Zürichistä ja sisälsi seuraavaa:

»Rakas Romani! — Sinun kirjeesi näyttävät juoksevan kilpaa

minun kanssani, jossa kilpajuoksussa minä nähtävästi voitan.
Minun täytyi lähteä Berliinistä, ennenkuin kauan viipynyt postini
ennätti saapua Lontoosta, ja nyt näyttää varmalta, että minun pitää
lähteä Zürichistä ennenkuin kirjeeni saapuvat Berliinistä. Siitä
syystä en ole kuullut sinusta viikkokausiin — en sitten kun kirjoitit
ystävästäsi, muistathan — ja minä olen levoton tietämään mitä
sinulle on tapahtunut sill'aikaa.

Tulin Sveitsiin toissapäivänä, koska asiat ovat käyneet hyvin

kiireellisiksi. Täällä meillä on viimeinen kansainvälisen
johtokuntamme kokous ennenkuin palaan Italiaan. Kokous on
huomenna,
perjantaina, ja lauantaiaamuna lähden Roomaan.

Kuinka toisenlainen palaamisen! on oleva kuin pakoni muutamia

viikkoja
sitten! Silloin olin epätoivon vallassa, nyt olen täynnä toivoa.
Silloin sieluni oli epäilysten raatelema, nyt se on täynnä varmuutta.
Silloin aatteeni oli unelma, nyt se on todellisuus!

Oi Roma, minun Romani, kuinka suloista on elää. Maailma ei ole

mikään Getsemane, ja kun miehen omaksi on annettu niin suloinen
olento kuin sinä, annettakoon hänelle anteeksi, jos hän unohtaa
kaikki pelkoa kuiskaavat äänet. Joskus olen kuunnellut niitä tämän
pitkän ja kiduttavan vaitiolon aikana ja silloin olen tehnyt itselleni
kamalia kysymyksiä. Mitä tapahtuu armaalleni siellä vihollisten
keskellä? Mitä hän saa kärsiä minun tähteni? Hän on uljas ja
kestää kaikki, mutta menettelinkö oikein, kun jätin hänet sinne?
Bruno kuoli ennemmin kuin petti minut, ja armaani on valmis
tekemään enemmän — tuhat kertaa enemmän hänen silmissään
— hän näkisi ennemmin minun kuolevan kuin panisi
vaaranalaiseksi asian, joka on minulle monta kertaa kalliimpi kuin
elämäni.

Älä säikähdä tällaista puhetta, armas. Sydämeni syvyydessä

tunnen, ettei mitään kauheata ole tapahtuva. En ole koskaan ollut
niin varma tulevaisuudesta. Mitä ajanmerkkejä näen kaikkialla!
Englannissa, huolimatta väliaikaisesta taantumisesta, Ranskassa,
huolimatta armeijan voimasta, Saksassa, huolimatta vanhoillisesta,
ahdasmielisestä hallinnosta, ja itse Venäjälläkin, tuossa
despotismin vanhassa linnoituksessa, huolimatta heikontuneen
tsaarikunnan suonenvetoisista kouristuksista ja meidän omassa,
armaassa Italiassamme, huolimatta Vatikaanin jyrinästä ja
Kvirinaalin salamoista!

Addio, carissima! Säilytä minut sydämessäsi, sillä lempi on

vahva kuin kuolema. Jos rakkautemme voisi kasvaa, kasvaisi se
tällaisten koettelemusten jälkeen. Voi hyvin, armas! Hoida hyvin
sitä kallista elämää, jota ilman minä en voi elää. Muistatko, että
helmikuun 2 p:nä erosimme pimeässä kirkon ovella, ja nyt on
pääsiäinen ja ylihuomenna saamme kuulla pääsiäiskellojen soittoa!
Kevät on tullut, ja luonnon muuttumattomassa muuttuvaisuudessa
näen ihmiskunnan ylösnousemuksen ja kuuntelen Jumalan
ylistystä.

Et voi vastata tähän kirjeeseen, rakas, sillä minä olen jo matkalla

Roomaan, kun se saapuu sinulle, mutta sinä voit sähköttää minulle
Chiassoon. Tee niin! Minä haen sähkösanomapojan heti, kun juna
seisahtuu asemalla. Kerro, että olet onnellinen ja voit hyvin sekä
odotat minua, niin luulen näkeväni suloisten huuliesi hymyn ja
silmiesi säihkyn isänmaani kynnyksellä.

Junani saapuu Roomaan sunnuntaiaamuna kello seitsemän.

Ehkä olisin voinut saapua jo lauantai-iltana, mutta eräästä syystä
en tahtonut. Saanko kuiskata sen? En olisi voinut mennä hotelliin,
kun sinä olet niin lähellä — se ei olisi ollut inhimillistä, vai mitä? —
enkä olisi tahtonut mennä Navonalle ennenkuin olemme lopullisesti
vihityt Capitolissa, koska meidän oli pakko siirtää tuo toimitus
tuonnemmaksi. Epäilen hiukan, onko kirkollisella vihkimisellämme
laillista voimaa, koska toinen meistä on kastamaton. Tule vastaani
siis asemalle sunnuntaiaamuna ja anna minun ensimmäiseksi
nähdä sinun kasvosi tullessani Roomaan. Sitten… anna minun
kuulla äänesi ja anna sydämesi riemuita.

D.R.»

Roma oli käynyt yhä kalpeammaksi lukiessaan tuota kirjettä.

Rossin rakkaus ja luottamus masensi hänet. Kyyneleitä kertyi hänen
silmiinsä ja ne alkoivat valua poskille. Mutta hänen sielunsa, joka oli
ollut masennuksissa ja herpautunut, elpyi ja kohosi.
KAHDEKSAS OSA.

KUNINGAS.
I.

Keskellä Eurooppaa, sen vapaimman maan rajalla, vuorien

ympäröimänä, mutta kumminkin kooten keskipisteeseensä kaikista
maista tulevia teitä pyörän puolapuita yhdistävän akselin tavoin, on
pienoinen kaupunki, joka jo kauan aikaa on ollut vapauden kehtona
ja yhä vielä on maanpakolaisten turvapaikkana. Tämä kaupunki on
Zürich, kaupanhistoriassa tunnettu silkistään, mutta valtiollisessa
historiassa aatteistaan, taistelusuunnitelmistaan, salaliitoistaan ja
salaisista rikoksista, jotka ovat järkähyttäneet maailman
valtaistuimia.

Pitkänperjantain iltana istui noin pari-, kolmekymmentä miestä

pienessä ravintolassa järven rannalla illallisella Davido Rossin
palaamisen kunniaksi.

Seurue oli herkkä ja iloinen. Siinä oli vallankumouksen sotilaita ja

unelmien uneksijoita, ja tuskin oli ainoatakaan heidän joukossaan,
joka ei olisi viettänyt osaa elämästään vankilassa. Siellä oli
runoilijoita ja profeettoja, kaikki olivat köyhiä, muutamilla ei ollut
penniäkään, mutta he näkivät loistavia linnoja siellä, missä muut
näkivät vain kurjia majoja. Siellä oli lasallelaisia, marxisteja,
guesdisteja, possibilisteja, boulangisteja ja taivas tiesi mitä kaikkia,
kaikki suurten aatteiden palvelijoita, aatteiden, joiden hyväksi he
elivät, kärsivät ja olivat valmiit kuolemaankin, tuntuivatpa ne sitten
vaikka kuinka toivottomilta ja mielettömiltä käytännöllisistä ihmisistä.
Ja hyvän mielen laupias hengetär oli noitten huomispäivän lapsien
parissa. He söivät saksalaista sianlihaa ja joivat Baselin olutta ja
nauroivat kuin koulusta päässeet pojat.

Sitten seurasi puheita, kiihkeätä yhteiskunnallisen järjestyksen

tuomitsemista ja innokkaita kansainvälisiä ennustuksia.
Ensimmäinen puhuja oli pitkä ja hoikka ranskalainen, jolla oli pitkä,
harmaa tukka ja riippuvat kiinalaiset viikset, päässä leveälierinen,
pehmeä hattu ja yllään väljä viitta, koko ulkomuoto muistuttaen
kuljeksivaa trubaduuria. Hän harrasti ylipäänsä vallankumousta ja
erittäin kuninkaitten hävittämistä.

»Euroopan kruunatut päät pitävät hirveätä melua, kun joku heidän

joukostaan surmataan», sanoi ranskalainen, »mutta mitä sanotaan
niistä tuhansista köyhistä ja sotilaista, joita he yhtämittaa
surmaavat?»

Seuraava puhuja oli Zürichissä asuva italialainen,

hehkuvasilmäinen mies, jolla oli ylöspäin kierretyt viikset ja silmille
vedetty hattu aivan kuin markkinateatterien rosvoilla. Hän tahtoi
hävittää paavin. Hallitsijat, Jumalan kiitos, hävittivät itse itsensä sekä
ruumiillisesti että siveellisesti sukulais-avioliittojensa avulla, joita
turmeltunut kirkko sallii sillä muka ylläpitääkseen Tridentin
kokouksen päätöstä. Mutta paavi, joka tahtoo ikuistuttaa
klerikalismin iankaikkisen tyrannian, koettaa saada valtaansa
ihmisten sielun ja ruumiin, omantunnon ja maalliset tavarat.

»Ilmoittakaamme hänelle, ettei hän voi sitä tehdä», sanoi

italialainen. »Hänen jyrisemisensä Ihmisten Tasavaltaa vastaan on
ainoastaan kuumalla raudalla tanssivan miehen kiljuntaa. Maailma ei
tarvitse paavia, joka ennen aikaan oli vanha mies, mutta josta nyt on
tullut vanha akka.»

Sitten astui esiin iso, pullea saksalainen, pörröpäinen ja parrakas,

isonenäinen ja leukava, mutta silmät ystävälliset ja iloiset. Hän
taisteli ylipäänsä kristinuskoa vastaan ja oli vapauden ja edistyksen
ystävä. Evankeliumi on vanhentunut ja tarpeeton. Se koettaa vetää
pois työtätekevän luokan taistelusta oikeuksiensa puolesta ja
kehoittaa sitä kärsimään ja alistumaan.

»Tässä maailmassa Kristuksen evankeliumi jättää köyhän miehen

oman onnensa nojaan», sanoi saksalainen. »Muutamat ovat
uskovinaan, että uskonto juuri synnyttää uuden yhteiskunnallisen ja
valtiollisen järjestyksen, joka perustuu ihmisten veljeysaatteelle.
Tyhjää puhetta. Ei paise raapimalla parane. Evankeliumi on orjien ja
hupsujen uskoa, jotka eivät ymmärrä sivistystä, ja kansan asia
huojuu laineilla, jotka vielä kerran sen nielevät.»

Sitten seurasi sveitsiläinen puhuja — mies, jolla oli kaunis otsa ja

tuuhea, kiiltävän musta tukka. Hän tuomitsi militarismin ja kiitti oman
maansa onnea, kun sen ei tarvinnut maksaa miljoonia voidakseen
yhtyä Euroopan valtioiden kilpajuoksuun.

Sitten esiintyi jättiläiskokoinen venäläinen, silmät väsyneet ja ilme

kulunut. Hän puolusti myöskin vallankumousta, »48 vuoden
sangviininen yritys uudistettaisiin», »kesäkuun päivät» palaisivat,
köyhälistö saisi taas näytellä osaansa Euroopan valtiollisella
näyttämöllä.

»Sota on sotaa», sanoi venäläinen, »ja minun kansani, joka ensi

kerran tuntee olevansa jäsen suuressa ihmiskunnan perheessä, ei
tule enää kauan tyytymään taisteluun maanalaisien käytävien
pimeydessä.»

Sitten juotiin Davido Rossin malja, ja häntä sanottiin vapauden

uudeksi luojaksi, taivaallisen aatteen jaloksi pyhimykseksi, Mazzinin
pojaksi ja perilliseksi. Kesken innokkaiden huutojen, joita nuo
vallankumouksen vanhat soturit kohottivat, ja käsien tapausten
kaikuessa näkymättömästä kuulijajoukosta (köyhiä miehiä Zürichin
italialaisesta osasta, joka seisoi avonaisen ikkunan alla ulkona),
Davido Rossi nousi vastaamaan.

Hän oli muuttunut paljon Roomasta paettuaan. Hänen tummat

silmänsä näyttivät suuremmilta, hänen pitkä vartalonsa oli
kumarammassa, ja hän oli semmoisen miehen näköinen, joka
koettaa peittää hermostumisen lisääntymistä. Hänen puheensa, joka
lausuttiin liiasta käyttämisestä kuluneella äänellä, oli taitava
ponnistus eri ryhmien yhdistämiseksi.

Hän alkoi lyhyellä kiittävällä lausunnolla kaikista maista, jotka

olivat edustettuina tässä seurueessa. Englanti oli koko maailman
maanpakolaisten koti. Ranska absolutismin hauta ja yksilön
oikeuksien syntymäpaikka, Saksa yhtymisaatteen kehto, Amerikka
valon kantaja pimeyden mailla, Venäjä heräävän kansan kotipaikka,
Sveitsi vapauden tyyssija, ja lopuksi hänen oma rakastettu Italiansa,
oli kaikkien kansakuntien äiti, joka oli määrätty uuden ajan johtajaksi.

Kun hän näin oli valloittanut kuulijansa heti alussa, jatkoi hän
repimällä alas melkein kaiken, mitä he olivat sanoneet.

»Älkäämme tuhlatko voimia hyökkäyksiin kuninkaita vastaan»,

sanoi hän. »Euroopan hallitsijat ovat ylipäänsä hyviä miehiä, jotka
koettavat rehellisesti toimia kansojensa hyväksi käyttäen joskus
sosialismin ja tasavaltaisuudenkin aseita järkähyttääkseen maata
juuri sosialistien ja tasavaltalaisten jalkojen alla. Se on ainoa tapa,
jonka avulla he voivat olla olemassa hiukan kauemmin, ja maailma
voi huoleti jättää heidät rauhaan.»

»Hyvä!» huusi ranskalainen.

»Älkäämme hyökätkö paavia vastaan myöskään», sanoi Rossi.

»Pius X on pyhimys maan päällä, ja jos hän on menetellyt
itsevaltaisesti uskonnon nimessä, kysyn teiltä, kuka meistä olisi
kestänyt kymmenvuotisen vankinaolon samassa talossa, uskoen
itseään erehtymättömäksi ja Pyhän Hengen suoranaisen
vaikutuksen alaiseksi, tulematta huonommaksi, muuttumatta
sokeaksi tyranniksi, ehkäpä mielipuoleksi?»

»Hyvä, hyvä!» huusi loistavasilmäinen italialainen.

»Ja ennen kaikkea, älkäämme hyökätkö evankeliumia vastaan»,

sanoi Rossi. »Ei mikään uskonto ole alkanut työtään niin voimakkain
yhteiskunnallisin tarkoituksin. Jeesuksen sanoma ihmiskunnalle
tarkoitti sekä ihmisen maallista että hänen taivaallista elämäänsä,
eikä kristinusko ole ollenkaan maailmaa kieltävä oppi, jolla ei olisi
päämäärää tässä elämässä. Evankeliumin tarkoitus on perustaa
maan päälle valtakunta, joka on syvä kuin ihmisen kaiho ja puhdas
kuin taivaan valtakunta, ja siinä rukouksessa, jonka muutamat
meistä ovat valinneet yhdistyksemme ohjelmaksi, uskomme
perustaja on antanut meille valon, joka loistaa maailman kurjuuden,
köyhyyden, tuskan ja kärsimyksen yli.»

»Bravo!» huusi jykevä saksalainen.

 »Kunnioittakaamme kirkkoa myöskin», sanoi Rossi.
»Muistakaamme noita pieniä, suloisia kirkkoja, joita on ympäri
kaikkia maita risteineen ja torneineen iäisyyden vertauskuvina.
Muistakaamme niiden alttareita, jotka ovat vaikuttaneet niin syvästi
avioliittoja solmittaessa, kasteessa ja kuolemassa. Muistakaamme
hyviä pappeja ja uhrautuvaisia sisaria, heidän työtään vaimojemme
ja lastemme hyväksi. Pitäisikö meidän hävittää nuo iankaikkisuuden
sanoman tuojat? Jumala siitä varjelkoon!»

»Bravo! Bravo!» Muutamat vallankumouksen epäuskoisista

sotilaista pyyhkivät salaa silmiään.

»Veljet», sanoi Rossi, »me olemme kuningaskuntien, mutta emme

kuninkaitten vihollisia, paavikunnan, mutta ei paavin vastustajia; me
emme tahdo kumpaakaan hävittää väkivallalla. Kuninkaanmurhat ja
vallankumoukset ovat edistyksen estäjiä, ja murha on aina murha,
vaikkapa se tehtäisiin murhan estämiseksi. Sellaiset aseet ovat
kelvottomat sivistyksen sodassa, emmekä me tunnusta niitä
omiksemme.»

Jättiläiskokoiseen venäläiseen tarttui hetken innostus, ja hän huusi

eläköötä täydestä sydämestä.

»Siitä huolimatta me olemme kapinallisia», sanoi Rossi. »Minä

olen kapinallinen. Olen ollut kapinallinen koko elämäni ajan. Olen
kapinallinen oman maani kuningasta vastaan ja paavia vastaan.
Minä läksin Roomasta saadakseni aikaan kapinan, joka
mahdollisesti kukistaisi molemmat. Mutta minun aseenani ei ole
ruuti, vaan tieto, ja teidän avullanne on minun onnistunut luoda
sellainen yhdistysten verkko, että tästälähin koko sivistynyt maailma
tulee tietämään, mitä Italiassa tapahtuu. Jos se onnistuu, on siinä
kyllin. Se tulee tekemään lopun kuninkaista, jotka viettävät juhlia
kansan nähdessä nälkää, paljon varmemmin kuin mikään
kuninkaanmurha. Yleinen mielipide on maailman mahtavin voima,
eikä mikään paha voi elää kauan sen silmien edessä. Miekat ja
revolverit, hurjat metelit piazzalla ja väkirynnäköt eivät ole mitään
verrattuina tiedon voimaan. Kasvattakaa! Kasvattakaa! Yhdistäkää!
Yhdistäkää! Ne ovat meidän sodankäyntimme tunnussanoja ja
aseita.»

Huoneessa olevien miesten hyvä-huudot häipyivät

kättentaputukseen, joka kuului ulkoa. Rossin ääni heikkoni ja hänen
silmänsä säkenöivät, kun hän lopetti:

»Lähden takaisin Roomaan huomenna ja kiitän teitä tästä

hyvästijätöstä. Sen jälkeen kun läksin kotoa kaksi kuukautta sitten,
on kohtalo iskenyt minuun monta kovaa iskua. On ystäviä, joita en
enää ole näkevä — he ovat verellään maksaneet uskollisuutensa.
Toiset ovat kärsineet minun tähteni, heitä on kiusattu, heitä on
kidutettu. Veljet, pyydän teitä muistamaan naisiamme. Emme ajattele
heitä aina. Kun me nuorina poltamme laivamme takanamme ja kun
me siitä syystä, että rakastamme totuutta enemmän kuin itseämme,
valitsemme uran, jossa tuivertaa myrsky ja rajuilma, silloin
unohdamme usein vaimomme, joiden täytyy jakaa kohtalomme. He
eivät ajattele meidän ihanteitamme, ja heidän valtiollinen
mielipiteensä on useimmiten vain toinen nimitys heidän
rakkaudelleen. Sitä suloisempi ja jalompi on heidän uhrautumisensa.
Emmekö kaikki tunne sitä? Jalosukuinen tyttö, hellästi kasvatettu,
ehkäpä loiston ympäröimä, luopuu perheestään ja seurapiiristään
jakaakseen uljaasti maanpakolaisen köyhyyden,
vallankumouksellisen elämän, joka alusta alkaen kantaa maanpaon,
vankilan ja mestauslavan merkkiä. Jumala siunatkoon kaikkia naisia!
Onko sitä miestä syntynyt, joka voisi kestää mitä he kestävät? Ei
ole.»

Rossin puheen loputtua muutamat vallankumouksen vanhoista

sotureista tulivat häntä kyynelsilmin syleilemään. Sitten he oluensa
innostamina tahtoivat saattaa häntä hotelliin, mutta hän hiipi pois
huomaamatta.

Rossi nukkui tuon yön kuullen aaltojen loiskeen rantaa vastaan ja

seuraavana aamuna kello 10 hän oli asemalla lähteäkseen Italiaan.
Pieni joukko odotti häntä asemasillalla, pääasiallisesti italialaisia
kantomiesten ja kadunlakaisijain puvussa. Rossi astui heidän
luokseen tervehtien.

»Menettekö suoraa tietä Roomaan?»

»En. Aion jäädä yöksi Milanoon ja lähteä aamulla Roomaan.»

»Addio, Onorevole!»

»Addio!»
II.

Heti kun juna läksi, Rossi antautui yksinomaan ajattelemaan Romaa.

Missä hän oli nyt? Rossi sulki silmänsä ja koetti kuvitella häntä.
Roma istui lukemassa hänen kirjeitään. Rossi muisti muutamia
niissä olleita lauseita ja näki, kuinka Roma hymyili lukiessaan niitä.
Jumala suojelkoon häntä! Hän tunsi jo Roman pehmeiden sormien
hellän puristuksen ja huolimatta junan jyrinästä hän saattoi kuulla
tuon suloisen äänen.

Kaikki sinä päivänä toi hänen mieleensä Roman. Kun hän avasi
silmänsä, kiiti juna juuri järven ohi, ja nuori, kymmen- tai
kaksitoistavuotinen tyttö katseli ikkunasta järvellä näkyviä valkoisia
purjeita. Hänen suora vartalonsa, hänen varmamuotoinen jalkansa,
hänen kirkas, peloton katseensa ja vielä kehittymätön naisellisuus
hänen olennossaan toi Rossin mieleen Roman Lontoon ajoilta. Tytön
äiti istui vastapäätä Rossia ja katsoi häneen hymyillen.

Kun juna saapui Brunnenin asemalle, Rossi itse seisoi käytävässä

ikkunan luona ja näki asemasillalla nuoren tytön, joka nähtävästi
odotti jotakin henkilöä. Hänessä oli tuota omituista naisellisuutta, jota
ei ainoankaan miehen sydän voi vastustaa, ja hänen hymyilevät
kasvonsa synkistyivät äkkiä aivan kuin pettymyksestä, mutta
kirkastuivat samassa uudestaan, kun nuori upseeri, joka oli tullut
pääsiäislomalle kotiinsa, astui ulos junasta. Tyttö hymyili sinne päin,
missä Rossi istui, ja silloin tuntu aika ja etäisyys häviävän, ja Rossi
oli jälleen Roomassa ikävöivän rakkautensa siivillä.

Juna läksi taas, ja Rossi sulki jälleen silmänsä koetellen muistaa

muutamia Roman kirjeiden leikillisiä lauseita kauniista
englantilaisista tytöistä. Niin, kauniita ne olivatkin ja omalla tavallaan
kauniita olivat myöskin ranskattaret ja saksattaret ja Sveitsin
suloääniset tyttäret. Omituista kyllä, kaikki naiset olivat Rossin
mielestä suloisia nyt. Hän oli kuin nuori äiti, jolle Jumala on antanut
kauniin lapsen. Hänestä tuntuu heti, kuin maailma olisi aivan täynnä
lapsia. Mutta siitä huolimatta hänen omansa on kaikista kaunein.

Luonto ja ihmiskunta näyttivät hymyilevän Rossille sinä päivänä.

Järvet eivät koskaan olleet näyttäneet noin kirkkailta. He kulkivat
aikaisin aamulla Luzernin ohi, jossa valkoiset sumupilvet kiitivät kuin
haamut vuoria kohti. Suuret huiput siinsivät toistensa yli havupuiden
peittäminä, jotka näyttivät Alppien yli samoavilta lukemattomilta
armeijoilta. Alhaalla metsä oli tiheätä ja harveni sitten
harvenemistaan ylempänä. Auringon säteet hyppelivät järven
pinnalla aivan kuin keijukaiset peililattialla, ja kun juna seisahtui
Fluelenissa, sekoittui kosken kohina lintujen lauluun ja kirkonkellojen
sointuun. Nyt soitettiin Gloriaa. Koko maailma lauloi Gloriaa. »Kunnia
olkoon Jumalalle korkeudessa!»

Rossin ilo kävi melkein lapselliseksi junan lähestyessä Italiaa. Kun

oli kuljettu suuren tunnelin läpi, alkoivat uuden rodun merkit näkyä.
Tuolla oli Madonnan kuvia Kristus-kuvien asemesta, kentillä oli pitkät
rivit väkeä kuokka kädessä eikä pieniä ryhmiä auroineen, kuten
äsken, siellä oli isosarvisia jykeviä härkiä eikä vikkeliä, kellokaulaisia
hevosia.

Nuo olivat epäilemättä huolestuttavia merkkejä, mutta Rossi ei

ollut nyt sillä mielellä, että hän olisi sitä ajatellut. Hän avasi vaunun
ikkunan voidakseen hengittää oman maansa ilmaa. Huolimatta
mielipiteistään hän ei voinut olla sitä tekemättä. Tuo omituinen
tunne, joka hiipii sydämeen syntymämaassa, valtasi Rossinkin. Hän
kuuli laulua viinitarhoista, lemmen laulua — yhä vain lemmen. Hän
näki oranssipuut ja valkoiset sekä punaiset ruusupensaat. Silmissä
vilahteli vuoren rinteillä olevia pieniä kaupunkeja valleineen ja
torneineen, ulkopuolella Campo Santo. Hänen huulensa avautuivat,
hänen rintansa paisui. Se oli koti! Koti!

Päivä alkoi sammua, taivas pimeni ja matkustajat rupesivat

torkkumaan. Rossi palasi paikalleen ja ajatteli vakavammin Romaa.
Koko hänen sielunsa liiteli nuoren vaimon luo, joka oli jakanut hänen
kärsimyksensä. Hän luuli lukeneensa rivien välistä Roman kirjeissä
kärsimyksistä, ja hän rupesi täydellä todella moittimaan itseään.
Miksi hän oli kertonut elämänsä salaisuuden Romalle työntäen
hänelle sellaisen vastuunalaisuuden?

Hänen sielunsa taistelu oli lyhyt. Ellei hän olisi luottanut Romaan,
ei hän ikinä olisi rakastanut häntä. Ellei hän olisi paljastanut koko
sydäntään Romalle, ei hän koskaan olisi saanut tietää Roman
rakkaudesta. Ja vaikka Roma olikin kärsinyt, maksaisi Rossi nyt
kaiken hänelle. Hän muisti tuon Campagnalla vietetyn ihanan päivän
ja ajatteli sitten tulevia suloisia hetkiä. Mitä Roma nyt teki? Hän kai
lähettää sähkösanoman Chiassoon. Jumala häntä siunatkoon!
Jumala siunatkoon kaikkia!